Pedagogin hetki 8. Häiriötön oppiminen

————————————————————————————————————————
[äänite alkaa]
Puhuja 1 Markus Norrena
Puhuja 2 Juhana Kokkonen

Puhuja 1 [00:00:07]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se, mitä sanomme, ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä tänään keskustelemassa on minä, Markus, ja kollegani Juhana.

Puhuja 1 [00:00:37]: Moi, Juhana!

Puhuja 2 [00:00:38]: Terve vaan!

Puhuja 1 [00:00:39]: Pitkästä aikaa taas mikrofonin äärellä.

Puhuja 2 [00:00:41]: Kyllä, joo, tuli vähän taukoa tässä, mutta mukava päästä taas vähän höpisemään.
Puhuja 1 [00:00:46]: Näin on, joo, kyllä. Nyt on suuret odotukset, että kaikki odottavat superjaksoa pitkän tauon jälkeen.

Puhuja 2 [00:00:55]: Kyllä, kyllä. Me olemme valmistautuneet monta kuukautta tähän uuteen koitokseen.

Puhuja 1 [00:01:00]: Juuri näin. Siksi tässä vierähti tovi. Tämän jakson teemana, puhuimme etukäteen, että aiheena on keskittymiskyky ja häiriöttömyys. Ehkä epämääräisesti määritelty, että vain keskittymiskyky ja häiriöttömyys, mutta näillä lähdetään. Kiinnostavia teemoja. Mietitäänkö ensin, miten tämä teema, sinun mielestäsi, liittyy tämän podcastin aiheeseen eli pedagogiikkaan ja opettamiseen.

Puhuja 2 [00:01:31]: Tietenkin todella monella tavalla. Itse olen huomannut, ja moni muukin opettaja on huomannut, että jollain lailla sekä opiskelijoiden että oma keskittymiskyky on jollain tavalla huonontunut vuosien saatossa. Mekin olemme sen verran pitkään olleet opettajia, että on muistikuvia joistain ajoista ja tästä ajasta, mutta ehkä minulla itselläni sellainen henkilökohtainen, jos kerron tarinan omasta näkökulmastani, miten tämä on tullut hyvin tärkeäksi osaksi, mielestäni, sitä omaa opettamisen ajattelua, on se, että olen joskus itse aloittanut peda-alan opiskelun vuonna 1998. Meillä oli kaikilla omat tietokoneet luokissa, ja sitten minä aika nopeasti sen jälkeen, kun olimme aloittaneet, aloin huomaamaan, että en pysytkään keskittymään siihen, mitä joku opettaja luennoi luokan edessä, vaan minulle tulee valtava halu kurkata esimerkiksi sähköpostiin tai kurkata jokin tieto jostain tai jotain sellaista. Se jäi vähän mietityttämään, mitä tämä on. Silloin siihen ei ollut itselläni mitään mallia tai ymmärrystä, mikä se juttu on. Minä vain muistan sen, että olen tällaisen huomion tehnyt. Sitten kun aikaa kului ja päädyin opettajaksi, aika lailla siinä alkuvaiheessa, itse tietäen, että tällainen on, itse asiassa sisustettiin meidän silloinen opetusluokka sillä tavalla, että ne samat henkilökohtaiset pöytäkoneet laitettiin luokkien seinustoille, jotta sitten kun olemme jossain vuorovaikutuksessa keskenämme tai kuuntelemme luentoa tai teemme jotain muuta sellaista, missä ei konetta tarvita, ihmiset voivat kääntyä toisin päin, ja sen huomaa, jos joku ei käänny. Se oli sellainen ensimmäinen kokeilu ja toimikin minusta aika hyvin. Sittenhän se myöhemmässä vaiheessa vuosia myöhemmin vielä jaloistui tähän leirinuotioideaan eli sellaiseen kalustemööpeliin, joka meillä on meidän omissa luokissamme tällä hetkellä kaikissa. Sen ideana on se, että siinä on näyttöjä joka suuntaan ja sitten opiskelijat ja opiskelijat kaikki istuvat ringissä sen ympärillä ja tarkoituksena olisi, että siinä ei ole välissä mitään tietokonetta tai pöytiä, vaan että ollaan sen ympärillä silloin, kun ollaan ikään kuin keskustelemassa ihmisten kanssa. Jos tämän palauttaa siihen kysymykseen, mitä tekemistä tällä on pedagogiikan kanssa, ajattelen sillä tavalla, että suurin osa oppimisesta tapahtuu jonkinlaisessa kuuntelun ja dialogin vaihtelussa. Me kuuntelemme muuta ihmisiä, me omaksumme siitä asioita, ja sitten me mahdollisesti jollain tavalla kommentoimme sitä, käymme dialogia muiden kanssa. Tämä kaikki on viime aikoina, tai ainakin sieltä vuosituhannen vaihteesta lähtien, kun internet yleistyi, niin tämä on vaikeutunut koko ajan, ja sen takia keskittymiseen ja häiriöttömyyteen on mielestäni tärkeää kiinnittää huomiota, kun suunnitellaan opettamista tai opetustilannetta.

Puhuja 1 [00:04:46]: Joo, siinä oli aika paljon eri asioita ja paljon eri ajateltavia pointteja, joita voi pohtia, onko dialogi oppimisen keskeisin pointti? Ehkä sillä ei oikeastaan edes ole väliä, koska on kuitenkin osoitettu, että ilman fokusta ei voi oppia, eli jos ajatuksesi koko ajan harhailevat muualle, keskittyminen, ymmärtääkseni, aktivoi hippokampuksen, joka pitää huolen siitä, että se, mitä kuulet, myös jää muistiin. Se ei jää muistiin, jos et pysty samalla keskittymään siihen, mitä teet. Sitten jäin miettimään, että tällainen keskittyminenhän riittää, että se on yksi henkilö, joka keskittyy yhteen asiaa, että siinä ei tavallaan sitä dialogiaspektia.

Puhuja 2 [00:05:24]: Joo. Tietenkin on monenlaisia. Tietenkin ihan esimerkiksi lukemalla oppii tai mitä tahansa sellaista. Ehkä ajattelin, että se dialogia on siinä mielessä tärkeää, että se yleensä syventää sitä opittua, koska dialogin kautta saat uusia näkökulmia siihen aiheeseen. Näet, että eri ihmiset mahdollisesti ymmärtävät sen eri tavalla tai näkevät sen asian kokonaan eri tavalla. Se saattaa tuoda sellaista syvyyttä siihen oppimisprosessiin.

Puhuja 1 [00:05:53]: Joo. Tässä on niin useita eri asioita. Varmasti opiskelijalla itsellään voi olla eri tulokulma tai juuri se, että haluaa keskittyä johonkin ja haluaa pystyä olemaan vuorovaikutuksessa sen kanssa ja saamaan eri näkökulmia, ja opettaja haluaa, että opiskelijat keskittyvät siihen, mutta haluaa myös, tai tavallaan, että opiskelijalla on sellainen kapea ehkä keskittyminen joskus ja opettajalla pitää olla laaja, että hän pystyy seuraamaan koko luokkaa, mitä tapahtuu, ja sitten haluaa häiriöttömän tilan luoda, että kaikki voivat mahdollisimman hyvin keskittyä siihen aiheeseen. No, joo, mietin siis vain, että on useita eri näkökulmia, useita eri tulokulmia koko tähän asiaan ja eri asioita, mitä halutaan. Okei. Tällainen jo kreikkalaisten, ymmärtääkseni, harrastama demokraattinen lähestymä, että ollaan ringissä ja ollaan tasa-arvoisia, niin tämä oli yksi lähestyminen mielestäsi.

Puhuja 2 [00:06:43]: Niin, se mielestäni jollakin tavalla tehostaa vuorovaikutustilannetta, että kaikki näkevät toistensa kasvot verrattuna sellaiseen perinteiseen luokka-asetelmaan, jossa ihmiset näkevät toistensa niskat. Jos halutaan dialogia tai vuorovaikutusta, se on mielestäni oleellinen osa. Samalla se tekee vaikeammaksi sellaisen piipahtamisen muissa maailmoissa erilaisilla digilaitteilla, koska olet tavallaan kaikkien näkyvissä. Vaatii vähintäänkin paatuneisuutta, että alatkin seurata kännykkää, kun olette keskustelemassa koko ryhmän kanssa.

Puhuja 1 [00:07:21]: Joo. Opettajan näkökulmasta ehkä se tehokas työn tekeminen on keskeistä. En tiedä, onko joku huomiotalous jo vanhentunut termi vai puhutaanko siitä yhtä, kai se on yhä ajankohtainen, elikkä se, että eri applikaatiot ja eri jutut koko ajan kilpailevat meidän huomiostamme ja se on arvokasta, niin sitten ehkä on tärkeää, että me kaikki työssämme ja opettajana myös voimme tehdä valistuneita päätöksiä tai pystymme itse vaikuttamaan siihen, mihin me arvokasta huomiotamme ohjaamme koko ajan.

Puhuja 2 [00:07:51]: Joo. Ylipäänsäkin, miten me haluamme aikamme käyttää, kun olemme yhdessä oppimisen äärellä. Kaikkien aika on arvokasta, niin sitten se on kurjaa, jos se jollain tavalla vesittyy sen takia, että puolet ihmisistä ei ole edes henkisesti läsnä siinä tilanteessa.

Puhuja 1 [00:08:09]: Pitäisikö lyhyesti, miksi laitteet ovat niin koukuttavia ja vievät huomion. Miksi me haluamme koko ajan katsoa kännyköitämme?

Puhuja 2[00:08:19]: Siihen on varmaan monta syytä. Yksi keskeinen näkökulma on suunnittelunäkökulma, että tällaisten palveluiden suunnittelussa käytetään menetelmiä, joiden keskeisin pyrkimys on koukuttaa ja luoda vahvoja tapoja ja sen tyyppisiä tapoja, että mahdollisimman vahvasti koukuttuisit siihen palveluun, jotta palaisit sinne mahdollisimman usein ja käyttäisit siellä mahdollisimman paljon aikaasi. Se on tietenkin yksi näkökulma.

Puhuja 1 [00:08:48]: Eikö siinä ole tavallaan se huomiotalous. Aika on rahaa, niin se huomio, että saat ihmisten huomion, niin se on myös yrityksille rahaa.

Puhuja 2 [00:08:58]: Se on rahaa, koska sitä kautta myydään mainoksia tai niitä tietoja tai, mitä sitten mikäkin palvelu kerää käyttäjistään. Se on myös sellaisille palveluille, jotka eivät periaatteessa tarvitsisi tällaista kilpailijoita, niin ne joutuvat tietyssä mielessä lähtemään siihen mukaan, koska muut ovat siinä toiminnan logiikassa mukana. Jos et ole mukana huomiokilpailun logiikassa, sinulle ei käytännössä vain ole palvelua.

Puhuja 1 [00:09:26]: Ehkä tuohon, ihan fysiologisesti on osoitettu, niin kuin sanoit, ne on suunniteltu, jotta ne koukuttavat, että ne aiheuttavat fysiologisesti ihan dopamiinin eritystä eli hyvän olon tunnetta käyttäjissä. Se on fyysisestikin osoitettavissa, että ne ovat koukuttavia ja siitä tulee hyvä olo, kun koko ajan katsot sitä uudestaan. Tuntuu, että olet tehnyt jotain järkevää.

Puhuja 2 [00:09:48]: Kyllä. Sen lisäksi, että ne tuottavat dopamiinia, niiden lähtökohta on se, että pyritään hyväksikäyttämään ihmisten negatiivisia tunteita, eli pyritään ikään kuin lievittämään jotain negatiivista tunnetta, kuten ahdistumista, tylsistymistä, jotain tämän tyyppistä.

Puhuja 1 [00:10:06]: Itse asiassa valmistautuessani tähän podcast-kertaan, selasin läpi tämän Nir Eyalin Indistractable-kirjaa, tiedät Nir Eyalin varmasti hyvin kirjailijana, hänen pääpointtinsa on se, että [?? 00:10:20] eli, mikä se on, häiriö, alkaa aina sisältä, se, että haluamme paeta jotain epämukavaa tunnetta, mitä meillä on, ja sitten se lähestyminen, niin siis nämä teknologiayritykset ratsastavat tällä epämukavalla tunteella, joka meillä kaikilla on, tai hyödyntää sitä, hänen lähestymisensä on juuri se, että pitäisi oppia tiedostamaan, että meillä on epämukavia tunteita ja me mielellämme pakenemme niitä esimerkiksi katsomalla kännykkää tai mitä tahansa häiriötä, siitä tunteesta haetaan niitä, ja näitä pitäisi hyväksyä, on se hänen ohjeensa.

Puhuja 2 [00:10:59]: Se on vaikea juttu. Vaikka tiedostaisit, että haluat usein tai tietyin väliajoin harhautua johonkin, mitä sinun ei todellakaan kannattaisi juuri siinä hetkellä tehdä, impulssit saattavat olla niin vahvoja, että silti teet niin.

Puhuja 1 [00:11:16]: Me pääsimme tahdonvoimaan, joka on sitten myös aspekti koko tätä häiriöttömyyttä ja muuta, ja sehän ei ole mikään helppo asia, siis tahdonvoima, yleensäkään, mutta sehän vaikuttaa siihen myös. Muita ohjeita, joita minulla tuli vastaan, oli se, että tahdonvoimaa voi vastustaa, näitä voi harjoitella tekemällä ihan mitä tahansa säännöllisesti, eli esimerkiksi, jos päätät, että teet joka päivä 15 punnerrusta, niin tämä jo kehittää tahdonvoimaasi, tai siis, että on jokin sellainen, joka ei saa olla sinulle liian miellyttävä asia, mutta kun teet säännöllisesti, se kehittää tahdonvoimaa. Näin ainakin väitetään. Tässä samassa joukossa oli myös meditaatio siinä mielessä, koska se on sellaista, että sitä on vaikea tehdä säännöllisesti koko aikaa, useimmille ainakin, niin pakottamalla itsesi tekemään sen joka päivä, se kehittää myös tahdonvoimaasi ja kontrolliasi elämässä.

Puhuja 2 [00:12:09]: Joo. Suhtaudun jotenkin tietyin varauksin tahdonvoiman olemassa oloon. Varsinkin tässä yhteydessä, jos meidän elämämme pitää perustua aktiiviselle kieltäytymiselle, se kuulostaa mielestäni vähän dystooppiselta, että me kehitämme ikään kuin sellaista muskelia, jotta me selviäisimme arjesta, joka vaatii valtavasti energiaa, se ei kuulosta kivalta. Lähtisin ehkä avaamaan sitä problematiikkaa, tällaisille käyttäjille tulevaa keskittymisongelmaa kontekstin kautta, millainen olisi hyvä konteksti, jossa toimii, jossa ei olisi esimerkiksi lainkaan laitteita, sinulla ei olisi ainakaan vähän ajan päästä tarvetta päästä niille laitteille. Se, että meillä on ne, aiheuttaa tarpeen, ja se aiheuttaa tavallaan sen tahdonvoiman. Siitä tavallaan tullaan siihen juurisyyhyn, mistä koko ongelma tulee, on se, että meidän kaikki laitteemme ovat moneen eri asiaan, jollain tavalla mahdollistavia asioita. Niissä on äärettömät mahdollisuudet. Tietokoneessa tai kännykässä tai padissa sinulla voi olla satoja tai tuhansia eri ohjelmia ja verkkosivuja ja ties mitä, jotka ovat aina vain kahden napin painalluksen tai yhden jonkin hiiren liikkeen tai svaippauksen takana. Se aiheuttaa tavallaan sen ongelmat, että kun me yritämme keskittyä johonkin, se on vähän sellainen, että yrittäisimme syödä puuroa karkkikaupassa. Meillä on ne kaikki herkulliset asiat siinä ympärillä, mutta sitten me yritämme keskittyä siihen, että puuro on kuitenkin se, mitä me haluamme syödä. Tämä on tavallaan sellainen ihan rakenteellinen ongelma meidän teknologiassamme tällä hetkellä. En näe, että sitä pystyttäisiin mitenkään ratkaisemaan. Meillä on jonkin verran tällaisin single task -laitteista, että ollaan riisuttu laitteet minimiin, että me olemme [?? 00:14:23] [?? 00:14:23], [?? 00:14:24] ei voi mitään muuta kuin lukea, tai sitten jollain erilaisilla kirjoituslaitteilla pystyy vain kirjottamaan tekstiä mutta ei mitään muuta. Sellaisia on, mutta emmehän me voi koko meidän internettiämme pilkkoa tällaiseksi yhden asiaan laitteeksi. En tiedä tavallaan, mitä tälle tekisi.

Puhuja 1 [00:14:45]: Joo. Tuo näkökulma oli hyvä pointti ja hieman yllätti minut. Minä en ehkä niinkään ajattele, että ongelma on teknologia tai että sillä voi tehdä monta eri asiaa, vaan ongelma ehkä kuitenkin aika pitkälle on siinä käyttökulttuurissa, miten me niitä käytämme, mitä me niiltä odotamme. Nykyään varsinkin on olemassa useita eri tapoja vähentää sitä [?? 00:15:08] näistä kaikista laitteista, esimerkiksi kännykästä ja läppärillä, tietokoneella saat pois niitä eri muistutuksia ja kaikkea muuta, voit ajastaa, mihin kellonaikaan voit mennä verkkoon ja kaikkea muuta tällaista, mutta kaikkihan eivät osaa niitä käyttää, joten se vaatii vähän aktiivisuutta, ja se vaatii halua, ja se vaatii ehkä sitä tahdonvoimaa, että haluat tehdä muutosta. Esimerkki käyttökulttuurista, joka mielestäni on ongelma, on se, että sähköpostinhan ei mielestäni pitäisi missään nimessä olla tällainen Instan messagen, että heti, niin kuin joku WhatsApp-viestittely tai jotain muuta, mutta tämän päivän yrityksissä ja yhteiskunnassa sitten aika monessa paikassa tuntuu olevan se, tai ihmisillä on se asenne, että sähköpostiin odotetaan vastaus tosi nopeasti. Meillä on sellainen käyttökulttuuri, että asioihin pitää reagoida heti. En tiedä, mistä se tulee myöskään. Ajattelen, että se syy ei sinänsä, teknologia tietenkin mahdollistaa sen, mutta silti ajattelen, että se on enemmän kuin teknologian vika, se on kulttuurin vika, ihmisten vika, se, miten me niitä käytämme.

Puhuja 2 [00:16:16]: Okei. Tämä vaatii nyt kaksi eri vastausta. Ensimmäinen on tietenkin se, että meillä on sosiaalinen konteksti myös mukana, ja se, miten me olemme tottuneet käyttämään asioita, on tietenkin suuri syy niille tavoille, joita mielle on kehittynyt. Esimerkiksi tuossa Cal Newportin A World Without Email -kirjassa käsitellään nimenomaan sähköpostia ja kaikkia sellaisia palveluita, jotka toimivat sähköpostimaisesti, oli ne sitten Instagramin Messagereita tai mitä tahansa, ja niissä tavallaan toistuu tämä sama, sellaisen nopean vastauksen oletus. Itse asiassa niitä on varmaan pikkuhiljaa myös kehitetty siihen suuntaan, että ne toimisivat sen tyyppisesti. Jos miettii nykytyöaikoja meidän alallamme, siellä on käytössä kaiken maailman sellaiset palvelut, joissa tavallaan oletetaan, että kaikki ovat siellä chatissa koko ajan ja heti saatavilla. Se on se yksi vastaus tai jonkin lainen vastausyritys tähän, että tietenkin näin on. Mutta sitten jos mietitään tilanne, jossa esimerkiksi pitäisi lukea kirja, ja sinulla on kaksi erilaista skenaariota, toisessa on se, että luet kirjaa huoneessa ja olet aktiivinen Facebookin käyttäjä ja olet jättänyt puhelimesi toiseen huoneeseen, versus se, että luet sitä tietokoneelta ja sinulla on toisessa ikkunassa Facebook auki, niin se, että se on mahdollisimman lähellä siinä koska tahansa saatavilla ilman vaivaa, mielestäni on erittäin ilmiselvää, että esimerkiksi Facebookissa käyminen kesken kirjan luvun katsomassa, mitä siellä olikaan, lisää jonkinlaista impulsiivisuutta, kuin se, että joutuisit nousemaan avaamaan oven, avaamaan puhelimen ja menemään sillä tavalla. Kyllä se, että ne ovat siinä heti saatavilla, sillä on myös jonkinlainen sellainen houkuttelevuus tai jokin sellainen.

Puhuja 1 [00:18:20]: Tuo on ihan varmasti totta, joo. Jos tämä juuri vertaus tähän laitteeseen, jossa on kaikki asiat yhdessä, se on siinä mielessä ongelma. Sitten pääsemme takaisin siihen, että Facebookin voi piilottaa oven taakse ja piilottaa avaimen tyynyn alle, vaikka se on vertauskuvannollisesti kännykässä. On näitä ongelmia, jotka tekevät, tai osa ihmisisistähän poistaa esimerkiksi Facebook Applikaation, ja sitten he loggaavat ulos, että he menevät vain selaimella sinne, ja joka kerta pitää syöttää sekä käyttäjätunnus että salasana sinne, että he eivät salli sitä, että se muistuu siellä ja tulee automaattisesti. Se tekee siitä niin paljon monimutkaisempaa, niin se harventaa niitä kertoja, kuinka usein käyt siellä katsomassa. Se on yksi ohje, miten lähestyä tätä. Jos haluat tehdä asian A ja asia B häiritsee sinua tekemästä asiaa A, niin tee asia B mahdollisimman vaikeaksi, siirrä se mahdollisimman kauaksi.

Puhuja 2 [00:19:19]: Sanoisin, että mieti kontekstia, missä olet, mitä kaikkea haluat mahdollistaa kontekstissasi, se voi olla fyysinen tai digitaalinen konteksti, koska myös sellaiset asiat vaikuttavat tietenkin, onko hälyä ympärillä, siis häiriöasiaan, onko hälyä ympärillä, onko esimerkiksi muita ihmisiä tarkkailemassa sinua tai muuta, niin vaikuttaa myös valtavasti. Varsinkin nyt, kun puhutaan oppimisesta, yksinolollakin on suuri merkitys oppimiselle. Olikohan 1950-luvulla, sellaien Robert [?? 00:19:56] teki torakoilla testejä, ei nyt käydä sitä tarkemmin läpi, mikä se testi oli, mutta lopputulos oli se, että kun muita torakoita on katsomassa, oppiminen vaikeutuu torakoilla. Se on sitten sen jälkeen testattu kaikilla muilla eläimillä ja ihmisillä, ja se tavallaan pätee meihin kaikkiin. Oppimiseen pitäisi sisältyä myös yksin tehtyä ajattelutyötä, tai mitä se nyt sitten milloinkin on. Jollain tavalla se liittyy tähän kontekstiin sillä tavalla, että täytyy olla myös täysin häiriötön konteksti.

Puhuja 1 [00:20:27]: Joo. Tähän samaan törmäsin myös tässä, että vaaditaan tällaista niin sanottua hiljaista aikaa, Quiet timeä, jolloin saa olla ihan itse rauhassa omien ajatusten kanssa. Tämä on ilmeisesti pakollista, jos haluat, että se, mitä on oppimassa, menee pitkäkestoiseen muistiin, että se siirtyy sinne, niin pitää olla tällaista rauhallista aikaa. Toinen kiinnostava tutkimus, joka tuli mieleen tuosta torakkatutkimuksesta ja joka minulla tuli vastaan, on sellaista toisen käden häiriöitymistä elikkä secondhand distraction. Se oli tutkimus, että jos ympärilläsi on muita, jotka katsovat koko ajan kännykkäänsä, niin se vaikuttaa sinuun, että sinä haluat tehdä sitä. Ei tarvitse olla kännykkä vai mikä tahansa ihmisiä, jotka eivät keskity, jos yrität kuunnella luentoa ja sinun vieressäsi on henkilö, joka ei syystä tai toisesta keskity siihen, ihan sama, mitä hän tekee, niin tämä tarttuu sinuun ja sinä et myöskään tee sitä. Kiinnostava on se toiseen suuntaan menevä. Jos sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka keskittyvät todella aktiivisesti, tämä tarttuu sinuun myös. Muilla ihmisillä on merkitystä ympäristöön, mutta se voi myös parantaa oppimista, jos kaikki ovat yhtä motivoituneita tai jos on tehty sellainen päätös, että nyt hitto me keskitymme ja kuuntelemme, jotenkin.

Puhuja 2 [00:21:42]: Tämän takia mielestäni ei ole mitenkään täysin pöyristyttävää miettiä, että joskus olisi, ei tietenkään aina, mutta että olisi välillä sellaisia opetustilanteita, joissa kaikki laitteet ovat täysin kiellettyjä, että ei ole mahdollista ainakaan sinne häiriintyä. Se on mielestäni ihan validi vaihtoehto joissain tapauksissa, joissa haluttaisiin nimenomaan, että keskitytään.

Puhuja 1 [00:22:07]: Minua kiinnostaisi ehkä juuri se variaatio näiden eri tilanteiden ja laitteiden käytön ja muun välillä, että tämä olisi yksi työkalu, jota hyödynnetään välillä.

Puhuja 2 [00:22:16]: Joo, sillä lailla se mielestäni pitäisi mennä, eli että meillä on erilaisia moodeja ja sitten meillä on jonkinlaiset selkeät säännöt, missä moodissa milloinkin ollaan. Meillä on tavallaan niitä yksityöskentelyvaiheita, joissa tietenkin on sitten vielä monta eri moodia. On työstömoodi, joka voi olla sekavampi, ja sitten on esimerkiksi juuri tällaisia lukumoodeja tai jonkin uuden asian omaksumisen moodeja, jotka vaativat vielä enemmän sellaista häiriötöntä keskittymistä. Sitten on tietenkin näitä erilaisia yhteistyömoodeja, on dialogi, jossa keskitytään, sitten on tekemisen moodeja yhdessä, jossa tehdään yhdessä, jossa keskittymisen ei tarvitse olla ihan samanlaista. Sitten on varmaan sellaisia jonkinlaisia, oleellista on myös, että on jonkinlaisia haahuilumoodeja, että ei oikein tiedä, mitä edes tehdään, vaan haetaan tavallaan inspiraatiota tai jotain muuta. Nehän voivat olla hyvinkin sellaisia häiriökeskeisiä, että haetaan esimerkiksi internetistä maanisesti erilaisia juttuja tai yritetään vain törmätä vain uusiin asioihin tavalla tai toisella.

Puhuja 1 [00:23:26]: Näitä käytetään työkaluina näitä eri moodeja, niin näistä pitäisi sitten keskustella ja sopia varmasti, että ollaan jotenkin yhteisymmärryksestä, mikä on tavoite, miksi näytä käytetään ja mitä tehdään.

Puhuja 2 [00:23:40]: Joo. Kyllä. Juuri näin. Se varmasti vaatisi sitä, että jollain tavalla miettisi, mitkä ovat omaan opetusaiheeseen oleelliset moodit, koska ne eivät välttämättä ole aina samat. Sitten ne pitäisi jollain tavalla pystyä käsitteellistämään sillä tavalla, että olisi sellaiset kommunikoitavat termit, jotka kaikki ymmärtävät, että hei, nyt siirrytään tähän ja tähän hommaan.

Puhuja 1 [00:24:04]: Joo. Myös luen, tämä nyt tukee sitä, mitä äsken sanoit, onko siitä vähän yli vuosi, kun luin vähän enemmän luovuudesta ja teorioita luovuuden ympäriltä, siinä oltiin sitä mieltä, että tällainen ei yhteen asiaan keskittyvä tai ei keskittynyt ajattelu vaan enemmän sellainen unelmoiminen, sen työn vapaa ajatuksen juoksi ja se, että saa olla vähän sotkua ajatuksessasi ja ympäristössäsi, voit hypätä asiasta toiseen ja muuta, tämä luo ympäristön luovuudelle, että sieltä voit saada näitä vaikutteita ja ideoita, joiden pitääkin jäädä tavallaan pyörimään alitajuntaasi, ja niistä tulee sitten joku lopputulos joskus myöhemmin.

Puhuja 2 [00:24:45]: Jos puhutaan oivalluksista, se syntyy niin, että otat ensin inputtia, näet vaivaa sen inputin jollain tavalla käsittelyyn, sitten se jää jonnekin takaraivoon raksuttamaan, ja sitten juuri silloin, kun et odottanut, se jollain tavalla synnyttää jonkin oivalluksen. Tämä on ikään kuin sellainen, mielestäni voi olla sellainen riski, että tätä ei välttämättä tapahdu enää niin paljon, koska näitä vaiheita, voi olla, että kaikki näistä vaiheista häiriytyvät jollain tavalla, että et ota inputtia sisään, et käsittele inputtia, koska olet häiriintynyt tai yrität tehdä jotain muuta, tai sitten, että se ei oikein takaraivossa oikein prosessoidukaan, koska sinulla on niin paljon muuta inputtia tulossa, että se tavallaan häiriintyy, tai sitten et huomaa, että sait oivalluksen, koska olet jollain tavalla häiriintynyt jonnekin muualle.

Puhuja 1 [00:25:40]: Joo. Pelottava kuva mutta mahdollinen. Sittenhän on olemassa, tai puhuit juuri, että pitää sopia, miten näitä moodeja käyttää tai keskustella. Mielestäni tämä on ratkaisu, kun oli puhetta teknologian käyttökulttuurista tai muusta, tähän instant heti-kulttuurin sähköpostissa ja muussakin, periaatteessa, tai ratkaisuehdotus, johon suunta mielestäni pitäisi mennä, on se, että vaikka työympäristössä tai opiskelijoiden tai muiden kanssa keskustelee tästä asiasta ja sopii siitä tai sanoo, minkälaisia työkalut ovat ja millä tapaa me haluamme käyttää ne. Onko oikeasti järkevää pyrkiä sellaiseen käyttökulttuuriin meidän työympäristössämme, opiskelijoiden tai opettajien kesken, että odotetaan vastaus sähköpostiin puolen tunnin sisällä vai mitä me haluamme. Tavallaan tällainen ongelman esiin tuominen ja siitä keskusteleminen voisi olla hyvä ensimmäinen askel mielestäni näissä ongelmissa tai näissä asioissa.

Puhuja 2 [00:26:36]: Työelämähän on kuitenkin ainakin meidän alallamme menossa tähän suuntaan muutenkin, että aika paljon on jo näkyvissä sellaista, että sovitaan esimerkiksi, että aamupäivällä ei odoteta keneltäkään mihinkään vastausta esimerkiksi tai että on joku tällainen säännös, että johonkin tiettyyn aikaan kaikki saivat keskittyä täysin siihen, mitä heidän sillä hetkellä täytyy kaikista eniten tehdä, ja sitten on joitain tiettyjä aikoja, jolloin odotetaan, että käydään kommunikaatiota muiden välillä. Tämäntyyppiset jututhan olisivat erittäin terveitä myös koulumaailmaan. Yksi sellainen asia, jota mietin tähän häiriöttömyyteen ja häiriöttömään oppimiseen liittyen, on myös tämä ihan klassinen flipped classroom -malli, jossa on mielestäni paljon hyvää siinä mielessä, että siinä tiedon omaksuminen tapahtuu yksin jossain valitussa paikassa ja siinä ei ole myöskään sellaista aikarajoitetta, että tiedon omaksumisen täytyy kestää tämän tai tuon verran. Sitten kun tullaan koululle, ei oleteta, että tarvitsisi olla koko ajan superkeskittynyt esimerkiksi jonkun yhden ihmiseen puheeseen, vaan voidaan ikään kuin käydä dialogia ja tehdä omaksutun tiedon pohjalta jotain yhdessä. Se on mielestäni sellainen, sen halusin nostaa sellaisen yhtenä mallina, joka tukee mielestäni häiriöttömämpää oppimista, jos vain kykenee omaksumaan tiedon sitten, kun on yksin. Se vaatii tietenkin siltä opiskelijalta nimenomaan sitä, mitä se sitten onkaan: motivaatiota tai tahdonvoimaa, tai miksi sitä haluaa kutsua.

Puhuja 1 [00:28:18]: Tähän on tietenkin kaikenlaisia kikkoja olemassa, mikä helpottaa, kun olet yksin, miten kannattaa opiskella. Se, mitä me olemme meidän opiskelijoidemme kanssa välillä käyneet läpi ja keskustelleet, on Pomodoro-tekniikka. Mielestäni on ihan hyvä mainita, koska se on aika laajasti kai tunnettu ja käytetty, mutta se on myös tosi hyvä. Jos on joku, joka ei tiedä, miten se toimii, Pomodoron perusteethan on se, että tarkoitus on, että jos sinun pitää keskittyä, saada jotain aikaiseksi, tämä on hyvä tekniikka. Ensimmäiseksi valitse sinne jokin tehtävä, mitä aiot tehdä. Sitten laitat ajastimen päälle, muistaakseni perusaika on 25 minuuttia, ja sitten tämän 25 minuutin aikana et tee mitään muuta kuin sitä tehtävää, jonka olet päättänyt, että teet, eli puhelin ja sähköposti ovat pois ja Facebook, ihan kaikki muut, teet vain sitä yhtä asiaa, keskityt siihen. Tämä on helpompaa, koska tiedät, että se on vain 25 minuuttia, kello soi 25 minuutin päästä. Sitten kun se soi, on viisi minuuttia aikaa seuraavaksi ottaa tauko ja tehdä ihan mitä haluaa, jopa silleen, että kannattaa palkita itsensä. Se on osa tätä, että tee jotain, mitä haluat tehdä, että se on palkitsevaa. Tämä tauko on myös neuropsykologisesti tärkeä siinä vaiheessa, koska aivot, kun ottaa tauon, pystyy paremmin käsittelemään ja lokeroimaan sen omiin aivoihin sinne kohtiin, minne se nyt meneekin ja muuta. Tauolla on tärkeä funktio muutakin kuin motivoimisen kannalta. Sitten tällaisia 25 minuuttia plus viiden minuutin kierroksia tehdään kai kolme kappaletta.

Puhuja 2 [00:29:58]: Tai neljä.

Puhuja 1 [00:30:00]: Tai neljä, ja sen jälkeen otetaan pidempi 30 minuutin tauko. Näitä Pomodoro-kelloja, ajastimia, verkossa vaikka kuinka paljon, vaikka tomatotimers.com on sellainen, jota olen käyttänyt.

Puhuja 2 [00:30:14]: Se on hyvin toimiva systeemi, ja siinä juuri nimenomaan näkyy se, kuinka et itse asiassa tarvitse tahdonvoimaa, kun olet tehnyt päätöksen, että teet jotain asiaa.

Puhuja 1 [00:30:24]: Vai tarvitseeko? Vaatiiko päätös alkujaankin tahdonvoiman?

Puhuja 2 [00:30:27]: Se saattaa vaatia, mutta sen jälkeen, kun olet tehnyt päätöksen, että nyt keskityn tähän tämän ajan, se ei ole vaikeaa. Tavallaan jonkinlainen priorisointikyky nousee tärkeäksi asiaksi, kun tiedät, että tämä on nyt niin tärkeä juttu, että tätä kannattaa edistää ja nyt päätän, että teen tälle jotain tämän ja tämän verran aikaa.

Puhuja 1 [00:30:49]: Oikeastaanhan kaiken taustalla todella vahvasti on motivaatio yleensäkin, mitä syitä sinulla on tehdä tämä asia tai tehdä se. Jos oikeasti haluat todella paljon tehdä jotain, niin onhan se todella paljon helpompi tehdä se. Sanotaan, että jos nautit todella paljon kitaran soittamisesta, onhan se helppoa sitten löytää aikaa ja keskittyä ja uppoutua siihen. Emme ole käsitelleet flow-tilaa vielä, mutta sehän liittyy keskeisesti tähän myös, jos haluat tehdä sitä, pääset helpommin flow-tilaan, kun teet sitä, ja toisinpäin, että jos opiskelet jotain, joka ei oikeastaan houkuttele sinua, sinä et ehkä usko siihen alaan, jos et ole motivoitunut sekä tuntuu väärältä ja sitten opettaja sanoo, että sinun on pakko tehdä näin, sitten se on ehkä vähän vaikeampaa keskittyä siihen. Sekin on mahdollista pakottaa itsensä.

Puhuja 2 [00:31:44]: Tämä pitää paikkansa. Siihen tietenkin lisämausteensa tuo tämä meidän digiteknologiamme, joka sekoittaa meidän priorisointikykyämme. Kun kaikesta tulee vähän sellaisia tulipaloja, että kaikki on jotenkin tärkeää, niin jossain vaiheessa, kun on riittävän pitkällä sellaisessa erilaisten palvelujen impulsiivisen uudelleen katsomisen suossa, et enää muista tai tunnista, mitkä olivat oikeasti niitä tärkeitä asioita, vaan kaikki tuntuvat yhtä tärkeältä, ja se priorisointi katoaa täysin, jolloin olet täysin omien impulssiesi vietävissä. Sellaista ainakin silloin aikoinaan, kun some nosti päätään joskus vuonna 2007. Omassa käyttäytymisessäni huomasin se, että asiat eivät enää ole, oikeasti tärkeillä asioilla ja täysin triviaaleilla asioilla ei tunnu olevan enää mitään järjestystä, vaan kaikki tuntuu vain todella tärkeältä, heti, tässä ja nyt.

Puhuja 1 [00:32:46]: Jotenkin tästä kaikesta tulee mieleen tämä sinun dystopiayhteiskuntakuva, jossa me elämme kieltämisen kautta. Tekee mieli vain heittäytyä syvälle tähän kaikkeen, ja sitten kaikki menee sekaisin, ja me haluamme kaikkea heti, ja pakko oppia kieltäytymään.

Puhuja 2 [00:33:03]: Sen takia, ettei tarvitsisi koko ajan kieltäytyä, niin kannattaa tehdä sellainen, minä olen sitä mieltä, että kannattaisi tehdä hyvin tarkkaan pohdittuja päätöksiä, mihin leikkiin ryhtyy. Nekin ovat [?? 00:33:15] kirjoissa, joissain ainakin on nimenomaan tästä, että pitäisi tehdä sellaista kartoitusta, mistä esimerkiksi palveluista on minulle aidosti niin paljon hyötyä, että minun kannattaa käyttää siihen niin paljon aikaa ja antaa sen häiritä minun kaikkia tekemisiäni, että jään käyttämään sitä. Pitäisi olla pokkaa poistua niistä palveluista, joita ei koe niin hyödyllisiksi, tai varsinkin niistä, jotka kokee jopa haitallisiksi. Yleensä kuitenkaan ihmiset eivät näin edes tee, vaan sitä jäädään tavallaan vähän niin kuin roikkumaan kaikkialle.

Puhuja 1 [00:33:53]: Ajattelen, että tässä on vähän eri, tuo on totta ja vähän eri tasoja, tai tavallaan se kuulostaa niin absoluuttiselta, että on pakko poistua siitä palvelusta sitten. Tuo ajatushan pitää ilman muuta paikkansa, että jos puhutaan esimerkiksi notifikaatioista kännykällä, mitkä notifikaatiot annan, että ne saa pitää ääntä ja sanoa bling, niin sehän pitää lähteä juuri siitä, mistä koen, että on hyötyä, haluan saada tasatunnein muistutuksen, että nouse seisomaan, tai haluan, että kaikki omaan perheeseen liittyvät WhatsApp-viestit, sano bling ja häiritse minua, mitä tahansa minä teenkin, mutta sitten muut asiat, niiden pitää olla hiljaisia muistutuksia, paitsi osa, jotka eivät saa muistuttaa ollenkaan, että ne on koko ajan poissa, ja tietenkin osa applikaatioista deletoidaan, koska en halua liittyä siihen ollenkaan, tai tavallaan tällaisia tasoja. Tuntuu, että muutenkin ehkä, siis kun kävin läpi näitä eri aiheeseen liittyviä verkkosivuja eilen, niin oli joku, joka oli luokitellut, että on olemassa tällaisia eri leveleitä, häirittömyyttä, on olemassa se monk-level, se munkki, joka asuu siellä luostarissa eristyksissä yksin, silloin nimenomaan tätä teknologiaa, jossa yksi asia tekee ainoastaan yhden asian kerrallaan eikä mitään häiriöitä tule ja ympärillä on hiljaista ja kaikki muut. Sitten on näitä, siitä pikkuhiljaa asteittain menevää, ei ihan niin radikaaleja versioita tästä. Ihminen ehkä voi löytää sen oman paikkansa, että siinä on joku versio juuri, että laittaa notifikaatiot pois, on yks level, toinen on se, että sulkee, ettei pääse internetiin tiettynä aikana, ja toinen on, että on yksikseen, ja toinen, että sallii ihmisiä ympärilleen ja tällä tavalla. Siinä on kuitenkin mielestäni tällaista liukumavaraa, että ei ole pakko olla siellä absoluuttisessa ääripäässä.

Puhuja 2 [00:35:35]: Joo, joo. Ehdottomasti. Ja sehän tästä tekee ongelmallista. Meillä on niin paljon erilaisia tarpeita ja ihmisiä, että jokaisen täytyisi tavallaan itse tehdä tuo työ, ja se on valtava työ, ja se on jatkuvaa työtä, koska palvelut muuttuvat, sinun elämäntilanteesi muuttuu, niin tulee kaikenlaisia juttuja, tulee koko ajan uutta, jotkin asiat poistuvat. Sitten tavallaan sitä täytyisi koko ajan jotenkin jaksaa työstää tuollaisella ihmeellisellä metatasolla, mitä haluan elämältäni suhteessa teknologiaan.

Puhuja 1 [00:36:11]: Nimenomaan kuin sanoit, ja kaiken lisäksi vaikka yritykset sanovatkin muuta, niin ne taistelevat sinua vastaan. Ne yrittävät saada mahdollisimman paljon huomiotasi ja häiriötä, vaikka ne itse väittävät jotain ihan muuta. on tosiaan tehtävä aktiivisesti töitä ja yritettävä jotenkin päihittää nämä yritykset.

Puhuja 2 [00:36:31]: Olisiko tässä lopussa vielä hyvä käydä vähän läpi sellaisia ongelmakohtia, mitä, oppimiseen liittyen, näistä erilaisista häiriöistä ja keskittymisen herpaantumista syntyy? Yritin ainakin listata joitain sellaisia, mitä olen huomannut, että aika usein tulee vastaan opetuksessa. Voidaan niistä vaikka kaikistakin keskustella. Ensimmäinen on ihan se, että ei seurata opetusta tai keskustelua. Ylipäänsä ei olla edes paikalla. Minusta se on aika yleistä nykyään.

Puhuja 1 [00:37:08]: Joo. Mahdollisesti ollaan fyysisesti läsnä mutta ei henkisesti. Joo, tämä on kyllä, olen samaa mieltä. Tämä on ongelma, joka seuraa.

Puhuja 2 [00:37:17]: Tämä tietenkin koskee myös opetushenkilökuntaa. Jokainen on ollut joskus kokouksessa, jossa on tullut tehtyä ihan jotain muuta kuin oltua läsnä. Se on tavallaan tuttua meille kaikille.

Puhuja 1 [00:37:29]: Sehän on kiinnostavaa juuri se, että sehän on tavallaan itsekästä käyttäytymistä. Usein jos ei ole läsnä, johtuu ehkä siitä, että tekee jotain muuta ja kokee, että on käyttänyt ajan paremmin, mutta samaan aikaan on haaskannut muiden aikaa, tai toivottavasti oli jokin syy, miksi se kokous oli kutsuttu, ja sinä tavallaan pilaat sen muilta ja ne muut tavoitteet.

Puhuja 2 [00:37:50]: Tässä on mielestäni se hauska yksityiskohta, että tämän aika usein tunnistaa sellaisesta tietyntyyppisestä hymystä. Jos joku hymyilee esimerkiksi luokassa, hän ei todennäköisesti ole paikalla.

Puhuja 1 [00:38:03]: Surkea ilme on se, mitä me tavoittelemme.

Puhuja 2 [00:38:06]: En tiedä, että kun ihmiset vastaavat esimerkiksi jossain pikaviestinnässä ystävilleen, niin se tapahtuu hymyn kanssa. Sellainen epäilyttävä hymy on yleensä viesti jostain.

Puhuja 1 [00:38:18]: En ole kiinnittänyt huomiota, mutta ehkä, joo.

Puhuja 2 [00:38:22]: Toinen, mitä mietin, että on ongelma, on se, että jos on esimerkiksi jotain lukemistoa tai podcastia tai videoita tai jotain sellaista, niin tekstit silmäillään ja tallenteet pikakelataan joko niin, että sitä hypitään tai kuunnellaan vähintäänkin jollain kaksinkertaisella nopeudella. Molemmat ovat mielestäni ongelmallisia. Tietenkin tekstin silmäily on vielä ongelmallisempaa, koska siinä ei edes lueta, mitä siinä tulee läpi, mutta myös ihan se, että kuuntelee todella nopealla nopeudella jotain esimerkiksi keskustelua tai luentoa, niin siinä kuitenkin jää ajatteluaikaa niin paljon vähemmän kuin mitä siihen on alun perin tarkoitettu. Sekään ei voi olla välttämättä oppimisen näkökulmasta hyvä asia.

Puhuja 1 [00:39:10]: Tästähän oli se tutkimus ihan äskettäin. Oikein hyvä ja suhteellisen laaja tutkimus, joka osoitti, että audiokirjoja kuunnellessa ei menettänyt yhtään, vaikka nopeuden nosti 1,75 asti. Kaikki jäi mieleen, ja sinä muistit ihan yhtä paljon kuin jokin toinen ryhmä, joka oli kuunnellut nopeudella 1. Tuplanopeudella, 2 kohdalla ja siitä ylöspäin, alkoi kadota eikä muistanut. Sehän on sitten erillinen juttu, siitä, mitä sanoit, että siinä on vähemmän aikaa sen prosessoimiseen, tuo on tosi keskeistä. Jos kuuntelet hitaasti, ehdit enemmän miettiä muita asioita siihen liittyen, jos kuuntelet 1,75:llä, ehkä se jää mieleen yhtä hyvin ja kaikki muu, mutta kannattaa ehkä harkita sitten itse, olisiko hyvä laittaa kuitenkin sellainen viisi minuuttia tyhjää aikaa sen jälkeen ylimääräistä, ihan vain, että prosessoi sen tai antaa vähän aikaa miettiä sitä ja muuta, että ei koko ajan tule uutta asiaa ja uutta asiaa ja uutta asiaa ja tuplanopeudella koko ajan kaikki. Tämähän on sama kuin siinä Pomodoro-tekniikassa ja näissä, että ihmisillä on rajallinen keskittymisaika, mitä pystyt keskittymään. Joissakin tutkimuksissa sanotaan, että se on 20 – 25 minuuttia per asia, ja se pidempi on 60 tai 90 minuuttia, uskoakseni vähän riippuen tutkimuksesta ja muusta ja ihmisistä, ihmisissäkin variaatioita. Ymmärtääkseni lisäksi on osoitettu, että digiympäristöissä se on vähän lyhyempi kuin paperiympäristössä. Se vielä lyhenee, kuinka kauan pystyt yhteen asiaan keskittymään. Sit sen jälkeen pitäisi aina ottaa tauko, jotta aivot ehtivät nollautua, sisäistää, mitä juuri tuli opittua tai mitä tuli vastaa, ja sitten vasta voi jatkaa. Muuten se katoaa. Ei ainakaan jää pitkäaikaiseen muistiin sitten.

Puhuja 2 [00:41:02]: Joo. Sitten minulla oli täällä tällainen kuin epämääräisyyttä tai tylsyyttä ei siedetä. Varsinkin tylsyys on nykyihmiselle jotenkin todella hankala asia. Sitten jos mietin oppimista, sellaisia isoja oppimiskokemuksia tai isoja yhteisiä oivalluksia esimerkiksi, niin se tulee monesti tylsyyden kautta, että jonkinlaista juuri sitä tyhjäkäyntiä on riittävän pitkään, että jotain uutta saattaa nousta, jokin uusi näkökulma tai uusi oivallus tai jokin. Jos ei koskaan ikään kuin voi tylsistyä, jotenkin oppiminen jää helposti sellaiselle ihmeelliselle konkretian ja pintatason puolelle.

Puhuja 1 [00:41:46]: Samaa mieltä, vaikka se on vähän vaikeaa hahmottaa. Siihen samaistun ihan sataprosenttisesti, että on todella vaikea sietää näitä tunteita ja hyväksyä sen ja se on todella yleistä. Mikä siinä jää puuttumaan, ellei tylsisty, niin siihen minun on vaikea saada konkreettisesti, mikä se on, mutta olen ihan samaa mieltä, että siinä on jotain.

Puhuja 2 [00:42:07]: Ainakin sellaisessa kirjassa, Sherry Turklen kirjassa, Reclaiming Conversation, puhutaan tästä, että yleensä varsinkin keskusteluissa, että jos on keskustelutilanteita, niin yleensä päästään uusille urille ja täysin yllättäviin suuntiin vasta sen kautta, että me olemme ensin vähän käyneet sellaista tyhjänpäiväistä keskustelua, joka ei tunnu vievän yhtään mihinkään, vasta sitten päästäänkin itse asiaan, se keskustelun alkupuoli, vaikka se tuntuisikin, että puhutaan asiasta, saattaa olla tavallaan sitä, mitä me jo tiedämme, mutta sitten sen tylsyyden harmaan alueen läpi mentyämme pääsemme jonnekin, joka on jotain yllättävää tai uutta.

Puhuja 1 [00:42:56]: Kiinnostavaa. Joo. Tästä näen suoraan sellaisen korrelaation tähän podcastien tekemiseen, pitäisikö jaaritella vähän pidempään kuitenkin alussa aina.

Puhuja 1 [00:43:05]: Täytyy alkaa tehdä pidempiä podcasteja. Kyllä. Sitten yksi ongelma, mikä mielestäni liittyy tähän häiriöön jollain tavalla tai siihen, että olemme tässä nykytilanteessa, jonkinlainen sellainen monimutkaista ajattelua esittelevä kirjoittaminen on suurimmalle osalle ihmisistä ihmisistä nykyään vaikeaa. En tiedä, onko se ollut aina näin, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että varsinkin opiskelijoista harva kykenee kauhean kompleksisia ajatuksia ilmaisemaan millään tavalla. Sitten kun itse ajattelen, että kirjoittaminen on helpoin tapa saada aikaan monimutkaisia ajatuksia, se on jollain tavalla hyvin haasteellista nykyään.

Puhuja 1 [00:43:53]: Onko tämä se, mistä aika paljon syytetään sitä, että ihmiset eivät keskity luettuun tekstiin vaan niitä silmäillään läpi lähinnä ja hypitään ja niin pois päin. Eikö tämä ole se sama, mitä olen joskus lukenut, että ainakin syytetään tai epäillään, että tämä tuhoaa sitten sen kyvyn, että pystyy itsekään tuottamaan sellaista monimutkaista ja syvään menevää tekstiä ja ajatusta.

Puhuja 2 [00:44:21]: Niin, kyllä se varmaan niin on. Jos et ole tutustunut vaikeisiin ja monimutkaisiin ajatuksiin, sinun on itse asiassa mahdotonta niitä tuottaakaan. Sitten tämä nyt liittyy ylipäänsä tämä ongelma. Jotenkin on sellainen, vaikkei sitä ehkä ääneen haluta lausua aina, on joku sellainen uskomus, että luullaan, että tiedon löydettävyys voi korvata tällaisen sisäistämiseen perustuvan oman ajattelun. Tavallaan kun meillä on kaikki tieto saatavilla, niin meidän ei kannattaisi enää sisäistää mitään, se on niin kuin ajan hukkaa. Siinä on mielestäni isoja riskejä ylipäänsä siihen, minkälaista tieto-taitoa ja sellaista ymmärtämisen syvyyttä oppilaitoksissa saavutetaan.

Puhuja 1 [00:45:08]: Joo. Sehän ei pidä paikkaansa se väite, tai se nimenomaan on näin, että jos kaikki tieto on ulkoistetut ja haet sitä vain silloin, kun tarvitset, siitä jää puuttumaan jokin aspekti, jossa voit hyödyntää sitä muissa yhteyksissä, että jos sinun pitää erityisesti mennä hakemaan se, jotta saat sen tiedon. Siinä on selvä ongelma. Onko tällainen ajatustapa voimissaan? Ajatellaanko näin? Ehkä ajatellaan niin tosiaankin, että ei kannata enää opetella asioita, koska kaikki löytyy kuitenkin internetistä.

Puhuja 2 [00:45:41]: En minäkään nyt osaa sanoa, onko tämä nyt. Tämä on ihan täysin ajateltu asia. Jotenkin ajattelen, että ainakin tällainen tekosyy saattaa välillä olla tai löytyä, että ei minun kannata tätä nyt opetella, koska tiedän, että se nyt löytyy tuolta sitten, jos minä sen tarvitsen. Kyllähän tähän itsekin koko ajan sortuu. Maailma on tosiaan täynnä kiinnostavia asioita, eikä oikeasti kaikkeen riitä aika, niin täytyy välillä ikään kuin, tai välillä tulee ajateltua, että no, se löytyy tuolta, että luen sen joskus myöhemmin, ja sitten ei enää ikinä, koskaan palaa siihen.

Puhuja 1 [00:46:24]: Se on tosi tuttu minulle. Siksi minulla on 120 selainikkunaa auki tuossa, että luen ne sitten myöhemmin.

Puhuja 2 [00:46:32]: Sitten vielä mietin, onko sellainen erillinen ongelma, taas palataan tähän dialogiin, voiko olla sellainen dialogiin kykenevyys jollain tavalla heikkenemässä ainakin tilanteessa, jossa on riittävästi häiriötä ja ihmiset ovat monessa asiassa samaan aikaan, niin sellainen aito dialogi ei pysty tapahtumaan, koska se vaatisi 100-prosenttisen läsnäolon, ja se aiheuttaisi sellaisen moni-ilmeisyyden, moninäkökulmaisuuden katoamisuuden tai heikkenemisen tai jonkin muun tällaisen.

Puhuja 1 [00:47:12]: Joo. En ollut ajatellut tuota, mutta tuntuisi, että se on looginen, että niin tapahtuu, jos ihmiset eivät ole läsnä siinä dialogissa, niin sitten se dialogi heikkenee. Kyllähän siinä on pakko kadota, jotain katoaa silloin siitä, se ehkä muuttuu pinnallisemmaksi tai ei ole yhtä jatkuva, yhtä pitkä, yhtä syvälle menevä, mitä vain. Kiinnostava ajatus.

Puhuja 2 [00:47:34]: Sitten viimeisenä minulla on sellainen, en tiedä, kysymys, tiedämmekö me, että me keskitymme oikeisiin asioihin. Tämä liittyy siihen, että jos priorisointi on jotenkin kateissa, niin mihin keskittyä? Kun priorisointi niin helposti karkaa, jos on paljon häiriöitä, ja vaikka olisi tunne, että nyt keskityn oikeaan asiaan, niin keskitynkö minä sitten kuitenkaan oikeaan asiaan? Oppimisessakin tuo tulee monessa kohtaa esiin. Joku esimerkiksi on etsinyt jotakin täysin jollain tavalla irrelevanttia tai sellaista hajanaista tietoa jostain asiasta, joka ei ole se ydin tai jotain tällaista.

Puhuja 1 [00:48:16]: Liittyykö tähän sellainen epävarmuuden sietokyky, voiko sitä koskaan tietää -tyylisesti?

Puhuja 2 [00:48:25]: Ei varmaan. Se onkin enemmän, ajattelen, että se on enemmän kysymys, jota pitäisi ehkä pitää yllä, onko tämä nyt oikeasti kaikista tärkein asia.

Puhuja 1 [00:48:39]: Joo. Tämä liittyy, minulla oli ehkä vähän käytännöllisempi lähestyminen, ei ihan niin teoreettinen tähän, mietin tällaisia käytännön juttuja. Yksi keskeisimpiä juttuja on miettiä, mitä haluat tehdä. Eikö se ole siinä, että siinä vaiheessa sinun täytyy priorisoida, koska tavallaan, jos haluat tehdä jotain, sinun pitää tietää, että haluat tehdä sen, eli sinun pitää tehdä se päätös, mitä aiot tehdä tänään, ehkä tavallaan ihan hyvät työkalut, tai mitä itse käytän, on itse asiassa kalenteri ja kello. On tiettyjä asioita, mitä haluan tänään saada tehtyä, ja sitten niille laitetaan tietyt blogit kalenteriin, käytännön vinkkinä, ja sitten niillä jokaisella on tietty aika, mitä laitan niihin joka päivä, ja sitten kun tämän tekee, ei saa sortua siihen, että jokainen viisiminuuttinen blokki on täyteen buukattu tai varattu johonkin, vaan jos haluaa, että tämä toimii, että oikeasti saa jotain aikaiseksi ja se on luovaa, ja pitää myös hyväksyä se, että häiriöitä tulee, vaikka tämän yksi pointti on se, että pystyn silloin keskittymään tähän ja minimoin kaikki muut häiriöt, niin kyllä niitä häiriöitä aina joka tapauksessa tulee. Tämä pitää pystyä tekemään tarpeeksi ilmavasti, sinun täytyy jättää sinne tyhjää aikaa niihin kalenterin blokkeihin. Tällä tapaa olen tehnyt päätöksen, mihin haluan keskittyä. Sitten toivon, että ne ovat ne ne oikeat asiat, ainakin olen sitten yrittänyt tehdä sen päätöksen jossain vaiheessa, mihin keskityn. Sitten minulla on sellainen menetelmä, että tänä aikana teen vain tätä asiaa ja yritän sitten minimoida ne muut häiriöt kykyjeni mukaan samalla kuin, ehkä ei pidä olla liian tiukka, että sitten heittää tietokoneen seinään, jos tulee häiriöitä, vaan nimenomaan keskeistä on hyväksyä se, että kyllä niitä tulee.

Puhuja 2 [00:50:24]: Joo. Näitä tekniikoita on tosi erilaisia, tosi monen tyyppisiä. Itse ehkä olen päätynyt jollain tavalla sinne munkkiaspektille sillä lailla, että pidän siitä ajatuksesta, että yritän nähdä metsän puilta ja keskittyä ainakin ensimmäiseksi siihen oikeasti merkittävään asiaan, jonka edistäminen on tärkeää, ja pienemmät pikkuasiat joko tyystin unohdan tai sitten hoidan ne joskus sitten, kun en enää jaksa muuta tehdä. Mutta yritän mahdollisimman paljon antaa aikaa sellaiselle hiljaisen työskentelyn ajalle silloin, kun varsinkin valmistelen opetusta tai jotain sellaista.

Puhuja 1 [00:51:14]: Sehän on tärkeä vaihe sitä, ja sille pitääkin kalenterista varata aikaa.

Puhuja 2 [00:51:18]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:51:18]: Tai se pitää olla mahdollista. Tietenkin riippuu opetuksesta, mutta että jos yhtään haluaa, joutuu uudistamaan sitä tai olemaan ajan tasalla ja muuta, niin sitten se vaatii myös ajattelun mahdollisuutta. Minulla oli ehkä näissä käytännön vihjeissä, lähestymisissä, vielä tosi nopeasti nostan muutaman jutun esille. Yksi oli ehkä se, että multitaskingista puhutaan aina, että pahantekijä on tehdä kahta asiaa samaan aikaan, koska se häiritsee sinun keskittymistäsi, niin se ei ihan pidä paikkaansa. Ei voi tehdä kognitiivisesti vaativaa asiaa samaan aikaan, mutta esimerkiksi voi kävellä ja kuunnella audiokirjaa tai leikata nurmikkoa ja kuunnella podcastia, niin sellainen toimii. Mutta multitaskingissa, jos siirryt yhdestä asiasta toiseen, niin sitten se pakka leviää käsistä. Siihen menee enemmän aikaa. Tästä on tuhansia tutkimuksia. Joo, muuten jos jotain yhteenvetoa tästä, niin aika laajasti myös teoreettisesti pohdittiin tätä, ja onko yhteenveto se, että pitää olla tietoinen ja aktiivinen tilanteista ja tehdä valintoja ja keskustella muiden kanssa? Vai mikä nyt olisi järkevä yhteenveto tästä kaikesta, mitä olemme keskustelleen?

Puhuja 2 [00:52:31]: mikä tästä nyt olisi sitten järkevää? Tämä on vaikea asia, joka ei tule helpottamaan tulevaisuudessa vaan todennäköisesti entisestään vaikeutuu, varsinkin kun tulee uudet sukupolvet vielä opiskelemaan, jotka ovat entistä enemmän tottuneet sellaiseen jatkuvaan häiriökäyttäytymiseen. Tähän ei minun mielestäni ole mitään selvää ratkaisua, eikä tämä tule katoamaan tämä haaste, mutta toivottavasti löytyisi juuri sellaisia, ehkä jos jotain haluaisin tästä yhteen vetää, että olisi loistavaa, jos lähdettäisiin jotenkin yhdessä ja yhteisesti pohtimaan juuri esimerkiksi tällaisia esimerkiksi oppimisen moodeja ja niistä kommunikointia, että meillä olisi jonkinlainen kehikko, jonka voisi ottaa käyttöön, josta voisi valita näitä erilaisia moodeja, ja ne voisi jollain tavalla helposti kommunikoida myös opiskelijoille, niin se voisi olla sellainen hyödyllinen asia.

Puhuja 1 [00:53:36]: Se olisi hyödyllinen ja kiinnostava. Se on ihan hyvä yhteenveto, vaikka aina, sä aloitit sen taas negatiivisesti, että asia vain pahenee tästä, siinä missä minun tulokulmani on enemmän se, että kyllä, kunhan vain nukutte kunnolla ja muistatte ottaa taukoja, kävellä, saatte vähän valoa ja muuta, niin kyllä se siitä. Ehkä sellaen [?? 00:53:55] out vielä, kun puhuttiin näistä teknologian ongelmista ja, miten ne on suunniteltu viemään kaiken meidän huomiomme ja muuta, niin haluan mainita vain sen [?? 00:54:04] [?? 00:54:05] [?? 00:54:05], että olisi hyvä, mitä useampi ihminen käy katsomassa ja seuraamassa niiden podcasteja ja kaikkia julkaisuja. Löytyy ihan www.humantech.com, human tech, todella kiinnostava ja hyvä, mikä se nyt on, organisaatio, joka tekee hyvää työtä liittyen hyvin keskeisesti tähän aiheeseen.

Puhuja 2 [00:54:27]: Joo, jäin miettimään. Se on siis humain tech.

Puhuja 1 [00:54:31]: Joo, niin on, huimain.

Puhuja 2 [00:54:33]: Joo.

Puhuja 1 [00:54:34]: Joo. Mutta kiitoksia tästä kerrasta. Kiinnostava aihe, josta olisi voinut vielä jutella pidempäänkin. Huh huh, mutta kiitos myös kuuntelijoille. Löydät meidän Metropolian Metropodia-podcast-sarjasta ja myös, mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. Lähettäkää mielellään palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagogiheikki@metropolia.fi.

[äänite päättyy]

ALKUMUSIIKKI
00:11
Niiarosa: Tervetuloa kuuntelemaan podcastia, musiikin käytöstä vastasyntyneen hoidossa.
Minä olen Niiarosa Markkanen.
00:19
Lili: Ja minä olen Lili Badrummonir, opiskelemme molemmat kätilöksi Metropoliassa ja
olemme tänään täällä Metropolian uudella digistudiolla äänittämässä tätä podcastia.
00:30
Niiarosa: Aikaisemmissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu musiikilla olevan paljon hyötyä
vastasyntyneelle. Vanhempien laulun on todettu nopeuttavan vastasyntyneen
kiintymyssuhteen syntyä vanhempiin. Ihmisen laulua sisältävä musiikki lisäsi
vastasyntyneiden sosiaalisia taitoja. Vastasyntyneille tehdyissä toimenpiteissä on
tutkimuksen mukaan voitu vähentää toimenpiteistä aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia
musiikin avulla. Vastasyntyneen toimenpiteiden aikana musiikilla on ollut positiivinen
vaikutus happisaturaatioon, kipuun ja stressiin sekä lapsen sykkeen pysymisen tasaisena.
Keskosvauvoille musiikin avulla sairaalassa olo aikaa on saatu lyhennettyä. Kehtolaulun
soittamisella lapsena ruokinnan aikana saatiin vahvistettua lapsen minua ja pidennettyä
ruokailu hetkeä, joka auttoi keskosen painonnousua.
1:30
Lili: Haastateltavana meillä täällä on: Maija-Riitta esittelisitkö itsesi kertoen nimesi ja
ammattisi.
1:40
Maija-Riitta: Joo, mä olen Maija-Riitta Jouhki ja olen kätilötyön opettaja täällä Metropolian
ammattikorkeakoulussa.
1:49
Lili: Ja toisena vieraana meillä on Marina, esittelisitkö itsesi kertoen nimesi ja ammattisi.
2:04
Marina: Joo, hei vaan mä oon Marina Kostik ja olen ammattimuusikko ja tällä hetkellä voi
sanoa, että olen eläkkeellä paitsi, että mä otin vähäsen työtä vielä.
2:10
Lili: Kertoisitko Marina, millaista kokemusta sinulla on musiikin käytöstä vastasyntyneen
hoidossa.
2:14
Marina: Ihan mielellään, kun olen itsekin kolmen lapsen äiti ja minulla on lapsenlapsia jo.
Silloin kun esikoinen syntyi, niin laitoin joka päivä soimaan Mozartin symphonian numero
40. Ihan niin kun alkuun 15 minuuttia ja joka päivä. Niin mä huomasin, että se todellakin
rauhoittaa mun vauvaa. Silloin kun oli esimerkiksi jotain tuommoisia flunssa periodia ja
milloin niin kuin ympäri ämpäri kaikki sairastavat flunssan, niin kyllä se ihan selvästi auttoi
minua ainakin ja myöskin sitä kautta tietysti vauvaa selviämään, niistä tuommoisista
ajoista, milloin niin kuin me pysymme terveenä. Se on mun tavallaan niin kuin kokemus,
mikä mä oon itse kokenut. Mä olen myöskin kuullut tuommoisia tarinoita, että yksi mun
ystävä sai keskosen, niin raskauden aikana hän kuunteli koko ajan Tsaikovski
viulukonsertoa ja sitten, kun hän synnytti sitä vauvaa ja se oli tietysti ensin sairaalassa,
niin heti kun, laittoivat sitä viulu konserttia, hän rauhoittui, että se oli niin kuin ihan selvä
merkki. Hän niin kuin rupesi kuuntelemaan ikään kuin vaikka sitä vaikea niin kuin tietysti
todentaa sitten ihan faktana, mutta äitihän niin kuin vaistoaa aina tommoisia juttuja, että
hän niin kuin selvästi näki, että jäi kuuntelemaan, niin se rauhoittui ja tuo tuommoista
turvallista varmastikin oloa, niin tämä on vähän niin kuin, minulle ainakin selvä juttu, että
se on positiivinen asia, jos niin kun käytetään musiikkia sillä tavalla.
4:27
Lili: Kiitos, Maija-Riitta, millaista kokemusta sinulla on musiikin käytöstä vastasyntyneen
hoidossa.
4:34
Maija-Riitta: Minähän olen tehnyt urani siellä synnytyssalin puolella hyvin pitkälti, mutta
haluaisin vaikka tähän ihan alkuun heti todeta, että tässähän on tullutkin jo esille, että sikiö
tosiaan kuulee sinne kohtuun ja sieltä noin puolesta välistä raskautta sanotaanko noin
viikolta kaksikymmentäviisi niin hän alkaa myös reagoida niihin ulkopuolelta tuleviin ääniin.
Ja tuota synnytyssalissa niin monilla synnyttäjillä on ollut mukana jotakin omaa
mielimusiikkia ja he ovat kertoneet, että he on kuunnelleet sitä musiikkia jo siinä
raskauden aikana ennen synnytystä on halunneet sitten myöskin siellä synnytyksessä sitä
musiikkia käyttää ja tähän olen tietenkin kannustanut näitä äitejä ja sitten myös siellä
sairaalassa niin lapsi vuodeosaston puolella, niin se sama musiikin kuuntelu niin nämä
äidit on kertoneet että se on rauhoittanut sekä heitä että sitten sitä vauvaa. Ainakin
tämmöisiä kokemuksia.
5:25
Niiarosa: Kiitos, Maija-Riitta kuvaisitko, millaista hyötyä musiikin käytöstä on
vastasyntyneen hoidossa?
6.35
Maija-Riitta: Tein semmoista pientä hakua ennen kuin tulin tänne tätä podcastia tekemään
ja tarkastelin sitten ihan sitä, että minkälaista tutkimusnäyttöä on olemassa. Ja musiikki
vaikuttaa monella tavalla meihin ihmisiin, se rauhoittaa meitä ja rentouttaa meitä ja stimuloi
meidän aivoja. Musiikki vaikuttaa esimerkiksi kielen kehitykseen ja kaikki tämmöinen
musiikki leikki koulussa käyminen ja musiikin kuuntelu kotona ja tällainen niin se on
vauvalle niin kuin hyväksi. Tämä mitä nostit tuossa alussakin esille, niin on todettu, että
musiikin kuuntelu ja yhtäaikainen liikkuminen sen vauvan kanssa esimerkiksi silleen, että
musiikki soi taustalla tai itse laulat ja vauva on siinä sylissä, niin se voi edistää sitä
kiintymyssuhdetta, mikä on hyvin tärkeä asia siellä varhaislapsuudessa. No sitten on
sanottu silleen, että klassinen musiikki olisi parempaa ihmiselle kuin esimerkiksi rock
musiikki tai popmusiikki, mutta tästäkin löytyy sitten vähän sellaista ristiriitaista tietoa, että
joissakin tutkimuksissa sanottiin, että ylipäätänsä musiikki on hyvä ihmiselle ja myöskin
lapselle, että lapsi voi kokea myös sen semmoisen iloisen popmusiikin hyvänä
miellyttävänä.
7:09
Niiarosa: Mitä mieltä sinä olet Marina tästä?
7:12
Marina: No mä olen oikeastaan samaa mieltä. Niin kun, että klassinen musiikki on
parempaa, mutta viime aikoina mä rupesin miettimään, että oikeastaan kaikista paras on
ihmisääni, mikä laulaa ne vanhat todella niin kuin kulttuurisesti ajassa taaksepäin otettu
kehtolaulu tai laulut niin kuin kansanmusiikki. Niin minusta tämä on tommoinen, mikä luo
pohjan siihen ikään kuin musiikin ammentamiseen. Totta kai voi laittaa, mitä vaan
musiikkia, että se on aina niin kuin plussa tavallaan hermoradoille ja kaikelle, mutta se että
aloitetaan ikään kuin pohjasta. Elikkä se perinteiset laulut perinteiset siis niin kuin
kulttuurillisesti niin kuin todella vanha musiikki se on se, mikä minusta on tärkeää ikään
kuin niin kuin alkuun laittaa, elikkä laulamalla niitä yksinkertaisia melodioita, että mikä oli
vähän niin kuin meditatiivisia niin kuin nämä on tuommoiset, mikä luo turvaa, koska ne ei
ole niin kuin monimutkaisia kaikkia vaikka niitäkin tarvitaan, mutta se mikä oikeasti niin
kuin menee ikään kuin siihen rakennuksen alle se on se kansanmusiikki, että se on
minusta tuommoinen. Se on mun mielipide sillä tavalla ei faktaa, mutta se on mun
kokemus viime aikoina, mitä mä olen lastenlasten kanssa ollut, niin kaikista paras oli se,
että sitten ne olivat ikään kuin rauhoittaneet paremmin siihen kansan lauluihin, se on niin
kuin yksinkertaisin kansan lauluihin, se oli niin kuin se juttu.
9:10
Niiarosa: Kiitos, Marina kuvaisitko, millaista hyötyä musiikin käytöstä on vastasyntyneen
hoidossa?
9:14
Marina: No siitä aika paljon tietysti voi kertoa erilaisia juttuja, mutta se minkä mä itse
huomasin omista lapsista, että sitten kun oli ihan vauvasta asti on musiikkia mukana, niin
kyllä se vie kehityksen ihan eri tasolle, että myöhemmin sitä näkee, että kuinka
monipuolisempi on ja avarampi on katse, niin kuin maailman katse ihmisille, jos niin kuin
ne on tekemisissä musiikin kanssa ihan niin kuin alusta asti. Niin myöskin omien tunteiden
ymmärrys kasvaa, mikä on niin kuin hirveän tärkeää varsinkin meidän tässä vaikeassa
maailmassa, että niin kuin ymmärtää miltä tuntuu ja musiikin avulla sitä voi oikeasti
kehittää sitä taitoa, koska musiikkihan on käytännössä tunteiden ilmaisuun paljon niin kuin
tehokkaampi kuin sanat periaatteessa voisin väittää näin. Elikkä siinä on niin kuin tosi
paljon toki meitä myöskin hermojärjestelmän rauhoittaminen ja nämä kaikki muut jutut,
mitä niin kuin tiedätte jo, mutta kuitenkin siinä on paljon enemmän kuin pelkästään tämä
niin kuin rauhoittuminen tai pelkkä äidin kanssa niin kuin suhde vahvistaminen ja
turvallinen olo, että siinä on niin kuin juuri tätä, että pystyy ymmärtämään itseään ja sen
kautta maailman toisia ihmisiä, mikä luo oikeastaan rauhaa.
10.57
Lili: Huomasitko sä, kun olet musiikkia soittanut omille lapsille esimerkiksi olisi niin kuin
kielellisesti kehittynyt varhaisemmin kuin omat ikäisensä tai jotain muuta tällaista?
11:06
Marina: Luulisin että se olisi, mutta kun mä olen monikielinen muutenkin niin taustaltani
meillä sillä tavalla oli monta kieltä ihan niin kuin automaattisesti niin sillä tavalla en pysty
ihan niin kuin väittää sitä musiikin ansiota, mutta kyllä ehdottomasti se on näin, koska
siinähän on ikään kuin kaikkien kielten alut siinä musiikissa voi sanoa näin, kun sitä voi
kehittää musiikista mitä tahansa kielen niin tavallaan että se on niin kuin pitää se
kantasolu musiikissaan jokaisen kielen kantasolut.
12:52
Lili: Kiitos. Marina millaista musiikkia mielestäsi tarvitaan vastasyntyneen hoidossa?
12:56
Marina: Mä luulen, että monenlaista, että sitä ei voi sanoa että yhden laista musiikkia, että
se riippuu ihan perheen taustasta, että minkälaista musiikkia on totuttu kuunnella
minkälaista musiikkia sikiö on kuullut ja kun aika vaikea välttää näin, että ei olisi musiikkia
niin väitän, että jokaisessa perheessä on jotain omia suosikki musiikkia, mutta tuota kyllä
se minä olen lukenut, että korkeat ja hellät äänet ne on niin kuin tuntuu vauvalta niin kuin
turvallisemmalta ja et siinä määrin mä voisin niin kuin sitä sanoa näin tänne, mutta niin,
että konkreettisesti, mikä on parempi niin se on vaan niin kuin, pitäisi katsoa erikseen
jokaista niin kuin tapausta näin, että ei voi sanoa varmaan päälle, että vaan tämä vaan tai
monenlaista onneksi meillä on monen monenlaista musiikkia, että siinä on niin kuin
valinnanvaraa.
13:03
Lili: Maija Riitta mitä mieltä sinä olet asiasta?
13:06
Maija-Riitta: Helppo kompata tuota Marinan kommenttia, että mä oon kyllä myöskin sitä
mieltä, että monenlaista musiikkia tarvitaan, että tietenkin ajattelen. Oma kokemukseni on
se, että ne rauhalliset kehtolaulut ja semmoinen rauhallinen pehmeä musiikki niin sehän
meitä kaikkia ihmisiä varmasti rentouttaa ja unettaa myöskin. Varmasti pienen vauvan
hoidossa tämmöiselläkin musiikilla on paikkansa ja sitten tietenkin tämmöinen klassinen
musiikki niin kuka siitä ei nyt sitten tykkäisi, että vauvalta ei musiikkimausta voi kysyä,
mutta hän sitten muulla tavoin meille kertoo, että tykkääkö hän siitä musiikista, onko se
hänelle mieluista.
13:50
Niiarosa: Maija-Riitta, millaisessa muodossa musiikkia tarvitaan vastasyntyneen hoidossa?
14:00
Maija-Riitta: Mä ajattelisin ja vähän sain ehkä kiinni tuosta Marinan puheesta, että
semmoinen laulettu musiikki ja livemusiikki on varmasti semmoinen ihanteellisin, mutta
sitten jos mietitään vaikka sitä, että musiikkia on käytetty sairaalassa aika paljon siellä
ennenaikaisesti syntyneen vastasyntyneen hoidossa niin, miten me sitten saadaan se livemusiikkia sinne. Sellaisiakin kokeiluja on varmasti tehty, mutta niin kaikenlainen äänitetty
musiikki, joka on niin kuin helposti siirrettävissä ja tuotavissa sen vastasyntyneen luokse
esimerkiksi sinne sairaalaan niin se on varmasti semmoinen yksi ratkaisu. Mitäs tästä
ajattelet?
14:56
Marina: Niin se on just sitä, mitä mä oon nyt miettinyt viime aikoina, että miten voi hyötyä
niin kuin siitä, kun meillä on ollut nyt se korona kaikki rajoitukset, miten muusikko voi niin
kuin olla silti läsnä ihmisten elämässä, niin se on aika iso juttu se nettiyhteys. Sekä livenä
voi niin kuin olla siinä niin kuin mukana tai sitten nimenomaan tehdä joku tallennus, mutta
se, että musiikki tässä on niin kuin toinen puoli vielä, mitä mä oon ajatellut, että itse
muusikkokin on ihminen ja jotkut on kanssa synnyttäneet, niin se heidän niin kuin
osallistuminen on kanssa niin kuin tavallaan niin kuin tärkeää heille itselleen niin siinä voisi
olla niin kuin kaksipuolinen yhteys elikkä se me äidit tai ne hoitajat kukaan siinä synnytys
laitoksessa ne voivat olla yhteydessä muusikoihin tai siis kontakti olisi näin ettei etukäteen
ne voisi niin kuin olla jo ikään kuin tuttuja jollakin tavalla vaikka ihan niin kuin joko
tommoinen keskustelu, mikä vie ehkä 5-10 minuuttia, mutta sitten niin kuin se
virittäytyminen muusikko on oma virittäytyminen siihen tilanteeseen mikä on menossa nyt
ja mistä on kysymys niin se voisi olla aika iso juttu, koska silloin muista hän on niin kuin
yleisesti jos mä mietin muusikko ammattina niin ne on aika herkkiä ihmisiä ne niin kuin
pystyy virittäytymään niin kuin toisen tarpeille niin se on tavallaan niin kuin sidoksissa tämä
musiikin kanssa mitä ne niin kuin tuottaa niin siinä voisi olla niin kuin iso juttu siihen ja
merkityksellinen, että miten vaikutti sitten myöskin siihen tilanteeseen, että mihin on
tarkoitus nyt vaikuttaa elikkä se on tavallaan niin kuin yksi osapuoli mikä useimmiten
jostain syystä ei puhuta tästä, että miten se muusikko, kuka tekee musiikkia, mitä hänen
niin kuin rooli siinä ja se on ihan iso rooli, että sitä helposti unohdetaan meille jää vaan
musiikkia se potilas, mutta se muusikko on siinä niin kuin kanssa isossa roolissa ja elikkä
tämä nettiyhteys minusta on mahtava juttu, kun nyt on niin kuin enemmän ja enemmän
harrastettu sitä kun korona aikana eli kaikki sulku tie kaikki niin sitä voi käyttää sitä voi niin
kuin kehittää eteenpäin että teitä sitä oikeesti mahdollisimman lähellä sitä liveä niin kuin
tapahtuma niin minusta tämä on iso juttu, mitä niin kuin tulevaisuudessa varmaan tehdä
veikkaan.
17:45
Niiarosa: Marina millaisessa muodossa musiikkia tarvitaan vastasyntyneen hoidossa?
17:49
Marina: Se on tavallaan nettiyhteys, on se, mikä käytännön varmaan paras tapa, mutta
että toki se ikään kuin niin kuin läsnä livenä läsnäolo on sitä niin kuin parhaasta päästä voi
sanoa, mutta kun se on varmasti ei ole niin helppo järjestää, että se on pikemminkin silloin
tällöin, mutta mun mielestä se netin kautta yhteys ja toiminta se on niin kuin se mikä pitäisi
nyt toimia varmaankin.
18:27
Lili: kiitos Marina miten kätilö tai sairaanhoitaja voisi hyödyntää musiikkia vastasyntyneen
hoidossa?
18:32
Marina: Mulla on vähän vaikeaa sitä sillä tavalla muusikkona arvioida, mutta kyllä mä
kuvittelen, että kun me ollaan kaikki ihmisiä ja meillä on kaikilla samanlainen vaikutus
musiikista elikkä se musiikki mikä on miellyttävä niin se rauhoittaa meidät ja sitten jos
tarvitsee jotain energisoivaa niin toki se rytmi musiikki on paras siinä, mutta sekin minusta
hyödyn niin kuin hyötyminen, että siinä niin kuin, kun mä mietin sitä työtä mitä kätilö tekee
että se on niin kuin tavallaan hänen pitäisi olla todella niin kuin henkisesti vahva ja ottaa
vastaan vaikka minkälaisia vaikeita tilanteita että siinä mielessä se musiikki pitäisi olla sen
niin kuin apu työkalu siihen että jos hän tietää että nyt hänellä on toimittavan niin kuin
esimerkiksi joku pitäisi rauhoittaa tilannetta niin sitten hän voi tietysti valitse tuommoista
musiikkia, mikä tuota tulosta niin että tietoa tästä on niin kuin tietysti on tärkeää, että se
osa sitä niin kuin valitsee musiikkia ja tietää minkälaista tule niin kuin lopputulos siitä.
9:56
Lili: Maija-Riitta mitä mieltä sinä olet?
9:58
Maija-Riitta: No ensinnäkin mä haluaisin sanoa sen, että nythän on tullut tässä monta
kertaa esille, että on oikeasti tutkimusnäyttöä siitä, että musiikilla on merkittäviä
terveyshyötyjä näille vauvoille ja sitä voidaan hyödyntää monella tavalla, mutta mä hieman
epäilen sitä, että onko tämä tieto siellä sairaalassa ja niillä sairaanhoitajilla ja kätilöillä.
Tässä tuli myös minulle itselleni aika paljon uutta ja tuota ajattelisin niin, että kun tämä
tieto saataisiin sinne sairaalaan vähän laajemmin, niin olisi paljon mahdollisuuksia
hyödyntää tätä musiikkia esimerkiksi pienissä toimenpiteissä sen muun kivunlievityksen
tukena. Se voi se musiikki rentouttaa myös niitä vanhempia ei pelkästään sitä
vastasyntynyttä ja ehkä sitten myös tätä henkilöstökin osaltaan ja tota se musiikin
kuuluminen myös semmoisena taustana siellä jossakin esimerkiksi vastasyntyneiden
osastolla niin sillä voisi olla minun mielestä myöskin semmoisia hyviä vaikutuksia siihen
osaston ilmapiirin ja hoitoon ja ihmisten viihtyvyyteen, tämmöisiä asioita.
11:13
Niiarosa: Maija-Riitta miten vanhempia tulisi ohjata ja motivoida musiikin käyttöön
vastasyntyneen hoidossa?
11:22
Maija-Riitta No ensinnäkin kertomalla näistä kaikista monipuolisista hyödyistä, mitä
musiikista vastasyntyneelle on ja tota vanhemmat voisitte omassa kodissaan miettiä, että
millä tavoin he sitä musiikkia haluavat hyödyntää, että musta myöskin se yks asia on se,
että musiikki on aika helposti saatavilla ja sitä on saatavilla myöskin ilmaiseksi ja ainakaan
mitään haittaa siitä ei ole kenellekään sopivalla äänenvoimakkuudella soitettuna. Voisin
nähdä myöskin sellaisen, että ihan sairaalassa siellä esimerkiksi kun perhe on kotiutunut
massa niin jos sitä musiikkia on hyödynnetty siellä sairaalassa, niin kerrotaan perheelle,
että musiikin kuuntelua kannattaa jatkaa ja voi mainita, että on olemassa näitä erilaisia
musiikkileikkikouluja ja muita tämmöisiä pienille lapsille tarkoitettuja paikkoja, missä sitä
musiikkia voi kuulla ja hyödyntää, tällaisia ajatuksia.
22:28
Niiarosa: Kiitos. Marina miten vanhempia tulisi ohjata motivoida musiikin käyttöön
vastasyntyneen hoidossa?
22:39
Marina: No tässä nyt aika paljon oli jo sanottu, että vanhemmat tietää niin kuin niistä
tavoista, että millä tavalla voi voi sitä musiikkia hyödyntää elikkä käytännössä mistä voi
laittaa päälle kuunnella ja kenties itse oppia jotain lauluja. Niin kyllä mä uskon että aika
moni jo niin kuin luonnosta osa laulaa vauvalle elikkä se on niin kuin tavallaan niin
inhimillinen osaa niin kuin sitä kaikkea niin, että kuitenkin niin kuin se tietoisuus, että mitä
vaikutus musiikilla on vauvalle ja vauvan aivoille kehitykselle niin se on aika tärkeä juttu,
että sitten kun vanhempi ymmärtää tätä niin se on se itse motivaatio siihen, että sä rupeat
etsimään käyttämästä musiikkia oikealla tavalla tai siis oikealla tavalla, ylipäänsä käyttää,
että se on niin kuin tietoinen tästä se on se niin kuin kaikista tärkein minusta, että silloin
kun ihminen haluaa sen voi niin kuin edistyäkin siinä jos on tarpeeksi iso motivaatio niin
minusta tämä on se, että levitetään se tietoa nimenomaan, että mikä musiikin niin kuin
virka on siinä vauvan hoidossa niin se on se tärkeä juttu.
24:10
Lili: Marina miten koet vastasyntyneen hoidossa käytettävät pilvipalvelut, joista voi valita
vastasyntyneelle sopivaa etä- tai live musiikkia?
24:19
Marina: No mä koen, että ne ei ole tarpeeksi tavallaan niin kuin klasifisioitu, elikkä se on
vähän niin kuin villi markkina alue. Elikkä siinä, missä niin kuin on kaikkia saatavilla niin
pitäisi itse valita, niin se on aika haastava paitsi tietysti jos niin kuin tietää, että jo tietoja
olemassa, mutta se mikä nyt mä toivon että tulevaisuudessa olisi tuollainen paikka, missä
voisi niin kuin tulla ja olla konkreettisesti vastasyntyneiden asialla, elikkä siinä olisi koottu
sekä muusikot että musiikki, mikä niin kuin sopi siihen nimenomaan tähän niin kuin
tarkoitukseen koska se on kuitenkin aika haastava kun vauva ei osaa puhua se on vaan
niin kuin on ja se on riippuvainen. Meidän aikuisten pitäisi pitää huolta tästä ja se että on
valmiina joku tavallaan niin kuin käytännön ohjelma siihen niin se on niin kuin aika tärkeä
nyt seuraavaksi. Meillä pitäisi kehittää sitä, sitä ei ole olemassa vielä, mutta onneksi meillä
on ihmiset ne jotka on jo ajatellut asiaa ja kehittänyt sitä palveluita on olemassa
tuommoisia, missä voi niin kuin mennä ja tutustua muusikoihin ja tilata jotain esiintymisiä
tai nauhoituksia niin, mutta se ei riitä. Sen pitäisi olla nimenomaan spesifi tuommoinen niin
kuin paikka mistä tiedätte, että nyt se on oma että siihen pitäisi mennä, mutta se on
toivottavasti lähitulevaisuudessa.
26:13
Lili: Mitä mieltä sinä olet Maija-Riitta?
26:17
Maija-Riitta: Nyt tässä viime aikoina eletty semmoisia aikoja, että me ei olla hirveästi live
musiikista voitu nauttia ja jotenkin itse koen sen livemusiikin semmoisena kaikista
parhaimpana musiikin muotona, mutta sitten toisaalta myöskin niin, että ne jotka tällä
hetkellä synnyttävät, niin he on näitä digitaalisten palveluiden käyttäjiä ja osaavat käyttää
niitä ja hakevat niitä ja sitten toisaalta ajattelen myös silleen, että tämmöinen pilvipalvelu
on heille varmasti tuttuja sitten, kun se on saatavilla, niin sitten sitä musiikkia ehkä tulee
käytettyä enemmän ja nimenomaan tähän tarkoitukseen, että varmasti ihan voi olla
hyväkin asia.
26:58
Lili: Kiitos. Meillä on ollut upeaa keskustelua ja olemme saaneet haastatella kahta alan
kokenutta osaajaa. Hartaasti toivomme, että musiikkia lisättäisiin Suomessa
vastasyntyneen hoitoon.
27:10
Niiarosa: Kiitos teille Maija-Riitta ja Marina osallistumisesta ja upeasta keskustelusta.
Kiitän myös kaikkia tämän podcastin kuulijoita.
27:21
LOPPUMUSIIKKI
27:34

Haastattelija 1 Markus Norenna
Puhuja 1 Hannu Turunen
Haastattelija 2 Juhana Kokkonen

[äänite alkaa]

Haastattelija 1 [00:00:09]: Tervetuloa pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se mitä sanomme, ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa tänään minä Markus ja kollegani Juhana. Tänään meillä on myös mukana vieras, kanssamme täällä on Hannu Turunen Metropolian lehtori Puhtaat ja älykkäät ratkaisut osaamisalueelta.

Haastattelija 1 [00:00:47]: Tervetuloa Hannu. Onko jotain muuta mitä kuuntelijoiden tulisi tietää sinusta?

Puhuja 1 [00:00:53]: Kiitos vain tästä kutsusta, oli ilo ja kunnia tulla teidän podcastiin. Ja oikeastaan se lisätieto että toimin tässä Digimentorit tiimissä koordinaattorina ja muutaman vuoden olen ollut siinä mukana. Ja sitä kautta aika paljon mukana digituessa ja siihen liittyen. Mutta olen halunnut pitää koko ajan vahvasti mukana myöskin opetuksessa, että pysyy siellä kädet savessa.

Haastattelija 1 [00:01:27]: Minulla on käsitys että olet Metropolian sisällä hiukan kuin digijulkkis. Että olet aika näkyvä varmasti monelle metropolialaiselle. Sekä näistä digiklinikoista ja digiope koulutuksista?

Puhuja 1 [00:01:37]: Kyllä niitä digimentorit tosiaan kouluttaa ja koronan kautta ehkä noustiin pinnalle vielä enemmän kun tuli äkillinen digiloikka ja tukeamme tarvittiin. Ja meillä sattui olemaan teams alusta joka laajennettiin koko Metropoliaa koskevaksi. Ja edelleen toimii ja siellä on kohta 600 jäsentä. Sitä kautta kyllä tavoittaa hyvin monet metropolialaiset.

Haastattelija 1 [00:02:07]: Kutsuimme sinut kuitenkin tänne keskustelemaan oppimismuotoilusta, kun kuulin sinun puhuvan siitä toisessa yhteydessä. Minusta esityksesi ja mitä puhuit siitä, oli niin loistava, että ajattelin, että ajatuksia täytyy levittää vähän laajemminkin. Niin jos tästä oppimismuotoilusta, niin mitä Juhana sanoo, ehditkö tutustua siihen etukäteen?

Haastattelija 2 [00:02:32]: Ehdin tutustua ja olen todella kiinnostunut juttelemaan siitä ihan tietenkin sen vuoksi, kun itse olemme digitaalisen muotoilun opettajia niin näitä yhtymäkohtia. Ja toisaalta on kiinnostavaa keskustella pedagogisesta puolesta myös. Katsotaan mihin kaikkialle päädytään tänää.

Haastattelija 1 [00:02:49]: Pitäisi varmasti aloittaa ihan alkeista, perusteista. Ja miettiä mitä tämä oppimismuotoilu oikein on. Haluaako kumpi, haluaako Hannu sanoa, miten näet, mistä olemme nyt keskustelemassa?

Puhuja 1 [00:03:04]: Kaikille tietenkin löytyy erilaisia määritelmiä ja muita. Ja oppimismuotoilullekin useita eri näkökulmista. Mutta sitä voisi kuvata tällaisena, se on systemaattinen prosessi joka asettaa sen opiskelijan tai oppijan tekemisen keskiöön. Ja samalla integroi siihen jotain digitaalisia ratkaisuja pedagogisesti mielekkäällä tavalla. Niin siinä on varmasti aika monta ulottuvuutta määritelmään kiteytetty.

Haastattelija 1 [00:03:38]: Miten olet itse törmännyt tähän ja miten olet päätynyt siihen, että olet kokeillut tätä käytännössä ymmärtääkseni?

Puhuja 1 [00:03:49]: Siitä on nyt muutama vuosi aikaa kun törmäsin jossain nettihaun yhteydessä Akseli Huhtasen tekemään Verkko-oppimisen muotoilu kirjaan. Ja siellä on hyvin konkreettisesti tuotu oppimismuotoilu, siellä on työkaluja joita käyttämällä tulee otettavaksi huomioon kaikki oppimismuotoilun näkökulmat aivan itsestään. Ja totesin, että he vaikuttivat mielenkiintoisilta ja aloin soveltamaan niitä omassa opetuksessa. Ja heti täytyy sanoa, että sen olen todennut, että se ei ole mikään yht äkillinen hyppäys. Vaan että tämä on prosessi joka joudutaan iteroimaan useamman kerran että päästään vähän paremmalle tasolle. Mutta niinhän se kaikessa tekemisessä on. Että ei suoraan päästä välttämättä huipputasolle, mutta ensi askeleet kun ottaa niin suunta on valittu.

Haastattelija 2 [00:04:53]: Ainakin itselle tulee mieleen, että tuo iteratiivisuus on sellanen, jos halutaan ottaa ne opiskelijat keskiöönkin. Niin samalla lailla kuin käyttäjälähtöisessä suunnittelussa täytyy päästä testaamaan oikeilla käyttäjillä kuinka asia sujuu, ennen kuin tiedetään, mikä on hyvä ja mikä huono siinä toteutuksessa. Niin sinänsähän tuo kuulostaa järkevältäkin että sitä täytyy iteroida.

Puhuja 1 [00:05:21]: Kyllä ja tosiaan se oikeastaan tulee tähän kahteen isompaan asiaan se oppimismuotoilu vastaa. Me opettajana tiedetään se, että meidän työkuorma on välillä aika suuri ja oikeastaan tämän oman urani aikana 2000 luvulta alkaen kun olen ollut. Niin kokenut, että työmäärä on kasvanut ja se on ehkä pirstaloitunut ja on yhä enemmän eri asioita mihin pitäisi pystyä reagoimaan ja toimimaan. Ja jos pitäisi vielä opetusta kehittää, niin tuntuu, että ei minulla vain riitä aika. Niin oppimismuotoilu on yksi apuväline, joka jollain tavalla antaa valmiita työkaluja suoraan sovellettavaksi. Ja toinen iso asia tässä on se, että opettajana aina olen tottunut siihen, että se minun oppiaineeni, se on tärkeä, ne sisällöt, mitä kaikkea minun pitäisi yhdellä kurssilla käydä läpi. Niin ne helposti tulee hyvin tärkeiksi ja mitään ei voi jättää pois, koska tämä on minusta tärkeä asia. Mutta tämä oppimismuotoilu asettaakin sen oppijan keskiöön ja en näkökulmasta tarkastellaan asioita. Ja se usein tarkoittaa sitä, että kannattaa jättää jotain pois jotta se oppiminen tapahtuu laadukkaasti siinä pienemmässä määrässä.

Haastattelija 1 [00:06:49]: Tuo on kiinnostava asia, jota haluaa toistaa, että tosiaankaan ei mennä sisältö edellä, mitä kaikkea pitää opettaa. Vaan pyritään menemään oppija edellä siihen kurssiin. Mitä se oppija tarvitsee ja mitä se voi oppia mahdollisimman paljon tästä tai mahdollisimman hyvin.

Puhuja 1 [00:07:06]: Ja sitten oikeastaan tässä jos vielä ajatellaan miten tämä sijoittuu. Mehän perinteisesti, pedagogiikka on opetuksessa ollut vahvana jo, voidaan sanoa, vuosisatoja. On erilaisia pedagogisia malleja ja niitä sovellettu. Nyt viime vuosikymmeninä ehkä teknologia ja tekniikka on ottanut yhä enemmän sijaa. Ja nyt tämä kolmas näkökulma mikä tähän otetaan, niin on palvelumuotoilu ja näiden kolmen asian leikkauspisteestä löytyy oppimismuotoilu.

Haastattelija 1 [00:07:42]: Siis tarkoitat, että teknologia on keskeisessä roolissa tässä? Se kuulostaa, en tiedä, hiukan pelottavalta. Onko tässä nyt tarkoitus, että on pakko käyttää paljon uusia teknisiä apuvälineitä opetuksessaan?

Puhuja 1 [00:07:55]: Oikeastaan siinä se ei ole pelkästään teknologinen vaan siinä on myöskin prosessipuoli mukana. Oppimismuotoilussa hyödynnetään tiettyjä prosesseja jotka auttaa ja vähentää työmäärää. Mutta tekniset välineet on yksi osa sitä, millä tavalla pystymme vaikka yhteisöllisesti kirjoittamaan jotakin. Ei välttämättä olla edes kaikki samassa tilassa, mutta pystymme samaa dokumenttia työstämään ja kommentoimaan ja nähdään kuka on tehnyt mitäkin. Tämä on yksi esimerkki teknologian hyödyntämisestä.

Haastattelija 1 [00:08:34]: Hyvä esimerkki, selvästi hyödyllinen.

Haastattelija 2 [00:08:37]: Tietenkin jos haluaa teknologiaa nyt ajatella hyvin laajasti, niin kyllähän kynä ja paperikin on teknologiaa.

Haastattelija 1 [00:08:43]: Totta, mainitsit että tämä pointti, joka minulla tulee usein vastaan kun puhun pedagogiikasta eri ihmisten kanssa täällä Metropoliassa, on se, että opettajalla on hyvin rajallinen se aika valmistella opetusta. Niin millä tapaa oppimismuotoilu voisi auttaa tähän rajalliseen työaikaan?

Puhuja 1 [00:09:03]: Itse koin juuri kun tästä oppimismuotoilu työkalupakista löytyy valmiita työpohjia. Esimerkiksi lähdin siitä liikkeelle, että tein ydin[?? 00:09:19] kautta tavoite analyysin opintojaksostani jota olin pitkään jo opettanut. Mutta kuitenkin se auttoi jo minua edelleen kirkastamaan mitkä on oleellisemmat asiat oppijan näkökulmasta mihin erityisesti pitää keskittyä. Ja tämä taas, seuraava työkalupakista löytyvä työväline oli kurssirunkopohja, joka ohjasi jakamaan ne pääperiaatteet omiksi moduuleikseen ja taas se ohjasi myöskin, että siinä olisi esittely- tai orientaatiojakso ja taas lopetus- yhteenvetojakso. Ja siinä välissä on sisältöjaksot. Tämä on tietenkin monelle itsestään selvää pedagogiikassa, mutta tämä kuitenkin jotenkin edelleen jäsenti ja paransi sitä, miten opetettavan asian jaottelen. Ja mitä paremmin se on jaoteltu niin se ei näy isona kakkuna opiskelijalle, vaan opiskelija pystyy sen pienempinä palasina helpommin omaksumaan.

Haastattelija 2 [00:10:25]: Mietin tuossa, kuinkakohan lähelle tämä tulee, sinulla oli kolmijako, että palvelumuotoilu, pedagogiikka ja prosessit ja teknologia. Mutta taas esimerkiksi desing ajattelussa on sellainen pyhä kolminaisuus kuin haluttavuus, kannattavuus ja toteutettavuus. Jotka kuulostavat aika samanlaisilta, haluttavuus tarkoittaa sitä, että tässä tapauksessa opiskelija haluaa, on motivoitunut tekemään sitä. Kannattavuus tarkoittaisi tässä tapauksessa varmaan sitä, että se on opettajalla resurssitehokasta mitä tehdään. Se on hyödyllistä tehdä tietyllä tavalla, uudella suunnitellulla tavalla. Ja toteutettavuus sitä, että se on mahdollista ylipäätänsä toteuttaa. Herättääkö tuo jotain ajatuksia sinussa?

Puhuja 1 [00:11:20]: Kyllä, tässä oikeastaan löytyy myöskin tämän oppimismuotoilun taustalta vähän ehkä osittain samojakin asioita. Mutta tämä ihmisen psykologiset perustarpeet, ne kun jollain tavalla täyttyy niin silloin oppiminenkin on laadukkaampaa. Ja on neljä asiaa, mitkä on otettu esille. Psykologiset tekijät, muisti, motivaatio, tarkkaavaisuus ja emootiot. Ja kun nämä kaikki huomioidaan kokonaisuudessa, niin oppijan kaikki tarpeet tulee huomioiduksi ja oppiminen olisi sujuvaa ja laadukasta. Ne ei ihan täysin mene noihin, mitä mainitsit, mutta minusta sieltä löytyy jotain leikkauspintoja kuitenkin.

Haastattelija 1 [00:12:23]: Nuo neljähän on tosi hyviä esimerkkejä. Siellä on asioita, joita kuka tahansa voisi heti ajatella tai ottaa käyttöön kursseilla, mitä tällä hetkellä pitävät tai suunnittelevat. Tai asioita mitä on hyvä pitää mielessä, eikö ensimmäinen ollut muisti?

Puhuja 1 [00:12:40]: Kyllä muisti on yksi tärkeä elementti. Helposti ajattelemme muistia säilytyspaikkana, mutta se on paljon laajempi asia. Yleensäkin se sosiaalinen vuorovaikutus on se, missä me parhaiten opimme. Ja myöskin se, että siinä tarvitaan rakentelua. Meillä täytyy olla tietoa jota me yhdistelemme uudella tavalla. Se ei ole pelkästään säilytyspaikka se muisti, vaan se on monimutkaisempi asia.

Haastattelija 1 [00:13:23]: Entä se toinen, se oli motivaatio?

Puhuja 1 [00:13:24]: Eli motivaatio liittyy itseohjautumisteoriaan. Motivaation näkökulmasta ihminen ryhtyy toimenpiteeseen, jos psykologiset perustarpeet tulee tyydytetyiksi. Ja siinä on jaettu kolmeen osaan perustarpeet, siinä on autonomia tai omaehtoisuus, kyvykkyys kautta pystyvyys ja yhteisöllisyys kautta merkityksellisyys. Jos nämä kolme tarvetta jollain tavalla täyttyvät, niin motivaatio on hyvin voimakas. Omaehtoisuus siitä, että kokee jollain tavalla, että pystyy itse vaikuttamaan siihen, tai tehdä jotain valintoja, mitä lähden tekemään. Mitä olen kuunnellut teidän aikaisempia podcasteja teidän opinnoissa, niin tätä on minusta hyvin hyödynnetty. Heti alkuvaiheessa pystytte tarjoamaan, se ei ole niin tiukasti rajattu, että näin täytyy tehdä. Niin tämä varmasti lisää motivaatiota. Ja yksi tärkeä on kyvykkyys tai se, että jos heti tulee liian vaikeita asiota. Että opiskelija ei suoriudukaan siitä, niin sehän on heti se, mikä laskee motivaatiota. Ja itse kun fysiikkaa opetan, niin siinä joutuu aina tasapainoilemaan sen kanssa, aina pyrin alkuun laittamaan helppoja laskutehtäviä, hyvin perusasioita. Että tulee tunne, että saan jotain aikaiseksi, olen onnistunut ratkaisemaan. Se on haastava, että pystyy pienin stepein vaikeustasoa nostamaan. Jos tulee liian iso steppi, jos hakataan päätä seinään liian pitkään, niin sitten okei, minulla ei taidot riitä. Ja motivaatio laskee. Ja kolmas perustarve, yhteisöllisyys ja merkityksellisyys. Jotenkin, että kokee sen, että olemme yhteydessä toisiin ihmisiin. Se mitä minä teen niin on osa jotain laajempaa kokonaisuutta tai jaettua merkitystä tai tällasta. Niin se myöskin ylläpitää motivaatiota. Jos olisit ihan yksin tekemässä jotain, niin et välttämättä kovin pitkään jaksaisi sitä tehdä. Mutta jos on kokemus, että tällä on vaikutusta laajemminkin, niin motivaatio säilyy paremmin. Ja tämä on todella mielenkiintoinen. Motivaatiothan voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon ja ulkoinen motivaatio ajatellaan, että se ei ole niin, ainakaan pedagogisesti, niin hyödyllistä. Jos se saadaan se sisäinen motivaatio syttymään ja ylläpidetään sitä, niin silloin oppimista tapahtuu.

Haastattelija 2 [00:16:30]: Muistaakseni jossain oli tutkittu tätä, näitä ihmisten sisäisiä ja ulkoisia motivaatioita. Niin parhaiten pärjäsivät ne ihmiset joilla oli pelkästään sisäisiä motivaatiota. Se että oli sekä että, niin ei parantanut vaan huononsi lopputulosta.

Puhuja 1 [00:16:47]: Sitä on tosiaan tutkittu, että motivaatiota on monenlaista. Ne voivat olla lyhytkestoisempia ja joku pakko voi lyhytkestoisesti olla. Mutta tosiaan kuten mainitsit, niin pitkäkestoisesti sisäinen motivaatio on se, mikä on paras tilanne. Ja tämä oppimismuotoilu työkalu pyrkii luomaan sellaiset olosuhteet, että nämä kolme perustarvetta tulisivat tyydytetyiksi.

Haastattelija 1 [00:17:18]: Sitten tuossa oli tarkkaavaisuus, eikö ollutkin yksi näistä?

Puhuja 1 [00:17:24]: Kyllä, tarkkaavaisuus on yksi tekijä myös. Jos ajattelemme, että motivaatio käynnistää oppimisen ja muistissa taas prosessoidaan sitä opittavaa asiaa, niin tarkkaavaisuus on vähän kuin suppilo, joka jollain tavalla ohjaa tarkkaavaisuutta sen opittavan aineksen ja muistin välillä. Se suuntaa ne ajatuksemme siihen tärkeisiin asioihin ja suodattaa vähemmän tärkeää pois. Ja siinä on taas sellaisia näkökulmia, että meillä helposti ihmisellä tarkkaavaisuus suuntautuu oppimisen kannalta epäoleellisiin asioihin hyvin helposti. Kaikki mikä liikkuu tai missä on värejä tai muuta, niin se herättää meidän kiinnostuksen. Tai joku ääni tai muu. Ja jos sitä ilmenee sellaisessa tilanteessa missä meidän tarkkaavaisuutemme pitäisi olla keskittyneenä johonkin muuhun, niin se häiritsee silloin tarkkaavaisuutta. Ja jossain tilanteissa siitä, on kun tarkkaavaisuus, se pyrkii jollain tavalla suodattamaan mutkikkaita asioita. Ja yksityiskohtia pois. Jossain tilanteissa se ei välttämättä toimi oikeaan suuntaan. Mutta pääsääntöisesti pyrittäisiin välttämään turhia huomioita herättäviä asioita. Jos ajatellaan jotain oppimisympäristöä, niin jos siellä vilkkuu sivuilla jotain valoja tai ääniä tulee tai muuta. Niin se kaikki häiritsee sitä oppimista.

Haastattelija 2 [00:19:21]: Tämä on varmasti nykymaailmassa ylipäätänsä haasteellinen kohta. Koska vaikka tekisit kuinka tarkkaan oman oppimisympäristön, niin on parikymmentä muuta laitetta ympärillä jotka saattavat häiritä tarkkaavaisuutta.

Puhuja 1 [00:19:37]: Se on ihan totta. Tämä meidän nykyteknologinen yhteiskunta ja laitteet on kyllä oma haasteensa. Ja niitä pitää vain osata laittaa hiljaisella ja pois hälytykset ja muut ilmoitukset.

Haastattelija 1 [00:19:59]: Minulla oli tähän liittyen tarkkaavaisuuteen yksi ehkä hiukan hassu kokeilu kerran, tai teimme sen kaksi kertaa yhdellä kurssilla, jossa minulla oli hiukan pidempi luento aamupäivällä. Joka vaati tarkkaavaisuutta. Ja kun nämä psykologiset teoriat menee sillä tavalla, että ihminen pystyy noin kaksikymmentä minuuttia keskittymään yhteen asiaan kerrallaan vaikka kuinka yrittää. Ja sen jälkeen keskittyminen herpaantuu. Niin meillä herätyskello, olisiko se ollut 22 minuutin välein, sanoin piip piip koko luennon ajan. Aina kun se sanoi piip piip niin nousimme, teimme muutaman jumppaliikkeen, nollattiin tilanne ja katsottiin, että olemme tässä menossa ja nyt jatkamme. Ja tämä sai suurta kiitosta opiskelijoilta, kummallista kyllä. Olin aika epävarma tämän koko kokeilun suhteen. Mutta opiskelijat olivat sitä mieltä että se oli todella hyvä.

Puhuja 1 [00:20:48]: Tuo on ihan totta, tosiaan tarkkaavaisuudella on raja, kuinka kauan jaksamme keskittyä. Ja 15-20 minuuttia on tällaisessa liveluennossa. Ja jos ajattelemme digitaalista oppimisympäristöä missä on mahdollisesti videoita, ja siinä ei ole sitä läsnäoloa. Niin se on jopa pienempi, puhutaan jopa muutamasta minuutista, kolmesta viiteen minuuttiin videopätkät. Että niitä vielä jaksetaan katsoa. Ja ilmeisesti suuntaus on näillä nuoremmilla sukupolvilla, se menee yhä lyhyemmäksi. Alkaa tuleman TikTok sukupolvea, niin se on kohta enää minuutin verran mihin ne jaksavat keskittyä. Se pitää ottaa huomioon kun tällaista materiaalia rakentaa, että ei ole järkevää jotain oppituntia koko tunnin mittaista oppituntia pistää verkkoon jakoon. Mieluummin pätkii sen pienemmiksi palasiksi.

Haastattelija 2 [00:21:48]: Fysiikka on onneksi lyhyttä ja jämptiä, sitä voi sanoa ihan muutamalla kirjaimella.

Puhuja 1 [00:21:55]: Kyllä siinä on oma pointtinsa se, mutta ne pitää monesti sisällään niin paljon. Sen avaaminen vaatii enemmän. Mutta on totta, että fysiikassa olen hyödyntänyt, että olen tehnyt, joku fysiikan käsite. Niin olen siitä pelkästään tehnyt lyhyen videotallenteen, jossa olen avannut sitä. Ja kun ajattelee oppituntitilannetta, niin siinä, se tarkkaavaisuus herpaantuu. Se vaatii aina jonkun uuden virikkeen, että saisi taas takaisin sen tarkkaavaisuuden. Itse olen, jos niissä tilanteissa, missä minulla on oppitunteja. Niin olen käyttänyt aikaisemmin kun olin vielä livenä, niin minulla oli klikkerit, äänestyslaitteet. Opetin jonkun asian, ehkä siihen meni 20 minuuttia. Sitten laitoin monivalintakysymyksen, jossa opiskelijat, heille tarjottiin vastausvaihtoehtoja, fysiikassa on paljon vääriä ennakkokäsityksiä, niin niitä on hyvä tarjota sinne. Ja äänestetään anonyymisti ja katsotaan kuinka paljon on opittu. Ja tämä toimii hyvänä virikkeenä taas mistä keskustellaan, kun nähdään, että jakauma oli tällainen ja suurin osa vastasi näin. Ja taas on hyvä siirtyä uuteen asiaan. Näitä löytyy keinoja. Ja nyt etäaikana olen tehnyt ihan testin, forms testin tai vastaavan, jonka olen laittanut. Anonyymisti vastattu ja jaettu jakaumaa ja sillä tavalla nähty toisaalta minä, että kuinka moni on mukana, tarvitseeko kerrata asiaa vielä. Ja myöskin opiskelijat ovat pitäneet sitä hyvänä, pystyy peilaamaan suhteessa muihin, kuinka, miten sijoitun tässä. On hiukan pientä pelillisyyttäkin siinä. Ja siinä on tärkeää anonyymiys, että ne aidosti vastaavat sen, mitä ne. Joskus kokeilin, että chatissa laitoin vaihtoehtoja, käykää tykkäämässä. Mutta siitä näkyy se, kuka on tykänny, niin se alkoi ohjaamaan. Joku auktoriteetti joka tunnetaan, hän varmaan osaa tätä asiaa. Se vastasi noin, niin minäkin vastaan noin.

Haastattelija 1 [00:24:15]: Näistä psykologisista tarpeista, jäikö meillä vielä emootiot käsittelemättä? Onko siitä vielä jotain sanottavaa?

Puhuja 1 [00:24:23]: Kyllä, se liittyy oikeastaan siihen, ajatteluun, tai voidaan jakaa kahteen tapaan tai systeemiin. On nopeata, intuitiivista ajattelua joka liittyy pakenemistilanteeseen, tai äkkiä reagoimistilanteeseen. Ja sitten on hidasta, tietoista ajattelua. Jota vaaditaan kun on vähän mutkikkaammista asioista kysymys. Nopea on luonteva meille ja se syntyy helposti. Mutta hidas, tietoinen, se vaatii ponnisteluja. Ja jotta se onnistuu, niin siinä nämä emootiot liittyy ehkä siihen sillä tavalla, että meidän täytyy kokea turvalliseksi se tilanne. Juuri tämä, että ei ole rankaisun pelkoa siinä tilanteessa. Tai ei pelätä, että voin sanoa väärin asian, uskalletaan heittäytyä siihen. Se turvassa oleminen on tärkeä asia, että pystytään tätä mutkikkaampaa ajattelua tekemään. Psykologinen turvallisuus pitäisi jollain tavalla taata.

Haastattelija 1 [00:25:49]: Se ei olekaan aina helppoa. Tai toivottavasti on. Jotenkin saa sen rakennettua.

Puhuja 1 [00:25:56]: Se ei ole helppoa ja vaikka kuinka sanoo, että ei ole vääriä kysymyksiä, ei ole tyhmiä kysymyksiä ja kysykää, sitä varten täällä ollaan, että jos teille tulee kysymyksiä, niin kysykää. Niin silti sieltä jää kysymyksiä tekemättä. Mutta itse olen käyttänyt, tarjonnut siihen mahdollisuuden, että oppitunnin lopuksi no exit tiketti. Pistänyt taas kyselyn formsilla, jossa on anonyymisti vastattu. Siinä on hiukan peilattu mitä opin tänään, ja jäikö jotain kysyttävää. Niin olen huomannut sen, että vaikka olen oppitunnin lopuksi kysynyt, että onko jolla kulla jotain kysyttävää. Ei ole tullut. Minulle on jäänyt tunne, että kaikki on ymmärretty. Mutta tämän kyselyn jälkeen sieltä on tullutkin moneltakin yllättäviäkin kysymyksiä joihin on voinut palata. Tämä on yksi digitaalinen väline, jolla tuodaan turvallisuus. Kun se on anonyymi, siellä uskalletaan kysyä sellaista mitä ei julkisesti uskallettu.

Haastattelija 1 [00:26:59]: Todella hyvä idea, täytyy ottaa itsekin käyttöön exit tiketti. Se on, luokassa ehkä sen turvallisen ympäristön luominen on jollain tapaa helpompaa, koska voi viestiä tai näkee kehonliikkeet ja muut. Mutta verkkokurssissa tai etäopetuksessa se on kyllä huomattavasti vaikeampaa rakentaa se ympäristö. Niin kaikki tiedon kerääminen ja anonyymi mahdollisuus kommentoida ja saada käsitys opiskelijoista, niin tämä on hyvä työkalu.

Haastattelija 2 [00:27:24]: Tuntuu, että se on myös yhteydessä yhteenkuuluvuuden tunteeseen tai yhteisöllisyyteen. Sitä kautta, että jos se on kunnossa niin tuokin todennäköisesti on kunnossa. Ne tulee käsi kädessä.

Puhuja 1 [00:27:37]: Kyllä nämä kaikki on sellaisia, ne eivät ole irrallisia. Ne on kuin verkosto, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Haastattelija 1 [00:27:45]: Eli tässä oppimismuotoilussa siis opiskelija ja opiskelijan oppiminen nostetaan keskiöön ja koko kurssi rakennetaan [?? 00:27:54] lähtöisesti. Miten, ihan hassu ajatus, että miten sitä oikeastaan voi oppia tuntemaan asiakkaansa, opiskelijan. Meillä on palvelumuotoilussa kuitenkin erilaisia työkaluja, kuten että käydään tarkkailemassa asiakkaita ja katsomassa prosessia ja muuta. Onko tässä oppimismuotoilussa mitään siihen liittyvää?

Puhuja 1 [00:28:13]: Tässä, se lähtee oikeastaan, se ensimmäinen työpohja on kohderyhmäpohja. Jossa katsotaan kolme pääkohtaa, kurssin pääteemat ja miksi aihe olisi relevantti juuri tässä tilanteessa. Ja sitten katsotaan erilaisia mahdollisia kohderyhmiä ja mietitään mikä niitä motivoi ja mikä voisi olla vaikeata niille. Ja tässä pyritään käyttämään monia menetelmiä. Yksi varmaan paras tapa on se, että oikeasti kysytään näiltä kohderyhmän henkilöiltä. Ja itse opettajana kun opettaa samaa kurssia vuodesta toiseen, niin aina sen edellisen vuosikurssin opiskelijoilta. Minulla on palautekysely, missä kyselen, mikä on toiminut ja mitä pitäisi kehittää. Ja sitä kautta tulee hyvää palautetta. Ja muutenkin se ei ole pelkästään, minulla on koko ajan se, haluan viestittää opiskelijoille että olen kiinnostunut siitä oppivatko he asioita. Ja että ne matalalla kynnyksellä ilmaisisivat, jos joku asia ei toimi, niin me voidaan sitä lennossakin muuttaa. Mutta toki seuraavalla kerralla sen pystyy ottamaan huomioon jo varsinaisessa kurssin suunnittelussa.

Haastattelija 2 [00:29:39]: Itselle tuli tuosta mieleen desing prosessit, joita me nyt täällä omalla puolella käytämme. Niissä aika vahvasti yritetään ottaa asianosaiset koko prosessiin mukaan, mikä tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että opiskelijat tulisivat tekemään sen kurssin. Ja tekisivät sinun kanssasi sen kaiken materiaalin ja vielä jollain tavalla se lopputuotoskin olisin yhdessä kaikin puolin tehty. Onko sinulla tuollaisia kokeiluja ollu, että olisit ottanut radikaalisti vielä enemmän mukaan niitä opiskelijoita?

Puhuja 1 [00:30:17]: Kyllä, tuo olisi yksi lisäpuoli. Siinä on ollut yksi tietty osa-alue yhdellä kurssilla. Minulla on ollut, ne opiskelijat ovat valinneet tietyn aihepiirin ja pienryhmissä perehtyneet siihen ja sillä ajatuksella, että he tekevät siitä esityksen, missä he opettavat sen asian muille. Mutta tämä on ollut vain yksi pieni osa kurssia. Mutta miksi ei sitä voisi laajentaa, siinä ehkä tulee se vastaan, että se vie, juuri tämä ajankäytöllinen puoli. Ja tietyt asiat kuitenkin fysiikassa on sellaisia, että ei ole valmiuksia kaikilla lähteä sitä tekemään ilman vahvempaa opettajan tukea. Mutta sanoisin että edistyneimpien kohdalla tämä voisi toimia. Vähän eriyttävänä opetusmetodina.

Haastattelija 1 [00:31:21]: Onko tässä mitä vielä, tähän liittyvää, mitä kannattaa huomioida prosessissa jos joku kiinnostuu ja haluaa ottaa käyttöön tämän?

Puhuja 1 [00:31:30]: Se mikä minulla on ollut tässä hiukan puute ja mikä kuitenkin vahvasti liittyy oppimismuotoiluun niin on yhteisöllisyys ja se, että se olisi hedelmällistä, että tässä koko prosessissa olisi useampi henkilö joka sitä tekisi. Siinä tulisi vuoropuhelua ja vaihtelua ja olen, kun olen ainut fysiikan opettaja meidän osaamisalueella. Niin siinä on hiukan ollut puutetta, kenen kanssa sitä kehittelisi. Mutta olen kuullut, että se on todella hedelmällistä ollut monessa tilanteessa. Ja olen ymmärtäny, että tekin esimerkiksi, te teette yhteistoteutuksia. Se on vahvasti mukana tässä oppimismuotoilussa.

Haastattelija 1 [00:32:20]: Kyllä, olemme kokeneet, että yhteisopettajuus on ollut todella hyvä meille silloin kun se toteutuu. Mutta onhan se, me jaamme kyllä kokemuksia keskenämme paljon ja kysymme neuvoa ja muuta. Mutta kun kursseille kuitenkin resurssoidaan yleensä vain, usein vain yksi opettaja, niin se on vaikea saada siihen yhteisopettajuutta. Toki on joitakin suurempia kurssikokonaisuuksia, joissa on useita opettajia. Tai minulla on myös sama, että olen ainoa meistä joka opettaa näitä teknisempiä aineita, verkko-ohjelmointia. Niin silloin on myös vaikea saada palautetta muilta, koska ne on enemmän muotoiluopettajia. Ja minulla on tekninen puoli.

Haastattelija 2 [00:32:59]: Se on varmaan juuri se, että kuitenkin se substanssi jota opetetaan vaikuttaa niin paljon muotoon, siihen mikä on järkevää. Kuten juuri sanoit, jos opiskelijoilla ei ole valmiuksia opettaa joitain asioita, ne on niin vaativia. Niin se on eri tilanne kuin taas meillä suurin osa asioista on kohtuullisen maalaisjärjellä ymmärrettävää. Niin voimme hyvin isojakin kokonaisuuksia periaatteessa pistää opiskelijoiden harteille ja vain korjata jos se menee jotenkin väärin.

Puhuja 1 [00:33:27]: Kyllä tässä on varmasti eri oppiaineilla ja aiheilla eroa, että mitä kaikkea pystyy toteuttamaan. Ja se on oikeastaan opetuksen suola, ettei löydy yhtä oikeaa totuutta vaan joutuu soveltamaan ja on mahdollista kokeilla ja sitä kautta kehittää omaa opetusta.

Haastattelija 1 [00:33:48]: Niin että vaikka oppimismuotoilu on, mikä se sana on, kehys, framework, miten toimia, malli sille miten toimia. Niin tässä on kuitenkin tilaa reagoida ja improvisoida ja muuttaa samalla, vai tulkitsinko oikein?

Puhuja 1 [00:34:06]: Kyllä ehdottomasti näin. Tämä tarjoaa strukturoituja työkaluja jotka sitä prosessia, kehitysprosessia jollain tavalla nopeuttaa. Mutta sinulla säilyy vapaus toimia eri tavallakin ja huomioida niitä erityispiirteitä mitä siinä sinun tapauksessasi on.

Haastattelija 2 [00:34:30]: Ainakin jos itse ajattelen muotoiluprosesseja, muotoilussakin on paljon erilaisia prosesseja, piirreltyjä kaavioita miten asiat menee. Todellisuushan on se, että ei se ikinä mene sillä tavalla. Se menee ihan miten sattuu ja varsinkin mitä taitavampi muotoilija on niin sitä vähemmän se ehkä toteuttaa jotain tiettyä prosessia. Vaan tekee sitä mikä juuri sillä hetkellä on kaikista oleellisinta ja tärkeintä. Niin se on varmaan tässäkin, itsekin kun katsoin hiukan noita oppimismuotoilun materiaaleja. Siinä tuli hiukan työkalulähtöisyys ja lineaarisuus jollain tavalla. Ne on aika vahvasti siellä. Mutta se toki varmaan on siinä alkuvaiheessa tärkeää, että ne onkin.

Puhuja 1 [00:35:14]: Kyllä, jos ajatellaan että meilläkin meidän osaamisalueella opsia uudistettiin. Niin siinä käynnistyi pienimuotoisesti, että näitä työkaluja hyödynnettiin. Kun sieltä löytyy ihan ajankäyttöönkin liittyen työkaluja. Pystyt arvioimaan, jos annan tällaisen tehtävän, niin kuinka paljon siihen opiskelijalta menee aikaa. Se, että ei tule liikaa vaadittua. Ja sitten mikä täällä on myöskin hyvä, niin tällä on niin sanotut tarkistuslista. Kun olet rakentanut kurssin niin voit käydä läpi, tällasen vähän kuin laadun näkökulmasta, kuinka hyvin minun kurssillani toteutuu tämä joku tietty asia. Esimerkiksi psykologian tarkistuslistasta, siellä on tiettyjä asioita, voiko opiskelija valita suoritusmuodon itselleen sopivimman elementin mukaisesti. Miten he ovat yhteydessä toisiin opiskelijoihin. Ja arvioidaan yhdestä viiteen asteikolla, niin siitä saa kuvaa että nämä asiat minulla on hyvin, mutta ehkä seuraavalla kerralla kannattaisi näihin asioihin keskittyä, että tämä menee vielä paremmaksi. Siellä on käytettävyydelle oma tarkistuslista ja teknisen toteutuksen tarkistuslista. Ne on hyviä jo olemassa olevan kurssin tarkistuksia. Mutta jos kehittää jotain, niin varmistaa, että kaikki on otettu huomioon.

Haastattelija 1 [00:36:47]: Jäin miettimään vielä ihan käytännön ohjeistusta jos joku kuuntelee tätä ja kiinnostuu, haluaa käyttää näitä työkaluja ja tarkistuslistoja ja muuta. Niin onko paras tapa saada ne käyttöönsä ja löytää ihan Google?

Puhuja 1 [00:36:59]: Kyllä Googlella löytyy oppimismuotoilu ja Akseli Huhtanen. Sieltä varmasti Google vie perille. Ja meillä on tuolla digiklinikalla nämä myöskin jaossa. Ja myöskin meidän digiope kaksi koulutuksessa on näitä jaettu. Jos sinne ilmaantuu tai sinne ilmestyy, niin sieltä löytyy. Ja tässä on viime aikoina tullut ihan tuorettakin materiaalia. Laurea ammattikorkeakoulusta Tuija Marstio on tehnyt teoksen, jossa kerää yhteen mitä tästä oppimismuotoilussa tällä hetkellä tiedetään. Sen nimi on Pedagogista uudistumista oppimisen muotoilun avulla. Siinä on myöskin tapausesimerkkejä miten eri aloilla sitä on hyödynnetty. Se löytyy myös kun laittaa Tuija Marstio ja Pedagogista uudistumista oppimisen muotoilun avulla.

Haastattelija 1 [00:38:04]: Kyllä, taisin löytää sen julkaisun ihan vain etsimällä oppimismuotoilua, niin se oli siellä ensimmäisten kymmenen osuman joukossa sekin. Onko tässä vielä jotain, mitä tarvitsee tietää oppimismuotoilusta, tai keskeistä, mitä pitäisi sanoa?

Puhuja 1 [00:38:22]: En oikeastaan muuta. Olen itse ollut aina oppimisen kehittäjä, kokeillut uusia asioita. Ja tämä minusta on edelleen tuonut linjakkuutta opetukseeni ja antanut uusia työkaluja. Mutta aina täytyy muistaa, että on armollinen itselleen ja ei lähde liian isoa kakkua haukkaamaan kerralla. Ja on välillä vaikeaa, että sietää sitä, että tiedän että tuo osio kurssissani ei ole nyt paras mahdollinen. Mutta koska minulla ei ole nyt resurssia siihen, niin minun täytyy vain hyväksyä se. Ja keskityn nyt tämän asian kehittämiseen ja mahdollisesti seuraavalla kerralla on tämän toisen vuoro. Pienin askelin kun lähtee, niin sillä pääsee kuitenkin pidemmässä juoksussa eteenpäin.

Haastattelija 2 [00:39:17]: Tuo on nerokas neuvo. Sitä pitäisi itsekin välillä muistaa.

Haastattelija 1 [00:39:23]: Onko Juhana loppusanoja, sinä tutustuit tähän nyt? Jäikö sinulla mieleen vielä jotain, kiinnostaako kokonaisuus, mitä ajatuksia herätti?

Haastattelija 2 [00:39:32]: Ihan todella kiinnostava. En tiedä, vaikea arvioida mitä tuolta kannattaisi ottaa varsinaisesti itselle käyttöön tällä hetkellä. Mutta uskon, että on todella hyvä, jos ei esimerkiksi palvelumuotoilu tai muotoiluajattelu ja tällaiset ole tuttuja entuudestaan. Niin uskoisin, että tällä voi aika paljon saada lisää oman opetuksen suunnitteluun.

Haastattelija 1 [00:40:02]: Olen ihan varma, että tämä antaa kaikille jotka siihen perehtyy, ajattelemisen aihetta. Ja tulee ideoita omiin kursseihin. Uskon että se on hyvin käytettyä aikaa, jos tähän hiukan tutustuu.

Puhuja 1 [00:40:16]: Ja mekin teimme tätä sillä tavalla, että jos joku tästä innostuu, niin otetaan pieni porukka. Ja yhteisesti luettiin verkko-oppimisen muotoilu kirjasta tietyt sivut. Ja sitten meillä oli online tapaaminen missä keskustelimme mitä ajatuksia se herätti. Ja sillä tavalla pääsee hiukan syvällisemmin siihen sisälle. Ettei se ole pelkästään sitä, että otan sieltä nyt jokun word-pohjan ja alan täyttämään sitä. Vaan että siihen tulee hiukan peilattua ja mietittyä ja ajateltua, miten oikeasti minun opetukseni suunnitella.

Haastattelija 1 [00:40:52]: Hyvä idea, hyvä ehdotus, lukupiiri tähän liittyen, opiskelupiiri. Hei, kiitos Hannu todella paljon kun tulit vieraaksi tänne meille.

Puhuja 1 [00:41:02]: Kiitos, oli ilo olla tässä mukana, olen kuullut, että teillä on kuuluisuutta saanut podcasti. Ja nyt pääsin itse mukaan.

Haastattelija 2 [00:41:14]: Kiitos.

Haastattelija 1 [00:41:14]: Hienoa, hauskaa kun olit ja kiitos myös kaikille kuuntelijoille. Löydät meidät Metropolian Metropodia podcast sarjasta. Ja myös mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. Lähettäkää meille palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagoginhetki at metropolia piste fi.

[äänite päättyy]

[äänite päättyy]

[äänite alkaa]

[00:00:00 – 00:00:33 taustamusiikkia ]

Markus [00:00:08]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, vaikka teemme tätä podcastia työaikana, se mitä sanomme, ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa minä Markus ja kollegani Juhana.

Markus [00:00:33]: Tämän päivän jakson teema olisi, olemme Juhanan kanssa keskenämme puhuneet, mitä opimme koronasta, mutta oikeastaanhan se on, että mitä opimme etäilystä. Meidän digitaalisen muotoilun opetuksemme on ollut kokonaan etänä koko tämän pandemiahässäkän aikana, ja me todennäköisesti puhumme etäilystä, pakotetusta etäilystä tänään ja mitä siitä opimme. Ennen kuin siirrymme varsinaiseen aiheeseen, niin hei, Juhana, meillä on nyt ensimmäiset jaksot julkaistu. Tämä on nyt kolmas jakso, jonka äänitämme, ja meillä pitäisi olla jo kaksi jaksoa eetterissä. Mitä ajatuksia?

Juhana [00:01:07]: Se on tietenkin ihan mukava, että homma on pyörähtänyt käyntiin. Kuten viimeksikin taisimme palata edelliseen jaksoon, niin tässäkin voisi sen verran palata, että jälkikäteen jäin itse miettimään, se on muuten yksi yleinen asia podcastien tekemisessä, että aina jää miettimään, mitä tuli sanottua ja mitä pitäisi ikään kuin korjata omissa sanomisissa. Niin jäin miettimään tätä, että olisi pitänyt ehkä tarkemmin erotella toisistaan, mehän puhuimme oppimaan opettamisesta ja sitten puhuimme oppimisen metataidoista vähän sekaisin keskenään. Nämähän ovat kaksi käytännössä eri asiaa. Etupäässä minä ainakin henkilökohtaisesti puhuin oppimaan opettamisesta. Olen aikaisemmin joskus tehnyt listan tavallaan, että mitä metataidot voisivat olla, tällaiset oppimisen metataidot. Ajattelin, että ne voisi tässä nyt vaan nopeasti käydä läpi, ei sen enempää niihin enää keskittyen, kun meillä on uusi aihekin. Tällaiset asiat joskus aikoinaan ajattelin, että liittyisivät oppimisen metataitoihin tai olisivat näitä metataitoja eli keskittymiskyky, työn ja ajan hallintataidot, itsetuntemus ja reflektiokyky, tiedonhankintataidot ja tiedon soveltaminen, sitten erikseen vielä taidonhankintataidot ja sosiaalinen älykkyys ja vuorovaikutustaidot ja avoimuus.

Markus [00:02:35]: No niin, minä taisin viimeksikin sanoa alussa, että sinä olet miettinyt tätä enemmän kuin minä. Tuo oli tosi hyvä lista. Nyt kuin minä mietin, niin jos meillä on pulaa ideoista jatkossa, niin mehän saisimme ihan oman jakson siitä, kun me käymme noista jokaista läpi vielä, ja pohdimme tarkemmin, mitä ne tarkoittavat.

Juhana [00:02:51]: Joo, se voisi olla ihan hyvä, koska nämä ovat kuitenkin yleismaailmallisia, että ne voisivat ehkä kiinnostaa. Täytyy sanoa, että näistä metakognitiivisista taidoista tai metataidoista, miksi niitä kukakin kutsuu, niistä on kaikenlaisia virallisiakin listauksia. Erilaiset instanssit ovat tehneet listaukset, tämä oli täysin minun omani, mutta suurin piirtein tämäntyyppisiä ne ovat.

Markus [00:03:13]: Tämä on hyvä segmentti tässä meidän podcast-sarjassamme, että alussa me voimme käydä korjailemassa vähän viime kertaa ja pohtia sitä, mitä tuli sanottua ja mitä jäi sanomatta. Me voisimme siirtyä päivän aiheeseen, eli mitä opimme pakotetusta etäilystä, joka iski meihin päälle.

Juhana [00:03:30]: Mehän olemme olleet nyt, mitä me olemme olleet, kohta, ei nyt ihan puoltatoista vuotta, mutta yli vuosi kuitenkin, etäopetuksessa käytännössä melkein koko ajan.

Markus [00:03:39]: Ehkä pitää sanoa se, että ennen sitä olimme aika tiiviisti läsnä eli meillä oli hyvin tärkeätä se, että tehdään paikan päällä ryhmässä. Me edellytimme, ei nyt koko päivän läsnäoloa koskaan, koska itsenäisiä tehtäviä opiskelijat ovat saaneet tehdä missä ja milloin tahansa, mutta sellaisia päivittäisiä kokoontumisia oli aika yleistä ja yhdessä tehtävien tekoa luokkahuoneessa.

Juhana [00:04:00]: Kyllä. Ylipäänsäkin toivomme, että myös ryhmätöitä tehtäisiin koulussa sen takia, että silloin me pystymme helpommin seuraamaan ja auttamaan ja olemaan siinä ikään kuin nopeaa palautetta antamassa. Nyt tilanne oli se mikä oli, ja etäilyyn mentiin, ja mehän menimme hyvin nopeasti, niin kuin kaikki menivät. Viikossa asiat muuttuivat läsnäopetuksesta puhtaaseen, täyteen etäopetukseen.

Markus [00:04:29]: Joo, pitäisikö ihan teoreettisessa mielessä, minä voisin lyhyesti täsmentää, että on tavallaan kolme eri opetusmuotoa, voidaan ajatella. Jos ensimmäisenä on se läsnäopetus, joka tapahtuu luokassa, sitten kakkonen on se täysetäopetus ja kolmas on hybridiopetus. Nämähän vielä jakautuvat, että se täysetäopetus voi olla joko striimattua live-opetusta, jota seurataan siis tiettynä kellonaikana livenä tai sitten etäopetus voi olla sellainen MOOC-tyylinen, jossa on videoita ja materiaaleja verkossa, joita opiskelija voi käydä läpi omaan tahtiin. Hybridiopetus vielä jakautuu myös kahteen. Sehän voi olla sillä lailla, että osa opiskelijoista on läsnä ja osa etänä samaan aikaan eli tavallaan on live-opetustilanne ja muutama opiskelija seuraa sitä etänä ja muutama luokassa. Hybridi voi myös olla sillä tavalla toteutettu, että osa kurssin kerroista on läsnäoloa ja osa etänä, että vaikka joka toinen opetuskerta etänä tai mikä tahansa malli. Nyt en tiedä, mistä me näistä keskustelemme eniten tänään, mutta oletan, että se mitä meillä on eniten ollut digitaalisessa muotoilussa on ollut just se, että kokonaan etänä live-striimauksia ja kokonaan etänä, että meillä on tiettyjä kellonaikoina, jolloin on opetusta, jolloin me tapaamme opiskelijoita ja puhumme niiden kanssa. Sen lisäksi on materiaalia kyllä myös etänä.

Juhana [00:05:52]: Kyllä, juuri näin. Meillä on ollut ihan opetusta tai opetustilanteita, video-online-tilanteita, ja sen lisäksi tietenkin opiskelijat ovat keskenään pitäneet erilaisia miittejä erilaisten ryhmätöiden yhteydessä. Heillä on paljon tehtäviä, projekteja ja tällaisia, joita on voinut tehdä sovelletusti ja ehkä jonkinlaisen asynkronisen viestinnän avulla on kommunikaatio jaettu ryhmän välityksellä eli vaikka jotain ihan erilaisia tekstipohjaisia palveluita on hyödynnetty niissä. Sellainen kokonaisuus, etupäässä se opettajalle näyttäytyy erilaisina online-tapaamisina ja isona määränä erilaista tekstimassaa, jota skannataan läpi. Tällaista se meidän opetuksemme on ollut, että emme ole lähteneet klassiseen, perinteiseen verkko-opetukseen, jossa materiaalit tuotettaisiin tavallaan verkkoon etukäteen, ja ne käytäisiin jotenkin itsenäisesti läpi. Se nyt oli osittain tilanteen sanelema pakko, että näin oli.

Markus [00:07:08]: Tämä oli helpoin tapa hypätä nopeasti etäilyyn, ja lisäksi kyllä me saimme sen toimimaan aika hyvin. Minulla ainakin lähtökohta, kun kävi ilmi, että on pakko siirtyä etäilyyn, niin ensimmäisenä otin opiskelijat mukaan suunnittelemaan sitä. Kysyin opiskelijoilta, että okei, nyt meidän tämän koronatilanteen takia on pakko siirtyä etään, mitä mieltä te olette tästä, että miten me toteutamme tämän, miten me saamme tästä kurssista, että se on mahdollisimman hyvä sekä teille että minulle, jos me etäilemme. Se olikin tosi hyvä lähtökohta, että otti opiskelijat mukaan suunnitteluun.

Juhana [00:07:44]: Joo, tuo on erittäin kannatettava, varsinkin meidän alallamme tietenkin, koska meidän opiskelijoidemme pitäisi osata käyttää näitä laitteita ja miettiä nimenomaan tämän tyyppisiä prosesseja, niin tämä oli erittäin hyvä kaikin puolin tämä tilanne itse asiassa meidän opiskelijoillemme, koska he joutuivat ihan tällaiseen todelliseen tilanteeseen ja mukaan miettimään sitä, miten tästä selvitään. Se oli tavallaan meidän opetusaiheidemme kannalta erittäin tervetullut, tietenkin ei missään muussa mielessä, mutta tässä mielessä, että tuli tavallaan tällainen pakotettu myös oppimisharppaus meidän opiskelijoillemme.

Markus [00:08:23]: Minä luulen, että tämä on monella muullakin alalla ollut tällainen samanlainen efekti, että tavallaan aikaisemmin on jollain tapaa menty sen helpomman ja heikoimman lenkin mukaan myös, että ihmiset ovat pelänneet näitä softia ja miten se toimii ja kaikkea muuta. Nyt monet ovat sitten saattaneet todeta, että vaikka kokoukset etänä voivat toimia tosi hyvin, kun ihmisillä, meilläkin on osaamisaluekokouksissa, mitä yli 50 osallistujaa, jokaisella on eri kalenteri ja eri sijainti luultavasti, missä menee ja kaikki muu, niin se, että ne olisivat etänä, tuo aika hyvää etua siihen aika useastikin tai mahdollistaa, että useampikin voi osallistua helposti siihen.

Juhana [00:09:04]: Kyllä vaan. Näihin varmaan pääsemme ihan kohta tarkemmin käsiksikin, jos rupeamme käymään näitä asioita läpi. Minä ajattelin just, että voisimme ensin käydä niitä jonkinlaisia negatiivisia vaikutuksia ja sitten voisimme käydä positiivisia vaikutuksia ja sitten sen jälkeen voisimme vähän niin kuin jutella siitä, että mitä ikään kuin oikeasti haluaisi itse kokeilla tämän kaiken jälkeen, sitten kun palataan jonkinlaiseen normaalitilanteeseen takaisin.

Markus [00:09:32]: Sopii, sopii, vaikka me nyt hylkäämme sitten tämän opettajan hampurilaismalli, että ensin positiivista ja sitten negatiivista ja lopeta positiiviseen. Tehdään vain näin, että otetaan ensin negatiivisia, mitä keksitään ja sen jälkeen lopetetaan sellaiseen positiiviseen fiilikseen.

Juhana [00:09:46]: No niin, juuri näin. Ensimmäinen minun listassani iso tekijä on tämän etätyöskentelyn uuvuttavuus, sen väsyttävä vaikutus tai sellainen, puhutaan kaikenlaisesta online-apatiasta tai online-väsymyksestä tai mistä tahansa sellaisesta. Se on kyllä ihan todellinen ilmiö, ja siihen minusta liittyy muutamia juttuja, jotka ovat keskeisiä. Ensinnäkin opetuksen järjestäminen isolle ryhmälle, vaikka meillä nyt ei sinänsä niin isoja ryhmiä ole, jos meillä on 20 henkilöä luokassa ja meidän pitäisi henkilökohtainen suhde luoda jokaiseen ja seurata henkilökohtaisesti jokaisen toimintaa. Tämä on ainakin oman kokemuksen mukaan ollut kognitiivisesti aika kuormittavaa, koska siitä puuttuu sellaista, luokkatilanteessa on paljon, vaikka ihan visuaalisia muistutuksia siitä, että aa, tuolla on tuo tyyppi, hänelle minun piti sanoa noin tai että tuo ryhmä on tuolla ja heille piti sanoa näin. Tällaisia muistutuksia ei käytännössä online-tilanteessa ole muuta kuin aina silloin, kun satutaan olemaan ehkä jossain videopuhelussa, niin täytyy kirjoittaa ihan hirveästi asioita ylös ja pitää muistaa hirveän paljon asioita, jotka muuten tavallaan hoituisivat ihan luontevasti ilman mitään muistutuksia. Toinen tavallaan siihen kognitiiviseen kuormitukseen liittyvä juttu on minusta se, että videoviestintä on kuitenkin puutteellista, että paljon sellaista ei-kielellistä kommunikaatiota katoaa, ja on jotenkin välillä vaikea saada yhteys varsinkin kokonaiseen luokkaan. Yksittäisen ihmisen kanssa se onnistuu helpommin, mutta jos sinulla on 20 ihmistä ja kaikilla ei vielä välttämättä ole edes video päällä, niin siinä on se yhteyden luominen tavallaan yhteishenkenä aika vaativaa.

Markus [00:11:38]: Joo, hyviä pointteja. Minä luulen, että kaikki tunnistavat tällaisen kognitiivisen uupumisen, joka tulee, jos liian pitkään, liian paljon joutuu toimimaan etänä ihmisten kanssa. Tästä on julkaistu viime aikoina paljon artikkeleita, joissa pohditaan eri syitä ja teorioita, että mistä se voi johtua tällainen uupuminen. Se on ihan todellinen ilmiö. En tiedä, ehkä me olemme oppineet jotain, miten vähentää tätä uupumusta, mutta me ehkä palaamme niihin sitten vielä plussissa, jos jotain tulee mieleen. Minä voin minun listaltani heti poimia, että se, mitä sanoit, menee kahteen kohtaan. Minulla on yhtenä miinuksena kommunikaatio oli vaikeampaa, ja toinen oli, että väljät kohtaamiset puuttuvat ei sellaiset niin sanotut käytävä- ja kahvikohtaamiset. Ne tulivat tässä tavallaan molemmat, ja ne, varsinkin nämä väljät kohtaamiset ovat olleet niin arvokkaita sekä henkilökunnan että sitten opettajan ja opiskelijan välillä ja opiskelijoiden kesken myös varmasti.

Juhana [00:12:33]: Kyllä. Joo, ne ovat sitä, missä se todellinen, tavallaan sellainen hiljainen tieto leviää, koska ne ovat hetkessä tapahtuvia, spontaaneja asioita, niin sellaista on hyvin vähän ollut etänä. Toinen, minulla on oikeastaan vain kaksi tällaista negatiivista vaikutusta, toinen on säätö. Tämä liittyy erityisesti sekä opetustilanteisiin että opettajien välisiin online-tapaamisiin, joissa pitäisi joku aika kompleksinen ongelma saada ratkaistua ryhmässä. Tällaiset ovat olleet minun mielestäni erittäin vaikeita etänä. Jotain siitä, että keskustelu on onlinena vähän luonnotonta, sieltä puuttuu nopean reagoinnin mahdollisuus. Just, kun sinä et näe kaikkia henkilöitä samassa tilassa ja niiden kehonkieltä ja muuta, niin siitä tulee jotenkin haasteellisempaa. Esimerkkinä, kun me teimme pääsykokeita viime vuonna etänä, niin se oli tavallaan niin iso ja vaikea asia jotenkin saada keskusteltua läpi, että ne olivat todella uuvuttavia ne meidän keskustelumme siitä. Se on myös se toinen, mikä tätä säädön määrää lisää, on se, että kun ollaan totaalisesti teknisessä ympäristössä, joka ei ole lainkaan luonnollinen, niin mikä tahansa komponentti voi minä tahansa hetken hajota tai lopettaa toimintansa. Tästä johtuen esimerkiksi pääsykokeita miettiessä täytyy aina olla myös varasuunnitelma. Jokaiselle asialle täytyy olla varasuunnitelma, että miten esimerkiksi, jos joku asia ei toimi, miten me saamme sen kommunikoitua, vaikka kaikille pääsykokeissa oleville henkilöille ilman, että me voimme sitä ikään kuin kommunikoida millään uudella tavalla. Meillä täytyy olla valmiin eli kaikkien tiedossa täytyy olla valmiina ne varasuunnitelmat. Tämä lisäsi minusta vielä entisestään kompleksisten ongelmien ratkaisua, että niistä tulee itse asiassa vielä kompleksisempia, kuin mitä ne olisivat live-tilanteissa.

Markus [00:14:48]: Minä muistan tämän, kun piti just ne valintakokeet silloin vuosi sitten suunnitella. Siinä oli niin monella ihmisellä niin paljon sanottavaa ja ne olivat niin kompleksisia asioita. Minä huomasin, että suurin ongelma minulla oli se muutaman sekunnin viive, joka tuli siitä, kun edellinen lopetti puhumisen, kun ennen kuin se tulee sinun tietokoneellesi ja sinun kuulokkeisiisi ja sitten sinä vastaat ja se saa sen vastauksen, siinä tulee sekunnin viive. Siinä välissä joku muu on tehnyt jotain, ja jotenkin just se lägi, aikaviive, joka tuli keskustelussa häiritsi sitä ja teki siitä todella vaikeaa. Jossain vaiheessa minä päätin, että olen enemmän hiljaa ja sitten vasta, kun on oikein pakko, niin sanon jotakin suunnittelussa. Se oli vaikeaa. Minä olen täysin samaa mieltä, että just tällaisia erittäin kompleksisia asioita, niiden ratkaisu ryhmässä on tosi vaikeaa etänä.

Juhana [00:15:34]: Itse asiassa varmaan sanoit yhden syyn sille, miksi se on vaikeampaa etänä: ihmiset alkavat olla hiljempaa He eivät ikään kuin sano kaikkea, mitä heillä olisi sanottavaa, koska siitä tulee niin vaikeaa.

Markus [00:15:47]: Vastakohtahan on tavallaan kanssa se, että niin, siitä tulee vaikeaa, jos sanoo kaiken ja vastakohta on se, että joku voi tietenkin puhua hirveen paljon koko ajan, eivätkä sitten muut saa tarpeeksi huomiota. Joo.

Juhana [00:15:58]: Kyllä, sekin on tietenkin ongelma, mutta se on kyllä ehkä livenäkin mahdollisesti ongelma, jos on sellaisia ihmisiä, jotka ottavat paljon ilmatilaa. Ehkä sellaisena vielä yleisempänä just tästä etäläsnäolosta, että se vaatii itse asiassa ihmiseltäkin aika paljon. Minulla on sellainen fiilis, että esimerkiksi kaikilta opiskelijoilta sellainen ei välttämättä onnistu. Se vaatii, että sinä olet video päällä, että sinulla on audio päällä ja että sinä olet tavallaan, ikään kuin sinun maailmasi näkyy kaikille muille sitten vielä. Se vaatii jonkinlaista rohkeutta, mutta se vaatii myös aika jotenkin paljon enemmän sitkeyttä, että sinä pitkissä online-tapaamisissa jaksat olla jotenkin mukana. Se on asia, joka haastaa kaikki opiskelijat ja opettajat, mutta jos tätä ei tapahdu, että ollaan etäläsnäolossa, niin sittenhän tilanne muuttuu siksi, että opettaja on ikään kuin yksin puhelemassa, ja se on vielä huonompi tilanne tietenkin.

Markus [00:16:58]: Joo, siitäkin on joskus kokemuksia. Oli yksi sellainen luentosarja, jossa tuntui, että puhuin aina vaan tietokoneelle yksin, että muut olivat, eivät oikein kommentoineet mitään opiskelijat, eikä ollut kameraa päällä tai muuta. Sitten tuli outo oli. Jossain vaiheessa minä kokeilin verkosta löytämäni kikan ja laitoin pehmoeläimen sinne tietokoneen taakse, niin minä pystyin puhumaan sille. Oli sellainen konkreettisempi olo, että puhuu jollekin toiselle, eikä vain pidä monologia sille tietokoneelle. Se ehkä, ei se korvannut opiskelijoita, mutta se ehkä pikkuisen auttoi.

Juhana [00:17:29]: [nauraa]

Markus [00:17:30]: Joo. Tuohon sinun säätöjuttuun, tähän nyt, kun me olemme hahmotelleet näitä asioita eri tavoin, niin tämä on aika laaja otsikko. Minulla on yleisiä muistiinpanoja tähän liittyen, niin minulla on esimerkiksi, että se mitä on opittu tästä pikemminkin on se, että teknisiä ongelmia esiintyy välillä. Tämä yksi asia, jonka mainitsit tähän liittyen, ja se pitää ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa, mutta pitää myös oppia elämään sen kanssa, että joskus netti ei toimi sinulla tai jollain opiskelijalla ja se tavallaan voi olla myös ihan ok. Että se on hyvä asenne oppia, että sitten sen hyväksyy vaan. Tietenkin silloin, jos on pakko oppia tai siis suunnitella jokin kompleksinen asia, niin silloin se on aika harmi, jos tekniset asiat eivät toimi. Joo, mutta onneksi tällaisia ongelmia on harvoin ja onneksi niihin on ratkaisuja.

Juhana [00:18:16]: Minulla loppu nyt negatiiviset piirteet tähän. Toki niitä varmasti on paljon enemmän, mutta nämä nyt olivat sellaiset, jotka tulivat tähän asiayhteyteen liittyen ensimmäisenä mieleen. Oliko sinulla vielä jotain muita negatiivisia?

Markus [00:18:31]: Minun listassani on vaikka sellaisia, että opiskelijan vaikeuksia oli vaikeampi huomata etänä, elleivät he itse tuoneet niitä esille. Tässä taustalla on sellainen juttu, että on tavallaan helpompaa olla läsnä, mutta olla poissa myös. Okei, no syitähän voi olla monia, mutta tuolla toisella kommentilla mietin itseäni kokouksissa. Jos kokous ei kiinnosta, niin minä olen läsnä olematta oikeasti läsnä. Minä en ole mukana siinä, minä teen kaikkea muuta ja mietin kaikkea muuta, niin se on helpompaa etänä. Onko se nyt plussa vai miinus, että on helpompaa olla poissa? Mutta sitten just tuo, että jos opiskelijalla on ongelmia, niin sillä voi olla useita syitä, hän voi olla ujo tai jotain muuta, ja hän ei sitä itse esille tai ei osaa itse tuoda sitä esille, ja opettaja ei välttämättä huomaa sitä etäilyssä. On tosi helppo feikata mukana pysymistä.

Juhana [00:19:16]: Se on ihan totta. Siinä tavallaan opettaja joutuu, ainakin itse jouduin aika monessa kohtaa vaan luottamaan siihen, että kaikki on mukana. Se vaatisi niin ison operaation sitten taas kävisi kaikki jotenkin järjestelmällisesti kaikilla kursseilla koko ajan läpi, että missä jokainen menee. Se ei varmaan ole edes mahdollista.

Markus [00:19:38]: Tarpeeksi pienellä ryhmällä tietenkin voi jokaisen kanssa pitää henkilökohtaisen edistymiskeskustelun, mutta se vaatii sitten tosi pienen ryhmän. Muita miinuskohtia täällä, tällaisia asioita kuten, jos samassa sessiossa on sekä läsnä- että etäopiskelijoita, niin etäilijät kärsivät. Sehän on aika selvä. Sitten minulla on yhteisöllisyys kärsii. Tämähän on siis iso negatiivinen puoli, ja siihen pitäisi kehittää menetelmiä, ja se on aika vaikeaa, miten saa yhteisöllisyyttä rakennettua opiskelijoille. Yhdessä tekeminen oli paljon vaikeampaa, mutta sen me taisimme mainita jo. Sitten minulla on yksi, joka on sekä plussa että miinus, että itseohjautuvuus parani osalla opiskelijoita, se oli se plussa, ja miinus, toisaalta osalle se oli erityisen vaikeaa.

Juhana [00:20:24]: Kyllä, tämä saattaa polarisoida jollain tavalla enemmän. Live-tilanne saattaa kannatella niitä, joilla itseohjautuvuus on vähän heikompi, paremmin, mutta sitten live-tilanne saattaa myös jarruttaa niitä, joilla itseohjautuvuus on ihan tapissa.

Markus [00:20:43]: Joo, siirrytään plussakohtiin sitten.

Juhana [00:20:45]: Okei. Itsellä oli ensimmäisenä kohtana tällainen henkilökohtainen tai oman työn joustavuus. Tietenkin, kun työmatkat vähenivät ja varsinkin ikään kuin kokouksesta toiseen ja sen tyyppiset siirtymät vähenivät, niin oman työn rytmittäminen itse asiassa oli ehkä astetta helpompaa kuin live-maailmassa. Minä olin laittanut tämän puhtaasti plussapuolelle tämän, että kokoukset, joissa vaan esitellään asioita, joissa ikään kuin muut puhuvat ja sinä olet vain kuuntelijana, niin ne pystyi myös hyödyntämään jollain muulla tavalla. Ihmiset ovat viikanneet pyykkejä tai tehneet ruokaa tai muuta ja samaan aikaan kuunnelleet. Minä en näe sitä mitenkään sillä lailla, että ei olisi oikeasti lainkaan läsnä, koska se on vähän kuin radio-ohjelman kuuntelua. Sinä pystyt kyllä tavallaan tekemään tavallaan jotain tuollaista yksinkertaista, vaikka kotityötä tai jotain muuta sellaista tai kävellä vaikka ulkona, olla kävelyllä samaan aikaan ja sillä lailla nauttia luonnosta samaan aikaa, niin ne on mielestäni pelkästään positiivisia asioita.

Markus [00:21:52]: Siinä tuli kaksi minun eri plussakohtaani yhdistettynä yhteen. Minulla on totta kai myös, että etäily säästi aikaa opettajalta ja opiskelijoilta eli joustavuus, mitä sinä sanoit. Sitten minulla on toisena plussakohtana, että salliva ja ymmärtävä asenne. Minä ajattelin, että se on vähän tuohon, että voi tehdä muita asioita samaan aikaan, vaikka minä olen muotoillut sen näin, että etäilyyn voi tulla enemmän omana itsenä, johon kuuluu muukin elämä. Eli siihen voi kuulua taustalla haukkuva koira tai kenties siinä on jotain vauvan imettämistä välissä tai jotain muuta. Kävelykokouksia minä olen laittanut tänne myös. Jotenkin se asenne on myös muuttunut ja mahdollistaa tällaista.

Juhana [00:22:34]: Joo, tämä itse asiassa tuli esiin, minä olin mukana viime keväänä haastattelemassa ihmisiä koronan vaikutuksesta tietotyöhön, niin siellä moni nosti tämän nimenomaan positiivisena piirteenä, että ihmisistä on tullut inhimillisempiä, koska niiden tavallaan kaoottinen kotielämä myös välillä tulee mukaan, jolloin ihmiset näyttäytyvät mahdollisesti jotenkin moniulotteisempina ja enemmän ihmisinä, kuin mitä ne välttämättä työpaikalla olisivat.

Markus [00:23:07]: Joo, entäs mikä on seuraava plussa sinulla?

Juhana [00:23:10]: Joo, no minulla on jostain syystä tässäkin vain kaksi pointtia eli tuo joustavuus oli ensimmäinen ja toinen on tehokkuus. Tämäkin itse asiassa siinä keväisessä haastattelututkimuksessa nousi jo esiin. Osa tapaamisista on etä-online-tapaamisina nopeampia ja tehokkaampia. Minä en ihan tarkalleen osaa sanoa, minkä takia näin on, ehkä ihmiset eivät halua vain norkoilla etänä ja he haluavat tavallaan saada asioita edistymää tai mikä se syy sitten olisikaan. Esimerkiksi tällaiset yksinkertaiset kokoukset, joissa tehdään rutiinipäätöksiä, että hyvin tavallaan yksinkertaisia päätöksiä, niin sellaiset ovat itse asiassa aika helppoja etänä. Siitä minä olen pitänyt. Sitten esimerkiksi meillä ovat opettajat olleet sitä mieltä, että opinnäytetyöohjaukset ovat olleet parempia ja tehokkaampia tällä lailla etätapaamisina. Opettajien tutorointi, opiskelijoiden tutorointi on ollut jollain tavalla helpompi järjestää etänä, ja itse asiassa nyt ihan viimeisimpänä, kun juuri oli meillä pääsykokeet, niin pääsykoehaastattelut toimivat etänä ehkä jopa liveä paremmin. Ne saatiin paljon järjestelmällisemmin etenemään, ja puute, mikä siinä yhteyden hakemisessa on ei jotenkin siinä ollut niin paha. Saattaa olla, että opiskelijatkaan tai hakijat eivät välttämättä jännittäneet ihan niin paljon etänä, kuin mitä he livenä jännittävät.

Markus [00:24:57]: Niin, tässä ovat ihmiset varmasti tottuneet tällaiseen yleiseen etäilyyn, että sitä tekee eri asioita tietokoneen ääressä ja sillä ei ole sitten niin suurta väliä, kuka siellä toisessa päässä on kuuntelemassa. Ehkä se, ihan vaan heittona, se saattaa helpottaa jännittämistä, ja tuo haastattelutilanne, jos se oli tehokkaampaa, niin oli vähemmän fyysisen tilan sääöä ja sellaista, niin varmasti johtui selkeistä ja hyvistä ennakko-ohjeista, että mitä tulee tehdä ja miten valmistautua etukäteen. Koska potentiaalisesti, jos sinä avaat haastattelusi kello 10:00, etkä ole testannut mitään laitteita tai mitään etukäteen, niin voi olla aika paljonkin säätöä kyllä.

Juhana [00:25:37]: Kyllä joo, se oli hämmästyttävää, että tätä säätöä ei ollut lainkaan. Vaikka me 60 ihmistä haastateltiin, niin säädön määrä oli aika lailla minimissä.

Markus [00:25:45]: Joo. Sinulla oli vain kaksi plussakohtaa. Minulla oli muuten myös se, että henkilökohtainen ohjaus, muun muassa opinnäyteohjaus toimi hyvin etänä. Se on ihan totta. Muutenkin kaikki vanhempien opiskelijoiden ohjaaminen, tutorointitapaaminen, koska monet heistä ovat alan töissä ja oli paljon helpompaa sopia kellonajat ja saada ne mahtumaan tai toteutumaan molemmille. Sitten minulla on yksi plussa, että opiskelijat arvostivat luentotallenteita. Minä harrastin tällaisia tallenteita, joita jaettiin, ja niitä on kaikilla kursseilla, joilla niitä on ollut, on kiitetty. Eivät kaikki tietenkään niihin palaa, mutta osa näköjään tarkistaa asioita. Tietenkin minulla, kun minä opetan teknisiä asioita, ohjelmointia, niin minä näytän esimerkkejä sellaisista, ja sitten he saavat tehtäviä, jotka liittyvät tähän. Se voi olla minun aiheessani erityisen hyvä. He pääsevät katsomaan mitä minä tein ja reflektoida sitä suhteessa siihen tehtävään, jota heidän itse pitää tehdä sen jälkeen.

Juhana [00:26:40]: Joo, minä luulen, että tuon tyyppisessä varsinkin se on ihan kullanarvoista, että pääsee palaamaan niihin.

Markus [00:26:47]: Sitten minulla oli sellainen plussa, jota vähän siinä ihan alussa hyödynnettiin, mutta mikä on jäänyt meillä pois sen jälkeen, mutta minä olen kuullut huhuja, että muut ovat harrastaneet enemmänkin, on tämä työelämän kutsuminen mukaan tai vierailijaluennot. Siinä, kun siirryttiin koronaan, niin rohkeasti otin tuttuihin erilaisissa media-alan firmoissa yhteyttä ja pyysin, jos he voivat puhua lyhyesti jostain alamme aiheesta opiskelijoille. Hyvin helposti tulivat mukaan. Hesarissa oli juttu tästä jostain rummunsoitonopettajasta, jolla oli ihan maailmanluokan rumpaleita pitämässä sessioita heidän opiskelijoilleen, niin aika hienoa toimintaa. Viimeisenä plussana minulla oli, sekin ehkä tuli tuossa joustavuudessa, joka sinulla oli, että pienessä flunssassa pystyi osallistumaan tartuttamatta muita. Tämä oli vähän koko etäilyn tarkoitus, mutta oli helpompaa, vaikka ehkä opettajalla on aina se paine, minä ainakin koen sellaista painetta, että jos on joku pieni flunssa, niin ehkä sittenkin pitää pitää tämä opetus ja kaikki muu, ettei kurssi voi jämähtää tai jäädä tähän odottamaan tätä, niin etäillessä se on helpompaa. Ei tarvitse pelätä, että tartuttaa muita. Jos tässä oli nyt koronan positiivisia ja negatiivisia puolia, mitä meillä tuli mieleen, onko meillä jotain opetuksia sitten, mitä ollaan opittu.

Juhana [00:27:59]: Minun mielestäni tuo oli tosi hyvä pointti tuo vierailijapointti. Sitähän voisi jatkaa aivan hyvin tai laajentaa hyvin, vaikka oltaisiin läsnäopetuksessa eli vierailijoita voisi hyvin pyytää etänä osallistumaan vaikka live-opetuksen keskelle. Minä luulen, että se voisi toimia oikein hyvin, jos on yksi ihminen vieraana etänä, niin voisi toimia oikein hyvin.

Markus [00:28:27]: Niin totta, siinähän voisi hyödyntää just, mikä se on, projektoria ja hyvää äänentoistoa. Voisi toimiakin ihan hyvin.

Juhana [00:28:36]: Kyllä. Toinen, mikä itselle on tullut mieleen, on tällainen ikään kuin hybridiopetuksen malli, jota voisi olla kiinnosta meidän joissain kursseissa kokeilla. Minä olen miettinyt esimerkiksi tällaista kaksi plus yksi -rytmitystä, että olisi kaksi viikkoa läsnäopetusta ja sitten olisi yksi viikko etätyöskentelyä. Joku sellainen, että olisi rytmi, jossa olisi sellaisia kausi, joissa ollaan enemmän sosiaalisesti toisten kanssa tekemisissä ja sitten olisi sellainen intensiivinen tekemiskausi, jossa hetkellisesti pureudutaan joihinkin asioihin ja olisi selkeää, että mitä pitää olla sen viikon aikana saanut tehtyä. Joku sellainen voisi toimia, ja se voisi antaa opettajalle myös sellaista tiettyä joustovaraa, että sitten voisi vähän rytmittää opetusta. Siitä tulisi ehkä monipuolisempaa myös monella tavalla.

Markus [00:29:32]: Joo, se kuulostaa hyvältä. Minä en ole tarkkaan suunnitellut vielä tai siis muuta, mutta sen olen päättänyt, että pidän kurssikohtaisen etäohjaussession. Eli on varsinaisia opetustilanteita, jotka sitten on etänä tai läsnä, mutta on täysin etänä oleva sellainen tule kysymään mitä tahansa kurssiin liittyvää, jos on kysyttävää, sellainen sessio kerran viikossa. Ja sitten sinne joko tulee ihmisiä kysymään tai ei.

Juhana [00:29:57]: Joo. Tuo on itse asiassa minunkin toinen pointtini tai ideani, jota aion jatkaa. Meillä on kaikilla opettajilla oma tutoroitava luokka, jonka opiskeluasioita aina sitten niissä autetaan ja niitä edistetään, niin minulla oli viime vuoden tai viime kevään tällainen vastaanottoaika onlinena eli sinne sai tulla kysymään mitä tahansa asioita ja sen ihan opiskelijoille viestitetty idea oli se, että minä saisin vähemmän sähköpostia ja muita tekstikysymyksiä. Tällainen klassinen professorin vastaanottoaika -tyyppinen yksi tunti viikossa kyllä toimi tosi hyvin, ja se toimi etänä myös oikein hyvin. Se on kyllä sellainen, mitä minä ajattelin jatkaa myös tulevaisuudessa. Se vähentää hajanaista yhteydenottoa, koska opiskelijat tietävät, että on se tietty hetki, jolloin voi tulla kysymään mitä tahansa.

Markus [00:31:03]: Joo. Tuo varmasti vähän jakaa myös ihmisten luonteen ja tarpeiden mukaan. Minulla itsellä on enemmän sellainen, että voi kysyä milloin tahansa ja vastaan mahdollisimman nopeasti, mutta suosin sellaisia sähköpostikysymysvastauksia etänä, että en hirveän helpolla lähde sopimaan mitään kasvotusten tapaamista. Sitten toisaalta minä vastaan todella paljon, todella tiheään näihin kaikkiin kysymyksiin ja laitan sinne kaikkea listaan puuttuvista kursseista ja mahdollisista suoritustavoista niille sitten sähköpostitse. Se minun kyllä luultavasti saattaa viedä enemmän aikaa tai olla stressaavampi, en tiedä.

Juhana [00:31:39]: Joo, minun kokemukseni on se, että puhumalla yleensä asiat saadaan sumplittua, ja ne saadaan sumplittua johonkin päätepisteeseen, mikä ei ole edes kovin tarkka, että voidaan sopia, joo, kato sinä nyt näitä vähän aikaa tässä ja funtsitaan sitten myöhemmin, miten tämä hoituu. Sellainen on kirjallisesti aika vaikeaa minusta, että molemmat olisivat tyytyväisiä, että tämä on nyt ihan hyvä näin.

Markus [00:32:02]: Joo, jos minulla on enemmän sellainen, että tässä ongelma, ratkaise se tällä tapaa, yksi, kaksi, kolme ja tee se.

Juhana [00:32:07]: Niin, sinä ehkä saat pidemmälle asioita, minä olen sitten ehkä slarvimpi hoitamaan asioita, en tiedä, mutta joo, minun kokemukseni on se, että tuo on auttanut siihen viestien määrään aika paljon. Se on itsellekin ollut hyvä, että minä tiedän, että tämän tietyn tunnin viikosta minä pyhitän tälle asialle, niin sitten minä myös tiedän, kuinka paljon minulla menee aikaa näiden asioiden hoitoon.

Markus [00:32:31]: Joo, se on kyllä tosi hyvä. Nykypäivänä, kun on niin kiire ja on niin paljon erilaisia pieniä asioita, jotka syövät aikaa sieltä ja täältä, niin tuo on aika hyvä, jos sen saa keskitettyä tiettyyn slottiin viikkoon ja tietää, paljonko se vie aikaa.

Juhana [00:32:45]: Joo, kolmas idea, mikä on vähän sellainen, etäisesti etäilyyn liittyvä, on itse asiassa sellainen, että minäkin olen miettinyt, että olisi hyvä olla jotain etukäteen tehtyä materiaalia joillekin tietyntyyppisille kursseille, mutta minä en itse jotenkin näe sellaista luentotaltiota kauhean miellyttävänä vaihtoehtona saada tietoa tai jollain tavalla seurata opetusta. Minusta se on aina ollut itselleni hirveän raskasta olla luentotilanteessa, joka vaikka kestäisi tunnin, jos se on tallenne. Se vaatii hirveästi keskittymiseen pakottautumista. Minä olen itse asiassa miettinyt nyt kaikenlaisten erilaisten omien podcast-kokeilujen kautta, että sellainen podcast-tyyppinen keskustelu, vähän niin kuin tämän tyyppinen, mitä me nyt tässä teemme, voisi olla itse asiassa todella hyvää luentoa korvaavaa materiaalia. Voisi erityisesti esimerkiksi näitä työelämän vierailijoita voisikin haastatella tai niiden kanssa voisi itse keskustella ja äänittää ne niin kuin podcast-tyyliin, ja sitten pistää opiskelija kuuntelemaan ne, ja sitten niistä voisi keskustella luokassa. Tällainen on sellainen, mitä minä olen ajatellut, että tätä minä haluaisin itse kokeilla.

Markus [00:34:07]: Sellainenhan varmasti aika hyvin kattaa saman funktion kuin joku ennalta valmistettu video, jonka haluaa, että he katsovat. Ehkä ero tulee siinä, että video olisi ehkä käsikirjotetumpi, suunnitellumpi mahdollisesti kuin se podcast, se vähän riippuu ja toinen on, että onko siinä riski, että podcast-keskustelu jää vähän pinnalliseksi kuitenkin, että jos haluaa mennä sinne oikein syventäviin juttuihin, niin se vaatisi enemmän editoimista, tallentamista ja suunnittelua.

Juhana [00:34:34]: Joo, se vaatii varmaan ainakin testauksen, että käykö näin. Minä itse ehkä nimenomaan videoita vastustan en takia, että se pakottaa ihmisen pysymään täysin paikoillaan, ja se on vaikeaa. Audioluento okei, sellainen voisi mennä myös tai joku yhdistelmä esimerkiksi podcastia ja jotain enemmän käsikirjoitettuja vaiheita tai jotain, voi olla vaihtoehto. Itse ajattelen ehkä niin, että podcastit ovat sellainen, joita on helpompi seurata etänä ja sitten tavallaan ne syväluotaavat kysymykset voidaan niitten jälkeen esittää sitten luokkatilanteessa.

Markus [00:35:13]: Joo. Tietäisitpä muuten, kuinka paljon minä olen kuunnellut video-opetusmateriaalia liittyen erilaisiin kursseihin, MOOCeihin tai muuhun sillä lailla, että se on minulla kännykässä pyörimässä päällä se video, mutta minä kuuntelen ainoastaan audiota. Kävelen jossain metsässä samalla, ja minulle keskeistä on se, että minä aina toista sen puolitoista nopeudella eli vähän nopeammin kuin mitä he muuten puhuisivat. Sitten tietenkin, jos tulee, että siinä puhutaan, että tässä on kuva siitä ja siitä tai joku kaavio, joka pitää nähdä, niin sitten ottaa sen kännykän taskusta ja katsoo mitä siinä on, mutta muuten keskittyy ainoastaan audioon ja liikkuu samalla.

Juhana [00:35:47]: Kyllä. Joo, siitä tunnistaa sen, että seuraa audiona videoluentoa, että tasku rupeaa kuumenemaan, kun kännykkä kuumenee. Minulla on vielä yksi oma pointti näistä ideoista, mitä haluaisin testata, ja se on nyt aika tekninen ja yhteen ohjelmistoon liittyvä. Me olemme käyttäneet nyt meidän opetuksessamme ja meidän alallamme muutenkin käytetään paljon sellaista online-palvelua kuin Miro, joka on siis softa, jolla voidaan fasilitoida erilaisia työpajoja. Siellä on ikään kuin voi laitta post it -lappuja, voi piirrellä kaikenlaisia kuvioita, sinne voi kirjottaa erilaisia juttuja, siellä pystyy tekemään erilaisia mind mappeja ja sen lisäksi siellä pystyy tekemään meidän alalle olennaisia rautalankamalleja ja kaikkea tällaista. Sen pystyy tekemään sillä lailla, että monta ihmistä on samaan aikaan tekemässä ja sinä näet myös, mitä muut tekevät. Se on ollut tosi tärkeä meidän omaan opetukseen, koska siellä on pystynyt työstämään sellaista yhteistä tekemistä, mitä normaalisti voisi ryhmätöissä teettää, vaikka jollain ihan normaaleilla fläppipapereilla tai tussilla ja valkotaululla. Tämän Miron käyttöä myös ihan normaaleissa live-tilanteissa tällaisen yhteistyöskentelyn alustana, minä olen miettinyt, että sitä voisi testata. Se tekisi siitä tilanteesta jotenkin kiinnostavan, pikkuisen erilaisen kuin sen pelkän tussi-paperijutun, mistä minä kyllä itse tykkään tosi paljon. Minä pidän siitä, että on mahdollisimman yksinkertaiset välineet, ja se ajattelu on ydinasia, mutta jollain tavalla, kun tuo Miro on niin kehittynyt ja se on meidän opiskelijoillemme vielä niin tärkeä työkalu muutenkin tällä hetkellä, niin sitä olen miettinyt, että sitä voisi ehkä hyödyntää monellakin eri tavalla ihan tällaisen live-opetuksen yhteydessä.

Markus [00:37:53]: Aika jännä, koska minä muistan joitain vuosia sitten tuli sellainen vahva vastareaktio, että tehdään liikaa digitaalisesti ja pitää ottaa enemmän kynää ja paperia käteen ja tussia ja kaikkea muuta. Siitä on kyllä jo pitkä aika, mutta oli tällainen yleinen ajattelu valloillaan. Ovatko digityökalut edenneet niin pitkälle, että nyt voi jo miettiä, että osittain, vaikka olisi mahdollista käyttää tussia ja paperia, niin siirretäänkin ajattelu sinne digiympäristöön?

Juhana [00:38:18]: Niin, se etu mikä tästä tulee, tässä on minun mielestäni paljon riskejä ja, ne liittyvät nimenomaan siihen, että meneekö se sellaiseksi piipertämiseksi, että yleensä, kun ruvetaan diginä tekemään, niin ruvetaan keskittymään epäolennaisuuksiin ja teknologia tulee vähän tärkeimmän asian väliin. Kaikista paras puoli tämäntyyppisissä palveluissa ja softissa on se, että kaikki tallentuu ja kaikki jää tavallaan talteen yhteen paikkaan. Se on minusta sellainen etu, jolla voi olla yllättäviä etuja, että esimerkiksi kokonaisen kurssin kaikki ikään kuin, jos kaikki sellainen brainstormaus tai muu jäisi samaan paikkaan, niin se voisi olla hyödyllistä myös opiskelijoille jälkikäteen, että sieltä voisi käydä hakemassa, vähän samalla lailla kuin sinä sanoit noista äänitetyistä luennoista, niin tuota kautta voisi myös palata joihinkin asioihin jälkikäteen.

Markus [00:39:17]: Joo, okei. Näen pointin, kuulostaa hyvältä joo. Minullakin olisi siis lista tällaisista vähän enemmän, että mitä on opittu, mutta minä luulen, että suurin osa niistä on tullut keskusteluissa tai näissä sinun jutuissasi esille. Täällä on sellaista kuin, että ennakkovalmistelu on tärkeää. Minä olen kokenut, että etänä se on tärkeämpää kuin livenä se, että sinä oikeasti valmistelet sen, mitä sinä oikeasti aiot tehdä siinä sessiossa. Tarkka ohjeistaminen ja ennakkosuunnittelu on tarpeen hyvässä verkko-opetuksessa.

Juhana [00:39:50]: Joo, se varmaan pitää ainakin suurimmalta osin paikkansa ja se voi olla myös etäopetuksen vastaan oleva argumentti, koska myös sellainen hetkessä tapahtuva opetus, joka on aika spontaania, sillä on kyllä oma arvonsa, ainakin siinä mielessä voi ajatella, et-

Markus [00:40:08]: Ne eivät välttämättä ole toisiaan poissulkevia, se vähän riippuu. Nämä ovat vähän tällaisia käsitteitä, se vähän ,riippuu, miten niitä käyttää sitten, mutta joo. Ymmärrän sinun pointtisi myös, että että spontaaniudessa voi olla puolensa ja sitten toisaalta, ehkä sen saa sisään leivottua tällaiseen ennakkosuunnitelmaan.

Juhana [00:40:24]: No, aina on hyvä olla jonkin verran suunnitelmia, mutta just se, että kuinka pitkälle suunnitelmat viedään, niin siinä on minusta isoja eroja. Ainakin itse ajattelen, että se tiedon rakentaminen, joka tapahtuu opetustilanteessa, niin se on hyvä, että se tapahtuu jotenkin kohtuullisen hitaasti, ja sitten jos on ihan hirveän paljon valmistellut vaikka monimutkaiset kalvot monimutkaisine esimerkkeineen, niin se tavallaan etenee ehkä astetta liian nopeasti suhteessa siihen, mitä opiskelijat pystyvät omaksumaan. Siinä mielessä itse olen just sellainen valkotaulun ja tussin rakastaja ihan sen takia, että minä olen todennut, että minä olen vielä niin huono kirjottamaan, että minä teen paljon virheitä, niin se kestää kauan, niin se hidastaa sitä opetustilannetta.

Markus [00:41:09]: Minulle tuli mieleen, että tässä voi olla sellainen ero myös, koska me olemme aika tekninen ala eli meille nämä kaikki laitteet ja ohjelmat, niin me sisäistämme niitä aika helposti ja nopeasti ja tämähän on ollut keskeinen oppi tässä koko etäilyjutussa, että on ollut pakko ottaa haltuun näitä teknisiä juttuja. Se, että korona on tuonut parempaa ohjelmistoymmärrystä, niin se varmasti korostuu enemmän muilla kuin meillä, siis vielä enemmän. Sitten suhteessa tähän ennakkosuunnitteluun, niin ehkä se vaatii meiltä vähemmän ennakkosuunnittelua kuitenkin sen opetuksen suhteen, kuin joku toinen ala, joku toinen tutkinto, joka ehkä on vielä fyysisempi, se mitä opetetaan ja se kaikki muu, niin sitten se vaatii ekstrapaljon suunnittelua, että sen saa toimimaan myös etäopetuksessa.

Juhana [00:41:54]: Kyllä, joo. Se varmasti pitää paikkansa.

Markus [00:41:57]: Sitten minulla oli sellaista, no ehkä minä sanoin sen, että kuuntele opiskelijoita kurssin suunnittelussa. Itse saanut hyviä ideoita sieltä, että esimerkiksi opiskelijat itse ehdottivat jossain vaiheessa, että kurssilla pidetään oppimispäiväkirjaa, jotta pystyn paremmin seuraamaan, mitä he oppivat ja mitä he tekevät. Se oli tosi hyvä idea. Se oli tosi hyvä työkalu minulla ja sillä kurssilla.

Juhana [00:42:16]: Joo, minun mielestäni opiskelijoita voisi aina mahdollisuuksien mukaan ottaa ylipäänsä suunnittelemaan kursseja. Muutaman kurssin olen, sellaisen ison kurssin, vetänyt, joissa ikään kuin lähtökuopissa olemme olleet aika lailla sillä lailla, että emme me tiedä, mitä me olemme tekemässä, ja ensimmäisiä viikkoja olemme opiskelijoiden kanssa yhdessä suunniteltu, että mitä me lähdemme tekemään. Ne ovat olleet ihan järkyttävän raskaita, ja opiskelijat ovat olleet ihan järkyttävän nihkeitä alkuun, mutta sitten kun se avautuu ja he ovat olleet mukana siitä prosessissa ja näin ja se onnistuu, mitä tehdään, niin siinä on paljon hyvää.

Markus [00:42:57]: Sitten minulla on kaksi tällaista ehkä menetelmiin liittyvää vain huomiota täällä, että se mitä on tullut käytettyä paljon, on, että yhdessä ryhmän kanssa pohditaan jotain asiaa päähuoneessa ja sitten järjestetään pienryhmätyöskentelyä breakout roomeissa, että he saivat pienryhmissä miettiä jotain teemaa. Minä uskon, että tämä on hyvin laajasti käytetty malli kaikkialla, mutta sehän on selvä oppi tästä, että miten tällaista digiopetusta järjestää.

Juhana [00:43:26]: Kyllä, ja sehän tulee tavallaan ainakin meillä ihan suoraan siitä, miten me järjestämme lähiopetusta tai ollaan aina järjestetty. Meillä on aika usein sillä lailla, että on joku isompi aihe, ja sitten jaetaan opiskelijat ryhmiin pohtimaan jotain pienempää osaa, jonka he sitten esittelevät muille.

Markus [00:43:43]: Minun viimeinen kohtani oli, että ei liian pitkiä sessioita, että pitää olla aikaa hengittää, huokoisuutta ja reflektoida asioita. Sehän tuli kanssa tuossa ennakkosuunnittelussa tai kun sinä sanoit, että sinä olet tussi ja valkotaulu -miehiä, niin sehän myös antaa sitä tilaa reflektoida ja aikaa ajatella.

Juhana [00:43:59]: Joo, siihen on varmaan monia keinoja. Tähän liittyy myös sellainen, tämähän on ristiriitainen asia monelle opettajalle, itsellekin, että sellainen ikään kuin täysin vapaan reflektioajan antaminen opiskelijoille monesti voi tuntua vähän siltä, että hehän lähtevät baariin, jos he saavat vapaata, että se on sellainen asia, joka pitäisi miettiä aika hyvin, että miten innostetaan aitoa reflektiota tekemään.

Markus [00:44:27]: Joo, kyllä. Minä jäin miettimään, minulla on täällä kanssa sellainen kysymysmerkki kuin läsnäololistojen merkitys, että tarvitaanko yleensäkään niin paljon opiskelijavalvontaa. Minulla on itse asiassa ollut vähemmän valvontaa näin etänä, ja se on osalla toiminut paremmin. Tuosta ajatuksesta, että he tarvitsevat aikaa reflektoida ja he menevät muuten baariin, niin tuli mieleen vaan just tämä, että tavallaan ehkä vähempi valvonta ja enemmän vastuuta voikin johtaa suurella osaa opiskelijoita hyvän lopputulokseen. Minä en tosiaan ole tarvinnut läsnäololistoja nyt tai ne ovat olleet turhia, koska merkityksellisempää on se, että he tekevät kaikki kurssin tehtävät ja osaavat ne ja pystyvät käymään dialogia aiheesta.

Juhana [00:45:05]: Se varmaan riippuu just, että minkälaista opetusta ja mitä opetetaan, niin tuolla on iso merkitys. Se, että ihmiset ovat etänä läsnä, ei ole sinänsä ihmeellistä, koska ei ole mitään muuta, mitä voisi tehdä, ei ole mitään, minne mennä tässä nyt viimeisen vuoden aikana ollut. Oma muistikuva ainakin siitä ajasta ennen koronaa oli se, että opiskelijoilla on aika paljon muuta elämää ja he kyllä käyttävät kaikki keinot hyväkseen, että he pystyvät sitä muuta elämää myös elämään, mikä on tietenkin ihan täysin fine, mutta se edellyttää, että on jotkut säännöt. Varsinkin jos meillä on tällaista läsnäolevaa ryhmätyöskentelyä, niin se ei ole kenenkään etu, että puolet ovat poissa.

Markus [00:45:45]: Siinä taisivat olla meidän juttumme. Mitäs tulevaisuudesta, mitä sinä näet, Juhana, mikä on kampusten ja koulun tilojen rooli ja funktio tulevaisuudessa? Totta kai me olemme osittain läsnä, mutta pitäisikö tänne tulla jotain muutoksia tai näetkö sinä, että tulevatko nämä muuttumaan tai tulisiko kampusten ja koulun tilojen muuttua?

Juhana [00:46:04]: Minä näen yhden tulevaisuuden suunnan, joka olisi kansainvälistyminen eli jos ruvettaisiin tekemään kansainvälistä yhteistyötä, niin silloin etätoiminta tulisi jotenkin luonnolliseksi osaksi sitä toimintaa. Minä en näe kauheasti järkeä siinä, että pysyttäisiin määrätietoisesti etänä silloin, kun meillä on ainakin pieni opetusryhmäkoko ja keskiössä on kommunikaatio ja sosiaaliset taidot, niin ne eivät kyllä kehity niin hyvin etänä. Sitten jos lähdettäisiin siihen suuntaan, että meillä olisi vaikka yhteistyökouluja ulkomailla ja haluaisimme vetää yhteisiä kursseja tai jotain sellaista, niin sentyyppiseen toimintaan tämä olisi aika luonteva juttu, ja se olisi varmasti monella tapaa kiinnostava kehityssuunta.

Markus [00:46:52]: Joo, se olisi tosi kiinnostava kehityssuunta, ja jotain mitä olemme tavallaan aika monta vuotta jo miettineet, kun maailmalla on hyviä MOOCeja ja muuta, että voisiko niitä hyödyntää enemmän ja voisiko olla oikeasti yhteiskursseja muiden koulujen, ulkomaalaisten koulujen kanssa verkossa. Just se, että voisiko oppiminen olla globaalimpaa kuin mitä se tällä hetkellä on. Tulevasta nyt ei koskaan tiedä, mutta kyllä minulla on sellainen käsitys, että kyllä tällainen digikoulutus, suunta on sellainen, että digikoulutus mahdollisesti tulee ohittamaan perinteisen opetuksen jossain vaiheessa. Tuo on vaikea kysymys, mutta se on se suunta, johon pikku hiljaa yhä enemmän mennään kuitenkin.

Juhana [00:47:28]: Joo, se on teknologinen kysymys myös. Nyt korona on itse asiassa pakottanut palveluiden tekijöitä pohtimaan, miten aidon vuorovaikutuksen tunnetta tai tunnelmaa saataisiin parannettua palveluissa, että jos se hirveästi paranee, niin se voi olla, että jossain vaiheessa ohitetaan se joku kipupiste, että etätapaaminen tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin läsnäolo. Toki epäilen sitä kyllä, että näin olisi, mutta jossain vaiheessa ainakin jokin sellainen kipupiste varmasti ylitetään, että se ei ole ihan näin tuskaista, mitä se nyt on.

Markus [00:48:04]: Nyt tää äänitys on jatkunut jo niin pitkään, tästä tulee pitkä jakso, että nyt minun mielestäni olisi aika lopetella pikku hiljaa. Onko sinulla vielä jotain viimeisiä sanoja vai olemmeko tyytyväisiä?

Juhana [00:48:13]: Minun viimeiset sanani ovat hyvää kesää kaikille, koska tämän jälkeen meikäläinen siirtyy kesälaitumille.

[00:48:19 taustamusiikki alkaa]

Markus [00:48:20]: Erinomaista, hyviä kesälaitumia sinulle, Juhana.

Juhana [00:48:22]: Joo, ja sinulle myös.

Markus [00:48:28]: Tämä oli Pedagogin hetki -podcast. Löydät meidät Metropolian Metropodia-podcast-sarjasta ja mistä nyt yleensäkään kuuntelet podcasteja. Lähettäkää meille palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagoginhetki@metropolia.fi. Kiitos kaikille kuuntelijoille.

[äänite päättyy]

.

Puhuja 1 Markus Norrena
Puhuja 2 Juhana Kokkonen

[musiikki]

Puhuja 1 [00:00:09]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa jälleen tänään minä Markus, ja kollegani Juhana. Tämä on nyt jo meidän toinen jaksomme, ja tämän päivän teemana olisi oppimisen metataidot. Toivottavasti tämä meidän podcast -sarjamme pikkuhiljaa löytää muotonsa, tai selvästikin löytää muotonsa, mulla on ainakin selkeästi erilainen fiilis tällä kertaa, että nyt minä tiedän mitä me olemme tekemässä. Miten sinulla Juhana?

Puhuja 2 [00:00:57]: Mitenkäs tässä, ihan hyvillä fiiliksillä. Tämä on tietenkin aihe, jota olen itse miettinyt pitkään jo tehnyt ja tehnyt pitkään näitä oppimisen oppimista, ja sellaisia aiheita tavallaan puinut. Hauska päästä niistä juttelemaan.

Puhuja 1 [00:01:11]: Joo, minun pitää sanoa, että en ole ehkä pohtinut niitä niin syvällisesti kuin sinä. Tästä tuleekin tosi kiinnostavaa. Luulen, että aika moni puhuu, että on tärkeää että oppii oppimaan. Mutta kuinka moni on kuten minä, joka ei sitten pohdi sitä sen syvemmälle, että mitä se oikeastaan tarkoittaa ja minkälaisia metodeja ja menetelmiä siihen voi olla ja muuta. Ainakin itse ole jäänyt siihen, että se on kaunis peritaate. Mutta olenko pohtinut sitä syvempään? Ehkä alitajuisesti.

Puhuja 2 [00:01:38]: Meillähän on ollut varmaan kymmenkunta vuotta sellainen koulun aloitus noille aloittaville ykkösille, että on viikon tai kahden – vähän on vuodesta vaihdellut sen pituus, niin metataitoihin keskittyvä kurssi, jossa käydään näitä läpi.

Puhuja 1 [00:01:56]: Keskustellaan kohta tästä varsinaisesta aiheesta ja siitä mitä siellä aloituskurssilla tehdään, tai mitä tämä voi tarkoittaa. Mutta mietin, että jäikö meillä viime kerralla, kun taustoitimme meidän podcastia ja meitä ja digitaalista muotoilua, niin jäiköhän meillä käsittelemättä yksi asia. Eli se, miksi kukaan kuuntelisi meitä tai miksi me teemme tätä. Kyllähän me olemme pitkään tehneet tätä, mutta onko meillä mitään sanottavaa sen suhteen, että mitä annettavaa meillä mahtaa olla. Tai miksi me olemme täällä ja teemme tätä?

Puhuja 2 [00:02:24]: Niin, jäikö se kuulijan päätettäväksi, että onko tässä mitään tolkkua. Mielestäni meidän jollain tavalla erityisanti voi olla se, että meillä on ollut aika pieni, mutta kohtuullisen tiivis opettajaryhmä jo pidemmän aikaa. Me olemme tehneet, silloin just kymmenisen vuotta sitten, sellainen radikaali opetuksen muutosprosessi, jossa me käytännössä muutimme opetustyyliämme hyvin radikaalisti. Siinä samassa silloin mietittiin, että mitä ja miten haluamme tehdä. Mielestäni se oli erittäin onnistunut myös se muutos, että emme ole halunneet siitä takaisin alkupisteeseen, vaan se on ollut kaikin puolin onnistunut muutos. Sen minä näkisin, että on ainakin yksi tulokulma, joka voisi kannustaa jonkun ehkä kuuntelemaankin näitä.

Puhuja 1 [00:03:22]: Kyllä, siitä olen samaa mieltä. Voisin ehdottaa vielä, että yksi tulokulma voisi olla se, mistä puhuimme viime kerralla, että emme nosta opettajina itseämme muiden yläpuolelle. Tämänkään podcast -sarjan idea ei ole se, että kerromme miten asiat pitää tehdä, vaan tämän on tarkoitus, että tämä antaa ideoita muille ja tarjoaa keskustelun ja mahdollisesti dialoginkin mahdollisuutta. Onhan meillä sähköpostiosoite, jonne otamme ehdotuksia vastaan ja muuta. Että tämä olisi enemmän tasa-arvoista keskustelua, jota tarjoamme muille herättämään ajatuksia japohdintaa.

Puhuja 2 [00:03:56]: Kyllä, se pitää paikkansa. Ehkä yhtä totuutta ei ole, ja ainakaan meidän alalla sellainen näkemys on yleensä huono, että pyrittäisiin johonkin yksittäiseen totuuteen. Tällaisissa asioissa moninaisuus ja tiedon jako ovat tavallaan se, millä kaikki pääsevät kukoistamaan.

Puhuja 1 [00:04:31]: Tuli jostain vain mieleen, että oletko huomannut, että jos lukee näitä virallisia eri oppimisen teorioita ja pedagogisia malleja kuten collaborative learning ja näitä problem based learning. Niin niissä kaikissa on aika paljon päällekkäistä. Nekään eivät ole puhtaasti erillään, että on selvästi että näin pitää tehdä, vaan ne sekoittavat vaan erilaisia näkemyksiä, eri ideoita ja niissä on päällekkäisyyksiä. Niistä voi kanssa poimia parhaat palaset itsellensä tai hakea inspiraatiota.

Puhuja 2 [00:05:02]: Niin, voisi sanoa, että oppimisen teoriatkin ovat vain näkökulmia asiaan. Tavallaan se, minkä näkökulman valitset vahvistaa joitain tiettyjä elementtejä, ja ehkä jättää osan elementeistä sivuun. Mutta kyllähän nykyiset oppimisen teoriat ovat kaikki aika lailla samaa sukua toistensa kanssa, että ei siellä sellaista ihan hirveää riitaa mielestäni ole asioiden välillä.

Puhuja 1 [00:05:29]: Totta. Ilmaisit ehkä vähän paremmin sen, mitä ajattelin kanssa. Kyllä, tällaista on. Mutta joo, tämän päivän teema oppimisen metataidot ja miten opetetaan oppimaan. Lähdetäänkö siitä meidän alkukurssistamme, joka meillä on ykkösille? Vai haluatko ensin sanoa mitä oppimisen metataidot ja miten opetetaan oppimaan, mitä se tarkoittaa sinulle.

Puhuja 2 [00:05:50]: Lähdetään ehkä sellaisesta yleisemmästä, jos sopii. Minä tässä juuri mietin erilaisia lähestymistapoja tähän aiheeseen, ja tuli sellainen metafora mieleen. Vaikka en ole sitä aikaisemmin käyttänyt, se edustaa tavallaan näkemystäni siitä, mitä ylipäänsä oppiminen on tai miten oppiminen tapahtuu. Tässä ajattelen, että sellainen sienirihmasto edustaa tavallaan oppimista. Jos ajatellaan, että maan päälle ilmestyvä, pullahtava sieni, olisi tässä meidän tapauksessa työelämässä hyvin pärjäävä ammattilainen, niin sitä ennen täytyy tapahtua hirveän paljon asioita, jotta se ikään kuin näkyvä sieni sieltä pullahtaa esiin. Mitä tällä metaforalla ajan takaa on se, että kaikki liittyy kaikkeen. On hyvin tärkeää, että oppiminen tapahtuu yhteisössä niin, että ollaan yhteydessä muihin. Sen lisäksi täytyy kauhean moni muu kontekstissa täytyy olla oikein, jotta oppiminen voi tapahtua. Näitä tavallaan voi miettiä, että mitkä olisivat yleisiä oppimaan oppimisen juttuja, joita meillä opetuksessa ylipäänsäkin käytetään aika paljon tai mitkä ovat näkyvillä paljon meidän digitaalisen muotoilun opetuksessa. Tässä on taas pieni lista, minä nähtävästi teen tällaisia listoja. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä ehkä on kannustavuus, että kaikkia kannustetaan ja motivoidaan koko ajan. Tämä tapahtuu ihan hyvin pienilläkin asioilla, että huomioidaan ylipäänsä ihminen yksilönä on jo aika hyvä kannustin. Tai annetaan vähän palautetta jostain nopeasti, tai ylipäänsä ollaan ystävällisiä. Toinen tärkeä asia nimenomaan oppimaan oppimisen näkökulmasta on se, että jos tulee tehtäviä, oli ne sitten yksilö tai ryhmätehtäviä, niin niiden täytyisi olla riittävän väljiä. Että niissä on liikkumatilaa, ja ehkä jopa vähän epämääräisiä, jotta ne aiheuttavat vähän ärsytystä myöskin opiskelijoissa. Tällä tavalla opiskelija joutuu määrittelemään mitä se on tekemässä, ja se on mielestäni tärkeä lähtökohta. Pitää tavallaan ottaa aina kaikki asiat, joita olet tekemässä omakseen. Tietyllä tehtävien väljyydellä tätä voidaan auttaa. Kolmas asia olisi kommunikaation kannustaminen. Se, että jaetaan omaa tietoa ja tietämättömyyttä ryhmässä on hirveän tärkeää. Ei pelkästään opettajalle päin, vaan myös omalle vertaisryhmälle. Se tietenkin vaatii sen, että ryhmän täytyy tuntua riittävän turvalliselta, jotta voit näyttää oman tietämättömyytesi ja tyhmyytesi. Mutta yleisesti kun ollaan ryhmäoppimistilanteita tutkittu niin on tultu siihen tulokseen, että myös niillä ei-asiantuntijoilla, joilla ei ole kovin paljon tietämystä aiheesta, niin on itse asiassa hyvin ratkaiseva merkitys uusien tulokulmien ja näkökulmien syntymiselle. He osaavat kysyä ne tyhmät kysymykset, ja he osaavat mennä sinne ihan ytimeen, että hetkinen mitä tämä edes on mitä me teemme. Sinänsä kommunikaatio on hirveän tärkeää. Sitten opettajan näkökulmasta taas palaute on tärkeää. Tämä liittyy osittain kannustavuuteen, mutta todella timanttisen ammattitaidon taustalla on se, että olet saanut aitoa palautetta joltain asiantuntijalta siitä asiasta, mitä olet tekemässä. Tämä on opettajalle sellainen vaatimus, pitää pystyä antamaan suoraa ja rehellistä palautetta. Jos joku on tosi huono, niin se täytyy pystyä sanomaan, tietenkin sillä lailla riittävän pehmeästi, että ei täysin motivaatio katoa. Mutta palautteen antaminen on tärkeää. Viimeinen pointti on, että ehkä kaikista tärkeintä on se, että tehtäville ja asioille annetaan riittävästi aikaa. Tämä on mielestäni itsekin… hyvin usein en tätä noudata riittävästi. Jos mietitään mitä todellinen oppiminen on, niin se on pitkä ja hikinen ja aika kivinen tie. Siinä täytyisi pystyä tekemään erilaisia kokeiluja ja pitäisi pystyä tai olla aikaa reflektoida sitä mitä on tehty. Pitäisi olla monella tavalla aikaa oman ajattelun kehittämiseen. Eli pitää antaa riittävästi aikaa, jotta oppiminen tapahtuu. Se unohtuu aika usein tällaisessa kiireisessä kouluympäristössä, jossa pitäisi päästä eteenpäin ja näin. Tässä mielessä yritän edustaa aina kun vain mahdollista, tällaista laatu korvaa määrän ajattelua. Mieluummin edes yksi todella hyvin tehty asia, johon on käytetty aikaa ja sitä ajattelun voimaa opiskelijoiden puolelta, kuin että tehtäisiin kamalasti pieniä, mutta vähän sellaisia vasurilla tehtyjä tehtäviä.

Puhuja 1 [00:12:05]: Huh huh, olipa taas lista, hyvä. Hienoa. Katsotaan sinun listaasi, eli ensimmäisenä kohtana sinulla on kannustaminen. Tulee kannustaa oopiskelijoita, miksi ihmeessä.

Puhuja 2 [00:12:17]: Oppimista tapahtuu toki myös esimerkiksi epämiellyttävien, traumaattisten tapahtumien johdosta. Käytännössähän me opimme koko ajan, mutta jos haluamme luoda positiivisen oppimisen kierteen, niin vahva motivaatio mennä läpi harmaan kiven on kaikista tärkein. Jos sinulla on usko siihen, että kykenet oppimaan tämän vaikean asian niin todennäköisesti opit sen. Mutta jos et usko itseesi niin et todennäköisesti tule sitä koskaan tekemään.

Puhuja 1 [00:12:48]: Hauska, että valitsit tavallaan sen tulokulman, joka minullakin oli mielessä kun esitin kysymyksen. Olin juuri sanomassa sitä, että vaikeita asioita, ne jotka oikeasti ottavat päähän ja aiheuttavat ahdistusta ja kipua. Niitähän me muistetaan hyvin, mutta se ei ehkä pitkällä aikavälillä tosiaan ole paras tapa oppia asioita. Oppiminen ei saa olla liian helppoa, se vaatii jonkinlaista effortia, rasitusta, panosta siihen. Mutta se, että on hyvä oppimisympäristö, jossa voi olla oma itsensä ja joku kannustaa niin sehän on mitä parhain ympäristö kyllä oppia.

Puhuja 2 [00:13:30]: Kyllä, tämä ajatus tulee oikeastaan minulle sellaiselta oppimisen tutkijalta kuin Sugata Mitralta, jolta me olemme myös lainanneet niin kutsutun mummopedagogiikan meidän näihin syventäviin opintoihin. Eli Sugata Mitralla oli tällaisia opetuskokeiluja jossain koulussa. Siellä opettaja tuli aamulla jonkun tehtävän kanssa, joka on itse asiassa tämä seuraava kohta listastani. Eli opettajalla oli jonkinlainen kysymys oppilaille, se saattoi olla esimerkiksi ”minkähän takia dinosaurukset olivat niin suuria”. Eli se oli tavallaan aika jollain tavalla houkutteleva, mutta jollain tavalla aika epämääräinen kysymys, johon ei välttämättä löydy edes mitään yhtä oikeaa vastausta. Vaan tällainen laaja kokonaisuus, joka houkuttelee tekemään. Mutta se miten kannustavuus näissä kokeiluissa oli tehty, oli että opettaja lähti pois tästä tilasta, mutta siellä oli aina läsnä joku eläkkeellä oleva mummo tai pappa, jonka tehtävänä oli ainoastaan ihastella kuinka hienoja löytöjä nämä opiskelijat tai oppilaat ovat tehneet kun he tutkivat tätä aihetta. Ja tietenkin samalla vähän katsoa ,että kukaan ei rupea kiusaamaan toista tai muuta, nämä olivat käsittääkseni alakouluikäisiä ketä tässä testattiin. Mutta sen tyyppistä kannustamista, se meitä kaikki jollain tavalla motivoi, jos meitä ihaillaan tai meidän vaivannäkö nähdään, että se tulee nähdyksi. Se on tässä ehkä se ytimessä oleva asia.

Puhuja 1 [00:15:19]: Plus, että tällainen mummopedagoginen lähestyminen opetukseen on opettajille aika mukava myös, että voi asettua taustalle ja vain ihailla sitä mitä taitavat opiskelijat tekevät, että onpas hienoa.

Puhuja 2 [00:15:28]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:15:30]: Miten muuten sanoisit, onko tämä lähestyminen enemmän aikuisopiskelijoille, sinun koko lista, vai päteekö tämä oppimiseen kaiken kaikkiaan sekä lapsille, että aikuisille?

Puhuja 2 [00:15:47]: Itse kun en ole opettanut lapsia niin vaikea sanoa. Uskoisin, että ihan samat. Nämähän ovat lähinnä sellaisia, millä lailla ohjataan käytöstä johonkin miellyttävään, oppimista ohjaavaan suuntaan. Niin mikseivät ne toimisi kenellä tahansa, mutta käytännönkokemusta ei tosiaan ole itselläni kuin aikuisista.

Puhuja 1 [00:16:10]: Kyllä, ei minullakaan ole kokemusta. Sinulla oli ensin kannustaminen, sitten että on väljät tehtävät, että opiskelijat joutuvat itse määrittelemään niitä. Sitten oli kommunikaatioon kannustaminen, eli jakaminen. Tästä jaan vahvasti kokemuksen, että on tärkeää jakaa myös tietämättömyytensä. Ryhmässä oppimisessa on tosi tärkeää, että on joku joka uskaltaa kysyä paljon asioita. Siis vaikka se lähtisi joko siitä, että tietää paljon asioita ja haluaa tietää lisää, tai sitten tietämättömyydestä, että ei oikeasti ymmärrä ja esittää niitä kysymyksiä. Koska kun niitä joutuu ehkä käymään mahdollisesti uudestaan läpi, ja vääntämään vähän enemmän rautalangasta niin ne aukeavat varmasti paljon paremmin kaikille muillekin ja tilanne selkiytyy.

Puhuja 2 [00:16:55]: Kyllä. Tietämättömyyttä pitäisi mielestäni ylistää paljon enemmän ylipäänsäkin. Stuart [?? 00:17:03] on kirjoittanut siitä hienon kirjan ”Ignorance, how it drives science”, jonka ajatuksena on se, että tiede kehittyy ainoastaan sitä kautta, että koko ajan lisäämme tietämättömyyden määräämme. Eli tiede ei oikeastaan edistä tietämistä, vaan sitä että tiedämme koko ajan laajemmin ja syvemmin mitä me emme vielä tiedä.

Puhuja 1 [00:17:27]: Totta. Entä sitten tietämättömyys suhteessa opettajaan? Onko haastavaa, jos… pitääkö opettajankin hyväksyä oma tietämättömyytensä?

Puhuja 2 [00:17:38]: Mielestäni ehdottomasti opettajan… jos ajatellaan meidän viime kertaisen listamme tasa-arvoisuus -kohtaa, niin on erittäin tärkeää itse asiassa, että opettajakin on tietämätön joistain asioista. Mikään ei ole kannustavampaa kuin se, että joku opiskelija tietää jostain asiasta enemmän kuin opettaja.

Puhuja 1 [00:18:01]: Kyllä, uskon tohon, tähän tasa-arvo -lähestymiseen varsinkin tässä. Sitten seuraavana sinulla oli listassa palaute. Voin suoraan tunnustaa, että se on tosi vaikeaa minulle, antaa suoraa ja rehellistä palautetta. Yleensäkin joskus on helpompaa vain yrittää kannustaa, ja tietenkin suoran ja rehellisen palautteen pitäisi myös olla kannustavaa, mutta silti se, että löytää myös kriittisen puolen itsestään ja osaa kritisoida työtä rakentavasti ja kannustavasti.

Puhuja 2 [00:18:35]: Kyllä. Se vaatii sen, että on… En tiedä miten se onnistuisi esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että olisi vaikka satoja opiskelijoita ja et edes oikein tunne heitä. Mielestäni siihen suoraan, rehelliseen palautteeseen täytyy liittyä myös luottamussuhde, että opiskelija luottaa, että tämä on ensinnäkin ihan validi tyyppi antamaan palautetta.Ja toisaalta se, että on ikään kuin ihmissuhde siinä, joka antaa tilaa sille, että voidaan ottaa myös jollain tavalla epämiellyttävää asiaa vastaan. Se menee myös sinne jollain tavalla tunneälykkyyden tai jonkun puolelle siinä mielessä.

Puhuja 1 [00:19:28]: Kyllä. Viimeisenä oli aikaa tehtäville ja asioille, ja itse asiassa siitähän me puhuimme viimeksi, ainakin lyhyesti, että oppimien vie aikaa ja reflektointi vie aikaa. Ajattelun kehittyminen vaatii aikaa myös, mikä kiireisessä yhteiskunnassa voi olla haastavaa.

Puhuja 2 [00:19:43]: Kyllä. Olen esimerkiksi teettänyt itse aika paljon sen tyyppisiä tunnilla tehtäviä, että pienissä ryhmissä keskustellaan vaikka jostain vaikeasta tekstistä. Niin on hirveän vaikea olla itse tekemättä mitään, että joku että pitäisi olla itse opettajana aktiivinen, se käynnistyy tosi helposti. Mutta sitten taas kun antaa aikaa riittävästi, ja opiskelijatkin tietävät, että meillä on nyt aikaa tässä miettiä tätä ääneen yhdessä, pohtia, niin se selvästi syventää sitä. Jokainen joutuu silloin käyttämään omia aivoja sen asian miettimiseen, eikä vain esimerkiksi kuunnella opettajan mielipiteitä asiasta.

Puhuja 1 [00:20:35]: Kyllä. Kiitos, se oli hyvä lista. Olin itse nopeissa muistiinpanoissa vain ollut, että oppimisen metataidot, miten opetetaan oppimaan, että keskeistä lienee, että saa opiskelijassa aikaiseksi motivaatiota eli halua oppia, jotta ottaa sitten vastuuta itse oppimisestaan. Opiskelijalla pitää olla myös kokonaiskuva opiskelusta, ja ymmärtää sitä lähestymistapaa mitä käytetään. Just, että jos puhutaan metataidoista niin olisi tärkeää, että opiskelija pääsee eroon mahdollisista vanhentuneista käsityksistä oppimisesta ja koulusta ja ymmärtää oman vastuunsa, ja osaa ottaa sitä. Ymmärtää, mitä opettajan rooli on tässä vastuussa myös, ja mikä oma rooli on. Sitten minulla on, että myös kriittinen ajattelu on keskeistä oppimisen metataidoissa, että osaa tarkastella asioita kriittisesti. Ne taisivat olla minun muistiinpanoni.

Puhuja 2 [00:21:32]: Kyllä, aika saman tyyppisiä kuin tossa minun, vähän vain eri sanoilla. Kokonaiskuva siitä oppimisesta on kyllä hyvä lisä. Pitää olla joku ikään kuin iso, pitkäntähtäimen näkemys siitä, mihin tämä johtaa. Se varmaan tulee lähelle myös sitä läpinäkyvyyden periaatetta, josta me viimeksi puhuimme. Tavallaan täytyy olla läpinäkyvyyteen liittyy se, että opettaja kykenee kertomaan mihin olemme matkalla, vaikkakin mentäisiin monen mutkan kautta ja vähän epämääräisissä vesissä. Oma vastuu tietenkin on tosi tärkeää, opiskelija ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja siihenhän koko ikään kuin oppimaan oppiminen tähtää. Siinä ei välttämättä tarvitse olla ketään toista henkilöä ikään kuin ohjaamassa sua mihinkään suuntaan, vaan haluaisit itse edetä johonkin suuntaan. Eli olisi hienoa, jos opiskelijat opiskelisivat sen takia, että se itsessään se opiskelu on kiinnostavaa ja hauskaa.

Puhuja 1 [00:22:46]: Se olisi aika hauskaa, se olisi hienoa. Kyllä. Halutaanko vielä käydä läpi jotain käytännön menetelmiä tai toimia mitä meillä on, miten toteutamme digitaalisessa muotoilussa tätä?

Puhuja 2 [00:23:00]: Kyllä, voisi ihan muutaman sanan ensinnäkin sanoa ensinnäkin tästä metataito -kurssista, joka meillä on siinä alussa. Sitten voisimme ehkä myös vähän keskustella yhdessä siitä, miten meidän syventävät opinnot. Niissä tosiaan tehdään aktiivisesti tätä mummopedagogiikkaan, joten se voisi olla toinen mistä voisi ainakin jonkun verran muutaman sanan vaihtaa.

Puhuja 1 [00:23:25]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:23:26]: Metataito -kurssi on kokonaisuus, jossa meidän ykkösille, juuri kouluun ensimmäistä päivää tuleville, annetaan heti alussa kysymys, tai jollain tavalla johdatellaan siihen aiheeseen, että mitä on oppiminen. Mitä oppimisen taitoja on, ja miten niitä mahdollisesti voi kehittää? Sanotaan ihan suoraan, että tämä meidän, nykyään kaksi viikkoa kestävä juttu, tämän tarkoituksena on aivopestä teidät uuteen asentoon niin, että jos teillä on tullut esimerkiksi peruskoulusta tai lukiosta tai muualta jotain sellaisia erikoisia, passiivisia oppimistyylejä, että niistä päästäisiin eroon. Ja opiskelijat tällä kurssilla esittelevät toisilleen erilaisia aihealueita. Heille on annettu jonkun verran lähdemateriaalia, mutta kannustetaan koko ajan hakemaan lisää, ja sitä tuputetaan matkan varrella myös lisää, jotta oppiminen myös siinä yksittäisessä aiheessa sen muutaman viikon aikana syvenisi huomattavastikin. Aiheet vaihtelevat, ne ovat kaikki jollain tavalla sellaisia, jotka on valittu siitä syystä, että ne jollain tavalla muokkaisivat opiskelijoiden ajattelua suuntaan, jossa kommunikaatio ja itseohjautuvuus ja oma vastuu mahdollistuvat paremmin. Että me olemme puhuneet ihan tällaisesta huomiosta, häiriöistä, joku näistä aiheista liittyy siihen, miten nykymaailma kaikenlaisine laitteineen sun muineen aiheuttaa keskittymisvaikeuksia ja multitaskausta ja muuta tällaista. Sitten on ihan asenteesta, motivaatiosta, siihen liittyviä juttuja. On jonkin verran sosiaalisiin suhteisiin liittyviä aiheita, kuten tunneälykkyys ja jotain jopa johtamisen teorioita, joissa pyritään tuomaan ikään kuin sosiaalinen ulottuvuus näkyviin. On tiedon luonteesta jotain, jotkut näistä aiheista pohtivat sitä mitä ylipäänsä tietäminen on, ja tällaisia. Sitten tämän parin viikon aikana nämä opiskelijat tutustuvat omaan aiheeseensa, niitä esitellään muutamaan otteeseen muillekin siinä, että tulee sellaista varmuutta siitä. Käytännössä koko ajan annetaan palautetta, kuunnellaan ja ehdotetaan uusia juttuja ja kannustetaan ja kehutaan. Yritetään saada se homma tavallaan sellaiseen muotoon, että se olisi oikeasti hiottu, hyvä esitys, jossa opiskelijat jotka pitävät oman esitelmänsä, että heistä huokuu se, että he tietävät aiheesta huomattavasti enemmän mitä he ehtivät esitelmän aikana muille kertomaan. Tässä tavallaan samaan aikaan, vaikka aiheet ovat sinänsä tärkeitä, myös tuodaan koko se itseaktiivisuus ja oma vastuu myös sen ikään kuin kokonaisuuden avulla myös. Ikään kuin ihan koetuksi ja eletyksi elämäksi, eli tämä meidän tyylimme, se mitä haluamme opiskelijoista, esitellään tavallaan konkreettisesti tämän tehtävänannon kautta, ja se mitä sitten sen jälkeen työstkennellään. Eli meillä on hyvin vähän opetusta, jossa minä esimerkiksi luennoitsisin jotain. Saattaa olla, että siellä on joku yksi tai kaksi pientä pätkää, jossa annetaan jotain muuta vielä ikään kuin aiheeseen liittyvää infoo, jonkinlaisen luennon tai sellaisen kautta. Mutta etupäässä työskennellään pienryhmissä ja välillä kokoonnutaan yhteen ja pohditaan mitä on saatu aikaiseksi.

Puhuja 1 [00:27:34]: Eli ymmärsinkö oikein, että meillä on meidän kaikille uusille opiskelijoille kahden viikon intensiivi niiden oppimispolun alussa, heti kun he aloittavat, jossa me yritämme saada heidät ymmärtämään mikä meidän mielestämme on ideaalitapa toimia ja oppia meillä. Kaikki oppimisen metataidot, he ymmärtävät sitä, ja tapa millä saamme heidät ymmärtämään sitä on, että he harjoittelevat sitä minitehtävillä, joissa samaan aikaan kommentoidaan, annetaan kritiikkiä ja kannustetaan heitä. Me sanomme suoraan näitä asioita, joita muuten ei sano, että nyt haluamme teiltä aktiivisuutta, nyt haluamme aivopestä teidät, teiltä muuttuu teidän ajattelutapa. Sitten esimerkein ja harjoitellen tällasessa minihommassa he toivottavasti sisäistävät parhaan tavan oppia myös sellaisia asioita meillä, jotka olisivat ehkä vähän enemmän ammatillista osaamista, noin yleisesti katsotaan ammattillisena osaamisena digitaalisessa muotoilussa. Vaikka pakko sanoa, että oppimisen metataidot kyllä ovat keskeinen muotoilijan osaaminen muutenkin.

Puhuja 2 [00:28:41]: Kyllä, just näin. Ehkä sillä lisäyksellä, varmaan sen sanoitkin, mutta vielä ikään kuin tarkennetusti, että ne aiheet myös mitä käsitellään kaikki liittyvät tavallaan jollain tavalla pedagogiikkaan ja siihen, että pohditaan yhdessä mitä optimaalinen pedagogiikka ja optimaalinen tapa oppia, optimaalinen tapa opettaa, mitä ne ovat. Eli mennään tavallaan myös aiheen kautta, ei pelkästään tehtävämuodon kautta tähän aiheeseen.

Puhuja 1 [00:29:12]: Tämä on varmasti keskeistä juuri tämä, että sitä pohditaan yhdessä opiskelijan kanssa, ja heillä on mahdollisuus myös sanoa näkemyksensä tähän asiaan, että mikä heidän mielestään on optimaalinen pedagogiikka täällä.

Puhuja 2 [00:29:25]: Kyllä. Täytyy sanoa, että vuosi vuodelta kyllä uudet opiskelijat yllättyvät tästä. Ensinnäkin he yleensä innostuvat tästä aika paljon, ja sitten sen lisäksi he jollain tavalla sisäistävät sen, että heistä tulee ikään kuin tämän uskonnon jäseniä.

Puhuja 1 [00:29:43]: Rajusti sanottu, mutta kyllä. Eli tämä olisi opintojen alkuvaiheessa, sitten mainitsit toisena esimerkkinä syventävät opinnot siellä opintojen kolmantena vuotena, neljästä. Eli siellä vähän jo opintojen loppupuolella, jossa me käytämme tätä mummopedagogiikkaa.

Puhuja 2 [00:30:07]: Kyllä vain. Eli Markuksen kanssa ollaan tätä, en tiedä kuinka kauan, aika monta vuotta ollaan vedetty yhdessä tällaista syventävien opintojen kokonaisuutta, jossa opiskelijat perustavat tällaisen mediatoimiston puoleksi vuodeksi, johon tulee erilaisia asiakaskeissejä. Ja mahdollisesti opiskelijoiden omia tuotekehitysideioita. Tarkoitus on, että opiskelijat keskenään pyörittävät toimistoa, ja päättävät roolituksesta, aikatauluista, ovat toki asiakkaisiin yhteydessä ja monissa tapauksissa myös hankkii sen puolen vuoden aikana lisää asiakkaita. Tekevät oikeastaan kaiken siihen, ja meidän roolina on sitten olla taustapiruja, että katsomme, että kaikki pyörii ja autamme sitten opiskelijoita, jotka liidaavat sitä koko kokonaisuutta, jos tulee jotain ongelmia. Annamme näkemyksiä, ja toki annamme kaikille palautetta heidän töistään, että kierretään toki koko ajan läpi näitä meidän opiskelijoita, ja annamme suoraa palautetta siitä, miten hommat sujuu ja mitä mieltä olemme aikaansaannoksista, mitä he ovat saaneet tehtyä. Tähän toki liittyy, tämä ei ole pelkästään tämä, tämä on suurin osa sitä oikeestaan tai suuri osa sitä syksyä on näiden projektien pyörittämienn. Sen lisäksi meillä on vähän tällaisia työpajamuotoisia, syventäviä opintoja, joissa saatetaan lukea jotain kirjaa tai tutustua ohjelmointitekniikkaan tai mitä tahansa. Niissä me olemme sitten olleet enemmän aktiivisesti mukana fasilitoivina opettajina, mutta tämän lisäksi myös opiskelijat itse saavat päättää, jos heillä on joku aihe, johon löytyy riittävän monta opiskelijaa, jotka ovat siitä aiheesta kiinnostuneita niin he saavat myös keskenään perustaa opintopiirejä, joissa he voivat sitten ikään kuin tehdä oikeastaan opintoja mistä tahansa jotenkin meidän alaan liittyvästä asiasta, ja me enemmän vain jollain tavalla seuraamme sitä. Emme ole niin aktiivisesti siinä edes mukana sitten, näissä opintopiireissä.

Puhuja 1 [00:32:36]: Kyllä. Tämä on ollut hyvin suosittu meidän opiskelijoidemme joukossa myös, että he pitävät tästä kyllä, tästä tilaisuudesta ottaa vielä enemmän vastuuta kuin aikaisemmin, jopa enemmän opinnoistaan. Ja me tosiaan sanomme ääneen, että siirrymme taustalle, ja aika usein puhutaan mummopedagogiikasta ja selitetään sitä, että meidän pointti nyt on olla vähän enemmän taustalla ja ihailla teidän tekemisiänne. Myös kokonaisuus, jossa olen harjoitellut aika usein sanomaan ,että en tiedä, selvitetään. Jos tulee kysymyksiä, niin varsinkin, siis se voi liittyä joko oppimispiiriin, jossa he opiskelevat jotain teemaa ja joudun sanomaan,että en tiedä. Mutta varsinkin näissä asiakasprojekteissa, jotka voivat olla aika haastavia. Meidän opiskelijatkin ovat jo niin osaavia tässä vaiheessa, ovat monta vuotta lukeneet meidän alaa, että heidän kysymyksensä voivat olla sellaisia, että en tiedä suoralta käsin. Sitten pikemminkin keskustelemme, miten voisimme ratkaista tai selvittää tämä yhdessä. Tai he voivat selvittää, sitten kertoa minulle ratkaisun. Jompi kumpi.

Puhuja 2 [00:33:37]: Kyllä kyllä. Kyllä se yleensä kuitenkin tuppaa menemään niin,että ei minun ole tarvinnut selvitellä enää tässä vaiheessa asioita, vaan olen ikään kuin se oppiva osapuoli, joka kuulee sitten miten asiat ratkesi, ja mikä on ikään kuin totuus jostain kysymyksestä.

Puhuja 1 [00:33:51]: Kyllä se minunkin näkökulmasta taitaa mennä noin nykyään.

Puhuja 2 [00:33:57]: Syventäviin opintoihin liittyy vielä yksi ominaispiirre, en tiedä, jollain tavalla sekin minusta liittyy tähän oppimaan oppimisen aiheeseen, että minä olen sitten näissä syksyn opinnoissa aina antanut yksilökeskusteluaikaa kaikille opiskelijoille. Nykyään se on ollut joka toinen viikko jutellaan jokaisen kanssa, sellainen pieni kävelyhetki. Kävellään 10 minuutin lenkki jossain koulun tiloissa, ja jutellaan tavallaan sen yksittäisen opiskelijan tilanteesta, omista opinnoista, omista mielenkiinnonkohteista, opinnäytetyöaiheista, työharjoittelupaikkojen hakemisesta. Mistä tahansa, mistä kenenkin kanssa tulee keskustelua. Olen itse ainakin saanut aika paljon siitä opiskelijoilta palautetta, että se on koettu tosi kannustavaksi ja aika hyväksi järjestelyksi myös. Mutta tässäkin tulee tietenkin vastaan se,että meidän aloituspaikkamäärä on se 20, että tämä on mahdollista tehdä. Jos meillä on sitten syventävissä opinnoissa ehkä kahden ja kolmenkymmenen ihmisen välillä kerralla opiskelijoita, niin tämä on mahdollista tehdä. Mutta ei se varmaan isommissa ryhmissä olisi.

Puhuja 1 [00:35:16]: Kyllä, tässä tuli mieleen yksi aivan keskeinen oppimisen metataito, joka liittyy tähän just tähän kurssikokonaisuuteen. En tiedä, ehkä sanoitkin sen tai sitten ei, mutta se, että opiskelijat asettavat omat oppimisen tavoitteensa siinä kurssin alussa, niin sehän on tosi keskeistä. Jokaiselta kysytään, että mitä arvosanaa tavoittelet ja paljonko opintopisteitä haluat saada. Kun nyt on tosiaan ollut mahdollista, että olet jutellut jokaisen kanssa henkilökohtaisesti viikottain, niin tarkistaa ne tavoitteet, että se on se palautteen antaminen, että pysytäänkö tässä, ovatko he oikeilla jäljillä. Pysyvätkö he siinä, mitä kohti he tavoittelevat, että onko työ nyt nelosen arvoista ja onko pistemäärä myös se oikea, mikä on tulossa.

Puhuja 2 [00:36:02]: Kyllä, se on kyllä totta. Tavallaan se, että on tällaisia täysin privaatteja keskusteluja antaa opiskelijalle myös mahdollisuuden sanoa, että nyt asiat eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut. Eli meidän opiskelijat kyllä tuntuu olevan etupäässä aika rehellisiä, eivät he yritä valehdella, että olisivat tehneet enemmän kuin ovat. Toki on sellaisiakin tapauksia, silloin tällöin, mutta hyvin harvoin. Etupäässä ihmiset ovat aika rehellisiä, myös siitä omasta tekemisestään ja ihan kurssin lopussakin kun on nämä loppukeskustelut eli sit aina ihan lopussa myös keskustellaan jokaisen opiskelijan kanssa kahden kesken siitä, miten syksy ihan todellisuudessa meni. Niin opiskelijat ovat kyllä pääsääntöisesti aika nihkeitä antamaan itselleen hyviä arvosanoja. Että he aika hyvin tavallaan näkevät myös omat heikkoutensa, ja sehän on nimenomaan ikään kuin tietämättömyyden ylistämistä. Että tietää, missä ei vielä mene hyvin. Siinä mielessä se on mielestäni kaikin puolin aika onnistunut kokonaisuus ollut meillä.

Puhuja 1 [00:37:19]: Kyllä, ja luulen, että näihin meidän kursseihin ja meidän oppimisesimerkkeihin me tulemme vielä palaamaan ja puhumaan niistä tulevissakin podcast -jaksoissa. Me olemme jo niin pitkään puhuneet tässä, että koska me haluamme pitää nämä suht tiiviinä ja lyhyinä, niin ehdottaisin, että lopettelemme. Siltä varalta, että nämä julkaistaan ennen kesää niin voisin sanoa, että seuraavaksi me menemme kesälomalle Juhanan kanssa, ja jatkamme äänityksiä vasta syksyllä.

Puhuja 2 [00:37:46]: Näin juuri. Kyllä, ihan mahtavaa kyllä päästä myös lomille tässä välissä.

Puhuja 1 [00:37:53]: Kyllä. En tiedä sanonko, että opettajan parasta aikaa, mutta se on hyvää aikaa.

Puhuja 2 [00:37:56]: Niin. Kyllä, ja jos tosiaan nämä ovat tulleet jo ulos ennen kesää, niin hyvää kesää kaikille.

Puhuja 1 [00:38:00]: Hyvää kesää kaikille.

[musiikki]

Puhuja 1 [00:38:11]: Tämä oli siis Pedagoginen hetki -podcast. Löydät meidät Metropolian Metropolia -podcast sarjasta, ja myös mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. lähettäkää meille palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagoginhetki@metropolia.fi. Kiitos kaikille kuuntelijoille.

[musiikki]

Puhuja 1 Markus Norenna
Puhuja 2 Juhana Kokkonen

Puhuja 1 [00:00:09]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä. Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, vaikka teemme tätä podcastia työaikana ja se mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä on keskustelemassa tänään minä Markus ja kollegani Juhana.

Puhuja 1 [00:00:38]: Tervetuloa tänne Pedagogin hetken ensimmäiseen jaksoon ja ensimmäiseen äänitykseen. Täällä paikalla tosiaan minä Markus ja kollegani Juhana. Tarkoituksemme olisi puhua pedagogiikasta digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Nyt kun tämä on ensimmäinen kerta, niin luodaan pohjaa sille mistä me tulemme puhumaan tulevissa jaksoissa, joita toivottavasti vielä äännitämme jonain päivänä. Aloitetaan esittelyillä. Juhana haluaisitko sanoa jotain itsestäsi?

Puhuja 2 [00:01:12]: Olen Kokkosen Juhana, olen ollut digitaalisen muotoilun – se on ollut ennen eri nimellä, mutta nykyään ollaan digitaalinen muotoilu. Olenkohan ollut kohta parikymmentä vuotta täällä Metropoliassa ja sitä edeltävissä organisaatioissa opettajana, lehtorina. Opetan erityisesti oppimisen taitoja meidän opiskelijoille ja muita ajatteluun liittyviä taitoja. Se on ehkä minun keskeinen asia mitä opetan. Ja mitä Digitaalinen muotoilu taas on, niin siihen voidaan palata kun Markus on esitellyt itsensä.

Puhuja 1 [00:01:56]: Olen Markus Norrena ja olen ollut tässä samassa digitaalisessa muotoilussa tai sen aikaisemmissa versioissa yli 15 vuotta, en jaksa laskea tarkkaan montako vuotta. Päävastuuni alusta asti on ollut tekninen opetus. Opetetaan digitaalisia muotoilijoita ja ajatuksemme on, että heidän pitäisi ymmärtää aika monesta asiasta jotain. Yksi näistä monista asioista mitä heidän pitäisi ymmärtää on tekninen ”front-end”- koodaus ja sen tyylinen. Tämä on ollut minun vastuulla täällä alusta asti. Sen lisäksi olen opettanut vähän muitakin asioita, mitä liittyy alaamme.

Puhuja 2 [00:02:44]: Digitaalinen muotoilu on tosiaan hyvin epämääräinen asia. Eli käytännössä kaikki, mikä liittyy digitalisaatioon voi olla digitaaliseen muotoiluun liittyvää. Voisi ajatella että meidän ala on muuttunut todella paljon ja se mitä meillä tehdään nykyään on muuttunut aikojen saatossa paljonkin. Yksinkertaisuudessaan meidän opiskelijoista tulee suunnittelun ammattilaisia erilaisten digitaalisten palveluiden, appsien, verkkosivujen tai laajempien palvelukokonaisuuksien, joihin kuuluu jotain muutakin kuin digitaalista ulottuvuutta. Me yritämme parhaamme mukaan pysyä mukana.

Puhuja 1 [00:03:38]: Tämä on tosiaan muuttunut vuosien varrella. Tämä design-ajattelu ja kaikki suunnitteluun liittyvät menetelmät ovat ottaneet yhä suuremman roolin siinä mitä opetetaan. Ne ovat tulleet keskeisempään rooliin. On meillä joitakin perusperiaatteita ollut ihan alusta asti, kriittinen ajattelu sitä kohtaan mitä tehdään. Olen itse miettinyt minkälaisia asioita digitaalisessa muotoilussa opiskelijat osaavat. Sellainen käyttäjälähtöinen suunnittelu, UX suunnittelu, kaikki verkkoteknologia, informaatioarkkitehtuuri, sosiaalisen median konseptit ja palvelut ovat jonkin verran mukana siinä sekä vuorovaikutteiset toiminnallisuudet. Tällaisia asioita lyhyesti lueteltuna.

Puhuja 2 [00:04:28]: Kyllä vain. Ehkä keskeinen asia, jos otetaan oppimisen näkökulma ja pedagoginen näkökulma mukaan, niin keskeinen asia joka me huomattiin varmaan kymmenen vuotta sitten, ehkä jopa aikaisemmin, että perinteinen tapa opettaa, jossa opettaja omaksuu asian ja jakaa saamansa tiedon opiskelijoille. Se ei oikeastaan toiminut, koska tämä ala on niin valtavassa murroksessa oikeastaan koko ajan. Se että opettaja opiskelisi välissä tietyt asiat itse, saattaa aiheuttaa sen että ne asiat ovat jo vanhentuneita siinä vaiheessa kun ne tulisivat opiskelijoille. Aloimme miettimään hyvin erilaista lähestymis tyylejä ylipäätään opettamiseen. Mitä voisimme opettaa niin, ettei meidän tarvitse tehdä sitä opettajan oppimisväliliikettä siinä välissä. Miten voisimme yhdessä opiskelijoiden kanssa tutkia ja oppia asioita. Tähän liittyen olemme tehneet paljon, minun mielestäni melko isojakin muutoksia ajatteluun siitä miten opettaminen tapahtuu. Se lähtee epämääräisyydestä ja että ei tiedetä mihin koulutetaan ja sen takia ollaan tehty valintoja. Painotetaan esim. ajattelun taitoja, opiskelutaitoja ja muita tietyssä mielessä metataitoja, jotka toivottavasti auttavat opiskelijoita työelämässä valmistumisen jälkeen. Silloin kun he ovat paikan päällä ja pitäisi taas uutta ottaa haltuun

Puhuja 1 [00:06:34]: Tämä kuvastaa meidän alaa kokonaisuutena niin hyvin. Tuo oli hyvä että emme tiedä mihin me koulutamme. Kaikki muuttuu niin nopeasti ja taidot mitä tarvitsee osata. On mahdotonta sanoa tässä vaiheessa mitä ne olisi sitten kun ovat työelämässä tai kun niitä tarvitsee. Tämä on ollut myös opettajana hauska muutos. Muistan kun alussa stressasi sitä että pitää osata kaikki ja pitää ymmärtää kaikki. Pikkuhiljaa siirtyminen on ollut sellaisiin menetelmiin, ja nimenomaan mihin voisi tarttua niin se yhdessä tekeminen ja oppiminen opiskelijoiden kanssa. Aina on ollut käsitys, että en voi tuputtaa muille omaa tapaani nähdä miten asiat ovat yhteydessä toisiinsa, sitä kokonaisuutta. Se että jokainen hankkii tiedon, prosessoi sitä, reflektoi sitä ja luo assosiaatioita omaan historiansa ja oman käsityksensä maailmasta. Tällä tapaa siinä on enemmän järkeä. Kun sen jakaa vielä muiden kanssa ja keskustelee muiden kanssa, ja opettajakin on yksi näistä muista jonka kanssa niitä käydään läpi ja mietitään, että miten tämä saattaa olla. Jokainen saa muodostettua siitä eheämmän kuvan, kartan, verkoston siitä mikä on oleellista, mitä pitää osata, mitä tämä tarkoittaa. Tässä tulee, tykkään sanoa että opetamme kriittistä ajattelua. Tulee keskeiseksi, että kysytään miksi ja mitä varten, onko tämä oikeasti hyvä asia yleensäkään yhteiskunnassa. Mutta selvitetään juuri sitä että onko vaihtoehtoja.

Puhuja 2 [00:08:22]: Kyllä vain. Kirjasin tähän itselleni tärkeitä arvoja. Täytyy muistaa myös kun me puhumme digitaalisen muotoilun opettamisesta, niin loppujen lopuksi jokainen opettaja puhuu omista asioistaan. Meilläkin Markuksen kanssa on paljon yhteistä ja jaettu ja opetetaan osittain yhdessä ja jaetaan samanlaisia menetelmiä. Meillä on loppujen lopuksi erilaiset näkemykset joistain yksityiskohdista ja muista, mutta minulle nämä digitaalisen muotoilun arvot olisi inhimillisyys, joustavuus, läpinäkyvyys, tasa-arvoisuus ja itseohjautuvuus. Mitä näistä ajattelin sanoa, minkälaisilla keinoilla näihin meidän opetuksessa pyritään. Jos otetaan inhimillisyys ensimmäisenä, mikä on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä. Pidän hyvin tärkeänä sitä, että koulutuksessa olisi jonkinlaisia inhimillisiä komponentteja. Se ei olisi puhtaasti tiedon siirtämistä vaan siinä pyritään ottamaan opiskelijat ja opettajatkin elävinä olentoina huomioon ja kokonaisuuksina. Tähän meillä on onnekkaasti ollut keinona, että meidän sisäänottoryhmät ovat hyvin pieniä. Meillä tulee 20 opiskelijaa vuodessa sisään, mikä on joidenkin muiden pääaineiden tai muiden alojen näkökulmasta järkyttävän pieni ryhmä. Se on syy minkä takia olemme pystyneet ylläpitämään tiettyä inhimillisyyttä. Tunnemme kaikki meidän opiskelijat ja tiedämme heistä hieman normaalia enemmän. Joustavuudessa keskeinen keino tai metodi on ollut sellainen, että kolmannen ja neljännen vuoden opinnot ovat todella kustomoitavat. Eli opiskelijat pystyvätä määrittelemään mitä he haluavat opiskella syventymisvaiheessa ja siitä pystymme opettajien kanssa aika hyvin neuvottelemaan. Tämä näkyy siinä myös että meiltä valmistuu hyvin erityyppisiin ammatteihin. Vaikka 20 otetaan sisään, voi olla että ulos meneviä on kymmeneen erilaiseen tehtävään tai jopa eri enempäänkin. Läpinäkyvyys arvona käytännössä tarkoittaa sitä, tätä Markus vähän jo sivusikin. Eli minun mielestä opettajan pitäisi pystyä myös aina kertomaan miksi asiat tehdään jollain tietyllä tavalla. Jos on valittu joitain tiettyjä menetelmiä tai keinoja niin pystytään perustelemaan miksi ne on valittu. Tämä sisältää myös kriittisen ajattelun komponentin. Opiskelijalla pitää olla myös suoran palautteen mahdollisuus kesken kurssin. Sanoa että tämä ei toimi, tehdään jotain muuta. Sitten asialle täytyy tehdä jotain. Tätä on meillä tapahtunut jonkin verran ja se on todella hyvä ja toimiva asia jos pystytään reagoimaan opiskelijapalautteeseen suoraan, eikä vasta kurssin jälkeen. Tasa-arvoisuutta myös vähän sivuttiin. Eli meillä on käytössä sellainen opetuskaluste kun leirinuotio. Se on pöydän tapainen, näyttöjen keskittymä, jonka ympärillä istutaan niin että kaikki näkevät saman asian. Me istumme ikään kuin ympyrämuodostelmassa.

Puhuja 1 [00:13:15]: Niissä on näyttöjä joka suuntaan. Vaikka istuu sivulla tai toisella puolella, näkee saman mikä näkyy muihinkin suuntiin.

Puhuja 2 [00:13:23]: Tämä on mielestäni symboli tietylle tasa-arvolle. Opettajat ja opiskelijat ovat kaikki samassa ringissä ikään kuin saman arvoisina. Tasa-arvoisuus muutenkin tapahtuu erilaisissa kohtaamisissa. Mielestäni meillä on vahva eetos siihen, että kohdataan opiskelijat samalla tasolla heidän kanssaan. Ei pyritä olemaan mitään sen ihmeempää. Viimeisenä arvona oli itseohjautuvuus, joka on meidän tämän hetkisen opetustyylin keskeinen juttu, jotta se onnistuisi. Siihen keinona näkisin että on tämä – meillä on heti opiskelujen alussa keskustelua opiskelijoiden kanssa siitä mitä on oppiminen, mitä sen pitäisi olla ja samaan aikaan ikään kuin metataito-opetus. Kokonaisuus tapahtuu sellaisilla menetelmillä, joissa opiskelijat itse selvittää asioita ja jakavat niitä muille. Eli tavallaan tuodaan toisten opettaminen heti alussa käytännössä kokemuksena.

Puhuja 1 [00:15:03]: Aika kiva että sinulla on tällaiset arvot. Pitäisikö niistä joskus keskustella kollegoiden kanssa?

[00:15:08] Naurua

Puhuja 1 [00:15:12]: Mehän ollaan oikeasti keskusteltu myös näistä arvoista. Tosin siitä on muutama vuosi, ei me olla viime aikoina aktiivisesti käyty läpi. Näkisin että se on myös koulutusohjelman, tutkinnon vahvuus jos opettajat – Sanoit että kaikilla ei ole välttämättä ihan samat eikä opettajalla täydy olla ihan samaa näkemystä tästä, mutta olisi ainakin ymmärrys siitä mistä kollegat tulevat kun he opettavat ja olisi mahdollisimman monesta kuitenkin sama näkemys. Hyvä asia ja haluaa viedä oikeaan suuntaan tai jos on eri mieltä, niin sitten perustellusti voi siitäkin keskustella kollegoiden kanssa. Tosiaan täällä on muitakin kuin minä ja Juhana täällä tutkinto- ohjelmassa ja olemme keskustelleet näistä. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi keskustella uudestaan näistä arvoista ja mitä me oikeastaan olemme.

Puhuja 2 [00:16:00]: Kyllä. Se on ehkä nykymaailman piirre että ydintekemisestä ei tule, siihen ei tunnu olevan riittävästi aikaa. Muista kun kauan sitten meillä oli opettajakokous, jossa keskusteltiin pedagogiikasta ja joku sanoi että, tätähän meidän pitäisi keskustella ihan koko ajan. Se ei kuitenkaan siinä arjen kiireessä ole mahdollista ihan koko ajan, mutta ehdottomasti pitäisi silloin tällöin niihin palata.

Puhuja 1 [00:16:37]: Ilman muuta samaa mieltä. Luulen että tuo on yhä – kiire tavallaan lisääntyy. On ollut näitä resurssileikkauksia ja muuta. Tunnistan tuon ja olen samaa mieltä. Uskon että monet ovat samaa mieltä. Perusasioihin ei ole aina aikaa, palata niihin ja käydä läpi kunnolla ja pohtia niitä. Minulla ei ole tuollaista listaa itsellä, mutta olen samaa mieltä monesta niistä. Mietin mitähän siitä jäi puuttumaan. Oli puhetta että vaatii aikaa, että palaa perusasioihin. Tällainen reflektoiminen ja aika reflektoimiselle on yksi tärkeä asia opettamisessa ja pedagogisissa periaatteissa. Toinen mikä minulla on vahvasti opetuksessa, koska vastuuna on teknisestä opettamisesta, niin ei tätä opi kuin tekemällä ja kokeilemalla. Teknisessä puolessa on tärkeää että uskaltaa heittää ja kokeilee ja tekemään. Meillä on uskoakseni melko poikkeuksellista että meidän uudet opiskelijat kun tulevat tänne- Kauanko he ehtivät opiskella teoriaa? Vajaa kolme kuukautta, ja silloi heille tulee jo ensimmäinen asiakasprojekti jossa on oikea ulkopuolinen asiakas ja odotukset siitä, että jotain järkevää tuotetaan. Heille sanotaan että olkaa yhteydessä asiakkaaseen. Kommunikoikaa hänen kanssa siitä mitä hän haluaa ja mitä te voitte tuottaa. Sitten laitetaan kädet saveen ja tuotetaan jotain. Tämä on toinen, että varhaisessa vaiheessa on ihan oikea asiakasprojekti ja tämä auttaa myös meille tulevia opiskelijoita luomaan vahvan ammatti-identiteetin. Se on ainakin minulla pyrkimys, yksi tärkeä asia, miten minusta tulee digitaalinen muotoilija on se että alat ajattelemaan itseäsi digitaalisena muotoilijana. Eli luot itsellesi identiteetin ja oikeasti olet sitä mieltä itsestäsi. Se tukee kun otetaan asiakasprojektit mukaan ja oikeaa alan tekemistä jo varhaisessa vaiheessa.

Puhuja 2 [00:18:40]: Se varmaan on myös sellainen mikä on alaspesifi juttu. Me voidaan oikeasti laittaa opiskelijat tietämättöminä tekemään oikeita projekteja. Siinä ei ole niin valtavaa riskiä. Voisin kuvitella että vaikka sairaanhoito puolella tai jossain ei näin voi toimia. Se myös kallistaa pedagogista ajattelua siitä mikä on perinteinen ajattelu. Eli ensin otetaan haltuun kaikki perusteet ja sitten vasta voidaan käytännössä toimia. Meillä se on osoittautunut ettei se ole ehkä järkevää. Nämä käytännön projektit, joissa tehdään virheitä, joissa joudutaan tekemään uudestaan asioita koska ne on tehty huonosti tai väärin, ne ovat kaikista opettavaisimpia asioita joissa opetettu teoria tulee eläväksi.

Puhuja 1 [00:19:48]: Kyllä. Jäin miettimään, että meillä on ollut vähän erikoinen reilu vuosi-puolitoista vuotta kun ollaan hoidettu kaikki opetus etänä tämän koronatilanteen vuoksi. Ajatus ainakin itsellä, kun siirryttiin etään oli, että jos jonkun pitää osata tai tulisi osata tehdä tämä hyvin, niin meidän digitaalisina muotoilijoina. Tämä on osa meidän ammattiosaamista, että pitää osata järjestää hyvin pedagogisesti järkevää ja hyvää opetusta myös etänä ja saada opiskelijat mukaan. Mitä mieltä olet noista arvoista, Olemmeko onnistuneet siirtämään niitä etäopetukseen myös? Mitkä on siirtyneet paremmin ja mitkä huonommin?

Puhuja 2 [00:20:33]: Tämä on hyvä kysymys. Ei varmasti ole kaikki onnistuneet siirtymään kovin hyvin. Jos niitä on onnistuttu siirtämään, niin se on kaivettu kyllä jostain selkänahasta. Se vaatii enemmän muskelia ja tekemistä, että ne onnistuvat. Itseohjautuvuus on onnistunut jopa astetta paremmin kuin livenä. Tämä erikoinen tilanne on myös ajanut opiskelijat ajattelemaan että heidän täytyy itse ottaa vastuuta enemmän opiskelusta. En tiedä miksi se on näin ollut, mutta se on ainakin omilla kursseillani onnistunut jopa paremmin. Tasa-arvoisuus ei välttämättä onnistu yhtä hyvin, ainakaan koko ajan. Jollain tavalla se valtahierarkia tulee helpommin.

Puhuja 1 [00:21:35]: Olen samaa mieltä ja itse asiassa miettinyt miksi se on niin. Sen ei tarvitsisi olla niin. Mutta siinä opettaja on kuitenkin se joka sanelee mitä tehdään ja yrittää saada opiskelijat enemmän osallistumaan ja sanomaan asioita. Tällaisessa vaikka Zoom-opetuksessa on vaikeampi saada opiskelijat liidaamaan myös.

Puhuja 2 [00:22:01]: Kyllä. Näin se juuri on. Se vaatii varmaan fasilitointia enemmän, että ylipäätään saadaan jonkinlainen järkevä vuorovaikutus tapahtumaan etä- tai online opetuksessa. Se näkyy heti tasa-arvoisuuden rapautumisessa. Heti kun joku ottaa tavallaan liidin, vaikka se olisi ihan fasilitoiva liidi, kyllä se muuttaa jotenkin dynamiikkaa. Läpinäkyvyydelle en tiedä onko tapahtunut kauheasti. Se on ehkä enemmän pohjalla oleva arvo, joka ei tästä ole niin järkkynyt, tästä tilanteesta. Sehän on enemmän siitä kiinni että onko opettaja valmis perustelemaan tekemiään valintoja opiskelijoille.

Puhuja 1 [00:22:57]: Ehkä osittain jopa, en tiedä uskallanko sanoa että perustellut enemmän, mutta olen tavallista enemmä kysynyt ovatko opiskelijat samaa mieltä nyt miten tänä menee ja onko näin järkevää tehdä vai ei. Luulen että jopa korostunut minulla opetuksessa.

Puhuja 2 [00:23:15]: Joustavuus on myös pysynyt kohtuullisen samana. Edelleen on mahdollista tehdä erilaisia opintoja kolmantena ja neljäntenä vuotena. Se on yhdistelmä meidän tutoropettaja systeemiä. Minä ja markus opetetaan myös syventävien opintojen kokonaisuutta, joka kestää koko syksyn. Siellä voi tehdä kaikki syventävät opinnot. Se ei mielestäni viime syksynä nyt dramaattisesti eronnut aikaisemmista vuosista. Opiskelijat saivat melko vapaasti valita mitä tekevät ja saivat keskittyä siihen mikä kiinnostaa. Inhimillisyys, se kyllä kärsii aika paljon mielestäni onlineympäristössä. Valitettavasti se vain on niin, että videokuva ei voi korvata läsnäolon tunnelmaa. Itse olen huomannut, että tällä syksyisellä kurssilla mitä me Markuksen kanssa vedetään, minulla on ollut yksilökeskusteluja opiskelijoiden kanssa, niin siinä kun tein näitä yksilökeskusteluja huomasin että kohtaaminen tapahtuu paremmin pelkän audion avulla, kuin videokuvan ja audion avulla. Se paransi sitä vähän. Sekin on ihan kiinnostava ilmiö. Miksi näin on? Että se toimii vähän kuin puhelu, voi tomia jopa paremmin kuin video joissain yhteyksissä. Konaisuutena näen, kun ajatellaan inhimillisyyttä arvona, niin koko ryhmän koheesio ja sellainen että kaikki ikään kuin tuo oman palansa siihen ryhmään, niin kyllä se on todella paljon haastavampai ollut tänä korona aikana kuin se että oltaisi lähiopetuksessa.

Puhuja 1 [00:25:21]: Kyllä, samaa mieltä. Minä en halua että me puhutaan täällä liian pitkään, vaan että näistä tulee järkevän mittaisia. Mikä olisi vielä jotain keskeistä mitä me ei olla käsitelty? Onko nyt jotain jäänyt ulkopuolelle?

Puhuja 2 [00:25:34]: Sellaisen voisin vielä omasta puolestani sanoa, että jos mietitään ihan pedagogisia didaktisia valintoja, niin mielestäni tärkeää on että valinnat perustuvat opetettavalle aiheelle. Eli on selvää että ohjelmointia täytyy opettaa jollain tietyillä menetelmillä joihin liittyy tietyn tyyppisiä harjoituksia tai tekemistä. Sitten ajattelun taitoja kehittävää sisältöä täytyy opettaa hieman eri tavalla. Eli itse pidän ajatuksesta, että pedagoginen patteristo aina suunnitellaan opetettavan kurssin sisältöjen näkökulmasta. Niiden pitäisi olla aina linjassa. Näin varmaan kaikki muutkin opettajat tekevät, mutta ajattelin että se on hyvä sanoa ääneen

Puhuja 1 [00:26:39]: Joo, eihän siitä voi olla kuin samaa mieltä. Meidän näkemykseen kuuluu myös se, ettei ole yhtä selkeää totuutta miten kaikki pitää tehdä, vaan tämähän on sellaista muutosta, kokeilemme ja etsitään paras tapa jokaiseen tilanteeseen ja jokaiseen aiheeseen ja sovelletaan niitä. Uskallus kokeilla ja heittäytyä kuitenkin on myös osa sitä meidän pedagogiikkaa mitä teemme. Uskaltaa joskus kokeilla jotain uutta, kummallista ja hassua. Mielestäni jos on katsonut meidän kollegoja, niin kaikilla on sellaista ettei pidättäydy vanhassa tutussa vaan kokeilevat rohkeasti uusia asioita. Se on ehkä aika keskeinen juttu.

Puhuja 2 [00:27:27]: Kyllä luulen että se on itsellä opettajana jaksamiseen vaikuttava. Täytyy välillä kokea olevansa – ottaa riskejä tai olla joku mahdollisuus epäonnistua. Se pitää mielen virkeänä ja halu saada kurssi onnistuneesti päätökseen on paljon enemmän motivoimassa. Se ettei tiedä tuleeko tästä yhtään mitään vai epäonnistutaanko ihan dramaattisesti.

Puhuja 1 [00:28:06]: Nythän tämä vuosi etäilyä takanapäin. Lähdettiin nimenomaan aika huolestuneina, että mitä tästä tulee, kuinka hyvä tästä tulee. Meidän opiskelijoilta on enimmäkseen tullut hyvää palautetta. Moni asia en selvästi onnistunut meillä, ei tietenkään kaikki. Nyt me olemme oppineet paljon asioita ja seuraava vaihe meille olisi tunnistaa mitkä ne hyvät asiat on ja mistä me halutaan pitää kiinni ja jatkaa niitä jatkossakin. Miten se siirtyvät postkorona maailmaan, jossa opetus tapahtuu ainakin osittain tai kokonaan tietyssä tilassa.

Puhuja 2 [00:28:54]: Tämä on ehkä yhden podcastin hyvä aihe. Mitä opitaan koronasta.

Puhuja 1 [00:29:00]: Se saattaisi olla. Varmasti jatkossa mitä me jatkossa tullaan podcastissa tässä sarjassa käymään läpi, tuo on yksi hyvä aihe, mutta varmasti käydään mahdollisesti läpi joitakin menetelmiä miten me käytännössä toteutetaan meidän arvoja ja teorioita mistä ollaan puhuttu tänään.

Puhuja 2 [00:29:18]: Kyllä vain. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessa.

Puhuja 1 [00:29:22]: Ja toinen juttu on se, että jos on aiheideoita tai muuta palautetta meille, niin meillä on myös sähköpostiosoite pedagoginetki@metropolia.fi. Otamme mielellämme vastaan ideoita ja ehdotuksia sinne.

Puhuja 2 [00:29:34]: Kyllä vaan.

Puhuja 1 [00:29:35]: Kiitämmekö tästä kerrasta? Onko Juhana tyytyväinen?

Puhuja 2 [00:29:38]: Kiitos kovasti. Sellaisen loppu huomion voin vielä sanoa, että me ollaan Markuksen kanssa tunnettu ainakin 15 vuotta ja tehty paljon. Mutta nyt kun etänä äänitetään podcastia, niin kyllä tässäkin tietty latenssi on. Tässäkin huomaa että inhimillisyys ja se joka ikään kuin tapahtuisi samassa tilassa, niin siitä jotakin katoaa kun tullee pieni viive tässä audiossa. Toivottavasti ei häiritse kuulijoita liikaa.

Puhuja 1 [00:30:17]: Toivottavasti ei. Lämmin kiitos kaikille kuulijoille.

Puhuja 2 [00:30:21]: Kiitoksia.

Puhuja 1 [00:30:29]: Tämä oli pedagogin hetki podcast. Löydät meidät metropolia MetroPodia podcastsarjasta ja myös mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. Lähetä palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita meille osoitteeseen pedagoginhetki@metropolia.fi

.

Puhuja 1 Marjo Huhtala
Puhuja 2 Mikko Ojanen

Puhuja 1 [00:00:03]: Tervetuloa kuuntelemaan Metropodian podcastia Reflektion voima. Podcastissa etsimme uusia näkökulmia reflektion hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Reflektoinnista voi tehdä tavan, joka vahvistaa sinua itseäsi ja yhteyttä muihin ihmisiin. Tässä podcast-jaksossa selvitämme, miten reflektio ja valmentava työote kytkeytyvät toisiinsa ja mitä ne tarkoittavt käytännön työelämässä.

Minä olen Marjo Huhtala ja työskentelen Metropoliassa yritysvalmentajana Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa. Tänään vieraanani on yritysvalmentaja Mikko Ojanen. Halusin kutsua Mikon vieraakseni, koska Mikko on erikoistunut valmentavan työotteen edistämiseen erilaisissa yrityksissä ja organisaatioissa.

Valmentava ote ja reflektointi on ajankohtainen senkin vuoksi, että analoginen ja digitaalinen valmennus kulkevat nyt koronan kanssa rinta rinnan ja haastavat uudenlaiseen oppimiseen. Miten valmentava työote toimii hybridimaailmassa ja erityisesti verkossa, ja miten siellä reflektointia hyödynnetään?

Kiitos Mikko, kun tulit mukaan ja lämpimästi tervetuloa. Kerrotko alkuun hieman itsestäsi?

Puhuja 2 [00:01:25]: Noniin, täällä tosiaan Mikko Ojanen. Mukavaa, että saan olla paikalla. Ennen kuin kerron itsestäni, niin tällainen mukava tarina kaikille kuuntelijoille. Voisiko jopa sanoa, että tietyllä tavalla suutarin lapsella ei ole kenkiä, eli meillä oli haastattelijan kanssa innostava tunteroinen, että säädimme vähän näitä vehkeitä siihen iskuun, että pääsimme tämän podcastin tekemään. Ja nyt toivon mukaan kuuluu riittävän hyvin.

Oikeastaan haluaisin kertoa itsestäni sillä tavalla lyhyesti, että olen alun perin kotoisin Haapajärveltä. Sanon tämän aina sen takia, että minulla on tämä murre, joka pärähtelee sieltä seuduilta. Toinen juttu, mikä varmasti teitä voi kiinnostaa on se, että olen koulutukseltani alun perin opettaja ja olin ensimmäisiä opettajia, jotka pääsivät kunnolla tutustumaan oppilaslähtöiseen opetukseen, josta tietyllä tavalla sain kimmokkeen tähän valmentajan työuraan.

Harva tietää sitä, että olen käynyt myös kauppakorkeakoulun. Ja sieltä sellainen spesiaali oppimiseen liittyen, niin olen kauppakorkeakoulun käynyt erityispedagogi. Mitäs muuta vielä itsestäni? Asumme tässä Jätkäsaaressa paremman puoliskoni Mirkan ja meidän löytökoira Louis P:n [? 00:02:53] kanssa ja minut tunnetaan myös avantouimarina. Tietysti harmittaa hirveästi, kun kausi alkaa olla näin kevätaikana loppumetreillä. Paljon muutakin tarinaa tässä varmaan olisi, mutta koska meidän aika on rajallinen niin mennään eteenpäin.

Puhuja 1 [00:03:08]: Mikko, olet Kasvu Oy:n toimitusjohtaja ja valmentaja, kirjoittanut myös kirjoja valmentamisesta. Viimeisin teoksesi oli Valmennatko vaikuttavasti? Mitä haluaisit tästä kirjasta sanoa?

Puhuja 2 [00:03:25]: Itse asiassa se kirja on sillä tavalla minulle tärkeä, että sain kirjoitettua asiat kansiin, koska tutustuin jo vuosia sitten valmentamisen työotteeseen sillä tavalla, että mitä vaikuttavampi valmennus voi olla. Se on kiinnostanut minua koko valmennusurani ajan. Sitten rupesin löytämään aika paljon erityisesti Euroopasta tutkimuksia, että vaikuttavuutta on tutkittu. Esimerkiksi miten myyntivalmennusten opit menevät arkeen, miten esihenkilövalmennusten opit menevät arkeen. Vuonna 2015 me teimme ensimmäisen tutkimuksen Kasvu Oy:n kautta tästä aiheesta, eli siitä on jo aika pitkä aika. Se mikä erityisesti minua kiinnostaa siinä on se näkökulma, että uskon, että todella monella valmentajalla on substanssia. Se on tuoretta ja se ostaan toimittaa hyvällä tavalla ihmisille, mutta kuitenkin aina iso kysymys on sen jälkeen, että mitä tapahtuu valmennuksen jälkeen, millä tavalla tärkeät ajatukset ja uudet toimintamallit menevät osaksi arkea ja sieltä sitten syntyy se onnistunut muutos, mitä milloinkin ollaan hakemassa.

Puhuja 1 [00:04:50]: Tämmöinen vanha viisaus on, että kun jotakin lähdetään oppimaan niin oikea opettaja saapuu, kun oppilas on valmis. Ja nyt ollaan todella kiinnostuneita oppimisen rinnalla valmentavasta työotteesta ja miten se tukee opiskelijalähtöisyyttä, olipa sitten kyseessä tosiaan minkä ikäinen oppija tahansa. Sinä kun olet aihetta tutkinut ja ollaan sitä sparrailtu keskenämmekin, niin mitä valmentava työote tarkoittaa?

Puhuja 2 [00:05:21]: Se on vaikea kysymys ja mitä enemmän asiaa on tutkinut, sitä enemmän tykkään aloittaa aina lauseen sanalla ehkä. Eli siitä on tietysti yhtä monta näkemystä kuin on tekijääkin. Tietyllä tavalla näen sen sillä tavalla, että hyvä valmentaja vie valmennettavaa kohti sitä kuuluisaa potentiaalia sieltä lähtökohdista käsin, mistä valmennettava tarinaan ja matkaan ponnistaa.

Tietysti valmentajan työssä yksi asia mikä on tärkeä on valmentajan arvot, eli millainen pelipaita hänellä on päällään ja millaiset arvot valmentajan työtä ohjaavat. Sitten tullaan taas siihen tilanteeseen, että jos tarkoitus on kasvaa ja kehittää valmennettavaa eteenpäin, voidaan

miettiä, että esimerkiksi yritysmaailmassa, urheilumaailmassa tai armeijamaailmassa saattaa valmentajilla olla omanlaiset vivahteet, jotka tekevät siitä omanlaisen juuri sille alueelle. Sellainen hyvä yleissanonta on monella esihenkilöllä ja valmentajilla minun valmennustani kohtaan, se voidaan kirkastaa tällä tavalla, että hyvä valmentaja tosiaan mahdollistaa valmennettavan onnistumista, mutta yhtä lailla hyvä valmentaja löytää keinoja miten raivata esteitä pois, jotta onnistuminen olisi valmennettavalle parasta mahdollista.

Puhuja 1 [00:07:01]: Eli voisi sanoa, että hyöty mitä tavoitellaan on osittain tilanne- ja valmentajakohtaista, mutta se syvempi siellä on potentiaalin löytäminen ihmisestä, jossa valmentaja on kanava ja väline.

Puhuja 2 [00:07:19]: Kyllä. Tuo oli mielestäni hyvin sinulta sanottu. Se on tilannekohtaista ja tietysti se on aikasidonnaista sillä tavalla, jos esimerkiksi ajatellaan minua tai sinua, niin meillä voi tulla aika elämässämme, jolloin me tarvitsemme valmentajaa siihen, että se puskee meitä eteenpäin. Joskus voi olla se aika elämässämme, että valmentajan pitää puskea meitä ikään kuin ylöspäin seuraaville stepeille, mutta joskus voi olla myös se aika, että me tarvitsemme valmentajaa, että meidän pitää mennä takaisin sisäänpäin, löytää jotain arvokasta itsestämme jonka päälle rakentaa ja ponnistaa uutta. Eli se on aikaan, paikaan, tilanteeseen ja tavoitteisiin sidonnaista toimintaa. Ja sen takia se yksilölähtöisyys on niin tärkeää siinä valmentamisessa.

Ehkä vielä tykkään jakaa tämän hyvän lauseen, joka monella on valmentavassa työotteessaan mielessään, että ihmistä on oikeastaan mahdotonta valmentaa mistään muualta kuin sieltä missä hän tällä hetkellä on. Ja yksi tärkeimpiä asioita hyvässä valmennussuhteessa on se rehellinen keskustelu, jossa me ymmärretään, missä se valmennettava oikeasti on. Sen jälkeen siitä rehellisestä keskustelusta pystytään luomaan sellaista muutoksen polkua, joka on juuri tälle valmennettavalle se aito ja rehellinen, ja tuottaa myös kestäviä tuloksia.

Puhuja 1 [00:08:51]: Miten, kun tiiminvetäjä haluaa käyttää valmentavaa työotetta työelämässä? Miten hän voi ottaa valmentavan työotteen käyttöön ja miten se ikään kuin koskettaa tiimiläisiä? Se on varmasti sellainen orastava kiinnostus, joka jatkaa nousuaan työelämässä, että halutaan oppia valmentavaa työotetta. Ja kun on omien valmennettavien kanssa puhunut, niin jos siellä on riippuliitäjän taustaa, jääkiekkotaustaa, sählytaustaa, lentopallotaustaa, niin he ammentavat sieltä urheilun maailmasta. Mihin sinä kannustaisit näitä ihmisiä, että miten kehität valmentavaa työotettasi?

Puhuja 2 [00:09:32]: Voisin yrittää myydä sitä ajatusta sellaisille ammattilaisille, jotka tätä podcastia kuuntelevat, että miksi perehtyä enemmän valmentavaan työotteeseen. Tietyllä tavalla ensimmäisenä voidaan ajatella, että aikoinaan taloustieteessä oli kaksi isoo linjaa johtamisessa. Oli asiajohtaminen ja ihmisten johtaminen. Tietyllä tavalla valmentava johtaminen on tullut sinne väliin pysyäkseen. Se ei ole trendikäs enää. Ja aika monessa yrityksessä tiedostetaan se, että mitä se on, mutta kuitenkin ensimmäinen iso kysymys on ymmärtää, sen esihenkilön, että mitä valmentavalla työotteella voi saada parhaimmillaan aikaiseksi, kun siihen riittävästi perehtyy.

Oikeastaan Ryan & Dickin tutkimukset, mitä tuossa Valmennatko vaikuttavasti? -kirjassakin oli, ja siihen pieni lisäys meiltä vielä päälle, on se, että hyvällä valmentavalla työotteella sinä, hyvä esihenkilö tai sisäinen koutsi, saat pitkässä juoksussa aikaiseksi enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta, autonomian tunnetta ihmisissä, että hei, minä saan olla vaikuttamassa asioihin. Kolmantena on kompetenssi, eli luot ihmisille pystyvyyden tunnetta, että pärjään siinä työssä missä tällä hetkellä olen.

Ja Valmennatko vaikuttavasti? -kirjassa neljäntenä pointtina meillä on siellä myös välittäminen. Tietyllä tavalla, kun kuuntelet, autat ihmisiä onnistumaan, vääjämättäkin ihmisistä välität, jos teet työsi valmentajana aidosti.

Puhuja 1 [00:11:21]: Tämä on äärimmäisen mielenkiintoinen, tämä valmentava työote johon tosiaan rohkaisemme yhdessä kuulijoita tutustumaan. Ja nyt tuossa, kun katselin kirjaasi, tulinpa pohtineeksi sitä, että myös tämä valmennusympäristö on rajussa muutoksessa. Maailmanlaajuisesti korona muutti tämän maailman menon. Meillä on intuitio siitä, että nyt tämän perinteisesti kasvokkain tapahtuvan valmentamisen rinnalle on noussut vahvasti digitaalinen valmentaminen, sekä niiden väliset hybridit, eli pertsa-valmentaminen ja digivalmentaminen, sekä näiden yhdistelmät.

Miten nyt tämän reflektoinnin näkökulmasta sanoisit, että kuinka se muuttaa näitä reflektointitapoja, koska me pystytään niitä sinne perinteisiin valmennuksiin mukavasti rakentamaan, mutta miten tämä omien kokemusten, ajatusten ja opitun puntarointi voidaan toteuttaa verkossa digitaalisesti tai hybridimalleissa?

Puhuja 2 [00:12:29]: Se on hyvä kysymys. Jos reflektointi nähdään sellaisena, että se on omaa pohdintaa millä tavalla ajatukseni ja toimintani muuttuu, ja sitä kautta muuttuu haluttu toiminta, tulokset, pitkässä juoksussa jopa omat tavat. Jos vastaan pedagogina tähän asiaan. Ensinnäkin, oli se kohtaaminen analoginen, digitaalinen tai hybridi niin tällaiset erilaiset päiväkirjat, porfoliotyöskentelyt, joita on ollut jo varmasti satoja vuosia ihmisten käytössä, niin niitä pystyy hyödyntämään kaikissa näissä tilanteissa.

Sitten tietysti tällaisiin hybridivaihtoehtoihin, joissa me ajattelemme sitä, että osa ihmisistä kohtaa paikalla livenä, osa etänä, silloin tietysti oma näkemykseni on se, että kaiken pedagogisen työn kannattaisi silloin pyrkiä kohti yksinkertaisuutta. Kaikennäköiset vaikeat, monimutkaiset työskentelytavat, joiden tarkoitus olisi edesauttaa reflektiota, kannustan pohtimaan voiko sen tehdä vielä yksinkertaisemmin, selkeämmin.

Summa summarum on se, että yritän itse katsoa vähän niiden asioiden yli. Oli se sitten analoginen, digitaalinen tai hybridi niin uskon siihen, että niissä kaikissa muodoissa pystytään saamaan aikaiseksi laadukasta reflektiota, kun me muistetaan se kohderyhmä, valmennuksen tavoite ja muut seikat, jotka vaikuttavat oppimiskokemukseen.

Tavallaan se, että se joka hakee tästä podcastista omaan valmentamiseensa liittyen vinkkejä ja olet todella paljon tehnyt vaikka hyvää analogista livevalmennusta, tietyllä tavalla yrittää ajatella, että uusi maailma, kun riittävän innovatiivinen olet, niin pystyt niitä vanhan maailman tapoja viemään myös sinne digitaaliseen maailmaan.

Puhuja 1 [00:14:44]: Taustatyötä tehdessäni huomasin, että sinusta oli juttua myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten lehdessä, olit sinne ihan tässä hiljattain kirjoitellut tosi hyvän artikkelin aiheesta: ”Menevätkö valmennusopit osaksi arjen tekemistäsi?”

Siellä olit viitannut eurooppalaiseen tutkimukseen, jossa yritysvalmennusten vaikuttavuutta oli tutkittu ja sieltä nousi tällaiset luvut: 15 % valmennettavista on itseohjautuvia ja kehittymisnälkäisiä, ja he pärjäävät hyvin vaikka he eivät edes osallistuisi koko valmennuksiin. Samansuuruinen jengi, 15 %, ei edes yritä viedä valmennuksen oppeja arkeen. Ja siinä heillä syynä on motivaation puute, kielteinen asenne tai muut seikat työelämässä. Ja sitten oli vielä 70 % iso porukka, joka totesi, että kyllä he yrittävät viedä niitä sinne arkeen, mutta syystä tai toisesta muutos usein jää puolitiehen.

Miten valmentajana näkisit, että voitaisiinko reflektoinnin opeilla parantaa tätä asiaa niin, että tämä arkeen vieminen tehostuisi?

Puhuja 2 [00:15:55]: Ehdottomasti. Ensinnäkin voisin vielä palata tuohon edelliseen, että kun me puhumme analogisesta, digitaalisesta tai hybridivalmennuksesta niin se on todella hyvä ratkaisu siinä mielessä, että se härkkii positiivisesti erilaisia ihmisiä ja niiden oppimista. Eli jos et tykkää chatissa vastaamisesta, se ei tarkoita etteikö kaikki siitä tykkää. Meidän pitää ymmärtää se, että katsomme aina sitä valmentamista omien silmälasiemme läpi. Pitää saada uutta näkemystä, ettei tule sokeaksi, sanoi eräs valmennettava hyvin.

Sitten tähän tutkimukseen, mikä on Saksassa tehty, ja tähän 15 pinnaa, 70 pinnaa, 15 pinnaa. Totta vieköön siihen voi vaikuttaa. Eli tämähän on meille positiivinen uutinen. Ammattitaitoinen valmentaja totta kai tähtää siihen, että 100 prosentin kanssa ihmisistä saadaan aikaiseksi muutos.

Tämän tutkimuksen mukaan mahdollisuuksia olisi 85 prosenttiin joka tapauksessa, ja sekin on todella iso määrä.

Ja nyt kun kysyt reflektoinnista niin vastaisin näin, että sellainen asia minkä olemme unohtaneet ihan täysin vaikuttavassa valmennuksessa, on tämä tosiasia, että oppiminen vaatii aikaa.

Ja oppiminen vaatii aikaa, niin voin vielä kärjistää sitä tällä tavalla: ihminen luulee, että hän pystyy yhden päivän aikana oppimaan kovin paljon, mutta ihminen aliarvioi sen kuinka paljon voin oppia esimerkiksi kahden kuukauden aikana. Eli meillä unohtuu kokonaan sellainen käsite kuin reflektio. Jos laittaisimme ihmisiä enemmän pohtimaan valmennusten asioita, jopa sen konkreettisen kohtaamisen loppumetreillä, kutsumme sitä työksi jonka nimi on tuplavarmistaminen, niin pelkästään sillä, että annetaan aikaa ihmisille kerrata mitä täällä tänään on tapahtunut, todennäköisesti se toisi laadukkuutta reflektion näkökulmasta oppimiseen ja tulokset olisivat parempia.

Puhuja 1 [00:18:05]: Tämän kokemuksesi allekirjoitan oman valmentajatyönikin pohjalta. Tässä Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa huomasin pk-yritysten kanssa toimiessa, että minun on hyvä pysäyttää ja saada heidät pohtimaan asioita. Kävi tällainen ilmiö, että kun korona tuli ja oli kasvokkain tapahtuvaan valmentamiseen ja ikään kuin niihin perinteisiin luokkahuone-muotoisiin tilaisuuksiin, asiakkaiden kanssa pitikin hypätä digitaalisiin ympäristöihin Zoomiin ja Teamsiin. Tosiaan, otettiin siihen rinnalle myös työkaluja joihin saatiin ideointeja. Eli oli virtuaalisia fläppitauluja, Padlettia ja Miroa käytössä, mitä kukin organisaatio näissä käyttää ja ottaa haltuun. Taitaa olla vähän valmentajastakin kiinni.

Sen sijaan, että keskityttiin nyt pelkkään sisältöosaamiseen, heidän metataitonsa kehittyivät. Se kehittyi siinä, että he oppivat käyttämään Teamsia ja Zoomia entistä tehokkaammin. He kiittivät siitä, koska he kokivat, että heillä tulee yhteistyökumppaneiden, partnereiden, asiakkaiden kanssa näitä tilaisuuksia ja mitä paremmin he oppivat turvallisissa tilaisuuksissa sekä itse välinettä, että itse asiaansa, he saavatkin arvokasta oppia. Tämä reflektoitiin aina läpi siinä tilaisuuden alussa, että tämmöistä oppimista tänään tulee. Ja myös lopussa.

Ja silloin he itse oivalsivat ja saivat sysäystä reflektioon, että mehän tosiaan opitaan. Valmentajan on hyvä joskus myös osata kysyä oikeita kysymyksiä, vähän niin kuin sysätä sinne. Valmennettavien tekeminen on osattava sanoittaa riittävän pitkälle, eli olen alkanut käyttämään tämmöistä ilmaisua kuin sysäys ja seuranta. Aikaisemmin, minäkin olen sen valmennusmaailman kasvatti, että mitä valmennuksen jälkeen tapahtuu ja lähdetään arjessa seuraamaan tekemistä. Nyt olenkin ottanut tämän hankkeen oppien myötä suurempaa palloa juuri tähän mainitsemaasi asiaan ja jaan saman valmennusfilosofian, että vielä siellä loppumetreillä reflektion kautta tapahtuu ihmisen oppimiselle valtava sysäys.

Puhuja 2 [00:20:42]: Tässä kuuntelijoille muuten sellainen vinkki, että olen todella kiitollinen tästä tilanteesta, että saimme tämän podcastin purkkiin ja toivon sydämestäni, että tämä kuuluu, koska olet hyvä haastattelemaan ja innostun tässä, kun saatiin tekniikka kuntoon viimeisen päälle. Tarjoan aika pedagogisen jännän taikatempun teille kiitoksena tästä. Reflektiohan on siinä mielessä mielenkiintoinen asia, että sitä pystyy myös pedagogi miettimään tällä tavalla, että sitähän voi käyttää tosi monessa tilanteessa. Ja haastan teitä tämmöiseen kokeiluun, joka saattaa saada aikaiseksi aikamoisia ahaa-elämyksiä. Reflektointi ennen valmennuksen alkua.

Ja tästä käytännön esimerkki. Ja nyt, kuten huomaatte sitten, hyvät koutsit, että tällä tulee vaikuttavuutta. Ajatellaan vaikka niin, että valmennuksen aihe on johtaminen ja esihenkilötaidot. Ennen kuin menemme valmennukseen, aiheeseen ja sen syövereihin niin kysytään ennen koko tilanteen alkua ihmisiltä, että mitä tarkoittaa hyvä johtaminen. Nythän se on yksinkertainen ajatus, eli kaikki ihmiset kirjoittavat ikään kuin omalla reflektiollaan sen mitä mielestäni hyvä johtaminen on.

Tehdään niin sanottu alkukartoitus. Mielenkiintoinen oivallus tulee siinä, kun prosessi on lopussa niin totta vieköön se ihminen ymmärtää kuinka paljon hän oppi matkan aikana, kun muistettiin se alkureflektio tehdä. Silloin, jos me jätämme alkureflektion tekemättä, kovin usein käy sillä tavalla, että asiat koko ajan tulevat ja tulevat, tuntuvat ymmärrettäviltä. Lopussa voi olla sellainen kokemus, että en täältä paljon mitään saanut ja kaikki oli päivänselvää. Kokeilkaapa alkureflektiota, niin tulette saamaan vielä enemmän hyviä oppimiskokemuksia aikaiseksi teidän valmennettaville. Tämä on melkein niin kuin jopa lupaus teille.

Puhuja 1 [00:22:50]: Mikko, olet niin innostava. Ja täytyy sanoa, että tämä on aivan linjassa kaiken tekemäni valmennustyön kanssa, mutta tässä Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa lähdin osan yrityksistä kanssa itse valmentajana tekemään omaa metatestiä, jossa kerroin psykologi Daniel Kahnemanin teorian aivoista, miten aivoissamme on ikään kaksi osaa, jotka eivät sinänsä paikallistu niin tarkasti, mutta tällainen systeemi 1 ja systeemi 2. Lähdin juuri tätä testaamaan ja päädyin siihen tulokseen, että mikäli valmennuksen alussa ei ihmistä pysäytetä, että mihin olemme lähdössä juuri tänään oppimaan niin lopussa on turha kysyä mitään. Tämä palaute tuli myös yhdeltä pk-yrityksen toimitusjohtajalta, että valmennus todella antaa, kun siihen pysähtyy.

Ja on tärkeää rauhoittaa se heti ja silloin ei tehdä mitään muuta. He havaitsivat, että tämä on ihan ykkösjuttu. Kun olen siihen alkuun kertonut tiedepohjalta Daniel Kahnemanin mallin, että systeemi 1 on liskoaivo, joka toimii stereotypioiden, nopean intuitiivisen päättelyn pohjalta ja saa meidät reagoimaan ja käyttäytymään niin kuin me käyttäydymme, ja se on meille hyödyllistä arjessa. Emme me voi koko ajan miettiä miksi teemme niin kuin teemme.

Ja systeemi 2 on sitä, että me todella pysähdytään. Otetaan rauha, otetaan aika ja päästään meidän nopeista ajattelutavoista eroon. Ja se on aivojen uusi osa, ikään kuin neokorteks, joka on noi 70 000 vuotta vanha ja meille ihmiskunnalle merkittävä ja sellainen ajattelun osio. Kun tämä pysäytys, tietysti se käytiin kuulijoiden ja osallistujien kanssa reflektoivammin ja pohtivammin läpi, he totesivat, että näinhän se on. Ja se sai heidät pysähtymään ja tekemään alkureflektion siinä valmennuksessa. Tästä syntyi aika vahva oivallus siihen, että se on nimenomaan valmentaja, jolla on suuri vastuu tuoda jo siihen alkuun jo jokin reflektiotyökalu. Onko sinulla tähän jotakin suosikkia vai kehotako lisäämään, mainitsit johtajuusesimerkin, juuri siihen alkuun? Substanssiin liittyen, sen reflektion, vai mitä ihmisten pitäisi reflektoida?

Puhuja 2 [00:25:31]: Yritän aina välttää näissä todella konkreettisia vinkkejä, mutta heitän pallon ja aika hyvän vastauksen. Tietyllä tavalla se tapa voi olla ihan mikä tahansa, mutta jos puhutaan, että se on alkureflektio niin sen suurin pointti on mielestäni se, että sen yhteisen keskustelun avulla totta vieköön valmentaja ja valmennettava ovat samalla sivulla.

Eli otetaan esimerkki vaikka siitä, että lähden valmentamaan sinulle vaikka myyntiä. Ja katson myyntiä sieltä oman kokemusperäni kautta, enkä kysy sinulta mitä se on. Voin valmentaa sinua minun oppimiskarttani kautta koko ajan. Silloin tilanne voi olla vähän vääristynyt. Se voi mennä hyvin, mutta se, että valmennanko silloin sinua aidosti vai valmennanko sinua sillä tavoilla, mitkä olen itse kokenut hyväksi. Sen takia alkureflektio, kartoitus on hyvä tehdä, että jokainen osapuolista on samalla kartalla. Hyvä valmentaja ymmärtää sen, että oman kartan avulla ei voi valmentaa toista, vaan toisella on oma karttansa ja sieltä pitää löytyä oma reitti päämäärään tai asioihin, mihin ollaan menossa.

Puhuja 1 [00:26:54]: Pyskologit ovat muistuttaneet siitä, että joskus vauhtia pitää hiljentää, jotta mikään tärkeä havainto ei menisi ohi. Ja vastaavasti toiset reflektoivat liikaa kaikkea, antavat liikaa merkityksiä, joka sekin johtaa jopa onnellisuuden vähenemiseen, saati oppimisen vähenemiseen, kun menee ajatustensa kanssa sotkuun. Valmentaja antaa osallistujan itse painaa sopivassa kohdin kaasua ja toisessa kohtaa vähän jarruttaa. Ihminen itse on oman oppimisensa kuski ja valmentaja on siinä kartanlukijana, apuna, voi sitä näinkin sanoa, mutta silloin katsotaan sen maaston karttaa. Se ei ole tosiaan pelkästään sen valmentajan kartta, vaan se on sen maaston kartta missä kuski ajaa.

Puhuja 2 [00:27:50]: Meidän pitää yhdessä niissä valmennushetkissä ymmärtää milloin laitetaan kaasua ja milloin jarrutellaan. Jos tarkoituksena on, että ajattelu ja toiminta muuttuu, ja koko homma vedetään niin hirveällä kaasulla, että kun kotiin pääsee niin jäi lippalakki valmennustilaan. Kerkeäisikö siinä ajattelemaan, kerkeääkö siinä pohtimaan, mitä otan täältä reppuuni mukaan ja mitä lähden viemään arkeen. Huolestuttava tilanne on oikeasti se, jos tulee valmennuskohtaamisesta kotiin ja siellä perhe tai kaverit kysyy, että mitä jäi mieleen ja ainoa mitä muistaa vielä viikonkin jälkeen on, että oli hyvät kampaviinerit. Silloin voidaan miettiä kuinka vaikuttava se lopputulema sitten on ollut.

Puhuja 1 [00:28:42]: Eli juuri näin, että sen sijaan, että pohditaan millainen kouluttaja, viineri ja tila oli tai miten verkko toimi, niin olisiko ehkä syytä pohtia mikä oli oma panokseni oppimisen eteen ja mitä hyvää tästä sain. Eli aina on mahdollisuus uuden oppimiseen, jopa niillä 15 prosentin, minulla on varmaan sille oma nimikin. Jääräryhmä, mutta voi se olla myös nuori tulokas, joka ei vaan malta pysähtyä.

Me hyväksytään erilaiset ihmiset, se on osa ammattitaitoamme. Ja meidän suurta sydäntämme, koska tätä työtä tehdään rautaisen otteen lisäksi myös suurella sydämellä, joka kyllä kuuluu Mikon puheesta varsin mainiosti.

Mitä sinä haluaisit vielä lopuksi sanoa meidän kuulijoillemme?

Puhuja 2 [00:29:33]: Tietysti, jos kuuntelijamme ovat kiinnostuneita valmentamisesta tai esihenkilötyöskentelystä, tietysti kannustan valmentavan työotteen käyttöön. Jos esimerkiksi huomaat, että sinulla on porukassa jääriä ja pohdit mitäs näille jäärille nyt tehdään, jos sellainen 15 pinnaa siellä on, niin hyvä valmentaja aina näkee sen mahdollisuuden siinä, että se ammattilainen, joka tänä päivänä voi olla jäärä, voi olla joku päivä sinun tiimisi tulevaisuuden huippu.

Aina mietin hyviä asioita, oppeja, mitä olen itse saanut. Ja aina kun kohtaan valmennettavan itse, yritän muistaa tällaisen säännön. Pitää yrittää katsoa se toinen paremmaksi, mitä hän sillä hetkellä onkaan. Ja silloin, kun se asenne on päällä, että ymmärrät itse, että tehtäväsi on kehittää ja auttaa niin silloin kaikki toimintasi, arvot, vaihtoehdot mitä ihmisen kanssa teet, vie kohti jotain parempaa. Eli tsemppiä meille kaikille valmentamisen ammattilaisille ja sellaisille, jotka siihen hommaan haluavat. Tämä on jatkuvaa harjoittelua. Tässä ei varmaan ikinä tule sillä tavalla valmiiksi. Joka päivä pitää treenata, niin minun, mutta toivon että myös sinun, niin sillä tavalla me tulemme koko ajan paremmaksi.

Puhuja 1 [00:31:14]: Se on juuri näin. Eli tullaan päivä päivältä paremmaksi on mahtava lopputoteamus. Vieraanani oli Mikko Ojanen Kasvu Oy:stä ja hän kertoi meille valmentavan työotteen merkityksestä. Miten reflektio yhdistetään siihen erityisesti valmennuksen alusta saakka. Valmennus vaatii aikaa, oppiminen vaatii aikaa, jotta valmennus olisi vaikuttavaa. Tässä matkan varrella on syytä lisätä yhä enenevässä määrin reflektointia. Sysätä reflektoimaan ja seurata sitä. Konkreettisena vinkkinä oli tämä alkureflektio ja se, että voimme nähdä sen avulla mitä on opittu.

Lämmin kiitos teille kaikille kuulijoille. Tämä on Metropolian Reflektion voima -podcast. Lisätietoa sivuiltamme podcast.metropolia.fi, jossa pääset käsiksi myös muihin podcasteihimme. Valoa ja voimaa. Kiitos, Mikko Ojanen.

Puhuja 2 [00:32:23]: Kiitos, moi moi.

Puhuja 1 [00:32:25]: Moi moi.