Pedagogin hetki 6: OnePage ja kriittinen ajattelu

[äänite alkaa]
Haastattelija 1 Markus Norenna
Puhuja 1 Jukka Kaisla
Haastattelija 2 Juhana Kokkonen
Haastattelija 1 [00:00:08]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, mitä sanomme, ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa tänään ovat minä, Markus, kollegani Juhana sekä ensimmäinen vieraamme koskaan. Meillä on kanssamme täällä Jukka Kaisla, liiketalouden yliopettaja, joka on muun muassa kehittänyt kiinnostavan OnePage-menetelmän, josta tänään puhumme. Tervetuloa Jukka!

Puhuja 1 [00:00:52]: Kiitoksia.

Haastattelija 1 [00:00:53]: Onko jotain, mitä haluaisit esitellä kuulijoille itsestäsi?

Puhuja 1 [00:00:58]: Olen tosiaan Metropolian liiketalouden yksikössä, ja sen edeltävissä versioissa, työskennellyt vajaat 20 vuotta. Olen taustaltani taloustieteilijä ja erikoistunut psykologiseen taloustieteeseen, joka on vähän erikoisempi taloustieteen alalaji. Olen opettanut pitkään, ja sitä kautta lähestynyt, noin vuosikymmen sitten, menetelmää, josta tänään keskustelemme tarkemmin.

Haastattelija 1 [00:01:30]: Eli menetelmä on ilmeisesti syntynyt ihan käytännön työn ja tarpeen kautta?

Puhuja 1 [00:01:37]: Joo, juuri näin. Ensimmäiset seitsemän, kahdeksan vuotta opettelin talon tavoille. Niille tavoille, joita opiskelijat soveltavat. Liiketaloudessa on yleinen trendi ollut, silloin erityisesti 2000-luvun alkupuolella, että siirryttiin paljon pois tenttaamisesta. Enää tällaisia perinteisiä tenttejä ei järjestetty, vaan siirryttiin kohti itsenäistä työskentelyä. Raporttipohjaista oppimista. Ensimmäiset seitsemät vuotta olivat hyvin voimakkaasti tällaisten erilaisten raporttien lukemista. Raporttien, joita opiskelijat joko yksin tai tiimeissä tuottivat. Se oli poljento ennen tämän menetelmän pakkokehittämistä. Juuri kuten sanoit, sille oli merkittävä tarve. Voin kuvata ja avata tilannetta tässä, jos haluatte.

Haastattelija 1 [00:02:55]: Ehkä meidän pitäisi kuitenkin mennä siihen, että avaamme vähän sitä menetelmää, jotta kuulijat tietävät, mistä puhumme ja mistä tässä on kyse. Tämä OnePage-menetelmä, jota ilmeisesti, ainakin verkkosivuillasi, kutsut menetelmäksi kriittiseen ajatteluun. Itselläni ei ole kokemusta tästä. Lisätään se vielä. Juhanalla taas on kokemusta. Hän on kokeillut sitä. Minä olen tällainen aloittelija siinä mielessä, että olen lukenut verkkosivuiltasi kuvauksen siitä, mutta olen vielä copy-paste-vaiheessa. En ole kokeillut sitä, enkä syventänyt osaamistani sen suhteen.

Puhuja 1 [00:03:32]: Se on tosiaan menetelmä kriittiseen ajatteluun. Siinä perusideana on se, että menetelmä auttaa oppijaa käynnistämään kognitiivisia prosesseja, joiden avulla oppiminen, mikä ikinä onkaan sen kohteena, johtaa tiedon omistajuuteen. Ihan näin yksinkertainen asia, kun opimme jotain, meillä on yleensä sellainen oletus, että kun opimme, ikään kuin omistamme sen, mitä olemme oppineet. Kykenemme käyttämään opittua erilaisissa paikoissa ja ympäristöissä. Tämä on oletus, joka ei välttämättä toteudu lainkaan. Kriittinen ajattelu, joka on siellä taustalla, edellyttää… Toiminta- ja ajattelutapana se synnyttää prosesseja mielessämme, jotka automaattisesti tuovat meille omistajuuden. Mitä ikinä tarkastelemmekaan. Kun käynnistämme nämä ajattelun prosessit, on lopputuloksena jotain sellaista, mikä ikinä lopputulemamme tai ymmärryksemme onkaan. Vaikka se kuinka puutteellinen olisikin, me tiedämme, miten olemme päätyneet siihen. Tätä kautta omistamme ajattelumme. Siinä on tämän kaltainen tavoite. Oppiminen on pysyvämpää ja se mahdollistaa ideaalin ajatuksen siitä, että oppiminen rakentuu aina aiemman oppimisen päälle. Oppiminen itsessään on kumuloituva prosessi. Voimme rakentaa olemassa olevan päälle.

Haastattelija 1 [00:05:29]: Tämä kuulostaa nimenomaan kaiken oppimisen tavoitteelta. Siltä, mihin teoriassa aina pyritään. Se mitä opitaan: Tiedämme mistä se tulee, ja se sitoutuu eheäksi osaksi sitä, mitä ennestään osaamme. Maailmankuvaamme, joka kuitenkin on jokaisella hieman erilainen. Pitää muodostaa oma versio kaikesta opitusta, jotta sen todella voi omistaa, kuten sanot. Jos tulkitsen tätä…

Puhuja 1 [00:06:03]: Kyllä, juuri näin. Tämän tyyppisestä asiasta on kysymys. Sillä tavalla se oli hämmentävää tunnistaa ja myös tunnustaa itselleen silloin 10 vuotta sitten, että se, mitä siellä tapahtui ennen kuin lähdin tätä menetelmää kehittämään, oli hyvin kaukana tästä käsityksestä. Tämä yleinen käsitys oppimisesta. Tulokset olivat aika järkyttäviäkin siinä mielessä. Kun vähän raapaisi pintaa, havaitsi, että oppijoille ei ollut jäänyt mitään käyttökelpoista, kun puhutaan oppimisen kohteista, jotka oli vastikään käyty läpi. Vähän jouduin puolivahingossa testaamaan. Kun jatkokurssille mentiin, niin millä tavalla opiskelijaryhmä tunnistaa asioita, joita olimme juuri käyneet läpi. Ohuus oli hämmästyttävää. Siellä ei tunnistettu oikeastaan mitään. Tietyllä tavalla väkisin… Opettajan oletus ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Se sai tämän tarpeen liikkeelle. Piti valita, että joko lähtee muihin töihin tai sitten tekee jotain. Jotain muuta täytyy tehdä, jotta mielekkyys sekä opettamiseen että oppimiseen… Tunsin, että molemmat osapuolet tekivät ikään kuin turhaa työtä.

Haastattelija 2 [00:07:42]: Tulee itselle mieleen sellainen, että olen aina uusille ykkösillemme, kun he tulevat kouluun… Meillä on sellainen metataitokurssi heti siinä alussa. Sanon siellä, että pitää tunnistaa oppiminen ja opiskelun tai oppimisen näytteleminen. Monesti opiskelijat peruskoulussa ja muussa koulutuksessa oppivat hyvin näyttelemään oppimista, mutta se on eri asia. Sama varmasti koskee vähän opettajia. He tavallaan näyttelevät, teatteri pyörii. Sen tunnistaminen on jo yksi asia. Ymmärtää, että hetkinen, välttämättä ne keinot, joilla on pärjännyt koulussa, eivät olekaan olleet varsinaisia oppimisen keinoja, vaan oppimisen näyttelyn keinoja.

Puhuja 1 [00:08:32]: Se on juuri näin. Se on jännää, että käytät tätä tismalleen samaa termiä, jota itsekin pohdin paljon. Näytelmää ja sitä, että saavutamme ikään kuin… Olemme teatterialan ammattilaisia. Sekä opiskelijat että opettajat. Teemme ikään kuin roolisuorituksen siellä.

Haastattelija 2 [00:08:54]: Miten tuo OnePage menetelmänä? Haluatko lyhyesti kertoa siitä? Mitkä vaiheet siihen kuuluvat? Mikä niiden funktio on kokonaisuuden näkökulmasta?

Puhuja 1 [00:09:06]: Joo. Siinä oppimisen prosessi jaetaan karkeasti kahteen osaan. Se on kaksivaiheinen prosessi. Ensin, normaalisti opiskelijat aika nopeasti, kun he saavat tehtävän, heittäytyvät tehtävän kimppuun ja lähtevät heti tuottamaan, kirjoittamaan tai jollain tavalla tekemään tuottamispuolta. Tässä ensimmäinen vaihe on tutkimusvaihe. Siinä ei ole mitään mysteeriä. Tutkiminen tällaisena inhimillisenä toimintana on samankaltaista riippumatta siitä, tarkastelemmeko pieniä lapsia tai tieteellistä tutkimustyötä. Peruspalikat ovat samanlaisia. Haluamme ymmärtää, mistä on kysymys. Mikä ikinä kohde onkaan. Ymmärtäminen on aina samankaltaista. Olen pitänyt kiinni siitä, että en liiaksi lähde määrittelemään, kuinka kukin oppija tutkimusvaihetta vie eteenpäin. Meillä kaikilla on omanlaiset tekniikkamme. Yksi tykkää enemmän lukea, toinen taas toisentyyppisiä keinoja. On tärkeää, ja se oikeastaan kuuluukin tutkimusmatkaan, että jokainen kulkee omaa reittiään ja löytää välineitä. Eli tässä oppiminen kohdistuu, ei pelkästään annettuun kohteeseen, vaan myös menetelmiin. Millä kaikilla menetelmillä pääsemme eteenpäin ja ymmärtämään paremmin? Tutkimusvaihe on keskiössä. Se vaatii hieman opettelua, kärsivällisyyden opiskelua oppijalta. Ei heti lähdetä itse tuottamaan, vaan ensin perehdytään ja tutkitaan kohdetta mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti. Prosessin tutkimusvaiheen aikana tapahtuu luonnollinen kyllääntyminen, saturaatio. Kun opiskelijat kysyvät, mistä tietää, milloin voin alkaa kirjoittaa? Sanon, että te tiedätte, koska teille tulee pakottava tarve siihen. Kun olemme tehneet jotain: Olemme selvittäneet itsellemme jotain asiaa. Jossain vaiheessa syntyy ymmärrys. ”Okei, nyt tiedän, mistä on kysymys. Nyt haluan sanoa tästä jotakin.” Kun halu syntyy, tiedämme, että olemme saapuneet jonnekin. Sitten lähdemme työstämään nimensä mukaisesti sitä OnePagea, eli yhden sivun mittaista käsittelyä, jossa haluamme kertoa lukijalle, mitä olemme löytäneet ja mitä me päättelemme näistä asioista. Tämä hakeutuu aika luonnolliseen tapaan. Tässä ei ole mitään pakotettua tai epäintuitiivista todellisuudessa, mielemme toimintaan liittyen. Ainoa epämukavuus liittyy siihen, kun oppija ensimmäistä kertaa tulee menetelmän pariin, tuntuu hämmentävältä, että emme päätä pahkaa ryhdykään kirjoittamaan jotain. Ensin tutkimme rauhassa, annamme asian kypsyä, ja kun se kypsyy mielessä, tuotamme sen, mitä haluamme kertoa. Juju yhden sivun mittaisuudessa on se, että ennen tätä menetelmää se, mitä opiskelijat tuottivat, oli, että he googlasivat laajasti. Katsoivat, mitä sieltä löytyy ja sitten siirsivät sieltä sujuvasti sivutolkulla hyvää luettavaa omaan raporttiinsa. Sovin silloin alkuvaiheessa opiskelijoiden kanssa, että tehdään vaihtokauppa. Sovitaan, että teidän ei tarvitse tuottaa niin paljoa per osatehtävä. Vähempikin riittää, mutta se, mitä tuotatte, on omaa ajatteluanne. Siitä syntyi yhden sivun pituus. Osatehtävän pituus on yksi sivu. Tämä myös osoittaa sitä, että nämä menetelmät eivät ole valmiita kertaheitolla. Minäkään en olettanut tai tiennyt, että yhden sivun rajoitteella on toinen, aivan merkittävä vaikutus, jota en osannut ennakoida. Koska tämä liittyi enemmänkin tähän vaihtokauppaan, että tämä riittää. Sitten kävikin niin, että kun näitä opiskelijoiden materiaaleja kävimme läpi ja heidän arviointejaan siitä, miten se on vaikuttanut oppimiseen, niin tällä rajoitteella näyttikin olevan aivan merkittävä vaikutus itse ajattelutoimintaan. Nyt ei pelkästään se, että oppija pääsee itse luomaan viestin, jonka haluaa kertoa, vaan myös se, että hän joutuu valikoimaan hyvin huolellisesti, mitä sanoo mistäkin asiasta. On vain rajallinen tila, joten se vielä lisäksi käynnistää tällaisia laadullisia vertailuja. Tällaisia prosesseja. Jokainen ymmärtää, että kaikkea ei voi sanoa, joten mitä valitaan ja millä perusteella. OnePage, yhden sivun mitta menetelmänä löysi näin perusteita enemmän kuin alun perin itse ajattelin.

Haastattelija 2 [00:15:28]: Tuossa oli vielä, nyt kun olen tätä itse muutamia kertoja testannut. Pidän siitä todella paljon. Siinä on kolmaskin hyvä puoli. Se on helppo myös opettajalle tarkistaa, koska siinä on ensinnäkin vähän luettavaa, mutta toisekseen siitä pystyy helposti hahmottamaan, minkälaista rakennetta, kaarta tai muuta opiskelija on siihen hakenut. Se on myös kustannustehokas opettajan näkökulmasta.

Puhuja 1 [00:16:01]: Kyllä. Se mikä siinä on yllättävää, on juuri tämä, että se paljastaa kirjoittajan ajattelua, eli päättelyä aivan toisella tavalla kuin jos meillä olisi 10 sivun raportti. Se alkaa olla rakenteellisesti jo niin monipuolinen, että sinne voi mahduttaa monenlaista asiaa. Kun on vain yksi sivu, on se hyvin paljastava väline. Se, mitä kirjoittaja ajattelee, suorastaan huutaa paperista ulos. Näin kirjoittaja päättelee asian.

Haastattelija 1 [00:16:43]: Tämä on selvästi opettajalle helpompi tarkistaa, käydä läpi ja löytää ydin, jota opiskelija viestii. Mutta opiskelijalle tämä kuulostaa olevan aika paljon vaativampi. Tämä kuulostaa aika raskaalta prosessilta. Tai ehkä kyse on myös uskalluksesta. Pitää uskaltaa luottaa itseensä, eikä vain… On niin helppoa vain copy-pasteta muiden ajatuksia.

Puhuja 1 [00:17:09]: Ehdottomasti näin. Menetelmän on nyt käynyt läpi yli 7000 opiskelijaa. Kaikki opiskelijat, sen jälkeen, kun kurssi on käyty, reflektoivat menetelmän vaikutuksia nimenomaan oppimiseen. Sitä kautta olemme keränneet aika paljon tietoa siitä, minkä tyyppisiin asioihin oppijat kiinnittävät huomiota. Mitkä ovat hankalia asioita? Mitkä aiheuttavat ongelmia? Kyllä se on, voi sanoa näin yhteisenä nimittäjänä näin, että itsenäiseen ajatteluun tottuminen on yllättävän haastavaa. Se on keskeisin teema, joka toistuu. Syystä tai toisesta koulutusjärjestelmämme ei tuota niinkään, tai siellä ei pyritä itsenäiseen ajatteluun. En puhu korkeakouluista pelkästään, vaan koko oppimisen polusta. Se ei tuota sen kaltaista, vaan enemmän referointiin liittyvää osaamista. Suomalainen koulujärjestelmä on sillä tavalla osaava, että oppijat osaavat hyvin referoida. Annetaan materiaali. Referoijan tehtävä on käydä materiaali läpi ja kertoa omin sanoin, mistä tässä on kysymys. Referoinnissa jälleen se prosessi, joka toimii mielessämme, ei ole sen kaltainen, jossa joutuisimme itse rakentamaan todellisuutta, vaan tehtävämme on kertoa, miten tekstin kertoja on asian jäsentänyt. Tietyllä tavalla lainaamme kaiken aikaa todellisuutta, jonka joku muu on muotoillut. Omin sanoin kerromme, että näin tässä on tapahtunut. Tällä tavalla referoija ei ole varsinaisesti vastuussa siitä, mitä hän ajattelee. Olemme koko ajan etäällä. Jos kritiikkiä osoitetaan, voi aina todeta, että siitä vaan. Se on se kohde, jota tässä kritisoidaan, eikä suinkaan omaa ajatteluani. Siinä mielessä juuri näin, kuten sanoitte. Pelko ja vaaran tunne menetelmässä liittyvät siihen, että nyt joudumme olemaan alttiita kritiikille ensinnäkin. Jos joku on eri mieltä asioista kanssamme, se on me, jotka olemme tuottaneet tuotoksemme itsenäisesti. Kritiikki kohdistuu meihin, meidän omaan ajatteluumme. Totta kai se on aika ymmärrettävää ja inhimillistä, että ihminen pyrkii tavalla tai toisella suojautumaan tämän kaltaiselta. Tietty prosentti oppijoista tuntee kyllä olonsa aika epämukavaksi. Ainakin alussa, kun lähdemme tätä menetelmää soveltamaan. Siellä on epävarmuuden ja kenties jopa ahdistuksen tunteita, jotka liittyvät haavoittuvuuteen.

Haastattelija 2 [00:20:34]: Saako muuten kysyä, onko sinulla tämä käytössä niin, että sinä olet se, joka lukee OnePaget? Vai lukevatko opiskelijat toistensa OnePageja?

Puhuja 1 [00:20:45]: Tässä liiketalouden versiossa opiskelijat eivät tyypillisesti lue toistensa tuotoksia, vaan tyypillisesti minä, joka olen kurssin vetäjänä, teen arviointityön. Siinä ei tällaista ristiinpölytystä kovasti ole tapahtunut. Tämä saattaa liittyä, kun otit tämän esille. Tämä on aika mielenkiintoinen kysymys. Tämä saattaa liittyä mallioppimiseen, jota olen vähän pohtinut tässä viime vuosien aikana. Toistaiseksi minulla on ollut sellainen kanta, että ensinnäkin ihan systemaattisesti kaikilla kursseilla, joilla tätä menetelmää sovelletaan, opiskelijat aina melkein ensimmäisenä kysyvät, voisitko näyttää jonkin mallin. ”Voisitko näyttää mallin? Näytäpä tähän eteen, miten tämä tapahtuu.” Minä sitten kerron heille, että en aio näyttää teille mallia. Siihen on tietyt syyt, miksi nimenomaan vältän mallin kautta oppimista. Totta kai varmasti löytyy, voisin tarjota oikein hienon käsittelyn jostakin aiheesta, mutta pidän sitä vähän vaarallisena siinä mielessä, että kriittisen ajattelun päämääränä on itsenäinen ajattelu ja sen harjoittaminen. Harjoitamme itsenäistä ajattelua. Kaikki valinnat, joita teemme… Olisi hyvä, että ne tapahtuisivat myös virheiden kautta. Opimme virheiden kautta ihan merkittävästi. Mallin kautta oppimisessa on se vaara tai hankaluus, että tietyllä tavalla kenties ruokimme, annamme oppijoille, implisiittisesti tai muuten, pieniä vinkkejä, että hei muuten, tee tällä tavalla. Tämä olisi oikea tapa. Kriittisen ajattelun harjoittamisessa ei ole oikeita ja vääriä tapoja. Kuten sanoin, virheiden kautta oppiminen on ihan keskeistä. Pyrin korostamaan sitä, ja nämä tehtävät, joita teemme, eivät ole suljettuja. Tietyllä tavalla se, mitä opiskelijat usein kysyvät halutessaan mallia: He kysyvät, kun he ovat tottuneet siihen, että heille annetaan suljettuja tehtäviä. Suljettu tehtävä tarkoittaa sitä, että tehtävän tekijä tietää jo kuullessaan tehtävän, kuinka se suoritetaan oikein ja kuinka väärin. Nämä ovat suljettuja tehtäviä. Sitten taas kun harjoitamme kriittistä ajattelua, ovat kaikki tehtävät avoimia. Se tarkoittaa sitä, että tekijä ei voi tietää, miten hän päätyy oikeaan ratkaisuun. Siksi oppijat aina kysyvät, että ”kerro nyt, mikä on oikea ratkaisu tähän”. Kaikki kysymykset liittyen oikeaan ja väärään tai malliin johdattelevat tietyllä tavalla juuri siihen turvalliseen maailmaan, josta tulemme tähän menetelmään. Sen takia välttelen mallien kautta käsittelyä ja oikean ja väärän kautta tarkastelua. Kun oppijat haluavat tietää, että ”mistä minä sitten tiedän”. Sanon, että sinun täytyy luottaa omaan ajatteluusi. Niin se lukijakin aikoo. Lukija arvioi, voiko tähän luottaa. Kysymys on nimenomaan matkan tekemisestä, eikä siitä, miksi hän päätyy juuri tiettyyn suuntaan. Suunnat ovat jokaisella ainutlaatuisia, mutta kysymys on, miten kukin matkaansa OnePagella taivaltaa ja miten hän tuottaa luottamusta lukijalle. Tästä on kysymys, eikä siitä, että mallin mukainen suoritus on kiitettävä. Jotenkin näin.

Haastattelija 2 [00:25:06]: Ajattelin itse enemmän niin, että kun kaikilla on valmista, voisi olla kiinnostavaa yhteisesti keskustella eri lopputulemista ja saada kritiikkiä myös vertaisilta lopputuloksesta.

Puhuja 1 [00:25:22]: Ehdottomasti!

Haastattelija 2 [00:25:25]: Se voi olla myös tällainen, teillä taitaa olla aika isot ryhmät.

Puhuja 1 [00:25:32]: Juuri tulin tähän, että tämä olisi ehdottomasti se, mitä olisi kiva tehdä. Ja vaikka kuinka paljon jatkaa sen jälkeen, kun kaikki on valmista. Ikävä kyllä resurssit tulevat tässä vastaan. Meillä ei ole sitä mahdollisuutta. Päin vastoin jopa niinkin, että suunta tuntuu olevan siihen suuntaan, että arviointiin ei kyetä laittamaan niin paljon aikaa ja resursseja kuin mitä se ehkä vaatisi. Joudumme tekemään kompromisseja tässä mielessä, mutta ehdottomasti tuo, mitä Juhana sanoit. Olisi hienoa, jos pystyisimme käymään läpi vähän tarkemmin sitä.

Haastattelija 1 [00:26:14]: Jäin vielä miettimään tätä, että jos ensin on tutkimusvaihe, jossa kerätään mahdollisimman paljon tietoa niin kauan kuin tarvitsee. Sitten kun on valmis, lähtee kirjoittamaan OnePagea, hyvin tiukasti rajattua määrää omia ajatuksiaan ulos. Kenelle hän kirjoittaa tätä yhtä sivua? Onko se lehtiartikkeli, muille opiskelijoille, opettajille? Se vaikuttaa siihen, millaisia asioita siihen laitetaan. Onko tässäkin oma arvio? Mikä olisi ohjenuora?

Puhuja 1 [00:26:54]: Ohjenuorana on, että oppijat kirjoittavat asiantuntijayleisölle. Se eräällä tavalla helpottaa kirjoitustyötä. Kun tila on hyvin rajattu, niin kaikki… Meillähän tyypillisesti tällaisissa osatehtävissä on ensin luennot, joiden puitteissa opitaan. Opettaja opettaa tiettyjä, vaikka talouteen liittyviä malleja. Ne käydään yhdessä läpi, minkä jälkeen tehtävä, johon kukin ryhtyy, lähtee soveltamaan näitä malleja jossain halutussa ympäristössä. Tämä on tyypillinen asetelma. Se, mikä helpottaa siinä, että kohderyhmänä on asiantuntijayleisö, on, että sivusta ei tarvitse käyttää tilaa ihan perusasioiden esittelyyn. Esimerkiksi kun mallit on jo annettu oppijalle, ei oppijan tarvitse palauttaa tällaista yleisesittelyä, että tässä mallissa on kysymys siitä, tästä ja tuosta. Hän pääsee aika nopeasti suoraan itse asiaan, eli soveltamiseen. Kirjoittaja voi aina kirjoittaa sillä oletuksella, että kohdeyleisö tuntee perusteet. Päästään soveltamaan ja kerrotaan, kuinka malli toimii. Keskitytään syy- ja seuraussuhteisiin. Siitä on kysymys. Tässä mielessä se on helpompaa, kun ei tarvitse käyttää kovasti energiaa sen turvaamiseen, kerronko riittävän selkeästi ja täydellisesti jostain asiasta, jotta lukija ymmärtää ja pysyy kärryillä.

Haastattelija 1 [00:28:49]: Tämähän kuulostaa tosi hyvältä! Tämä helpottaa opettajan työtä. On vähemmän lukemista, ja opiskelijoiden oppimistulokset ovat parempia. He kehittyvät ajattelijoina. Onko tässä jotain raskasta tai hankalaa opettajan näkökulmasta? Miksi kaikki kaikkialla eivät vielä käytä tätä? Tämähän kuulostaa tosi hyvältä.

Puhuja 1 [00:29:12]: Olen pohtinut tätä kysymystä. Toistaiseksi ajattelen niin, että opettajan näkökulmasta ei ole välttämättä kovin helppoa siirtyä perinteisestä opettamista tämän kaltaiseen. Pari vuotta sitten kirjoitin lyhyen artikkelin, jossa kuvaan menetelmän ensimmäistä yhdeksää vuotta ja sitä, miten se on toteutunut. Siinä yritän vähän valottaa sitä, että jotta menetelmä toimii rakenteellisesti ja systemaattisesti läpi koko opintokokonaisuuden, niin eri osatekijöiden pitäisi tukea kriittisen ajattelun harjoittamista. Otan esimerkin. Kun meillä on luentoja kurssin aikana, niin luennot itsessään olisi syytä olla kaiken aikaa kriittisen ajattelun harjoittamista. Opettajan, joka luentoa pitää, oman ajattelun olisi hyvä seurata kaiken aikaa kriittisen ajattelun periaatteita. Tarkalleen ottaen kysymys on syy- ja seuraussuhteiden tarkastelusta. Kun puhumme todellisuuden ymmärtämisestä, puhumme kaiken aikaa syy- ja seuraussuhteista. Tarkastelemme erilaisia kausaalisuhteita, virheitä ja tulkintoja. Pyrimme kaiken aikaa, matkamme on kohti todellisuutta. Tiedämme, että todellisuus näyttäytyy eri tavoin eri ihmisille. Ymmärrämme subjektiivisuuden olosuhteen, mutta kykenemme kuitenkin jakamaan ymmärrystä muiden ihmisten kanssa. Tietyllä tavalla kaiken aikaa keskustelun, jota luennoilla käydään, tulisi rakentua kriittisen ajattelun periaatteelle. Sen jälkeen tehtävä, joka annetaan oppijalle, täytyy suunnitella niin, että se on avoin, eikä suljettu. Se mahdollistaa sen, että kukin lähtee viemään sitä siihen suuntaan, mihin suuntaan kenenkin matka vie. Joten ajattelen ehkä niin, että jos opettaja on koko uransa soveltanut perinteisempää tapaa, niin siitä yhtäkkiä siirtyminen kriittisen ajattelun harjoittamiseen vaatii työtä. Varmasti jotain pedagogiaan ja omaankin ajatteluun liittyvää muutosta. Se ei ole niin helppo asia, että okei, yksi sivu. Ratkaistaan se sillä, että osatehtävä on vain yhden sivun pituinen. Se ei sitä itsessään, kokonaisuudessa ratkaise sitä asetelmaa.

Haastattelija 1 [00:32:20]: Ehkä opettajana uskallan tunnustaa, että koska en itse ole saanut oppia tämän mallin mukaisesti, vaan perinteisellä tavalla, on helpompaa jatkaa niin kuin on itse oppinut. Kuvittelisin, että mitä useampi opettajakin olisi joutunut käymään läpi tällaista kriittisen ajattelun… Tai tiivistämistä ja kaikenlaisia asioita, jotka liittyvät menetelmään, niin sen helpompi se olisi ottaa käyttöön. Mehän olemme, myös opettajat, varovaisia paljastamaan, kuinka vähän tiedämme maailmasta tai muuta.

Haastattelija 2 [00:32:57]: Minulle tulee tästä mieleen se… Yhdestä tällaisesta nimenomaan kriittisen ajattelun opettamiseen liittyvästä artikkelista poimin tällaisen. Joku APA:n asiantuntijapaneeli on kriittisen ajattelun määritelmään kirjoittanut näin, että minkälainen on kriittinen ajattelija. Jos opettajan täytyy täyttää nämä kriteerit… Se on aika kova kriteeristö. Tässä lukee, tämä on siis pitkä. Ihanteellinen kriittinen ajattelija on tottumuksiltaan kyselevä, tietämystä tavoitteleva, järkeilyyn luottava, avarakatseinen, joustava, arvioissaan tasapuolinen, henkilökohtaisten ennakkoluulojensa tunnistamisessa vilpitön, arvostelmissaan harkitsevainen ja halukas harkitsemaan uudelleen, ongelman asettelussa selkeä, monimutkaisia aiheita käsitellessään järjestelmällinen, relevanttia informaatiota etsiessään huolellinen, kriteerejä asettaessaan järkiperäinen, tutkimuksessaan asiaan keskittynyt ja sinnikäs pyrkiessään tuloksiin, jotka ovat niin täsmällisiä kuin aihe ja tutkimuksen olosuhteet sallivat.

Puhuja 1 [00:34:11]: Kohtalaisen vaativa lista. Minulla on mielessä metafora. Usein metaforat hyvin kiteyttävät asiaa. Tässä kriittisen ajattelun harjoittamisessa jälleen tämä talometafora. Taloahan käytetään moneen tarkoitukseen. Tämäntyyppinen talon käyttö kriittisessä ajattelussa, että kriittinen ajattelu eräällä tavalla ratkaisee kahden ääripäättelytavan ongelmia. Toinen ääripää edustaa sen kaltaista ajattelua, jossa ihmisellä on hyvin voimakkaita mielipiteitä kaikista asioista. Mitä ikinä tälle ihmiselle tarjotaankaan, hänellä on hyvin voimakas kanta. Mielipiteitä ei juuri muuteta. Usein sanotaan, että on vahvat mielipiteet. Tämän kaltainen ihminen. Tällainen ihminen, jolla on vahvat mielipiteet, tyypillisesti saattaa juontua siitä, että tällainen ihminen haluaa suojella ydintään. Hän haluaa suojella sitä, mitä ikinä ajatteleekaan maailmasta. Tilanne, jossa potentiaalisesti käsityksiä pitäisi muuttaa, on vaarallinen. Näin ollen on parempi suojella. Sillä tavalla pysyy suojassa, kun pitää tiukasti kiinni omista mielipiteistään ja hyvin nopeasti kertoo, mitä ajattelee, ja mistä asiasta tahansa. Se on toinen ääripää. Toisessa ääripäässä on sellainen ihminen, joka ottaa vastaan monenlaista, mutta jonka ajattelu perustuu siihen, että hän uskoo asioita. Kun hänelle kerrotaan asioita, hän luottaa ja uskoo sitä mukaa, kun asioita tarjotaan. Hän rakentaa puolestaan ajattelun uskomusten varaan. Kriittinen ajattelu ratkaisee näitä molempia ääripäitä. Talo tulee tässä käyttöön tällä tavalla, että jos mielemme on ikään kuin talo. Iso kartano vaikkapa. Siellä kulkee henkilökuntaa paikalla. Siellä on ulko-ovi, joka johtaa eteisaulaan. Eteisaulassa on taas seuraava ovi, joka johtaa sisätiloihin. Nämä kaksi ovea siinä, ulko-ovi ja sisempi ovi. Ne kuvaavat tätä asetelmaa. Ihminen, jolla on hyvin vankat mielipiteet kaiken aikaa kaikista asioista. Hän on talometaforassa… Hän on kartano, jonka ulko-ovet ovat kiinni kaiken aikaa. Ne on lukittu. Sinne ei kukaan pääse. Matkamiehet saavat kulkea tyhjin käsin ohi, ja sinne ei hevillä päästä sisään. Sitten taas uskomuksiin perustuva ymmärrys on sellaista, jossa sekä ulko-ovet ovat auki että aulasta sisätiloihin kulkeva ovi. Molemmat ovat auki. Kaikki kulkijat pääsevät – eivät pelkästään aulaan, vaan kulkemaan myös sisätiloihin. Haahuilemaan, mihin haluavat. Kriittinen ajattelu tuo tietyllä tavalla tasapainon tähän malliin. Pidämme ulko-ovia auki. Matkamiehet ja -naiset pääsevät sinne levähtämään. Saavat istua aulassa. Henkilökunta tarjoaa heille siellä lämpimiä juomia. Mutta seuraava ovi on kyllä sitten kiinni. Aulan ja sisätilojen välisellä ovella on vartija. Jokainen matkamies tentataan. Heidät haastatellaan. Millä asialla ollaan? Millä perusteella? Vasta kun perusteet ovat kunnossa, päästään kenties sisätiloihin. Tämän tyyppinen tasapainokysymys tässä on. Vältämme ääripäitä ajattelussa. Ei liian joustamatonta, eikä liian joustavaa. Tasapaino tapahtuu tällä tavalla. Se kuulostaa vähän vaativaltakin. Meidän pitäisi kaiken aikaa olla, kuten Juhana tuossa luki, valmiita muuttamaan omia käsityksiämme, kun näyttää siltä, että evidenssiä on siihen suuntaan. Meidän pitää kyseenalaistaa ensisijaisesti omia kantojamme. Mutta ei tietenkään niin, että heti kun kuulemme mitä tahansa, olemme vaihtamassa mielipidettä. Tässä on selvästikin kyseessä tasapainoilu näiden äärilaitojen välillä.

Haastattelija 1 [00:39:21]: Voisin kysyä mielipidettäsi. Mitä mieltä olet sellaisesta: Minulle tuli mieleen, kun luin tästä menetelmästä… Mitä jos sen veisi pois tästä yhdestä sivusta? Tai kirjoittamismaailmasta. Tämähän on sukua tavallaan tällaiselle perinteiselle elevator pitchille, hissipitchaukselle, jossa sinulla on 30 sekuntia aikaa myydä ajatus jollekin toiselle. Tai mikä se on, Pecha Kucha, jossa sinulla on rajallinen määrä kalvoja, joita saat näyttää. Saat puhua korkeintaan 20 sekuntia per kalvo. Rajoitetaan myös siinä, kuinka paljon on aikaa ja paljonko materiaalia. Miten näet: Onko tämä kammotus, jos sen vie pois paperilta? Voisiko tämä olla suunta, johon kehittää tätä?

Puhuja 1 [00:40:10]: Se täysin mahdollista. En ole ihan ajatellut sitä näin, mutta pidän kyllä ihan mahdollisena sitä, että napakkuus ja tietty asioiden yksinkertaistaminen voisi olla siinä päämääränä. Kokemus on näyttänyt, että yksi sivu, kun tila käytetään tehokkaasti. Emme voi käyttää korkeita rivivälejä, vaan sivu täytyy käyttää tehokkaasti. Sinne saa mahtumaan sellaiset tuhat sanaa. Sinne saa yllättävän monimutkaista argumentointia ja päättelyä. Se on lukukokemuksena ainakin, jos ei kirjoittamiskokemuksena, hyvin hidas. Siitä puuttuu jotenkin… Yritän tässä vähän muotoilla, miten… Kun kuulen tällaisen ajatuksen, että se liittyisi vaikkapa puhemuodossa tällaiseen hissipuheeseen. Minulle tulee mieleen, että tämä on tuotoksena huomattavan paljon hitaampi ja laajempi asia kuin mitä liittäisin hissipuheeseen. Se liittyy vähän tämän tyyppiseen asiaan kuin… Tätäkin opiskelijat kysyvät usein. Tai se ei ole niinkään kysymys, vaan tulee sellainen tietty väittämä silloin tällöin vastaan. Se toistuu. Opiskelija sanoo näin, että ”nyt on hankaluutena se, että tämä sivun mitta on niin rajallinen, että en kykene ilmaisemaan ajatustani”. Jos hän saisi kaksi sivua, kykenisi hän ajatuksensa ilmaisemaan. Yleensä vastaan niin, että tiedätkö, koko universumin rakenteen pystyy ilmaisemaan tarpeen tullen kolmella lauseella. Sivukin on jo erittäin pitkä ilmaisu, jos sen haluaa käsitellä. Yritän kertoa siitä, että tila ei itse asiassa millään muotoa rajaa ajatteluamme. Kun joku sanoo, että nyt on niin, että en pysty ajattelemaan tätä asiaa loppuun, kun minulla ei ole riittävästi tilaa, tarkoittaa sitä, että ajatteluprosessi on vielä kesken. Emme vielä osaa sanoittaa asioita. Emme omista ajatusta vielä. Olemme silloin vähän puolimatkassa vielä. Joudumme vähän lainailemaan, että saisimme kokonaisen jutun. Se kuvastaa enemmän sitä, että se ei ole vielä valmis. Mutta sitten, kun se valmistuu, eli saamme sellaiset 1000 sanaa sivulle. Jostain syystä, sanokaa te, miten te ajattelette, mutta minulle se on lukukokemuksena hidas ja vaativa ja onnistuessaan paljon merkittävämpi kuin hissipuhe, joka väkisinkin joutuu olemaan hyvin… Kolmella sanalla hyödyt. Hyödyt täytyy sanoa heti, jotta kuulija jaksaa kiinnostua. Tämä on sillä tavalla hyvinkin kaukana sellaisesta maailmasta, jossa pitää muutamalla sanalla sanoa, vaikka tällaisia hyötyseikkoja. Miten te ajattelette? Minulla on tämäntyyppinen oletus.

Haastattelija 2 [00:43:36]: Minulle tuli tuosta Markuksen kysymyksestä mieleen. Minäkään en lähtisi tuohon suuntaan. Jos lähtisin pois tekstistä, lähtisin dialogiin, joka on luonteeltaan ihan erityyppinen. Sellainen klassinen sokraattinen metodi, jossa keskustelemalla löydetään joku synteesi esimerkiksi ajatuksista tai päädytään johonkin tiettyyn: Tämä on nyt tässä tapauksessa oikein. Se olisi ehkä enemmän sellainen, joka tehostaisi nimenomaan kriittisen ajattelun puolta. Kaikki kuuntelevat ja ovat avoinna kaikille vaihtoehdoille. Yhteisesti tullaan johonkin lopputulokseen. Se voisi olla ei-kirjallinen metodi.

Puhuja 1 [00:44:21]: Joo, tuo kuulostaa ehkä juuri hitautensa ja reflektoinnin näkökulmasta siltä suunnalta. Voisin hyvin kuvitella, että tuo edustaisi sitä. Se toisi nimenomaan päättelyä esiin. Olemme kaiken aikaa kiinnostuneita päättelystä. Miten ajattelu kulkee A:sta B:hen ja siitä eteenpäin? Millä perusteella ajattelija sanoo, että näin edetään? Tämä on kaiken aikaa meillä keskiössä. Hissipuheessa joudutaan tietyllä tavalla ohittamaan. Se perustuu siihen, että meidän täytyy olettaa, että kuulijalla ei ole kärsivällisyyttä. Hän haluaa pihvin heti. Se täytyy heti sanoa. Jos pihvi ei ole riittävän mehukas, niin ei armoa.

Haastattelija 2 [00:45:27]: Ajattelen ehkä, että hissipuheessa on jopa, jos menemme talovertauskuvaan, niin yritämme tiirikoida auki seuraavan oven tai tunnemme pamfletteja pakolla oven alta sisään. Ylipuhua kaikin keinoin. Pitää saada toinen uskomaan.

Puhuja 1 [00:45:47]: Tuo on aika hyvä. Saa herätettyä henkilökunnan, kun laittaa oven alta mehukkaan lapun, jossa on hyvä tarjous.

Haastattelija 1 [00:46:00]: Onko jotain keskeistä vielä tähän menetelmään liittyen, mitä emme ole käsitelleet tai mitä pitäisi vielä mainita?

Puhuja 1 [00:46:06]: Sellainen, mikä tulee mieleen, mikä on tullut mainittua ohimennen ainakin. Menetelmän, en ehkä niinkään ajattele tätä OnePagea, vaan kriittisen ajattelun harjoittelua laajemmin. Sen merkitys erityisesti korkeakouluympäristössä. Tietyllä tavalla ymmärrämme tai hyväksymme, täytyy hyväksyä se, että koulujärjestelmämme ei välttämättä tuota kriittisitä ajattelua sillä voimakkuudella kuin olisi suotavaa. Mutta tiedämme nyt tulevaisuudesta aika paljon: Mihin suuntaan, vaikka työelämä tai teknologia ovat kulkemassa. Ymmärrämme sen, että yhä vähemmän ihmiselle jää sellaisia alueita, joita ihmisen kannattaa koneiden sijaan tehdä maailmassa. On se sitten liiketoimintaa tai mitä tahansa toimintaa. Nyt, kun näitä listoja eri aikoina on tuotettu, että mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Se lista tuntuu koko ajan vain lyhenevän. Yhä vähemmän jää ihmiselle. Melkein nykyään näyttää olevan, että kriittinen ajattelu ja luovuus: Luovuus ja kriittinen ajattelu ovat sellaisia, jotka ovat meidän osiamme. Kyllä sen hyvin voi ymmärtää, jos nyt ajattelemme tarjoamaamme koulutusta, niin eivät yritykset, jotka koulutettua väkeä tarvitsevat. Eivät he tarvitse googlettajia: Kaikki osaavat googlettaa. Ei se ole mikään taito, joka erottaisi, ja josta syntyisi pitkäkestoista menestystä. Tietyllä tavalla kaikki tiedämme jollain tasolla, mikä roolimme, ihmisen rooli on tulevaisuudessa työntekijöinä ja organisaatioissa. Mielestäni meidän pitäisi kaiken aikaa ponnistella. kun kerran ymmärrämme ja tiedostamme, mitä tuleman pitää, meidän pitäisi myös koulutusjärjestelmä jollain tavalla saada vastaamaan juuri näihin tarpeisiin. Ja että se olisi luontevaa, että korkeakoulussa toiminta perustuisi nimenomaan itsenäisen ajattelun harjoittamiseen. Näitä itsenäisesti ajattelevia ihmisiä organisaatiot tarvitsevat. Toistoon ja matkimiseen liittyvät toiminnot pystytään automatisoimaan, tulevaisuudessa erityisesti automatisoidaan niitä tehtäviä. Ajattelisin, että olemme aika keskeisen asian kanssa tekemisissä. Juuri tätä tavalla tai toisella, eri menetelmillä. Tämä nyt on vain yksi, mutta eri menetelmillä pitäisi harjoittaa.

Haastattelija 2 [00:49:11]: Juu, samaa mieltä tästä. Vaikka tie voikin olla raskas, niin mitä pidemmälle pääsee, sitä paremmin itsenäistä ajattelua hallitsee, niin sen vapaampi on… Uskon, että opiskelijat ovat. Se tuo pääomaa sinnekin kaikin puolin. Minustakin tuntuu, että tämä on suunta tai asia, johon korkeakoulujen pitäisi satsata jopa enemmän. Tai kiinnittää enemmän huomiota siihen.

Haastattelija 1 [00:49:38]: Joo. Kello alkaa olla paljon. Kiitos Jukka ajastasi ja että tulit tänne! Mistä kuulijat löytävät lisätietoa tästä, jos he haluavat perehtyä lisää menetelmään?

Puhuja 1 [00:49:49]: Helposti. Googlaamalla Jukka Kaisla, samannimisiä ihmisiä ei ole kuin yksi, päätyy väkisinkin jukkakaisla.fi-sivustolle. Siellä on menetelmää käsittelevää materiaalia, ohjeistusta ja lyhyitä artikkeleita, joissa kuvataan menetelmän soveltamista. Sieltä löytyy!

Haastattelija 2 [00:50:14]: Kannattaa käydä siellä!

Haastattelija 1 [00:50:16]: Hyvä, kiitoksia!

Puhuja 1 [00:50:17]: Kiitos, kiitos että kutsuitte ja sain tulla keskustelemaan!

Haastattelija 2 [00:50:22]: Kiitos tosi paljon!

Haastattelija 1 [00:50:22]: Ilo oli meidän. Ja kiitos myös kuulijoille. Löydätte meidät Metropolian MetroPodia-podcast-sarjasta, ja mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. Lähettäkää palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita meille osoitteeseen pedagoginehetki[at]metropolia.fi.

[äänite päättyy]

[äänite alkaa]

[00:00:000]: [tunnusmusiikki alkaa]

Markus [00:00:09]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se, mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa tänään minä Markus ja kollegani Juhana.

[00:00:40]: [tunnusmusiikki päättyy]

Markus [00:00:41]: Moi Juhana.

Juhana [00:00:42]: No moi.

Markus [00:00:43]: Meille tuli vähän taukoakin näissä podcasteissa, useasta asiasta johtuen, mutta aika paljon minä syyttäisin opetuksia siitä, että tuli tauko.

Juhana [00:00:51]: Kyllä kyllä, työt tulevat töiden edelle.

Markus [00:00:53]: Mutta näinhän se pitääkin olla, että opetusten on rullattava.

Juhana [00:00:57]: Kyllä kyllä, ja sehän on oikein mukavaa olla opettamassa, ei siinä mitään.

Markus [00:01:01]: Ihan mukavaa olla äänittämässä podcastia myös.

Juhana [00:01:03]: Kyllä, pitkästä aikaa.

Markus [00:01:04]: Joo. Sinä tulet nyt vähän niin kuin sokkona tänne, sanoin sinulle, että puhutaan vähän opettamisen ja oppimisen tulevaisuudesta ja että älä valmistaudu, minulla on sinulle kysymyksiä.

Juhana [00:01:15]: Kauhunsekaisin tuntein odottelen tässä mitä tulee tapahtumaan.

Markus [00:01:19]: No hyvä. Ajattelin, että tällaisena vähän niin kuin kokeiluna kanssa, että katsotaan minkälaista keskustelua tästä syntyy. Olen ihan varma, että hyvää. Ennen kuin menen varsinaisiin niihin kysymyksiin tai taustoitan sen enempää, niin mitkä ovat ensimmäiset lyhyet ajatuksesi, jos sanoin, että puhumme opettamisen ja oppimisen tulevaisuudesta?

Juhana [00:01:34]: Itselleni tavallaan tulee erilaisia skenaarioita mieleen siitä. On dystooppisia ja utopisia skenaarioita siitä, mihin se menisi.

Markus [00:01:42]: Eikä mitään siltä väliltä. [nauraa 00:01:43]

Juhana [00:01:44]: Niin, todellisuus on todennäköisesti niiden välistä.

Markus [00:01:47]: Todennäköisesti, joo. Olet saattanut joskus lukea jotain scifikirjoja tämän perusteella.

Juhana [00:01:52]: Se voi olla, että nekin ovat.

Markus [00:01:54]: Utopia ja dystopia.

Juhana [00:01:55]: Kyllä.

Markus [00:01:56]: Muuta tärkeää ei olekaan. Eli aihe tuli siitä, että minä pidän täällä meidän osaamisalueella Metropoliassa tällaisia pedakahvikeskusteluja ja joku lähetti minulle, en muista edes kuka, mutta sain sähköpostin, että voisimme jossain pedakahvikeskustelussa käsitellä Jouni Kosken tulevaisuuden pedagogiikkaan liittyviä kysymyksiä. Ja nämä olivat aika kiinnostavia nämä kysymykset, jotka minulle lähetettiin sähköpostitse. Vähän selvitin sitä sitten jälkeenpäin, Jouni Koski on siis Laurea-ammattikorkeakoulun rehtori, ja hän on pitänyt puheen virtuaalisilla ammattikorkeakoulupäivillä toukokuussa 2021. En itse siis ollut paikalla, enkä tiedä sen tarkemmin miten hän näitä kysymyksiä käytti, voi olla jopa, että oli jotain työpajajuttuja tai jotain sellaista, että näitä piti pohtia. Tosiaankin joku oli kirjoittanut näitä muistiin ilmeisesti ja lähetti minulle sähköpostitse, ja minä ajattelin, että tämähän voisikin toimia meillä täällä podcastin aiheena, niin voimme levittää ajatuksiamme näistä asioista. Kysymyksiä on jonkin verran, ehkä voisin sitä vielä taustoittaa, että minun näkökulmastani, kun nyt tiedän nämä kysymykset etukäteen, niin sen ehkä hieman huomaa, että nämä kysymykset on tehty kesken pahinta covid-pandemiaa ja etätyöskentelyä ja tällaista. Eli näissä on aika vahva sellaisen etätyöskentelyn ja virtuaalisuuden painopiste näissä kysymyksissä, mutta se on ihan ok, siihen suuntaan kuitenkin vähän enemmän tuntuu, että ollaan menossa muutenkin. Vaikka olemmekin nyt Metropoliassa vähän jo palanneet lähiopetukseen, niin kyllähän se virtuaalinen on sellainen keskeinen kysymys, mitä tulee pedagogiikkaan ja opettamiseen. Okei, ensimmäinen kysymys, ellei sinulla ole nyt jotain heti. [naurahtaa 00:03:38]

Juhana [00:03:40]: Minä säästelen ne paukut näihin vastauksiin.

Markus [00:03:42]: Säästele paukut. Ensimmäinen kysymys voisi olla tällainen, kuin tuleeko digitaalisen koulutuksen määrä ohittamaan ammattikorkeakoulujen perinteisen koulutuksen määrän? Jos, niin milloin?

Juhana [00:03:52]: [naurahtaa 00:03:52] Okei. No dystooppinen vastaus minun näkökulmastani on se, että tulee. Ja utopinen vastaus olisi sitten että ei tule. Perusteluna on itselleni se, että ainakaan vielä tällä hetkellä teknologia ei ole sellaisessa vaiheessa, että kohtaaminen aidosti onnistuisi etänä, vaan se on asiapitoista kommunikointia ja hyvin paljon raskaampaa, kuin todellinen läsnäolo ihmisten kanssa. Se ei myöskään edistä inhimillisyyttä, vaan se edistää tiettyjen tällaisten asiakokonaisuuksien siirtoa, joka on minusta vain osa opettamista, tai osa ikään kuin koulun tehtävää. Minun mielestäni koulun pitää valmistella ihmiset elämään ja siihen kuuluu muitakin asioita, kuin vain jonkun yksittäisen substanssiasian opettaminen. Ja yleensä työelämässäkin selviäminen tarvitsee jotain muitakin komponentteja, ja niitä on vaikeaa tavallaan saada toteutumaan puhtaasti etänä. Mutta sitten sanotaan nyt näin, että veikkaisin, että tähän suuntaan meitä painostetaan ja koulutus halutaan nähdä puhtaasti jonkin vaikka osaamisen ja substanssin siirtämisenä, mikä on suppea ja väärä näkemys, mutta monilla se tuppaa olemaan.

Markus [00:05:20]: Eli jos tulkitsen sinua oikein, niin näet tämän dystooppisena juuri sen takia, että kohtaaminen tällaisessa digitaalisessa koulutuksessa ei ole tarpeeksi monimuotoista.

Juhana [00:05:30]: Niin, se ei ole riittävän herkkää, siitä katoaa suurin osa kommunikaatiosta ja yhdessä olemisen tavallaan sellaisesta positiivisesta vaikutuksesta ja sen korvaa se, että ollaan tehokkaita ja vältellään ikään kuin sellaista epämääräisempää problematiikkaa, jota liittyy ihmisenä olemiseen.

Markus [00:05:54]: Minä heti hyppään pois näistä kysymyksistä, ja se, että me muutamme digitaalisemmaksi, niin siinähän on mahdollisuuksia, siis jos puhutaan vaikka oppimisen demokratisoimisesta, että jos me digitalisoimme ja opetamme enemmän verkossa, niin sitten se olisi mahdollista, että useampi pääsisi käsiksi tähän oppimiseen. Useampi kuin tällä hetkellä, ehkä opiskelijamääriä olisi mahdollista kasvattaa, että useammalla olisi opiskelupaikka, että voisimme mennä omien maan rajojen ulkopuolelle ja ottaa globaalimmin opiskelijoita.

Juhana [00:06:27]: No se on sitten eri juttu. Jos halutaan kansainvälistä koulutusta, niin se täytyy tietenkin järjestää sillä lailla, että se on mahdollista tehdä. Suomen sisällä ei tietenkään haluta, että jollekin tietylle spesifille alalle valmistuu liikaa opiskelijoita, ja sen takia sellainen opiskelijamäärän kasvattaminen ei välttämättä ole järkevää. Toki on myös niin, että minä en vastusta digitaalisten välineiden ja laitteiden käyttöä, sitähän me täällä koko ajan teemme ja käytämme, mutta kysymys oli aseteltu mielestäni sillä lailla, että se on joko tai.

Markus [00:07:04]: Joo, nämä kaikki kysymykset ovat vähän joko tai, ja enemmän kallellaan siihen virtuaaliseen puoleen. [naurahtaa 00:07:10]

Juhana [00:07:10]: Hyvä, tästä tulee kiusallinen keskustelu.

Markus [00:07:12]: [naurahtaa 00:07:12]

Juhana [00:07:13]: [naurahtaa 00:07:13]

Markus [00:07:15]: Me voimme pohtia sitä kanssa, että mitä se vaatisi, että se mahdollistaa, että se olisi hyvä asia. Tässähän oli aika selvää, että se vaatisi, että se teknologia muuttuisi niin paljon, että se kohtaaminen olisi jotenkin kokonaisvaltaisempaa, kuin se tällä hetkellä on ihmisen kohtaaminen ja se keskustelu olisi jotenkin luonnollisempaa, että se olisi muutakin kuin sellaista aikataulutettua ja pelkän ehkä videokuvan perusteella, tai vielä pahempi, pelkän äänen perusteella, että jotenkin näkisi sen ihmisen enemmän kokonaisena.

Juhana [00:07:43]: Joo, jotain eroa siinä on, kyllä kaikki tietävät, ketkä ovat olleet erilaisissa Zoom-kokousmaratoneissa, että ei se ole ihan sama asia kuin livenä paikalla olo. Tai jos osallistuu kokoukseen Zoomissa, niin se on raskaampaa ja siitä saa vähemmän irti.

Markus [00:08:00]: No, hyppään nyt seuraavaan kysymykseen. Seuraava kysymys on sellainen, kuin että loppuuko lähiopetuksen toteuttaminen kokonaan kysynnän hiipuessa?

Juhana [00:08:07]: No tässäkin tavallaan täytyy ajatella muutamia asioita, eli nyt puhutaan siitä, mitä opiskelijat haluavat, jos puhutaan kysynnän hiipumisesta, niin käytännössä minä tulkitsen sen niin, että opiskelijat eivät haluaisi tulla lähiopetukseen. Osittain varmasti pitää paikkansa, että opiskelijat mieluummin jäävät kotiin ja hoitavat asiat nopeammin, tehokkaammin, ja pystyvät tekemään kaikkea muuta siinä sitten sillä ajalla, joka on säästetty sillä, että tullaan paikan päälle. Mutta sitten taas, jos ajatellaan, mikä on sen oppimistilanteen vaikuttavuus, niin mitä minä nyt olen ainakin itse opiskelijoiden kanssa tänä syksynä keskustellut, koska he ovat nyt olleet kuitenkin puolitoista vuotta etänä ja nyt lähiopetuksessa, niin hyvin monet ovat sanoneet, että on joo raskaampaa ja vähän ärsyttävää tulla tänne kampukselle, mutta kyllä siitä paljon enemmän jää myös päähän siitä opetuksesta. Suurin syy minun mielestäni siihen on, että opiskelija, joka tekee esimerkiksi jotain harjoitusta koulun tiloissa, saa siitä suoraa nopeaa feedbackia sekä kollegoiltaan, eli muilta opiskelijoilta, että opettajalta. Ja tätä ei tapahdu etänä, että jos etänä sanoo, että olen päivystämässä täällä ja täällä, tulkaa paikalle, jos teillä on jotain kysyttävää, niin kukaan ei tule paikalle, ellei ole siis joku ihan maailmanluokan ongelma. Eli feedbackin määrä tippuu ja se vaikuttaa mielestäni ihan selkeästi oppimistuloksiin ja siinä mielessä vaikka kysyntä vähenisi, niin sille ei saa antaa periksi.

Markus [00:10:00]: Joo, minä tuohon viimeiseen, niin nythän nämä suuret, kuuluisimmat ja suurimmat yliopistot tarjoavat jo aika onnistuneesti MOOC:eissa tutkintoja verkossa, erilaisia tutkintoja. Ja nehän ovat aika pidettyjä, en tiedä, ovatko oppimistulokset, tuskin, ehkä yhtä hyvät, kuin jos olisi käynyt siellä koulussa niitä, mutta kuitenkin niin, että niillä on paikkansa selvästikin. Ja näissä esimerkiksi sitä palautetta voidaan antaa siten, että, niin kun sanoit, että palautteen määrä vähenee, niin minun kokemukseni oli, että palautteen määrä ei vähentynyt, vaan sen laatu huononi. Että jos oli ratkaistu niin, että piti palauttaa jokin tehtävä sellaiselle foorumille, tietylle kanavalle verkkoon tiettyyn aikaan, sitten neljä muuta opiskelijaa käyvät antamassa sinulle palautetta siitä tai kommentoimassa sitä. Niin palautetta sai, mutta se motivaatio, millä muut opiskelijat antoivat sitä palautetta, ja niiden osaaminen, se palautteen laatu, oli huonompaa sitten tällaisessa esimerkissä. Että eihän se laatu, ei ollut sama eikä sitä varmasti kukaan siellä oleva odottanutkaan, eli ihmiset, jotka osallistuivat näihin MOOC:eihin tuskin he, he ovat kriittisiä, mutta ehkä he eivät ole kriittisiä sillä tapaa, että he miettivät, että olisinpa ollut läsnä ja mitä olisin silloin saanut, että ehkä niihin MOOC:eihin osallistuneissa on selvä, että ne lukukausimaksut siellä ovat niin kalliita, että ei olisi mahdollista maksaa. Että tämän paikka on se, että saan sen oppimateriaalin ja niiden opettajien juttuja huomattavasti halvemmalla tai ilmaiseksi yleensä MOOC:ssa.

Juhana [00:11:34]: Joo, MOOC:it ovat sitten taas ihan oma erityistapauksensa, ja niissä täytyy sitten sen lisäksi, ne ovat ihan hyvä asia, se on mahtavaa, että sellaisia on, niissä täytyy myös huomioida se, että niissä myös keskeytysprosentti on aika lailla erilainen, kuin esimerkiksi lähiopetuksessa. Eli jos on jättimäinen kurssi, jolle osallistuu vaikka 10 000 ihmistä, ja niistä vaikka 5000:kin jopa tekisi sen loppuun, mikä on mielestäni poikkeuksellisen hyvä MOOC:lle, niin se on kuitenkin vain 50 % pääsee läpi kurssista. Eli se kertoo myös jotain siitä, mitä se etäopiskelu ikään kuin aiheuttaa esimerkiksi motivaatiolle.

Markus [00:12:16]: Joo. Ja yksi iso syyhän on se kanssa, että on niin helppoa ilmoittautua ilmaiselle MOOC:lle, siksihän se keskeyttämisprosentti on myös, että läheskään kaikki eivät, niin, eivät ole motivoituneita viemään loppuun asti eivätkä ehkä edes ajattele, että tekisivät. Se on enemmän niin, että on ilmaista ja helppoa ilmoittautua. Minulle tuli mieleen lyhyt määritelmä, oletetaan nyt, että kaikki kuulijat tietävät, mikä MOOC on, mutta se on siis Massive Open Online Course. Ja näitä nimenomaan massiivisia, jossa voi olla vaikka samaan aikaan kurssilla tuhansia opiskelijoita suorittamassa niitä tehtäviä ja ehkä Suomessa kuuluisimmat MOOC:it lienevät Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen, uskoisin. Helsingin yliopistolla on muitakin kyllä kuin tietojenkäsittelytieteen, mutta sehän on kiinnostava käyttöesimerkki se tietojenkäsittelytieteen laitoksen, jossa on kaikille avoin ohjelmoinnin perusteet -MOOC, ja ne, jotka pärjäävät kai tarpeeksi hyvin niissä tehtävissä, saavat tarpeeksi hyvän arvosanan, pääsevät, onko se kokonaan ilman pääsykokeita opiskelemaan? Luulen, että kokonaan ilman, tai sitten se on niin, että siinä on jokin ihan pieni juttu tai jotain. Esimerkkinä vaan hyödyllisestä ja kiinnostavasta käytöstä tällaiselle MOOC:ille, jolloin tavallaan se varsinainen opiskeluhan ei ole virtuaalista, vaan se on se sisäänpääsy, joka on siirretty, pääsykokeet, jotka on jollain tapaa siirretty tuollaiseen pohjustavaan koulutukseen.

Juhana [00:13:38]: Joo, ja se on ihan hyvä, se mittaa motivaatiota ja sitä, että oletko halukas itse opiskelemaan asioita ja sinänsä ihan tosi hyvä juttu. Sanoisin ylipäänsä vielä tähän koko kysyntäkysymykseen, että opiskelijat varmasti joka tapauksessa adaptoituvat mihin tahansa systeemiin, mikä niille luodaan, jos ei ole vaihtoehtoa. Eli jos kaikki opetus menisi verkkoon, niin totta kai ihmiset yrittäisivät opiskella sitten verkossa. Mutta minun mielestäni se lähtökohta pitäisi olla se, että me kehitämme parhaan mahdollisen systeemin, ja käytämme sitä riippumatta siitä, mikä se on. Ainakaan tällä hetkellä se ei ole mielestäni puhdas verkkototeutus.

Markus [00:14:22]: Joo. Toki äskettäin puhuit juuri siitä, että haluavatko opiskelijat mieluummin olla kotona ja opiskella vai tulla tänne paikan päälle opiskelemaan, niin tämänhän voi ratkaista myös rahoitus, sehän voi olla, että meidät ajetaan pienentämällä rahoitusta ja kaikkea muuta niin meidät mahdollisesti saatetaan tulevaisuudessa ajaa pelkästään verkko-opettamiseen, tai lähes pelkästään verkko-opettamiseen. Sehän on, niin, ei voi tietää. Mutta sehän säästäisi tiloissa, tilavuokrissa ja kaikenlaisessa muussa, voi olla enemmän opiskelijoita.

Juhana [00:14:54]: Niin, en tiedä, missä kaikessa muussa kuin tiloissa se säästää.

Markus [00:14:57]: Niin no, on mahdollista ottaa enemmän opiskelijoita, että siinähän se mahdollisesti säästää.

Juhana [00:15:01]: Niin, silloin menee aikaa opettajalla enemmän.

Markus [00:15:03]: Jos sen hoitaa hyvin. [naurahtaa 00:15:04] Voiko näin sanoa, aikaa menee enemmän, jos sen hoitaa hyvin, ja menee saman verran aikaa, jos ei vaan yhtä tarkasti tarkista niitä tehtäviä ja muuta.

Juhana [00:15:18]: Tietenkin tässä myös vaikuttaa se, että mitä asiaa opetetaan. Eli se substanssi vaikuttaa, nämä juuri MOOC ja muut esimerkit tulevat helposti asioista, joita on helppo esimerkiksi korjata automaattisesti, että siinä on oikeita ja vääriä vastauksia. Mutta sitten jos ollaan jollain vähän epämääräisemmällä kentällä, niin sitä ei kone pysty tulkitsemaan, että onko tämä vai tuo, kumpi näistä on parempi ja mitä hyvää tai pahaa tässä jossain asiassa on.

Markus [00:15:50]: Tiedätkö seuraava kysymys on sellainen, kuin tuleeko lähiopetustunneista luksusta ja niille pääsemisestä kilpaillaan? Tämä menee nyt hyvin yhteen siihen sinun äskeisen pohtimisesi suhteen, että jos ne ovat parempia, niin syntyykö siitä kilpailua sitten ketkä mahtuvat, ketkä pääsevät lähiopetustunneille?

Juhana [00:16:06]: Haluaisin ajatella näin, tietenkin lähiopetustakin on monenlaista, on hyvää ja huonoa lähiopetusta, että ei se itsessään myöskään ole mikään ratkaisu, että täytyy olla hyvää opetusta. Ja jos hyvä opetus tapahtuu verkossa ja se toimii hyvin niin mikäs siinä, ja jos on huonoa opetusta lähiopetuksena, niin sehän on ihan sietämätöntä.

Markus [00:16:28]: Sitten sellainen pieni huomio, että lähiopetustunneista, sinne pääsemisestä kilpaillaan jo tällä hetkellä pääsykokeiden muodossa.

Juhana [00:16:36]: Kyllä, joo.

Markus [00:16:37]: Seuraava kysymys. Milloin opiskelijoiden käytettävissä on videoluentoja niin paljon, että opiskelijat katsovat niistä vain parhaat arviot saaneet videot? Tässä lukee opiskelijat katsovat niistä vain TripAdvisorin yli 10 tähteä saaneet videot, mutta ymmärrämme sen pointin nimenomaan, että ne olisivat.

Juhana [00:16:56]: Siis nyt on jo niin hyvin videoita, että ei niitä kaikkia tarvitse katsoa. Kyllä puhuvia päitä maailmasta löytyy aiheesta kuin aiheesta, ja se on ihan hyvä tapa opettaa on kuratoida hyvää materiaalia. Ongelma oikeastaan tällaisessa äänestysperustaisessa valikoinnissa on se, että jos on joku yksittäinen kurssi, niin saattaa olla, että sen näkökulmaan sopii jokin toinen luento, joka on hieman huonompi paremmin, kuin joku kaikista eniten jotain peukkuja saanut luento. Eli ongelma on sama kuin minkä tahansa tiedon kanssa, että näkökulma, mistä tietoa tarkistetaan, tarkastellaan, on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin se, että kuinka laadukasta se on.

Markus [00:17:45]: Eli pelkäät, että sinne saattaa syntyä tällaisia jonkinlaisia, miksi niitä kutsuisi, pimeitä kulmia, siis tällaisia asioita, jotka sitten olisivat tärkeitä myös ottaa mukaan, tai olisi tärkeää, että tarkastellaan siitä näkökulmasta, mutta ne eivät yllä arvioissa syystä tai toisesta yhtä korkealle, ja ne sitten tippuvat pois.

Juhana [00:18:04]: Niin, jos nyt ajatellaan, että miten asioita arvioidaan, niin yleensä hauskat ja helpot saavat helpommin hyviä arvioita, ja vaikeat ja epämääräiset vähän huonommin. Mutta saattaa olla, että jos vaikka nyt katsottaisiin joku video koulussa, joka on vähän epämääräinen ja haasteellinen, ja sitten sen jälkeen keskustellaan siitä, niin se saattaa antaa enemmän ja syvemmin jotain, kuin se, että katsotaan joku helppo ja viihdyttävä suoraan ikään kuin itsestään selvä video. Ja joskushan on hyvä katsoa myös asioita, joista on täysin vastakkaista mieltä, eli voi olla hyvää opetusta tai hyvä oppimiskokemus katsoa sellaista, josta on täysin eri mieltä.

Markus [00:18:49]: Täysin samaa mieltä tästä. Tähän liittyen vähän seuraavassa kysymyksessä tulee termi mikrokurssi. Sitä ei avata mitenkään, mutta mikrokurssi on kiinnostava käsite kokonaisuudessaan, ja niitä voisi käyttää varmasti muunkin opetuksen tukena, että olisi sellaisia pieniä lyhyitä. No, seuraava kysymys on, että milloin mikrokurssien kysyntä ylittää perinteisten opintojaksojen kysynnän?

Juhana [00:19:12]: Toivottavasti ei koskaan. Ongelma tällaisten mikroannosten kanssa on se, että kokonaisuus jää epämääräiseksi. Se on vähän sama, kuin että opiskeltaisiin twiittien perusteella, eikä lukemalla kirjoja.

Markus [00:19:30]: Tuo oli aika hyvä analogia. Twitteristäkin saa tietoa, mutta ei se ole ihan sama asia, kuin että lukisi kirjan siitä aiheesta. Eli tavallaan mikrokursseilla on paikkansa, mutta niiden paikka minun mielestäni olisi perinteisen opintojakson osana. Että siinä olisi kattona sellainen perinteinen opintojakso, joka pitää sen jotenkin järkevästi sisällään sen kokonaisuuden.

Juhana [00:19:50]: Niin, ei tuo minun mielestäni kovin kaukana ole siitä, mitä joka päivä tehdään kaikilla kursseilla, että esimerkiksi opiskelija saa itse valita, minkä kirjan lukee, tai saa itse määritellä, mikä on tavallaan jonkun harjoitustehtävän todellinen aihe tai muuta tällaista. Nehän ovat tavallaan mikro-osia siitä kokonaisuudesta.

Markus [00:20:10]: Joo, ja voidaan mikrokurssina, mikro-osina, kyllä, aivan. Seuraava kysymys on, että mikä on lähiopetukseen perustuvien tutkinto-ohjelmien tulevaisuus? Korvaantuvatko ne kenties kokonaan monimuotototeutuksilla?

Juhana [00:20:25]: Mitä sitten tässä yhteydessä monimuotototeutus tarkoittaa niin on se kysymys. Jos sitä ajatellaan sellaisena, että osa oppimisesta hankitaan vaikka työelämässä toimimisen kautta tai omien harrastusprojektien kautta, niin sellaistahan opiskelu on jo nyt, ainakin meillä. Että ei sillä ole mitään merkitystä, mistä sen tiedon ja taidon hankkii, kunhan sen hankkii.

Markus [00:20:52]: Tuo on totta. Luulen, että kysymyksellähän tavallaan haettiin sitä, että pystytäänkö jatkamaan lähiopetusta, jossa ainoastaan opetetaan luokassa, tai tuleeko sinne pakostakin, pitääkö pakostakin ottaa myös etäopiskelijoita mukaan.

Juhana [00:21:07]: Ai että se on monimuoto-opetusta?

Markus [00:21:09]: Niin minä ajattelin, että se on se monimuoto, että on sekä paikalla olevia luokassa että etänä olevia opiskelijoita.

Juhana [00:21:14]: Okei, niin no siitähän ei tule mitään, sen nyt tietävät kaikki. Jos on iso populaatio luokassa ja iso populaatio etänä, niin jompi kumpi kärsii.

Markus [00:21:24]: Joo, näin se on. Minulla juuri päättyi verkkojulkaisemisen alkeet, jossa nyt tilanteesta johtuen kaikki, jotka halusivat olla etänä, saivat olla etänä. Ja alussa käytiin läpi periaatteet, että miten kurssi toimii, ja se oli niin, että minä keskityn niihin, jotka ovat luokassa, koska ei ole mahdollista keskittyä molempiin ja tarjota yhtä hyvää molemmille, opetusta. Että joko tai. Silloin, kun oltiin kokonaan etänä, niin koin, että pystyi tarjoamaan hyvää tukea niille kyllä, jotka olivat, koska kaikki olivat etänä. Mutta nyt se valinta on tehtävä.

Juhana [00:21:56]: Mm, näin se juuri on.

Markus [00:21:59]: Että siinä tilanteessa mielestäni oikea tapa lähestyä tätä on se, että tekee tämän selväksi siinä alussa ja keskustelee mahdollisuuksista ja rajoitteista.

Juhana [00:22:08]: Jos sen haluaa sen kysymyksen tulkita näin, miten minä sen tulkitsin, että se liittyy siihen, että sitä opiskelua tehdään jossain muualla kuin vaan koulussa, niin kuin esimerkiksi toisella asteella nykyään yritetään tehdä niin periaatteessa minusta on hyvä olla joustava siihen suuntaan. Mutta pitää olla myös mahdollisuus sille, että pystyy toteuttamaan tai tekemään opintoja koulussa ihan sen takia, että jos tavallaan mentäisiin siihen, että enemmän ja enemmän opetusta menee työelämän kontolle niin se on jossain vaiheessa ihan järjetön painajainen työelämälle, että kaikki ovat opiskelemassa siellä. En näe sitä kestävänä ratkaisuna ja silloin siitä myös uupuu joku sellainen henkilö, joka tarkastelee sitä kokonaisuutta, että mikä se kokonaisuus on, mitä opiskelija tästä kaikesta saa, koska se on aina vähän onnenkantamoinen, minkälaista apua ja oppia työelämässä sitten saa.

Markus [00:23:14]: Joo, kyllä se varmasti on noin. Okei. Seuraava kysymys. Tarpeeseen oppimisen ja varaston oppimisen erot ja edut. Eli tarpeeseen oppiminen, se on selvää, silloin kun tarvitaan. Varastoon oppiminen lienee jonkinlainen yleissivistys oikeastaan, ja näiden erot ja edut.

Juhana [00:23:33]: Joskus aikaisemmin oli jo puhetta yleissivistyksestä. Sitä tarvitaan, ei voi oppia mitään, jos ei tiedä, mitä voi oppia. Yleissivistys ylipäänsä on tärkeä asia, mutta sitä ei tietenkään voi pelkästään opiskella, koska täytyy tehdä myös jotain spesifiä työtä tai täytyy käytännössä erikoistua johonkin, eli tarvitaan myös jotain vähän tarkempaa jostain asiasta tai joistain asioista. Tällä hetkellähän ainakin minun mielestäni ammattikorkeakouluopetus on etupäässä sitä tarpeeseen oppimista, ja ehkä sitä yleissivistystäkin voisi yrittää sinne jollain tavalla ympätä ja yritetäänkin ympätä, ne molemmat tukevat samaa tavoitetta ja jos tavoite olisi enemmän, että ihminen kykenee elämään arvokasta elämää, niin silloin ne molemmat ovat tärkeitä.

Markus [00:24:28]: Joo, koen kyllä, niin, varmasti se on aika paljon kiinni opettajista, tämä että kuinka paljon tavallaan panostetaan myös siihen varastoon oppimiseen jossain ammattikorkeakoulussa tietyssä tutkinnossa ja muuta. Koen, että meillä, toivon, että meillä on sitä aika paljon. Onko yliopisto sitten enemmän sellainen yleissivistävä varastoon oppiminen?

Juhana [00:24:50]: Niin. Vaikea sanoa, siis tässäkin taas varmaan että keneltä kysytään mikä on tarpeeseen ja mikä varastoon oppimista. Jos nyt ajattelisi vaikka jotain insinööriopiskelijaa, joka opettelee matematiikkaa ja fysiikkaa ja kaikkia tällaisia asioita ensimmäisinä vuosina, voisi ajatella, että se on sitä pakkopullaa, vähän sellaista varastoon oppimista. Mutta sitten taas jos opettaja arvioi sitä, niin hän ajattelee juuri päinvastoin, että se on sitä suurinta tarvetta, että ennen niiden osaamista ei pysty tekemään mitään muuta. Ja eri aloilla vielä tuo vaikuttaa eri tavalla, että me voimme esimerkiksi täällä meidän alallamme tehdä helposti niin, että me pistämme opiskelijamme vähän liian vaikeisiin projekteihin, jotta he oppivat sen, että mitä heidän kannattaisi oppia. Mutta sitten taas joillain muilla aloilla ei ole ehkä kenenkään edun mukaista se, että pistetään ihmiset taidottomina tekemään jotain.

Juhana [00:25:45]: Joo, hyvää analyysiä, näinhän se varmasti on. Jaksaako vielä kysymyksiä, näitä olisi.

Juhana [00:25:50]: No anna tulla vaan, kuinka monta sataa niitä vielä on?

Markus [00:25:52]: Tätä olisi periaatteessa seitsemän jäljellä, mutta minä aina tsekkaan jokaisen kohdalla, että otetaanko se vai eikö. Korkeintaan seitsemän, sanotaan niin. Seuraava on, että voiko sekä yksin että yhdessä oppiminen lisääntyä, vaikka perinteisen kontaktin tunnit vähenevät?

Juhana [00:26:06]: Niin siis yksin oppiminen varmasti lisääntyisi.

Markus [00:26:09]: Niin, jos on vähemmän perinteistä kontaktia, joo.

Juhana [00:26:11]: Miten ne molemmat voisivat lisääntyä, mistä se otetaan pois?

Markus [00:26:16]: Sehän tarkoittaisi, että olisi enemmän oppimista kaiken kaikkiaan, jos sekä yksin että yhdessä oppiminen lisääntyy, niin sitten oppiminen yleensäkin lisääntyy.

Juhana [00:26:24]: Minä en usko tuohon, ihan vaan sen takia, että etäily aiheuttaa sellaisen hyöty-laatusuhdekalkuloinnin, ja yleensä halutaan tehdä tavallaan tehokkaasti niin ei se voi, ei kokonaismäärä oppimista voi lisääntyä. En usko.

Markus [00:26:42]: Mutta yhdessä oppimistahan voi kyllä olla etänä varmasti yhtä paljon kuin perinteisessä kontaktissa.

Juhana [00:26:48]: Varmasti joo, ei se ihan samaa asiaa ole, jos ei puhuta sen yhdessä oppimisen laadusta niin kyllä, jos puhutaan pelkästä määrästä, niin totta kai kaiken voi vaikka tehdä jonkinlaisina ryhmä ja pari ja yms. -tehtävinä.

Markus [00:27:01]: Selvä. Seuraava. Voiko, tai mitä se vaatisi, että dialogisuus oppimisessa lisääntyisi, vaikka verkossa oppiminen lisääntyy?

Juhana [00:27:09]: Tämä on kiperä kysymys. Tavallaan yhden vastauksen annoin jo siinä, että teknologian hienovireisyys täytyisi olla ihan toisella levelillä, kuin mitä se tällä hetkellä on. Mutta en osaa sanoa, että riittäisikö sekään vielä, koska en ole koskaan sellaista teknologiaa nähnyt.

Markus [00:27:27]: Ehkä Facebookin metaverse jonain päivänä.

Juhana [00:27:29]: Niin, sinnehän me kaikki jossain vaiheessa uppoamme.

Markus [00:27:33]: Hyh, toivottavasti ei. Mutta joo. [naurahtaa 00:27:35] Niin, ja kaikkihan suhteessa, että voiko dialogisuus lisääntyä, vaikka on enemmän verkossa oppimista, niin sehän riippuu paljonko sitä dialogisuutta on ollut perinteisessä yleensäkään. Se on kimurantti kysymys, ajattelin että dialogisuus opiskelijoiden välillä, kenties, jos on satojen opiskelijoiden ryhmä, niin sittenhän sitä ei ole varmasti läsnä opetuksessa niinkään paljon, niin verkossa ehkä on helpompi järjestää, en tiedä.

Juhana [00:28:03]: Niin, nyt taas sitten herää kysymys mitä dialogisuudella tarkoitetaan. Itse tulkitsen sen niin, että se on nimenomaan inhimillistä kommunikaatiota, jossa kuuntelu on vähintään yhtä tärkeää, kuin puhuminen. Ja minun kokemukseni verkosta ja erilaisista keskustelufoorumeista on se, että dialogisuus on hyvin haasteellista etänä, ja ihan Zoom-palavereistakin niin aito dialogi on vähäisempää. Jollain tavalla se teknologia vähentää sellaisen keskustelun määrää, missä ei ihan tiedetä, minne ollaan matkalla, ja sanotaan asioita, joista ei olla ihan varmoja, ja se on mielestäni dialogin alku, että ollaan epävarmoja omasta positiosta ja kuunnellaan kaikkia.

Markus [00:28:50]: Mm, kiinnostavaa. Siis se, että kuuntelee muita, on varmasti keskeistä, mutta myös, että ollaan epävarmoja omasta positiosta. Okei, anna minä sulattelen tätä ensi jaksoon. [naurahtaa 00:29:00]

Juhana [00:29:01]: [nauraa 00:29:01] Niin, ei se välttämättä välttämätöntä ole, mutta ajattelen sellaista oppimistilannetta, jossa tavallaan löydettäisiin jotain uutta yhdessä, niin yleensä se tapahtuu niin, että kaikki näkevät, että jonkinlainen perusta on epämääräinen, ja että sille on hyvä rakentaa jotain yhteistä uutta näkemystä.

Markus [00:29:21]: Joo, tuossa on järkeä. Hyppään seuraavaan. Tässä kysymyksessä on aihe, joka itse asiassa kiinnostaa minua aika paljon, jos ollaan verkossa, niin tällainen oppimisanalytiikka kiinnostaisi aika paljon, sen mahdollisuudet. Kysymys on, että voiko tulevaisuudessa oppimisanalytiikka tunnistaa oppimisen tarpeet paremmin kuin yksikään ohjaaja?

Juhana [00:29:43]: Tähän minä kyllä vastaan, että voi. Nyt olemme siellä utopistisessa päässä tietyssä mielessä, että teknologia on aidosti ihmisen hyväksi suunniteltua ja se toimii täydellisesti, ja sitä käytetään hyvään, niin miksi ei. Että tuo on varmasti mahdollista.

Markus [00:30:03]: Joojoo, siis se on tosi kiinnostavaa, nyt tietenkin en tiedä, pitäisikö oppimisanalytiikka määritellä vähän mitä se on, minulla ei ole valmiina mitään. Mutta siis periaatteessahan se on se, että seurataan, sehän voi olla vaikka kuinka tarkkaa, jos vertaa sitä tällaiseen verkkoanalytiikkaan eli jos meillä on verkkokurssi analytiikassa voi olla, mitkä vastaukset opiskelijat yleensä saavat oikein, mitkä saavat väärin, kauanko aikaa vie tehdä jotain tehtävää verkossa, jääkö lukemaan jotain tekstiä tai aihetta pitkään vai lukeeko sen nopeasti, ja saako silti vastaukset oikein vai väärin, ja mitä kursseja on suorittamatta, mitä on suorittanut. Ja sitten oppimisanalytiikkaan voi yhdistää kaikenlaisia muita ulkoisia tietolähteitä, taustoittaa ja mihin kellonaikoihin opiskelija on siellä ja sittenhän nimenomaan meidän alalla tiedetään, että kun yhdistää mahdollisimman paljon tällaista vakoiludataa tai eri dataa, niin sieltä voi vetää aika jänniä johtopäätöksiä ja oppia jänniä juttuja niistä ihmisistä. Ohjaaja voi olla tosi hyvä ja tunnistaa tiettyjä asioita tosi hyvin tai voi olla tosi sokea tietyille asioille, riippuu ihmisestä, mutta oppimisanalytiikassa on kyllä potentiaalia johonkin sellaiseen, mihin se ihminen ei kykene, että tulisi jotain lisää siihen ainakin.

Juhana [00:31:20]: Joo, sellainen todennäköisesti joku hybridiversio olisi paras, koska tässä voidaan mennä myös tosi pahasti metsään tässä oppimisanalytiikassa, eli on myös ihan todennäköistä, että se muodostaa ihan järkyttäviä ikään kuin vääryyksiä maailmaan. Esimerkiksi juuri tuollainen, että mitataan jotenkin jonkun asian kestoa, kun opiskelee. Jos opiskelija on tietoinen siitä, että hänen ikään kuin jotenkin nopeuttaan testataan, niin sehän voi olla ihan järkyttävä suhteessa siihen, miten se vaikuttaa sitten opiskelijan toimintaan. Eli tuossa täytyisi olla todella sitten kyllä jotenkin eettisesti valveutunut, kun tällaista tehdään, ja testata tarkkaan minkälaisia pullonkauloja ja ongelmia tuottavat erilaiset mittaukset. Itse ajattelin sellaista enemmän niin kuin ei ihan lähitulevaisuuden toteutusta, jossa jonkinlainen tekoäly kykenisi lukemaan hyvin hienovaraisesti hyvin paljon pienempiä asioita, kuin jotain tuollaisia ikään kuin nyt mitattavissa olevia juttuja.

Markus [00:32:31]: Mutta molemmissa on kuitenkin tämä eettisyys hyvin tärkeässä roolissa, ja molemmissa se on se, että se, mitä mitataan, on se, mitä me saamme, tai se ohjaa toimintaa tosi paljon, että sen suhteen pitää olla varovainen. Ja vielä jos se kohde tietää, mitä mitataan tai mitä tarkastellaan, silloin vielä tarkempi pitää olla, se sitten vielä enemmän ohjaa sitä, että mitä saadaan tavallaan.

Juhana [00:32:55]: Kyllä kyllä. Tai vaikka ei tietäisikään, mutta jos sillä on jotain oletuksia siitä, jos on vaikka jotain huhuja, että mitä mitataan ja miksi, niin vaikka ne olisivat täysin vääriä niin ne vaikuttavat jollain tavalla. Eli se mittaaminen itsessään vaikuttaa, vaikka mitattaisiin ihan eri asiaa mitä joku luulee.

Markus [00:33:14]: Selvä, seuraava kysymys. Ehkä me hyppäämme tämän yli nopeasti, että milloin virtuaaliset oppimisympäristöt ovat parempia oppimispaikkoja kuin perinteiset kampukset? Emmekös me ole tätä käsitelleet, sinun näkökulmasi oli, että ei ole näkyvissä.

Juhana [00:33:29]: Niin, ei tällä hetkellä näyttäisi siltä, että näin olisi ainakaan lähitulevaisuudessa, mutta katsotaan, voihan sitä jossain vaiheessa tulla jotain uutta ja ihmeellistä ja sitten täytyy tarkistaa omaa näkemystään.

Markus [00:33:42]: Joo. Seuraava kysymys mielestäni on kiinnostava ja keskeinen, koska osittain maailma muuttuu globaalimmaksi koko ajan, vaikka osittainhan se muuttuu myös suljetummaksi, että on molempia voimia ja tahoja yhteiskunnassa. Kysymys on sellainen, että vaikka matkustaminen oppimisen takia vähenee on oppiminen kansainvälisempää, kuin aiemmin. Milloin lokaali oppimisympäristö on kokonaan globaali, mitä se vaatisi, että se on kokonaan globaali?

Juhana [00:34:10]: No ensinnäkin se vaatisi tietenkin sen, että kaikki puhuvat samaa kieltä tai että ymmärretään ja käytetään riittävällä pieteetillä jotain kieltä, jotta pystytään opettamaan myös hienovaraisia ja yksityiskohtaisempia asioita. Tällä hetkellähän englanti vähän niin kuin on sellainen, mutta kyllä se olisi iso muutos, että kaikki opettajat puhuisivat pelkästään englantia, ja että kaikki opiskelijat puhuisivat pelkästään englantia. Ja en ole ihan varma onko se esimerkiksi valtioiden etujen mukaista tai kansakuntien tai jonkun tällaisen. Onko siinäkin joku etunsa, että meillä on erilaisia kieliä ja että opetusta annetaan ihmisten äidinkielellä. Se nyt on ensimmäinen juttu. Muutenhan tuo ikään kuin on mahdollista järjestää hyvin monella eri tavalla, voidaan olla täysin etänä, voidaan tarjota kaikille ulkomaisille ilmaiset asunnot ja matkat tai mitä tahansa, kaikkea siltä väliltä. Se globaalisuus voi tapahtua monella eri tavalla, ei se välttämättä etää tarvitse, ei se välttämättä tarvitse myöskään lähiopetusta sinänsä, se voi olla mitä vaan. Ehkä sellaisia kiinnostavia juttuja voisivat olla sellaiset kahden tai kolmen tai neljän koulun ikään kuin yhdistelmiä, jossa opiskelijat voivat ikään kuin eri maissa ryhmän kautta opiskella eri asioita eri korkeakouluissa tai oppilaitoksissa. Joku sellainenhan voisi olla, sellainen olisi oikein kiinnostavaa, siinä näkisi myös sitä, että miten kulttuuri vaikuttaa siihen, mitä opetetaan, opettajatkin todennäköisesti näkisivät vähän omien rajojensa ulkopuolelle.

Markus [00:35:58]: Joo. Minusta tuntuu, että jos ajatellaan jo niitä mahdollisuuksia, mitä tällä hetkellä on nyt Zoomin ja digijuttujen suhteen, että sitä ei käytetä niin paljon, kuin voitaisiin. Vaikka joku ruotsin kielen oppiminen, jota meillä kanssa on, niin miksei, tai olisi tosi hienoa, jos siihen saisi jotain oikeasti ruotsalaista yhteistyötä, että olisikin jotain etäyhteyttä Ruotsiin. Tai me opetamme digitaalista muotoilua, niin suurin osa meidän materiaaleista on englanniksi, joten opiskelijoilla pitää olla aika hyvä englannin kielen taito, ja suurin osa meidän alamme kehityksestä tapahtuu Yhdysvalloissa Kaliforniassa, niin emmehän me ole sinne päin yhteydessä, etäyhteydessä, vaikka sekin olisi mahdollista. Kun me pyydämme firmoista puhujia, niin ne ovat aina suomalaisia firmoja. Mehän voisimme laajentaa, no jos ei Yhdysvaltoihin niin sitten Ruotsissahan on ihan uskomattomia menestystarinoita meidän alaltamme, otetaan vaikka Spotify tai joku muu, niin sekin on, että mehän voisimme olla globaalimpia, kuin mitä olemme ja hyödyntää tätä mahdollisuutta. Ja siinäkin, että jos lähestyy jotain ja kysyy ja se ei sitten toteudukaan, tai he eivät vastaa koskaan tai he kieltäytyvät, niin eihän se ole nyt oikeastaan keneltäkään pois, että voisi yrittää jotain.

Juhana [00:37:14]: Se on ihan hyvä pointti. Totta kai, tuollaista ehdottomasti kannattaisi tehdä.

Markus [00:37:21]: Eli mitä se vaatisi, sitä, että opettajat myös ajattelevat näitä mahdollisuuksia.

Juhana [00:37:26]: Se vaatisi resursseja.

Markus [00:37:27]: Se vaatisi resursseja kyllä, aikaa, sitä ei ole koskaan. Kyllä. Seuraava. Voiko opiskelijan aika ohjaajan kanssa kasvaa, vaikka lähiopetus vähenee?

Juhana [00:37:42]: Anteeksi, sanotko uudestaan?

Markus [00:37:42]: Voiko opiskelijan aika ohjaajan kanssa kasvaa, vaikka lähiopetus vähenee?

Juhana [00:37:47]: No siis periaatteellisella tasolla totta kai.

Markus [00:37:52]: Ja sitten siinä esteenä on se, että luulen, että me ainakin opettajina mielellään annamme aika paljon ohjausaikaa opiskelijoille, jos sitä aikaa vain on.

Juhana [00:38:00]: Niin.

Markus [00:38:01]: Eli se raja tulee sen opettajan ajankäytössä ja mahdollisuuksissa.

Juhana [00:38:05]: Niin, näin se juuri on. Mutta sillähän nyt ei sinänsä ole merkitystä, että ollaanko, tavallaan sen ajan näkökulmasta ei ole merkitystä ollaanko samassa huoneessa, puhelimessa vai Zoom-yhteydessä, aika kyllä kulkee eteenpäin.

Markus [00:38:26]: Joo. Tiedätkö mitä, se oli viimeinen kysymys täällä. Minä vähäsen googletin jotain tällaisia yleisiä avainsanoja tähän liittyen etukäteen ja löytyi tällaista, että Helsingin yliopisto tuntui painottavan, että siellä annetaan tulevaisuudessa laaja-alaisia oppimisen taitoja, opetus tulee tulevaisuudessa olemaan ongelmalähtöisempää ja ilmiöpohjaisempaa, ja juuri tämä, että digitalisaatio demokratisoi oppimista. Se on mielestäni hyvin kiinnostava näkökulma, siis että se on tavallaan verkkolähtöistä, demokraattisempaa ja tällaista ilmiöpohjaista. Mikä ettei, sillä on paikkansa myös sellaisella. Sitten katsoin Arenen julkaisemaa ammattikorkeakoulubarometriä, jossa puhutaan aika paljon rahoitusmallista, eli siellä on aika paljon, että mihin raha riittää, mitä sillä on mahdollista tehdä. Siellä oli sellaisia näkökulmia, kuten että koulutussektoreiden yli menevä yhteistyö lisääntyy tulevaisuudessa. Sehän voi olla tosi hyvä asia, ja sitten puhutaan jatkuvasta oppimisesta, joka on ammattikorkeakouluissa aika tärkeä, eli vauvasta vaariin ja koko ajan opitaan lisää.

Juhana [00:39:38]: Vauvoja on vähän vähemmän näkynyt täällä.

Markus [00:39:40]: [naurahtaa 00:39:41] Niitä on, vaareja joitain. [nauraa 00:39:42]

Juhana [00:39:42]: [naurahtaa 00:39:42]

Markus [00:39:44]: Joo. Ja juuri se, että yhä enemmän tarjotaan verkko-opetuksena, niin tämä on sitä tulevaisuutta varmasti. Ja sitten löytyi tämä korkeakoulujen Digivisio 2030, josta en ole ihan varma, mikä hanke se on, oletko sinä kuullut siitä? Luulen, että siitä ei ole paljoa puhuttu vielä, mutta se on kaikkien Suomen korkeakoulujen yhteinen hanke, jossa yritetään antaa nämä opetuksen resurssit, niin kuin jakaa niitä tasaisemmin. Eli mitä niiden sivuilla lukee, että haluaa avata oppimisen kansalliset tietovarannot yksilön ja yhteiskunnan käyttöön, niin se on jonkinlaista korkeakoulujen yhtenäistäminen ja resurssien jakoa ja tällaista. Mutta se on Digivisio 2030, että sinne on vielä aikaa siihen 2030-vuoteen. Ne olivat nämä kysymykset ja hiukan taustoitusta, onko mitään loppusanoja tai loppuajatuksia?

Juhana [00:40:40]: Huomaan olleeni jotenkin ehkä kyyninen kysymyksiä kohtaan, pahoittelut siitä. [naurahtaa 00:40:48] Minä tavallaan aavistin, että tästä tullaan keskustelemaan tästä etä-läsnäolon tavallaan, ja mielestäni se on väärä keskustelulähtökohta ylipäänsä. Mielestäni pitäisi lähteä siitä, että miksi me haluamme kouluttaa ihmisiä ja mikä on paras mahdollinen tapa kouluttaa ihmisiä, ja se vastaus voi olla eri aloilla ja eri aikoina täysin erilainen.

Markus [00:41:15]: Ja tähän vaikuttaa opettamisen ja oppimisen tulevaisuuteen se peruste, että miksi haluamme opettaa ja kouluttaa, niin se ohjaa sitä kyllä tietenkin.

Juhana [00:41:27]: Niin, että mikä on se pääsyy minkä takia ihmisiä ylipäänsä pitää kouluttaa, niin sekään ei varmaan ole se vastaus kaikille sama.

Markus [00:41:35]: Joo, mielestäni nuo olivat hyvät loppusanat ja kyllä minäkin arvelin, että dystopian puolelle mennään, että sinä et ole aina maailman optimistisin henkilö. [naurahtaa 00:41:45]

Juhana [00:41:45]: [naurahtaa 00:41:45]

Markus [00:41:46]: Vaikka on myös niitä utopiakuvauksia, mutta nyt meni tällä kertaa synkistelyksi, ja ensi kerralla yritämme olla positiivisempia.

Juhana [00:41:54]: Kyllä kyllä. Positive thinking.

Markus [00:41:56]: Positive thinking. Juuri näin. Kiitoksia Juhana ja kiitos kaikille kuuntelijoille.

Juhana [00:42:02]: Kiitos.

[00:42:02]: [tunnusmusiikki alkaa]

Markus [00:42:06]: Löydätte meidät Metropolian Metropodia- podcast-sarjasta, ja myös mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. Lähettäkää meille palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagoginhetki@metropolia.fi.

[00:42:45] [tunnusmusiikki päättyy]

[äänite päättyy]

Puhuja 1 Markus Markus Norrena
Puhuja 2 Juhana Kokkonen

Puhuja 1 [00:00:00]: Tervetuloa pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se, mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa tänään minä, Markus ja kollegani Juhana. Moi Juhana!

Puhuja 2 [00:00:37]: Terve vaan!

Puhuja 1 [00:00:41]: Mitenkäs kesä meni?

Puhuja 2 [00:00:42]: Kesä meni kyllä, oli hienot kelit ja paljon kaikkea hauskaa tekemistä, mutta toisaalta on todella mukava olla takaisin töissä.

Puhuja 1 [00:00:50]: Hauskaa, jos on sellainen tunne. Minulla kesä oli erittäin rentouttava, meni ihan hyvin, pääsin ihan hyvin irti töistä, mutta nämä ensimmäiset vajaa kaksi viikkoa, mitä nyt on ollut töissä ovat olleet kyllä todella murskaavia, tämä ero on ollut todella suuri minulle, minun taas on ollut vaikea… Minä luulen, että tämä on pitkän loman kirouksia, että minulla menee varmasti kuukausia, ennen kuin totun tähän normaaliin rytmiin, ennen kuin se menee normaalisti, mutta tällä hetkellä en voi sanoa, että olen missään tällaisessa normaalissa tilassa.

Puhuja 2 [00:01:30]: No minulla taas kun opetukset ovat jo alkaneet, niin minut on tavallaan pakotettu tähän normaalitilaan ja on ollut todella kiva nähdä uusia opiskelijoita ja olla myös kampuksella, mikä on ollut mukava vaihtelu.

Puhuja 1 [00:01:44]: Kaikissa kouluissa tai oppilaitoksissa ei tosiaankaan ole näin tällä hetkellä, mutta Metropoliassa ollaan kampuksella tai me olemme meidän oppilaiden kanssa ja Metropoliassa on sellainen tahtotila, että ollaan mahdollisimman paljon kampuksella nyt sitten tässä vaiheessa pandemiaa. Kesä meni siinäkin mielessä hyvin, että me olemme saaneet aika paljon kuuntelijapalautetta, olemme saaneet useita kiittäviä viestejä ja kehuja, mitä on aina hauska saada, todella mukavaa, mutta sen lisäksi saimme kysymyksiä sähköpostitse, hieman tarkennuksia meidän edellisten kertojen höpöttelyyn. Voisin lukea ääneen, Pia Tuulia lähetti meille kaksi eri kysymystä, jos minä luen nämä ääneen, niin ensimmäinen kysymys on, että kerroitte, että digitaalisessa muotoilussa tehdään jo heti ensimmäisinä vuosina asiakaskeissejä. Kerroitte myös, että nämä ovat todella opettavaisia, jopa opettavaisimpia tapoja opetuksessa, kun saa vapaasti kokeilla ja tehdä virheitäkin ja niin edelleen. Olisin kysynyt, miten teillä nämä asiakaspartnerit tyypillisesti hankitaan kursseille, minkä pituisia projektit ovat tyypillisesti? Olen itse samaa mieltä siitä, että opiskelijoiden on hyvä päästä heti asiakastöiden pariin. Tämä usein vaatii opettajalta sopivaa heittäytymistä ja sitä, että kaikkea ei voi suunnitella täysin etukäteen. Vaatii siis varmasti heittäytymistä ja se on näitä voimavaroja tässä ilman muuta. Jos lyhyesti vastataan näihin kysymyksiin, että miten meillä yleensä asiakaspartnerit tyypillisesti hankitaan kursseille, niin minä itse olen aika syvälläkin näissä asiakaskeissien hankkimisessa, mutta meillä on ehkä digitaalisessa muotoilussa sellainen hyvä juttu, että me saamme aika paljon kysymyksiä, että tulee ihan sähköpostitse, otetaan yhteyttä ulkoapäin ihan pyytämättäkin, että löytyisikö teiltä tekijöiltä ja usein se voi olla jotain verkkopalvelun suunnittelua tai verkkosivuston julkaisua tai jotain muuta ja sitten kun näitä kyselyjä tulee, niin siitä aukeaa sitten dialogi ja katsotaan, että sopisiko se aikataulu johonkin meidän kurssiin, että aika suuri ongelma usein on tämä projektien deadlinet asiakkaan näkökulmasta ja sitten meidän kurssien, koska kun me tehdään projektia, niin sen projektin on loputtava siihen kohtaan, kun kurssi loppuu, elikä opiskelijat eivät ole käytettävissä sitten, että se ei voi venyä hirveästi, koska opiskelijoilla alkaa tietenkin seuraava kurssi ja heillä on kaikki työaika siinä kiinni, niin tämä voi olla aika usein ongelma. Muuten projektin hankkimisesta, kun me olemme tehneet tätä monta vuotta, niin meillä kasvaa tietenkin verkostoa, meillä on vanhoja asiakkaita, joihin voidaan olla yhteydessä, jotka ehkä suosittelee meitä eteenpäin ja jonka kautta löydetään projekteja. Sitten kun meillä joskus on vuosia, jolloin joku kurssi alkaa ja meiltä puuttuu sieltä projekteja, niin sitten voidaan myös kysyä opiskelijoilta, että onko heillä joitain tuttuja tai joitain ideoita projekteista, mitä voidaan tehdä tai jotain muuta. Yksi juttu vielä, mitä ei ole mainittu projekteihin liittyen, että mehän pyrimme laskuttamaan niistä, eli yleensä laskutamme jonkun pienen kohtuullisen taksan mukaan asiakkaita näistä projekteista, mutta jos meiltä puuttuu projekteja, niin me olemme joinain vuosina olleet yhteydessä tällaisiin kolmannen sektorin toimijoihin, järjestöihin ja muihin ja kysytty, että olisiko heillä tarvetta jollekin projekteille, että me teemme nyt ilmaiseksi, koska me tarvitsemme kurssille projektia pedagogisista syistä.

Puhuja 2 [00:04:49]: Tämä oli minusta aika kattava vastaus, ei ole mitään lisättävää.

Puhuja 1 [00:04:54]: Varmasti minulla jäi asioita sanomatta, koska tämä on loppupeleissä yllättävän monimutkainen juttu, että mitä se asiakas saattaa pyytää ja miten ne kaikki aikataulutukset ja muut sitten saadaan sopimaan asiakkaan ja meidän näihin juttuihin. Sitten seuraava kysymys, että miten ne hankitaan ja minkä pituisia projektit ovat tyypillisesti. Pisimmät projektit kestää koko syyskauden, se on pisin, meillä ei kevätlukukaudella ole sellaista, mutta syyskaudella on, joka kestää syyskuusta joulukuuhun, syyskuun alusta joulukuun puoliväliin. Ne on pisimmät projektit, jotka liittyy johonkin kurssiin suoraan ja sitten lyhimmät taitaa olla, totta kai me voimme tehdä siis myös useita lyhyitä projekteja, että saattaahan meillä olla vaikka kahden viikon projekti. En kyllä muista, että koskaan olisi ollut niin lyhyt, mutta kahden viikon projekti, jonka jälkeen opiskelijat tekevät seuraavaa tai jotain muuta projektia, kun se on valmis, mutta periaatteessa kurssin kannalta lyhin taitaa olla yhdeksän viikkoa, kahdeksan tai yhdeksän viikkoa se aika, mitä opiskelijoilla on aikaa työstää projektia.

Puhuja 2 [00:05:54]: Niin, kaikessa tärkeintä on ehkä se, että asiakas ymmärtää, että hänen täytyy olla aktiivinen tässä projektissa, että hän ei voi vain ikään kuin esittää tilausta ja odottaa, että se jossain vaiheessa valmistuu, vaan toivotaan asiakkaalta sitä, että he ovat aktiivisesti mukana siinä projektin kehittämisessä, jotta ei tule sitten yllätyksiä lopussa, että miksi sitten tällaista teette tai muuta, että se on sellainen, mitä toivomme.

Puhuja 1 [00:06:25]: Siis todella hyvä lisäys ja tämä oli juuri se yksi pointti, jonka unohdin sanoa, eli tosiaan aina sanotaan asiakkaalle, että heillä pitää olla joku selkeä yhteyshenkilö, joka vastaa nopeasti ja aktiivisesti ja antaa palautetta siitä työstä, jotta opiskelijat tekevät oikeaa asiaa ja tietävät, mitä heidän pitää tehdä. Mutta sen lisäksi, niin kuin sanoin, että me laskutamme projekteista, niin aina alussa meillä on sellainen disclaimer varoitus, että nämä ovat opiskelijaprojekteja ja joskus joku niistä voi mennä metsään ja pitää opiskelijoilla olla oikeus myös mokata, eli tehdään sellainen sopimus, että ellei asiakas ole tyytyväinen lopputulokseen, eikä aio ottaa sitä käyttöön, niin me emme laskuta mitään ja siinä tapauksessa ainoa, mitä asiakas menettää on se siihen käytetty aika ja sitä me tosiaankin vaaditaan myös, aikaa heiltä, mutta minusta tämä on erittäin hyvä lisä ja siinä saa vähän meidän painetta kevennettyä, koska sitten kun on joskus tullut jotain tällaisia isojen toimijoiden projekteja, jotka tosiaankin vaativat, että se on pakko olla valmis, niin jos se menee päin metsää, niin sitten opettajalle tulee hirvittävä paine ja stressi, että pitää löytää jotain nopeasti apuja heille tai itse työstää projektia, että se saadaan maaliin edes jollain tapaa, sitäkin on joskus tapahtunut vuosien varrella. Sitten toinen kysymys oli Pia Tuulialta, että kerroitte, että teillä on opetuksessa käytössä leirinuotio, jossa kaikki opiskelijat ja opettajat ovat kokoontuneet tietokoneen ruutujen ympärille. Minusta tämä kuulostaa kivalle. Oletteko itse rakentaneet nämä leirinuotiot vai löytyykö Metropoliasta valmiina tällaisia kokonaisuuksia? Leirinuotiot ovat sinun erityisalaa, Juhana.

Puhuja 2 [00:07:58]:Kyllä vain, eli leirinuotio on alunperin ollut minun oma idea. Leirinuotio nyt vielä kertauksena niille, jotka eivät ole aiemmin kuunnelleet näitä, siis on tällainen vähän niin kuin pöytämäinen kaluste, jossa on joka suuntaan näyttöjä, viisi näyttöä ikään kuin eri suuntaan ja jotta siihen ympärille voi kaikki istua ja kaikki näkee saman kuvan siitä leirinuotiosta, eli sinne voi heijastaa sitten tietokoneelta mitä tahansa. Tämä on siis tosiaan aluksi ollut minun idea ja sitten tuo meidän teollisen muotoilun lehtori Mika Ihanus on sen itse kalusteen suunnitellut ja tällä hetkellä itseasiassa me emme ole enää siinä millään lailla mukana niiden tuottamisessa vain sellainen firma kuin Tilassa.fi myy ja tekee niitä, elikkä se on ihan kaupallinen toimija, joka ei ole millään lailla sidoksissa minuun tai Mikaan, elikkä sieltä niitä saa, jos haluaa ja toki jos haluaa niitä tulla katsomaan, niin voi tulla Arabianrantaan tuonne digitaalisen muotoilun tiloihin kurkkaamaan, miltä ne näyttävät.

Puhuja 1 [00:09:09]: Kyllä, ne ovat aika kivoja tosiaankin opetuksessa. Kalusteena ei mikään hirveän halpa, kun ne tehdään kuitenkin käsin aika paljon siinä.

Puhuja 2 [00:09:15]: Mutta periaatteessa saman vaivan ajaa, jos laittaa tavalla tai toisella viisi näyttöä tai jonkun verran näyttöjä rinkiin keskelle ja saa niihin saman kuvan, niin periaatteessa tämmöisiä voi väkertää itsekin huomattavasti halvemmalla, jos ei halua sitä itse kalustetta.

Puhuja 1 [00:09:35]: Kyllä, itse kuva siirrettiin alkuvaiheessa johtoja pitkin, mutta ollaan siirrytty aika nopeasti langattomasti chromecastiin, jolla me lähetetään se kuva niihin näyttöihin, sama kuva kaikkiin, sinne tarvitsee vaan sellaisen splitterin, joka jakaa sen kuvan sitten, että sama kuva tulee kaikkiin näyttöihin. Kiitoksia paljon näistä kysymyksistä, on kiva saada palautetta, myös kaikille, jotka lähettivät palautetta muuta kuin kysymyksiä, niin niitä on todella kiva saada. Toivomme jatkossakin sellaisia. Tämän päivän teema oli tarkoitus tai puhuimme, että puhuttaisiin metataidoista, opiskelemisen metataidoista vai oppimisen metataidoista?

Puhuja 2 [00:10:11]: No minä olen käyttänyt oppimisen metataidot-termiä itse.

Puhuja 1 [00:10:11]: Kyllä ja meidän uudet opiskelijat ovat nyt talossa ja ymmärtääkseni sinä olet itse asiassa tämän viikon keskustellut muun muassa metataidoista näiden uusien opiskelijoiden kanssa?

Puhuja 2 [00:10:27]: Kyllä, elikkä niin kuin joskus aikaisemmin mainittiinkin ehkä jossain, niin meillä on tällainen parin viikon aloituskurssi, jossa erityisesti pohditaan sitä, mitä on oppiminen, miten kannattaa opiskella, miten suhtautua opiskeluun, sen tyyppisiä asioita ja opiskelijat itse hakevat sitten erilaisista aihealueista tietoa tämän kurssin aikana ja esittelevät sitten omat löytönsä muille kurssin lopussa ja kaikki oikeastaan pyörii enemmän tai vähemmän näiden minun oppimisen metataidoiksi kutsumien asioiden ympärillä, eli saadaan opiskelijat ajattelemaan uudestaan vähän uudella tavalla sitä, mitä oppiminen on ja että minkälaiset kaikki tällaiset hieman pehmeämmät tai epämääräisemmäksi taidot siihen liittyy kuin pelkästään se, että sinä tiedät sinun alastasi jotain.

Puhuja 1 [00:11:15]: Kyllä, eli nämä ovat meillä nimenomaan, että miksi näiden pohtiminen on tavallaan tärkeää, niin juuri tällaisena introna ja sisäänajona varsinkin, että joutuu miettimään uudestaan, kun aloittaa uuden koulun tai pohtimaan, että mitä täällä tehdään ja minkälaisia taitoja tarvitsee ja miten tämä ehkä toimisi hyvin. Mutta todella hyvä, että olet keskustellut niistä tämän viikon opiskelijoiden kanssa, koska olet nyt varmasti iskussa tätä podcastia varten.

Puhuja 2 [00:11:43]: No katsotaan.

Puhuja 1 [00:11:43]: Pitäisikö jollain tapaa vielä tarkemmin määritellä, että mitä ne oppimisen metataidot ovat?

Puhuja 2 [00:11:50]: Kyllä, no minä itse henkilökohtaisesti ajattelen, että se on sellainen epämääräinen klöntti erilaisia asioita, jotka ovat osittain myös päällekkäisiä. Periaatteessa ne ovat jonkinlaisia tällaisia pehmeitä taitoja tai vähän piilossa olevia taitoja, jotka kaikki liittyvät siihen, että miten oppiminen mahdollistuu tai miten opiskelija esimerkiksi itse mahdollistaa oman oppimisensa ja näiden tavallaan oppimisen metataitojen pointtina on se, että ne jollain tavalla muuttavat meitä tai muuttavat sitä meidän ympäristöä otolliseksi oppimiselle, eli jossain mielessä ne ovat tällaisia potentiaalitaitoja, ne mahdollistavat jotain. Ja kuten sanottu, niin ne ovat eri asia kuin substanssiosaaminen, eli ne ovat jotain muuta kuin sen oman oppiaineen tai muun sisältöjen osaamista. Toinen sellainen erottelu oikeastaan, en nähtävästi pääse kunnon määritelmään, mutta erottelu on se, että siellä täällä puhutaan myös tällaisista metakognitiivisista taidoista ja minun mielestäni se, miten ne ovat yleisesti määritelty ovat hieman suppeammat, kuin mitä minä tarkoitan oppimisen metataidoilla, mutta tästäkin varmasti voi olla montaa eri mieltä. Sitten toinen vielä sellainen pointti on se, että minä nyt olen ikään kuin kasannut jonkun tällaisen satsin erilaisia ikään kuin taitoja tai asioita, jotka minun mielestäni ovat näitä oppimisen metataitoja, mutta se ei ole mitenkään varmastikaan lopullinen, että niitä on todennäköisesti enemmän ja sitten toisaalta ne voisi myös jaotella tai määritellä hyvin eri tavalla, eli tässä juuri näkyy se, että ne ovat minun mielestä epämääräisempiä ja päällekkäisempiä kuin moni muu asia.

Puhuja 1 [00:13:56]: Minä valmistauduin tätä varten ainoastaan luettelemalla, minkälaisia oppimisen metataitoja minulle tuli mieleen, kirjoittelin niitä hieman sitä mukaan, kun ne tuli mieleen ja turhauduin jopa, koska se on niin epämääräistä, että voi jatkaa ja jatkaa ja tavallaan tarkentaa niiden määritelmää ja vetää sivuun ja muuta ja minua jopa vähän häiritsee, että se on vähän vaikea määritellä tarkkaan, että mitä on oppimisen metataidot tai siihen liittyy niin paljon eri asioita, mutta tämä on varmasti yksi tärkeä kyky, että pitää pystyä elämään tällaisen kanssa.

Puhuja 2 [00:14:29]: Niin, voisi sanoa, että elämä on epämääräistä, että nämä ovat elämisen taitoja ja sillä lailla eri asioita kuin esimerkiksi jokin tieteellinen tieto siinä mielessä, että ne eivät välttämättä kaikki ole edes mitenkään sanoitettuja taitoja tai ne eivät ole välttämättä sellaisia, jotka osuvat siinä mielessä johonkin tiettyyn, helposti määritettävä slottiin, mutta sitä voi tietenkin aina yrittää ja sitä minä olen tietenkin tässä yrittänyt tehdä, kun minä olen näitä jaotellut, mutta kuten sanottu, se on vain yksi yritelmä jotenkin nähdä se kokonaisuus, mutta varmasti olisi muitakin vaihtoehtoja ja ehkä jopa parempia kuin tämä minun.

Puhuja 1 [00:15:11]: Sitten minulla heräsi myös sellainen kysymys äskettäin tai kun puhuit aikaisemmin, että kun sanoit, että ne ovat eri kuin metakognitiiviset taidot nämä oppimisen metataidot, niin okei, metakognitiiviset taidot, niin sekään ei ole ihan selkeästi määritelty tai ihmiset voivat ajatella hieman eri asioita, mutta eivätkö kokonaisuutena metakognitiiviset taidot ole yksi osa oppimisen metataitoja, eivätkö ne kuulu siihen?

Puhuja 2 [00:15:40]: Joo, siis totta kai ne ovat päällekkäisiä ja niissä on hyvin paljon samaa, mutta se, mitä minä sanoin, minun mielestäni oppimisen metataidot ovat vielä laajempi, elikkä siihen kuuluu ehkä sellaisiakin asioita, jotka eivät välttämättä tai joita ei aina mielletä metakognitiivisiksi taidoiksi.

Puhuja 1 [00:15:57]: Näin minäkin ajattelen sen asiaa. Mutta nyt tämä on liian teoreettista minun makuuni, pitäisikö luetella joitain konkreettisia esimerkkejä tai asioita, mitä tähän kuuluu, niin saa paremmin otteen, mitä me tarkoitamme?

Puhuja 2 [00:16:10]: Joo, siis listaus on suurin piirtein sama, kuin jossain aikaisemmassakin, missä minä listasin, eli voidaan käydä niitä vähän tarkemmin läpi. Eli ensimmäinen näistä minun listauksissa olisi tällaiset tiedonhankintataidot ja tiedon soveltaminen, jotka ovat itseasiassa näitä, mitä aika usein sitten metakognitiivisissa taidoissa myös puhutaan, elikkä ongelmahan on monesti se, että kun sinä olet oppimassa jotakin uutta, niin et tiedä, mitä sinun pitäisi oppia ja sinä et tiedä, miten sitä pitäisi hakea ja tähän tavallaan tarvitaan monenlaisia tekniikoita ja taitoja, metodeja, joilla pystyt ikään kuin saavuttamaan sellaisen tietotason, että voit hakea tietoa ja sitten toki sen jälkeen vielä eteenpäin kun tiedät jo, mitä sinä haet, niin se tiedonhaku toki vain jatkuu. Eli tämä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma yleensä oppimisessa, että miten hakea se ensitieto, jolla lähteä liikkeelle ja miten siitä sitten mennään eteenpäin ja tähän tosiaan ihmiset sitten voivat kehittää erilaisia metodeja, mitä nyt voisi yksinkertaisimmillaan olla vaikka kirjakaupassa kävely, norkoilu, katsoa uusia kirjoja, minkälaisia termejä niissä käytetään ja niin edespäin tai ihan erilaiset sosiaaliset kontekstit, asiantuntijat tai ystävät, jotka tietävät jostain asioista, heidän kanssaan puhuminen, mitä tahansa. Se olisi yksi sellainen ja sitten tietenkin tiedonhankintataidoissa, siihen liittyy myös tällainen saatavan tiedon muokkaaminen itselle ymmärrettäväksi tai omaksi, elikkä se, että millä lailla työstät sitä tietoa siten, että itse sisäistät sen ja että sen ymmärrät ja siihenkin on toki hirveästi erilaisia tekniikoita, erilaisia metodeja ja ihmiset ovat tässä hyvin erilaisia, jotkut sisäistävät suoraan vaikka monimutkaista teoreettista tietoa pelkästään lukemalla, osa joutuu visualisoimaan sitä ja tekemään kaikenlaisia muistiinpanoja tai mitä tahansa, elikkä nämä eivät ole myöskään sellaisia, että nämä olisivat kaikille ihmisille samoja nämä, mitä tarvitaan. Sitten sellainen yleisesti tähän tiedon hankintaan, tiedon soveltamiseen, niin minusta sellainen tärkeä erityispointti tai nosto täytyy antaa yleissivistyksen, joka nykyään on jollain tavalla pannassa jostain syystä tai ainakin sellainen fiilis minulla on, että laaja yleissivistys on paras keino myös tulevan oppimisen pohjana. Ihan jo senkin takia, että sitten sinulla on jotain, mihin liittää sitä uutta tietoa.

Puhuja 1 [00:19:07]: Joo, ehkä viime aikoina on vähän puhuttu taas monialaisuudesta ja monialaisuutta on taas vähän arvostettu, niin sehän liittyy yleissivistykseen ilman muuta, että ehkä siinä on pieni sellainen uusi tuleminen, mutta samaistun tuohon, mitä sanoit, että oli hetki, jolloin haluttiin vain yhden asian erityisasiantuntijoita ja eksperttejä, eikä tavallaan arvostettu niinkään, että on laaja yleissivistys monesta eri asiasta.

Puhuja 2 [00:19:32]: Joo, yleissivistys auttaa nimenomaan myös tiedon soveltamisessa siinä mielessä, että jos tiedät joistain muista asioista, niin pystyt soveltamaan sitä johonkin uuteen asiaan ja tällaiset tavallaan transfarenssi vai miksikä sitä nyt kutsuisi, niin on hyödyllistä monessa asiassa.

Puhuja 1 [00:19:51]: Eli tiedonhankinta ja sen soveltaminen, nuo olivat ihan fiksuja, mitä sanoit. Varmasti todella tärkeää nimenomaan tällainen kouluympäristössä tällainen vertaisten verkko, että voi puhua muiden kanssa tai vanhempien opiskelijoiden kanssa ja kuulee heidän ajatuksiaan sitten ja jotenkin osaa filtteröidä oman ajatusmaailmansa kautta ja soveltaa niihin omaan ajatuksiin maailmasta ja muodostaa sitten oma kuva siitä, mutta juuri tämä, että ei tiedä, mitä ei tiedä ja mistä lähteä hakemaan tietoa ja laajentaa sitä tietämystään. Tänä päivänä opiskelijat varmasti muuten aika paljon, mitä olen seurannut, niin on joku tällainen YouTube-video, mistä ensimmäisenä haetaan ja kaikki podcastit ja verkko yleensäkin, että yrittää laajentaa tietämystään jostain.

Puhuja 2 [00:20:35]: Kyllä, joo.

Puhuja 1 [00:20:32]: Mutta harva pitää muuten muistiinpanoja tiedon sisäistämisestä. Sanoit, että muistiinpanot tai tällainen voi olla hyvä, niin siitä näkee harvoin nykyään, että joku piirtää oikeasti jotain mindmappeja tai tekee muistiinpanoja ainakaan kynällä ja paperilla.

Puhuja 2 [00:20:48]: Joo, tietenkin meidän alalla sitten kun ruvetaan oikeasti hommiin, niin aika paljon käytetään tussia ja valkotaulua ja fläppipapereita ja post-it lappuja sun muuta sellaista, että tavallaan meidän aloilla on ihan käytäntö tehdä muistiinpanoja, varsinkin kun tehdään yhdessä duunia. Mutta seuraava sitten näistä minun ehdotelmistani oppimisen metataidoiksi olisi taidonhankintataidot, jonka itse ajattelen tavallaan eri asiana, elikkä tämä on vaikeimmin minun mielestä määriteltävä, että mikä tämä on, mutta ihan puhutaan vaikka sellaisista kädentaidoista tai sen tyyppisistä kehon toimintaan tai kehon ikään kuin jotenkin kontrollointiin liittyvistä taidoista erityisesti ja toki ne ovat aina yhteydessä tietoon, että jos nyt ottaa vaikka jonkun esimerkin. Vaikka minulla on ollut joskus esimerkkinä, kun itsellä oli joskus sellainen vipuvarsikahvinkeitin, niin siinä tarvitaan sekä tietoa että taitoa, jotta saat sieltä edes ylipäänsä kahvia ulos ja jos haluat sieltä hyvää espressoa ulos, niin sinulla täytyy olla paljon tietoa ja paljon taitoa. Tässä yhteydessä olen käyttänyt sellaisen jaottelua, mikä tulee sellaisesta populaarikirjasta kun Talent code, joka on minun mielestäni ihan kiinnostava ainakin näkökulma taitojen hankintaan, eli jotta pystyisi kehittämään omat taitonsa huippuunsa, niin täytyy käyttää kolmea eri metodia, eli tehtävän tai asian pilkkomista riittävän pieniksi asioiksi tai kokonaisuuksiksi, jotta voit harjoitella tehokkaasti ja järjestelmällisesti koko asiaa pienissä paloissa. Sitten toinen on se, että sinun pitäisi saada jatkuvaa palautetta, eli saada joltain taitavammalta koko ajan palautetta siitä, mitä teet väärin ja kolmantena pitäisi olla tällainen tiivistetty ympäristö, joka tarkoittaa siis sitä, että se tehostuu sen asian tekeminen, eli tässä kirjassa oli esimerkki, että Brasiliassa monesti nuoret pelaa jalkapalloa pienemmällä kentällä, jotta sitä lähikontaktia tulee enemmän ja sen takia he ovat sitten niin taitavia jalkapallossa, koska he ovat oppineet pelaamaan pienessä tilassa, eli tällaiset kolme asiaa vaikuttavat ainakin taidonhankintataitoihin ja minusta erityisen tärkeää, itse ajattelen sillä lailla, että vaikka taitoa kehittäisi itsenäisesti ja yksin, niin keskeisintä olisi tehdä paljon, tehdä erittäin paljon virheitä ja yrittää oppia omista virheistään, eli se nyt varmaan on se keskeinen taidonhankintataidon ydin, että suostuu tekemään virheitä ja suostuu hyväksymään sen, että tekee niitä ja sitten vielä yrittää tavalla tai toisella analysoida ja oppia niistä virheistä, että miten niitä voisi välttää.

Puhuja 1 [00:23:55]: Ja tämä nyt todellakin taidonhankintataidot, niin ajattelen aika paljon tällaisia fyysisiä kädentaitotyylisiä asioita. Tuo kuulostaa kyllä varsin fiksulta muuten ja ensimmäinen ajatus, mikä minulla tuli, oli juuri tuo virheiden tekeminen, eli että kuinka tärkeää se on. Eli asioiden pilkkominen osiin, mutta myös harjoitella sitä kokonaisuutta, jotta siitä tulee myös se koko flow, mutta voi jotain tiettyä osiota siitä hinkata, jos se on ongelmallinen.

Puhuja 2 [00:24:25]: Joo, se esimerkki siinä kirjassa oli muistaakseni musiikista, että epätehokasta opiskella uutta vaikka pianoläksyä on se, että aloitat aina alusta, kun teet virheen, vaan fiksua olisi pilkkoa se biisi pienempiin osiin ja harjoitella niitä osia erillisenä, jotta opettelisit kaikkia kohtia yhtä paljon. Se nyt oli tavallaan se syy, minkä takia kannattaa pilkkoa ja toinen syy on tietenkin se, jos on hirvittävän monimutkainen keissi, niin kuin nyt olisi vaikka tämä vipuvarsiespressokeitin, niin täytyy pilkkoa tavallaan ne ongelma-alueet eri alueisiin, että mikä on kahvipapujen tuoreuden vaikutus, mikä on sen jauhannan koon vaikutus ja niin edespäin, että täytyy oppia tavallaan sen kokonaisuuden myös, kun pilkkoo asiat pienemmiksi.

Puhuja 1 [00:25:14]: Tästä oli puhetta myös Hubermann-podcastissa, Hubermann, mikähän se etunimi nyt onkaan, maailmankuulu neurotieteilijä, joka nykyään pitää omaa podcastia, jossa hän muun muassa kävi läpi oppimisen neurologiaa jossain vaiheessa ja se oli ihan kiinnostavaa, että virheiden tekeminen, niitä pitää uskaltaa tehdä ja tehdä paljon ja sitten kun olet tehnyt useita virheitä peräkkäin pitkään ja kun se kerran onnistuu, niin tulee todella vahva dopamiinin eritys aivoissa ja tämä dopamiini sitten lujittaa sen oppimisen, että se sitten pysyy todella vahvasti sinun mielessäsi ja jää niihin aivoratoihin ja auttaa oppimista todella paljon ja tätä on sitten yritetty laboratoriotutkimuksissa ja näin kiertää antamalla oppijoille dopamiinia ulkoisesti lisäämällä dopamiinia, on jollain tapaa katsottu, että lisääkö tämä heidän oppimistaan muuten tai automatisoiko se sitä jotenkin, niin vastaus oli ei, se huononsi oppimista, koska heillä oli koko ajan dopamiinitasot vähän liian ylhäällä, että se ero onnistumisen ja epäonnistumisen välillä ei ollut yhtä iso, jolloin se oppiminen ei ollut yhtä pysyvää ja yhtä tehokasta heidän tutkimuksissaan. Eli tässä on vähän tällainen, mikä se sana olisi, pitkäjänteisyys tai sellainen, että pitää jaksaa tahkoa, sitkeys, pitää jaksaa tahkoa sitä ja tehdä niitä virheitä, ei ajatella, että se on nimenomaan hyvä hioa sitä pikkuhiljaa eteenpäin ja sitten kun sen kerran tekee vahingossa oikein, niin se dopamiini on sitten todella hyväksi ja opettavainen.

Puhuja 2 [00:26:49]: Pystyn samaistumaan, kuulostaa todella oikealta tuomiolta tästä dopamiiniasiasta, ainakin itse kun harrastan boulderointia, niin siinä kun ensimmäisen kerran pääsee jonkun vaikean kohdan yli eteenpäin, niin sen jälkeen se suhteellisen hyvällä varmuudella tulee menemään aina sen jälkeenkin se kohta, että siinä oli jokin jännä juttu.

Puhuja 1 [00:27:17]: Okei, se oli taidonhankintataito.

Puhuja 2 [00:27:20]: No sitten olisi itsetuntemus ja reflektointikyky ja tämä on sitten sellainen myös aika epämääräinen klöntti erilaisia asioita, mutta pääpointti on tavallaan se, että olisi mahdollisimman realistinen näkemys sekä itsestä että muista. Eli pystyisi näkemään itsensä sellaisena kuin on, että oppimista saattaa haitata, jos arvioi esimerkiksi omat taitonsa liian hyväksi, mutta sitä haittaa myös se, jos arvioit omat taitosi liian huonoksi, jolloin et myöskään kykene oppimaan, eli sen takia tuo itsetuntemus ja omien taitojen ja tietojen ja kaiken reflektio on tärkeää, eli pitäisi osata vastata kysymyksiin mitä olen, mitä tiedän, mitä osaan, eli tällä lailla ainakin. Sitten tähän minun mielestäni liittyy myös vahvasti tuo motivaatio, eli se, että pystyy näkemään oman motivaationsa tehdä asioita, että motivaatio voisi olla periaatteessa ihan oma osa alueensakin tässä oppimisen metataidoissa, mutta motivaatio on sillä lailla vähän kimurantti myös, että sitä helposti joko on tai ei ole, mutta ainakin se olisi hyvä tunnistaa, että onko sitä vai eikö sitä ole ja onko jotain tavallaan syitä, minkä takia esimerkiksi motivaatio ei ole kovin korkealla jonkun asian tekemiseksi. Siinä nyt ehkä lyhykäisyydessään olisi tuo osuus.

Puhuja 1 [00:28:58]: Kiinnostava kohta. Minulla oli minun listassani vain, että pitää olla itseluottamusta, mutta että tämä itsetuntemus, samaistun tähän, koska monella voi olla myös nykyään tätä imposter-syndroomaa, että ei oikein usko siihen, että osaa tai että on oikea henkilö johonkin ja tietenkin toisaalta monet varsinkin internetissä voi olla erityisasiantuntijoita ja luulee osaavansa kaiken ja tietää kaiken jo, mutta tällainen jonkinlainen oikeasti objektiivinen reflektointikyky ja itsetuntemus, että voi vähän näiden omien pelkojen ja muiden, astua niiden ulkopuolelle ja olisi jotenkin realistinen kuva siitä, että mitä osaa. Mutta se varmasti myös osittain kehittyy tekemällä ja iän myötä ja opit koko aika itsestäsi lisää, että mitä osaa ja mitä ei osaa ja mitkä omat vahvuudet on.

Puhuja 2 [00:29:47]: Kyllä, tekemällä ja myös jakamalla sitä, mitä osaa, muiden kanssa. Tässäkin on tärkeää se, että pystyt peilaamaan muihin ihmisiin, vertaamaan monilla eri tavoilla muiden ihmisten taitoja omiin taitoihin. Tämä nyt erityisesti minusta on sellainen todella epämääräinen kenttä, että on hyvin vaikea nähdä, kuinka hyvä vaikka itsetuntemus tietyillä ihmisillä on, ellei ole jollain tavalla täysin pielessä, sehän on yleisesti tunnettua kai, että esimerkiksi ihmiset, joilla on vähiten tietoa niin on yleensä varmimpia omista tiedoistaan, että tietyssä mielessä tässä sellainen tietty skeptisyys liittyy tähän itsetuntemukseen, sellainen terve skeptisyys omia taitoja kohtaan, omia tietoja kohtaan.

Puhuja 1 [00:30:46]: Mutta kaikkiaan tämä on minusta todella vaikea kohta, että varmasti vaan nimenomaan sosiaalisuuden kautta, jakamalla asioita ja reflektoimalla tai puhumalla avoimesti muiden kanssa, niin saa parannettua tätä itsetuntemusta ja reflektointikykyään.

Puhuja 2 [00:31:02]: Joo. Seuraava on ehkä jotenkin vielä epämääräisempi tai vaikeampi tai sitä on vaikea jollain tavalla lajitella, koska minulla on tällainen kuin avoimuus, jolla tarkoitan sitä, että pystyisi olemaan avoin uusille asioille, uusille näkökulmille, uudelleentulkinnoille ja kaikelle sellaiselle ja tässä on pohjana se problematiikka, joka liittyy ylipäänsä asiantuntijuuteen, että asiantuntijuus saattaa olla myös omaa näkökulmaa kaventava tekijät, eli mitä syvemmällä olet jossain suossa, niin sen vaikeampi sinun on nähdä muita mahdollisia näkökulmia tai sellaista ja se, mikä tästä avoimuudesta ikään kuin jonkinlaisena taitona tai jonain sellaisena tekee haasteellisen on, että se on jollain tavalla sellainen psykofyysinen tila. Se on enemmän minusta mielentila kuin sellainen varsinainen taito, mutta sillä on valtava vaikutus kuitenkin siihen oppimiseen. Meilläkin on joskus ollut opiskelijoita, jotka tulevat kouluun sillä mielialalla, että he ovat ikään kuin jo asiantuntijoita kaikessa ja tietävät kaikesta kaiken, niin tällaista ei-avointa ihmistä on hirveän vaikea opettaa, koska ei tavallaan ole kanavat auki, mutta tämähän menee sellaiselle hippisektorille tietyssä mielessä tämä avoimuus sellaisena aiheena, mutta itse koen, että se on hirveän tärkeää.

Puhuja 1 [00:32:40]: Kyllä näiden sinun perusteluiden jälkeen ehkä ymmärrän ja näen sen myös, sehän on todella vaikea luopua omista ajatuksistaan ja olla avoin sille, että voi olla muita näkökulmia, jotka on enemmän oikeassa tai parempia, että avoimuus, okei se on hirveän laaja ja sitä voi tulkita monella tapaa, mutta selvästi tuossa on jokin tärkeä pointti, jota kannattaa pohtia myös.

Puhuja 2 [00:33:04]: Joo ja kyllähän se tavallaan, että jos ajatellaan puhtaasti vain tieteellistä tietoa, niin kaikki tietää jo nyt, että se on muuttuvaa ja 100 vuoden päästä niille tiedoille, joita meillä on, niin nauretaan, että olivatpa he yksinkertaisia, kun eivät tätäkään ymmärtäneet. Että joka tapauksessa kaikki tulee muuttumaan, niin siinä mielessä tämä on ihan tavallaan relevantti juttu. No sitten on ehkä tällaisia yksinkertaisempia nämä loput kolme, eli ensimmäinen minulla on tällainen kuin keskittymiskyky. Pitää olla kyky jonkinlaiseen sisäiseen regulaatioon, eli pitää pystyä jättämään joitain asioita taka-alalle ja keskittyä johonkin, mitä on milloinkin tekemässä ja tähän toki vaikuttaa motivaatio ja monet muut asiat myös tähän sisäiseen regulaatioon. Mutta myös keskittymiskykyyn vaikuttaa valtavasti se, kuinka pystyt vaikuttamaan tai muuttamaan ulkoista kontekstia, jossa olet, että se keskittymiskyky on tavallaan sekä ihmisen sisällä, mutta myös kontekstissa. Joissain tietyissä ympäristöissä on helpompi keskittyä tiettyihin asioihin ja joissain tietyissä ympäristöissä on täysin mahdotonta. Tähän liittyy myös priorisointikyky tietyissä määrin, mutta sen olen ehkä lajitellut tuonne myöhempiin taitoihin sitten todellisuudessa, mutta tähän vaikuttaa todella moni asia ja loppupeleissähän tavoitteena olisi jonkinlainen flow-tila, koska silloin jos opiskelussa pääsee flow-tilaan, niin todennäköisesti, no ainakin sinä olet hyvin keskittynyt, mutta myös asiat virtaavat hyvällä tavalla oikeaan suuntaan.

Puhuja 1 [00:34:57]: Keskittymiskyvystä tärkeää aina sanoa mielestäni, että sitä voi kehittää ja sitä voi harjoitella, että se on hyvä muistaa, että sehän on vähän sellainen jonkinlainen priorisointiasia myös, että jos haluaa kehittää sitä ja panostaa siihen vai ei, mutta se on kyllä tärkeä kyky tosiaankin.

Puhuja 2 [00:35:19]: En ole ihan varma, kuinka paljon keskittymiskykyä pystyy kehittämään ilman, että sitä ulkoista kontekstia myös kehittää. Mielestäni oman kokemukseni mukaan keskittymiskyky ei ole ihan niin täysin meidän hallussa kuin me haluaisimme ajatella, vaan siihen liittyy sisäisten prosessien lisäksi myös se ulkoinen konteksti.

Puhuja 1 [00:35:44]: No joo tuo on varmasti totta, että se on todella iso se ulkoinen konteksti, mutta itse haluan uskoa näitä, jotka sanovat, että se on kuin lihas, joka treenaamalla paranee.

Puhuja 2 [00:35:54]: No tästä voidaan pitää oma keskustelunsa, tämä on nimittäin niin laaja aihe.

Puhuja 1 [00:36:01]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:36:01]: No sitten olisi tällainen kokonaisuus, jonka olen aikaisemmin nimennyt työ- ja ajanhallintataidoiksi, mutta ehkä haluaisin sen jopa nimetä elämänhallintataidoiksi, joka tarkoittaa sitä, että käsitellään se elämänhallintapuoli ensin. On tärkeää, jos haluaisi vaikka oppia asioita, niin on tärkeää, että se muu elämä, jota ei käytetä sen asian oppimiseen on jollain tavalla balanssissa sen kanssa, mitä me olemme tekemässä, eli yksinkertainen esimerkki, jos ryyppää kaikki illat, on vaikea päivisin opiskella, mutta että on paljon toki hyvin paljon hienovaraisempiakin asioita, jotka saattavat haitata oppimista, eli siinä mielessä koko elämä täytyy olla jollain tavalla synkronissa oppimisen kanssa. Toki me emme voi hallita meidän elämäämme täydellisesti ja aina on vaiheita ja tilanteita, jolloin asiat ryöpsähtivät sillä lailla, että se ei ole meidän kontrollissa millään lailla, mutta että ainakin se, että olisi jonkinlainen sellainen näkökulma siihen, että meidän koko elämän vaikuttaa siihen, mitä voi oppia tai miten oppiminen mahdollistuu, mutta ehkä sitten jos mennään tarkemmin näihin työn- ja ajanhallintataitoihin, joka on tämän elämänhallinnan tavallaan alaosa mielestäni, niin siellä mielestäni tärkein kysymys, joka täytyy esittää ennen kuin mennään mihinkään erilaisiin ajanhallintamenetelmiin ja muihin, joita on pilvin pimein ja ne ovat toinen toistaan haasteellisempia tai monimutkaisempia, niin pitäisi kysyä itseltä, että miksi teen sitä, mitä teen. Eli osata vastata siihen, että onko tämä oikeasti tärkeää, mitä minä juuri nyt teen ja sitä kautta ikään kuin löytyy sitten se priorisointikyky ja asioiden karsimisen kautta saavuttaa enemmän sellaista hallintaa omasta elämästä ja tekemisestä. Näin sen itse näen, että täytyy itse osata priorisoida ja täytyy osata tehdä rankkoja valintoja siinä, että kieltäytyy tekemästä yhdentekeviä asioita.

Puhuja 1 [00:38:30]: Kuulostaa myös järkevältä.

Puhuja 2 [00:38:29]: Itse tavallaan ainakin meidän opiskelijoille sanon ja se on meillä muutenkin ollut linjana digitaalisen muotoilun pedagogiikassa, että me toivomme, että opiskelijat sanoisivat aina, jos heistä tuntuu, että tämä on aivan typerää, mitä me nyt teemme tai että voisimmeko tehdä tämän jollain ihan eri tavalla tai voisiko tämä tehtävä olla vaikka ihan joku muu, kuin mitä se nyt on ja tällä lailla se on osa sitä, että heilläkin on valtaa siihen, mitä me koulussa teemme ja että me kuuntelemme oikeasti sitä, mutta että loppupeleissä se on sitä priorisointia, elikkä että tehtäisi sitä, mikä on opiskelijoiden prioriteeteissa ylhäällä.

Puhuja 1 [00:39:13]: Ajatteletko enemmän tai ajatteletko, että he saavat tunteen siitä, että he hallitsevat myös sitä oppimisprosessia tai sitä, että he voivat antaa palautetta koko ajan ja se vaikuttaa siihen, että heillä on jonkinlaista hallintaa siihen, että se ei ole täysin ulkoapäin saneltua?

Puhuja 2 [00:39:25]: Niin, minä ajattelen sitä, että se oppimistilanne on aina neuvottelutilanne ja että meidän kaikkien pitäisi päätyä yhteiseen ymmärrykseen siitä, mikä milloinkin on tärkeintä. Eli jos minä en pysty perustelemaan opettajana, että minkä takia tämä tehtävä tai asia, jota nyt käydään läpi on tärkeää ja miksi se kannattaa juuri nyt käydä läpi, niin silloin minun täytyy olla itse avoin muille ehdotuksille ja hyväksyä tavallaan se, että okei, tämä voikin olla fiksumpi tehdä jollakin toisella tavalla tai voi olla fiksumpaa, että me keskitymme vähän johonkin toiseen asiaan. En ole sitä sen syvällisemmin ajatellut, mutta että niin sen näen, että se on opiskelijan prioriteettien kunnioittamista kuunnella, jos on itse mennyt metsään.

Puhuja 1 [00:40:25]: Joo, tämä sinun pointtisi oli ihan hyvä ja ajattelen jotenkin, että se on kuitenkin sen oppimisprosessin enemmän kuin opiskelijan kunnioittamista tai sen pedagogiikan kunnioittamista, että tosiaankin pitää pystyä perustelemaan ja pitää pystyä käymään keskustelua siitä, että miksi tehdään sitä, mitä tehdään.

Puhuja 2 [00:40:45]: Joo ja siis olemme me silloin tällöin muuttuneet aika radikaalisti vaikka kokonaisia kursseja ihan sen mukaan, mitä palautetta ollaan saatu, että se on myös tietenkin, että kun meillä on mahdollisuus, ala muuttuu koko ajan nopeasti, niin meillä on mahdollisuus tehdä aika hassujakin kokeiluja välillä ja ei kaikki kokeilut aina onnistu ja tavallaan sehän on oikeastaan myös sellainen, mikä tuo siihen opettamiseen itseensä jotain sellaista sielukkuutta tai hauskuutta, että se voi mennä metsään ihan totaalisesti. No viimeisenä täällä olisi sitten vielä nuo vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen älykkyys, eli tämä on tietenkin tullut jo läpi tuolta aika monessa muussa kohtaa, mutta sellaiset asiat kuin tunneäly, empatia, toimeentuleminen muiden kanssa, tällainen juuri moninäkökulmaisuus, että otetaan huomioon monenlaisten ihmisten näkökulmia, ne ovat kaikki sellaisia asioita, jotka ensinnäkin voi opettaa itsessään paljon, ne voivat syventää sinun ymmärrystäsi jostain tietystä asiasta ja yksi oppiminen tietenkin on meillä koulussa ja meidän alalla muutenkin sellainen asia, joka vain on se de facto, miten asioita tehdään, sen takia meillä erityisesti ovat ainakin nämä vuorovaikutustaidot ja tämä sosiaalinen aspekti myös koulussa korostunut aika vahvasti, mutta että jos nyt ajatellaan, että oppiminen on myös sosiaalinen prosessi aina, niin siinä mielessä nämä ovat myös keskeisiä oppimisen taitoja.

Puhuja 1 [00:42:29]: Joo ja se on vähän tähän ajan henkeen liittyen ehkä, että kuinka tärkeitä nämä ovat ja vähän jäin miettimään sitä, että nehän liittyvät ilman muuta oppimiseen, mutta osittain siihen yleissivistykseen ehkä, että ymmärtää asioita laajasti, koska onhan siellä vastakohtana tai toisessa ääripäässä tästä sosiaalisesta älykkyydestä ja muusta niin tälläinen matemaattinen asperger-nero, joka ei ymmärrä muiden sosiaalisia taipumuksia tai piirteitä, mutta on ihan todella hyvä siinä asiassa, mikä kiinnostaa häntä ja mihin sitten syventyy. Tuli mieleen, miten se liittyy tähän kokonaisuuteen, että se on ehkä sitten, siinä on yhdenlaista oppimista, ja me puhutaan ehkä sellaisesta laajemmasta kontekstista ja yleissivistävästä osaamisesta, jossa kaiken pystyy suhteuttamaan toisiinsa kaikki asiat.

Puhuja 2 [00:43:16]: Niin, ehkä tällaisessa ikään kuin kaikenlaisissa nerotapauksissa, niin ne ovat poikkeustapauksia, mutta kaikille muille, jotka eivät ole neroja, myös tämä vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen älykkyys tulee siinä vaiheessa käyttöön, koska sinun täytyy tulla toimeen tämän neron kanssa siinä mielessä, että saat häneltä tätä tietoa valutettua, että meitä on moneen junaan ja siinä mielessä myös semmoinen näkökulma on tai tämä on hyvä nostaa, että siitä tulee tavallaan empatian, myötätunnon kautta me ymmärrämme erilaisia ihmisiä ja otetaan ne sellaisena, kuin he ovat ja hyväksymme sen tilanteen, että tämä on nyt näin ja kykenemme toimimaan kuitenkin, niin sekin on tavallaan sitä vuorovaikutusta ja sosiaalista älykkyyttä.

Puhuja 1 [00:44:17]: Sehän on ilman muuta sitä ja tuo oli todella hyvä lisä tai tarkennus tavallaan siihen, kyllä. Sitähän se nimenomaan on sitten. Elikkä taustalla oli hieman se, että kun kukaan meistä ei toimi eristyksissä muista, joten siksi nämä ovat myös tärkeitä, että yhteiskunta ja maailma on kuitenkin kaikki sosiaalista vuorovaikutusta loppupeleissä jollain tapaa.

Puhuja 2 [00:44:39]: Joo ja onhan sellaisia vahvasti sosiaalisia oppimisen teorioita, niin kuin esimerkiksi käytäntöyhteisöteoria on puhtaasti ikään kuin sosiaalinen teoria ja niissä on oma pointtinsa. Ne eivät ole tietenkään muita poissulkevia tai mitään sellaista, mutta kyllä se vain on osa sitä, miten asiantuntijoiksi tullaan, on se yhteisö, jossa olet asiantuntija.

Puhuja 1 [00:45:08]: Okei, elikkä siinä olivat nämä oppimisen metataidot sitten, mitkä sinulla oli. Minulla oli tietenkin eri epämääräinen lista, mutta että nämähän menevät päällekkäin jossain kohti aina, niin kuin tiedonhaku oli, se on ihan sama, epävarmuuden sieto ja kyky mukautua, no se mainittiin, se oli siinä avoimuudessa ja sitten minulla oli ryhmätaidot, suluissa sosiaaliset taidot, no se oli tämä viimeinen kohta, pitkäjänteisyys ja sitoutuminen, niin oliko meillä oikeastaan, niin?

Puhuja 2 [00:45:45]: Sellaista ei ehkä ole tässä minun listauksessani, että se on ehkä sen motivaation sitten alla, voisi olla tuo, se liittyy motivaatioon ja ehkä priorisointiin, mutta hyvä lisä.

Puhuja 1 [00:45:57]: Organisointikyky slash järjestelmällisyys slash muistiinpanot, niin ne tulivat esille tässä tosiaankin. Reflektointi kautta kriittinen ajattelu, me emme ole maininneet kriittistä ajattelua vielä, mutta sehän on mukana tässä kyllä.

Puhuja 2 [00:46:14]: Joo, kriittisen ajattelunkin voisi nostaa ihan omaksi asiakseen, tosiaan minun mielestäni tässä ei kannattaisi lähteä sellaiseen määrittelykimaraan, että nämä ei välttämättä olisi päällekkäisiä, jos tätä metodia käytetään, niin lisätään kriittinen ajattelu listaan.

Puhuja 1 [00:46:29]: Sitten minulla oli uteliaisuus, keskittymiskyky, virheiden sieto, minä luulen, että me voimme sanoa, että me olemme nyt käsitelleet tämän teeman.

Puhuja 2 [00:46:41]: Ehkä, ellei tule jotain valtavaa palautetta, että me olemme unohtaneet jotain todella tärkeää, mikä tietenkin olisi mahtavaa oppia.

Puhuja 1 [00:46:49]: Joo ja jos tulee kysymyksiä näihin liittyen, niin sittenhän me palaamme ainakin niiden kysymysten kautta vielä lyhyesti tai pitkästi näihin, riippuen kysymyksestä.

Puhuja 2 [00:46:56]: Kyllä vain.

Puhuja 1 [00:46:56]: Oliko se siinä tällä kertaa?

Puhuja 2 [00:47:01]: Mä olen ainakin ihan kaikkeni antanut.

Puhuja 1 [00:47:00]: Kiitoksia, annoitkin paljon, olemme siitä kiitollisia.

.

Puhuja 1 Markus Norrena
Puhuja 2 Juhana Kokkonen

[musiikki]

Puhuja 1 [00:00:09]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa jälleen tänään minä Markus, ja kollegani Juhana. Tämä on nyt jo meidän toinen jaksomme, ja tämän päivän teemana olisi oppimisen metataidot. Toivottavasti tämä meidän podcast -sarjamme pikkuhiljaa löytää muotonsa, tai selvästikin löytää muotonsa, mulla on ainakin selkeästi erilainen fiilis tällä kertaa, että nyt minä tiedän mitä me olemme tekemässä. Miten sinulla Juhana?

Puhuja 2 [00:00:57]: Mitenkäs tässä, ihan hyvillä fiiliksillä. Tämä on tietenkin aihe, jota olen itse miettinyt pitkään jo tehnyt ja tehnyt pitkään näitä oppimisen oppimista, ja sellaisia aiheita tavallaan puinut. Hauska päästä niistä juttelemaan.

Puhuja 1 [00:01:11]: Joo, minun pitää sanoa, että en ole ehkä pohtinut niitä niin syvällisesti kuin sinä. Tästä tuleekin tosi kiinnostavaa. Luulen, että aika moni puhuu, että on tärkeää että oppii oppimaan. Mutta kuinka moni on kuten minä, joka ei sitten pohdi sitä sen syvemmälle, että mitä se oikeastaan tarkoittaa ja minkälaisia metodeja ja menetelmiä siihen voi olla ja muuta. Ainakin itse ole jäänyt siihen, että se on kaunis peritaate. Mutta olenko pohtinut sitä syvempään? Ehkä alitajuisesti.

Puhuja 2 [00:01:38]: Meillähän on ollut varmaan kymmenkunta vuotta sellainen koulun aloitus noille aloittaville ykkösille, että on viikon tai kahden – vähän on vuodesta vaihdellut sen pituus, niin metataitoihin keskittyvä kurssi, jossa käydään näitä läpi.

Puhuja 1 [00:01:56]: Keskustellaan kohta tästä varsinaisesta aiheesta ja siitä mitä siellä aloituskurssilla tehdään, tai mitä tämä voi tarkoittaa. Mutta mietin, että jäikö meillä viime kerralla, kun taustoitimme meidän podcastia ja meitä ja digitaalista muotoilua, niin jäiköhän meillä käsittelemättä yksi asia. Eli se, miksi kukaan kuuntelisi meitä tai miksi me teemme tätä. Kyllähän me olemme pitkään tehneet tätä, mutta onko meillä mitään sanottavaa sen suhteen, että mitä annettavaa meillä mahtaa olla. Tai miksi me olemme täällä ja teemme tätä?

Puhuja 2 [00:02:24]: Niin, jäikö se kuulijan päätettäväksi, että onko tässä mitään tolkkua. Mielestäni meidän jollain tavalla erityisanti voi olla se, että meillä on ollut aika pieni, mutta kohtuullisen tiivis opettajaryhmä jo pidemmän aikaa. Me olemme tehneet, silloin just kymmenisen vuotta sitten, sellainen radikaali opetuksen muutosprosessi, jossa me käytännössä muutimme opetustyyliämme hyvin radikaalisti. Siinä samassa silloin mietittiin, että mitä ja miten haluamme tehdä. Mielestäni se oli erittäin onnistunut myös se muutos, että emme ole halunneet siitä takaisin alkupisteeseen, vaan se on ollut kaikin puolin onnistunut muutos. Sen minä näkisin, että on ainakin yksi tulokulma, joka voisi kannustaa jonkun ehkä kuuntelemaankin näitä.

Puhuja 1 [00:03:22]: Kyllä, siitä olen samaa mieltä. Voisin ehdottaa vielä, että yksi tulokulma voisi olla se, mistä puhuimme viime kerralla, että emme nosta opettajina itseämme muiden yläpuolelle. Tämänkään podcast -sarjan idea ei ole se, että kerromme miten asiat pitää tehdä, vaan tämän on tarkoitus, että tämä antaa ideoita muille ja tarjoaa keskustelun ja mahdollisesti dialoginkin mahdollisuutta. Onhan meillä sähköpostiosoite, jonne otamme ehdotuksia vastaan ja muuta. Että tämä olisi enemmän tasa-arvoista keskustelua, jota tarjoamme muille herättämään ajatuksia japohdintaa.

Puhuja 2 [00:03:56]: Kyllä, se pitää paikkansa. Ehkä yhtä totuutta ei ole, ja ainakaan meidän alalla sellainen näkemys on yleensä huono, että pyrittäisiin johonkin yksittäiseen totuuteen. Tällaisissa asioissa moninaisuus ja tiedon jako ovat tavallaan se, millä kaikki pääsevät kukoistamaan.

Puhuja 1 [00:04:31]: Tuli jostain vain mieleen, että oletko huomannut, että jos lukee näitä virallisia eri oppimisen teorioita ja pedagogisia malleja kuten collaborative learning ja näitä problem based learning. Niin niissä kaikissa on aika paljon päällekkäistä. Nekään eivät ole puhtaasti erillään, että on selvästi että näin pitää tehdä, vaan ne sekoittavat vaan erilaisia näkemyksiä, eri ideoita ja niissä on päällekkäisyyksiä. Niistä voi kanssa poimia parhaat palaset itsellensä tai hakea inspiraatiota.

Puhuja 2 [00:05:02]: Niin, voisi sanoa, että oppimisen teoriatkin ovat vain näkökulmia asiaan. Tavallaan se, minkä näkökulman valitset vahvistaa joitain tiettyjä elementtejä, ja ehkä jättää osan elementeistä sivuun. Mutta kyllähän nykyiset oppimisen teoriat ovat kaikki aika lailla samaa sukua toistensa kanssa, että ei siellä sellaista ihan hirveää riitaa mielestäni ole asioiden välillä.

Puhuja 1 [00:05:29]: Totta. Ilmaisit ehkä vähän paremmin sen, mitä ajattelin kanssa. Kyllä, tällaista on. Mutta joo, tämän päivän teema oppimisen metataidot ja miten opetetaan oppimaan. Lähdetäänkö siitä meidän alkukurssistamme, joka meillä on ykkösille? Vai haluatko ensin sanoa mitä oppimisen metataidot ja miten opetetaan oppimaan, mitä se tarkoittaa sinulle.

Puhuja 2 [00:05:50]: Lähdetään ehkä sellaisesta yleisemmästä, jos sopii. Minä tässä juuri mietin erilaisia lähestymistapoja tähän aiheeseen, ja tuli sellainen metafora mieleen. Vaikka en ole sitä aikaisemmin käyttänyt, se edustaa tavallaan näkemystäni siitä, mitä ylipäänsä oppiminen on tai miten oppiminen tapahtuu. Tässä ajattelen, että sellainen sienirihmasto edustaa tavallaan oppimista. Jos ajatellaan, että maan päälle ilmestyvä, pullahtava sieni, olisi tässä meidän tapauksessa työelämässä hyvin pärjäävä ammattilainen, niin sitä ennen täytyy tapahtua hirveän paljon asioita, jotta se ikään kuin näkyvä sieni sieltä pullahtaa esiin. Mitä tällä metaforalla ajan takaa on se, että kaikki liittyy kaikkeen. On hyvin tärkeää, että oppiminen tapahtuu yhteisössä niin, että ollaan yhteydessä muihin. Sen lisäksi täytyy kauhean moni muu kontekstissa täytyy olla oikein, jotta oppiminen voi tapahtua. Näitä tavallaan voi miettiä, että mitkä olisivat yleisiä oppimaan oppimisen juttuja, joita meillä opetuksessa ylipäänsäkin käytetään aika paljon tai mitkä ovat näkyvillä paljon meidän digitaalisen muotoilun opetuksessa. Tässä on taas pieni lista, minä nähtävästi teen tällaisia listoja. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä ehkä on kannustavuus, että kaikkia kannustetaan ja motivoidaan koko ajan. Tämä tapahtuu ihan hyvin pienilläkin asioilla, että huomioidaan ylipäänsä ihminen yksilönä on jo aika hyvä kannustin. Tai annetaan vähän palautetta jostain nopeasti, tai ylipäänsä ollaan ystävällisiä. Toinen tärkeä asia nimenomaan oppimaan oppimisen näkökulmasta on se, että jos tulee tehtäviä, oli ne sitten yksilö tai ryhmätehtäviä, niin niiden täytyisi olla riittävän väljiä. Että niissä on liikkumatilaa, ja ehkä jopa vähän epämääräisiä, jotta ne aiheuttavat vähän ärsytystä myöskin opiskelijoissa. Tällä tavalla opiskelija joutuu määrittelemään mitä se on tekemässä, ja se on mielestäni tärkeä lähtökohta. Pitää tavallaan ottaa aina kaikki asiat, joita olet tekemässä omakseen. Tietyllä tehtävien väljyydellä tätä voidaan auttaa. Kolmas asia olisi kommunikaation kannustaminen. Se, että jaetaan omaa tietoa ja tietämättömyyttä ryhmässä on hirveän tärkeää. Ei pelkästään opettajalle päin, vaan myös omalle vertaisryhmälle. Se tietenkin vaatii sen, että ryhmän täytyy tuntua riittävän turvalliselta, jotta voit näyttää oman tietämättömyytesi ja tyhmyytesi. Mutta yleisesti kun ollaan ryhmäoppimistilanteita tutkittu niin on tultu siihen tulokseen, että myös niillä ei-asiantuntijoilla, joilla ei ole kovin paljon tietämystä aiheesta, niin on itse asiassa hyvin ratkaiseva merkitys uusien tulokulmien ja näkökulmien syntymiselle. He osaavat kysyä ne tyhmät kysymykset, ja he osaavat mennä sinne ihan ytimeen, että hetkinen mitä tämä edes on mitä me teemme. Sinänsä kommunikaatio on hirveän tärkeää. Sitten opettajan näkökulmasta taas palaute on tärkeää. Tämä liittyy osittain kannustavuuteen, mutta todella timanttisen ammattitaidon taustalla on se, että olet saanut aitoa palautetta joltain asiantuntijalta siitä asiasta, mitä olet tekemässä. Tämä on opettajalle sellainen vaatimus, pitää pystyä antamaan suoraa ja rehellistä palautetta. Jos joku on tosi huono, niin se täytyy pystyä sanomaan, tietenkin sillä lailla riittävän pehmeästi, että ei täysin motivaatio katoa. Mutta palautteen antaminen on tärkeää. Viimeinen pointti on, että ehkä kaikista tärkeintä on se, että tehtäville ja asioille annetaan riittävästi aikaa. Tämä on mielestäni itsekin… hyvin usein en tätä noudata riittävästi. Jos mietitään mitä todellinen oppiminen on, niin se on pitkä ja hikinen ja aika kivinen tie. Siinä täytyisi pystyä tekemään erilaisia kokeiluja ja pitäisi pystyä tai olla aikaa reflektoida sitä mitä on tehty. Pitäisi olla monella tavalla aikaa oman ajattelun kehittämiseen. Eli pitää antaa riittävästi aikaa, jotta oppiminen tapahtuu. Se unohtuu aika usein tällaisessa kiireisessä kouluympäristössä, jossa pitäisi päästä eteenpäin ja näin. Tässä mielessä yritän edustaa aina kun vain mahdollista, tällaista laatu korvaa määrän ajattelua. Mieluummin edes yksi todella hyvin tehty asia, johon on käytetty aikaa ja sitä ajattelun voimaa opiskelijoiden puolelta, kuin että tehtäisiin kamalasti pieniä, mutta vähän sellaisia vasurilla tehtyjä tehtäviä.

Puhuja 1 [00:12:05]: Huh huh, olipa taas lista, hyvä. Hienoa. Katsotaan sinun listaasi, eli ensimmäisenä kohtana sinulla on kannustaminen. Tulee kannustaa oopiskelijoita, miksi ihmeessä.

Puhuja 2 [00:12:17]: Oppimista tapahtuu toki myös esimerkiksi epämiellyttävien, traumaattisten tapahtumien johdosta. Käytännössähän me opimme koko ajan, mutta jos haluamme luoda positiivisen oppimisen kierteen, niin vahva motivaatio mennä läpi harmaan kiven on kaikista tärkein. Jos sinulla on usko siihen, että kykenet oppimaan tämän vaikean asian niin todennäköisesti opit sen. Mutta jos et usko itseesi niin et todennäköisesti tule sitä koskaan tekemään.

Puhuja 1 [00:12:48]: Hauska, että valitsit tavallaan sen tulokulman, joka minullakin oli mielessä kun esitin kysymyksen. Olin juuri sanomassa sitä, että vaikeita asioita, ne jotka oikeasti ottavat päähän ja aiheuttavat ahdistusta ja kipua. Niitähän me muistetaan hyvin, mutta se ei ehkä pitkällä aikavälillä tosiaan ole paras tapa oppia asioita. Oppiminen ei saa olla liian helppoa, se vaatii jonkinlaista effortia, rasitusta, panosta siihen. Mutta se, että on hyvä oppimisympäristö, jossa voi olla oma itsensä ja joku kannustaa niin sehän on mitä parhain ympäristö kyllä oppia.

Puhuja 2 [00:13:30]: Kyllä, tämä ajatus tulee oikeastaan minulle sellaiselta oppimisen tutkijalta kuin Sugata Mitralta, jolta me olemme myös lainanneet niin kutsutun mummopedagogiikan meidän näihin syventäviin opintoihin. Eli Sugata Mitralla oli tällaisia opetuskokeiluja jossain koulussa. Siellä opettaja tuli aamulla jonkun tehtävän kanssa, joka on itse asiassa tämä seuraava kohta listastani. Eli opettajalla oli jonkinlainen kysymys oppilaille, se saattoi olla esimerkiksi ”minkähän takia dinosaurukset olivat niin suuria”. Eli se oli tavallaan aika jollain tavalla houkutteleva, mutta jollain tavalla aika epämääräinen kysymys, johon ei välttämättä löydy edes mitään yhtä oikeaa vastausta. Vaan tällainen laaja kokonaisuus, joka houkuttelee tekemään. Mutta se miten kannustavuus näissä kokeiluissa oli tehty, oli että opettaja lähti pois tästä tilasta, mutta siellä oli aina läsnä joku eläkkeellä oleva mummo tai pappa, jonka tehtävänä oli ainoastaan ihastella kuinka hienoja löytöjä nämä opiskelijat tai oppilaat ovat tehneet kun he tutkivat tätä aihetta. Ja tietenkin samalla vähän katsoa ,että kukaan ei rupea kiusaamaan toista tai muuta, nämä olivat käsittääkseni alakouluikäisiä ketä tässä testattiin. Mutta sen tyyppistä kannustamista, se meitä kaikki jollain tavalla motivoi, jos meitä ihaillaan tai meidän vaivannäkö nähdään, että se tulee nähdyksi. Se on tässä ehkä se ytimessä oleva asia.

Puhuja 1 [00:15:19]: Plus, että tällainen mummopedagoginen lähestyminen opetukseen on opettajille aika mukava myös, että voi asettua taustalle ja vain ihailla sitä mitä taitavat opiskelijat tekevät, että onpas hienoa.

Puhuja 2 [00:15:28]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:15:30]: Miten muuten sanoisit, onko tämä lähestyminen enemmän aikuisopiskelijoille, sinun koko lista, vai päteekö tämä oppimiseen kaiken kaikkiaan sekä lapsille, että aikuisille?

Puhuja 2 [00:15:47]: Itse kun en ole opettanut lapsia niin vaikea sanoa. Uskoisin, että ihan samat. Nämähän ovat lähinnä sellaisia, millä lailla ohjataan käytöstä johonkin miellyttävään, oppimista ohjaavaan suuntaan. Niin mikseivät ne toimisi kenellä tahansa, mutta käytännönkokemusta ei tosiaan ole itselläni kuin aikuisista.

Puhuja 1 [00:16:10]: Kyllä, ei minullakaan ole kokemusta. Sinulla oli ensin kannustaminen, sitten että on väljät tehtävät, että opiskelijat joutuvat itse määrittelemään niitä. Sitten oli kommunikaatioon kannustaminen, eli jakaminen. Tästä jaan vahvasti kokemuksen, että on tärkeää jakaa myös tietämättömyytensä. Ryhmässä oppimisessa on tosi tärkeää, että on joku joka uskaltaa kysyä paljon asioita. Siis vaikka se lähtisi joko siitä, että tietää paljon asioita ja haluaa tietää lisää, tai sitten tietämättömyydestä, että ei oikeasti ymmärrä ja esittää niitä kysymyksiä. Koska kun niitä joutuu ehkä käymään mahdollisesti uudestaan läpi, ja vääntämään vähän enemmän rautalangasta niin ne aukeavat varmasti paljon paremmin kaikille muillekin ja tilanne selkiytyy.

Puhuja 2 [00:16:55]: Kyllä. Tietämättömyyttä pitäisi mielestäni ylistää paljon enemmän ylipäänsäkin. Stuart [?? 00:17:03] on kirjoittanut siitä hienon kirjan ”Ignorance, how it drives science”, jonka ajatuksena on se, että tiede kehittyy ainoastaan sitä kautta, että koko ajan lisäämme tietämättömyyden määräämme. Eli tiede ei oikeastaan edistä tietämistä, vaan sitä että tiedämme koko ajan laajemmin ja syvemmin mitä me emme vielä tiedä.

Puhuja 1 [00:17:27]: Totta. Entä sitten tietämättömyys suhteessa opettajaan? Onko haastavaa, jos… pitääkö opettajankin hyväksyä oma tietämättömyytensä?

Puhuja 2 [00:17:38]: Mielestäni ehdottomasti opettajan… jos ajatellaan meidän viime kertaisen listamme tasa-arvoisuus -kohtaa, niin on erittäin tärkeää itse asiassa, että opettajakin on tietämätön joistain asioista. Mikään ei ole kannustavampaa kuin se, että joku opiskelija tietää jostain asiasta enemmän kuin opettaja.

Puhuja 1 [00:18:01]: Kyllä, uskon tohon, tähän tasa-arvo -lähestymiseen varsinkin tässä. Sitten seuraavana sinulla oli listassa palaute. Voin suoraan tunnustaa, että se on tosi vaikeaa minulle, antaa suoraa ja rehellistä palautetta. Yleensäkin joskus on helpompaa vain yrittää kannustaa, ja tietenkin suoran ja rehellisen palautteen pitäisi myös olla kannustavaa, mutta silti se, että löytää myös kriittisen puolen itsestään ja osaa kritisoida työtä rakentavasti ja kannustavasti.

Puhuja 2 [00:18:35]: Kyllä. Se vaatii sen, että on… En tiedä miten se onnistuisi esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että olisi vaikka satoja opiskelijoita ja et edes oikein tunne heitä. Mielestäni siihen suoraan, rehelliseen palautteeseen täytyy liittyä myös luottamussuhde, että opiskelija luottaa, että tämä on ensinnäkin ihan validi tyyppi antamaan palautetta.Ja toisaalta se, että on ikään kuin ihmissuhde siinä, joka antaa tilaa sille, että voidaan ottaa myös jollain tavalla epämiellyttävää asiaa vastaan. Se menee myös sinne jollain tavalla tunneälykkyyden tai jonkun puolelle siinä mielessä.

Puhuja 1 [00:19:28]: Kyllä. Viimeisenä oli aikaa tehtäville ja asioille, ja itse asiassa siitähän me puhuimme viimeksi, ainakin lyhyesti, että oppimien vie aikaa ja reflektointi vie aikaa. Ajattelun kehittyminen vaatii aikaa myös, mikä kiireisessä yhteiskunnassa voi olla haastavaa.

Puhuja 2 [00:19:43]: Kyllä. Olen esimerkiksi teettänyt itse aika paljon sen tyyppisiä tunnilla tehtäviä, että pienissä ryhmissä keskustellaan vaikka jostain vaikeasta tekstistä. Niin on hirveän vaikea olla itse tekemättä mitään, että joku että pitäisi olla itse opettajana aktiivinen, se käynnistyy tosi helposti. Mutta sitten taas kun antaa aikaa riittävästi, ja opiskelijatkin tietävät, että meillä on nyt aikaa tässä miettiä tätä ääneen yhdessä, pohtia, niin se selvästi syventää sitä. Jokainen joutuu silloin käyttämään omia aivoja sen asian miettimiseen, eikä vain esimerkiksi kuunnella opettajan mielipiteitä asiasta.

Puhuja 1 [00:20:35]: Kyllä. Kiitos, se oli hyvä lista. Olin itse nopeissa muistiinpanoissa vain ollut, että oppimisen metataidot, miten opetetaan oppimaan, että keskeistä lienee, että saa opiskelijassa aikaiseksi motivaatiota eli halua oppia, jotta ottaa sitten vastuuta itse oppimisestaan. Opiskelijalla pitää olla myös kokonaiskuva opiskelusta, ja ymmärtää sitä lähestymistapaa mitä käytetään. Just, että jos puhutaan metataidoista niin olisi tärkeää, että opiskelija pääsee eroon mahdollisista vanhentuneista käsityksistä oppimisesta ja koulusta ja ymmärtää oman vastuunsa, ja osaa ottaa sitä. Ymmärtää, mitä opettajan rooli on tässä vastuussa myös, ja mikä oma rooli on. Sitten minulla on, että myös kriittinen ajattelu on keskeistä oppimisen metataidoissa, että osaa tarkastella asioita kriittisesti. Ne taisivat olla minun muistiinpanoni.

Puhuja 2 [00:21:32]: Kyllä, aika saman tyyppisiä kuin tossa minun, vähän vain eri sanoilla. Kokonaiskuva siitä oppimisesta on kyllä hyvä lisä. Pitää olla joku ikään kuin iso, pitkäntähtäimen näkemys siitä, mihin tämä johtaa. Se varmaan tulee lähelle myös sitä läpinäkyvyyden periaatetta, josta me viimeksi puhuimme. Tavallaan täytyy olla läpinäkyvyyteen liittyy se, että opettaja kykenee kertomaan mihin olemme matkalla, vaikkakin mentäisiin monen mutkan kautta ja vähän epämääräisissä vesissä. Oma vastuu tietenkin on tosi tärkeää, opiskelija ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja siihenhän koko ikään kuin oppimaan oppiminen tähtää. Siinä ei välttämättä tarvitse olla ketään toista henkilöä ikään kuin ohjaamassa sua mihinkään suuntaan, vaan haluaisit itse edetä johonkin suuntaan. Eli olisi hienoa, jos opiskelijat opiskelisivat sen takia, että se itsessään se opiskelu on kiinnostavaa ja hauskaa.

Puhuja 1 [00:22:46]: Se olisi aika hauskaa, se olisi hienoa. Kyllä. Halutaanko vielä käydä läpi jotain käytännön menetelmiä tai toimia mitä meillä on, miten toteutamme digitaalisessa muotoilussa tätä?

Puhuja 2 [00:23:00]: Kyllä, voisi ihan muutaman sanan ensinnäkin sanoa ensinnäkin tästä metataito -kurssista, joka meillä on siinä alussa. Sitten voisimme ehkä myös vähän keskustella yhdessä siitä, miten meidän syventävät opinnot. Niissä tosiaan tehdään aktiivisesti tätä mummopedagogiikkaan, joten se voisi olla toinen mistä voisi ainakin jonkun verran muutaman sanan vaihtaa.

Puhuja 1 [00:23:25]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:23:26]: Metataito -kurssi on kokonaisuus, jossa meidän ykkösille, juuri kouluun ensimmäistä päivää tuleville, annetaan heti alussa kysymys, tai jollain tavalla johdatellaan siihen aiheeseen, että mitä on oppiminen. Mitä oppimisen taitoja on, ja miten niitä mahdollisesti voi kehittää? Sanotaan ihan suoraan, että tämä meidän, nykyään kaksi viikkoa kestävä juttu, tämän tarkoituksena on aivopestä teidät uuteen asentoon niin, että jos teillä on tullut esimerkiksi peruskoulusta tai lukiosta tai muualta jotain sellaisia erikoisia, passiivisia oppimistyylejä, että niistä päästäisiin eroon. Ja opiskelijat tällä kurssilla esittelevät toisilleen erilaisia aihealueita. Heille on annettu jonkun verran lähdemateriaalia, mutta kannustetaan koko ajan hakemaan lisää, ja sitä tuputetaan matkan varrella myös lisää, jotta oppiminen myös siinä yksittäisessä aiheessa sen muutaman viikon aikana syvenisi huomattavastikin. Aiheet vaihtelevat, ne ovat kaikki jollain tavalla sellaisia, jotka on valittu siitä syystä, että ne jollain tavalla muokkaisivat opiskelijoiden ajattelua suuntaan, jossa kommunikaatio ja itseohjautuvuus ja oma vastuu mahdollistuvat paremmin. Että me olemme puhuneet ihan tällaisesta huomiosta, häiriöistä, joku näistä aiheista liittyy siihen, miten nykymaailma kaikenlaisine laitteineen sun muineen aiheuttaa keskittymisvaikeuksia ja multitaskausta ja muuta tällaista. Sitten on ihan asenteesta, motivaatiosta, siihen liittyviä juttuja. On jonkin verran sosiaalisiin suhteisiin liittyviä aiheita, kuten tunneälykkyys ja jotain jopa johtamisen teorioita, joissa pyritään tuomaan ikään kuin sosiaalinen ulottuvuus näkyviin. On tiedon luonteesta jotain, jotkut näistä aiheista pohtivat sitä mitä ylipäänsä tietäminen on, ja tällaisia. Sitten tämän parin viikon aikana nämä opiskelijat tutustuvat omaan aiheeseensa, niitä esitellään muutamaan otteeseen muillekin siinä, että tulee sellaista varmuutta siitä. Käytännössä koko ajan annetaan palautetta, kuunnellaan ja ehdotetaan uusia juttuja ja kannustetaan ja kehutaan. Yritetään saada se homma tavallaan sellaiseen muotoon, että se olisi oikeasti hiottu, hyvä esitys, jossa opiskelijat jotka pitävät oman esitelmänsä, että heistä huokuu se, että he tietävät aiheesta huomattavasti enemmän mitä he ehtivät esitelmän aikana muille kertomaan. Tässä tavallaan samaan aikaan, vaikka aiheet ovat sinänsä tärkeitä, myös tuodaan koko se itseaktiivisuus ja oma vastuu myös sen ikään kuin kokonaisuuden avulla myös. Ikään kuin ihan koetuksi ja eletyksi elämäksi, eli tämä meidän tyylimme, se mitä haluamme opiskelijoista, esitellään tavallaan konkreettisesti tämän tehtävänannon kautta, ja se mitä sitten sen jälkeen työstkennellään. Eli meillä on hyvin vähän opetusta, jossa minä esimerkiksi luennoitsisin jotain. Saattaa olla, että siellä on joku yksi tai kaksi pientä pätkää, jossa annetaan jotain muuta vielä ikään kuin aiheeseen liittyvää infoo, jonkinlaisen luennon tai sellaisen kautta. Mutta etupäässä työskennellään pienryhmissä ja välillä kokoonnutaan yhteen ja pohditaan mitä on saatu aikaiseksi.

Puhuja 1 [00:27:34]: Eli ymmärsinkö oikein, että meillä on meidän kaikille uusille opiskelijoille kahden viikon intensiivi niiden oppimispolun alussa, heti kun he aloittavat, jossa me yritämme saada heidät ymmärtämään mikä meidän mielestämme on ideaalitapa toimia ja oppia meillä. Kaikki oppimisen metataidot, he ymmärtävät sitä, ja tapa millä saamme heidät ymmärtämään sitä on, että he harjoittelevat sitä minitehtävillä, joissa samaan aikaan kommentoidaan, annetaan kritiikkiä ja kannustetaan heitä. Me sanomme suoraan näitä asioita, joita muuten ei sano, että nyt haluamme teiltä aktiivisuutta, nyt haluamme aivopestä teidät, teiltä muuttuu teidän ajattelutapa. Sitten esimerkein ja harjoitellen tällasessa minihommassa he toivottavasti sisäistävät parhaan tavan oppia myös sellaisia asioita meillä, jotka olisivat ehkä vähän enemmän ammatillista osaamista, noin yleisesti katsotaan ammattillisena osaamisena digitaalisessa muotoilussa. Vaikka pakko sanoa, että oppimisen metataidot kyllä ovat keskeinen muotoilijan osaaminen muutenkin.

Puhuja 2 [00:28:41]: Kyllä, just näin. Ehkä sillä lisäyksellä, varmaan sen sanoitkin, mutta vielä ikään kuin tarkennetusti, että ne aiheet myös mitä käsitellään kaikki liittyvät tavallaan jollain tavalla pedagogiikkaan ja siihen, että pohditaan yhdessä mitä optimaalinen pedagogiikka ja optimaalinen tapa oppia, optimaalinen tapa opettaa, mitä ne ovat. Eli mennään tavallaan myös aiheen kautta, ei pelkästään tehtävämuodon kautta tähän aiheeseen.

Puhuja 1 [00:29:12]: Tämä on varmasti keskeistä juuri tämä, että sitä pohditaan yhdessä opiskelijan kanssa, ja heillä on mahdollisuus myös sanoa näkemyksensä tähän asiaan, että mikä heidän mielestään on optimaalinen pedagogiikka täällä.

Puhuja 2 [00:29:25]: Kyllä. Täytyy sanoa, että vuosi vuodelta kyllä uudet opiskelijat yllättyvät tästä. Ensinnäkin he yleensä innostuvat tästä aika paljon, ja sitten sen lisäksi he jollain tavalla sisäistävät sen, että heistä tulee ikään kuin tämän uskonnon jäseniä.

Puhuja 1 [00:29:43]: Rajusti sanottu, mutta kyllä. Eli tämä olisi opintojen alkuvaiheessa, sitten mainitsit toisena esimerkkinä syventävät opinnot siellä opintojen kolmantena vuotena, neljästä. Eli siellä vähän jo opintojen loppupuolella, jossa me käytämme tätä mummopedagogiikkaa.

Puhuja 2 [00:30:07]: Kyllä vain. Eli Markuksen kanssa ollaan tätä, en tiedä kuinka kauan, aika monta vuotta ollaan vedetty yhdessä tällaista syventävien opintojen kokonaisuutta, jossa opiskelijat perustavat tällaisen mediatoimiston puoleksi vuodeksi, johon tulee erilaisia asiakaskeissejä. Ja mahdollisesti opiskelijoiden omia tuotekehitysideioita. Tarkoitus on, että opiskelijat keskenään pyörittävät toimistoa, ja päättävät roolituksesta, aikatauluista, ovat toki asiakkaisiin yhteydessä ja monissa tapauksissa myös hankkii sen puolen vuoden aikana lisää asiakkaita. Tekevät oikeastaan kaiken siihen, ja meidän roolina on sitten olla taustapiruja, että katsomme, että kaikki pyörii ja autamme sitten opiskelijoita, jotka liidaavat sitä koko kokonaisuutta, jos tulee jotain ongelmia. Annamme näkemyksiä, ja toki annamme kaikille palautetta heidän töistään, että kierretään toki koko ajan läpi näitä meidän opiskelijoita, ja annamme suoraa palautetta siitä, miten hommat sujuu ja mitä mieltä olemme aikaansaannoksista, mitä he ovat saaneet tehtyä. Tähän toki liittyy, tämä ei ole pelkästään tämä, tämä on suurin osa sitä oikeestaan tai suuri osa sitä syksyä on näiden projektien pyörittämienn. Sen lisäksi meillä on vähän tällaisia työpajamuotoisia, syventäviä opintoja, joissa saatetaan lukea jotain kirjaa tai tutustua ohjelmointitekniikkaan tai mitä tahansa. Niissä me olemme sitten olleet enemmän aktiivisesti mukana fasilitoivina opettajina, mutta tämän lisäksi myös opiskelijat itse saavat päättää, jos heillä on joku aihe, johon löytyy riittävän monta opiskelijaa, jotka ovat siitä aiheesta kiinnostuneita niin he saavat myös keskenään perustaa opintopiirejä, joissa he voivat sitten ikään kuin tehdä oikeastaan opintoja mistä tahansa jotenkin meidän alaan liittyvästä asiasta, ja me enemmän vain jollain tavalla seuraamme sitä. Emme ole niin aktiivisesti siinä edes mukana sitten, näissä opintopiireissä.

Puhuja 1 [00:32:36]: Kyllä. Tämä on ollut hyvin suosittu meidän opiskelijoidemme joukossa myös, että he pitävät tästä kyllä, tästä tilaisuudesta ottaa vielä enemmän vastuuta kuin aikaisemmin, jopa enemmän opinnoistaan. Ja me tosiaan sanomme ääneen, että siirrymme taustalle, ja aika usein puhutaan mummopedagogiikasta ja selitetään sitä, että meidän pointti nyt on olla vähän enemmän taustalla ja ihailla teidän tekemisiänne. Myös kokonaisuus, jossa olen harjoitellut aika usein sanomaan ,että en tiedä, selvitetään. Jos tulee kysymyksiä, niin varsinkin, siis se voi liittyä joko oppimispiiriin, jossa he opiskelevat jotain teemaa ja joudun sanomaan,että en tiedä. Mutta varsinkin näissä asiakasprojekteissa, jotka voivat olla aika haastavia. Meidän opiskelijatkin ovat jo niin osaavia tässä vaiheessa, ovat monta vuotta lukeneet meidän alaa, että heidän kysymyksensä voivat olla sellaisia, että en tiedä suoralta käsin. Sitten pikemminkin keskustelemme, miten voisimme ratkaista tai selvittää tämä yhdessä. Tai he voivat selvittää, sitten kertoa minulle ratkaisun. Jompi kumpi.

Puhuja 2 [00:33:37]: Kyllä kyllä. Kyllä se yleensä kuitenkin tuppaa menemään niin,että ei minun ole tarvinnut selvitellä enää tässä vaiheessa asioita, vaan olen ikään kuin se oppiva osapuoli, joka kuulee sitten miten asiat ratkesi, ja mikä on ikään kuin totuus jostain kysymyksestä.

Puhuja 1 [00:33:51]: Kyllä se minunkin näkökulmasta taitaa mennä noin nykyään.

Puhuja 2 [00:33:57]: Syventäviin opintoihin liittyy vielä yksi ominaispiirre, en tiedä, jollain tavalla sekin minusta liittyy tähän oppimaan oppimisen aiheeseen, että minä olen sitten näissä syksyn opinnoissa aina antanut yksilökeskusteluaikaa kaikille opiskelijoille. Nykyään se on ollut joka toinen viikko jutellaan jokaisen kanssa, sellainen pieni kävelyhetki. Kävellään 10 minuutin lenkki jossain koulun tiloissa, ja jutellaan tavallaan sen yksittäisen opiskelijan tilanteesta, omista opinnoista, omista mielenkiinnonkohteista, opinnäytetyöaiheista, työharjoittelupaikkojen hakemisesta. Mistä tahansa, mistä kenenkin kanssa tulee keskustelua. Olen itse ainakin saanut aika paljon siitä opiskelijoilta palautetta, että se on koettu tosi kannustavaksi ja aika hyväksi järjestelyksi myös. Mutta tässäkin tulee tietenkin vastaan se,että meidän aloituspaikkamäärä on se 20, että tämä on mahdollista tehdä. Jos meillä on sitten syventävissä opinnoissa ehkä kahden ja kolmenkymmenen ihmisen välillä kerralla opiskelijoita, niin tämä on mahdollista tehdä. Mutta ei se varmaan isommissa ryhmissä olisi.

Puhuja 1 [00:35:16]: Kyllä, tässä tuli mieleen yksi aivan keskeinen oppimisen metataito, joka liittyy tähän just tähän kurssikokonaisuuteen. En tiedä, ehkä sanoitkin sen tai sitten ei, mutta se, että opiskelijat asettavat omat oppimisen tavoitteensa siinä kurssin alussa, niin sehän on tosi keskeistä. Jokaiselta kysytään, että mitä arvosanaa tavoittelet ja paljonko opintopisteitä haluat saada. Kun nyt on tosiaan ollut mahdollista, että olet jutellut jokaisen kanssa henkilökohtaisesti viikottain, niin tarkistaa ne tavoitteet, että se on se palautteen antaminen, että pysytäänkö tässä, ovatko he oikeilla jäljillä. Pysyvätkö he siinä, mitä kohti he tavoittelevat, että onko työ nyt nelosen arvoista ja onko pistemäärä myös se oikea, mikä on tulossa.

Puhuja 2 [00:36:02]: Kyllä, se on kyllä totta. Tavallaan se, että on tällaisia täysin privaatteja keskusteluja antaa opiskelijalle myös mahdollisuuden sanoa, että nyt asiat eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut. Eli meidän opiskelijat kyllä tuntuu olevan etupäässä aika rehellisiä, eivät he yritä valehdella, että olisivat tehneet enemmän kuin ovat. Toki on sellaisiakin tapauksia, silloin tällöin, mutta hyvin harvoin. Etupäässä ihmiset ovat aika rehellisiä, myös siitä omasta tekemisestään ja ihan kurssin lopussakin kun on nämä loppukeskustelut eli sit aina ihan lopussa myös keskustellaan jokaisen opiskelijan kanssa kahden kesken siitä, miten syksy ihan todellisuudessa meni. Niin opiskelijat ovat kyllä pääsääntöisesti aika nihkeitä antamaan itselleen hyviä arvosanoja. Että he aika hyvin tavallaan näkevät myös omat heikkoutensa, ja sehän on nimenomaan ikään kuin tietämättömyyden ylistämistä. Että tietää, missä ei vielä mene hyvin. Siinä mielessä se on mielestäni kaikin puolin aika onnistunut kokonaisuus ollut meillä.

Puhuja 1 [00:37:19]: Kyllä, ja luulen, että näihin meidän kursseihin ja meidän oppimisesimerkkeihin me tulemme vielä palaamaan ja puhumaan niistä tulevissakin podcast -jaksoissa. Me olemme jo niin pitkään puhuneet tässä, että koska me haluamme pitää nämä suht tiiviinä ja lyhyinä, niin ehdottaisin, että lopettelemme. Siltä varalta, että nämä julkaistaan ennen kesää niin voisin sanoa, että seuraavaksi me menemme kesälomalle Juhanan kanssa, ja jatkamme äänityksiä vasta syksyllä.

Puhuja 2 [00:37:46]: Näin juuri. Kyllä, ihan mahtavaa kyllä päästä myös lomille tässä välissä.

Puhuja 1 [00:37:53]: Kyllä. En tiedä sanonko, että opettajan parasta aikaa, mutta se on hyvää aikaa.

Puhuja 2 [00:37:56]: Niin. Kyllä, ja jos tosiaan nämä ovat tulleet jo ulos ennen kesää, niin hyvää kesää kaikille.

Puhuja 1 [00:38:00]: Hyvää kesää kaikille.

[musiikki]

Puhuja 1 [00:38:11]: Tämä oli siis Pedagoginen hetki -podcast. Löydät meidät Metropolian Metropolia -podcast sarjasta, ja myös mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. lähettäkää meille palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagoginhetki@metropolia.fi. Kiitos kaikille kuuntelijoille.

[musiikki]