Verkko tuotekehityksessä, osa 3/7

Panu Karhinen: Tervetuloa TUTTU netin podcast-sarjaan. Tässä sarjassa keskustellaan digitaalisten tuotteiden ja palveluiden tuotekehityksestä ja tänään me keskustelemme verkosta tuotekehityksessä. Meillä on keskustelemassa täällä THL:stä erikoissuunnittelija Merja Lyytikäinen, Metropolia Ammattikorkeakoulusta Toini Harra, ja minun nimeni on Panu Karhinen ja tulen myös Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Merja, kerrotko lyhyesti mikä tämä Innokylä on ja mikä sen taustafilosofia on?

Merja Lyytikäinen: No Innokylää lähdettiin kehittelemään jo vuonna 2008, ja Innokylä on tämmönen avoin yhteiskehittämisen alusta eli verkkopalvelu. Ja tässä voitte kuvitella että kymmenen vuoden aikana tekniikka on kehittynyt ja verkkopalvelut ovat paljon monipuolistuneet, ne toiminnot mitä siellä voi tehdä, joten meillä avattiin www.innokyla.fi uudistunut verkkopalvelu tuossa tämän maaliskuun alussa. Innokylän perusfilosofia ja tausta-ajatus on avoin yhteiskehittäminen, ja ajatellaan niin että se, että me saadaan laadukkaita ja vaikuttavia palveluita ja säästetään myös lisäksi resursseja, niin se vaatii sen, että kehittämistyöhön otetaan heti alusta asti kaikki ne toimijat joita se kehittäminen koskee, eli asiakkaat ja päätöksentekijät ja ammattilaiset yhdessä kehittää niitä palveluita mitä me ollaan tuottamassa ja kehittämässä. Ja lisäksi se avoin jakaminen tarkottaa siis sitä, että muiden on mahdollisuus oppia koko prosessin aikana siitä kehittämisestä, että ei esitellä vasta sitä valmista tuotosta vaan että tarjotaan se osallistumismahdollisuus prosessin kaikissa vaiheissa, eli se avoimuus Innokylässä tarkottaa sitä, että mahdollisuus osallistua ja saada siitä asiasta tietoa lisääntyy.

Panu Karhinen: Joo, meillä onkin kokemusta (Innokylästä) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Olemme käyttäneet Metropolian innovaatio-opinnoissa niin siellä on monialaiset opiskelijaryhmät tehneet tämmöisiä opiskelijaprojekteja. Ja vähän olimme myös Innokylän kehitystyössä pienellä siivulla mukana aikoinaan. Se, mikä oli hienoa siinä, niin opiskelijat löysi myöskin että on tämmönen digitaalinen alusta olemassa, missä tätä yhteistä kehittämistä voi tehdä ja saa tukea muilta.

Merja Lyytikäinen: Muistan siitä yhteistyöstä sellaisen hyvän asian, että kun ne opiskelijat tekivät niitä innovaatio-opintoja, niin he olivat ideavaiheessa, että Innokylässä olisi mahdollista löytää myös se työelämäpartneri, mikä lähtisi kehittämään lisää sitä ideaa. Juuri se, että minkälaiseen toimintaympäristöön sen olisi mahdollista juurtua ja lähteä tekemään lisää kokeiluja sen alustavan idean pohjalta.

Toini Harra: Onko teillä muuten yrityksiä mukana tuolla kehittämisessä vai ovatko ne enemmän tämmösiä julkisia organisaatioita?

Merja Lyytikäinen: No sanoisin, että enemmän on julkisen sektorin, mutta olen huomannut, että esimerkiksi kun meillä on joitakin palkintoprosesseja ja kilpailuja vuosittain, niin siellä on myös ollut yrityksiä mukana. Mutta tietysti yrityksillä on haasteena se, että siellä jossain vaiheessa on joitakin vähän salassapidettäviä ideoita. Kun Innokylän verkkopalvelun idea on se, että kaikki on avointa ja kaikki on jaettavissa, jaettu avoimesti kaikille, koska ajatellaan että sillä tavalla pystytään osallistamaan ja sillä tavalla asiat leviävät. Ja siitä voi saada uusia ideoita, että mitä enemmän sitä massaa siinä ympärillä on kehittämässä.

Toini Harra: Joo juuri näin, että se siinä yhdessä kehittäen se tietoisuus ja ymmärrys rikastuu, että opitaan toinen toisiltaan?

Merja Lyytikäinen: Niin, minä ajattelen että hyvät asiat vetää resursseja puoleensa. Että tavallaan näissä digitaalisten palveluidenkin kehittämisessä se pelkkä härpäke ei riitä. Että pitää jotenkin miettiä se. Jos asiakas tai asiakkaat tykkää siitä, se luo sitä odotusta sille asiakkaalle se valmisteilla oleva palvelu tai joku tuote, niin sehän on jo hyvä merkki, sinun on paljon helpompi lähteä sen kanssa vaikka markkinoille sitten.

Toini Harra: Millaisia palveluja te tarjoatte?

Merja Lyytikäinen: Innokyla.fi, se on se varmaan näkyvin mitä ajatellaan aina kun puhutaan Innokylästä ”no niin se on se verkkopalvelu”. Sen lisäksi meillä on tarjolla semmoista tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa, joka kestää puolitoista vuotta. Ja sitten me järjestämme työpajoja tällaisille isommille hankekokonaisuuksille ja ohjelmille. Sitten me olemme keskeisissä sosiaali- ja terveysalan tapahtumissa, meillä on siellä tällainen Innotori. Ja nyt tietysti, kun meillä on uusi verkkopalvelu, niin meillä on paljon tällaisia perehdytyskoulutuksia ollut nyt sitten, ja on tulossakin eri aiheista.

Toini Harra: Tämä mennyt kevät on ollut sellainen, joka on muuttanut meidän toimintatapoja tosi paljon. Me olemme tässä HIPPA-hankkeessa törmänneet siihen asiaan, että esimerkiksi yhteiskehittely sillä tavalla että me kokoaisimme kaikki yhteiskehittäjät samaan tilaan, että siellä on nämä palvelujen käyttäjät, asiakkaat ja henkilökuntaa ja siellä on eri alojen asiantuntijoita ja yritys paikan päällä, niin nyt se ei olekaan toiminut. Meidän on tarvinnut kehittää uudenlaista palvelua sen tilalle ja toteuttaa yhteiskehittelyä verkossa. Oletteko te tehneet siellä Innokylässä verkkopalveluna tämmöstä yhteiskehittelyä vai miten te toteutatte sen?

Merja Lyytikäinen: No tuo meidän verkkopalvelun kehittäminen, se kovin rytistys siinä yhteiskehittämisen osalta tapahtui onneksi ennen koronaa, että silloin me saimme pidettyä live-työpajoja. Ja sitten myös sellaisia, että saatettiin lähettää henkilöille protoja ja meidän verkkopalvelun tällaisia alustavia ideoita, saatettiin lähettää konseptia nähtäväksi meidän keskeisille käyttäjäryhmille ja saatiin tällä tavalla ihan työpajoilla ja puhelimitse ja sähköpostitse osallistettua ihmiset. Mutta nyt olen huomannut, että kun tämä korona tuli, niin tässä on mennyt viime kevät jotenkin sillä tavalla, että on tutustunu kaikkiin mahdollisiin sovelluksiin ja applikaatioihin mitä voi, että se on sillä tavalla, että siirretään se työpajatyöskentely verkkoon. Että aikaisemmin kun ollaan menty samaan huoneeseen ja isketty niitä PostIt-lappuja seinille, niin nyt se on sitä että yritetään tavallaan jäljitellä sitä, että otetaan sellaiset sovellukset käyttöön, missä voidaan iskeä niitä PostIt-lappuja sitten siinä verkossa. Mutta eihän sen välttämättä tarvitsisi sellaistakaan olla. Mietin tätä yhteiskehittämistä silläkin tavalla, että tärkeää on saada yhteinen ymmärrys siitä kehitettävästä asiasta, ja siinähän voi ajatella että osataan olla myös dialogissa toisten kanssa ja osataan kuunnella ne eri näkökulmat ja eri toimijaryhmän odotukset esimerkiksi jotain palvelua kohtaan. Että siihen ei välttämättä tarvitse edes mitään sovellusta tai applikaatiota siihen väliin.

Panu Karhinen: Teillä on siellä erilaisia työkaluja, niin onko teille tullut sinne uusia työkaluja?

Merja Lyytikäinen: No nyt minä mainostankin, että esimerkiksi siellä on hyviä työkaluja, sovelluksia ja appseja, joita voi hyödyntää, jotka ovat ilmaisia ja joita voi hyödyntää tällaisissa verkossa tehtävissä työpajoissa. Ja olemme vähän analysoineet, että mihin tilanteeseen ja minkälaiselle porukalle ja mitä hyviä ja huonoja puolia siellä on. Että meidän verkkopalvelusta löytyy sellanen Työkalut-osio, jossa on työvälineitä yhteiskehittämiseen. Lisäksi olemme nyt vielä erikseen ottaneet nämä digitaaliseen verkkotyöskentelyyn, etätyöskentelyyn sopivat työkalut sinne mukaan.

Panu Karhinen: Mielenkiintosta. Pitääkin käydä katsomassa.

Merja Lyytikäinen: Se kannattaa tsekata.

Toini Harra: Tuo on valtavan hyödyllinen. Tässä juuri kevään aikana me mietittiin sitä, että itseasiassa tähän kuuluu myös positiivisia asioita tähän digitaaliseen loikkaan mitä nyt on tehty, koska näiden palvelujen avulla me voidaan saada siihen yhteiseen kehittämiseen mukaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi etäisyyksien takia pystyisi muuten osallistumaan tai joilla on muuten sitten vaikeuksia päästä paikalle.

Merja Lyytikäinen: Kyllä. Ja sitten, jos mietitään että miten Innokylää vois hyödyntää niin tavallaan voihan sitä verkossa pitää niitä työpajoja ja sitten sen työpajojen tulokset laittaa vaikka näkyville kaikille, että juuri nekin jotka eivät pääse tulemaan, niin sitten voivat kommentoida ja katsoa, mitä siellä työpajoissa tuli. Tällaisia onkin kokeiltu jo aikaisemmin palvelun osalta. Ehkä tämmösessä ajassa, että kun niitä digitaalisia palveluita näissä kehittämisprosesseissa hyödyntää, niin varmaan painottuu se, että sen prosessin pitää olla tosi selkeä, siis sillä tavalla, että ihmiset ja toimijat jotka osallistuvat siihen, niin he tietävät että ”milloin meillä on työpaja, milloin siitä tulee tulokset, mikä on seuraava vaihe”, että he pysyvät siinä kärryillä. Olen ollut tämän keväänkin aikana itse yhdessä meidän talon sisäisessä prosessissa mukana, ja se on kyllä se oppi, että kun verkossa tehdään monien satojen ihmisten kanssa hommia, niin se pitää olla tosi selkeesti jäsennetty, että missä keskustellaan yhdessä ja mitä siitä seuraa ja mitä päätöksiä tehdään niitten työpajojen välissä ja milloin taas alkaa se yhteiskehittämisen aika. Että sen olen huomannut, että tämmöinen verkossa tapahtuva yhteiskehittäminen vaatii enemmän sen prosessin avaamista.

Panu Karhinen: Onko jotain muuta kuin että sen pitää olla selkeä, niin onko jotain muita asioita mitä siinä on tullut esiin?

Merja Lyytikäinen: Niin no, kun mä ajattelen että tässä nyt vain vasta harjotellaan, että ei ole vielä kokemusta mistään hirveen pitkästä, että siinä voisi olla, jos niitä haasteita ajatellaan, niin voi olla haasteena se, että jos sitä kokonaisuutta ei näe eikä avaa, niin siinä alkuvaiheessa jo ihmiset juuttuvat pyörimään siihen, että hakevat sitten sitä et ”miks tää ei onnistu” ja näin. Että se ehkä helpottaisi sitä, että jos sen avaisi sen prosessin vähän auki ja kertoisi mitä tapahtuu milloinkin, niin ihmiset ehkä tajuaisivat, se selventäisi ihmisille sitä, että tässä tapahtuu asioita ja tässä mennään tällä tavalla eteenpäin.

Panu Karhinen: Me olemme tässä HIPPA-hankkeessa tehneet kokeiluja tämmöisestä verkon kautta tapahtuvasta yhteiskehittelystä, ja olemme huomanneet, että se antaa paremmat mahdollisuudet meille saada ehkä laajemmin semmoisia ihmisiä, joita me emme ehkä muuten olisi saaneet mukaan. Onko teillä tullut tämmöistä? Onko tullut uusia ihmisiä mukaan?

Merja Lyytikäinen: No nyt minulla on vasta vähän kokemusta siitä meidän uudesta verkkopalvelusta, että tietysti se ohjaa, ketä siihen verkkopalveluun nyt kirjautuu. Koska nyt on alkamassa tämä tulevaisuuden sote-ohjelma, ja Innokylä on siinä se keskeisin tarjolla oleva työkalu, niin sillä tavalla julkisen sektorin toimijat ovat nyt aika uutterasti näköjään kirjautuneet. Mutta minulle on esimerkikis tullut paljon yhteydenottoja, että ”hei mä oon kiinnostunu tämmösestä ilmiöstä tai tämmösestä teemasta, mut mä oon aika yksin täällä, et onks täällä nyt jotain verkostoo johon mä voisin liittyä jotka tekee samaa asiaa”. Ja sitten olen ohjannut, Innokylässä on semmoiselle verkoistolle ja ohjelmille oma (osio), jonne voi perustaa semmoisen kokonaisuuden joka on jonkun ohjelman, projektin tai ilmiön ympärille koottu. Siihen on sitten helppo ohjata tämmöisiä yksinäisiä toimijoita, että ”menepäs tuonne, kato sitä materiaalia ja siellä on yhteystiedot että jos sua kiinnostaa niin vähän voit olla yhteydessä että tässä on sen teema-alueen kehittäjät nyt porukoituneet”.

Toini Harra: Se, mihin kiinnitin itse tuossa kevään kokeiluissa huomiota ja oli yksi semmonen tärkee asia oli se, että me suunniteltiin valtavan tarkasti nämä toteutukset yhdessä. Siellä on tiettyjä toimijoita mukana ja kaikilla on hyvin selkeät roolit mitä kukin tekee, että sillä tavalla pidetään huolta. Ja sitten toinen asia mitä mietin, niin tietyllä tavalla tämä tämmöinen digitaalinen etäyhteyksien kautta tapahtuva yhteiskehittely mahdollistaa sen, että nämä toimijat toimivat nimettömänä tai pelkästään vain sen oman nimensä kautta. Että siinä nämä kehittäjät voivat olla siinä mielessä tasaväkisempiä ja tasaveroisia.

Merja Lyytikäinen: Joo tuo on kyllä hyvä. Ja sitten varmaan roolitus myöskin, että se sitouttaa jo siinä kehittämisvaiheessa. Helposti, ehkä, en tiedä, mutta live-jutuissa ollaan koko ajan sen ympärillä, joka sitä työpajaa vetää tai joka sitä projektia vetää, niin olisko sitten niin, että se olisi helpompi tämmöisessä verkkotyöskentelyssä myös sitä roolitusta jakaa. Tai ainakin se on tärkeämpää. Ihan sama kuin aikataulutuskin.

Panu Karhinen: Tuli rooleista mieleen semmonen käytännön asia, että jos fasilitoi tämmöistä verkkoyhteiskehittelyä, niin siinä kannattaa olla tekninen tuki erikseen, että se vaatii niin paljon keskittymistä kumminkin eri lailla.

Merja Lyytikäinen: Joo kyllä. Olen itsekin monta kertaa sukeltanut jonnekin aivan mustaan aukkoon ja pullahtanut sitten ylös, kun minun esityosuuteni on ollu jo ihan loppu. Mutta siinä aina kannattaa se Plan B olla, että varsinkin jos on vastuussa siitä jonkun verkkotyöpajan vetämisestä, että mitä tapahtuu sitten, jos jompikumpi pullahtaa sinne jonnekin mustaan aukkoon ja tulee viiden minuutin päästä vasta sinne linjoille takaisin.

Panu Karhinen: Kyllä.

Toini Harra: Me olemme tässä kevään aikana törmänneet myös siihen asiaan, että kun me olemme kehittämässä yritysten palveluja tässä HIPPA-hankkeessa, niin tämän yhteiskehittelyn jälkeen, kun prosessissa on sitten näiden tuotteiden testaukset. Oletteko te joutuneet tällasten asioiden kanssa tekemisiin, että miten toteuttaa palvelujen tai tuotteiden testausta etänä tai tällä tavalla digitaalisesti tai verkkoalustan kautta?

Merja Lyytikäinen: Eikös se testaus ole tavallaan siinä alussa.. mietin vaan sitä, että onko teidän mielestä se palvelu tai tuote on jo valmis ennen kuin sit, et eikö sitä lähetä ihan siitä konseptointivaiheesta asti sitä tavallaan asiakkaitten kanssa testaamaan?

Toini Harra: Niin kyllä, kyllä joo.

Merja Että jos se on tämmönen käsinkosketeltava tuote niin sitä on aika vaikee etänä testata tai kokeilla. Toki voihan sen jotenkin lähettää jollekin asiakkaalle, pyytää häntä testaamaan ja sitten ollaan yhteyksissä sitten. Mut mitä nyt noissa verkkopalveluissahan on helpompi sit et tavallaan pyytää testaamaan sitä verkkopalvelua ja sitten käydään sitä keskustelua siinä samalla tai jotain käytettävyyttä, niin pyytää henkilöä kulkemaan, että ”miten kulkisit tässä verkkopalvelussa” ja ”mitä tulee mieleen”, tai lähettää etukäteen niitä protoja nähtäväksi, että se ehkä, mutta ehkä jos on tämmönen käsinkosketeltava niin sitten on vähän hankalampi.

Panu Karhinen: Verkossa kehittäminen tietenkin niin kuin kaikki tämmönen yhteiskehittäminen, niin se perustuu tämmöiseen avoimuuteen, niin mitä sinä ajattelet, että miten tämmöstä avoimuutta voisi lisätä tai tukea? miten avoimuutta vois lisätä tämmösessä verkkopalvelussa?

Merja Lyytikäinen: Olen miettiny sitä tässä nyt vuosien varrella, kun aika usein tulee sellainen kysymys että ”onko oikeesti Innokylä ihan avoin, että kaikkiko voi kaikkee täällä nähdä”, niin tavallaan minä olen miettinyt sitä, että mihin perustuu sitten se pelko? Kun tavallaan kehittämistyöhön ei liity, jos me tehdään näitä kehittämisprosesseja, niin siinä ei tavallaan käsitellä mitään henkilötietoja ja siis sillä tavalla, vaan kehitetään jotain palvelua tai prosessia. Niin siinä ei tavallaan ole mitään salassapidettävää sillä tavalla, eikä se semmoinen kuulukaan tuommoiseen verkkopalveluun. Onko se sitten se, että niitä omia ideoita haluaa suojata, eikä kukaan ei niitä alkuvaiheen ideoita halua avata muille ennen kun ollaan saatu rahoituspäätös. Kun mietin myös sitä, että miksi ei alkuvaiheesta asti voi avoimin kortein pelata, koska sittenhän siinä voisi olla sekin mahdollisuus, että voisi vähän laajemmalla porukalla hakea esimerkiksi rahoitusta.

Panu Karhinen: Että se voisi tukeakin sitä kehitystyötä?

Merja Lyytikäinen: Kyllä. Mutta aina löytyy joku porukka, joka kysyy, että ”onko oikeesti niin että täällä kaikki on avointa, että eikö tätä todellakaan voi meijän omalle porukalle piilottaa esimerkiks jotain tietoo”, niin tavallaan olen sitten ajatellut sen sillä tavalla, että meillä on todella paljon kaikkia wikialustoja ja organisaatioiden sisäisiä työskentelyalustoja, ja Teams esimerkiks, joiden kanssa meidän ei kannata ruveta kilpailemaan. Jos avoimuus ja yhteiskehittäminen on se periaate, ja verkostojen aktivointi, niin silloin asioiden pitää olla avoimia.

Panu Karhinen: Minkälaisia mahdollisuuksia sinä näet siinä avoimuudessa? Tuossa vähän jo viittasitkin siihen suuntaan.

Merja Lyytikäinen: No kyllä minä ajattelen sen niin, että siinä saa tietoa siitä, mitä täällä maailmassa tapahtuu, ei tehdä asioita kahteen kertaan, resurssit säästyy, ja sitten myöskin voidaan oppia toisiltamme. Eli, että kun avoimesti jaetaan sitä tulosta mitä ollaan saatu aikaiseksi, niin jossain muualla voidaan sitä hyödyntää. Ja tässä on nyt siis sen Innokylän ajattelunkin ydin, että avoimesti jakamalla me voidaan oppia toisiltamme ja sitten me voidaan hyödyntää sitä mitä muut ovat jo tehneet.

Panu Karhinen: Minkälaisia haasteita siihen liittyy?

Merja Lyytikäinen: No mun mielestä toimijat aika lailla haluavat aina sitä omaa ideaa lähteä sitten alusta asti (kehittämään), että se on nyt niin hyvä, että ei vaivauduta katsomaan, mitä täällä on jo tehty. Että sen takia tarvitaankin varmaan tällaisia kokoavia alustoja, joissa on mahdollista tutkia sitä asiaa ja ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka ovat jo aikasemmin ratkaisun johonkin asiaan sitten keksineet.

Toini Harra: Miten sinä näet, että mitä mahdollisuuksia tähän voi tulevaisuudessa liittyä tämmöiseen avoimeen yhdessäkehittelyyn verkossa?

Merja Lyytikäinen: Minulla on kokemus nyt kymmenen vuoden ajalta, ja kyllä ihan jo se termi ”yhteiskehittäminen” on jo saanut semmoisen, että se on ihan normaali. Ja työpajatyöskentely ja tällainen on jo ihan normaalia. Aikaisemmin esimerkiks silloin, kun aloiteltiin Innokylän palvelujen kanssa, niin se oli enemmän sellaista koulutuksellista asiaa. Nyt on aivan selvä, että kun lähdetään kehittämään jotain asiaa, niin tehdään työpajoja, joissa osallistetaan. Minun mielestäni tässä ollaan koko ajan parempaan päin menossa. Mutta mitä toivon niin on, että yhä enemmän toimijat ymmärtäisivät, että tulosten jakaminen on tärkeää ihan sen takia, että me voisimme oppia ja hyödyntää sitä aiemmin tehtyä.

Toini Harra: Mitä se olisi kymmenen vuoden päästä, mitä tapahtuisi?

Merja Lyytikäinen: Oi, tosi vaikea, tosi vaikea. Kun sitten, jos tämmösistä digitaalisista palveluista puhutaan, niin varmaan se on ihan erilaista se teknologiakin silloin. Että virtuaalilaseilla päästäisiin jotain empatiakävelyä tekemään jonnekin oikeisiin ympäristöihin, jos olis tämmöinen tilanne tai jotain muuta.

Panu Karhinen: Kyllä minä näen sen, mitä Toini tossa aikaisemmin puhuit siitä tasavertaisuudesta ja -arvoisuudesta, niin näen, että siinä on mahdollisuuksia kyllä, että se teknologia mahdollistaa monenlaista osallistumista, eikä ole aikaan tai paikkaan niin sidottua.

Toini Harra: Niin ja sillä tavalla että me saamme näitä ihmisiä mukaan, jotka muuten jäisivät ulos siitä kehittämisestä, niin voi olla, että heillä juuri on se erinomaisen tärkeä näkökulma tai tieto tai ymmärrys, kokemus, jota me emme muuten saisi siihen kehittämiseen mukaan. Ja sillä tavalla sitten voitaisiin kehittää aiempaa parempia ja toimivampia tuotteita ja palveluja.

Merja Lyytikäinen: Ja minä ajattelen myöskin, että tulevaisuuden ammattilaisetkin, jotka ovat nyt koulutuksessa, niin heillekin voisi olla ihan hyvä ajatella, että tulevaisuudessa voi olla, että he työskentelevät jossain ikäihmisten yksikössä, että se kehittämistyö ja osallistuminen niiden ikäihmisten kanssa on yksi osa sitä työtä, että tavallaan se on ammattilaistenkin asenteesta kiinni, että miten ne asiat siellä erilaisissa palveluyksiköissä kehittyy.

Panu Karhinen: Kyllä kyllä, yhtenä osana sitä omaa työtä.

Merja Lyytikäinen: Joo.

Panu Karhinen: Tässä kohtaa minä kiitän keskustelusta, ja jos haluatte lisää tästä aiheesta tai muuten laajemmin digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisestä niin käykää katsomassa tuttunet.fi. Kiitos.

Toini Harra: Kiitos.

Toini Harra:  Tervetuloa TUTTU netin podcast-sarjaan, jossa me keskustelemme tulevaisuuden teknologioiden ja palveluiden kehittämisestä erityisesti käyttäjälähtöisesti. Tämän kerran aiheena meillä on digitaalisten ekosysteemien rakentaminen. Keskustelukumppaneina ovat Minna Komu Oulusta, jossa toimit OuluHealth-ekosysteemin verkostojohtajana, ja Markku Niemi, Smart Tampere -ohjelman asiakkuusvastaava. Minä olen Toini Harra ja olen Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Tässä vieressäni istuu Panu Karhinen myös Metropoliasta. Terveuloa kaikille.

Panu Karhinen: Tervetuloa.

Minna Komu: Kiitos.

Markku Niemi: Kiitos.

Toini Harra:  Ekosysteemeistä puhutaan nyt melkoisen paljon. Jotenkin minusta tuntuu, että se määritellään hyvin monenlaisella tavalla. Ihan ensin tekee mieli kysyä Minna sinulta, että miten siellä OuluHealthissa on tämä ekosysteemi määritelty? Mitä siihen kuuluu ja mitä te teette?

Minna Komu: OuluHealth, niin kuin nimestä voi jo ajatella, on puhtaasti terveysalaan rajoittunut tai rajattu ekosysteemi Oulun alueelta. Meidän ekosysteemiin kuuluu useita eri organisaatioita, useita toimijoita. Meille kuuluu akateemiset tutkimuslaitokset, sosiaali- ja terveysalan palveluntarjoajat niin perus- kuin erikoissairaanhoidon puolelta, kuuluu terveys- ja hyvinvointialan yritykset sekä liiketoiminnan osaajia, viestinnän ammattilaisia. OuluHealthin tavoitteena, ekosysteemin tavoitteena on tuottaa innovaatioita, tukea yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä edistää uusien hoitojen ja toimintamallien käyttöönottoa ihmisten terveyden edistämiseksi.

Toini Harra:  Siinä on valtavan monta hyvin erilaista organisaatiota mukana. Jotenkin tulee semmoinen mieleen, että se voi olla aika haasteellistakin saada nämä kaikki eri tyyppiset organisaatiot toimimaan yhdessä. Miten te olette siinä onnistuneet?

Minna Komu: Ekosysteemin rakentaminen on pitkä työ. Se on pitkä työ ja vaatii sinnikkyyttä ja aikaa. Kaikki lähtee aluksi liikkeelle siitä yhteisestä tahtotilan määritelmästä ja yhteisen vision luomisesta, siitä, että ekosysteemi rakennetaan aitojen, omien vahvuuksien varaan ja yhteistyöllä. Se vaatii myös eri organisaatioista johtajatason sitoutumista asiaan ja sen ymmärtämistä, että tämä vaatii yhteistyötä tai yhteistyö on se perusedellytys, eikä se aseta ketään kilpailulliseen asemaan toiseen nähden, eikä se hyvä ole keneltäkään toiselta pois. Se vaatii myös yhteistä toimintaa, yhteisiä projekteja, innovaatiosessioita. Ennen kaikkea se vaatii voimakkaasti viestintää niin ekosysteemin sisällä kuin tekemisistä ulospäin. Se vaatii mekanismeja. Se vaatii sen, että, esimerkiks OuluHealthilla on oma ohjausryhmä, ohjausryhmällä on oma strategia, oma toimintasuunnitelma, meillä on se oma brändi. Vaatii resursseja, vaatii mielellään myös organisaatiorajojen ylittäviä yhteisiä resursseja ja jaettuja roolituksia. Se vaatii aikaa, paljon aikaa ja sinnikkyyttä ja myös sitä, että ajoitus on oikea tän kaltaiselle toiminnalle. Se vaatii myös rahaa. Resurssit ja raha on aina totta kai se puutteellinen kohta, mutta ekosysteemiä ei kannata rakentaa projektirahoituksella, koska kun projekti loppuu, ekosysteemin toiminta loppuu, ja silloin se hiljainen tieto katoaa projektin päätyttyä ihmisten mukana. Eli sillä lailla rahaa ja tahtotilaa sen yhteisen tekemisen toteuttamiseksi.

Toini Harra:  Tässä tuli jo todella paljon asioita, varmaan palataan niihin vielä myöhemminkin. Markku, miten teillä Tampereella on määritelty Smart Tampere -ohjelman ekosysteemi? Mitä sillä tarkoitetaan?

Markku Niemi: Minna tuossa aika hyvin avas noita periaatteita. Luulen, että meillä on aika lailla samanlaiset määritelmät käytössä. Meillä ehkä aika paljon ajatellaan yritysten kannalta asioita. Sanoisin lyhyesti niin, että ekosysteemi on verkosto, jossa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Eli kun laitat sinne jotain, saat enemmän itsellesi takaisin. Silloin aletaan puhuun siitä, että se ekosysteemi toimii. Meillä on ekosysteemejä hyvin eri vaiheissa. Meil on ehkä  pisimpään toiminut ja vakiintunein verkosto on ITS Factory eli älyliikenteen toimijoiden verkosto, jossa on yrityksiä, isoja yrityksiä, pieniä yrityksiä, tutkimuslaitoksia, ja kaupunki myös aktiivisesti mukana. Heillä on ollut monenmoista toimintaa jo yli kymmenen vuoden ajan. Se on siinä vaiheessa, että se toimii itsenäisesti, ekosysteemitoimijat keskenään järjestää rahoituksen ekosysteemin toiminnan fasilitoinnille ja tämän tyyppisille asioille. Se on esimerkki minusta siitä, että kaikki toimijat saa siitä enemmän kuin mitä panostavat siihen. Se on sillä tavalla nostanut, tai sillä on arvoa. Sitten meillä on ekosysteemejä, jotka ovat vasta aivan alkuvaiheessa, missä joudutaan miettimään sitä, että mistä se yhteinen arvo löytyy, ja onko tässä edes mitään tulevaisuutta. Mutta sitä pitää vaan lähtee kokeilemaan ja konkretian kautta etsimään.

Toini Harra:  Minkälaisen ekosysteemin rakentamisessa sinä itse olet mukana?

Markku Niemi: Minulla on itsellä vastuulla kaksi ekosysteemiä. IoT-toimijoiden ekosysteemi, mikä on myöskin aika lailla alkuvaiheessa. Tampereella on paljon Nokian rakennemuutoksen myötä syntyneitä pieniä startup-alueen firmoja, jotka toimivat IoT-alueella. Kaupungilla on paljon tarpeita, joissa IoT:ta voitais hyödyntää. Tässä IoT-ekosysteemissä on yritetty näitä kahta yhdistää, ja minusta jossain määrin onnistuttukin. Mutta vielä jää nähtäväksi, että päästäänkö esimerkiks älyliikenteen ekosysteemin tasolle niin, että myöskin näitten kokeilujen jälkeen löytyy firmojen kesken yhteistä pohjaa. Toki osittain firmat aina myöskin kilpailevat keskenään, että pitää löytää yhteinen nimittäjä siinä.

Panu Karhinen: Tuosta tuli mieleen, tuossa Minnakin puhuit siitä tahtotilasta, oikeastaan liikkeellelähdön paikkana. Mutta miten keskinäinen solidaarisuus näiden yritysten välillä tässä kehittämisessä, minkälaisia kokemuksia tai miten se on näkynyt?

Markku Niemi: Minä sanoisin, että esimerkiksi tutkimushankkeissa, EU-hankkeissa semmoinen löytyy aika helpostikin, kun puhutaan asioita, jotka on ehkä, liiketoiminta on vielä muutaman vuoden päässä. Sieltä löytyy yhteistä pohjaa suhteellisen helposti. Mutta sitten, kun tullaan lähemmäs liiketoimintaa, sitten pitää alkaa etsimään semmiosia asioita, että löytyykö jotain yhteistä tarjontaa, löytävätkö firmat toisensa sillä tavalla, että pystyisivät tarjoamaan esimerkiksi isommille yrityksille isompaa kokonaisuutta. Tästä on meillä Tampereella minusta hyvä esimerkki. Meillä on muutamia yrityksiä, joiden asiakkaita on autoteollisuus. Autoteollisuudessa on hyvin pitkät tuotekehityssyklit ja pitkät valintaprosessit. Startupin, vaikka olis kuinka hyvä idea, voi olla hankala päästä keskustelemaan jonkun Volvon tai saksalaisten isojen autotoimijoiden kanssa. Mutta tämmöisellä ekosysteemillä voi olla arvoa sillä tavalla, että voidaan tarjota isompia kokonaisuuksia ja ikään kuin nostaa profiilia ylemmäksi ja sillä tavalla saada huomiota, mindsharea. Meillä on siitä muutamia lupaavia esimerkkejä nimenomaan autoteollisuudessa.

Panu Karhinen: Joo, se on tosi tärkee asia.

Toini Harra:  Eli se liittyy jotenkin siihen, että nämä yritykset eivät niinkään kilpailisi tuotteilla keskenään vaan etsisivät toisiaan täydentäviä tuotteita ja rakentaisivat siitä konsortiota.

Markku Niemi: Nimenomaan. Koska sitten taas jos ajatellaan näiden isojen yritysten kannalta, siellä ehkä trendi on se, että halutaan ostaa isompia kokonaisuuksia, samoin kuin julkisella sektorilla myöskin. Se tekee joskus pienemmille yrityksille hankalaks tarjota, mutta yhteistyöllä semmonen mahdollistuu.

Panu Karhinen: Kyllä. Entä Minna, miten tämä teillä Oulussa näkyy?

Minna Komu: Yritykset ovat kyllä hyvin isolla sydämellä myös tässä toiminnassa mukana. Erityisesti niin kuin tuossa oli puhe, se yritysten yhteinen palvelutarjonta on yksi asia, mutta sitten on ihan toinenkin asia, että on paljon sellaista tietoa, mitä yritykset voivat jakaa keskenään toisilleen säästääkseen toistensa aikaa. Esimerkiksi meillä, me järjestämme säännöllisesti Oulussa Health Business Breakfast -tapahtumia, johon kutsutaan meidän alueen yritykset paikalle. Ne aamupalat rakentuvat jonkun teeman ympärille, jolloin yritykset voivat jakaa luottamuksella sitä tietoa niille muille yrityksille. On ollut esimerkiksi kokemuspuheenvuoroja, jos on ollut ulkomailla vaikka kiihdyttämöohjelmassa pienet yritykset, tai myyntikanavien hahmottamisessa, että miten vaikka sairaaloihin myytäessä, miten on, mikä on toiminut ja mikä ei, tai kansainvälisistä markkinoista, että miten vaikka tilanne on heidän mukaan tällä toimialalla erilainen Ruotsissa kuin Suomessa tai Saksassa. Paljon myös sellaisen tiedon jakaminen, mikä on hyvin arvokasta yrityksille heidän toiminnan kannalta.

Toini Harra:  Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten jotenkin minun mielestäni maailmassa on tällä hetkellä ymmärrettykin, että siilomaisella työskentelyllä ja sillä, että yksin vaan yritetään eteenpäin, ei loppujen lopuksi oikein päästä minnekään ja että yhdessä toimimalla saadaan enemmän myös markkinoita ja saadaan tuotteita vietyä eteenpäin. Miten näette, että mikä merkitys digitalisuudella on tässä yritysten ja myös muiden organisaatioiden yhteistyössä?

Markku Niemi: Sanoisin, että ekosysteemien toiminnassa digitalisaatio ja digitaaliset apuvälineet ovat hyviä työkaluja, mutta minun kokemukseni mukaan fyysiset tapaamiset ja tämän tyyppiset tiedonvaihtotilaisuudet ovat kuitenkin edelleen erittäin tarpeellisia, ehkä jopa vähän aliarvostettuja. Meillä on Tampereella kokeiltu muutamaakin erilaista voisko sanoa digitaalista alustaa, jonka ajatuksena on ollu fasilitoida ekosysteemiyhteistyötä. Mutta ehkä vaikea vielä sanoa, että miten paljon niistä loppujen lopuksi on apua. Voi olla vähän digitalisaatioähkyäkin yrityksissä. Työkaluja ja alustoja on niin paljon, että se alkaa tavallaan syömään yritysten aikaa. Itse näkisin, että säännölliset tapaamiset, tilaisuudet ovat edelleen paikallaan, ja sitä tukemaan voidaan tehdä erilaisia työkaluja ja alustoja.

Toini Harra:  Millaisia kokemuksia Minna sulla on siellä Oulussa?

Minna Komu: Osittain kyllä hyvin samankaltaisia. Mutta toisaalta nyt tämä meidän maaliskuussa alkanut vallitseva pandemiatilanne on ehkä auttanut aukaisemaan silmiä, että on äärimmäisen tärkeää digitalisoida myös palveluita ja miettiä vaihtoehtoisia tapoja luoda suhteita ja rakentaa suhteita. On totta kai selvää, että digitaalisuden avulla on helpompi ylläpitää jo luotuja suhteita kuin luoda täysin uusia suhteita, mutta ennen kaikkea kokisin, että tärkeimpänä on se, että palveluja digitalisoidaan ja ne olisivat ajasta ja paikasta riippumattakin saatavilla niin yrityksille kuin muillekin niitä palveluita etsiville tahoille. Sen eteen ollaan paljon tehty työtä Oulussakin monellakin osalla, myös tässä terveysalalla ja ihan lähtien opetuksesta. Meillä on tämmöinen MEDigi-hanke, joka on kansallinen hanke, jossa digitalisoidaan ja harmonisoidaan lääketieteen opetusta eri yliopistojen välillä. Kun uskallamme ajatella eri tavalla ja katsoa tulevaisuuteen, löydämme kyllä monenlaisia keinoja hyödyntää digitaalisuutta paremman palvelukokemuksen saamiseksi.

Toini Harra:  Ekosysteemi on myös toisenlainen toimintakulttuuri ihan kaiken kaikkiaan, jos ajatellaan. Jos me ollaan aikaisemmin toimittu vaan yhden organisaation sisällä pääasiassa, ja nyt meillä onkin ekosysteemien myötä yritysten ja organisaatioiden isoja verkostoja, jotka työskentelevät yhdessä, se väistämättä varmaan muuttaa toimintakulttuuria myöskin. Nimensä mukaisesti se perustuu systeemiselle ajattelulle, ja nyt olisi kiinnostavaa kuulla, että minkälaisia kokemuksia teillä on tästä toimintakulttuurin muutoksesta ja miten sitä edistetään. Tuossa alussa varmasti Minna toitkin esille juuri niitä tekijöitä, mitkä ovat mukana vaikuttamassa siihen, mutta jos nyt keskityttäisiin vielä ihan erikseen tähän aiheeseen, mitä haluaisitte nostaa esiin toimintakulttuurin näkökulmasta? Mitä se edellyttää organisaatioiden toiminnalta?

Minna Komu: Kysymyksenä on hyvin laaja ja aika haasteellinen. Ensimmäisenä se vaatii sen ymmärryksen, että kaikkea ei voi kontrolloida. On erilaista toimijaa ekosysteemissä, joka koostuu useista organisaatioista ja julkisista toimijoista ja yrityksistä ja mitä tahansa ihan pienestä startupista isoon pörssiyritykseen ja kaikkea siltä väliltä. Ekosysteemissä ihan kaikkea et voi kontrolloida. Ja hyväksyä myös se, että muutos ottaa aikaa. Mutta siinä perusedellytyksenä on vahva luottamus ja usko yhteiseen tekemiseen ja luottamus myös siihen, että tässä ollaan yhdessä menossa eteenpäin, eikä kukaan ole ottamassa pois mitään keltään. Päinvastoin, kun saatetaan erilaisia tekijöitä yhteen, ne omat ajatukset, organisaation omat ajatukset voivat saada hyvin erilaisia sykäyksiä uusien innovaatioiden synnyttämiseksi, kun hyödynnetään eri toimijoiden resursseja, eri toimijoiden ydinosaamista ja tuodaan niitä yhteen. Ajatellaan, että meillä voi olla myös jaettuja resursseja, ettei tarvitse olla yhden organisaation oma resurssi, vaan voidaan myös jakaa, jolloin tieto siirtyy ja mahdollistaa uudenlaisia ajatuksia ja uusia innovaatioita.

Panu Karhinen: Onko syntynyt jotain uusia käytäntöjä tai pelisääntöjä esimerkiksi vaikka hankintojen osalta? Onko tämä ekosysteemi tuonut jotain uudenlaisia käytäntöjä?

Minna Komu: On varmasti tuonut paljonkin uudenlaisia käytäntöjä. Varsinaisesti hankintojen osalta on ehkä, en ehkä niinkään osaa ajatella. Siihen ehkä joku toinen henkilö osaisi paremmin vastata. Varsinaisesti ekosysteeminä ne hankinnat ovat totta kai erilaisia kuin mitä ne voivat olla organisaatioissa muuten. Mutta meillä esimerkiksi Oulussa on, OuluHealthissä on otettu käyttöön innovaatiotyökalu, joka aloitettiin OYSissa, Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Sitä on testattu siellä ympäristössä erinomaisin tuloksin. Ja nyt me olemme sitä vastaavaa innovaatiotyökalua jalkauttamassa sitten ekosysteemin muihin toimijoihin. Tällainen esimerkki tulee ainakin vaikka hankintojen osalta mieleen.

Panu Karhinen: Entä Markku? Onko teillä, jos miettii pelisääntöjä tai käytäntöjä, mitä nämä ekosysteemit ovat tuoneet, niin miten ne poikeavat? Onko jotain esimerkkejä ehkä sieltä, että mikä sitä yhteistyötä tukee?

Markku Niemi: Minun mielestäni luottamus on ehkä avainsana, ja sen rakentaminen tietenkin kestää vähän aikaa, että pitää oppia tuntemaan toimijat ja vähän motiiveja ja näin. Minun mielestniä ehkä yksi hyvä tapa rakentaa luottamusta on konkreettiset hankkeet, konkreettinen tekeminen. Meillä on Tampereella muutamia alustoja, kaupunki on avannut tiettyjä alustoja yritysten käyttöön, missä voi yhdessä tehdä testejä, projekteja. Se on ollut yksi hyvä tapa tuoda toimijoita yhteen ja tehdä vaikka EU-tutkimushankkeita tai muita pienempiä pilotteja näitä alustoja hyödyntäen. Konkreettisen tekemisen kautta syntyy sitä luottamusta ja uusia ideoita ja näin.

Toini Harra:   Rakennetaan yhteistä kokemusmaailmaa, jota sitten jaetaan.

Markku Niemi: Kyllä.

Toini Harra: Yks tärkeä asia vielä: johtaminen. Verkostojohtamista tässä varmaan tarvitaan. Minna, oletkin verkostojohtajana siellä. Oisko sulla muutama asia, mitä liittyy erityisesti johtamisen näkökulmaan? Minkälaista johtamista hyvä ekosysteemitoiminta edellyttää?

Minna Komu: Ekosysteemin johtaminen on varmaan jo käsitteenäkin haasteellinen asia, kun ekosysteemit ovat hyvin erilaisia keskenään. Meidän tapauksessa OuluHealth on valtavan suuri ekosysteemi, joka kasaa yhteen niin akatemian kuin terveydenhuollon ammattilaisia, yrityksiä ja liiketoiminnan osaajia. Ennen kaikkea koen, että tärkeintä myös siinä johtamisessa on selkeä, tai en ehkä käyttäisi sanaa johtamista, mutta sanoisin, että tärkein edellytys ekosysteemin toiminnassa on voimakas roolitus niin, että on selkeät roolit. Esimerkiksi meillä OuluHealthissä on jaettu niin, että meillä tutkimus-, kehitys-, innovaatiotoiminnasta on vastuullinen taho ja vastuuhenkilö, vastaavasti myös terveysalan yrityksistä, health and life science -yrityksille on oma asiakkuusvastaava eli se, joka on varsinaisesti yritysrajapinnassa. Sitten myös meidän testaus- ja pilotointitoiminnassa on oma vastuuhenkilö. Silloin sitä johtamistakin hajautetaan ja luotetaan siihen, että jokainen hoitaa sen oman toimintansa. Meillä OuluHealthissa minun tekemistä ohjaa OuluHealthin ohjausryhmä. Eli meillä OuluHealthillä on oma ohjausryhmä, jota voidaan ajatella, että se on ikään kuin yrityksissä on hallitus. OuluHealthin ohjausryhmä koostuu mukana olevien organisaatioiden edustajista. Ja OuluHealth kuuluu puolestaan osana Oulun innovaatioallianssiin. Oulun innovaatioallianssissa on muitakin ekosysteemejä, joista tämä meidän OuluHealth on yksi. Oulun innovaatioallianssilla on oma strategia, jonka osana on OuluHealthin strategia, ja sitten siitä on meidän toimintasuunnitelma. Tärkeintä on, että se on toiminta, mihin saadaan ihmiset sitoutettua, joten palaan tähän, niinku on jo useampaan kerran tullut, että se on se luottamus ja roolitus ja usko yhteiseen tekemiseen.

Toini Harra:  Markku, sinä olet asiakkuusvastaava. Tuossa Minnakin mainitsi asiakkuusvastaavan tärkeän roolin. Miten itse koet tämän roolin?

Markku Niemi: Minä näen oman roolini sillä tavalla, että olen fasilitoija, yritän auttaa ekosysteemin toimijoita onnistumaan. Se johtorooli voi vaihtuakin siinä vähän. Se voi siirtyä toimijalta toiselle riippuen, mitä tehdään. Jos on joku kiinnostava tutkimusalue, tutkimushanke, jota halutaan siinä ekosysteemin toimijoiden kesken tehdä, johto voi olla jossain yrityksessä, joka on siitä eniten kiinnostunut. Ja sitten taas jossain muussa se voi olla muualla. Mutta tarvitaan fasilitaattori, joka sitoo langanpäitä yhteen ja kertoo niitä, vinkkaa niitä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Ne eivät välttämättä ole aina itsestään selviä, vaikka voisi kuvitella niin.

Panu Karhinen: Mitenkäs sitten tulevaisuus? Miltä ekosysteemien tulevaisuus näyttää, ja mihin tarkoituksiin digitaalisia ekosysteemejä vois käyttää? Onko siellä näköpiirissä ehkä käyttäjän, enemmän vielä käyttäjän näköisiä palveluita ja tuotteita tai saavutettavampia, käytettävämpiä palveluita ja tuotteita vai miten te näette? Kerrotko vaikka Minna ensin ajatuksia?

Minna Komu: Itse näkisin niin, että erilaiset verkostot ja suhteethan ovat, ne ovat voimakkaasti tätä päivää, mutta ne ovat ennen kaikkea myös sitä meidän tulevaisuutta ja tulevaa. Silloin myös esimerkiksi itse ekosysteeminä teemme myös paljon niin kansallisesti kuin kansainvälisesti yhteistyötä muiden ekosysteemien kanssa, jolloin se myös auttaa ja mahdollistaa yrityksille niiden suhteiden luomista muualle Suomeen tai muualle ulkomaille, esimerkiksi meidän tapauksessa vaikka pilottien saannissa Saksan sairaaloihin tai muuta. Myös se palvelujen digitalisointi, niin kuin mainitsin tuossa aikaisemmin, että meidän OuluHealthin yksi peruspilareista on rakentaa ajasta ja paikasta riippumattomia palveluita. Ja myös siihen tarvitaan verkostomaista tekemistä ja monen yhteistä osaamista. Markku varmaan osaa jatkaa.

Panu Karhinen: Mites Markku, minkälaisia ajatuksia?

Markku Niemi: Minä ehkä nostaisin tähän semmoisen näkökulman, että tekoälystä ja koneoppimisesta on nähty vasta ihan pintaraapaisu, ja luulen, että siltä puolelta löytyy semmoista uutta, mitä ei ehkä osata vielä kuvitellakaan. Eri lähteistä olevan datan yhtenäistäminen, hyödyntäminen ja sieltä mielenkiintoisten uusien suhteiden löytäminen avaa aivan hurjia mahdollisuuksia. Meillä on Tampereella kaupunkiympäristön IoT-ratkaisujen suhteen tehty tällä puolella pieniä kokeiluja ja on ehkä todennettu se, että siellä on aivan valtavasti mahdollisuuksia. Tämä kun laajennetaan rakennuksiin ja terveyspuolelle, uskon, että sieltä löytyy vastaus tuohon kysymykseen. Mutta en osaa sanoo, mitä se on täsmälleen. Mutta sitten tietenkin tässä tullaan taas kysymykseen luottamuksesta ja miten sitä dataa hallinnoidaan, miten esimerkiksi minun henkilökohtaiset terveystiedot, haluanko jakaa niitä ja saanko enemmän sillä, että annan, kuin se, että mitä riskiä siitä on. Tässä on isoja ratkaistavia kysymyksiä, mitä voi näissä ekosysteemeissä myöskin pohtia. Ne ovat hyvä foorumi pohtia tämän tapaisia kysymyksiä, jotka koskettavat kaikkia toimijoita ja joiden ratkaisu saattaisi hurjasti edesauttaa toimijoita.

Panu Karhinen: Minna, haluatko vielä lisätä jotakin tähän?

Minna Komu: Joo, tuli tuosta, Markku syötti niin hyvin lapaan, niin ajattelin, että täytyy vielä vähän jatkaa. Juuri noita, mitä hän nosti tuossa esille, dataa ja datan keräämistä ja sen hyödyntämistä muuten ja tekoälyä ja sen tuomia mahdollisuuksia, meillä on OuluHealthissa on DigiHealth Hub -yksikkö, joka on osana lääketieteellistä tiedekuntaa ja joka nimenomaan keskittyy, niin kuin nimestäkin voi ajatella, DigiHealth Hub, osaamiskeskittymä digitaalisten ja datan hyödynnettävyyden ja sitä kautta tulevaisuuteen katsovien asioiden edistämiseksi ja osaajaverkoston kasaamiseksi ja niiden siirtämiseksi ja jalkauttamiseksi myös osaksi perustoimintaa pitkällä aikavälillä.

Toini Harra:  Nyt heititte kyllä molemmat niin hyvin meille lapaan, että me järjestetään tästä aiheesta vielä yksi ihan ikioma podcast-sarja tai -keskustelu. Nyt haluan tässä vaiheessa oikein lämpimästi kiittää teitä. Me olemme oppineet tänään ekosysteemin rakentamisesta. Tämä on ollut mielenkiintonen keskustelu. Oikein paljon teille kaikille kiitoksia. Ja tosiaan, jos haluatte tietää lisää, TUTTU netistä löytyy lisää informaatioo tästä aiheesta.

Panu Karhinen: Kiitos.

Markku Niemi: Kiitos.

Minna Komu: Kiitos.