Yrittäjyyden aalloilla 5: Yrittäjyyden myytti – Yrittäjä on yksin taloutensa suunnittelun kanssa.

Helena Miettunen: Tervetuloa podcast-sarjaan Yrittäjyyden aalloilla. Podcast-sarjassa käsittelemme yrittäjyyteen liittyviä myyttejä ja tänään käsittelyssämme on aihe ”Yrittäjä on yksin rahoituksensa ja taloutensa suunnittelun kanssa”. Tämä on Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan viides jakso. Kanssani teemasta on puhumassa Finnverasta Marjo Seppälä. Hankkeesta ja yrittäjyyteen liittyvistä teemoista löydät lisätietoja osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen. Minä olen Helena Miettunen, lehtori ja tutkintovastaava Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja toimin asiantuntijana Katse tulevaisuuteen -hankkeessa.

Tervetuloa murtamaan myyttiä siitä, että yrittäjän täytyy yksin suunnitella rahoitus- ja talousasiansa. Joillain yrittäjillä voi olla sellainen käsitys, että yrittäjän täytyy hallita kaikki yritykseensä liittyvät asiat, myös rahoituksen suunnittelut.

Kertoisitko, Marjo, kuka olet ja mistä tulet.

Marjo Seppälä: Hei. Kiitos paljon kutsusta. Olen Marjo Seppälä ja toimin meillä Finnverassa aluepäällikkönä täällä Uudenmaan alueella.

Miettunen: Kiitos. Mitä ajattelet tästä, että yrittäjän täytyisi yksin suunnitella rahoitus- ja talousasiansa? Joillakin yrittäjillä voi olla tosiaan sellainen käsitys, että yrittäjän täytyisi hallita ihan kaikki yritykseen liittyvät asiat, myös ne rahoituksen suunnittelut.

Seppälä: Meillähän on Suomessa erittäin paljon esimerkiksi hyviä Uusyrityskeskuksia, jotka auttavat maksutta yrittäjiä suunnittelemaan talousasioita ja yrittäjiä ihan perustamaankin yrityksiä jo tässä yrityksen perustamisvaiheessa. Eli kehotetaan kyllä ehdottomasti yrittäjiä olemaan yhteydessä näihin asiantuntijoihin, jotta he sitten voivat auttaa tekemään laskelmia ja sparrailemaan myös näitä yritysideoita ihan alusta saakka. Mitä rahoitukseen tulee, niin me Finnverassa voidaan rahoittaa aloittavia yrityksiä ja tietysti Suomessa toimii paljon pankkeja ja muita rahoituslaitoksia, jotka ovat sitten niitä ensisijaisia rahalähteitä tässä yrityksen perustamisvaiheessa. Ja halutaan muistuttaa, että aina semmoista suurta omarahoitusosuutta siinä yrityksen alkuvaiheessa ei välttämättä tarvitse olla.

Miettunen: Tuo oli varmaan lohduttava tieto monelle yrittäjälle. Jos palataan taaksepäin vähäsen siihen Uusyrityskeskukseen, niin miten yrittäjä voi löytää niitä, tai tuleva yrittäjä, löytää niitä Uusyrityskeskuksia?

Seppälä: Joo. Näitä toimii Suomessa alueellisesti erittäin paljon. Esimerkiksi täällä Helsingissä, Vantaalla toimii, Itä-Uudellamaalla, Porvoossa Posintra ja Espoossakin on oma, eli näitä löytyy ihan kyllä googlaamalla reilusti ja niitä on useita kymmeniä koko Suomessa.

Miettunen: Teettekö tekin yhteistyötä heidän kanssaan?

Seppälä: Joo. Me tehdään yhteistyötä myös eli sieltä sitten yleensä neuvotaan ottamaan yhteyttä pankkiin tai Finnveraan, kun rahoitustarve tulee ajankohtaiseksi.

Miettunen: Joo. Jos ajatellaan ihan, että yrittäjä tarvitsee sitä rahoitusta, niin mikä ero on Finnveralla sitten niinkuin pankkiin nähden?

Seppälä: Meille tietysti on tärkeätä, että sillä yrityksellä on aina hyvä pankkisuhde. Eli yritys tarvitsee kuitenkin pankkia siihen maksuliikenteen toimimiseen ja tämmöisiin niinkuin laskutusasioihin, eli johonkin ne asiakkaiden rahat täytyy kuitenkin aina ohjata, eli yrityksellä täytyy olla tili. Ja ensi sijaisesti yrittäjän kannattaa hakea sitä rahoitusta omasta pankista. Mutta sitten myös Finnverasta voi hakea suoraa lainaa, ja yleensä aloittavien yritysten kanssa tehdään niin, että pankki myöntää rahoituksen, ja Finnvera voi sitten taata sitä rahoitusta pankille, jolloin pankki on sitten halukkaampi sen rahoituksen myöntämään, ja se yrityksen vakuustarve on pienempi. Eli tällä tavalla sitten Finnvera valtion yhtiönä pystyy tukemaan sitä aloittavankin yrityksen rahoitusta.

Miettunen: Eli Finnvera on niinkuin valtion rahoituksen kautta tukemassa yrittäjiä?

Seppälä: Joo. Me ollaan valtio-omisteinen yhtiö ja nimenomaan paikataan sitä semmoista rahoitusmarkkinoiden vajetta, mitä tiedetään, että sitten voidaan ottaa isompaa riskiä, kun yrityksiä rahoitetaan.

Miettunen: Joo. Siellä on… mainitsitkin, että oli ne Uusyrityskeskukset, sitten on pankit ja sitten on Finnvera. Mitä ne vaihtoehdot pitävät vielä tarkemmin sisällään, jos mietitään sitä yrittäjän suunnitelmaa tai toimintaa?

Seppälä: Joo. No tietysti yrittäjäksi voi ryhtyä monella tapaa. Eli yksi vaihtoehtohan on se, että esimerkiksi ostaa toimivan yrityksen. Ja tämmöisissä omistajanvaihdostilanteissa, yrityskauppatilanteissa pankki ja Finnvera voivat olla rahoittamassa sitä kauppasummaa. Eli se on aika hyvä tämmöinen oikotie yrittäjyyteen monesti, eli voi ostaa toimivan yhtiön. Mutta sitten, jos lähtee perustamaan aivan uutta yritystä, niin tietysti silloin kannattaa miettiä, niinkuin yrityskauppatilanteissakin, että yrityksen pyörittäminen vaatii monesti jonkinlaista käyttöpääomaa eli siellä syntyy kuluja, varsinkin aloittavalla yrityksellä hyvin aikaisessa vaiheessa eikä välttämättä sitä laskutettavaa liikevaihtoa vielä ole. Niin siihen kannattaa varautua. Ja tietysti on olemassa tiettyjä alkuinvestointeja vähän toimialasta riippuen, eli yhtiö tarvitsee sitten kuitenkin jotain, kenties kalustoa, koneita, laitteita, jotain muuta sen yritystoiminnan pyörittämiseen. Niin tämmöisiin investointeihin kannattaa tietysti varautua ja niihin alun kuluihin, mitä siinä sitten syntyy. Ja yleensä tämmöisiä käyttöpääoma- tai investointitarpeita rahoitetaan pankkien tai meidän lainoilla tai tämmöisillä luotollisilla tileillä, eli tili, joka sitten joustaa tarvittaessa, kun niitä kuluja tulee ja tuottoja ei vielä ihan samassa suhteessa. Että hyvin monenlaisia vaihtoehtoja kyllä löytyy ja me ja tietysti muut rahoittajat pyritään sitten neuvomaan aina yrityksiä, että mikä olisi juuri siihen tilanteeseen se sopiva ratkaisu.

Miettunen: Miten te sitten kartoitatte sitä yrittäjän suunnitelmaa? Onko teillä liiketoimintasuunnitelma pohjana? Puhuttiin viime kerralla – täällä oli vieraana Nordean Sami Heikkilä – niin puhuttiin liiketoimintasuunnitelmasta ja tämmöisestä, että täytyy olla visio siitä yrityksen tulevaisuudesta, niin minkälainen ajatus teillä on tämän suhteen?

Seppälä: Me tietysti aina tarkastellaan sitä yrittäjän tekemää liiketoimintasuunnitelmaa, ja siihenhän löytyy hyviä pohjia – niitä on maailma pullollaan – mutta tarkistellaan sitä, että sillä yrittäjällä on edellytykset pyörittää sellaista liiketoimintaa kuin hän suunnittelee eli katsotaan, että siihen on valmiudet tällä yrittäjällä itsellään.

Miettunen: Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Seppälä: Riippuu tietysti vähän, että minkä tyylistä, mutta että yrittäjällä on sopiva kenties koulutus tai jokin kokemus jo taustalla. Esimerkiksi jos puhutaan vaikka yrityskaupasta, niin että yrittäjällä on selvästi valmiudet siihen, että hän pystyy sitä ostettavaa yritystoimintaa pyörittämään tai jos suunnitellaan jotain konsultointitoimintaa tai jotain muuta, niin tietysti, että siihen on sitten sopiva tausta itsellä. Ja yrittäjän osaamisen tai ominaisuuksien lisäksi tietysti tärkeintä on se liiketoimintasuunnitelma, eli yrittäjällä on tarkasti mietittynä, että mitä aiotaan tehdä ja miten tietysti myös se sitten rahoitetaan. Eli kyllä ne hyvät laskelmat ja etukäteissuunnittelu on sellainen asia, mitä toivotaan. Eli yrittäjä olisi miettinyt, yleensä hieman ehkä varovaisestikin, että milloin sitä liikevaihtoa alkaa kertymään, mitä myydään ja kenelle, ja ehkä tekisi vähän tällaisia herkkyyslaskelmia siitä, että entäs jos ennusteet eivät menekään ihan niin kuin on alunperin ajatellut, niin millä kuitenkin pystytään vielä pärjäämään ja tulemaan toimeen ja ehkä maksamaan se rahoituskin takaisin. Että vähän tehtäisiin semmoisia vaikka eri skenaarioita, eli miten se yritystoiminta sitten lähtee käyntiin.

Miettunen: Saako teiltä apuja noitten lukujen hahmottamiseen tai muuhun vai onko ne sieltä Uusyrityskeskuksesta?

Seppälä: Yleensä toivotaan, että yrittäjä olisi tehnyt niitä esimerkiksi tämmöisten maksuttomien neuvojien kanssa valmiiksi, mutta kyllä me toki niitä tarkastellaan yrittäjien kanssa sitten ja pohditaan sitä, onko ne realistisia juuri sillä toimialalla ja myös sillä markkinalla. Eli tietysti katsotaan, että sellaiselle palvelulle, mitä yrittäjä aikoo tehdä ja mihin hakee rahoitusta, on kysyntää juuri kyseisellä markkinalla tietysti. Ja mitä sitten aina pohditaan, on se, että yrittäjät miettisivät myös sitä rahoituskustannusta. Eli tietysti Finnveran rahoitus ja pankkien rahoitus on kaikki vastikkeellista eli siitä maksetaan korkoa. Ja nyt varsinkin, kun rahoitusympäristö on mennyt tällaiseksi, että rahan hinta on noussut merkittävästi, niin että sitä mietittäisiin tosiaan, että kuinka paljon se sitten oikeasti tarkoittaa sitä lainanlyhennystä tai korkoa vuodessa. Että se ei tule sitten yllätyksenä, että se on mukana siellä laskelmissä. Mutta tosiaan hyvät laskelmat ja ennakkopohdinta siitä, että mitä se myynti tarkoittaa ja kuinka paljon pitää oikeasti myydä, että päästään tämmöiseen niin sanottuun break-even -tasoon eli pystytään selviämään velvoitteista. Että mikä on se minimi liikevaihto, jolla pystytään vielä kaikki kulut kattamaan. Ja vähän ehkä semmoista pohdintaa, että entä jos nostan tuotteen tai palvelun hintaa tämän verran, niin kuinka paljon lisää se tuottaa ja toisaalta, jos kysyntä vähän vähenee, niin kuinka paljon sitten tarvitsee ehkä hintaa alentaa, että saa lisää kaupaksi. Ihan tämmöisiä peruslaskelmia tietysti toivotaan, että yritykset paljon pohtisivat.

Miettunen: Joo. Mitä se rahoittaja miettii sen lisäksi, mitä äsken mainitsit, että minkälaisia yrityksiä ne lähtevät tukemaan? Jos ajatellaan ihan niinkuin laajemmalla sektorilla.

Seppälä: No tietysti me halutaan aina rahoittaa kannattavaa liiketoimintaa. Eli nähdään, että sillä yrityksellä on kannattavan liiketoiminnan edellytykset. Jos se on jokin uusi yritys tai perustettava tai vaikka ostettava, niin se on tietysti tärkeintä, että se liiketoiminta on kannattavaa. Ja sitten tietysti toivotaan, että jos on jo toimiva yritys, joka hakee meiltä rahoitusta, niin se yritys ei velkaannu liikaa eli se ei ole meidän kenenkään etu, että yrityksestä tulee kovin velkainen. Ja sitten jos tulee tämmöisiä maailmantalouden negatiivisia shokkeja, mitä tässä nyt valitettavasti on viime vuodet nähty, niin se yritys ei sitten ajautuisi vaikeuksiin. Eli tietysti kaikki pyritään siihen, että Suomessa yritystoimintaa olisi mahdollisimman helppo ja hyvä harjoittaa, ja se palvelee meitä kaikkia kun yritykset työllistävät ihmisiä. Mutta ymmärretään toki se, että varsinkin nyt varmasti on ollut vaikea ehkä kerryttää puskureita sitä liiketoiminnan pyörittämistä varten, että pyritään mekin Finnverassa auttamaan yrityksiä yli tämmöisistä vaikeista ajoista, että päästään sitten toivottavasti taas uuteen kasvuun ja nousukauteen tässä tämän jälkeen.

Miettunen: Vastasitkin jo minun seuraavaan kysymykseen, jonka ajattelin, että miten tämän puskurin kerryttäminen, että miten ohjeistatte yleensä yrityksiä siihen puskuriin? Onko siihen jokin laskentakaava vai miten se yrittäjä voi ajatella, että miettii sitä puskuria eteenpäin?

Seppälä: Joo. Se riippuu aika paljon tietysti toimialasta, että millä ollaan ja tietysti hyvin moni yritys vaatii semmoista tiettyä rahoitusta, puhutaan käyttöpääomarahoituksesta eli kun monesti kulut vaikka kasautuu tiettyyn kohtaan vuodessa tai kuukaudessa, jolloin sitten taas tulot ehkä tuloutuu myöhemmin, jos tehdään tämmöistä projektityyppistä liiketoimintaa esimerkiksi. Niin kyllä me se tiedostetaan, että se vaatii sitten tämmöistä ehkä ulkopuolista velkarahoitteista käyttöpääomaa. Mutta tietysti toivotaan, että siellä sitten jonkinlaista puskuria syntyy eli sitten kun tulee tämmöisiä vaikeampia aikoja tai jos yrittäjä esimerkiksi sairastuu ja siinä tulee jonkinlainen katkos laskutukseen, niin sitten se yritys ei heti ajautuisi vaikeuksiin. Eli jonkinlaista pientä puskuria olisi hyvä olla toimialasta riippumatta.

Miettunen: Kyllä. No miten sitten, jos yrittäjä hakee teiltä rahoitusta, niin mitä hänellä on oltava sen liiketoimintasuunnitelman lisäksi ja sitten sen liikeidean lisäksi ja vision lisäksi?

Seppälä: Jos puhutaan vaikka ihan investoinnin tekemisestä tai tämmöisestä rahoituksesta, joka tulee kasvattamaan sen yrityksen liiketoimintaa, niin silloin tietysti toivotaan, että on mietitty tosiaan valmiiksi se, että kuinka paljon se uuden ehkä isomman liiketoimintamallin pyörittäminen sitten vaatii rahoitusta ja vaatiiko se jotain uutta siltä yrittäjältä. Eli että siinä olisi sitten otettu myös tämmöiset asiat huomioon. Monesti innokkaasti lähdetään laajentamaan toimintaa mutta ei oteta huomioon, että siinä tulee sitten kerrannaisvaikutuksia myös kuluihin. Ja että laskelmat tietysti ja tämmöiset tarkat pohdinnat siitä, että onko se investointi esimerkiksi kannattava. Ja tietysti jos puhutaan sitten ihan muusta toimialasta tai semmoisesta, että haetaan rahoitusta johonkin, vaikka yksinyrittäjän yrityksen pyörittämiseen, niin sitten tietysti toivotaan sitä, että on tehty mahdollisimman hyvät perustelut siitä, että miksi se on tälle yritykselle kannattavaa esimerkiksi sitä toimintaa sitten kasvattaa tai laajentaa tai vaikka vaihtaa kokonaan sen yritystoiminnan suuntaa. Niitäkin nähdään paljon, että on nähty, että tämmöinen yritystoiminta ei nyt välttämättä kannata, mutta nähdään markkinarako sitten jossain muualla. Ja se on tietysti ihan tervettä, että yritykset uudistuu ja uusiutuu, ja sitä pyritään tietysti tukemaan.

Miettunen: Kyllä. Mutta tarviiko mitään takauksia lähipiiriltä tai jostain muualta sitten miettiä?

Seppälä: Tietysti Finnvera ja pankki voi sitten vaatia vakuuksia näille rahoituksille, eli hyvin tyypillistä on esimerkiksi yrityskiinnitykset. Finnvera ei koskaan ota mitään yrittäjän henkilökohtaista, esimerkiksi kotia, vakuudeksi mutta sitten voidaan vaatia joitain pieniä…

Miettunen: Kerrotko, miksi ei ota?

Seppälä: Se ei kuulu meidän politiikkaan. Pankki tietysti saattaa vaatia, mutta Finnvera ei koskaan ota esimerkiksi yrittäjän omaa kotia vakuudeksi. Toki jokin tämmöinen ehkä kiinteistövakuus, jos on jokin teollisuushalli vaikka, missä pyörittää liiketoimintaa, niin semmoista voidaa ottaa vakuudeksi. Mutta ei haluta sitä yrittäjän omaa kotia ottaa. Mutta saatetaan vaatia joitain pieniä yleistakauksia, henkilökohtaisia, mutta niissäkin aina maksimisumma on 20.000 euroa per henkilö, eli ei puhuta mistään liian ehkä suurista summista sitten kuitenkaan.

Miettunen: Joo. Puhuttiin jo aiemmin tuossa puskureista. Meillä on ollut tässä Katse tulevaisuuteen – hankkeen työpajoissa, ollaan käsitelty taloutta kestävän kehityksen kannalta. Ja sitten usein sen resilienssin lisäksi on noussut esiin semmoinen käsite kuin tämä taloudellinen puskuri ihan tässä muodossaan, mistä puhuttiin äsken. Mitä ajattelet, että miten se kestävä kehitys näkyisi jatkossa, kun se näyttää olevan tulossa vähän yhteen jos toiseen asiaan tämä käsite kestävä kehitys, kestävä työ, sosiaalinen kestävyys, ekologinen kestävyys, taloudellinen kestävyys. Miten se tulee näkymään jatkossa rahoituksessa?

Seppälä: Se on todella laaja aihe. Niinkuin sanoit, että siihen liittyy tietysti paitsi ehkä tämmöinen ympäristövastuu, mikä yrityksissä varmasti on nykypäivänä ehkä itsestään selvääkin – toivottavasti näin on – niin myös sitten tämmöinen sosiaalinen vastuu ja kestävyys, eli kyllä nähdään se, että jatkossa varmasti on niin, että ympäristölle negatiivisia hankkeita ei ehkä enää voida rahoittaa. Eli kukaan toimija ei halua ottaa sitä riskiä siitä, että on rahoittanut tämmöistä hanketta, ja esimerkiksi sijoittajat sitten vaikka pankeissa katsoisivat sitä huonosti tai huonolla silmällä. Mutta varmasti on näin, että tämmöisiä negatiivisia vaikutuksia pyritään rajaamaan, ja sitten toisaalta sellaiset hankkeet, mitkä ovat ympäristölle positiivisia tai tukevat tämmöistä kestävää kehitystä, niin niiden hankkeiden on helpompi saada rahoitusta. Eli sitten toisaalta tämmöinen positiivisten vaikutusten korostaminen, eli varmasti sitten siinä rahan hinnalla ja saatavuudella pystytään ohjaamaan sitä, että sitä rahaa jatkossa kanavoituisi kestävän kehityksen hankkeisiin. Eli olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jokaisen yrittäjän ja yrityksen sitä täytyy pohtia, että miten sitä omaa toimintaa pystyy parantamaan, että se olisi ympäristön ja muun kannalta kestävämpää. Ja sitten toisaalta myös tässä nähdään paljon liiketoimintamahdollisuuksia, eli suomalaiset yritykset pystyvät sitten ehkä keksimään ihan täysin uusiakin liiketoimintamalleja, ja näin sitten saadaan kasvua myös tähän kansantalouteen ja toivottavasti myös vientiin.

Miettunen: Joo. Olisiko tämä, että yritysten ostaminen tai yrityksen ostaminenkin voisi olla yksi tämmöinen toimi?

Seppälä: Kyllä. Sekin on tavallaan mun nähdäkseni tämmöistä sosiaalisesti kestävää, eli tiedetään se, että Suomessa on paljon ikääntyviä yrittäjiä, ja yritystoiminta jos lakkaa, niin se on kuitenkin aina yhteiskunnalle huono asia. Ja tutkimusten mukaan yrityskaupan jälkeen yrityksillä itse asiassa menee huomattavasti paremmin kuin se, että olisi lopetettu yritys ja joku toinen olisi aloittanut sitten sen saman liiketoiminnan aivan alusta. Eli suuri osa yrityskaupoista kyllä onnistuu, ja sen jälkeen päästään kasvuun. Ehdottomasti lämpimästi suositellaan sitä, että yrityskauppoja tehtäisiin paljon enemmän ja siinä on kyllä paljon mahdollisuuksia. Että jos haaveilee yrittäjyydestä ja yrittämisestä, niin se on kyllä yksi hyvä tapa ryhtyä yrittäjäksi.

Miettunen: Joo. Koska jos ajattelee, että pitää aloittaa ihan tyhjältä pöydältä, niin tottakai se vie ensinnäkin aikaa ja sitten se vie hirveästi semmoista henkistä resurssia ja ehkä muitakin resursseja sitten ruveta rakentamaan kaikki alusta lähtien että kuin se että ne ovat jo olemassa valmiina.

Seppälä: Kyllä. Ja rahoitusta yrityskauppoihin löytyy kyllä eli siinäkin, jos joku ajattelee, että ei ole semmoista rahaa itsellä laittaa, mitä yrityksen ostaminen vaatii, niin kyllä pankista ja sitten Finnverasta pystytään järjestelemään rahoitusta yrityskauppoja varten, että jos vaan yrittäjällä on siihen kapasiteettia ryhtyä, niin suositellaan ehdottomasti.

Miettunen: Kyllä. Osaatko sanoa jonkinlaisia prosentuaalisia osuuksia, mitä on hyvä varata siihen? Pitääkö olla omakustanteista vai voiko yrityksen aloittaa ihan tyhjästä?

Seppälä: Tietysti rahoittajat aina toivovat sitä, että yrittäjä jotenkin itse sitoutuu siihen esimerkiksi vaikka rahoittamalla osan siitä kauppahinnasta itse. Mutta esimerkiksi hakemalla pankista lainaa kauppahinnan maksuun, Finnvera voi taata sitä lainaa ja meillä on myös tämmöinen yrittäjälaina, jota voidaan myöntää yrittäjälle henkilökohtaisesti juuri yrityskauppoja varten. Niin omarahoitusosuutta ei tarvita niin merkittävästi mitä ehkä monet kuvittelee, että semmoinen sanotaan 10 – 20 prosenttia kauppahinnasta, niin sekin yleensä on jo ihan riittävä. Tai ei välttämättä ihan niinkään paljon.

Miettunen: Joo. Onko jotakin semmoisia liikeideoita tai yritysideoita, jotka torppaantuvat hyvin nopeasti?

Seppälä: Meillä on tietysti Finnverassa muutamia semmoisia toimialoja, mitä ei pystytä rahoittamaan, mikä tulee ihan lainsäädännöstä eli esim. maatalouden alkutuotanto. Nyt on tämän vihreän siirtymän takia kielletty rahoitus esimerkiksi hiilivoimaloihin ja tämmöisiin liitännäisiin toimialoihin, mitä katsotaan ympäristölle haitallisiksi ja tietysti kryptovaluutat ja tämmöiseen perustuva liiketoiminta. Mutta hyvin laajalla skaalalla pystytään kyllä auttamaan ja tietysti, jos vähänkin mietityttää, niin meille voi aina soittaa ja kysyä, niin me sitten kyllä katsotaan, että onko se semmoinen toimiala, mitä voidaan rahoittaa. Mutta pääasiassa kyllä kaikkea voidaan.

Miettunen: Joo. No hei, jos nyt kuulijoissa on joku, joka kamppailee sen myytin kanssa, että yrittäjän täytyisi itse tietää kaikki asiat ja vastata kaikesta ja viettää unettomia öitä sen takia, niin mitä neuvoisit, mitä tehdä?

Seppälä: Konkreettista apua on kyllä tarjolla valtavasti ja myös maksutonta, eli sitä kannattaa kyllä hyödyntää. Varsinkin näiden laskelmien tekemiseen ja ihan tähän yrityksen perustamiseen. Kuulin juuri sellaisen luvun, että Business Helsingin kautta perustetut yritykset esimerkiksi, jotka ovat sieltä neuvoja saaneet, niin lähes tuplaten todennäköisesti ovat vielä toiminnassa viiden vuoden päästä versus sellaiset yritykset, jotka eivät ole käyttäneet neuvontapalveluita. Eli kyllä siitä on valtavasti hyötyä.

Miettunen: Eli se, että lähtee hakemaan tukea siihen omalle toiminnalle, on aika merkittävässä roolissa.

Seppälä: Kyllä. Ettei missään nimessä kannata jäädä yksin niitä asioita pohtimaan. Ja sitten kun yritystoiminta ja se idea on keksitty ja ehkä yritys perusteilla – ei ole välttämättä vielä tarpeellista, että se on juuri rekisteröity jo kaupparekisteriin, kun esimerkiksi Finnverasta tai pankista hakee rahoitusta – niin meihin vaan ajoissa yhteyttä, niin sitten katsotaan, että onko se semmoinen toimiala ja yritys- ja liikeidea, mitä voidaan rahoittaa. Ja me sitten tietysti ohjataan aina eteenpäin toivottavasti oikeille tahoille, jos me emme itse pysty sitä rahoittamaan, mutta sitten jotkut muut tahot.

Miettunen: Joo. Eli mistä voi lähteä liikkeelle?

Seppälä: No sanoisin, että kun ensin keksii sen oman liikeidean tai ehkä löytää sen ostettavan yrityksen, niin hyvä liiketoimintasuunnitelma – se auttaa myös monesti sitä yrittäjää itseään jäsentelemään niitä asioita ja näkemään sen, että tekee vähän niitä laskelmia, että minkälaista myyntiä pitäisi saada. Ja hyvät laskelmat ja tietysti ennusteet ja sitten näitä neuvontapalveluita. Ja monesti myös hyvä kirjanpitäjä auttaa sitä uutta yrittäjää. Ja sitten voi ottaa meihin rahoittajiin yhteyttä, jos se yritystoiminta tai liikeidea semmoista rahoitusta vaatii.

Miettunen: Kyllä. Hirveän hyviä ohjeita tuli sulta jo valmiiksikin. Hyvä kirjanpitäjä ja sekin kertoo sitä, että yrittäjän ei tarvitse välttämättä osata niitäkään asioita vaan voi joko verkostoitua tai sitten ostaa sen palvelun myös. Ja sitten tosiaan tämä liiketoimintasuunnitelma, siihen palataan aina uudestaan ja uudestaan. Yrittäjyydessä itsekin olen sen aikanaan tehnyt ja silloin todella tarkasti täytyy miettiä ihan pitemmän ajan päähän, että mitä se työ pitää sisällänsä ja kulurakenteet ja kaikki.

Seppälä: Kyllä. Ja monesti, jos yrittäjä pystyy sen oman liiketoiminnan kiteyttämään pariin minuuttiin selkeästi, niin silloin tietää, että hän itsekin on jotenkin päässyt siihen omaan liiketoimintaan sisälle, eli pystyy sen ydinbisneksen siinä aina kiteyttämään, eli mistä se liikevaihto sitten syntyy ja mikä siinä on se ansaintalogiikka.

Miettunen: Kyllä. Hyvä. Kiitos, Marjo.

Seppälä: Kiitos.

Miettunen: Oli kiva, kun tulit, ja varmasti kuulijat ovat tyytyväisiä tähän. Mä luulen, että moni on huojentunut näistä tiedoista, mitä annoit tässä podcastissa. Ja Finnveraan yhteys. Onko Finnvera kuinka laajalti toimiva?

Seppälä: Meillä on Suomessa 15 toimipistettä eli toimitaan kyllä yrittäjiä lähellä. Ja meillä on myös valtakunnallinen puhelinpalvelu, mihin soittamalla joka arkipäivä saa kyllä varmasti vastauksia kysymyksiin. Meidät saa kyllä puhelimella kiinni, jos jotain kysyttävää tulee. Ja meidän verkkosivuilla on chattia ja muita kanavia kyllä. Eli rohkeasti vaan meihin yhteyttä, jos tulee mitään kysyttävää rahoituksesta.

Miettunen: Tämä oli Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan viides jakso. Kiitokset kuulijoille ja oikein hyvää loppuvuotta kaikille. Lisätietoja hankkeesta löydät osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen.

[musiikkia]

[äänite päättyy]

Helena Miettunen: Tervetuloa podcast-sarjaan Yrittäjyyden aalloilla.

Podcast-sarjassa käsittelemme yrittäjyyteen liittyviä myyttejä, ja tänään käsittelyssämme on aihe ”Johtajan on varmistettava kaikki”. Tämä on Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan neljäs jakso. Kanssani teemasta on puhumassa Katse tulevaisuuteen -hankkeen projektipäällikkö Titta-Maria Kettunen. Hankkeesta ja yrittäjyyteen liittyvistä teemoista löydät lisätietoja osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen. Minä olen Helena Miettunen, lehtori ja tutkintovastaava Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja toimin asiantuntijana Katse tulevaisuuteen -hankkeessa.

Tervetuloa murtamaan myyttiä siitä, että johtajan tulee varmistaa kaikki. Joissain työyhteisöissä saattaa olla tapana, että esihenkilö tarkistelee johtamistyönsä lisäksi työntekijöiden tekemisiä. Titta, kerro kuka olet ja mistä tulet.

Titta-Maria Kettunen: Olen Kettusen Titta-Maria. Työskentelen täällä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Katse tulevaisuuteen -hankkeen projektipäällikkönä. Oma taustani on sellainen, että olen ensimmäiseltä koulutukseltani kansainvälisen liiketoiminnan ja johtamisen ekonomi ja sitten tällä hetkellä viimeistelen psykologian opintoja Helsingin yliopistolla, eli olen valmistumassa psykologiksi 2023 puolella. Ja oman urani olen oikeastaan koko ajan työskennellyt yritysten parissa tavalla tai toisella, joko sitten asiantuntijatehtävissä tai ihan siellä johtamispuikoissa.

Miettunen: Tämä johtamisen teema on sinulle hirveän tuttu sekä koulutuksen kautta että myös sitten työn kautta.

Kettunen: Joo, olen ollut johtamisen kanssa monipuolisesti tekemisessä. En tiedä, voiko sanoa johtamisesta ikinä, että se on tuttu teema, koska se on niin iso teema ja siihen liittyy monta asiaa. Paljon on itselläkin vielä opittavaa, mutta jotakin olen ainakin päässyt tähän mennessä jo oppimaan.

Miettunen: Joo. Työyhteisössä, jossa yrittäjä itse on mukana ja sillä on työntekijöitä, niin joillakin saattaa johtamistehtävissä olla tavaksi tullut sellainen juttu, että se tarkistaa muitten töitä. Mitä arvelet, mistä se saattaisi kertoa?

Kettunen: Mun mielestä tämä on aika semmoinen inhimillinen asia. Ehkä alkuun voisin sanoa sen, että tottakai on sellaisia toimialoja, missä esimerkiksi turvallisuusprotokollaan liittyy se, että on ikään kuin prosessiin sisäänkirjoitettu se, että kaksi silmäparia tarkistavat asian, ja se on ehkä asia erikseen. Mutta jos lähdetään puhumaan siitä, että johtaja kokee tarvetta jotenkin varmistaa sitä, mitä siinä ympärillä tapahtuu, niin mä tosiaan itse ajattelen, että se on tosi inhimillistä. Epävarmuus on aika kuormittavaa, ja meillä ihmisillä on taipumusta hallita sitä epävarmuutta jollain tavalla. Ja varmistelu on yksi keino yrittää saada itselleen sitä varmuuden tunnetta. Jos mä itse mietin itseäni johtajana tai mitä on yrittäjien kanssa tässä urani varrella ollut tekemisissä, niin jotenkin on helppo löytää ne ihmiset, kenen johtamisesta pitää tai jotenkin miettiä, että hei tämä on se tyyppi, joka mun mielestä on hyvä johtaja. Mutta siinä vaiheessa, kun itse on siellä johtajan saappaissa, niin on itse asiassa hirveän vaikea tietää sitä, että mistä se hyvä johtaminen tulee ja mitkä asiat siinä omassa johtamisessa on sellaisia, jotka vievät asioita oikeeseen suuntaan. Ja sitten kun tosiaan miettii sitä omaa idoli-johtajaa tai kokemusta hyvistä johtajista, niin monesti ainakin itselle tulee mieleen ensimmäisenä se, että vitsi, että se tyyppi on näyttäytynyt tosi varmana ja sitten näyttää siltä, että hän tietää, mitä hän on tekemässä. Ja siitä syntyy helposti sitten sellainen mielikuva, että johtajan pitäisi olla kartalla kaikesta ja tietää koko ajan, mitä on tekemässä, mihin on menossa ja sitten siitä syntyy se ajatus, että haluaa lähteä varmistelemaan asioita, koska voi olla tosiaan käsitys siitä, että vain varma johtaja olisi hyvä johtaja.

Miettunen: Joo. Niin kuin sanoitkin tuossa, että se riippuu siitä työyhteisöstä ja siitä työnkuvastakin, että minkälaista johtajaa mihinkin tilanteeseen tarvitaan. Mitä ajattelet, että yleensä se työympäristö tai työyhteisö, että muokkaako se työyhteisö myös sitä johtajuutta vai onko se niin, että se johtajuus muokkaa sitä työyhteisöä?

Kettunen: Kyllä se on varmasti kaksisuuntainen prosessi. Totta kai johtajan tehtävä on varmistaa, että se työyhteisö kulkee tiettyyn suuntaan, pääsee edistämään niitä tavoitteita, mitä työyhteisölle on määritelty. Niin siinä mielessä totta kai johtajuus muokkaa sitä, miten siellä työyhteisössä toimitaan, minkälaiseksi se kulttuuri siellä muodostuu. Mutta sitten parhaimmillaan ainakin se työyhteisö myös muokkaa sitä, minkälainen johtajasta tulee, ja tämä on ehkä mun mielestäni yksi keskeinen tekijä siinä mielessä, että jos jotenkin uskaltaa antautua siihen työyhteisöön ja olla se oma epävarma itsensä, niin silloin sieltä työyhteisöstä myös saa aika paljon. Kun sitten taas, jos menee semmoiseen kuoreen ja yrittää olla koko ajan kaiken päällä, niin sitten ei ehkä myöskään tule sellaista aitoa vuorovaikutusta, että pystyisi saamaan siitä ympäriltä ehkä sitä palautetta tai vihjeitä siitä, miten sitä porukkaa kannattaisi johtaa.

Miettunen: Semmoinen inhimillinen ote siihen.

Kettunen: Joo.

Miettunen: Että ei tarvi olla täydellinen.

Kettunen: Kyllä.

Miettunen: Hyvä. Koska se myös antaa työntekijöille semmoisen luvan yrittää ja erehtyä. Ja silloin jos uskaltaa yrittää, voi tulla kaikkia uusia keksintöjä tai uusia tapoja tehdä töitä. Se kasvattaa sitä luovuutta. Mutta sitten siinä yhteisössä täytyy hyväksyä myös se epäonnistuminenkin. Mitä ajattelet, saako johtaja joskus epäonnistua?

Kettunen: Mä toivoisin ainakin näin, että johtaja saa epäonnistua ja kyllä mun mielestä saa. Olisi tosi vaikeata lähteä johtamaan, jos olisi se ajatus, että kaikki pitäisi aina tehdä oikein. Jos mä mietin omaa alku-uraani ja sitä hetkeä, kun olin ensimmäisen kerran esihenkilönä ja muistan kyllä hyvin vahvasti sen jotenkin, että oli semmoinen paine, että nyt pitää lunastaa odotukset ja pitää näyttää, että mä pystyn tähän. Ja sittenhän se oli ehkä vähän sellaista, että jotenkin halusi olla kaiken päällä ja kaikesta perillä. Ja sitten se ei välttämättä näyttäytynyt sille mun työtiimille kauhean inhimillisenä johtamisena, ja sitten kävikin niin, että se mun tarve olla epäonnistumatta itse asiassa oli itsessään jo pienoinen epäonnistuminen, jos näin voisi sanoa. Että siinä vaiheessa sitten kun uskalsi palautteen pohjalta jotenkin päästää vähän irti, niin huomasi, että se helpotti sitä omaa tekemistä tosi paljon ja tiimissä oli ihan erilainen meininki. Jos johtaja pystyy itse kertomaan, että hei nyt mä olen epäonnistunut tai nyt kävi tällainen, niin totta kai se sitten tuo siihen ympärillekin sellaista ilmapiiriä, että se epäonnistuminen on ihan sallittua.

Miettunen: Niin, kyllähän se kertoo mun mielestä myös ihmisen kypsyydestäkin, että pystyy myöntämään, ettei ole aina kaikessa täydellinen eikä osaa aina kaikissa tilanteissa reagoida oikealla tavalla tai käyttäytyä sillä tavalla niinkuin olisi hyvä jonkin tulevaisuuden kannalta. Kompuroida saa jokainen.

Kettunen: Kyllä.

Miettunen: Sitten, jos ajatellaan ihan kestävän kehityksen kannalta tuommoisen toimintatavan ylläpitämistä, niin mitä, Titta, luulet pidemmällä aikavälillä, näkyykö se jotenkin yrityksen toiminnassa tai taloudessa tai jossain muussa?

Kettunen: Ainakin ekana tulee mieleen se, että tässä on viime vuosina varsinkin saatu kokea se, että maailmassa on aika paljon epävarmuutta. Ja jotenkin oma tuntuma on se, että ne epävarmuustekijät koko ajan vaan lisääntyvät ja markkinat muuttuvat entistä kiihtyvämpään tahtiin. Ja siitä oikeastaan päästään ehkä siihen ajatukseen, että niitä epävarmuustekijöitä tulee olemaan aina niin paljon, että yksi ihminen – vaikka olisi kuinka hyvä johtaja tai yrittäjä – ei pysty niitä millään tavallaan hallitsemaan. Ja sitten se, että jos pyrkii siihen, että olisi koko ajan kaikesta kartalla, niin tämä ristiriita ehkä aiheuttaa aika suurta kuormitusta. Menee tosi paljon energiaa siihen, että koko ajan huomaa, että pitäisi varmistaa tuokin ja taas tuokin, ja niitä asioita on vaan enemmän, niin varmasti se yrittäjän ja johtajan oma jaksaminen on yksi semmoinen asia, mikä tulee nopeasti vastaan. Se syö kyllä sitä omaa jaksamista, ja sitä kautta yrittäjä ei ehkä pysty antamaan sitä omaa kaikesta parastaan sille yritykselle. Totta kai sitten, jos miettii resurssimielessä, se yrittäjän oma panos siinä tapauksessa, että käyttää paljon aikaa varmisteluun, niin se menee tosiaan siihen varmisteluun ja ikään kuin tuplatyöhön sen sijaan, että se menisi siihen omaan luovaan innovatiiviseen tekemiseen, mistä yrittäjäkin todennäköisesti itse nauttii enemmän.

Ja sitten ehkä toinen juttu mikä tulee mieleen, mikä liittyy siihen työyhteisöön. Se, että jos johtajalla on tarve varmistella koko ajan, niin siitä ehkä syntyy usein myös semmoinen negatiivinen kehä, että sitten ihmiset eivät välttämättä myöskään jaksa enää ottaa sitä vastuuta, kun tulee se tunnelma siitä, että no miksi mä nyt yritän, kun tää johtaja kuitenkin käy vähän korjaamassa tai tekemässä uusiksi tai vähintäinkin tarkistamassa sen, mitä mä teen. Niin siitä tulee aika isoa motivaatiohukkaa, että ihmiset eivät sitten vaan jaksa enää antaa sitä omaa parastaan siinä työyhteisössä, mikä sitten oikeasti alkaa näkyä jo siellä talouden puolella, että esimerkiksi asiakaskokemus ei ole niin hyvä kuin mitä se parhaimmillaan voisi olla. Sitten jos miettii sitä vaihtoehtoista ratkaisua, ettei se olisikaan niin sellaista johtajalähtöistä tai johtajan varmistamaa toimintaa vaan enemmän lähdettäisiin rakentamaan sitä niin, että kun tehdään vaikka päätöksiä tai mietitään sitä, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, niin osallistetaan porukkaa jo siinä vaiheessa. Niin sieltä sitten taas tulee ehkä niitä mahdollisuuksia lisätä sitä työyhteisön kestävyyttä. Se, että ihmiset saa olla mukana siinä päätöksenteossa, se sitouttaa heitä siihen toimintaan, tuo lisää merkityksellisyyttä siihen työhön. Ja sitten taas siellä talouden puolella, tottakai se, että jos teillä on koko tiimi miettimässä asioita, niin siinä on useamman ihmisen havainnot ja mielipiteet mukana, jolloinka ne päätöksetkin on ehkä valistuneempia, jos näin voisi sanoa. Ja silloin todennäköisemmin osutaan oikeeseen, tehdään niitä kestäviä ratkaisuja myös sitten talouden näkökulmasta.

Miettunen: Ja sitten ollaan kaikki samalla kartalla.

Kettunen: Kyllä. Ja just siinä tilanteessa, kun ollaan samalla kartalla, niin se vastuu jakaantuu useammille hartioille. Se on totta kai ihan totta, että johtaja-yrittäjä on viime kädessä vastuussa, mutta ei se tarkoita, että koko säkkiä pitäisi itse kantaa. Tiimiläiset yleensä ovat kuitenkin sitä varten, että hekin haluavat onnistua, olla mukana ja siten ottaa vastuuta siitä yhteisestä kokonaisuudesta.

Miettunen: Kiitos, Titta. Palataan vielä tähän ensimmäiseen asiaan. Jos niitä asioita pitää varmistella tai muuta, olisiko työyhteisössä hyvä sopia jonkinlaiset pelisäännöt siihen, että miten niitä yhdessä sovittuja asioita tarkastellaan tai mitä niille voisi tehdä, että varmistuu, että ne on tehty. Ettei niitä tarvitse pelkästään sen johtajan tarkistaa?

Kettunen: Joo, tämä on tosi hyvä pointti. Jotenkin ehkä itse pidin tätä niin itsestään selvänä, etten tullut sitä aiemmin tässä maininneeksi. Mutta, kyllä mä ajattelen, että se, että työyhteisöön voidaan ikään kuin jättää sellaista vapautta tai luottaa siihen, että ihmiset hoitavat hommansa ja jokaisella on oma vastuu, niin totta kai niistä pitää ensin keskustella, koska – niin yllättävää kuin se onkin – me ei osata lukea toistemme ajatuksia. Ja sitten usein ehkä se varmistelun tarvekin voi itse asiassa liittyä siihen, että tosiaan jotain on voinut jäädä hoitamatta. Mutta se ei välttämättä johdu siitä, että joku ei haluaisi tai osaisi hoitaa sitä, vaan on vaan ymmärtänyt asian eri tavalla tai ei ole sovittu riittävän selkeästi siitä, kuka hoitaa mitä. Että joo, kyllä mä olen sitä mieltä, että varmasti se lähtökohta sille, että johtajan ei tarvitse varmistella on se, että puhutaan asiat auki, sovitaan se, kuka tekee, mitä tekee, milloin tekee ja sitten yhdessä seurataan sitä tilannetta, että toteutuvatko asiat suunnitelman mukaan.

Miettunen: Kyllä. Tuohon liittyen tuossa Katse tulevaisuuteen -hankkeessa ollaan puhuttu paljon siitä, että jos laaditaan yhdessä niitä tavoitteita, niin sovitaan sitten myös semmoiset väliaskeleet, miten ne toteutuvat ja se on varmaan semmoinen yksi hyvä periaate siihen, että pidetään semmoisia checkpointteja siellä työyhteisössäkin. Yhdessä kokoonnutaan ja mietitään sitten, onko näihin tavoitteisiin päästy tai onko niitä pelisääntöjä noudatettu. Mitä muuta ajattelet, minkälaisia muita pelisääntöjä olisi hyvä olla työyhteisössä, jos ajatellaan työn tekemistä? Ihan tavallista arkityön tekemistä. Tarviiko siellä olla?

Kettunen: Se varmasti riippuu hyvin paljon nyt siitä työntekemisen kontekstista, että minkälainen työpaikka, minkälaisessa ympäristössä tehdään. Kyllä varmasti jonkin näköisiä pelisääntöjä on ihan hyvä olla. Yleensähän ne ovat aika tämmöisiä, miten mä sanoisin, normaaleja käyttäytymissääntöjä, että muistetaan tervehtiä ja kiittää. Ja tämäntyyppisiä. Ja niitä ei nyt ehkä erikseen välttämättä tarvitse käydä läpi, jos ei niissä haasteita ole. Mutta kyllä mä ajattelen, että työpaikan pelisäännöt linkittyvät myös aika vahvasti sinne työpaikan arvoihin, eli ne ovat kuitenkin se jotenkin isossa kaavassa yrityksen toimintaa ohjaava ikään kuin sääntökirja, koska jokaiseen tilanteeseen ei voida kirjoittaa sääntöjä eikä sitten ehkä aikuisten ihmisten kanssa välttämättä… se ei ainakaan sitä innovointia välttämättä lisää, jos on tosi tarkat toimintaohjeet joka tilanteeseen. Kyllä mä itse ajattelen, että lähdetään siitä, että luotetaan siihen, että ihmiset osaavat ja että ihmiset haluavat tehdä hyvää jälkeä. Ja sitten vaan luodaan riittävät raamit, jossa on riittävä selkeys siitä, että missä mun vapaus kulkee, mihin mun oikeudet riittävät, mitä mä voin tehdä. Ja se on varmaan se pohja niille työpaikan pelisäännöille.

Miettunen: Nostit esiin nuo arvot. Niitä on meidän joka podissakin käsitelty. Ne tulee aika lailla melkein kaikessa vastaan, mitä liittyy ihmisen toimintaan ja myös yrityksen toimintaan. Ja silloin, jos ne arvot ovat kaikille, sekä sille yrittäjälle tai johtajalle tai työntekijälle, selvät, niin silloin ne kaikki jakavat sitä samaa arvomaailmaa ja sehän voi näkyä myös sitten siinä, miten sitä kestävää työtä esimerkiksi suunnitellaan tai mitä se tarkoittaa se sosiaalisesti kestävä työ siellä työpaikalla. Mitä ajattelet, mitä siihen voisi kuulua, siihen sosiaalisesti kestävään työhön?

Kettunen: Varsin laaja kysymys.

Miettunen: Joitakin ihan esimerkkejä vaan.

Kettunen: Varmasti, totta kai itse ehkä ainakin omasta näkökulmastani ajattelen, että se jaksamisesta huolehtiminen on varmasti yksi semmoinen keskeisin asia, mikä liittyy siihen sosiaaliseen kestävyyteen tai kestävyyteen ylipäätään. Varsinkin nyt, kun tässä on viime aikoina mediassa puhuttu niin paljon siitä, että ihmiset eivät välttämättä jaksa olla siinä työssään, niin itse ainakin pidän siitä jaksamisesta huolehtimisesta yhtenä tärkeimpänä asiana. Monesti ajatellaan, että jaksamiseen liittyvät asiat ovat jotenkin yksilön omalla vastuulla. Että muista itse syödä ja levätä ja meditoida aina välissä, niin jaksaminen on hyvällä tolalla. Mutta onneksi nyt tässä viime aikoina on alettu heräämään siihen, että se jaksaminen on kyllä myös työyhteisön toimintatapoihin liiittyvä asia. Me vietetään töissä aika iso osa elämästämme. Jos siellä se noin 8 tuntia päivässä ihmiset keskimäärin ovat, niin työ ei voi olla vaikuttamatta siihen yksilön jaksamiseen ja silloin ne työyhteisön tavat toimia ovat hyvin keskeinen osa sitä sosiaalista kestävyyttä. Ja se, miten ne saadaan ne toimintatavat kestäviksi, niin siihen ei varmasti yhtä viisasten kiveä ole. Jos olisi, niin meillä ei jaksamisongelmaa olisi. Mutta siinä varmasti tulee juurikin se keskustelu tärkeeseen rooliin, että siellä työyhteisössä mietittäisiin työyhteisön voimin, että mitä ne ovat ne – oli ne nyt sit pelisääntöjä tai toimintatapoja – mitkä sitten meidän työyhteisössä toimii ja tukee sitä työssä jaksamista, työssä viihtymistä. Että jotenkin lähtisin siitä, että sosiaalinen kestävyys pohjautuu siihen, että asioita tehdään yhdessä, asioista sovitaan yhdessä, jolloinka ihmiset kokevat myös, että he tulevat kuulluiksi.

Miettunen: Kestävää kehitystä monesti ajatellaan vaan, että se on sitä kierrätystä, mutta siihen kuuluu aika monta erilaista aspektia loppu viimeksi ja niin kuin äsken puhuttiin tästä sosiaalisesta kestävyydestä, niin myös se sosiaalinen kestävyys vaikuttaa sinne taloudelliseen ja ekologiseen kestävyyteen myös.

Kettunen: Kyllä.

Miettunen: Kyllä. Johtaminen ja yrityksen luotsaaminen ei ole aina helppoa tietystikään. Äsken sanoitkin jo siitä ja puhuit niistä epävarmuustekijöistä ja siitä tilanteesta, jossa se yrittäjä ja johtajakin voi kokea sellaista avuttomuutta. Mitä ajattelet, mitä esihenkilö voisi tehdä, jotta sitä epävarmuutta sietäisi tai mistä se johtaja voisi saada tukea omalle työlleen?

Kettunen: Itse lähtisin siitä, että sitä epävarmuutta tosiaan voi hallita sillä, että jakaa sitä epävarmuutta muiden kanssa. Ei pidä sitä itsellään. Ja siinä tapauksessa, jos miettii ihan sitä päivittäistä toimintaa, niin se, että mistä sitä tukea siihen omaan epävarmuuteen tai työn hallintaan saa, niin kyllä varmasti se lähin apu löytyy siitä omasta tiimistä riippumatta siitä, onko siellä yrittäjän lisäksi yksi henkilö vai kymmenen henkilöä. Joka tapauksessa silloin kun ihmiset pääsevät osallistumaan siihen yrityksen toimintaan mahdollisimman avoimin tiedoin, mahdollisimman laajasti, niin silloin se taakka ehkä lepää useammilla hartioilla. Itse lähtisin siitä liikkeelle. Totta kai sitten on niitä tilanteitä, missä ihan ammattiapu voi olla tarpeen. Riippuen tilanteesta se voi olla jokin ulkopuolinen konsultti tai esimerkiksi hanke, niinkuin me Katse tulevaisuuteen -hankkeena täällä Metropoliassa ollaan yrittäjiä varten. Sitten löytyy työnohjausta, työterveyspalveluita, psykologeja, coacheja eli varmasti apua on saatavilla ja varmaan suurin haaste onkin aina miettiä, että mikähän se olisi se, mistä itse sitä apua saisi tai mikä olisi se ajankohtainen paras paikka saada apua. Ja sitäkään ei oikeastaan voi lähteä selvittämään, ennenkuin on uskaltanut myöntää sen, että se on ihan ok, että mä en tiedä kaikkea tai että mä en selviä kaikesta yksin.

Miettunen: Joo. Miten ajattelet verkostoitumisen tähän? Onko tärkeä verkostoitua? Voiko se toimia vertaistukena?

Kettunen: Ilman muuta. Varsinkin kun yrittäjistä puhutaan tai johtajista ylipäätään, niin monestihan on se tilanne, että johtaja ei välttämättä pysty kuitenkaan ihan kaikkea jakamaan. Pahimmassa tapauksessa jos on vaikka jokin yt-tilanne tai muuta, niin sitten tulee jo ihan laki vastaan ettei ole mahdollista puhua kaikista asioista. Ja totta kai tiimissä voi olla vaikeata, sairaustapauksia tai muuta, jotka yhtä lailla rasittaa johtajaa, niin olisi tosi hyvä, että on jokin taho, kenen kanssa voi ikään kuin työnohjaushengessä käydä niitä juttuja läpi, ettei patoisi niitä sisälle ja vaikuttaisi siihen omaan jaksamiseen. Siinä mielessä varmasti verkostoituminen on tärkeätä. Sitten totta kai toisilta voi saada hyviä vihjeitä, vinkkejä siitä, mikä toimii, mitä kannattaa kokeilla. Ja jotenkin ehkä ylipäätään verkostoituminen on sellainen, mun mielestä ennakoivaa johtamista. On tosi vaikea lähteä verkostoitumaan siinä vaiheessa kun sulla on vähän niinkuin housut jo kurassa ja oikeasti tarvitsisi apua, koska sittenhän se menee vähän siihen, että alkaa pyytää ympäriltä, että mä tarvitsisin tätä ja tätä, jolloin sitten toiset saattavat ehkä herkemmin olla sillei että just nyt ei ole aikaa. Mutta jos sitä verkostoitumista tekee niin, että siinä vaiheessa kun on vielä hyvä tilanne, niin miettii, ketkä ovat ihmisiä, jotka inspiroivat mua tai kenen kanssa meillä voisi olla jotain yhteistä. Silloin on huomattavasti helpompi lähteä liikkeelle, koska se lähestyminen voi olla enemmän sitä, että hei, että mä huomasin, että meillä on jotain yhteistä ja ehkä mä voisin olla sulle avuksi sen sijaan, että ensimmäisenä on pyytämässä, että voitko pelastaa mut.

Miettunen: Joo. Vähän semmoinen vastavuoroisuusperiaate sitten sinnekin. Hyvä. Katse tulevaisuuteen -hankkeen työpajassa on pohdittu johtamiseen ja työyhteisöön liittyviä toimintatapoja ja mietitty muun muassa vuorovaikutuksen ja viestinnän merkitystä. Ja sillä työnantajalla voi olla erilaisia tapoja tukea työntekijää työhön liittyvissä kysymyksissä ja näitä asioita tietenkin voi pohtia luottamuksellisesti myös työnohjauksen ja coachin kanssa ihan samalla lailla kuin se johtaja voi turvautua niihin työnohjaajiin tai coacheihin. Jos ajattelet, Titta, että nyt joku yrittäjä miettisi itseksensä, keskenänsä, että mitä hän voisi lähteä tekemään, mitkä olisivat ensimmäiset askeleet tämmöisessä, jos huomaa, että resurssien käyttö laajenee varmisteluun tai johonkin semmoiseen, mihin sen ei välttämättä pitäisi mennä, niin mitä neuvoisit tekemään? Miten sen voisi laittaa käytäntöön heti? Jokin konkreettinen vinkki. Äsken sanoitkin hyvän esimerkin tuosta, että oli se verkostoituminen mutta myös sitten se ammattiapu.

Kettunen: Tämä on jotenkin niin monisyinen asia, että on aina ehkä vaikea puristaa yhteen vinkkiin, mutta jotenkin ehkä se mun pääpointti on kuitenkin se, että pyrkimys siihen varmisteluun ja varmuuteen itse asiassa aiheuttaa vaan enemmän sitä epävarmuuden kokemusta, jolloin se vinkki olisi, että lähtisi myöntämään sen, että se on ihan ok, että en ole kaikesta kartalla tai en tiedä kaikkea ja itse asiassa se on erittäin ok myös myöntää se sille tiimille. Itse huomaan, että se on vapauttanut tosi paljon semmoista omaa johtamisenergiaa, kun on pystynyt tiimin kanssa jakamaan sen, että nyt on tiedättekö semmoinen asia, että mulla ei ole harmainta hajua, mitä meidän pitäisi tehdä. Mutta ei se mitään, kyllä me yhdessä löydetään tähän jokin ratkaisu. Ja totta kai se on aika luonnollista, että siinä vaiheessa, kun niitä päätöksiä tehdään vähän vaillinaisen tiedon varassa, ei voi tietää, mihin se johtaa. Jotenkin sitten että pystyisi olemaan itselleen armollinen siinä, että päätös tehtiin sen hetkisen parhaan tiedon valossa ja sitten, mikä ikinä se lopputulema onkaan, niin se on paras, mihin siinä hetkessä pystyttiin ja sitten voidaan lähteä siitä taas petraamaan seuraavaa kertaa varten. Sen oman epävarmuuden ja epätietoisuuden hyväksyminen ja jakaminen muille, niin siitä mä lähtisin itse liikkeelle.

Miettunen: Joskushan se voi olla myös portti semmoiseen, että on avoimempi uusille vaihtoehdoille. Jos ei olekaan semmoista valmista sapluunaa, että mitä pitäisi lähteä tekemään. Lähdetään enemmän kokeilemaan ja sitä kautta voi tullakin joitakin uusia ideoita.

Kettunen: Joo, se on juurikin näin, että siinä vaiheessa, kun sä et ole etukäteen päättänyt, että nyt mun pitää tietää tämä asia, ja jotta mä tiedän sen, niin me lähdetään tekemään tätä tällä tavalla. Niin kun se päätös ei siellä taustalla ole, niin sä olet huomattavasti avoimempi huomaamaan sitä, että mitäs kaikkea mahdollisuuksia siinä ympärillä on ja sitten ehkä tarttumaan niihin vähän eri tavalla. Ehdottomasti kyllä se epätietoisuuden hyväksyminen vapauttaa nimenomaan sitä, että osaa tulla pois semmoisesta tunnelinäöstä ja katsoa ympärilleen 360 astetta. Ja jos siinä on vielä tiimi, joka tekee sun kanssa sitä, niin sehän on ihan loistava tilanne.

Miettunen: Joo. Se mitä se varmaan vaatii, on läsnäolo eli sitä sä et voi tehdä puolivillaisesti tai toisella kädellä tai multitaskaten vaan silloin täytyy olla läsnä siinä sen porukan kanssa suunnittelemassa ja miettimässä, että mites me nyt tämä asia ratkaistaan.

Kettunen: Joo. Läsnäolo on varmasti johtajan semmoinen tärkein supervoima, jos näin voisi sanoa. Ja se ei ole aina niin helppoa kuin miltä se kuulostaa.

Miettunen: Niinpä. Jos hommat odottaa takaraivossa koko ajan, jokin seuraava askel, mutta pitäisi pystyä miettimään, että eiliseen tai taaksepäin ei voi mennä eikä tulevaan niin täytyy olla vaan tässä hetkessä. Juuri tässä ja nyt.

Kettunen: Kyllä.

Miettunen: Joo. Kiitos, Titta ja kiitos kuulijat.

Kettunen: Kiitos.

Miettunen: Tämä oli Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan neljäs jakso. Kiitokset kuulijoille siis ja kiitos, Titta, vielä kerran. Ja tulkaa kuuntelemaan seuraavaa podcastia. Lisätietoja hankkeesta löydät osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen.

[musiikkia]

[äänite päättyy]

Helena Miettunen: Tervetuloa podcast-sarjaan Yrittäjyyden aalloilla. Podcast-sarjassa käsittelemme yrittäjyyteen liittyviä myyttejä ja tänään käsittelyssämme on ”konkurssi tai konkurssin uhka on yrittäjän loppu”. Mukanani aiheesta on keskustelemasta Nordea-pankista Sami Heikkilä. Tämä on Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan kolmas jakso. Hankkeesta ja yrittäjyyteen liittyvistä teemoista löydät lisätietoja osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen. Minä olen Helena Miettunen, lehtori ja tutkintovastaava Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja toimin asiantuntijana Katse tulevaisuuteen -hankkeessa.

Tervetuloa murtamaan myyttiä siitä, että konkurssi tai konkurssiuhka on yrittäjän tai yrityksen loppu.

Nordeasta Sami Heikkilä. Kertoisitko kuka olet ja mistä tulet.

Sami Heikkilä: Olen Heikkilän Sami. Asun Oulussa ja olen Nordean aluejohtaja yrityspankissa. Yritysasiakkaitten parissa työskentelen. Juristi olen koulutukseltani. 20 vuotta yli olen ollut pankissa töissä ja mulla on myöskin yhtymäkohtia yrittämiseen. Mun vaimoni on ollut välillä yrittäjä ja sitten mä olen sijoittanut joihinkin pieniin yrityksiin ja ollut siellä myös neuvonantajana ihan harrastepohjalta.

Miettunen: Hyvä. Eli yrittäjyys on sulle tosi tuttua niiltä osin.

Heikkilä: Rakasta ja tuttua. Kyllä.

Miettunen: Kyllä. Yritykset ja yrittäjät laativat aina semmoisen liiketoimintasuunnitelman ja siihen yrittäjän täytyy miettiä ne kaikkein keskeisimmät ja tärkeimmät asiat yrityksensä toiminnan kannalta. Kulurakenne on varmasti yksi semmoinen liiketoimintasuunnitelman ydinkohtia ja siinä voisi olla hyödyllistä pyytää esimerkiksi ammattilaisen tukea ja neuvoa, että miten siitä liiketoiminnasta tehdään kannattavaa. Mitä ehdotuksia tai ajatuksia sinulle tulee, Sami, tästä suunnitelmallisuudesta yrityksen alkuvaiheessa mieleen?

Heikkilä: Jos ajatellaan yrityksen alkuvaihetta, niin kun lähdetään miettimään sitä yrittämistä, niin varmaan ensimmäisenä ajatuksena on jokin taito, josta muodostuu palvelu, tai jokin tuote, jota aiotaan myydä tai sille löytää asiakkaita. Mä ajattelen sitä liiketoimintasuunnitelmaa ensin sillä lailla, että mikä on se ikään kuin sen oman osaamisen tai tuotteen tai palvelun tuottama lisäarvo ja sitä kautta miettisin sitten, onko asiakkaita, onko tällaiselle tuotteelle ja palvelulle kysyntää.  Ja oikeastaan siitä sitten kun menee eteenpäin, niin ne monet liiketoimintasuunnitelman osat alkavat muodostua, että mitä tarvii sen palvelun tai tuotteen toteuttamiseksi. Ja oikeastaan ne kulut tulevat sitten siellä mukaan, kun alkaa valjeta, tarviiko vaikka liiketilan jonkin palvelun tuottamiseksi tai tarviiko ostaa jotain asiantuntijapalvelua tai komponentteja, jos on jokin tuote esimerkiksi suunnitteilla. Ja sitten kun se ikään kuin tuotteen tai palvelun tekemisen kulu tulee selville, niin sitten oikeastaan se kääntyy niinpäin, että paljonko pitäisi saada myyntiä ja asiakkaita, jotta se on kannattavaa. Ja sitä kautta pystyisi muodostamaan sellaisen ajatuksen, että kun vaikka palvelua tuottaa, paljonko siitä syntyy kuluja ja paljonko se oma ansaintatarve on ja se alkaa määrittää sitä hintaa sille asiakkaalle. Ja kun ymmärtää vähän sitä, kuka se asiakas voisi olla, mistä se löytyy ja onko se valmis sellaista summaa maksamaan, niin se on vähän sellaista niinkuin kehittyvää ajattelua se liiketoimintasuunnitelma ennenkuin se paperille syntyy.

Miettunen: Kyllä. Mikä siinä voisi auttaa siinä laskemisessa?  Mistä saisi semmoisia lukuja tai miten voisi päätellä semmoisia lukuja, että tietäisi sitä…

Heikkilä: Kustannusrakennetta.

Miettunen: Niin.

Heikkilä: Otetaan nyt esimerkiksi, että olisi semmoinen hyvin selkeästi ymmärrettävä palvelu kuin vaikka kampaamo. Jos tarvii siihen liiketilan sanotaan vaikka 60 neliötä ja vuokraa sen, niin selvittäisi ensin, että minkä suuruiset vuokrat sillä omalla paikkakunnalla on ja siihen liittyisi sitten se kampaamotuoli yksi tai kaksi alkuun, montako ostaa ja muut varastot hoitoaineille ja näille,  niin ne hinnathan pystyy selvittämään. Siitä syntyisi tämmöisessä palvelussa esimerkiksi se kulurakenteen ydinosa.  Sitten varmaan se seuraava olisi se, että minkälaista yrittäjän tulovirtaa itse haluaa siitä. Ja siitä aika äkkiä lähtee muodostumaan se minimi liikevaihto ja sitten sitä kautta, että paljonko palvelun hinta on ja montako asiakasta tarvitsisi päivässä löytää ja mistä ne löytyy. Ihan tällä tavalla aika konkreettisesti miettimällä.

Miettunen: Hyvä. Kiitos. Korona-aikana monen yrityksen tulovirta tyssäsi ja tämä vaikutti heidän toimintaansa vakavasti. Olisiko, Sami, sinulla esimerkkejä tämmöisistä tilanteista?

Heikkilä: Varmasti. Jos me ajatellaan koronaa ja sen vaikutuksia, niin se vaikutti eri toimialoilla toimiviin yrityksiin hyvin eri lailla. Osa pärjäsi paremmin kuin aikaisemmin, esimerkiksi ihmiset alkoivat investoimaan kodin remontteihin ja rakentamaan terasseja ja ostamaan pihakalustoja, huonekaluja ja tämmöistä niinkuin televisioita ja uusimaan kaikenlaista tavaraa muun muassa, ostamaan mökkejä ja tän tyyppiset toiminnot, jotka näissä toimivat eli kaupat ja kiinteistövälittäjät ja…

Miettunen: Eli heillä meni paremmin.

Heikkilä: Heillä meni paremmin. Mutta sitten kun ihmiset eivät voineet liikkua ja käyttää palveluita, joitten ostaminen vaatii liikkumista ihan ravintoloista lähtien, kuntosalit, tämmöiset missä ollaan lähikontaktissa palvelun tuottajan kanssa, kuten kauneudenhoitopalvelut tai jopa kampaamot joutuivat rajoittamaan vähän toimintaa tai pitämään paikkoja kiinni. Ja sehän totta kai vaikutti erittäin paljon.  Myös taksit ja hotellit kärsivät tästä. Ja aikalailla pääsääntöisesti tämmöinen palveluliiketoiminta, jota on hyvin monenlaista, niin näitten rajoitusten vuoksi tuli sitten haasteita yrityksille. Ja ehkä sillä lailla haasteita vielä, että sen vähän pitemmän aikajakson aikana oli sellaisia jaksoja, joissa oli rajoituksia ja vähän vähemmän rajoituksia, mutta sitten aika paljon oli kiinni siitä, että lähtikö ihmiset kuitenkaan liikkeelle.

Miettunen: Ravintolat ja kahvilat ja…

Heikkilä: Kyllä ja vielä varmaan edelleenkin, kun tätä koronaa on ja rajoituksia ei ole, vieläkin voi olla, että osa ihmisistä ei samalla tavalla käytä palveluita kuin aikaisemmin.

Miettunen: Kyllä. Tässä meidän Katse tulevaisuuteen -hankkeessa me ollaan työpajoissa on pohdittu myös johtamisen näkökulmia. Ja esiin on tullut muun muassa hyvän muutosjohtamisen merkitys. Silloin kun yritys, jolla on työntekijöitä, ajautuu huomattaviin taloudellisiin vaikeuksiin, on johtamisessa otettava vankkaa roolia asioitten hoitoon. Millaisia taitoja tai ominaisuuksia johtajuus erityisesti tällaisissa tilanteissa vaatii, Sami? Jos mietitään, että on tilanteita, joissa niitä kahviloita tai ravintoloita on pitänyt sulkea pitemmäksikin aikaa, niin mitä se johtamistaidoilta vaatii tämmöisissä muutoksissa?

Heikkilä: Kaiken kaikkiaan minun mielestä johtamisen pitää olla rehellistä ja läpinäkyvää, hyvin avointa.  Ja niillä toimilla myös vaikeissa tilanteissa pääsee hyvin pitkälle, kun avoimesti kertoo työntekijöille, jos on työntekijöitä, että mikä tilanne on yrityksellä, mitä yrityksen tilanteeseen vaikuttaa ja millä toimilla voidaan yrityksen toimintaa siinä vaikeassa tilanteessa muuttaa tai vaikka laittaa yritys tauolle tai mikä ikinä se toimi on, niin hyvä johtaminen edellyttää, että työntekijät otetaan mukaan siihen mietintään. Heiltä voi tulla myös ideoita, vaikkapa lyhennettyä työaikaa tai erilaista vuorojärjestelmää, tai mikä se ikinä sen yrityksen silloisessa tilanteessa on paras. Hyvin tämmöistä avointa johtamista. Mutta myös samaan aikaan tietysti koko ajan, vaikka yritys ei olisikaan ongelmissa, pitäisi miettiä erilaisia skenaarioita, että mitä voisi tapahtua. Nythän me eletään hetkeä, jossa inflaatio on erittäin korkea ja näkyy energiahinnassa, kaikkien tuotteitten ja palveluitten hinnassa se näkyy, myös korot ovat nousseet ja se asettaa myös rasitteita. Näitä voisi myös etukäteen vähän yrittäjä aina pohtia, että mitäs jos vuokra vaikka nousee tosi paljon tai sähkölasku, niin miten sitten toimittaisiin. Kun on valmiiksi vähän pohtinut semmoisia erilaisia tilanteita niin sitten kun se tilanne aikanaan tulee kohdalle, niin voi paljon paremmin toimia sitten.

Miettunen: Kyllä. Meillä on ollut tuossa Katse tulevaisuuteen -hankkeessa semmoinen tulevaisuuden muistelu -menetelmä, jossa on visioitu yrityksen haluttu tulevaisuus vuoteen 2027. Miten ajattelet, että miten tämmöisessä tulevaisuuden muistelussa voisi ottaa huomioon nämä asiat?

Heikkilä: Nämä asiat varmaan on vähän sellaisia lyhyemmän ajan mietintöjä loppujen lopuksi.  Tämmöinen vaikka energiahinta tai jokin muu tilannehan voi tulla aika nopeasti. Mutta jos halutaan oikein pitkälle miettiä sitä omaa yritystä ja minne se halutaan viedä, niin mun tapa on miettiä  oikeastaan sillä tavalla sitä, että minne maailma on menossa. Ja aika usein mä käytän itse, se riippuu vähän henkilön tilanteesta, mutta vähän ne omat ajatukset, miten uskoo, että maailma menee. Mä olen tän ikänen, että olen melkein 50, mun pojat on aika nuoria niin mä aika usein katson heitä ja heidän käytöstään, että miten he käyttäytyvät. Niin mä arvelisin, että kun he 10 vuoden päästä ovat 25-30 vuotiaita, niin he ovat niitä palveluitten käyttäjiä, kuluttajia, ja he eivät varmaan ole samanlaisia kuin minä itse olen. Ja sitten semmoisia isoja trendejä, mitä maailmalla on, niistä pystyy löytämään tietoa netistä, googlesta tai lehdistä lukemalla. Vaikka tämä kestävyystrendi, sustainability, on yksi ja terveystrendi on yksi, ihmiset panostavat omaan terveyteen, ehkä ulkoiluun. Nythän korona-aikaan työmarkkinoilla on puhuttu erilaisesta muutoksesta, että ihmiset ovat ruvenneet miettimään sen työn merkitystä ja mielekkyyttä. Löytyykö näistä isoista trendeistä sellaisia tekijöitä, joissa se oma yritys voisi ollakin sitten 2027 vuonna menestyvä. Että ikään kuin hyvin ajoissa nähdä se visio, missä maailma on ja missä yritys voisi silloin olla. Ja tietenkin se sitten edellyttää niitä etappeja ja steppejä, joita joutuu ottamaan matkalla ja ehkä muuttaa suuntaakin sitten, jos ympäristö muuttuu.

Miettunen: Uudelleenarviointia.

Heikkilä: Kyllä, uudelleenarviointia.

Miettunen: Nostitkin esiin tuossa tuon kestävän kehityksen ja sehän on meillä tässä Katse tulevaisuuteen -hankkeessa ollut aika keskeinen asia ja kaikki ne ulottuvuudet, taloudellinen kestävyys, ekologinen kestävyys ja sosiaalinen kestävyys, ne ovat olleet meillä mielessä, kun ollaan yritysten kanssa työskennelty. Äsken puhuttiin siitä tulevaisuuden visiosta, niin mitä ajattelisit, kun tämä on tämä nouseva trendi ja jos me palataan taas siihen liiketoimintasuunnitelmaan, niin pitäisikö sinne ihan yksilöidä niitä tavoitteita, jos ajatellaan, että asiakkaat mitä todennäköisemmin haluavat olla sellaisten yritysten asiakkaina, jotka keskittyvät tämmöisiin asioihin?

Heikkilä: Varmaan niitä omia arvoja kannattaa miettiä ja sitä kautta sen yrityksen arvoja sinne liiketoimintasuunnitelmaan. Voisi vaikka ajatella, että missä valmistettuja tuotteita yritys ostaa, jos palvelussaan käyttää niitä, miten yritys toimii työntekijöitä kohtaan noudattaen velvollisuuksia.  Ja sitten, jos siihen yritykseen liittyy semmoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ympäristöön, esimerkiksi jätehuollon järjestäminen, kierrättäminen tai energiankäyttö, niin kyllä ne kannattaa miettiä jo valmiiksi, koska tulevaisuudessa hyvin paljon, just puhuin nuorista vähän aikaisemmin miten he katsovat asioita sitten 10 vuoden päästä, arvelisin, että he myöskin tekevät ostopäätöksiä jonkin verran sen muun kuin hinnan perusteella.

Miettunen: Kyllä. Olen huomannut että sitä tapahtuu lähipiirissä jo nyt nuoremmalla väellä.  Ettei enää osteta lapsille kaikkein uusimpia juttuja, vaan vähän kierrätetään. Vaikka on ennenkin kierrätetty mutta nyt ehkä vähän enemmänkin sitten.

Heikkilä: Kyllä näin.

Miettunen: Kyllä. Miten sitten, jos ajatellaan, että sille yrittäjälle tulee sellainen tilanne, että se kulurakenne, suunnittelu ja realismi eivät sitten kohtaakaan. Ja sitten tulee isoja rahavaikeuksia, maksuvaikeuksia ja asiakkaita ei ole tai sitten tulee jopa ihan se konkurssiuhka. Mitä neuvoisit, Sami, siinä tilanteessa yrittäjää tekemään?

Heikkilä: Yrittäjän luonnehan on sellainen, että ei anna helpolla periksi ja se on hirveän haastavaa, jos ongelmia alkaa syntymään ja ne eivät oikein oikene, niin monesti, niinkuin minun kokemuksella, päätyy parempaan lopputulokseen, jos ajoissa tekee sen ratkaisun, että tavalla tai toisella pyrkii ajamaan alas sen yritystoiminnan. Se voi tietenkin päätyä myös konkurssiin, jos ei yksinkertaisesti löydy järjestelyillä mahdollisuutta hoitaa yrityksen ulkoisia velkojia ja laskuja. Mutta usein sitten käy niinkin, ja ihan sellainen tilanne, että on pyritty auttamaan sitä yritystä ja pelastamaan sitä pitkään ja otettu esimerkiksi ihan siellä viime hetkillä henkilökohtaista velkaa.  Yrittäjän kannattaa pohtia siinä vaiheessa, kun ne ongelmat alkaa, että mikä mahdollisuus tai todennäköisyys on sille, että saa liiketoiminnan kääntymään. Ja varmaankin siinä aika alkuvaiheessa, jos huomaa ongelmia, kannattaa hyvin avoimesti ottaa yhteyttä niihin, jotka on myynyt, joilta on laskuja, tai on pankista velkaa tai verottajaa, niin kannattaa heidän kanssa keskustella, löytyykö joustokohtia sieltä. Jos on hyvä suunnitelma sen yrityksen pelastamiseksi. Kyllä se vaatii… se ehkä liittyy siihen aikaisempaan kommenttiin siitä, että yrityksen pitäisi koko ajan ennakoida sitä omaa tilannettaan ja pikkuisen aavistaakin, vaikka esimerkiksi justiin tämä korona-aika otettiin huomioon, sitähän ei voinut tietää toki etukäteen. Se tuli niin yhtäkkiä, mutta jos ajattelisi, että jokin trendi maailmalla muuttuu ja alkaa aavistella sitä, että tämän tyyppistä tuotetta ei kukaan oikein enää halua jostain syystä, niin silloin kannattaisi jo alkaa miettiä, pystyykö muuttamaan sitä yrityksen toimintaa vai kannattaisiko se hyvässä vaiheessa jo ajaa alas, ja pystyy maksamaan velat. Sehän on aina hyvä tilanne, jos yrittäjälle menee…. tai olen joskus sanonutkin näin ihan käytännön elämässäkin, että aina kun tipahtaa maanpinnalle, niin on parempi tilanne kuin joutua semmoiseen syvempään kuoppaan, josta kestää aikaa kiivetä ulos.

Miettunen: Kyllä. Tuo, kun sanoit, että ottaa vaikka niihin velkojiinkin yhteyttä, niin varmaan ne velkojatkin ovat tyytyväisempiä siihen, että päästään neuvotteluihin kuin se, että ne rahat jää kokonaan saamatta.

Heikkilä: Kyllä. Kyllähän verottaja ja pankit ja kaikki laskuvelkojatkin ovat ihmisiä yleensä ja ihmisten edustamia laitoksia tai yrityksiä ja pyrkivät aina keskustelemaan ja löytämään järkevän ratkaisun. Että siihen kannustan. Mutta aika usein se tilanne on raskas ja henkisesti raskas voi olla ja muutenkin ollut vaikeuksia, niin voi olla, että sitten voimat ehtyvät ja siinä lopussa sitten pahenee se tilanne sen takia, että ei vaan enää kykene. Silloinhan kannattaisi miettiä, onko lähipiirissä tai onko semmoisia palveluntarjoajia, jotka pystyvät tulemaan avuksi ajoissa auttamaan niitten velkojen ja laskujen järjestelyssä ja yrityksen muun toiminnan järjestelyssä.

Miettunen: Kyllä. Eli konkurssiuhka ei ole välttämättä yrityksen loppu.

Heikkilä: Ei välttämättä. On maailma täynnä esimerkkejä, joissa tosi vaikeasta tilanteesta yritys on selvinnyt, mutta se vaatii yleensä sen yrittäjän tai yrittäjien uskon ja tekemisen. Ihan käänteisesti samalla tavalla aika harvoin käy niinkin, että voi maailma muuttua, vaikkapa tämä korona on taas hyvä esimerkki, tai jokin muu tilanne – voi vaan ympäristö muuttua niin hankalaksi, että ei millään toimilla yritys selviä. Mutta normaalitilanteessa kyllä siellä yrityksen epäonnen takana aika usein on huono johtaminen.

Miettunen: Aivan. Mitä se voisi se huono johtaminen silloin pitää sisällänsä?

Heikkilä: Yksi hyvä esimerkki on, missä on tavallaan tietyt syyt taustalla, että esimerkiksi yritys jakaa energiansa tai kykynsä liian moneen linjaan. Eli lähdetään tekemään – perinteisessä esimerkissä – lähdetään tekemään kolmea eri tuotetta, kun resurssit riittäisivät vain yhteen tuotteeseen. Ja unohdetaan se aika-ajattelu. Tässä on semmoinen filosofinen ajattelu, että länsimaissa aika on jana mutta Aasiassa se on ympyrä.  Meillä pitäisi saavuttaa tietyllä janalla se tilanne ja se johtaa monesti siihen, että halutaan hirveän nopeasti saavuttaa jokin piste. Mutta lopputulos saattaisi olla parempi, jos tehtäisiin yksi tuote, saataisiin se markkinoille ja alettaisiin tekemään toista ja saataisiin se markkinoille. Mutta eihän siihen yksittäistä vastausta ole. Mutta tämmöinen kykyjen liiallinen jakaminen, se voi olla rahaa tai käsipareja tai ajattelua tai mitä tahansa kykyä, joka ei sitten riitäkään niihin kaikkiin hankkeisiin, joita ollaan tehty.

Miettunen: Aivan. Hauskasti lähetyt, vaikka et tiennytkään, meidän seuraavaa aihetta ”resurssien suuntaaminen”. Seuraava podcast Titta-Maria Kettusen, meidän projektipäällikön, kanssa tehdään parin viikon päästä.

Heikkilä: Resurssien suuntaaminen noin yleensäkin, sehän koskee meitä ihmisiä elämässäkin, kun meillä on 24 tuntia aikaa, josta pitää nukkua, meillä on tietyt tarpeet, joita pitää täyttää. Voi olla perhettä, työtä, liikuntaa, mitä se kelläkin on ja eihän ihmisen aika riitä sen enempään. Jos ajatellaan yritystä, niin ihan samalla tavalla yrityksellä on tietty määrä työntekijöitä, tietty määrä rahaa, tietty määrä tuotantokoneistoa tai palvelupisteitä tai kampaamotuoleja, millä vaan ei yksinkertaisesti voi sen enempää kuin päivässä voi tehdä.

Miettunen: Niinpä. Ketkä voisivat olla siinä yrittäjällä muuten apuna? Mitä ehdottaisit?

Heikkilä: Varsinkin aloittavalla yrittäjällä, niin kyllä mä olen nähnyt, että tällaisista toimijoista kuten esimerkiksi Uusyrityskeskus on erittäin paljon hyötyä. Siellä on kokeneita yritysneuvojia, jotka voivat käydä sen liiketoimintasuunnitelman läpi ja esittää hyviä kysymyksiä, että oletko miettinyt. Pankista löytyy kokeneita ihmisiä, ja minusta hyvä tapa lähestyä aloittavaa yrittäjää tai yrittäjää yleensäkin on, kun eihän me kukaan olla sen viisaampia maailmassa, että mikä on oikea tapa tehdä, niin on lähestyä kysymyksillä ja löytää sellaisia huomioita ja havaintoja, joita ehkä yrittäjä ei ole miettinyt, ja sillä tavalla jalostaa sitä ajattelua.

Miettunen: Itsekin olen ollut 17 vuotta yrittäjä ja aikanaan sain Uusyrityskeskuksesta tosi paljon hyviä kysymyksiä siihen yrityksen aloittamisen lähtökohtiin. Ainakin silloin se oli vielä ihan maksutonta palvelua. Luultavasti vielä nykyäänkin osa palveluista on maksutonta.

Heikkilä: Kyllä. Ja tavallaan yrittäminen on silloin kun on paljon sen tyyppisiä yrityksiä, joissa myydään sitä, voisko sanoa intellektuellia, sitä  pääomaa, osaamista, niin siinähän aika harvoin joutuu ottamaan isoja taloudellisia riskejä välttämättä. Mutta sitten on toinen laita, jossa tämmöinen uusi tuote, jonka tuotekehitys saattaa maksaa todella paljon, eli se on hyvin yksilöllinen se tilanne. Uusyrityskeskuksesta ja pankeista ja Finnvera mukaan lukien ja erilaiset muut tämmöiset yrityshautomot ja -neuvojat pystyvät jopa joskus toimialan erityispiirteitä nostamaan esille. Voi olla, että itse ei muista kaikkea tai ei ole hoksannut jotain juttua selvittää. Ja sitä kautta sieltä voi saada ihan hyvänkin avun. Joskushan se on niinkin, että huomaa, ettei tätä kannata tehdäkään ja se voikin olla paras neuvo sitten ja vaihtaa vaikka johonkin toiseen.

Miettunen: Joo, sitten suunnata huomio muualle.

Heikkilä: Kyllä.

Miettunen: Finnvera on meillä kanssa tulossa podcast-sarjan haastatteluun loppuvuodesta. Mitäs muuta neuvoisit yrittäjälle tämmöisen kulurakenteen suunnitteluun, konkurssiuhan tai yleensä tämmöiseen rahavirran käsittelyyn yrittäjällä? Jos verrataan, että olisi semmoinen pienempi yrittäjä ja sitten vähän isompi yritys.

Heikkilä: Mun omassa ajattelussa on aina se, että olkoonkin kotitalous tai pienyritys tai iso yritys, niin täytyy tuntea se oma rahavirta, se oma kassavirta. Ja siihen löytyy aika hyviä oppaita ja laskentapohjia, excel-pohjia myös ihan googlaamalla. Ja niinkuin ymmärtää se koko ajan, että jos minun liikevaihto on vaikka 1000 euroa päivässä, paljonko siitä jää myyntikatetta minulle, josta sitten myyntikatteesta mitä siitä maksetaan sitten, ne kiinteät vaikka vuokrat ja sitten jää, onko osakeyhtiö vai kommandiittiyhtiö, että miten se palkka rakentuu. Mutta ymmärtää koko ajan se kassavirta. Mun oma lähestymistapani yrityksiin on aina ollut sellainen – vaikka olenkin pankkiiri – niin en mielellään ensimmäisenä katso niitä lukuja vaan enemmänkin yritän ymmärtää sen yritystoiminnan, koska siitä ymmärtää sitten sen, miten sen yritystoiminnan muutokset vaikuttavat sinne lukuihin. Ja sillä tavalla jos oppii ymmärtämään sitä omaa yritystä, niin heti tietää, melkein  sitten ilman niitä laskelmiakin, että millainen päivä on. Ja sitten myöskin ymmärtää ne liikkeet suunnitella, että jos näkee että nyt on ollut myynti hieman alle sen, mitä pitäisi olla että mitä keinoja voisi tehdä, että löytyy lisää asiakkaita ja niin pois päin. Itse näen sen, että pitäisi tunnistaa, että ketkä ja missä ne omat asiakkaat on ja miten heitä voi lähestyä. Ja sen myyntityön aktiivisuutta ei voi koskaan korostaa, sehän voi tarkoittaa jollain toisella markkinointia Facebookissa tai lehti-ilmoitusta paikallisessa lehdessä; jollakin se voi olla jopa myyntimiehen palkkaaminen, joka kiertää tapaamassa asiakkaita tai on messuilla tai mikä se oma tapa onkin, se vaihtelee yrityksittäin.

Miettunen: Joo. Se aktiivisuus siinä.

Heikkilä: Aktiivisuus. Joo.

Miettunen: Ja vähän ennakointia.

Heikkilä: Ennakointia ja oman tilanteen tunnistaminen, että ymmärtää ikäänkuin sen oman, vähän niinkuin kotitalouskin. Jos talous on hallussa, niin tietää, että minun palkka on tämä X ja mulla on tällainen lainanlyhennys ja tällainen sähkölasku ja tällainen puhelinlasku, tämän verran menee ruokaan, niin tää on sitä mun kulutusvaraa, että paljonko mulle jää.  Ihan samalla lailla yrityksillä käy. Jos yritys ei ymmärrä, mikä se kulutusvara on, se voi johtaa myös siihen konkurssiin. Kassavirta ei riitä.

Miettunen: Joo ja itse näkisin, että silloin kannattaa niitä alojen ammattilaisia ottaa mukaan, jos itsellä ne laskelmat eivät suju.

Heikkilä: Kyllä. Ja siinäkin on se Uusyrityskeskus tai oman pankkinsa yhteyshenkilö voi olla, tai jos Finnveralta hakee jotain alkutakauslainaa tai vastaavaa, niin kyllähän nekin vaatii ne laskelmat.

Miettunen: Ja suunnitelmallisuutta.

Heikkilä: Ja suunnitelmallisuutta. Kaikki yrittäminen on arvokasta ja vaikka ajatellaan aina niin, ehkä ei pitäisi kategorisoida liikaa, että pieni yritys – iso yritys. Toki isolla yrityksellä on isommat eurot ja he saavat palkattua ammattilaisia helpommin mutta aivan yhtä tärkeätä pienellekin yritykselle on tunnistaa se oma liiketoiminta ja olla ajan tasalla ja hieman ennakoida.

Miettunen: Joo. Mut ensin varmaan tarvitaan se semmoinen intohimo johonkin asiaan.

Heikkilä: Ilman intohimoa on vaikea yrittää. Olen itse joskus huumorilla sanonut, että kun on juristi koulutukseltaan ja 22 vuotta ollut pankissa, josta ison osan yrityspankkitoiminnassa, niin ei ole ihan paras lähtökohta yrittämiselle, koska on niin paljon tietoa. Ehkä yrittäminen vaatii myöskin semmoista rohkeutta, ettei ihan kaikkia riskejä, vaikka kannustankin tässä tunnistamaan kaikki riskit, niin sitten toisaalta ei anna niitten riskien masentaa ja uskoo siihen omaan toimintaan ja on se intohimo lähteä yrittämään. Siihen riskienhallintaan mun mielestä riittää se, että ymmärtää, mihin on lähdössä ja ottaa sellaisia riskejä, joitten kanssa pystyy elämään. Että ei tule sellaista, joista on kaikki varmasti joskus nähnyt tarinoita, että on lähdetty yltiöpäisesti johonkin valtavan isoon hankkeeseen ja sitten jos jää semmoinen iso velkataakka kohtuu nuorella iällä hoidettavaksi, niin kyllähän se sitten lamaannuttaa ihmistä. Että kannattaa olla tietoinen riskeistä mutta riskejä kannattaa ottaa, jos uskoo.

Miettunen: Rohkea ei ole semmoinen joka ei pelkäisi vaan se, joka pelosta huolimatta yrittää.

Heikkilä: Kyllä.

Miettunen: Ja siksi ehkä yrittäjä, vaikka se tuntuu välillä hassulta sanalta, niin ’yrittäjä’ kuvastaa sitä, että mitä se yritystoiminta ja yritystoiminnan ylläpitäminen on.

Heikkilä: Ja ehkä se kulttuuri Suomeenkin hiljalleen tulee, ja on tullutkin osittain, että eihän epäonnistuminen aina tarkoita että se yrittäjä se ihminen olisi huono…

Miettunen: Erittäin tärkeä asia.

Heikkilä: …vaan siinä ajanhetkessä, ajankohdassa tai se tuote tai palvelu ei siinä hetkessä ollut sellainen, jolle oli kysyntää. Ja jossakin eri kulttuurissa, vaikka Yhdysvalloissa, voi esimerkiksi olla kasvuyrityspuolella, että on vaikea saada pääomasijoitusta, jos ei ole tehnyt konkurssia, koska ehkä se usko siellä on se, että jos on nähnyt sen epäonnistumisen niin se on myös opettanut.

Miettunen: Kyllä. Nimenomaan, että kokemukset ovat tuoneet sitä osaamista ja muuta. Hyvä. Kiitokset kuulijoille ja kiitos, Sami.

Heikkilä: Kiitos oikein paljon. Oli mukava jakaa näitä kokemuksia. Toivottavasti joku näistä kokemuksista saa ajatuksia ja ideoita omaan yrittämiseen.

Miettunen: Ihan varmasti. Ja mä luulen, että se tärkein tuki tulee siitä, että ei ole yksin niitten asioitten kanssa, vaan että apua löytyy aina.

Heikkilä: Apua löytyy, kun uskaltaa kysyä.

Miettunen: Kyllä. Tämä oli Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan kolmas jakso. Kiitokset kuulijoille siis ja tulkaa kuuntelemaan seuraavaa podcastia, jossa käsittelemme resurssien suuntaamista. Lisätietoja hankkeesta löydät osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen.

[musiikkia]

[äänite päättyy]

[äänite alkaa]
Puhuja 1 Helena Miettunen
Puhuja 2 Anton Sidorik
Puhuja 3 Lara Bertieri
Puhuja 34 Salla Kivelä

Puhuja 1 [00:00:26]: Tervetuloa Metropolian podcast-sarjaan yrittäjyyden alueilla. Podcast-sarjassa käsittelemme yrittäjyyteen liittyviä myyttejä. Tänään käsittelyssämme on, että yrittäjä ei voi vaikuttaa osaajapulaan. Tämä on Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan ensimmäinen jakso. Hankkeesta ja yrittäjyyteen liittyvistä teemoista löydät lisätietoja osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen. Minä olen Helena Miettunen, lehtori ja tutkintovastaava Metropolia ammattikorkeakoulusta ja toimin asiantuntijana Katse tulevaisuuteen -hankkeessa. Tervetuloa murtamaan myyttiä siitä, että yrittäjä ei voi vaikuttaa osaajapulaan. Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua eri alojen osaajapulasta ja rekrytointihaasteista, jotka voivat jarruttaa myös yritysten kasvua. Aina alan tai töiden vetovoimaisuus ei liity palkka-asioihin, sillä työhön liittyy vahvasti muitakin näkökulmia, ja näistä näkökulmista keskustelemme tänään. Toivomme, että keskustelussa tulisi esiin tärkeitä seikkoja, joiden avulla yrittäjä voi pärjätä ja menestyä osaajapulasta huolimatta. Kanssani tänään on keskustelemassa kaksi ammattikorkeakouluopiskelijaa, Antton [?? 00:01:41] ja Lara [?? 00:01:42], sekä Katse tulevaisuuteen -hankkeen asiantuntija, Salla Kivelä. Kertoisitko lyhyesti, kuka olet?

Puhuja 3 [00:01:53]: Minä olen Lara [?? 00:01:52] ja olen kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija. Olen maahanmuuttajaryhmän eli Lara Italiasta. Kun tulin 16-vuotiaana Suomeen, aloitin alusta asti tekemällä tai etsimällä töitä opintojen ohella, koska luulin, että se olisi ollut tärkeää. En ole oikeasti ikinä lopettanut töiden tekemistä. 16-vuotiaana aloitin ja nyt ehkä loppuelämään asti, en tiedä. Olen ollut koulussa, olen tehnyt töitä opintojen ohella koko ajan.

Puhuja 2 [00:02:40]: Sinulla on monipuolista kokemusta.

Puhuja 3 [00:02:42]: On. Ravintola-alakokemusta paljon, joo, aloitin italialaisessa kahvilassa, ja olen ollut siellä kuusi vuotta. Se oli oikeasti todella hyvä kokemus. Pomoni on opettanut minulle paljon työstä, miten tehdä töitä. Minä en tiennyt sitä. Meillä oli todella hyvä kansainvälinen ilmapiiri. Siellä oli espanjalaisia, italialaisia ja kaiken maalaisia. Se on sellainen kokemus, joka on jäänyt sydämeeni. Olen ollut siellä kuusi vuotta sitten. Sitten olen jatkanut ravintola-alalla. Sen jälkeen minulla ei ole ollut niin hyviä kokemuksia. Olen ollut sen jälkeen kahdessa ravintolassa, tai yksi oli sellainen hotelliravintola. Se ei ollut sama, mutta aina uuteen työpaikkaan mennessäsi menet oppimaan aina uutta ja opit, mistä en pidä, vaikka on sellainen huono kokemus. Mihin minä menin sitten? Sitten minä menin teatterikouluun, sellainen vuoden kestävä. Sen aikana tein myös ravintolatöitä. Mihin minä menin sen jälkeen? Sitten tulin Helsinkiin, muutin Helsinkiin Turusta. Aloitin, 40 opintopisteellä voi aloittaa lähihoitajan sijaisuudet, ja se oli ihan täysin erilainen ala ja tosi opettavainen. Ihmisen on pakko kehittyä, jos haluaa kehittyä työssäkin.

Puhuja 3 [00:04:25]: Joo, olen Anton [?? 00:04:25], Metropoliassa opiskelen viimeistä vuotta konetekniikkaa ja konesuunnittelua. Työkokemusta minulla on suhteellisen paljon, noin 15 vuotta, en ole enää nuori mies, ihan rakennusalalta teatterialalle, ja nyt teknologia-alalla olen ollut töissä, ja erilaisissa työasemissa, olen ollut ihan lattiatason työntekijänä, sitten olen ollut päättäjänä, johtajana, tällä hetkellä insinöörinä töissä, puheenjohtajana siellä, paljon erilaisten tahojen kanssa pitää tulla toimeen. Vastuullani nykyisin on varmaankin se, miten kohtaan ihmisiä ja miten ihmiset tuntevat itsensä töissä. Minulla on suuri vastuu, koska minun pitää kohdata ihmisiä niin, miten toivoisin, että muut ihmiset kohtaisivat. Sen pohjalta minulla on sanottavaa tähän aiheeseen.

Puhuja 1 [00:05:29]: Hyvä.

Puhuja 4 [00:05:30]: Minä olen Salla Kivelä ja työskentelen täällä Metropoliassa lehtorina myös. Taustaltani olen sairaanhoitaja ja kätilö ja nyt paljon tutkimuksen ja kehittämisen parissa ja tässä Katse tulevaisuuteen -hankkeessa asiantuntijana.

Puhuja 1 [00:05:46]: Joo, kiitos. Edeltävän parin vuoden poikkeuksellisen ajanjakson aikana on monella alalla työtilanteet ja -olosuhteet muuttuneet monin tavoin. Tällä hetkellä monella alalla on myös työntekijän markkinan, mikä tarkoittaa sitä, että työntekijä voi valita, missä työympäristössä tai toimenkuvissa töitä haluaa tehdä. Työpaikan valintakriteerit puhuttavat niin työnhakijan kuin työnantajankin näkökulmasta. Mikä teidän mielestänne työpaikan valinnassa on tärkeintä ja mikä herättää mielenkiinnon? Anton, aloitatko sinä?

Puhuja 3 [00:06:18]: Oma kokemukseni ei ole raha, joka vetoaa. Minun pitää viihtyä töissä, ja pitää olla turvallinen olo töissä, jotta haen tai jään siihen työpaikkaan. Raha on minulle toissijainen asia, mutta minulla on paljon sellaisia työkavereita, jotka ovat lähinnä vain rahan perässä, mikä on mielestäni väärin. Työviihtyvyys ja työturvallisuus tai turvallinen olo töissä on tärkeää, koska siitä lähtee sitten, millä tavalla kehität itseäsi töissä, millä tavalla omistaudut työllä, koska jos et viihdy töissä, varmaan työpankoksesi on aika minimaalinen, mikä ei ole työnantajan näkökulmasta hyvä asia. Se on työnantajankin etu, että työntekijä viihtyy töissä, että työntekijä on omistautuneempi, tehokkaampi ja tavallaan kehittääkin enemmän työpaikkaa.

Puhuja 1 [00:07:22]: Kyllä, entä Lara?

Puhuja 2 [00:07:26]: Minulle on todella tärkeää, juuri se, mitä sinä sanoit, turvallinen olo, ilmaista itseäni, oma mielipide ja oma persoonallisuus. Myös se on tärkeää, että on kansainvälinen ilmapiiri, että ihmiset oikeasti ymmärtävät minua ja pystyvät kannustamaan myös toisia, erilaisia ihmisiä työpaikalla. Sitten juuri tämä raha-asia myös. Tietenkin on tärkeää, Helsingissä asutaan, missä kaikki on todella kallista, joten on todella tärkeää, että on pohja, josta voi elää hyvin. Ehkä enemmän menisin sellaiseen työhön tai yritykseen, joka vastaa minun henkilökohtaisia arvojani enemmän kuin palkka itse.

Puhuja 1 [00:08:23]: Kyllä. Joo. Onko ystävien suosituksilla tai puskaradiolla merkitystä? Jos on, mikä asia erityisesti vaikuttaa päätökseen hakea johonkin työhön?

Puhuja 3 [00:08:38]: Sillä on todella iso merkitys, koska huonot huhut alkavat liikkua hyvin nopeasti ja hyvin laajasti. Jos et viihdy työpaikassa, et suosittele sitä ystävillesi. Se tarkoittaa sitä, että potentiaaliset työntekijät eivät tule sinne töihin, joten on todella tärkeää, että ihminen viihtyy siellä ja antaa hyvä kokemuksia muille ystävilleen, koska oma kaveri voi kertoa omalle kaverilleen siitä. Sitten tulee taas niitä potentiaalisia työntekijöitä yritykseen. Etenkin yrityksen on hyvä kohdata opiskelija oikein, koska siitähän huhu oikeasti siirtyy, onko tämä yritys hyvä vai ei. Siinä voi siis mennä kaikki todella hyvin tai tosi väärin, millä tavalla yritys kohtaa opiskelijan, joka on juuri aloittamassa työelämässä.

Puhuja 2 [00:09:35]: Joo, todella hyvä näkökulma, koska minulla on sellainen kokemus, että menin töihin sellaiseen ravintolaan, missä tiesin, ettei ollut hyvä olla. Se on Turussa kuuluisa ravintola, että siellä ei ole hyvä ilmapiiri. Menin kuitenkin sinne, en tiedä miksi. Luulin, että ehkä olisi ollut helppo saada töitä sieltä, ehkä sen takia. Se ei ollut hyvä kokemus tietenkään. Sitten on hyvä, että tiedät, että joku sinun kaverisi on jo siellä töissä, koska kun aina menet uuteen työpaikkaan, se ahdistaa tuntemattomuuden takia, mitä löydän, kun olet siellä. Jos tiedät jo, olet saanut hyvää palautetta kaveriltasi ja hän on jo siellä, ja tiedät, että te voitte tehdä työtä yhdessä. Se on ollut minulle aina syy hakea johonkin työpaikkaan.

Puhuja 3 [00:10:43]: Voinko lisätä tuohon vielä?

Puhuja 1 [00:10:44]: Kyllä.

Puhuja 3 [00:10:46]: Sellainen käytännön esimerkki, jonka olen nähnyt, että on yritys, jossa työntekijä ei ole viihtynyt hyvin, ja hän on saanut työtarjouksen toisesta yrityksestä. Sitten hän on ollut siellä toisessa yrityksessä töissä, niin hän on soitellut kaikille omille työkavereilleen sinne yritykseen, jossa hän ei viihtynyt, että tulkaa töihin, niin sieltä ihmiset ovat menneet siihen toiseen työpaikkaan töihin. On hyvin tärkeä pitää ihmisiä viihtyvässä asemassa ja työpaikassa, koska he voivat siirtyä, eivät vain yksittäisinä, vain ihan laumana toiseen yritykseen juuri niin, että kaveri soittaa, että tule tänne, täällä on parempi kuin siellä.

Puhuja 2 [00:11:28]: Mielestäni se on ihan oikein, jos yritys ei kohtele omia työntekijöitään hyvin. Totta kai ihminen, joka tuntee oman arvonsa, lähtee, hänen pitäisikin. Ei välttämättä, kun olet työasemassa, itsetunto tai mahdollisuus [?? 00:11:48], mutta sitten kun sinulla on mahdollisuus, sinä lähdet. Se on ihan oikein.

Puhuja 1 [00:11:58]: Kyllä. Mitä, Salla, sinä sanot?

Puhuja 4 [00:12:02]: Työpaikan valinnassa monet työntekijät, erityisesti nuoret, haluavat nykyään panostaa työnantajan valintaan tai entistä enemmän haluavat panostaa siihen. Työnantajiin halutaan tutustua monipuolisesti, verkostoitua, perehtyä ja kysellä varsinkin ennen hakemista ja valintaa selvittää, keitä työnantajat ovat. Työltä haetaan enemmän nykyään merkitystä. Nimenomaan työtehtävien mielenkiintoisuus tai niiden sisältö, ja sitten, niin kuin sinäkin, Lara, toit esille, ne arvot, että työpaikalla ja -hakijalla on yhtäläiset arvot tai edes, että ne kohtaavat osittain. Sitten myös nykyään arvostetaan ja halutaan työltä enemmän joustavuutta ja vaputta tehdä työtä omalla tavalla, esimerkiksi on se sitten etätyömahdollisuus, tai työajoissa voi saada jotain joustavuutta, niin se usein lisää työpaikan houkuttelevuutta.

Puhuja 1 [00:12:56]: Kyllä. Joo, ja hyvinvoiva työyhteisö on yrittäjän etu myös. Työpaikan arki koostuu monista pienistä asioista, joilla on suuri merkitys työntekijälle, ja Anton, sinä puhuit psykologisesta turvallisuudesta, pitää olla turvallinen olo töissä. Motivoituneet työntekijät jaksavat ja sitoutuvat työhön paremmin, niin kuin kerroitkin. Kuvaile sellaista työyhteisöä, jossa olet viihtynyt ja johon voisit palata. Miksi viihdyit?

Puhuja 3 [00:13:27]: Minulle yleisesti, olen ollut monessa työpaikassa töissä, yleisesti aina on ollut sellainen työyhteisö, joka kantaa samoja arvoja, ovat motivoituneita tekemään sitä työtä, mitä he tekevät, ja ovat aina kehityshaluisia, ja sellainen yhteinen huumori, joka aina muodostuu, jos on sellaisia lähityöntekijöitä, joiden kanssa olet monta vuotta töissä, niin sellainen yhteinen huumori on myös tärkeää, koska sitten jaksaa ajaa läpi, jos tulee jotain rankkoja aikoja, sitten huumorilla vain mennään siinä työpaikassa läpi. Minulle edellä mainitut ovat hyvin tärkeitä. Jos mietitään työkavereideni ulkopuolelle, sitten lähiesimies on tärkeä, että hän on suhteellisen paljon meidän kanssamme mukana ja kiinnostunut siitä, mitä me teemme, ja tarvittaessa osaa ohjata meitä oikein, jos me olemme menossa väärään suuntaan, mikä onkin esimiehen työtä. Minä tarvitsen henkilökohtaisesti sellaista, että hän on ehkä enemmän läsnä kuin monessa paikassa esimies on läsnä.

Puhuja 1 [00:14:32]: Tarjotaan vuorovaikutusta.

Puhuja 3 [00:14:34]: Joo. Vuorovaikutus on hyvin tärkeää.

Puhuja 1 [00:14:36]: Lara.

Puhuja 2 [00:14:37]: Joo, olen samaa mieltä huumorista. Se on ehkä omassa elämässänikin numero yksi. Vaikka on rankempaa, työssä tarvitaan yhteistoimintaa ihmisten kanssa ja huumoria ja sitä, että kannustetaan toisiamme ja autamme toisiamme. Vaikka työ olisi rankkaa, vaikka siivoajana, tai myös ravintola-ala ja hoitoala voi olla tosi rankka, mutta kun tiimi on kannustamassa toisiaan, sinun tekee mieli mennä töihin. Sitten ymmärrät, kuinka tärkeä sinun työsi on yhteiskunnalle. Menet ylpeänä sitten töihin alasta riippumatta.

Puhuja 1 [00:15:33]: Onko kummallakin ollut joku tietyn tyyppinen työ tai työyhteisö, jossa erityisesti on viihtynyt?

Puhuja 3 [00:15:40]: Olen ollut teatterialalla töissä monta vuotta. Sanotaan, siellä on paras työyhteisö, mutta siellä on samalla huonoin työyhteisö. Minulla on paras kokemus ja huonoin kokemus siitä. Se on paras, koska siellä on hyvin avoimet ihmiset, joiden kanssa on kiva tulla toimeen ja olla töissä. Huonoa on se, että siellä on hyvin haastavat ihmiset, taiteilijat, joilla on omia näkemyksiä, ja sinun täytyy tulla heidän kanssaan kuitenkin toimeen. Ehkä teatteriala on ollut minulle sellainen mieluisa työpaikka, jossa viihdyin todella paljon.

Puhuja 2 [00:16:19]: Minulle on se, kun pystyn olemaan oma itseni töissä, haluan kannustaa ja motivoida toisia ihmisiä, olen vain, mitä olen ihmisenä. Kun olen pystynyt, kun esimies ei ole sellainen kontrolloiva, hallitseva ihminen, joka ei anna minulle vapauta, sitten on ollut todella rankkaa. Sitten kun minulla on sellainen vapaus, se on aina ollut hyvä paikka, ja voi palata ja pidän siellä työskentelystä.

Puhuja 1 [00:16:54]: Minkälaisista asioista syntyy halu sitoutua työyhteisöön?

Puhuja 3 [00:17:02]: Nyt on paha. Sitoutuminen henkilökohtaisesti minulle on se, että jos pidän siitä työstä, jota teen, minulle voi olla, että työyhteisö, vaikka se ei ole täydellinen, voin olla siellä töissä pitkään ja sitoutua, koska pidän niistä työtehtävistä. Olen hyvin uraorientoitunut ihminen, niin voin unohtaa muita asioita, joista äsken puhuinkin, että ne ovat tärkeitä, mutta tämä on vain minun tällainen, näitä yksilöitä aina löytyy, olen monelle työnantajalle sanonut, että olen lievästi työnarkomaani, eli se on vain hyvä teille, mutta tällaisia ihmisiä ei ole kuitenkaan massoittain. Luulen, että se on yleinen ilmapiiri, mikä yrityksessä on, sellainen positiivinen, auttavainen, niin se varmasti auttaa montaa ihmistä jaksamaan ja sitoutumaan paremmin yritykseen. Sitten kun ilmapiiri on positiivinen, luulen, että siitä heti lähtee paljon verkkoja joka puolelle, että löydätkin, okei, tässä on tällaista hyvää, sitten löydät, okei, tällaista hyvää, eli positiivisuus on varmaan tärkein.

Puhuja 1 [00:18:19]: Hyvä tuo hyvää.

Puhuja 3 [00:18:21]: Joo, hyvä tuo hyvää.

Puhuja 2 [00:18:23]: Niin, [?? 00:18:23] siitä, että olet sellaisessa ilmapiirissä tai työpaikassa, jossa ihmisiä oikeasti kannustetaan omiin luonnollisiin taipumuksiinsa. Jos minä olen esimerkiksi sosiaalinen ihminen, esimies voi kannustaa minua erikoistumaan tuohon alaa. Jos hän näkee, että olet hyvä musiikissa, sitten tehdä jotain siihen liittyvää. Ehkä jos minä olisin sellaisessa ympäristössä, jossa minua kannustetaan kehittymään minun vuokseni mutta myös yrityksen vuoksi, se hyödyttää molempia. Ehkä se on sellainen paikka, jossa juuri haluan olla ikuisesti, se on juuri sitä, mitä haluan elämältäni.

Puhuja 1 [00:19:20]: Ymmärsinkö oikein, että vahvuudet, että pystyy käyttämään omia vahvuuksiaan?

Puhuja 2 [00:19:23]: Joo. Pystyy käyttämään. Aina ei itse tunnista niitä, joten on hyvä, jos kolmas henkilö auttaa sinua siinä. Ehkä esimiestyö pitäisi olla juuri näin, koska molemmat hyötyy.

Puhuja 3 [00:19:45]: Se varmaan tulee siitä, että jos esimies on hyvin arjessa aina tiiviisti läsnä työntekijöiden kanssa, hän varmaan osaa paremmin nähdä, mikä työntekijä mitäkin tarvitsee. Osaa reagoida ja ohjata oikeaan suuntaan. Esimies, joka on paljon pois ja tulee vain johonkin palaveriin kerran viikossa, ei varmaan ymmärrä omia työntekijöitään, mitä he haluavat ja tarvitsevat.

Puhuja 1 [00:20:11]: Mitä, Salla, olet mieltä?

Puhuja 4 [00:20:15]: Hyvinvoivat ja myös sellaiset tehokkaat työyhteisöt syntyvät nimenomaan juuri näistä, mitä olette tuoneet esille. Tällaisesta yhteistyöstä, varsinkin sisäisestä yhteistyöstä, siellä työpaikan sisällä. Toisia auttamalla ja yhdessä tekemällä. Tässä Katse tulevaisuuteen -hankkeessa me olemme toteuttaneet sosiaalialan yritykselle erilaisia työpajoja työyhteisölle ja tiimeille. Niissä on nähty tärkeänä kaikkien osaamisen ja näkemysten esille tuominen, eli se on hyvin keskeistä työyhteisössä. Tärkeinä asioina on nostettu esille myös yhteistyön toimivuus ja vuorovaikutus ja niiden tärkeys työn arjessa. Näissä yrityksissä on koettu arvokkaaksi, että kun aikaa ja tilaa järjestetään työajalla yhteiselle keskustelulla ja myös sovitusti kokoonnutaan yhdessä miettimään yrityksen asioita, että se kuuluu osana työhön ja työaikaan. Toimivissa työyhteisöissä uusia ideoita, mutta virheitä pitäisi uskaltaa jakaa avoimesti, jotta oikeasti olisi puitteet luoda uutta ja oppia uutta.

Puhuja 1 [00:21:28]: Joo. Tuo oli hyvä, kun nostit esiin virheet. Jos ajatellaan hyvää esihenkilötyötä tai johtamista, johtajakin on, nykyään puhutaan paljon johtamisesta ja johtajuudesta, että pitäisi olla, ei enää näitä hierarkkisia systeemejä, niin orjallisesti noudateta, vaan on ihminen ja inhimillinen johtaja, inhimillinen ihminen. Johtamisen ydintaidot ja -tavat ovat universaaleja, että jos mietitään, että pitää tulla ihmisten kanssa toimeen ihan ensiksi, ja sitten mietitään niitä strategioita, miten niitä jalkautetaan työn kentälle. Usein työntekijän vahva kokemus itseohjautuvuudesta ajatellaan olevan yhteys suurempaan työnimuun ja alhaisempaan työuupumukseen. Millainen on mielestäsi hyvä esihenkilö?

Puhuja 2 [00:22:32]: Minulle läpinäkyvyys on se, mikä tuli minulle aluksi mieleen. Hänen pitää myöntää omat virheensä, kun hän tekee niitä, se on ihan inhimillinen juttu. Sitten sen, että hän jakaa ehkä oman prosessinsa muiden kanssa, että nyt me menemme sinne ja teemme tämän. Mikä muu olisi hyvä? Huumori olisi hyvä, ja sitten olla oma itsensä, mutta sillä tavalla, että hän uskoo, sellainen projekti, kaikkein eniten, että hän on täällä koska hän haluaa olla täällä ja hän pystyy katsomaan muiden ihmisten vahvuuksia, mitä sanoimme aikaisemmin, ja kannustaa ja motivoida, koska hän haluaa olla siellä, se on se paikka, johon hän kuuluu, koska hän uskoo tähän projektiin. Mielestäni motivaatio tarttuisi myös muille. Sitten myös se, että hän pystyy kehittämään projektia myös tiimin henkilökohtaisten taitojen mukaani niin, ettei ole.

Puhuja 3 [00:23:50]: Putkinäkö.

Puhuja 2 [00:23:52]: Niin, putkinäkö, joo.

Puhuja 1 [00:23:54]: Kyllä.

Puhuja 3 [00:23:56]: Minulla on oma kokemus, jos saan kertoa. Samassa yrityksessä, missä olen ollut töissä, olen aloittanut lattiatasolta, olen ollut operaattori. Sitten kun olen ollut operaattori, olen miettinyt, että jos olisin tämän prosessialan insinööri, olisin tällainen, ja nyt olen tässä asemassa, että olen prosessialan insinööri, niin oman kokemukseni mukaan tiedän, millä tavalla pitäisi kohdata operaattoreita, kohdata teknikkoja, kohdata huoltomiehiä, jotka ovat meidän allamme, joille meidän täytyy ohjata työtä. Sitten kun olen ollut teatterialalla töissä, minulle sosiaalisuus ja ihmisten kohtaaminen alkaa olla jo luontevaa ja helppoa. Otan kaiken irti siitä asemasta, että kohtaan jokaisen ihmisen ihmisenä, koska minulle status ei kerro ihmisestä yhtään mitään. Haluan, että minut kohdataan samalla tavalla. Vaikka minulla on insinööristatus, se ei tarkoita, että olen jotenkin ylempi kuin joku muu. Kohtaa minut ihmisenä. Kohtaan myös minun työpaikkani toimitusjohtajankin ihmisenä. Status ei ole minulle mitään. Me olemme ihmisiä ja me voimme puhua avoimesti mistä vain, ettei ole hierarkia. Prosessien kannalta hierarkia on järkevää, että liiketoiminta on toimivaa, mutta sosiaalisessa aspektissa yrityksen sisällä hierarkiaa ei saa olla. Siellä pitää olla aina avoin keskustelu kaikkien tahojen kesken.

Haastattelija [00:25:30]: Niin, aina konteksti määrittää sitä. Jos ajatellaan jotain hätätilanteita tai muita, siellä pitää olla komentoketju, kuka määrittää ja näin. Millaiset esihenkilön arkiset teot lisäävät työyhteisöön sitoutumista?

Puhuja 3 [00:25:49]: Minulle henkilökohtaisesti se on ihan vain sitä, että hän on läsnä ja välillä tulee puhumaan kanssani, ei töistä, vaan ihan muuten vain, miten sinulla on mennyt esimerkiksi eilen, miten sinulla on mennyt viikonloppu, okei, hän on ehkä kiinnostunut minusta, ei vain työntekijänä, vaan myös ihmisenä. Tuollaiset ihan pienet jutut riittävät minulle henkilökohtaisesti.

Puhuja 2 [00:26:15]: Ja juuri se oli hyvä, mitä mainitsit, sellainen henkilökohtainen keskustelu, [?? 00:26:19] [?? 00:26:19], että voi pitää työntekijän kanssa. Se kuuluu, mielestäni, asiaan, joka ei aina ole toteutunut.

Puhuja 3 [00:26:34]: Meillä on viikoittaiset, vai oliko se joka toinen viikko, henkilökohtaiset keskustelut esimiehen kanssa tai managerin kanssa, kuka on lähin managerini, mutta välillä tuntuu, että ne ovat liian pakotettuja, että katsokaa, meillä on nyt varattu palaveri, ja sitten meidän täytyy keskustella jostain, pakotetaan. Mielestäni avoimen keskustelun voi käydä ihan milloin vain missä vain, sen ei tarvitse olla sellainen näin.

Puhuja 1 [00:27:00]: Mehän puhuimmekin äsken vähän hierarkioista. Mitä ajattelet, minkälaisissa töissä, tai tarvitaanko yleensä hierarkiaa muutenkaan, vai onko itseohjautuvatyöyhteisö toimiva, voiko se toimia ihan suoraan?

Puhuja 3 [00:27:15]: Luulen, että tuossa on niin paljon liikkuvia osia. Riippuu työpaikan kulttuurista, riippuu ihmisten kulttuurista, onko itsessään ihminen sellainen itseohjautuva vai onko ihminen sellainen, joka vain tarvitsee, että ohjataan. Henkilökohtaisesti olen kyllä ja ei, mutta varmaan niin yksittäisen yrityksen tasolla, toimiiko tällainen.

Puhuja 1 [00:27:43]: Tilannekohtainen.

Puhuja 3 [00:27:44]: Tilannekohtainen itseohjautuva yhteisö siellä yrityksen sisällä, toimiiko se joka yrityksessä, Googlessa se toimii, mutta se on vain sitä, että niillä on vain niin paljon rahaa tuhlata siihen, mutta miten muut yritykset, en tiedä.

Puhuja 2 [00:27:59]: En tiedä, vaikuttaako siihen kuinka paljon se henkilö itse uskoo työhön ja kuinka hän voi hyvin siellä töissä. Totta kai, jos voit hyvin töissä ja saat palkkaa sieltä, haluat antaa takaisin, mitä sinulle annetaan, mutta jos se ei tunnu luonnolliselta ja sisälläsi tuntuu, että minun on pakko tulla töihin tänään, niin sitten pakko on olla, että joku kertoo sinulle, mitä tehdä. Jos sinä viihdyt, jos olet tekemässä oikeaa ammattiasi, jossa oikeasti viihdyt, mikä ei ole kaikille näin maailmassa, valitettavasti, mutta jos olisi sellainen tilanne, en varmaan tarvitsisi supervisoria, joka kertoo minulle, mitä sinun pitäisi nyt tehdä, vaan tekisin itse.

Puhuja 3 [00:28:56]: Voinko lisätä tuohon vielä?

Puhuja 1 [00:28:56]: Joo.

Puhuja 3 [00:28:57]: Esimerkkinä jos on taas oma yritys, että kun tehdään sensoreita, jotka menevät autoon ja joka liittyy turvallisuuteen, niin siellä on vähän pakko olla hierarkia, että laatu ei kärsi. Koska jos meidän talossamme laatu kärsii, potentiaalisesti joku ihminen kuolee, niin siksi siellä on pakko olla hierarkia. Jos joku toinen yritys keskittyy joihinkin muihin asioihin, niin sitten voi olla sellainen itseohjautuva yhteisö.

Puhuja 1 [00:29:23]: Kyllä. Joo. Työnantajalla voi olla erilaisia tapoja tukea työntekijää työhön liittyvissä kysymyksissä, ja näitä asioita voi pohtia luottamuksellisesti ulkopuolisen ihmisen, kuten työnohjaajan tai [?? 00:29:34] kanssa. Äsken puhuimme siitä, että olisi hyvä, että esihenkilön kanssa voisi puhua kaikista asioista arjessa. Jos kuulijoissa on nyt joku, joka kamppailee tämän myytin kanssa, miten neuvoisit häntä, mitkä ovat ensimmäiset askeleet, jolla osaajapulaa voisi lähteä ratkomaan? Mitä yrittäjä voisi laittaa heti tänään käytäntöön? Jokin konkreettinen vinkki.

Puhuja 2 [00:30:04]: Minusta tuntuu, että minä olen puhunut paljon omien vahvuuksien kannustamisesta. Ehkä lähtisin juuri sitä, ja sitten henkilökohtainen keskustelu, että voi oikeasti puhumalla saada selville, mitä meidän odotuksemme, minä pomona ja sinä työntekijänä, missä meidän odotuksemme tässä työssä kohtaavat ja miten me voimme kehittää niitä enemmän ja enemmän, että voimme hyötyä molemmat, ja laatia sitten suunnitelman.

Puhuja 3 [00:30:39]: Joo. Minulla on lyhyt vastaus. Avoimella keskustelulla pääsee todella pitkälle, koska avoin keskustelu aina voi muuttaa eri suuntaan reaaliajassa. Ei tarvitse aina sopia jotain, että nyt toimitaan näin, vaan aina päällä avoin keskustelu, ja aina voidaan liikkua eri suuntiin, jos nähdään, että on tarvetta. Sillä pääsee aika paljon eteenpäin.
Puhuja 1 [00:31:03]: Joo. Mitä yrittäjä tai työnantaja voisi tehdä, että hän olisi houkutteleva tai sellainen, että hän saisi niitä osaajia?

Puhuja 4 [00:31:15]: Minä voisin antaa kaksi vinkkiä.

Puhuja 1 [00:31:18]: Hyvä, kiitos.

Puhuja 4 [00:31:20]: Ensimmäinen on se, että mielestäni yrityksen olisi hyvä pohtia koko työyhteisön kesken, missä me olemme, mikä meidän työpaikassamme on se valtti niiden itse työtehtävien lisäksi, mikä siellä on, että työntekijät kokevat, että tämä työpaikka on hyvä ja se on vetovoimainen. Liittyykö se esimerkiksi muihin etuuksiin tai työn joustavuuteen, tai onko siellä jotain, mitä muuta sen alan työpaikoissa ei ole, tai on se kansainvälinen tai tosi joustava ilmapiiri, ja tuoda se esille todella vahvasti esimerkiksi rekrytointiin, että meidän yrityksemme on tällainen ja mitä se sisältää. Täytyy myös tunnistaa yrityksen vahvuus, ja usein välttämättä yrittäjän mielestä, tai se ei välttämättä ole sama vahvuus, mitä työntekijät kokevat, että on todella tärkeä, että siinä on yhteinen näkemys. Toinen ehkä se, että rohkeutta ja panostusta enemmän rekrytointiin. Ehkä ajatellaan paljon, että työntekijä tulee yritykseen, mutta yrittäjän tai yrityksen täytyy myös rohkeasti lähteä työntekijöitä kohti, jotka voisivat olla potentiaalisia, on ne opiskelijat tai jo valmistuneet, mutta kuka on se kohderyhmä ja miten heidät tavoittaa, ja paljon enemmän sellaista suoraa rohkeutta rekrytointiin.
Puhuja 1 [00:32:43]: Fokusointia.

Puhuja 4 [00:32:44]: Joo.

Puhuja 3 [00:32:46]: Rohkeaa, tarkoitatko aggressiivista?

Puhuja 4 [00:32:47]: Ei välttämättä, joo, ei liian aggressiivista, mutta sellaista, sanoisin rohkeaa ja hyvällä hengellä motivoituneessa, kannustavassa ilmapiirissa tai hyvällä energialla ehkäpä.

Puhuja 2 [00:33:05]: Tai ainakin aktiivinen, koska tuntuu siltä, että kun haet töitä, että työnantajat soittavat sinut haastatteluun, ne tekisivät sinulle palveluksen, no niin, joo, nyt minä päätän, oletko oikea ihminen, mutta oikeasti oletko sinä oikea työnantaja minulle.

Puhuja 1 [00:33:26]: Kyllä. Tästä on viime aikoina ollut lehdissä juttua.

Puhuja 3 [00:33:31]: Joo, mutta nyt varmaan kun on työntekijän markkinat, firmalla ei ole vara ylimielisyyteen. Pakko ajatella, miten kohdata jokainen työntekijä, oliko se vasta valmistunut tai kokenut konkari, aina pitää kohdata samalla tavalla.

Puhuja 2 [00:33:48]: Kun olit sanomassa näitä juttuja, niin minusta tuntuu, että hoitoalalla ne juuri puuttuvat. Ei ole oikeastaan paljoa etuuksia, että haluaisin hakea siihen, paitsi minulla on siihen koulutus. Tietenkin potilaat antavat takaisin hoitajalle, mutta muut ovat aika ärsyttäviä.

Puhuja 4 [00:34:22]: Vaikka monissa yrityksissä on niitä asioita, jotka vetoaisivat työntekijöihin, mutta ehkä ei ole osattu tuoda niitä esille tai ei ole välttämättä tunnistettukaan, mitkä ne ehkä uusien työntekijöiden kannalta olisivat niitä kiinnostavia. Toivottavasti myös tämä keskustelu, mitä te olette tuoneet esille, toisi sellaista ajatusta ja pohjaa ja ideoita, mitä tärkeät asiat voisivat olla.

Haastattelija [00:34:45]: Eilen taisi tulla siinä webinaarissa, Kuinka luoda koukuttava ja houkuttava työyhteisö, taisi tulla näitä asioita myös esiin.

Puhuja 3 [00:34:50]: Voinko sanoa tuohon vielä?

Puhuja 1 [00:34:52]: Joo.

Puhuja 3 [00:34:53]: Aika paljon on puhuttu työntekijän etuuksista, että työntekijän pitää viihtyä, mutta pitää olla reilu myös yritystä kohtaan. Esimerkiksi työntekijän markkinat ovat myös epäreiluja yritystä kohtaan. Vaikka yritys on hyvä ja siellä on paljon etuuksia ja palkka on hyvä, joku toinen yritys ottaa ihmiseen yhteyden, sanoo, että meillä on samat etuudet, mutta palkka on vähän isompi, ja ihminen vaihtaa työpaikkansa. Se ei aina riitä. Itse olen huomannut, minua on monesti head huntattu monesti LinkedInin kautta. Pitää olla myös reilu yritystä kohtaan. Nekin kärsivät tässä työmarkkinatilanteessa. On hyvä, että työntekijällä on vapaus valita, missä hän tekee töitä, mutta myös pitää ajatella yrityksiä. Yrityksen ei saa kärsiä tämän tilanteen takia. Pitää olla tasaista.

Puhuja 1 [00:36:00]: Joo, ja sitten se sitoutuneisuus tulee sitten siinä, että työstetään sitä asiaa, miten saadaan sitoutettua ihmisiä. Joo. Tämä oli Euroopan sosiaalirahaston Katse tulevaisuuteen -hankkeen podcast-sarjan ensimmäinen jakso. Kiitos, Anton ja Lara.

Puhuja 2 [00:36:18]: Kiitos.

Puhuja 1 [00:36:20]: Että olitte mukana murtamassa myyttiä, ja kiitos, Salla Kivelä, asiantuntijuudesta. Seuraavalla kerralla murramme myyttiä perehdytyksestä. Kiitokset myös kuulijoille, ja tulkaa kuuntelemaan seuraavaa podcastia. Lisätietoja hankkeesta löydät osoitteesta www.metropolia.fi/katsetulevaisuuteen. Kiitos.

Puhuja 2 [00:36:43]: Kiitos.

Puhuja 3 [00:36:45]: Kiitos.

[äänite päättyy]