Uraohjaus työhyvinvoinnin tukena

Uraohjaus työhyvinvoinnin tukena
Kesto: 11 min

Puhujien merkinnät:

A: Anne-Mari Raivio
R: Raisa Varsta

A: Hei! Tervetuloa seuraavaan osaan Raisan ja Anniksen höpötyksiä, elikkä podcast numero kaksi. Eilen oli ensimmäinen webinaari ja juteltiin uraohjauksesta ja ohjauksesta ylipäätään elämänkaaren eri vaiheissa. Yksi ryhmä, josta puhuttiin aika paljon ja mikä jäi vähän kutkuttelemaan tuonne pään taakse, oli niin sanottu ryhmä keski-ikäiset, jossa oli se 20 vuoden ikähaarukka. Oikeastaan me voitaisi tänään puhua jostain, mistä me voitaisi puhua? Me voitaisi puhua jaksamisesta, työhyvinvoinnista ja ehkä uravalmentajan roolista siinä. Luuletko?

R: Joo. Koska sehän, itse asiassa jälleen kerran viittaan tähän Euroopan tämmöisiin jatkuvan ohjauksen linjauksiin. Siellä nimenomaan yksi tämän jatkuvan ohjauksen tavoite on se, että ihmiset voisivat hyvin omalla työurallaan, koska selkeästi nähdään, että työuralta poistuminen tapahtuu liian varhain, jäädään eläkkeelle liian nuorina, ei jakseta siellä työssä. Yksi ehkä semmoinen kohta, jota tässä asiassa voisi tarkastella, totta kai sieltä nuoruudestahan kaikki lähtee ja että me ohjaudutaan oikeisiin paikkoihin ja päästäisi tekemään töitä omien vahvuuksiemme kautta, mutta tämä niin sanottu keski-ikäisten porukka, niin siellä luultavasti olisi aika paljon myöskin tehtävissä tämän jatkuvan ohjauksen puitteissa. Jos vain paikka ja resurssi löytyy.

A: Eli toisin sanoen tavallaan se ajattelu, että uraohjaus ei kohdistu pelkästään siihen, että jeesaan sua nyt tunnistamaan, mitkä on sun seuraavat urasiirtymät, mihinkä sä lähdet uraa viemään, vaan se on itse asiassa kokonaisvaltaisempaa, sitä että kuinka me pärjätään ja hallitaan uraa hyvinkin kokonaisvaltaisesti. Eikö näin?

R: Kyllä. Mun mielestä silloin se tarkoittaisi sitä, että tämmöinen uraohjaus tulisi lähemmäs vaikkapa työnohjauksen tai coachauksen rajapintaa. Me oltaisiinkin rinnalla kulkijana siinä uralla, vaikka menisi ihan hyvin. Kun me muistetaan myöskin se, että siinä missä rankat tapahtumat ja kriisit ja negatiivinen stressi uuvuttaa ihmisiä, niin myöskin se että uralla menee hyvin ja vaikka vähän lujaakin, niin sekin itse asiassa uuvuttaa ihmisiä. Ja kun me mietitään sitä keski-ikäisten porukkaa, missä tällä hetkellä esimerkiksi työuupumus on oikeasti iso, iso haaste ja kysymys, niin kyllä mä miettisin sitä, mitä me uraohjaajina voitaisi siinä tehdä.

A: Tuo on mun mielestä tosi tärkeä huomio. Ja ehkä vähän liian vähälle huomiolle jäänyt on toi, että kun sä suhtaudut intohimolla sun duuniin ja sä haluat kehittyä siinä, sä haluat viedä asioita eteenpäin, sä identifioidut aika paljon sen työn kautta, niin tavallaan sehän on hieno homma, mutta se uuvuttaa ihan yhtälailla. Keho ei tunnista sitä, että tuleeko se stressi mistä lähteestä. Se tietää, että sä käyt ylikierroksilla. Olisiko sulla jotenkin, mä jäin miettimään sitä, että olisiko jotain tämmöisiä voimavaraistavia keinoja tai voisiko tämä voimavaraistaminen jotenkin olla tässä semmoisessa roolissa, siis että mitä uraohjaaja voisi tehdä?

R: Tietenkin jos nyt ajatellaan vaikka, että on ihan semmoinen jo uupunut asiakas, niin lähetään aina siitä, että haastatellaan että mitäs kaikkea tässä on ollutkin. Me puhuttiin siitä elämänkaari- elämänkertahaastattelusta, vois olla aika loistava tapa lähteä purkamaan tätä tilannetta. Millaisia sattumuksia, oivalluksia siellä matkan varrella on. Itse kiinnittäisin huomiota myöskin siihen, jos henkilöllä on poikkeuksellisen paljon tämmöisiä kohokohtia [nauraa]. Koska se on aina riski siihen, että nyt ollaan myöskin jonkinlaisen tämmöisen kuormituksen tiellä. Koska me tiedetään kuitenkin se, että kun sä onnistut niin sut yleensä palkitaan siitä, että sulle annetaan vielä vähän lisää töitä tai lisää vastuuta. Ja sekin voi olla kierre, jossa on syytä olla kartalla. Mutta sitten jos mennään ihan siihen, miten ikään kuin siellä tunnistetaan niitä tilanteita, jossa mahdollisesti alkaa vaikka työkyky olla riskissä tai hyvinvointi alkaa olla riskissä, että oltaisiin tavallaan myöskin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asialla. Siellä mun mielestä tullaan takaisin niihin asioihin, mistä puhuttiin silloin lähipäivässä, elikkä niitä henkilökohtaisia vahvuuksia ja niitä juuri muntyyppiselle ihmiselle sopivia asioita, että olenko mä riittävästi sellaisten asioiden äärellä, jotka on niitä mun vahvuuksia. Olenko mä suunnitellut työpäiväni, työviikkoni sillä tavalla, että jos vaikka mä olen introverttityyppinen niin mulla on riittävästi yksinoloa, riittävästi myöskin sellaista työtä, mitä mä voin tehdä ihan yksin. Tai jos mä olen ekstrovertti tyyppi, niin onko mulla riittävästi rajapintoja muihin ihmisiin, että mä pääsen palautumaan myöskin työympäristössä. Palattaisi tavallaan niihin omiin luontaisiin taipumuksiin.

A: Tuosta tuli mieleen se apu, mikä mulle on, kun on ne luontaiset taipumukset tai muu keino tunnistaa niitä vahvuuksia ja tavallaan sitä kautta päästä käsiksi myös niihin omiin heikkouksiin ja tunnistaa sillä lailla niitä, että hei tämä onkin vaikeaa mulle, tämä vaatii multa enemmän energiaa. Mikä on auttanut mua ensinnäkin ymmärtämään sen, että minkä takia mä välttelen jotain tehtäviä, koska ne vie multa energiaa ja ne ei ole niitä, missä mä olen parhaimmillani, missä mä saan sen flow-tilan päälle. Mutta mä olen myös huomannut sen, että jos mulla lähtee ylikierroksille se flow-tila tietyllä lailla, että mä olen niin siellä innostumisen syövereissä. Niin mä joskus olen ruvennut pysäyttämään sitä sillä lailla, että mä otan siitä jonkun sellaisen rutiinihomman, mikä ei ole sitä mulle innostavinta hommaa, niin mä saan sillä pikkuisen dempattua sitä mun flow-tilaa ja tuotua itseäni kierroksilta takaisin.

R: Semmoinen maadoittuminen on aika tärkeää erityisesti silloin, kun meillä menee hyvin. Eli että me tullaan takaisin läsnä, ollaan läsnä siinä tilanteessa, kuunnellaan mitä meidän keho kertoo ja mitä meidän mieli kertoo, millaisia tunteita meillä on, mitä kaikkea muuta siihen tilanteeseen liittyy paitsi sitä ihanaa flowta. Mitä myöskin totta kai me hyödynnämme ja otamme sen ilolla vastaan. Mutta että me oltaisi läsnä itsellemme, niin se on varmaan, tai se on mun työnohjaajakokemuksen perusteella yksi merkittävimpiä syitä siihen, miksi meillä on tällä hetkellä aika paljon ihmisiä työuupumuksen kourissa.

A: Tuo kuulostaa siltä, että se tasapaino. On se sitten negatiivistä stressiä tai positiivista stressiä, niin tavallaan tasapaino sen kanssa, että sulla on niitä stressaavia hetkiä, mutta sulla on rentoja hetkiä, sitä missä sä lataudut, missä sä pääset kiinni. Sillä tavallaan ainakin jollain lailla tässä vaiheessa, kun en ole vielä työuupunut, niin tässä se on mun työkaluni, jolla mä varmistan sitä, että mä jaksan myös tässä tämmöisessä asiantuntijatietotyössä.

R: Hyvä esimerkki siitä, että mulla oli uraohjauksessa mies, joka on nyt työttömänä ja miettii seuraavaa urasiirtoa. Hän oli aivan väsynyt. Ensin tietenkin munkin ajatus oli se, että hänellä oli niin rankka se työhistoria, mikä nyt päättyi. Mutta ei lainkaan, vaan itse asiassa hän väsyi siitä, että hänellä ei ollut riittävästi nyt tekemistä.

A: Niin ajattele sekin on stressi.

R: Hän piristyi sillä, kun tehtiin aika tarkkaakin suunnitelmaa siitä, mitä kaikkea hän ryhtyy nyt tekemään tämän työllistymisensä eteen ja asetettiin sinne konkreettisia tavoitteita ja montako hakemusta päivässä ja muuta. Hän sanoi, että nyt hän on ihan virtaa täynnä [nauraa].

A: Tuohon on tavallaan tämmöisen opettajan roolista jos nyt ajattelen tätä asiaa, niin ne hetket kun on hirmu vähän opetusta mun työssä, kun ehkä kerran viikkoon joutuu pinnistelemään, niin sitten tuntuu, että kaikki muutkin jutut laahaa. Sitten kun on enemmän, tavallaan tuo just että kun siinä on riittävästi tekemistä, niin sitten ikään kuin kaikki ne muutkin jutut menee eteenpäin. Mutta jos on liian paljon, niin ainakin mä olen sentyyppinen ihminen, että mä jotenkin siitä kanssa lamaannun tuolla lailla. Elikkä tämmöinen uraohjauksellinen neuvo olisi voinut olla minulle jossain vaiheessa hyvinkin arvokas.

R: Niin. Ja silleen että tosiaan musta tämä on se juttu, että millä me saataisiin, mä uskon että me kaikki, jotka nyt tässäkin asiasta keskustelemme ja sinä siellä, joka tässä meidän höpötystä kuuntelet. Me ollaan niitä, jotka mietitään tätä uraohjaamista semmoisena aika monitahoisena, monimerkityksisenä työnä, merkittävänä työnä, ihmisen rinnalla kulkemisena. Mutta miten me saataisi tämä asia iskostettua myöskin laajempaan kontekstiin.

A: Just näin.

R: Ja sitä kautta tällä huipulla osaamisella, mitä uraohjaajilla, uraohjausta tekevillä, ammatillisilla opettajilla, me saataisiin se myöskin sinne niiden keski-ikäisten saataville niin kuin todettiin, jotka ei ole tottunut siihen, että he ovat ohjauksessa.

A: Joo että joku auttaa.

R: Että joku voisi auttaa. Ja mitä kaikkea se mahdollistaisi. Lyhytkin kohtaaminen vaikkapa elämänkaarihaastattelun puitteissa, niin kuinka paljon se voisi antaa sille ihmiselle ja kuinka pitkälle se voisikaan kantaa. Mun mielestä se on tosi herkullinen ajatus ja jotenkin semmoinen, että mä haluaisin, että sen äärelle me vähän pysähdyttäisi ja mietittäisi, miten me sitä mahdollistetaan omassa työssämme.

A: Hei, tässäpä kysymys teille, kuulijat siellä. Mitäs ajatuksia tästä heräsi? Miten te mahdollistaisitte tätä, mitä Raisa tuossa justiin linjasi, siinä omassa työssä? Miten me pystytään vaikuttamaan siihen, että työelämä ylipäätään voi paremmin?