Opi arjessa 4: Työssä oppimisen fasilitointi

Äänitteen nimi: Opi arjessa – Työssä oppimisen fasilitointi.mp3
Äänitteen kesto: 00:45:21

Anne-Mari [00:00:01]: Hei ja tervetuloa mukaan meidän Opi arjessa -podcastsarjan osaan numero jotain. Me olemme tänään työssä oppimisen äärellä taas ja oikeastaan työssä oppimisen mahdollistamisen ja fasilitoinnin, oppimismuotoilun äärellä. Meitä on kerääntynyt nyt tänne neljä ihmistä keskustelemaan ja yhdessä ajattelemaan ääneen tästä asiasta. Minulla on täällä keskustelukumppaneina Raisa Varsta Metropolia ammattikorkeakoulusta, Mari Rytisalo Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Annu Karkama Mukamas Learning Designista. Minun nimeni on Anne-Mari Raivio. Minä olen myös Metropolia ammattikorkeakoulusta ja tällä hetkellä veden Opi arjessa -hanketta, jossa yhdessä Vantaan kaupungin kanssa rakennetaan työssä oppimisen ketterää mallia ja testaillaan vähän, että mitä se työssä oppiminen oikeastaan on. Ennen kun mennään meidän varsinaiseen teemaamme, niin minä antaisin meidän vieraillemme myös puheenvuoron ja mahdollisuuden kertoa, että ketä he ovat. Minä heitän ensimmäisenä pallon Marille. Mari, kerrotko vähän, että kuka sinä olet, mistä sinä tulet ja miksi sinä olet täällä tänään?

Mari [00:01:05]: Ilman muuta. Rytisalon Mari tosiaan Tampereen ammattikorkeakoulusta. Samanlainen tausta kuin tällä Opi arjessa -hankkeellakin, että mekin saimme Sitralta rahoitusta tämän vuoden loppuun asti ja meidän rahoitus liittyy siihen, että me haluamme kehittää yrityksiin ja julkisen sektorin organisaatioihin yhdessä oppimisen mallia. Tätä me ollaan nyt sitten kovassa tohinassa tänä syksynä toteutettu noin kymmenen kumppaniorganisaation kanssa.

Anne-Mari [00:01:43]: Kiitos, Mari. Annu, minkä ihmeen takia sinä nyt täällä olet?

Annu [00:01:48]: Kiitos vaan kutsusta. Mukamakselta tulen tosiaan. Ollaan oppimismuotoilutoimisto eli autetaan ihan valtakunnallisesti suomalaisia organisaatioita ja yrityksiä tässä oppivan työkulttuurin rakentamisessa. Eli oppimismuotoilun valmentajana toimin, mutta myös fasilitaattorina. Vedän fasilitointikoulutuksia ja fasilitointikin on aika oleellisessa osassa tässä oppimisen muotoilussa ja sen mahdollistamisessa. Niin aika laajalla kentällä toimitaan tässä oppimisen saralla, mutta ihana olla tänään vähän rakentamassa teidän kanssanne ymmärrystä siitä, että mitä se työssä oppiminen meille tarkoittaa.

Anne-Mari [00:02:22]: Kiitos Annu. Sitten vielä Raisa. Minkä ihmeen takia sinä nyt täällä sitten olet?

Raisa [00:02:27]: Raisa Varsta on nimi ja toimin Metropolia ammattikorkeakoulussa tutkintovastaavana ja lehtorina. Lähestyn ehkä myöskin tätä työssä oppimista vähän täältä formaalin oppimisen suunnasta ja mietin, että miten näitä asioita hyvällä tavalla yhdistetään, ja voisiko ajatella, että se olisi minun semmoinen tulevaisuuden visiokin, että se työssä oppiminen olisi kaikkien mielestä ihan yhtä tärkeätä ja arvokasta kuin vaikka sitten semmoinen formaali oppiminen, ja miten sitä mahdollistettaisiin, että nämä kulkisi hyvin käsi kädessä. Semmoisella ajatuksella minä tulen. Tämä on tosi tärkeä ja innostava teema, ja tätä jotenkin haluankin tässä myöskin Marin, Annun ja sinun Anne-Mari kanssa vähän tuumailla ja pohtia, että miten me voidaan mahdollistaa oppimista niin, että ihmiset innostuvat, koska me ollaan innostuneita, miten me tehdään se muille. Siitähän voidaan kanssa jossain kohtaa teiltä kuulla ajatuksia.

Anne-Mari [00:03:36]: Hei pidä tuosta ajatuksesta kiinni Raisa, jos en muista. Tämä on oikeastaan hirveän hyvä semmoinen lähtö siihen ja oikeastaan se ehkä tavoite meille tälle yhteiselle hetkelle, että me miettisimme juuri nimenomaan tätä innostamista ja mitä me voisimme oppimisen mahdollistajina ja tukijoina tehdä, että innostus leviäisi. Ennen kun me mennään siihen, niin tässä nyt jo alkupuheissa täällä on vilissyt, me olemme puhuneet työssä oppimisesta, sitten oli yhdessä oppimista, on oppimismuotoilua ja sitten on tuotu tämä formaali oppiminen tähän rinnalle, niin minä haluaisin oikeastaan aloittaa ja käynnistää tämän meidän keskustelumme sillä, että mitä me oikeastaan tarkoitamme, kun me puhumme työssä oppimisesta. Miten te näette? Miten te lähtisitte määrittelemään jollekin joka, että mitä tämä tämmöinen työssä oppiminen on, niin mitä siihen kuuluu? Minä heitän pallon tästä ensimmäisenä Annulle, ja niin kun sanoin niin voidaan jatkaa tätä keskustelua ihan vapaasti siitä.

Annu [00:04:33]: Raisa heittikin tuossa hyvin tuon, että miten työssä oppiminen saataisiin yhtä arvostetuksi ja innostavaksi kuin vaikka se formaali oppiminen ja tämmöinen vaikka kouluttautumisajatus. Se, että miten me Mukamaksella nähdään työssä oppiminen, niin se on nimenomaan sitä, että me opitaan arjessa, jaetaan tietoa, ymmärretään omista oppimisen tavoista ja osataan reflektoida sitä opittua. Ei pelkästään yksilötasolla vaan nimenomaan tiimiä, koko organisaatiotasolla, ja parhaimmillaan jopa meidän asiakkaiden tai yhteistyökumppanien tai mitkä onkaan meidän palveluiden loppukäyttäjiä niin heidän kanssaan, mutta käytännössä semmoista keskinäisten tekemisten tapojen muotoilua sillä tavalla, että se edistää sitä työyhteisön hyvinvointia, työn järkevöittämistä, mutta myös sitä asiakkaiden palvelua sitten tehokkaammin ja järkevämmin niin et se liiketoiminta ja tämmöinen voi kasvaa. Itsehän katon tätä tosiaan organisaatioiden ja yritysten näkökulmasta ja puhun tästä liiketoimintakärjestä sitten paljon vahvemmin ehkä, mutta tämä on se, miten minä näen tätä työssä oppimista.

Anne-Mari [00:05:41]: Mari, mitä teillä on Sähkörauskussa määritelty?

Mari [00:05:45]: Meillä ei ole niinkään määritelty työssä oppimista suoraan sanottuna [naurahtaa], mikä on yks avainsanoista tässä, vaan me on tosiaan puhuttu yhdessä oppimisesta, mutta mehän teemme sitä sillä tavalla, että kun meillä on nämä meidän kumppaniorganisaatiot, niin me sukellamme heidän työhön. Ja meillähän on hyvin löyhä runko näissä meidän valmennuksissa eli se hyvin vahvasti perustuu heidän tarpeeseen. Tässä meidän toiminnassa niin me ollaan hyvin vahvasti hyödynnetty tätä Nonoka ja Takeuchin uuden tiedon luomisen mallia, että me käydään se heidän kanssaan läpi ja mietitään että miten heillä opitaan, mikä se on se oppimisen tapa tällä hetkellä, miten sitä opittua asiaa jaetaan, miten siitä hiljaisesta tiedosta saadaan täsmätietoja, ja miten kun ihmiset on vuorovaikutuksessa keskenään niin miten siitä syntyy sitä uutta tietoa heille. Tätä ajatusta me lähdetään sitten yhdessä heidän kanssaan viemään eteenpäin, ja he valikoivat haasteen mikä on ajankohtainen asia siellä heidän työyhteisössä, ja valikoivat sen sillä perusteella, että tämä voisi olla semmoinen sisältö mitä me voisimme yhdessä oppia. Eli tämä näkökulma meillä on tässä. Toinen on myös se, että me hyvin vahvasti rohkaistaan ja haastetaan niitä osallistujia niin sanottuun tähän kaksikehäiseen oppimiseen eli double loop learningiin, mikä tarkoittaa sitä että me todellakin haastetaan, kyseenalaistetaan niitä nykyisiä toiminta- ja ajattelutapoja mitä ihmisillä on, että kun me dialogia siellä toteutetaan valmennuksissa niin siellä me pyritään toteuttaa tätä Esa Saarisenkin ajatusta tästä oman ajattelun ajattelusta, että tämä on tämä meidän oppimisen viitekehys missä me pyöritään.

Raisa [00:07:56]: Ihan mahtavia ajatuksia. Heti otan tuosta kiinni ja ikään kuin ehkä tuohon sekä Annun että Marin tuomiin ajatuksiin, niin niitä haluaisin vähän tässä yhdistää. Kun minä katson sitten tosiaan täältä tämmöisen tutkintomuotoisen koulutuksen puolelta niin se, että me tuotaisiin niitä semmoisia arkeen sopivia malleja tunnistaa sitä oppimista, ja lähtee suunnittelee myöskin sitä oppimista, että meillä tulisi luontevasti sellainen ajatus siitä, että siinä missä vaikka oppilaitoksessa osaamista tunnistetaan vaikka kokeella tai esseellä tai ryhmätyöllä tai millä kaikella, niin samalla tavalla sitä tunnistamista on hyvä tehdä siellä työelämässä ja sekin on hyvä olla systemaattista. Sitten toisaalta tosiaan sen koko oppimisprosessin suunnittelu. Tykkäsin kovin Mari tuosta mitä toit esiin myöskin tämmöisiä viitekehyksiä siihen tiedonmuodostumiseen ja semmoiseen oppimisen näkökulmaan ja ajattelun ajatteluun, ja jotenkin ehkä tämä voisi olla sitä hedelmällistä pintaa juuri myöskin lähtee sitä semmoisen formaalimman tai tämmöisen perinteisemmän koulutuksen ja työssä oppimisen rajapintaa rakentamaan, että me löytäisimme niitä yhteisiä ikään kuin käsitteitä millä me voimme asioita puhua.

Anne-Mari [00:09:33]: Me ollaan tuossa Vantaan kaupungin kanssa kun tehdään tätä mallia ja puhutaan nimenomaan hankkeen nimelläkin Opi arjessa eli me puhutaan siitä arjen oppimisesta, ja jotenkin kuulen sen saman, että tämän saman asian äärellä me ollaan, että mietitään sitä että kuinka se arjessa, siinä työn yhteydessä kun me teemme, me huomataan jotakin mitä pitää kehittää, jotain mitä meidän pitää tehdä, me huomataan että aa jotta minä pystyn tekemään tämän paremmin minä tarvitsen tähän jotain osaamista, minäpä lähden hakemaan sitä osaamista. Eli eihän mistään sen suuremmasta ja kummallisemmasta asiasta minun mielestäni ole kyse. Sehän on oikeastaan sitä mitä me jokainen tehdään omassa työssämme. Väitän että ei ole työntekijää, joka ei tavalla tai toisella oppisi siitä, mutta sitten se, että mitä me tuomme tämmöisen systemaattisen työssä oppimisen prosessin fasilitoinnin kautta niin me tuomme ja teemme sitä näkyväksi. Me autetaan löytää sitä kieltä mitä tarvitaan siihen, että minä opin sanoittamaan sitä osaamista, että minä opin näyttämään sitä, että minä opin ottamaan sen osaamisen osaksi sitä minun uratarinaa esimerkiksi. Annu, sinulla on joku näkemys tähän.

Annu [00:10:40]: Joo, ehkä tästä sanoittamisesta tuli mieleen juuri se, että kuinka tärkeätä se on, että siellä työyhteisössä on tietyllä tavalla sanotettu se, että meillä on lupa oppimiseen, että se ei jää siihen, että joo kyllähän me jokainen sitä tehdään ikään kuin luonnostaan, vaan että me sanoitamme sen asian. Me nostamme esille. Tämä on asia mitä me arvostamme ja me annamme tälle aikaa. Meillä on tälle ikään kuin lupa tavallaan, eli nostetaan se ihan tietoiselle tasolle ja tehdään siitä oppimisesta tietyllä tavalla tietoista. Niin se on varmaan se mikä on tavallaan se ensimmäinen askel siinä, että me ymmärrämme, että meillä on oppimiselle tietoisempi tavoite ja suunta.

Anne-Mari [00:11:18]: Ihan mahtavia kommentteja. Ihana olla samanmielisten ihmisten kanssa tämän asian äärellä. Tosi hienoa. Toi on kanssa yksi asia mikä on ollut hieno huomata, että tuolla meidän kumppaniorganisaatioissa, kun me ollaan näitä valmennuksia vedetty, niin se kun me ollaan päästy oivalluttamaan tämä asian merkitys, se että oppiminen organisaatiossa on tänä päivänä ja tulevaisuudessa entistä enemmän menestyksen tae, että ilman oppimista niin ei kovin hyvältä näytä yrityselämässäkään, että kyllä se on aivan kaiken edellytys.

Annu [00:12:01]: Tuohon ihan samaan ajatukseen haluisin jotenkin vielä jatkaa sitä, että itse kun myöskin katson taustastani johtuen tätä asiaa sieltä yritystoiminnan ja yrityksen johtamisen näkökulmasta, niin juuri tämä, että se on elinehto, että me opimme niillä työpaikoilla niitä asioita mitä meidän täytyy oppia ja kehitetään sitä osaamista systemaattisesti. Siihen ei ole millään organisaatiolla varaa, että aina henkilöstö lähetetään johonkin koulutukseen, koska sitten henkilöstö on poissa sieltä työpaikalta. Sitten samaan aikaan nähdään ne oppimisen vaateet ja tavoitteet ikään kuin kasvaa koko ajan. Ja jotta me teemme siitä oppimisesta mukavaa kaikille ja innostavaa ja semmoista sujuvaa, niin me tarvitsemme niitä hyviä malleja, niitä semmoisia käytännön reseptejä niille työpaikoille ja sitten myöskin sitä tunnistamista, että me osaamme sanoittaa sitä, että hei tässä syntyi nyt tämä oppiminen, että onpa mahtavaa. Jotenkin sitäkin asiaa minä sillain mietin myöskin opettajana, että miten minä voin olla sitten sanoittamassa niitä ehkä, kun kohtaan myöskin niitä sitten opiskelijoina niitä jotka ovat työssä oppineet ahkerasti, niin miten minä opettajana sitä myöskin sitten heidän kanssa voisin sanoittaa ja sitä kautta [auttaa? 00:13:19] niitä työpaikkoja sitten myöskin tässä työssäoppimisessa.

Anne-Mari [00:13:24]: Tuohon minä haluaisin vielä jotenkin tuoda sen näkökulman, viime keväänä itse asiassa julkaistiin, toukokuussako se oli, työterveyslaitoksen tutkimus siitä että kuinka työnimun kannalta se että työssä pääsee oppimaan ja kehittymään koetaan tärkeämmäksi kuin esimerkiksi se että on autonomia, eli ajatelkaa miten merkittävän asian äärellä ja mikä potentiaali tässä kaikessa on jos se kasvattaa ihmisten tunnetta työnimussa, ja jos sinulla on työnimun tunne niin se väistämättä vaikuttaa sinun työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen, kehittymiseen ja niin edelleen, niin tämä nimenomaan se että tässä mahdollistetaan niitä paikkoja oppia, mutta semmoisella tavalla että se tukee ja on mukana siinä arjen tekemisessä, eikä niin että se on jotain päälle tai till] tai jotain mikä siellä pitäisi vielä siellä työn jälkeen vapaa-ajalla jaksaa tämä tehdä, vaan se nimenomaan tulee ja kohdentuu juuri siihen tekemiseen missä ollaan. Annu.

Annu [00:14:23]: Joo ja tässä on tosi tärkeätä se, juuri niin kuin sanoit, että ei tarjota jostain ulkopuolelta tai vaikka pelkästään jostakin strategisista tavoitteista tai sitä toimintaa ohjaavista raameista, vaan me lähdetään tutkimaan myös niitä yksilön oppimisen unelmia, että hei missä sinulla on intressit, missä sinun kyvykkyydet on, missä sinun mielenkiinto ja unelmat ovat, mihin suuntaan sinä katsot ja millä tavalla ne sitten linkittyy siihen meidän yhteiseen toimintaan. Ja se että pääsee jokainen myös kertomaan niitä juttuja, kun me nyt puhuimme, vaikka oppimisen fasilitoinnista, niin miten me mahdollistamme niitä tilanteita siellä arjessa, niin että yksilölle kerrotaan, että sinulla on tällainen mahdollisuus pohtia näitä, mutta myös jakaa niitä sitten tiimitasolla tai sen oman yksikön tasolla. Ja se että kuinka me voimme vielä mahdollistaa se, että pystytään ikään kuin sparrailemaan toisia siinä oppimisen unelmissa ja siinä mahdollistumisessa, ja miten niistä tulee sitten tietyllä tavalla vähän semmoisia yhteisiä tavoitteita, kun haluaa lietsoa toisiakin onnistumaan ja saavuttamaan niitä. Niin nuo ovat todella tärkeitä, että lähdetään pohtimaan myös sieltä yksilön näkökulmasta.

Mari [00:15:25]: Tuohon jos saan lisätä mikä on ollut tosi hienoa meillä huomata niin on tuon lisäksi se, että kun meillä on ihan tarkoituksella kolme tahoa näissä valmennuksissa mukana, eli on se valikoitunut porukka sieltä kumppaniorganisaatiosta, sitten ollaan me niin sanotut valmentajat jotka fasilitoivat sitä ja sitten meillä on mukana myös monialaisia opiskelijoita, eli eri aloilta meidän TAMK:n opiskelijat on mukana siinä, ja se mitä me korostetaan siinä on se että kaikki roolit heitetään pois, ja me kaikki opimme uusia ajattelutapoja, mielenmalleja siinä tilanteessa. Se on minun mielestä ollut hirvittävän virkistävää, koska me kaikki ollaan hyvin tiedostamatta omien ajattelumallien ja mielenmallien vankeja, niin se että paikalle pölähtää ihan täysin ulkopuolinen ihminen, on kiinnostunut, oppii joitain asioita että miten teillä täällä homma toimii, miten te täällä opitte ja alkaa esittää kysymyksiä, niin juuri se on ollut hienoa että miten hedelmällistä on kun ulkopuolelta tulee tällaista ajattelun apua, joka juurikin sparrailee ja motivoi näkemään asioita uusista näkövinkkeleistä.

Raisa [00:16:46]: Kyllä ja sitten sekin tuossa mitä jotenkin se ulkopuolinen sparrailu mitä se voi mahdollistaa, niin sitten niiden näkökulmien muokkaamista ja muuttamista mistä sitten myöskin oppimisessa on syvimmillään kysymys. Tietenkin minä toivoisin, että työssä oppimisen tässä fasilitoinnissa niin minä pystyn myöskin auttamaan ihmisiä aidosti muuttamaan niitä omia ajatuksiaan tai asenteitaan tai käsityksiään tai uskomuksiaan, jos semmoiselle on tarvetta. Siinä minä kanssa toivon ja haastankin meitä kaikkia, jotka tässä työskentelee tämän asian parissa, ja tiedän että Annu ja Mari ja Anne-Mari te kaikki teette juuri sitä, mutta jotenkin se, että me otamme niitä hyviä semmoisia ikään kuin pedagogisia työkaluja mukaan siihen, että me pystymme myöskin sitten suuntaamaan ihmisten ajatuksia uusiin suuntiin tai uusille poluille. Sitten samaan aikaan myöskin tunnistamaan sitä, että hei nyt tämä asia on oikeasti liikahtanut johonkin suuntaan, että joskushan ne tilanteet on vaikka sellaisia että organisaatiossa on ollut joku ongelma ja ihmisiä on laitettu koulutuksiin, ihmiset on käynyt koulutuksissa ja semmoisessa perinteisemmässä ympäristössä oppimassa asioita, ja silti mikään ei ole ehkä muuttunutkaan, ja sitten minulla ainakin herää kysymys että tämä valittu menetelmä onkin väärä vaan se haastaminen pitäisi ehkä tapahtua juuri siellä missä sitä oppiakin tarvitaan. Tähän minä toivon kanssa meiltä sellaista viisautta, että mitkä ovat niitä tilanteita missä on hyvä lähteä, vaikka ihan koulun penkille tuumailee niitä asioita, ja mitkä on ehdottomasti niitä asioita, että ne ei parane sillä, että vaikka miten paljon kurssitettaisiin tai koulutettaisiin itseämme, vaan se yhdessä oppiminen ehkä, Mari mistä sinä puhuit ja Annu sinäkin, että miten organisaatiossa ihan yhdessä lähdetään näitä asioita miettimään. Niin jotenkin tätä tematiikkaa. Tämä on minusta todella herkullinen. Mitä te tästä? Tai tuliko jotain muuta mieleen?

Annu [00:18:53]: Itsellä heräsi ainakin tuosta ajatus juuri siitä, että tosi useinhan me saatetaan… että on kouluttautumisia tai se että me saatetaan tarjota vaikka jotakin rakenteellisia asioita organisaatiossa, jotka mahdollistaa sitä oppimista, mutta oikeastaan kaiken ytimessähän tavallaan on kuitenkin se yksilön juuri se oma oppimiskäsitys ja se ihmiskäsitys ja ne tunteet mitkä siihen oppimiseen liittyy, niin jotenkin tosi usein näkee että ymmärretään kyllä oppimisen merkitys ja sitä saatetaan lähteä fasilitoimaan, mutta jätetään ehkä vähän huomioimatta se ihmisyys siellä taustalla, että kuinka paljon esimerkiksi oppimiseen liittyy keskeneräisyyden tunteen sietämistä, ihan sitä että pelottaa että tekee virheen, kun enhän minä tätä vielä osaa, koska olen vasta oppimisen matkalla. Se että vaikka sinä menet koulutukseenkin, niin se koulutus voi mennä hukkaan, jos sinulla on sellainen olo, että kun en minä tajua tätä, ja jos se ei ole ok, jos semmoisia asioita ei ole käsitelty tai niitä tilanteita ei ole jotenkin fasilitoitu, että mahdollistetaan se keskustelu myös siitä, että hei sinä saat sanoa, että sinä et vielä osaa ja sinä saat sanoa, että sinua jännittää lähteä tälle matkalle. Niin tämä on ehkä se pohja kanssa mikä pitäisi rakentaa sitten ihan missä tahansa työyhteisössä tai missä ikinä ollaankaan oppimisen äärellä, että saat olla keskeneräinen, saat olla ihminen, inhimillinen, ja nyt lähdetään tutkimaan, että mitä me lähdemme ikään kuin oppimaan. Sitten voidaan lähteä näitä tilanteita fasilitoimaan ja ottamaan juuri näitä erilaisia rakenteita mukaan. Ihan tämmöisen noston. Minä itse inspiroiduin tuosta Raisan jutusta, että muistutellaan myös siitä tunteiden merkityksestä siellä oppimisen taustalla.

Raisa [00:20:25]: Kyllä Annu aamen kerta kaikkiaan tuolle puheenvuorolle, siis inhimillisyys ja empatia, ja se tavallaan mikä aitoon dialogiin kuuluu, niin se on kyllä kaiken lähtökohta. Liittyen tuohon mitä aiemmin tuossa puhuttiin, niin minun mielestä juuri se, että mistä sen saa sen innostuksen tulemaan, niin ainakin meidän kokemuksen mukaan niin se innostus tulee viimeistään siinä kohtaa kun ne ihmiset löytää sen oman asian mihin tarttua, että pitää olla aito tarve, niin se estää sitten se että tulee se sellainen päälle liimattu fiilis tai että no kouluttaudutaan nyt kun voidaan kouluttautua, niin keksitään nyt jotakin, vaan oikeasti että joku siellä työyhteisössä on sellainen asia mihin pitäisi tarttua, mutta siihen ei vaan ole vielä tartuttu, niin se on minun mielestä erittäin tärkeää, tarvelähtöisyys.

Anne-Mari [00:21:19]: Kyllä ehdottomasti tarvelähtöisyys ja ehkä tähän liittyy nyt sitten se yksi teema mikä meillä tänään voisi olla tässä keskustelussa nimenomaan oppimismuotoilu eli mitä me sieltä muotoiluajattelusta on tuotu tänne työssä oppimisen maailmaan, mutta sitten vielä haluaisin tähän jotenkin lisätä sen että juuri se semmoinen epävarmuuden sietokyky ja sen virheiden ja mokaamisen näkeminen lahjana, moka on lahja improvisaatioteatterimaailmassa ja ylipäätään kaikki semmoinen armollisuus, inhimillisyys, tosi tärkeätä, ja sitten se, että me riisutaan se oppimisen jotenkin se kehikko, me puhutaan siitä oppimisesta ihan tasan niin yksinkertaisena asiana kuin se on ja yhtä aikaa ihan yhtä monimutkaisena, mutta se ei ole niin kun mikään sen kummallisempi juttu kuin että hei, että tämä on asia joka täytyy ratkaista, tarvitaan siihen osaamista tai minua innostaa tämmöinen juttu, minä haluan tietää tästä lisää, niin siinähän sitä rupeaa tapahtumaan sitä oppimista, että ei tarvitse semmoisia, ainakin näissä meidän omassa hankkeessa näiden tiimien kanssa huomaan että kun he ovat lähteneet itse tiiminä tunnistaa sitä että mitä oppimista me itseasiassa tarvitaan, niin hyvin paljon sitä sellaista epävarmuutta ja ollaanko me nyt tekemässä oikeata asiaa. Silleen että kyllä, tehän olette tämän asian asiantuntijoita, tämä tulee teistä tämä tarve, ja kyllä toi on juuri oikeaan suuntaan että en minä ole kukaan sanomaan että on väärä suunta tai oikea suunta tai muuta, vaan että hei että jos tämä on teille merkityksellinen juttu ja te näette että tämän asian oppimisen myötä te pystytte parantamaan teidän työn tekemistä tai teidän tiimin yhteishenkeä tai mitä ikinä, niin go for it, sinne suuntaan ollaan menossa, mutta täällä Raisalla oli varmaan näkökulmaa tähän ja Marikin sitten sen jälkeen.

Raisa [00:22:57]: Kyllä. Minä sanon nyt että aamen Anne-Mari, nimenomaan tämä, ja kun mietitään sitä että mikä meidän kulttuuri on ja meillä semmoinen muodollisen koulutuksen, tutkintomuotoisen koulutuksen ja tämmöisten virallisten koulutuspolkujen rooli ja merkitys ja arvo on vahva meidän yhteiskunnassa, niin ilman muuta tämä vaatii minun mielestä vähän semmoista riisumista siitä että mitä me ajatellaan, että mitä on hyvä oppiminen, että me on jotenkin ajateltu että jossakin on joku joka tietää asiat, että miten ne pitää olla tai tehdä tai näin. Se on vähän se semmoinen vanhanaikainen kansankynttilä-ajatus että opettaja opettaa tai opettaja tietää tai mitä kaikkea, niin tässähän me joudumme ikään kuin semmoiselle epämukavuusalueelle, että yhtäkkiä pitääkin lähteä itse määrittelemään sitä, että mitä minun pitää oppia ja miten minä sen opin ja miten minä todennan sitä omaa oppimistani. Tämä on myöskin semmoinen asia, että minä näen selkeästi, ja täällä koulutuksen puolella meidän pitää tätä myöskin avata ja omalta osaltamme vahvistaa sitä työssä oppimisen hyvää kulttuuria, uutta kulttuuria, että me emme tapa sitä tai jotenkin vaikeuteta sen kehittymistä. Sitten samaan aikaan myöskin haastaa työnantajia siihen, että mitä kaikkea se tarkoittaa, kun ihmiset on työssä oppineita, että miten se vaikuttaa vaikka heidän urakehitykseensä tai miten tehdään rekrytointeja sen pohjalta, että onkin paljon työssä oppimista, ja ehkä saattaa jokin formaalimpi juttu puuttua sieltä, mutta silti ihmisillä on se osaaminen. Tämä asia luultavasti tulee mullistumaan aika paljon ja hyvä niin.

Mari [00:24:35]: Kyllä ihan samasta asiasta halusin vielä kommentoida ja ehkä tuoda sitten sitä opiskelijanäkökulmaa tähän myös. Mikä on erittäin valitettavaa, niin minä ainakin aivan liian usein kuulen sitä, että opiskelija puhuu itsestään vähättelevästi, et minä olen vain opiskelija. Edelleen on voimissaan sellainen ajatus, että kun me tulemme nyt koulutukseen niin pikkuhiljaa opitaan jotain asioita ja sitten kun me saamme sen tutkintopaperin käteen niin sitten me olemme ns. valmiita, ja sitten me menemme sinne työelämään ja meidän pitäisi olla tosi osaavia. Tavallaan ajatus siitä, että hei se oppiminen voisi jatkua ihan siellä työssäkin, että tämä on oikeasti tätä elinikäistä oppimista, että ei tästä turhaan jauheta, että mielenmalleja on myös nuorilla opiskelijoilla, tulevilla ammattilaisilla.

Annu [00:25:34]: Minä en muista nyt kirjaa mistä luin sitä, mutta jossain oli verrattu juuri tätä, että entisaikaan työelämä oli enemmän semmoinen junaratamainen, että sinä lähdet pisteestä A ja sinä päädyt jonnekin asemalle. Tavallaan siinä ne on sinun uranousut ja kehitykset ehkä sitten ollut, mutta nykyajan työelämä muutenkin se on vähän enemmän semmoinen jeeppi, joka kulkee jollain maastoradalla, että siellä on kaikennäköisiä polkuja ja teitä, jota kuljetaan, ja joutuu soveltamaan aika paljon. Juuri se, että se on ihana ajatus, varmaan helpottaisi ihan tuota opiskelijan näkökulmaakin siinä, kun siirrytään työelämään. Ajatuksena että okei sinä olet saavuttanut sen tietyn valmiustason mikä tavallaan oletetaan, että pitäisi saavuttaa, mutta nythän se matka vasta alkaa, että se ajatuksen muokkautuminen, niin kyllä se varmasti vaatii ja se on silleen harmillista, että jos semmoista vähättelyä on, mutta se on ihana, jos sen saadaan muutettua siihen, että tämä on jatkuva oppimisen matka, ja koulutus ja tutkinnot on yksi osa sillä matkalla. Kyllähän me työelämässäkin ollessa niin koulutukset myös kuuluu siihen, että me käydään jatkokouluttautumassa, hankkimassa ylempiä tutkintoja, ja ei ne ole sitten loppupeleissä siinä työelämän aikana, ajatellaanko niitä sitten sen kummemmin erillisinä tutkintoina, ne on vain silleen, että minä kehitän nyt sitä osaamistani. Miten se saadaan jo sinne aiemmille tasoille se sama ajatus.

Anne-Mari [00:26:53]: Me ollaan puhuttu nyt paljon monenkin laisesta ja täältä on livahtanut kaikenlaisia konkreettisiakin juttuja, kun me ollaan nyt oikeastaan sen työssä oppimisen mahdollistamisen äärellä tässä yhteisesti, niin minä haluaisin nyt ehkä viedä meidän keskustelua vähän siihen suuntaan, että mitä se sitten konkreettisesti voisi olla, millä lailla siellä työelämässä tapahtuvaa oppimista voitaisi tukea. Annu, te olette Mukamassa Learning Designilla, ehkä voisi sanoa, että tämmöinen oppimismuotoilun uranuurtajaorganisaatio. Teette paljon sen parissa, että jos oppimismuotoilua googlailee tai muuta niin sieltä aika usein pompahtaa teidän, joko sinun, Vilman tai muiden naamoja, ja Mukamaksen nimi näkyy. Niin ehkä, jos puhutaan vähän siitä, että mitä se oppimismuotoilu on ja minkälainen rooli sillä on tässä juuri nimenomaan kaikkeen tähän liittyen mitä me on puhuttu, on se sitten yksilön asenteesta tai organisaation kulttuurin muokkaamisesta, niin miten sinä näet oppimismuotoilun osana tätä?

Annu [00:27:54]: Oppimismuotoiluhan kattaa kuitenkin sisälleen aika paljon erilaisia asioita, niin kun tässä on tullutkin, mutta ehkä juuri silleen että me puhumme nyt vaikka fasilitoinnista ja oppimismuotoilusta ja nimenomaan tästä muotoiluajattelusta, niin täällä mainittiin jo tämä Nonaka ja Takeuchi tuli täältä, me puhutaan siinä ehkä että se on uuden tiedon luomista mutta myös semmoista arjen käytännön kokeiluja eli uskalletaan lähteä muotoilemaan, oli se kyse mikä vaan siitä tilanteesta että puhuttiinko me yksilön jutuista, puhuttiinko me tiimin oppimisesta vai mistä me, että me uskalletaan lähteä niihin arjen jatkuviin kokeiluihin ja luuppeihin, koska sitä kautta se muotoilu ja se oppiminen ja ymmärrys syntyy siitä, että okei mikä tähän mennessä on toiminut, mitä meillä pitäisi ehkä tehdä toisin tai mistä me pidetään tosi tiukasti kiinni, koska tämä on tosi hyvä juttu, eli juuri sen sanoittaminen, näkyväksi tekeminen siinä että mitkä meidän keskinäiset toimintamallit on, miten me sanoitetaan sitä osaamista, mutta oppimismuotoilu on itsessään, siinä lähdetään niistä asenteista mutta mehän lähdetään puhumaan ihan siis valmentavasta johtajuudesta, dialogitaidoista, fasilitointitaidoista, sitten me lähdetään puhumaan oppimisen monikanavaisuuksista, ehkä erilaisista oppimisen teknologiasta, eli se on tavallaan niin laaja paketti sitten, että jos me tänään pysytään siinä fasilitoinnin puolella niin ollaan varmaan jo hyvän mehevän aiheen äärellä.

Anne-Mari [00:29:12]: Mari, minkälaisia ajatuksia teillä on Sähkörauskussa tämän oppimismuotoilun ja tietysti nyt tämän fasilitoinnin, minkä Annu tästä nosti, niin työssä oppimisen fasilitoinnin suhteen?

Mari [00:29:20]: Ihan ensimmäisenä voisin kommentoida sellaista, että meillähän se fasilitointi tarkoittaa sitä ja me korostetaan sitä näissä valmennuksissa, että se tarkoittaa sitä että me kuljetaan yhdessä matka ja me päästään yhdessä sinne määränpäähän ilman että kukaan on suunnitellut sitä reittiä, eli me rohkaistaan rohkeuteen ja sellaiseen, että heittäydytään yhdessä tähän, me ei yhtään tiedetä mitä tästä tulee, mutta jotain tästä tulee, ja sen prosessin aikana ihmiset ymmärtää että mikä on tärkeätä, mihin me halutaan keskittyä oppimisessa jotta me menestyttäisiin, eli se on meillä tämän toiminnan lähtökohta. Toinen asia mikä minulla tuli mieleen on se, että mitä on todettu, että kun meillä on hyvin sellaisia keskittyneitä, intensiivisiä ja rauhallisia ne valmennukset, niin ne meidän kumppaniorganisaation edustajat on yleisesti ottaen ilmaisseet miten kamalasti he nauttivat siitä kun yleensä heillä ei ole aikaa olla ja ajatella, eli liittyen tähän tukemisasiaan eli aika konkreettinen asia, että tavalla tai toisella raivataan sitä aikaa yhdessäololle, keskustelulle ja sille ajattelulle, jos aikaa ei ole niin sitten ei tapahdu.

Raisa [00:30:42]: Ihanaa, siis minusta tuo oli aivan, suurta viisautta tuli nyt tässä kahdessa edellisessä puheenvuorossa, että toi mitä Annu toit, tämä tämmöinen Mukamaksen ihan mieletön raudanluja systeemi millä sitä oppimista ikään kuin mahdollistetaan niiden muotoilun erilaisten keinojen kautta ja voisiko sanoa semmoinen tietynlainen kova ydin tai semmoinen työkalupakki ihan hurjan hyvä. Sitten Mari mitä toit tavallaan sitä tunneilmastoa ja semmoista että me tarvitaan siihen oppimiseen monenlaisia asioita, ja semmoista, vaikka juuri sitä rauhaa, että minulla on oikeasti mahdollisuus ajatella sitä minun ajattelua, että usein se jo riittää tosi pitkälti. Sitten se, että kun siihen tuodaan niitä semmoisia selkeitä oppimistavoitteita ja välineitä ja sitä yhteisöllisyyttä ja jakamista ja sitten tuo ihana, siis minä niin tykkäsin tuosta kanssa, että fasilitoidaan sitä matkaa, vaikka ei tiedetä, että mikä se polku on, että me kuljemme tässä yhdessä, mutta me emme tiedä, että miten me menemme eteenpäin. Se on minusta niin ihana tervetullut ajatus tähän tämmöiseen suoritustalouteen missä me olemme ja suoritetalouteen, ja mietin sitä jo, että hitsi miten minä tätä asiaa nyt vielä kerran voisin omille ohjattavilleni ikään kuin mahdollistaa tai fasilitoida. Annulla oli jo ehkä vastaus minun kysymykseeni [naurua].

Annu [00:32:32]: Ei vastauksia vaan yhdessä ajattelua [naurua]. Mietin juuri tämän fasilitoinnin ja ehkä tuo että ei ole ketään joka vie prosessia eteenpäin, ja vaikka meillä olisikin ikään kuin jonkunlaiset vastuuhenkilöt siinä, että miten me lähdetään viemään oppimista eteenpäin, niin ytimessähän nimenomaan on se, että me ei fasilitoida niin että me annettaisiin mitään valmiita vastauksia, vaan oivallutetaan, annetaan niitä dialogimahdollisuuksia siihen että ihmiset pääsee tutkimaan juuri niitä oppimisentapoja tai niitä asenteita, mindsettejä, käsityksiä ja näin, mutta se että me tietyllä tavalla kuitenkin ehkä voidaan pitää siinä semmoista prosessinomaisuutta mukana, jos me mietitään ihan tuttuja vaikka fasilitointiprosessin kulkua, että meillä on tietynlainen aloitus ja avaava vaihe ja sitten me työskennellään, tehdään niitä ajatustenvaihtoja ja sitten lähdetään sulkemaan sitä prosessia. Minä vedän itse paljon organisaatiolle ihan fasilitointikoulutuksia ja nyt korona-aikana siellä nousi tosi paljon esiin, painotin sitä, että mikä esimerkiksi teki korona-ajasta ihmisille haastavaa, se että me ei tiedetty että milloin se päättyy, ja sinä aikana tapahtui paljon muutosta, tuli uusia toimintamalleja, ja muutoshan on oppimista ja oppiminen on muutosta, ikään kuin jatkuvaa muutoksen sietämistä myös. Niin siellä nousi se prosessin tärkeys ja se että miten on tärkeää että joku ylläpitää sitä oppimisen prosessin jännettä, koska silloin ei tiedetty mitä tapahtuu, milloin se homma päättyy, ja minä aina painotin sitä että hei tehkää välisulkeminen, sulkekaa se tilanne ja miettikää että mitä meidän organisaatiossa on tapahtunut nyt kun tuli tämä järisyttävä muutos, miten me reagoitiin siihen ja mitä me opittiin, miten me jatketaan tästä eteenpäin, mutta se että on joskus myös tarpeen se että on joku jolla on jonkunlainen vastuu siitä prosessin hallinnasta.

Anne-Mari [00:34:24]: Siis tosi hyvä puheenvuoro. Aamen Annu, aamen Mari, aamen Raisa. Kaikki mitä olette sanonut. Tämä on tällaista harrasta tunnelmaa täällä. Mutta siis tuohon nyt jotenkin toi, että jollakin on joku ote siitä prosessista ja sitten toi Annu mitä sinä sanoit, että välisulku tai joku tarkistuspiste, joku semmoinen hetki systemaattisesti, missä pysähdytään katsomaan, että aha tänä aikana mitä tässä nyt oikein tapahtui, mitä tunteita, mitkä siellä onnistui, mitkä toimi, mikä taas haastoi, mitä me tästä ollaan opittu ja oivallettu, ja mitä tämä tarkoittaa sen jatkon kannalta. Että tämä on minun mielestä ehkä sellaisen oppimismuotoilun tai ketterän oppimisen prosessin, jos lainataan vähän Leenamaija Otalan ja Soili Meklinin oppimispyrähdysajatusta, mitä he ovat omissa ketterän oppimisen teoksissaan tuoneet, niin jotenkin tämä on ehkä sitä, minä näen jotenkin sitä sellaista tukirakennelmaa jota laitetaan. Että me ei vaan heitetä ja sanota että no niin työssä oppimaan siitä sitten, on se mikä tahansa tilanne, vaan että tämä on jonkinlainen tukirakennelma joka auttaa turvallisesti pysymään pinnalla ja siinä sitten opitaan tätä prosessia. Kun sitä prosessia opitaan, niin sitten voidaan lähteä tekemään, että hei tästähän tuli meidän ihan toimintatapa, jolloinhan se ei enää vaadi välttämättä sitä ulkopuolista fasilitointia tai ulkopuolista sparrausta, vaan se voikin olla ihan siellä tiimin tai yksikön tai organisaation omassa tavassa toimia. Toi on minun mielestä tosi tärkeä, että niitä systemaattisesti tehdään niitä tarkistuspisteitä, ja jotenkin se tämän prosessin avaaminen ihmiselle. Se on jotenkin semmoinen tässä tämän fasilitoinninkin ytimessä minä ajattelisin.

Annu [00:36:03]: Kyllä ja tuo mitä sanoit tuosta että ei välttämättä tarvita sitten enää ulkopuolista fasilitaattoria tai vastaavaa tämmöistä vastuullista siihen, että sitten niistä tulee itsestään luonnostaan toimivia malleja, niin sehän siinä on juuri, että kun me puhutaan vaikka ketterästä oppimisesta, joka voi olla reagointia ikään kuin nopeasti muuttuviin tilanteisiin, niin sen taustalla on hyvä olla sitä sellaista kestävämpää oppimisenmuotoilua ja sitä systemaattisuutta ja sitä tiedostettua oppimista, koska silloin siitä muodostuu rutiineja, silloin siitä muodostuu tietynlaisia varmoja toimintamalleja, jotka kestää sitä varmemmin, sitten kun tulee niitä ikään kuin ketteriä tilanteita sitten eteen. Eli se että ei olla pelkästään ketterän oppimisen varassa vaan tehdään siellä vähän syvempää tasoa myös siellä tietoisella oppimisella ja valmistaudutaan niihin. Sitten kun se uusi, mikä lie tuleekaan joku järisyttävä muutos, niin me tiedetään, että okei meillä on joku turva, koska minä tykkään puhua myöskin siitä ajatuksesta, että mitä varmaa me ikään kuin voidaan luoda epävarmuuden keskelle, mikä on se joku pieni kannatteleva juttu, minkä päällä me voidaan seisoa, kun tulee niitä muutostilanteita, ja se on se millä ne oppimissysteemeillä ja näillä voidaan sitä rakentaa.

Mari [00:37:13]: Kyllä ehdottomasti. Näissä meidän valmennuksissa kanssa on juurikin tavoitteena ollut se, että kun he valikoivat vaikka sen haasteensa, niin se sitten ketterästi kokeillaan, pyöräytetään tavallaan se yhdessä oppiminen kerran ympäri, sitten katsotaan miten kävi, mitä siitä on opittavaa. Sitten todellakin tavoitteena on, että siitä syntyy toimintamalli heille sisäisesti, että mikä tahansa sitten se tilanne onkaan tulevaisuudessa niin olisi se toimintatapa jo kerran pyöräytetty läpi ja se olisi tuolla selkärangassa. Niin me uskotaan, että se varmasti auttaa myös siihen, että miten suhtaudutaan niihin yllättäviin epävarmoihin tilanteisiin ja muutokseen, että voidaanko me muuttaa ajattelumallia siinäkin, että ne tunteet näitä asioita kohtaan ei olisi negatiivisia.

Raisa [00:38:04]: Ihana puheenvuoro ja jotenkin tuohon mitä Annu sanoit ja oikeastaan mihin Marikin viittasit tässä, niin minulla tulee mieleen sellainen sanonta mitä täällä varsinkin aikuiskoulutuksen puolella, mitä minäkin edustan, niin on se sanonta että paras ja tärkein oppiminen aikuiskoulutuksessa tapahtuu tauoilla ja se ajatus että me käydään jonkunlainen pala jotain asiaa, sitä siinä tuumataan ja sitten sinä pääset pöllyttämään sitä ajatusta niiden sinun vertaisten kanssa yhdessä tuumaillen sinne tauolle ja ehkä vaihtamaan jotain ihan muitakin ajatuksia, mutta että se tavallaan rupeaa se jäsentyminen siellä omassa mielessä tapahtumaan, tulee tavallaan sellainen välitilinpäätös tai välitsekki siihen sen opittavan asian äärelle, säännöllisesti, systemaattisesti. Mietin heti vain sitäkin, että miten meidän pitäisi sitten sitäkin asiaa taas kerran sanoittaa, koska minä ajattelen, että sanat on keinoja vähentää sitä epävarmuuden tunnetta, että millä kaikin tavoin me voidaan sanoittaa ja osoittaa niille epävarmuutta kokeville oppijoille, että hei sinä etenet. Ja toi Mari mitä sinä toit tuosta, että pyöräytetään kerran ympäri ja katsotaan mitä siitä on syntynyt, kuulostaa hyvältä, mutta että vielä saisi sellaista konkreettista sanoitusta sille, että kyllä minä etenen tässä, vaikka minusta tuntuu epävarmalta.

Anne-Mari [00:39:29]: Tähän ennen kuin joudutaan valitettavasti lopettamaan, koska aika tulee vastaan. Tämähän on teema josta voisi keskustella nähtävästi siis tuntikaupalla ja voi olla että päädymme vielä keskustelemaan lisääkin, mutta tällä kertaa otan sellaisen nopean kierroksen. Haluaisin kuulla teiltä vielä sitten siihen kysymykseen minkä Raisa esitti tuossa itseasiassa meidän podcastin alussa siitä, että miten me sitten voidaan sitä innostumista ja innostamista levittää sinne, on ne sitten niihin oppijoihin tai organisaatioihin tai miten ikinä, niin joku mikä sinun mielestä olisi joku sellainen hyvä keino levittää sitä innostumista ja innostamista eteenpäin. Työssä oppiminen on mahdollisuus ja oikeastaan elinehtokin ehkä. Kuka haluaa ensimmäisenä innostaa?

Annu [00:40:14]: Minä voin heittää joitain ihan ensimmäisiä ajatuksia. Se että me voitaisiin päästä siihen ajatukseen, että jokainen meistä on ikään kuin oppimismuotoilija ja se että me voidaan sillä omalla esimerkillä innostaa, ja se että me nostetaan esiin onnistumisia, ettei olla vaan että okei tämä meni hyvin vaan riemuitaan siitä että ei vitsi tämä oli hyvä oppija, päästään siihen ajatukseen että nyt onnistuttiin, mutta että jaetaan myös niitä epäonnistumisia, koska sitä kautta me pilkotaan ikään kuin niitä esteitä, niitä oppimisen pelkoja, niitä pois, ja sitten kun pelko väistyy niin silloin väistämättähän tilalle tulee vapautuneempi olo ja semmoinen innostuneempi olo. Kyllä minä ehkä se että ollaan esimerkkinä, mahdollistetaan nimenomaan juuri näitä taukohetkiä, tai miten me otetaan fasilitoinnissa huomioon esimerkiksi elämyksellisyys niin että ne yhteiset kohtaamiset ja tiedonjakamisen hetket on innostavia, ja semmoisia niihin jää semmoinen vähän kytevä kiva muistijälki. Mutta kuitenkin se, että varmaan pääasiassa niin meillä pitää päästää jokainen pohtimaan niitä omia syvimpiä toiveita ja haaveitaan, koska sieltä se tosiaan se innostus sitten kumpuaa, mutta varsinkin kun me päästään vielä jakamaan ne muille, niin sitten se on. Tässä olisi ehkä tämmöiset niin kun ensimmäiset ajatukset.

Mari [00:41:26]: Anne-Mari miten ihana viimeinen kysymys. Kyllä täytyy sanoa, että viestinnänalan ihmisen sydän laulaa tässä kohtaa, kun puhutaan että miten levitetään tiettyä tunnetilaa toiseen ihmiseen, miten sitä saadaan tarttumaan. Minä sanon minun opiskelijoille usein, kun puhutaan siitä, että jos me yritetään vaikuttaa toiseen ihmiseen, niin minä sanon että jos sinä et itse ole liekeissä asiasta mistä sinä puhut niin et sinä pysty sytyttää liekkiä toisessa ihmisessäkään. Eli sinun pitää itse olla liekeissä. Sinun pitää osoittaa se miten hienosta asiasta on kyse ja kertoa miten mahtavaa se on. Ja kyllä minä siis olen Annun kanssa ihan samaa mieltä, että se oma esimerkki, että tuolla työyhteisössä niin kyllä siellä varmaan jossain organisaatiossa tarvitaan niitä pioneereja jotka alkaa levittää tätä tällaista oppimisen liekkiä, ja kyllä heitän sitten pallon myös esimiestason henkilöille, ihan johdolle, koska esimerkkijohtaminen se vaan on aika kova juttu.

Raisa [00:42:30]: Kyllä. Minun mielestäni tämä koko meidän keskustelu on ollut jotenkin sitä innostuksen elementtejä rakentavaa. Minä ajattelen, että ihminen tarvitsee jossain asiassa edetäkseen niin se tarvitsee lääkkeitä mahdollisiin kipukohtiin eli juuri vaikka niitä rautaisia työkaluja, sitä rinnalla kulkijaa, sitä sanoittamista. Sitten toisaalta on tärkeää, että myöskin saa eväitä niihin omiin unelmiin ja tavoitteisiin ja siihen suuntaan mihin haluaa edetä, että saa jotain uusia resursseja tai voimavaroja edetä semmoisella polulla mihin haluaa mennä. Minun mielestä nämä kaikki asiat mistä me ollaan puhuttu nyt tänään tässä, niin nämä on juuri niitä mitä me voidaan siinä sitten kun me fasilitoidaan niitä asioita, me voidaan myöskin herätellä sitä keskustelua, ehkä käydä sitä sellaista metatason juttelua myöskin siitä että miksi tämä teema on tärkeä, ei pelkästään että miksi ne teemat on mitä ollaan oppimassa vaan myöskin se että mikä on nyt tämä linkki tähän ihmisyyteen, ihmiskäsitykseen joka tähän olennaisesti liittyy tai jonka äärellä me ollaan, ja miten se vaikuttaa sitten niihin organisaatioihin myöskin missä me tätä asiaa tehdään, koska minä uskon ihan vakaasti juuri tuohon kanssa että kun me olemme innostuneita ja me nähdään jotenkin näitä mahdollisuuksia ja osataan tuoda niitä esiin niin vau tästä tämä lähtee. Ihan mahtavaa. Minä olen tosi iloinen näistä ajatuksista mitä tänään tässä olen saanut. On ollut tosi tärkeitä juttuja.

Anne-Mari [00:44:17]: Ihan samoilla fiiliksillä ja ihan juuri tuo että kun olet itse innostunut niin se innostus leviää. Niin sitten siihen vielä rinnalle tavallaan se ajatus, Australiassa on sellainen ihana sanonta, mikä on minun mielestä aivan mainio ja sopii tähänkin tilanteeseen ja sopii moneen muuhunkin tilanteeseen, mutta don’t piss on other people’s fire eli älkää menkö pissimään toisten tulen päälle. Eli myös se että annetaan myös omalla toiminnallamme se tila ja lupa muille innostua tästä ja tuoda sitä näkökulmaa. Me ollaan valtavan ison ja tärkeän asian äärellä ja meillä on paljon valtaa siihen mitä se on, vaikka sen oman innostuksen kautta niin myös sen kautta, että me sen työssä oppimisen ja fasilitoinnin kautta annetaan sitä tilaa sille kohtaamiselle ja dialogille ja yhdessä ajattelulle ja oivallukselle ja yhteisinnostumiselle jotenkin. En minä tiedä, vau. Hei kiitos tuhannesti Annulle, kiitos tuhannesti Marille ja kiitos tuhannesti Raisalle. Tämä oli ihan mielettömän kiva hetki teidän kanssanne ja nyt lähden voimaantuneena tästä seuraaviin koitoksiin.