Musiikin poluilla 1: Ryhmä oppimisen tukena

ALKUMUSIIKKI

Hanna-Maija Aarnio [00:00:11]: Tervetuloa Musiikin poluilla -podcastiin. Tämä podcast on syntynyt Metropolia-ammattikorkeakoulussa vuonna 2022 järjestetyn Musiikin poluilla – täydennyskoulutuksen teemojen ympärille. Tämän jakson aiheena on Ryhmä oppimisen tukena, ja keskustelemassa ovat Markku Kaikkonen. Tervetuloa Markku!

Markku Kaikkonen [00:00:33]: Kiitos.

Hanna-Maija Aarnio [00:00:34]: Markku, toimit musiikkikeskus Resonaarin johtajana sekä kouluttajana, eikö näin?

Markku Kaikkonen [00:00:40]: Kyllä vain.

Hanna-Maija Aarnio [00:00:41]: Lisäksi täällä on Keijo Säikkä, Vantaan musiikkiopiston huilunsoiton opettaja ja orkesterin johtaja. Tervetuloa!

Keijo Säikkä [00:00:48]: Kiitos, kiitos.

Hanna-Maija Aarnio [00:00:49]: Minä olen Hanna-Maija Aarnio, Metropolia-ammattikorkeakoulun musiikkikasvatuksen lehtori, ja toimin myös tässä Musiikin poluilla -täydennyskoulutuksessa projektipäällikkönä. Tätä täydennyskoulutusta rahoittaa Opetushallitus. No, ryhmäopetuksen pariin. Suomalainen soitonopetus perustuu pitkälti yksityisopetukseen ja oikeastaan sellaiseen vanhaan mestari-kisälli -perinteeseen. Rinnalla on ollut ryhmäopetusta, mutta oman käsitykseni mukaan sitä on yhä enenevissä määrin yksityisopetuksen rinnalla. Minkä takia kannattaa olla ryhmäopetusta musiikkioppilaitoksessakin?

Keijo Säikkä [00:01:35]: No ainakin siinä on se, että ryhmäopetuksessa on hirveä määrä hyviä puolia. Täytyy muistaa aina se, että onhan meillä siis olemassa ryhmäopetussysteemi ollut jo pitkään, eli orkesteritoiminta. Sehän on ryhmäopetusta oikeastaan parhaimmillaan. Mutta miksi ryhmä on tärkeä, niin mä aina korostan itse sitä sosioemotionaalista oppimista, eli juuri vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Sitten taas jos ajatellaan musiikillisessa mielessä, niin tämä musiikillinen vuorovaikutus, joka syntyy siellä ryhmässä. Onhan ryhmä aina tosi tehokas oppimisympäristö lapselle, että siellä vähän niin kuin vahingossa opitaan asioita.

Hanna-Maija Aarnio [00:02:25]: Kiitos, Keijo. Haluatko Markku kommentoida tähän vielä?

Markku Kaikkonen [00:02:29]: No kyllä se aika tyhjentävää analyysia oli. Että musiikissahan on se ihana asia ja tavallaan se musiikin erityisyys, että se jo lähtökohtaisesti on yhteisöllistä. Se on jakamista. Tietenkin myös sitten, kun mietitään oppimistilannetta, niin kyllähän siihen sellainen jakamisen ja toinen toiselta oppimisen kulttuuri vahvasti liittyy. On luonnollista, että instrumenttiopetuksessa on tällainen mestari-kisälli -perinne. Ainahan niitä mestareita on katsottu, ja niitä on alettu sitten matkia. Kyllä tietenkin on myös se näkökulma tärkeä, se oppilaan yksilöllinen kohtaaminen, että kuka nyt parhaiten oppii ja hyötyykö siitä yksilöopetuksesta. Tietyissä tilanteissa se voi olla se ainut tapa päästä mukaan oppimiseen. Mutta jälleen kerran, jos palataan siihen yhteisöllisyyteen, yhdessä tekemiseen, niin kyllähän sitä ryhmää ja yhteissoittoa, toisten kanssa tekemistä, sitä kohti olisi hyvä suunnata.

Hanna-Maija Aarnio [00:03:41]: Kiitos, Markku. Sanoit Keijo aikaisemmin, että siinä ryhmässä opitaan toisilta valtavasti, niin minkälaisia asioita siinä ryhmässä muilta voi oppia?

Keijo Säikkä [00:03:53]: No siinä voi oppia ihan tällaisia jopa soittoteknisiä juttuja, että esimerkiksi jos ajatellaan tuota orkesteriopetusta, niin mulla on sellainen orkesteri, johon nämä puhallinoppilaat tulevat siis ensimmäisenä syksynä. He eivät käytännössä osaa vielä mitään. Niin siellä sen huomaa sen vertaisoppimisen, että miten siinä kavereilta opitaan, kun ei osata vielä oikein mitään. Ja sitten siinä on opettajakin vähän katsomassa, että opittaisiin niitä hyviä asioita eikä pahoja tapoja. Se on yksi, mitä opitaan. Mutta kyllä juuri tämä, että miten huomioin toista ja tällaiset ihan vuorovaikutustaidot, niin on ne sellainen oikeastaan keskeinen osa sitä oppimista. Se on vähän unohdettu osa meidän musiikin opetusta. Tavallaanhan kaikki pohjautuu siihen. Myös jos ajatellaan sitäkin tilannetta, että on niitä, joista tulee ammattimuusikoita. Niin mitä paremmat vuorovaikutustaidot heillä on sekä sosiaalisesti että musiikillisesti, niin sen parempihan se tilanne on.

Hanna-Maija Aarnio [00:05:10]: Kyllä. Kiitos, Keijo. Varmasti on juuri näin, että ikään kuin sen yhteismusisoinnin sivutuotteena tulee vielä näitä muita oppimisen ilmiöitä. Markku, puhuit yhteisöllisyydestä. Niin mikä siinä musiikissa ja yhdessä soittamisessa on, että miksi se lisää sitä yhteisöllisyyttä?

Markku Kaikkonen [00:05:33]: Kyllähän musiikki tietenkin jälleen kerran, jos ajatellaan sitä vähän laajemmin, niin kyllähän se on sitä, että se mitä olen oppinut, niin jaan toisten kanssa. Voin jopa opettaa sitä toiselle, ja seuraavaksi esitän sitä toisille. Eli tämä koko musiikki ikään kuin lähtee sellaisesta yhteisöllisyydestä. Ja tietenkin siinä oppimisen keskellä, kun me ollaan siinä jakamisen tiellä, niin se oli hirveän hyvä se vertaistuki ja vertaisuus, mihin Keijokin viittasi, niin kyllähän tämä on juuri sitä. Että kun itse on jotakin asiaa siinä opiskelemassa ja tuntuu, että se ei oikein tahdo sujua, niin voi olla tosi makeeta nähdä, miten kollega tekee sen. Tai sitten, jos oppijakollegalla on joku hankaluus, niin voi olla, että minulla onkin sellainen joku oivallus siitä, että hei tän voi muuten tehdä näin. Tavallaan se ryhmä on enemmän kuin osiensa summa. Että siellä jännästi lähikehityksen vyöhykkeen sisällä tuetaan toinen toisiamme, ja tehdään ehkä sellaisia oivalluksia, mitä omassa treenaamisessa tai yksilöopetuksessa ei pääsisi tekemään, tai sellaisia asioita ei pääse siellä syntymään.

Hanna-Maija Aarnio [00:07:05]: Kyllä. Mitä mä itse olen havainnoinut ja ymmärtänyt, niin ryhmässä saattaa olla ihan hauskakin tehdä musiikkia. Mitkä teidän kokemukset ovat?

Keijo Säikkä [00:07:16]: No kyllä ainakin tuolla orkesterityössä se heijastuu tosi paljon, että se on tosi hauskaa. Tietenkin se on kiinni myös siitä, millä asenteella siellä itse on mukana. Että jos on ohjaajana valmis hyppäämään siihen lasten maailmaan ihan täysin sisälle, niin kyllähän se sitten heijastuu lapsiin, ja tavallaan se on toinen toistaan ruokkiva ilmiö. Mutta musta tuntuu, että kaikista hauskimmat kokemukset, mitä musiikkiopistomaailmassa tulee koko soiton opiskelun aikana, niin ne ovat niitä ryhmässä tapahtuvia. Koska se on kuitenkin aina myös se kokemuksen jakaminen. Ja sitten tuo, mitä Markku sanoi, että siinä opitaan toisilta ja saadaan niitä oivalluksia, niin ovathan ne monesti sellaisia merkitseviä, jotka jäävät mieleen, että ai niin, tämä juttu oli näin. Ei ehkä sieltä omalta soittotunnilta niinkään, koska se on hyvin paljon sitä opettajakeskeistä, ja välillä täytyykin olla. Mutta ryhmästä saa ne sellaiset mieleenpainuvat kokemukset.

Markku Kaikkonen [00:08:33]: Kyllä, ja siihen ryhmässä tapahtuvaan musisointiin, niin siinä aika nopeasti alkaa olla sellainen hyvä groove. Että siinä alkaa tulla sellainen meininki, joka toimii motivaatiotekijänä. Jos me pystytään luomaan sen tapaisia tilanteita ja onnistumista, niin kyllähän se sitouttaa harjoitteluun myös. On kiva harjoitella, kun päästään taas tekemään näitä asioita yhdessä. Tämä on yksi iso tekijä. Tietenkin mä luulen, että nykyaikana monet lapset ja nuoret… Kyllä tällainen ryhmämuotoinen toisten kanssa tekeminen saattaa olla paljon innostavampaa ja ohjaa myös kohti sitä harjoittelua, mitä tietenkin soiton opetuksessa tulisi päästä tekemään. Se iso työhän tehdään sitten, kun treenataan siellä kotona. Tämä on se iso asia, ja jos mä pystyn siellä tunnilla luomaan sellaisen tilanteen, että tätä kannattaa tehdä, tänne on kiva tulla, niin kyllähän sitä kautta päästään niihin tavoitteisiin, mitä musiikkipedagogina ehkä on, että sitä taitoa opitaan vähän syvällisemminkin.

Keijo Säikkä [00:09:59]: Niin, se motivaation luominen on ehkä sellainen juuri, minkä se ryhmä saa aikaan. Motivaatio siihen yksilön kehittymiseen löytyy sieltä ryhmän sisältä. Se on monesti myös sellainen, mitä olen huomannut itse.

Hanna-Maija Aarnio [00:10:17]: No mitenkäs sitten, kun tulee se uusi ryhmä? Olkoon nyt sitten vaikka pieniä lapsia, ja orkesteriin tai mihin ikinä tulevat, niin miten se ryhmä saadaan toimimaan? Sinnehän tulee erilaisia yksilöitä, joista ei tiedetä, mistä he tulevat ja kuinka paljon he ovat työskennelleet ryhmässä. Miten me saadaan se ryhmä siihen, että se toimii motivaatiotekijänä sille harjoittelulle? Minkälaisia vaiheita siinä käydään läpi aluksi? Kerro vaikka Keijo, sinä ensin.

Keijo Säikkä [00:10:52]: Mulla se ryhmäopetuksen alku oikeastaan perustuu aina leikkimiseen. Tietenkin riippuu aina ikäryhmästä, että miten paljon sitä on. Mutta jos ajatellaan pienempiä lapsia, jotka tulevat ryhmään, niin lähdetään tavallaan leikin kautta, ja siinä sitä ryhmäyttämistä tulee. Sitten nämä leikit ja muut säilyvät oikeastaan koko sen ryhmän olemassaolon ajan siinä mukana. Niissä ryhmän eri vaiheissa pystytään ottamaan sitä leikkiä mukaan uudestaan. Sitten kun ajatellaan näitä ihan ryhmän vaiheita, että siinähän tulee niitä kuohuntavaiheita ja muita, niin on hirveän hyvä, tai olen huomannut itse sen, että kun ne leikit ja pelit ovat siinä mukana, niin se ryhmän ilmapiiri pysyy tosi hyvänä koko ajan. Juuri näiden ryhmäyttämisen ja leikkien kautta tuntuu, että siinä saa käsityksen yksilöistä, ja pystyy vähän näkemään, minkälaisia ihmisiä täällä on. Totta kai koko ajan taustalla on se ajatus, että jokainen kokee olonsa turvalliseksi, ja jokainen kokee olonsa tärkeäksi osaksi ryhmää. Tietenkin opettajana koko ajan ryhmäopetuksessakin mielessä pitää pyöriä ajatus siitä, että miten saan myös tämän yksilön oppimaan. Ei vain se, että ohjaan ryhmän oppimisprosessiin, vaan myös se, että miten mä voin yksilölle taata sen, että hänen on mahdollista oppia ryhmässä.

Markku Kaikkonen [00:12:34]: Ryhmähän parhaassa tapauksessa, ja uskon että aika monessa tapauksessa, haastaa pedagogia positiivisella tavalla arvioimaan ja miettimään, minkälaisia keinoja ja työtapoja mä käyttäisin, että kaikki pääsee mukaan ja että se ryhmä alkaa toimia yhdessä. Niin ikään kuin automaattisesti tätä kautta opetuksesta tulee myös monipuolisempaa. Jos opetus on monipuolista, niin kyllähän se silloin taas parantaa oppimistuloksia. Se myös silloin kehittää laajemmin musikaalisuutta jokaisen kohdalla. Ryhmä voi olla automaattinen monipuolisen pedagogiikan ja muusikkouden kehittämisen promoottori.

Hanna-Maija Aarnio [00:13:24]: Kerro vielä, Markku, mitä sä tarkoitat monipuolisella? Minkälaista toimintaa se monipuolinen toiminta ryhmässä on?

Markku Kaikkonen [00:13:32]: Kyllähän se tietenkin varmaan ikäryhmäisestikin vaihtelee, mutta periaatteessa, jos ajatellaan monipuolisuutta: Onko siellä kaikki työtavat millä tavalla käytössä, kuinka paljon käytetään soittoa, laulua, liikettä, kuuntelua? Minkälaisia musiikillisia pelejä ja leikkejä siinä on mukana? Miten sitä opetusta lähestytään, muistetaanko hyödyntää kaikkia erilaisia lähestymistapoja, nuotinlukua, improvisaatiota, kaikkia muita osa-alueita? Jälleen kerran musta tuntuu, että se ryhmä on sellainen mukava liikkeelle paneva voima, että opettajakin huomaa, että hetkinen, nyt mun kannattaa kokeilla vähän tätä ja tätä, ja nyt voitaisiin lähteä testaamaan jotakin ihan uudenlaistakin. Että sieltä voi tulla opettajallekin sellaisia oivalluksia omasta työstä, mihin se ryhmä vähän kuin vahingossakin ohjaa.

Keijo Säikkä [00:14:33]: Parhaimmillaanhan se on juuri sellaista, tavallaan mitä nyt ajatellaan, koulussa on nyt ilmiöoppiminen sellainen iso asia, mutta mun mielestä se ilmiöoppiminen voi myös esimerkiksi orkesterityössä olla se, että ohjataan ryhmä sen ilmiön äärelle, ja yhdessä pohditaan sitä. Ei tarjota valmiita vastauksia, vaan lopuksi yhdessä pohditaan, että mitäs tässä oikein tehtiinkään. Se on myös sellainen, mikä on jopa ihan pienille lapsille tosi mielenkiintoista, että opettaja asettuukin samalle viivalle, on vain sellainen huomaamaton ohjaaja siellä miettimässä, että mitäs nyt tapahtuu, mitä me tästä opitaan.

Hanna-Maija Aarnio [00:15:18]: Mun oman kokemuksen mukaan ryhmäopetus aika paljon jakaa mielipiteitä ja pedagogeja. Toiset rakastavat ja toiset kokevat sen vaikeana tai vieraana, tai ehkä eivät ole etsineet itsestään niitä työkaluja. En tiedä, oletteko huomanneet tätä. Vai oletteko aina olleet niin rohkeita ryhmäopettajia, että ei ole tullut tämmöisiä?

Keijo Säikkä [00:15:42]: No mulle se ryhmäopetus on oikeastaan tosi luontainen osa mun pedagogiikkaa. Mutta tiedän, että monelle kollegalle se on jopa tosi ahdistava asia se ryhmäopetus, ja onhan se… Ymmärrän sen, että se koetaan tietynlaisena uhkana sille mestari-kisälli -perinteelle, ja mietitään sitä, ettei välttämättä saada tarpeeksi hyviä soittajia. Sehän on aina se kysymys siitä, että saadaanko me tuotettua myös soittajia ammattikentälle. Mutta sitten kun ajatellaan sitä siltä kannalta, että ryhmä on oppimisen tukena, eikä… Että tavallaan kaiken oppimisen ei tarvitse tapahtua ryhmässä, vaan sitä voi tapahtua myös kahden kesken opettajan kanssa. Että jos unohtaa sen vahvan vastakkainasettelun ryhmäopetuksen ja mestari-kisälli -periaatteen välillä, niin siinä on puolin ja toisin aika paljon opeteltavaa.

Markku Kaikkonen [00:16:45]: Nimenomaan tällaiset opetusjärjestelyt ovat tosi tärkeitä, ja sieltä henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta lähtevä ajattelu, että kuka hyötyy milloinkin minkäkinlaisesta opiskelusta, että onhan se arvioitava. Tietenkin voi olla, että jossain tilanteessa ryhmäopetuksella on ollut vähän huono maine, että sitä on saatettu käyttää myös säästökeinona. Tämä on tietenkin hirveän huono lähtökohta. Että kun kysymys on… Jos puhutaan taiteen perusopetuksesta, niin senhän pitää mennä opetussuunnitelman mukaisesti laadukasta opetusta, ja silloin tietenkin se opetuksen laatu täytyy turvata. Ei pedagogisia ratkaisuja saisi tehdä säästöjen perusteella.

Hanna-Maija Aarnio [00:17:37]: No mitenkä sitten, kun ajatellaan, että ryhmässä on paljon yksilöitä… Tässä puhuttiinkin jo henkilökohtaisesta opintojen suunnittelemisesta ja monipuolisista opetustavoista ja -sisällöistä. Mutta miten niitä yksilöitä pystyy isossa ryhmässä, esimerkiksi orkesterissa, huomioimaan?

Keijo Säikkä [00:18:00]: Mä ajattelen niin, että oikeastaan tärkein on kohtaaminen. Mulla on itsellä tavoitteena, että joka ikisessä orkesteriharjoituksessa mä onnistun jollain tasolla kohtaamaan jokaisen soittajan. Joskus se on tosi vaikeaa. Joskus se kohtaaminen jää vain siihen, että mä olen siinä salin ovella vastassa ja moikkaan iloisesti, ja ehkä se kohtaaminen on sillä hetkellä sitä. Mutta sitten taas on näitä, jotka orkesterissa tarvitsevat tukea, ja siinäkin on hyvä, että meillä Vantaan musiikkiopistossa on hyvä tilanne, että meillä on nyt resursseja sillä tavalla, että meitä on kaksi opettajaa orkesterissa. Se vapauttaa siihen, että pystytään enemmän tarjoamaan yksilöllistä tukea. Aina se yksilön kohtaaminen sellaisena kuin hän on, niin se on mun mielestä sellainen asia, mihin itse yritän aina kiinnittää huomiota. Että jokainen tuntee olevansa tärkeä, ja jokainen tuntee, että hän saa olla sellainen kuin on. Ne ovat kaksi sellaista vahvaa periaatetta.

Markku Kaikkonen [00:19:20]: Joskus ryhmäopetuksessa se menee aika luontevasti, ikään kuin syntyy siellä jonkun opettajan käytänteissä tuosta vaan. Mutta kyllähän se on valtavan tärkeää, että oppilaitoksessa mietittäisiin yhdessä niitä ratkaisuja ja keinoja. Myös tämä, mitä Keijo puhui yhteisopettajuudesta, niin se on valtavan hyvä malli ja tapa, että silloin kun on kaksi opettajaa, kollegaa, niin opettajatkin ovat ryhmässä enemmän kuin yksin. Siellä on kahden ihmisen ideat käytössä, kahden ihmisen suunnittelu, arviointi, mutta myös sitten se oppitunnin aikana tarvittava tuki. Sitä voidaan sitten suunnata sinne, mihin sitä tukea tarvitaan.

Hanna-Maija Aarnio [00:20:17]: No Mitäs muita, jos ajatellaan, että on jokin haastava ryhmä, niin yhteisopettajuus voisi olla siinä apuna, mutta onko jotain muita, mitkä siinä tepsisi? Markku, tuleeko sulle jotain mieleen?

Markku Kaikkonen [00:20:27]: Kyllähän tietenkin, jos ajatellaan, että tarvitaan tehostettua tai jopa erityistä tukea, niin joissain tilanteissa tietenkin puhutaan siitä, että olisiko resursseja esimerkiksi avustajien käyttöön. Tai onko jokin tällainen kummioppilaskäytäntö, joka voi myös olla toimiva. Että siellä tehdään jotain tämän tapaisia ratkaisuja. Ne ratkaisut ovat tietenkin hyvin yksilöllisiä, miten toimitaan. Jossakin ryhmässä on ihan selkeästi esimerkiksi vaikka erityistä tukea tarvitsevia oppilaita.

Hanna-Maija Aarnio [00:21:06]: Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä, kun se ryhmä toimii ja saadaan esimerkiksi soitettua konsertti tai jokin muu etappi täytettyä, niin minkälaisia merkityksiä näillä on ryhmäläisille?

Keijo Säikkä [00:21:23]: Sillä on… No tietenkin iso juttu on se onnistumisen kokemus, joka on tosi vahva, ja sitten tämä yhteenkuuluvuuden tunne, että on tehty oikeasti yhdessä jokin juttu. Mua itseä kiehtoo se, mitä tehdään kaikkein pienimpien vasta-alkajien kanssa. Monesti me rakennetaan jokin musiikillinen tarina, jossa lapset pääsevät itse miettimään tarinan, siinä käytettävän musiikin, ja sitten siinä improvisoidaan. Siinä on myös se, että kun lapset ovat mukana siinä ihan alusta lähtien… Siinä pitää toki huomioida, että jokainen pääsee siihen mukaan, ettei se ole vain, että muutama ideoi, vaan että kaikki ovat tasapuolisesti mukana. Niin tavallaan siinä on se, että sen kokonaisuuden omistusoikeus on ryhmällä koko ajan, niin se on tosi iso asia, jota olen huomannut myös oppilaiden muistelevan jälkeenpäin. Että ”silloin kun tehtiin se tarina, niin se oli kyllä hieno…”

Hanna-Maija Aarnio [00:22:36]: Kyllä varmasti tukee juuri sitä lapsen osallisuutta siihen, mitä ollaan tekemässä ja esittelemässä, jos se lähtee heidän omista ideoistaan vielä liikkeelle. Mitäs kokemuksia, Markku, sulla on tästä?

Markku Kaikkonen [00:22:51]: Onhan se tuollaisessa ryhmässä, että kun siihen yhteiseen tavoitteeseen on päästy, niin kyllähän se tietenkin on ihanaa, kun sitä pääsee jakamaan toisten kanssa. Jos se on esitys, niin vielä pääsee jakamaan sitä yleisön kanssa, oli se sitten pieni tai iso yleisö, mutta kuitenkin, että siellä on monia elementtejä. Ne ovat sellaisia yhteisiä muistoja, jotka kannattelevat pitkälle. Ihan heti tällaisen yhteisen jakamisen jälkeen, jos on tehty jotakin, ja jälkikaronkassa juodaan pillimehut, niin on se ihan toisenlaista, kun siinä voidaan yhdessä miettiä ja muistella sitä kuin jos ei sellaista vertaisryhmää siinä olisi läsnä.

Hanna-Maija Aarnio [00:23:41]: No mitäs sitten, jos oppilaat, opiskelijat juovat ne pillimehut siinä, niin mitä se merkitsee sille opettajalle, kuka sen prosessin on saanut aikaan ja sen tavoitteen maaliin? Minkälaisia tunteita siitä opettajalle voi tulla?

Markku Kaikkonen [00:23:58]: Onhan tietenkin opettajan työ siinä mielessä palkitsevaa, koska saa oikeastaan prosessin aikana jo seurata, mitä näille muusikoille tapahtuu, niin se on jo valtavan kiehtova asia ja seikkailu, puhumattakaan sitten, kun ollaan päästy johonkin tavoitteeseen. Kyllähän ne ovat yhtä lailla kaikille sellaisia yhteisjakamisen paikkoja. Pitää muistaa iloita ja olla onnellinen, ylpeäkin.

Keijo Säikkä [00:24:30]: Joo, kyllä siinä se ilo tulee, ja se tulee myös siitä, kun näkee, kuinka tyytyväisiä lapset tai oppilaat ovat siihen lopputulokseen. Se ilo tavallaan tarttuu. Mulle itselle on myös sellainen, kun saadaan joku projekti hyvin maaliin, niin se on jotenkin aina myös oppimisen paikka, että mitä me tehtiin. Monesti mä olen huomannut myös sen, että tavallaan se vetää myös aika nöyräksi, että mitä kaikkea niistä oppilaista saikaan irti, mikä valtava luomisvoima siellä on, kun heille tarjoaa sen mahdollisuuden tehdä. Niin kyllä se on myös sellainen hiljentymisen paikka, ja myös aina mietin sitä, että miten kaikkien potentiaali saadaan vielä paremmin käyttöön. Niin se on se iso kysymys.

Hanna-Maija Aarnio [00:25:31]: Kyllä. Tänään ollaan oltu ryhmäopetuksen äärellä, ja tässä ollaan tultu siihen tulokseen, että musiikki on jo itsessään yhteisöllistä, joten se yhteismusisointi on tosi luontevaa. Sen lisäksi yhteismusisoinnissa opitaan kavereilta, siinä opitaan vuorovaikutustaitoja ja toki siitä musiikista. Sen lisäksi hyvin toimiva ryhmä saattaa lisätä motivaatiota kokonaisuutena musiikin harjoittelemiseen ja oppimiseen. Tärkeää on kohdata yksilöt ryhmässä niin, että kaikki tulevat kohdatuksi ja jokainen on tärkeä. Näin ryhmäkin varmasti rupeaa toimimaan. Haluaisin vielä kysyä, mitkä ovat teidän parhaat vinkit ryhmään, kun seuraavan kerran menee sinne, niin millä harjoituksella tai minkälaisella jutulla kannattaa lähteä liikkeelle, joka aina toimii? Haluatko, Keijo, vaikka aloittaa?

Keijo Säikkä [00:26:34]: Siinä oikeastaan… Tavallaan, kun ryhmä muodostuu aina yksilöistä, niin yksi tärkeimmistä jutuista on se, että huomioidaan kaikki, huomioidaan jokaisen osallisuus, ja myös moninaisuuden huomioiminen. Kaikki tällainen on tosi tärkeää. Sitten se opettajan oma innostuminen asioista, mikä myös johtaa siihen, että opettajana mokailen jatkuvasti ja hakkaan päätä seinään, että tämä ei nyt toiminutkaan niin kuin olin ajatellut, mutta se on myös aina se, mistä oppilaat näkevät, kuinka innoissaan itse on asioista. Silloin se lähtee toimimaan. Sitten varsinkin lasten kanssa ne leikit ja pelit on… Niitä aina toivotaan, että voitaisiinko tänään taas vähän leikkiä.

Hanna-Maija Aarnio [00:27:27]: Haluatko Markku vielä lisätä jonkin vinkin tähän?

Markku Kaikkonen [00:27:31]: En tiedä tarkkaan, onko mitään vinkkejä, mutta sen voisin lisätä, miten riemullista opettajalle on, kun ryhmän kanssa toimii. Tavallaan se, että mitä me ollaan opittu, on kauhean hauskaa, ja sen kanssa on kiva… Mä puhun sellaisesta pedagogisesta jammailusta, että me opitaan, ja mä siitä pikkuisen testaan, että menisikö vielä tämä juttu. Mutta sitten kun ryhmästä alkaa tulla syötteitä omilta oppilailta, että voisiko tehdä näin ja näin, niin tämä on sellainen jännä prosessi, jossa tulee sellainen yhteinen flow sille ryhmälle, jossa opettaja saa olla mukana. Joskus tuntuu, että siellä on itse enemmän oppilaan ja oppijan roolissa kuin opettajan.

Hanna-Maija Aarnio [00:28:22]: Eikö se olekin vähän ryhmäopettajan tarkoitus, että mitä vähemmän hän on tarpeellinen, niin sen paremmin se ryhmä ikään kuin itse toimii ja vie sitä prosessia eteenpäin? Kiitos tästä keskustelusta, ja ei muuta kuin uusi ryhmiä kohti!

LOPPUMUSIIKKI