Voimavaraistava ohjausote 5: Voimavaraistava työkalupakki sisältää kysymisen taidon

[äänite alkaa]

Anne-Mari [00:00:00]: Tervetuloa kuuntelemaan Voimavaraistava ohjausote -podcast-sarjaa.

Raisa [00:00:05]: Minä olen Raisa Varsta Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Anne-Mari [00:00:08]: Ja minä olen Anne-Mari Raivio Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Raisa [00:00:11]: Tässä podcast-sarjassa me juttelemme voimavarakeskeisestä ajattelusta ohjaustyössä.

Anne-Mari [00:00:18]: Yksin, kaksin tai vieraidemme kanssa.

[taustamusiikki alkaa 00:00:21]

Raisa [00:00:21]: Tämä podcast-sarja on toteutettu Opetushallituksen rahoittamassa täydennyskoulutushankkeessa opetushenkilöstölle.

Anne-Mari [00:00:28]: Kiva, kun olet mukana.

Anne-Mari [00:38:00]: Tässä podcastissa me asetumme ratkaisukeskeisyyden ja erityisesti ratkaisukeskeisten kysymysten äärelle. Tämä on teemana jotenkin todella kutkuttava, ja sitten sinällänsä osuu ja uppoaa tällaiseen opettajaihmiseen. Opettajan helmasyntihän on se, mistä saa edelleenkin vähän palautetta, että opetuttaa niin kovasti. On niin paljon niitä vastauksia, joita voisi antaa, ja olevinaan muka tietää jotenkin kaikesta kaiken. Ja tässä muutama vuosi sitten, kun hyppäsin omalla urallani siitä opettajan roolista pikkuisen syrjään ja lähdin miettimään fasilitointia ja osallistavaa toimintakulttuuria, niin olen siinä kohdin joutunut aika paljon tarkkailemaan itseäni tämän opetutuksen tai tietävinään olemisen äärellä. Usein kun lähdetään asiakkaan kanssa miettimään yhteisen työpajan tavoitteita tai prosessin tavoitteita tai erilaisia eri vaiheita tai kohtia siitä, niin olen huomannut, että onkin hirveän paljon parempi välillä olla hiljaa, ja antaa se tila heille. Ja antaa heidän sanoittaa ja tuottaa sitä ajatusta ja näkymää siihen ilman, että minun tarvitsee sitä ratkaista. Se ratkaisu yleensä on aina kestävämpi, jos se tulee sieltä osallistujalta itseltään sen sijaan, että se tulee jotenkin minulta valmiiksi annettuna. Mutta tämä on ollut hirvittävän jotenkin haastavaa, ja en ollenkaan osaa sitä vielä. Huomaan monissa tilanteissa, että jotenkin kiihdytän sinne ratkaisujen tielle ja tietämisen tielle, enkä malttaisi pysähtyä ja antaa tilaa sen toisen omalle prosessille. Sinä olet, Raisa, monta kertaa, kun olemme näistä asioista puhuneet, niin sanonut tavallaan jotain tämän tyyppistä, että sen sijaan, että me tarjoamme ratkaisuja, meidän pitäisi tarjota kysymyksiä. Ja nyt tästä päästään näiden ratkaisukeskeisten kysymysten äärelle. Niin miksi tämä on mielestäsi tärkeää, tai mitä sinä tällä tarkoitat?[Taustamusiikki loppuu 00:00:45]

Raisa [00:02:55]: No ensinnäkin haluaisin tuohon sanoa sinulle, mitä äsken tuossa kerroit, että meidän ihmisten mieli on ratkaisevainen ja ratkaisukeskeinen, ja varmasti se selittää sitä, että me olemme maapallon herroja ja pääsemme avaruuteenkin näinä päivinä. Että me olemme vain ratkaisuiden tuottajia lajina, ja se sellainen ratkaisevainen mieli kuuluu ihmiseen hyvin vahvasti. Eli minä näen itse, että tavallaan, kun sen oman mielen pystyy kääntämään niiden ratkaisujen tuottamisajattelusta siihen, että pystyisikin seuraamaan sitä keskustelua tai sitä puhujaa, ja siihen antaa tällaisia rikastuttavia näkökulmia laajentavia ja myöskin sitten mahdollisesti ratkaisuja herätteleviä kysymyksiä, niin samalla pystyy sitä oman pään mölinää pitämään aisoissa. Että se oma ratkaisevainen mieli ikään kuin saa sellaista jonkinlaista tyydytystä siinä, että löytää niitä kysymyksiä, jotka auttavat sitä toista eteenpäin. Ja sitten samaan aikaan myöskin se, että kun seuraa tarkasti sitä toista tai toisia, sitä tiimiä, joka puhuu, niin usein sitten myöskin omaan mieleen pompahtaa niitä hyviä kysymyksiä, jotka auttavat sitä toista eteenpäin. Mutta että jotenkin siinä pitää olla avoin ja ymmärtää, että me olemme sellaisia vähän ratkaisevaisia ihmisiä. Mutta että se ratkaisukeskeisten kysymysten perusidea on hyvin yksinkertainen, siis avoimet kysymykset. Että kun puhut tästä, niin mitä kaikkia asioita se sinulle tarkoittaa. Tai millä kaikilla tavoilla voisit jotain asiaa kuvailla. Tai mitä kaikkia ratkaisuja olet tähän asiaan tai ongelmaan jo löytänyt. Mitä kaikkea tämä teema sinulle merkitsee. Ne ovat hyvin sellaisia avoimia, usein M-sanalla alkavia kysymyksiä. Ja ainoa M-sana, mitä pitää välttää, on miksi-sana, eli tällaisissa ratkaisukeskeisissä kysymyksissä ei ole koskaan etsiä ketään syyllistä, tai ikään kuin pointata, että oletpa toiminut tässä kohtaa erikoisesti, että miksi sinä näin teit. Vaan sitten sitäkin on hyvä kääntää niin, että mitä kaikkea mietit siinä kohtaa, kun teit tällaisen ratkaisun. Mitä kaikkea sinulla oli siinä kohtaa mielessä. Ja mitä ehkä nyt tässä tilanteessa, millaisia valintoja tekisit tässä kohtaa. Mutta että jotenkin sellainen todella tärkeä asia, kun ylipäätään lähtee kysymysten kanssa työskentelemään, niin pitäisi jotenkin lähteä tarkkaan tunnustelemaan sitä, että mitä se sinun keskustelukumppanisi, mitä hän tarvitsee, että kysyisit. Eikä lähteä kysymään sitä, mitä sinun omassa mielessäsi liikkuu. Eli sen oman päänsisäisen dialogin, taas kerran sen tunnistaminen. Että mitä kaikkea mielessäni liikkuu, ja sen sopivasti vaientaminen. Ja palautus siihen, mitä se minun keskustelukumppanini tarvitsee; mitä hän tarvitsisi, että kysyisin. Jos ei tule mitään kysymystä mieleen, niin ei kannata kysyä yhtään mitään. Voi olla ihan hiljaa. Voi pitää välillä taukoakin. Että vallan olla ihan hiljaa. Ja sekin voi avata toiselle jo paljon uusia ajatuksia. Että ollaankin hiljaa yhdessä, ollaan yhdessä läsnä. Ja sitten kaikkien ratkaisukeskeisten kysymysten äiti on mielestäni kysymys kerro lisää. Eli jos ei tule mitään muuta mieleen, niin kysy, että kerro lisää, tai että mitä muuta sinulla tulee tähän mieleen. Eli se on valtavan avoin kysymys, ja se jo saattaa ikään kuin ravistella jotain sellaisia kohtia sen toisen ajattelussa tai tiimin työskentelyssä, mikä vie sitten sitä asiaa todella hyvin eteenpäin. Mutta että jotenkin sellainen avointen kysymysten käyttö. Joskus on pakko toki käyttää vähän suljetumpia kysymyksiä, että ottaisitko mieluummin tämän tai tuon vaihtoehdon. Tai kaikki tietävät, uhmaikäisten lasten kasvatuksessa kysytään aamulla, että otatko siniset vai punaiset sukat, eikä kysytä, että minkä väriset sukat haluaisit. Niin tämän tyyppisten kysymysten käyttö toki joissain tilanteissa on ihan perusteltua. Mutta sellainenkin, on hyvä sitten ikään kuin lisätä siihen perään, että ”vai tuleeko sinulle jotain muuta mieleen?”. Että se on sellainen varma tapa varmistaa kysymyksen avoimuus. Että kysyy vielä perään, että ”vai tuleeko sinulle jotain muuta mieleen, vai puhuinko nyt ihan väärästä asiasta, kysyinkö edes oikeata kysymystä”. Joskus voi kysyä senkin, että ”no hei, jos olisit nyt tässä minä, niin mitä kysyisit sinulta?”. Että sen voi joskus sen kysymyksen kysyä siltä keskustelukumppanilta, ”mitä sinusta nyt tuntuu, että sinulta pitäisi kysyä?”. Siinä voi tulla aika mielenkiintoisia juttuja. Hyvin, voisiko sanoa, avoimia kysymyksiä ovat ne ratkaisukeskeiset kysymykset.

Anne-Mari [00:08:03]: No mitä antaisit vinkkiä nyt sitten tällaiselle aloittelevalle ratkaisukeskeiselle ajattelijalle? Että millä tavoin minä voisin lähteä näitä harjoittelemaan? Sinällänsähän nämä eivät ole rakettitiedettä, tämähän on hirveän yksinkertaista. Mutta sitten siellä käytännön tasolla se ei välttämättä aina olekaan niin yksinkertaista. Niin minkälaisia vinkkejä sinulla olisi siihen, että kun lähdetään ratkaisukeskeistä mielentilaa tai kysymysten kysyjää harjoittamaan, niin mitä pitäisi tehdä?

Raisa [00:08:32]: No ensinnäkin ratkaisukeskeisen kysymyksen tavoitteena on aina jotenkin palauttaa se asia. Vaikka minä olen tässä äänessä nyt tästä sinun asiastasi ja tästä mitä puhut, niin aina palautetaan sille puhujalle se asia takaisin. Eli ne aina jotenkin kannattaa miettiä, että miten sen toisen ihmisen saa jälleen kerran virittymään ja miettimään sitä omaa asiaansa jollain toisella tavalla ehkä. Mutta aina palautetaan sille toiselle sitä hänen asiaansa. Eikä niin, että sitä lähtee omimaan itsellensä ja etsimään niitä ratkaisuja itsestään. Toki joskus niitä ratkaisuja voi kysyä, että haluatko kuulla jonkin asian. Että ”minulle esimerkiksi tulee mieleen, kun puhut tästä, niin minulla oli aikaisemmin kerran tällainen tilanne, haluatko kuulla.” Ja jos toinen haluaa kuulla, niin sitten voi toki lähteä tarinaa kertomaan siitä omaan mieleenkin tulevasta ratkaisusta. Mutta siinähän keskimäärin olisin vähän varovainen. Ettei tuotaisi sieltä omasta sisäisestä dialogista ratkaisuja toiselle. Yksi asia, joka on kanssa todella ärsyttävää mielestäni, on se, että vaikka kun minä jotain asiaa juttelen, niin keskustelukumppanini istuu siinä vähän kädet puuskassa ja voisiko sanoa, kevyesti irvistellen. Näyttää siltä ja antaa ymmärtää, että kyllä hänellä olisi tähän ratkaisu, mutta tässä odottelen, että koska sinä keksit sen. Ja se on paitsi besserwisseröintiä, niin se on pahimmillaan myöskin kiusaamista. Eli sellaisen ratkaisun piilottaminen, jos itsellä on selkeästi johonkin asiaan esimerkiksi olemassa toimiva ratkaisu, niin sekään ei ole tavallaan hyvä asia. Että tässä ratkaisukeskeisyydessä tarvitsee vähän sellaista nuoralla tanssimisen asennetta, ja sellaista myöskin heittäytymistä, erilaisten kysymysten kokeilua. Niitä ratkaisukeskeisiä kysymyksiä voi vaikka kerätä itselleen johonkin vihkoon, että mitkä ovat hyviä kysymyksiä. Kun kuulee joltain toiselta jonkun hyvän kysymyksen. Että minkälaiset kysymykset auttavat minua eteenpäin jonkin minun asiani tai haasteeni kanssa. Heittäytymistä ja kokeilua, ja sitten aina voi peruuttaa. Että jos tulee kysyneeksi jotain typerää, niin sitten huomaa sen, ja sanoo että nyt haluankin peruuttaa, taisin kysyä ihan huonon kysymyksen tässä kohtaa, olisiko jokin toinen kysymys parempi, vai mitä sinä itse kysyisit itseltäsi tässä kohtaa.

[äänite päättyy]