Voimavaraistava ohjausote -podcast-sarjan kolmannessa jaksossa Raisa Varsta pohtii ohjausprosessia voimavaraistavan otteen näkökulmasta. Miksi olisi tärkeää puhua ohjattavan prosessista eikä ohjausprosessista? Entä millaisista palasista prosessia kannattaa rakentaa ja mikä on ohjaajan rooli?
Tämä podcast-sarja on osa Voimavaraistava uraohjaus -hanketta, joka toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun ja ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston yhteistyönä 5.5.2021–31.12.2022. Hankkeen rahoittajana toimi Opetushallitus. Voimavaraistava työvalmentaja -täydennyskoulutus kokosi yhteen ohjausalan asiantuntijoita eri organisaatioista keskustelemaan, pohtimaan ja oppimaan uutta yhdessä. Nämä kohtaamiset toimivat taustana keskusteluille voimavaraistavasta ohjausotteesta ja sen hyödyntämisestä erilaisissa ohjauksellisissa kohtaamisissa.
Tallenteen kesto: 10 min.
[äänite alkaa]
Anne-Mari [00:00:02]: Tervetuloa kuuntelemaan Voimavaraistava ohjausote -podcast-sarjaa.
Raisa [00:00:05]: Minä olen Raisa Varsta, Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Anne-Mari [00:00:08]: Ja minä olen Anne-Mari Raivio Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Raisa [00:00:12]: Tässä podcast-sarjassa juttelemme voimavarakeskeisestä ajattelusta ohjaustyössä.
Anne-Mari [00:00:18]: Yksin, kaksin tai vieraidemme kanssa.
[taustamusiikki alkaa 00:00:21]
Raisa [00:00:21]: Tämä podcast-sarja on toteutettu Opetushallituksen rahoittamassa täydennyskoulutushankkeessa opetushenkilöstölle.
Anne-Mari [00:00:28]: Kiva kun olet mukana!
Raisa [00:00:38]: Tervetuloa tähän Voimavaraistavan otteen podcastiin. Tällä kerralla aiheena on sellainen teema kuin uraohjausprosessi. Tämä on asia ja teema, jota itse asiassa en haluaisi edes käsitellä, koska minun mielestäni on jopa vaarallista puhua ohjausprosessista, kun pitäisi puhua aina sen ohjattavan prosessista. Sen takia on tärkeää tunnistaa se, että tässä ei ole ketään kohdetta, eikä tässä ole mitään optimaalista tai oikeaa prosessia, vaan aina pitäisi lähteä tarkastelemaan sitä, mikä on se kasvuprosessi, joka syntyy sen ohjauksen myötä. Eikä lähteä miettimään, että menemmekö jonkin tietyn ennalta käsikirjoitetun prosessin mukaisesti. Eli tämä on tavallaan lähtökohta, ja tämän mukaan ainakin tämmöisessä voimavaraistavassa otteessa on minun mielestäni ja minun kokemukseni mukaan hyvä toimia. [taustamusiikki loppuu 00:00:47]
Se mitä se sitten käytännössä tarkoittaa on se, että jos me mietimme voimavaraistavaa viitekehystä, niin on tosi tärkeä ymmärtää, että ollaan konstruktivionismin ja konstruktiivisen työskentelytavan alla, tai sen mukaisesti toimitaan. Eli ammennetaan kaikki mahdollinen aikaisemmin opittu, ja kaikki mahdollinen aikaisempi kokemus, oivallukset, ymmärrys. Kaikki se, mitä reppuun on jo kertynyt, niin lähdetään sitä katsomaan ja sitä myöskin lisäämään, kehittämään, tuomaan sinne uusia asioita. Hyvällä tavalla nivotaan siihen, mitä meillä jo on.
Toinen tärkeä lähtökohta, paitsi se, että toimitaan tämmöisen konstruktiivisen otteen kautta, on myös ohjattavan tarina. Se narratiivi, millä ohjattava tulee niihin keskusteluihin, niin se olisi se lähtökohta ja lähtölaukaus, ja sen pohjalta sitten edetään. Me emme voi koskaan etukäteen tietää, että mikä on optimaalinen tai hyvä prosessi, minkä se ohjattava tarvitsee siihen matkalle, ennen kuin me kuulemme sen tarinaa, ja sen tarinan esiin saaminen ja houkuttelu onkin aika tärkeää. Se ei välttämättä vaadi mitenkään hirmu paljon aikaa, mutta se vaatii hieman paneutumista ja syventymistä ja todella tarkkaa ja aktiivista kuuntelua. Eli siinä mielessä ohjattavan tarinan kuuleminen, ja myöskin hänelle sen kokemuksen aikaansaaminen, että hänen tarinansa on kuultu, se on todella tärkeää tässä voimavaraistavassa otteessa.
Raisa [00:03:34]: Sitten jos jotain muita elementtejä siihen prosessiin – kuitenkin kun meidän jonkinlaista prosessia ehkä tarvitsee hahmottaa, meidän ohjaajienkin – että minkälaisia palasia siinä prosessissa on ehkä hyvä pitää mielessä tai mukana. Tai ainakin välillä ehkä tsekata, että olenko minä tällaisia asioita tämän ohjattavan kanssa myöskin miettinyt, tai miten minä työskentelen sen ohjattavan kanssa, että se ohjattavan hyvä kasvu ja toimijuus mahdollistuu? Mainitsinkin jo aikaisemmin aktiivisen kuuntelun, niin tosi tärkeää on löytää semmoinen hyvä dialoginen tila. Hyvä dialogi, jossa ohjaaja ei niin sanotusti ole besserwisserinä tai tietävänä, vaan on mahdollisimman paljon ei-tietävänä. Ei-tietämisen tilasta puhutaan. Eli hän ei sinänsä lähde mestaroimaan sitä ohjattavan elämää, vaan toimii siinä matkalla kulkukaverina tai sparraajana ja keskustelukumppanina, ensisijaisesti. Sitten yksi hyvä näkökulma, jota tässä voi myöskin miettiä, että kun sillä ohjattavalla on niitä moninaisia kysymyksiä, ehkä haasteita, oman toimijuuden kanssa, niin usein siellä myöskin silloin on haastetta itsereflektion käynnistämisessä. Saattaa olla vaikka, että ei ollenkaan tiedosta eikä tiedä, että mitä on omat vahvuudet, tai sitten ei ehkä huomaa minkälaisia – voisiko sanoa – katvealueita tai sokeita pisteitä siinä omassa toiminnassa on. Silloin siinä ohjausprosessissa on ohjaajan hyvä ikään kuin tarkistaa, että miten minä toimin mahdollisimman hyvin peilinä ohjattavalleni? Mikä on hyvä hyvä tapa heijastella niitä asioita, mitä ohjattavassa herää, ja miten minä autan ohjattavaa hyvän itsereflektion äärelle?
Raisa [00:05:43]: Muita asioita, mitä ohjausprosessissa kannattaa varmasti myöskin tuumata, on se että miten minä ylipäätään autan ohjattavaa sitten jossain kohtaa, kun tilanne alkaa jotenkin selkeytyä ja näkymä kirkastua, ja sitä keskustelua on käyty jo riittävästi, ja se itsereflektiokin sieltä on jo löytynyt. Miten minä autan sitä ohjattavaani ihan myöskin ratkaisujen äärelle? Siinä tärkeää on tietenkin myös se, että ohjaaja itse tulee tietoiseksi omasta sisäisestä dialogistaan, ettei vahingossa tule syöttäneeksi ohjattavalle omia ajatuksiaan tai omia tavoitteitaan tai jotain omaa juttuaan. Vaan tulen tietoiseksi siitä, että minun mielessäni nyt, kun minä tämän ohjattavan kanssa keskustelen, niin tulee mieleen monenlaisia muita vastaavia tilanteita, ohjattavia, tapauksia, omia kokemuksia, kavereiden kokemuksia, että ne monenlaiset kokemukset meillä mielessä myöskin liikkuu. Niitä ei kannata sieltä kokonaan vaientaa, vaan niihin kannattaa tutustua ja tuumata, että mitä minä voisin niistä ehkä antaa tähän ohjattavalleni, mutta niin että se ohjattava tilaa sitä sinun reflektiota eikä niin, että sinä tuputat sitä. Sitten kun lähdetään ratkaisujen suuntaan muutenkin, niin aina kysymysten kautta. Hyvässä ohjausprosessissa on monin moninkertaisesti kysymyksiä verrattuna vastauksiin siellä ohjaajan suunnalla. Ohjaaja esittää niitä kysymyksiä, ja kysymykset saavat olla hyvinkin ratkaisukeskeisiä ja reflektiivisiä, ja sitä kautta auttaa ohjattavaa itse tutkimaan sitä, mihin suuntaan hänen olisi hyvä lähteä. Ja mitä ratkaisuja hän löytää itsestään niiden tilanteiden edistämiseen tai oman toimijuuden tukemiseen. Että ratkaisut eivät tulisi niinkään sieltä ohjaajalta, vaan ohjattava itse löytäisi niitä.
Raisa [00:07:48]: Mutta sitten me tulemme tietenkin myös siihen kysymykseen, että välillähän ohjattavalla on vaikkapa hyvinkin epärealistisia kuvitelmia, tai sanotaanko hankalia uskomuksia, omasta tilanteestaan. Ja totta kai on tärkeää, että ohjaaja on tietoinen siitäkin, että missä kohtaa tarvitaan ehkä jotain tiukempaa interventiota. Tai missä tilanteessa vaikkapa ohjaajan omaa elämänkokemusta tai sitä tietoa, mitä hänellä on esimerkiksi opiskeluun liittyvistä rakenteista, mahdollisuuksista, työelämään liittyvistä lainalaisuuksista ja mistä kaikesta onkaan tietoa kertynyt, niin miten hän sitä tietoa sopivalla tavalla palastelee sillä ohjattavalle mietittäväksi. Mutta pikemminkin siinä tahdissa, missä tahdissa ohjattava pystyy myöskin sitä tietoa vastaanottamaan. Eli prosessin pitää lähtökohtaisesti olla tosiaankin hyvin sieltä ohjattavan tilanteista, ohjattavan etenemistahdista ja valmiuksista lähtevä. Ja myöskin sitten se tavoitteen asetanta sille prosessille pitää tulla sieltä ohjattavan kokemuksista ja kokemusmaailmasta ja siitä, että mitä se hänen toimijuutensa tukeminen tarvitsee. Sen takia en mielelläni piirrä uraohjaus tai työelämäohjaus, työelämävalmennusprosesseista minkäänlaisia kaavioita tai kuvioita, vaan haastan jokaista miettimään, että mikä on sellainen kasvuprosessi, jonka ohjattava tarvitsee. Ja se on silloin se, mitä myöskin ohjaajan pitää seurata ja edistää.
Tämmöisillä ajatuksilla. Toivottavasti sait tästä jotain konkreettista, ja oikein paljon tsemppiä näihin treeneihin.
[äänite päättyy]
Ei kommentteja