Hyvinvoiva yrittäjänainen 6: Toimivan hyvinvointiryhmän rakentaminen

[rauhallista musiikkia]

Outi Pyrhönen: Tervetuloa MetroPodiaan eli Metropolia Ammattikorkeakoulun podcastien ja yrittäjänaisen hyvinvoinnin äärelle. Sarjan nimi on Hyvinvoiva yrittäjänainen. Studiossa ovat keskustelemassa minä, tämän podcastin host Outi Pyrhönen. Olen asiantuntija terveysalalta, ammatillinen opettaja. Työskentelen erilaisissa ohjauksen tehtävissä hyvinvoinnin teemojen ja yrittäjyyden äärellä Metropoliassa.

Heini Maisala-McDonnell: Ja minä olen Heini Maisala-McDonnell, myös ammatillinen opettaja. Olen taustaltani fysioterapeutti ja yrittäjä, ja työskentelen myös täällä Metropoliassa.

[rauhallista musiikkia]

Outi: Meidän aiheena tänään on pohtia sitä, miten rakentaa yrittäjänaisille suunnattu hyvinvointiryhmä, millaisista aineksista se koostuu ja muodostuu ja minkälaisia asioita kannattaa ottaa huomioon, kun asiakkaana on monia kokeneita osaavia yrittäjänaisia. Meidän hyvinvointiryhmän ideana oli vahvistaa siihen osallistuvien yrittäjänaisten hyvinvointia laaja-alaisesti. Ei siis pelkästään semmoisen perinteisen hyvinvointikäsityksen perusteella, vaan mukaan lukien myös liiketoiminnallinen hyvinvointi. Meidän lähtökohtana oli se tieto, että suurin naisista toimii yksinyrittäjinä tai pienyrittäjinä. Ja se tarkoittaa, että heillä ei välttämättä ole sellaista tukiverkostoa ympärillään, joka joku tekisi sitä samaa työtä tai olisi päivittäin läsnä. Samalla tiedettiin yrittäjäjärjestön tekemien tutkimusten perusteella, että yli puolella yksinyrittäjistä on haasteita jaksamisen kanssa. Vaikka yksinyrittäjien hyvinvointi on parantunut, siinä on silti edelleen paljon parannettavaa. Näistä lähtökohdista meidän ryhmätoimintaa lähdettiin luotsaamaan ja sitä toteutettiin yhteensä seitsemän kertaa.

Heini, me ollaan oltu työparina vetämässä hyvinvointiryhmiä. Mikä sun käsitys on siitä, että minkälaisia tarpeita yrittäjänaisilla oli? Minkälaisten tarpeiden kanssa he tulivat näihin ryhmiin?

Heini: Ehkä me opittiin tässä prosessissa se, että me ei ikinä etukäteen tarkalleen tiedetä, mitä ne tarpeet on ja sen takia tämän ryhmän suunnitelman täytyy olla hyvin joustava. Elikkä joka kerta kun me aloitettiin ryhmä, se oli aina erilainen. Me kartoitettiin niitä tarpeita, mutta hyvin vahvastihan sieltä nousi esiin aina tukiverkoston, työyhteisön puuttuminen, yksinäisyys siinä mielessä, että pohtii yrityksen asioita yksin ja sellaista, että pystyisi vuorovaikutteisesti pohtimaan yritykseen ja muutenkin elämään liittyviä asioita, koska se työn ja muun elämän raja-aita on hyvin häilyvä yrittäjänä.

Outi: Meidän ryhmissä oli kahtalaisia teemoja. Toiset oli niitä henkilökohtaisempia teemoja. 

Heini: Kyllä.

Outi: Jaksamista, työn ja perheen ja ylipäätään ajankäytön hallitsemista ja työn ja perheen yhdistämisasioita. Ja samanaikaisesti koko ajan läsnä oli se yritys, yrittäjyys ja sen yrityksen hyvinvointi, joka tarkoitti sitä, että jatkuva kehittämisen ote oli läsnä niissä meidän keskusteluissa. Meidän yrittäjänaiset halusivat paitsi pohtia sitä omaa hyvinvointia myös sitä, että miten sitä omaa yritystä voisi viedä eteenpäin, jotta se olisi kokonaisvaltaisesti oman elämänkin kannalta toimiva ratkaisu.

Heini: Ja usein kun on yksinyrittäjä tai pienyrittäjäkin, on niin yksin sen yrityksen kanssa, että on hyvä olla ihmisiä, joiden kanssa voi peilata niitä omia ajatuksiaan ja saada palautetta. Ja ehkä näiden ryhmien rikkaus oli se, että nämä yrittäjänaiset olivat hyvin eri aloilta. Mun mielestä se toi siihen lisävoimaa. Jokainen pystyi hyvin avoimesti kertomaan liiketoiminnastaan ja saada mielipiteitä täysin tuorein silmin ja korvin. Saivat mielipiteitä ihmisiltä, jotka katsovat ehkä asioita hyvin eri kannalta ja kuulivat eri asioita kuin ehkä joku, joka olisi ollut samalla alalla.

Outi: Mm. Näiden meidän kokemusten perusteella ne on ne verkostot, mitkä on tärkeitä. Se yhdessä oleminen, yhdessä jakaminen sekä omien että yrityksen asioiden ja riippumatta siitä, mikä se tausta kullakin oli, että miltä toimialalta esimerkiksi siihen ryhmään tuli. Mehän luotiin tähän sellainen rakenne, ja ainakin itse näen, että tämmöisen hyvinvointiryhmän vetämisen yksi tärkeä edellytys on se, että sillä on olemassa oleva rakenne. Siitä huolimatta, mitä me äsken puhuttiin, että meidän piti olla ja pitää olla joustavia ja antaa tilaa sille, mitä ne ihmiset itse tuottavat ja tarttua niihin asioihin, selvittää tarpeita heti siinä ryhmän alussa. Mutta samanaikaisesti meillä pitää olla mielessä joku rakenne, jolla me edetään, että se ryhmätapaaminen on myös suunnitelmallinen.

Heini: Kyllä ja tätä suunnitelmaa voi johtaa ja noudattaa eri tavoin. Mehän tehtiin valinta, että me oltiin hyvin keskellä tätä ryhmällä, keskeltä johtamista tai fasilitointia. Ehkä enemmänkin fasilitointi kuin johtamista. Tämmöinen arvoasetelma oli, että me oltiin siinä ryhmässä tavallaan myös mukana. 

Outi: Paitsi fasilitoijia osittain myös mukana olevia ja itsenämme siinä keskustelussa omalla taustallanne mukana.

Heini: Ja meillä molemmilla kuitenkin on yrittäjätausta, niin nämä huolet ovat hyvin tuttuja meille ja resonoivat. Me oltiin tavallaan sisällä myös siinä aiheessa eikä vain ulkopuolisena tarkkailijana.

[rauhallista musiikkia]

Outi: Ryhmän toimintana ajattelen, että sellainen joustavuus oli se, mistä jo aikaisemmin mainitsin, että siellä sen valmiin suunnitellun rakenteen sisällä tapahtui itse asiassa aika paljon muutoksia. Jollain tavalla on hyvä olla valmis siihen, että sieltä ryhmästä saattaa nousta kaikkea sellaista, joka itse asiassa ohittaa sen oman suunnitelman siitä huolimatta, että sillä tapaamisella on tuttu rakenne. Eli joka kerta me elettiin niitä asioita, mitä yrittäjänaiset siihen tilanteeseen toivat ja oltiin valmistauduttu niin, että joko se tapahtuu meidän ennakkosuunnitelman mukaisesti se rakenteellinen toteutus tai sitten jos sieltä nousee jotain sellaista, johon on tarpeen pysähtyä enemmän, sitten me pysähdyttiin siihen.

Heini: Meillähän oli usein suunnitelma A, suunnitelma B ja suunnitelma C, ja kuunneltiin hyvin herkällä korvalla, että mikä kulloinkin oli ehkä semmoinen pinnalle tuleva aihe ja teema.

Outi: Keskeiseksi näyttäytyi myös se aika, että sille keskustelulle ja yhdessä ololle oli riittävästi aikaa. Eli meillähän se rakenne oli sillä tavalla suunniteltu, että me virittäydyttiin yhdessä siinä alussa sellaisen yhteisen kohtaamisen hetken kautta. Ja sen jälkeen meillä oli usein jotakin teemaa, joka oli kenties noussut silloin ensimmäisen kerran tarvekartoituksen yhteydessä taikka sitten noussut edellisellä kerralla keskeiseksi.

Heini: Kyllä.

Outi: Tämän jälkeen meillä oli hyvin monessa tapaamisessa vertaissparrausta, josta voidaan kohta tarkemmin puhua. Ja sitten me päätettiin se vielä sellaiseen yhteiseen yhteen vetävään kohtaamiseen ja pohdittiin seuraavan viikon teemaa. Eli hyvin selkeä samanlainen rakenne, mutta se sisältö muuttui ja vaihteli hyvin paljon.

Heini: Me tarkoituksenmukaisesti välteltiin sitä, että tästä ei tullut luentomaisia. Se oli oikea sana, kun käytit, että virittäydyttiin. Ei käytetty virallista alustusta, vaan virittäydyttiin.

Outi: Virittäytyminenhän voi olla tosi monenlaista. Tärkeintä on se, että se on osallistujiensa näköistä ja hyväksymää ja jollain tavalla turvallista ja helppoa se osallistuminen.

Heini: Ja luonnollista.

Outi: Juuri näin. Ei tarvitse tietää erityisesti mistään asiasta erityisen paljon, jotta voi osallistua siihen alun keskusteluun tai kohtaamiseen, vaan se voi olla myös ihan kuulumisten vaihtoa ja sellaista pysähtymistä jokaisen osallistujan ääreen. Meilläkin se kohtaaminen vaihteli joka kerta, että minkälaista sisältöä siihen valmisteltiin.

Heini: Tärkeältä tuntui, että jokainen sai mahdollisuuden tulla kuulluksi. Ja kyllähän näihin tapaamisiin välillä erityisesti sisältyi koko tunneskaalaa myös. Se ympäristö oli turvallinen, että myös se mahtui siihen tapaamiseen.

Outi: Teemoitetun keskustelun osuuskin on tärkeä. Siinä keskustelun sisällä tulee sellaisia asioita, joita osallistujat ovat kokeneet siinä alkuvaiheessa tärkeiksi omalle hyvinvoinnilleen. Mehän ei otettu tähän sellaista luennoivaa lähestymistapaa, vaan me nimenomaan muodostettiin keskustelu esimerkiksi hyvinvointiteemoista, itsensä johtaminen. Haettiin niitä vastauksia enemmän osallistujista itsestään kuin että me oltaisiin tuotu siihen varsinaisesti ulkopuolelta jotakin viisautta. Ja näyttää siltä, että se ryhmä kykenee ja pystyy ja todella heillä on ne avaimet.

Heini: Hehän olivat tässä asiantuntijoita.

Outi: He olivat tässä asiantuntijoita.

Heini: Ja kunnioitimme sitä, että he olivat asiantuntijoita ja heillä oli paljon annettavaa tälle ryhmälle. Tämä olikin yksi palaute, joka saatiin osallistujilta, että he kokivat sitä mukavaksi, että he jollakin tavalla pystyivät auttamaan toista yrittäjänaista ehkä kertomalla omia toimintatapojaan tai ideoitaan ja kannustamalla.

Outi: Hyvinvointiteemoihin keskittyminen siis sen sijaan, että se olisi luentoa, se voi tapahtua keskustelulla, se voi tapahtua osallistujien asiantuntijuutta hyödyntämällä enemmin kuin ulkoa tuodulta varsinaiselta luennolta. Sinne voi tuoda jonkun idean tai jonkun uuden ajankohtaisen ajatuksen.

Heini: Niin.

Outi: Mutta se riittää aktivoimaan tällaista ryhmää, jolla on paljon kokemuksia ja näkemyksiä asioista.

[rauhallista musiikkia]

Outi: Meidän sparraustuokiot olivat merkityksellisiä. Sparrauksessa olennaista näyttää olevan se, että ottaa toisaalta tukevan ja toisaalta eteenpäin auttavan otteen siihen sparrattavan kertomukseen, joka voi olla esimerkiksi yritystarina tai tähän mennessä koettu yrityskokemus ja siihen liitetty toive, miten tästä eteenpäin. Ryhmä voi auttaa omalla läsnäolollaan löytämään uudenlaisia näkökulmia siihen asiaan, minkä osallistuja tuo siihen ryhmään.

Heini: Ulkopuolisen esittämä kysymys tai kysymykset voivat auttaa yrittäjää tarkastelemaan omaa yritystään tai tiettyä toimintaa vähän toisesta näkökulmasta. Elikkä kun joku kysyy jonkun kysymyksen, se saattaakin tuoda huomattava vastauksen ja kehittävän vastauksen ja viemään asioita eteenpäin. Se ei välttämättä aina tartte olla kehitysehdotus tai kommentti, vaan myös se, että oletko ajatellut… tai mitä… Tarkentavakin kysymyskin voi olla hyvin kehittävää.

Outi: Ja ylipäätään se, että voi kertoa omasta tekemisestään ja saada siitä palautetta, että toiset näkevät, mitä mä teen. Toiset ymmärtävät, mitä mä teen ja jopa arvostavat sitä, että mä olen tehnyt tällaisia asioita ja että siitä palautetta. Se on näyttäytynyt valtava tärkeänä.

Heini: Ja se voi olla hyvin voimaannuttavaa ja myös voi selkeyttää sitä omaa ajatusmaailmaa, kun se täytyy esittää jollekin toiselle.

Outi: Tällehän edellytys on se, että se ryhmän ilmapiiri ja että osallistujat kokevat toisensa turvallisiksi ja heidän lähestymistapansa kannattelevaksi.

Heini: Niin.

Outi: Mitä sä tästä ajattelet?

Heini: Tämä ilmapiiri ja tunnelmahan on täysin olennaista tähän, ja se lähtee ihan siitä ensimmäisestä hetkestä. Ja ehkä se, että kun me otettiin se näkökanta, että me ollaan tavallaan ryhmän keskellä, ollaan siinä mukana, ollaan haavoittuvia, voidaan kertoa omista kokemuksista, haasteista. Tiedetään, mitä kaikkia haasteita voi olla. Ehkä se asettaa jo semmoisen alkutunnelman, että voi vapaasti kertoa kipeistä asioista, mutta myös kuultiin voittotarinoita.

Outi: Alkutunnelman mainitsit, ja pidän sitä tosi tärkeänä. Se alkaa jo siinä, kun ihmiset kutsutaan sinne ryhmään, heidät hyväksytään esimerkiksi ilmoittautumisen perusteella. Se tunnelman luominenhan alkaa jo siinä hetkessä jopa siinä kutsussa, millä kutsutaan, mutta erityisesti siinä ensimmäisessä kohtaamisessa riittävä ajankäyttö. Ensimmäisellä kohtaamisella voi olla tarve, että siinä käytetään vähän enemmänkin aikaa kuin muilla kerroilla ja keskitytään nimenomaan siihen tunnelman luomiseen enemmän kuin välttämättä siihen sisällölliseen asiaan.

Heini: Meillähän oli joka kerta ensimmäinen tapaaminen pidempi, ja huolehdittiin niin, että jokainen osallistuja sai tilaa. Elikkä yksittäinen osallistuja ei pystynyt viemään kaikkea tilaa. Yritettiin luoda semmoisen tasapuolisuuden tunne, että jokainen osallistuja on yhtä tärkeä.

Outi: Tässä ajattelen, että fasilitaattorin rooli on tärkeä. Hän huolehtii siitä, että se keskustelu pysyy sillä tavalla dialogisena, että jokaisella on mahdollisuus ja tila osallistua. Koska me ollaan kaikki erilaisia siinä, miten me liitytään keskusteluun, miten paljon otetaan tilaa, miten paljon käytetään tilaa ja otetaan muita mukaan, fasilitaattorin roolina on varmistaa se, että hiljaisempikin pääsee mukaan ja toisaalta rajata ehkä sitten niitä puheenvuoroja, jotka vievät paljon tilaa muilta.

Heini: Niin, ehkä tarvittaessa rohkaista ja tarvittaessa rajata. Sillä periaatteella.

Outi: Nostaisin kyllä tällaisen ryhmän vetämisessä psykologisen turvallisuuden hyvin keskeiseksi, toki myös luottamuksellisuuden. Luottamuksellisuusasiat on tärkeä käydä ensimmäisessä tapaamisessa läpi. Psykologinen turvallisuus puolestaan se, että voi tulla paikalle luottavaisena sellaisena kuin on ja pelkäämättä kertoa niistä asioista, mistä haluaa kertoa. Toki jättää myös kertomatta, jos ei halua keskusteluun osallistua. Aika paljon olen pohtinut sitä, että mistä se turvallinen tila löytyy tai miten se syntyy. Ainakin yhtenä pidän juuri sitä fasilitaattoreiden roolia, että he pitävät sen keskustelun tasapuolisena, mahdollistavat kuuntelun ja toisaalta myös ovat siinä, jos ei nyt esimerkkeinä niin ainakin toimivat itse niiden periaatteiden mukaan tietoisena omasta roolistaan ja omasta paikastaan siinä ryhmässä.

Heini: Tällaisessa ryhmässähän kuuntelu on vähintään yhtä tärkeää kuin puhuminen. Ehkä ryhmän rakentuessa myös opittiin tässä se, että koko on hyvin ratkaiseva. Elikkä siinä on tietty raja, jos osallistujamäärällä mennään sen yli, siitä häviää semmoinen tietty yksilöllisyys ja henkilökohtaisuus. Ja ehkä se psykologinen turvallisuuskin vähenee, jos ryhmä on liian iso.

[rauhallista musiikkia] 

Outi: Yhtenä meidän periaatteena taustalla vaikutti ratkaisukeskeinen viitekehys. Meidän ajatuksena ryhmänvetäjinä oli, että meillä oli luottamus siihen, että me pystytään siellä ratkomaan asioita, joita eteen tulee ja että me emme pelkään, minkälaisia asioita siellä nousee esille.  

Heini: Niin.

Outi: Ja että meidän tehtävämme on auttaa ja olla mukana luotsaamassa näitä yrittäjyyspolkuja eteenpäin myönteisellä otteella, voimavaroja ja onnistumisia erityisesti esille nostaen siitä huolimatta, että siellä tuli myös muita kokemuksia esille. Tätä kyllä pidän sen ilmapiirin kannalta aika oleellisena, että kyseessä on ryhmätoiminta, jossa etsitään niitä toimivia asioita ja korostetaan niitä. Toisella tavalla toimien se ryhmän ilmapiiri saattaisi joskus jäädä aika raskaaksikin.

Heini: Tässähän oli nimenomaan voimaannuttaminen ja tietty positiivisuus taustalla ja niin kuin sanoit ratkaisujen löytäminen. Elikkä ei keskitytty vain niihin haasteisiin, toki niitäkin pystyi sanottamaan, vaan että mitä ratkaisuja niihin voi löytää. Ja jokainen pystyi siihen omia kokemuksiaan.  

Outi: Kyllä ja se ratkaisukeskeisyyshän ei tarkoita sitä, että huomattaisi niitä asioita, mitkä on vaikeita tai ehkä koetaan ongelmallisiksi, mutta sellaista tunnustelevaa ja rohkaisevaa tapaa toimia, että silloin kun se on mahdollista ja tuntuu luontevalta, voidaan lähteä katsomaan, että voidaanko tätä asiaa jotenkin katsoa toisella tavalla tai voidaanko tähän löytää jotain yllättäviä ulospääsyjä, jotta se toiveikkuus siellä taustalla säilyisi.  

Heini: Ja haasteissahan on se, että kun ne sanottaa, niistä tulee jotenkin pienempiä. Jos niitä on yksinään pohtinut, niin sitten kun sen pystyy sanottamaan ja siitä kertomaan, puhumaan, vuorovaikutteisesti asiasta keskustelemaan, jotenkin niiden merkitys pienenee ja siihen löytyy mahdollisuus ratkaisuun.

Outi: Tämähän koskee myös virheitä. Mehän myös opittiin toistemme virheistä, koska yrittäjän polulla tulee monenlaisia asioita vastaan ja aina ne siinä hetkessä tehdyt ratkaisut eivät ole välttämättä niitä, mitä jälkikäteen katsottuna vois parhaimmillaan tehdä. Tällaisiakin kokemuksia me jaettiin ajatuksella, että moka on kuitenkin mahdollisuus ja että siitä voidaan jatkaa ja toimia toisin ja myös oppia. Sitähän se parhaimmillaan myös on ryhmässä keskustelu, että toisten kokemukset tulevat osaksi omaa kokemusmaailmaa ja niistä oppii jotakin uutta.  

Heini: Tämähän on jännä tämä suomen kielen ilmaisu ”yrittäjä”, jos verrataan muihin kieliin. Sehän kuvaa sitä jatkuvaa yrittämistä. Joskushan me voitaisi kutsua yrittäjiä myös onnistujiksi. Siinä olisi vähän [naurahtaa] positiivinen kuvaus, mutta verrattuna tosissaan muihin kieliin, tämä suomen kielen ilmaisu… Yrittäjyys on jatkuvaa yrittämistä ja virheiden kautta oppimista.  

[rauhallista musiikkia] 

Outi: Tämän kokemuksen perusteella, Heini, mitä näistä hyvinvointiryhmistä sulle syntyi, mitä ajattelet siitä, että minkälaiset tekijät muodostavat onnistuneen ohjaajakokemuksen tämäntyyppisessä ryhmässä? 

Heini: Ehkä se on se, että hyväksyy alusta pitäen joustavuuden ja muuttumisen mahdollisuuden. Arvostaa osallistujia ja heidän tietämystään ja tulee tavallaan siihen mukaan. Ehkä siinä täytyy myös uskaltaa avautua itsekin. Se on sitä tunnelman luomista ja sitä turvallisen tunteen luomista, jos ohjaajat uskaltavat tavallaan avautua myös siinä tilanteessa ja myös osallistua sen fasilitoinnin lisäksi. Se on ehkä semmoinen, mitä itse ajattelen, että olisi semmoinen perusedellytys. Ainakin tämä kokemus on ollut todella positiivinen ihan omaltakin kannalta ja oppinut valtavasti. Lähtee sillä asenteella, että on itse myös oppija.  

Outi: Hyvin samalla tavalla koen ja ajattelen, Heini, kuin sä kuvasit. Nämä rakenteet, mistä puhuttiin, että siellä on tietyt asiat, jotka säilyvät. Ne ovat tärkeitä. On hyvä, että on joku työkalupakki, mistä on käyttää erilaisia lähestymistapoja eri teemojen kanssa esimerkiksi. Mutta sitten lopulta kuitenkin se, että on osa sitä ryhmää ja aidosti läsnä siinä kuuntelemassa, kommentoimassa, reflektoimassa, oppimassa, se on se, miten se ryhmä aidosti syntyy. Siihen syntyy se sellainen vertaisuuden tunnelma.  

Heini: Ehkä siinä osallistujat peilaavat myös siihen ohjaajaan, tavallaan mallintavat myös sitä toimintatapaa. Mehän ollaan oltu sillä lailla ringissä mukana ihan kuvainnollisesti ja myös käytännössä. Ei olla seisty ryhmän edessä.  

Outi: Kiitos Heini, että tulit keskustelemaan hyvinvointiryhmän toteuttamisesta kanssani tähän podcastiin. Jatkamme seuraavassa podcastissa hyvinvointiryhmätoiminnan erityispiirteistä, jotka tässä tapauksessa ovat kaksikielisyys ja erityisesti ohjaajan taitovaatimukset. Kiitos Heini, että tulit puhumaan kanssani yrittäjänaisen hyvinvoinnista ja kiitos sinulle kuulijana, että olit mukana. Podcastsarja Hyvinvoiva yrittäjänainen on tuotettu osana Oona 2.0 – Yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta ESR-hanketta.  

[rauhallista musiikkia]