Tarinoita yhteiskirjoittamisesta 2: Tapahtumasta yhteistä ymmärrystä
Miten osallistumien ammattilaistapahtumaan muotoutuu yhteiseksi ymmärrykseksi kirjoittamalla? Siitä kertovat asiantuntija, projektipäällikkö Anniina Honkonen Laurea-ammattikorkeakoulusta ja lehtori ja tiimiesihenkilö Jennie Nyman Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Kuulemme myös mitä Anniina ja Jennie ovat oppineet toisiltaan ja mistä he haaveilevat julkaisun tekijöinä seuraavaksi.
Keskustelua johdattelee Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin.
Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcastissa korkeakoulujen asiantuntijat ja heidän kumppaninsa pohtivat mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Entä millaisia yhteistyön kiperiä tilanteita voi syntyä?
Tämä podcast on julkaistu avoimella Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen (CC BY-ND) -lisenssillä.
Käsikirjoittajat: Riikka Wallin & Anna Laakkonen
Kuva: Riikka Wallin
Tallenteen kesto: 22:56 minuuttia
Podcast tiedostona: Lataa omalle laitteellesi (21.0MB)
MetroPodian RSS-syöte: RSS
[Alkumusiikki, musiikki vaimenee taustalle]
Riikka Wallin: Tervetuloa MetroPodiaan kuulemaan tarinoita yhteiskirjoittamisesta. Me keskustellaan vieraiden kanssa siitä, mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Pohdimme myös yhteistyön kiperiä tilanteita. Mä olen Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin ja mä luotsaan näitä keskusteluja
[musiikki vaimenee]
Riikka: Mulla on täällä vieraana asiantuntija, projektipäällikkö Anniina Honkonen Laurea-ammattikorkeakoulusta ja lehtori ja tiimiesihenkilö Jennie Nyman täältä meiltä Metropoliasta. Tosi kivaa, että pääsitte tänne mun kanssa juttelemaan yhteiskirjoittamisesta. Te olette yhdessä kirjoittanut artikkelin, jonka nimi on Työhyvinvointi koostuu toisen kohtaamisesta, tunteista ja muutoksien hyväksymisestä. Ja se kokoaa teidän oppeja yhdestä ammattilaistapahtumasta, jossa te kävitte yhteisen hankkeen tiimoilta. Kuinka hyvin te tunsitte siinä vaiheessa, kun te lähditte kirjoittamaan tätä artikkelia? Haluatko sä vaikka aloittaa Anniina?
Anniina Honkonen: Joo. Yritän laskea kuukausia. Me ei nimittäin tunnettu kuin muutama kuukausi, mä olin aloittanut tässä Eloisa-hankkeessa hanketyöntekijänä syksyllä, ja sitten tämä tapahtuma oli maaliskuussa. Eli puolisen vuotta.
Riikka: Ja koitteko, että kuitenkin se oli ihan hyvä, että te vähän tunsitte siinä vaiheessa, kun te lähditte kirjoittamaan?
Jennie Nyman: Joo, no ehdottomasti. Ja se tapahtuma, missä me käytiin, niin siellähän myös päästiin tutustumaan toisiimme paremmin. Se oli kuitenkin semmoinen vapaamuotoisempi tilaisuus, joka kesti melkein koko päivän, niin siellä oli mahdollisuus sitten tutustua paremmin. Ja se auttoi kyllä mun mielestä siihen kirjoittamiseenkin.
Riikka: Kun porukalla päätetään tutkimus- tai kehittämishankkeessa, että lähdetään johonkin ammattilaistapahtumaan, niin siinä on tavoitteena yleensä aina jotenkin se, että halutaan oppia uutta siihen hankkeen aiheeseen liittyen. Niin miten tämä artikkelin yhteiskirjoittaminen sitten vielä tuki sitä yhteisen oppimisen kehittymistä siinä?
Jennie: Ainakin se, että päästiin silloin käymään tarkemmin läpi sitä, mitä me oltiin koettu sen päivän aikana. Ja kerrattiin vähän niitä aiheita ja tutustuttiin vähän tarkemmin siihen sisältöön, mitä sen päivän aikana oli tullut. Ja sitten siitä kun teki sen ikään kuin yhteenvedon ja mietti niitä omia kokemuksia siitä päivästä, niin siitä ainakin itse koin, että mä opin myös jonkin verran sitten lisää.
Anniina: Kyllä. Ja sitten se, että tapahtumassa oli tavallaan paljon yhtä aikaa eri ohjelmia, niin mehän myös vähän jakaannuttiin siellä, että mä menin kuunteleen tietyn puheenvuoron ja sitten taas Jennie toisen. Niin sitten pystyi siinä hyvin yhdessä jakamaan sitä, missä ei itse ollut paikalla, niin pystyi oppimaan sitten siitäkin toisen mukana olleesta. Niin tavallaan siinä sai lisää sitä kokemusta ja tietoa ja oppia.
Riikka: Tällaisia tapahtumista lähtöisin olevia artikkeleita, niin niitähän tehdään aika usein sillein aika nopsaan. Ja tavallaan tarkoituksena onkin nopeasti sisäistää ja ottaa sitä oppia hyödyksi siihen hanketyöhön. Niin kuinka nopeasti te lähditte sitten sen tapahtuman jälkeen työstämään tätä artikkelia?
Anniina: Oikeastaan samana päivänä jopa. Tapahtuman jälkeen me taidettiin mennä yhdessä lounaalle ja vähän siinä samalla jo juteltiin, että mitä oppeja sieltä on tullut ja miten ne voitaisiin kirjoittaa. Ja mietittiin vähän sitä, että mitä tehdään ja mitkä on ne seuraavat stepit. Niin oikeastaan saman tien, koska siinä ei tainnut mennä kuin kuukausi, niin sitten se oli jo se meidän teksti julkaistu. Että se oli hyvinkin nopealla tahdilla. Toki kun hankekin eteni nopeassa tahdissa ja meillä oli tämä meidän isompi yhteisjulkaisu samaan aikaan työn alla, niin tämä oli rykäistävä vähän kerralla kokoon siinä mielessä.
Riikka: Sä sanoit, että kuukaudessa, niin sehän on ihan sillein aika nopeakin aikataulu. Riippuen tietenkin vähän julkaisukanavasta ja tekstityypistä. Mutta miten te varasitte sitä aikaa ja miten te työskentelitte nyt siitä tapahtuman ja sitten sen julkaisuhetken välillä?
Anniina: Jos mä oikein muistan, niin taidettiin tehdä niin, että mä varmaan aloitin sen kirjoittamisen ja loin meidän sen tiedoston. Ja vähän sinne kokosin niitä omia ajatuksiani ja sitten jaoin sen Jennielle, että pääsee mukaan kirjoittamaan sitä sitten ja lisäämään sinne niitä omia ajatuksia. Ja meillä oli mukana siellä tapahtumassa kolmaskin meidän hankkeen työntekijä, niin hänkin pääsi sitten sitä lukemaan. Mutta hän totesi, että hänellä ei ole siihen nyt aikaa kirjoittaa, että hän jätti sen meille. Sanoi, että me saadaan samat asiat ulos kuin mitä hänkin sitten. Mutta hän pystyi lukemaan sen ja kommentoimaan sitten halutessaan.
Riikka: Ja oliko teillä jotain semmoisia, että ihan yhteisesti olitte sen dokkarin äärellä vai teittekö te vuorotellen? Vai miten se organisoitui?
Jennie: No siis me tehtiin kyllä vuorotellen. Että meidän fyysiset tapaamiset on niin harvassa ja sitten ei sovittu myöskään mitään tämmöistä etätapaamista siihen. Mun mielestä me saatiin oikein hyvin toteutettua, vaikka me kirjoitettiin vuorotellen.
Riikka: Vähän semmoinen vetoketjumalli niin kuin tuolla, kun kehälle ajetaan. [naurahtaa]
Jennie: Kyllä, samalla tyylillä. Ehdottomasti.
Anniina: Kyllä. Ja saattoi olla, että meillä oli sitten joku tämmöinen yhteinen hankkeen tapaaminen kyllä sen kirjoittamisprosessin aikana, niin me siinä sitten vähän juteltiin ohimennen siitä. Mutta ei erillistä tapaamista.
Riikka: Miten tämä teistä tukee sitä jotenkin yhteisen ymmärryksen syntymistä, että vuorotellaan sen tekstin äärellä?
Anniina: Mun mielestä se ainakin tukee sitä hyvin. Koska kun sinne saa kirjoittaa omassa rauhassa omat ajatukset ja sitten toinen pääsee niitä lukemaan, niin sitten pystyy siinä ehkä jotenkin, että rauhassa lukee sen, mitä toinen on kirjoittanut ja ajatellut, niin ehkä vielä paremmin siihen pystyy keskittymään ja pohtimaan sitä siinä. Kun että sitten vaan, että kun keskustelu yleensä rönsyilee ja se menee… Niin tavallaan siinä pystyy vaan keskittymään siihen lukemiseen ja siihen, mitä toinen on sanonut.
Jennie: Joo. Ja mä haluaisin lisätä vielä sen kyllä tuohon, että sitten oli niin ihailtavaa, kun mä huomasin, että oi miten Anniina on osannut hienosti kuvailla ja miten hän on poiminutkin sieltä niitä hyviä asioita, että olipa hyvä. Ja siihen pystyi sitten ne omat näkökulmat vielä lisäämään. Niin mä ajattelen kanssa, että on helpompi rauhassa kirjoittaa. Mä olen tosi huono kirjoittaan, jos joku istuu vieressä ja pitäisi sillä tavalla yhdessä lähteä kirjoittamaan. Niin sitten tuntuu, ettei saa tuotettua sitä tekstiä samalla tavalla.
Riikka: Toi on ihanaa, kun sä sanoit, että tavallaan mä löydän tuosta sen, että sä olet oppinut siitä aiheesta Anniinalta, kun sä sanot, että oli ihana huomata, mitä asioita Anniina nosti esille. Ja siitähän siinä on myöskin just kyse, että on sitä yhdessä oppimista sen kirjoittamisen kautta.
Anniina: On. Ja sitten siinä on myös ehkä se, mitä toisilta kollegoilta on kuullut, että joillakin on myös sitten se valkoisen paperin kammo. Että tavallaan se kirjoittamiseen lähteminen on se iso kynnys. Niin sitten ehkä auttaakin, kun joku on jo kirjoittanut sinne jotakin, niin sitten se ei ole se tyhjä paperi, mihin pitäisi nyt alkaa suoltaa sitä omaa ulosantiaan. Vaan että siellä on jo joku kirjoittanut jotakin, niin sitten siellä on niitä kohtia, mihin voi tarttua. Ja siihen voi sitten lisätä sen oman juttunsa.
Riikka: Toi on hyvä pointti, että miksi kannattaa lähteä kirjoittamaan nimenomaan yhdessä jonkun kanssa.
[vauhdikasta musiikkia, musiikki vaimenee]
Riikka: Ymmärsinkö mä oikein, että kun sä sanoit, että teillä oli se isompi julkaisu tässä samaan aikaan tekeillä, niin oliko tämä siis se hankkeen loppujulkaisu?
Anniina: Joo.
Riikka: No niin. Eli mulla olikin täällä jo ajatuksena, että miten tämä tuki sitä, kun teillä oli sitten kuitenkin siinä hankkeen loppujulkaisussa, joka oli artikkelikokoelma, niin vähän erilaiset roolit. Että sä olet Jenni ollut siinä kirjoittamassa. Mutta Anniina, sähän vedit sitä koko tuotantoprosessia ja myöskin toimit sisällöllisesti toimittajana siinä teoksessa. Niin auttoiko se, että te olitte tehnyt myöskin tätä artikkelia, niin sen loppujulkaisun prosessia?
Anniina: Mun mielestä auttoi. Ja itse asiassa molemmin päin auttoi. Koska sitä loppujulkaisuahan tehtiin jo siinä vaiheessa, niin mä myös olin jo päässyt lukemaan Jennien tekstiä ennemmin sen loppujulkaisun ohessa. Niin mä myös vähän tiesin, että miten toinen kirjoittaa ja mikä hänen se tyylinsä on. Niin oli helppo siihen sitten mukauttaa sitä omaa tyyliä myös.
Jennie: Joo. Ja jotenkin mä itse ajattelen kanssa, että kun oppi tutustumaan toiseen ja sitten tietää, miten toinen toimii ja on vaikka sen kirjoittamisprosessin äärellä, niin sitten oli helpompi kanssa kommunikoida sen artikkelikokoelmaprojektin kanssa. Että se kommunikaatio siinä ja vuorovaikutus oli sujuvampaa. Ehkä mä sanoisin näin.
Anniina: Niin ja tavallaan siinä on semmoinen rentous sitten jo myös.
Jennie: Niin.
Anniina: Että uskaltaa myös sanoa, että hei mä olen tästä nyt tätä mieltä ja mä näkisin, että tuon voisi kirjoittaa näin. Tai tuossa kohtaa voisi käyttää tällaista tyyliä tai tekniikkaa tai kuvaa tai jotain muuta. Että ylipäätänsä kaikessa kirjoittamisessa, mitä enemmän tekee yhdessä, niin siihen hitsautuukin ja siihen muovautuu, niin se on aina helpompaa.
Riikka: Niin ja se tavallaan on ehkä helpompaa muotoilla sellaiselle kollegalle, jonka tuntee niin, että tietää miten joku henkilö vastaanottaa palautetta parhaiten.
Jennie: Joo. Ja oli kyllä tosi rento ja mukava prosessi toimia Anniinan kanssa. Ettei tullut semmoista kynnystä etteikö olisi uskaltanut kysyä tai just ihmetellä asioita. Vaan aika matalalla kynnyksellä mä olin ainakin muistaakseni yhteydessä aina.
Riikka: Jos ajatellaan noin yleisesti, niin mikä teistä edistää semmoista sujuvaa yhteiskirjoittamista? Onko avain esimerkiksi se, että tuntee toisen henkilön?
Anniina: No on se aika tärkeä siinä mielessä jotenkin omasta mielestä ainakin, että sitten vähän kun tietää sitä persoonaakin ja tietää ihmistä, ja tietää hänen ajattelutapojaan, niin siinä pääsee jotenkin sillein nopeammin siihen kirjoittamisenkin alkuun. Että tavallaan kun tämä suomalainen small talk on niin vähäistä, niin tavallaan kun se on hoidettu jo pois alta [naurahtaa], niin siinä myös pääsee sitten siihen asiaankin. Ja sitten myös tosiaan se, että osaa rohkeammin ja pystyy rohkeammin sitten sanomaan, että mä olen tätä mieltä. Ja mä ajattelen, että voitaisiin tehdä näin ja muuta. Ja sitten tietää toisen sen ehkä kirjoitustyylin tai sen tavan tehdä sitä. Että toinen tykkää kirjoittaa aamusella ja toinen tykkää enemmän, herää vasta silloin iltapäivällä -tyyppisesti tai muuta. Että myös se, että miten toinen kirjoittaa. Että haluaako ensin tehdä sinne listan asioista ja sitten vasta lähteä ne avaamaan. Vai onko joku, joka suoltaa ne suoraan ne asiat sinne tai muuta.
Riikka: Mitä sä Jennie ajattelet, että onko muita asioita, jotka edistää sitä yhteiskirjoittamista? Varsinkin sitä sujuvaa yhteiskirjoittamista.
Jennie: Joo. Mä ajattelen, että siinä täytyy ehkä joskus itsensä kanssa harjoitella sitä, että löytää sen rohkeuden antaa toisen lukea tämmöistä tekstiä, mikä ei ole valmista vielä. Että mä olen itse ainakin saanut aika paljon harjoitella sitä silloin kun aloitin kirjoittamaan. Erityisesti kun suomi ei ole mun ensimmäinen kieli, niin silloin kun mä aloitin suomeksi kirjoittamaan enemmän, niin se oli aika jännittävää. Ja sitten se, että jos jonkun tekstin toimittaja, tai kenen kanssa nyt työskentelikään silloin alkuun, niin jos huomasi, tai kun huomasi, että hän on ihan, että se on ihan ok, vaikka sinne tulee niitä kirjoitusvirheitä. Tai ei tarvitse osata ilmaista kaikkia asioita niin sataprosenttisen hyvin, vaan että se tuki tulee sieltä. Niin sitten oppii siihen. Niin sillä, jos nyt voidaan puhua vaikka toimittajasta, niin hänen rooli on kyllä tosi tärkeä. Mä ajattelen, että Anniina tekee kyllä loistavaa työtä siinä, että on se matala kynnys olla tekemisissä. Ja mulla on siis kynnys madaltunut ihan tosi paljon siihen kirjoittamiseen näitten vuosien aikana, kun on saanut kirjoittaa niin paljon. Ja ei enää tunnu pelottavalta. Että sitten pitää vaan kirjoittaa paljon. Ja sitten oppii siihen, että siihen keskeneräiseenkin tekstiin on ihan mielekästä saada niitä kommentteja.
Riikka: Mä tunnistan kanssa tuon kieliasian, kun mä olen kaksikielinen. Ja mulla koulusivistyskieli on ruotsi. Ja ennen kuin mä tulin Metropoliaan, niin tein paljon töitäkin ruotsiksi tai kaksikielisesti. Ja sitten kuitenkin on julkaisuasiantuntijana töissä ja pääkielenä suomi. Niin kyllä mullakin, kyllähän se on kehittynyt koko ajan. Ja sitten mä huomaan myöskin sen, että kun mä itse kirjoitan, niin mun se kieli kehittyy ja monipuolistuu jotenkin, sujuvoituu. Ja nyt tuntuu tosi tosi kököltä, kun pitää kirjoittaa jotain ruotsiksi, kun sitä ei harjoittele [naurahtaa]. Vaikka se on ihan yhtä vahva kieli kuin se suomikin.
Jennie: Joo. Mulla on ihan sama. Ja sitten mä olen kirjoittanut myös jonkin verran englanniksi ihan tutkimusartikkeleitakin, niin sitten se ruotsin kieli on jäänyt tosi vähälle just kirjoittamisen osalta.
Riikka: Ehkä me kirjoitetaan yhdessä ruotsiksi.
Jennie: No kirjoitetaan ehdottomasti. [Riikka naurahtaa] Tuletko sä mukaan Anniina?
Anniina: Joo, voin tulla. Tämä mun ruotsin kieli on sitten hyvinkin… Että sitten te saatte olla nyt se parantelija siinä kohtaa. [naurahduksia]
Jennie: Jes.
Riikka: No mutta eikö se ole hauskaa, että vähän roolit vähän vaihtuu välillä?
Anniina: On on, kyllä.
Jennie: Sitten pääsee taas uudelle, sekin on ehkä semmoinen, että pääsee hyppäämään uudelle, oman mukavuusalueen ulkopuolelle siinä kirjoittamisessakin. Että on se nyt sitten tämä kieli tai joku uusi aihe. Että hankkeessakin pääsee monesti vähän uusille alueille. Niin sitten taas tässä kirjoittamisessakin, että vaihtaa sitä kieltä, niin sekin voi ehkä tuoda siihen jotain uutta.
[vauhdikasta musiikkia, musiikki vaimenee]
Riikka: Me ollaan jo päästy vähän tähän, että hankkeessa ja kirjoittamisessa, niin yksi pääasia on se uuden oppiminen. Toiselta oppiminen tai ylipäätänsä, vaikka kirjoittaisi yksinkin, niin sehän on aina ajatteluprosessi. Mitä minä ajattelen tästä, mitä mä haluan sanoa siitä myöskin ääneen. Ja sen myötä myöskin sitä oppimista. Mutta mitä te olette nimenomaan yhteisen kirjoittamisen aikana oppinut toisiltanne?
Anniina: No ainakin siitä aiheesta, jos ihan alkaa näin… Nyt mietin sekä sitä meidän yhteistä tekstiä, mutta sitä meidän hankejulkaisuakin, niin ehkä siitä aiheesta. Koska itse kun tuli hankkeeseen aika myöhäisessä vaiheessa, ja mulle annettiin ensimmäiseksi tehtäväksi, että hei me tarvitaan loppujulkaisu, hoidatko sen. Niin sitten oli itse, että mitä mun pitää tehdä ja mikäs se aihe nyt oli. Tavallaan että pääsi siihen aiheeseen sisälle. Kun taas sitten muut oli ollut paljon pidempään jo hankkeessa ja he oli käynyt ne keskustelut hankkeen teemoihin ja näihin liittyen. Niin sitä kautta siinä julkaisussa pääsi myös tavallaan paremmin kiinni siihen, niihin hankkeen teemoihin ja muuhun. Että taas sitten pystyi just esimerkiksi vaikka Jennien tekstin kautta lukeen sitä ja siitä pääsi sisälle siihen paremmin. Että koska se keskustelu oli käyty, he oli käynyt sen jo, niin nyt kun sitä pääsi itse lukemaan, niin oli vähän samalla tasolla sitten siinä tiedossa. Ja ainakin se, ihan tämmöinen asiasisältö. Että koska hankkeessa monesti ollaan niin, jokainen tuo sen oman asiantuntijuuden ja osaamisen, niin sehän on, siinä pääsi tosi paljon lukemaan ja oppimaan toisilta.
Riikka: Mitä sä olet Jennie oppinut Anniinalta?
Jennie: No ensimmäisenä tulee mieleen semmoista hyvää rakentavaa asennetta. Että mä muistan, kun Anniina tulit meidän hankkeeseen, ja juuri nimenomaan näin, että loppujulkaisun vaiheessa. Ja hanke oli ollut tosi intensiivinen ja nopeatempoinen. Ja mietittiin, että miten tämä loppujulkaisu nyt saadaan sitten tässä lyhyessä ajassa vielä vietyä maaliin. Niin Anniinan asenne ja semmoinen johdonmukaisuus siinä vaativassa hommassa tässä porukassa, missä me oltiin, monipuolisessa porukassa, niin oikein loistavasti saatiin se maaliin.
Riikka: Mä tunnen teidät molemmat kollegoina. Ja mun analyysi on sellainen teistä, että te aika rohkeasti lähdette kokeilemaan uusia juttuja, jänniä juttuja. Sä puhuitkin siitä, että pääsee sinne epämukavuusalueelle joskus, niin mitä te haluaisitte seuraavaksi kokeilla yhteiskirjoittamiseen tai ehkä laajemmin yhteisjulkaisemiseen liittyen? Joko te kaksi yhdessä tai sitten ihan itsenäisesti jonkun toisen kollegan kanssa.
Jennie: No mä voin ainakin sanoa sen, että mä en ole ikinä ollut mukana toimittamassa mitään julkaisua. Että mä olen aina ollut vaan kirjoittajana niissä.
Riikka: [naurahduksia] Ei se ole mikään vaan.
Jennie: Ei, ei. Mutta tarkoitan sitä, että en ole ollut mukana toimituskunnassa koskaan. Että semmoiseen voisi olla ihan mielenkiintoista, jos se aihe, mistä kirjoitetaan on jotenkin tuttu, niin voisi olla mielenkiintoista olla miettimässä niitä tekstejä. Semmoista roolia mulla ei ole ikinä ollut.
Riikka: Miettimässä myöskin sitä kokonaisrakennetta.
Jennie: Joo.
Riikka: Että sehän on…
Jennie: Kyllä.
Riikka: …siinä toimitustyössä myöskin ihan tosi tärkeä osa, että se kokonaisuus kulkee.
Jennie: Niin, kyllä. Se punainen lanka ja semmoinen johdonmukaisuus. Se voisi olla mielenkiintoista.
Riikka: Mitäs Anniina?
Anniina: No totta kai tuo toimituskuntatyö siinä mielessä, että erityyppisiä, että nyt kun on tehty pari hankejulkaisua, missä on ollut toimituskunnassa mukana, niin ehkä just joku semmoinen, missä tehdäänkin hankerajoja ylittäen. Eli ei yhden hankkeen julkaisua, vaan ehkä enemmän vaikka sosiaali- ja terveysalaan liittyvä. Tai joku muu, mihin tuleekin ihan eri hankkeista vaikka, ja eri osaamisesta, että tavallaan vähän erityyppisesti sitä julkaisua. Mutta toisaalta taas meillä Lempeä hoiva -hankkeessa mietitään tällä hetkellä, että miten lääkkeettömät menetelmät saataisiin hoivatyöntekijöille tiedoksi. Ja me ollaan heitetty puoliksi vitsillä, että aletaanko tiktokkaamaan. Että ehkä se on sitten tämmöinen videotyyppinen, mikä voi olla se seuraava julkaisutyyppi, että miten saadaan se tieto heille helpolla tavalla. Koska se lukeminen ja kirjoittaminen ei ole kaikille se omintakeinen, millä saadaan se tieto. Niin jos se onkin esimerkiksi video tai tämmöinen podcast, niin ehkä ne on sitten seuraava. Ei tiedä. Nyt kun sen sanoo ääneen, niin…
Riikka: [naurahduksia] Kohta sä olet tekemässä kuule semmoisia humoristisia TikTok-videoita.
Anniina: Niin, se voi olla, että 2024, niin apua. [naurahduksia]
Riikka: Mutta sehän voisi olla hauska kokeilu ainakin. Että jotenkin ihanaa nähdä just se, että kuinka monipuolinen tämä hankkeista julkaiseminen tai hankeviestintäkenttä, julkaiseminen on kuitenkin hankkeen viestintää, yksi osa sitä, niin kuinka paljon ja kuinka erilaisia juttuja siellä voidaan tehdä. Ja toi on mun mielestä hyvä lähtökohta sille, että mietitään, että okei nämä on ne, joille me haluttaisiin tämä viesti saada, niin mitkä ne oikeat keinot siinä sitten on. Ettei aina lähde miettimään, että mikä tulee luonnostaan ensimmäisenä mieleen ja tekee tutuilla tavoilla, vaan aina miettii sitä tarkoituksenmukaisuutta.
Anniina: Kyllä. Ja siinäkin pääsee itse taas oppimaan. Pääsee tekemään niitä videoita tai podcastia tai muuta.
Riikka: Hei kiitos teille kahdelle tosi hyvästä keskustelusta.
Anniina: Kiitos.
Jennie: Kiitos.
Riikka: Ja sitten mä haluan vielä kiittää myöskin mun kollegaa [vauhdikasta musiikkia alkaa soimaan taustalla] Anna Laakkosta tuolta Laureasta, joka on suunnitellut tämän jakson sisältöä mun kanssa. Ja etenkin kaikkia, jotka kuuntelee tällä hetkellä tätä jaksoa. Kiitos oikein paljon.
Anniina: Kiitos.
Jennie: Kiitos.
Riikka: Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast on tehty Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä.
[Loppumusiikki]
Ei kommentteja