Viimeinen kuulutus 2: Miten tavoittaa kestävä hyvinvoinnin tila?
Tässä osassa kuulemme opiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia ylläpitävistä tekijöistä. Mitkä asiat tukevat jo opintojen aikana? Entä millaiset menetelmät tukevat myös työhyvinvointia ja kulkevat mukana, kun opiskelija siirtyy työelämään?
Aihe on tärkeä, sillä opintojen aikana saavutetut kestävän hyvinvoinnin tiedot ja taidot siirtyvät opiskelijoiden mukana työelämään, kun he valmistuvat.
Jaksossa vieraina ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun opintopsykologi Antti Äijänen ja Terveyden edistämisen YAMK-tutkinto-ohjelmasta juuri valmistunut HUS:ssa työskentelevä sairaanhoitaja Jonna Mandelin. Keskustelua johdattelevat Metropolian lehtorit Anu Leppänen ja Teija Rautiola.
Tämä podcast on julkaistu avoimella Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen (CC BY-ND) -lisenssillä.
Käsikirjoittajat: Teija Rautiola ja Anu Leppänen
Editointi: Julius Koskitalo, Digistudiopalvelu
Tallenteen kesto: 32,17 min
Podcast tiedostona: Lataa omalle laitteellesi (29.6MB)
MetroPodian RSS-syöte: RSS
[Musiikki alkaa]
[Musiikki Loppuu]
Anu Leppänen: Tervetuloa kuuntelemaan Metropodian Viimeinen kuulutus-podcast-sarjan toista osaa, Miten tavoittaa kestävän hyvinvoinnin tilan? Keskustelemme tässä sarjassa siitä, miten me ammattikorkeakoulun opetukseen ja sen kehittämiseen osallistuvat yliopettajat ja lehtorit, vastaamme opiskelijoiden kestävän kehityksen osaamisen ja asiantuntijoiden tarpeeseen. He kykenevät ylläpitämään ja edistämään oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ohella, kestävään kehitykseen liittyvää vastuullisuutta, ja eettistä toimintaa, sekä henkilökohtaisissa verkostoissaan, että valmistuttuaan asiantuntijatyön toiminta ja kehittämis- ympäristöissä. Tänään avaamme keskustelussamme opiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia ylläpitäviä tekijöitä opiskelija-ajoista lähtien kohti työelämän työhyvinvointia tukeviin menetelmiin. Olen Anu Leppänen ja toimin Metropoliassa terveyden osaamisalueella tiimivastaavana esihenkilönä. Asiantuntemusta on työhyvinvointi, terveyden edistäminen, henkilöstön ja opiskelijoiden toimintaympäristön tukeminen, kestävä kehitys huomioiden. Ja olen jäsenenä terveyden osaamisalueen johtotiimissä.
Teija Rautiola: Minä olen Teija Rautiola ja toimin lehtorina Metropoliassa terveyden osaamisalueella terveydenedistämisen tiimissä. Merkittävässä roolissa työtoimintaan on digipedagogiikkaan pohjautuva terveyden edistäminen. Suunnittelen ja toteutan Campus Online -verkko opintojaksoja, jossa keskitytään opiskelijoiden, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, sekä toimintakyvyn ylläpitoon. Tämän podcastsarjan teemana on läpileikkaus yhdestä niistä, Kestävä kehitys, oma kestävä hyvinvointi ja asiantuntijuus. Opiskelijat ovat ilmaisseet tarpeensa saada täsmällisemmin ajanmukaista tietoa kestävän kehityksen ja vastuullisen toiminnan eri ulottuvuuksista opintojen aikana. Siinä avaintekijöinä olemme tietysti me, kaikki opettajat. Toivomme siis, että tämä podcastsarja tarjoaa eväitä matkallesi, kun tuot kestävän kehityksen teemoja mukaan opetukseesi. Viime jaksossa me kävimme läpi agenda 2030:sta muun muassa kestävän kehityksen kansallisia toimintalinjoja, sekä vastuullisen toiminnan moninaisia sisältöjä, joihin me organisaation asiantuntijoina voimme omassa opetustoiminnassa ja päätöksenteossamme vaikuttaa. Agenda 2030 on myös tänään keskiössä, kun keskitymme omaan kestävän hyvinvoinnin teemoihin. Tiedämme toimintaohjelman korostavan 17 tavoitteen keskinäisriippuvuutta, ympäristöllisistä sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä tulisi nimittäin aina tarkastella yhdessä.
Anu Leppänen: Olemme kutsuneet vieraaksemme Metropolian opintopsykologi Antti Äijäsen ja Terveyden edistämisen Master-tutkinnosta valmistuneen sairaanhoitaja, Jonna Mandelinin. Tervetuloa Antti ja Jonna. Hienoa, että saimme teidät vieraaksemme keskustelemaan meille tärkeästä asiasta, kestävään hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Kertoisitte kuulijoille ensin itsestänne ja kiinnostuksen kohteista? Ole hyvä Antti.
Antti Äijänen: Hei vaan ja kiitos kutsusta, tosi mukavaa olla täällä paikan päällä. Minun nimeni on Antti Äijänen. Toimin opintopsykologina täällä Metropolian ammattikorkeakoulussa ja lisäksi minä olen myös opiskelija tällä hetkellä, eli opiskelen ammatilliseksi opettajaksi. Minun työni äärellä opintopsykologina olen päässyt tutustumaan korkeakouluopiskelijoiden opiskeluelämän erilaisiin haasteisiin, toisaalta myös haaveisiin ja arkeen. Työni keskeinen sisältö on tavata opiskelijoita yksilöohjaustyössä. Lisäksi minä olen toiminut muun muassa korkeakoulujen yhteisöllisyyttä ja ohjausta tukevassa Ohjauksella hyvinvointia – hankkeessa. Minulle on tärkeää tukea opiskelijoita heidän opiskelumatkallaan siten, että opiskelijat kokevat opiskeluajan itselleen merkitykselliseksi ja yhteisölliseksi elämänvaiheeksi, jonka pohjalta on sitten mielekästä edetä uralla ja elämässä kohti kestävää hyvinvointia.
Jonna Mandelin: Joo hei vain, minä olen tosiaan Jonna Mandelin ja kiitos kutsusta, että sain tulla tähän mielenkiintoiseen podcastiin mukaan vieraaksi. Olen tosiaan valmistunut 2015 Metropoliasta Tukholmankadulta sairaanhoitajaksi ja koko työuran olen tehnyt HUSissa anestesiasairaanhoitajan roolissa.
Olen toiminut siellä meidän yksikössä opiskelijavastaavana vuodesta 2019 lähtien, joten opiskelijat ovat lähellä sydäntäni. Työura ja hoitotyön asiantuntijuuden lisääntyessä koin kuitenkin, että jokin palanen puuttuu siitä tekemästä hoitotyöstä ja hakeuduin syksyllä 2022 Metropolian ylemmän ammattikorkeakoulun terveydenedistämisen tutkinto-ohjelma, josta valmistuin nyt helmikuussa. Ja kun nämä opinnot etenivät, niin huomasin, että se on ollut se puuttuva palanen, mikä siitä omasta hoitotyön asiantuntijuudesta on puuttunut. Ja opinnäytetyökin liittyi opiskelijoihin, eli olen tehnyt korkeakouluopiskelijoiden kestävästä hyvinvoinnista opinnäytetyöni, juuri tuohon Ohjauksella hyvinvointia – hankkeeseen ja se oli mielenkiintoinen matka. Innolla odotan, mitä jatkossa tulee tapahtumaan.
Anu Leppänen: Tervetuloa molemmille.
Teija Rautiola: Tervetuloa. Lähivuosien laaja tutkimustieto opiskelijoiden hyvinvoinnin vajeesta ja siihen johtaneista syistä on vahvasti määritellyt opiskelijoille suunnatun tukitoiminnan ja opintojaksojen suunnittelun ammattikorkeakoulussa. Opiskelijoiden psyykkisen kuormituksen syistä, mainittakoon koronapandemia, ilmastoahdistus, sodan uhat, sekä sosiaalinen eristäytyneisyys ja siitä seuraava yksinäisyys, mikä voidaan jo luokitella määränsä perusteella kansansairaudeksi. Näillä kaikilla on synergiaa nuorten hyvinvointiin ja toimintakykyyn ja ne ovat lisänneet haasteita opintoihin kiinnittymisen ja tutkinnon loppuun suorittamiseen. Opiskelijoiden hyvinvointivajeen pitkän aikavälin vaikutukset tiedetään myös monitasoisiksi. Lopputulemana pahimmillaan on inhimillisen kärsimyksen ja syrjäytymisuhan lisäksi huomattavat yhteiskunnalliset kustannukset. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, tieto lisää tuskaa ja torjumista, niin meidän käsityksemme ja kokemuksemme mukaan asiantuntijoiksi kasvussa ja kehityksessä, on vaikutus useimmiten päinvastainen. Omaehtoisuus ja pystyvyys, kokemusten vahvistuessa, tarjolla oleva tieto, mikä kohdennetaan nuorten kiinnostuksen mukaisesti, lisää nuoressa tarvetta toimia ja vaikuttaa laajasti.
Anu Leppänen: Se johtaa automaattisesti myös kestävään työhyvinvointiin, jota tuetaan laadukkaalla johtamisella. Alustetaan ensin keskusteluamme elämänkaaren mittaisen kestävän hyvinvoinnin edistämiseen. Tässä ajassa olisi väestön aivoterveysteen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseen suunnatuilla terveysohjelmilla suuri tarve. Niiden hyöty ja tuotto koituisi moni sukupolviseksi. Aivotutkimus on yksi suomalaisen tutkimuksen huippuosaamisalueista. Tutkittuun tietoon perustuvaa osaamista, terveyttä edistävien ohjelmien kehittämisellä, meillä on aivan riittävästi. Antti, miten sinä kuvaat psyykkisten sairauksien tilaa nuorten keskuudessa ja sen aiheuttamia yksilön kohdistuvia inhimillisiäkin haittoja ja yhteiskunnallisia taloudellisia menetyksiä?
Antti Äijänen: Minä koen, että yksilötasolla ja yksilön läheisten tasolla ja erilaisissa kokemuksissa, mitä he kokevat, niin se on tietysti tragedia. Vaikka erilaiset fyysiset ja psyykkiset sairaudet ovat toki inhimillisiä ja ne kuuluvat elämään. Ei ole varmaan ketään kenellä ei jonkinlaisia sairauksia olisi, kehdon ja kehdon ja haudan välillä, mutta psyykkiset sairaudet voi tietysti rajoittaa paljonkin nuoren ihmisen ihmissuhteita, ammatillisen osaamisen tai identiteetin kasvua. Sairaus voi olla syvää kipua, yksinäisyyttä, huolta ja pahaa oloa. Koulutus voi esimerkiksi viivästyä, työllistyminen pitkittyä. Nuori ei koekaan osallisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa. Tämä voisi olla ehkä semmoinen pahin mahdollinen tilanne. Ohjaustyössä minä olen huomannut, että esimerkiksi korkeakouluopintojen viivästyminen koetaan pahimmillaan kielteisenä, tai jopa häpeällisenä elämänvaiheena, jos ei ole ollut tarkoituksenmukaista. Psyykkisten sairauksien määrä on jatkuvasti kasvussa ja on ollut kasvussa myös viime vuosien saatossa. Erityisesti ahdistuneisuushäiriöiden määrä on jopa tuplaantunut vuoden 2016 tilastoihin verrattuna Kelan raporttien mukaan.
Neljän vuoden välein toteutettava korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointitutkimus, KOTT antaa samantyyppisiä tuloksia. Korkeakouluopiskelijat etenkin, naiset ovat muuta väestöä korkeammassa riskissä sairastua masennukseen, ahdistushäiriöihin tai korkeammassa riskissä kokea yksinäisyyttä. Tämä viimeisin KOTT – tutkimus on toteutettu vuonna 2021, eli siitä on jo muutama vuosi aikaa suoraan siinä koronan alun tienoilla, ja seuraava tutkimus on sitten tulossa lähitulevaisuudessa. Me voimme vain pohtia, että mitä syitä näille tuloksille voisi olla, kuten Teija tuossa jo aiemmin mainitsi, niin meillä on toki avoimempi tapa käsitellä mielenterveyden haasteita. Niistä ehkä puhutaan ja sitä kautta niistä niitä diagnosoidaan enemmän, mutta on muitakin syitä.
Esimerkiksi sosiaalinen media voi vaikuttaa tähän nuorilla, miksei aikuisillakin. Ympäristö stressi sotauutiset. Ehkä tämmöinen yksilökeskeisempi toimintakulttuuri, joka muuttuu tämmöiseksi hektiseksi arjeksi ja vaatii paljon elämänhallintataitoja meidän korkeakouluopiskelijoita. Meillä on vähän vallallaan tämmöinen pärjäämisen kulttuuri ja tämmöisen pärjäämisen tai sisukkuuden kääntöpuolena voi sitten olla näitä psyykkisiä sairauksia, kun ajatellaan, että yksin on pärjättävä. Mutta sitten yhteiskunnallisesti ja kansantaloudellisesti jokainen pitkäaikaissairaus on myös valitettavaa: Sairastuminen aiheuttaa poissaoloja, sairauskuluja, se voi aiheuttaa työvoimapulaa, hoitokuluja ja muitakin tukikuluja ja erilaisia järjestelyjä työpaikoilla.
Teija Rautiola: Näin juuri! Kansansairaudeksi nimittäin jo luokiteltava yksinäisyys ja sen kokemukset, jota tiedetään jopa noin viidenkymmenentuhannen suomalaisen kokevan tiedetään haittaavan myös nuorten tasapainoista ja toimintakykyistä elämää. Voisimme, voisimmeko aktivisti muuttaa tämän kaltaista kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavaa yksilön syrjäytymiseen johtavaa kehityskulkua. Mitä mieltä olet antti? Miten me voisimme sun näkemyksen mukaan lievittää ammattikorkeakoulun tuki- ja ohjaustoiminnan tätä?
Antti Äijänen: Koen, että parhaimmillaan korkeakoulutus tarjoaa nuorelle mainio väylän kehittää omaa osaamistaan: Erilaisia stressinhallintataitoja, jotka ovat elämässä tärkeitä. Opiskelijat kehittävät omaa ammatillista identiteettiään ja tukee opiskelijan omaa minäkuvaa ajattelemaan, että minä pärjään minun arjessa ja yhteiskunnassa ja elämässä. Mutta tämä ei suinkaan tapahdu umpiossa, vaan se tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin: Vertaisilla, opettajilla ja ohjaajilla, on suuri merkitys tässä prosessissa. Ei voida ajatella, että yhteisöllisyys ja osallisuus toteutuvat automaattisesti korkeakoulutuksessa, vaan kyllä me tarvitsemme aktiivisia toimia, jotta me pystymme tuoda meidän opiskelijoita yhteen. Mitä paremmin opiskelija kiinnittyy opiskelijayhteisöön, sitä sitä paremmin tää opiskelijayhteisö toimii suojaavana tekijänä yksinäisyydeltä.
Esimerkiksi tuutorointiin panostaminen, erilaiset vertaistyöskentelyn mallit, jossa opiskelijat joutuvat ja pääsee työskentelemään yksi ja tutustumaan toisiinsa. Myöskin ihan tämmöiset järjestelmälliset systemaattiset yhdenvertaiset ohjausmallit. Niitä me tarvitaan korkeakoulutukseen sekä tietysti laadukasta pedagogiikkaa. Erilaiset mielekkäät, työskentelytilat ja sopivalla tasolla olevat haasteet voi vahvistaa tätä kokemusta pärjäämisestä ja myöskin niin kun tuoda ja vahvistaa sitä sosiaalista piiriä. Tärkeää on myös varhaisen tunnistamisen ja puuttumisen mallit, niiden avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi yksinäisyyden kokemusta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa säännöllisiä keskusteluita opiskelijoiden kanssa, poissaolojen seuraamista tai opiskelijoille kohdistettuja säännöllisiä kyselyitä, jotka auttavat tuen piiriin ja tiedottavat tuen mahdollisuuksista. Onko koulutusjärjestelmässä mahdollista, että on opiskelija, joka ei tule kohdatuksi ollenkaan koko opiskelumatkansa aikana? Tämä on ehkä semmoinen tärkeä kysymys, mikä jokaisen tutkinto ohjelman ja ohjauspalveluiden täytyy miettiä. Tärkeää on, että me tunnemme meidän opiskelijat ja näin me voimme tukea heitä. Me kaikki tarvitsemme kohdatuksi tulemista, nähdyksi tulemista ja ymmärretyksi tulemista, se on meille kaikille tärkeää.
Anu Leppänen: Sanoit, että Antti tärkeän sanan; tuon kohdatuksi tulemisen. Sehän on meille kaikille, niin työntekijöille, opiskelijoille, lehtoreille, niin se on se ydinasia. Eli meidän on tärkeä tuntea opiskelijamme.
Vaikka opiskelijalla olisi mielenterveyden haasteita, niin oikea-aikainen ohjaus ja tukitoiminnan yhdistelmällä voidaan edistää tutkintoon valmistumista ja työllistymistä. Nuorten kouluttaminen ja työllistyminen on tärkeä, paitsi nuoren itsensä, myös yhteiskunnan kannalta. Olipa sitten kysymyksessä lievä mielenterveyden häiriötila, tai vakavampi diagnosoitu sairaus, niin hyvällä hoidolla voidaan oireita lievittää ja edistää toipumista. Proaktiivinen mielenterveyden edistäminen opiskeluiden aikana on kustannustehokasta ja monipuolinen opiskelijoiden tukeminen. Terveyden edistäjänä, laajan tutkimustiedon valossa tiedämme, että eri väestöryhmille kohdennetuilla terveydenedistämisen ohjelmilla voidaan vaikuttaa merkittävästi ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin ja esimerkiksi juuri aivoterveyteen.
Teija Rautiola: Kyllä, tasapainoisen arjen ja toimintakyvyn ylläpidon ehtoina on terveelliset elämäntavat: kuten monipuolinen ravinto, säännöllinen liikunta, päihteettömyys ja lisäksi aivojen sopiva haastaminen, mutta myös riittävästä levosta huolehtiminen ja stressin välttäminen. Yksi vai..keino vaikuttaa pitkäjänteisesti nuoren pystyvyyden ja omaehtoisuuden kokemusta vahvistaen on opintojen aikana omaksuttu tieto, taito ja asenne ohjaus omaa terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä tukevilla pedagogisilla menetelmillä. Jonna, sinä olet opinnäytetyössäsi scoupin-katsauksessa tutkinut korkeakouluopiskelijoiden psyykkisen hyvinvoinnin kestävää edistämistä. Mikä sen valossa on näiden psyykkistä hyvinvointia edistävien perusasioiden tila opiskelijoiden keskuudessa tällä hetkellä?
Jonna Mandelin: Korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen hyvinvointi on ollut laskussa opinnäytetyön tutkimuksieni mukaan globaalisti jo ennen koronaviruspandemiaa. Opiskelijoiden ohjauksen ja hyvinvoinnin edistämisen hankkeessa tehtiin opiskelijoille alkukartoituskysely ja myöskin hyvinvoinnin loppukysely. Ja ne vastasivat täysin 2021 vuonna tehtyä KOTT-tutkimusta ja niissä olevia vastauksia, joten voidaan todeta, että korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa heidän hyvinvoinnistaan on nähtävästi selkeästi tämä laskusuuntainen trendi.
Teija Rautiola: No mitä sinä ajattelet? Millä tavalla me voisimme edistää korkeakouluopiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia?
Jonna Mandelin: Korkeakouluopiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia voidaan edistää opinnäytetyössä saamieni tuloksien mukaan keskeisimmän vahvistamalla opiskelijoilla jo olemassa olevaa resilienssiä. Myös sosiaalinen tuki, vertaistuki, josta jo oli mainintakin, sekä hyvät elämäntavat, liikunta ja uni edistää myös korkeakouluopiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia.
Anu Leppänen: No Jonna, esitän tähän vielä lisäkysymyksen, että mitä me juuri ammattikorkeakoulussa, oppimisen ja osaamisen toimintaympäristössä, kykenemme tukemaan nuorten ja tulevaisuuden asiantuntijan henkistä hyvinvoinnin osaamista, pystyvyyttä ja resilienssiä?
Jonna Mandelin: Jos erityisesti kiinnitetään huomiota nimenomaan korkeakouluopiskelijoiden resilienssin vahvistamiseen, niin parhaiten sitä pystytään toteuttamaan elämäntapaohjauksella ja mindfulness-ohjelmilla. Korkeakouluopiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia voidaan edistää myös tiedostamalla ja tunnistamalla resilienssiä heikentäviä tekijöitä, joita ovat stressi, ahdistus, masennus, ulkopuoliset tekijät, miellyttämisen tarve ja yksinäisyys. Korkeakouluyhteisössä toimivien henkilöstöjen ja opiskelijoiden itsensä tulisikin olla tietoisempi näistä tekijöistä ja oppia tunnistamaan niitä oireita paremmin.
Anu Leppänen: Tutkimukset osoittaa myös, että nuorten mahdollisuudet selviytyä opintojen ja työelämän haasteista paranevat, jos haitallisten kokemusten kasaantuu, niin pystytään ehkäisemään ja vastaavasti suojaavia tekijöitä vahvistamaan. Voisitko Antti avata näitä suojaavia tekijöitä, mitä niillä tarkoitetaan ja pystyykö niitä laittamaan tärkeysjärjestykseen?
Antti Äijänen: No minä tutkin tätä Jonnan mainiota tutkielmaa ja yhdistelin siitä saatavaa tietoa sitten tähän minun omaan ohjaustyöhöni mitä päivittäin ammattikorkeakouluympäristössä teen. Me tunnistettiin, että on erilaisia suojaavia tekijöitä ja yksi niistä on tosiaan tämä Jonnan mainitsema resilienssi, eli muutosjoustavuus, muuttuviin tilanteisiin sopeutumisessa. Tämä voi käytännössä tarkoittaa sitä, että opiskelija tunnistaa paremmin stressiä aiheuttavia tilanteita. Hän pyrkii mahdollisuuksien mukaan ratkaisukeskeisyyteen. Hän tunnistaa tunteita ja erilaisia ajatuksia ja pystyy käsitellä näitä ja keskeistä on myös, että tarvittaessa hän hakee apua. On merkityksellistä tunnistaa, että näitä taitoja voi kehittää, että lukemalla, keskustelemalla, harjoittelemalla myös esimerkiksi tietoisuustaito-harjoitteiden ja fyysisen aktiivisuuden on havaittu tukevan muutosjoustavuutta.
Tärkeää on, että ongelmien äärellä opiskelija ei jää, tai ei ainakaan joudu jäämään yksin, jos hän kokee itse tarvitsevansa apua. Myös opiskelun ja vapaa ajan erottaminen on tärkeää. Erilaiset uudet kokemukset, erilaiset uudet kyvyt ja uudet ystävyyssuhteet. Miksei ne vanhat ja hyväksi havaitut ystävyyssuhteet myös? Nämä ovat tutkimuksessa niitä havaittuja suojaavia tekijöitä. Me olemme jo korostaneet tätä sosiaalisen tuen merkitystä, mutta en voi olla vielä sanomatta, että yhteenkuuluvuuden tunne korostuu tutkimuksissa ja käytännön kokemuksessa. Ja meille korkeakoulussa työskenteleville tämä onkin keskeinen kysymys ihan vuodesta toiseen, että miten me voimme tukea meidän opiskelijoita tutustumaan toisiinsa ja muodostamaan merkityksellisiä ihmissuhteita tämän koulutuksen aikana? Tutkimuksissa korostuu myös terveellisten ja elämäntapojen merkitys: uni, ruoka ja liikunta. Ne luovat pohjan kaikelle hyvinvoinnille, mutta opiskelijan arki on aika kiireistä ja ei ole mitenkään itsestään selvää, että näistä puolet toteutuisi opiskelija arjessa.
Minä myös vertasin näitä, ikään kuin tutkielman tuloksia ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön lanseeraamaan opiskelukykymalliin, ja tässä opiskelukykymallissa keskeistä on opiskelijan omat elämäntilanteeseen liittyvät henkilökohtaiset voimavarat. Tällä tarkoitetaan niitä taitoja ja kykyä tukea itseään esimerkiksi juuri tätä resilienssin taitoa. Lisäksi monipuoliset ja joustavat opiskelutaidot, eli opiskelijalla pitää olla työkalupakissa vähän enemmänkin niitä opiskelutaitoja kuin vaan se yksi hyvä kikka, jolla päästään sitten kursseista läpi. Me tarvitsemme ammattikorkeakoulutasolla laadukasta opetusta ja ohjausta ja minä ajattelen, että myös semmoista vuorovaikutusta opiskelijoiden ja opetus- ja ohjaushenkilöstön välillä. Sen pitää olla saumatonta sen vuorovaikutuksen, sekä sitten myös se integroituminen oppimisympäristöön, että opiskelija kokee, että tämä on minun paikka ja minä saan täällä olla, ja mulla on merkitystä. Mä voin vaikuttaa. Kun opiskelija kokee oman tekemisen merkitykselliseksi, niin se suojaa haitallisilta kokemuksilta suojaavia tekijöitä on haastava laittaa ehkä tärkeysjärjestykseen, sillä jokainen on yksilö ja tilanteet ovat erilaisia. Mutta on kuitenkin helppo todeta, että arjen peruspalikoita puuttuessa, eli ne uni, liikunta, ruoka, sosiaaliset suhteet. Niin jos tämä pöytä on ikään kuin epätasapainossa, niin on hyvin todennäköistä, että sen päälle rakennettu opiskelu ja opiskelun hyvinvointi myös kärsii.
Teija Rautiola: Näin juuri ja sen substanssiopetuksen ja ohjauksen ohella me voidaan tukea tähän arjen ja toimintakyvyn ylläpitoon opiskelijoita aika helposti, että se on lohdullista kuultavaa. No, seuraavaksi me keskustelemme siitä, miten opiskelijat, eli pian valmistuvat asiantuntijat sopeutuvat sujuvasti työelämään? Millaisilla asenteilla he sinne siirtyvät? Asenteet me tiedämme muodostuvan jo harjoittelukokemusten perusteella. Tiedetään, että psyykkisten sairauksien aiheuttamat kustannukset, terveydenhoito ja epäsuorien yhteiskunnallisten kulujen, kuten työssä poissaolojen ja sairaus- tai työttömyyskorvauksen osalta osuudet vaihtelevat suuresti. Työikäisten väestön ja erityisesti nuorilla aikuisilla. Viimeisten vuosien aikana ilmenneet psyykkiset sairaudet ja oireet, kuten erilaiset mielialahäiriö, päänsärky, näiden epäsuorien kulujen osuus on merkittävä menetetyn työpanoksen vuoksi. Miten sinä Anu, minkälaisena koet ammattikorkeakoulutuksen antamat työelämätaidot? Voisimmeko me jotenkin ennakoida ja torjua edellä mainittua kehityskulkua?
Anu Leppänen: Opiskelijoiden pystyvyyttä ja osaamista vahvistetaan vaihe vaiheelta noin 3 vuoden 4 vuoden kestoissa tutkintoon johtavissa opinnoissa ja tämmöinen turvallinen oppimisympäristö, jossa opiskelijalla on lupa erehtyä ja oppia virheistä, on perusta tämän työkyvyn ja osaamisen kasvulle ja opiskelija tavoittaa tämän vaaditun tason erilaisiin pedagogisiin menetelmiin, erilaisissa oppimisympäristöissä ja tämmöinen arvostava palautedialogikulttuuri on tässä ihan keskiössä.
Teija Rautiola: No huolestuttavana suuntana, kuten jo mainittiin, on se, että erityisesti mielenterveydellisistä syistä johtuvat työssä poissaolojen määrä on kasvanut nuorten työntekijöiden keskuudessa. Tämä tiedetään, se näkyy kouluterveyskyselyssä, mielenterveysongelmat ja myös työelämässä Kelan julkaiseman tutkimuksen tilaston mukaan vuonna -22 oli lähes satatuhatta ihmistä yli 10 päivää poissa mielenterveyden häiriöiden vuoksi (töistä) ja heistä 40% oli alle 35-vuotiaita ja tämä luku on vaan kasvanut, että vuoden -23 tilastojen mukaan näillä pitkillä sairaslomilla oli jo yli satatuhatta henkilöä keskimäärin.
Anu Leppänen: Näin ja tuon agenda 2030 tavoitteissa, niin yksi tavoitteena on juuri ihmisarvoinen työ ja talouskasvu. Myös nuorten työntekijöiden erityispiirteet huomioiden nuorten ajatusten toiveiden kuuleminen oli ihan avainasemassa, kun luodaan yhteisöllistä työympäristöä, joka tukee nuorten ensiaskeleita työelämässä ja edistää positiivisen työelämäkokemuksen syntymistä ja tämähän vaatii laadukasta johtamista. Eli työyhteisön suhtautuminen opiskelijaan tai uuteen työntekijään tasa-arvoisesti, uutta tietoa tuovana työyhteisön tasa-arvoisena jäsenenä tuo juuri arvostuksen tunnetta.
Teija Rautiola: Vahvoina asiantuntijoina ammattikorkeakoulusta tutkintoon valmistuvat opiskelijat sijoittuvat ennen pitkää työelämässä vaativimpiin kehittämis- ja toiminnanjohtamisen tehtävä. Kaikkialla voimassa oleva suuntaus on se, että kestävä kehitys vaatii strategista johtamista, tuleville johtamiseen suuntautuneelle asiantuntijoille, on todella tärkeä tietää, mitä siihen sisältyy ja millä tavalla opinnoissa tuetaan tämän sisällön kehittymistä.
Anu Leppänen: Metropolian strategiassa on valittu viisi teemaa ja yksi näistä on selvä kestävä kehitys ja kasvu ja Metropolian Hymykylän monipuolisilla poikkiasiantuntijuuteen perustuvilla sotepalveluilla opiskelijat pääsevät opintojen aikana harjaantumaan sosiaalisen kestävyyden osa-alueille, kartuttamaan kokemuksiaan. Toiminnan keskiössä on asiakkaiden hyvinvointi, terveyden edistäminen, sekä opiskelijoiden oppimiskokemus, kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta, matkalla osaamisen kehittymisestä ammattilaiseksi. Ja palvelulupauksemme on asiakkaan kiireetön ja arvostava kohtaaminen ihmislähtöisesti.
Teija Rautiola: No mitäs me olemme oppineet nyt tämän keskustelun aikana? Itselläni tulee tässä ensimmäisenä mieleen, että tämä kestävä hyvinvointi on monen tekijän summa, eikä se todellakaan ole itsestäänselvyys, mutta tämä keskustelu vahvisti sitä, että meidän mahdollisuus tukea ja ohjata opiskelijoita jo opintojen aikana kestävään hyvinvointiin, vaikkapa psyykkisissä hallinnan tunteissa on mahdollista. Koen sen lisäksi olevan meidän kaikkien opiskelijoiden kanssa toimivien velvollisuus, mutta myös etuoikeus, sillä hyvinvoivat osaavat nuoret aikuiset ovat asiantuntijoina työtoiminnassa kestävän hyvinvoinnin lähettiläitä. Mitä te Jonna ja Antti millä tavalla? Mitä teillä tulee tämän keskustelun?
Antti Äijänen: Kyllä, minä komppaan Teija sinua tässä asiassa, että nimenomaan se näkökulma mulla tässä keskustelussa vahvistuu, että me voimme vaikuttaa toistemme hyvin vointiin ja me voimme vaikuttaa meidän nuorten ja korkeakouluopiskelijoiden ja myös työntekijöiden hyvinvointiin aktiivisilla teoilla. Ja ehkä se mikä ei tässä jaksossa vielä noussut keskusteluun, mutta me kaikki opetus ja ohjaustyötä tekevät tiedetään, että meillä on myös paljon hyvin voivia korkeakouluopiskelijoita, jotka menestyvät opinnoissa hyvin, he menestyvät ihmissuhteissa, työtilanteissa. He ehkä pääsevät jopa kukoistamaan. Ja kivasti sanoitkin Teija, että he toimivat ikään kuin lähettiläinä, tai myös jakavat sitä hyvinvointia sitten lähiympäristöönsä.
Jonna Mandelin: No näin vastavalmistuneena opiskelijana on ilahduttava nähdä, miten paljon korkeakouluyhteisössä oikeasti tehdään opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen asioita. Ja kunhan se saadaan vielä sinne opiskelijoiden saavutettaville, niin sitten ollaan todellakin siinä mitä hanke toivoo, että meillä on Suomessa kaikista parhaimmin voivat korkeakouluopiskelijat.
Anu Leppänen: Ja minä lisäisin, yhdyn kaikkiin teihin, mutta minä lisäisin, että on tehty ihan konkreettisia toimia, että me tuntisimme meidän opiskelijat täällä terveysosaamisenalueella, että suuria muutoksia uraohjaukseen ja harjoitteluohjaukseen, että ohjaaja pysyisi samana. Kiitos teille Jonna ja Antti, että otitte vastaan kutsumme ja tulitte keskustelemaan kanssamme ja toitte vahvan asiantuntijuutenne meille kaikille, tämän kestävän hyvinvoinnin tilan ympärillä ja, miten voimme tukea opiskelijoita opintojen aikana. Kiitos teille kuulijat mukana olostanne täällä Viimeisen kuulutuksen toisella matkalla. Kiitos.
Kaikki: Kiitos.
[Musiikki alkaa]
[Musiikki Loppuu]
Ei kommentteja