Hyvinvoiva yrittäjänainen 7: Kaksikielisyys hyvinvointiryhmän mausteena

[rauhallista musiikkia] 

Outi Pyrhönen: Tervetuloa MetroPodiaan eli Metropolia Ammattikorkeakoulun podcastien ja yrittäjänaisen hyvinvoinnin äärelle. Sarjan nimi on Hyvinvoiva yrittäjänainen. Studiossa ovat keskustelemassa minä, tämän podcastin host Outi Pyrhönen. Olen asiantuntija terveysalalta, ammatillinen opettaja. Työskentelen erilaisissa ohjauksen tehtävissä hyvinvoinnin teemojen ja yrittäjyyden äärellä Metropoliassa.

Heini Maisala-McDonnell: Ja minä olen Heini Maisala-McDonnell, myös ammatillinen opettaja. Olen taustaltani fysioterapeutti ja yrittäjä, ja työskentelen myös täällä Metropoliassa.

[rauhalista musiikkia]

Outi: Tässä podcastissa me tutkitaan sitä, miten ryhmä ja sen toiminta kehittyy, mikä siinä on keskeistä. Me kurkataan kaksikielisyyteen. Ryhmän voi vetää yhdellä kahdella tai siellä voi joustavasti toteuttaa kaksikielisyyden periaatetta. Minkälaisia erityispiirteitä se tuo ryhmään? Ja vielä syvennytään siihen, mitkä ovat ohjaajalta edellytettävät taidot tällaisessa yrittäjänaisten kaksikielisessä hyvinvointiryhmässä. Ryhmähän lähtee kutsusta liikkeelle. Muodostetaan ryhmä, kutsutaan ihmiset paikalle. On tosi olennaista, miten kutsutaan, että se minkälaiset odotukset osallistujilla on, olisivat samansuuntaisia sen kanssa, mitä siellä ryhmässä todella tapahtuu.

Heini: Ja tämähän on olennainen osa sitä, miten se tunnelma lähtee muodostumaan heti ryhmän alusta. Jos ne odotukset eivät vastaa ollenkaan sitä, mitä se ryhmän tarjonta on, se hankaloittaa sitä tunnelman syntymistä.

Outi: Tämä on minun mielestäni erityisen tärkeää tällaisessa laajan hyvinvointikäsityksen mukaisessa hyvinvointiryhmässä, jossa on mukana sekä omana itsenään ja omien asioiden kanssa, mutta myös sen yrityksen ja yrittäjyyden näkökulmasta. Että on tietoinen siitä, että se ryhmä on jakamista ja pysähtymistä. Toki myös siitä, että kaikkea ei tarvitse jakaa, eikä missään nimessä ole hyväkään jakaa. Mutta joissain määrin se yhdessä oleminen tämänkaltaisessa ryhmässä tarkoittaa sitä, että aidosti tullaan tutuiksi.

Heini: Ja nimenomaan, että tämä on vuorovaikutteista. Kuunnellaan, avaudutaan, vaihdetaan mielipiteitä. Eikä niin, että tullaan tavallaan hyvinvointiluennoille. Ohjaajina myös on tärkeää ottaa tämä hyvinvoinnin käsite laajasti, että mitä kaikkea siihen kuuluu. Siihen kuuluu se henkinen ja fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi, mutta myös liiketoiminnan hyvinvointi. Tähän koko skaalaan täytyy tavallaan olla valmistautunut. Me huomattiin näiden ryhmien ohjauksessa, että se sisältö vaihtui ja se tarve tässä, mihin hyvinvoinnin skaalalla keskityttiin, se vaihtui eri ryhmien välillä. Se painopiste ainakin. Toki samoja elementtejä oli, mutta painopiste ehkä oli eri paikoissa.

Outi: Kyllä. Tarkkana korvana ohjaajana, että mitä ne tarpeet aidosti ovat. Ja myös ajattelen, että tarkkana sen suhteen, että me ollaan erilaisilla valmiuksilla ja erilaisista lähtökohdista osallistujana tällaisessa ryhmässä. Ja se tarkoittaa kyllä sitä, että meillä on erilaiset valmiudet ja halu antaa itsestämme siihen jotakin. Ohjaajana on hyvä tunnistaa, minkälaisia rajoja ne osallistujat haluavat omalta osaltaan siinä ryhmässä pitää ja toisaalta auttaa jotenkin kertomaan sellaisissa kohdissa sopivalla tavalla omista ajatuksista, että se on kuitenkin hyödyllistä se mukana oleminen. Eli tässä ehkä haluan tuoda esille sitä, että vetäjänä on hyvin tärkeä olla sellaiset taidot, että pystyy huomioimaan sen, että meillä kaikilla osallistujilla on hyvin erilaisia kokemuksia elämästä ja yrittäjyydestä. Ja olla valmis kannattelemaan ja kohtaamaan ja tarvittaessa rajaamaan, minkä voi jättää tämän ryhmän ulkopuolelle.

Heini: Ja meillähän oli tässä erityispiirteenä erityisesti kahdessa ryhmässä, että me toimittiin kaksikielisesti, eli oli myös ihmisiä eri kulttuuritaustoilta. Elikkä sekin on hyvä ottaa huomioon rikkautena. Ja tämä ei liity mihinkään, että mistä maasta on tai mistä kulttuurista niinkään, vaan siihen, että me ollaan erilaisia. Yhtä lailla meillä on täällä eroavaisuuksia. Se riippuu ihmisen iästä ja kokemustausta. Me jokainen tullaan eri lähtökohdista. Ollaan sille avoimia, kunnioittavia, ja se on rikkaus.

Outi: Ja toisaalta niin, että se mikä meille on tosi tavallista ja arkista, voi olla jollekin tässä meidän ryhmässä olleelle ja tämmöisessä kaksikielisessä ryhmässä olevalle erilaista ja paljon sen oman kokemusmaailman ulkopuolelta. Eli myös huomioida se, että ihan aidosti me saatetaan olla oikeasti joissain asioissa hyvin erilaisista kokemusmaailmoista kotoisin. Voisiko näin sanoa?

Heini: Joo. Meidän kaksikielisissä ryhmissä tämähän on tullut tämä tarve luoda verkostoja suomalaisten naisyrittäjien kanssa. Jos on ulkomaalaistaustainen, jo maahanmuutto itsessään on haastavaa ja sitten olla täällä yrittäjänä. Nimenomaan niiden yrittäjäystävien löytyminen suomalaisista yrittäjistä, tämä siltojen rakentaminen on todella tärkeää. Otettiin periaatteeksi, että ei erotella ulkomaalaistaustaisia tai suomalaisia omiin karsinoihin, vaan nimenomaan tuotiin, että toimitaan kaksikielisesti samassa ryhmässä ja tästä hyötyy molemminpuolisesti. Myös nämä suomalaiset osallistujat saavat harjoitusta englannin kielen käyttämiseen. Ja sitten taas ihmiset, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi, he toki kommunikoivat englanniksi, mutta myös rohkaistiin heitä käyttämään heidän suomen kieltä. Elikkä tässä oli molemminpuolinen hyöty.

Outi: Ja se, että kulttuuritaustan ei tarvitse vetää sitä raja-aitaa.

Heini: Ei.

Outi: Toki mekin vedimme rajan. Meillä oli kaksi kieltä. Ihan käytännön syistä käytimme suomea ja englantia. Valinta voisi olla toki joku toinenkin kielivalikoima. Johonkin se raja tulee, mutta sen ei välttämättä tarvitse olla se kulttuurillinen tai se kansallinen rajaus sinällään, vaan se voi tapahtua myös näin kielen välityksellä, jolloin se raja on erilainen ja se osallistujajoukko on myös erilainen. Tämän kokemuksen perusteella ilokseni huomasin, että myös suomalaistaustaiset ovat tosi innokkaita tulemaan tutustumaan, käyttämään kieltä. Jotkut selkeästi olivat sitä myös vahvistamassa ja tutustumassa ja jakamassa myös omaa osaamista ja hakemassa uusia vaikutteita. Tämä on molemminpuolista.

Heini: Mielenkiintoinen, mitä tapahtuu kun kommunikoi jollakin muulla kuin omalla äidinkielellään. Semmoinen keskittyminen on ehkä vielä voimakkaampaa. Kuuntelee tarkemmin, että varmasti ymmärtää, mitä toinen sanoo. Ja myös se, että jos joutuu sanottamaan omia ajatuksiaan toisella kielellä, se prosessi on ehkä vielä tarkempi. Siinä on ihan näin ajatuksellisesti myös hyötyä, että haastetaan käyttämään muuta kieltä kuin äidinkieltä.

Outi: Ja lisäisin ehkä tuohon tarkempi ilmaisuun, mitä käytit, että kun toisella kielellä, jota välttämättä ei ole käyttänyt aktiivisesti, kun haluaa ilmaista itseään, joutuu aika paljon yksinkertaistamaan ja etsimään sen punaisen langan siinä omassa esimerkiksi toiminnassa. Kun me jaettiin yrittäjäkokemuksia, kerrottiin yritysten vaiheista, siinä joutuu löytämään sen kaikista keskeisimmän, jotta se tulee sieltä omasta ilmaisusta riittävällä tavalla selväksi, joka auttaa myös itseä selkiyttämään omia ajatuksia.

Heini: Niin ja omaa liiketoimintaakin myös.

Outi: Kyllä. Ja tämä oli tämmöinen jaettu kokemus siellä ryhmässä, että näin tapahtuu. 

Heini: Kyllä.

[rauhallita musiikkia] 

Outi: Tämä tuokin meidät oikeastaan sellaiseen teemaan kuin ohjaajataidot, ohjaajataidot hyvinvointiryhmässä ja ohjaajataidot erityisesti kaksikielisessä hyvinvointiryhmässä. Mä näen, että silloin kun meillä on kahdella kielellä toteutettu ryhmä, joka tarkoittaa sitä, että siellä on eri taustasta tulevia ihmisiä mukana, erityisesti ohjaajalta edellytetään sellaista avoimuutta, että hän avoimesti kuuntelee ja pyrkii ymmärtämään osallistujia. Voisi käyttää tällaista ei-tietämisen tila -käsitettä, mikä on monelle tuttu. Muodostamatta ennakkokäsitystä ja tiedostamalla sen, että ihan oikeasti voi olla, että mä en ihan ymmärrä, mitä tuo ihminen tarkoittaa edes niillä käsitteillä, mitä hän käyttää. Eli semmoinen avoin ei-tietämisen tilasta tapahtuva yritys ymmärtää sen toisen maailmaa on tosi hyvä lähtökohta sille ohjaamiselle.

Heini: Ja tässä tulee ihan aktiivinen kuuntelu äärimmilleen usein, että ei luo etukäteen näitä oletuksia, vaan todella haluaa kuunnella, mitä toinen sanoo.

Outi: Ja tarkentaminen.

Heini: Tarkentaminen.

Outi: Vielä herkemmin kuin tavallisesti tarttua epäselviin kohtiin tai kohtiin, mitä ei ihan ymmärrä, koska todella se lähtökohta on se, että voi olla, ettei oikeasti ymmärrä. Toisena mä haluaisin nostaa uteliaisuuden, että haluaa tietää, haluaa oppia, haluaa nähdä niitä toisen kokemuksia ja saada niistä jotakin uutta itselleen. Tulee sillä tavalla uteliaasti avoimin mielin myöskin siihen tilaan.

Heini: Ja toisaalta tässä on semmoinen huumorintajukin hyvä, että pystyy tarkastelemaan sitä omaa kulttuuriaan myös huumorilla. Meillä oli aika hauskojakin… Jaettiin kokemuksia, mitä missäkin kulttuurissa tehdään. Että osaa katsoa myös omaa taustaa huvittuneesti ja löytää sieltä niitä asioita. Yleensä niissä on paljon yhtäläisyyksiä muihin kulttuureihin, enempi kuin eroavaisuuksia. Kun niille voidaan yhdessä myös nauraa, se lähentää.

Outi: Kun siellä taustalla on se kunnioitus ja arvostus, silloin voidaan olla myös humoristisia.

Heini: Aivan.

Outi: Se rakentuu sen päälle. Vielä ehkä dynamiikan hallinta on sellainen, mitä me ollaan pohdittu. Se liittyy sekä kaksikieliseen ryhmään, mutta toki kaikenlaisiin muihinkin ryhmiin. Vielä sitten kun toimitaan ainakin osalle osallistujista vieraalla kielellä, ei omalla äidinkielellä, sehän vaatii kyllä sellaista tilan antamista ja auttamista, että pystyy ilmaisemaan rauhassa itseään ja saa sanotuksi sen, mitä on aikeissa sanoa. Tämä on ehkä tällaisen hyvinvointiryhmän suunnittelussa aika keskeinen asia, että jättää riittävästi tilaa tarkentaa, selvittää ja ilmaista itseään.

Heini: Ja myös rohkaista. Siinä ei voi ohjaajanakaan olla liian itsekriittinen, että sanonko minä juuri oikein sillä kielellä. Vaan nimenomaan se, että tyyli on vapaa ja siihen rohkaistaan. Tämä ei kielikurssi. Tällä ei haeta mitään täydellisyyttä, vaan tällä haetaan kommunikointia.

[rauhallista musiikkia] 

Outi: Sitoutuminen on kaikenlaisissa ryhmissä yksi kynnyskysymys, että saako ryhmään tulla ja saako mennä omaan tahtiin ja minkälaista sitoutumista osallistujilta edellytetään. Tämä ryhmä ei poikkea siitä. Yrittäjien kohdalla ehkä se työn merkitys ja varsinkin silloin kun tekee yksin sitä työtä, se oman työn ja panoksen merkitys on niin merkittävä, että joustavuutta tässä on tarpeen olla. Mutta toisaalta sitten jonkinlainen yhteinen sitoutumisen taso on hyvä määritellä ainakin tämän kokemuksen perusteella, että missä määrin kannattaa olla läsnä olla osallistua. Jossain kulkee se raja, kun jollain tavalla ehkä jää ryhmän ulkokehälle, jos ei osallistu kovin aktiivisesti. Mitä sä Heini tästä ajattelet?

Heini: Tässähän se ensimmäinen kerta on niin olennainen, että on vaikea liittyä myöhemmin mukaan. Kyllä sieltä osallistujilta tuli myös kommenttia, että miten tärkeä nämä ryhmätapaamiset oli siinä heidän henkilökohtaisessa kalenterissa. Elikkä he antoivat sille arvoa, elikkä se tuli ensin. Ja tässähän me luotiin tämän ryhmän lisäksi myös tämmöinen kommunikaatiokanava, jossa pystyttiin vaihtamaan viestejä. Näiden ryhmätapaamisten välillä myös tapahtui viestintää. Ei vain tiedottamista meiltä ohjaajilta, vaan myös vinkkejä, kuvia, linkkejä. Toivottavasti tämä myös on semmoinen, joka jää elämään tämän ryhmän päättymisen jälkeen.

Outi: Se on sitä vapaa-ajalla kytkeytymistä toisiin…

Heini: Joo.

Outi: …joka voi taas edesauttaa sitä, että se ryhmä saattaisi jatkaa toimintaansa jollain tavalla sen jälkeen, kun se varsinainen fasilitoitu osuus on ohi. Sitä ryhmänvetämistä tai fasilitointia kyllä kaivattiin ja se koettiin tosi tärkeäksi, että sellainen vetäjä on olemassa. Mutta samanaikaisesti itse koen, että ohjaajan merkitys parhaimmillaan vähenee sen ryhmän muodostuessa ja vakiintuessa. Alkuvaiheessa sillä on suurempi merkitys, että luodaan sitä yhteistä turvaa, luottamusta ja sitä rituaalia niihin tapaamisiin. Mutta mitä pidemmälle mennään, ainakin näiden ryhmin perusteella se ryhmä alkaa kannatella itse itseään. Ja ohjaajana on hyvä huomata myös vetäytyä siinä vaiheessa…

Heini: Aivan. 

Outi: …ja antaa se tila, jonka se ryhmä alkaa itse ottaa.

Heini: Antaa se tila ja vastuu. Rituaaleista kun mainitsit, mehän aloitimme nämä tapaamiset aina yhteisellä teehetkellä. Se oli merkki rauhoittumisesta, kuulumisten vaihtamisesta ja se aina aloitti sen ryhmätilanteen tunnelman. Siitä lähdettiin vähitellen sen tapaamisen teemoihin tai mikä se sitten olikaan sparraus tai muuta. Se oli tuttu sama rituaali, jolla aloitettiin. Tässä tämä ohjaajien roolin väheneminen näkyi myös loppua kohden. He osallistuivat jo siihen ehkä tarjoamisiin tai tämän aloitushetken luomiseen.

Outi: Tässä hallinnan tunteen käsite on yksi, minkä haluan nostaa. Se rutiini siellä alussa ja ne muut rakenteet, että tietyt asiat toistuvat jokaisella kerralla, tuo osallistujalle sen tunteen, että hän tietää mitä tapahtuu ja itse asiassa hän itse pystyy jo ohjaamaan mahdollisesti sitä seuraavaan vaiheeseen siirtymistä, jolloin se ohjaajien merkitys vähenee. Ei voi mitenkään vähätellä sitä mallin tai rutiinin merkitystä, joka tässä ryhmässä muotoutui tietynlaiseksi ja joka me ollaan kuvattu meidän mallinna ja joka jossain toisessa ryhmässä voi kaivata hiukan muokkausta sen ryhmän tarpeisiin. Mutta kuitenkin että joku semmoinen malli on olemassa, jota noudatetaan jokaisella tapaamiskerralla, vaikka sisällöt eläisivät siinä hetkessä.

Heini: Joo ja myös meidän kokemusten perusteella tällaiset tietyt rituaalitkin kehittyivät. Me opittiin siinäkin joka ryhmän kohdalla, mitkä ovat ne toimivat menetelmät.

[rauhallista musiikkia]

Outi: Kaksikielisen ryhmän vetäminen voi tuntua haastavalta. Olisi helpompi tarttua siihen yhden kielen teemaan. Mitä sä ajattelet Heini, mikä voisi auttaa alkuun siinä kaksikielisen ryhmän käynnistämisessä? Minkälaiset ajatukset tai minkälainen toiminta?

Heini: Ehkä se, että ihan ohjaaja vähentää itsekritiikkiä. Elikkä ei tarvitse olla mestari sen kielen käytössä, ja useinhan näissä jos on vaikka suomi-englanti, nämä ihmiset jotka kommunikoivat englanniksi, se ei ole välttämättä heidän äidinkielensä myöskään. Ja englantia puhutaan niihin monella eri tavalla tai mikä kieli se valittu onkin. Elikkä vähentää itsekritiikkiä, puhuu rohkeasti, on oma itsensä. Ei sillä lailla valmistele niitä omia tavallaan esityksiä, vaan yrittää puhua sillä kielellä vähän niin kuin samalla lailla kuin puhuisi omalla äidinkielellään elikkä ihan epämuodollisesti. Ehkä se on se ensimmäinen, että usein tulee meille suomalaisille tyypillinen korkea standardivaatimus, jota me asetetaan itsellemme. Ehkä se, että kaikki käy, ollaan avoimia, kuunnellaan, miten kukin puhuu ja kertoo ja se, että tästä hyötyvät kaikki. Ja rohkaista myös näitä ihmisiä, joiden äidinkieli ei ole suomi, nimenomaan rohkaista heitä käyttämään sitä suomen kieltä, koska se on usein heille vaikeaa, vaikka heillä olisi sitä kielitaitoa. Me tahdotaan täällä usein vaihtaa kieli englanniksi ajatellen, että me palvellaan heitä paremmin, vaikka me ehkä palvellaan heitä vielä paremmin, jos me annetaan heidän myös käyttää sitä suomen kieltä.

Outi: Eli nimenomaan sen kaksikielinen kärki edellä, ei se, että olen menossa puhumaan vierasta kieltä, vaan itse asiassa olen menossa käyttämään molempia, koska molemmissa on puolensa ja molemmat palkitsevat ja ovat tärkeitä jostakin. Molemmissa kielissä on puolensa ja niille on tarve siinä ryhmässä.

Heini: Nimenomaan ja ei tarvitse aina ajatella, että jos puhun nyt suomea, ymmärtääkö kaikki. Se on immersiota, elikkä sillä lailla opitaan. Kaikkien ei tarvitse ymmärtää kaikkea, ei kummallakaan kielellä, mutta molemmat täydentävät toisiaan ja se kokonaisuus syntyy niiden kielten yhdistelmästä.

Outi: Mä puolestaan ajattelen, että se sellainen ennakkosuunnittelu, että siinä on olemassa se jonkinlainen ruutini tai rakenne, mistä aikaisemmin puhuttiin, se on yksi tapa helpottaa tällaisen kaksikielisen ryhmän vetämistä. Ja toinen on sitten se, että ottaa siihen rohkeasti erilaisia lähestymistapoja sen tapaamisen aikana. Käyttää vaikka niitä luovia menetelmiä tai jos ne eivät tunnu itselle jotenkin luontevilta, etsii sitten itselleen jonkun tavan tuoda siihen erilaisuutta ja lähestymistä, joka tapahtuu myös jonkun muun kuin kielen avustuksella. Se voi olla jotain materiaalia. Se voi olla jotain kuvia vähimmillään esimerkiksi.

Heini: Ja mehän ollaan tanssitukin.

Outi: Kyllä.

Heini: Kieltä on niin monta.

Outi: Kyllä. Käyttää siinä myös sellaisia apuja, jotka auttavat osallistujia nimenomaan ilmaisemaan itseään. Heidän osallistumisensa siinä on se tärkein juttu. Ja kun keskittyy heidän osallistumisen ja ilmaisun mahdollistamiseen, silloin ehkä se oma kynnys tarttua tähän haasteeseen madaltuu. Kiitos Heini, että tulit tähän podcastiin puhumaan kanssani yrittäjänaisen hyvinvoinnista ja ryhmän vetämisestä. Ja kiitos sinulle kuulijana, että olit mukana. Tämä oli viimeinen jakso Hyvinvoiva yrittäjänainen podcast-sarjasta. Podcastsarja Hyvinvoiva yrittäjänainen on tuotettu osana Oona 2.0 – Yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta ESR-hanketta.

[rauhallista musiikkia]