Verkko tuotekehityksessä, osa 3/7

Panu Karhinen: Tervetuloa TUTTU netin podcast-sarjaan. Tässä sarjassa keskustellaan digitaalisten tuotteiden ja palveluiden tuotekehityksestä ja tänään me keskustelemme verkosta tuotekehityksessä. Meillä on keskustelemassa täällä THL:stä erikoissuunnittelija Merja Lyytikäinen, Metropolia Ammattikorkeakoulusta Toini Harra, ja minun nimeni on Panu Karhinen ja tulen myös Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Merja, kerrotko lyhyesti mikä tämä Innokylä on ja mikä sen taustafilosofia on?

Merja Lyytikäinen: No Innokylää lähdettiin kehittelemään jo vuonna 2008, ja Innokylä on tämmönen avoin yhteiskehittämisen alusta eli verkkopalvelu. Ja tässä voitte kuvitella että kymmenen vuoden aikana tekniikka on kehittynyt ja verkkopalvelut ovat paljon monipuolistuneet, ne toiminnot mitä siellä voi tehdä, joten meillä avattiin www.innokyla.fi uudistunut verkkopalvelu tuossa tämän maaliskuun alussa. Innokylän perusfilosofia ja tausta-ajatus on avoin yhteiskehittäminen, ja ajatellaan niin että se, että me saadaan laadukkaita ja vaikuttavia palveluita ja säästetään myös lisäksi resursseja, niin se vaatii sen, että kehittämistyöhön otetaan heti alusta asti kaikki ne toimijat joita se kehittäminen koskee, eli asiakkaat ja päätöksentekijät ja ammattilaiset yhdessä kehittää niitä palveluita mitä me ollaan tuottamassa ja kehittämässä. Ja lisäksi se avoin jakaminen tarkottaa siis sitä, että muiden on mahdollisuus oppia koko prosessin aikana siitä kehittämisestä, että ei esitellä vasta sitä valmista tuotosta vaan että tarjotaan se osallistumismahdollisuus prosessin kaikissa vaiheissa, eli se avoimuus Innokylässä tarkottaa sitä, että mahdollisuus osallistua ja saada siitä asiasta tietoa lisääntyy.

Panu Karhinen: Joo, meillä onkin kokemusta (Innokylästä) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Olemme käyttäneet Metropolian innovaatio-opinnoissa niin siellä on monialaiset opiskelijaryhmät tehneet tämmöisiä opiskelijaprojekteja. Ja vähän olimme myös Innokylän kehitystyössä pienellä siivulla mukana aikoinaan. Se, mikä oli hienoa siinä, niin opiskelijat löysi myöskin että on tämmönen digitaalinen alusta olemassa, missä tätä yhteistä kehittämistä voi tehdä ja saa tukea muilta.

Merja Lyytikäinen: Muistan siitä yhteistyöstä sellaisen hyvän asian, että kun ne opiskelijat tekivät niitä innovaatio-opintoja, niin he olivat ideavaiheessa, että Innokylässä olisi mahdollista löytää myös se työelämäpartneri, mikä lähtisi kehittämään lisää sitä ideaa. Juuri se, että minkälaiseen toimintaympäristöön sen olisi mahdollista juurtua ja lähteä tekemään lisää kokeiluja sen alustavan idean pohjalta.

Toini Harra: Onko teillä muuten yrityksiä mukana tuolla kehittämisessä vai ovatko ne enemmän tämmösiä julkisia organisaatioita?

Merja Lyytikäinen: No sanoisin, että enemmän on julkisen sektorin, mutta olen huomannut, että esimerkiksi kun meillä on joitakin palkintoprosesseja ja kilpailuja vuosittain, niin siellä on myös ollut yrityksiä mukana. Mutta tietysti yrityksillä on haasteena se, että siellä jossain vaiheessa on joitakin vähän salassapidettäviä ideoita. Kun Innokylän verkkopalvelun idea on se, että kaikki on avointa ja kaikki on jaettavissa, jaettu avoimesti kaikille, koska ajatellaan että sillä tavalla pystytään osallistamaan ja sillä tavalla asiat leviävät. Ja siitä voi saada uusia ideoita, että mitä enemmän sitä massaa siinä ympärillä on kehittämässä.

Toini Harra: Joo juuri näin, että se siinä yhdessä kehittäen se tietoisuus ja ymmärrys rikastuu, että opitaan toinen toisiltaan?

Merja Lyytikäinen: Niin, minä ajattelen että hyvät asiat vetää resursseja puoleensa. Että tavallaan näissä digitaalisten palveluidenkin kehittämisessä se pelkkä härpäke ei riitä. Että pitää jotenkin miettiä se. Jos asiakas tai asiakkaat tykkää siitä, se luo sitä odotusta sille asiakkaalle se valmisteilla oleva palvelu tai joku tuote, niin sehän on jo hyvä merkki, sinun on paljon helpompi lähteä sen kanssa vaikka markkinoille sitten.

Toini Harra: Millaisia palveluja te tarjoatte?

Merja Lyytikäinen: Innokyla.fi, se on se varmaan näkyvin mitä ajatellaan aina kun puhutaan Innokylästä ”no niin se on se verkkopalvelu”. Sen lisäksi meillä on tarjolla semmoista tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa, joka kestää puolitoista vuotta. Ja sitten me järjestämme työpajoja tällaisille isommille hankekokonaisuuksille ja ohjelmille. Sitten me olemme keskeisissä sosiaali- ja terveysalan tapahtumissa, meillä on siellä tällainen Innotori. Ja nyt tietysti, kun meillä on uusi verkkopalvelu, niin meillä on paljon tällaisia perehdytyskoulutuksia ollut nyt sitten, ja on tulossakin eri aiheista.

Toini Harra: Tämä mennyt kevät on ollut sellainen, joka on muuttanut meidän toimintatapoja tosi paljon. Me olemme tässä HIPPA-hankkeessa törmänneet siihen asiaan, että esimerkiksi yhteiskehittely sillä tavalla että me kokoaisimme kaikki yhteiskehittäjät samaan tilaan, että siellä on nämä palvelujen käyttäjät, asiakkaat ja henkilökuntaa ja siellä on eri alojen asiantuntijoita ja yritys paikan päällä, niin nyt se ei olekaan toiminut. Meidän on tarvinnut kehittää uudenlaista palvelua sen tilalle ja toteuttaa yhteiskehittelyä verkossa. Oletteko te tehneet siellä Innokylässä verkkopalveluna tämmöstä yhteiskehittelyä vai miten te toteutatte sen?

Merja Lyytikäinen: No tuo meidän verkkopalvelun kehittäminen, se kovin rytistys siinä yhteiskehittämisen osalta tapahtui onneksi ennen koronaa, että silloin me saimme pidettyä live-työpajoja. Ja sitten myös sellaisia, että saatettiin lähettää henkilöille protoja ja meidän verkkopalvelun tällaisia alustavia ideoita, saatettiin lähettää konseptia nähtäväksi meidän keskeisille käyttäjäryhmille ja saatiin tällä tavalla ihan työpajoilla ja puhelimitse ja sähköpostitse osallistettua ihmiset. Mutta nyt olen huomannut, että kun tämä korona tuli, niin tässä on mennyt viime kevät jotenkin sillä tavalla, että on tutustunu kaikkiin mahdollisiin sovelluksiin ja applikaatioihin mitä voi, että se on sillä tavalla, että siirretään se työpajatyöskentely verkkoon. Että aikaisemmin kun ollaan menty samaan huoneeseen ja isketty niitä PostIt-lappuja seinille, niin nyt se on sitä että yritetään tavallaan jäljitellä sitä, että otetaan sellaiset sovellukset käyttöön, missä voidaan iskeä niitä PostIt-lappuja sitten siinä verkossa. Mutta eihän sen välttämättä tarvitsisi sellaistakaan olla. Mietin tätä yhteiskehittämistä silläkin tavalla, että tärkeää on saada yhteinen ymmärrys siitä kehitettävästä asiasta, ja siinähän voi ajatella että osataan olla myös dialogissa toisten kanssa ja osataan kuunnella ne eri näkökulmat ja eri toimijaryhmän odotukset esimerkiksi jotain palvelua kohtaan. Että siihen ei välttämättä tarvitse edes mitään sovellusta tai applikaatiota siihen väliin.

Panu Karhinen: Teillä on siellä erilaisia työkaluja, niin onko teille tullut sinne uusia työkaluja?

Merja Lyytikäinen: No nyt minä mainostankin, että esimerkiksi siellä on hyviä työkaluja, sovelluksia ja appseja, joita voi hyödyntää, jotka ovat ilmaisia ja joita voi hyödyntää tällaisissa verkossa tehtävissä työpajoissa. Ja olemme vähän analysoineet, että mihin tilanteeseen ja minkälaiselle porukalle ja mitä hyviä ja huonoja puolia siellä on. Että meidän verkkopalvelusta löytyy sellanen Työkalut-osio, jossa on työvälineitä yhteiskehittämiseen. Lisäksi olemme nyt vielä erikseen ottaneet nämä digitaaliseen verkkotyöskentelyyn, etätyöskentelyyn sopivat työkalut sinne mukaan.

Panu Karhinen: Mielenkiintosta. Pitääkin käydä katsomassa.

Merja Lyytikäinen: Se kannattaa tsekata.

Toini Harra: Tuo on valtavan hyödyllinen. Tässä juuri kevään aikana me mietittiin sitä, että itseasiassa tähän kuuluu myös positiivisia asioita tähän digitaaliseen loikkaan mitä nyt on tehty, koska näiden palvelujen avulla me voidaan saada siihen yhteiseen kehittämiseen mukaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi etäisyyksien takia pystyisi muuten osallistumaan tai joilla on muuten sitten vaikeuksia päästä paikalle.

Merja Lyytikäinen: Kyllä. Ja sitten, jos mietitään että miten Innokylää vois hyödyntää niin tavallaan voihan sitä verkossa pitää niitä työpajoja ja sitten sen työpajojen tulokset laittaa vaikka näkyville kaikille, että juuri nekin jotka eivät pääse tulemaan, niin sitten voivat kommentoida ja katsoa, mitä siellä työpajoissa tuli. Tällaisia onkin kokeiltu jo aikaisemmin palvelun osalta. Ehkä tämmösessä ajassa, että kun niitä digitaalisia palveluita näissä kehittämisprosesseissa hyödyntää, niin varmaan painottuu se, että sen prosessin pitää olla tosi selkeä, siis sillä tavalla, että ihmiset ja toimijat jotka osallistuvat siihen, niin he tietävät että ”milloin meillä on työpaja, milloin siitä tulee tulokset, mikä on seuraava vaihe”, että he pysyvät siinä kärryillä. Olen ollut tämän keväänkin aikana itse yhdessä meidän talon sisäisessä prosessissa mukana, ja se on kyllä se oppi, että kun verkossa tehdään monien satojen ihmisten kanssa hommia, niin se pitää olla tosi selkeesti jäsennetty, että missä keskustellaan yhdessä ja mitä siitä seuraa ja mitä päätöksiä tehdään niitten työpajojen välissä ja milloin taas alkaa se yhteiskehittämisen aika. Että sen olen huomannut, että tämmöinen verkossa tapahtuva yhteiskehittäminen vaatii enemmän sen prosessin avaamista.

Panu Karhinen: Onko jotain muuta kuin että sen pitää olla selkeä, niin onko jotain muita asioita mitä siinä on tullut esiin?

Merja Lyytikäinen: Niin no, kun mä ajattelen että tässä nyt vain vasta harjotellaan, että ei ole vielä kokemusta mistään hirveen pitkästä, että siinä voisi olla, jos niitä haasteita ajatellaan, niin voi olla haasteena se, että jos sitä kokonaisuutta ei näe eikä avaa, niin siinä alkuvaiheessa jo ihmiset juuttuvat pyörimään siihen, että hakevat sitten sitä et ”miks tää ei onnistu” ja näin. Että se ehkä helpottaisi sitä, että jos sen avaisi sen prosessin vähän auki ja kertoisi mitä tapahtuu milloinkin, niin ihmiset ehkä tajuaisivat, se selventäisi ihmisille sitä, että tässä tapahtuu asioita ja tässä mennään tällä tavalla eteenpäin.

Panu Karhinen: Me olemme tässä HIPPA-hankkeessa tehneet kokeiluja tämmöisestä verkon kautta tapahtuvasta yhteiskehittelystä, ja olemme huomanneet, että se antaa paremmat mahdollisuudet meille saada ehkä laajemmin semmoisia ihmisiä, joita me emme ehkä muuten olisi saaneet mukaan. Onko teillä tullut tämmöistä? Onko tullut uusia ihmisiä mukaan?

Merja Lyytikäinen: No nyt minulla on vasta vähän kokemusta siitä meidän uudesta verkkopalvelusta, että tietysti se ohjaa, ketä siihen verkkopalveluun nyt kirjautuu. Koska nyt on alkamassa tämä tulevaisuuden sote-ohjelma, ja Innokylä on siinä se keskeisin tarjolla oleva työkalu, niin sillä tavalla julkisen sektorin toimijat ovat nyt aika uutterasti näköjään kirjautuneet. Mutta minulle on esimerkikis tullut paljon yhteydenottoja, että ”hei mä oon kiinnostunu tämmösestä ilmiöstä tai tämmösestä teemasta, mut mä oon aika yksin täällä, et onks täällä nyt jotain verkostoo johon mä voisin liittyä jotka tekee samaa asiaa”. Ja sitten olen ohjannut, Innokylässä on semmoiselle verkoistolle ja ohjelmille oma (osio), jonne voi perustaa semmoisen kokonaisuuden joka on jonkun ohjelman, projektin tai ilmiön ympärille koottu. Siihen on sitten helppo ohjata tämmöisiä yksinäisiä toimijoita, että ”menepäs tuonne, kato sitä materiaalia ja siellä on yhteystiedot että jos sua kiinnostaa niin vähän voit olla yhteydessä että tässä on sen teema-alueen kehittäjät nyt porukoituneet”.

Toini Harra: Se, mihin kiinnitin itse tuossa kevään kokeiluissa huomiota ja oli yksi semmonen tärkee asia oli se, että me suunniteltiin valtavan tarkasti nämä toteutukset yhdessä. Siellä on tiettyjä toimijoita mukana ja kaikilla on hyvin selkeät roolit mitä kukin tekee, että sillä tavalla pidetään huolta. Ja sitten toinen asia mitä mietin, niin tietyllä tavalla tämä tämmöinen digitaalinen etäyhteyksien kautta tapahtuva yhteiskehittely mahdollistaa sen, että nämä toimijat toimivat nimettömänä tai pelkästään vain sen oman nimensä kautta. Että siinä nämä kehittäjät voivat olla siinä mielessä tasaväkisempiä ja tasaveroisia.

Merja Lyytikäinen: Joo tuo on kyllä hyvä. Ja sitten varmaan roolitus myöskin, että se sitouttaa jo siinä kehittämisvaiheessa. Helposti, ehkä, en tiedä, mutta live-jutuissa ollaan koko ajan sen ympärillä, joka sitä työpajaa vetää tai joka sitä projektia vetää, niin olisko sitten niin, että se olisi helpompi tämmöisessä verkkotyöskentelyssä myös sitä roolitusta jakaa. Tai ainakin se on tärkeämpää. Ihan sama kuin aikataulutuskin.

Panu Karhinen: Tuli rooleista mieleen semmonen käytännön asia, että jos fasilitoi tämmöistä verkkoyhteiskehittelyä, niin siinä kannattaa olla tekninen tuki erikseen, että se vaatii niin paljon keskittymistä kumminkin eri lailla.

Merja Lyytikäinen: Joo kyllä. Olen itsekin monta kertaa sukeltanut jonnekin aivan mustaan aukkoon ja pullahtanut sitten ylös, kun minun esityosuuteni on ollu jo ihan loppu. Mutta siinä aina kannattaa se Plan B olla, että varsinkin jos on vastuussa siitä jonkun verkkotyöpajan vetämisestä, että mitä tapahtuu sitten, jos jompikumpi pullahtaa sinne jonnekin mustaan aukkoon ja tulee viiden minuutin päästä vasta sinne linjoille takaisin.

Panu Karhinen: Kyllä.

Toini Harra: Me olemme tässä kevään aikana törmänneet myös siihen asiaan, että kun me olemme kehittämässä yritysten palveluja tässä HIPPA-hankkeessa, niin tämän yhteiskehittelyn jälkeen, kun prosessissa on sitten näiden tuotteiden testaukset. Oletteko te joutuneet tällasten asioiden kanssa tekemisiin, että miten toteuttaa palvelujen tai tuotteiden testausta etänä tai tällä tavalla digitaalisesti tai verkkoalustan kautta?

Merja Lyytikäinen: Eikös se testaus ole tavallaan siinä alussa.. mietin vaan sitä, että onko teidän mielestä se palvelu tai tuote on jo valmis ennen kuin sit, et eikö sitä lähetä ihan siitä konseptointivaiheesta asti sitä tavallaan asiakkaitten kanssa testaamaan?

Toini Harra: Niin kyllä, kyllä joo.

Merja Että jos se on tämmönen käsinkosketeltava tuote niin sitä on aika vaikee etänä testata tai kokeilla. Toki voihan sen jotenkin lähettää jollekin asiakkaalle, pyytää häntä testaamaan ja sitten ollaan yhteyksissä sitten. Mut mitä nyt noissa verkkopalveluissahan on helpompi sit et tavallaan pyytää testaamaan sitä verkkopalvelua ja sitten käydään sitä keskustelua siinä samalla tai jotain käytettävyyttä, niin pyytää henkilöä kulkemaan, että ”miten kulkisit tässä verkkopalvelussa” ja ”mitä tulee mieleen”, tai lähettää etukäteen niitä protoja nähtäväksi, että se ehkä, mutta ehkä jos on tämmönen käsinkosketeltava niin sitten on vähän hankalampi.

Panu Karhinen: Verkossa kehittäminen tietenkin niin kuin kaikki tämmönen yhteiskehittäminen, niin se perustuu tämmöiseen avoimuuteen, niin mitä sinä ajattelet, että miten tämmöstä avoimuutta voisi lisätä tai tukea? miten avoimuutta vois lisätä tämmösessä verkkopalvelussa?

Merja Lyytikäinen: Olen miettiny sitä tässä nyt vuosien varrella, kun aika usein tulee sellainen kysymys että ”onko oikeesti Innokylä ihan avoin, että kaikkiko voi kaikkee täällä nähdä”, niin tavallaan minä olen miettinyt sitä, että mihin perustuu sitten se pelko? Kun tavallaan kehittämistyöhön ei liity, jos me tehdään näitä kehittämisprosesseja, niin siinä ei tavallaan käsitellä mitään henkilötietoja ja siis sillä tavalla, vaan kehitetään jotain palvelua tai prosessia. Niin siinä ei tavallaan ole mitään salassapidettävää sillä tavalla, eikä se semmoinen kuulukaan tuommoiseen verkkopalveluun. Onko se sitten se, että niitä omia ideoita haluaa suojata, eikä kukaan ei niitä alkuvaiheen ideoita halua avata muille ennen kun ollaan saatu rahoituspäätös. Kun mietin myös sitä, että miksi ei alkuvaiheesta asti voi avoimin kortein pelata, koska sittenhän siinä voisi olla sekin mahdollisuus, että voisi vähän laajemmalla porukalla hakea esimerkiksi rahoitusta.

Panu Karhinen: Että se voisi tukeakin sitä kehitystyötä?

Merja Lyytikäinen: Kyllä. Mutta aina löytyy joku porukka, joka kysyy, että ”onko oikeesti niin että täällä kaikki on avointa, että eikö tätä todellakaan voi meijän omalle porukalle piilottaa esimerkiks jotain tietoo”, niin tavallaan olen sitten ajatellut sen sillä tavalla, että meillä on todella paljon kaikkia wikialustoja ja organisaatioiden sisäisiä työskentelyalustoja, ja Teams esimerkiks, joiden kanssa meidän ei kannata ruveta kilpailemaan. Jos avoimuus ja yhteiskehittäminen on se periaate, ja verkostojen aktivointi, niin silloin asioiden pitää olla avoimia.

Panu Karhinen: Minkälaisia mahdollisuuksia sinä näet siinä avoimuudessa? Tuossa vähän jo viittasitkin siihen suuntaan.

Merja Lyytikäinen: No kyllä minä ajattelen sen niin, että siinä saa tietoa siitä, mitä täällä maailmassa tapahtuu, ei tehdä asioita kahteen kertaan, resurssit säästyy, ja sitten myöskin voidaan oppia toisiltamme. Eli, että kun avoimesti jaetaan sitä tulosta mitä ollaan saatu aikaiseksi, niin jossain muualla voidaan sitä hyödyntää. Ja tässä on nyt siis sen Innokylän ajattelunkin ydin, että avoimesti jakamalla me voidaan oppia toisiltamme ja sitten me voidaan hyödyntää sitä mitä muut ovat jo tehneet.

Panu Karhinen: Minkälaisia haasteita siihen liittyy?

Merja Lyytikäinen: No mun mielestä toimijat aika lailla haluavat aina sitä omaa ideaa lähteä sitten alusta asti (kehittämään), että se on nyt niin hyvä, että ei vaivauduta katsomaan, mitä täällä on jo tehty. Että sen takia tarvitaankin varmaan tällaisia kokoavia alustoja, joissa on mahdollista tutkia sitä asiaa ja ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka ovat jo aikasemmin ratkaisun johonkin asiaan sitten keksineet.

Toini Harra: Miten sinä näet, että mitä mahdollisuuksia tähän voi tulevaisuudessa liittyä tämmöiseen avoimeen yhdessäkehittelyyn verkossa?

Merja Lyytikäinen: Minulla on kokemus nyt kymmenen vuoden ajalta, ja kyllä ihan jo se termi ”yhteiskehittäminen” on jo saanut semmoisen, että se on ihan normaali. Ja työpajatyöskentely ja tällainen on jo ihan normaalia. Aikaisemmin esimerkiks silloin, kun aloiteltiin Innokylän palvelujen kanssa, niin se oli enemmän sellaista koulutuksellista asiaa. Nyt on aivan selvä, että kun lähdetään kehittämään jotain asiaa, niin tehdään työpajoja, joissa osallistetaan. Minun mielestäni tässä ollaan koko ajan parempaan päin menossa. Mutta mitä toivon niin on, että yhä enemmän toimijat ymmärtäisivät, että tulosten jakaminen on tärkeää ihan sen takia, että me voisimme oppia ja hyödyntää sitä aiemmin tehtyä.

Toini Harra: Mitä se olisi kymmenen vuoden päästä, mitä tapahtuisi?

Merja Lyytikäinen: Oi, tosi vaikea, tosi vaikea. Kun sitten, jos tämmösistä digitaalisista palveluista puhutaan, niin varmaan se on ihan erilaista se teknologiakin silloin. Että virtuaalilaseilla päästäisiin jotain empatiakävelyä tekemään jonnekin oikeisiin ympäristöihin, jos olis tämmöinen tilanne tai jotain muuta.

Panu Karhinen: Kyllä minä näen sen, mitä Toini tossa aikaisemmin puhuit siitä tasavertaisuudesta ja -arvoisuudesta, niin näen, että siinä on mahdollisuuksia kyllä, että se teknologia mahdollistaa monenlaista osallistumista, eikä ole aikaan tai paikkaan niin sidottua.

Toini Harra: Niin ja sillä tavalla että me saamme näitä ihmisiä mukaan, jotka muuten jäisivät ulos siitä kehittämisestä, niin voi olla, että heillä juuri on se erinomaisen tärkeä näkökulma tai tieto tai ymmärrys, kokemus, jota me emme muuten saisi siihen kehittämiseen mukaan. Ja sillä tavalla sitten voitaisiin kehittää aiempaa parempia ja toimivampia tuotteita ja palveluja.

Merja Lyytikäinen: Ja minä ajattelen myöskin, että tulevaisuuden ammattilaisetkin, jotka ovat nyt koulutuksessa, niin heillekin voisi olla ihan hyvä ajatella, että tulevaisuudessa voi olla, että he työskentelevät jossain ikäihmisten yksikössä, että se kehittämistyö ja osallistuminen niiden ikäihmisten kanssa on yksi osa sitä työtä, että tavallaan se on ammattilaistenkin asenteesta kiinni, että miten ne asiat siellä erilaisissa palveluyksiköissä kehittyy.

Panu Karhinen: Kyllä kyllä, yhtenä osana sitä omaa työtä.

Merja Lyytikäinen: Joo.

Panu Karhinen: Tässä kohtaa minä kiitän keskustelusta, ja jos haluatte lisää tästä aiheesta tai muuten laajemmin digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisestä niin käykää katsomassa tuttunet.fi. Kiitos.

Toini Harra: Kiitos.