Opi arjessa 8: Oppilaitosten muuttuva rooli työssä oppimisen mahdollistajina

Äänitteen nimi: Opi arjessa_Oppilaitosten muuttuva rooli työssä oppimisen mahdollistajina.mp3
Äänitteen kesto: 00:39:43

Anne-Mari [00:00:02]: Tervetuloa Opi arjessa -podcastiimme. Tämä podcast-sarja on syntynyt hankkeen yhteydessä, jossa kumppaniorganisaatiollemme Vantaan kaupungille lähdettiin yhdessä kehittämään työssä oppimisen mallia. Ja me puhumme ketterästä työssä oppimisesta. Sen puitteissa lähdettiin miettimään, että olisi ihan kiva lähteä keskustelemaan erilaisten asiantuntijoiden kanssa tästä työssä oppimisen tematiikasta. Tänään meillä on teemana tarkemmin työssä oppiminen ja oppilaitosten muuttuva rooli työnoppimisen mahdollistajana ja sen takia ihan itseoikeutettuna keskustelukumppanina täällä meillä on Soili Mecklin Snellman-kesäyliopistosta ja Taru Ruotsalainen meiltä Metropolia-ammattikorkeakoulusta. Minä olen Anne-Mari Raivio ja olen Metropolia-ammattikorkeakoulusta ja olen vetämässä tätä Opi arjessa -hanketta yhdessä Vantaan kaupungin kanssa. Tervetuloa Soili ja tervetuloa Taru. Ennen kuin menemme mihinkään sen syvemmälle työssäoppimisen syövereihin niin ihan lyhyet esittelyt ehkä olisivat paikallaan, että keitä te olette ja minkä takia erityisesti tämä työssäoppiminen on lähellä sydäntä. Aloitetaanko Soili sinusta, miksi sinä olet täällä nyt suurena asiantuntijana meidän kanssamme keskustelemassa?

Soili [00:01:22]: Kiitos vaan kun sain tulla. Olen Soili Meklin ja SnellmanEDU on meidän organisaatiomme nimi ja yksi osa toimintaamme on ylläpitää Snellman-kesäyliopisto -nimistä vapaan sivistystyön oppilaitosta. Meillä ehkä matka ja tulokulma tähän tämän päivän aiheeseen lähti 2017 kun lähdettiin miettimään, että mikäs se oppilaitosten tulevaisuus on kun kaikki tieto löytyy jo sieltä verkosta, että mikäs se, kun tiedonjakamisen aikakin alkaa olla ohi. Toki sitä ehkä tarvitaan enemmän kuin koskaan nyt, mutta rupesimme kyseenalaistamaan oppilaitoksen ihan sitä perus perustehtävää. Eli meilläkin luennot ovat aika usein olleet se ensimmäinen toteutusmuoto. Siitä lähti sitten matkaan Learn at work -hanke, johon saimme sparrariksi Leena-Maija Otalan ja toteutimme kaksivuotisen hankkeen, jossa etsittiin niitä tapoja millä työpaikasta voidaan tehdä myös oppimispaikka eli lähdettiin soveltamaan oppimisympäristöajattelua niin, että koulutukset eivät ole ainoa tapa jolla oppimista saadaan aikaiseksi. Siinä ehkä lyhyesti tulokulmani tähän.

Anne-Mari [00:02:36]: Hyvä. Mites Taru?

Taru [00:02:40]: Kiitos, Annis. Minä olen Metropoliassa päällikkönä vastaten Metropolian oppimistoimintaa tukevista verkostoista ja asiakkaille tuotettavista palveluista. Se, miten liityn päivän teemaan on se, että kun meidän tehtävänämme on tuottaa sitä lisäarvoa eri asiakkaille, eri asiakasryhmille, ihmisille siitä, että miten sitä jatkuvaa oppimista siinä omassa elämässä voisi pitää yllä ja miten sitä voisi kehittää ja minkälaisia mahdollisuuksia voisi tarjota. Se on se meidän juttumme, että miten me niitä erilaisia joustavia oppimisratkaisuja kehitämme ja toisaalta tuoda siihen rinnalle se digitaalisuus, että minkälaisia mahdollisuuksia se digi ja digitaalisuus vielä lisää ja vahvistaa. Minua kiinnostaa kauheasti tämä korkeakoulun muuttuva rooli niin kuin tuossa alussa tuli esille, että mitä se tarkoittaa tässä tilanteessa kun ihmiset pääsääntöisesti oppivat työpaikalla eikä niin, että he tulevat korkeakouluun oppimaan. Mikä se korkeakoulun rooli on, mikä se lisäarvo on minkä korkeakoulu voi tähän tilanteeseen tuoda.

Anne-Mari [00:04:09]: Tuo on tosi hyvä kysymys, Taru, ja pureudutaan siihen kohta ihan porukalla mutta ennen kuin pureudutaan siihen, niin itse uskon aika vahvasti, että on tärkeää määritellä se minkä äärellä ollaan. Ainakin itse kun lähti sukeltamaan tähän työssä oppimisen maailmaan niin löysi mitä erilaisimpia asioita mitä tähän liittyy. Kun meillä on työssä oppiminen erikseen kirjoitettuna, meillä on työssäoppiminen yhteen kirjoitettuna, me puhumme jatkuvasta tai elinikäisestä oppimisesta ja täydennyskoulutuksista ja kaikesta mahdollisesta, niin ajattelin tässä kohtaa lähteä teidän kanssanne yhdessä lähteä pohtimaan, että mitä me tarkoitamme työssä oppimisella. Ja sinä Soili tietysti nyt kun te Leena-Maijan kanssa Ketterä oppiminen -kirjassanne olette menneet aika syvällekin tässä tematiikassa, niin miten sinä määrittelisit nyt, että minkä äärellä me olemme kun puhumme työssä oppimisesta?

Soili [00:05:02]: Voisi sanoa lyhyesti ensinnäkin, että mehän puhumme työn tekemisestä paremmin. Työn kehittämisestä, koska työpaikalla ollaan tekemässä sitä työtä. Ja se mitä oppimista siellä tapahtuu ja mitä siellä edistetään, niin sen täytyy liittyä sen organisaation tavoitteisiin eli siihen työn tekemiseen mutta hyvin laajasti. Ei puhuta siis pelkästään pragmaattisista taidoista vaan puhutaan laajasti työelämätaidoista, digitaidoista, siitä sidoksesta jonka avulla vaikka vuorovaikutuksen työkalut ovat hallussa ja miten niitä käytetään. Miten yhden ihmisen opittu oppimissisältö laajenee sen koko työyhteisön käyttöön. Mielestäni siinä ei ole sen ihmeellisempää suomennosta nyt tähän heti heittää kuin että tehdään sitä työtä paremmin kun opitaan koko ajan.

Anne-Mari [00:06:03]: Joo. Tuo puhuttelee minua siinäkin mielessä, että nyt kun lähdimme tekemään tätä Opi arjessa -hankettamme, niin luulen, Taru, korjaa jos olen väärässä, mutta minusta tuntuu, että ehkä meillä oli jotenkin sellainen ennakko-oletus ja ajatus siinä kun lähdimme hakemaan tiimejä mukaan, jotka lähtevät pilotoimaan malleja ja toimivat meillä siinä kehittäjäkumppaneina, niin me jotenkin ehkä ajattelimme, että oppimishaasteet olisivat selkeästi pragmaattisia selkeään johonkin taitoon tai tiedon lisäämiseen liittyviä asioita ja huomasimme siinä kun näiden tiimien kanssa ruvettiin keskustelemaan asioista, että aika monella se nimenomaan liittyy siihen, että halutaan ruveta tekemään omaa työtä paremmin. Halutaan kehittää, halutaan parantaa, jatkuvan parantamisen ote siihen tekemiseen, jolloin ne teemat rupesivatkin yhtäkkiä olemaan, että miten me tätä osaamista jaamme tai miten me kehitämme näitä prosesseja paremmin, eli ruvettiin lähtemään jo ihan muualle pragmaattisesta taidon lisäämisestä. Tämä jotenkin kolahti minulle sen takia, että tajusin siinä kohtaa hirveän konkreettisesti, että minähän olen itse koko ajan työssä oppimassa. Minähän teen koko ajan työtäni sillä lailla, että opin lisää ja kasvatan omaa osaamistani ja sitä kautta tietysti organisaation osaamista. Samaan aikaan yhtäkkiä huomasin, että minulla ei ole kieltä ja sanoja sanoittaa sitä osaamista mitä olen työssä oppinut. Minäkin olen vielä jumissa jotenkin siinä ajatuksessa, että se minun oppini on se virallinen tutkinto minkä olen joskus tehnyt ja ohitan kaiken tämän parinkymmenen vuoden työkokemuksen tuoman osaamisen siinä kohtaa kun minulta kysytään että hei, mitäs osaamista sinulla on. Mutta Taru, mitäs sinä ajattelet?

Taru [00:07:54]: Minä mietin sitä tässä kun kuuntelen, että jos ajatellaan aikaa paljon paljon taaksepäin, niin työssähän on aina opittu, että mikä on se uutuus mikä tähän tulee. Mietin joskus lukeneeni jotain, että mikä on se henkinen osaaminen silloin kun se pystyy äkillisissä yllättävissä tilanteissa toimimaan ja silti se ei välttämättä tunnista sitä, että miksi se pystyy toimimaan, niin sehän perustuu hirveän vahvaan ammattitaitoon. Ja se ei välttämättä vuosien varrella se ammattitaito ja osaaminen ole tullut siitä, että hän olisi käynyt koulutuksia. Tavallaan esitän sen kysymyksen ehkä teille, että nyt tämä tämän päivän kysymys työssä oppimisesta ja sen noususta niin vahvasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ylipäätään tähän koulutuskeskusteluun on iso, valtava, niin mikä tekee tästä nyt jotakin erilaista verrattuna siihen kauan kauan sitten tapahtuneeseen. Olkaa hyvä.

Soili [00:09:11]: Minä voin täältä siepata ja kokeilla vastata kysymykseesi. Minulle tuli ainakin mieleen se, että Leena-Maijankin kanssa kun puhuimme tätä kirjaa tehdessä, niin tämmöinen oppipoika-kisälli-mestari -ajattelu, johon saatat ainakin osittain viitata, niin ei siinä ole mitään uutta. Se on ehkä vähän unohdettu ja näinhän se maailma menee, että asiat tulevat uudestaan vastaan. Mutta ehkä tässä näin oppilaitoksen näkökulmasta täytyy sanoa, että liika opinnollistaminen eriyttää sen mitä me oppilaitoksissa teemme siitä mitä se työyhteisöissä se oppiminen on. Varmaan me kaikki allekirjoitamme sen, että kun tekee työtä niin samalla oppii. Ja useimmiten aikuisopiskelijat ainakin sanoittavat niin, että kun he ovat opiskelemassa niin he samalla voivat kehittää omaa työtään. Tämmöinen yin-yang-kuviohan tässä syntyy. Mutta minua kiinnostaa sitten se, että miten se työpaikka muuntuu tukemaan tätä yksilön oppimisen prosessia. Me kaikki tiedämme myöskin, että voi olla niitä intopinkeitä elinikäisiä oppijoita, varmaan joka työpaikalla on joku, mutta liian harvassa ovat sitten ne työpaikat,joissa se työyhteisö jotenkin tukee ja jopa hyödyntää niitä uteliaita ihmisiä jotka oppivat lisää joko oppilaitosten toimesta tai itsenäisesti. Mitä siellä työpaikalla pitää tapahtua, että siitä tulee oppiva työpaikka. Se on minusta kiinnostavaa. Mutta mitä Anne-Mari sanot?

Anne-Mari [00:11:12]: Joo. Jäin jotenkin miettimään ensinnäkin sitä, että mitä uutta tämä nyt, että millä lailla tämä on erilaista kuin se on tähän mennessä ollut. Jotenkin aavistelen sellaista, että nyt kun tätä ruvetaan taas puhumaan systemaattisemmin ja enemmän tuomaan esille, ei niin, että tämä olisi jotain 2021 vuonna keksittyä vaan oppivasta organisaatiostahan on puhuttu vuosikymmeniä. 90-luvultakin löytyy hyvää materiaalia missä puhutaan nimenomaan tästä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta, ei siitä, että siirrytään jonnekin koulutukseen vaan se, että mitä tapahtuu siellä työpaikalla. Mutta ehkä näen, että tämä tuo näkyviin sen systemaattisuuden ja siihen liittyy vahvasti se, että miten organisaatioissa tuetaan yksilön oppimista, oli se sitten juuri sitä työtehtävää tehdessä tai on se sitten niin, että opiskelen youtube-yliopistossa vapaa-ajallani asioita, jotka sitten tavalla tai toisella siirtyvät sitten tänne tai oli se sitten vaikka täydennyskoulutukseen lähtemistä, mutta se jotenkin, että miten se organisaatio sitä tukee ja miten me ehkä oppilaitoksena ja sitten myös työnantajat ja organisaatiot pystymme auttamaan ihmisiä sanoittamaan sitä osaamista, että se osaaminen tehdään näkyväksi. Itse oivalsin tämän jossain semmoisessa kohtaa kun meillä oli joku oman tiimin yksikkökokous, jossa joku tuli pitämään koulutusta aiheesta xyz. Tuli kertomaan meille jostakin sellaisesta, joka oli tärkeää. Rupesin siinä miettimään, että tavallaan tämä on työssä oppimista mutta jos emme me nyt ota tätä ja ruveta miettimään, että mitä tämä tarkoittaa minun työntekemiseni kannalta, mitä minä tästä olen oppinut ja oivaltanut tästä teemasta mistä tämä koulutus oli, niin se jää helposti sellaiseksi, että se kehittää ehkä työntekemistäni mutta se jää piiloon, jolloin siitä ei muodostu minulle osaamispääomaa tai ei ainakaan tietoista osaamispääomaa, että en osaa välttämättä sitä sanoittaa siinä kohtaa kun minulta kysytään. Tämä on ehkä se lisäarvo mitä tämmöinen työssä oppimisen systemaattinen kehittäminen eri organisaatioissa tuo. Taru, mitäs sinulla tulee mieleen?

Taru [00:13:25]: Joo, luulen, että sain kiinni ajatuksistasi ja itse ajattelen vähän samalla tavalla, että eikö tiedon tulva ole nykyään moninkertaistunut ja jos mietitään, että minkä tyyppistä osaamista Suomikin tulevaisuudessa tarvitsee, niin mennään aika monimutkaisiin ilmiöihin mitä osaajien ja asiantuntijoitten pitää käsitellä ja miten pitää toimia ja mitä pitäisi hallita. Varmaan siitä osin, siis tästä yhteiskunnallisesta kehityksestä jo tulee se vaade, että ihmisen pitää osata enemmän nopeammin. Koulutusjärjestelmä ei enää pysty antamaan siihen vastausta sillä tavalla, että vääntäydy nyt koulutukseen. Työpaikalla tapahtuva oppiminen varmaan nousee siksikin niin korostuneesti nykypäivänä. Minä ihan allekirjoitan tuon systemaattisuuden, koska nyt on tarve sen osaamisen osoittamiseen jollain tavalla, että kun haetaan ihmisiä, jotka tulevat tekemään jotain juttua yritykselle, niin ei se välttämättä riitä, että minulla on todistus vuodelta 1991 vaan se osaaminen pitää jollain tavalla osoittaa ja sanoittaa ja miettiä sitä, että miten ne aikaisemmat työpaikat tai työtehtävät ovat tukeneet sitä osaamista. Jos halutaan, että se pysyy ajan tasalla, niin se vaatii sen systemaattisuuden, tietoisuuden, se vaatii osaamisen näkyväksi tekemisen ja työpaikan oppimisympäristönä. Ja sitten siihen tulee mukaan tämä Soilin mainitsema ja korostama tekijä nimenomaan siitä yhdessä oppimisesta ja sen tyyppisestä. Varmaan siihen saa nyt tämmöisiä uusia elementtejä, jotka tukevat sitä, että miksi se on juuri nyt ja miten sitä pitäisi sitten lähteä tekemään. Varmaan Annis nämä sinunkin kokemuksesi nyt tässä hankkeessa ovat ihan uudella tavalla avanneet silmiä, että ei se välttämättä ole niin helppoa kuin sinä ja minä aluksi luulimme sen olevan.

Anne-Mari [00:15:35]: Kyllä. Mites Soili, mitä sinulle herää näistä ajatuksista?

Soili [00:15:41]: Joo, tuossa kun teitä kuuntelin niin minulle tuli mieleen Aalto-yliopistosta Lauri Järvilehto, varmaan monelle meistä tuttu, niin hänhän on sanoittanut tätä näillä sanoilla palikkamallista aaltomalliin siirtymisenä, että jos koulutus ja oppiminen ovat olleet jotain palikoita joita on ehkä haettu useimmiten sieltä organisaation ulkopuolelta, niin se aaltomalli tarkoittaa – minusta se jatkuva oppiminen ei ole ollenkaan huono sana vaikka ainakin minun kuplassani se jo vähän tulee korvista ulos joka paikassa, mutta se ei ole ollenkaan huono sana siinä mielessä, että vaikka me olemme tuossa kirjassa käyttäneet ketterä oppiminen -sanaa, joka on taas Leena-Maijan lanseeraama, ja meidän organisaatiossamme puhutaan myös joustavasta oppimisesta. Rakkaalla lapsella on paljon nimiä. Mutta joo, se kokonaisnäkemys ja systemaattisuus on tärkeää mutta sitten jotenkin se ajatus siitä, että se oppiminen ei ole enää pelkästään yksilön vastuulla ja, no, minä aina palaan korostamaan työyhteisön tai sen yhteisön, sen ei tarvitse olla työyhteisö, se voi olla vaikka harrastusyhteisö, sen roolia ja merkitystä miten se organisoidaan. Silloin tulee juuri näitä toimintatapoja ja rakenteita, ajatusmalleja, prosesseja miten tämä työyhteisö tai yhteisö yleensä voi edistää sitä, että kun kyse on kuitenkin varsinkin yrityselämässä kyse on kilpailukyvystä, että miten organisaatio tulevaisuudessa kun yhä vain nopeutuu tämä sykli, siltä se näyttää, niin miten pysytään ajan tasalla. Siihen ei enää mitkään ulkoa opitun imemisprosessit riitä vaan täytyy jokaisen osallistua siihen. Sitten kun vielä, pakko sanoa, että törmäsimme tuossa Learn at work -hankkeessa aika rajustikin siihen, että vaikka me elämme täällä oppilaitosmaailmassa omassa kuplassamme kuten jokainen vähän omassaan, niin siihen, että ei oppiminen ja koulutus, se on joillekin ihan jopa kirosana. Tämmöistäkin vastausta saatiin, että ei se ole kiva juttu, on huonoja kokemuksia. No kyllä me kaikki tiedämme, että sellaista voi olla, mutta silti meidän täytyy nekin ihmiset, jotka näin ajattelevat, kyetä sitouttamaan siihen, että työ kehittyy ja silloin on juuri tärkeä puhua siitä työn kehittämisestä mistä tuossa alkuun mainitsinkin.

Anne-Mari [00:18:24]: Juuri tämä, Soili, mitä sanoit, että puhutaan kehittämisestä, että luulen, että paljon on vielä tehtävää silläkin kentällä, että saadaan ihmiset ajattelemaan oppimista. Aika helposti kun rupeamme puhumaan oppimisesta, niin se saattaa yhdistyä koulumaailmaan ja niihin virallisiin koulutuksiin tai niihin täydennyskoulutuksiin, jotka eivät sitten välttämättä olekaan osuneet juuri siihen minun tarpeeseeni ja ovat tulleet juuri siihen hirveään stressiin ja kiireeseen, jolloin siitä saattaa jäädä negatiivinen kaiku mieleen. Kun me puhumme oppimisesta, niin sitä me teemme kaikki. En usko, että on yhtäkään työntekijää joka ei oppisi tehdessään sitä työtä. Tätä ei vain oivalleta eikä osata sanoittaa taaskaan sitten, että mitä tämä on ja millä lailla minä tässä olen oppinut. Mainitsitte Soili ja Taru tuossa aikaisemmin siitä korkeakoulujen roolia ja oppilaitosten muuttuvaa roolia nyt tässä tämän työssä oppimisen äärellä ja nyt Soili sinulla on ollut se Learn at work -hanke siellä, tai teillä on ollut siellä, ja nyt muutenkin, niin minkälaisia näkökulmia haluaisit nyt nostaa tässä, että millä lailla tämä muuttuva työelämä ja jatkuva oppiminen ja työssä oppimisen uudet tuulet, niin millä lailla ne haastavat oppilaitoksia?

Soili [00:19:50]: Tietysti voisi lähteä monta kautta purkamaan mutta kyllähän tämä toimintaympäristö, niin kuin ihan jokaisella organisaatiolla, ei vain oppilaitoksilla, mutta tämä muuttuva toimintaympäristö tai tämä kaaoksen reunalla toimiminen, niin kuin jotkut sitä kuvaavat ja jatkuva muutos on myöskin käsite mihin törmätään jota on jo pitkään käytetty. Se vaikuttaa siihen missä oppilaitosten rooli on, mikä se rajapinta on, miten se pitää kohdata. Koulutusähky, niukat aikaresurssit. On jo aloja, joista on lähes täysin mahdotonta päästä koulutukseen talon ulkopuolelle. Sitten nämä globaalit oppimissisällöt, varannot, kymmenet tuhannet huippuyliopistojen kurssit jotka ovat maksuttomasti saatavilla. Mikä on nyt sen suomalaisen pienen vaikka nyt korkeakoulun tai minkä tahansa oppilaitoksen tai koulutusorganisaation tehtävä tässä voiko sanoa kilpailutilanteessa. Ja tietysti aina jää miettimään sitten, että mikä on sen pedagogiikan arvo. Kyllähän sinä voit katsella Youtubesta how to -videoita ja oppia tosi paljon, mutta mikä on sitten se mikä sitoo sen opitun yhteen. Ja tietysti siihen nyt haluaa vastata myönteisesti mutta olen kyllä pohtinut myöskin raadollisesti sitä, että mikä on se pedagogiikan merkitys sitten kun puhutaan työssäoppimisesta, mikä lisäarvo sillä on. Ehkä näitä nyt vastauksena kysymykseesi, päällimmäisiä pohdintoja. Mutta mites Taru, onko sinulla näihin lisää listaa?

Taru [00:21:41]: Tartun tuohon viimeiseen mitä puhuit pedagogiikan merkityksestä. Kun me lähdimme Anniksen kanssa sitä kokonaisuutta mietimään, niin minä kävin hetken aikaa itsekseni semmoista keskustelua pääni kanssa ja jossain vaiheessa nappasin Anniksen sitten mukaan siihen, että kun me lähdemme tätä osaamista kehittämään, niin miten tämä eroaa nyt siitä, että panisimme jonkun projektin pystyyn? Pannaan kehittämisprojekti pystyyn, tehdään se. Tai se, että me teemme sen saman asian mutta niin, että viitekehys on oppimisessa ja ne tavat viedä sitä asiaa eteenpäin perustuvat siihen oppimiseen ja tutkimukseen mitä oppimisesta puhutaan. Ja siinä on varmaan nyt yksi keskeinen ero, että siinä mielessä se pedagogiikka on tässä äärettömän tärkeää. Koska eivät pelkät osallistamisen menetelmät riitä, että meille tulee loistava fasilitaattori joka fasilitoi jonkun tilanteen vaan tässä pitää olla se kokonaisnäkemys, punainen lanka siitä, että miten minä aloitan, mihin tämä päättyy, minkälaisin keinoin autan ihmisiä näkemään nykytilannetta, ymmärtämään, analysoimaan, pohtimaan nimenomaan sitä omaa oppimista. Ei niinkään sitä, että miten joku asia välttämättä tehdään paremmin vaan miten minä nyt pääsen siihen sen pään, ajattelun kautta. En varmaan selittänyt nyt ymmärrettävästi, mutta Annis, sinä sait jotenkin kiinni varmaan.

Anne-Mari [00:23:22]: Minä sain hyvinkin kiinni, ehkä sen takia, että olen käynyt tätä keskustelua kanssasi aikaisemminkin. Tämä on sellainen asia mitä huomaan pohtivani päivittäin. Ymmärrän Soili tuon sinunkin, että kyseenalaistaa hyvinkin vahvasti välillä ja miettii että mikä se on, mutta luulen, että se jotenkin on nimenomaan tuossa mitä Taru sanoittaa, se, että mikä arvo ja merkitys oppilaitoksilla tai korkeakoululla tai millä tahansa oppimisen asiantuntijayhteisöllä voi tähän olla on nimenomaan se oppimisen asiantuntijuus, eli sen oppimisprosessin ymmärtäminen ja siihen työkalujen löytäminen. Eli se, millä lailla me voimme tukea organisaatioita oman työssäoppimisen, koko sen mindsetin ja sen rakenteen rakentamisessa on, että me opetamme oppimaan. Tämä on jotenkin nyt ehkä ytimessä. Ei niinkään, että onko se nyt joku excel-taulukon hallinta vai onko se nyt joku prosessin parantaminen vai mikä. Se on sitten siellä niitten työntekijöitten, niitten tiimien, jotka ovat tunnistaneet vaikka tiimioppimisessa tai yhteisoppimisessa, yhteisohjautuvuudessa ovat tunnistaneet, että tämä on se mitä me haluamme kehittää. Mutta me tulemme siihen rakentamaan sitä tukirakennelmaa sille oppimisprosessille. Ja tämä tulee hirveän vahvasti minulle myös, olen itse kieltenopettaja taustaltani ja vierasta kieltä kun opetetaan, siinä puhutaan termillä scaffolding eli rakennetaan tukirakennelmat siihen, että pikkuhiljaa opitaan omatoimisiksi, itseohjautuviksi kielenkäyttäjiksi ja osataan löytää siihen lisää päälle, niin ihan samahan tässä on, olemme rakennustelineitten rakentajia siinä, rinnalla kulkijoita, että se oppiminen tapahtuu.

Soili [00:25:10]: Joo, minä kun tässä kuuntelen, niin tässä taas nämä kaksi tasoa, yksilön oppiminen ja sitten se yhteisö missä hän oppii. Ne on hyvä pitää erillään ja pedagogiikka yksilön oppimisen, että miten ihminen oppii, sen ymmärtämisenä, on tosi tärkeä ja olen päätynyt pohdinnassani kanssa siihen, että kyllä sillä oppilaitoksella ja pedagogiikalla on tosi iso merkitys, ihan niin kuin tässä tulikin jo. Mutta sitten se uusi tehtäväalue on kyllä siellä, puhutaan nyt työyhteisöistä, niin niitten työyhteisöjen sisällä. Mitä voidaan tehdä, että niistä työyhteisöistä tulisi niitä oppimisympäristöjä myös. Ja se on mielenkiintoinen uusi alue.

Anne-Mari [00:26:00]: Tämä on todella mielenkiintoinen ja minä kanssa mietin, että mitenkä oppimisen asiantuntijat voivat olla siinä tukemassa yrityksiä, että tämähän on jotenkin sitä sellaista yhteistyötä myös. Löytyikö teillä Soili siinä Learn at work -hankkeessa tai teidän siitä kimmonneisiin kaikkiin jatkojuttuihin mitä olette tehneet ja toimitte aktiivisesti siellä omalla alueellanne tämän asian parissa, niin onko sieltä löytynyt hyviä oivalluksia siitä, että millä tavoin korkeakouluyhteisöt voivat olla tukena eri yrityksille, organisaatioille tässä asiassa?

Soili [00:26:36]: Mehän lähdimme hyvin hypoteesipohjalta tuohon hankkeeseen, hypättiin silmät korvat kiinni ja katsotaan miten käy. Leena-Maija tietysti oli myös suureksi avuksi. Häneltähän tuli tämä Ketterä oppiminen -kirjan ykkösosa 2018 keväällä. Mutta jo sitä ennen tietysti siinä vaiheessa kuten ESR-hankesuunnitelmaa kirjoittaneet tietävät, että pitää olla aika paljon kirjoittanut, että siitä sitten syntyy jotain hankkeeksi asti, niin minä olin listannut tämmöisiä asioita, että mitä oppilaitokset tulevaisuudessa voivat ja mikä niitten lisäarvo on yleensäkin yhteiskunnassa, niin on esimerkiksi lukemattomien oppimissisältöjen viidakon ja globaalien oppimissisältövarantojen kuratointi tässä tapauksessa suomalaisten työyhteisöjen käyttöön. Me jokainen tiedämme, että vaikka menisimme ihan vain hyvämaineisille sivuille, niin pelkkiä digiartikkeleita on niin paljon, että kukaan ei kerkeä niitä lukea, onpa aihe vaikka kuinka hyvin rajattu. Ehkä siinä olisi yksi tehtävänkuva oppilaitoksille. Ja tietenkin sitten tämmöinen oppimissisällön tuotanto laajemminkin, muutenkin kuin niitten luentojen tai opetuksen toteuttamisessa. Mutta sitten tietenkin tuo osaamisen näkyväksi tekeminen mistä tässä on myöskin ollut puhetta. Me pystymme lakisääteisinä oppilaitoksina tekemään opintopisteytyksiä, jotka ovat kuitenkin vaikka ovat ehkä enemmän välineellisiä, mutta kyllä ne ovat sitä näkyväksi tekemistä. Sitten kaikki todistukset, osaamisemerkit ja osaamisen kehittämisen opinnollistaminen on varmasti meille hyvin helppo tulokulma tähän.

Soili [00:28:27]: Mutta sitten tuossa hankkeessa me koulutimme 130 oppimisagenttia työpaikoille. Heillä sitten roolina oli, että he olivat ketä tahansa työntekijöitä. Toki siellä oli muutama esihenkilö ja johtoon kuuluvakin, mutta enemmän he olivat niitä ihan vertaisia, jotka olivat niitä usein elinikäisiä oppijoita, eivät kaikki, mutta aika monet heistä olivat innostuneita yleensä oppimisesta. Yleensä saivat itse itsensä ilmoittaa, haluan oppimisagentiksi, ja heistä me koulutimme sitten sinne työyhteisöihin sisäisiä oppimisen asiantuntijoita, jotka hyvällä tavalla voivat sille työkaverille vinkata. Se on eri asia kun se työkaveri siitä viereltä vinkkaa, että hei katsopa tuo video, tuossa oli muuten aika hyvä meidän työhömme liittyen, kuin että se tulee esihenkilöltä, vaikka niinkin sitä pitää toki tehdä. Tämä oppimisen tukihenkilöiden valmentaminen oppimisagenttien lisäksi tuossa kirjassa ja varmasti käytännössäkin oppimisvalmentajia. No sitten mikä on ihan uusi ammattikunta, oppimismuotoilijat, teilläkin Metropolialla tätä harjoitetaan, niin mitä se sitten työyhteisössä tarkoittaa, mikä esimerkiksi, onko se joku HR-toimen yksi lisäkvalifikaatio, että sitä oppimismuotoilua kyetään tekemään, minkälaista koulutusta siihen on. Tämmöisiä pohdintoja minulla ainakin on syntynyt. Ja sitten tietenkin tämmöinen mikä tuossa hankkeessa oli tosi keskiössä kuratoinnin ja oppimisagenttivalmennuksen lisäksi oli myöskin verkostoitumisen tuki, että kun jokainen työpaikka tekee oman katon alla yleensä niitä juttuja, niin sitten kun puhutaan oppimisesta niin pitää aina laajentaa se katsantokanta sinne talon ulkopuolelle, niin miten hienoa oli saattaa yhteen vaikka 10 työpaikan oppimisagentit keskustelemaan keskenään semmoisista geneerisistä teemoista kuten vaikka vuorovaikutus ja sen haasteet. Se yhdistää yleensä työyhteisöjä toisiinsa ja siitä me saimme ehkä kaikkein eniten positiivista palautetta, että saatiin sellaista organisaation ulkoista vuorovaikutusta aikaiseksi, joka auttoi avartamaan omaa ajattelua ja toimintamalleja sitten siellä kun mentiin takaisin työpaikalle.

Anne-Mari [00:31:09]: Mites Taru, miltä nämä kuulostavat mitä Soili tuossa kertoi ja maalaili nyt kun sinä katselet täältä jatkuvan oppimisen näkökulmasta ja Metropolia-ammattikorkeakoulusta, niin miltä tuo kuulostaa?

Taru [00:31:20]: Hyviä ajatuksia ja varmaan paljon semmoista mitä me voimme lähteä eteenpäin viemään. Minä näen kanssa kyllä merkityksellisenä sen työpaikan ihmiset ja sen henkilöstön ja heidän, työpaikan kytkemisen tähän kokonaisuuteen. Meillä olemme kokeilleet erilaisia pilotteja tämän Sitra-hankkeen lisäksi, semmoisia pienempiä missä olemme kiinnittäneet työpaikan tiukasti siihen koulutukseen. Mutta minä juuri tässä samalla ajattelen sitä, että se on pikkaisen jäänyt siihen alkuvaiheeseen, semmoiseen nykytilanteeseen, oppimistavoitteitten määrittämiseen ja sitten niitten asiantuntijoitten kytkemiseen myös siihen kouluttamiseen. Mutta siinä on ollut semmoinen ero, että siellä yksittäiset ihmiset ovat tulleet oppimaan jotakin. Ihan sen mallin mukaan miten me nyt olemme tässä Vantaan ja Sitran kanssa tekemässä, niin sellaista kokonaisuutta ei ole. Ja minä näen myös tärkeäksi sen, että siellä on tarvittaessa jotain mentorointia, mutta ehkä vielä enemmän painottaisin sitä, että me saisimme sen koko yksikön siihen samaan mielentilaan. Ymmärrän kyllä näitten agenttien päälle ja tämän tyyppisen, mutta jos puhutaan ideaalimaailmasta, niin se koko yksikkö, se työyhteisö pystyisi yhdessä toimimaan sillä tavalla. Mutta varmaan joku vetovastuu tarvitaan sitten. Osaamisen johtaminen varmaan nousee ihan uuteen arvoon taas tänä päivänä.

Soili [00:33:09]: Joo, minä tarttuisin kyllä tuohon heti sitten jatkoksi, että puhutaan oppimiskulttuurista silloin kun puhutaan, että se koko porukka, ja kulttuurihan vaikuttaa siihen miten siellä, että yksittäisellä henkilöllä voi olla joku asenne joka vaikuttaa siihen miten hän toimii mutta sitten kun puhutaan työyhteisötasolla niin puhutaan esimerkiksi kulttuurista ja silloin johdon asenne tietysti korostuu ja merkitys siinä miten se kulttuuri muotoutuu, miten siellä toimitaan, mikä on sallittua ja mikä on toivottua ja niin edespäin. Ja kulttuuriin liittyy semmoinen myöskin organisaatiotason tavoitteitten kuvaaminen ja muistutteleminen ja maalaaminen. Sitten sen tilannekuvan jakaminen myöskin, että missä kohtaa olemme menossa, koska ihmiset ovat yleensä tavoitteellisia siinä työnteossaan. En puhu nyt yksittäisen työnkuvan tilanteesta, toki niitä mitataan ja on suoritteita ja muita, mutta missä me menemme koko organisaationa, jolloin se lähestyy sitä strategista, niin kuin tuossa kirjassakin on strategiasta käytäntöön, että ei voida ottaa jotain sieltä välistä jotain layeria, joka laitetaan oppimisen näkökulmasta kuntoon vaan läpi syvästi koko sen organisaation, ihan sieltä yksittäisestä ihmisestä strategiatasolle niin, että osaaminen ja oppiminen on strategiatason kysymys, kun kuitenkin useimmat työyhteisöt pelaavat sillä mikä porukka siellä on töissä. Toki muitakin resursseja on mutta enempi ja enempi mennään siihen kuvaan, että se ratkaisee minkälaista porukkaa työyhteisössä on ja miten he osaavat oppia ja kehittyä. Ehkä sitten vähän pehmeitäkin asioita mistä nykyaikana puhutaan mitkä ovat oikeasti aika kovia: psykologinen turvallisuus, kannustaminen, innostaminen, millä luodaan sitä henkeä, että täällä voi vaikka erehtyä ja oppia tai tehdä virheitä ja oppia niistä. Sitten sen korostaminen, että onko oppimisessa kyse enempi kuitenkin siitä matkasta, kehittymisestä kuin jonkun lopputuloksen saavuttamisesta. Joskus voi olla, että sinä et saavuta sitä ainakaan yksittäisenä henkilönä sitä lopputulosta mutta sinulla on ollut hieno matka millä olet kulkenut ja missä olet ehkä oppinut ja löydät itsesi jostain ihan muualta kuin mihin piti törmätä. Sitten tietenkin ei voi olla korostamatta tämmöistä ajattelun johtamista. Fasilitointitaidot on tässä jo mainittukin. Ne ovat hirveän tärkeitä ja kaikki prosessit ja toimintatavat, menetelmät, että on jotain yhteisiä tapoja ajatella, ratkaista ongelmia oletpa sitten organisaation missä tahansa osassa. Siitä tulee semmoinen yksi yhteinen kulttuuri. Ja tietysti tässä päivässä vielä ehkä viimeisenä on pakko mainita, että myöskin etäjohtamisen etäosallistamisen, etäosallistumisen kysymykset, niitähän me olemme tässä ratkaisseet ihan isossa mittakaavassa ja siellä ehkä sitten tietenkin digitaaliset mahdollisuudet, erilaiset sovellukset, laitteitten osaava käyttö. Kyllähän tässä on hirveän paljon semmoista mitä nippuun voi laittaa, mutta lähden kyllä ihan tuohon Tarun kanssa samaan, että pitää katsoa se kokonaisuus ja koko organisaation taso sitten tietenkin yksilöistä lähtien mutta että se on tärkeää, ettei unohdeta sitä että kuitenkin se yksilö voi toimia vaikka miten hyvin. Mutta se kokonaisuus ratkaisee, että miten sitten organisaatiotasolla menestytään ja onnistutaan.

Anne-Mari [00:37:18]: Olen aivan samaa mieltä kaikesta tästä strategiatason ja se on itseasiassa se mitä pitää lähteä miettimään, nimenomaan kulttuuri. Millä lailla se se kulttuuri siellä organisaatioissa tukee ja miten me tietysti oppilaitoksina voisimme olla auttamassa sitä oppimisen kulttuurin syntymistä näihin yhteistyökumppaneitten organisaatioihin. Sitten jäin miettimään tuota oppimisagenttiasiaa jotenkin siitä näkökulmasta, että miten saadaan aikaan joku liike, joka lähtee viemään asioita eteenpäin, niin tärkeintä ei ole se joka sen idean saa vaan se, joka on se ensimmäinen seuraaja. Tämä oli jossain Ted Talkissa, en muista yhtään mikä sen ihmisen nimi on, joka sen piti, mutta jotenkin se ajatus siitä, että kun me saamme sinne niitä, jotka lähtevät viemään tätä ilosanomaa ja kun he saavat puhuttua ensimmäisen ihmisen puolelleen niin sitten sieltä tulee kohta toinen ihminen ja sitten sieltä rupeaa tulemaan kolmas, neljäs, viides, kuudes sen takia, että he näkevät, että tuolla on meneillään jotakin mielenkiintoista, jolloin se lähtee sitäkin kautta se oppimista tukeva kulttuuri leviämään. Kulttuuriahan ei muuteta pelkästään johtamisella mutta sillä tietysti on ihan äärimmäisen tärkeä rooli siinä vaan, mut et se on myös se, että miten ihmiset lähtevät elämään ja toteuttamaan sitä. Miten tässä kaikessa me voisimme olla mukana rinnalla kulkemassa työelämän kanssa kohti parempaa tulevaisuutta. Ennen kuin lopetetaan, haluaisin heittää vielä Tarulle kysymyksen, että onko jotain, mitä meidän pitäisi vielä nostaa tähän keskusteluun viimeisenä teemana.

Taru [00:38:55]: Joo, minä juuri ajattelin tätä korkeakoulun roolia mutta se taitaa olla niin iso kysymys jo, että pitää varmaan jättää eri kertaan, että onko se pedagogiikkaa vai onko se myös jotain muuta.

Anne-Mari [00:39:18]: Ehkä tähän kysymykseen me lopetamme, emme vastaakaan, jätetään tähän tämmöinen cliffhanger, että ehkä me palaamme tämän teeman äärelle sitten vielä jossain meidän podcasteistamme. Mikä on korkeakoulun rooli, onko se pedagogiikkaa vai jotain muuta. Okei, kiitos Soili ja kiitos Taru, tämä oli ihana keskusteluhetki teidän kanssanne ja mukava kohtaaminen näin verkon yli. Tätä keskustelua olisi kiva jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta lopetetaan tältä iltapäivältä tähän.

[äänite päättyy]