Sukellus dialogiin 6: Dialogisuus johtamisen tukena

————————————————————————————————————————
[äänite alkaa]
Puhuja 1 Minna Kaihovirta
Puhuja 2 Liisa Salo
Puhuja 3 Heidi Rontu

Puhuja 1 [00:00:01]: Tervetuloa sukeltamaan dialogiin. Olen Metropolian dialogipäällikkö Minna Kaihovirta. Omassa työssäni edistän dialogisuutta ja luon kohtaamisen paikkoja Metropoliassa. Tänään olen saanut vieraakseni Liisa Salon ja Heidi Ronnon. Tervetuloa. Kertoisitteko lyhyesti keitä olette.

Puhuja 2 [00:00:34]: Kiitos Minna kustusta tulla mukaan podcastiin. Oli ilo. Olen Liisa Salo ja toimin Metropoliassa viestintäpäällikkönä.

Puhuja 3 [00:00:41]: Samoin kiitos Minna kutsusta. On mukava päästä tänne keskustelemaan dialogisuudesta. Itse työskentelen jatkuvan oppimisen johtajana ja vastaan kaikesta oppimisesta ja koulutuksesta Metropoliassa.

Puhuja 1 [00:00:56]: Hienoa saada teidät tänne mukaan. Olette molemmat Metropolian johtoryhmän jäseniä ja dialogi on etenkin johtajan työn olennainen tuki. Teette työtä yhdessä vertaisten ja alaisten kanssa, ja dialogi siellä useimmiten läsnä tavalla tai toisella. Johtoryhmän dialogisuutta on tuettu aktiivisesti nyt muutaman viime vuoden ajan. Yksi konkreettinen tukimuoto, voisi sanoa, ovat olleet nuotiodialogit. Niissä ollaan ohjattu dialogia siten, että ollaan tasoitettu osallistumista, kiinnitetty erityistä huomiota reflektiivisyyteen ja myöskin pysähdytty vähän pohtimaan sitä, miten se keskustelemisen tapa vaikuttaa siihen mitä keskustelussa tapahtuu. Olen ollut itse luomassa konseptia ja nyt olisi todella mielenkiintoista kuulla miten se on teille äyttäytynyt. Miten olette itse kokeneet tällaiset vähän erityyppiset dialogiset kohtaamiset. Heidi olet uudempi Metropolialainen ja taisit päästä aika kylmiltään suoraan sukeltamaan nuotiodialogeihin, muistelisin heti kohta työuraasi täällä aloittaessasi. Minkälaisia kokemuksia, minkälaisia ajatuksia nuotiodialogiin liittyen?

Puhuja 3 [00:02:29]: Kiitos Minna. Kuvasit hyvin mielestäni nuotiodialogin kokonaisuutta ja ideaa. Itselläni nuotiodialogi on ollut erittäin voimaannuttava kokemus, sanoisin, ja mainio tapa perehtyä sekä johtoryhmän työskentelyyn, mutta myöskin perehtyä omaan tehtävänkuvaani, omaan työhöni. Ja myöskin itseeni johtamistehtävässä. Meidän johtoryhmän nuotiodialogikerrat ovat olleet, aina vähän eri tavoin, hyvin antoisia. Ja jotenkin vieneet meidän, johtoryhmän yhteistyötä, yhteistä keskustelua aina mielestäni askeleen eteenpäin. Ja sitten myöskin olen omaan johtamistyöhöni pieniä ituja ajateltavaksi ja vietäväksi eteenpäin.

Puhuja 1 [00:03:35]: Mukava kuulla. Hauska, että jokainen kerta, vaikka on ainutkertainen, niin tuo vähän eri tavalla jotain lisää. Jotain uutta. Entä sitten Liisa, sinulla on pitempi kokemus johtoryhmätyöskentelystä. Mitenkä sinä reflektoisit nuotiodialogeja osana johtoryhmän yhteistä tekemistä ja työskentelyä?

Puhuja 2 [00:04:01]: Nuotiodialogi on ollut aivan ihana kokemus. Mietin, että mikä siinä on ollut kaikista antoisinta, niin kokisin, että se on syventänyt toistemme tuntemusta ja luottamusta johtoryhmän jäseninä. Sitä kautta olemme oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, ehkä tapaamme ajatella ja jäsentää maailmaa. Se on auttanut myös ymmärtämään niitä päätöksentekoprosesseja ja tapoja, joita johtoryhmässä on tehty. Ja sitten siinä on ollut yksi iso oppi, että dialogista puhutaan niin monesti ajatellaan, että se on sitä, että kaikki pääsee keskusteluun mukaan ja muuta. Mutta nuotiodialogissa tavallaan se iso ymmärrys siitä, kuinka tärkeä on oppia myös kuuntelemaan tai jopa kuulemaan. Eli yhtä tärkeä miettiä, mitä itse haluaa tuoda yhteiseen keskusteluun on todella syventyä siihen kuulemiseen. Tämä on ollut ihanaa, kun siinä on ollut ihan minuutti aikaa kuinka kauan keskitytään kuuntelemaan vain yhtä puhujaa, ollenkaan miettimättä mitä itse haluan siihen sanoa. Henkilökohtaisella tasolla pakko vielä todeta, että aina päivät kun tiesin, että tänään meillä on nuotiodialogi, oli jo edellisenä iltana kutkuttavan ihana tunne siitä, että huomenna saan hetkeksi pysähtyä jonkun asian äärelle. Se oli todella voimaannuttava, ihan niin kuin Heidikin totesi.

Puhuja 1 [00:05:20]: Mukava kuulla. Nuotiodialogissa tosiaan ei anneta dialogin soljua ihan vapaasti, vaan siinä on ollut tietyillä kerroilla tarkastikin määritelty teema, tietyillä kerroilla olette saaneet lähteä keskustelemaan siitä, mistä juuri sinä päivänä tai siinä hetkessä tuntuu hyvältä tai tärkeältä puhua. Tosiaan on ihan kellottamalla taattu se, että jokaisella on aika ja rauha omaan puheenvuoroon ja myös nimetty muutama henkilö, jotka keskittyvät kuuntelemaan sillä korvalla, että voivat reflektoida ääneen kuulemaansa. Tässä ehkä pähkinänkuoressa tiivistettynä se, mistä nuotiodialogi -konseptissa on kysymys.

-musiikki-

Puhuja 1 [00:06:08]: Voisi ajatella, että nuotiodialogi on ikään kuin tällaiseen laboratorioympäristöön vietyä dialogisuutta. Mahdollistajan näkökulmasta ajattelisin, että siinä on karsittu kaikki turha pois. Ei ole mitään visuaalista, johon keskittyä. Ei ole mitään laitteita, jotka veisivät huomiota. Ei oikeastaan ole muuta kuin kohtaaminen ja samaan tilaan asettuminen. Tämä ehkä osaltaan tuo rauhan tunnetta, johon Liisa tuossa viittasit, että saa pysähtyä ja on lupa pysähtyä asian äärelle. Kerroinkin tuossa, että välillä on valittu joku teema. Toki sen tyyppinen teema, joka hyödyttää työn tekemistä ylipäätään. Välillä annettu teeman nousta sitten keskustelijoilta. Miten te ajattelisitte, että tällainen verrattuna normaaliin työskentelyyn, jossa ehkä on agenda ja asialista ja ehkä vähän aikapainettakin, niin mikä muuttuu kun keskustelu onkin nuotiodialogi, eikä normaali vaikkapa johtoryhmän kokous?

Puhuja 3 [00:07:19]: Aika paljonkin muuttuu sanoisin, en tiedä onko Liisa tästä samaa mieltä. Ehkä sen, mitä Minna jo aika hyvin toit esille. Siinä nimenomaan keskitytään sekä rauhallisesti tuomaan se, joka puhuu nuotiodialogissa, hänellä jolla on vuoro puhua, on aikaa jäsentää omia ajatuksiaan ja rauhassa miettiä. Muistelenkin, että meillä aika useinkin saattanut olla sellaisia tilanteita, että kun on annettu tietty aika niin saattaa olla, että hän, joka on puheenvuorossa puhuu ensin päällimmäiset ajatukset ja sitten tulee hiljaisuus. Mutta vielä on aikaa jäljellä, jolloin ehkä lyhyen tai pidemmänkin tauon jälkeen vielä tulee lisää ajatuksia, jotka ehkä sitten juurikin osuvalla tavalla täydentävät ensimmäistä puhetulvaa. Eli on aikaa, aikaa rauhoittua asian äärelle, ja samalla tavalla se, että on määritelty… meillä on yleensä ollut kaksi henkilöä, jotka ovat sitten enemmän kuunnelleet ja myös reflektoineet kuulemaansa, myös varmuus siitä, että hän joka puhuu, häntä kuunnellaan. Tavallaan koko ryhmä kuuntelee, mutta myös varmuus siitä, että on kaksi kuuntelijaa, jotka antavat takaisin omat ajatukset kuulemastaan. Oikeastaan kaikki nämä elementit, ainakin omasta mielestäni, luovat rauhallisen dialogitilanteen. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään, on tosiaan aikaa pohtia kuulemaansa, ja sitten sillä kertojalla on aikaa rauhassa kertoa asiaansa. Ja jos taas mietin meidän normaaleja johtoryhmän kokouksia, missä meillä on tiukka agenda ja aikapaine…

Puhuja 1 [00:09:02]: Seuraako paljastuksia?

Puhuja 3 [00:09:07]: …ollaan ehkä ainakin ajoittain kaukanakin tuosta nuotiodialogitilanteesta. Joskin kyllä ehkä voisin sen kokemuksen tuoda tähän, että mielestäni se on myös vaikuttanut meillä näihin meidän niin sanotusti normaalisti aikataulutettuihin johtoryhmän kokouksiin. Siellä ehkä voidaan muistuttaakin toisiamme joskus siitä, että kuunnellaan. Kuunnellaan joku loppun asti ja sitten kommentoidaan. Mielestäni se on myöskin tuonut siihen työskentelyyn tiettyjä elementtejä lisää. En tiedä mikä on Liisan kokemus.

Puhuja 2 [00:09:44]: Joo, jaan ihan kaikki nämä ajatukset, joita Heidi kertoi. Itse ajattelen vielä sillä tavalla, että on ollut mielenkiintoista, kun on tultu näihin nuotiodialogitilanteisiin, niin aina ei ole tiedetty mikä aihe tai teema on. Mietin normaalia johtoryhmän kokouskäytäntöä, meillähän aina tietty agenda ja jokainen miettii mielessään niitä asioita, joihin agendan ympärillä haluaa nostaa keskusteluun. Mutta tässä olen jotenkin kokenut ihanaksi sen tavan tulla, aloittaa oma puheenvuoro, jolloin ei olekaan täysin jäsentynyt loppuun saakka mitä haluaa sanoa. Alkaa puhua sitä asiaa, ja kun puhuu ja puhuu, vähän niin kuin Heidikin kuvasi, siitä ehkä lähtee pintakerros ensin pois. Ja sitten sieltä alkaa vasta tulla sitä syvällisempää. Ei aina pohditumpaa, mutta ehkä oikeasti sen asian mukaisempaa ajattelua. Mielenkiintoista on ollut kun reflektoijat ovat kertoneet, mitä he kuulivat. Itse olen kokenut, että se on vähän niin kuin lahja. Monesti kokee, että on puhunut vähän niin kuin tajunnanvirtaa, mutta ehkä siellä tajunnanvirrassa on kuitenkin joku ajatus ollut, joka on pinnan jälkeen tullut kun on saanut rauhassa puhua, jotka kuulijat sitten kuulee. Se on itse asiassa aika mielenkiintoinen kokemus. Ihan samalla tavalla koen kuin Heidi sanoi, että se on tuonut meidän johtoryhmän ihan kokousten keskusteluun sellaista moniäänisyyttä. Ja ehkä myös ymmärrystä siitä, että nämä ovat rakentaneet luottamusta. Meillä jokaisella on tavallaan omanlaisensa tulokulma, orientaatio omasta asemasta, roolista riippuen. Niin auttaa ymmärtämään, että joku lähestyy asiaa tuosta näkökulmasta, mitä itse voi tuoda siihen lisää. Tämä on ollut kyllä todella voimaannuttava monessakin mielessä, ihan sinne arkeenkin ajatellen.

Puhuja 1 [00:11:28]: Voisi ajatella, että vuorovaikutusosaamisen opettaminen ja siinä kehittyminen, oppiminen ei ole aina ihan yksinkertaista. Täytyy aika tarkkaan miettiä mistä löytyvät keinot, jotka aidosti toisivat jotain lisää siihen arjen työhön ja tukisivat ja auttaisivat. Voisi ehkä ajatella niin, että kun monet meidän arkiset tilanteemme, kokoukset tai palaverit, ovat aika formaaleja. Me olemme, ehkä suomalaisellekin kansanluonteellekin tyypillisesti, puristaneet tehokkuuden jotenkin äärimmilleen. On asialista ja saattaa olla jopa ihan oletetut käsittelyajat tietyille teemoille. Ja kaikki pyrkivät siihen, että asiat saataisiin mahdollisimman liukuhihna- ja tehdasmaisesti hyvin hoidettua, ja pääsimmepä listan loppuun ja saimme käsiteltyä kaikki. Jolloin ehkä tällainen ajatusmatkalle lähteminen, tai sanotaan vaikka oman arvopohjan reflektointi, niin jos se nyt ei ole ihan kiellettyä, niin saattaa muutama ehkä huokaista syvään ja vilkaista sivusilmällä kelloa. Jos nyt hiukan kärjistän. Voisi ajatella, että nuotiodialogeissa on pyritty riisumaan näitä tehokkuusvaatimuksia ja palauttamaan osallistuja kohtaamisen äärelle. Ja sen, että ollaan ihmisinä ihmisille. Aidosti läsnä ilman, että tämä vie asiantuntijuutta mihinkään pois.

Puhuja 2 [00:12:58]: Se on juuri noin Minna, niin kuin sanoit. Itseäni koskettaa, ja oikeastaan palautuu mieleen, että johtoryhmätyössä keskitytään hyvin usein asioiden johtamiseen. Mutta nuotiodialogin kautta olemme tulleet myös ihmisinä paremmin ikään kuin läsnä, ja opittu tuntemaan toisemme ihmisinä. Jotenkin uskon, että se kantaa. Se on juuri ehkä taito, joka tämän päivän monimutkaisessa maailmassa tarvitaan.

Puhuja 3 [00:13:26]: Nimenomaan näin. Ja minä oikeastaan pari asiaa vielä lisäisin tässä kun kuuntelin. Erittäin hyvin minusta sekä Minna että Liisa tätä kiteytitte. Minä ehkä sellaisen vielä nostaisin, mitä mietin. Nuotiodialogi on varmasti voinut tuoda juurikin esimerkiksi johtoryhmätyöskentelyyn, joka tosiaan hyvin Minna kuvasit tällaista aika tyypillistä, ehkä suomalaisen asiantuntijaorganisaation kokouskäyttäytymistä. Uskaltaisin sanoa, että mielestäni johtoryhmään voidaan tuoda nyt asioita aika puolivalmiissa tilassa, aika luonnostilassa vielä. Ei tarvitse olla loppuun asti mietittyä. Voidaan esittää joku ajatus, tarjota se muille pohdittavaksi. Eli lähdetään vähän ikään kuin nuotiodialogimaisesti keskustelemaan jostain asiakokonaisuudesta. Uskoisin, että se tulee varmaan lopputulemana siitä, että on luottamusta ja olemme avautuneet tässä nuotiodialogissa, olemme näyttäneet millaisia olemme ihmisinä ja miten näemme asioita, ja juurikin sitä eri näkökulmaa, jota meillä on omasta taustastakin johtuen. Sitten toinen asia, jota ehkä toisin tähän esille, mitä luulen tai ainakin toivon, että olisi syventynyt ymmärrys. Toki me johdamme asioita, mutta itselläni johtamisessa hyvin vahvasti pohjautuu siihen, että emme voi johtaa asioita, jos emme johda ihmisiä. Ihmiset tekevät asiat. Sitten taas, että puhuttelet ihmisiä, niin siinä täytyy tulla lähelle ihmisiä ja myös itse avata itseään ihmisenä. Myös johtajana täytyy olla ihmisten kanssa, tavallaan kanssaihmisten kanssa ja saada sitä kautta asioita avattua. Haettua motivaatiota, ymmärrystä ja sillä tavalla saada asioita vietyä yhdessä eteenpäin. Ehkä vielä sellaisen vähän anekdootin toisin tähän suomalaiseen kokouskulttuuriin. Itselläni on myös Ruotsista ja sen jälkeen vielä suomenruotsalaisten kanssa työskennellyt paljon, jossa on aika samantyyppistä toimintakulttuuri. Uskaltaisin sanoa niin, että ei ruotsalaisissa kokouksissa eikä suomenruotsalaisissa kokouksissa ihan voida toimia tiukasti asialistan mukaan. Tai siis voidaan toimia, mutta sitten asiat eivät mene eteenpäin. Eli siellä täytyy olla inhimillisyyttä ja sitä ihmisenä olemista kokoustilanteessa, ja täytyy nähdä ja huomioida ihmiset, että sellainen tiukka asialistan tikottaminen loppuun asti voi ikään kuin luoda illuusion tehokkuudesta ja asioiden eteenpäin saamisesta. Mutta välttämättä yhtään mitään ei tapahdu. Tavataan uudestaan kahden tai neljän viikon päästä ja todetaan, että jaha, asiat eivät olekaan edistyneet, koska ei olla oltu ihmisinä läsnä siinä, eikä olla puhuteltu ihmistä. Toinen ihminen ei ole puhutellut toista ihmistä ikään kuin. Tämän ehkä voisin tuoda tähän vielä lisänä, mitä mielestäni nuotiodialogimainen tapa oppia vuorovaikutteisuutta tuo siihen yhteiseen tekemiseen.

Puhuja 1 [00:16:28]: Kuulen tässä, että ollaan ihan dialogisuuden ytimessä siinä, että kun asetutaan kohtamaan toisia henkilöitä niin tarkoitus ei ole jakaa valmiita viimeiseen asti hiottuja ja kiillotettuja ajatusmalleja, vaan jakaa keskeneräinenkin ajatus, joka lähtee jalostumaan. Luottaa siihen, että se ryhmä kannattelee, ja ikään kuin hiotaan ja täsmennetään sitä, ja sitten voidaan yhdessä ehkä myös eri tavalla olla ylpeitä siitä, että hei tämä on nyt meidän ajatustyön ja meidän kehittelyn tulos. Eikä niin, että Liisa toi tällaisen timantin, katsotaan me kaikki, että kylläpä se on hieno. Jotenkin tavoitatte mielestäni tässä reflektiossa jotain ihan olennaista dialogisuudesta.

Puhuja 3 [00:17:09]: Joo, toi oli tosi hienosti sanottu, että haluaa vain sen oman suuren [?? 00:17:15] on juuri se, että luottaa siihen, että dialogi kantaa. Uskaltaa tuoda hyvin keskeneräisenkin ajatelman siihen yhteiseen keskusteluun ja luottaa, että yhdessä dialogi kantaa, jalostaa, synnyttää ehkä timanttejakin joskus.

-musiikki-

Puhuja 1 [00:17:32]: Tuossa jo vähän sivusittekin molemmat sitä, että tällainen nuotiodialogeihin heittäytyminen on herättänyt ajatuksia omasta tekemisestä. Ja tietysti missä tahansa missä toimintaa kehitetään niin ajatus ja tahtotila olisi, että siitä saisi jotain eväitä siihen omaan arkityöhön tai miksei ihan ihmisenä olemiseen ja toisten kohtaamiseen. Nyt kun olemme tätä prosessia pitkäjänteisesti teidänkin kanssa käyneet, niin olisipa kiva kuulla, että onko sillä ollut jotain vaikutusta muutenkin työnne tekemiseen. Tai ihan ihmisenä olemiseen, tuleeko jotain mieleen, mitä haluaisitte jakaa.

Puhuja 2 [00:18:16]: Itse voisin nostaa tavallaan tällaisen näkökulman, että nythän on syksyn kiihkeä aika kun suunnittelemme ensi vuoden toimintaa, ja rakennamme kylkeen budjettia. Ehkä siihen aikaisempaan tapaani pohtia ja miettiä tätä kokonaisuutta, olen jollain uudella tavalla rohkaistunut siihen, että olen lähtenyt viemään aika ajatusrakennelmia siitä, että mistä toiminnan suunnitelma ehkä rakentuu, minkälainen budjetti sitä tukee. Ja lähtenyt käymään dialogia eri tahojen ja eri yksiköiden kanssa tässä organisaatiossa. Tavallaan luottaa siihen, että yhdessä me synnytämme kokonaisuuden, eikä tarvitse olla mitään kauhean valmista. Jotenkin se on ollut vapauttavaa, mutta on ollut aivan upeaa huomata, että omassa päässä ei todellakaan ole se viisaus, ei edes pieni osa siitä, vaan yhdessä se syntyy ja jalostuu. Tämä on ollut jotenkin hienon polun alku, sanotaan näin.

Puhuja 1 [00:19:16]: Hauska rinnastus, dialogisuus toiminnan ohjauksen, toiminnan suunnittelun ja budjetoinnin vauhdittajana. Eli ei ehkä tyypillisin soveltamispaikka, mutta hauska kuulla, että niitä eväitä voi jotenkin luovasti monessa paikassa nähdä. Mites Heidi?

Puhuja 3 [00:19:32]: Minä itse asiassa jatkaisin tuosta mitä Liisa aloitti. Menen vielä syvemmälle, menen nimenomaan budjetointiin. Olemme käyneet omien, oman kokonaisuuden, eli sitä johtavien, omien suorien alaisten ja päälliköiden kanssa, jatkuvan oppimisen kaikkien päälliköiden kanssa, keskustelua oikeastaan heti kun tässä palasimme kesälaitumilta syksyn alkuun, koska meillä alkaa toiminnan ja talouden suunnittelu heti syksyn alusta. Se on tietysti erityisesti päälliköitä mietityttävä asia, ja nimenomaan pyrin, ja sanoinkin sen useaan kertaan, että nyt me keskustelemme tästä asiasta. Me kuuntelemme toisiamme, me otamme esille ne kysymykset, huolet, onnistumiset ja ilon aiheet, uudet oivallukset, ja olemme käyneet nyt useammassakin meidän sisäisessä kokouksessa keskustelua siitä tilanteesta. Siinä on noussut kysymyksiä, aika tiukkaa haastamistakin välillä, ja oma johtoajatus kaikessa tässä on ollut se, että me käymme keskustelua yhdessä. Me rakennamme ymmärrystä yhdessä, minä en pysty missään nimessä tarjoamaan siihen ratkaisuja. Ei ole missään nimessä vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin. Meillä on ollut siellä henkilöistä muista yksiköistä, vaikkapa strategiayksiköstä, auttamassa ja tuomassa omaa tietoaan siihen. Mutta kaikkein keskeisin pohja keskustelulle on nimenomaan yhdessä ymmärryksen rakentaminen. Miten olisi järkevintä suunnitella, mitä asioita olisi järkevä painottaa, mitä ehkä vähän vähemmän priorisoida? Oma kokemukseni siitä on ehkä se, että mielestäni me olemme käyneet hyvää keskustelua, ja ehkä myös yhdessä sen välillä kovan työkuorman jakaminen, ja tietty turhautumisen ja tuskankin jakaminen, on myös tuottanut yhteistä; olemme tässä asiassa yhdessä viemässä tätä eteenpäin -tunnetta. Se on se, mitä ensisijaisesti itse tavoittelen, sitä ymmärrystä, että me kaikki omalta osaltamme muodostamme kokonaisuuden, jossa toimimme.

Puhuja 2 [00:22:02]: Ikään kuin olemme yhdessä kerääntyneet asian äärelle, eikä olla vastakkain…

Puhuja 3 [00:22:04]: Juuri näin.

Puhuja 2 [00:22:07]: … jotenkin riitelemässä, että mihin suuntaan tätä viedään. Vaan yhdessä ihmetellään, välillä löytyy ratkaisuja ja välillä ei löydy niin helposti.

Puhuja 3 [00:22:14]: Kyllä. Mielestäni olemme päässeet siinä eteenpäin, ja jos vaikka mietin aikaa kun aloitin täällä reilu vuosi sitten Metropoliassa. Tulin vähän kesken vuoden, ja sukelsin tähän samaiseen aikaan. Olin juuri ollut ihan hetkisen aikaa töissä, ja sitten alkoi vuosi takaperin vastaavan tyyppinen suunnittelu. Silloin ehkä enemmän vielä itse seurasin sitä keskustelua hieman sivusta, ihan tarkoituksellisestikin, jotta ymmärtäisin miten asioita tehdään. Ja nyt oikeastaan tavoitteena nimenomaan on ollut se, että me opimme tekemään tämän yhdessä ja pyrimme koko ajan myös varmistamaan, että ymmärrämme toisiamme kaikissa niissä hankalissakin valinnoissa, mitä on pakko tehdä kun ihan kaikkea ei tietenkään voida toteuttaa. Siinä oikeastaan paljon nimenomaan tästä dialogisuudesta olen ammentanut, mitä olemme myös johtoryhmätyöskentelyssä nuotiodialogimaisen toiminnan kautta saatu luotua.

Puhuja 1 [00:23:19]: Todella mukava kuulla. Tässä kohti kerrottakoon, että tehän olette johtoryhmänä olleet koekaniineja tämän menetelmän, koulutusmenetelmän kehittämisessä. Mukava kuulla, että se on selkeästi herättänyt paitsi oivalluksia myös tietynlaista tunnetason syventymistä työskentelyyn. Erityisen hauska kuulla, että sovelluskohteet ovat aika yllättäviä ja aika monenlaisia, mihin opit ja oivallukset siellä arjessa päätyvätkään. Katsotaan, mihin [?? 00:23:50] tiimi päätyykään tätä nuotiodialogimenetelmää soveltamaan, joitain ajatuksia meillä jo ehkä on. Niistä sitten lisää tuonnenpana.

-musiikki-

Puhuja 1 [00:24:02]: Ihan tähän loppuun kysyisin teiltä molemmilta, että jakaisitteko jonkun onnistumiskokemuksen, jonkun huippuhetken, jossa itse olette kokeneet, että itse olette onnistuneet dialogin edistämisessä.

Puhuja 2 [00:24:18]: Voisin ottaa ehkä tällaisen itsensä kasvuun ja kehittymiseen liittyvän näkökulman tässä. Ajattelen tällaisen esihenkilön rooliin kuuluu aika paljon erilaisia arjen haasteita. Joskus niitä on enemmän ja joskus vähemmän. Niitä yrittää aina ratkoa sitten mahdollisimman nopeasti ja muuta. Nyt tavallaan tämä nuotiodialogi on tuonut ymmärryksen siitä, että ei aina tarvitse ratkoa. Auttaa, jos pysähtyy kuuntelemaan ja kuulemaan asioiden äärelle, ja käymään ehkä yhdessä jonkun tahon kanssa keskustelua. Monesti ne asiat vaan lähtevät ikään kuin ratkeamaan itsessään. Eli ratkaisukin voi syntyä siinä yhdessä dialogissa. Tämä on ollut itselleni iso kasvun ja kehittymisen paikka, jolla matkalla olen edelleen.

Puhuja 1 [00:25:12]: Varmaan huojentavaa monille muillekin esihenkilötyön haasteiden parissa toimiville. Voisin kuvitella, että tuo tilanne on aika tuttu monelle muullekin. Entäs Heidi?

Puhuja 3 [00:25:21]: Vaikea kysymys, minkä tässä nyt jakaisi ja miettisi, sellainen huippuhetki. Ehkä minä tähän tuon sen, että olen täällä Metropoliassa ollut aikanani, saanut kutsuja ja päässyt vierailemaan esimerkiksi meillä ihan tällaisten koko osaamisalueiden kehittämispäiviin, tai osaamisalueiden johtotiimeihin. Tai jos katsoo jonkun jatkuvan oppimisen kokonaisuutta, niin siellä tiimipalavereihin. Ne ovat oikeastaan olleet itselleni dialogisuuden huippuhetkiä, eli olen päässyt keskustelemaan, auttamaan, edesauttamaan, kuulemaan, kuuntelemaan itse eri ihmisten kysymyksiä. He ovat jakaneet hyviä kokemuksiaan, huoliansa, kysyneet, kommentoineet, haastaneet. Ne ovat sellaisia aivan ainutlaatuisia. hetkiä. Itse koen ne hyvin vahvasti, saan kurkistuksen ihmisten arkeen, mitä pidän todella tärkeänä oman työni kehittymisen, ja itseni kehittämisen ja kehittymisen kannalta. Oikeastaan vielä viittaan tuohon, mitä Liisa mielestäni hienosti sanoi. Myös on sellaisia joitain tähtihetkiä ollut siellä, jossa yhteinen keskustelu on lopulta saattanut ikään kuin tuottaa ratkaisun kysymysten ja kommenttien… ja siis itse en todellakaan ollut tuottamassa sitä, että sanonut jotain ratkaisua… vaan se on syntynyt siinä keskustelun lopputulemana.

Puhuja 1 [00:26:48]: Ilahduttavaa kuulla, että teillä molemmilla huippuhetket löytyvät sieltä arjesta, arkisen työn parista. Se ei ole jossain [?? 00:26:58] juhlapuheen yhteydessä nyt oivalsin, vaan ne ovat siellä pieninä hippusina arjen joukossa. Lähdetään niitä hippusia keräämään lisää. Kiitos Liisa, kiitos Heidi.

-musiikki-

[äänite päättyy]