Pedagogin hetki 4: Oppimisen metataidot

Puhuja 1 Markus Markus Norrena
Puhuja 2 Juhana Kokkonne

Puhuja 1 [00:00:00]: Tervetuloa pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se, mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa tänään minä, Markus ja kollegani Juhana. Moi Juhana!

Puhuja 2 [00:00:37]: Terve vaan!

Puhuja 1 [00:00:41]: Mitenkäs kesä meni?

Puhuja 2 [00:00:42]: Kesä meni kyllä, oli hienot kelit ja paljon kaikkea hauskaa tekemistä, mutta toisaalta on todella mukava olla takaisin töissä.

Puhuja 1 [00:00:50]: Hauskaa, jos on sellainen tunne. Minulla kesä oli erittäin rentouttava, meni ihan hyvin, pääsin ihan hyvin irti töistä, mutta nämä ensimmäiset vajaa kaksi viikkoa, mitä nyt on ollut töissä ovat olleet kyllä todella murskaavia, tämä ero on ollut todella suuri minulle, minun taas on ollut vaikea… Minä luulen, että tämä on pitkän loman kirouksia, että minulla menee varmasti kuukausia, ennen kuin totun tähän normaaliin rytmiin, ennen kuin se menee normaalisti, mutta tällä hetkellä en voi sanoa, että olen missään tällaisessa normaalissa tilassa.

Puhuja 2 [00:01:30]: No minulla taas kun opetukset ovat jo alkaneet, niin minut on tavallaan pakotettu tähän normaalitilaan ja on ollut todella kiva nähdä uusia opiskelijoita ja olla myös kampuksella, mikä on ollut mukava vaihtelu.

Puhuja 1 [00:01:44]: Kaikissa kouluissa tai oppilaitoksissa ei tosiaankaan ole näin tällä hetkellä, mutta Metropoliassa ollaan kampuksella tai me olemme meidän oppilaiden kanssa ja Metropoliassa on sellainen tahtotila, että ollaan mahdollisimman paljon kampuksella nyt sitten tässä vaiheessa pandemiaa. Kesä meni siinäkin mielessä hyvin, että me olemme saaneet aika paljon kuuntelijapalautetta, olemme saaneet useita kiittäviä viestejä ja kehuja, mitä on aina hauska saada, todella mukavaa, mutta sen lisäksi saimme kysymyksiä sähköpostitse, hieman tarkennuksia meidän edellisten kertojen höpöttelyyn. Voisin lukea ääneen, Pia Tuulia lähetti meille kaksi eri kysymystä, jos minä luen nämä ääneen, niin ensimmäinen kysymys on, että kerroitte, että digitaalisessa muotoilussa tehdään jo heti ensimmäisinä vuosina asiakaskeissejä. Kerroitte myös, että nämä ovat todella opettavaisia, jopa opettavaisimpia tapoja opetuksessa, kun saa vapaasti kokeilla ja tehdä virheitäkin ja niin edelleen. Olisin kysynyt, miten teillä nämä asiakaspartnerit tyypillisesti hankitaan kursseille, minkä pituisia projektit ovat tyypillisesti? Olen itse samaa mieltä siitä, että opiskelijoiden on hyvä päästä heti asiakastöiden pariin. Tämä usein vaatii opettajalta sopivaa heittäytymistä ja sitä, että kaikkea ei voi suunnitella täysin etukäteen. Vaatii siis varmasti heittäytymistä ja se on näitä voimavaroja tässä ilman muuta. Jos lyhyesti vastataan näihin kysymyksiin, että miten meillä yleensä asiakaspartnerit tyypillisesti hankitaan kursseille, niin minä itse olen aika syvälläkin näissä asiakaskeissien hankkimisessa, mutta meillä on ehkä digitaalisessa muotoilussa sellainen hyvä juttu, että me saamme aika paljon kysymyksiä, että tulee ihan sähköpostitse, otetaan yhteyttä ulkoapäin ihan pyytämättäkin, että löytyisikö teiltä tekijöiltä ja usein se voi olla jotain verkkopalvelun suunnittelua tai verkkosivuston julkaisua tai jotain muuta ja sitten kun näitä kyselyjä tulee, niin siitä aukeaa sitten dialogi ja katsotaan, että sopisiko se aikataulu johonkin meidän kurssiin, että aika suuri ongelma usein on tämä projektien deadlinet asiakkaan näkökulmasta ja sitten meidän kurssien, koska kun me tehdään projektia, niin sen projektin on loputtava siihen kohtaan, kun kurssi loppuu, elikä opiskelijat eivät ole käytettävissä sitten, että se ei voi venyä hirveästi, koska opiskelijoilla alkaa tietenkin seuraava kurssi ja heillä on kaikki työaika siinä kiinni, niin tämä voi olla aika usein ongelma. Muuten projektin hankkimisesta, kun me olemme tehneet tätä monta vuotta, niin meillä kasvaa tietenkin verkostoa, meillä on vanhoja asiakkaita, joihin voidaan olla yhteydessä, jotka ehkä suosittelee meitä eteenpäin ja jonka kautta löydetään projekteja. Sitten kun meillä joskus on vuosia, jolloin joku kurssi alkaa ja meiltä puuttuu sieltä projekteja, niin sitten voidaan myös kysyä opiskelijoilta, että onko heillä joitain tuttuja tai joitain ideoita projekteista, mitä voidaan tehdä tai jotain muuta. Yksi juttu vielä, mitä ei ole mainittu projekteihin liittyen, että mehän pyrimme laskuttamaan niistä, eli yleensä laskutamme jonkun pienen kohtuullisen taksan mukaan asiakkaita näistä projekteista, mutta jos meiltä puuttuu projekteja, niin me olemme joinain vuosina olleet yhteydessä tällaisiin kolmannen sektorin toimijoihin, järjestöihin ja muihin ja kysytty, että olisiko heillä tarvetta jollekin projekteille, että me teemme nyt ilmaiseksi, koska me tarvitsemme kurssille projektia pedagogisista syistä.

Puhuja 2 [00:04:49]: Tämä oli minusta aika kattava vastaus, ei ole mitään lisättävää.

Puhuja 1 [00:04:54]: Varmasti minulla jäi asioita sanomatta, koska tämä on loppupeleissä yllättävän monimutkainen juttu, että mitä se asiakas saattaa pyytää ja miten ne kaikki aikataulutukset ja muut sitten saadaan sopimaan asiakkaan ja meidän näihin juttuihin. Sitten seuraava kysymys, että miten ne hankitaan ja minkä pituisia projektit ovat tyypillisesti. Pisimmät projektit kestää koko syyskauden, se on pisin, meillä ei kevätlukukaudella ole sellaista, mutta syyskaudella on, joka kestää syyskuusta joulukuuhun, syyskuun alusta joulukuun puoliväliin. Ne on pisimmät projektit, jotka liittyy johonkin kurssiin suoraan ja sitten lyhimmät taitaa olla, totta kai me voimme tehdä siis myös useita lyhyitä projekteja, että saattaahan meillä olla vaikka kahden viikon projekti. En kyllä muista, että koskaan olisi ollut niin lyhyt, mutta kahden viikon projekti, jonka jälkeen opiskelijat tekevät seuraavaa tai jotain muuta projektia, kun se on valmis, mutta periaatteessa kurssin kannalta lyhin taitaa olla yhdeksän viikkoa, kahdeksan tai yhdeksän viikkoa se aika, mitä opiskelijoilla on aikaa työstää projektia.

Puhuja 2 [00:05:54]: Niin, kaikessa tärkeintä on ehkä se, että asiakas ymmärtää, että hänen täytyy olla aktiivinen tässä projektissa, että hän ei voi vain ikään kuin esittää tilausta ja odottaa, että se jossain vaiheessa valmistuu, vaan toivotaan asiakkaalta sitä, että he ovat aktiivisesti mukana siinä projektin kehittämisessä, jotta ei tule sitten yllätyksiä lopussa, että miksi sitten tällaista teette tai muuta, että se on sellainen, mitä toivomme.

Puhuja 1 [00:06:25]: Siis todella hyvä lisäys ja tämä oli juuri se yksi pointti, jonka unohdin sanoa, eli tosiaan aina sanotaan asiakkaalle, että heillä pitää olla joku selkeä yhteyshenkilö, joka vastaa nopeasti ja aktiivisesti ja antaa palautetta siitä työstä, jotta opiskelijat tekevät oikeaa asiaa ja tietävät, mitä heidän pitää tehdä. Mutta sen lisäksi, niin kuin sanoin, että me laskutamme projekteista, niin aina alussa meillä on sellainen disclaimer varoitus, että nämä ovat opiskelijaprojekteja ja joskus joku niistä voi mennä metsään ja pitää opiskelijoilla olla oikeus myös mokata, eli tehdään sellainen sopimus, että ellei asiakas ole tyytyväinen lopputulokseen, eikä aio ottaa sitä käyttöön, niin me emme laskuta mitään ja siinä tapauksessa ainoa, mitä asiakas menettää on se siihen käytetty aika ja sitä me tosiaankin vaaditaan myös, aikaa heiltä, mutta minusta tämä on erittäin hyvä lisä ja siinä saa vähän meidän painetta kevennettyä, koska sitten kun on joskus tullut jotain tällaisia isojen toimijoiden projekteja, jotka tosiaankin vaativat, että se on pakko olla valmis, niin jos se menee päin metsää, niin sitten opettajalle tulee hirvittävä paine ja stressi, että pitää löytää jotain nopeasti apuja heille tai itse työstää projektia, että se saadaan maaliin edes jollain tapaa, sitäkin on joskus tapahtunut vuosien varrella. Sitten toinen kysymys oli Pia Tuulialta, että kerroitte, että teillä on opetuksessa käytössä leirinuotio, jossa kaikki opiskelijat ja opettajat ovat kokoontuneet tietokoneen ruutujen ympärille. Minusta tämä kuulostaa kivalle. Oletteko itse rakentaneet nämä leirinuotiot vai löytyykö Metropoliasta valmiina tällaisia kokonaisuuksia? Leirinuotiot ovat sinun erityisalaa, Juhana.

Puhuja 2 [00:07:58]:Kyllä vain, eli leirinuotio on alunperin ollut minun oma idea. Leirinuotio nyt vielä kertauksena niille, jotka eivät ole aiemmin kuunnelleet näitä, siis on tällainen vähän niin kuin pöytämäinen kaluste, jossa on joka suuntaan näyttöjä, viisi näyttöä ikään kuin eri suuntaan ja jotta siihen ympärille voi kaikki istua ja kaikki näkee saman kuvan siitä leirinuotiosta, eli sinne voi heijastaa sitten tietokoneelta mitä tahansa. Tämä on siis tosiaan aluksi ollut minun idea ja sitten tuo meidän teollisen muotoilun lehtori Mika Ihanus on sen itse kalusteen suunnitellut ja tällä hetkellä itseasiassa me emme ole enää siinä millään lailla mukana niiden tuottamisessa vain sellainen firma kuin Tilassa.fi myy ja tekee niitä, elikkä se on ihan kaupallinen toimija, joka ei ole millään lailla sidoksissa minuun tai Mikaan, elikkä sieltä niitä saa, jos haluaa ja toki jos haluaa niitä tulla katsomaan, niin voi tulla Arabianrantaan tuonne digitaalisen muotoilun tiloihin kurkkaamaan, miltä ne näyttävät.

Puhuja 1 [00:09:09]: Kyllä, ne ovat aika kivoja tosiaankin opetuksessa. Kalusteena ei mikään hirveän halpa, kun ne tehdään kuitenkin käsin aika paljon siinä.

Puhuja 2 [00:09:15]: Mutta periaatteessa saman vaivan ajaa, jos laittaa tavalla tai toisella viisi näyttöä tai jonkun verran näyttöjä rinkiin keskelle ja saa niihin saman kuvan, niin periaatteessa tämmöisiä voi väkertää itsekin huomattavasti halvemmalla, jos ei halua sitä itse kalustetta.

Puhuja 1 [00:09:35]: Kyllä, itse kuva siirrettiin alkuvaiheessa johtoja pitkin, mutta ollaan siirrytty aika nopeasti langattomasti chromecastiin, jolla me lähetetään se kuva niihin näyttöihin, sama kuva kaikkiin, sinne tarvitsee vaan sellaisen splitterin, joka jakaa sen kuvan sitten, että sama kuva tulee kaikkiin näyttöihin. Kiitoksia paljon näistä kysymyksistä, on kiva saada palautetta, myös kaikille, jotka lähettivät palautetta muuta kuin kysymyksiä, niin niitä on todella kiva saada. Toivomme jatkossakin sellaisia. Tämän päivän teema oli tarkoitus tai puhuimme, että puhuttaisiin metataidoista, opiskelemisen metataidoista vai oppimisen metataidoista?

Puhuja 2 [00:10:11]: No minä olen käyttänyt oppimisen metataidot-termiä itse.

Puhuja 1 [00:10:11]: Kyllä ja meidän uudet opiskelijat ovat nyt talossa ja ymmärtääkseni sinä olet itse asiassa tämän viikon keskustellut muun muassa metataidoista näiden uusien opiskelijoiden kanssa?

Puhuja 2 [00:10:27]: Kyllä, elikkä niin kuin joskus aikaisemmin mainittiinkin ehkä jossain, niin meillä on tällainen parin viikon aloituskurssi, jossa erityisesti pohditaan sitä, mitä on oppiminen, miten kannattaa opiskella, miten suhtautua opiskeluun, sen tyyppisiä asioita ja opiskelijat itse hakevat sitten erilaisista aihealueista tietoa tämän kurssin aikana ja esittelevät sitten omat löytönsä muille kurssin lopussa ja kaikki oikeastaan pyörii enemmän tai vähemmän näiden minun oppimisen metataidoiksi kutsumien asioiden ympärillä, eli saadaan opiskelijat ajattelemaan uudestaan vähän uudella tavalla sitä, mitä oppiminen on ja että minkälaiset kaikki tällaiset hieman pehmeämmät tai epämääräisemmäksi taidot siihen liittyy kuin pelkästään se, että sinä tiedät sinun alastasi jotain.

Puhuja 1 [00:11:15]: Kyllä, eli nämä ovat meillä nimenomaan, että miksi näiden pohtiminen on tavallaan tärkeää, niin juuri tällaisena introna ja sisäänajona varsinkin, että joutuu miettimään uudestaan, kun aloittaa uuden koulun tai pohtimaan, että mitä täällä tehdään ja minkälaisia taitoja tarvitsee ja miten tämä ehkä toimisi hyvin. Mutta todella hyvä, että olet keskustellut niistä tämän viikon opiskelijoiden kanssa, koska olet nyt varmasti iskussa tätä podcastia varten.

Puhuja 2 [00:11:43]: No katsotaan.

Puhuja 1 [00:11:43]: Pitäisikö jollain tapaa vielä tarkemmin määritellä, että mitä ne oppimisen metataidot ovat?

Puhuja 2 [00:11:50]: Kyllä, no minä itse henkilökohtaisesti ajattelen, että se on sellainen epämääräinen klöntti erilaisia asioita, jotka ovat osittain myös päällekkäisiä. Periaatteessa ne ovat jonkinlaisia tällaisia pehmeitä taitoja tai vähän piilossa olevia taitoja, jotka kaikki liittyvät siihen, että miten oppiminen mahdollistuu tai miten opiskelija esimerkiksi itse mahdollistaa oman oppimisensa ja näiden tavallaan oppimisen metataitojen pointtina on se, että ne jollain tavalla muuttavat meitä tai muuttavat sitä meidän ympäristöä otolliseksi oppimiselle, eli jossain mielessä ne ovat tällaisia potentiaalitaitoja, ne mahdollistavat jotain. Ja kuten sanottu, niin ne ovat eri asia kuin substanssiosaaminen, eli ne ovat jotain muuta kuin sen oman oppiaineen tai muun sisältöjen osaamista. Toinen sellainen erottelu oikeastaan, en nähtävästi pääse kunnon määritelmään, mutta erottelu on se, että siellä täällä puhutaan myös tällaisista metakognitiivisista taidoista ja minun mielestäni se, miten ne ovat yleisesti määritelty ovat hieman suppeammat, kuin mitä minä tarkoitan oppimisen metataidoilla, mutta tästäkin varmasti voi olla montaa eri mieltä. Sitten toinen vielä sellainen pointti on se, että minä nyt olen ikään kuin kasannut jonkun tällaisen satsin erilaisia ikään kuin taitoja tai asioita, jotka minun mielestäni ovat näitä oppimisen metataitoja, mutta se ei ole mitenkään varmastikaan lopullinen, että niitä on todennäköisesti enemmän ja sitten toisaalta ne voisi myös jaotella tai määritellä hyvin eri tavalla, eli tässä juuri näkyy se, että ne ovat minun mielestä epämääräisempiä ja päällekkäisempiä kuin moni muu asia.

Puhuja 1 [00:13:56]: Minä valmistauduin tätä varten ainoastaan luettelemalla, minkälaisia oppimisen metataitoja minulle tuli mieleen, kirjoittelin niitä hieman sitä mukaan, kun ne tuli mieleen ja turhauduin jopa, koska se on niin epämääräistä, että voi jatkaa ja jatkaa ja tavallaan tarkentaa niiden määritelmää ja vetää sivuun ja muuta ja minua jopa vähän häiritsee, että se on vähän vaikea määritellä tarkkaan, että mitä on oppimisen metataidot tai siihen liittyy niin paljon eri asioita, mutta tämä on varmasti yksi tärkeä kyky, että pitää pystyä elämään tällaisen kanssa.

Puhuja 2 [00:14:29]: Niin, voisi sanoa, että elämä on epämääräistä, että nämä ovat elämisen taitoja ja sillä lailla eri asioita kuin esimerkiksi jokin tieteellinen tieto siinä mielessä, että ne eivät välttämättä kaikki ole edes mitenkään sanoitettuja taitoja tai ne eivät ole välttämättä sellaisia, jotka osuvat siinä mielessä johonkin tiettyyn, helposti määritettävä slottiin, mutta sitä voi tietenkin aina yrittää ja sitä minä olen tietenkin tässä yrittänyt tehdä, kun minä olen näitä jaotellut, mutta kuten sanottu, se on vain yksi yritelmä jotenkin nähdä se kokonaisuus, mutta varmasti olisi muitakin vaihtoehtoja ja ehkä jopa parempia kuin tämä minun.

Puhuja 1 [00:15:11]: Sitten minulla heräsi myös sellainen kysymys äskettäin tai kun puhuit aikaisemmin, että kun sanoit, että ne ovat eri kuin metakognitiiviset taidot nämä oppimisen metataidot, niin okei, metakognitiiviset taidot, niin sekään ei ole ihan selkeästi määritelty tai ihmiset voivat ajatella hieman eri asioita, mutta eivätkö kokonaisuutena metakognitiiviset taidot ole yksi osa oppimisen metataitoja, eivätkö ne kuulu siihen?

Puhuja 2 [00:15:40]: Joo, siis totta kai ne ovat päällekkäisiä ja niissä on hyvin paljon samaa, mutta se, mitä minä sanoin, minun mielestäni oppimisen metataidot ovat vielä laajempi, elikkä siihen kuuluu ehkä sellaisiakin asioita, jotka eivät välttämättä tai joita ei aina mielletä metakognitiivisiksi taidoiksi.

Puhuja 1 [00:15:57]: Näin minäkin ajattelen sen asiaa. Mutta nyt tämä on liian teoreettista minun makuuni, pitäisikö luetella joitain konkreettisia esimerkkejä tai asioita, mitä tähän kuuluu, niin saa paremmin otteen, mitä me tarkoitamme?

Puhuja 2 [00:16:10]: Joo, siis listaus on suurin piirtein sama, kuin jossain aikaisemmassakin, missä minä listasin, eli voidaan käydä niitä vähän tarkemmin läpi. Eli ensimmäinen näistä minun listauksissa olisi tällaiset tiedonhankintataidot ja tiedon soveltaminen, jotka ovat itseasiassa näitä, mitä aika usein sitten metakognitiivisissa taidoissa myös puhutaan, elikkä ongelmahan on monesti se, että kun sinä olet oppimassa jotakin uutta, niin et tiedä, mitä sinun pitäisi oppia ja sinä et tiedä, miten sitä pitäisi hakea ja tähän tavallaan tarvitaan monenlaisia tekniikoita ja taitoja, metodeja, joilla pystyt ikään kuin saavuttamaan sellaisen tietotason, että voit hakea tietoa ja sitten toki sen jälkeen vielä eteenpäin kun tiedät jo, mitä sinä haet, niin se tiedonhaku toki vain jatkuu. Eli tämä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma yleensä oppimisessa, että miten hakea se ensitieto, jolla lähteä liikkeelle ja miten siitä sitten mennään eteenpäin ja tähän tosiaan ihmiset sitten voivat kehittää erilaisia metodeja, mitä nyt voisi yksinkertaisimmillaan olla vaikka kirjakaupassa kävely, norkoilu, katsoa uusia kirjoja, minkälaisia termejä niissä käytetään ja niin edespäin tai ihan erilaiset sosiaaliset kontekstit, asiantuntijat tai ystävät, jotka tietävät jostain asioista, heidän kanssaan puhuminen, mitä tahansa. Se olisi yksi sellainen ja sitten tietenkin tiedonhankintataidoissa, siihen liittyy myös tällainen saatavan tiedon muokkaaminen itselle ymmärrettäväksi tai omaksi, elikkä se, että millä lailla työstät sitä tietoa siten, että itse sisäistät sen ja että sen ymmärrät ja siihenkin on toki hirveästi erilaisia tekniikoita, erilaisia metodeja ja ihmiset ovat tässä hyvin erilaisia, jotkut sisäistävät suoraan vaikka monimutkaista teoreettista tietoa pelkästään lukemalla, osa joutuu visualisoimaan sitä ja tekemään kaikenlaisia muistiinpanoja tai mitä tahansa, elikkä nämä eivät ole myöskään sellaisia, että nämä olisivat kaikille ihmisille samoja nämä, mitä tarvitaan. Sitten sellainen yleisesti tähän tiedon hankintaan, tiedon soveltamiseen, niin minusta sellainen tärkeä erityispointti tai nosto täytyy antaa yleissivistyksen, joka nykyään on jollain tavalla pannassa jostain syystä tai ainakin sellainen fiilis minulla on, että laaja yleissivistys on paras keino myös tulevan oppimisen pohjana. Ihan jo senkin takia, että sitten sinulla on jotain, mihin liittää sitä uutta tietoa.

Puhuja 1 [00:19:07]: Joo, ehkä viime aikoina on vähän puhuttu taas monialaisuudesta ja monialaisuutta on taas vähän arvostettu, niin sehän liittyy yleissivistykseen ilman muuta, että ehkä siinä on pieni sellainen uusi tuleminen, mutta samaistun tuohon, mitä sanoit, että oli hetki, jolloin haluttiin vain yhden asian erityisasiantuntijoita ja eksperttejä, eikä tavallaan arvostettu niinkään, että on laaja yleissivistys monesta eri asiasta.

Puhuja 2 [00:19:32]: Joo, yleissivistys auttaa nimenomaan myös tiedon soveltamisessa siinä mielessä, että jos tiedät joistain muista asioista, niin pystyt soveltamaan sitä johonkin uuteen asiaan ja tällaiset tavallaan transfarenssi vai miksikä sitä nyt kutsuisi, niin on hyödyllistä monessa asiassa.

Puhuja 1 [00:19:51]: Eli tiedonhankinta ja sen soveltaminen, nuo olivat ihan fiksuja, mitä sanoit. Varmasti todella tärkeää nimenomaan tällainen kouluympäristössä tällainen vertaisten verkko, että voi puhua muiden kanssa tai vanhempien opiskelijoiden kanssa ja kuulee heidän ajatuksiaan sitten ja jotenkin osaa filtteröidä oman ajatusmaailmansa kautta ja soveltaa niihin omaan ajatuksiin maailmasta ja muodostaa sitten oma kuva siitä, mutta juuri tämä, että ei tiedä, mitä ei tiedä ja mistä lähteä hakemaan tietoa ja laajentaa sitä tietämystään. Tänä päivänä opiskelijat varmasti muuten aika paljon, mitä olen seurannut, niin on joku tällainen YouTube-video, mistä ensimmäisenä haetaan ja kaikki podcastit ja verkko yleensäkin, että yrittää laajentaa tietämystään jostain.

Puhuja 2 [00:20:35]: Kyllä, joo.

Puhuja 1 [00:20:32]: Mutta harva pitää muuten muistiinpanoja tiedon sisäistämisestä. Sanoit, että muistiinpanot tai tällainen voi olla hyvä, niin siitä näkee harvoin nykyään, että joku piirtää oikeasti jotain mindmappeja tai tekee muistiinpanoja ainakaan kynällä ja paperilla.

Puhuja 2 [00:20:48]: Joo, tietenkin meidän alalla sitten kun ruvetaan oikeasti hommiin, niin aika paljon käytetään tussia ja valkotaulua ja fläppipapereita ja post-it lappuja sun muuta sellaista, että tavallaan meidän aloilla on ihan käytäntö tehdä muistiinpanoja, varsinkin kun tehdään yhdessä duunia. Mutta seuraava sitten näistä minun ehdotelmistani oppimisen metataidoiksi olisi taidonhankintataidot, jonka itse ajattelen tavallaan eri asiana, elikkä tämä on vaikeimmin minun mielestä määriteltävä, että mikä tämä on, mutta ihan puhutaan vaikka sellaisista kädentaidoista tai sen tyyppisistä kehon toimintaan tai kehon ikään kuin jotenkin kontrollointiin liittyvistä taidoista erityisesti ja toki ne ovat aina yhteydessä tietoon, että jos nyt ottaa vaikka jonkun esimerkin. Vaikka minulla on ollut joskus esimerkkinä, kun itsellä oli joskus sellainen vipuvarsikahvinkeitin, niin siinä tarvitaan sekä tietoa että taitoa, jotta saat sieltä edes ylipäänsä kahvia ulos ja jos haluat sieltä hyvää espressoa ulos, niin sinulla täytyy olla paljon tietoa ja paljon taitoa. Tässä yhteydessä olen käyttänyt sellaisen jaottelua, mikä tulee sellaisesta populaarikirjasta kun Talent code, joka on minun mielestäni ihan kiinnostava ainakin näkökulma taitojen hankintaan, eli jotta pystyisi kehittämään omat taitonsa huippuunsa, niin täytyy käyttää kolmea eri metodia, eli tehtävän tai asian pilkkomista riittävän pieniksi asioiksi tai kokonaisuuksiksi, jotta voit harjoitella tehokkaasti ja järjestelmällisesti koko asiaa pienissä paloissa. Sitten toinen on se, että sinun pitäisi saada jatkuvaa palautetta, eli saada joltain taitavammalta koko ajan palautetta siitä, mitä teet väärin ja kolmantena pitäisi olla tällainen tiivistetty ympäristö, joka tarkoittaa siis sitä, että se tehostuu sen asian tekeminen, eli tässä kirjassa oli esimerkki, että Brasiliassa monesti nuoret pelaa jalkapalloa pienemmällä kentällä, jotta sitä lähikontaktia tulee enemmän ja sen takia he ovat sitten niin taitavia jalkapallossa, koska he ovat oppineet pelaamaan pienessä tilassa, eli tällaiset kolme asiaa vaikuttavat ainakin taidonhankintataitoihin ja minusta erityisen tärkeää, itse ajattelen sillä lailla, että vaikka taitoa kehittäisi itsenäisesti ja yksin, niin keskeisintä olisi tehdä paljon, tehdä erittäin paljon virheitä ja yrittää oppia omista virheistään, eli se nyt varmaan on se keskeinen taidonhankintataidon ydin, että suostuu tekemään virheitä ja suostuu hyväksymään sen, että tekee niitä ja sitten vielä yrittää tavalla tai toisella analysoida ja oppia niistä virheistä, että miten niitä voisi välttää.

Puhuja 1 [00:23:55]: Ja tämä nyt todellakin taidonhankintataidot, niin ajattelen aika paljon tällaisia fyysisiä kädentaitotyylisiä asioita. Tuo kuulostaa kyllä varsin fiksulta muuten ja ensimmäinen ajatus, mikä minulla tuli, oli juuri tuo virheiden tekeminen, eli että kuinka tärkeää se on. Eli asioiden pilkkominen osiin, mutta myös harjoitella sitä kokonaisuutta, jotta siitä tulee myös se koko flow, mutta voi jotain tiettyä osiota siitä hinkata, jos se on ongelmallinen.

Puhuja 2 [00:24:25]: Joo, se esimerkki siinä kirjassa oli muistaakseni musiikista, että epätehokasta opiskella uutta vaikka pianoläksyä on se, että aloitat aina alusta, kun teet virheen, vaan fiksua olisi pilkkoa se biisi pienempiin osiin ja harjoitella niitä osia erillisenä, jotta opettelisit kaikkia kohtia yhtä paljon. Se nyt oli tavallaan se syy, minkä takia kannattaa pilkkoa ja toinen syy on tietenkin se, jos on hirvittävän monimutkainen keissi, niin kuin nyt olisi vaikka tämä vipuvarsiespressokeitin, niin täytyy pilkkoa tavallaan ne ongelma-alueet eri alueisiin, että mikä on kahvipapujen tuoreuden vaikutus, mikä on sen jauhannan koon vaikutus ja niin edespäin, että täytyy oppia tavallaan sen kokonaisuuden myös, kun pilkkoo asiat pienemmiksi.

Puhuja 1 [00:25:14]: Tästä oli puhetta myös Hubermann-podcastissa, Hubermann, mikähän se etunimi nyt onkaan, maailmankuulu neurotieteilijä, joka nykyään pitää omaa podcastia, jossa hän muun muassa kävi läpi oppimisen neurologiaa jossain vaiheessa ja se oli ihan kiinnostavaa, että virheiden tekeminen, niitä pitää uskaltaa tehdä ja tehdä paljon ja sitten kun olet tehnyt useita virheitä peräkkäin pitkään ja kun se kerran onnistuu, niin tulee todella vahva dopamiinin eritys aivoissa ja tämä dopamiini sitten lujittaa sen oppimisen, että se sitten pysyy todella vahvasti sinun mielessäsi ja jää niihin aivoratoihin ja auttaa oppimista todella paljon ja tätä on sitten yritetty laboratoriotutkimuksissa ja näin kiertää antamalla oppijoille dopamiinia ulkoisesti lisäämällä dopamiinia, on jollain tapaa katsottu, että lisääkö tämä heidän oppimistaan muuten tai automatisoiko se sitä jotenkin, niin vastaus oli ei, se huononsi oppimista, koska heillä oli koko ajan dopamiinitasot vähän liian ylhäällä, että se ero onnistumisen ja epäonnistumisen välillä ei ollut yhtä iso, jolloin se oppiminen ei ollut yhtä pysyvää ja yhtä tehokasta heidän tutkimuksissaan. Eli tässä on vähän tällainen, mikä se sana olisi, pitkäjänteisyys tai sellainen, että pitää jaksaa tahkoa, sitkeys, pitää jaksaa tahkoa sitä ja tehdä niitä virheitä, ei ajatella, että se on nimenomaan hyvä hioa sitä pikkuhiljaa eteenpäin ja sitten kun sen kerran tekee vahingossa oikein, niin se dopamiini on sitten todella hyväksi ja opettavainen.

Puhuja 2 [00:26:49]: Pystyn samaistumaan, kuulostaa todella oikealta tuomiolta tästä dopamiiniasiasta, ainakin itse kun harrastan boulderointia, niin siinä kun ensimmäisen kerran pääsee jonkun vaikean kohdan yli eteenpäin, niin sen jälkeen se suhteellisen hyvällä varmuudella tulee menemään aina sen jälkeenkin se kohta, että siinä oli jokin jännä juttu.

Puhuja 1 [00:27:17]: Okei, se oli taidonhankintataito.

Puhuja 2 [00:27:20]: No sitten olisi itsetuntemus ja reflektointikyky ja tämä on sitten sellainen myös aika epämääräinen klöntti erilaisia asioita, mutta pääpointti on tavallaan se, että olisi mahdollisimman realistinen näkemys sekä itsestä että muista. Eli pystyisi näkemään itsensä sellaisena kuin on, että oppimista saattaa haitata, jos arvioi esimerkiksi omat taitonsa liian hyväksi, mutta sitä haittaa myös se, jos arvioit omat taitosi liian huonoksi, jolloin et myöskään kykene oppimaan, eli sen takia tuo itsetuntemus ja omien taitojen ja tietojen ja kaiken reflektio on tärkeää, eli pitäisi osata vastata kysymyksiin mitä olen, mitä tiedän, mitä osaan, eli tällä lailla ainakin. Sitten tähän minun mielestäni liittyy myös vahvasti tuo motivaatio, eli se, että pystyy näkemään oman motivaationsa tehdä asioita, että motivaatio voisi olla periaatteessa ihan oma osa alueensakin tässä oppimisen metataidoissa, mutta motivaatio on sillä lailla vähän kimurantti myös, että sitä helposti joko on tai ei ole, mutta ainakin se olisi hyvä tunnistaa, että onko sitä vai eikö sitä ole ja onko jotain tavallaan syitä, minkä takia esimerkiksi motivaatio ei ole kovin korkealla jonkun asian tekemiseksi. Siinä nyt ehkä lyhykäisyydessään olisi tuo osuus.

Puhuja 1 [00:28:58]: Kiinnostava kohta. Minulla oli minun listassani vain, että pitää olla itseluottamusta, mutta että tämä itsetuntemus, samaistun tähän, koska monella voi olla myös nykyään tätä imposter-syndroomaa, että ei oikein usko siihen, että osaa tai että on oikea henkilö johonkin ja tietenkin toisaalta monet varsinkin internetissä voi olla erityisasiantuntijoita ja luulee osaavansa kaiken ja tietää kaiken jo, mutta tällainen jonkinlainen oikeasti objektiivinen reflektointikyky ja itsetuntemus, että voi vähän näiden omien pelkojen ja muiden, astua niiden ulkopuolelle ja olisi jotenkin realistinen kuva siitä, että mitä osaa. Mutta se varmasti myös osittain kehittyy tekemällä ja iän myötä ja opit koko aika itsestäsi lisää, että mitä osaa ja mitä ei osaa ja mitkä omat vahvuudet on.

Puhuja 2 [00:29:47]: Kyllä, tekemällä ja myös jakamalla sitä, mitä osaa, muiden kanssa. Tässäkin on tärkeää se, että pystyt peilaamaan muihin ihmisiin, vertaamaan monilla eri tavoilla muiden ihmisten taitoja omiin taitoihin. Tämä nyt erityisesti minusta on sellainen todella epämääräinen kenttä, että on hyvin vaikea nähdä, kuinka hyvä vaikka itsetuntemus tietyillä ihmisillä on, ellei ole jollain tavalla täysin pielessä, sehän on yleisesti tunnettua kai, että esimerkiksi ihmiset, joilla on vähiten tietoa niin on yleensä varmimpia omista tiedoistaan, että tietyssä mielessä tässä sellainen tietty skeptisyys liittyy tähän itsetuntemukseen, sellainen terve skeptisyys omia taitoja kohtaan, omia tietoja kohtaan.

Puhuja 1 [00:30:46]: Mutta kaikkiaan tämä on minusta todella vaikea kohta, että varmasti vaan nimenomaan sosiaalisuuden kautta, jakamalla asioita ja reflektoimalla tai puhumalla avoimesti muiden kanssa, niin saa parannettua tätä itsetuntemusta ja reflektointikykyään.

Puhuja 2 [00:31:02]: Joo. Seuraava on ehkä jotenkin vielä epämääräisempi tai vaikeampi tai sitä on vaikea jollain tavalla lajitella, koska minulla on tällainen kuin avoimuus, jolla tarkoitan sitä, että pystyisi olemaan avoin uusille asioille, uusille näkökulmille, uudelleentulkinnoille ja kaikelle sellaiselle ja tässä on pohjana se problematiikka, joka liittyy ylipäänsä asiantuntijuuteen, että asiantuntijuus saattaa olla myös omaa näkökulmaa kaventava tekijät, eli mitä syvemmällä olet jossain suossa, niin sen vaikeampi sinun on nähdä muita mahdollisia näkökulmia tai sellaista ja se, mikä tästä avoimuudesta ikään kuin jonkinlaisena taitona tai jonain sellaisena tekee haasteellisen on, että se on jollain tavalla sellainen psykofyysinen tila. Se on enemmän minusta mielentila kuin sellainen varsinainen taito, mutta sillä on valtava vaikutus kuitenkin siihen oppimiseen. Meilläkin on joskus ollut opiskelijoita, jotka tulevat kouluun sillä mielialalla, että he ovat ikään kuin jo asiantuntijoita kaikessa ja tietävät kaikesta kaiken, niin tällaista ei-avointa ihmistä on hirveän vaikea opettaa, koska ei tavallaan ole kanavat auki, mutta tämähän menee sellaiselle hippisektorille tietyssä mielessä tämä avoimuus sellaisena aiheena, mutta itse koen, että se on hirveän tärkeää.

Puhuja 1 [00:32:40]: Kyllä näiden sinun perusteluiden jälkeen ehkä ymmärrän ja näen sen myös, sehän on todella vaikea luopua omista ajatuksistaan ja olla avoin sille, että voi olla muita näkökulmia, jotka on enemmän oikeassa tai parempia, että avoimuus, okei se on hirveän laaja ja sitä voi tulkita monella tapaa, mutta selvästi tuossa on jokin tärkeä pointti, jota kannattaa pohtia myös.

Puhuja 2 [00:33:04]: Joo ja kyllähän se tavallaan, että jos ajatellaan puhtaasti vain tieteellistä tietoa, niin kaikki tietää jo nyt, että se on muuttuvaa ja 100 vuoden päästä niille tiedoille, joita meillä on, niin nauretaan, että olivatpa he yksinkertaisia, kun eivät tätäkään ymmärtäneet. Että joka tapauksessa kaikki tulee muuttumaan, niin siinä mielessä tämä on ihan tavallaan relevantti juttu. No sitten on ehkä tällaisia yksinkertaisempia nämä loput kolme, eli ensimmäinen minulla on tällainen kuin keskittymiskyky. Pitää olla kyky jonkinlaiseen sisäiseen regulaatioon, eli pitää pystyä jättämään joitain asioita taka-alalle ja keskittyä johonkin, mitä on milloinkin tekemässä ja tähän toki vaikuttaa motivaatio ja monet muut asiat myös tähän sisäiseen regulaatioon. Mutta myös keskittymiskykyyn vaikuttaa valtavasti se, kuinka pystyt vaikuttamaan tai muuttamaan ulkoista kontekstia, jossa olet, että se keskittymiskyky on tavallaan sekä ihmisen sisällä, mutta myös kontekstissa. Joissain tietyissä ympäristöissä on helpompi keskittyä tiettyihin asioihin ja joissain tietyissä ympäristöissä on täysin mahdotonta. Tähän liittyy myös priorisointikyky tietyissä määrin, mutta sen olen ehkä lajitellut tuonne myöhempiin taitoihin sitten todellisuudessa, mutta tähän vaikuttaa todella moni asia ja loppupeleissähän tavoitteena olisi jonkinlainen flow-tila, koska silloin jos opiskelussa pääsee flow-tilaan, niin todennäköisesti, no ainakin sinä olet hyvin keskittynyt, mutta myös asiat virtaavat hyvällä tavalla oikeaan suuntaan.

Puhuja 1 [00:34:57]: Keskittymiskyvystä tärkeää aina sanoa mielestäni, että sitä voi kehittää ja sitä voi harjoitella, että se on hyvä muistaa, että sehän on vähän sellainen jonkinlainen priorisointiasia myös, että jos haluaa kehittää sitä ja panostaa siihen vai ei, mutta se on kyllä tärkeä kyky tosiaankin.

Puhuja 2 [00:35:19]: En ole ihan varma, kuinka paljon keskittymiskykyä pystyy kehittämään ilman, että sitä ulkoista kontekstia myös kehittää. Mielestäni oman kokemukseni mukaan keskittymiskyky ei ole ihan niin täysin meidän hallussa kuin me haluaisimme ajatella, vaan siihen liittyy sisäisten prosessien lisäksi myös se ulkoinen konteksti.

Puhuja 1 [00:35:44]: No joo tuo on varmasti totta, että se on todella iso se ulkoinen konteksti, mutta itse haluan uskoa näitä, jotka sanovat, että se on kuin lihas, joka treenaamalla paranee.

Puhuja 2 [00:35:54]: No tästä voidaan pitää oma keskustelunsa, tämä on nimittäin niin laaja aihe.

Puhuja 1 [00:36:01]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:36:01]: No sitten olisi tällainen kokonaisuus, jonka olen aikaisemmin nimennyt työ- ja ajanhallintataidoiksi, mutta ehkä haluaisin sen jopa nimetä elämänhallintataidoiksi, joka tarkoittaa sitä, että käsitellään se elämänhallintapuoli ensin. On tärkeää, jos haluaisi vaikka oppia asioita, niin on tärkeää, että se muu elämä, jota ei käytetä sen asian oppimiseen on jollain tavalla balanssissa sen kanssa, mitä me olemme tekemässä, eli yksinkertainen esimerkki, jos ryyppää kaikki illat, on vaikea päivisin opiskella, mutta että on paljon toki hyvin paljon hienovaraisempiakin asioita, jotka saattavat haitata oppimista, eli siinä mielessä koko elämä täytyy olla jollain tavalla synkronissa oppimisen kanssa. Toki me emme voi hallita meidän elämäämme täydellisesti ja aina on vaiheita ja tilanteita, jolloin asiat ryöpsähtivät sillä lailla, että se ei ole meidän kontrollissa millään lailla, mutta että ainakin se, että olisi jonkinlainen sellainen näkökulma siihen, että meidän koko elämän vaikuttaa siihen, mitä voi oppia tai miten oppiminen mahdollistuu, mutta ehkä sitten jos mennään tarkemmin näihin työn- ja ajanhallintataitoihin, joka on tämän elämänhallinnan tavallaan alaosa mielestäni, niin siellä mielestäni tärkein kysymys, joka täytyy esittää ennen kuin mennään mihinkään erilaisiin ajanhallintamenetelmiin ja muihin, joita on pilvin pimein ja ne ovat toinen toistaan haasteellisempia tai monimutkaisempia, niin pitäisi kysyä itseltä, että miksi teen sitä, mitä teen. Eli osata vastata siihen, että onko tämä oikeasti tärkeää, mitä minä juuri nyt teen ja sitä kautta ikään kuin löytyy sitten se priorisointikyky ja asioiden karsimisen kautta saavuttaa enemmän sellaista hallintaa omasta elämästä ja tekemisestä. Näin sen itse näen, että täytyy itse osata priorisoida ja täytyy osata tehdä rankkoja valintoja siinä, että kieltäytyy tekemästä yhdentekeviä asioita.

Puhuja 1 [00:38:30]: Kuulostaa myös järkevältä.

Puhuja 2 [00:38:29]: Itse tavallaan ainakin meidän opiskelijoille sanon ja se on meillä muutenkin ollut linjana digitaalisen muotoilun pedagogiikassa, että me toivomme, että opiskelijat sanoisivat aina, jos heistä tuntuu, että tämä on aivan typerää, mitä me nyt teemme tai että voisimmeko tehdä tämän jollain ihan eri tavalla tai voisiko tämä tehtävä olla vaikka ihan joku muu, kuin mitä se nyt on ja tällä lailla se on osa sitä, että heilläkin on valtaa siihen, mitä me koulussa teemme ja että me kuuntelemme oikeasti sitä, mutta että loppupeleissä se on sitä priorisointia, elikkä että tehtäisi sitä, mikä on opiskelijoiden prioriteeteissa ylhäällä.

Puhuja 1 [00:39:13]: Ajatteletko enemmän tai ajatteletko, että he saavat tunteen siitä, että he hallitsevat myös sitä oppimisprosessia tai sitä, että he voivat antaa palautetta koko ajan ja se vaikuttaa siihen, että heillä on jonkinlaista hallintaa siihen, että se ei ole täysin ulkoapäin saneltua?

Puhuja 2 [00:39:25]: Niin, minä ajattelen sitä, että se oppimistilanne on aina neuvottelutilanne ja että meidän kaikkien pitäisi päätyä yhteiseen ymmärrykseen siitä, mikä milloinkin on tärkeintä. Eli jos minä en pysty perustelemaan opettajana, että minkä takia tämä tehtävä tai asia, jota nyt käydään läpi on tärkeää ja miksi se kannattaa juuri nyt käydä läpi, niin silloin minun täytyy olla itse avoin muille ehdotuksille ja hyväksyä tavallaan se, että okei, tämä voikin olla fiksumpi tehdä jollakin toisella tavalla tai voi olla fiksumpaa, että me keskitymme vähän johonkin toiseen asiaan. En ole sitä sen syvällisemmin ajatellut, mutta että niin sen näen, että se on opiskelijan prioriteettien kunnioittamista kuunnella, jos on itse mennyt metsään.

Puhuja 1 [00:40:25]: Joo, tämä sinun pointtisi oli ihan hyvä ja ajattelen jotenkin, että se on kuitenkin sen oppimisprosessin enemmän kuin opiskelijan kunnioittamista tai sen pedagogiikan kunnioittamista, että tosiaankin pitää pystyä perustelemaan ja pitää pystyä käymään keskustelua siitä, että miksi tehdään sitä, mitä tehdään.

Puhuja 2 [00:40:45]: Joo ja siis olemme me silloin tällöin muuttuneet aika radikaalisti vaikka kokonaisia kursseja ihan sen mukaan, mitä palautetta ollaan saatu, että se on myös tietenkin, että kun meillä on mahdollisuus, ala muuttuu koko ajan nopeasti, niin meillä on mahdollisuus tehdä aika hassujakin kokeiluja välillä ja ei kaikki kokeilut aina onnistu ja tavallaan sehän on oikeastaan myös sellainen, mikä tuo siihen opettamiseen itseensä jotain sellaista sielukkuutta tai hauskuutta, että se voi mennä metsään ihan totaalisesti. No viimeisenä täällä olisi sitten vielä nuo vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen älykkyys, eli tämä on tietenkin tullut jo läpi tuolta aika monessa muussa kohtaa, mutta sellaiset asiat kuin tunneäly, empatia, toimeentuleminen muiden kanssa, tällainen juuri moninäkökulmaisuus, että otetaan huomioon monenlaisten ihmisten näkökulmia, ne ovat kaikki sellaisia asioita, jotka ensinnäkin voi opettaa itsessään paljon, ne voivat syventää sinun ymmärrystäsi jostain tietystä asiasta ja yksi oppiminen tietenkin on meillä koulussa ja meidän alalla muutenkin sellainen asia, joka vain on se de facto, miten asioita tehdään, sen takia meillä erityisesti ovat ainakin nämä vuorovaikutustaidot ja tämä sosiaalinen aspekti myös koulussa korostunut aika vahvasti, mutta että jos nyt ajatellaan, että oppiminen on myös sosiaalinen prosessi aina, niin siinä mielessä nämä ovat myös keskeisiä oppimisen taitoja.

Puhuja 1 [00:42:29]: Joo ja se on vähän tähän ajan henkeen liittyen ehkä, että kuinka tärkeitä nämä ovat ja vähän jäin miettimään sitä, että nehän liittyvät ilman muuta oppimiseen, mutta osittain siihen yleissivistykseen ehkä, että ymmärtää asioita laajasti, koska onhan siellä vastakohtana tai toisessa ääripäässä tästä sosiaalisesta älykkyydestä ja muusta niin tälläinen matemaattinen asperger-nero, joka ei ymmärrä muiden sosiaalisia taipumuksia tai piirteitä, mutta on ihan todella hyvä siinä asiassa, mikä kiinnostaa häntä ja mihin sitten syventyy. Tuli mieleen, miten se liittyy tähän kokonaisuuteen, että se on ehkä sitten, siinä on yhdenlaista oppimista, ja me puhutaan ehkä sellaisesta laajemmasta kontekstista ja yleissivistävästä osaamisesta, jossa kaiken pystyy suhteuttamaan toisiinsa kaikki asiat.

Puhuja 2 [00:43:16]: Niin, ehkä tällaisessa ikään kuin kaikenlaisissa nerotapauksissa, niin ne ovat poikkeustapauksia, mutta kaikille muille, jotka eivät ole neroja, myös tämä vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen älykkyys tulee siinä vaiheessa käyttöön, koska sinun täytyy tulla toimeen tämän neron kanssa siinä mielessä, että saat häneltä tätä tietoa valutettua, että meitä on moneen junaan ja siinä mielessä myös semmoinen näkökulma on tai tämä on hyvä nostaa, että siitä tulee tavallaan empatian, myötätunnon kautta me ymmärrämme erilaisia ihmisiä ja otetaan ne sellaisena, kuin he ovat ja hyväksymme sen tilanteen, että tämä on nyt näin ja kykenemme toimimaan kuitenkin, niin sekin on tavallaan sitä vuorovaikutusta ja sosiaalista älykkyyttä.

Puhuja 1 [00:44:17]: Sehän on ilman muuta sitä ja tuo oli todella hyvä lisä tai tarkennus tavallaan siihen, kyllä. Sitähän se nimenomaan on sitten. Elikkä taustalla oli hieman se, että kun kukaan meistä ei toimi eristyksissä muista, joten siksi nämä ovat myös tärkeitä, että yhteiskunta ja maailma on kuitenkin kaikki sosiaalista vuorovaikutusta loppupeleissä jollain tapaa.

Puhuja 2 [00:44:39]: Joo ja onhan sellaisia vahvasti sosiaalisia oppimisen teorioita, niin kuin esimerkiksi käytäntöyhteisöteoria on puhtaasti ikään kuin sosiaalinen teoria ja niissä on oma pointtinsa. Ne eivät ole tietenkään muita poissulkevia tai mitään sellaista, mutta kyllä se vain on osa sitä, miten asiantuntijoiksi tullaan, on se yhteisö, jossa olet asiantuntija.

Puhuja 1 [00:45:08]: Okei, elikkä siinä olivat nämä oppimisen metataidot sitten, mitkä sinulla oli. Minulla oli tietenkin eri epämääräinen lista, mutta että nämähän menevät päällekkäin jossain kohti aina, niin kuin tiedonhaku oli, se on ihan sama, epävarmuuden sieto ja kyky mukautua, no se mainittiin, se oli siinä avoimuudessa ja sitten minulla oli ryhmätaidot, suluissa sosiaaliset taidot, no se oli tämä viimeinen kohta, pitkäjänteisyys ja sitoutuminen, niin oliko meillä oikeastaan, niin?

Puhuja 2 [00:45:45]: Sellaista ei ehkä ole tässä minun listauksessani, että se on ehkä sen motivaation sitten alla, voisi olla tuo, se liittyy motivaatioon ja ehkä priorisointiin, mutta hyvä lisä.

Puhuja 1 [00:45:57]: Organisointikyky slash järjestelmällisyys slash muistiinpanot, niin ne tulivat esille tässä tosiaankin. Reflektointi kautta kriittinen ajattelu, me emme ole maininneet kriittistä ajattelua vielä, mutta sehän on mukana tässä kyllä.

Puhuja 2 [00:46:14]: Joo, kriittisen ajattelunkin voisi nostaa ihan omaksi asiakseen, tosiaan minun mielestäni tässä ei kannattaisi lähteä sellaiseen määrittelykimaraan, että nämä ei välttämättä olisi päällekkäisiä, jos tätä metodia käytetään, niin lisätään kriittinen ajattelu listaan.

Puhuja 1 [00:46:29]: Sitten minulla oli uteliaisuus, keskittymiskyky, virheiden sieto, minä luulen, että me voimme sanoa, että me olemme nyt käsitelleet tämän teeman.

Puhuja 2 [00:46:41]: Ehkä, ellei tule jotain valtavaa palautetta, että me olemme unohtaneet jotain todella tärkeää, mikä tietenkin olisi mahtavaa oppia.

Puhuja 1 [00:46:49]: Joo ja jos tulee kysymyksiä näihin liittyen, niin sittenhän me palaamme ainakin niiden kysymysten kautta vielä lyhyesti tai pitkästi näihin, riippuen kysymyksestä.

Puhuja 2 [00:46:56]: Kyllä vain.

Puhuja 1 [00:46:56]: Oliko se siinä tällä kertaa?

Puhuja 2 [00:47:01]: Mä olen ainakin ihan kaikkeni antanut.

Puhuja 1 [00:47:00]: Kiitoksia, annoitkin paljon, olemme siitä kiitollisia.

.

Marjo Huhtala [00:00:03]: Tervetuloa kuutelemaan Metropolian podcastia Reflektion Voima. Podcastissa etsimme uusia näkökulmia reflektion hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Reflektoinnista voi tehdä tavan, joka vahvistaa sinua itseäsi ja yhteyttä muihin ihmisiin. Minä olen Marjo Huhtala ja työskentelen Metropoliassa yritysvalmentajana Urbaania Kasvua Vantaa -hankkeessa. Tässä podcast -jaksossa selvitämme, mikä merkitys reflektiolla on suorituskyvyn parantamisessa. Tänään vierainani ovat psykologi Paula Thesleff ja yritysmaailman asiantuntija Kia Lund. Halusin kutsua heidät vieraikseni, jotta saamme syvennettyä reflektion psykologista perustaa ja toisaalta saamme käytännön näkökulmaa, miten asiat toteutuvat yritysmaailmassa. Kiitos teille, Paula ja Kia. Ja lämpimästi tervetuloa mukaan. Tähän alkuun, kerrotteko hieman itsestänne.

Paula Thesleff [00:01:08]: Joo, minä voin aloittaa. Paula Thesleff olen. Ja ammatiltani psykologi. Ja ehkä tarkemmin urheilupsykologi, tai vielä tarkemmin, suorituskyvyn kehittämiseen erikoistunut psykologi. Minulla on taustalla psykologian maisterin tutkinto ja sitten myös liikuntatieteistä olen erikoistunut liikunta- ja urheilupsykologiaan. Taustalla minulla on oma 20-vuotinen kilpaurheilu-ura. Ensin rytmisessä ja sitten joukkuevoimistelussa. Eli urheilu on ollut pitkälti minun, ikään kuin, ammattini. Hyvin pienestä pitäen. Nykyään sitten toimin omassa yrityksessäni Cope Oy:ssä. Eli Core Performance and Health. Urheilun puolella tunnetaan paremmin nimellä Sport Focus. Me olemme noin kymmenisen vuotta toimittu niin lasten ja nuorten, kuin huippu-urheilun parissa. Kirjoitin kollegani Paula Arajärven kanssa tietokirjan Suorituskyvyn Psykologia. Joka on ensimmäinen laatuaan ja tuo nimenomaan tämän urheilupsykologian löydökset ja menetelmät laajasti eri kohderyhmille ja aloille. On isona haaveena olla vaikuttamassa siihen, että psyykkiseen suorituskykyyn liittyvät tekijät otettaisiin enenevästi huomioon siellä, missä niitä tarvitaan.

Kia Lund [00:02:20]: Minä olen siis Kia Lund. Kauppatieteiden maisteri. Pyrin tuomaan nyt tässä meidän podcastissa tätä minun yli 11 vuoden monipuolista yritysmaailmakokemusta esimerkkien kautta tähän keskusteluun. Olen kahdeksan vuotta aikanaan ollut finanssipuolella erilaisissa rooleissa. Ja siellä tämä aihe, pehmeiden arvojen vieminen yritysmaailmaan ja niiden hyödyntäminen johtamisessa. Ja kanssakäymisessä ihmisten kanssa vuorovaikutustilanteissa. On itselle nousut äärimmäisen merkitykselliseksi asiaksi. Ja sen takia olenkin ilolla tässä nyt mukana teidän kanssa vaihtamassa ajatuksia, kokemuksia sieltä käytännön puolelta. Mitä me voisimme vielä entisestään herätellä, niitä ajatuksia, mitä tulee tähän suorituskyvyn psykologiaan ja reflektointiin. Tällä hetkellä työskentelen PWC:llä ja siellä vastaan muun muassa meidän myynnin ja asiakasjohtamisen strategian edistämisestä. Ja kaiken kaikkiaan viimeisimpien vuosien roolit, mitä itselläni on ollut, on ollut ilo työskennellä hyvin erityylisten ihmisten kanssa monipuolisesti. Ja useimmiten aina kehityshattu päässä, jolloin sitten koen, että myös tätä kautta uuden oppiminen ja asioiden eteenpäin vieminen on itselle hyvin tärkeä, läheinen asia. Ilo olla mukana. Itsellänikin tosiaan on vahva urheilutausta ja kilpailutaustaa myös tanssin puolelta. Koen, että sieltä tulee myös sellaista kokemusta, vahvoja ajatuksia ja tunteita. Mitä pystytään myös tässä varmasti käsittelemään.

Marjo Huhtala [00:04:10]: Reflektion tarkoituksena on pohtia jälkeenpäin omia henkilökohtaisia tuntemuksia tehdystä, koetusta ja tapahtuneesta. Reflektiota voi tehdä monella eri tapaa. Yksin tai yhdessä. Kysyisinkin tähän alkuun Paulalta, että mitä kaikkea suorituskyvyn psykologia on? Ja miten reflektointi on siihen kytköksissä?

Paula Thesleff [00:04:37]: Joo, eli suorituskyvyn psykologia, joka on, täytyy tässä kohtaa heti sanoa, että se on termi, jonka olemme tähän kirjaan juuri kääntäneet. Eli sille ei ole ollut oikeastaan suomenkielistä vastinetta ennen tätä. Englanniksi tätä sovellusalaa kutsutaan nimellä performance psychology. Ja se on suhteellisen tuore tieteenala, joka nimenomaan kytkeytyy sinne urheilu- ja liikuntapsykologiaan. Tai siellä on juuret tälle. Mutta se, mitä suorituskyvyn psykologia on ja tutkii, niin se tutkii nimenomaan psyykkisiä tekijöitä. Mielen ilmiöitä, prosesseja, jotka on olennaisia silloin, kun ihminen pyrkii kohti erinomaisuutta. Ja ikään kuin suorituksen erinomaisuutta. Ja nimenomaan siihen suoriutumiseen kohdistuu virheettömyyden vaatimuksia. Ja tällaisissa tilanteissa ja aloilla ymmärrettävästi kohdataan paljon painetta. Painetilanteita. Ja toki sitten mukanaan tuomia erilaisia tunteita. Itsesäätelytaitoja, psyykkisiä taitoja tarvitaan paljonkin, jotta voidaan ikään kuin taata onnistuminen ja korkea suorituskyky haastavissakin tilanteissa ja pitkälläkin aikajänteellä. Ilman muuta tärkeänä asiana suorituskyvyn kehittämisen kentällä on yhtäältä hyvinvoinnin tukeminen ja sen oman maksimaalisen suorituksen aikaansaaminen. Kun me tehdään psyykkistä työtä, niin sehän on nimenomaan reflektointia. Ja se muutos meidän toiminnassa tapahtuu sen kautta, kun me ymmärretään itseämme paremmin. Ja ymmärretään meidän tunteita. Ja ymmärretään meidän ajatuksia ja ollaan itsemme äärellä. Ja sitähän se reflektointi on. Se ikään kuin mahdollistaa sen muutoksen. Se on menetelmä psyykkisen suorituskyvyn kehittämiseen ja oman potentiaalin aikaansaamiseen. Tai ulos saamiseen. Kun itse niin haluaa, tai se on jotenkin merkityksellistä.

Marjo Huhtala [00:06:29]: Miten Kia näet, että reflektointi toimii yritysmaailmassa, muun muassa myynnisä, johtajuudessa tai muutoksessa?

Kia Lund [00:06:40]: Niitä tilanteita on niin erilaisia, että se riippuu niin paljon siitä, mikä on se konteksti. Uskaltaisin sanoa, että meillä on vielä iso työ yritysmaailmassa. On se sitten yksittäisten suoritusten reflektointia vuorovaikutustilanteissa. Tai laajemman muutoksen läpi vientiä. Uskaltaisin sanoa, että meillä on vielä äärimmäisen paljon työtä tehtävänä sen suhteen, että me aidosti pystyisimme reflektoimaan tilanteita. Ei vain sen suorituksen kautta katsomalla, että mikä siellä on vaikka viivan alle jäänyttä. Tai mikä on se eksakti lopputulema. Vaan havainnollistaen ja ymmärtäen sen kokonaisuuden. Ja mistä tietyt osa-alueet siinä kyseisessä suorituksessa ovat muodostuneet. Mitä tunteita siellä on vaikuttanut kenelläkin. Ja myöskin se, mikä sanoisin, että on yksi konkreettinen haaste on vielä se, ja samalla mahdollisuus toki. Että emme ehkä vielä riittävästi tunnista myöskään itse reflektointitilanteissa sitä, että kenen kanssa me reflektoimme. Tai sitä tilannetta riittävästi, jotta me pystyisimme sitä kautta myös ymmärtämään toisiamme entistä paremmin. Ja läsnäolevammin. Niin sanoisin, että yritysmaailmassa tehdään paljon ja tulisi tehdä paljon reflektointia. Yksi lempilausahduksistani muun muassa Marshall Goldsmithiltä. What got you here, won’t get you there. On yksi äärimmäisen hyvä esimerkki siitä, että jotta voimme kehittyä, meidän pitää olla kykeneväisiä haastamaan myös yritysmaailmassa vahvasti tekemistämme, reflektoida sitä. Ja sitä kautta pystyä viemään asioita eteenpäin aidolla läsnäololla.

Marjo Huhtala [00:08:42]: Psyykkiset taidot on siis tärkeitä siellä työelämässä. Ja yhä enemmän tulevaisuuden työelämässä. Eli tulevaisuuden taitoja. Ne auttaa meitä. Mitä teidän mielestä psyykkisillä taidoilla tarkoitetaan? Ja onko nämä todella sellaisia taitoja, joita voidaan kehittää? Vai ovatko ne joillekin ikään kuin luontaisia jo syntymästä?

Paula Thesleff [00:09:11]: Hyvä kysymys. Ja varmasti sekä että. Mutta kyllä minä lähtisin siitä, että psyykkiset taidot ovat taitoja, mitä voidaan kehittää. Urheilussa paljon puhumme analogiasta. Fyysisten taitojen. Että pitää ponnistusvoimaa ja vartalonhallintaa kehittää. Niin yhtä lailla tarvitaan keskittymisen taitoja tai jännityksen säätelemisen taitoja. Taitoa motivoida itseään silloin, kun on rankkaa. Tai tylsää. Tai väsyttää. Tai taitoja hyödyntää mielikuvaharjoittelua esimerkiksi valmistautuessa kilpailutilanteisiin. Ne on taitoja, joita voidaan harjoitella. Toki toiset psyykkiset taidot kytkeytyvät ehkä voimakkaammin sinne synnynnäiseen temperamenttiin. Kollegani Arajärven sanoja lainaten. Toisille tämä maailma on pelottavampi paikka, kuin toisille. Että kyllähän meillä on ne synnynnäiset lähtökohdat siihen, että miten me havainnoidaan maailmaa. Ja sillä tavalla. Esimerkiksi ahdistuksen ja jännityksen virittyminen meidän kehossa ja mielessä. Kyllähän se kytkeytyy sinne biologiaan. Mutta kuitenkin siinä ikään kuin omassa hiekkalaatikossa niin sanotusti me voidaan kaikki kehittyä niissä asioissa ja mielestäni se on todella tärkeä ja motivoiva asia pitää mielessä. Ne on asioita, mihin me voidaan vaikuttaa. Ja kukaan ei ole tuomittu kokemaan huonoa itseluottamusta. Vaikka se kytkeytyy sinne, ehkä persoonallisuuden pysyvämpään osaan, itsetuntoon. Silloin, kun me ollaan siellä h-hetkellä tekemässä sitä suoritusta, niin kyllä me kaikki pystytään säätelemään sitä itseluottamuksen kokemusta. Koska se on kokemus, niin me pystytään vaikuttamaan niihin asioihin. Usein ehkä enemmänkin, kuin me heti ajateltaisiin. Ja se on ihan tosi tärkeä asia muistaa. Että kehittyä voi.

Kia Lund [00:10:56]: Joo, se on juuri näin, miten Paula tuossa tiivisti. Ja yritysmaailman puolelta jos tätä miettii, niin liian usein me mennään sen kiire -sanan taakse. Ei annetakaan riittävästi aikaa siihen reflektointiin, koska kuten tuossa alussakin sanoin, niin ei ei ehkä uskalleta riittävästi myöskään, on se sitten esimies/alainen -tilanne tai mikä tahansa konteksti. Niin oikeasti lähteä sinne pintaa syvemmälle. Pohtimaan, että mikä siihen sen hetkiseen suoritukseen on vaikuttanut. Kiireen tuntu ei ikinä saisi olla näissä läsnä. Mutta jos me mietitään meitäkin jokaista, niin ainahan me sanotaan. Tai nykyisin me puhutaan, että aina on niin kiire. Niin ethän sinä siinä pystykään suoriutumaan, jos sinulla on koko ajan sellainen tunne, että on aina vaan kiire. Kyllähän se vaikuttaa väistämättäkin siihen sinun suorituskykyysi ja kyvykkyyteesi myöskin innovoida uutta. Tai jollain tavalla läsnä olevasti viedä niitä asioita eteenpäin. Ehdottomasti nämä on asioita, joita voi oppia. Se vaatii organisaatiolta toki rohkeutta ja esimerkkiä johdolta. Lähteä työstämään entistä vahvempaa ja läsnä olevampaa reflektointia. Ja kyvykkyyttä, ja lupaa sille keskustelulle. Ja nimenomaan sille ajanotolle tämän aiheen ympärillä. Ja tuossa, mitä Marjo sanoitkin aiemmin, on ehdottomasti niin, että tulevaisuuden johtamisen taitoja ihan World Economic Foruminkin tutkimusten mukaisesti tämäntyyppinen vahva tunneälyn ja reflektoinnin lisääminen yritysmaailmaan on ihan siellä top 10 -tulevaisuuden taidoissa johtajille. Ja sitä kautta pystyä sitten johtamaan niin itseään, alaisiaan, tunnistaa sieltä vahvan motivaation. Ja sisäisen motivaation löytäminen ja vahvistaminen.

Marjo Huhtala [00:12:46]: Mainitsit Kia tuon motivaation. Mieleeni nousee Carol Dweckin Standfordin Yliopiston professorin tutkimus, jossa hän puhuu kasvun ja oppimisen asenteesta. Tai sen vastakohdasta. Muuttumattomuuden ja pysyvyyden asenteesta. Muuttumattomuuden asenteessa ihmisellä on käsitys itsestään, että hänellä on rajalliset taidot. Ja tiedot ja määrä älykkyyttä. Ja hän on ikään kuin syntynyt sen kanssa. Jos ihmisellä on tämä muuttumattomuuden asenne, niin Dweckin mukaan hän pyrkii vaikuttamaan pätevältä, vaikka samaan aikaan hänellä on sisimmässä tunne, ettei osaa. Ja välttelee sitten tietysti epäonnistumisen pelossa jopa haasteita. Koska ne voisivat paljastaa hänelle itselleen ja muille, ettei hänestä siihen ollutkaan. Ja hän paljastuu sitten osaamattomaksi. Ja tämä usein johtaa erilaisiin puolustusmekanismeihin. Että ihminen ei pysty ottamaan vastaan negatiivista, tai nykyisin sitä kutsutaan rakentavaksi palautteeksi. Eli ei pysty näkemään syvällä sisimmässään, mitä hyvää jossakin palautteessa oli. Sen sijaan kasvun ja oppimisen asenteella varustettu ihminen ajattelee, että kaikenlaisella harjoittelulla, kovalla työllä, uudelleen yrittämisellä on mahdollisuus kehittää taitoja. Ja silloin se johtaa siihen, että niistä pettymyksistä ja takaiskuista ei lannistu niin helposti. Vaan tiedostaa, että ne nimenomaan vahvistaa ja kuuluu oppimiseen ja tekemiseen. Silloin muodostuu myös sellainen kyky ottaa vastaan. Tarvittaessa se voi olla kovaakin kritiikkiä. Koska on halu oppia, niin ei näe sitä palautetta vihollisena. Vaan semmoisena apurina, joka auttaa kehittymään ja mahdollistaa täyden potentiaalin käyttöönottamisen. Dweckin teoria mainitaan myös tässä Thesleffin ja Arajärven, eli teidän Paulojen suorituskyvyn Psykologia -kirjassa. Jutellaan hieman tästä motivaatiosta. Miten Kia näet, että miten johtajissa on havaittavissa nämä asenteen kaksi eri muotoa?

Kia Lund [00:15:16]: Johtajienhan tärkein tehtävä on saada omat alaiset loistamaan. Se on ainakin minun vahva näkemys, minkä haluan tässä tuoda. Niin kyllähän hyvä johtaja on kykeneväinen juurikin ymmärtämään sen, että tarvitaan sitä rakentavaa, kasvua antavaa palautteen antokykyä. Sen kautta, mikä siinä on äärimmäisen tärkeää, mikä sillä johtajallakin on se oma motivaatio antaa palautetta. Samoin sitten myös vastaanottavalla osapuolella ottaa sitä vastaan. Eli ei pysty tavallaan ajattelemaan niin, että myöskään pitää laittaa liikaa johtajille painetta tai vastuuta siihen. Koska niin kuin itsekin tuossa sanoit, myös sillä palautteen saajalla on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, mikä hänen motivaationsa on vastaanottaa sitä palautetta. Koska voi olla, niin kuin sanottu, hyvin erilaisia konteksteja. Että jos sinä et olekaan juuri siinä työtehtävässä, mikä on se suurin intohimosi, niin ei sitä ehkä silloin otakaan vastaan sitä palautetta. Vaikka se olisi kuinka läsnä olevasti ja merkityksellisesti kerrottu. Niin ei se silti välttämättä herätä sellaista sisäisen motivaation jatkopaloa. Tai eteenpäin menemistä. Jos se ei ole niin merkityksellinen tilanne. On paljon työn sarkaa siinä, että miten me uskalletaan myös haastaa eri johtajia eri tyyppisissä yrityksissä, koska silläkin on iso merkitys, että johdatko asiantuntijaorganisaatiota vai mitä. Että kyllä siinä on eroavaisuuksia. Ja hyvät johtajat tunnistavat tarpeen kehittää myös jatkuvasti itseään. Ja silloin pystyy sitä reflektoinnin kyvykkyyttä tuoda myös siihen omaan tekemiseen, johtamiseen, yritykseen ja alaisilleen.

Paula Thesleff [00:17:08]: Meidänkin kirjassa nimenomaan esitellään tämä teoria osana motivaation johtamiseen. Ja kehittämiseen liittyviä teorioita. Tässä ja nyt kaikille on varmasti hyvin helppo ymmärtää, että on vaikea motivoitua asiaan, jos kokee, ettei kuitenkaan voi oppia. Että on valtavan tärkeää ihan se oma uskomusjärjestelmä ja sen tunnistaminen. Ja harvoin me ollaan mustavalkoisesti joko kasvun asenteen tai muuttumattomuuden asenteen uskomusjärjestelmän omaavia. Kyllä me usein ollaan vähän sieltä ja täältä. Esimerkiksi fyysisiin ominaisuuksiin liittyen voi olla hyvinkin voimakas kasvun asenne. Pystyn kehittämään itselleni paremmat hauislihakset, mutta sitten kun puhutaan vaikka laulamisen taidosta, niin sitten onkin, että musikaalisuus tai laulamisen taito, että sehän on synnynnäistä. Voi olla tosi tärkeää nimenomaan reflektoida ja tunnistaa itsessään niitä semmoisia uskomuksia niistä omista oppimisen mahdollisuuksista. Kyllä se on ihan keskeistä motivoitumisen kannalta. Ja nimenomaan sen tunnistaminen ja sitten toisaalta tukeminen. Jos ajattelee, että on johtavassa, ohjaavassa tai valmentavassa roolissa. Niin siihen kannustaminen ja kasvun asenteen vaaliminen. Ja jotenkin uskominen niihin oppimisen mahdollisuuksiin. Usein me törmätään ajatuksiin, että tämä on lahjakkuutta. Että olen lahjakas tässä ja olen huono tuossa. Sellaisia mustavalkoisia ajatuksia voi olla tärkeä itsessään tunnistaa. Paljon varmasti tapahtuu yrityksissäkin sellaista aivovuotoa. Ja valitettavasti heivataan sellaisin perustein, että sinusta ei ole tähän. Tai sinä et nyt vain siedä tätä painetta. Tai sinun keskittymisen kyvykkyys ei nyt riitä tähän tehtävään. Se saattaa olla sellaista mustavalkoista. Nimenomaan, kun puhutaan psyykkisistä taidoista. Haluaisin vahvistaa ajatusta, että kuka tahansa voi oppia omaan tehtäväänsä liittyviä keskittymisen taitoja. Mutta tarvitaan motivaatiota, jotta se harjoittelu mahdollistuu.

Kia Lund [00:19:11]: Todella hyvin sanottu. Ja työelämässä nimenomaan juuri se polku, taisit käyttää itsekin sanaa polku. Niin se, että näet sen kehityskaaresi. Pystyt tunnistamaan sen siellä. Niin sehän siinä on se iso juttu. Silloin sinä oikeasti menet sitä sinun visiota kohden. Ja sitten ehkä yksi, minkä tässä vaiheessa haluaisin tuoda esille, kun puhutaan tästä reflektoinnista. Niin yritysmaailmaankin, siellähän on usein kovaa suorittamista. Ja nimenomaan kovia suoriutujia sinne ajautuu. Ja moni on juuri kuin tämä lahjakkuusaspekti, minkä Paula toit tuossa esille. Eihän meidän tavallaan, vaikka yliopistomaailmassa. Ei me siellä opita saamaan vastaan semmoista, jopa aika kovaakin palautetta. Sitten jos olet ollut aina äärimmäisen lahjakas, ja hyvät numerot. Ja sinulla on tosi vahva itseluottamus. Niin se on semmoinen herättelevä. Kohta sitten. Vaikka uusissa nuorissa työntekijöissä, jotka valmistuvat kauppakorkeasta. Tai mistä vaan. Että tavallaan pystyy työstämään itseään sitä kautta, että okei, olen ollut tosi lahjakas opiskeluaikana, mutta nyt siirryn työelämään. Että se tietty nöyryys sitä työelämää kohtaan. Ja tietty semmoinen kehittymisen tahtotila. Niin nämä on äärimmäisen tärkeitä siinä jokaiselle vastavalmistuneelle. Niin minun yksi konkreettinen terveinen on, vaikka on ollut juuri tietyssä asiassa tosi lahjakas. Tai sitten mitä Paula sanoi, että päinvastoin, että koettaisiin, että eihän minusta ole tähän. Niin ne on molemmat asioita, mitä pitää nöyrästi käsitellä ja ottaa pohdintaan siinä omassa tekemisessä ja reflektoinnin vastaanotossa.

Paula Thesleff [00:20:55]: Tuli mieleen vielä palata siihen teemaan, että jos miettii sitä muuttumattomuuden asennetta, missä epäonnistuminen on pelottavaa. Niin on tietenkin ymmärrettävää, että ihminen ei silloin halua altistaa itseään niille tilanteille, koska se on uhkaavaa. Ja jotenkin vaarallisen tuntoista. Se on hirveän ymmärrettävää. Että nimenomaan itsessään tunnistaa niitä ja ottaa pieniä riskejä. Jotenkin altistaa itseään sille. Jotenkin paljon on kiinni niistä meidän näkökulmista ja uskomuksista. Että mitä sitten, jos epäonnistun. Mitä minulle sitten tapahtuu? Ja jotenkin reflektoida ja mahdollisesti saada vähän näkökulmia siihen, että mitä se epäonnistuminen oikeastaan minulle merkitsee. Ja miksi se on niin pelottavaa? Ja tällaisen kautta se kyky altistaa itseään sille. Ja ottaa sitä palautetta vastaan voi vahvistua. Kyllä itse ajattelen, että epäonnistuminen on hurjan tärkeää. Epäonnistumisen taito on todella olennainen taito. Jos ajatellaan, mitä kaikkea epäonnistuminen voi opettaa. Niin jos ei niille altistu, kuinka paljon olennaista informaatiota itsensä kehittämiseen liittyen jää saamatta. Ja ajattelisinkin tällaista, haluan [take whole message ?? 00:21:54], että onnistunut epäonnistuminen. Että ihmisen pitää epäonnistua niin kauan, kunnes hän on saanut tarpeeksi informaatiota tärkeistä asioista. Ja mitä vielä pitää kehittää.

Marjo Huhtala [00:22:07]: Tässä kohtaa nostaisin vielä tämän Urbaania Kasvua Vantaa -hankkeen esiin, jossa työskentelen PK-yritysten yritysvalmentajana. Ja liittyen tähän, mitä äsken puhuitte. Niin meillä on tehty siellä osaamisen kehittämisen suunnitelmia monille yrityksille. Olen ollut heidän kanssa katsomassa heidän osaamisalueitaan. Ja sitten niitä erilaisia keinoja ja menetelmiä, miten sitä osaamista kehitetään. Ja sieltä nousee sitten juuri nämä mainitut motivaatiotekijät, tai mustavalkoinen ajattelu. Että on vain yksi tapa oppia. Tai ei edes tunnisteta, että mitkä kaikki voi olla niitä oppimistilanteita. Ja osaamisen kehittämisen valmennuksissa yksittäinen yritysvalmentaja ei tietenkään pysty yritystä muuttamaan. Mutta sinne pystytään syöttämään juuri tämä kasvun ja oppimisen asenteen siemen. Hyvän kierre käyntiin. Mitä se hyvinvointi nyt sitten tänä päivänä on? Ja miten se vaikuttaa suorituskykyyn? Että miten mielen vahvistaminen auttaa vahvistamaan hyvinvointia? Vai johtaako hyvinvointi mielen vahvistumiseen?

Paula Thesleff [00:23:25]: Niin, ikuisuuskysymys. Se on varmasti molempisuuntaista. Tavallaan sen reflektion kautta niiden mielen taitojen kehittäminen ja vahvistaminen, se koko ajan antaa olennaista informaatiota meille meistä itsestämme, itsestämme huolehtimiseen. Että mikä meille on tärkeää, vaikka työhön palautumiseen liittyen. Me ollaan kaikki yksilöitä ja erilaisia. Ja silloin se, mikä toimii jollekin muulle, ei välttämättä toimi minulle. Ja hyvinvointi vahvistuu, kun näitä mielen taitoja kehitetään. Ja sitä mielen vahvuutta viedään eteenpäin. Ja sillä tavalla ne menee käsi kädessä ilman muuta. Jos ajatellaan, toki fyysinen hyvinvointi on nimenomaan näitä perustarpeita. Uni ja ravinto, ja lepo. Ne on meille kaikille jaettuja ja yhteisiä. Niin niitä me tarvitaan kaikki. Mutta toisaalta mielen hyvinvointi on ehkä enemmän sellainen yksilöllinen. Että mistä se kenellekin kumpuaa. Tekijöiden tunnistaminen on tietenkin tosi tärkeää. Mutta, jos ajatellaan psykologisia perustarpeita, joiden kautta hyvinvointi vahvistuu, niin ne ovat nämä, en tiedä kuinka tuttuja kuuntelijoille ovat. Tunne yhteenkuuluvuudesta. Että meillä on ihmisiä ympärillä ja me koetaan siinä yhteisössä, että meillä on turvallista ja meitä arvostetaan sellaisina kuin me ollaan. Ja sitten me tarvitaan kyvykkyyden kokemuksia, eli suomeksi onnistumisia ja kokemuksia siitä, että me kehitytään ja mennään eteenpäin. Ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa meidän omaan kehittymiseen ja onnistumisiin. Sen lisäksi me tarvitaan autonomiaa, eli kokemusta omasta valinnasta ja vapaaehtoisuudesta. Ja mahdollisuuksista vaikuttaa meidän omaan elämään. Että ne on semmoisia hyvin keskeisiä hyvinvoinnin peruselementtejä. Toki nykyään puhutaan paljon sellaisista merkityksellisyyden kokemuksista. Ja omien arvojen mukaisesta elämästä. Että tunnistetaan, mikä on itselle tärkeää ja vahvistetaan ja vaalitaan niitä asioita. Ne on ainakin sellaisia tärkeitä, jotka nimenomaan kehittyy ja vahvistuu, kun reflektoidaan ja ollaan itsen äärellä.

Kia Lund [00:25:27]: Juurikin näin. Nuo on äärimmäisen tärkeitä, erityisesti se yhteenkuuluvuuden tunne. Juuri niin kuin Paula toitkin tuossa esille. Se korostuu siellä työpaikalla. Tai ainakin itse pystyy sanomaan, että jos minulla on tunne, että en kuulu tähän työyhteisöön, tai minulla on tunne, että minun merkityksellisyys puuttuu. Niin harvoin ihminen silloin pystyy parhaaseen lopputulemaan. Eli kyllä sillä on ihan äärimmäisen merkityksellinen tärkeys tai merkitys. Juuri noilla asioilla, mitä Paula toit esille. Että on ehdottomasti noussut entisestään tarve.

Paula Thesleff [00:26:03]: Ja ehkä tuosta tulee mieleen todella hyvä pointti. Että se mikä eikö vaan, että tuosta tulee olo, että minusta välitetään. Että minulle annetaan mahdollisuuksia vaikuttaa minun omaan työnkuvan.

Kia Lund [00:26:13]: Kyllä.

Paula Thesleff [00:26:13]: Minut kohdataan, minua kuunnellaan. Se on ihan parhain tapa välittää ihmiselle, tai vahvistaa ihmisessä sitä merkityksellisyyden ja tärkeyden kokemusta. Mikä on siellä nimenomaan niitä hyvinvoinnin peruslähtökohtia. Että koen, että minua kuullaan. Koen, että minut nähdään. Kyllä silloin puhutaan tunteista. Ja tunteiden kuulluksi tulemisesta. Ja tunteiden sanoittamisesta. Ja tunteiden jakamisesta. Ja kun me tätä tehdään yhdessä ja tällaista reflektiota mahdollistetaan. Niin silloin me tehdään mitä tärkeintä ennaltaehkäisevää työtä sen hyvinvoinnin eteen. Että ihminen oppii itsestään. Hän tulee nähdyksi. Niin silloin me todennäköisesti voidaan myös ennaltaehkäistä niitä isompia uupumisia ja tulipaloja.

Marjo Huhtala [00:26:59]: Minulla on tässä käsissäni tällainen kirja, kuin The Leading Brain, Neuroscience Hacks to Work Smarter, Better, Happier. Fabritius ja Hagemann. Paula tuossa sanoikin, että tämä on tämä on tällainen Yerkesin ja Dotsonin laki. Tässä on kuvattu tällainen käyrä, jossa on suorituskyvyn ja sitten tällaisen stressin. Tässä käytetään sanaa arousal, eli ärsyke, joka aktivoi sinua jollakin tavalla. Niin näiden välistä yhteyttä. Eli mitä enemmän tulee vähän tämmöistä jännitettä ja kiinnostusta. Ja lähdet kohtaamaan jotakin asiaa, ja siihen sitten kasvaa se jännitys ja mielenkiinto. Niin suorituskyky alkaa paranemaan. Ja se jatkaa nousuaan sitten niin kauan, kunnes saavuttaa tämmöisen optimipisteen. Ja optimisuorituskyvyn. Sitten kun sitä virikettä ja kiihoketta ja kaikenlaista jännitystä ja verenpainetta alkaa olla liikaa, ja stressi lyö niin sanotusti yli. Eli pahat kortisolit jyllää siellä kehossa. Niin sitten alkaa taas putoamaan tämä suorituskyky merkittävästi. Eli tässä on tärkeää ymmärtää se, että jotta me päästään hyvään suorituskykyyn, niin sitä pientä stressiä saa olla. Se, mikä tämän jutun tekee mielenkiintoiseksi on se, että tämä käyrä on kaikilla ihmisillä vähän eri. Ja siellä tulee nämä yksilölliset asiat esiin. Eli toinen huomattavasti vähemmästä ärsykemäärästä jo pystyy parempaan suorituskykyyn, kuin toinen. Vaikkapa samassa asiassa. Miten esimies huomioi yksilöllisen reflektoinnin työelämässä, tai valmentaja vaikkapa urheilussa? Tai psykologi auttaessaan ihmisiä?

Paula Thesleff [00:28:53]: Joo, tämä on hyvä kysymys, mikä tulee tosi usein. Varsinkin valmentajilta, jotka valmentavat isoja joukkueita. Se on varmasti hyvin verrannollinen työelämään ja tiimeihin, joissa on monenlaisia erilaisia yksilöitä, jotka tarvitsee kaikki vähän erilaisia säätelykeinoja. Tai erilaista vireystilaa. Tämä malli, minkä Marjo esitteli, niin se on hirveän tunnettu tämmöinen käänteisen u:n malli siitä, että vireystilan yhteys suorituskykyyn. Ja nimenomaan niin, että vireystila on liian alhainen, niin ymmärrettävästi ei hyvä, jos se on liikaa. Niin ei sekään hyvä. Mutta juuri se, että psykologisesti vireystilaa voi arvioida tämmöisen yksinkertaisen itsearviointimittariston kautta, eli ajatellaan asteikko ykkösestä kymppiin. Tai jotain voi auttaa kuminauha. Että ihan löysä kuminauha on koomaa muistuttavassa väsymystilassa. Tai sitten piukeana, ihan Duracell -pupuna. Mutta, että sitä voi käyttää esimerkiksi tällaisena omana mittarina, että minkälaisessa vireystilassa itse olen parhaimmillani. Suurimmalla osalla meistä se on jossain siellä jossain viisi-seitsemän. Taikka jotain siihen suuntaan. Mutta, että esimerkiksi tällaisen vinkin suorituskykyä johtavalle henkilölle, että jonkun aamun alkajaisiksi palaverissa esiteltäisiin tällainen mittari. Arvioikaa tässä ja nyt, aamun alkajaisiksi, minkälainen vireystila teillä on tällä hetkellä. Ja sitten jos tuntuu, että no joo, se on kakkonen. Niin nousepas ylös ja pyöritä vähän hartioita, ja arvioi uudestaan. Siihen ei tarvitse käyttää kuin viisi minuuttia, mutta se voi auttaa ihmistä tosi paljon reflektoimaan sitä omaa tilannetta ja saamaan ihan konkreettisiakin työkaluja esimerkiksi tällaisen vireystilan arviointiin.

Kia Lund [00:30:38]: Juurikin näin. Ja jos tuohon jatkaa, niin juuri, että miten tavallaan huomioida tällainen yksilöllinen reflektio. Entä sitten taas yrityspuolelta, jos miettii jotain konkreettisia esimerkkejä, niin kyllähän se vaatii sitten juurikin ne tässäkin jo usein esiin tuodut aiheet. Aito läsnäolo, kuunteleminen, tahtotila nimenomaan olla läsnä sille omalle ihmiselle siinä, kenen kanssa on vuorovaikutustilanteessa. Ja se sitten taas vaatii johtajalta, niin kuin on puhuttu, kyvykkyyttä myös reflektoida ja tarkastella sitä omaa tekemistään. Ja missä tunnetilassa tai tilanteessa kaiken kaikkiaan itse on sillä hetkellä, kun oma alainen kaipaisi reflektointia. Ja se sitten taas vaatii tietenkin johtajaltakin rohkeutta. Ja juurikin tullaan tähän, mitä on puhuttu. Että me puhutaan paljon hyvinvoinnin kehittämisestä, mutta juuri tämän mentaalipuolen kehittäminen, ja niiden asioiden haastaminen siellä työmaailmassa on todella merkityksellistä, ja kasvava tarve koko ajan. Että uskalletaan puhua myös näistä pehmeämmistä reflektoinnin tarpeista, ja siellä olevista tunteista taustalla. Mutta kyllä se tosiaan lähtee siitä, että jotta sen pystyy varmistamaan, niin sinun pitää aidosti olla kiinnostunut siitä ihmisestä ja hänen eteenpäin viemisestään. Ja tunnistaa, että ne sinun sisäiset motivaatioasiat voivat olla sillä toisella juuri erit. Ja pystyä näitä käsittelemään. Ja sitä kautta sitten luoda se turvallinen ilmapiiri käydä yksilöllistä reflektointia läpi.

Paula Thesleff [00:32:20]: Joo, ja minulle tulee mieleen, että sen ei tarvitse välttämättä viedä paljon aikaa. Mutta se tahtotila ja rohkeus ottaa ne asiat esiin. Niin se on varmasti sellainen askel, mikä on tärkeä ottaa. Ja jotenkin siihen haluaisinkin rohkaista. Että se on todella arvokasta kysyä niitä kysymyksiä ja antaa niitä mahdollisuuksia sille itsereflektiolle. Ja se voi tapahtua isossakin ryhmässä. Niiden asioiden esille ottaminen ja sillä tavalla osoittaa, että ne on tärkeitä. Että me ollaan kiinnostuneita teistä.

Kia Lund [00:32:55]: Hyvä johtaja tällaisissa johtaja osoittaa ja on kykeneväinen tuomaan myös sen oman haavoittuvuutena esille. Ja se ei ole todellakaan helppoa, jos on vaikka pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Saa välitettyä niille ihmisille siinä omassa organisaatiossa sen viestin omasta haavoittuvuudesta myös.Ja siitä tahtotilasta reflektoida, kehittyä ja tuoda ne omat kasvun paikat siinä esille. Koska se siinä luo kaikille muillekin sitä kulttuuria ja yrityskulttuuria siitä, että uskaltaa nimenomaan aidosti reflektoida sitä omaa olemista ja tekemistä.

Paula Thesleff [00:33:38]: Olla ihminen.

Kia Lund [00:33:40]: Juurikin näin. Ihminen ihmiselle.

Marjo Huhtala [00:33:43]: Ihanaa. Ja nyt minulla on idea, että lähdetään pelaamaan pingistä siten, että minä annan teille tällaiset mielikuvitusvirtuaalipingismailat. Te saatte lähteä pelaamaan sitä pingistä tällaisesta aiheesta, kuin mitkä olisivat teidän pro vinkkinne vielä lopuksi kuuntelijoille? Ei muuta, kuin pingis käyntiin, olkaa hyvä.

Paula Thesleff [00:34:10]: Minä antaisin ensimmäiseksi vinkiksi. Kuuntele. Kuuntelemisen taidon haltuun ottamisen. Me ollaan tähän kirjaan kirjoitettu tällainen 40-sivuinen kevyt paketti vuorovaikutustaidoista. Ja nekin on taitoja, mitä on hyvin tarpeen ja tärkeä kehittää, erityisesti, jos on tällaisessa ohjaavassa, johtavassa, valmentavassa roolissa. Ja siellä kaikki lähtee kuuntelemisesta. Ihan tämmöinen konkreettinen harjoite. Että seuraavan kerran, kun olet jonkun ihmisen kanssa. Niin ota oikein tietoinen kuuntelijan hattu päähän. Ja siihen kuuluu se, että en neuvo, en tuo omia kokemuksiani, en ajattele omia ajatuksiani, vaan keskityn siihen, mitä toinen kertoo. Ja erityisesti siihen, että minkä tunteen hän välittää siinä omassa tarinassaan. Ja pyrin myötäelämään sitä. Ja asettumaan hänen asemaansa ja kokemukseensa. Ymmärtämään, että mitä hän minulle kertoo. Ja kun tämä tilanne on ohi, niin kysy itseltäsi kysymys, että no miltä se tuntui. Miltä tuntui vain kuunnella? Ja jos haluat, voit esittää tarkentavia kysymyksiä tai välikommentteja. Että hmm. Ja muista lopuksi kiittää. Kiitos, kun jaoit.

Kia Lund [00:35:30]: Täältä sitten pro vinkkinä sen, että uskalla olla aito itsesi. Ja lupa olla rohkea. Vaatia tuulla kuulluksi. Ja rakentaa se aito läsnä oleva keskusteluyhteys. Ja herätellä sitä kautta entistä syvempää reflektoinnin mahdollisuutta ja luottamuksen ilmapiiriä. Oman tarpeen ilmaisu. Ne on todella tärkeitä. Siihen meillä kaikilla on lupa. Vaatikaa tulla kuulluksi.

Paula Thesleff [00:36:04]: Ja tuohon, pingistä, kun tässä pelataan. Niin sitten, kun ilmaisee ne omat tarpeensa. Siinä tilanteessa on todella tärkeää olla kuulolla. Ja ei jyrätä, ei kyseenalaistaa, ei mitätöidä. Kun ihminen puhuu tarpeistaan, niin hän puhuu tunteistaan. Ja silloin ollaan tosi tärkeässä kohdassa validoida sitä toisen kokemusta. Että kiitos, kun jaat. Ja tosi ymmärrettävää, että koit noin. Ja tietenkin toisen kokemus on aina hänelle totta. Tarkoitettiin me jotenkin mitä tahansa. Tai oli meidän ajatus siitä tilanteesta mikä tahansa. Sen pingispallon, ole hyvä, Kia. [nauraa]

Kia Lund [00:36:45]: Kiitos. Ja minä palautan tämän [?? epäselvää 00:36:47]. Sitten semmoinen konkreettinen, mitä olen itse vienyt nyt esimiehen roolissa käyttöön oman tiimini kanssa. Minkä pro vinkin haluan antaa kaikille. Esimiehille erityisesti. On se, että, kun me aina kysytään, että mitä ajatuksia tämä sinussa herättää. Niin kysykää, että mitä tunteita tämä herättää. Niin se oli ihan mieletön kokemus itselle, ja varmasti tiimiläisillekin. Kun he olivat, että hmm, onpa hyvä kysymys. Että me saatiin sitä kautta heräteltyä ihan erilaista keskustelua. Niin se on minun pro-vinkkini. Otatko pallon vielä vastaan, Paula?

Paula Thesleff [00:37:25]: Voin ottaa. Ollaan todella lempiaiheen äärellä. Ja jotenkin asian ytimessä. Että sitten, kun se tunne tulee sanoitetuksi, niin me tiedetään se, että jo se helpottaa. Kun ihminen saa jakaa oman tunteensa. Hän pystyy tunnistamaan ja nimeämään oman tunteensa. Se tulee jaetuksi. Niin se on jo tunteen säätelyä. Mitä suuremmassa määrin. Ja jotenkin vielä jos pystytään tarjoamaan siinä tilanteessa ymmärrys sille tunteelle. Ja jotenkin nimenomaan osoittaa sitä hyväksyntää. Että tosi tärkeää, kun kerroit. Ja onpa ymmärrettävää, että koit noin. Ja tosi mielenkiintoista. Tai kerro lisää. Niin se mitä suuremmassa määrin tarjoaa toiselle sen kokemuksen, että minä olen tärkeä. Minun tunteeni ovat tärkeitä. Minä tulen kuulluksi. Ja muistetaan vielä, tunteille ei ole ratkaisuja. Tunteita ei tarvitse ratkaista. Vaan ihminen kyllä jotenkin keksii ne keinot ja ratkaisut, kun hän saa reflektoida sitä omaa kokemustaan turvallisesti siinä jonkun kanssa. Jotenkin uskalletaan olla niiden tunteiden kanssa ja ottaa niitä vastaan. Se mitä on, niin on lupa olla.

Kia Lund [00:38:38]: Palautatko pallon vielä kerran ainakin tänne?

Paula Thesleff [00:38:40]: Ping, pong. [nauraa].

Kia Lund [00:38:44]: Tosiaan siellä alussa minä sanoin yhden lauseen Marshall Goldsmithiltä, what got you here, won’t take you there. Niin kyllä se on myös se minun pro-vinkkini. Ja sehän nimenomaan nivoituu tähän reflektointiin. Ja toinen, yksi lempivirkkeistäni, minkä haluan tässä lainaten tuoda esille. On Winston Churchilliltä from failure to failure, without loss of enthusiasm. Se on myös semmoinen virke, minkä minä toivon, että herättää kuulijoissa ajatuksia. Koska se usein tiivistää sen, että tekee itselleen oikeita asioita, merkityksellisiä asioita. Kun sinä et kadota sitä innostuneisuutta sieltä taustalta. Vaikka tuntuu, että menisi epäonnistumisesta toiseen. Kykeneväinen niitä asioita aidosti ja läsnä olevasti reflektoimaan.

Marjo Huhtala [00:39:34]: Piip. Tuomari viheltää nyt pelin poikki ja julistaa molemmat voittajiksi. Vai pitäisikö meidän julistaa itsemme epäonnistujiksi, jotta olisimme todellisia voittajia?

Paula Thesleff [00:39:49]: Silloin, kun juteltiin aiemmin tästä podcast -jaksosta ja valmistauduttiin, niin se ei ehkä tullut vielä sanoitetuksi. Koska se oli Kia se sinun. Ja haluan nyt sen palauttaa mieleen, miten sinä sanoit minun mielestäni niin viisaasti silloin. Että, jos yrityksessä uskalletaan kuunnella ja uskalletaan ilmaista omia tarpeita. Ja uskalletaan kysyä niitä tunnekysymyksiä. Niin se kertoo jo paljon siitä yrityskulttuurista.

Marjo Huhtala [00:40:16]: Minä olen niin onnellinen, että minä sain teidät minun jaksooni vieraaksi. Tämä on todella inspiroivaa tämä keskustelu. Ja pingis, ja kaikki. Ja niin kuin on todettu, että jos vaan tosiaan aina vaan suoritetaan ja tehdään, mutta ei koskaan pysähdytä, pysäytetä itseämme, olla läsnä, ja kuunnella. Niin me menetetään iso osa siitä omasta suorituskyvystä ja myös siitä kehityspotentiaalista. Tässä on nyt ollut niin paljon positiivisuutta, rohkaisua linjoilla. Tämä on Metropolian Reflektion Voima podcast. Kiitän lämpimästi vieraitani, Paulaa ja Kiaa. Lisätietoja podcastista sivuiltamme podcast.metropolia.fi, jossa pääset käsiksi myös muihin podcasteihini. Valoa ja voimaa. Kiitos, Paula ja Kia. Koko sydämestä.

.

Marjo Huhtala [00:00:03]: Tervetuloa kuuntelemaan Metropolian podcastia Reflektion Voima. Podcastissa etsimme uusia näkökulmia reflektion hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Reflektoinnista voi tehdä tavan, joka vahvistaa sinua itseäsi ja yhteyttä muihin ihmisiin. Tässä podcast -jaksossa aiheenamme on reflektoiva kirjoittaminen. Minä olen Marjo Huhtala ja työskentelen Metropoliassa yritysvalmentajana Urbaania Kasvua Vantaa -hankkeessa. Vieraanani on Amara Collaborationin perustaja, yrittäjä, transformaatiovalmentaja Heidi Gutekunst. Heidi on kahden advisor boardin puheenjohtaja, sekä Women’s Board Awardin Suomen maajohtaja. Halusin kutsua Heidin vieraakseni, koska Heidi on erikoistunut erilaisiin reflektoiviin työkaluihin ja reflektoivaan kirjoittamiseen. Olen myös itse osallistunut vuosia sitten Heidin transformaatiojohtamisen työpajaan. Lämpimästi tervetuloa Heidi. Ja kiitos, että olet tänään täällä. Kerrotko vielä hieman lisää itsestäsi.

Heidi Gutekunst [00:01:26]: Kiitos Marjo. Todella hienoa saada kutsu. Ja todella kiva nähdä sinua jälleen kerran, vaikka tällä kertaa online. Ja näissä merkeissä. Jos minä lähden kertomaan vähän itsestäni, niin ensimmäisenä tulee mieleen, että olen kanssaihminen. Olen äiti. Työskentelen yrittäjänä. Yhdessä kollegoideni kanssa. Kansainvälinen yritys, joka on Suomessa oleva Amara Collaboration, viimeiset seitsemän vuotta. Ja sitä ennen olin mainosdigialalla ja myöskin IT-alalla pitkän aikaa. Jos jos kerron, mitä minä teen nykyään. Päätyöni on yritysvalmentaja coach konsultti. Eli autamme Amarassa yrityksiä, jotka ovat isojen transformaatioiden edessä. Ja teemme sen systeemisellä tasolla, eli teemme sekä koko yrityksen, vaikkapa kulttuuriin sitä, että minkä tyyppisiä käytäntöjä halutaan kulttuuriin. Mutta sitten myöskin ylimmän johdon, ennen kaikkea ylimmän johdon kautta. Ja tehdään myöskin yksilötasolla. Eli autetaan yrityksiä ajattelemaan paremmin, laajemmin, sofistikoidummin ja myöskin viemään sitä käytäntöön, että miten he oikeasti toimivat ja ajattelevat siinä työssä. Koska sillä on suuri merkitys siihen, että millä tavalla ihmiset silloin johtavat. Tämän lisäksi, kuten sanoit, olen kahdessa Advisor Boardissa puheenjohtajana. Ja siinä se näkökulma on sekä johtaminen, mutta myös itseohjautuvat yritykset, eli on kaksi hyvin itseohjautuvaa yritystä. Tämä on ollut pitkään minulla itselläni myös arvoissa. Joskus 2014 lähdin viemään sitä siinä organisaatiossa, jossa olen toimitusjohtajana. Ja tuotiin jopa [Fredrik Laloux ja Bill Torbert? 00:03:21] konferenssiin Suomeen, mutta teen sen lähinnä sitä kautta, että autetaan toki joitakin yrityksiä itseohjautuviin menetelmiin ja sen kehittämiseen, mutta ennen kaikkea teen sen Advisor Boardien kautta. Ja mainitsit vielä yhden asian, mikä oli tämä Women’s Board Award. Joka on oikeastaan meille projekti. Ja minulle projekti. Mutta se on minulle lähellä sydäntä oleva asia, koska koska koen, että maailmassa ja Suomessa on tosi paljon päteviä ja osaavia naisia, jotka eivät välttämättä pääse esiin. Ja me tarvitaan ylimmän johdon tehtäviin, ei, vaan johtoryhmään, päättävään asemaan enemmän naisia. Women’s Board Awardin tavoitteena on nostaa niitä kykeneviä naisia, jotka ovat kandidaatteja listattujen yritysten hallituksen puheenjohtajatehtäviin.

Marjo Huhtala [00:04:20]: Reflektoivaa kirjoittamista käytetäänkin usein itsensä, ja oman johtajuutensa kehittämiseen. Ja tämän huomasin silloin, kun veditte meille todella innostavaa transformaatiojohtamisen työpajaa. Siellä me huomattiin, että reflektoidessaan kirjoittamalla ihminen valjastaa alitajuntansa tekemään työtä juuri oman itsensä puolesta. Miten reflektoiva kirjoittaminen eroaa vaikkapa perinteisestä kirjoittamisesta?

Heidi Gutekunst [00:04:54]: Reflektoiva kirjoittaminen eroaa perinteisestä kirjoittamisesta sillä tavalla, että usein perinteisessä kirjoittamisessa on joku tavoite itsessään. Pitäisi kirjoittaa jotain, joka lähetetään ulkomaailmaan. Kirjoitetaan meili, tai kirjoitetaan päiväkirja, jossa halutaan käydä läpi, että mitä kaikkea tapahtui tänään. Sitten reflektoivassa kirjoittamisessa se on enemmän prosessi, joka on sinulle itsellesi oleva prosessi. Se on reflektoiva harjoite. Niitä on tietysti monenlaisia, mutta kirjoittaminen on yksi niistä, joita me käytetään aika paljon meidän työssämme sen takia, että me nähdään prosessi itsestään, joka antaa siihen sitä voimaa. Siinä ei olla niin tiukkoja esimerkiksi sen osalta, että ollaanko kirjoitettu oikein, onko kielioppi oikein ja pystyykö joku lukemaan, mitä siinä sanotaan. Tai onko pisteet oikeassa paikassa. Vaan se on enemmänkin sitä, että pääsee ikään kuin puhumaan paperilla. Päästään saamaan sitä asiaa ulos, mikä meillä on mielessä. Mitä me ei välttämättä edes tiedosteta. Ja se on hyvin erilainen asia, kuin se, että otetaan joko kynä tai ruvetaan näppäimistöä käyttämään. Koska me halutaan kertoa jotain meidän ulkopuolelle. Tai vaikka se olisi itsellemmekin, niin halutaan, että siinä on jotain loogisuutta. Tämmöisessä reflektoivassa kirjoittamisessa ei tarvitse olla mitään loogista. Kun me kirjoitetaan jotain tietoisesti ja perinteisellä tapaa, niin me käytetään filtteriä. Käytetään sellaista filtteriä, että miten se toinen osapuoli sen ottaa vastaan. Tai jos kirjoittaa itselleen, niin se on kuitenkin sellaista tekstiä, mikä yleensä voi nähdä päivänvaloa. Mutta reflektoivassa kirjoittamisessa ajatus on se, että on todella rehellinen itselleen. Eli sinne voi kirjoittaa ihan mitä vaan. Ja sitä me tosi harvoin tehdään. Meillä on yleensä se filtteri päällä, että tätä ei voi sanoa. Ja niin edelleen. Mutta reflektoivassa kirjoittamisessa ei pitäisi olla mitään filtteriä.

Marjo Huhtala [00:06:54]: Tämä on mielestäni Heidi tosi hieno näkökulma. Keskeinen ero, eli filtteri pois. Miksi reflektoivaa kirjoittamista kannattaa tehdä ja mitä hyötyä siitä on?

Heidi Gutekunst [00:07:08]: Semmoinen itsensä tutkiminen tai omien ajatusten tutkiminen on äärimmäisen kiehtova asia. Ja sitä päästään tekemään. Siinä mielessä se voi olla hauskaa. Mutta ihan näin kehittämisen näkökulmasta siitä on tosi paljon hyötyä. Ja se mitä me esimerkiksi tehdään meidän työssä, me autetaan ihmisiä tulemaan tietoisemmaksi. Autetaan ihmisiä ajattelemaan laajemmin. Olemaan kriittisiä sen oman ajattelun kannalta. Kuinka me luodaan parempaa ajattelua. Ja kuinka me tullaan läsnäoleviksi, jolloin meidän toiminta on paljon tietoisempaa. Ja me pystytään ottamaan laajemmin informaatioita päätöksentekoon. Ja tässä on aivan sama, varsinkin kun me tehdään se [?? epäselvää 00:07:51] -näkökulmasta ja johtamisen ja kehittämisen näkökulmasta. Niin on juuri se, että me voidaan sitä kautta vaikkapa saada parempia päätöksiä aikaiseksi. Kun me mennään vähän pintaa syvemmälle. Kun me ollaan oikeasti rehellisiä itsellemme. Ja kun me käydään, vaikkapa sen reflektoivan kirjoittamisen kautta, otetaan tietoisesti erilaisia perspektiivejä. Tätä voi toki tehdä myöskin vaan ajattelemalla, mutta aika usein, kun me tehdään sitä kirjoittamalla, niin me joudutaan tekemään enemmän päätöksiä. Koska me joudutaan jotain kirjoittamaan siihen vihkoon, tai mihin ikinä kirjoitammekaan. Kun sitten ajattelussa, me voidaan jossain kohtaa, jos tulee hankala tilanne, ikään kuin ohittaa se ja hypätä seuraavaan ajatukseen. Minä koen, että me voidaan tulla hyvin läsnäoleviksi. Eli jos me vaikka kirjoitetaan, että mitä minulle tapahtuu juuri nyt. Mitä minä tunnen juuri nyt. Niin se voi auttaa minua tulemaan läsnä olevaksi tässä hetkessä. Me voidaan tehdä vähän tietoisempaa, vaikkapa kommunikaatiota sen takia, että jos me saadaan meidän omat reaktiot vaikka paperille, niin voidaan sitä kautta filtteröidä, että nämä on oikeasti minun ajatukset ja minun tunteet. Ja sitä kautta päästään päättämään, että mitä mitä minä haluan tästä kommunikoida ulospäin. Se voidaan nähdä vaikkapa sellaisena lyhyenä taukona. Eli on olemassa kaikennäköisiä tapoja, millä me voidaan pysähtyä sen päivän ääreen. Yksi voi olla se, että me vaikka otetaan minuutin tauko, hiljaisuus. Ja päästään ikään kuin läsnäolevaksi. Mutta me voidaan yhtä lailla [putous ??00:09:27] kirjoittamisen kautta myöskin.

Marjo Huhtala [00:09:31]: Minun omatkin ajatukset lähtivät tästä virtaamaan, niin kuin aivan varmasti kuulijoillakin. Minä otin tällaisen kansainvälisen bestsellerin tuosta kirjahyllystä myös sinun puheenvuorosi aikana. Tämän kirjan nimi on The Art of Thinking Clearly. Tämä on Rolf Dobellin kirjoittama. Rolf Dobelli. The Art of Thinking Clearly. Ja tässä kirjassa, katsoin nopeasti ajattelua, kehittävistä kirjoista ei löydy tätä kirjoittamista. Rolf Dobelli on tehnyt tämän kirjan vuonna 2013. Kahdeksan vuotta sitten. Jos nyt ajattelusta tehtäisiin kirjoja. Ja muistan itsekin omassa asennejohtajakirjassani, anteeksi, aikaansaaja-asennekirjassani iso kappale reflektiosta. Niin pieneen rooliin jäi tämä kirjoittaminen. Tämä podcast täydentää nyt hienosti tätä reflektiosarjaa. Voiko reflektoivassa kirjoittamisessa tulla writer’s block, tyhjän paperin syndrooma?

Heidi Gutekunst [00:10:37]: Toki voi. Se tulee aika monella eteen silloin, kun lähdetään tämmöiseen. Ja me käytetään sitä meidän työpajoissa ja jopa siellä coachingissa. Me käytetään aika paljon tätä metodia. Ja me tehdään se niin, että me annetaan joku lauseen alku ja sen jälkeen pyydetään, että nyt kirjoittakaa vaan mitä ikinä tulee mieleen. Mitä ikinä sinä ajattelet juuri nyt. Niin kirjoita se siihen. Ja aika monelle tulee semmoinen, en tiedä, mitä minun pitäisi kirjoittaa. En tiedä, mitä minun pitäisi sanoa tähän näin. Ja kun se ajatus on se, että mitä ikinä teet, niin vaan kirjoita. Se on sen prosessin ajatus. Älä ajattele, lähde vaan kirjoittamaan. Ja älä mieti kielioppia, tai mihin pisteet tulee. Tai kirjoitanko oikein, pystyykö kukaan lukemaan sitä, pystynkö edes itse lukemaan sitä, mitä minä olen kirjoittanut. Jolloin periaatteessa sinulla on aina ajatuksia. Eli me ehdotetaan silloin, että mitä ikinä ne ajatukset on. Jos ajatus on se, että minun ääneni juuri nyt häiritsee ihan valtavasti, niin sitten kirjoittaa sen. Että Heidin ääni ärsyttää ihan valtavasti. Tai jos ajatuksissa on, en tiedä mitä minun pitäisi kirjoittaa, niin sitten kirjoittaa sen. En tiedä, mitä minun pitäisi kirjoittaa. Eli sen verran rehellisyyttä siinä pitäisi olla mukana. Koska silloin tehdään myöskin näkyväksi se, mitä me ajatellaan. Ja tämän yli pitäisi ikään kuin päästä siihen prosessiin. Että on valmis kirjoittamaan sitä, että juuri nyt minulla on, mitä voi esimerkiksi kutsua writer’s blockiksi. Tai en vaan tiedä, mitä minun pitäisi kirjoittaa. Se on okei. Se on osa prosessia.

Marjo Huhtala [00:12:21]: Eli jokainen ihminen varmasti pääsee siinä omassa asiassaan heti eteenpäin avattuaan sen pelin rehellisyydellä. Voisi varmaan kuvitella, että sieltä lähtee se sydämen kieli tulemaan. Mitä ajattelet siitä, onko se reflektoiva kirjoittaminen sydämen kielellä kirjoittamista, kun siitä poistetaan se filtteri.

Heidi Gutekunst [00:12:46]: Se on myöskin siellä sydän, mistä silloin, jos on todella raadollisia ajatuksia, tai sellaista, mitä ei todellakaan halua kuulla. Eli sen verran mitä rehellisyyttä pitäisi olla. En lähde nyt tässä valikoimaan, mistä se tulee, muuta kuin se, että se tulee syvältä meidän tietoisuudesta. Ja voihan sen nähdä niinkin, että se on ikään kuin kollektiivista tietoisuutta tai flowta, mihin me päästään ikään kuin kiinni.

Marjo Huhtala [00:13:17]: Pidän tuosta tietoisuus -sanasta, mitä käytät. Ja myös tästä läsnäolosta, jonka mainitsit aiemmin. Jotenkin ne on minun mielestäni hyviä sanoja. Pohtikaapa tätä Heidin ajatusta siitä, että reflektoiva kirjoittaminen nostaa tietoisuudesta esiin jotakin kiinnostavaa, jotakin mitä et vielä tiennyt itsestäsi, tai maailmasta. Kuitenkin se on siellä koko ajan ollut olemassa.

Heidi Gutekunst [00:13:49]: Sinä kerroitkin aikaisemmin, miten sinä säästit niitä kirjoituksia, joissa se oli sinun oma uniikki ajattelu. Ja tämä on mielestäni sen kaiken ydin. Eli meitähän ohjelmoidaan tavallaan koulutuksen kautta ja kaiken tällaisen kirjallisuuden kautta ajattelemaan tietyllä tavalla. Ja sitten me uskotaan, että se on jotenkin meidän omaa ajattelua. Joskus se voi näin ollakin, että se on oikeasti integroitunut siihen meidän omaan ajatteluun. Mutta aika usein se ei ole niin, vaan me toistetaan sitä, minkä joku muu on joskus sanonut. Mutta se ei välttämättä ole meillä sisällä integroituna totuutena itsessämme. Me käytetään myös reflektoivaa kirjoittamista sillä tapaa, että me katsotaan jotakin tietoa, tai jotakin meidän ulkopuolella tai sisällä olevaa asiaa. Sitten lähdetään luomaan meidän omaa, uniikkia ajattelua siitä. Olen ihan yhtä lailla samaa mieltä kanssasi, että se on paljon arvokkaampaa. Se on hienoa saada tietoa ulkopuolelta. Se, että meillä on tietoa ulkopuolelta, se ei tee meistä yhtään parempia tai erilaisia johtamaan tai olemaan ihmisinä. Vaan se, mikä oikeasti integroituu siihen meidän ajatteluun, sisäiseen tietoisuuteemme, olemassaoloomme, se on se, mikä muuttuu myöskin käyttäytymiseksi. Ja siihen, että miten me ollaan muiden ihmisten kanssa. Vaikkapa se, että me tiedetään, kuinka meidän pitäisi antaa palautetta. Niin se ei välttämättä tee meistä yhtään parempia antamaan palautetta. Lähdetään sitten integroimaan uniikkia ajattelua niistä asioista. Ja siinä on minun mielestäni se iso arvo.

Marjo Huhtala [00:15:32]: Jos joku pysäyttäisi sinut kadulla yllättäen ja sanoisi, että miten reflektoiva kirjoittaminen auttaa minua ihmisenä kasvamaan. Niin mitä sanoisit hänelle?

Heidi Gutekunst [00:15:45]: Tuo olisi aika mahtava tilanne kyllä, jos joku oikeasti pysäyttäisi minut kadulla kysymään, että miten se auttaa ihmisiä kasvamaan. Ja minä varmaan kysyisin häneltä itseltään ensin, että mitä mieltä sinä olet? Mitä ajatuksia sinulla on itselläsi tämän asian osalta? Mutta sitten kun mentäisiin vähän pidemmälle keskusteluun, niin kyllä minulla on muutamia pointteja. Eli se tapa, millä me pystytään kasvamaan, miten me katsotaan kasvamista. Mitä on Bill Torbertin työn ja monien muiden työn kautta. Eli mikä on kehityspsykologia. Niin siellä me lähdetään kohti tietoisempaa olemista, eli me tiedostetaan enemmän, mitä meidän sisällä tapahtuu. Minkä tyyppisiä ajatuksia, minkä tyyppisiä tunteita meillä on. Me tiedostetaan, mitä tapahtuu minun ja jonkun toisen ihmisen välillä. Me tiedostetaan myöskin laajemmin, miten tämä kaikki liittyy toisiinsa. Eli myöskin tämmöiseen vähän systeemisempään ajatteluun, joka sitten muuttuu tehokkaammaksi, kuin se, jos meillä on hyvin pientä ajattelua. Ja tästä näkökulmasta se, miten me autetaan ihmisiä kasvamaan, niin aina pohditaan sellaista laajempaa, parempaa ajattelua. Joka sitten siirtyy käytäntöön. Ja tästä näkökulmasta yksi asia on se, miten tulee läsnäolevaksi, miten lisää sitä tietoisuutta ylipäätäänsä. Ja nyt minusta täytyy muistaa, että tietoisuus ei ole vain mitä minun sisällä tapahtuu. Vaan myöskin, millä tavalla minulla on interaktio ulkomaailman kanssa. Ja miten minä hyödynnän ja käytän sitä ulkomaailmaa. Miten minulla vaikkapa on, me halutaan toimia tietyllä tapaa. Mutta aika harvoin me toimitaan juuri niin, kuin me haluttaisiin toimia. Vaan siellä on vielä gappia siellä välillä, että voi ei, miksi minä en sanonut tätä. Tai miksi minä en tehnyt näin. Niin myöskin lähdetään katsomaan sitä gappia, että miten minä pääsisin enemmänkin semmoiseen flowiin, jossa minä myös toimin siinä hetkessä juuri niin, kuin minä haluaisin toimia. Ja tähän gappiin se reflektoiva kirjoittaminen auttaa aika paljon. Koska me lähdetään tutkimaan sitä asiaa. Taisin jo myös mainita siitä, että perspektiivit ovat yksi tärkeä asia. Ja ehkä yksi toinen tosi tärkeä asia on tällaiset olettamukset. Eli mehän tehdään jatkuvasti todella paljon olettamuksia. Minä ja sinä oletetaan, että kuulijat haluavat jotain, tai [Marjo nauraa 00:18:21] ajattelet [?? epäselvää 00:18:22] tapaa. Eli ihan jatkuvasti meillä on olettamuksia. Aika vähän niistä asioista, mitä me väitetään, perustuu oikeasti mihinkään tietoon, joka on aivan varmasti totta. Tämä on ylipäätänsä meidän henkilökohtaisessa maailmassa ja arjessa, ja yhtä lailla työssä ja johtamisessa. Ja se, että me tehdään meidän olettamukset näkyviksi. Että mitkä ovat asioita, jotka me oletetaan, ja mitkä on oikeasti totta. Tai mistä me tiedetään, että se on tietoon perustuvaa. Niin se auttaa myös tekemään parempia päätöksiä. Koska jos me tehdään päätös, joka perustuu olettamukseen, niin meidän pitäisi tietää, että se ajatus perustuu olettamukseen, eikä tietoon. Ja reflektoivan kirjoittamisen kautta tätäkin työtä voi tehdä itsekseen. Toki sitä voi tehdä myös muiden kanssa.

Marjo Huhtala [00:19:19]: Kirjoittaminen on tapa, jota voi vahvistaa. Ja se lähtee sieltä ihmisestä itsestään. Ja nämä sinun vinkkisi auttavat poistamaan niitä kynnyksiä siitä, että miksi sitä reflektoivaa kirjoittamista kannattaa tehdä. Tiivistin tuolta puheestasi tällaisen lauseen. Elämä on omien olettamusten testaamista. Ja tätä olettamusten testaamista joutuu tekemään työssään myös esimiehet. Tässä Urbaania Kasvua Vantaa -hankkeessa, missä toimin yritysvalmentajana, minulla on vielä tänä keväänä aikaa testata viimeisten valmennusten parissa tätä reflektoivaa kirjoittamista. Ja niin olen ajatellutkin tehdä.

Heidi Gutekunst [00:20:09]: Minusta se kuulostaa erittäin hyvältä idealta. Ja minä tiedän, että Bill Torbert on joitakin [NWA ?? 00:20:15] -ohjelmia itseasiassa pitänyt tällä tapaa. Eli ihmisillä on ollut se oma kirjoittaminen siinä rinnalla. Ja itse asiassa se on tuonut tosi hyviä tuloksia, auttaa todellakin siihen integroimiseen. Se mitä me paljon käytetään näissä työpajoissa on se, että ne on semmoisia yhden tai kahden minuutin [boltteja ?? 00:20:36]. Eli aloitetaan vaan jollain sanalla ja sitten jatketaan. Se on juuri siinä hetkessä juuri se asia, mikä on päällä. Se on nopeaa, se alkaa ja se loppuu. Tätä reflektoivaa kirjoittamista on jo se, että sen session aikana meillä on ollut jotain sisältöä, jota on käyty läpi. Sitä pääsee reflektoimaan sekä muiden kanssa, mutta myöskin niin, että itse kirjoittaa vaikkapa kolme tai neljä lausetta. Joihin me autetaan alku.

Marjo Huhtala [00:21:08]: Herää kyllä ajatuksia, mitä reflektoiva kirjoittaminen voi tähän ihmisten kehittämiseen ja esimieheen ja vahvistamiseen tuoda. Sekä sen kovan asiasisällön lisäksi. Ja hyvät kuulijat, nyt teillä on tuhannen taalan paikka miettiä, miten reflektoiva kirjoittaminen solahtaisi osaksi sinun työtäsi. Olipa sinun työsi mitä tahansa. Tai oma olemisesi mitä tahansa. Mutta ihan varmuudella tätä kannattaa vähän tutkia. Onko merkitystä, kirjoittaako käsin vai koneella?

Heidi Gutekunst [00:21:48]: Minä suosittelen kyllä aina kirjoittamaan käsin. Tiedän, että varsinkin tällainen nuorempi sukupolvi ei välttämättä halua kirjoittaa käsin. Koen, että silloin me ollaan lähempänä sitä asiaa, mitä me kirjoitetaan. Se liikuttaa ihan eri tavalla meidän kehoa samanaikaisesti. Minä näen ainakin niin, että me ollaan menossa kehityksessä. Jos me halutaan kehittyä, niin me ollaan menossa kohti sitä, että meidän keho ja meidän mieli, meidän ajatukset, meidän tunteet. Ne on kaikki yhtä. Ja se, että me kirjoitetaan koneella, koen, että se vie meitä poispäin siitä, että me ollaan samanaikaisesti kehollisesti läsnä. Tästä voi mielestäni olla hyvinkin eri mieltä, ja joillekin se voi sopia mainiosti. Mutta suosittelen kuitenkin tekemään sen käsin.

Marjo Huhtala [00:22:47]: Mainitsit tuossa, että teillä on niissä työpajoissa reflektoivia kysymyksiä. Haluaisitko jakaa muutaman? Millaisia kysymyksiä sinulla olisi reflektoivalle kirjoittajalle?

Heidi Gutekunst [00:23:01]: Kun me tehdään niitä työpajoissa, niin se on siihen kontekstiin liittyvää. Eli se on mielestäni tärkeää, että me ei lähdetä kirjoittamaan välttämättä jostain aivan muusta, vaan se on itse asiassa se, että jos puhutaan vaikka johtoryhmästä. Ja se, mitä ne on juuri nyt käsitelleet, niin me muodostetaan silloin ne, mistä kirjoitetaan, juuri silloin. Vaan ajatellaan, että me käydään aina ensimmäinen, toinen ja kolmas persoona. Eli minä, me ja te. Se on kokonaisuus. Eli me halutaan sen tyyppisestä, ikään kuin kurinalaisuudesta pitää kiinni, koska se auttaa meitä saamaan erilaisia näkökulmia asiaan. Mutta jos miettii näin kuuntelijana ja juuri nyt jos vaikka kotona on, tai ihan missä vaan, niin voi ihan yhtä lailla kirjoittaa vaikka siitä, että mitä tunnen juuri nyt. Valita jonkun värin ja kirjoittaa siitä jotain muistoa. Ensimmäinen muistoni. Tai tänään opin. Tänään jäi mieleen. Palaverissa jäi päällimmäisenä mieleen. Tämäntyyppisiä. Se on hyvä kuitenkin, että ne ovat aloituksia, jotka ovat ikään kuin avoimia kysymyksiä. Eli jollain tasolla, jos on valmentavasta johtamisesta tai tai valmennuksesta kiinnostunut, tai tietää siitä, niin me pyrimme aina sellaisiin avoimiin kysymyksiin. Pyritään kysymyksiin, jonka vastauksina ei ole kyllä tai ei, ne on suljettuja kysymyksiä. Vaan sellaisia, joista kumpuaa paljon ajattelua. Tästä, kun muodostaa näitä aloituksia, niin pitäisi ajatella vähän samalla tapaa. Eli mikä on sellainen aloitus, joka ikään kuin avaa oven sillä lailla, että pääsee kirjoittamaan siitä asiasta monesta eri näkökulmasta. Tämän tyyppisiä asioita. Tekee omia tällaisia kehityssuunnitelmia. Niin silloin voidaan lähteä sellaista rataa, että mitä haluan tehdä vähemmän, mitä haluan tehdä enemmän. Tai minkä tyyppistä palautetta haluaa antaa jollekin toiselle. Niin aloittaa sitten sillä, että haluan antaa tälle palautetta. Ja sitten vaan jatkaa siitä. Eli haluan antaa Marjolle palautetta. Ja sitten vain jatkaa sitä kirjoittamista. Minä sanoin siitä, että kirjoittaa juuri sitä, mitä on mielessä. Eli hyvin sellainen rehellinen tapa ja siinä ei ole sitä filtteriä. Mutta sitten myöskin, jos jää jumiin jostain syystä. Jos sinulla on sellainen aloitus, niin voit aina aloittaa alusta. Eli sitten palaa vaan siihen alkuun ja juuri nyt minä tunnen. Tässä on se alku vaikkapa. Niin se on toinen tämmöinen ehdotus. Mutta tosiaankin minun valmennuksissani se voi olla johonkin yritykseen liittyvää, johonkin keskusteluun liittyvää. Eli myöskin pohtii, että mikä on tässä kontekstissa tärkeä, relevantti asia.

Marjo Huhtala [00:25:59]: Miten ja milloin omiin kirjoituksiin kannattaa palata?

Heidi Gutekunst [00:26:05]: [?? epäselvää 00:26:04] parissa me halutaan tehdä töitä. Jos meillä on joku oma kehityskohde, niin siinä kohtaa. Ja jota vaikka tehdään tosi pitkään. Joskus, kun me tehdään coachingeja ja meillä on vaikkapa vuoden ohjelma. Niin päätetään, että hei, tämä henkilö haluaa muuttaa vähän tiettyä asiaa. Ja käyttää myös tätä reflektoivaa kirjoittamista siihen kehittämismetodina. Minulla on vaikkapa yksi asiakas, joka on tehnyt sellaisen, että hän kirjoittaa joka ilta niitä asioita, ennen kuin menee nukkumaan. Ja silloin se voi olla aika silmiä avaavaa. Jos vaikkapa kuuden kuukauden päästä palaa siihen, missä olin silloin, mitä ajattelin silloin, kun lähdin tätä tekemään. Ja se tosiaankin voi nähdä itse, miten muuttaa sitä omaa ajattelua.

Marjo Huhtala [00:27:04]: Millaisia vinkkejä antaisit vielä tähän loppuun reflektoivaan kirjoittamiseen?

Heidi Gutekunst [00:27:10]: Ehkä vielä ohjeet kertauksena. Eli kun sinä kirjoitat, niin kirjoita ihan minuutti tai kaksi. Lähde jostain yhdestä sanasta tai kahdesta sanasta alkuun. Ja sitten vaan jatkat kirjoittamista. Eli ei ole taukoja, et nosta käsiä paperista. Vaan sinä vain jatkat sitä kirjoittamista. Eli älä ajattele, vaan kirjoita. Älä mieti mitään kielioppia, tai mihin laitat pisteitä, tai onko oikein kirjoitettu. Vaan mene siihen prosessiin mukaan. Jos jäät vaikka vähän jumiin, niin aloita alusta. Tai rehellisyys, mistä puhuttiin, niin se rehellisyys tulee vaikka sitä kautta, että ärsyttää joku ääni, tai kertoo juuri siitä, mitä on tällä hetkellä sinun mielessäsi.

Marjo Huhtala [00:28:00]: Reflektoiva kirjoittaminen. Siinä piilee paljon vielä mahdollisuuksia, joista voi kummuta jotakin. Ja jokinhan sinutkin, kuulija, toi tämän Reflektoivan Kirjoittamisen Podcast -jakson väliin. Toivottavasti olemme synnyttäneet innostusta sitä asiaa kohtaan. Heidi, mistä sinut löytää jatkossa?

Heidi Gutekunst [00:28:25]: Minua löytää meidän verkkosivuilta, joka on www.amara.fi. Olen toki myöskin LinkedInissä. Twitteriä käytän hyvin harvoin. Ehkä LinkedIn ja nettisivut ovat kaikkein parhaat. Sieltä voi laittaa meiliä, tai olla yhteydessä, jos haluaa muutosta aikaan omassa organisaatiossa. Tai omassa johtamisessa, tai johtoryhmien kehittämisessä. Niin sieltä saa minut kiinni.

Marjo Huhtala [00:28:57]: Lämmin kiitos Heidi kaikesta viisaudestasi. Todella mielenkiintoista, ja on aivan mahtavaa, että teet näiden asioiden parissa valmennuksia ja työtäsi. Maailma muuttuu pala kerrallaan, sana kerrallaan ja reflektoiva kirjoitus kerrallaan. Suuri kiitos, Heidi.

Heidi Gutekunst [00:29:18]: Kiitos, Marjo.

Marjo Huhtala [00:29:20]: Tämä on Metropolian Reflektion Voima -podcast. Lisätietoja sivuiltamme podcast.metropolia.fi, jossa pääset käsiksi myös muihin podcasteihimme. Valoa ja voimaa.

.

Puhuja 1 Markus Norrena
Puhuja 2 Juhana Kokkonen

[musiikki]

Puhuja 1 [00:00:09]: Tervetuloa Pedagogin hetkeen, jossa keskustelemme kaikenlaisesta opettamiseen liittyvästä Metropolian digitaalisen muotoilun lehtorin näkökulmasta. Varoitus kuitenkin, että vaikka teemme tätä podcastia työaikana, niin se mitä sanomme ei välttämättä edusta Metropolian virallista kantaa. Täällä keskustelemassa jälleen tänään minä Markus, ja kollegani Juhana. Tämä on nyt jo meidän toinen jaksomme, ja tämän päivän teemana olisi oppimisen metataidot. Toivottavasti tämä meidän podcast -sarjamme pikkuhiljaa löytää muotonsa, tai selvästikin löytää muotonsa, mulla on ainakin selkeästi erilainen fiilis tällä kertaa, että nyt minä tiedän mitä me olemme tekemässä. Miten sinulla Juhana?

Puhuja 2 [00:00:57]: Mitenkäs tässä, ihan hyvillä fiiliksillä. Tämä on tietenkin aihe, jota olen itse miettinyt pitkään jo tehnyt ja tehnyt pitkään näitä oppimisen oppimista, ja sellaisia aiheita tavallaan puinut. Hauska päästä niistä juttelemaan.

Puhuja 1 [00:01:11]: Joo, minun pitää sanoa, että en ole ehkä pohtinut niitä niin syvällisesti kuin sinä. Tästä tuleekin tosi kiinnostavaa. Luulen, että aika moni puhuu, että on tärkeää että oppii oppimaan. Mutta kuinka moni on kuten minä, joka ei sitten pohdi sitä sen syvemmälle, että mitä se oikeastaan tarkoittaa ja minkälaisia metodeja ja menetelmiä siihen voi olla ja muuta. Ainakin itse ole jäänyt siihen, että se on kaunis peritaate. Mutta olenko pohtinut sitä syvempään? Ehkä alitajuisesti.

Puhuja 2 [00:01:38]: Meillähän on ollut varmaan kymmenkunta vuotta sellainen koulun aloitus noille aloittaville ykkösille, että on viikon tai kahden – vähän on vuodesta vaihdellut sen pituus, niin metataitoihin keskittyvä kurssi, jossa käydään näitä läpi.

Puhuja 1 [00:01:56]: Keskustellaan kohta tästä varsinaisesta aiheesta ja siitä mitä siellä aloituskurssilla tehdään, tai mitä tämä voi tarkoittaa. Mutta mietin, että jäikö meillä viime kerralla, kun taustoitimme meidän podcastia ja meitä ja digitaalista muotoilua, niin jäiköhän meillä käsittelemättä yksi asia. Eli se, miksi kukaan kuuntelisi meitä tai miksi me teemme tätä. Kyllähän me olemme pitkään tehneet tätä, mutta onko meillä mitään sanottavaa sen suhteen, että mitä annettavaa meillä mahtaa olla. Tai miksi me olemme täällä ja teemme tätä?

Puhuja 2 [00:02:24]: Niin, jäikö se kuulijan päätettäväksi, että onko tässä mitään tolkkua. Mielestäni meidän jollain tavalla erityisanti voi olla se, että meillä on ollut aika pieni, mutta kohtuullisen tiivis opettajaryhmä jo pidemmän aikaa. Me olemme tehneet, silloin just kymmenisen vuotta sitten, sellainen radikaali opetuksen muutosprosessi, jossa me käytännössä muutimme opetustyyliämme hyvin radikaalisti. Siinä samassa silloin mietittiin, että mitä ja miten haluamme tehdä. Mielestäni se oli erittäin onnistunut myös se muutos, että emme ole halunneet siitä takaisin alkupisteeseen, vaan se on ollut kaikin puolin onnistunut muutos. Sen minä näkisin, että on ainakin yksi tulokulma, joka voisi kannustaa jonkun ehkä kuuntelemaankin näitä.

Puhuja 1 [00:03:22]: Kyllä, siitä olen samaa mieltä. Voisin ehdottaa vielä, että yksi tulokulma voisi olla se, mistä puhuimme viime kerralla, että emme nosta opettajina itseämme muiden yläpuolelle. Tämänkään podcast -sarjan idea ei ole se, että kerromme miten asiat pitää tehdä, vaan tämän on tarkoitus, että tämä antaa ideoita muille ja tarjoaa keskustelun ja mahdollisesti dialoginkin mahdollisuutta. Onhan meillä sähköpostiosoite, jonne otamme ehdotuksia vastaan ja muuta. Että tämä olisi enemmän tasa-arvoista keskustelua, jota tarjoamme muille herättämään ajatuksia japohdintaa.

Puhuja 2 [00:03:56]: Kyllä, se pitää paikkansa. Ehkä yhtä totuutta ei ole, ja ainakaan meidän alalla sellainen näkemys on yleensä huono, että pyrittäisiin johonkin yksittäiseen totuuteen. Tällaisissa asioissa moninaisuus ja tiedon jako ovat tavallaan se, millä kaikki pääsevät kukoistamaan.

Puhuja 1 [00:04:31]: Tuli jostain vain mieleen, että oletko huomannut, että jos lukee näitä virallisia eri oppimisen teorioita ja pedagogisia malleja kuten collaborative learning ja näitä problem based learning. Niin niissä kaikissa on aika paljon päällekkäistä. Nekään eivät ole puhtaasti erillään, että on selvästi että näin pitää tehdä, vaan ne sekoittavat vaan erilaisia näkemyksiä, eri ideoita ja niissä on päällekkäisyyksiä. Niistä voi kanssa poimia parhaat palaset itsellensä tai hakea inspiraatiota.

Puhuja 2 [00:05:02]: Niin, voisi sanoa, että oppimisen teoriatkin ovat vain näkökulmia asiaan. Tavallaan se, minkä näkökulman valitset vahvistaa joitain tiettyjä elementtejä, ja ehkä jättää osan elementeistä sivuun. Mutta kyllähän nykyiset oppimisen teoriat ovat kaikki aika lailla samaa sukua toistensa kanssa, että ei siellä sellaista ihan hirveää riitaa mielestäni ole asioiden välillä.

Puhuja 1 [00:05:29]: Totta. Ilmaisit ehkä vähän paremmin sen, mitä ajattelin kanssa. Kyllä, tällaista on. Mutta joo, tämän päivän teema oppimisen metataidot ja miten opetetaan oppimaan. Lähdetäänkö siitä meidän alkukurssistamme, joka meillä on ykkösille? Vai haluatko ensin sanoa mitä oppimisen metataidot ja miten opetetaan oppimaan, mitä se tarkoittaa sinulle.

Puhuja 2 [00:05:50]: Lähdetään ehkä sellaisesta yleisemmästä, jos sopii. Minä tässä juuri mietin erilaisia lähestymistapoja tähän aiheeseen, ja tuli sellainen metafora mieleen. Vaikka en ole sitä aikaisemmin käyttänyt, se edustaa tavallaan näkemystäni siitä, mitä ylipäänsä oppiminen on tai miten oppiminen tapahtuu. Tässä ajattelen, että sellainen sienirihmasto edustaa tavallaan oppimista. Jos ajatellaan, että maan päälle ilmestyvä, pullahtava sieni, olisi tässä meidän tapauksessa työelämässä hyvin pärjäävä ammattilainen, niin sitä ennen täytyy tapahtua hirveän paljon asioita, jotta se ikään kuin näkyvä sieni sieltä pullahtaa esiin. Mitä tällä metaforalla ajan takaa on se, että kaikki liittyy kaikkeen. On hyvin tärkeää, että oppiminen tapahtuu yhteisössä niin, että ollaan yhteydessä muihin. Sen lisäksi täytyy kauhean moni muu kontekstissa täytyy olla oikein, jotta oppiminen voi tapahtua. Näitä tavallaan voi miettiä, että mitkä olisivat yleisiä oppimaan oppimisen juttuja, joita meillä opetuksessa ylipäänsäkin käytetään aika paljon tai mitkä ovat näkyvillä paljon meidän digitaalisen muotoilun opetuksessa. Tässä on taas pieni lista, minä nähtävästi teen tällaisia listoja. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä ehkä on kannustavuus, että kaikkia kannustetaan ja motivoidaan koko ajan. Tämä tapahtuu ihan hyvin pienilläkin asioilla, että huomioidaan ylipäänsä ihminen yksilönä on jo aika hyvä kannustin. Tai annetaan vähän palautetta jostain nopeasti, tai ylipäänsä ollaan ystävällisiä. Toinen tärkeä asia nimenomaan oppimaan oppimisen näkökulmasta on se, että jos tulee tehtäviä, oli ne sitten yksilö tai ryhmätehtäviä, niin niiden täytyisi olla riittävän väljiä. Että niissä on liikkumatilaa, ja ehkä jopa vähän epämääräisiä, jotta ne aiheuttavat vähän ärsytystä myöskin opiskelijoissa. Tällä tavalla opiskelija joutuu määrittelemään mitä se on tekemässä, ja se on mielestäni tärkeä lähtökohta. Pitää tavallaan ottaa aina kaikki asiat, joita olet tekemässä omakseen. Tietyllä tehtävien väljyydellä tätä voidaan auttaa. Kolmas asia olisi kommunikaation kannustaminen. Se, että jaetaan omaa tietoa ja tietämättömyyttä ryhmässä on hirveän tärkeää. Ei pelkästään opettajalle päin, vaan myös omalle vertaisryhmälle. Se tietenkin vaatii sen, että ryhmän täytyy tuntua riittävän turvalliselta, jotta voit näyttää oman tietämättömyytesi ja tyhmyytesi. Mutta yleisesti kun ollaan ryhmäoppimistilanteita tutkittu niin on tultu siihen tulokseen, että myös niillä ei-asiantuntijoilla, joilla ei ole kovin paljon tietämystä aiheesta, niin on itse asiassa hyvin ratkaiseva merkitys uusien tulokulmien ja näkökulmien syntymiselle. He osaavat kysyä ne tyhmät kysymykset, ja he osaavat mennä sinne ihan ytimeen, että hetkinen mitä tämä edes on mitä me teemme. Sinänsä kommunikaatio on hirveän tärkeää. Sitten opettajan näkökulmasta taas palaute on tärkeää. Tämä liittyy osittain kannustavuuteen, mutta todella timanttisen ammattitaidon taustalla on se, että olet saanut aitoa palautetta joltain asiantuntijalta siitä asiasta, mitä olet tekemässä. Tämä on opettajalle sellainen vaatimus, pitää pystyä antamaan suoraa ja rehellistä palautetta. Jos joku on tosi huono, niin se täytyy pystyä sanomaan, tietenkin sillä lailla riittävän pehmeästi, että ei täysin motivaatio katoa. Mutta palautteen antaminen on tärkeää. Viimeinen pointti on, että ehkä kaikista tärkeintä on se, että tehtäville ja asioille annetaan riittävästi aikaa. Tämä on mielestäni itsekin… hyvin usein en tätä noudata riittävästi. Jos mietitään mitä todellinen oppiminen on, niin se on pitkä ja hikinen ja aika kivinen tie. Siinä täytyisi pystyä tekemään erilaisia kokeiluja ja pitäisi pystyä tai olla aikaa reflektoida sitä mitä on tehty. Pitäisi olla monella tavalla aikaa oman ajattelun kehittämiseen. Eli pitää antaa riittävästi aikaa, jotta oppiminen tapahtuu. Se unohtuu aika usein tällaisessa kiireisessä kouluympäristössä, jossa pitäisi päästä eteenpäin ja näin. Tässä mielessä yritän edustaa aina kun vain mahdollista, tällaista laatu korvaa määrän ajattelua. Mieluummin edes yksi todella hyvin tehty asia, johon on käytetty aikaa ja sitä ajattelun voimaa opiskelijoiden puolelta, kuin että tehtäisiin kamalasti pieniä, mutta vähän sellaisia vasurilla tehtyjä tehtäviä.

Puhuja 1 [00:12:05]: Huh huh, olipa taas lista, hyvä. Hienoa. Katsotaan sinun listaasi, eli ensimmäisenä kohtana sinulla on kannustaminen. Tulee kannustaa oopiskelijoita, miksi ihmeessä.

Puhuja 2 [00:12:17]: Oppimista tapahtuu toki myös esimerkiksi epämiellyttävien, traumaattisten tapahtumien johdosta. Käytännössähän me opimme koko ajan, mutta jos haluamme luoda positiivisen oppimisen kierteen, niin vahva motivaatio mennä läpi harmaan kiven on kaikista tärkein. Jos sinulla on usko siihen, että kykenet oppimaan tämän vaikean asian niin todennäköisesti opit sen. Mutta jos et usko itseesi niin et todennäköisesti tule sitä koskaan tekemään.

Puhuja 1 [00:12:48]: Hauska, että valitsit tavallaan sen tulokulman, joka minullakin oli mielessä kun esitin kysymyksen. Olin juuri sanomassa sitä, että vaikeita asioita, ne jotka oikeasti ottavat päähän ja aiheuttavat ahdistusta ja kipua. Niitähän me muistetaan hyvin, mutta se ei ehkä pitkällä aikavälillä tosiaan ole paras tapa oppia asioita. Oppiminen ei saa olla liian helppoa, se vaatii jonkinlaista effortia, rasitusta, panosta siihen. Mutta se, että on hyvä oppimisympäristö, jossa voi olla oma itsensä ja joku kannustaa niin sehän on mitä parhain ympäristö kyllä oppia.

Puhuja 2 [00:13:30]: Kyllä, tämä ajatus tulee oikeastaan minulle sellaiselta oppimisen tutkijalta kuin Sugata Mitralta, jolta me olemme myös lainanneet niin kutsutun mummopedagogiikan meidän näihin syventäviin opintoihin. Eli Sugata Mitralla oli tällaisia opetuskokeiluja jossain koulussa. Siellä opettaja tuli aamulla jonkun tehtävän kanssa, joka on itse asiassa tämä seuraava kohta listastani. Eli opettajalla oli jonkinlainen kysymys oppilaille, se saattoi olla esimerkiksi ”minkähän takia dinosaurukset olivat niin suuria”. Eli se oli tavallaan aika jollain tavalla houkutteleva, mutta jollain tavalla aika epämääräinen kysymys, johon ei välttämättä löydy edes mitään yhtä oikeaa vastausta. Vaan tällainen laaja kokonaisuus, joka houkuttelee tekemään. Mutta se miten kannustavuus näissä kokeiluissa oli tehty, oli että opettaja lähti pois tästä tilasta, mutta siellä oli aina läsnä joku eläkkeellä oleva mummo tai pappa, jonka tehtävänä oli ainoastaan ihastella kuinka hienoja löytöjä nämä opiskelijat tai oppilaat ovat tehneet kun he tutkivat tätä aihetta. Ja tietenkin samalla vähän katsoa ,että kukaan ei rupea kiusaamaan toista tai muuta, nämä olivat käsittääkseni alakouluikäisiä ketä tässä testattiin. Mutta sen tyyppistä kannustamista, se meitä kaikki jollain tavalla motivoi, jos meitä ihaillaan tai meidän vaivannäkö nähdään, että se tulee nähdyksi. Se on tässä ehkä se ytimessä oleva asia.

Puhuja 1 [00:15:19]: Plus, että tällainen mummopedagoginen lähestyminen opetukseen on opettajille aika mukava myös, että voi asettua taustalle ja vain ihailla sitä mitä taitavat opiskelijat tekevät, että onpas hienoa.

Puhuja 2 [00:15:28]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:15:30]: Miten muuten sanoisit, onko tämä lähestyminen enemmän aikuisopiskelijoille, sinun koko lista, vai päteekö tämä oppimiseen kaiken kaikkiaan sekä lapsille, että aikuisille?

Puhuja 2 [00:15:47]: Itse kun en ole opettanut lapsia niin vaikea sanoa. Uskoisin, että ihan samat. Nämähän ovat lähinnä sellaisia, millä lailla ohjataan käytöstä johonkin miellyttävään, oppimista ohjaavaan suuntaan. Niin mikseivät ne toimisi kenellä tahansa, mutta käytännönkokemusta ei tosiaan ole itselläni kuin aikuisista.

Puhuja 1 [00:16:10]: Kyllä, ei minullakaan ole kokemusta. Sinulla oli ensin kannustaminen, sitten että on väljät tehtävät, että opiskelijat joutuvat itse määrittelemään niitä. Sitten oli kommunikaatioon kannustaminen, eli jakaminen. Tästä jaan vahvasti kokemuksen, että on tärkeää jakaa myös tietämättömyytensä. Ryhmässä oppimisessa on tosi tärkeää, että on joku joka uskaltaa kysyä paljon asioita. Siis vaikka se lähtisi joko siitä, että tietää paljon asioita ja haluaa tietää lisää, tai sitten tietämättömyydestä, että ei oikeasti ymmärrä ja esittää niitä kysymyksiä. Koska kun niitä joutuu ehkä käymään mahdollisesti uudestaan läpi, ja vääntämään vähän enemmän rautalangasta niin ne aukeavat varmasti paljon paremmin kaikille muillekin ja tilanne selkiytyy.

Puhuja 2 [00:16:55]: Kyllä. Tietämättömyyttä pitäisi mielestäni ylistää paljon enemmän ylipäänsäkin. Stuart [?? 00:17:03] on kirjoittanut siitä hienon kirjan ”Ignorance, how it drives science”, jonka ajatuksena on se, että tiede kehittyy ainoastaan sitä kautta, että koko ajan lisäämme tietämättömyyden määräämme. Eli tiede ei oikeastaan edistä tietämistä, vaan sitä että tiedämme koko ajan laajemmin ja syvemmin mitä me emme vielä tiedä.

Puhuja 1 [00:17:27]: Totta. Entä sitten tietämättömyys suhteessa opettajaan? Onko haastavaa, jos… pitääkö opettajankin hyväksyä oma tietämättömyytensä?

Puhuja 2 [00:17:38]: Mielestäni ehdottomasti opettajan… jos ajatellaan meidän viime kertaisen listamme tasa-arvoisuus -kohtaa, niin on erittäin tärkeää itse asiassa, että opettajakin on tietämätön joistain asioista. Mikään ei ole kannustavampaa kuin se, että joku opiskelija tietää jostain asiasta enemmän kuin opettaja.

Puhuja 1 [00:18:01]: Kyllä, uskon tohon, tähän tasa-arvo -lähestymiseen varsinkin tässä. Sitten seuraavana sinulla oli listassa palaute. Voin suoraan tunnustaa, että se on tosi vaikeaa minulle, antaa suoraa ja rehellistä palautetta. Yleensäkin joskus on helpompaa vain yrittää kannustaa, ja tietenkin suoran ja rehellisen palautteen pitäisi myös olla kannustavaa, mutta silti se, että löytää myös kriittisen puolen itsestään ja osaa kritisoida työtä rakentavasti ja kannustavasti.

Puhuja 2 [00:18:35]: Kyllä. Se vaatii sen, että on… En tiedä miten se onnistuisi esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että olisi vaikka satoja opiskelijoita ja et edes oikein tunne heitä. Mielestäni siihen suoraan, rehelliseen palautteeseen täytyy liittyä myös luottamussuhde, että opiskelija luottaa, että tämä on ensinnäkin ihan validi tyyppi antamaan palautetta.Ja toisaalta se, että on ikään kuin ihmissuhde siinä, joka antaa tilaa sille, että voidaan ottaa myös jollain tavalla epämiellyttävää asiaa vastaan. Se menee myös sinne jollain tavalla tunneälykkyyden tai jonkun puolelle siinä mielessä.

Puhuja 1 [00:19:28]: Kyllä. Viimeisenä oli aikaa tehtäville ja asioille, ja itse asiassa siitähän me puhuimme viimeksi, ainakin lyhyesti, että oppimien vie aikaa ja reflektointi vie aikaa. Ajattelun kehittyminen vaatii aikaa myös, mikä kiireisessä yhteiskunnassa voi olla haastavaa.

Puhuja 2 [00:19:43]: Kyllä. Olen esimerkiksi teettänyt itse aika paljon sen tyyppisiä tunnilla tehtäviä, että pienissä ryhmissä keskustellaan vaikka jostain vaikeasta tekstistä. Niin on hirveän vaikea olla itse tekemättä mitään, että joku että pitäisi olla itse opettajana aktiivinen, se käynnistyy tosi helposti. Mutta sitten taas kun antaa aikaa riittävästi, ja opiskelijatkin tietävät, että meillä on nyt aikaa tässä miettiä tätä ääneen yhdessä, pohtia, niin se selvästi syventää sitä. Jokainen joutuu silloin käyttämään omia aivoja sen asian miettimiseen, eikä vain esimerkiksi kuunnella opettajan mielipiteitä asiasta.

Puhuja 1 [00:20:35]: Kyllä. Kiitos, se oli hyvä lista. Olin itse nopeissa muistiinpanoissa vain ollut, että oppimisen metataidot, miten opetetaan oppimaan, että keskeistä lienee, että saa opiskelijassa aikaiseksi motivaatiota eli halua oppia, jotta ottaa sitten vastuuta itse oppimisestaan. Opiskelijalla pitää olla myös kokonaiskuva opiskelusta, ja ymmärtää sitä lähestymistapaa mitä käytetään. Just, että jos puhutaan metataidoista niin olisi tärkeää, että opiskelija pääsee eroon mahdollisista vanhentuneista käsityksistä oppimisesta ja koulusta ja ymmärtää oman vastuunsa, ja osaa ottaa sitä. Ymmärtää, mitä opettajan rooli on tässä vastuussa myös, ja mikä oma rooli on. Sitten minulla on, että myös kriittinen ajattelu on keskeistä oppimisen metataidoissa, että osaa tarkastella asioita kriittisesti. Ne taisivat olla minun muistiinpanoni.

Puhuja 2 [00:21:32]: Kyllä, aika saman tyyppisiä kuin tossa minun, vähän vain eri sanoilla. Kokonaiskuva siitä oppimisesta on kyllä hyvä lisä. Pitää olla joku ikään kuin iso, pitkäntähtäimen näkemys siitä, mihin tämä johtaa. Se varmaan tulee lähelle myös sitä läpinäkyvyyden periaatetta, josta me viimeksi puhuimme. Tavallaan täytyy olla läpinäkyvyyteen liittyy se, että opettaja kykenee kertomaan mihin olemme matkalla, vaikkakin mentäisiin monen mutkan kautta ja vähän epämääräisissä vesissä. Oma vastuu tietenkin on tosi tärkeää, opiskelija ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja siihenhän koko ikään kuin oppimaan oppiminen tähtää. Siinä ei välttämättä tarvitse olla ketään toista henkilöä ikään kuin ohjaamassa sua mihinkään suuntaan, vaan haluaisit itse edetä johonkin suuntaan. Eli olisi hienoa, jos opiskelijat opiskelisivat sen takia, että se itsessään se opiskelu on kiinnostavaa ja hauskaa.

Puhuja 1 [00:22:46]: Se olisi aika hauskaa, se olisi hienoa. Kyllä. Halutaanko vielä käydä läpi jotain käytännön menetelmiä tai toimia mitä meillä on, miten toteutamme digitaalisessa muotoilussa tätä?

Puhuja 2 [00:23:00]: Kyllä, voisi ihan muutaman sanan ensinnäkin sanoa ensinnäkin tästä metataito -kurssista, joka meillä on siinä alussa. Sitten voisimme ehkä myös vähän keskustella yhdessä siitä, miten meidän syventävät opinnot. Niissä tosiaan tehdään aktiivisesti tätä mummopedagogiikkaan, joten se voisi olla toinen mistä voisi ainakin jonkun verran muutaman sanan vaihtaa.

Puhuja 1 [00:23:25]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:23:26]: Metataito -kurssi on kokonaisuus, jossa meidän ykkösille, juuri kouluun ensimmäistä päivää tuleville, annetaan heti alussa kysymys, tai jollain tavalla johdatellaan siihen aiheeseen, että mitä on oppiminen. Mitä oppimisen taitoja on, ja miten niitä mahdollisesti voi kehittää? Sanotaan ihan suoraan, että tämä meidän, nykyään kaksi viikkoa kestävä juttu, tämän tarkoituksena on aivopestä teidät uuteen asentoon niin, että jos teillä on tullut esimerkiksi peruskoulusta tai lukiosta tai muualta jotain sellaisia erikoisia, passiivisia oppimistyylejä, että niistä päästäisiin eroon. Ja opiskelijat tällä kurssilla esittelevät toisilleen erilaisia aihealueita. Heille on annettu jonkun verran lähdemateriaalia, mutta kannustetaan koko ajan hakemaan lisää, ja sitä tuputetaan matkan varrella myös lisää, jotta oppiminen myös siinä yksittäisessä aiheessa sen muutaman viikon aikana syvenisi huomattavastikin. Aiheet vaihtelevat, ne ovat kaikki jollain tavalla sellaisia, jotka on valittu siitä syystä, että ne jollain tavalla muokkaisivat opiskelijoiden ajattelua suuntaan, jossa kommunikaatio ja itseohjautuvuus ja oma vastuu mahdollistuvat paremmin. Että me olemme puhuneet ihan tällaisesta huomiosta, häiriöistä, joku näistä aiheista liittyy siihen, miten nykymaailma kaikenlaisine laitteineen sun muineen aiheuttaa keskittymisvaikeuksia ja multitaskausta ja muuta tällaista. Sitten on ihan asenteesta, motivaatiosta, siihen liittyviä juttuja. On jonkin verran sosiaalisiin suhteisiin liittyviä aiheita, kuten tunneälykkyys ja jotain jopa johtamisen teorioita, joissa pyritään tuomaan ikään kuin sosiaalinen ulottuvuus näkyviin. On tiedon luonteesta jotain, jotkut näistä aiheista pohtivat sitä mitä ylipäänsä tietäminen on, ja tällaisia. Sitten tämän parin viikon aikana nämä opiskelijat tutustuvat omaan aiheeseensa, niitä esitellään muutamaan otteeseen muillekin siinä, että tulee sellaista varmuutta siitä. Käytännössä koko ajan annetaan palautetta, kuunnellaan ja ehdotetaan uusia juttuja ja kannustetaan ja kehutaan. Yritetään saada se homma tavallaan sellaiseen muotoon, että se olisi oikeasti hiottu, hyvä esitys, jossa opiskelijat jotka pitävät oman esitelmänsä, että heistä huokuu se, että he tietävät aiheesta huomattavasti enemmän mitä he ehtivät esitelmän aikana muille kertomaan. Tässä tavallaan samaan aikaan, vaikka aiheet ovat sinänsä tärkeitä, myös tuodaan koko se itseaktiivisuus ja oma vastuu myös sen ikään kuin kokonaisuuden avulla myös. Ikään kuin ihan koetuksi ja eletyksi elämäksi, eli tämä meidän tyylimme, se mitä haluamme opiskelijoista, esitellään tavallaan konkreettisesti tämän tehtävänannon kautta, ja se mitä sitten sen jälkeen työstkennellään. Eli meillä on hyvin vähän opetusta, jossa minä esimerkiksi luennoitsisin jotain. Saattaa olla, että siellä on joku yksi tai kaksi pientä pätkää, jossa annetaan jotain muuta vielä ikään kuin aiheeseen liittyvää infoo, jonkinlaisen luennon tai sellaisen kautta. Mutta etupäässä työskennellään pienryhmissä ja välillä kokoonnutaan yhteen ja pohditaan mitä on saatu aikaiseksi.

Puhuja 1 [00:27:34]: Eli ymmärsinkö oikein, että meillä on meidän kaikille uusille opiskelijoille kahden viikon intensiivi niiden oppimispolun alussa, heti kun he aloittavat, jossa me yritämme saada heidät ymmärtämään mikä meidän mielestämme on ideaalitapa toimia ja oppia meillä. Kaikki oppimisen metataidot, he ymmärtävät sitä, ja tapa millä saamme heidät ymmärtämään sitä on, että he harjoittelevat sitä minitehtävillä, joissa samaan aikaan kommentoidaan, annetaan kritiikkiä ja kannustetaan heitä. Me sanomme suoraan näitä asioita, joita muuten ei sano, että nyt haluamme teiltä aktiivisuutta, nyt haluamme aivopestä teidät, teiltä muuttuu teidän ajattelutapa. Sitten esimerkein ja harjoitellen tällasessa minihommassa he toivottavasti sisäistävät parhaan tavan oppia myös sellaisia asioita meillä, jotka olisivat ehkä vähän enemmän ammatillista osaamista, noin yleisesti katsotaan ammattillisena osaamisena digitaalisessa muotoilussa. Vaikka pakko sanoa, että oppimisen metataidot kyllä ovat keskeinen muotoilijan osaaminen muutenkin.

Puhuja 2 [00:28:41]: Kyllä, just näin. Ehkä sillä lisäyksellä, varmaan sen sanoitkin, mutta vielä ikään kuin tarkennetusti, että ne aiheet myös mitä käsitellään kaikki liittyvät tavallaan jollain tavalla pedagogiikkaan ja siihen, että pohditaan yhdessä mitä optimaalinen pedagogiikka ja optimaalinen tapa oppia, optimaalinen tapa opettaa, mitä ne ovat. Eli mennään tavallaan myös aiheen kautta, ei pelkästään tehtävämuodon kautta tähän aiheeseen.

Puhuja 1 [00:29:12]: Tämä on varmasti keskeistä juuri tämä, että sitä pohditaan yhdessä opiskelijan kanssa, ja heillä on mahdollisuus myös sanoa näkemyksensä tähän asiaan, että mikä heidän mielestään on optimaalinen pedagogiikka täällä.

Puhuja 2 [00:29:25]: Kyllä. Täytyy sanoa, että vuosi vuodelta kyllä uudet opiskelijat yllättyvät tästä. Ensinnäkin he yleensä innostuvat tästä aika paljon, ja sitten sen lisäksi he jollain tavalla sisäistävät sen, että heistä tulee ikään kuin tämän uskonnon jäseniä.

Puhuja 1 [00:29:43]: Rajusti sanottu, mutta kyllä. Eli tämä olisi opintojen alkuvaiheessa, sitten mainitsit toisena esimerkkinä syventävät opinnot siellä opintojen kolmantena vuotena, neljästä. Eli siellä vähän jo opintojen loppupuolella, jossa me käytämme tätä mummopedagogiikkaa.

Puhuja 2 [00:30:07]: Kyllä vain. Eli Markuksen kanssa ollaan tätä, en tiedä kuinka kauan, aika monta vuotta ollaan vedetty yhdessä tällaista syventävien opintojen kokonaisuutta, jossa opiskelijat perustavat tällaisen mediatoimiston puoleksi vuodeksi, johon tulee erilaisia asiakaskeissejä. Ja mahdollisesti opiskelijoiden omia tuotekehitysideioita. Tarkoitus on, että opiskelijat keskenään pyörittävät toimistoa, ja päättävät roolituksesta, aikatauluista, ovat toki asiakkaisiin yhteydessä ja monissa tapauksissa myös hankkii sen puolen vuoden aikana lisää asiakkaita. Tekevät oikeastaan kaiken siihen, ja meidän roolina on sitten olla taustapiruja, että katsomme, että kaikki pyörii ja autamme sitten opiskelijoita, jotka liidaavat sitä koko kokonaisuutta, jos tulee jotain ongelmia. Annamme näkemyksiä, ja toki annamme kaikille palautetta heidän töistään, että kierretään toki koko ajan läpi näitä meidän opiskelijoita, ja annamme suoraa palautetta siitä, miten hommat sujuu ja mitä mieltä olemme aikaansaannoksista, mitä he ovat saaneet tehtyä. Tähän toki liittyy, tämä ei ole pelkästään tämä, tämä on suurin osa sitä oikeestaan tai suuri osa sitä syksyä on näiden projektien pyörittämienn. Sen lisäksi meillä on vähän tällaisia työpajamuotoisia, syventäviä opintoja, joissa saatetaan lukea jotain kirjaa tai tutustua ohjelmointitekniikkaan tai mitä tahansa. Niissä me olemme sitten olleet enemmän aktiivisesti mukana fasilitoivina opettajina, mutta tämän lisäksi myös opiskelijat itse saavat päättää, jos heillä on joku aihe, johon löytyy riittävän monta opiskelijaa, jotka ovat siitä aiheesta kiinnostuneita niin he saavat myös keskenään perustaa opintopiirejä, joissa he voivat sitten ikään kuin tehdä oikeastaan opintoja mistä tahansa jotenkin meidän alaan liittyvästä asiasta, ja me enemmän vain jollain tavalla seuraamme sitä. Emme ole niin aktiivisesti siinä edes mukana sitten, näissä opintopiireissä.

Puhuja 1 [00:32:36]: Kyllä. Tämä on ollut hyvin suosittu meidän opiskelijoidemme joukossa myös, että he pitävät tästä kyllä, tästä tilaisuudesta ottaa vielä enemmän vastuuta kuin aikaisemmin, jopa enemmän opinnoistaan. Ja me tosiaan sanomme ääneen, että siirrymme taustalle, ja aika usein puhutaan mummopedagogiikasta ja selitetään sitä, että meidän pointti nyt on olla vähän enemmän taustalla ja ihailla teidän tekemisiänne. Myös kokonaisuus, jossa olen harjoitellut aika usein sanomaan ,että en tiedä, selvitetään. Jos tulee kysymyksiä, niin varsinkin, siis se voi liittyä joko oppimispiiriin, jossa he opiskelevat jotain teemaa ja joudun sanomaan,että en tiedä. Mutta varsinkin näissä asiakasprojekteissa, jotka voivat olla aika haastavia. Meidän opiskelijatkin ovat jo niin osaavia tässä vaiheessa, ovat monta vuotta lukeneet meidän alaa, että heidän kysymyksensä voivat olla sellaisia, että en tiedä suoralta käsin. Sitten pikemminkin keskustelemme, miten voisimme ratkaista tai selvittää tämä yhdessä. Tai he voivat selvittää, sitten kertoa minulle ratkaisun. Jompi kumpi.

Puhuja 2 [00:33:37]: Kyllä kyllä. Kyllä se yleensä kuitenkin tuppaa menemään niin,että ei minun ole tarvinnut selvitellä enää tässä vaiheessa asioita, vaan olen ikään kuin se oppiva osapuoli, joka kuulee sitten miten asiat ratkesi, ja mikä on ikään kuin totuus jostain kysymyksestä.

Puhuja 1 [00:33:51]: Kyllä se minunkin näkökulmasta taitaa mennä noin nykyään.

Puhuja 2 [00:33:57]: Syventäviin opintoihin liittyy vielä yksi ominaispiirre, en tiedä, jollain tavalla sekin minusta liittyy tähän oppimaan oppimisen aiheeseen, että minä olen sitten näissä syksyn opinnoissa aina antanut yksilökeskusteluaikaa kaikille opiskelijoille. Nykyään se on ollut joka toinen viikko jutellaan jokaisen kanssa, sellainen pieni kävelyhetki. Kävellään 10 minuutin lenkki jossain koulun tiloissa, ja jutellaan tavallaan sen yksittäisen opiskelijan tilanteesta, omista opinnoista, omista mielenkiinnonkohteista, opinnäytetyöaiheista, työharjoittelupaikkojen hakemisesta. Mistä tahansa, mistä kenenkin kanssa tulee keskustelua. Olen itse ainakin saanut aika paljon siitä opiskelijoilta palautetta, että se on koettu tosi kannustavaksi ja aika hyväksi järjestelyksi myös. Mutta tässäkin tulee tietenkin vastaan se,että meidän aloituspaikkamäärä on se 20, että tämä on mahdollista tehdä. Jos meillä on sitten syventävissä opinnoissa ehkä kahden ja kolmenkymmenen ihmisen välillä kerralla opiskelijoita, niin tämä on mahdollista tehdä. Mutta ei se varmaan isommissa ryhmissä olisi.

Puhuja 1 [00:35:16]: Kyllä, tässä tuli mieleen yksi aivan keskeinen oppimisen metataito, joka liittyy tähän just tähän kurssikokonaisuuteen. En tiedä, ehkä sanoitkin sen tai sitten ei, mutta se, että opiskelijat asettavat omat oppimisen tavoitteensa siinä kurssin alussa, niin sehän on tosi keskeistä. Jokaiselta kysytään, että mitä arvosanaa tavoittelet ja paljonko opintopisteitä haluat saada. Kun nyt on tosiaan ollut mahdollista, että olet jutellut jokaisen kanssa henkilökohtaisesti viikottain, niin tarkistaa ne tavoitteet, että se on se palautteen antaminen, että pysytäänkö tässä, ovatko he oikeilla jäljillä. Pysyvätkö he siinä, mitä kohti he tavoittelevat, että onko työ nyt nelosen arvoista ja onko pistemäärä myös se oikea, mikä on tulossa.

Puhuja 2 [00:36:02]: Kyllä, se on kyllä totta. Tavallaan se, että on tällaisia täysin privaatteja keskusteluja antaa opiskelijalle myös mahdollisuuden sanoa, että nyt asiat eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut. Eli meidän opiskelijat kyllä tuntuu olevan etupäässä aika rehellisiä, eivät he yritä valehdella, että olisivat tehneet enemmän kuin ovat. Toki on sellaisiakin tapauksia, silloin tällöin, mutta hyvin harvoin. Etupäässä ihmiset ovat aika rehellisiä, myös siitä omasta tekemisestään ja ihan kurssin lopussakin kun on nämä loppukeskustelut eli sit aina ihan lopussa myös keskustellaan jokaisen opiskelijan kanssa kahden kesken siitä, miten syksy ihan todellisuudessa meni. Niin opiskelijat ovat kyllä pääsääntöisesti aika nihkeitä antamaan itselleen hyviä arvosanoja. Että he aika hyvin tavallaan näkevät myös omat heikkoutensa, ja sehän on nimenomaan ikään kuin tietämättömyyden ylistämistä. Että tietää, missä ei vielä mene hyvin. Siinä mielessä se on mielestäni kaikin puolin aika onnistunut kokonaisuus ollut meillä.

Puhuja 1 [00:37:19]: Kyllä, ja luulen, että näihin meidän kursseihin ja meidän oppimisesimerkkeihin me tulemme vielä palaamaan ja puhumaan niistä tulevissakin podcast -jaksoissa. Me olemme jo niin pitkään puhuneet tässä, että koska me haluamme pitää nämä suht tiiviinä ja lyhyinä, niin ehdottaisin, että lopettelemme. Siltä varalta, että nämä julkaistaan ennen kesää niin voisin sanoa, että seuraavaksi me menemme kesälomalle Juhanan kanssa, ja jatkamme äänityksiä vasta syksyllä.

Puhuja 2 [00:37:46]: Näin juuri. Kyllä, ihan mahtavaa kyllä päästä myös lomille tässä välissä.

Puhuja 1 [00:37:53]: Kyllä. En tiedä sanonko, että opettajan parasta aikaa, mutta se on hyvää aikaa.

Puhuja 2 [00:37:56]: Niin. Kyllä, ja jos tosiaan nämä ovat tulleet jo ulos ennen kesää, niin hyvää kesää kaikille.

Puhuja 1 [00:38:00]: Hyvää kesää kaikille.

[musiikki]

Puhuja 1 [00:38:11]: Tämä oli siis Pedagoginen hetki -podcast. Löydät meidät Metropolian Metropolia -podcast sarjasta, ja myös mistä nyt yleensä kuuntelet podcasteja. lähettäkää meille palautetta, kysymyksiä ja aiheideoita osoitteeseen pedagoginhetki@metropolia.fi. Kiitos kaikille kuuntelijoille.

[musiikki]

[00:00:00]: [musiikkia]

Mari [00:00:04]: Hei, olen opinto-ohjaaja Mari Rupponen. Minä ja kollegani Paula kerromme, minkälaista on opiskelu ammattikorkeakoulussa.

Paula [00:00:12]: Nimeni on Paula Lindqvist ja olen Metropolia ammattikorkeakoulussa opinto-ohjaajana ja yritän ottaa tässä esille sellaisia yleisimpiä asioita, jotka koskevat ammattikorkeakouluun hakemista ja ammattikorkeakouluopintoja.

Mari [00:00:24]: Mikä sinun mielestäsi Paula on parasta ammattikorkeakouluopiskelussa?

Paula [00:00:29]: Ammattikorkeakouluopiskelussa on parasta se, että täällä opiskellaan tiettyä alaa ja saa meiltä ammatin. Opiskelussahan sitten on todella paljon ryhmämuotoisuutta; tutustuu opiskelukavereihin niiden tehtävien tekemisen kautta ja verkostoituu siihen alaan, minkä on valinnut.

Mari [00:00:49]: Sellainen projektiluontoisuus ja työelämän asiakaskontaktit minusta korostuu. Se on ehkä kaikista parasta siinä, että ihan ensimmäisestä vuodesta lähtien ollaan mukana niissä oikeissa työelämätilanteissa ja työelämäasioissa niin, että otetaan se teoria ja tutkittava asia ja sitten se viedään sinne käytäntöön ja lähdetään tarkastelemaan sitä ilmiötä.

Kaikille ammattikorkeakoulun opiskelijoille työharjoittelu ja opinnäytetyö ovat pakollisia. Meillä on Metropoliassa on vielä tällainen innnovaatioprojekti, joka on 10 pisteen monialainen yhteistyöprojekti, jossa lähdetään kehittämään ja innovoimaan jotain uutta, vaikka jollekin yritykselle tai asiakasryhmälle. Se tuo jo niiden opintojen aikana niitä työelämäkontakteja ja sitä kokemusta siitä, että minkälaista se työelämä sen valmistumisen jälkeen voisi olla. Siinä saa niitä suhteita ja kokemuksia niistä yrityksistä.

Paula [00:01:49]: Sitten täytyy tietysti huomioida, että vaikka meillä on näitä työelämäkontakteja ja simulaatio-oppimista, niin kaiken taustalla on myös teoreettista osaamista. Teoreettinen viitekehys löytyy kaikkiin aloihin.

Mari [00:02:03]: Kyllä eli siellä taustalla on aina se asia, jota lähdetään sitten soveltamaan käytäntöön. Jos ajatellaan, että minkälaiselle tyypille ammattikorkeakouluopiskelu sopii, niin minusta semmoinen tyyppi, joka on kiinnostunut niistä ilmiöistä. Mutta haluaa myös nostaa kädet ylös ja lähteä tekemään sekä kokeilemaan. Ammattikorkeakoulujen slogan sieltä 90-luvulta saakka on ollut, että teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa. Nimenomaan sellainen opiskelija, joka haluaa oppia myös tekemällä, niin soveltuu hyvin ammattikorkeakouluopintoihin.

Paulu [00:02:36]: Kyllä ja meillä oikeastaan kaikissa opinnoissa ajatellaan sitä, että opiskelijasta tulee sen oman alansa kehittäjä. Eli ammattilainen, joka on kiinnostunut siitä alasta ja haluaa viedä sitä eteenpäin jo näissä opinnoissa mutta myös siellä työelämässä.

Mari [00:02:54]: Ja ne niin sanotut metataidot; ryhmätyö- ja esiintymistaidot sekä paineen alla toimiminen tulevat jo näissä opinnoissa. Eli sen takia niitä ryhmätöitä tehdään. Ei niitä tehdä vain sen takia, että se on mukavaa ja hauskaa yhdessä niitä pohtia. Siinä harjoitellaan niitä työelämätaitoja jo opintojen aikana. Pidetään paljon esitelmiä ja esityksiä. Käytetään digitaalisia työkaluja. Se on kaikki valmistautumista siihen työelämään, että siellä ei tarvitse sitten ensimmäisenä pitää puhetta tai lähteä moniammatillisessa ryhmässä työtä tekemään.

Paula [00:03:27]: Ja kiva, että mainitsit tämän moniammatillisen työn. Monilla aloilla, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla se työ oikeastaan järjestyykin tällä tavalla moniammatillisesti eli sen saman asiakaskontaktin parissa saattaa olla sitten eri koulutuksen saaneita ammattilaisia. Uskoisin, että tämä on se verkostomainen työtapa monilla eri aloilla nykyisin juuri se, mitä tarvitsee osata ja mihin me sitten koulutamme.

Mari [00:03:58]: Jos nyt on hakeutumassa jatko-opintoihin, niin mitä siinä alan valinnassa pitää ottaa huomioon? Miten erottaa kaikki Suomen ammattikorkeakoulut ja tutkinnot toisistaan? Miten voi tietää, mitä haluaa?

Paula [00:04:13]: Se onkin vaikea kysymys. Ensinnäkin ammattikorkeakouluja on parisenkymmentä Suomessa. Jos ajatellaan, että mitä kaikkia tutkintoja ja aloja kussakin ammattikorkeakoulussa on, niin nekin jonkun verran vaihtelevat. Sitten on otettava myös huomioon, että sellainen tavallinenkin koulutusala kuten vaikkapa sosiaaliala eli sosionomi (AMK) -tutkinto, niin eri ammattikorkeakoulut voivat tarjota vähän erilaisia sisältöjä. Esimerkiksi tradenomi, eli liiketalous, niin siellä on ihan sama tilanne, eikö niin?

Mari [00:04:47]: Kyllä. Mielestäni siinä täytyy lähteä liikkeelle siitä omasta mielenkiinnosta ja intohimosta. Siitä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Eli tutkia vähän niitä omia arvoja ja mielenkiinnon kohteita. Haastatella ehkä ihmisiä ympärillä. Tutustua huolellisesti eri ammattikorkeakoulujen verkkosivuihin ihan opetussuunnitelmatasolta. Ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto käydä jonkinlaista kurkistuskurssia vaikka avoimen ammattikorkeakoulun puolelta. Se on aika iso valinta lähteä sitten tutkinto-opintopaikkaa ottamaan vastaan. Siinä sellaiset hätäiset ratkaisut eivät aina ole kaikista parhaita. Totta kai täytyy antaa mahdollisuus sille, että sattumankin kautta voi päätyä oikealle alalle. Jos teet kauheasti työtä sen eteen, että unelmoit jostain asiasta ja sitten kun sen unelman saavuttaa, se ei olekaan sinun unelma. Se on ollutkin vanhempien tai median luoma, se on ollut jonkun opettajan ajatus tai unelma, eikä se ole kummunnut sinusta itsestäsi. Silloin voi olla niin, että siinä ollaan vähän vaikean paikan edessä sitten.

Paula [00:05:59]: Tuo on ihan totta. Tässä voisi kompata tätä, että kannattaa siinä hakuvaiheessa, tai miksei vähän ennenkin hakuvaihetta, ottaa sitten yhteyttä. Meilläkin on opiskelijalähettiläitä monissa korkeakouluissa. Ottaa yhteyttä vaikkapa meidän hakijapalveluihin tai meihin opinto-ohjaajiin. Voi kysyä, että mitä se opiskelu on; millä tavalla te opiskelette, kuinka kauan se opiskelu kestää, minkälaisia asioita siellä opiskeluissa on, mitä se opetussuunnitelma tarkoittaa? Eli Mari kun otit tämän opetussuunnitelman esille, niin sehän tarkoittaa oikeastaan sitä, että minkä nimisiä opintojaksoja eli kursseja siellä opiskellaan ja mitä kunkin kurssin ja opintojakson sisällä sitten on ne asiat, ettei sitten tule yllätyksenä.Monet varmasti ajattelevat, että fysioterapiassa opiskellaan anatomiaa, hermostoa ja tukiliikuntaelimistöä. Näin on, mutta mitä se sitten käytännön tasolla tarkoittaa niin se voi tullakin ehkä vähän yllätyksenä.

Sitten sanoisin vielä, että kun löytää intohimoa ja halua päästä jollekin alalle, niin sitten kannattaa katsoa, että mitkä ammattikorkeakoulut tai miksei yliopistotkin tarjoaa sitten juuri sitä alaa. On myös tärkeää selvittää, että mitä siltä alalta missäkin koulussa valmistunut voi sitten työskennellä. Esimerkiksi sosiaalialalla sosionomi työskentelee sosiaaliohjaajana mutta yliopistosta sosiaalialalta valmistunut työskentelee sosiaalityöntekijänä ja heidän työnkuvansa ovat hyvin erilaisia. Eli emme voi puhua, että olen sosiaalialalla, pitää ajatella vähän, että mitä siellä alalla tehdään ja mitä minä haluan tehdä sillä alalla. Olenko asiakastyössä, haluanko olla hallintotyössä ja niin edespäin. Luulen, että tämä sama tilanne voi tulla jossain muuallakin.

Mari [00:07:54]: Tämä on todella tärkeää ajatella, että näkee hiukan sen opiskelun taakse, että minkä tyyppistä se työ on. Ajatellaan vaikka, että onko palkka tärkeää, minkä verran haluaa palkkaa. Onko vuorotyö sellainen, mitä haluaa tehdä vai haluaako säännöllisen päivätyön. Kaikki nämä ovat sellaisia kysymyksiä, mitä korkeakoulupaikkaa hakiessa ei välttämättä tule mieleen; mitä tulisi ottaa huomioon siinä valmistumisen jälkeen. Eli minkä tyyppiseen työhön haluaa. Ajatellaan vaikka nyt tradenomin, insinöörin, kulttuuripuolen tutkintoja, niin työmahdollisuudet ovat lukemattomat. Kätilö on kätilö, mutta tradenomi voi toimia hyvin monen tyyppisissä tehtävissä niistä omista mielenkiinnon kohteista riippuen ja niistä opinnoista. Miten sen oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman rakentaa. Eli siinäkin opetussuunnitelmat eroavat toisistaan. Osassa ne ovat hyvinkin tiukka ja osassa on sitten enemmän sitä valinnan vapautta. Vielä korkeakouluun tullessa ei välttämättä tarvitse tietää, että mitä siltä tutkinnolta haluaa. Se voi olla yksi luento, yksi kirja, yksi projekti, joka avaa ne silmät. Hiukan täytyisi sitä suuntaa olla selvillä, ennen kuin niitä opintoja lähtee tekemään.

Paula [00:09:16]: Mainitsit kivasti tämän opetussuunnitelman, että se ohjaa opiskelua. Se on ihan totta. Eri aloilla on vähän erilaiset, miten ne järjestyvät. Sosiaali- ja terveysalalla, missä minä olen opinto-ohjaajana, aina valmistuu johonkin laillistettuun ammattiin; bioanalyytikko eli laboratoriohoitaja, kätilö, terveydenhoitaja, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti ovat kaikki laillistettuja terveydenhuollon ammattinimikkeitä. Tai sitten sosionomi, joka on laillistettu sosiaalialan ammattinimike. Eli ne opiskelut ovat tietyllä tavalla aika säädeltyjä. On tiettyjä palikoita, mitä tehdään ja ne tehdään aika järjestyksessä. Eli sellaista itsemääräämistä siinä opintojen järjestyksessä ei ihan kauheasti ole. Aloitetaan niistä perusopinnoista ja sitten mennään syventäviin, vaikkapa siinä anatomiassa. Eli aloitetaan ensiksi perusanatomiasta ja sitten mennään vähän syvempään. Toisaalta sitten taas tämähän vahvistaa sitä ammatillisuutta aika paljon. Me voimme sitten asiakkaina olla ihan varmoja siitä, että meidän ammattiin valmistuneet osaavat ne asiat, mitä täytyy.

Mari [00:10:32]: Ja se on hyvä juttu. Todella toivon, että se on näin. Siellä tiedetään, että miten luut vaikka kädessä järjestyy, ennen kuin niitä lähdetään operoimaan. Meillä liiketaloudessa sitten taas sitä valinnanvapautta on enemmän. Eli valitaan pääaine ja sen pääaineen sisälläkin pystyy valitsemaan valinnaisia kokonaisuuksia. Hakijan kannattaa todella huolellisesti tutustua siihen tutkintoon ja eri ammattikorkeakoulujen tarjontaan, sillä ne painotukset ovat hiukan erilaisia. Voi olla, että meillä ei ole tarjolla sellaista suuntautumista, mikä saattaisi kiinnostaa mutta jossain naapurikaupungissa sellaista on tarjolla. Toivon, että jokainen harrastaisi vähän sellaista tutkimus- ja salapoliisityötä tässä hakuvaiheessa ja löytäisi sen oman mielenkiinnon kohteen.

Paula [00:11:20]: Vielä korostaisin juuri sitä, mitä tuossa aikaisemminkin jo puhuimme eli se, minkälaisiin työtehtäviin milläkin tutkinnolla sitten päättyy. Jotkut ovat hyvin selkeästi, kuten se aiemmin puhuttu kätilö, vaikka sairaalassa synnytysosastolla mutta voi toki työllistyä muihinkin paikkoihin. Samalla tavalla röntgenhoitajalla on tietty orientaatio mutta onhan meidän röntgenhoitajat myös muissakin tehtävissä kuin vain siellä sädehoidossa ja magneettikuvauksissa. Näistä asioita kannattaa kysyä etukäteen joko meidän opiskelijoilta tai opettajilta. On todella hyvä juttu kysyä etukäteen.

Mari [00:12:02]: Näinhän se on, että tämä on vain yksi tutkinto muiden joukussa. Nyt kun tämä elinikäinen oppiminen kulkee meillä kaikilla koko ajan: itseään täytyy kouluttaa ja kehittää siellä työelämässäkin. Suunta voi muuttua sitten matkan varrella. Sitä varten on sitten ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. Näistä alemmista ammattikorkeakoulututkinnoista pääsee yliopiston maisteriohjelmiin. On täydennyskoulutusta, työpaikan kouluttaa, itse voi itseään kehittää monella tavalla eli se oppiminen ei lopu koskaan.

Paula [00:12:36]: Tämä on todella hyvä huomio. Nykyisin kuitenkin ajatellaan, että ensimmäisestä tutkinnosta voi jatkaa. Mainitsit Mari, että voi jatkaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin. Koskeeko se vain Suomea vai minkälaisia mahdollisuuksia meidän ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen olisi hakeutua vaikkapa ulkomaille?

Mari [00:12:59]: Se on oikein mahdollista. Eli suomalainen ammattikorkeakoulututkinto on kovaa valuuttaa tuolla maailmalla. Eli ihan yhtä lailla voi lähteä sitten sitä master -tason tutkintoa tekemään ulkomaille. Kansainvälisyys on kaikissa ammattikorkeakoulututkinnoissa myös erittäin olennainen osa. Puhutaan niin sanotusta kotikansainvälistymisestä eli kaikilla opiskelijoilla on englannin kielistä oppimateriaalia. Voi olla, että ryhmässä on vaihto-opiskelijoita. Osa opinnoista saattaa olla englanniksi. Sen lisäksi on lyhyempiä projektiluontoisia vaihtomahdollisuuksia ja pidempiä koko lukukauden tai lukuvuoden mittaisia vaihto-opiskelumahdollisuuksia. Samoin sen työharjoittelun voi tehdä ulkomaille. Jos on hiukan päässyt opintojen aikana turvallisesti kurkistamaan siihen, että mitä se ulkomailla opiskelu, asuminen, eläminen ja työnteko on, niin siitä on todella helppo lähteä sitten jatkamaan vaikka sitä maisteritutkintoa tekemään ulkomailla. Minun opiskelijoilla on paljon hyviä kokemuksia ulkomailla tehdyistä jatko-opinnoista ja moni on sinne maailmalle sitten jäänyt. Eli voi ottaa vauhtia täältä kotimaasta. Samoin Suomessa tehtävä englannin kielinen tutkinto-ohjelma on oikein hyvä vaihtoehto. Siinä se kielitaito ja kansainvälinen opiskeluryhmä tuo oman twistin siihen opiskeluun jo sitten tässä ensimmäisessä tutkinnossa.

Paula [00:14:21]: Tähän voisi korostaa sitä, mitä ollaan jo moneen kertaan sanottu; eli kannattaa selvittää niiden tutkintojen rakenteet ja sisällöt. Joskus voi olla niin, että se englannin kielinen tutkinto on sisällöltään aika sama kuin se suomenkielinen. Sitten on hyvin erilaisia vaihtoehtoja, eli juuri se etukäteen selvittäminen on tässä tärkeää. Sen halusin Mari sinulta vielä kysyä, että kun nämä kaikki ammattikorkeakoulututkinnot ovat alempia korkeakoulututkintoja eli kandinaattitason, bachelor -tason tutkintoja, niin ne ovat kuitenkin eri pituisia? Mitä se tarkoittaa?

Mari [00:14:58]: Joo, ovat. Laajuudet vaihtelevat 210 opintopisteestä eli kolmesta ja puolesta vuodesta sinne neljään ja eikö niin, että jopa neljään ja puoleen vuoteen?

Paula [00:15:09]: Kyllä, kätilötutkinto on 270 opintopistettä eli se opiskelu kestää neljä ja puoli vuotta. Tämä on myös aika hyvä huomio sitten siinä hakuvaiheessa pohtia. Ymmärtää, että ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen opetussuunnitelman mukaan voi kestää hieman eri aikoja.

Mari [00:15:30]: Mitä jos on jo opiskellut aikaisemmin? On tehnyt vaikka siellä avoimessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opintoja tai on pitkä työelämäkokemus, voiko niitä hyödyntää?

Paula [00:15:41]: Kyllä eli kaikissa korkeakouluissa on käytössä niin sanottu AHOT, joka tarkoittaa aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Eli se tarkoittaa sitä, että jos opiskelijalla on jotakin sellaista osaamista, joka on meidän opintojaksojen sisältöjen ja vaatimusten mukaisia. Sitten voi neuvotella tutoropettajan tai opintojakson opettajan kanssa, saako siitä mahdollisesti jo osia etukäteen tällä hyväksiluku-menetelmällä. Se ei ole välttämättä automaatio, vaan ne katsotaan aina yksitellen läpi. Tästä pääsisin siihen, että meillä ammattikorkeakoulussa on myös aika hyvä tutoropettaja ja opinto-ohjaaja ja HOPS-ohjaaja eli henkilökohtaisen opetussuunnitelman ohjaaja-systeemi. Täällä meillä kyllä saa ohjausta ja tukea halutessaan. Eli pohditaan vaikka tätä aikaisemmin hankittua osaamista.

Mari [00:16:41]: Se on yksi meidän vahvuus ja näkyy meidän valmistuneiden opiskelijoiden kyselyissä. Valmistuneet ovat sitä mieltä, että meillä opetus ja ohjaus on korkeatasoista ja toimii. Nimenomaan puhutaan siitä henkilökohtaisesta opintosuunnitelma eli jokaisen kohdalla se muokkautuu hieman eri näköiseksi. Sitä voi muokata sillä aikaisemmin hankitulla kokemuksella, vaihto-opintojaksolla ja niillä valinnoilla, mikä se opinnäytetyön aihe on, eli sehän jo suuntaa kohti jotakin. Yksi ei tarvitse jäädä. Apua, ohjausta ja tukea saa. Erityisopettajalta, opinto-ohjaajalta, tutoropettajalta, tutoreilta eli vertaisopiskelijoilta ja muilta. Eli yhteisöllisyys on minusta se ammattikorkeakoulun suola.

Paula [00:17:28]: Kyllä todellakin. Mainitsit, että tehdään opinnäytetyötä? Haluaisitko pari sanaa mainita siitä? Mikä se opinnäytetyö on?

Mari [00:17:38]: Opinnäytetyö tehdään siellä opintojen loppuvaiheessa monesti työelämälähtöisesti. Otetaan jokin tutkimusongelma, joka muotoillaa, rajataan ja tiivistetään. Sen jälkeen lähdetään etsimään siihen tutkimusongelmaan vastaus. Se on päättötyö, siinä tiivistetään se tutkimusosaaminen, menetelmät, se metodologia eli se tapa, jolla sitä asiaa on tutkittu. Onko se ollut joku kysely, haastattelu tai onko se toiminnallinen työ niin, että tehdään vaikka jokin opas tai seurataan päiväkirjamaisesti jotain prosessia tai projektia. Tarkoitus on tiivistää se osaaminen siinä opintojen loppuvaiheessa. Mikään mörkö se ei ole; se tehdään osissa, sitä tehdään yhdessä, on ohjaajan ja opiskelukavereiden tuki siinä. Se on kirjallinen lopputyö.

Paula [00:18:37]: Kyllä mutta aina alakohtainen. Eli ne voivat olla hyvin erilaisia. Haluaisin Mari kysyä vielä siitä, että kun aikaisemmin tuossa mainitsit, että pitäisi löytää sitä omaa intohimoa ja kuunnella itseä. Mitä sinä sillä oikeastaan tarkoitit?

Mari [00:18:54]: Että jaksaa jotakin asiaa opiskella kolme ja puoli tai neljä ja puoli vuotta, niin täytyy olla se jokin kipinä tai kiinnostus, joka kumpuaa sinusta itsestäsi ja sieltä sisältä. Halu oppia sitä asiaa. Niin kuin sanoin, sitä ei tarvitse naulata heti alussa, vaan kun on avoin niille mahdollisuuksille, mitä eteen tuleen. Tarttuu niihin projekteihin, lähtee vaikka opiskelijakunnan toimintaa, tutoriksi, vapaaehtoiseksi tai tarttuu siihen ulkomailla suoritettavaan projektiin tai muuta. Silloin pystyy menemään kohti niitä itselle tärkeitä asioita. Puhutaan arvoista, eli siitä, mikä minulle on elämässä sellainen asia, mistä en ole valmis neuvottelemaan. Haluanko tehdä sellaista työtä, jossa autan ihmisiä tai haluanko tehdä työtä jonkin organisaation kehittämiseksi? Haluanko olla insinööri ja sitä kautta rakentaa parempia taloja? Eli mikä on se, mille sydän ja mieli sykkii. Siitä mielestäni täytyy lähteä liikkeelle.

Paula [00:20:02]: Kyllä. Näin opinto-ohjaajana sanoisin, että sitten kun hakija täyttää sitä hakulomaketta, niin siinä kohdassa kannattaa olla jo aika varma, että laittaa ne hakukohteet, jotka on itselle sopivia. Siinä mielessä juuri, että ne olisivat sellaista alaa ja sellaisia sisältöjä, joihin on valmis menemään. Nyt tietysti voi olla sellainen mahdollisuus, että vähän vahingossa pääsee opiskelemaan alaa, mikä ei sitten vastaakaan juuri sitä omaa käsitystä alasta tai omia arvoja.

Mari [00:20:37]: Mitkä ovat ne tavat, millä pääsee ammattikorkeakouluun opiskelemaan?

Paula [00:20:40]: Ammattikorkeakouluun otetaan opiskelijoita sekä todistusvalinnalla että AMK-valintakokeella. Todistusvalinnassa otetaan huomioon ammatillisen perustutkinnon todistus, jos se on vuoden 2015 jälkeen myönnetty ja sitten ylioppilastodistus vähän pidemmältä ajalta. Hakijan ei tarvitse itse määritellä siinä, että mitä kautta valitaan, vaan hän laittaa hakulomakkeelle ne aikaisemmat opiskelu- ja koulutustietonsa. Sitten se opintopolun järjestelmä sen mahdollisen pisteen laskee. Voi olla, että jo tämän todistusvalinnan kautta sitten saakin sen opiskelupaikan. Mikäli sitä kautta se opiskelupaikka ei vielä tule, niin sitten hakija menee sinne AMK-valintakokeeseen.

Mari [00:21:34]: Miten siihen valintakokeeseen voi sitten valmistautua? Olen ymmärtänyt, että siinä yleisessä osiossa mitataan loogista päättelykykyä ja yleisiä opiskeluvalmiuksia? Ja sitten on alakohtaisia tehtäviä. Mitä hakija voi tehdä, että kokeessa hyvin menestyy?

Paula [00:21:48]: Nykyisin ei tarvitse oikeastaan opiskella oikeastaan etukäteen yhtään mitään. Ei ole mitään ennakkoon luettavaa materiaalia. On tosiaan tällaisia erilaisia yleisempiä osioita, joista voisi ottaa esimerkiksi englannin kielen ja sen oppilaitoksen kielen eli suomen ja ruotsin osion, matemaattisen taidon osion ja niin edespäin. Kannattaa tutustua sivustoon ammattikorkeakouluun.fi. Siellä kerrotaan AMK-valintakokeen eri osista. Sitten kukin hakija voi pohtia, että onko jokin osa-alue näistä sellainen, missä tarvitsee ehkä enemmän harjoittelua. Vastaisin tuohon kysymykseesi niin, että jokainen vähän arvioi sitä, että missä osa-alueella tarvitsee itse harjoitusta. Aina on hyvä idea lukea jotakin alaan liittyviä tieteellisiä artikkeleita tai vähän enemmän tieteellisempiä juttuja. Ei niiden nyt tarvitse vielä mitään erityisiä tutkimuksia olla mutta alaan liittyvää materiaalia kannattaa kyllä lukea. Vaikka siinä kokeessa ei varsinaisesti ole minkään yhden alan juttuja mutta saisi vähän sellaista esikuvaa siitä, millaisia artikkeleita täällä meillä luetaan.

Mari [00:23:08]: Juuri näin. Ennen sitä koetta minusta on kaikista tärkeintä nukkua ja syödä hyvin ja lähteä virkistäytyneenä hyvällä tsempillä siihen kokeeseen. Niin, että on raikkaana ja reippaana valmiina tähän koitokseen.

Paula [00:23:24]: Kyllä juuri näin. Ehkä vielä muistuttaisin siitä, että se AMK-valintakoe tehdään tietokoneella ja jokaisella hakijalla pitää olla oma tietokone. Nämä kaikki tiedot löytyvät sieltä ammattikorkeakouluun.fi -sivustolta. Suosittelen lämpimästi.

Mari [00:23:40]: Tämä oli todella hyvä keskustelu ja mielenkiintoista oli kuulla sinun ajatuksiasi siitä, että minkälaista ammattikorkeakouluopiskelu on ja minkä tyyppiselle hakijalle tämä sopii.

Paula [00:23:50]: Todellakin Mari on todella kiva jutella ammattikorkeakoulusta. Me olemme vähän sellaisia ammattikorkeakoulun puolesta puhujia. Toivotan todella lämpimästi kaikki hakemaan ammattikorkeakouluihin ja erityisesti meille Metropoliaan. Täältä löytyy monia eri aloja ja niiden pohjalta voi sitten rakentaa sitä omaa urapolkua ja sitä koulutuselämää eteenpäin. Se on alku tälle jatkuvalle oppimiselle.

Mari [00:24:19]: Näin se on, kiitos Paula.

Paula [00:24:20]: Kiitos Mari.

www.metropolia.fi