Taide työssä – kun yritys ja luovuus tapasivat toisensa 2: Taide yrittäjän apuna

[rauhallista kitaramusiikkia]

Raili: Tässä podcastissa puhutaan siitä, miten pienten ja keskisuurten yritysten koronan jälkeistä palautumiskykyä vahvistettiin yritysvalmennusten avulla. Minä olen Raili Honkanen-Korhonen. Tässä jaksossa ovat mukana AsuntoSataman kiinteistövälittäjä ja operatiivinen johtaja Erkki Murto-Koivisto ja yritysvalmentajat Päivi Rahmel ja Jori Linnamäki. Kertokaa te Päivi ja Jori, että millaisia yritysvalmennuksia te teitte?

Päivi: Mulla oli neljä aktiivista yritystä, joiden toiminnan tukemiseksihan me sinne menimme. Ja kun se korona todellakin vaikutti sen sosiaalisen pääoman, niin kuin me tässä sitä on kutsuttu, jotenkin vakauteen tai elävyyteen. Niin haluttiin tulla mukaan siihen, että markeerataan tätä, että nyt saa olla taas yhdessä. Ja että mitä se tarkoittaa, kun pitkän tauon jälkeen tullaan yhteen. Toki sitten tässä mulle sattui sellaisia yrityksiä, jotka oli pystyneet jatkamaan toimintaansa ihmeellisen normaalisti tänä kauheana aikana.

Raili: Minkälaisia ne valmennukset olivat? Mitä siellä yrityksissä tehtiin? Mitä te teitte?

Päivi: No mun yrityksissä kaikissa oli pohjana sellainen kysely, joka tehtiin etukäteen. Ja sitten siinä esille nousseitten aiheitten kautta keskusteltiin, toiminnallistettiin asioita. Ja sitten tehtiin semmoisia taiteellisia, taiteilijan kanssa yhteistyössä jotakin, mitä yritykset olivat toivoneet. Yksi halusi tehdä lasinpuhallusta, toinen halusi tehdä yritysvideota. Yksi halusi saada nettisivuille uudet kuvat. Ja toiset halusivat vaan jotain sellaista hauskaa, ihanaa yhdessä tekemistä.

Jori: Mulla oli aika…

Raili: Mitä sun valmennuksissa tehtiin?

Jori: …aika erilaista. Koska ehkä se liittyy siihen, että mun kaikki yritykset olivat sosiaalialan yrityksiä. Ja sitten siellä tämä korona tietenkin oli vaikuttanut sillä tavalla, että nämä jotkut säädökset, mitä tuli ylhäältäpäin, niin vaikutti aika paljon siihen, että kuinka työntekijät pystyivät olemaan töissä. Lähes aina se tilaus oli sitä, että jotain tätä raskasta arkea helpottavaa. Meillä oli yksi vuorovaikutusvalmennus, mutta vähän kevyemmällä otteella. Ja sitten yhdelle yritykselle tuli semmoinen valmennus, missä me taideterapeutin kanssa tehtiin sillein, että ne sai enemmän yksilötyöskentelyä, jokainen osallistuja voimia omaan jaksamiseen. Ja sitten yksi oli, tämmöistä vähän erityistä kuvataidetta tehtiin tuolla yhden yrityksen kanssa, jossa ne pääsivät muun muassa maaleja sekoittamaan ja kaatamaan kuvien päälle ja liekittämään, tämmöistä pouring-tekniikkaa, jota Pirre Toikkanen on tuonut vahvasti nyt esille. Täällä Suomessa hirveästi ei taida olla muita tekijöitä, jonkun verran. Mutta hirveän kiehtovia kuvia. Ja sitten yhdessä valmennuksessa me sitten opettelimme, se prosessivalmennus oli kiva, me opettelimme valokuvaamaan. Ja sitten samaan aikaan me käytimme sitä valokuvaamista rentoutumisen keinona. Että me ei otettu kuvia toisistamme, vaan se valokuvaaja, jonka kanssa mä tein töitä, opetti aika paljon valokuvaamisesta. Tosi jotenkin, jos mä mietin sitä, että mitä itse sai valmentajana irti, ja kun itse on myös taiteilija, mutta teatterialan taiteilija, niin sitten se työskentely muiden alojen taiteilijoiden kanssa, niin kyllä siinä osasi arvostaa ja oppia asioita, mitä ei aikaisemmin yhtään ollut edes miettinyt tai ei ollut edes mahtunut omaan maailmaan. Muun muassa tämä valokuvaajan kanssa työskentely on nyt vaikuttanut ihan hirveästi siihen, miten mä arjessa otan valokuvia.

Raili: Eli teillä oli siis toisin sanoen siellä mukana taiteilija jokaisessa.

Jori: Joo, jokaisessa valmennuksessa oli joku taiteilija työparina. Mulla oli sillein, että mulla oli vähän vissiin eri konseptit kuin Päivillä, että mulla oli taiteilija siinä mukana koko ajan valmentamassa. Ja siinä mulla sattui semmoiset taiteilijat, joilla oli tosi paljon kokemusta myös tämmöisestä organisaatiotoiminnasta ja työyhteisön kanssa työskentelystä. Niin sitten se ei ollut pelkästään niin, että mä olisin valmentaja ja he olisivat taiteilijoita, vaan he myös tavallaan valmensivat, mutta sen taiteen kautta.

Raili: Joo.

Päivi: Se on hauskasti sitten erilainen. Mulla oli selkeästi, se taiteilija toi sen oman taiteensa näkökulmaksi tai sellaiseksi väliintuloksi siihen, jonka kautta sitten taas se mun valmennus pystyi mun mielestä etenemään hyvin ja tuottamaan sitten lisäarvoa sille yritykselle.

Raili: No mistä nämä taiteilijat sitten ilmestyivät teidän prosesseihinne?

Päivi: No tässä hankkeessahan tehtiin semmoinen rekrytointi-ilmoitus, että erilaiset taiteilijat sai hakea tähän. Mutta sitten just esimerkiksi Erkin firma halusi 10-vuotishistoriaansa tai -elämäänsä juhlia sillä, että yhdessä kerrottaisiin niitä tarinoita, mitä siihen matkaan on liittynyt. Ja että sitten niistä tehtäisiin video. Se yhdessä tekeminen oli sitä, mikä oli mukavaa. Ja sitten tietenkin, että heille jäi sitten siitä vielä sellainen, mitä voi käyttää ja minkä kautta muistellakin tätä vaihetta sitten.

Jori: Jos rahoittaja on kuulolla, niin siis kaikkien kriteerien mukaan kilpailutettiin [naurahduksia] taiteilijat. Mutta meillä oli siis yli kolmekymmentä taiteilijaa, jotka hakivat tähän. Ja tosi monelta eri alalta. Se oli kiinnostavaa lukea niitä hakemuksia. Mutta jokaisen yrityksen kanssa tosiaan keskusteltiin, että meillä on tältä ja tältä alalta, että mitä kuvitelmaa teillä olisi, että minkälainen taiteilu voisi tukea teitä tai palvella teitä. Ja itse tulin välillä jopa yllätetyksi siitä valinnasta. Esimerkiksi mä luulen, että meillä teatterialan ammattilaisilla, meillä on aika usein semmoinen kuvitelma, että jos me mainitsemme, että me olemme teatteritaustaisia, niin sitten heti ihmiset menee vähän lukkoon ja pitääkö tässä nyt jotain esiintyä ja mitä tässä on. Mutta sitten, kun mulla oli yhdessä yrityksessä valinta kuvataiteilijan, jonka kanssa olisi maalailtu ihanasti ja olisi saanut rauhassa olla, ja teatteritaiteilijan kanssa, joka tarjoa vuorovaikutuskoulutusta ja improa, niin he valitsivat sen teatteritaiteilijan. Mä huomasin itsekin jääväni kiinni omista ennakkoluuloista omaa ammattikuntaani kohtaan, että ei ne meitä kelpuuta kuitenkaan. Ja sitten sain yhden valmennuksen tehdä kollegan kanssa, joka on pitkältä ajalta tuttu, vaikka en itse sitä valintaa tehnyt.

Raili: Päivi, sanot jotakin?

Päivi: Niin, että musta olisi niin kiva kuulla Erkin ääni tähän kaikkeen.

Raili: Kyllä. No mä olenkin heti seuraavaksi kysymässä, että no Erkki, sä lähdit mukaan tähän prosessiin. Ensinnäkin, että miksi lähdit?

Erkki: No mä olen sillain, että mä olen nyt kuusikymppinen äijä ja mä olen aina positiivinen kaikelle. Mä olen valmis ottamaan vastaan uutta ja työllistämään aivan valtavasti nuoria. Ja ammennetaan niiltä tällaista elämänuskoa ja elämäniloa. Ja mä olen Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja siellä on sellainen sananlasku, että ”ei mitään niin huonoa ettei hyvääkin”. Ja koronasta oli meille tosi paljon hyvääkin. Meillä oli ennen, aluksi ELY-keskus ja Euroopan aluekehitysrahasto rahoittamassa yhtä toista projektia, ihan merkittävää, josta tulee ihan jättijuttu tulevaisuuden Suomen asuntomarkkinoille. Ja sitten sokerina pohjalla, yhtenä kauniina keväisenä päivänä meille liiteli toppatakki päällä siitä naapurikorttelista Päivi ja kysyi, että onko täällä pomo paikalla [naurahduksia]. Mä olin siellä toppahousut jalassa perimmäisessä nurkassa ja mä huusin sieltä, etten mä osta mitään. No ”en mä ole nyt myymässä, että nyt olisi hyvää tarjolla ja ilmaiseksi”. Ja mä sanoin, että kun mulla on vähän sitä Vilénin vikaa, niin mua kiinnostaa. Ja tämä oli meille, me olimme kuitenkin vähän sen koronaan jälkeen sillain vereslihalla, meidän porukka. Mehän olimme selvitty siitä tosi hyvin ja koko välitysala selvisi siitä hyvin. Mutta välitysala on sellainen, että siellä kun ihmiset tekee provikalla töitä, niin siellä on koko ajan tällaisia jännitteitä, kilpaillaan niistä asiakkaista. Ja sitten, kun tulee uusia ihmisiä, kun kaikilla on se provisiopalkka, niin ei jakseta sillä lailla opettaa ja ohjata kollegoja, vanhemmat välittäjät. Ja tämä oli meille siinä mielessä hieno projekti, että tämä yhdisti meidän porukkaamme. Opittiin tuntemaan muutenkin niitä kollegoja kuin vain sen työn kautta, että tämä puhdisti meidän firman ilmapiiriä ja hitsasi meitä yhteen työntekijöinä.

Raili: Joo. No minkälainen valmennus teille sitten räätälöitiin?

Erkki: Mullahan on itsellä toimittajatausta. Ja mä olen käyttänyt aikaisemminkin, mä rakastan työskennellä esimerkiksi näyttelijöitten kanssa. Mä olen järjestänyt maailman parhaimpia valmennuksia sillä, että mä olen laittanut raakana meidän välittäjiämme jonkun ammattinäyttelijän eteen ja ne ei yhtään tiedä, että minkälainen asiakas siellä on. Siellä voi olla alkoholisoitunut nainen Kalliosta tai erittäin pilkuntarkka diplomi-insinööri. Ja sitten porukat katsovat ympärillä, että kuinka se välittäjä selviää siitä toimeksiantokäynnistä. Ja sitten sen jälkeen, kun se loppuu, niin arvioidaan sitä suoritusta ja mietitään, että kuinka joka ikinen olisi tehnyt eri lailla. Ja nämä on ollut, mä olen itse 20 vuotta tehnyt välitystöitä, niin nämä ovat ylivoimaisesti parhaita koulutuksia. Mutta nyt kun me täytämme 10 vuotta, niin Päivin kanssa sitten päätettiin, että tehdään tällainen video, 10-vuotisvideo AsuntoSatamasta. Ja siihen saatiin sitten todella hyvä porukka tuolta Tampereelta. Ja ekana tavattiin ja joka ikinen kertoi tarinoita. Ja Päivi imi niistä parhaat palat. Sitten istuttiin alas ja tehtiin, onko se nyt kuusitoistaminuuttinen video, joka on nyt sitten pätkitty, että siellä on kuusi minuutin pätkää ja neljä minuutin pätkää. Ja nyt meillä vielä tulee sellainen tosi lämmin neljäkymmentäviisisekuntinen mainos, joka pyörii tuolla elokuvateatterissa nyt sitten syksyn aikana. Että me saatiin paljon, mutta me oltiin kyllä sitten valmiit, kun me nähtiin, että kuinka hieno siitä tuli, niin investoimaan itse sitten lisää vielä siihen, että tehtiin näitä pienempiä versioita. Ja nyt tietysti sitten hyödynnetään omassa markkinoinnissa tämä. Mutta ennen kaikkea se, että tämä projekti on opettanut meitä tuntemaan toisiamme paremmin siellä ja yhteistyö on parantunut tämän Eloisa-projektin myötä.

Raili: Niin. Eli te kerroitte tarinoita toisillenne ja sitä kautta tutustuitte lisää. Ja sitä kautta se yhteistyö siellä vahvistui.

Erkki: Kyllä. Porukat kertoivat siitä matkan varrelta, että mitä on tässä välitystyössä tapahtunut, että mitä ne on kokenut. Kokemuksia, niitä sitten hitsattiin.

Päivi: Ja niin kuin Erkki sanoi, että kun toi ala on tuommoinen, että siinä on aika suuri vaihtuvuus sen haastavuuden takia, niin tuommoinen tarinoiden kerronta on myös ihastuttava tapa ottaa uusia mukaan, että saavat kuulla koko historiaa tällaisten erilaisten tapahtumien kautta, jotka on jäänyt ihmisille mieleen sitten. Ja yhtä lailla sitten se, joka on ollut alusta saakka, voi kertoa tai se, joka on just tullut, että mitä on kohdannut.

Raili: Aivan. Sulla oli varmaan tietysti jotain odotuksia siinä, no täyttyikö ne? Tavallaan tuli jo tuossa esiinkin, että täyttyi, mutta saitko jotain enemmän kuin mitä odotit? Tai vähemmän?

Erkki: Mähän olen aika kriittinen sillain, että kun mä olen toimittaja.

Raili: Niin.

Erkki: Ja olen kuitenkin taiteilija myös pikkuisen siinä mielessä itse. Niin kyllä mun mielestä se laatu, me olimme ihan hirveän pimeässä kopissa, tehtiin ne videot siinä ravintola Solvikissa. Mä ajattelin, että tästä ei voi tulla mitään. Ja sitten mä olin äimänkäkenä, kun mä rupesin katsomaan sitä videota, Päivi oli aivan loistava. Hurmasi kaikki. Ja se, että hän sai sen saman lämmön niissä haastatteluissa, minkä mä olen aina pyrkinyt työnantajana. Sen takia me palkitaan paljon niitä kesäduunareita, että me haluamme juurtua sinne alueelle ja olla osa sitä yhteisöä. Kun välittäjät yleensä, kun niillä on provisiopohjainen palkka niin kuin esimerkiksi autokauppiailla, niillä on hirvittävän huono maine. Ja siellä asiakaskokemus muodostuu huonoksi, kun niillä ei ole mitään kiinteitä palkkoja, että se kilpailu ja tällainen on niin kovaa. Niin mä olen aina pyrkinyt uimaan vastavirtaan, että meillä olisi tällainen lempeämpi ote niihin asioihin. Niin Päivi sai puserrettua siitä porukasta, niillä kysymyksillä ja kertomuksilla, kaikki parhaat asiat esiin. Ja sitten kyllä ne tamperelaiset, tämä Mertavision, joka oli meillä kuvaamassa, niin nehän tekivät aivan järkyttävän hienoa työtä. Se oli todella upea suoritus. Se lopputulos yllätti mut, ja se yllätti meidän koko porukan.

Raili: Joo. No nyt, kun sä katsot sitä ja olet tosi tyytyväinen, niin ajatteletko sä, että tämä sama olisi voinut tapahtua jollakin muulla prosessilla, jotenkin muuten?

Erkki: Ei. Mulla ei olisi ikinä ollut, kun nyt sitten vielä tuon koronan jälkeen tuli, tämä maailma on muuttunut tällaiseksi, niin Päivi oli oikein hyvä henkilö potkimaan mua persuksille, että nyt tämä tehdään. Se oli hieno asia, että tuli tällainen ulkopuolinen sparraaja. Ja sen oli aina niin lyhyt käydä sitten vielä, kun se näki aina, että mä en voinut edes paeta häntä minnekään [naurahduksia], koska hän näki aina siitä näyteikkunasta, että nyt se on tuolla, että mennäänpä nyt sinne patistelemaan, että koska istutaan alas seuraavan kerran ja pitäisi tätä ja tätä tehdä.

Raili: Niin.

Erkki: Ja mä olen kyllä tosi onnellinen siitä. Ja mä otin sitten jopa mun lapsenlapset sinne mainosfilmeihin mukaan. Ja me on sitten tehty jo nyt lisätilauskin sinne Tampereelle, että tehtiin toisenlaista videota sitten ulkona ja muuta. Että tietysti mun käsittääkseni tässä oli joku tarkoitus myös saada taiteilijoille työtä.

Raili: Just.

Erkki: Ja meidän osaltamme se ainakin on toteutunut. Ja tullaan varmasti jatkamaan yhteistyötä. Ainahan me on tykätty taiteilijoiden kanssa tehdä töitä, ja siitä on ollut meille hirveästi hyötyä.

Raili: Joo.

Päivi: Tuo on ihana kuulla, että sä sanot noin, koska kaikki ei välttämättä ollenkaan ymmärrä, että se voisi rikastaa sitä heidän liiketoimintaansa tai yhteisöllisyyttänsä. Ja tuo, mitä sä sanot laadusta, niin sehän liittyy taiteilijoiden työhön, että he tekevät korkealla laadulla. Ja korkealla työmoraalilla pitää tehdä hieno, hyvä, että voi olla itse ylpeä siitä, mitä on tehnyt.

Erkki: Joo, siinä on meidänkin porukallamme oppimista. Että meilläkin tuli se Mertavision, niistä mä en ollut iknä kuullut mitään. Niin kyllähän nekin oli tiukan seulan läpäissyt, että ehdottoman hyvää työtä. Ja me olisi varmasti tehty, jos en mä olisi aikaisemmin tehnyt, niin sen näyttelijän kanssa se koulutus. Mutta me olimme tuon Havas…

Päivi: Sari Havas.

Erkki: Sari Havaksen kanssa tehty se. Ja siitähän varmasti tulee nyt sellainen perinteinen tapa kouluttaa yleensä koko välitysalaa. Mä olen niin paljon näitä kalvosulkeisia elämäni aikana nähnyt. Se on ensimmäinen kerta, että sä pystyt jotakin välittäjälle oikeasti opettamaan, että sä livenä menet sinne lavalle. Ja nousette, siellä voi olla sellainen ilkeä asiakas, joka repii sut riekaleiksi siellä koko yleisön edessä. Siinä vaan pitää olla sitten tarkkana, että ketä sinne laittaa, ettei niille jää henkisiä traumoja siitä loppuelämäksi.

Raili: Joo. Mutta kuulostaa siis siltä, että sinä ja sun yritys on valmis käyttämään taiteilijoita näitten erinäisten tilanteiden apuna ja ratkaisemisessa?

Erkki: Me käytetään joka vuosi niitä. Me emme olleet helppo nakki Päiville, me olimme varma nakki [naurahduksia]. Se oli todella meidän onni, että hän oli sen verran laiska, että kun hän asuu siinä sadan metrin päässä, tai tomera. Ehkä hän joku aamu päätti, että nyt hän aloittaa tämän Eloisa-projektin ja katsoi siitä, että aha tuolla on toi AsuntoSatama, että menenpä sinne. Ja se oli meille onnenpotku.

Raili: Joo. Ja se näkyy siellä sun yrityksessä. Osaatko sä sanoa, että millä tavalla se näkyi siellä sun yrityksen työntekijöitten jaksamisessa tai toiminnassa?

Päivi: No kaikkihan oli, kun mä tulin sinne ja Erkki innostui, niin ooh mitä nyt, Erkki keksii taas jotain uutta, mitä se tällä kertaa keksii.

Erkki: Meillähän tällä hetkellä esimerkiksi pyörii (Siltasaaren) [epäselvää] neljäminuuttinen pätkä meidän näyteikkunassamme koko ajan aamusta iltaan 24 tuntia vuorokaudessa. Ja me on tekstitetty se sillain, että kun sä tulet näyteikkunalta katsomaan niitä kohteita, niin siellä menee se nauha, lyhennetty versio siitä, missä meidän ihmiset pääsee esittelemään itsensä ja kertomaan sitä jotakin hauskaa juttua. Se ei ole tällaista perinteisestä mainontaa, että minä olen maailman paras välittäjä, että kannattaa ottaa minuun [yhteyttä], vaan kertoa jotakin juttuja siellä.

Jori: Välittäjät, jotka välittää.

Päivi: Niin.

Erkki: Niin.

Raili: Niin.

Päivi: Siinä on uusi slogan.

Erkki: Meillä on ”Koti valitaan tunteella, välittäjä järjellä”.

Raili: Aha, niin just.

Erkki: Sen mä olen joskus 10 vuotta sitten.

Raili: Joo. Haluisitko sä Jori vielä kertoa jotain näistä sun taiteilijoitten kanssa tekemistä prosesseista ja miten ne onnistuivat? Vaikuttiko siltä, että siellä nämä prosessit vastasivat odotuksia?

Jori: No, ne varmaan vastasivat niiden yritysten odotuksia. Mutta tosiaan sosiaalialalla, sotealalla toi korona oli aiheuttanut muun muassa yhdessä paikassa semmoisia toimenpiteitä, että työntekijät ei esimerkiksi saanut syödä lounasta yhdessä, että kaikkien piti syödä erikseen, pitää se sosiaalinen etäisyys. Ja siellä koko ajan jengiä kuolee sairauksiin ja muuta. Ja sitten se työ on raskasta ja sitten sä et voi kollegan kanssa edes jakaa. Niin siinä kohtaa, kun sinne meni, niin siellä oli työntekijöiden vaihtuvuus tosi suurta, ja siellä oli vähän semmoista outoa ilmapiiriä, jännitteitä, havaittavissa. Niin sitten musta tuntui, että sinne me annoimme enemmän tekohengitystä, vähän niin kuin laastari hetkeksi. Mutta jotenkin, jos ne rakenteet ovat tuommoiset, että ei edes mahdollisesta sitä, että jengi pystyy kohtaamaan. Ja sitten ei tämä kuitenkaan ollut semmoinen prosessikonsultointi, missä olisi johdon kanssa tehty pitkään työtä ja tarkistettu niitä tarpeita. Vaan sieltä tuli semmoinen, että joo, että nämä kaipaisivat varmaan vähän hyvinvointihetkiä. Niin musta tuntuu, että ne sai vähän ennen kesälomaa hengittää hetken helpommin. Mutta vaikea ajatella, että se olisi siellä mitään pysyvää muutosta tuottanut. Ehkä semmoisen herätyksen, että hei, me tarvitsisimme jotain muutosta. Toivottavasti. Ja mä lähetin raportit siitä myös. Mutta sitten taas toisaalla, esimerkiksi tämä, missä meillä oli tämä kolmen kerran prosessi, ja tämä valokuvaaja oli mukana ja nämä oppivat valokuvaamaan, mä olen aika varma, että ne pitää tällä hetkellä myös valokuvatyöpajoja asiakkaittensa kanssa. Ja sitten mä tiedän, että kun me jonkun verran käytiin, siellä mä pystyin hyödyntämään vähän enemmän tätä mun työnohjaajakonsultin osaamista, että siellä me pystyimme vähän katsomaan näitä työn kysymyksiä ja rakenteita myös. Ja tiesin, että niillä jatkuu syksyllä työnohjaus. Eli mulla oli semmoinen olo, että okei, jos täällä jotain aukeaa, niin ei se ole niin vaarallista, koska he pääsevät sitä sitten syksyllä vielä jatkamaan jonkun toisen ammattilaisen käsissä. Mutta sehän tässä oli näille valmennuksille kuitenkin, että vaikka olisi vaan kolme kertaa, niin tämähän kuulostaa ihan unelmalta, mitä Erkki tässä kertoi, että millaista se on tuottanut. Ja se varmaan vaatii yrityksen, joka on jo lähtökohtaisesti valmis lähtemään tutkimaan itseään ja ottamaan sitä peiliä vastaan. Mutta jos yrityksessä on vähän tulehtuneempi ja vaikeampi tilanne, niin kolme kolmen tunnin käyntiä, niin siinä ei vielä avata ja suljeta semmoista prosessia, että yhteisö sen jälkeen voi hyvin. Mutta siinä voi saada inspiraatiota ja hyviä hetkiä ja uusia ajatuksia. Ja mä toivon, että ne on ollut semmoisia herätteleviä. Ja sitten, että juuri yrityksen johdot, jolle mä olen sitten laittanut ne raportit, että ne ottavat ne vakavissaan. Koska kyllä mä siellä sain kuulla ja nähdä semmoisia asioita, mitkä mä ajattelen, että olisi hyvä, että johto pystyisi tekemään semmoisia toimenpiteitä, mitkä tukisivat sitä yhteisöllisyyttä.

Päivi: Ja mä haluaisin tähän vielä liittää sen mainion esimerkin tuosta Erkin toiminnasta. Eli kun me keskustelimme niistä asioista sen kyselyn pohjalla ja sitten ihmiset sieltä ottivat jotain epäkohtia esille. Ja just sillä kerralla sitten Erkki oli ensin tekemässä kaupat jossain, tuli vähän myöhässä. Ja sitten kun se on perheyritys, niin hänen tyttärensä huusi sitten Erkin saapuessa, että ”me ollaan täällä haukuttu sua” [naurahtaa]. Mä olin vähän, että auts. Ja sitten Erkki ”mahtavaa, hyvä, no nythän te olette saanut sitten puhuttua asioista, että päästään hyvin eteenpäin”. Niin se oli ihan fantastinen lähestymistapa siihen, että se muutti sen, joka olisi voinut olla erittäin ikävä tunne, niin se muutti sen siihen, että ihan mahtavaa, nyt me on saatu puhua näistä, no nyt mennään eteenpäin. Ettei tarvitse juuttua siihen. Ja toinen tällainen mainio johtajan toimenpide oli se, että kun nämä välittäjäthän on aika tarkkoja ajastaan, koska se on omaa aikaa tavallaan, että mä voisin olla myymässä, enkä täällä kuuntelemassa tai tekemässä mitään videoitakaan. Niin hän määrää, että se on satasen sakko kaikille, jotka ei tule tänne [naurahduksia]. Johtajan äänellä, räväkkää toimintaa.

Jori: Ja ihan mahtavaa, että pystyy noin tarttumaan. Jotenkin se, että kuinka paljon yritys tästä voi saada, mun mielestä se riippuu hirveästi siitä, että kuinka paljon ne ovat valmiita heittäytymään ja ottamaan sitä peiliä vastaan. Siellä jokaisessa yrityksessä on se paperilla oleva todellisuus, mutta on myös se varjotodellisuus, jossa on kaiken maailman tunteita, vuorovaikutussuhteita, jännitteitä. Ja jotkut tekevät sen valinnan, että hei keskitytään vaan tähän, mitä me voimme hallita ja suljetaan silmät jotenkin siltä, mitä me emme näe. Mutta sitten jos yritys uskaltaa mennä siihen ja keskustella, että hei meillä on tämmöinen, että mitäs me teemme tälle asialle. Aika harvoin on hirveä into nostaa kissaa pöydälle, mutta ei sitä kissaa voi katsoa ja käsitellä tai löytää tapa olla sen kanssa ennen kuin se on nostettu pöydälle.

Erkki: Kyllä mulle oli yksi suurimmista yllätyksistä tässä se, että kuinka hienosti Päivi sai kuorittua niistä ihmisistä, ne olivat kaikki valtavan hienoja esiintyjiä. Nyt kun mä katson sitä videota, niin mä en olisi ikinä uskonut, että ne pystyvät sellaiseen suoritukseen. Se on ihan järkyttävän hieno. Ja tosi yllättäviä, että mä ajattelin jostakin, että hän ei nyt varmasti saa sanaa suustansa, kun lyödään kamera eteen ja mikki suuhun. Niin hienoja tarinoita tuli. Ja nythän se on hyvä heille, kun se siinä Aurinkolahdessa pyörii ikkunassa aamusta iltaan, illasta aamuun. Niin ihmiset pääsevät vähän tutustumaan heihin jo etukäteen, että ne vaikka kutsuvat sitten johonkin arviointikäynnille tai kohtaa sen välittäjän jossain esittelyssä.

Päivi: Ja toivottavasti se näille välittäjillekin loi sitä esiintymisvarmuutta, että voi kertoa, voi jutustella. Voi jotenkin ottaa kontaktia monin eri tavoin. Kyllä se teatteriala mahdollistaa sitäkin.

Jori: Ja onhan tuo erityisesti sun taiteen ytimessä, tämä tarinateatterin kautta tuleva haastattelukyky. Se, että kun tarinateatteriesityksessä pyritään samaan tarinankertoja, nyt siinä kerrotaan tarinoita oikeasta elämästä, tarinankertoja samalla tavalla loistamaan kuin esiintyjät. Ja sehän on kuitenkin yksi Päivin taikavoimista, että miten hän pystyy saamaan ihmisissä heidän oman äänensä jotenkin kauniilla tavalla kuuluviin.

Raili: No minkälaisia taikavoimia se johtaja tarvitsee, että uskaltaa lähteä taiteilijoitten kanssa tekemään prosesseja?

Jori: No lompakkoon vähän taikavoimia [naurahduksia]. Se, mikä taidealaa kuitenkin vaivaa on se, että aika usein siellä on se ajatus, että kun tämä on nyt tätä intohimotyötä, niin eihän tästä tarvitse maksaa. Ja edelleen vuonna 2022 tulee välillä sitä, että saatte näkyvyyttä. Mikä varmaan on kiva, jos sä olet 15-vuotias teatteriharrastaja. Mutta siinä vaiheessa, kun sun pitää maksaa vuokra ja sä [naurahtaa] elät sillä sun taiteella, niin se näkyvyys tuntuu aika laihalta lohdulta. Eli ymmärtää sen, se on yksi taikavoima, että ymmärtää taiteen arvon ja taiteilijoiden tämän pedanttiuden. Taiteilija on hirveän tarkka työnsä jäljestä, koska taidetöitä tulee lähinnä maineen kautta. Joten sitten, jos sä teet jotain ihan shaibaa jossain, niin sitten siinä helposti käy niin, että töitä ei enää hirveästi tule. Se maine leviää.

Päivi: Tulee halu sanoa, niin kuin säkin sanot, että Petri Merta oli loistava. Niin, että sitten jos se olisi ryssinyt sen videon, niin [naurahtaa] ei olisi. Tai sitten, että älkää nyt ainakaan sitä ottako.

Erkki: Ja mä nyt varmasti olen aika kriittinen vielä asiakkaana. Ja mä itse, nyt mä en viitsi sanoa, että mitä mä maksoin esimerkiksi siitä, kun Havas oli meillä. Mutta mä olen itse niin monet kerrat nähnyt, kun on koulutuksia viisisataa euroa päivä. Ja firmoista pannaan sinne neljä, viisi ihmistä kuuntelemaan niitä mainitsemiani fläppisulkeisia. Niin mä olen ainakin pystynyt, mä koen, että mä saan moninkertaisella teholla, kun mä investoin siihen yhteen taiteilijaan ja otan sen meidän koko porukkaan käyttöön. Se tulee paljon edullisemmaksi ja tuotto on paljon parempi. Mun on pakko tästä nyt sanoa, että on pakko tehdä kovaa työtä. Mä en nyt tiedä, mitä mieltä itse kukin on Jari Sarasvuosta, mutta mä eilen aamulla olin viimeksi kaksi tuntia hänen liveluennollansa, tai Mojo-ryhmässä, tuolla heidän firmassaan. Ja hän sanoi, meitä oli kaksitoista siellä, että joka kerta hänellä on hirveä stressi siitä, kun hän kerran tekee huonon kaksituntisen, niin hän kun käyttää kirosanoja hirveästi, mä en viitsi sanoa, mutta että seuraavalla kertaa te lähdette pois. Se on ihan sama taiteilijalle, että sä teet yhden huonon setin [myötäilyjä], niin voi olla, että sä teet kymmenen hyvää, mutta sitten yksi floppi, niin se sieltä paisuu sitten…

Päivi: Joo.

Erkki: …ylöspäin. Ja mulla ei ole kyllä yhtäkään negatiivista kokemusta. Mä olen aika paljon käyttänyt. Mulla on ollut meidän pikkujouluissamme jotakin taikureita ja tällaista. Mulla on pelkästään positiivisia kokemuksia. Jos yrittäjät kuuntelee tätä, niin viidensadan, tonnin panostuksella saa tosi hienoja suorituksia. Suosittelen lämpimästi.

Jori: Puhuitko nyt 500-1000 vai 500 000 panostuksesta? [naurahduksia] Koska mä voisin tarjota itseäni taiteilijaksi teille.

Päivi: Vähän halvemmalla kuin 500 000. [naurahduksia]

Erkki: Joo.

Jori: Ensin mä voin tulla taiteilijaksi, sitten heti solmitaan kaupat sen jälkeen. [naurahtaa]

Erkki: Kyllä.

Raili: Joo. No olipa tosi mielenkiintoista kuulla. Mä vielä lypsän teistä, jos te haluatte vielä jotain kertoa tästä, mitä tulee mieleen, mitä en ole osannut kysyä?

Jori: No tuosta taikavoimista. Ehkä vielä yksi semmoinen taikavoima on se, mikä Erkillä tuntuu olevan, että se osaa tulkata vähän sitä, että mitä tämä taiteilija voisi antaa meidän alallemme. Eli kaikilla taiteilijoilla ei ole vielä kykyä sanoittaa, jos ne on hyvin vahvasti siihen omaan taiteenlajinsa fokusoituneita, eikä ole miettinyt, että miten sitä sovelletaan eri ympäristöissä. Niin sitten se, jos yritysjohdolla on visiota sen suhteen, että miten joku taiteen alue voisi auttaa ja pystyy yhdessä rakentamaan taiteilijoiden kanssa tämmöisiä. Silloin kun esimerkiksi, nyt me on oltu valmentajina tässä, ja tuettu siinä prosessissa. Mutta tietenkään se valmentaja plus taiteilija on vähän kalliimpi kombo kuin taiteilija. Että jos yritysjohdolla on kykyä ymmärtää, että mihin se voisi mennä.

Päivi: Mutta se voi olla vaikeaa, kun taiteilijoissa on aika iso haitari sen välillä, että miten vuorovaikutustaitoisia he ovat. Niin jos he eivät osaa liittyä sen yrityksen maailmaan, niin se on vähän iso haaste pyytää, että se tulisi kokonaan sieltä yrityksen puolelta. Mutta sitten ne taiteilijat, jotka suuntautuvat siihen, että he haluavat olla vuorovaikutuksessa sen oman taiteensa kanssa, niin siellä on varmasti hienoja reittejä löytää uusia työmahdollisuuksia. Ja luoda taiteellaan hyvinvointia, elämyksiä. Jättää jälkiä muuallakin kuin perinteisillä esiintymisareenoilla.

Erkki: Aika iso ongelma tässä on se, että ehkä mun ja AsuntoSataman pitäisi ruveta välittämään näitä taiteilijoita [naurahduksia]. Myymään teitä. Kysymyshän on siitä, että taiteilijat, niin kuin näyttelijät esimerkiksi, niin ei ne kehtaa myydä itseänsä. Ne eivät ymmärrä sitä omaa arvoansa. Ja esimerkiksi tämä tuote, niin mä voisin aivan ilomielin myydä, mä uskon, että mä pystyisin myymään joka ikiseen suomalaiseen kiinteistönvälitysyritykseen tällaisen koulutuksen, mikä me Havaksen kanssa toteutettiin, että livenä areenalle välittäjiä ja muut arvostelevat niitä. Mä en ole ikinä nähnyt, että oli kaksi tuntia, että yksikään välittäjä ei vastannut puhelimeen. [naurahduksia] Se on kyllä sellainen suoritus. Niin se on ehkä se suurin ongelma. Niin pitäisi miettiä, että kun me on nyt esimerkiksi saatu niin paljon, niin voisimmeko me esimerkiksi auttaa jotenkin nyt sitten taiteilijoita. Että me ollaan kyllä, me asuntojen lisäksi myydään…

Päivi: Taiteilijoita [naurahtaa].

Erkki: …taiteilijoita.

Raili: Niin.

Erkki: Se on se suurin ongelma, ettei kehdata.

Päivi: Eikä osata myydä. Se on vaan yhdessä toisessakin hankkeessa, jossa taiteilijoita koitetaan tukea, niin se on kaikkein suurin pulma. Ne toivoisivat, että olisi semmoista ohjelmatoimistopalvelua, joka olisi matalalla kynnyksellä taiteilijoiden tavoitettavissa, eikä vain tämmöisten suurten nimien. Koska paljon on osaamista siellä, missä ei suuret valonheittäjät kohdistu siihen taiteilijaan.

Erkki: Kyllä mä esimerkiksi sanon, että näyttelijöissä varmasti on erittäin korkea laatutaso, jotka itseänsä näyttelijäksi. Paljon korkeampi kuin esimerkiksi kiinteistönvälittäjissä. [pieniä naurahduksia] Kiinteistönvälittäjät voi olla huonoja ja hyviä, mutta näyttelijät varmasti, teidän laatutasonne menee siellä hyvän…

Päivi: Hyvän ja huipun välillä.

Erkki: Kyllä.

Jori: Ja vähän vielä mun ja Päivin taustaan vedoten, teatteri-ilmaisun ohjaajat ovat myös äärimmäisen laadukkaita.

Päivä: Niillä on valmiiksi jo tämä sosiaalisen kuvion, vuorovaikutuksen, osaaminen sen teatteriosaamisen kanssa. Ja mehän on sitten Jorin kanssa just tämän tarinateatterin kanssa paljon tehty työyhteisöjenkin kanssa. Sä et ole vielä sitä Erkki nähnyt, se on edessä koettavana. Tämmöistä havasmaista havahduttamista.

Raili: Eli ymmärränkö nyt niin, että tämä yksi tärkeä pointti tässä on tämä vuorovaikutus ja sen rakentaminen ja rakentuminen siellä?

Jori: Se jotenkin, jos taiteilija haluaa tämäntyyppistä työtä tehdä, niin kyllä siinä on syytä olla vuorovaikutuksesta ja ihmisistä kiinnostunut. Ja kiinnostunut siitä näkymättömästä, miten se tehdään näkyväksi.

Raili: Ja varmaan myös yksi sen johtajan taikavoimista, että näkee, että nyt tarvitaan vuorovaikutuksen lisääntymistä tai sen muutosta tai jotain johonkin.

Päivi: Ja joskushan siinä voi olla sitten jollekin taiteilijalle, että jos se on tämmöinen liiketoimintayksikkö tai siis yritys, niin vierastaa vähän sitä. Toisille voi olla helpompi mennä sosiaalialan toimintaan mukaan auttamaan ihmisiä. Ja sitten toinen taas näkee sen, että se bisnes pyörisi paremmin jollakin mun teolla, niin se palkitsee. Yhtä laillahan se on meidän hyvinvointiamme, että liike-elämä voi hyvin.

Raili: Niinpä. Kuulostaa siltä, että me ollaan aika lailla päästy nyt asioitten loppuun. Ja kiitän Erkki sinua, että olit mukana. Päivi ja Jori, ihanaa että tulitte. Oli mielenkiintoinen keskustelu. Tämä podcast on toteutettu osana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Eloisa-hanketta.

Jori: Kiitos.

Erkki: Kiitos.

Päivi: Kiitos.

[rauhallista kitaramusiikkia]