Voimavaraistava ohjausote 1: Voimavaraistavan ohjausotteen äärellä
Voimavaraistava ohjausote -podcast-sarjan ensimmäisessä jaksossa Raisa Varsta ja Anne-Mari Raivio keskustelevat voimavaraistavasta ohjausotteessa ja sen sovellusmahdollisuuksista. Mitä voimavaraistavalla ohjausotteella tarkoitetaan, ja miten sitä voi soveltaa erilaisissa kohtaamisissa?
Tämä podcast-sarja on osa Voimavaraistava uraohjaus -hanketta, joka toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun ja ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston yhteistyönä 5.5.2021–31.12.2022. Hankkeen rahoittajana toimi Opetushallitus. Voimavaraistava työvalmentaja -täydennyskoulutus kokosi yhteen ohjausalan asiantuntijoita eri organisaatioista keskustelemaan, pohtimaan ja oppimaan uutta yhdessä. Nämä kohtaamiset toimivat taustana keskusteluille voimavaraistavasta ohjausotteesta ja sen hyödyntämisestä erilaisissa ohjauksellisissa kohtaamisissa.
Käsikirjoittajat: Anne-Mari Raivio ja Raisa Varsta, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Tallenteen kesto: 19 min.
Podcast tiedostona: Lataa omalle laitteellesi (22.6MB)
MetroPodian RSS-syöte: RSS
[äänite alkaa]
Anne-Mari [00:00:00]: Tervetuloa kuuntelemaan Voimavaraistava ohjausote -podcast-sarjaa.
Raisa [00:00:06]: Minä olen Raisa Varsta Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Anne-Mari [00:00:09]: Ja minä olen Anne-Mari Raivio Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Raisa [00:00:12]: Tässä podcast-sarjassa me juttelemme voimavarakeskeisestä ajattelusta ohjaustyössä.
Anne-Mari [00:00:18]: Yksin, kaksin tai vieraidemme kanssa.
[taustamusiikki alkaa 00:00:21]
Raisa [00:00:21]: Tämä podcast-sarja on toteutettu Opetushallituksen rahoittamassa täydennyskoulutushankkeessa opetushenkilöstölle.
Anne-Mari [00:00:28]: Kiva, kun olet mukana.
Anne-Mari [00:00:37]: Tänään me pysähdymme voimavarakeskeisen uraohjauksen äärelle. Ja oikeastaan puhumme siitä, että mikä se voimavarakeskeinen ote oikeastaan on. Raisa, kerropa vähän, että miten sinä olet päätynyt tämän voimavarakeskeisen otteen äärelle, ja lähdetään sitten sukeltamaan syvemmälle siihen, että mistä me oikeastaan puhumme. [taustamusiikki loppuu 00:00:45]
Raisa [00:00:58]: Minun taustani on sellainen, että olen opiskellut paitsi opettajaksi myös opinto-ohjaajaksi, ja siinä opinto-ohjauksen opinnoissa yhtäkkiä huomasin, että tarvitsen lisää omaa voimavaraa siihen ohjaustyöhön. Ja niin minä sitten myöskin opiskelin työnohjaajaksi, ja sieltä sain aika paljon tämmöisiä, voisiko sanoa uusia eväitä ja työkaluja eri tavoin auttaa ihmisiä eteenpäin niissä asioissa, mitkä heille ovat tärkeitä. Eli sieltä tulee tämä minun oma viitekehys- ja työkalupakki ihan oikeastaan kaikenlaiseen ohjaukseen ja vuorovaikutukseen.
Anne-Mari [00:01:44]: Ja mikä tässä voimavarakeskeisyydessä on se juttu, että miksi tämä on siihen sinun paidanhelmaasi tarttunut?
Raisa [00:01:53]: No ehkä semmoinen, jos ihan mietin, miten se tosiasiallisesti meni, niin sellainen, että huomasin, että tietynlaiset ohjaustilanteet olivat minulle aika raskaita ja jopa vähän pelottavia. Minusta tuntui, että en oikein pysty auttamaan ihmisiä niin paljon, kun ehkä halusin. Tai ne tilanteet tuntuivat, että ne vaan jumittivat ja muuta. Sitten kun löysin näitä eväitä, ja lähdin oikeastaan hahmottamaan semmoista omaa voimavaraistavaa työkalupakkiani, niin siellä nämä tietynlaiset otteet… Huomasin, että ne alkoivat toimia niissä tilanteissa, missä kulloinkin olin. Ennen kaikkea oivalsin, että sen sijaan, että yritän itse ratkoa niitä asioita, tai yritän itse jotenkin löytää niitä eväitä sen ohjattavani puolesta, minun kannattaa mennä niihin tilanteisiin tosi dialogisesti ja avoimena, oma mieli avoimena, jotta ne ratkaisut sitten todella palvelee sitä ohjattavaani. Että se ei ole minusta lähtevää se ratkaisu, vaan se on todellakin sieltä ohjattavasta lähtevää. Siinä sitten tämmöinen vahvasti dialoginen ja toisaalta myöskin ratkaisukeskeinen ote, kysymysten kautta ja niin pois päin, on ollut kovin toimiva. Semmoinen ehkä, käytännön kautta tapahtunut oivallus.
Anne-Mari [00:03:29]: Me olemme aika monta vuotta jo sinun kanssa yhdessä tätä voimavarakeskeistä uraohjausta tai ohjausotetta pyöritelty erilaisissa täydennyskoulutuksissa, ja siitä jotain on tarttunut minuunkin. Mikä minua tässä erityisesti puhuttelee, on tuo mitä jo tuossa vähän sivusitkin, että se ratkaisu lähtee ohjattavasta käsin, sillä itsellänsä on ne ratkaisun avaimet. Minun mielestäni jotenkin tämän ydin, joka minua puhuttelee tosi paljon, on toimijuuden vahvistaminen. Kaikki mitä tällä tehdään, tavoittelee toimijuuden vahvistumista. Ei pelkästään tunnetta siitä, että minä olen oman elämäni herra tai rouva päällikkö tai mitä ikinä, vaan ihan oikeastikin sinä kykenet vaikuttamaan niihin asioihin, mitä sinun elämässäsi tapahtuu. Sinä kykenet tekemään elämästäsi merkityksellistä. Eikö niin, että tämä on tietyllä lailla semmoinen vaikuttavuuden kärki siellä, että me sitä toimijuutta lähdemme rakentamaan?
Raisa [00:04:36]: Kyllä, kyllä. Ja nimenomaan se, mitä varmasti kaikessa ohjauksessa – myöskin uraohjauksessa – tavoitellaan, on se, että se meidän ohjattava löytää tapoja edetä kohti omia tavoitteitaan, tai ainakin tunnistaa omaa tilannettaan. Sen takia se on tosi tärkeä näkökulma, tuo toimijuus. Ja vaikka minä nyt itse puhun paljon tästä dialogisuudesta ja ratkaisukeskeisyydestä ja reflektiivisyydestä ja narratiivisuudesta ja semmoisista eväistä, mitkä minua itseeni ovat auttaneet, niin silti minä ajattelen, että ohjaajana, jos haluat toimia voimavaraistavasti suhteessa ohjattaviisi, niin on tosi tärkeää tunnistaa ensin se, että mikä minua itseäni auttaa, mikä itsessäni antaa sitä voimaa. Ja vaikka sellaista kykyä niissä ohjaustilanteissa asettua, rauhoittua, olla läsnä. Kaikkea sitä kannattaa tunnustella ja lisätä ja vahvistaa omassa elämässään, koska sitä kautta se myöskin heijastelee siihen meidän ohjattavaan. Se ei välttämättä ole joka kerta samat jutut, mitkä toimivat, koska me olemme aina monella tavalla vuorovaikutuksessa ohjattavamme kanssa. Mikä nyt tänään rauhoittaa minun mieltäni, ja auttaa minua keskittymään, olemaan läsnä, niin se luultavasti saattaa auttaa myöskin sitä ohjattavaani. Ja sitten kun me olemme läsnä ja hyvässä dialogissa, ja yhdessä ajatellaan, reflektoidaan, ja ohjattava saa myös siitä ohjaajasta peiliä itsellensä, niin sieltä ne hyvät, toimivat, toimijuutta tukevat ajatukset, ideat, ratkaisut, mitä kaikkea se onkaan. Energiaa, voimaa, lähteä viemään asioita eteenpäin. Sieltä ne tulevat.
Anne-Mari [00:06:43]: Olet kuvannut tätä semmoisella kolmiokuvalla, tietyllä lailla viitekehyksen palasia, jossa kärkenä tosiaan on se toimijuuden vahvistuminen. Ja sitten nämä, mitä sinä tässä äsken mainitsit, erilaiset… En haluaisi käyttää sanaa menetelmä, mutta jotenkin semmoiset ajattelutavat, lähestymistavat ehkä siihen itse ohjauksen tilanteeseen, on se sitten dialogisuus tai reflektiivisyys tai narratiivisuus ja niin edelleen, ne ehkä ovat sitä, että miten siinä ohjauksen tilanteessa ollaan ohjattavan kanssa ja toimitaan. Mutta mitenkä sitten se kivijalka, se perusta, mihin tämä oikeastaan perustuu, tämä ajatus? En tiedä, voiko sitä sanoa, että perustuu, mutta mikä siellä on tavallaan siellä kolmion ihan alareunassa?
Raisa [00:07:35]: No tämähän on ehdottomasti tämmöinen konstruktiivisuuden pohjalta nouseva ajattelumalli, että me otamme kaikki se, mitä meidän kokemuspankkiin ja elämään ja ohjattavan tilanteeseen on jo matkalla repussa tullut mukaan. Rakennetaan sen päälle, mitä jo on, ja yritetään löytää sieltä kokemuspankista tai jostakin tunnepankista, ajatuskokonaisuudesta niitä asioita, jotka vahvistavat sitä hänen toimijuuttaan. Niitä erilaisia resursseja, mitä sillä ohjattavalla on, vapautetaan sitten niillä erilaisilla ohjauksen työkaluilla. Vaikkapa ratkaisukeskeisillä kysymyksillä, jos ihan konkreettisesti ajatellaan. Hyödynnetään kysymyksiä se ohjattavan ajattelun avaamiseen, myöskin hänelle itselleen.
Välimusiikki [00:08:43]
Raisa [00:08:46]: No Anne-Mari, sinä olet ollut nyt aika lailla tosiaan tämmöisessä voimavaraistavassa pölytyksessä viime vuodet, niin mitä tämä voimavarakeskeinen ajattelu on sinulle antanut? Missä sinä huomaat, että se näyttäytyy sinun elämässäsi?
Anne-Mari [00:09:07]: Ennen kuin vastaan siihen, että missä se näyttäytyy minun elämässäni, niin lähden ehkä liikenteeseen siitä, että mikä tässä – paitsi että se toimijuuden vahvistaminen, joka on minussa resonoinut tosi paljon – niin huomaan, että tämä kehikko, jonka olet tuonut ulottuvilleni näissä meidän yhteistyökuviossamme, ja muittenkin ulottuville, niin tähän jotenkin kiteytyy ja paketoituu hirvittävän paljon kaikkea sellaista, joka on resonoinut minua matkan varrella niin opettajana kuin ohjaustyötä tekevänä kuin vaikka sparraus- tai valmennusduunissa toimiessani. Elikkä nimenomaan lähdetään jotenkin semmoisesta konstruktivistisesta ajatuksesta, että kaikki rakentuu kaiken päälle ja olemassa on jo paljon hyvää, ja se täytyy jotenkin sieltä herätellä. Ja että jokaisen meidän polku on jotenkin yksilöllinen kuitenkin. Mutta se ei tarkoita sitä, että minun tehtävä opettajana ei ole tietää niitä polkuja, vaan olla siinä tukena, rinnalla kulkemassa ja ehkä kysymässä just niitä oikeita kysymyksiä, jotka herättävät sitten oikeaan suuntaan. Sen takia tämä minulle resonoi tosi paljon, että yhtäkkiä tulee ne hännänpäät, mihin on jotenkin kiinnittynyt jo aikaisemmin urallaan.
Mutta se, missä huomaan tätä hyödyntäväni tosi paljon, tai milloin jotenkin asetun tämän äärelle, on itse asiassa aika paljon nämä työhön liittyvät kohtaamiset. Minulla on ollut… En väitä ollenkaan, että olen siitä kokonaan päässyt eroon, mutta minulla on kovasti, kovasti tarve olla oikeassa, tietää oikeat ratkaisut, ratkaista kaikkien ihmisten puolesta kaikki heidän ongelmansa. Ja sen lisäksi vielä kertoa heille, että miten asioitten pitäisi olla ja miten niitä pitäisi tehdä. Tämä on antanut minulle työkaluja asettua nimenomaan siihen, että hei kuulkaa, minun ei tarvitse tietää. Ja yhtäkkiä oivaltaa ja nähdä, että ehkä minulla on jotain annettavaa, ja jollain lailla vahvuuksia siinä, että asettua vain siihen rinnalle kulkemaan ihmisten kanssa. Tein sitten mitä tahansa näistä monista työtehtävistä.
Raisa [00:11:23]: Joo, se on ihanaa, kun se oivaltaa. Jos sanotaan, että ohjaat koko päivän ihmisiä, joilla on monen näköisiä tilanteita elämässään ja haasteita ja monenlaisia taustoja. Jos yrität koko ajan heidän puolestaan kaiken ratkoa, tai otat itse siinä sellaisen turhan aktiivisen roolin, niin sehän on ihan hirveän raskasta. Ehkä juuri se on semmoinen hirmu tärkeä pointti, että voimme näitä oppeja soveltaa kaikissa kohtaamisissa, jolloin meidän omat voimavarat säästyy.
Anne-Mari [00:12:02]: Tai jopa lisääntyy.
Raisa [00:12:03]: Tai jopa lisääntyy, nimenomaan. Koska sehän on valtavan ihana tilanne, kun se sinun ohjattava oivaltaa jotain merkityksellistä, ja se luultavasti on jotain sellaista, että et olisi itse sitä edes tullut oivaltaneeksi, sieltä syntyy jotakin ihan muuta ja uutta.
Anne-Mari [00:12:23]: Tämä juuri. Siis tämä on juuri se, että en ratkaisut usein ovat sellaisia – lähes poikkeuksetta – joita minä en olisi osannut keksiäkään. Koska enhän minä ole sen ohjattavan tai ystävän tai opiskelijan tai kenenkään elämän asiantuntija. Sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä sen asian eteenpäin menemisen kannalta, että mitä minä ajattelen, että olisi oikea ratkaisu tehdä, vaan se täytyy nimenomaan syntyä ihmisestä itsestänsä. Silloin siitä tulee oikea ratkaisu.
Raisa [00:13:05]: Onko sinulla mielessä, nyt kun tiedät… Ja me olemme tästä jutelleet moneen kertaan, että mitä tämmöinen voimavaraistava työkalupakki, miten minä sitä näen ja miten sinä sitä näet, niin onko jotain, mitä lisäisit tuohon? Mitä sieltä sinun mielestäsi voisi puuttua? Koska minulla on yksi juttu, mitä olen itse aika paljon tässä viime aikoina miettinyt. Ehkä sinne tulee uusi kerros, sinne minun työkalupakkiini.
Anne-Mari [00:13:30]: Luulen, että ei voi sanoa, että puuttuu jotain, mutta voi löytää lisäosia, jotka lihottavat sitä työkalupakkia, jotka tekevät siitä vielä täsmemmän, siitä työkalupakista. Yksi asia, mitä olen miettinyt paljon, että tähän monia semmoisia ajatuksia esimerkiksi positiivisen psykologian maailmasta löytyy, nämä kaikki kulkevat niin käsi kädessä. Ja jos ajattelemme kukoistuksen osa-alueita, että mitä sieltä voisi tänne ottaa. Tai kun mietin kukoistusta, positiivisen psykologian kehikkona, niin mielestäni sen kaiken ytimessä ja alla on vahvuudet. Se että me opimme tunnistamaan ja tiedostamaan, mitä vahvuuksia me missäkin tilanteessa käytämme. Ja haluaisin jotenkin korostaa sitä, että me jokainen käytämme vahvuuksia eri tilanteissa, ja erilaisia vahvuuksia. Meissä kaikissa on valtava määrä vahvuuksia. Jotenkin semmoisen vahvuusajattelun ja herättelyn ja oivalluttamisen ehkä toisin tähän näkyviin. Minulle se on tässä kehikossa hyvinkin siellä ytimessä, mutta toisin sen ehkä omana palanaan tähän sen takia, että se jollain lailla on minun mielestä äärimmäisen tärkeää nykypäivänä, on se sitten opetuksessa, ohjauksessa tai valmennuksessa, että me autamme ihmisiä tunnistamaan vahvuuksia. Ja lähteä rakentamaan niiden omien vahvuuksien päälle oma elämänpolkuansa. Mutta mitä sinä lisäisit?
Raisa [00:15:12]: No minä olen vähän samoilla jäljillä. Olen itse tuota samaa tematiikkaa miettinyt niistä vahvuuksista, ja sitten sellaisista yksilöllisistä asioista. Että miten me olemme erilaisia, tai me olemme moninaisia. Ehkä sellainen vielä olisi hyvä kirkastaa ja pohtia, että olisi minulla ohjaajana selkeämpi ymmärrys siitä, että millä kaikilla tavoilla ihmiset ovat moninaisia. Ja se, että mikä vaikka yhdelle on ratkaisukeskeistä, niin toiselle se voi tuntua painostamiselta jo. Me olemme tässä kohtaa hirmu erilaisia, ja toisaalta ohjaajana minun pitäisi olla hyvin sensitiivinen sille, että miltä jokin asia jollekin yksilölle myöskin tuntuu. Saatan vaikka, kun itse olen kovin innostunut ja hyvinkin ratkaisukeskeinen, niin saatan liian nopeasti edetä kohti ratkaisuja. Ja sitten vaikka semmoinen, että miten toiset on enemmän introverttisuuntautuneita tai introversioon suuntautuneita, ja toiset on hyvinkin ekstrovertteja. Miten se vaikuttaa ja virittää jotain tilannetta erilaiseksi? Jos olisi siitä ehkä vähän vielä tietoisempi, niin olisiko minun helpompi sitten myöskin hyödyntää näitä erilaisia elementtejä? Sitä minä itse olen ehkä siinä miettinyt, moninaisuuden näkökulmasta. Voisi ollakin, että ne asiat rupeaa näyttämään vähän erilaisilta aina eri konteksteissa. Mutta se on myöskin toisaalta sitten sitä semmoista ohjaajan tilannetajua ylipäätään, että minun täytyy olla aina sen tilanteen sisällä, läsnä siinä tilanteessa ja kuulla sitä ohjattavaani. Toisaalta sekin on siellä, mutta mietin, että pitäisikö siitä puhua vielä enemmän?
Anne-Mari [00:17:28]: Juurikin mietin, että sanon sinulle, että minun mielestä tuo näkökulma, tuo moninaisuus, on hyvinkin tässä viitekehyksessä sisällä, ihan samalla lailla, kun ne vahvuudet ovat jotenkin siellä sisällä. Mutta ne ovat ehkä semmoisia asioita, mitkä ansaitsee tulla sanotuksi ääneen, tulla ikään kuin näkyväksi, jotta niistä tullaan tietoiseksi, että niitä osataan ajatella tarkemmin.
Raisa [00:17:54]: Sillä tavalla tämäkin koko ajan kehittyy ja elää, tämä asia. Ja aina jokaisesta kohtaamisestahan me opimme jotain uutta. Toivoisin, että me kaikki löytäisimme semmoisia työkaluja, missä me itse saadaan olla omien vahvuuksiemme äärellä, se palvelee aina myöskin sitä ohjattavaa, mutta sitten toisaalta olisimme myöskin innokkaita ja uteliaita sen suhteen, mikä minulle voi olla vähän vieras juttu, tai ei niin tuttu tapa. Voisinkin lähteä sitä kokeilemaan, kun huomaan, että tämä olisi nyt sitä, mitä se ohjattavani tarvitsee.
Anne-Mari [00:18:34]: Tämä on oppimismatka niin ohjattavalle kuin ohjaajalle.
Raisa [00:18:37]: Kyllä. Ja ennen kaikkea se, että kun löytää niitä omia hyviä elementtejä siihen omaan, voimavaraistavaan työkalupakkiin, niin sitten itsekin voi paremmin.
[äänite päättyy]
Ei kommentteja