Korkeapainetta 4: Luova toiminta ja työote osaksi hyvinvointialueiden toimintaa

[Alkumusiikki]

Spiikkaaja: Kuuntelet Korkeapainetta-podcastia. Tämä podcast tarkastelee kulttuurihyvinvoinnin edistämistä erilaisista näkökulmista käsin. Vieraana jaksoissa on alan tutkijoita, kehittäjiä ja asiantuntijoita. Keskustelujen äärelle johdattelevat kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijat Metropolia-ammattikorkeakoulusta. Tervetuloa mukaan.

Minna: Tässä jaksossa keskustelemme omaishoitoperheiden hyvinvointia ja terveyttä tukevasta luovasta toiminnasta ja sen mahdollisuuksista juurtua osaksi hyvinvointialueiden toimintaa. [musiikki vaimenee] Minä olen kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijana työskentelevä musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön pääainevastaava, lehtori Minna Lamppu Metropoliasta. Ja toimin tämän jakson hostina. Tämän hetken matkaa kanssasi kulkevat ja näitä asioita yhdessä pohtivat Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusten palveluiden toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen, Helsingin Riistavuoren palvelukeskuksen vastaava ohjaaja Jukka Raitio sekä Metropolia ammattikorkeakoulun vanhustyön tutkinnon lehtori Mari Heitto. Lämpimästi tervetuloa. Nostaisin tuosta meidän viime jaksosta esiin muutaman asian. Kulttuurihyvinvoinnin merkitys on yksi, monialaisuus on toinen ja ihmislähtöisyys on kolmas asia, jotka koin, että ne ovat äärimmäisen nyt keskeisiä tässä Uusia säveliä etsimässä -hankkeen toiminnassa ollut, jossa on ryhmätoimintaa omaishoitoperheille toteutettu. Ja toimintaan on osallistuttu siis yhdessä, eli osallistujana on ollut sekä omaishoitaja että hänen hoidettavansa. Ja osa aikuisten omaishoidettavien ryhmistä on ollut muistiperheitä, eli muistisairauteen sairastuneiden omaishoidettavien ja heidän hoitajiensa ryhmiä. Olenko summannut nämä asiat väärin? Onko teidänkin mielestä nämä ne keskeiset? Mari?

Mari: Et ole summannut väärin. Ihan keskeinen lähtökohta toiminnalle täytyisi aina olla nuo kolme tulokulmaa.

Minna: Mitä Jukka, oletko samoilla linjoilla?

Jukka: Olen samoilla linjoilla. Ja varmaan just jos ajattelee tuota ihmislähtöisyyttä, niin sillähän tarkoitetaan ikään kuin sitä vuorovaikutuksellista tasoa, jossa ihmisten välinen vaikkapa luottamus rakentuu. Joka on taas perusedellytys kaiken vahvistavan syntymiselle ihmisten välillä. Meidän tavoitehan on mahdollistaa ihmisten välinen kanssakäyminen, yhdessä tekeminen ja kaikki se vahvistava, mikä siinä syntyy. Ja tavallaan se on sitä kulttuurihyvinvointia. Se on sitä vaikka ihan, jos otetaan nyt tämmöinen moniaistinen esimerkki kuin kahvi ja pulla ja sen nauttiminen, jos pullaa on tehty yhdessä. Tai mansikkakakku. Siinä ollaan moniaistisen toiminnan ja kulttuurihyvinvoinnin ytimessä silloin, jos siihen yhdistyy ihmisten välinen keskinäinen luottamus, kokemus siitä, että me ollaan yhdessä, me tehdään yhdessä, mä annan tähän tilanteeseen oman panokseni. Ja kahvikupin ääressä voin ilmaista sanallisesti tai sanattomasti haluamiani asioita, voin osoittaa sitä, miten välitän toisesta. Voin osoittaa sen, että olen kanssasi hieman eri mieltä, minulla on erilainen kokemus tai mitä ikinä. Niin silloin me ollaan ihmislähtöisyyden ja kulttuurihyvinvoinnin merkitysten äärellä. Ja monialaisuus mahdollistaa, jos siinä on vaikka kaksi ohjaajaa, että se näkökulma on monialainen. Niin se vielä laajentaa sitä mahdollisuuksien kirjoa, että mitä kaikkea ihmisten kanssa yhdessä voikaan tehdä, mikä voikaan olla mahdollista. Ja tavallaan niitä samalla laajentaa, osallistuvien ihmisten valinnanmahdollisuuksia ja niitä päätöksentekomahdollisuuksia. Ja tavallaan niin ollen niitä, myös sitä heidän omaa toimijuuttaan ja sitä omaa subjektiuuttaan. Monesti se, mitä siellä ryhmässä voi tapahtua, tai se paras nousee näistä asiakkaista ja osallistujista itsestään ja heidän maailmansa jaetuksi tulemisesta.

Minna: Upeasti avasit Jukka keskustelun. Ja hyvän paletin nyt avasit meille tähän, johon voidaan tarttua. Mä luen tästä, tutkija Laura Huhtinen-Hilden on todennut, että ”huomioimalla tietoisesti luovuuden, taidetoiminnan ja ilmaisun näkökulmia arjessa, annetaan mahdollisuus uusille olemisen tavoille, yhteisöllisyydelle ja kokemuksille osallisuudesta isompaan, eli syntyy kulttuurihyvinvointia”. Miten tämä resonoi Mari sinussa ja sitten suhteessa tähän Jukan äskeiseen?

Mari: No hankehan on osoittanut sen, että tätä monialaista yhteistyötä tarvitaan, koska se musiikkipedagogiopiskelija, geronomiopiskelija on enemmän kuin osiensa summa. Jukka hyvin kertoi tämmöisen kakkukahvihetken esimerkin. Niin siinä kohtaa, kun se musiikkipedagogi voi heti, kun ihmisellä tulee vaikka joku muisto mieleen, että tätä täytekakkua syötiin jossain tietyssä kohdassa ja muistan, että siihen liittyy joku kappale, niin se musapedagogi pystyy ottamaan vaikka sen kappaleen ja soittamaan sen siinä hetkessä. Geronomilla saattaa olla esimerkiksi kyky käsitellä vaikka ihmisen taitoja validoivalla työskentelyotteella. Ja yhdessä he pystyy vahvistamaan sitä ihmistä ehkä enemmän kuin sitten yhden ihmisen osaamisen avulla. Eli kaikilla on kuitenkin rajallinen se oma osaaminen. Niin nyt kun me ollaan nähty nämä hyödyt, niin mä pohdin kovasti sitä, että miten tämä saa jatkuvuutta sitten, kun hanketta ei enää ole. Että miten me voidaan saada se musapedagogi valmistuneena esimerkiksi ja geronomi valmiina yhdessä työskentelemään. Että miten me voidaan monialaistaa tätä meidän ikääntyneiden työkenttää niin, että se ei ole sattumanvaraista, että onko se lähihoitaja, harrastaako hän musiikkia tai kitaransoittoa arkena, niin sitten hän voi tempaista sen kitaran käyttöön. Mutta että itäpuolella kaupunkia se on mahdollista ja lännessä ei tai toisinpäin. Että se ei olisi sattumanvaraista, vaan että jotenkin me voitaisiin nähdä tämä mahdollisuutena. Tai oikeastaan oikeutena ihmiselle paikasta riippumatta sitten saada monialaisuuden hyödyt omaan käyttöön.

Minna: Kyllä. Haluan tässä ohjata ja keskittää ajatuksia just tuohon, mitä Mari sanoit, että mitä se meiltä edellyttää. Nyt haluan ohjata puheenvuoron Minna Lahnalampi-Lahtiselle. Niin Minna, mitä sä ajattelet nyt tästä kokonaisuudesta, että miten tällainen loistava työ, mitä on tehty tässä hankkeessa ja vaikuttava omaishoitoperheiden hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttava työ saataisiin sitten sinne rakenteisiin? Että kun sä istut nyt taas sitten eri paikalla ja sä katselet tätä kokonaisuutta eri suunnasta kuin mitä me, niin voitko sä avata sitä sun näkemystä ja sitä sun näköalaa sieltä meille?

Minna L-L: No jos Vantaa-Keravan hyvinvointialueen näkökulmasta voi avata asiaa vanhuspalvelujenkin näkökulmasta, niin meillä on kaikki mahdollista, koska nyt me ollaan oma itsenäinen, periaatteessa semmoinen yritys, jota valtio rahoittaa. Ja meillä ei mikään estä palkkaamasta eri alojen ammattilaisia töihin esimerkiksi vaikka päivätoimintaan tai tämmöiseen avoimeen toimintaan, Punttia ja pullaa -ryhmään. Eli vanhuspalvelulakikin sanoo, että esimerkiksi ympärivuorokautisessa hoidossakin paljon puhutaan hoitajamitoituksesta, mutta se on oikeasti henkilöstömitoitus. Ja sielläkin laissa sanotaan, että pitää ottaa huomioon asiakkaiden tarvitsema hoiva, hoito ja kuntoutus, ja mikä tekee heidän elämästä mielekkään. Eli me ollaan lähdetty hyvinvointialueella Vantaa-Keravalla siitä, että me muutetaan meidän nimikkeitä ja haetaan niiden alojen ammattilaisia, joita me tarvitaan. Eli myös ympärivuorokautisessa hoidossa ollaan päädytty siihen, ja se on ihan jo kilpailutettu ennen tätä hyvinvointialueuudistusta, että 0,5 on se sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ja sitten 0,2 on jotakin muun alan ammattilaisia, jotka tukee sitä ikäihmisen arkea ja sitä mielekästä elämää. Ja se lähtee, just kun tässä puhuttiin niistä kulmakivistä, jos ajattelee ihmislähtöisyyttä ja sitä, niin se lähtee siitä, että me tunnetaan ja opitaan tuntemaan meidän ihmiset. Eli vaikka kävisivät omaishoitoperhe, tai omaishoitaja ja hoidettava kävisi tämmöisessä ryhmässä, niin siitä, että mitä nämä ihmiset, mikä on heidän tausta ja elämä ja mistä he syttyy. Ja sitten rakentaa se työntekijäkunta sen kaltaiseksi. Eli onko sitten, tuleeko tämmöiset vaikka musiikkipedagogit meille vakituiseen työsuhteeseen vai tekeekö he eri taloissa eri puolilla ammatinharjoittajina tai jotain muuta. Meidän täytyy avata näitä ovia uudella tavalla. Ja se vaatii isoa henkilöstöpoliittista muutosta. Ja sitä me ollaan ainakin nyt Vantaa-Keravalla lähdetty tekemään. Että meitä ei enää sillä tavalla sido tämmöiset, ehkä mitkä Vantaan kaupungin aikana meitä sitoi. Että mietitty niitä nimikkeitä, että millä haettaisiin. Koska me ei haluttaisi sitten laittaa, että nyt me halutaan musiikkipedagogia. Vaan että mikä on semmoinen nimike, mihin voitaisiin ottaa sitten riippuen siitä, että mikä on meidän asiakkaiden tarve ja sitten mikä on se ammattilaisen koulutus tai joku muu kokemus, niin sitä kautta saataisiin kiinnitettyä ihmisiä meille töihin.

Minna: Eli monialainen asettelu on jo…

Minna L-L: On mahdollista.

Minna: Se on mahdollista nyt ja se rakentuu siellä.

Minna L-L: Joo.

Minna: Ja sitten nähdään, että mihin se kantaa.

Minna L-L: Kyllä kyllä. Ja se lähtee näistä tämmöisistä, niin kuin nytkin tässä tämän hankkeen avulla, että tuodaan sitä näkyväksi sitä vaikuttavuutta ja sitä, että se on tarkoituksenmukaista. Ja meillä on iso kulttuurinen muuri rikottavana siinä, että niin meidän asiakkaat, omaiset, läheiset, HR-palvelut tai henkilöstöpalvelut, niin voivat asettaa, että pitää olla hoitaja. Että jos on muistisairas, muistidiagnoosi, niin sitten pitäisi olla heti, että hoitajataustainen. Että sitten kun oikeasti katsotaan vähän laajemmin, niin siellä pitää olla tietenkin hoitajia, tarvitaan niitä hoidollisiin toimenpiteisiin. Että mä en halua, eikä me haluta Vantaa-Keravalla sitä, että musiikkipedagogi tai vaikka geronomi, ne tekee perushoidollisia töitä. Vaan että sitten eri ammattilaiset rakentuu sen ihmisen ympärille niitten tarpeiden kautta. Että nyt aika on elänyt sen ohi, että yksi hoitaa koko päivän jotakin tai ohjaa jotakin koko päivän. Eli meidän täytyy ymmärtää, että vaikka sitten muistisairaan asiakkaan ympärille voidaan rakentaa vaikka viiden hengen tiimi. Siinä voi olla liikunta-alan ihmisiä, siinä voi olla kulttuurialan ihmisiä, siinä voi olla hoitopuolen ihmisiä, puutarha-alan ihmisiä, ihan mikä on se mielekäs tekeminen, niin siitä muodostuu se semmoinen.

Minna: Tämähän kuulostaa loistavalta yhdistelmältä just näin. Että sitten se hoitajakin, kun hänhän tarvitsee myös siellä niitä luovia työkaluja siinä arjessa, että jos ajatellaan vaikka kävelytaidon säilymistä, niin sitten pitää olla sitä mielikuvituskykyä, että miten mä voin tukea sitä kävelytaidon säilymistä esimerkiksi. Ja sehän voi tapahtua sitten hyvin erilaisilla keinoilla. Vaikka esimerkiksi nyt sitten, kun puhutaan tässä musiikista, niin musiikin avullakin sitä voidaan tehdä. Ja sitten, kun ne kaikki ammattilaiset nyt työskentelee siinä, niin antavat toisilleen niitä työkaluja, niin silloinhan toi kuulostaa ihan loistavalta mun korvaan. Mari, miltä kuulostaa sun korvaan?

Mari: Erittäin hyvältä kuulostaa. Ja nimenomaan se, että mä näen tässä ihan tämmöisen vetovoimatekijän. Se voi lisätä myös työntekijöiden hyvinvointia, kun monipuolistuu jotenkin ehkä kuva ihmisestä. Koska sitten kuitenkin, vaikka me oltaisiin ihmislähtöisiä kaikki, niin sitten se kulttuuripuolen asiantuntija kuitenkin tuo vahvemmin esille sitä ihmisen kulttuuriosallisuuden merkitystä. Kun taas sitten tärkeänä myös toki se hoitajan näkökulma, että niin joo, tässä ihmisen, jotta hän voi olla osallisena vaikka eri luoviin toimintoihin, niin pitää hoitaa kipu ja muut asiat. Että me tarvitaan monipuolisesti ammattilaisia. Että tämä kuulostaa aivan mielettömän upealta. Ja jotenkin semmoiselta uudenlaiselta ajattelulta. Ja ehkä semmoiselta ratkaisevalta tekijältä jopa vanhustyön vetovoiman muuttamiseksi. Että tätä olisi kyllä kiinnostavaa ihan suorastaan vaikka tutkia, että minkälaisia vaikutuksia tällä voitaisiin saada aikaiseksi. Ja sehän on se voittaja silloin se ikääntyvä ihminen tai muistisairautta sairastava ihminen.

Minna: Kyllä. Ja sitä kautta sitten meidän koko yhteiskunta, että näin rakennetaan kestävää tulevaisuutta. Jukka, sä tulet sitten Helsingin näkökulmasta tai Helsingin edustajana tähän keskusteluun. Miltä kuulostaa tämä?

Jukka: Joo, oli tosi mukava kuulla tuosta. Ja tämäntyyppinen toimintahan edellyttää sitä, että sillä on jonkinlainen asema siellä rakenteissa. Toi ajatus jo siitä, että 0,2 jotain muuta, jotta päästään siihen 0,7:ään, niin mun mielestä kuulostaa tosi tosi semmoiselta valoisalta ajatellen näitä tulevaisuudennäkymiä. Niin kun meillähän justiin tämä, kun sä otit esimerkkiä sieltä ehkä ympärivuorokautisesta hoidosta tai päivätoiminnasta. No Helsingissä on sitten justiin tämä palvelukeskustoiminta, jossa itse työskentelen, joka edustaa hurjan väljää ja asiakkaiden tarpeista lähtöisin muotoutettavissa olevaa palvelukonseptia. Palvelukeskustoiminnan puitteissa mä soisin, että olisi mahdollista erilaisin tällaista monitaiteista, monialaista taidetoimintaa yhdistävillä ryhmätoiminnan muodoilla mahdollistaa se, mikä meidän ryhmätoiminnoissa muutenkin näkyy, että ihmiset ammentaa toisiltaan tukea. Asiakkaat itse, meidän ryhmien jäsenet tekee itse sitä työtä oman hyvinvointinsa eteen olemalla toistensa kanssa tekemisissä ja antamalla toinen toisilleen ja saamalla toinen toisiltaan. Tässä kokonaisuudessa, jos ajattelee kaikkea kotona asumista tukevaa palvelua eri muodoissaan, niin kyllähän omaishoitoperheet on semmoinen asiakasryhmä, jotka tosiaan tarvitsee tukea. Ja jos saavat oikea-aikaista tarvitsemaansa tukea, niin se kantaa myös pitkälle ja on myös taloudellisesti äärettömän vaikuttavaa. Niin tavallaan siksi just toi, mä itse jotenkin näen sen ryhmätoiminnan mahdollistamisen. Ja justiin jos se mahdollistuu tällä tavalla tuollaisilla sisällöillä ja keinoilla, mitä se esimerkiksi tämän hankkeen myötä on mahdollistunut, niin kyllä se on hurjan antoisaa ja vaikuttavaa sekä osallistujien että sitten ryhmänohjaajien, monialaisena tietenkin vääjäämättä jotenkin rikkaampaa vielä sisällöllisesti ja erilaisilta näkökulmilta. Jos ajattelee sitä ihan ammatillisena jotenkin semmoisena, miten mä sanoisin, no lähinnä siinä on kyse siitä, että mitä ihmiset voi toisiltaan oppia myös ammattilaisina.

Minna L-L: Jukan sanomaan voisi jatkaa sen, että meillähän Vantaa-Keravalla ei ole ollut tämmöistä avointa palvelukeskustoimintaa mitä Helsingissä on. Eli me ollaan keskitytty niin Vantaalla kuin Keravalla ennen tätä hyvinvointialueuudistusta, niin vain lakisääteisiin palveluihin. Ja silloin meillä on ollut tämä niin sanottu päivätoiminta, jonka avulla esimerkiksi omaishoitaja on voinut vapaapäivän korvata. Eli se on ollut sille ympärivuorokautisen hoidon vapaapäiville korvaava muoto. Ja kyllähän tämä hanke on näyttänyt sen, että me mahdollisesti tullaan avaamaan esimerkiksi omaishoitajille tämmöistä ryhmämuotoista toimintaa. Koska just niin kuin sanoit, niin se, että se omaishoito jatkuisi mahdollisimman pitkään. Se on inhimillistä, se on taloudellista, se on kaikella tavalla varmasti kumpaakin siinä suhteessa olevaa hyödyntävää. Ja näin ollen, niin meillä on esimerkiksi nyt näitä, tämmöinen Myyrmäen osaamiskeskus, Myyrmäen vanhustenkeskus, jossa meillä on tämmöinen osaamiskeskus, jossa on lähdetty rikkomaan myös ympärivuorokautisessa hoidossa näitä henkilöstöasioita, niin on mahdollisuus avata. Siellä on tilatkin sen tyyppiselle toiminnalle, että kyettäisiin avaamaan. Eli että ei pelkästään hyvinvointia edistävää työtä, jota kunnat tekee, eli Vantaan kaupunki ja Keravan kaupunki. Vaan että hyvinvointialuekin tuottaisi tämmöistä matalan kynnyksen toimintaa, niin varmasti on meillä se seuraava askel jonkinlaisena muotona. Juuri tuon vuoksi, että me nähdään, että ne omaishoitoperheet, jotka meillä on, niin kykenisivät tekemään sitä työtä, arvokasta työtä kotona ja että se olisi mielekäs elämä. Eli että ei vaan, että koetaan semmoisena taakkana tai että on pakko jaksaa ja jatkaa. Vaan että se on, me ei voida kaikkia ottaa, omaishoidettaviakaan sitten. Tietenkin otetaan ja annetaan ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa, mutta tiedetään, että tälläkin hetkellä meillä Vantaa-Keravalla on 140 ikäihmistä, jotka jonottaa tähän ympärivuorokautiseen hoitoon. Niin jotta niitä jonottajia ei olisi niin paljon, eikä lähes ollenkaan, niin se vaatii erilaisia toimenpiteitä. Ja tämä tämmöinen ryhmämuotoinen toiminta on varmasti yksi niistä, joka nyt tämänkin hankkeen näkökulmasta on näyttänyt sen, että on vaikuttavaa ja merkityksellistä. Ja sitä kautta tuo niitä hyviä päiviä sinne kotiin.

Minna: Kyllä.

Minna L-L: Mä näen yhdeksi tärkeäksi asiaksi, on se, että tämmöisten hankkeiden avulla tuodaan myös koulut lähelle sitä työelämää ja erilaiset oppijat ja osaajat. Eli juuri kun mä puhuin siitä, että minkälaisia muureja pitää murtaa, niin näiden avulla voidaan murtaa niitä ja tuoda osaajat sinne ja oppimaan ja näkemään esimerkiksi vanhustenhuollon mahdollisuudet. Eli paljon negatiivisuutta ja muuta on julkisuudessa ja moni ajattelee, että en nyt varmasti lähde ikinä, halua mennä vanhustenhuoltoon töihin tai olla siellä vanhusten kanssa työssä, eri alojenkin ammattilaiset. Niin tämmöisten avulla, niin mä näen erittäin tärkeänä sen, että koulut ja oppilaitokset ja osaajat jalkautuu meidän työelämään ja sitä kautta innostuu ehkä siitä työstä. Ja sitten myös ne meidän osaajat, jotka siellä työskentelee, me tarvitaan niitä hoitoalan ammattilaisia ja muita ammattilaisia, niin saavat paljon sitten myös näiltä osaajilta. Että se on äärimmäisen tärkeetä. Ja toinen asia on sitten se, että periaatteessa näiden hankkeiden tai tutkimusten avulla saadaan sitä vaikuttavuutta nähtäväksi. Koska nytkin sitten, kun pitää lähteä valtiolle tai STM:lle tai muille perustelemaan sitä, että näitten lakisääteisten palveluiden lisäksi tarvittaisiin jotain uudenlaista innovatiivista, niin kun se rahoittaja on siellä, niin pitää pystyä näyttämään niitä vaikuttavuuden erilaisia elementtejä. Ja sitten kun sitä on, niin sitten voi avautua niitä rahahanoja myös, jolla mahdollistetaan sitten uudenlainen toiminta.

Mari: Niin, mä jotenkin unelmoin siitä, että se muistisairautta sairastava ihminen voisi elää hyvää elämää koko loppuelämänsä ajan. Ja se mahdollistuu toki tällä monialaisella yhteistyöllä, mutta sillä osaamisella. Ja se tarkoittaa silloin sitä, että koulutukseen täytyy satsata. Sekä uuteen tutkintoon opiskelevilla että sitten siihen täydennyskoulutukseen. Ja sitten toki tässä hankkeessa tämän luovuuden tämä syvempi merkitys, mistä ollaan nyt keskusteltu tässä näiden kahden podcastjaksonkin aikana, niin jotenkin myös sen luovuuden tunnistaminen siellä ikääntyneiden palvelujen, vanhuspalvelujen parissa. Että onko meillä sitä osaamista, että voidaanko me sitä kartoittaa ja lähteä sitten jotenkin myös sitä ruokkimaan työntekijöissä, että mikä on sen luovuuden, minun oman luovuuden ja sen asiakkaan tai asukkaan luovuuden merkitys tässä hyvässä arjessa ja elämässä. Ja voiko sieltä löytyä myös semmoisia työssäjaksamisen elementtejä. Että se olisi, sitä pohdin.

Jukka: Niin. Ja tavallaan se on semmoinen, joo kyllä olen samaa mieltä. Ja tavallaan se on semmoinen, kyllä mä unelmoin sellaisesta työyhteisöstä tai yhteisöstä laajemmin, olkoon se sitten vaikka jonkun ympärivuorokautisen asumispalvelun ryhmäkoti, jossa asuu muistisairaita ihmisiä tai joku muu, voi se olla oikeastaan kotihoidonkin asiakas, joka käy vaikka päivätoiminnassa tai joka käy vaikka palvelukeskustoiminnassa. Niin mä unelmoin sellaisesta yhteisöstä, jossa se näky olisi yhteinen ajatellen kaikkea sen arjen sisältöä, jossa ihmiset sitten elää joko työpäivänsä tai loppuelämänsä ajan. Että se mitä siinä päivässä on, niin me käsitettäisiin niiden asioiden merkitys jotenkin vähän samansuuntaisesti. Ja sen perusteella tehtäisiin niitä ratkaisuja, jotka vaikuttaa siihen, että minkälaiseksi vaikka sen ryhmäkodin asukkaiden elämä muodostuu, mitä se voi pitää sisällään ja mitä taas ei. Koska sitten, jos on semmoinen tilanne, että se näkökulma on täysin eri vaikka hoitohenkilökunnalla ja täysin sitten omanlaisensa joillakin tyypeillä, joka sinne tulee, joku sosiaaliohjaaja, musiikkipedagogityyppi, niin molemmilla tahoilla käy se, että kumpikaan ei tajua toista oikeasti. Sitä, että miksi noi tekee noin. Ja mitä varten toi toinen ylipäänsä tuossa on olemassa. Ja semmoisia asetelmia syntyy herkästi työyhteisöissä. Ja sen takia jotenkin tämän pitäisi läpäistä tavallaan sen, joka lähtee sieltä ihmiskäsityksestä, eli sen pitäisi läpäistä kaikki ne paikat, missä koulutetaan ihmisiä ikäihmisten kanssa työskentelyyn, oli se erityisala mikä tahansa. Ja sitten sitä myöten voisi syntyä sen tyyppistä yhteisöllisyyttä, jossa näitten kulttuurihyvinvoinnin osatekijöiden merkitys siinä määrin jaetaan, että se tulee jotenkin noteeratuksi. Ja sama pätee tietenkin laajemmin tähän kaikkiin rakenteisiin.

Minna L-L: Tuohon on pakko jatkaa, että edelleen tästä kulttuurin muutoksesta ja mikä on mahdollisuus, kun on monialaiset tekijät. Että juuri tänäänkin kävin yhdessä meidän palvelutalossa tuolla hyvinvointialueella, niin sauna oli aivan, näki että se on lähes käyttämätön. Ja siellä on kotihoitoa saavia koko talo täynnä, kotihoitoa saavia yhteisöllisessä asumisessa asuvia ihmisiä. Ja meillä on aika paljon, luultavammin, jos nyt katsoo siis sitä henkilöstöluetteloa, niin hoitajaihmisiä, koska ihmiset työskentelevät sen palvelusuunnitelman mukaisesti. Ja jos siinä on, varmaan se suihku lukee, niin sitten on, että just tietyllä tavalla tämä luovuus siinä ja luovuuden opettaminen. Ja erilaisten ammattilaisten saaminen näihin yksiköihin. Niin se, että miten voidaan saunastakin tehdä elämys. Että monella tavalla. Ja se, että katsotaan sen boksin ulkopuolelle, saadaan ihmiset miettimään, mitä minä itse haluaisin, kun olen vanha tai elän hyvää vanhuutta. Että jotenkin nyt on sen aika ja mahdollisuus, että oikeasti mietitään yhdessä, että miten mahdollistetaan mahdollisimman hyvä tekeminen. Mutta se vaatii sitä, että oikeasti uskalletaan rikkoa rajoja ja tehdä uudella tavalla. Ja edelleenkin haluan korostaa sitä, että näiden hankkeiden avulla luodaan paljon semmoista uutta ja erilaista, mitä sitten tuolla arjen työssä, kun tehdään niitä lakisääteisiä palvelusuunnitelman mukaisia käyntejä. Sillä ei kyllä mahdollisteta varmaan sitä omaishoitajan jaksamista ja sitä, että hän pärjää siellä kotona, jos mennään sillä hyvin kapealla katsonnalla. Että hyvin paljon on tehtävissä ja tehtävää.

Minna: Kiteytä vielä, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusten palveluiden toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen, jos joku toinen hyvinvointialueiden johtaja nyt kuuntelee tätä meidän podcastia ja kuulee tämän, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tällä tavalla halutaan edetä ja aiotaan edetä. Niin voitko sä antaa jotain sellaisia, että mitkä on ne tärkeimmät, vaikka kiteyttää kolmeen tärkeimpään asiaan, että jos antaisit ohjetta nyt toisille vastaavassa tehtävissä olevalle? Toiselle alueelle?

Minna L-L: Helposti sanottu [naurahduksia]. Tuota, yksi avain tähän, kun ollaan lähdetty tekemään kulttuurin muutosta, on se, että me opitaan tuntemaan meidän, jos puhutaan asukkaista tai asiakkaista, niin me ollaan tehty semmoisia monologeja. Eli sata asiaa ihmisistä ja kirjoitettu ne monologimuotoon. Eli jos meidän työntekijät, oli ne sitten hoitajia tai eri alojen ammattilaisia, niin ei tunne meidän asiakkaita ja niitä asukkaita, jotka siellä asuu, niin ei osata rakentaa sitä elämää siihen ympärille. Eli se, että lähteä rohkeasti tekemään jotain muutakin kuin sitä yhtä palvelusuunnitelmaa. Ja sitten olla rohkea ottamaan muitakin kuin hoitajia tekemään työtä. Ja me ollaan paljon käytetty kulttuurialan, eli tehty Vantaan viihdeorkesterin kanssa ja monien muiden kanssa yhteistyötä, ja sitä kautta saatu elämää ja eloa sinne eri yksiköihin ja myös kotihoidon asiakkaille. Kolmas asia on varmaan se, että johtamiseen tulee kiinnittää valtavasti huomiota. Eli se arjen mahdollistaja on se lähijohtaja, lähiesimies. Ja hänen se motivoituneisuus siihen, että haluaa tehdä hyvää vanhustyötä, niin on merkityksellistä. Mutta se vaatii koko siltä johtamisrakenteelta, vaikka olisi kuinka suuresta organisaatiosta kysymys, että kaikki heittäytyy siihen ja ovat lähellä ja läsnä ja liikkuvat myös siellä yksiköissä. Että nämä kolme ehkä.

Minna: Kiitos. Mari, ole hyvä, sulla on tähän lisättävää, kommentoitavaa.

Mari: Joo. Koska mä ajattelin kanssa kertoa terveisiä, mutta sitten tuonne koulutussektorille. Eli mä taas sanoisin, että olet sitten vaikka sotealan toisen asteen tai ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmavastaava, niin käyppä läpi, että tuleeko siellä kulttuurihyvinvointi kuinka esille. Ja toisaalta, jos teidän organisaatiossa on vaikka kulttuurialan tutkintoja, niin kuinka paljon teet yhteistyötä ja voisiko siinä asiassa vaikka tehdä jotain muutosta.

Minna: Loistavat ohjeet, kiitos Mari. Jukka, haluatko kommentoida jotain?

Jukka: No just olen ihan samaa mieltä molempien, Minnan ja Marin, kanssa. Nuo on keskeisiä asioita. Ja itse toivon justiin sitä, että koko tuo kulttuurihyvinvointi, kun se oikeastaan kyse on siitä, että ihmistä katsoo kokonaisuutena, siitä on kulttuurihyvinvoinnissa kyse. Ja tavallaan jos se näkökulma on, niin se on automaattisesti kulttuurihyvinvoinnillinen jollain tapaa, jos ihminen otetaan kokonaisuutena todesta. Ja osa sitä totta on sen ihmisen tämä sosiokulttuurinen puoli. Ja joskus on niin, että nimenomaan sitä sosiaalista ja kulttuurista ei oteta niin todesta, että sille jotain rahaa tarttis laittaa tai resursseja. Mutta sitäkin se sitten vaatii, mutta se maksaa itsensä monin verroin takaisin inhimillisinä ja taloudellisina voittoina, sanoisin näin. [rauhallista musiikkia alkaa soimaan taustalla] Ja siitä lopulta on kysymys, siksi me varmaan tässä nyt ollaan aikaa yhdessä vietetty muun muassa.

Minna: Kiitos Jukka Raitio, ihan loistava loppukaneetti tähän. Että tähän on erittäin hyvä lopettaa. Kiitos kaikille tästä keskustelusta.

Spiikkaaja: Kuuntelit Korkeapainetta-podcastia. Podcastia julkaistaan osana Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeREn toimintaa. CuWeREn toiminnasta vastaavat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto. Tutustu toimintaamme verkkosivuilla cuwere.fi. Seuraa myös Korkeapainetta-blogia. Kiitos kun kuuntelit.

[Loppumusiikki]