Korkeapainetta 2: Luovaa toimintaa ryhmässä mielen hyvinvointiin!

[Alkumusiikki]

Spiikkaaja: Kuuntelet Korkeapainetta-podcastia. Tämä podcast tarkastelee kulttuurihyvinvoinnin edistämistä erilaisista näkökulmista käsin. Vieraina jaksoissa on alan tutkijoita, kehittäjiä ja asiantuntijoita. Keskustelujen äärelle johdattelevat kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijat Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Tervetuloa mukaan.

Minna Lamppu: Keskustelemme tässä jaksossa mielen hyvinvoinnista ja luovan toiminnan keinoista edistää sitä. Minä olen Minna Lamppu. Työskentelen Metropoliassa lehtorina ja pääainevastaavana varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön pääaineessa, josta valmistuvat opiskelijat valmistuvat musiikkipedagogeiksi. Lisäksi toimin Metropoliassa kulttuurihyvinvointiin liittyvän kehittämistyön äärellä osaamiskeskittymä CuWeRen asiantuntijana sekä Uusia säveliä etsimässä -hankkeen projektipäällikkönä. Tänään tässä podcastissa vierainani ovat Eeva Tawast ja Heidi Oilimo. Aloitetaan Eeva sinusta. Sä työskentelet Metropolia Ammattikorkeakoulussa psykologian lehtorina, ja sä olet ollut myös mukana tässä Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa mielen hyvinvoinnin asiantuntijana. Hankkeessahan toteutettiin omaishoitoperheille suunnattua luovaa ryhmätoimintaa vuosina 2021–2023. Hankkeessa toteutettiin omaishoidettaville lapsille ja aikuisille suunnattua luovaa toimintaa, ja ryhmätoiminta toteutettiin moniammatillisessa ohjauksessa. Kyseessä oli monitaiteinen toiminta, eli ryhmissä tehtiin monipuolisesti eri taiteisiin, ilmaisuun ja muuhun luovaan toimintaan liittyvää tekemistä. Hankkeen ryhmätoimintaan osallistui sekä omaishoidettavat että omaishoitajat yhdessä. Menikö kattavasti ja oikein tämä esittely, Eeva?

Eeva Tawast: Meni ihan kattavasti. Ehkä lisäisin, että perusammatiltani olen psykologi ja olen työskennellyt erityislasten ja kaikenikäisten aikuisten kanssa myös psykologin ammatissa ja aiemminkin ohjannut ryhmiä kuten tässä Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa seitsemää erilaista omaishoitoperheryhmää.

Minna: Kiva. Kiitos Eeva. Toisena vieraana täällä studiossa kanssamme on geronomi Heidi Oilimo, joka työskentelee vanhustyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa myös hyvinvoinnin osaamisalueella. Ja olet Heidi työskennellyt myös Eläkeliitossa musiikkisuunnittelijana tunnemusiikkitoiminnan parissa muun muassa.

Heidi Oilimo: Joo, pitää paikkansa. Geronomin koulutuksen lisäksi mulla on pohjakoulutuksena sairaanhoitajan koulutus. On hyvin monipuolisesti tullut tarkasteltua sitä mun kohderyhmää eli ikäihmisiä. Mun mielenkiinto on ennen kaikkea just siellä ikäihmisten hyvinvoinnin ja parhaan mahdollisen elämänlaadun puolella, ja siihenhän kaikki luovat menetelmät, taide ja kulttuuri tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia.

Minna: Hienoa. Kiitos. Tervetuloa Heidi. Hienoa, että pääsit tulemaan. Korkeapainetta-sarjassa on ilmestynyt jakso, jossa keskusteltiin siitä, mitä mielenterveys tai mielen hyvinvointi oikein onkaan ja siitä, miten luovuus ja luova toiminta voi auttaa ja tukea mielen hyvinvointia. Tähän alkuun voisi olla nyt hyvä hetken ajatella sitä, että mitä se mielen hyvinvointi nyt todella oikein onkaan. Eeva, voitko sä avata sitä?

Eeva: Mä yritän paketoida sitä pähkinänkuoreen, mutta kannattaa toinenkin jakso aiheesta, jossa käsitellään sitä laajemmin. Mä sanoisin, että mielen hyvinvointi on oleellinen osa hyvinvointia. Kokonaishyvinvointia ei ole ilman mielen hyvinvointia. Ja mielen hyvinvointi on varmastikin jotain paljon enemmän kuin se, että on psyykkisiä häiriöitä tai ongelmia, eli se ei ole vain niiden puuttumista vaan se on jotain enemmän. Se on voimavara, johon me voidaan kaikki vaikuttaa esimerkiksi luovalla toiminnalla, mutta monella muullakin keinolla. Ja se on asia, joka on dynaaminen, eli se vaihtelee ihan meillä kaikilla ihmisillä samalla lailla kuin muukin hyvinvointi vaihtelee. Joskus ollaan sairaana ja joskus terveenä ja joskus jotain siltä väliltä. Mielen hyvinvointi on asia, joka mahdollistaa semmoisen psyykkisen tasapainon palauttamisen silloin, kun arki heittää meidän eteen erilaisia haasteita. Vaikkapa omaishoitoarki on raskasta.

Heidi: Se oli kieltämättä hyvin kattavasti pähkinänkuoreen laitettu selvennys siitä, mitä mielen hyvinvointi on. Mulle tuli mieleen tuosta, kun sä sanoit, että se on osa kokonaishyvinvointia, että Suomessa on vanha sananlasku, joka sanoo, että terve sielu terveessä ruumiissa. Ja mä olen aina kyseenalaistanut sitä. Mä itse näen hirveän pitkälle niin, että olisi pikemminkin toisinpäin, että vaikka keho olisi kuinka terve jos et sä voi mielestäsi hyvin, sillä terveellä keholla ei tee kovin paljon mitään. Ja se mielen hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa vahvasti myös siihen fyysiseen hyvinvointiin. Eli sen ylläpitämistä ja siitä huolehtimista pitäisi paljon enemmän vielä korostaa eikä aina vain sitä, että käykää siellä kuntosalilla. Voisi käydä ihan hyvin mielen kuntosalilla ja hankkia niitä voimavaroja, mistä Eeva juuri puhui.

Minna: Tosi mielenkiintoinen ajatus, että voisi käydä tällaisella mielen kuntosalilla.

Eeva: Kyllä.

Minna: Mitähän siellä tehtäisiin?

Heidi: Siellä tehtäisiin varmaan kaikkea mahdollista, mistä ihminen itse nauttii, mikä hänelle on tärkeää. Ja sitten sitä tehtäisiin mielellään vielä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Mä luulen, että siinä päästäisiin jo aika lailla hyviin tuloksiin. Lähtisi mielen lihaksisto vahvistumaan.

Minna: Kyllä. Tämä kuulostaa nyt juuri tällaiselta Uusia säveliä etsimässä ja varmaankin myös tunnemusiikkitoiminnalta, eikö niin? Heidi, voitko sä avata, mitä se tunnemusiikkitoiminta on?

Heidi: Oi voi, toki voin ja mielelläni. Pääsen lempiaiheeni pariin. Tunnemusiikkitoiminta on esteetöntä, osallistavaa, toiminnallista, ikäystävällistä musiikkitoimintaa. Se on alkanut alun perin hankkeena 2021. Eläkeliitto hallinnoi sitä. Ehkä se ydin on siinä, että tunnemusiikkitoiminta kouluttaa vapaaehtoistoimijoita, ja vapaaehtoistoimijat saavat näillä tunnemusiikkikursseilla eväitä erilaisen musiikillisen ryhmätoiminnan ohjaamiseen. Se tarkoittaa sitä, että he saavat paljon valmiita toiminnallisia reseptejä, mitä voi tehdä, ettei tarvitse itse omasta päästään kaikkea keksiä, vaan saa heti soveltaa niitä käytäntöön. Se tarkoittaa sitä, että siellä meillä ikääntyneet vapaaehtoistoimijat saavat eväitä siihen, että kuinka kohdata näkövammainen, kuulovammainen tai muistiongelmainen ikäihminen. Nämä ovat kuitenkin asioita, mitä meille kaikille tapahtuu ikääntyessä. Kuulo tahtoo heikentyä. Näkö heikentyy. Miten me voidaan ottaa huomioon siinä ryhmätoiminnassa myös se henkilö, jolla on jonkunnäköisiä toimintakyvyn rajoitteita, olivat ne sittan fyysisiä, kognitiivisia tai vaikka aistitoimintoihin liittyviä. Tällä me pyritään siihen, että kaikki, joka ikinen, pystyisi osallistumaan näihin vapaaehtoistoimijoiden ohjaamiin musiikkiryhmiin. Eli pointti on siinä, että se osallistumisen mahdollistaminen on tärkeintä. Siinä me käytetään paljon erilaisia välineitä. Se on hyvin monitaiteista. Se on hyvin luovaa. Siinä liikutaan, lauletaan, tanssitaan, tehdään draamaa. Käytetään kaikki taiteen keinoja ja erilaisia välineitä maalipensseleistä sifonkihuiveihin ja rytmimuniin, millä ikinä me saadaan jollain houkuteltua sitä jäljellä olevaa toimintakykyä esiin. Aina sanon meidän vapaaehtoisille, että on ihanaa kun käytte laulamassa siellä hoivakodissa, mutta mitäs jos seuraavalla kerralla ottaisitte sen porukan mukaan siihen tekemiseen. Ja tokihan kun seuraa vaikka meidän kursseja tai perehtyy enemmän siihen, että mitä siellä tunnemusiikkitoiminnassa tehdään, äkkiä näkyy päällepäin se, että tässä on nyt kyse fyysisestä kuntoutumisesta ja fyysisen kunnon ylläpitämisestä ja kognitiivisen kunnon ylläpitämisestä. Mutta itselleni tärkeintä on juuri sitten vahvasti sinne mielen hyvinvointiin liittyvät asiat, eli se, että jos me asetutaan hetkeksi sellaisen ikäihmisen asemaan, jonka elämää kulkee pyörätuolin ja sängyn välillä, kokemukset arvokkuudesta, merkityksellisyydestä, ryhmään kuulumisesta, siitä että mä vielä osaan ja pystyn ja hei mä olen mukana tässä porukassa tekemässä asioita. Ne ovat todella harvinaisia, ja nämä meidän koulutetut vapaaehtoistoimijat pystyvät sillä ihan matalan kynnyksen musiikkitoiminnalla tuottamaan näitä kokemuksia näille itseään huonompikuntoisille ikääntyneille. Se on mun mielestä se ydin, ja se on aivan mittaamattoman arvokasta toimintaa.

Minna: Oliko Heidi niin, että vapaaehtoiset voivat olla siis keitä tahansa vai ovatko he ikään kuin vertaisia?

Heidi: He ovat vertaisia joo. Hyvä kysymys. Tarkennan, eli olemme aikoinaan STEAlle luvanneet, että koulutamme yli 50-vuotiaita vapaaehtoistoimijoita. Sen viiden vuoden aikana, mitä itse toimin tunnemusiikkisuunnittelijana, kovasti lähti porukka nuorenemaan ja lähestymään omaa ikääni. Viisi vuotta sitten kursseilla oli jopa 30-luvulla syntyneitä. Iäkkäin vapaaehtoistoimija, joka tuli kurssille, on ollut 96-vuotias Martti Vantaalta. Se ikähaarukka on aika valtava, mutta selkeästi on nyt tultu sieltä 30-luvulla syntyneistä. Nyt 50-luvulla syntyneet on ehkä se suurin ryhmä, jotka hakeutuvat meidän kursseille. Mitään muita vaatimuksia ei ole kuin se, että nauttii itse musiikista, on jollain lailla itse kokenut ne musiikin hyvinvointivaikutukset omassa elämässään ja on kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta.

Minna: Nostetaan tähän rinnalle Uusia säveliä etsimässä -toiminta. Eeva, voitko sä kertoa siitä toiminnasta vähän?

Eeva: Joo. Meillä ensinnäkin erona tähän tunnemusiikkitoimintaan ohjaajana on myös aina ammattilaisia ryhmissä ja ohjausporukka on moniammatillinen. Meillä on ollut mukana sote-alan osaajia ja sitten musiikin tai musiikin soveltavan käytön osaajia.

Minna: Ja musiikkipedagogeiksi valmistuvia.

Eeva: Kyllä. Itse olen ollut kaikissa meidän ryhmissä sen psykologian tai mielen hyvinvoinnin näkökulmasta mukana. Meidän toiminnassa osallistujat ovat kaikenikäisiä omaishoidettavia, eli meillä on lapsiperheryhmiä ja siellä taustana sitten täytyy olla jotain erityistä lapsen hoitoon lisähaasteita tuovaa taustaa vaikkapa neuropsykiatrista vahvaa oirehdintaa. Sitten aikuisten ryhmissä aika tavallinen tausta on ollut jonkin sorttinen muistisairaus, mutta siellä on muunkin sorttista taustaa, minkä takia omaishoitoa perheessä tarvitaan, vaikkapa joku aivoverenkiertoperäinen häiriö. Sitten meidän osallistujat on sekä näitä omaishoidettavia että heidän omaishoitajiaan, joskus myös ihan koko perhe. Esimerkiksi lapsiperheissä tämä on ollut tavallisempaa sitten, että perhe pääsee kokonaisuudessaan osallistumaan. Silloin tällöin myös ehkä erityisavustaja, jos osallistuminen sitä lisätukea on perheelle vaatinut.

Minna: Kuten Heidi myös äsken kerroit, tunnemusiikkitoiminnassa nousi tärkeäksi tämä yhdessä tekeminen. Se myös oli Uusi säveliä etsimässä -ryhmissä hyvin tärkeä, että voi osallistua sillä omalla tavallaan juuri tässä hetkessä osallistujalle sopivalla tavalla. Oltiin Uusia säveliä etsimässä -hankkeen ryhmissä myös sekä taidetekemisen äärellä, eri taiteenlajien äärellä että sitten myös luovuuden äärellä laajemminkin. Kuten äsken todettiin, se osallistuminen on tuossa tärkeää. Kiinnostaisi nyt vähän niin kuin molempia ehkä vertaillakin tai nostaa molemmista esiin, että mitkä on juuri niitä erityisiä mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä silleen konkreettisesti kuvattuna. Mitä se voi olla, että kuulijatkin saavat käsityksen siitä, että okei mikä luovassa toiminnassa erityisesti vaikuttaa siihen mielen hyvinvointiin. Mitä se voi olla, Eeva?

Eeva: Yksi semmoinen, mikä mä olen kokenut, että on todella tärkeätä ja kivaa meidän Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä ollut, että siellä ei pelkästään puhuta, vaan siellä tehdään ja siellä saa kokemuksia, jotka ovat myös ehkä hyvin tunteikkaita ja ehkä humoristisia tai surumielisiä. Monenlaisia tunteita käydään läpi sen tekemisen kautta. Se on semmoinen, mitä mä ensimmäiseksi nostaisin esiin. Jos vaikka miettii, mitä meidän yhteistyökumppanit, jotka ovat olleet mukana seuraamassa meidän ryhmiä myös ohjaamassa niitä osittain, ovat kommentoineet. He on nähneet tosi suuren eron siinä, että onko vaikka kyseessä omaishoitajien keskusteleva vertaisryhmä, jota meidän Uusia säveliä etsimässä -toiminta ei ole, vai onko kyseessä tämmöinen toiminnallinen ryhmä, jossa tehdään yhdessä. Se toiminnallisuus ja se luovuus ja se yhdessä vaikka musiikin kautta asioiden tutkiskelu se voimaistaa ihan eri tavalla kuin se, että keskustellaan siitä, millaista on omaishoitajan arki.

Minna: Ja sitten tavallaan toinen keskustelu voisi olla just se, että mikä siinä luovuudessa nyt on sellaista, että miksi se virittää juuri tällaiseen hyvinvointia edistävään tilaan, mutta Heidi sä olit jo sanomassa.

Heidi: Joo, tästä tuli nyt tämmöinen valtava ajatusten ryöppy mieleen. Mä mietin just tuota, että mä olen itse opiskellut Orff-musiikkipedagogiikkaa ja muistan, kun kävin ensimmäisen luokan ja tulin sieltä täysin haltioissani Orff-planeetalta takaisin tähän maailmaan ja mietin, että tämähän on ihan mieletöntä, että olisit sä sitten vaikka fysiikan opettaja, sä hyötyisit Orff-pedagogiikan opiskelemisesta. Jotenkin juuri se, että sehän on hyvin myös monitaiteista ja liikettä ja musiikkia, musiikkia ja liikettä ja kaikki kasvaa pienestä isommaksi. Ja jotenkin se, että kauhean selväksi tuli minulle se, että luovilla menetelmillä on ihan valtavat mahdollisuudet ehkä sen kaikista tärkeimmän eli sen luottamuksen ja me-hengen luojana. Oli kysymys sitten työyhteisöstä, oli kysymys sitten opiskeluympäristöstä, mistä tahansa missä ihmiset tekevät asioita yhdessä, sen luottamuksen rakentamisessa nämä luovat menetelmät ovat mun mielestä aivan vertaansa vailla. Ja jos me mietitään sitä mielen hyvinvointia, jonka äärellä tänään ollaan, kun sä kysyit Minna, että mitkä ne on ne asiat, ainakin mä mietin just tunnemusiikkitoimintaa. Kun olen saanut ilon siellä viisi vuotta musisoida ja hassutella ikäihmisten kanssa, jotka muuten heittäytyvät ihan myös ainutlaatuisella tavalla verrattuna muihin ikäryhmiin, kyllä siellä näkyy just se, että se yhdessä tekeminen. Mä yritän aina antaa heille myös jotain uutta, jotain omaa, jotain mikä haastaa, mahdollisuuden ikään kuin sellaiseen ahaa-elämykseen, että hei vau, mä en ole ikinä tehnyt tätä, mutta mä onnistuin tässä. Että kaikki ei olisi suinkaan suunnattu sinne muistisairaille ikäihmisille, joille he ehkä menevät ohjaamaan sitten ryhmiä, että he saisi myös aina jotain omaa, jotain uutta, jotain erilaista, jotain mistä he voivat oppia ja saada niitä kokemuksia, että kaikki on mahdollista ja kehittyä pystyy. Ne kaikki tällaiset tärkeät asiat kuin merkityksellisyys ja toimijuuden tukeminen, mitkä on meille kaikille ihan äärettömän tärkeitä, että koetaan olevamme arvokkaita ja kyvykkäitä ja pystyviä, hyödyllisiä, yhteiskunnallisestikin hyödyllisiä yksiköitä. Kaikkea tällaista mä olen ainakin nähnyt, että tällä luovalla toiminnalla saadaan aikaiseksi.

Minna: Tuossa onkin just tärkeä se, että pedagogina itse just ajattelen sitä, jotta sä voit olla luova, sulla täytyy olla sellainen tietynlainen just se luottamus ja turvallisuuden tunne siinä ryhmässä. Se on juuri sellaista, mitä sitten se pedagogi esimerkiksi kannattelee ryhmässä.

Heidi: Ja tästä mulle tuli mieleen vielä se, mitä en aiemmin maininnut, että mehän ollaan myös tuolla Eläkeliiton tunnemusiikissa viime vuosina enenevässä määrin ja kutsuperusteisesti käyty kouluttamassa myös sekä hoivatyön ja ylipäätänsä vanhustyön opiskelijoita ja myös henkilökuntaa. Ja sielläkin sen näkee jotenkin todella hyvin, että vaikka se nyt ei ole ihan sama asia. Siellä kaikki eivät ole hakeutuneet musiikin äärelle niin kuin meidän vapaaehtoiskursseilla. Siellä ainakin me tiedetään etukäteen, että kaikilla on yhteinen intressi. Mutta siellä lähihoitajaopiskelijaluokassa, jossa on sellaisia 16–17-vuotiaita huput päässä, ei välttämättä kaikki ole ehkä niin innostuneita luovasta eikä ryhmätoiminnasta. Se, kun sen porukan saa myös innostumaan ja jotenkin madallettua sitä kynnystä myös heille, että sun ei tarvitse olla virtuoosimuusikko tai näyttelyitä pitänyt taiteilija eikä sun tarvitse osata laulaa nuotilleen, vaan sitä musiikkia ja taidetta ja kulttuuria voi hyödyntää niin monella tavalla, että oikeastaan tarvitaan vain sitä halua ja rohkeutta ja myös ymmärrystä niiden mahdollisuuksista merkityksistä. Se on ainoa, mitä tarvitaan.

Minna: Kyllä ja sen halun ja rohkeudenkin vielä voi tavallaan rakentaa siihen. Jos en ole rohkea nyt, silti tässä ryhmässä voit olla sellainen kuin olet ja pikkuhiljaa saatat rohkaistua, kun huomaat, että tässä voidaankin nyt luottaa toisiin ja tässä on hyvä ilmapiiri, tässä voi kokeilla eikä haittaa, jos menee joku asia väärin.

Heidi: Juuri näin ja siinä on vielä sellainenkin asia, että mä aina hoen sitä, että kaikille löytyy se oma tapa toimia. Ei ole jotain tiettyä persoonallisuutta, joka ainoastaan kelpaisi sanotaan nyt vaikka musiikkiryhmän ohjaajaksi. Jos sä olet vähän introvertimpi etkä ole sellaisen musiikkiliikunnan ohjaajatyyppi, ainahan sulle voi jäädä vaikka musiikin muistelu. Kuunnelkaa niitä ikäihmisille tai kenelle tahansa ikäryhmälle tärkeitä kappaleita. Keskustelkaa niistä. Tapoja on niin monia.

Minna: Tuo onkin ihana, kun nostit nyt tuon musiikki ja muistelu. Katson tässä nyt Eevaa, kun mietin just sitä, että millä tavalla noissa Uusia säveliä etsimässä -ryhmissäkin jaettiin niitä elämänkokemuksia sitten esimerkiksi jonkun taiteen äärellä ollen. Miten ne merkitykselliset elämän hetket tuli siinä yhdessä esiin ja miten niitä saattoi siinä ryhmässä vielä kokea tärkeämmiksi ja minkälaisia eri syvyyksiä se asia saa. Sillä on varmasti mielen hyvinvoinnin kannalta vaikutuksia, eikö niin?

Eeva: Kyllä ja mä ajattelen liittyen tähän Heidinkin kommenttiin tästä ahaa-elämyksistä ja yllätyksellisyydestä ja sitten Minna sun, mitä sä puhuit siitä luovuudesta, että se luovuus on yksi reitti, millä päästään enemmän siihen elämän aika vaikeisiinkin juttuihin ja semmoisiin herkistäviin tunnelmiin. Jos mietitti vaikka jotain musiikkikappaletta, joka teitä koskettaa, sehän on ihan erilainen väylä niihin tunteisiin kuin se, että kysytään, että mitä sun elämässä on tapahtunut. Sitten kun me luodaan se väylä ja se ohjaus on just turvallista, sitten voidaan lähteä tutkimaan sen jälkeen. Ja usein Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä tutkittiin sen tekemisen kautta, mutta sitten me keskusteltiin sen jälkeen. Se keskustelu lähtee ihan eri lailla liikenteeseen sen tekemisen kautta.

Minna: Kyllä.

Heidi: Joo, sä olet Eeva tuossa kyllä niin asian ytimessä kuin voi olla. Mähän en malttanut olla kysymättä näiltä vapaaehtoistoimijoilta, joita haastattelin tuossa muutama vuosi sitten, sitä myös, että mikä se musiikin merkitys on nimenomaan siinä toiminnassa, miksi olet valinnut juuri musiikin. Se tuli kyllä kaikilta haastateltavilta vähän eri muodossa, mutta jotenkin hyvin poeettisesti ja kauniisti ja intohimoisesti se tuli tasan kaikilta, että se musiikki mahdollistaa sellaisen nopeamman lähentymisen ja intimoitumisen sanoisin ilman, että nyt ajatellaan sillä muuta kuin sitä, että tullaan läheisiksi ystäviksi, mikä ei ole mahdollista pelkässä kahvipöytäkeskustelussa. Just tuo, mitä sanoit Eeva tuolla Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa, mitä te olette havainnut. Mä olen niin monta kertaa näiden viimeisten vuosien aikana päässyt todistamaan ja kuulemaan niin valtavan isoja elämäntarinoita, hetkiä, mitä ei koskaan olisi tullut kerrottua silleen, että by the way korvapuustia puraistaan välillä ja otetaan huikka kahvia, että mulla onkin tällainen translapsi, joka yritti itsemurhaa 11-vuotiaana. Ja tämän kertoo 83-vuotias ihana valkokiharainen rouva. Päästään todella tosi isojen asioiden äärelle. Pelkästään monesti se, että ne pystytään jakamaan siinä ja se ryhmä, jossa luottamusta, tulee siihen tueksi ja halaa. Siinä ei välttämättä edes tarvita mitään sanoja.

Eeva: Joo ja mä ajattelen, että kyllä sen väylän sinne omiin muistoihin voi tuoda tietysti joku muukin taidemuoto. Vaikka me ollaan ryhmissä katseltu taideteoksia. Sitten osallistujat ovat itse valinneet jonkun semmoisen, joka lähtee puhuttelemaan ja sitä on sitten lähdetty työstämään esimerkiksi äänimaiseman keinoin tai muistelemalla sitä, minkälaiset vaikkapa pääkaupunkiseudun maisemat omaan elämään liittyy ja miten ne on muuttuneet ja miten oma elämä on muuttunut. Tämmöinen muukin reitti kuin musiikki voi luovasti viedä sinne tunteiden ja muistojen äärelle.

Minna: Todella hienoa, että meillä on ollut mahdollisuus tällaiseen toimintaan ja on edelleen muun muassa tunnemusiikkitoiminnassa ja näihin tärkeisiin arvoihin ja asioihin, mitä näissä nousee ja hyvinvointivaikutuksiin, joita näistä saadaan. Vielä mietin nyt sitä, että mitä sitten. Nyt meillä on ollut näitä. Meillä on Uusia säveliä etsimässä -toimintaa ollut ja tunnemusiikkitoimintaa on. Mitä ajattelette nyt, mitä voisi vielä olla tai mitä ehkä puuttuu?

Heidi: Ehkä se jatkuvuus jollain lailla pitäisi turvata. Jos mä mietin nyt tämän oman kohderyhmäni eli ikäihmisten kautta tätä asiaa, niin kyllä mä kovasti haluaisin, että enemmän saisi edelleenkin olla sitä koulutusta ja etenkin mä toivoisin sitä herättelyä, innostusta ja koulutusta sinne kentälle, sinne ruohonjuuritasolle, koska silloin se tavoittaa ne ikäihmiset. Mä hoitajalle olen sanonut ja aina sanon, että älkää tulko sanomaan minulle, että teillä on niin kiire. Siinä se Lempi istuu lounaspöydässä ja tuijottaa seinään tai jotain merkityksetöntä tv-ohjelmaa lounaan jälkeen. Kaunis kappale soimaan, maali suti käteen ja Lempi, voinko mä vähän paijata sua tällä siveltimellä. Kolme minuuttia. Ei voi olla niin kiire. Ei ole kysymys ajasta. On kysymys halusta ja ymmärryksestä. Sinne se pitäisi saada juurtumaan sinne arkeen.

Eeva: Mä ajattelen kanssa, että me tarvitaan jatkuvuutta, puitteita tällaisella toiminnalle, ymmärrystä että tämä on todella tärkeä. Jos miettii nyt vaikka tämän Uusia säveliä etsimässä -hankkeen ikään kuin kohderyhmää eli niitä omaishoitoperheitä, omaishoitajuus tulee olemaan yhä tavallisempaa meidän väestön ikääntyessä. Ja nämä omaishoitajat tekevät nyt jo voimiensa äärirajoilla monet tätä tosi tärkeää sydämellä tehtävää työtä, omaishoitoa. He on ansainneet kaiken tuen, mitä me pystytään heille antamaan. Eli me tarvittaisi jatkuvuutta, puitteita. Sitten mä ajattelen, että kyllä me tarvitaan myös koulutusta. Vähän niin kuin Heidi tuossa puhuit, että moniammatilliset osaajat tälle alalle. Olisi kiva puhua siitä, että mitä osaamista se vaatii. Se vaatii aika paljon itse asiassa myös ohjaajalta tämmöiseen toimintaan innostaminen. Myös sitä kokemuksellista omaa polkua, että on nähnyt, että kuinka tärkeätä tämmöinen toiminta on.

Heidi: Kyllä ehdottomasti ja nimenomaan se moniammatillisuus, mistä nyt mainitsit, siinä on mun mielestä kanssa yksi sellainen ydinasia. Vaikka sulla olisi kuinka paljon taiteen puolen osaamista, jos sulla ei ole ymmärrystä siitä kohderyhmästä, jonka pariin lähdet työskentelemään, se jää aina vähän vajaaksi. Se varmasti kohtaa ja siitä on varmasti hyötyä, mutta silti se jää vähän vajaaksi. Olisi ihanaa, jos olisi sellaisia työryhmiä, joissa jos tekeminen suuntautuu lapsiin, siellä on se varhaiskasvatuksen ymmärrys ja sitten siellä on taiteen puolen ymmärrys. Siinä mielessä jotenkin juuri se monialaisuus ja se ymmärrys siitä kokonaisuudesta, ja se ei ole vähän. Se ei todellakaan ole vähän niin kuin Eeva sanoi. Siinä pitää olla aika paljon kaikennäköistä osaamista, mutta ennen kaikkea vuorovaikutusosaamista, ennen kaikkea sitä kohtaamisosaamista, koska sehän on se kuitenkin, mihin niillä taiteilla päästää ja pyritään, on mahdollistamaan niitä kohtaamisia, joka mahdollistaan sitten taas niin paljon kaikkea muuta.

Eeva: Just näin ja mä ehkä täydentäisin tätä toisinpäin. Paitsi että se vaatii sitä kohtaamisosaamista, tietoa ja ymmärrystä vaikkapa erityislapsista tai mitä vaikka muistisairaus edessään tuo, mitä haasteita se tuo siihen arkeen, se vaatii ohjaajalta kykyä myös työstää omia tunteita, kykyä heittäytyä ja herkistyä niiden osallistujien muisteloihin ja tunnelmiin, kykyä rauhoittaa itseä. Se vaatii monen sorttista kykyä myös, ei pelkästään sote-alan osaamista, vaan kykyä soveltaa laadukkaasti erilaisia taidemenetelmiä. Vaikka Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä poimittiin ihan hetkestä osallistujien toiveita ja kuunneltiin heidän muistojaan ja sitten tuotiin vaikka joku heidän tärkeä muistoihin liittyvä kappaleensa juuri siihen hetkeen saman tien.

Heidi: Joo. On pakko tarttua näihin impulsseihin juuri, mitä tässä hetkessä lentelee. Se, että mietin meidän niiden vapaaehtoistoimijoiden kannalta vielä, että kuinka tärkeätä on, jotta se musiikillinen toimijuus pysyy yllä, just se että siellä olisi se vertainen kuulemassa, jonka kanssa voisi jakaa niitä kokemuksia. Hei, että mä olin nyt siellä ja mulla oli tällainen päivä ja onko sulla ollut tällaisia kokemuksia. Että he saisivat myös sitä jatkuvaa tukea, jolla pyrittäisiin ylläpitämään sitä me-henkeä. Tumulaiset, tunnemusiikkikurssin käyneet vapaaehtoistoimijat, siellä on vahva me-henki. Millä sitä pidetään yllä. Vähän niin kuin sellaista työnohjauksellista meininkiä tarvitaan myös ohjaajille, jotta he pääsevät jakamaan kokemuksia sekä vertaisten kanssa, että myös mielellään sitten ammattilaisten kanssa.

Minna: Ja tämähän onkin tärkeä, että meillä on erilaisia muotoja. Jos ajatellaan, että miten tästä eteenpäin tai että mitä sitten, mitä vielä puuttuu, mä lisäisin nyt näihin teidän mainitsemiin asioihin sen pedagogiikan. Sitten se on se turvallinen kannattelu siinä ryhmässä sillä ohjaajalla. Siellä on paljon niitä asioita. Sittenhän se olisi aivan fantastinen yhdistelmä ja onkin fantastinen yhdistelmä, että siellä on monen alan osaamista yhdessä. Tässä just korostan sitä, että se voi olla vapaaehtoisen ohjaamaa tai sitten taas erilainen toiminta on pedagoginen ohjaamaa. Ne eivät ole missään nimessä toisiaan kilpailevia tai poissulkevia, vaan päinvastoin kaikenlaista toimintaa kaivataan. Mutta jatkuvuus on kyllä semmoinen asia, että meillä on helposti lyhytkestoisia kehittämishankkeita ja sen juurtuminen on sitten se, että nyt tarvitaan niitä rakenteiden uudistamista ja semmoista, että se saadaan oikeasti sisään niin, että sitten voidaan olla sen kokonaisvaltaisen holistisen ihmiskuvan äärellä työskentelemässä.

Heidi: Kyllä vaan.

Minna: Se ei muuten mahdollistu.

Heidi: Just vaikka jos mietitään tätä vapaaehtoisten ohjaamaa erilaista taidetoimintaa, mikään ei ole niin helppoa kuin sanoa, että sehän on täydellinen win-win case. Siinä voittaa yhteiskunta, vapaaehtoistoimija itse ja kohderyhmänä olevat henkilöt ja säästetään rahaa. Mutta sitä harvemmin tullaan maininneeksi, että se vapaaehtoistoiminnan ylläpitäminen, organisoiminen, se vaatii henkilöresursseja ja taloudellisia resursseja, jotta sitä jatkuvuutta pystytään luomaan. Sen lisäksi kyllä mä nyt haluaisin tuoreena Metropolian lehtorina… Mä näen, että mulla on valtavat mahdollisuudet tällaisessa isossa dynaamisessa ja moniammatillisessa talossa verkostoitua ja tehdä yhteistyötä eri tutkintojen kanssa ja viedä eteenpäin oman tutkinnon sisällä näitä luovan toiminnan menetelmiä. Toivon voivani ja varmasti pääsenkin hyödyntämään kaikkea tällaista ryhmäytymiseen ja luovaan toimintaan liittyviä harjoituksia erilaisissa tilanteissa, ei pelkästään siellä sosiokulttuurisen innostamisen opinnoissa, vaan vaikka saatamme lähteä jonkun uuden geronomiryhmän kanssa soittamaan Metropolian tiloja. Ja mitä siitä sitten saadaankaan aikaiseksi.

Eeva: Joo, kyllä mä kanssa ajattelen, että Metropolia työpaikkana mahdollistaa aika paljon kaikenlaista. Paitsi että mä olen opettanut ja tehnyt yhteistyötä terapia-aloilla ja muilla sote-aloilla, niin myös musiikin tutkinnoissa. Sehän on ihan mieletön mahdollisuus vaikuttaa siihen, että miten näitä monialaisia osaamisia kokoaa.

Minna: Eli tästä eteenpäin.

Spiikkaaja: Kuuntelit Korkeapainetta-podcastia. Podcastia julkaistaan osana Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeREn toimintaa. CuWeREn toiminnasta vastaavat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto. Tutustu toimintaamme verkkosivuilla cuwere.fi. Seuraa myös Korkeapainetta-blogiamme. Kiitos, kun kuuntelit.

[Loppumusiikki]