Korkeapainetta 1: Luovuus mielenterveytemme tukena
Tässä Korkeapainetta-podcastin jaksossa keskustellaan siitä, miten luovuus, taidetoiminta ja ilmaisu voivat olla mielen hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukena. Keskustelijat pohtivat miten mielenterveystyön ammattilainen voi omassa työotteessaan lisätä luovuuden mahdollisuuksia. Jaksossa kuullaan paljon kokemuksia ja konkreettisia esimerkkejä niin yksilö- kuin ryhmätyöskentelystä.
Jaksossa kuullaan myös, mitä mielenterveydellä ja mielen hyvinvoinnilla ylipäänsä tarkoitetaan, miten suomalaisten mielet tällä hetkellä voivat sekä keskustellaan mielen ongelmien ennaltaehkäisyn merkityksestä.
Keskustelijoina jaksossa ovat aikuisten mielenterveystyön asiantuntija Mirja Erlund MIELI Suomen mielenterveys ry:stä sekä psykologian lehtori Eeva Tawast ja kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija Elina Ala-Nikkola Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Korkeapainetta-podcast-sarjassa tarkastellaan kulttuurihyvinvoinnin edistämistä erilaisista näkökulmista käsin. Vieraina jaksoissa on alan tutkijoita, kehittäjiä ja asiantuntijoita. Keskustelujen äärelle johdattelevat kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijat Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Podcast-sarjaa julkaistaan osana Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeREn toimintaa. CuWeREn toiminnasta vastaavat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto.
Tutustu myös Korkeapainetta-blogiin
Jakson käsikirjoitus: Elina Ala-Nikkola & Eeva Tawast
Tallenteen kesto: 40 minuuttia
Podcast tiedostona: Lataa omalle laitteellesi (41.4MB)
MetroPodian RSS-syöte: RSS
[Alkumusiikki]
Spiikkaaja: Kuuntelet Korkeapainetta-podcastia. Tämä podcast tarkastelee kulttuurihyvinvoinnin edistämistä erilaisista näkökulmista käsin. Vieraina jaksoissa on alan tutkijoita, kehittäjiä ja asiantuntijoita. Keskustelujen äärelle johdattelevat kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijat Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Tervetuloa mukaan.
Elina Ala-Nikkola: Tämä jakso perehtyy erityisesti mielen hyvinvointiin. Keskustellaan siitä, miten luovuus, taidetoiminta ja ilmaisu voi olla arjessa hyvinvointimme lähteenä. Minä olen Elina Ala-Nikkola. Työskentelen Kulttuurihyvinvoinnin osaamiskeskittymä CuWeRessa asiantuntijana, ja mulla on täällä vieraana Mirja Erlund ja Eeva Tawast. Pyydän, että vähän kerrotte itsestänne ensin. Ole hyvä Mirja, aloita sinä.
Mirja Erlund: Kiitos. Tulen MIELI Suomen Mielenterveys ry:stä ja siellä työskentelen aikuiset ja työelämän osastolla, mielenterveyden ennaltaehkäisevä työ on ehkä se selittävin tekijä työssäni. Eli koulutan paljon meidän mielenterveyden ensiapuohjaajia ja pidän kovasti työstäni siitä näkökulmasta, että mä saan levittää tätä mielenterveyden edistämistyötä organisaatioihin ja sinne työelämän fokukseen. Mielenterveys on niin tärkeä osa meidän kokonaisterveyttämme, että tosiaan kiitos, että kutsuitte minut tänne.
Elina: Kiitos Mirja, että olet vieraana. Tämä podcast on just sitä levittämistyötä toivottavasti parhaimmillaan. Tervetuloa myös Eeva Tawast.
Eeva Tawast: Kiitos. Mä olen psykologi ja toimin ammatinharjoittajana, mutta mun päätyö on Metropolian psykologian lehtorin työ. Siinä työssä sekä opetan myös mielenhyvinvointiin liittyviä asioita että sitten toimin esimerkiksi hanketyössä. Usein mun rooli hanketyössä on se mielen hyvinvoinnin vahvistamisen rooli tai psykologin rooli.
Elina: Sä olet myös tehnyt paljon hankkeita, missä on tämä luova toiminta mielen hyvinvoinnin tukena, ja siitä me tänään jutellaan. Mutta ennen kuin me siihen päästään, mua kiinnostaisi se, että mitä ylipäänsä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan. Tässä on nyt asiantuntijoita paikalla.
Mirja: Joo, se ei ole muuten ihan yksinkertaista selittää. Tietysti mielen hyvinvoinnista itse käytän työssäni mielenterveys. Se on ensinnäkin hyvin tärkeä voimavara eli tärkeä osa meidän ihmisten kokonaisterveyttä ja toimintakykyä. Mielenterveys määritellään tietysti hyvin monella tapaa, mutta ehkä se kuvaa, että se on tämmöinen hyvin subjektiivinen eli henkilökohtainen hyvinvoinnin tila, jossa me itse tiedostamme parhaiten se, että miten minä voin, kuinka voin ja onko jotakin mieltä painavaa tai harteilla painavia taakkoja. Eli sinne kuuluu semmoinen arjen selviytyminen, koska elämä on aika harmaatakin arkea hyvin usein. Mielenterveystaidoista puhutaan, jotka liittyvät mielenterveyteen. Meillä on tunteita ja meillä on erilaisia ajatuksia ja meillä on tärkeitä ihmissuhteita. Tämä sosiaalisuus kuuluu ilman muuta jo ihmisen perustarpeisiin, että tarvitsen olla tärkeä jollekin ja paljon on tärkeitä ihmisiä itselleni eli tavallaan sen yksinäisyyden näkökulmasta. Tässä nyt tulee aika iso määritelmä, mutta myös se, että mielenterveys on myönteinen asia ihmisille, meille jokaiselle, mutta sinne kuuluu tietysti sitten ne ongelmat ja kriisit ja muutokset, että miten me selviämme aina elämässä huomiseen, elämässä eteenpäin. Siinä suhteessa sitten erilaisia mielenterveystaitoja tarvitaan. Mä jotenkin haluan painottaa sitä, että se on jokaisen ihmisen henkilökohtainen tunne.
Eeva: Tuossa oli tosi tärkeitä juttuja. Mä mietin tuota mielenhyvinvointi tai mielenterveyssanan käyttöä. Mä olen huomannut erityisesti ehkä just tässä lehtorin työssä, kun juttelee isojen ryhmien kanssa, että se mielenterveys-sana on siitä hankala, että se usein herättää ihmisissä ensimmäisenä mielikuvana jotain kielteistä, kuten masennus tai joku häiriö. Sen takia mä käytän välillä ihan sitä mielenhyvinvointi-sanaakin, että mä saan ohjattua enemmän sen keskustelun siihen, että mitä just tämä positiivinen tai myönteinen, vahva mielenterveys voi olla. Sitten toinen ehkä väärinkäsitys, minkä mä haluisin korjata usein tässä, että mitä mielen hyvinvointi on. Moni hahmottaa sen, että se on joko tai juttu, että joko sulla on mielenterveyttä tai sitten sulla ei ole.
Mirja: Joo.
Eeva: Mä tällä kokemuksella psykologina uskallan sanoa, että kyse ei ole pääsääntöisesti diagnoosin olemassa olosta tai sen puuttumisesta, että onko vaikka masennus vai eikö ole. Vaan kyse enemmän voimavarasta ja kyse on mielenterveydessä ehkä siitä, miten sä vois psyykkisesti. Jos sulla on vaikka joku diagnoosi, se ei estä sitä, ettetkö sä voisi kokea juuri niin kuin sä sanoit sitä mielen hyvinvointia. Ja samoin sitten myös, että se ei ole joko tai, vaan se on samalla lailla kuin fyysinen terveys.
Mirja: Kyllä.
Eeva: Se voi ehtyä ja sitten se voi palautua. Sulla voi olla ohimeneviä… ja kaikilla on, väitän. Sulla voi olla ohimeneviä mielenterveydellisiä haasteita. Kaikilla on niitä joskus.
Mirja: Kaikilla on joo. Tämä on ihan tutkimusten mukaisesti, että kaikilla meillä on ongelmia. Meillä on vain erilaisia taitoja ja kyvykkyyttä sitten. Toiset tarvitsevat helpommin apua siihen selviytyäkseen. Sä Eeva sanoit hirveän tärkeän sen, että tämä stigmahan elää edelleen täällä keskuudessamme, ja kun mielenterveys-sanan esittää, helposti se menee sinne. Mä olen koulutuksissa kokeillut tätä, että mitä mielikuvia tämä mielenterveys herättää. Ihanaa on näiden omien työvuosieni aikana nähdä, että asenteet ja se ajatus ja mielikuva on muuttunut kohti sitä myönteisyyttä ja sellaista elinvoimaisuutta. Mutta totta kai edelleen ajatellaan, että sitten jos mielenterveydestä puhutaan, siellä on joku haava ja ongelma. Mielenterveyttähän on sellaisillakin henkilöillä, joilla on diagnoosi.
Elina: Juuri näin.
Mirja: Tämä täytyisi meidän aina muistaa, että hänellä on siinä huolimatta valtavasti voimavaroja. Me voidaan kanssaihmisinä tukea tällaista ihmistä selviytymään ja näkemään ne omat voimavarat silloin, kun on vaikka sitten joku diagnoosi päällä. Ja se on voinut helpottaakin itse asiassa. Se lisää sitä resilienssiä tällaisella henkilöllä, että hän saa diagnoosin, mutta se ei poista sitä, etteikö hän kulje siellä terveen ja sairaan akselilla, missä me kuljetaan kaikki.
Eeva: Niinpä.
Elina: Joo. Kertoisiksä meille vähän myös tilastoa siitä, että millä tavalla suomalaiset tällä suomalaiset tällä hetkellä voivat? Mikä on mielenhyvinvoinnin tilanne suomalaisilla?
Mirja: Tuossahan jo puhuttiinkin siitä, että kaikilla mielenterveyteen liittyviä ongelmia, semmoisia pysäkkejä elämässä on kaikilla. Se on semmoinen sataprosenttinen tilastotieto. Mutta sitten noin 50 prosentilla on elämänsä aikana mielenterveyteen liittyvä diagnoosi. Kun tässä on stigmasta puhuttu ja siitä, että mitä mielenterveys sanana herättää, vain kolme prosenttia kuitenkin on heitä, jotka pitävät ehkä sitä stigmaa yllä. Sanotaan, että on tällaisia psykoottisia oireita elikkä skitsofrenia esimerkiksi. Kuitenkin heillä on myös oikeus ihmisarvoiseen elämään ja heitä yhteiskunnassa hoidetaan avohoidon piirissä. Mua harmittaa, että siinä kohtaamisissa, niissä sosiaalisissa suhteissa se määrittää aika paljon ja sitten se lyö mielenterveyden diagnooseihinkin sitä leimaa. Siitä meidän täytyisi päästä pois ja semmoista ymmärrystä saada, mistä tässä on kysymys.
Elina: Tässäkin podcastissa me puhutaan nimenomaan siitä 100 prosentista suomalaisia ja 50 prosentista.
Mirja: Nimenomaan joo.
Elina: Mielen hyvinvoinnin tukemisesta kaikille.
Mirja: Joo. Onneksi viimeisten tutkimusten mukaan nämä työkyvyttömyysperustaiset eläkkeet ovat laskeneet. Jo jossain vaiheessa yli 50 prosenttia oli mielenterveysperustaisia, mutta nyt se summa on hieman laskenut. Se on noin 50 prossaa, mutta paljonhan sekin on. Ihan liikaa. Silloin tämä ennaltaehkäisevä työ kuntatasolla taikka sitten meilläkin MIELI ry:ssä tehdään paljon sitä vaikuttamistyötä. Se on ihan älyttömän tärkeä. Nimittäin 11 miljardia euroa vuositasolla OECD:n raportin mukaan menee mielenterveyssairauksien hoitamiseen. Jos pikkasen saataisiin sitäkin 11 miljardin euron pussia siirrettyä sinne ennaltaehkäisevän satsaukseen, sillä olisi kyllä todella pitkävaikutteiset ja myönteiset meidän kansalaisten hyvinvointiin. Kyllä mä haluan nähdä, että suomalaiset voi hyvin. Se ei tarkoita, että me kalastellaan ja haetaan onnellisuuden tilaa, vaan sitä hyvinvointia, sitä subjektiivista kokonaisterveyttä.
Elina: Tosiaan tässä meillä on erityisesti se kulttuurihyvinvoinnin näkökulma. Ja kulttuurihyvinvoinnilla me tarkoitetaan sitä, että miten luovuus kaikissa ulottuvuuksissaan, miten taidetoiminta, ilmaisu voi tukea sitä meidän hyvinvointia. Tiedetään luovuudesta, että kaikilla meillä on se luovuus. Se on meidän tämmöinen perustarve, ja se on meillä olemassa oleva asia. Se on myös mahdollista kaikille riippumatta iästä, riippumatta asuinpaikasta, varallisuudesta. Luovuus on mahdollista kaikille, kun me käsitetään se isossa ulottuvuudessaan eli just luontoon menemisestä tai käsillä tekemisestä tai tämäntyyppisistä asioista. Mutta tärkeää on myös se, että meillä on yksilöllinen reitti sinne meidän luovuuden äärelle. Hyvin yksilöllisesti jokainen löytää sen reitin, mutta me voidaan yhteisenä ryhmänä myös lähteä etsimään niitä reittejä. Se on mielenkiintoinen asia. Eeva, sä olet tehnyt tosi paljon Metropolia Ammattikorkeakoulussa hankkeita, joissa on ollut tämmöinen luova toiminta näkökulmana mielen hyvinvoinnin edistämisessä. Kerro vähän, millaisia kokemuksia sulla niistä on. Mirja, sulla on varmaan myös pitkän kokemuksen kautta.
Eeva: Joo ja mä olen tehnyt aikaisemminkin asiakastyössä paljon esimerkiksi ryhmätoiminnassa käyttänyt luovia menetelmiä ja samoin yksilötyössä psykologina. Mä ajattelen, että jos ryhmätoimintaa miettii, yksi tärkeä kokemus on se, että mieluusti ohjaan ryhmiä esimerkiksi eri taiteiden alojen ammattilaisten kanssa enkä vaikkapa toisen psykologin kanssa. Se moniammatillinen osaaminen nostaa sen tavallaan luovan tai taiteesta ammentavan vaikka musiikkitoiminnan laatua. Se on hirvittävän tärkeää, että pystytään esimerkiksi reagoimaan osallistujien nostamiin toiveisiin vaikka, mitkä heidän tunteista nousee vaikka kappaletoiveet tai mitä tehtäisi vaikka väreillä. On se ammattitaito muuhunkin kuin mielenhyvinvoinnin puheella vahvistamiseen.
Se on yksi tärkeä kokemus, mitä nostaisin.
Elina: Eli siinäkin on se subjektiivisuus tosi tärkeä.
Eeva: Kyllä.
Elina: Yksilöllisyys ja juuri sinulle.
Eeva: Joo ja sitten ehkä just siitä subjektiivisesta kokemuksesta nousee myös, että mikä vaikka taiteessa koskettaa ja hoitaa. Siihen liittyy ihmisen elämänhistoria ja sitten myös omat kiinnostukset ja mikä puhuu sulle. Joillekin puhuu musiikki ja joillekin kirjoittaminen. Jotkut tekee käsillä, ja se avaa jotain. Sitä täytyy kuunnella. Se ei voi olla semmoista, että mä kaadan jotain jollekin, vaan hän kokee ja hän valitsee. Sanotaan esimerkkinä: Meillä on ollut joissain omaishoitoperheiden ryhmissä omaishoitajia ja omaishoidettavia vaikka muistisairaita. He nostavat omasta taustastaan jonkun heille tärkeän kokemuksen tai muiston, ja sitten sitä tutkitaan vaikka taiteen keinoin. Tehdään vaikka musiikkimaisema johonkin heille tärkeään tauluun. Se koskettaa ihan selvästi enemmän kuin se, että mä olen valinnut jonkun kappaleen, joka kuunnellaan. Se menee sitten syvälle, ja se on tosi tärkeää. Sitä sitten tutkitaan myös tietysti mun ammattitaidon avulla. Se ei ole pelkästään se, että koetaan se taide, vaan sitten keskustellaan siitä, että mitä tässä tapahtui ja miksi.
Elina: Kerro Eeva vähän siitä. Sä olet ollut nyt viimeiseksi semmoisessa hankkeessa kuin Uusia säveliä etsimässä. Sä mainitsit omaishoitoperheet. Siinä on tehty sekä lapsiperheiden että ikäihmisten omaishoitoperheiden kanssa töitä.
Eeva: Joo.
Elina: Tehty tämmöistä moniammatillista luovaa ryhmätoimintaa. Siinä on ollut mukana geronomeja, sosionomeja, musiikkipedagogeja. Kerro vähän, että keitä kaikkia siinä on ollut mukana ja mitä siinä tehty. Ihan semmoisia konkreettisia esimerkkejä.
Eeva: Joo, meillä on ollut seitsemän eri ryhmää ympäri Helsinkiä ja Vantaata, mihin on sitten saanut tulla omaishoidettava omaishoitajansa kanssa ja lapsiperheiden tilanteessa joskus koko perhe. Konkreettisesti erityislapsethan voivat olla esimerkiksi syvästi autistisia, saattavat olla vaikeasti vammaisia, erilaisia muita taustoja, lievempiäkin syitä. Sitten muistisairaita on ollut aikuisten ryhmissä tai vaikka aivoperäisistä syistä vaikka aivoverenvuotosyistä johtuvia erilaisia toiminnan rajoitteita tai toimintakyvyn rajoitteita heillä. Mitä me on sitten tehty siellä konkreettisesti, niin se on ollut monitaiteista. Meillä on ollut aina tietty rakenne. Saattaa olla, että on sama joku alkulaulu, joka johdattaa siihen tunnelmaan ja sitten ehkä loppulaulu, ehkä jossain vaiheessa joku välirentoutuminen tai loppurentoutuminen, mutta muuten se on kyllä vaihdellut ihan sen mukaan, että miten ohjaajat ovat nähneet, että mitä tämä ryhmä tarvitsee. Vaikkapa lasten ryhmissä me on saatettu käsitellä niitä tunteita, mitä nyt vaikka omaishoitajalla on liittyen siihen todella vaativaan tehtävään omaishoitajana kaiken muun arjen kannattelun lisäksi. Me ollaan saatettu tutkia niitä taiteen keinoin, että mitä siinä arjessa tapahtuu ja millainen fiilis on nyt. Toki siinä on vertaistuellinen elementti myös, että omaishoitajat tukevat toisiaan. Meillä on kaksi etäryhmää, mutta lähiryhmissä on ollut aina tosi tärkeä myös semmoinen ohjatun ryhmätoiminnan jälkeen tapahtuva hetki, jolloin kahvitellaan yhdessä ja jutellaan.
Elina: Miltä tämä Mirja kuulostaa?
Mirja: Mä tunnustelin tuossa äsken itseäni kehollisia tuntemuksia, kun mä kuuntelin Eevaa. Mulla oikein kihisee täällä, että ai miten ihania asioita, miten meidän pitäisi nämä saada sinne arkielämään ja arkipäivään. Ennen kaikkea just se pienin yhteisö on se perhe, että siellä ei kadotettaisi tätä luovuutta ja tätä inspiroivaa arkielämää. Omassa työssäni mä ajattelen, että mä käytän itse paljon mielikuvia, jotka nostavat sitten tietysti myös tunteita esille. Ryhmätoiminnassa, niin kuin koulutukset ovat pienryhmätoimintaa, siellä nimenomaan kun vieraat ihmiset kohtaavat ensimmäisen kerran, meillähän on jokaisella tällaisia mielen tekemiä rajoitteita. Me tullaan sinne jollain omalla roolillamme tai omalla minäkuvallamme. Se voi olla hyvinkin jännitteinen, että en tuota pysty tai ei musta löydy mitään tällaista, että mä olen tämmöinen järki-ihminen. Siinä suhteessa kun sä sanoit, että kaikilla meillä on luovuutta, mä haluaisin että me pystyttäisiin se aina löytämään itsestämme. Kyllä mä olen elämäni varrella itsekin joutunut paljon uudistamaan omaa minäkuvaa ja nimenomaan sitä reittiä, mistä mainitsit. Olen käyttänyt taidetta silleen, että on seinällä taidetta, jota sitten katsotaan, että mitä mielikuvia se herättää ja minkälaisia muistoja se mahdollisesti herättää. Niin kuin mainitsit Eeva, musiikki on hyvin myöskin sellainen, missä voidaan avata ja tarkastella, reflektoida tavallaan sitä omaa tunnemaailmaa. Tänä päivänä mulla on sellainen vahva kokemus, että ylipäätänsä työelämässä halutaan nyt tunteita esille, että ne ovat oikeutettuja. Uskallustahan siellä taustalla ja rohkeutta on. Samoin sitten tarinoiden kirjoittaminen on mun mielestä ihan mahtava väylä siihen, että kun mä kirjoitan, mä saan sitä ajatustani ja kokemustani kirjoittaa sinne. Ja sieltähän löytyy vaikka sun mitä sitten itselle oivalluksia. MIELI-ikä runopiiri oli aivan mahtava kokemus kotipalvelun piirissä oleville kotona asuvilla ihmisille. Siellä luettiin runoja ja sitten keskusteltiin pienryhmissä niistä runojen herättämistä muistoista ja kokemuksesta. Mä ajattelin, Eeva kun sä puhuit siitä vertaistyöskentelystä, sehän parhaimmillaan myöskin tuottaa sitä vahvistusta itselle, kun me nähdään ja kuullaan, miten toinen näkee minussa sen, mitä tämä minun sisältä herätti. Kuitenkin me kasataan tosi paljon tänne sisimpäämme asioita. Ne on tärkeä saada elämää hyödyttämään. Ne on tärkeitä voimavaroja siihen, että elämä tuntuu hyvältä ja suunnilleen tasapainoiselta.
Elina: Tuo on musta tosi tärkeä tuo reflektointi toisten kanssa, niin kuin Mirja sanoit.
Mirja: Joo.
Elina: Ja myös Eeva sanoit siitä kahvittelusta.
Eeva: Kyllä.
Elina: Jos me puhutaan kulttuurihyvinvoinnin edistämisestä vaikka, me puhutaan nimenomaan siitä yhteisössä sen edistämisestä, että meillä on kulttuurinen hyvinvointi siellä yhteisössä.
Eeva: Kyllä. Ihan samaa oli sanomassa, mutta semmoisilla esimerkeillä, kun mä olen työskennellyt myös esimerkiksi perheneuvolassa lasten kanssa paljon yksilö- ja ryhmäterapeuttisissa settingeissä. Lapsen keinohan jäsentää maailmaansa ja kokemuksiaan on leikki ja se on hyvin luovaa. Toki kaikenikäiset tarvitsevat leikillisyyttä ja jotain luovaa jäsentääkseen omia kokemuksiaan, saadakseen niitä muokattua. Siinä on hirveän tärkeä, että ei leiki yksin. Vaan esimerkiksi lapsiterapeuttisessa tilanteessa hän näyttää leikillä, mitä hänelle on tapahtunut ja mä vaikka psykologina sanotan sitä ja ihmettelen, että ai jaa taasko tässä leikissä käy näin, minkähän takia tässä käy näin. Se on hirveän tärkeä se reflektio-osuus. Samoin sitten tässä luovassa toiminnassa, kun sä mainitsit sen kirjoittamisen.
Mirja: Joo.
Eeva: Se on ihan älyttömän tärkeä, että itse näkee ja voi reflektoida, mitä tähän paperille ilmestyi, mutta myös se, että joku toinen saattaa avata ja tulkita sitä ehkä väärälläkin tavalla, mutta se saattaa avata uudella tavalla sitä näkymää siihen.
Mirja: Joo, se dialogi on ehdottoman tärkeää.
Elina: Tosi tärkeää.
Mirja: Mä itse ajattelenkin sitä, että turvallisen tilan luominenhan on tärkeää silloin, kun me mennään tämmöisen henkilökohtaisen luovuuden tarkasteluun tai itse asiassa ihan arkipäiväistäen, että kuka minä olen, mitä minusta vielä löytyy. Mä ajattelen, että leikki, ilottelu, puhtaasti nauru, joka lähtee tuolta vatsanpohjasta, olisi tosi tärkeä säilyttää. Ehkä sitten yksi vielä, jota tässä luovuudessa on se, että paitsi että me uskalletaan olla rohkea, sallittaisi myös että ne luovat kokeilut voivat epäonnistuakin, että ne eivät sovellu. Sitten se ei ole virhe, vaan tämä ei nyt mennyt tässä moodissa tällein tai että sainpahan tästäkin kokemusta. Se itselleen nauraminen mun mielestä ja mahdollistava asenne olisi tärkeä meidän säilyttää esimerkiksi työyhteisön voimavarana ja mielen esteitä poistavana.
Elina: Kyllä. Leikillisyys ja mielikuvittelukyky. Mihin ne meiltä katoavat sitten jossain vaiheessa elämää. Ne on tosi tärkeä säilyttää, ja miten ne voi olla meidän työyhteisöissä mukana koko ajan. Se on osa sitä luovaa työotetta, joka meillä on.
Eeva: Kyllä.
Elina: Ja että me sallitaan se luovuus. Jotenkin semmoinen lupa luovuuteen työyhteisöissä. Se on ehkä se tärkein, joka sitten avaa niitä portteja, että ei tarvitse pelätä sitä, että kokeilee jotain ja tapahtuukin, että se ei menekään ihan niin kuin on suunniteltu.
Eeva: Totta. Se on vähän sama kuin sen mielenterveyden käsitteen osalta, kun mä sanoin, että se ei ole joko tai. Myöskään tässä luovassa toiminnassa ei ole oikein tai väärin. Se on aina, että sitä voi tutkia ja katsoa, mitä tapahtuu. Mä ajattelen, että hirveän tärkeä on se, että millaista ikään kuin tukea tai polttoainetta tai mahdollisuuksia yhteiskunta tarjoaa siihen tutkimiseen, että miten ihmiset pääsevät kulttuurin äärelle, onko se helppoa vai vaikeita, kuinka siihen houkutellaan. Esimerkiksi just tänä vuonna ilmestynyt isompi tanskalaistutkimus, missä seurattiin pidempään ihmisten kulttuurikokemuksia, osoitti että ne, joilla oli niitä kulttuurikokemuksia vuodessaan enemmän, voivat psyykkisesti paremmin. Se saattaa olla yksi aika tärkeä polttoaine, jota meidän pitäisi yhteiskunnassa enemmän hyödyntää…
Mirja: Kyllä.
Eeva: …että kaikki saataisiin kulttuurikokemusten äärelle.
Elina: Tuosta mua kiinnostaisikin kysyä teiltä. Monesti kun puhutaan kulttuurikokemuksista, ihmisellä tulee heti mieleen semmoinen, että pitää mennä teatteriin tai pitää mennä johonkin taidenäyttelyyn. Mutta kun se voikin olla se luovuus ja taide ja kulttuuri oikeastaan missä tahansa. Miten te näkisitte, että mielenterveystyötä tekevän ihmisen tai mielenhyvinvointia ammatikseen edistävän ihmisen, miten hänen työotteessaan voisi olla mukana semmoinen, että hän edistää sitä luovuuden mahdollisuutta?
Mirja: Joo, olipa hyvä kysymys. Kyllä mun mielestä se saada olla oma itsensä lähtee siitä, että jokainen on ainutkertainen ja yksilöllinen. Kyllä se siinä keskustelussa tietysti tulee esille jotenkin se semmoinen minäkäsitys itsestä, että miten rohkeasti… ja minkälainen kuva itsellä on niistä omista luovuudesta taikka kyllä mä aina lähden jotenkin sinne tunnepuolelle, että uskaltaa rohkeasti kertoa tunteistaan. Mä itse tuon siinä työssäni hyvin paljon sitten näitä, joista sitten on luettavissa, että mikä olisi ensimmäinen väylä, mitä voitaisi lähteä rakentamaan. Luontosuhde on yksi ensimmäinen. Meillä on kuitenkin tämä Suomi niin upea maa siinä, että kaikilla on mahdollisuus mennä luontoon. Hyvin usein se keskustelu linnuista, kukista, keväästä, syksystä, vuodenajoista sieltähän sä tavallaan ammennat sen kaiken. Valoisuudesta, pimeästä. Ensimmäisenä se luontosuhde, jonka jälkeen sitten voidaan mennä vaikka sinne tarinallisuuteen. Vuorovaikutustaidothan on hyvin tärkeä elementti myöskin siinä, että minkälaiset sanat kantavat sitten niitä ihmisten ajatuksia, että onko se arvostava esimerkiksi itseä kohtaa, onko se arvostava toisia ihmisiä kohtaan, ylipäätänsä yhteiskuntaa kohtaan. Siinä arjessa pysyminen on mun mielestä tärkeä. Ei se, kuten sä mainitsit, että tämä stigma liittyy myöskin tähän kulttuuriin jollain tavalla, että se pitäisi olla sitä korkeakulttuurista tai semmoinen mielikuva tulee. Mutta parhaimmillaan se on, että laitetaanpas musiikki soimaan tai otetaanpas tässä muutamia hengitysharjoituksia.
Eeva: Kyllä.
Mirja: Ihan tällaiset, jotka ei tarvitse rahaa tai ei ole siitä varallisuudesta kysymys.
Eeva: Kyllä.
Elina: Ja silloin me puhutaan arjen luovuudesta.
Mirja: Ja se on aika tärkeä tässä.
Elina: Se on tosi tärkeä, ja sitä voidaan tukea. Ammattilaiset voivat tukea esimerkiksi vaikka palvelutalojen kanssa, miten siellä työskentelevät ihmiset voivat tukea sitä asukkaiden arjen luovuutta sillä omalla luovalla työotteella, että tuovatkin musiikkia, jotain mikä tuo ehkä hyviä muistoja lapsuudesta ja työelämästä tai jostain. Tai vievät puutarhaan kastelemaan kukkia yhdessä tai mitä tahansa tämmöistä.
Mirja: Kuvien katselu, muistelu…
Eeva: Kyllä.
Elina: Just näin.
Mirja: …on jo sitä.
Elina: Sitä voi tosi paljon se ammattilainen tukea sillä omalla työotteellaan.
Mirja: Kyllä.
Elina: Niin kuin nyt tässäkin Uusia säveliä etsimässä -ryhmätoiminnassa siinähän oli se moniammatillisuus, joka tuki niiden reittien löytämistä sen luovuuden äärelle. Eikö vain Eeva?
Eeva: Juuri näin ja ehkä tuo musiikki on yksi ihan helpoimpia tapoja tuoda arkeen vaikka johonkin hoitotilanteeseen. Mistä puhutaan nykyään, että on kauhean kiire hoitaa, siihen painetaan play ja tehdään ne asiat, mitä muutenkin tehdään.
Elina: Totta.
Eeva: Se, että kunnioittaa sen henkilön omaa lempi… kun tietää, mikä on hänen lempimusiikkiaan, tiedetään jo tosi paljon. Tiedetään, että lievittää kipuja. Se parantaa mielialaa. Se auttaa toimimaan myös niissä tilanteissa, kun keho ei muuten tottele. Se saattaakin lähteä liikkeelle, kun se oma lempimusiikki pyörähtää käyntiin. Se tosi tärkeä. Sitten kolme pointtia tuli Mirja sun, mitä sä sanoit, mieleen. Tuo oli tosi tärkeä tuo, että ihminen saa itse määritellä itsensä. Mä ajattelen, että kun sä kysyit Elina, että miten mielen hyvinvoinnin ammattilaisena tavallaan voisi vahvistaa toisen mielenterveyttä. Mun mielestä on tosi tärkeä, että mä en määrittele toista ainakaan jonkun diagnoosin perusteella, että kun sulla on tuommoinen diagnoosi, niin sä olet tämmöinen ja sitten sun kuuluu tehdä noin. Ei missään nimessä. Vaan antaa sille henkilölle itselleen mahdollisuuden määritellä, mikä hänen hyvinvointiaan vahvistaa. Sitten toinen pointti, mikä tuli mieleen. Me psykologithan ei yleensä päästä tekemään semmoista edistävää mielenterveystyötä. Mirja on etuoikeutetussa asemassa, kun pääsee. Me tehdään monesti korjaavaa mielenterveystyötä silloin, kun on jo aikamoisia ongelmia. Kolmas pointti, mitä tuli mieleen, mitä mä käytän myös siinä korjaavassa mielenterveystyössä. Mä käytän tosi paljon semmoista, mä olen kirjoittanutkin siitä artikkelin aikoinaan, käänteistä psykoedukaatiota, missä mä annan sen henkilön itse kertoa, miten hän kokee, mitä hänelle on elämässä tapahtunut, miten hän hahmottaa ne omat vaikeutensa. Ja siihen mä saatan sitten vaikka tarjota aika monenlaisia keinoja. Vaikka joidenkin nuorten kanssa on tehty tämmöistä animaatiota. He kertoo animaatiolla. Rakentaa semmoisella ihan ilmaisella työkalulla tarinaa, että mitä he haluaa sanoa. Tai sitten jonkun kanssa mä olen saattanut sanoa, että jos et sä osaa sanottaa, valitse joku musakappale, miltä susta just nyt tuntuu. Sitten me kuunnellaan se ja ihmetellään sitä. Ja niitä on paljon. Siinä artikkelissa mä olen kuvannut kymmeniä tapoja tuoda sitä luovaa sytykettä siihen.
Mirja: Joo.
Elina: Silloin sä just ammattilaisena omalla työotteellasi tuet sitä luovuuden mahdollisuutta.
Eeva: Yritän parhaani.
Mirja: Joo ja mä jatkan sen suhteen, että diagnoosin voi olla pahimmillaan määritellyt jo sen ihmisen itsensä ja hän elääkin sen diagnoosinsa mukaista elämää huomaamatta tai tiedostamatta, että hänellähän on potentiaalia ympärillä. Musta se on myös ammattilaisen ja myöskin tällä tavalla ennaltaehkäisevässä mielessä jotenkin ymmärryksen lisääminen siinä, että sä olet paljon enemmän kuin sun diagnoosisi, että älä anna sen missään nimessä rajoittaa sitä elämää ja arkeasi ja juuri elämän sitä avartamista. Se on mun mielestä tärkeä tehtävä, että silloin kun diagnoosi, me emme rajaa häntä tiettyjen oireiden ympäröimäksi, vaan elämä on mahdollista silloinkin.
Elina: Tässä palataan siihen just, että kaikilla meillä on sitä mielenterveyttä, minkä sä sanoit ihan alussa.
Mirja: Juuri näin. Esimerkiksi valokuvat tai kuvakortit tai tämäntyyppiset niin kuin taulu voivat herättää muistoja, jotka voivat johtaa siihen, kuten mulla on kokemuksia tästä työstäni, että ne synnyttävät runoja. Sieltä syntyy runoja. Siitähän voi syntyä runokirja.
Elina: Kyllä.
Eeva: Niin.
Mirja: Se elämä laitetaan runon muotoon ja sitten siitä syntyy tämmöinen tulos.
Elina: Joo ja tuosta tulee mieleen se, että kun tehdään luovaa toimintaa, siinähän tärkeintä ei ole se tulos. Se voi joskus syntyä sieltä ja joskus siitä voi tulla taiteellisesti todella upea.
Mirja: Jotakin, niin.
Elina: Mutta tuo kuvastaa just sitä, että tärkeintä siinä on ollut se prosessi.
Mirja: Kyllä ja siinä on käynyt se prosessi. Se on just itsereflektiota, ja mitkä mun mielestä mahtavia, on oivallukset. Kun oivaltaa jotakin itsestään tai elämästään tai ympäristöstään, sehän on semmoinen vapauttava. Eikö niin Eeva?
Eeva: Kyllä.
Mirja: Se on semmoinen, että sä jotenkin liitelet vähän aikaa ainakin jotenkin keveämmin askelin.
Eeva: Joo ja yksi ehkä tärkeimpiä oivalluksia, mitä koen, että voin auttaa asiakkaita oivaltamaan, on että he voi vaikuttaa omaan mielenterveyteensä.
Elina: Kyllä.
Eeva: Moni tulee psykologin tapaamisiin semmoisella ennakkokäsityksellä, että nyt vaan kerrataan kaikki, mitä on mennyt pieleen ja sitten käytetään koko aika siihen, että voivotellaan, kuinka hirveätä tämä on ja mitä kaikkia diagnooseja mulla on ja mitä kaikkia vaikka lääkkeitä täytyy syödä. Sitten mä saatan yllättää heidät sillä, että sä voit tehdä jotain muutakin.
Elina: Hei Mirja ja Eeva, tämä on ollut todella mielenkiintoista keskustelua ja voisin jatkaa tätä vaikka kuinka pitkään, mutta aletaan pikkuhiljaa lopettelemaan. Mä haluaisin teiltä lopussa vielä kysyä pienen kysymyksen, mutta vastaus on varmaan aika iso [naurahtaa. Mikä olisi sellainen teko, joka sun mielestä pitäisi seuraavaksi tehdä, jotta mielen hyvinvointia voitaisiin isossa kuvassa parantaa? Mitä sinä muuttaisit?
Mirja: Tämä ei ole mitenkään helppo kysymys tai pieni kysymys, mutta kyllä mä lähtisin muuttamaan nimenomaan tätä, siis matkalla olen tässä omassa työssäni, tämän mielenterveyden käsitteen avaamista. Meillä on tällä hetkellä hetkinen viikko menossa hallitusohjelmassa, ja meidän pitäisi saada sieltä aikaan, että tämä kilpailullinen yhteiskunta ja suorituspaineinen yhteiskunta ei määrittelisi ihmistä, vaan me lähdettäisiin saamaan tämä hengittämisen vapaus saada olla oma itsensä. Tuetaan myös sitten sitä kulttuuria. Nähtäisiin se kulttuuri. Nythän on pelko, että miten sille käy. Että tämän, mistä me täällä puhutaan, ymmärtäisi ne, joilla on rahaa ja joilla on valtaa. Nyt on mun mielestä ihan viimeiset hetket tavallaan tämän hyvinvoinnin kannalta, kun ajatellaan, kuinka paljon meillä on yhteiskunnassa sitä pahoinvointia. Kyllä mä suureen ääneen uskallan tässäkin jo nyt ihmetellä, että mistä se tulee, kun meillä pitäisi olla kaikki hurjan hyvin, että on kaikkia vempaimia elämää ja arkea kehitetty keventämään, mutta siitä huolimatta mieli voi huonommin. Tokihan siinä on, mistä puhutaan, että nähdään se mielenterveyteen liittyvät ongelmat tai diagnosoinnit, että on menty siinä eteenpäin, mutta ei se selitä kaikkea. Kaikki mukaan tähän luovaan elämään ja iloa ja tämmöistä onnistumista. Onnistumista lähdetään tukemaan ja osataan yhteisesti iloita niistä hyvistä asioista. Jotenkin mä tuon sen luovuuden tähän arkeen, että se arki on tämmöistä luovaa.
Elina: Kyllä ja että me mahdollistettaisiin keinoja sitten myös tuolta päättäjien kautta siihen, että me voidaan ammattilaisina myös tuoda sitä luovaa arkea.
Mirja: Joo, elikkä että päättäjät lukevat tutkimuksia ja näitä vaikutuksia nimenomaan ihmisen hyvinvointiin ja arjesta suoristumiseen. Yksi semmoinen, minkä mä ajattelin itse, kun tulin tänne, että johan ihmisen elämä, kun siellä on aina niitä ratkaistavia solmuja, niin johan se on luovaa. Jokaisessa meissä on se luova kyky ratkaista niitä oman arjen ongelmia.
Elina: Kyllä ja ennen kuin Eeva vastaat, mä täsmennän tässä kohtaa, että me nauhoitetaan tätä siis kesäkuussa 2023, jolloin ollaan just rakentamassa uutta hallitusta, mihin Mirja viittasit.
Mirja: Totta.
Elina: Tämä tulee ulos vähän myöhemmin.
Mirja: Joo.
Elina: Eeva, mitäs sä vastaisit tähän?
Eeva: Mä olisin voinut vastata samalla lailla kuin Mirja, mutta mä en nyt toista sitä. Mä sanon, että mä näen tärkeänä myös kansanterveystyön ytimessä, jos mä mietin koko Suomea ja kaikenikäisiä suomalaisia, että me ratkottaisiin semmoisia pulmia myös kuin aikamoinen univaje ihmisillä, miksi ihmiset eivät lepää riittävästi. Tämä olisi yksi semmoinen perusjuttu, mitä pitäisi laittaa kuntoon. Ja kyllä mä sitä ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä… Mä en siitä karsisi enempää. Me nähdään ja me tiedetään ihan selkeästi, mihin se johtaa. Sitten me tehdään sitä korjaavaa työtä ja me nähdään ne osasto- ja lastensuojelujonot, kun ne kasvavat. Tämä on aivan selkeä juttu. Miksi tälle ei [naurahtaa nyt vaan tehdä jotain, mikä olisi paljon halvempaa? Ehkä tässä tärkeimmät.
Elina: Joo.
Mirja: Meidän pitää nyt saada vaan tämä vielä äänekkäämmin tuonne eteenpäin. Ja kiitos tästä teidän podcastista. Nämähän levittävät näitä ajatuksia muittenkin pohdittaviksi.
Eeva: Niin ja ehkä mä vielä sen haluan sanoa, että meillä on paljon näyttöä siitä. Meillä on esimerkiksi WHO:n tosi laaja selvitys, missä on näytetty tosi monta kulttuurisen ja taiteen keinoa, millä me voidaan sekä tutkitusti edistää mielen hyvinvointia ja vahvistaa sitä niin, että meillä on resilienssiä ongelmia varten, meillä on kykyä selviytyä ja voimavaroja, mutta me voidaan myös korjata. Sekin on mun mielestä ihmeellistä, että aina välillä mietitään, että rahoitusta tämmöiseen ei ole, koska se ei tuota mitään. Se tuottaa jotain. Siitä on näyttöä.
Elina: Lämpimästi kiitoksia Eeva ja Mirja, että tulitte vieraaksi Korkeapainetta-podcastiin.
Mirja: Kiitos sinulle.
Eeva: Kiitos.
Spiikkaaja: Kuuntelit Korkeapainetta-podcastia. Podcastia julkaistaan osana Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeREn toimintaa. CuWeRen toiminnasta vastaavat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto. Tutustu toimintaamme verkkosivuilla cuwere.fi. Seuraa myös Korkeapainetta-blogiamme. Kiitos, kun kuuntelit.
[Loppumusiikki]
Ei kommentteja