Moninainen Metropolia 4: Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen oppimistilanteissa
Moninainen Metropolia -podcast-sarjassa Metropolia Ammattikorkeakoulun jatkuvan oppimisen johtaja Heidi Rontu keskustelee opiskelijoiden, henkilökunnan jäsenten ja sidosryhmien kanssa siitä, miten moninaisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta voidaan edistää meillä Metropoliassa sekä laajemmin korkeakouluissa.
Tässä jaksossa Heidin vieraiksi saapuvat Metropolian asiantuntija ja opettaja Johanna Niemi sekä sosionomi ja seksuaaliterapeutti Minttu Ågren, joka suorittaa ylempää ammattikorkeakouluopintoja Creativity and Arts in Social and Health Fields (CRASH) -tutkinto-ohjelmassa.
Mitä on sukupuolen moninaisuus ja miten moninaisuuden voi huomioida korkeakouluarjessa? Miten turvallisemman tilan periaatteilla ja syrjimättömän kielen avulla luodaan sekä sukupuolienemmistöille että -vähemmistöille tilaa oppia ja tehdä töitä?
Tämä podcast on julkaistu avoimella Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen (CC BY-ND) -lisenssillä.
Käsikirjoittajat: Heidi Rontu, Johanna Niemi ja Minttu Ågren
Editointi: Digistudiopalvelu
Jakson kesto: 26:51 min
Podcast tiedostona: Lataa omalle laitteellesi (24.6MB)
MetroPodian RSS-syöte: RSS
[musiikkia taustalla]
Heidi Rontu: Tervetuloa kuuntelemaan Moninainen Metropolia -podcast-sarjaa. Minun nimeni on Heidi Rontu, ja toimin Metropoliassa jatkuvan oppimisen johtajana. Tämän sarjan tavoitteena on laajentaa ja syventää moninaisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ymmärrystä sekä pohtia myös keinoja, miten näitä kaikkia voisi edistää käytännössä. ¨
[musiikki loppuu]
Heidi Rontu: Tänään keskustelemme miten voimme Metropoliassa huomioida sukupuolen moninaisuuden oppimistilanteissa, sekä organisaationa, koko Metropolian yhteisöä ajatellen. Vieraina minulla täällä tänään on Johanna Niemi ja Minttu Ågren. Lämpimästi tervetuloa.
Johanna Niemi: Kiitos oikein paljon.
Minttu Ågren: Kiitos.
Heidi Rontu: Ja jos aloitetaan vaikka siitä, että jos Johanna vähän kerrot itsestäsi.
Johanna Niemi: Joo kerron mielelläni. Minä olen Johanna Niemi. Minä olen kiinnostunut sukupuolen mukaisesta eriytymisestä ja sukupuolen tematiikasta. Minä olen ollut asiantuntijana täällä nyt 5 kohta 6 vuotta, ja minä olen tehnyt näihin sukupuoleen liittyviä hankkeita jonkin verran ja jäänyt seuraamaan, ja olen kiinnostunut tästä asiasta. Minä teen täällä monenlaisia muitakin töitä, mutta tämä on semmoinen, joka on minulle erityisen kiinnostava.
Heidi Rontu: Kiitos Johanna. Ja sitten Minttu.
Minttu Ågren: Moi. Joo eli minä olen Minttu Ågren, minä opiskelen parhaillaan täällä Metropoliassa CRASH-linjalla ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Minä olen siis sosionomi ja seksuaaliterapeutti koulutukseltani. Ja sen myötä varmaan olen täällä seksologitaustani, ja tämän minun opinnäytetyöni kohderyhmän, joka on ”Sukupuoleltaan moninaiset ihmiset”, takia. Ja ehkä tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että minä en itse kuulu sukupuolivähemmistöön, eli en sillä lailla voi heidän äänellään tässä toimia, mutta pystyn kuitenkin jotain antamaan tähän keskusteluun näiden muiden kokemusten myötä.
Heidi Rontu: Hyvä, kiitos Minttu. Ja kiva, että olette kummatkin tänne tulleet, ja vähän eri näkökulmista, ymmärtäisin, niin tuotte tätä ääntä tähän keskusteluun. Minä voisin aloittaa oikeastaan sillä, että meillä on tämän vuoden maaliskuussa valmistunut täällä Metropoliassa, Metropolian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Ja se on suunnitelma tälle vuodelle ja ensi vuodelle. Ja nämä suunnitelmat ovat sellaisia, joihin on ihan lakisääteinen velvollisuuskin tehdä näitä suunnitelmia. Ja siinä myös pyritään tietysti miettimään näitä: Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvoasioita mahdollisimman kattavasti. Ja Johanna, sinun kanssasi olemme keskustelleet tästä suunnitelmasta, ja sitten aivan erityisesti on ollut kiva keskustella näistä sukupuolittuneista aloista.
Muistelen, että siitä aloitettiin keskustelemaan ja todettiin, että meillä täällä Metropoliassa nämä alat ovat aika sukupuolittuneita. Ja siitä oli ehkä meillä silloin ajatus, että voisimme yhdessä keskustella, ja varmasti tästäkin teemasta tullaan keskustelemaan. Mutta sitten Johanna, kun mietittiin tätä podcastia, niin mietit että Minttu olisi mukava pyytää meidän kanssamme keskustelemaan. Haluaisitko vähän taustoittaa, että miten tämä meidän teemamme sitten itse asiassa siirtyikin nyt tähän tämän päivän, eli sukupuolen moninaisuuteen oppimistilanteissa, ja muutenkin Metropoliassa?
Johanna Niemi: No ”Sukupuolen moninaisuus oppimistilanteissa” on sellainen asia mistä minä en osaa sanoa kauhean paljon. Ajattelin että olisi tosi hyvä, että meillä olisi ihminen, joka osaisi kertoa siitä enemmän. Minun osaamiseni tähän aiheeseen liittyy nimenomaan näihin sukupuolen mukaisesti eriytyneisiin aloihin, ja tässähän tietenkin tulee nyt sitten se määritelmällinen ristiriita, että kun me katsomme tilastoja, niin tilastoissa aina merkitään sukupuoli jollain tavalla. Ja sitten juuri nämä meidän jyrkästi jakautuneet koulutusalamme, niin nämä tietenkin pohjautuvat myös näihin tilastoihin, niin tässä on tämmöinen, ei ehkä ihan pienikään ristiriita siinä, että me samaan aikaan tilastoidaan sukupuolta, yritetään tehdä isoja tasa-arvotekoja, että saataisiin näille koulutusaloille tasaantumista. Tämä heijastelisi yhteiskuntaan sitten tosi monella tavalla, mutta sitten että millä tavalla sitä sukupuolta olisi järkevää ylipäänsä dokumentoida niin, että se olisi yhdenvertaisuutta tukevaa ja kaikkia ryhmiä huomioivaa, niin tämä on semmoinen kysymys mistä edelleen ei ole minulla vastausta. Toivottavasti Minttu osaisi meille jollain tavalla avata tähän sukupuolen moninaisuuteen liittyviä asioita.
Heidi Rontu: No juuri näin Johanna. Tästä se oikeastaan sitten tähän suuntaan lähtikin meillä tämä keskustelu ja mietittiin, että kun Minttu on enemmän näitä asioita pohtinut, ymmärtääkseni, niin siinä mielessä olisi hyvä juuri tästä näkökulmasta tänään keskustella. Ja oikeastaan minä vähän tuosta vielä jatkaisin. Johanna sitä toikin esille, eli minua itseäni kiinnostaisi tässä yhteydessä pohtia, että mistä kaikista asioista itse asiassa sukupuoli rakentuu. Ja sitten toisaalta, että miten me määrittelemme tämän sukupuolen moninaisuuden, ja että sukupuolen moninaisuus muistetaan. Se ymmärtääkseni käsittää, sekä sukupuolien enemmistöt, että myös vähemmistöt. Mutta jos mietitään, että mistä kaikista asioista sukupuoli rakentuu. Ja olisiko tämä jotain sellaista mitä haluaisit Minttu esimerkiksi vähän avata.
Minttu Ågren: Joo, eli sukupuoli ei ole ainoastaan siis biologinen asia, vaan että se on myös esimerkiksi sosiaalinen, ja semmoinen psykologinen asia, että miten sinä itsesi koet ja määrittelet. Sukupuolen moninaisuus tosiaan kattaa kaiken, sekä sukupuolienemmistön, että vähemmistöt. Tämä on hyvä tiedostaa, kun aloittaa luomaan, vaikka turvallista tilaa – anteeksi, turvallisempaa tilaa – koska turvallista tilaahan me emme voi kenellekään luvata, joten sellaiseksi sitä ei voi sitten kutsua. Mutta turvallisen tilan periaatteita, esimerkiksi koulutustilanteissa kursseilla, ne ovat todella tärkeitä. Moni taho nämä on ottanutkin käyttöön, ja Metropolialla nämä käsittääkseni ovatkin myös käytössä, mutta ainakaan oman kokemuksen mukaan ne ei kuulu siihen sellaiseen konkreettiseen arkeen. Ne saattavat löytyä nettisivuilta. Ei ole yhdenkään kurssin alussa ainakaan, millä minä olen ollut, ei ole käyty näitä läpi, että mitä se tarkoittaa. Sitoutuvatko kaikki noudattamaan niitä? Ja tällä tavalla, että tämä olisi ainakin yksi semmoinen iso juttu, miten sitä voisi huomioida täällä Metropoliassa ja ylipäätään maailmassa.
Heidi Rontu: Hyvä, kiitos Minttu. Toi oli itse asiassa juuri sen tyyppistä konkreettista mitä ajattelinkin, että mitä me voisimme nostaa semmoisia hyvinkin käytäntöön, helposti vietäviä tai nyt helposti, mutta ei käytäntöön vietäviä asioita. Mitäs Johanna? Tuleeko sinulle mieleen, jos ajatellaan nyt sukupuolen moninaisuutta, niin millä tavoin me voisimme sitä edistää?
Johanna Niemi: No minulle tulee ensimmäisenä mieleen puhetavat, puhetyyli, kielellinen valta, jolloin tosi iso merkitys tässä sukupuolittamisessa. Ja sitten erityisesti, kun me kaikki yritetään tehdä oikein ja me yritämme tehdä hyvin ja sitten usein saattaa tulla semmoinen tunne, että käyttääkö esimerkiksi väärää terminologiaa. Käytänkö vääriä käsitteitä, sanoja ja sitten kun me tiedämme, tai monet meistä tietävät, että esimerkiksi sukupuolittaminen puheessa voi olla tosi haavoittavaa monella tavalla, niin miten me osattaisiin itse välttää sitä?
Minä ajattelen, että tämä turvallisemman tilan periaatteiden käyminen, esimerkiksi vaikka opintojaksojen alussa, jos sattuu opettamaan, niin voisi olla ihan superhyvä idea. Opetan itsekin. En ole tehnyt näin, niin heti otan tästä korvan taakse, että se olisi tosi hyvä, mutta sitten tietenkin meidän täytyy ymmärtää, että mitä ne käytännöt oikeasti ovat. Siitähän ei ole niin paljon hyötyä, jos me tavallaan katsomme, että no tätä tarkoittaa turvallisempi tila, mutta että miten sitä toteutetaan.
Niin minä ajattelen, että varmaan se puhe on semmoinen ensimmäinen asia.
Ja sitten minä ajattelen, niin kuin tavallaan, kun minä ajattelen Metropolian organisaationa, niin sitten se skaala on tosi iso. Tämmöinen oppimistilanne, missä me kohtaamme opiskelijoita, niin he ovat semmoinen mistä varmaan nyt puhutaan. Mutta meillä on tosi iso henkilöstö täällä myös, että minä ajattelen, että myös semmoinen kaikkien ihmisten väliseen kohtaamiseen liittyvä yhdenvertainen kielenkäyttö on semmoinen mihin meidän pitäisi ehdottomasti pyrkiä.
Edelleen minä en tietenkään osaa sanoa, että miten se tehdään ja varsinkaan, että miten se aina muuttuu. Terminologian mukana on vaikea pysyä perässä. Mutta sen minä haluaisin sanoa, että se skaala tosiaan menee semmoisesta pienestä vuorovaikutustilanteesta isompaan vuorovaikutustilanteeseen, ja sitten myös ihan siis lomakkeisiin. Tämä sukupuolikysymys on sellainen. Oli tosi hyvä Minttu, että sinä sanoit, että minkälaisia vaikuttimia ja tekijöitä sen sukupuolen taustalla on. Mutta me aivan faktisesti tilastoidaan sukupuolta, ja siellä vaihtoehtoina yleensä on mies nainen muu tai en halua vastata tai en osaa sanoa. Nämä ovat ne vaihtoehdot mitä meillä on niin kuin tarjota. Tämä on kyllä erittäin konkreettista tämä sukupuolen dokumentointi.
Heidi Rontu: Joo juuri näin. Minä mietin tässä. Hyviä nostoja Johanna juuri niistä, ehkä pienistä tilanteista, sitten vähän isompiin yhteyksiin. Mietin Minttu: sinä olet nyt tehnyt sinun maisterin opinnäytetyön tässä ihan lähiaikoina, ymmärtäisin. Olet perehtynyt tähän sukupuolen moninaisuuteen vähän enemmänkin ja sen kohtaamiseen ja mitä siitä pitäisi tietää. Miten että sitä voisi huomioida, ja ehkä välttää semmoiset yleisimmät karikot, jos olen ymmärtänyt oikein. Haluatko sinä kertoa siltä pohjalta, miten sukupuolen moninaisuutta me pystyisimme edistämään?
Minttu Ågren: Joo, tai varmaankin edistämään sitä sellaista, hyvää kohtaamista. Varmasti hyvä alkuun aina muistaa se, että koskaan ei tiedä kuka kuuluu mihinkin vähemmistöön. Kaikki ei näy ulospäin, jotkut näkyvät tosi selkeästi. Mulla ei itsellä ole esimerkiksi tästä sukupuolivähemmistöön kuulumisesta kokemusta, mutta on toisenlaisesta vähemmistöön kuulumisesta. Ja sen myötä kokemus myös vähemmistön stressistä, joka tietenkin johtuu siis muun muassa, tällaisesta heteronormatiivista olettamuksesta. Mikä tätä tässä yhteiskunnassa vallitsee. Ja semmoisesta toiseuden kokemuksesta, ja pahimmassa tapauksessa myös niin kuin väkivallan uhasta, ja vaikka kiusatuksi tulemisen pelosta. Ja nämä on aina hyvä muistaa.
Eihän kukaan siinä onnistu ikinä täydellisesti. Maailmassa on niin paljon vähemmistöjä, ei voi aina kaikesta ehkä olla tietoisia, vaikka tietenkin ideaalia olisi. Mutta tärkeä minun mielestäni on se, niin kuin omassa puheessaan, kun sanat luo todellisuutta, niin paljon kuin mahdollista käyttää oikeita termejä. Sukupuolineutraaleja termejä.
Näillä pystytään viestimään, että täällä on turvallista, että olen tiedostava ja hyväksyn. Semmoisella pystyy hirveän paljon tekemään.
Minttu Ågren: Ja sitten minun mielestäni kukaan ei ole täydellinen, niin aina on minun mielestäni todella hyvä, jos ihminen sanoo, että hei, kaikki termit ei ole minulle tuttuja. Voisitteko sitten korjata, jos sanon väärin, tai korjata minulle oikean termin, jota käytän. Haluan oppia. Esimerkiksi minulle tuli itselleni tietoon uudessa työssäni, että käytin vahingossa termiä kantasuomalainen, joka sitten taas on loukkaava joillekin ja sitä en tiennyt ja sitten muutin sen. En enää käytä. Paitsi nyt sanoin sen, mutta en sano enää koskaan. Aina niin kuin tämmöiseen enemmistöön kuuluvan on aika pieni vaiva hankkia tietoa. Ja myös opetella uusia termejä. Jotkut ihmiset pitää sitä vähän epämiellyttävänä ja työläänä, mutta kuitenkin se hyöty mitä sitten vähemmistöön kuuluva siitä saa, on ihan mieletön. Ja sitten hyvä myös ehkä miettiä omaa itseään, omaa historiaansa, vähän semmoista terapeuttista mietiskelyä ja miettiä, että onko omia asenteita ja mistä ne johtuvat. Ja jos onkin sitten semmoisia asenteita, että ei voi vaikka hyväksyä jotain asiaa, tai jonkun toisen tapaa olla ja elää, niin voiko kuitenkin kohdata sen ihmisen sitten niin kun asiallisesti ja hyväksyvästi? Vaikka ne omat henkilökohtaiset mielipiteet ei olisikaan sellaisia, että olisi sen asian kannalla, mikä tietenkin on harmi, mutta näinkin joskus on. Mutta ammatillisuus kuitenkin pitäisi tulla aina sitten ensin.
Heidi Rontu: Joo kiitos Minttu. Toit tosi hyvin tosi tärkeitä asioita esille. Ja itse ehkä tästä poimin sen, jos kuulin oikein, että pyrkisi suhtautumaan ehkä mahdollisimman neutraalisti, ja jos ei tiedä, niin kysyy. Sitten myös siinä mielessä avoimin mielin, eikä jonkun ennakkoasenteen kautta. Jotain tämän tyyppistä minä mietin. Miltä tämä Johanna sinulle kuulostaa.
Johanna Niemi: Siis todella hyvältä tietenkin kuulostaa. Minä tartun tuohon avoimin mielin kysymiseen. Minä ajattelen, että se on yhteisössä oleva luottamuksen merkki myös tällaisista asioista. Jos se on semmoinen olo, että minä en ole ihan varma, että voinkohan minä sanoa näin. Tai jos on sellainen tunne, että okei, nyt minä välttämättä en ole varma, että meneekö tämä nyt ihan hyvin. Niin tosi moni meistä voi reagoida silleen, että minä en sano mitään tai minä en varsinkaan kysy koska minä kuulostan hölmöltä. Niin minä ajattelen, että näissä tapauksissa erityisesti on hyvä, jos uskaltaa kysyä. Kysy.
Sitten esimerkiksi, vaikka sinä sanoit äsken, että sinä olet oppinut jonkin uuden asian. Okei nyt minä muutan minun toimintaani tämän perusteella. Sitten voi sanoa: Anteeksi minä en tiennyt. Minä en todellakaan tiennyt, että tämä on näin. Tästä lähtien teen toisin. Niin minun mielestäni tämän tyyppinen suhtautuminen on tosi hyvä, ja minä ajattelen täältä koulumaailmasta käsin, että tämän pitäisi olla meidän ydintämme, että tämäkin on jatkuvaa oppimista.
Minttu Ågren: Kyllä. Ja minun mielestäni on jotenkin aina hyvä mennä kaikenlaisiin tilanteisiin. Vähän sillä lailla takki auki, että hyväksyvää suhtautumista puolin toisin.
Heidi Rontu: Kyllä. No minä pikkaisen ehkä haastaisin tässä, kun mietitään tätä sukupuolen moninaisuutta ja miten me pystyttäisiin se huomioimaan, ja sen siihen liittyvän representaation kysymys mistä me minun ymmärtääkseni tässä olemme vähän sen äärellä pyöritty. Niin olemmeko me nyt sitten kuitenkin tässä niin kuin enemmistönä? Enemmistö puhuu vähemmistöjen asioista? Nyt näyttää olevan kiinnostusta. Otetaanko vaikka Minttu tässä ensin?
Minttu Ågren: No ensinnäkin haluaisin sanoa, että minähän olen meistä ainoa, joka tässä sanoi, että en kuulu sukupuolivähemmistöön, että minä en esimerkiksi tiedä kuulutteko te. Mutta mikäli ette kuullut niin, joo sittenhän me olemme nimenomaan tässä puhumassa vähemmistön asioista enemmistönä.
Johanna Niemi: Minun sanomiseni olisi koskenut tismalleen tätä samaa asiaa, että koko tähän sukupuoli-identiteetti- ja muihin vähemmistöihin liittyvässä kysymyksessä on niin kun aina määritelmällisesti hankalaa se, että on ulottuvuuksia, josta ihminen saa täysin itse valita, että kuinka paljon niitä haluaa jakaa. Tämä on tämmöinen väite, että nythän tietenkin tekisi mieli sanoa itse, että kuulunko tai en kuulu. Mutta minä ajattelen, että se on niin kun tämä liittyy siihen, että minkälaisia oletuksia me teemme. Me aina sanomme kaikessa tasa-arvo puheessa ensimmäisenä, että älä oleta, mutta sitten kun me puhumme tästä representaation ongelmasta, joka on tietenkin täysin todellinen. Siinä yleensä aina oletetaan. Me tavallaan lähdemme nyt semmoisesta olettamuksesta, että semmoiset asiat, jotka ei koske näkyviä vähemmistöjä, vaikka mistä me nyt puhumme, niin nyt meillä me ajattelemme, että meillä on representaatio ongelma ja näin voi tosi hyvin ollakin, mutta tähän liittyy tämmöiseen haavoittuvaisuuksia tähän näihin oletuksiin. Minä en tiedä sanoinko minä tämän nyt sillä tavalla, että tästä sai selvää?
Heidi Rontu: Sanoit Johanna tosi hyvin. Ja itse asiassa tämä oli ehkä vähän tämmöinen, halusin haastaa. Ja minä halusin nimenomaan tämän kysymykselle juuri haastaa sitä. Minä itse myös näen hyvin vahvasti nimenomaan se mitä itse pystyy nyt tässä hahmottamaan, jos mietitään koko sitä moninaisuuden isoa kenttää, niin nimenomaan ehkä sukupuolen moninaisuus ja se representaatio, niin koska se ei näy samalla tavalla. Jos mietitään vaikka, että joku on eri värinen. Joku on ruskea, joku on musta, joku on valkoinen. Niin tämä luo potentiaalisesti ainakin juuri sen semmoisen representaatiokysymyshaasteen. Jolloin oletusarvoisesti saattaa lähteä toimimaan niin, että olettaa keskustelukumppaneiden, esimerkiksi tässä tapauksessa edustavan sukupuolienemmistöä. Ja nämä ja tämä oli ehkä just se sitä mitä minä tässä vähän hainkin. Tämä on sen tyyppinen moninaisuus missä minun mielestäni just on hyvä ymmärtää se, että miten sitä lähtee, ehkä niin kun tajuamattakaan olettamaan erilaisia asioita aina ehkä lähtökohtaisesti siitä enemmistön näkökulmasta.
Johanna Niemi: Minä ajattelen, että on tosi hyvä, että me käymme semmoista semanttista keskustelua tästä asiasta. Tämä on minun mielestäni tosi tärkeätä. On tärkeätä ymmärtää niitä kattotason käsitteitä, on tärkeätä ymmärtää, että minkälaisiin valta-asetelmiin nämä liittyvät ja tämä on erittäin hyödyllistä. Sitten minä ajattelen kauhean konkreettisia asioita esimerkiksi täällä työpaikalla. Minkälaiset vessat meillä on. Esimerkiksi yksi klassikkokysymys. Meillä on täällä unisex-vessat. Millä tavalla puhutaan, juuri tämä kielellisen vallan kysymys. Minä jotenkin pidän nykyään aivan itsestään selvänä, että me emme puhu esimerkiksi muille henkilökunnan jäsenille tai opiskelijoille tai kenellekään, kuka täällä talossa on, niin sukupuolitetuilla termeillä.
Suomen kielihän meitä tässä yhdenvertaisuusasiassa auttaa aika paljon verrattuna moneen muuhun, niin minä ajattelen, että jotenkin se skaala tässä näiden asioiden ikään, kun toteutumisessa niin on aika iso. Me tarvitsemme keskustelua, me tarvitsemme ymmärrystä, me tarvitsemme koulutusta ja tietoa, ja sitä me olemme saaneet. Se on tosi ihanaa, kiitos Metropolia siitä. Ja sitten me tarvitsemme tavallaan jokaista meitä siihen, että meidän vuorovaikutustilanteissamme, joissa nämä asiat tapahtuvat. Jossa nämä, ikään kuin haavoittuvaisuudet tapahtuvat, ja missä myös asiat menevät hyvin, missä me edistämme osallisuutta parhaimmillaan, niin ne ovat tavallaan kiinni ihan jokaisesta ihmisestä täällä.
Heidi Rontu: Kyllä. Juuri näin. Erittäin hyvin kiteytetty Johanna. On ihan pakko, itse olen lingvistitaustainen, tähän kielenkäyttöön ja miten kieli voi toimia vallan välineenä, ja nimenomaan näissä sukupuolikysymyksissä. Sanoit että suomen kieli on aika sukupuolineutraali. Kielenkäyttöä kun katsotaan. Kyllä. Ja sitten taas toisaalta ehkä vähän palaan siihen ammattikontekstiin, niin meidän monet ammattinimikkeet ovat edelleen miesloppuisia. Nythän niitä on paljon jo uudistettu, ja sen ehkä haluan tuoda tässä esille, miten mielenkiintoista on ollut havaita keskustelussa joissa itsekin olen ollut mukana, kun näitä on lähdetty muuttamaan, niin minkälaisia reaktioita se herättää.
Ja ehkä ne reaktiot jotenkin, itse kun olen miettinyt, että onko ne juurikin jälleen kerran enemmistö puhumassa vähemmistöjen asioista: että saatetaan reagoida aika voimakkaasti ja saatetaan pitää turhana jonkun ammattinimikkeen, joka on ollut miespäätteinen, sen neutralisoimista. Kuka sitä nyt niin herkästi tulkitsee, että eihän sitä nyt näin, ja silloin ehkä ollaan taas jälleen kerran siinä, että itse edustetaan mahdollisesti sitä enemmistöä ja tullaan puheeksi vähemmistön asioista. Sinä Johanna toit joitakin semmoisia konkreettisia asioita, miten me täällä Metropoliassa voitaisiin toimia. Oikeastaan haluaisin kysyä Minttu sinulta, sinä olet ollut täällä meillä opiskelijana nyt ihan lähiaikoina. Ja sitten Johanna työskentelet täällä opetustehtävissä. Niin jos te kiteyttäisitte, että missä asioissa me Metropoliassa jo tässä sukupuolen moninaisuuden huomioimisessa onnistutaan? Onnistummeko me jossakin tässä jo ihan suhteellisen hyvin? Ja semmoisia ehkä keskeisimpiä asioita mitä menossa tärkeä huomioida, että me pystyisimme paremmin huomioimaan sukupuolen moninaisuus. Voisiko tehdä joitain konkreettisia asioita mitä haluaisitte tähän loppuun tuoda esille?
Minttu Ågren: No minun kokemukseni mukaan, no nämä sukupuolineutraalit vessat ovat hyvä esimerkki, että siinä on onnistuttu. Minun mielestäni myös opettajissa on aika hyvää tietämystä aiheesta. Minulla on ainakin jäänyt suurimmaksi osaksi tässä nyt semmoinen olo, että tästä asiasta, vaikka sukupuolen moninaisuudesta on paljon tietoa esimerkiksi just tässä opinnäytetyötä tehdessä, ei ole liiemmin tarvinnut ruveta selittelemään yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Sitten hyvä asia ehkä mihin kiinnittää huomiota on se, että onko opetusmateriaalit ajan tasalla? Onko niissä millaista termistöä? Sellaisia ehkä ennakkoluuloisia, tai ennakko-oletuksellisia asetelmia. Puhutaanko vaikka aviovaimosta vai puhutaanko puolisosta? Tällaisia pieniä juttuja, jotka kuitenkin ovat, niin kuin minä sanoin, että sanat luovat todellisuutta. Niin se on se hirveän tärkeä juttu ja miksi näiden termien muuttaminen on niin tärkeää, koska näin se maailma muuttuu. Sana kerrallaan. Niin nämä ovat tämmöisiä hyviä juttuja minun mielestäni mitä on jo aika hyvin saatu vaihdettua niitä (sanoja). Sitten juuri, vaikka esimerkiksi se, että varmistetaan, että ei ole sitten semmoisia tässä kaikessa hyväksymisen huumassa, ei ole sellaisia ulostulon pakottavia rakenteita. Se on tärkeä varmistaa.
Minä esimerkiksi olin opintomatkalla Malmössä ja yks opettaja siellä kertoi, että hän pitää aina pronominikierroksen ryhmälle nuorille siinä alussa. Ja minä olin siitä ihan kauhistunut, että hyvä tietenkin tämmöinen tarkoitus hänellä, että jokainen saa kertoa oman pronomininsa. Mutta siinä myös pakotetaan ehkä joku tulemaan ulos, joka ei ole siihen vielä valmis. Jotenkin semmoinen, että aina olisi tilaa ja aikaa jäsentää sitä omaa olemista ja sitten ihminen saa kertoa, kun hän on siihen valmis ja sitä ennen voidaan pysytellä sillä neutraalilla maaperällä. Ja sitten myös minun mielestäni se olisi hyvä just miettiä kaikkien ennakkoon vähän toimintamalleja, että mitä sitten kun. Paljastuu, että täällä on näitä vähemmistön jäseniä niin että miten osaan suhtautua mitä termejä osaan käyttää, miten just rakennan näitä oppimistilanteita silleen, että ne ovat varmasti turvallisia kaikille.
Heidi Rontu: Hyvä kiitos Minttu. Tuossahan oli tosi hyviä ja monia hyvin konkreettisia tapoja toimia. Okein hyviä. Tulisiko sinulla Johanna mitä ajattelet itse, jos mietit vaikka opettajana toimiessa näin?
Johanna Niemi: Minulle tuli mieleen tosi konkreettinen asia, että me emme tietenkään ole ensimmäisiä, jotka tätä asiaa miettii. Täällähän on tehty Sukupuolisensitiivinen hanketyö – niminen opas, joka on tosi hyvä kaikille niille, jotka tekevät hankkeita jollain tavalla. Eli myös suurin osa opettajista, että tähän on siis apua tarjolla kyllä, että silloin kun emme osaa niin, osaamme siitä kysyä.
Tämä oli kiinnostava esimerkki tämä pronominikierros. Tämä on minulle tuttu käytäntö. Myös suomen kieli tältä asialta meitä suojelee. Ei monilta sukupuoliammattinimikkeellä, mutta tältä asialta kyllä. Minä olen ehdottomasti samaa mieltä tuosta, että miten sinä sanoit sen hyvin jotenkin, että pakotettu ulostulo, tai joku tämän tyyppinen. Näissä vähemmistökysymyksissä on, että kenenkään ei tarvitse edustaa yhtään mitään. Tämä on minun mielestäni myös ihan tärkeä asia, että kun me tulemme huoneeseen niin aina kun sanotaan, että älä oleta, niin ei oleteta myöskään sitä, että ihmiset eivät tiedä.
Heidi Rontu: Hyvä, kiitos Minttu ja kiitos Johanna. Minä luulen, että me saatiin tästä, jos minä kiteyttäisin vähän. Olkaa toki eri mieltä, jos nyt kiteytän huonosti. Mutta ehkä tärkeimpänä minä poimisin tästä meidän keskustelustamme tietoisuuden lisäämisen. Ja sillä tavalla myös se tietoisuuden vieminen ihan sinne käytäntöön, että jos en tiedä, jos en ymmärrä niin kysyn. Ja sitten että me pystymme monin eri hyvinkin konkreettisin toimin arjessa. Pystytään edistämään sukupuolen moninaisuuden huomioimista, ja sitten joo, jos en tiedä kysyn, tai sitten otan selvää eli tietoa on saatavilla.
[musiikkia taustalla]
Heidi Rontu: Lämmin kiitos Minttu ja Johanna, ja kiitos meidän kuulijoillemme.
[musiikki loppuu]
Ei kommentteja