Digikliinisiä uratarinoita 2: Työhyvinvoiva asiantuntija
Tässä jaksossa keskustellaan sekä yleisestä hyvinvoinnista että työhyvinvoinnista, erityisesti kliinisessä työssä toimivien ja alalle haluavien näkökulmasta. Jaksossa keskustelevat alumnit Sanna Varteva ja Tuija Huupponen, digikliinisten opiskelija Julia Hiidenvesi ja lehtori/uraohjaaja Outi Pyrhönen. Keskustelua johdatteleva Mari Virtanen toimii tutkintovastaavana Metropolian Kliininen asiantuntijuus, digitaalisten palvelujen asiantuntija, YAMK -tutkinnossa.
Hyvinvointiin vaikuttavina tekijöinä jaksossa nostetaan esiin työn imu, mahdollisuus tehdä töitä omalla persoonalla, ja oman työyhteisön tuki. Alumnit Sanna ja Tuija korostavat työn imua ja merkityksellisyyttä työssään, kun taas Julia tuo esiin intensiivisen työskentelyn haasteet ja palautumisen tärkeyden. Keskustelu laajenee käsittelemään myös hallinnan tunnetta ja tasapainoa hyvinvoinnin osatekijöinä.
Digikliinisiä uratarinoita -sarja
- on suunnattu kliinisessä työssä sote-alalla toimiville, alanvaihtajille, digitaalisesti orientoituneille ja digikliinisestä asiantuntijuudesta kiinnostuneille
- pyrkii tuottamaan uutta tietoa tulevaisuuden terveydenhuollon ja sen kehittämisen tueksi
- tekee näkyväksi digikliinisen asiantuntijuuden ja työnkuvien monipuolisuutta.
Tämä podcast on julkaistu avoimella Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen (CC BY-ND) -lisenssillä.
Käsikirjoittajat: Hanna Jantunen, Julia Hiidenvesi, Outi Pyrhönen ja Mari Virtanen
Tallenteen kesto: 38 minuuttia
Podcast tiedostona: Lataa omalle laitteellesi (32.7MB)
MetroPodian RSS-syöte: RSS
[00:00:08] – Mari Virtanen
Tervetuloa Metropolia Ammattikorkeakoulun podcast kanavaan ja digikliinisten uratarinoiden pariin! Tässä sarjassa keskitymme digikliinisen asiantuntijuuden ja erilaisten työkuvien näkyväksi tekemiseen kaikilla organisaation tasoilla opiskelijasta hyvinvointialueiden johtoon. Sarjan tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa erityisesti tulevaisuuden terveydenhuollon tarpeisiin ja kohderyhmänä ovat kliinisessä työssä sote-alalla olevat tai sinne haluavat alanvaihtajat, digitaalisesti orientoituneet ja muuten vaan digikliinisestä asiantuntijuudesta aina meidän aiheet teemoista kiinnostuneet. Tässä jaksossa pääset kuulemaan alumniemme uratarinoiden lisäksi ajatuksia työhyvinvoinnista ja hyvinvoinnista myös työn ulkopuolella. Mitkä tekijät haastavat keskustelijoidemme hyvinvointia ja miten he hyvinvointia tukevat? Voiko työhyvinvoinnin erottaa yleisestä hyvinvoinnista ja miten hyvinvoinnin ajatukset kytkeytyvät ihmisyyteen ja perustavan laatuisiin elämänarvoihin? Isojen asioiden äärellä tässäkin jaksossa ollaan. Minä olen Mari, lehtori Virtanen ja toimin sekä tämän sarjan houstina että tutkintovastaavana Metropolia Ammattikorkeakoulun ylemmän AMK tutkinnossa. Digitaalisten palvelujen kliininen asiantuntija, jota myös vieraanamme olevat alumnit edustavat. Tervetuloa mukaan! Ja nyt me jatketaan melkein samojen keskustelijoiden kanssa kuin edellisessä jaksossa. Eli nyt mukana ovat ylemmän ammattikorkeakoulun alumnit Sanna Varteva ja Tuija Huupponen, digikliinisten opiskelija Julia Hiidenvesi ja lehtori ja meidän uraohjaaja Outi Pyrhönen ja meitsi Mari Virtanen. Viime jakson alussa esittäydyttiin lyhyesti, niin otetaanko tähänkin ihan lyhkäiset? Jos joku ei sitä ensimmäisestä kuuntele, niin otetaan lyhkäiset esittelyt, keitä ja miksi täällä tänään?
[00:02:17] – Tuija Huupponen
Eli mä oon Tuija Huupponen suunterveydenhuollon puolelta. Aiempi tausta tuolla liiketaloudessa ja nytten 2023 keväällä valmistuin Metropoliasta ylemmästä AMK:sta.
[00:02:34] – Sanna Varteva
Sanna Varteva, sovelluskouluttaja, HUS- Tietohallinnosta sovelluskoulutuspalveluista ja mä oon valmistunut YAMK- opinnoista 2020.
[00:02:46] – Julia Hiidenvesi
Jes mä oon Julia Hiidenvesi. Mä päivätyössäni työskentelen koordinoivana työterveyshoitajana ja taustaa mulla on avosairaanhoidossa sairaan- ja terveydenhoitajana. Opiskelen digikliiniseksi asiantuntijaksi tällä hetkellä Metropoliassa.
[00:03:02] – Outi Pyrhönen
Ja Outi Pyrhönen, toimin lehtorina uraohjauksen parissa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Taustani terveysalalla ja psykoterapeutti.
[00:03:13] – Mari Virtanen
Ja minä, Mari Virtanen, tutkintovastaava ja digikliinisten tutkinnon yliopettaja. Ja kun te lähditte tuolle valmistumislinjalle, niin mä lähen sille linjalle, et mä oon ollu Metropolias 14 vuotta. Ja nyt me ollaan täällä sen meitä varmasti kaikkia koskettavan teeman ympärillä kuin työhyvinvoiva asiantuntija. Ja hyvinvointi ylipäänsä. Ja mitä se teillä noin niin kuin asiantuntijaroolissa tarkoittaa? Mitä se hyvinvointi ja työhyvinvointi on?
[00:03:51] – Tuija Huupponen
Mulla tällä hetkellä siitä itsellä tulee ihan ensimmäisenä mieleen semmoset työtehtävät mitkä on mielenkiintoisia ja haastavia tai mitkä nyt kenellekin on sitten sopivia. Eli että on semmosta työn imua, että se vie siinä mukanaan ja tottakai et siinä itse tarvitsen siihen ympärille sitten semmosen samanhenkisen saman samalla lailla orientoituneen tiimin. Tai verkoston, jonka kanssa sitten pallotella ideoita ja sparrailla siinä.
[00:04.33] – Sanna Varteva
Mä allekirjoitan täysin mitä Tuija sanoa ja ehkä tohon lisäksi, mä oon miettinyt paljon sitä, että mä oon ainakin nykyisessä tehtävässä nauttinut ja tavallaan kokenut isoa voimaantumista siitä, että mulla on mahdollisuus tehdä töitä omalla persoonalla ja mä saan myöskin työyhteisössä hyödyntää omia vahvuuksia.
[00:04:56] – Mari Virtanen
Ja onks tos niinkuin tossa Sanna sun ajatuksessa myöskin ehkä jonkunlaista eroa siihen entiseen?
[00:05:04] – Sanna Varteva
Joo siis ehkä oon nyt kokenut, että kun oon asiantuntijatehtävissä mun työyhteisössä, niin aika paljon saan osallistua kaikennäköiseen kehittämistehtävään. Eli noi YAMK -opinnot anto mulle aika paljon sellasta itsevarmuutta ja rohkeutta siihen, että mä uskallan nykyään ideoida ja olla myös mukana toteuttamassa erilaisia kehittämisprojekteja siinä meidän työyhteisössä. Ja jotenkin sellanen, että kun sulle tulee idea ja sä esittelet sen muille ja muut lähtee työkaverit mukaan siihen, ja vielä esihenkilö tukee sitä sun, että sä saat tehdä siellä paljon kaikkea, niinku kokeilla kaikkea uudenlaista ja muuta ni se on mulle jotenki tosi tärkeetä. Ja se tuo mulle kyllä sellasta tosi paljon työhyvinvointia et mulla on mahdollisuus kehittää ja kokeilla kaikkee uutta ja olla mukana sellaisessa työyhteisön ehkä perustehtävänkin parantamisessa.
[00:06:07] – Tuija Huupponen
Itellä tässä vuosien varrella just se, mitkä ne omat tarpeet ja ne omat toiveet sen työn suhteen on, niin niiden tunnistaminen ei oo aina ollu välttämättä kovinkaan helppoa, et sen kans on joutunut töitä tekemään. Mutta nyt ainakin tällä hetkellä on itellä semmonen fiilis, että tietäis mitä haluaa, minkälaisen työpaikan haluaa. Lähinnä tarkoitan työpaikalla sitä että minkälainen sen fiiliksen, minkälainen sen työyhteisön pitää olla, että se tukee minua, minua työntekijänä, mun työhyvinvointia ja että se tukee mun ammattiidentiteettiä ja asiantuntijuutta.
Että se on semmonen asia minkä kanssa oon muutamankin kerran lyönyt päätä seinään, et oikeesti tunnistan, oppisin tunnistamaan sen, että mitä mä tarvitsen siltä yhteisöltä, yritykseltä, niiltä tehtäviltä, että mä oikeesti voisin hyvin ja jaksaisin siellä hyvin. Että kyllähän meillä jokaisella se on sitten omanlaistaan ja on omanlaisia työkaluja. Mutta että tämmösessä asiantuntijatyössä, niin pitää sitten löytääkin niitä, rohkeasti sit vaatiakin itselleen niitä asioita, että se oma työpanos, niinku jokaisen työpanos on kuitenkin tottakai arvokas sille yritykselle. Nyt viime vuosina on mun mielestä ilahduttava paljon tullutkin niitä tai kun kattoo noita työpaikkailmoituksia tai minkälaisia vastausviestejä niistä tulee ja näin, niin ainakin sen mielikuvan mitä niissä pyritään tuomaan on semmonen, että mehän pidämme työntekijöistä huolta. Että kyllä meistä varsinkin nyt tämän alan osaajista kilpaillaan.
[00:08:16] – Outi Pyrhönen
Täs välittyy must samankaltainen ajatus hyvinvoinnista mitä itsekin ajattelen, et se ei oo pelkästään jotain sellaista perinteistä terveys, toimintakyky, tän tyyppistä ajattelua, että nää on niitä hyvinvoinnin asioita. Tottakai nekin sinne kuuluu, mut se on jotain laajempaa. Siihen liittyy merkityksellisyys. Et voi tehdä itselle tärkeitä asioita, et voi ilmaista itseään ja toteuttaa itseään. Niitä asioita mitkä kokee tärkeäksi. Mut sit mä haluisin vielä omakohtaisesti lisätä kaks asiaa mitkä mä kytken asiantuntijahyvinvointiin. Toinen on hallinnan tunne, että on riittävä hallinnan tunne niistä asioista, mitä ympärillä on ja sitten toinen on vähän sukua tälle, ja se ois tasapaino. Et elämä, ei pelkästään se asiantuntijan työelämä vaan koko elämä, koko elämäntilanne tai elämän olosuhteet on riittävässä tasapainossa, jotta siellä ei oo liikaa jotakin kuormitusta kaikilla osa alueilla.
[00:09:23] – Mari Virtanen
Ja toihan on mahtava ajatus. Ite mietin tätä ihan samaa, ehkä tos jo kun tota kysymystä koitin jotenkin muotoilla, että minkälainen on työhyvinvointi versus ihmisen hyvinvointi ylipäänsä. Ja onks ne sellaisia asioita mitä voidaan jollain tavalla erottaa? Joissakin kohdis varmaan kyllä, joissakin kohdin taas ehkä ei. Sitten vielä tohon Tuijan ja Sannan kommenteihin liittyen jäin miettimään sitä, että onko se oma ajatus siitä työhyvinvoinnista myöskin muuttunut? Ehkä ton asiantuntijuuden myötä ja sen asiantuntijaroolin myötä. Että osaa odottaa ja osaa pyytää, osaa ehkä eri tavalla sanottaakin sitä, että miten mä haluan voida hyvin työssä.
[00:10:14] – Tuija Huupponen
Mä ajattelen just näin, että se hyvinvointi on yks ja sama kokonaisuus, että se työhyvinvoiva minä oon silloin, kun oon ylipäätään hyvinvoiva. Ja että mikä siinä nyt itellä esimerkiks nykyään merkitsee, niin nykyäänhän työnantajilla on paljon näitä erilaisia etuja, virikeseteleitä ja ja tällasta. Ne ei ehkä itselle ole se merkittävin asia siinä, että kuinka monella sadalla eurolla saa jotain hieronta- tai kulttuuriseteliä, vaan kyllä se koostuu siitä, että siinä työssä ja ylipäätään siinä omassa arjessa on hyvä olla 24/7 eikä sitten niin, että mä sillä kaks kertaa vuodessa sillä setelillä käyn sitte jossain kulttuuritapahtumassa ja muuten sitten kituutan olemaan, että kyllä se on semmonen tosi iso kokonaisuus.
[00:11:15) – Sanna Varteva
Ja mä oon ehkä kokenut tälleen asiantuntijatehtävässäni, mulla on kuitenkin aika paljon enemmän vapautta kuin mitä mulla oli aikoinaan sairaanhoitajan tehtävissä. Et on liukuva työaika ja on etätyömahdollisuus. Eli sellasia asioita mitkä jo valmiiks tukee mun työssä jaksamista ja mun työhyvinvointia. Mutta ehkä se on tavallaan uutta, että mulla on aika paljon enemmän vapautta kuin aiemmin, nini mun mielestä koen että mulla on enemmän mahdollisuuksia huolehtii omasta työhyvinvoinnista ja sen myötä mul on myöski tullut sellanen tunne, että mä oon myös aiempaa enemmän vastuussa siitä mun omasta jaksamisesta. Eli sit mä pyrin arjessa miettimään työpäivän aikana asioita mitkä tukee sitä mun jaksamista, koska mä koen tietyllä lailla että kun mulla on siihen mahdollisuus, niin on myös vastuu toimia sen mukaan.
[00:12:08.00] – Julia Hiidenvesi
Mä itse asiassa jäin tota kans miettimään, Tuijakin tais sanoa jotenkin et työhyvinvointii on myös se et löytyy hyvä flow siihen työhön ja jotenkin se hyvä työn tekemisen meininki. Mua on jotenki kiehtonut tää ilmiönä, et joskus sekin voi olla kuormittavaa, jos tavallaan se intensiivinen työskentely jatkuu hyvin pitkäkestoisesti ja sit unohtuu palautumistauot. Mut toi oli kiva kuulla Sanna että sä mietit noita ihan tolleen päivän keskellä ja tavallaan silleen sit huolehdit myös varmaan palautumisesta.
[00:12:42] – Sanna Varteva
Joo, mulla oli jossain kohtaa silloin kun olin sairaanhoitaja, niin huomasin että olin aika lähellä burnout:ia. Et oli semmonen hetki urani aikana että tiesin että nyt on pikkasen jotenkin stressiä liikaa ja en palaudu tarpeeksi. Ja ehkä silloin myös tiedostin niitä asioita mitkä oli mulla sellasia tekijöitä mitkä vaikutti, että mul oli tosi huono olla ja mulla kyllä näky se et ku mun oli huono olla töissä niin mulla on myös huono olla kotona ja ehkä sit kun on kokenut sellasen kokemuksen ja se oli aika itelle semmonen pysäyttävä, rankka ettäi tajus et nyt ei oma ehkä hyvinvointi ole nyt se mitä sen pitäis olla, niin nykyään kyllä yritän ihan tietoisesti välttää sellaisia asioita. Eli yritän tauottaa sitä omaa työtä ja oon pyrkinyt, oon siis luonteeltani ihan kauhea stressaaja. Ihan pikkuasioista saatan saada jäätävän stressin ja tavallaan nyt mä oon oppinut ymmärtämään ehkä itseäni siinä, että okei, se on mun tapa, mut mä oon yrittäny löytää tavallaan keinoja millä mä vältän sitä, että yritän vähentää itse sitä stressiä. Vaikka mä tiedän, että mä stressaan, mä en saa sitä ikinä pois. Niin mä oon kuitenkin löytänyt sellaisia tapoja millä mä pyrin katkasee sitä, että jotenki yritän koko aika tarkkailla itseäni ja ehkä just jos huomaan, että nyt rupee näyttää siltä että rupee lähtee vähän lapasesta homma, niin pysäytän sen ikäänkuin junan ja yritän ottaa sen stressin haltuun. Ja ihan joku yksinkertainen keino, niin jos huomaan että hakkaan päätä seinään jonkun asian kanssa töissä niin otan siihen vaikka kahvitauon ja lähden pihalle. Vartti ulkona, niin on jo rauhoittunut ja pystyn ehkä jatkamaan paremmin sitä työntekoa. Sen ei tarvi olla mikään iso asia vaan semmone et sä ite tiedät et missä vaiheessa sun kannattaa yrittää pysäyttää ne sun omat ikään kuin stressaavat ajatukset ja se kierre, ja aika pikku jutuilla saattaa saada ison hyödyn ja tavallaan sen lopputuloksen muutettua aivan erilaiseksi.
[00:14:49] – Mari Virtanen
Toi oli mun ihan kielen päällä tulos oleva kysymys juuri tossa kun kerroit, niin että miten, että onko heittää jotain hyviä konkreettisia ideoita että miten sä sitä katkaiset? Ja tossa toi kahvi ja ulos meneminen sitten nousikin esiin jo. Onks teillä muilla sellaisia että miten laitatte poikki, jos tuntuu että menee liian lujaa?
[00:15:12.] – Julia Hiidenvesi
Mä oon itseasiassa hurahtanu hengitysharjoituksiin ja mindfulness-harjoituksiin, mikä tietty on ehkä semmonen valtavirtahommakin, mutta jotenkin ihan yksinkertaisillakin lyhyillä hengitysharjoituksilla saa just ton stressin kierteen pysäytettyä ja elimistö hieman rauhoittuu. Ja se toisaalta on tosi kivaa, et sen voi tehdä oikeastaan missä vaan ja hyvin nopeesti niin se jotenki auttaa just monenlaisessa tilanteessa. Mut toi ulosmeno on kyl kans yks oma suosikki että jos aikaa on, ni lähtee pienelle kävelylle ni sit tekee hyvää.
[00:15:47] – Tuija Huupponen
Ja se on näitä itekki ku oon saanu etätyötä nyt sitten tehdä ni just näitä etuja, että kun on se mahdollisuus. Ensinnäkin tämmöisessä työssä, asiantuntijatyössä, niin sit voi jaksottaa ja suunnitella sitä työpäiväänsä eri tavalla, niin siihen saa suunniteltua sitten tai otettua aika usein sen tauon siinä kohtaa kun se sitä edellyttää. Mä oon ite kans pyrkinyt tekemään hengitysharjoituksia ja sitten mikä itselläni ainakin on, huomaan et mistä oli hyvin suurta apua, niin sitten oli jooga. Ja tota tämmösessä pienten lasten kanssa kun tätä arkea täällä pyörittää ja sitä vauhtia ja ääntä on ihan hirveesti, niin juuri tää etätyömahdollisuus on ollut itelle tosi merkittävä osa oman työhyvinvoinnin vuoksi, että kun aamulla saa lapset päiväkotiin, niin sitten on se oma pieni työmatka eli ulkoilu siinä että pääsee työpaikalle kotiin, silloin kun etänä tekee niin ja saa siinä sitten rauhassa aloittaa sen aamun, niin nää on tämmösiä tekijöitä mitä mä itse arvostan ja mitkä on mulle sitten työssä kuin työssä tärkeitä. Tottakai mä haluan nähdä, mä haluan työkavereita nähdä ja heidän kanssa jutustella, mutta on sitten kyllä niitä aamuja et mä arvostan sitä et mun ei tarvi istuakaan kahvipöydässä kenenkään kanssa. Vaan mä saan ihan yksin alottaa sen päiväni sitten siinä.
[00:17:30] – Outi Pyrhönen
Sä toit mun mielestä esille isona teemana itsetuntemuksen merkityksen. Et ku me ollaan erilaisia, et toista toista kuormittaa vaikka sosiaaliset tilanteet enemmän kuin toista, toista taas sitten toisenlaiset tehtävät. Että tuntee sitä omaa temperamenttia, reaktiotapoja ja niitä asioita, mitkä itseä kuormittaa ni sit on helpompi löytää niitä ihan konkreettisia keinoja. Ja itselle niihin erilaisiin tilanteisiin. Ja toinen mistä halusin jatkaa sun puheen perusteella oli se, että vaikka puhutaan paljon niistä omista keinoista, niin täysinhän tää ei oo yksilön asia, että myös siellä organisaatiossa voidaan tehdä asioita ja itsekin voi tehdä asioita, et liittyy muihin, jakaa ajatuksia ja tunteita ja kuulee muita. Et ei oo niinku yksin sen asian kanssa. Niin, mä aattelen et sekin vertaistuki ja tällainen yhdessäolo, niin se on hyvä vastavoima uupumiselle ja, ja antaa aineksia hyvinvointiin.
[00:18:39] – Sanne Varteva
Ja huomasin jossain kohtaa et niinkin yksinkertainen asia kuin oman työhuoneen sijoittelu on vaikuttanut mulla työhyvinvointiin. Et meillä oli jossain kohtaa sille, että oli makuuhuoneen reunassa mun työpiste. Eli aina kun heräsin ja menin nukkumaan niin näin sen tietokoneen ja aina jotenkin tuli joku työasia mieleen. Ja sitten kun sain ihan erillisen työhuoneen eli ei oo enää se läppäri ja ne näytöt siellä makkarissa niin mulla jotenkin loppu semmonen tietynlainen työstressi siihen et ne ei oo mulla kokoaika mielessä. Eli enemmänkin pystyn kun laitan työhuoneen oven kiinni päivän päätteeksi. Ne työasiat jää sinne huoneeseen ja kun aamulla palaan takaisin, ne odottaa siellä. Et mulla ihan näinkin yksinkertainen asia niin sillä oli aika iso merkitys.
[00:19:28] – Mari Virtanen
Ja monestihan ne voi olla aika pieniä, siis itse käytän sellaista tekniikkaa, siis aikaisemmin olen käyttänyt sellaista tekniikkaa, että kone on aina auki ja olen vähän niinku 24/5 tavattavissa. Nykyään suljen sen koneen ja sitten mul on siis älyvihko johon mä voin kirjottaa ne mieleen tulleet asiat illan ja yön aikana avaamatta sitä konetta ja sit ne on aamulla valmiina odottamassa mua siel koneella asiat. Niin pienillä asioilla on ihan todella suuri vaikutus. Mut hei, mä haluan mennä vielä sori vähän taakse tohon Outin kommenttini siitä, että ehkä se on myös organisaation vastuulla jollain tavalla. Tos aikasemmassa keskustelussa nousi esiin myös toi että se ei ole, työhyvinvointi ei ole passiivinen asia vaan se on semmonen aktiivinen asia, jota kohti me kaikki jollain tavalla pyrimme. Yksilöinä pyrimme. Ja sitte kuulen tässä, että asiantuntijan rooli mahdollistaa oman hyvinvoinnin huomioimisen ehkä paremmin kuin joku kliinisen työn rooli mitä ootte aikaisemmin koittaneet, niin kun on vaikka tehty tutkimuksia noista että miten ihmiset sote-puolella hyvinvoivat työssä, niin aika paljon siellä on sellaista kuin työyhteisön sujuvuuteen, päätöksenteon oikeudenmukaisuuteen, valmentavaan johtajuuteen liittyviä asioita, jotka vaikuttavat työntekijöiden työhyvinvointiin ja on kuitenkin sellaisia asioita, mitkä eivät ole välttämättä meidän omissa käsissämme. Niin miten sitä ja onko siinä sellaista epäsuhtaa, että me pinnistellään sen oman hyvinvointimme vuoksi ja sitte se organisaation rooli on ehkä vähän toisenlainen?
[00:21:14] – Sanna Varteva
No kyl mä koen ainakin, että just kun työkavereita ei esimerkiks voi itse valita. Niin on mulla ainakin käynyt todella hyvä tuuri siinä, että mulla on siis aivan uskomattoman ihanat työkaverit. Ja vielä niin, että kun ollaan siirretty tähän meidän nykyiseen työtehtävään, niin nää kaverit kenen kaa mä tällä hetkellä teen töitä eli pääsääntöisesti koulutan kaikkia mun säännöllisiä koulutuksia, niin mä tunnen ne kaikki jo parin vuoden takaa. Eli mä ikään kuin kavereiden kanssa tässä päivät pitkät teen töitä, niin onhan se helppoa. Mutta kyllä mä koen, että vaikkei välttämättä ole sellaista samanlaista yhteyttä kaikkien työkavereiden kanssa, niin kaikki sellainen, mitä me tehdään yhdessä, meillä on jotain vapaa ajalla vaikka tapaamisia tai töiden jälkeen jotakin juttuja, nyt on tulossa pikkujoulukausi ja pikkujoulut, niin kaikki tommonen kuitenkin edistää myös sitä, että sä opit tuntemaan niitäkin työkavereita, joiden kanssa sä et välttämättä siinä perustehtävässä ole niin läheinen. Että kyl sitä pystyy sitä semmosta yhteishenkeä ja muuta luomaan sinne työpaikalle. Mun mielestä ihan hyvin. Ettät ei sekään ole pelkästään sitä, että ei välttämättä, jos kokee ettei tuu jonkun kaa toimeen, ettei tuu ikinä toimeen. Vaan voithan sä omilla teoilla ja tavallaan semmosella kivalla yhteisellä jollain tekemisellä edistää sitä, että tultais kaikki paremmin toimeen keskenään ja olis se yhteistyö kivempaa siellä työpaikalla.
[00:22:44] – Julia Hiidenvesi
Must toi oli tosi kiva nosto Outilta ja Marilta! Just tavallaan se et mitä työterveydessä työterveysyhteistyössä huomaa nykyään että aikasemmin ehkä paljon ajateltiin justiin mistä Tuijakin sanoi että voi olla erilaisia virikeseteleitä ja hierontaseteleitä ja tämmöstä, mutta ne on toimia jotka kohdistuu yksilöön, niin nykyään ehkä enemmän organisaatiot kans vaikuttaa ymmärtävään sen, että sillä on merkitystä että miten siellä työssä viihtyy ja minkälaiset on ne työn puitteet. Sekä fyysiset puitteet mutta myös just se työhyvinvointi ja hyvä työyhteisö, mahdollisuus luottamukselliseen keskusteluun ja turvalliseen ympäristöön. Ja niitä täytyy ja kannattaa edistää. Että hyvinvoiva työntekijä on sit kuitenkin se, joka sen työnsä parhaiten tekee.
[00:23:31) – Tuija Huupponen
Joo ja nää on mielenkiintoisia asioita, miettii siinäkin mielessä että nyt tämmönen kliininen asiantuntijuus, että eihän ei oo hirveän pitkään meidänkään alalla tämmöstä työnkuvaa ollut ja kun miettii että miten digitalisaatiokin kovaa vauhtia menee eteenpäin, niin minkälaisia, miten ne työnkuvat muotoutuu, miten ne organisaatiot muotoutuu eli pysytäänkö joka paikassa siinä mielessä mukana? Kun työnkuvat muuttuu, niin mitä asiantuntijalta edellytetään? Siis niinku esimerkiks työaikojen puolesta, vaikka itelläki on aina ollut se työaika, mutta sitten vastaanotolta saattaa tulla viestejä kun on kahdeksasta kahdeksaan hammaslääkäriasema auki, niin viestithän siellä kulkee.
No mä tein ratkaisun niin et mul oli erikseen työpuhelin, joka sitten meni aina mun työajan jälkeen kiinni, että mä en ees kuullut mitään pimputuksia mistään viestintäryhmästä. Toinen asia mitä oon ite miettinyt paljon niin on tämmönen, nää esihenkilötaidot meidän alalla, että useinhan se esihenkilö on ollut niin, että hän tekee jotain vastuualueita kliiniseen työhön liittyen, niin onko siellä nyt nämä esihenkilöopinnot, tai onko niitä ollenkaan? Tai onko ne ajan tasalla juuri kun miettii et minkälaisia uusia työnkuvia syntyy? Mun mielestä siinä on monessa paikassa vielä paljon organisaation sisällä sit kuitenkin petrattavaa, että vaikka on semmonen kiilloteltu julkisuuskuva siitä et me arvostetaan meidän työntekijöitä ja pidetään huolta ja näin, mutta mitähän se siellä konkreettisesti juuri asiantuntijoiden ja muidenkin kannalta sitte kuitenkaan on.
[00:25:47] – Julia Hiidenvesi
Hei Sanna ja Tuija! Ois kiva tietää, onko teillä jotain hyviä vinkkejä ku ajatellaan et tällä hetkellä puhutaan paljon opiskelijoiden jaksamisen haasteista ja tekin ootte mahdollisesti tehny töitä samalla kun opiskelitte ylempää tutkintoa, niin mikä haastoi teidän hyvinvointia opiskeluaikana ja toisaalta onks teillä vielä lisää kootusti vinkkejä, et mitkä vois olla sellaisia opiskelijan hyvinvointia edistäviä tekijöitä? Mitä suosittelette?
[00:26:19] Sanna Varteva
Kyllä mulla ainakin jossain kohtaa silloin kun YAMK:ia opiskelin niin oli vaihe ku tosissaan tein ihan täyttä työviikkoa. Ekan vuoden kun opiskelin, niin silloin mä tein vaan 40- prosenttista työaikaa sairaanhoitajana ja toka vuotta aloitin uudessa työssäni käyttöönottokouluttajana ja päälle lävähti täysi työviikko ja YAMK-opinnot niin että opinnäytetyö siellä tottakai vielä isossa roolissa mitä piti vääntää, niin kyllä koin että oli jaksaminen monesti aika kovilla. Tein käytännössä semmosa kahdentoista tunnin päivää vähintäänkin, että työpäivän jälkeen joka päivä sitten niitä opiskelujuttuja ja mietin jossain vaiheessa siinä, että luojan kiitos tää kohta loppuu, että mä oon ihan jaksamisen äärirajoilla. Mut sit mä ehkä yritin siinä kohtaa kanssa ruveta tekemään sitä, että vaikka oli koko aika sellanen tunne, että pakko vaan painaa pitkää päivää, pakko joka päivä tehä niit koulujuttuja, mut sit mä huomasin, että mä tarviin tavallaan aivoillekin lepoa, et mä pakotin itseni pitämään taukoja. Pakotin pitämään semmosia päiviä, että mä en tehnyt kouluhommia. Että oli tullu joissakin jutuissa sellainen, että huomas et oot semmosessa jumitilanteessa, että ei joku kouluhomma edisty ku sä vaan hakkaat päätä seinään.
Sä huomaat et sulla ei jotenkni ole virtaa eikä energiaa ni ei oikee tullu mitään ideoitakaan, että miten niitä tekis eteenpäin tai miten sitä opinnäytetyötä ehkä edistäisi. Ja sit vaan pakotin itseni olemaan erossa kouluhommista, pakotin tavallaan semmosia taukoja. Aivot sai levätä ja huomas että ihan eri tavalla taas lähti ajatukset rullaamaan ja ehkä ideoita tulla niihin koulutehtäviin, että niitä saikin tehtyä sit tosi paljon nopeemmin sen pakkopuurtamisen sijaan, kun vaan pakotin itseni tauottamaan sitä hommaa, otin semmosen tietynlaisen aikalisän siinä kohtaa, niin mulla se ainakin toimi, että kun huomasin että nyt on liian pitkät päivät näitten kaikkien juttujen kanssa niin pakotin pitämään semmosia tauko- ja lepopäiviä siellä, että aivot sai vähän levätä.
[00:28:27.] – Mari Virtanen
Toi on mahtava, pakko on paras motivaattori.
[00:28:31] – Tuija Huupponen
No melkeinpä näin joo. Mulla oli semmonen tilanne näitten ylempien YAMK opintojen kanssa, että silloin kun aloitin, mulla oli 1- ja 3-vuotiaat lapset joiden kanssa pääasiassa yksin arkea pyöritän. Miehellä on semmonen työ, että hän on hyvin paljon pois kotoa.
Niin mä tein alunperin jo sen ratkaisun niin, että aina kun oli opiskelukuukaudet siinä mielessä, että tiesin että on luentoja, niin mä tein sillon kuuskyt prossasta työtä, työnantaja onneksi tässä sitten jousti. Mulla oli kolme päivää viikossa töitä ja kaks päivää oli sitten koululle, oli niitä luentoja tai ei. Eli niinä kahtena päivänä tein sitten aina kaikki tehtävät ja mulla oli tosi tarkkaan aikataulutettu kaikki menemiset ja tulemiset ja luennot ja niin poispäin. Eli iltoja ja viikonloppuja mä en voinut suunnitella käyttäväni opintoihin lainkaan. Et ne oli ne kaks päivää viikossa millä tää meni läpi ja se oma fokus oli se tavoite todella tarkkana, se se auttoi sitte eteenpäin. Ja olin oikeestaan hämmästynyt siitäkin, että miten tehokkaasti sitä pystyin tekemäänkään aina kaikkee, että kun mulla oli ne tietyt tunnit siinä päivässä, niin eipä siinä tullu mitään somea selailtua tai todellakaan tehtyä mitään ylimääräistä.Et sitä käytti hyvin tarkasti sen jokaisen minuutin hyödykseen. Koululla oli ainakin silloin tämmönen kuin Break pro -sovellus käytössä tai siis joku sovellus koululla oli, sinne oli mahdollista saada tunnarit ni siellä oli kans kaikkea tämmöstä taukojumppaa ja hengitysharjoitusta ja siihen sai niinku semmosen ajastuksen, et se sit muistutti aina tiettyinä päivinä tai tiettyihin kellonaikoihin. Sinne sai asetettua semmosen muistutuksen, että nyt mä nousen tästä verryttelemään, koska sehän siis sit ku oppariakin alkoi tekemään, niin sehän niinku imi mut tohon tietokoneeseen kiinni et mä oisin vaan voinut naputtaa ja naputtaa ja tehdä ja tehdä ku valmista syntyy. Ja sitten en kyllä koskaan käyttäny, mutta että kyllähän koulultakin tuli viesti näistä uraohjausmahdollisuuksista ja tämmösistä, että ois voinut keskustella ja jäsentää vähän sitä omaa tekemistä. Että tälleen opiskelijanakaan ei tarvitse yksin jäädä niiden omien aikataulujensa ja tämmösten kanssa. Toki silloin kun opiskelin ni se oli sitä koronaikaa vielä että meillä ei ollu sitä yhteisöä siinä, et nyt toivottavasti siellä kampuksellakin sitten näkee jo muita. Mutta kannustaisin kyllä hyödyntämään tottakai sitä omaa verkostoa, niitä opiskelukavereita ja sit kaikkia palveluita, mitä koulun kautta tarjotaan.
[00:31:32] – Mati Virtanen
Mites Outi ja Julia? Parhaat hyvinvointivinkit?
[00:31:36] – Outi Pyrhönen
Paras hyvinvointivinkkini, ajatus on syntynyt oikeastaan tän meidän keskustelun aikana aika pitkälti, koska mä kuulen paljon näissä kokemuksissa sellaista realismia et pitää hyväksyä tietyt realiteetit. Yksi niistä on se, että ihminen tarvii unta ja tarvii olla jotain muutakin kuin opintoja ja sit on se perhe ja ja opinnot on tiiviitä. Ne on sellaisia asioita jotka on ja niiden kanssa pitää syntyä jonkinlainen suunnitelma. Ni se suunnitelmallisuus että on tietoinen siitä, mikä on mun päämäärä, mitä mä tavoittelen, mitkä asiat on tärkeitä ja ei ja niistä syntyy suunnitelma. Niin, se on mun vinkki mikä syntyy tän keskustelun perusteella oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
[00:32:25] – Julia Hiidenvesi
Mä jotenkin Outin kanssa oon tosi samoilla linjoilla ja ite mietin siihen ehkä semmosen omakohtaisen ratkaisun kanssa, että suunnitelmallinen aikataulutus ja sit se itsen rajaaminen et sitä aikataulu pitää kans noudattaa. Että sitä ei saa jyrätä joka hetkessä ku tulee jotain joka mukamas onkin nyt kuitenkin hyvä hoitaa. Sillä pääsee pitkälle.
[00:32:48] – Mari Virtanen
Tuleeko Sannalta vielä joku hyvinvointivinkki?
[00:32:51] – Sanna Varteva
Mä itseasiassa mietin sellasta et mikä on toiminut sekä opiskeluaikana että nyt työelämässä niin mulla on ainakin, mä ehkä linkitän sen mun oman hyvinvoinnin myös siihen, että miten vaikka sen mun opiskelijaryhmän muut jäsenet on voinu tai miten mun työyhteisö voi. Eli mä oon aina pyrkinyt siihen, että yritän olla sellanen hyvä tiimipelaaja. Eli oon omalta osalta koittanut aina lisätä sitä kaikkien hyvinvointia sillä, että teen sen oman osuuteni ja kannan sen oman vastuun. Eli en omalla tekemisellä ainakaan toisen stressiä tai työtehtäviä tai mitään taakkaa lisää. Ja se on ehkä sellainen niinku ajatus mikä itelle tuli, että niin kuin opiskeluaikoina ja työelämässä, niin mua ainakin itseäni myös auttaa voimaan paremmin se, että muut tekee samalla lailla. Eli kun tehdään paljon tiiminä asioita, YAMkissa oli paljon ryhmätöitä ja nykyisessä työssä paljon tehdään pareittain tai ryhmissä. Että tehdään sitä työtä niin, että kaikki pyrkii olemaan mahdollisimman hyviä tiimiläisiä toinen toisillensa, niin varmasti myös auttaa kaikkien hyvinvointia.
[00:34:00] – Mari Virtanen
Ja sitten mä haluan jakaa oman työhyvinvointivinkkini, koska olen myös maaninen tekemään töitä. Tunnen työn imua äärimmäisen paljon ja imeydyn kiinni koneeseen useasti. Mun työhyvinvointivinkki on se, että tehkää ihmiset välillä jotain muutakin kuin työtä. Itse hyödyn ehkä eniten sellaisista aktiviteeteistä, jotka tyhjentävät pään ja täysillä, niin siihen mun ehdoton suosikki on siis avantokylpy, että menkää ihmiset järveen niin kyllä poistuu työasiat päästä. Kiitos tosi paljon teille alumnit Sanna Varteva ja Tuija Huupponen, digikliinisten opiskelija Julia Hiidenvesi ja meidän lehtori ja uraohjaaja Outi Pyrhönen. Ja kiitos sulle joka kuuntelet. Toivottavasti sait uusia ajatuksia oman hyvinvointisi tueksi ja voit ehkä vähän paremmin tämän jälkeen ja pidät huolta siitä, että myös innostava työ vaatii vastapainokseen jotain muuta kuin lisää innostavaa työtä.
[00:35:19] – Mari Virtanen
Tämä podcast sarja on ideoitu osana asiantuntijana digitaalisissa toimintaympäristöissä -opintojaksoa ja tuotettu yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun alumnien, opiskelijoiden ja opettajien kesken. Minä olen Mari, lehtori Virtanen ja tämä oli digikliinisiä uratarinoita.
Ei kommentteja