Hyvissä handuissa 2: Monialaisen harjoittelun tuottama osaaminen ja sen hyödyntäminen kotihoidossa

Puhuja 1 Carita Hand
Puhuja 2 Sanna Nurminen
Puhuja 3 Kaija Kekäläinen

[musiikkia 00:00:00]

Puhuja 1 [00:00:09]: Tervetuloa mukaan kuuntelemaan podcast-sarjaa Yhdessä kehittäjäkumppanuutta vahvistamassa. Tämä on sarjan neljäs jakso. Tällä kertaa me lähdetään keskustelemaan monialaisen harjoittelun tuottamasta osaamisesta ja sen hyödyntämisestä kotihoidossa. Meitä on täällä kolme keskustelijaa, Helsingin kaupungin kotihoidosta kotihoitopäällikkö Sanna Numminen, joka on alusta asti ollut mukana kehittämässä ja mahdollistamassa tätä monialaista tiimiharjoittelua ja sen toteutumista idän alueen kotihoidossa. Sannalla on erityisen hyvä näkemys kotihoidon työntekijöiden tämänhetkisestä ja tulevaisuuden osaamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Tervetuloa, Sanna.

Puhuja 2 [00:00:56]: Kiitos.

Puhuja 1 [00:00:57]: Ja toisena keskustelijana meillä on täältä Metropolia Ammattikorkeakoulusta lehtori ja tutkintovastaava Kaija Kekäläinen, joka on ollut mukana kehittämässä tätä monialaista tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista pajatoimintaa. Sinulla on tullut aika vahva näkemys siitä, että minkälaista osaamista monialainen tiimiharjoittelu on tuottanut opiskelijoille. Tervetuloa, Kaija.

Puhuja 3 [00:01:20]: Kiitos.

Puhuja 1 [00:01:21]: Ja minä olen Carita Hand, Metropolia Ammattikorkeakoulun lehtori minäkin. Toimin tämän keskustelun alustajana ja juontajana. Tarkastelen tätä monialaista harjoittelua siltä näkökulmalta, mitä osaamista se monialainen tiimiharjoittelu voi tuottaa tietyillä, tähän keskusteluun valituilla, osaamisen alueilla. Olen itse ollut mukana ideoimassa ja pilotoimassa kotihoidossa toteutettavaa monialaista harjoittelua sen alusta lähtien. Tänään me käydään tässä keskustelua erityisesti monialaisen osaamisen tärkeydestä ja siihen liittyvistä vaatimuksista, ja tarkastellaan yhteistyöosaamista, ihmislähtöistä osaamista, konsultatiivista osaamista ja kumppanuusosaamista, ja näiden kehittymistä monialaisessa harjoittelussa. Ihan ensimmäiseksi, tämä monialainen tiimiharjoittelu tai monialainen harjoittelu, mitä sillä oikein tarkoitetaan, Kaija?

Puhuja 3 [00:02:22]: Monialainen tiimiharjoittelu on rakentunut tässä vuosien varrella pilottikokeilujen kautta kotihoidon ympäristössä sellaiseksi, että meidän opiskelijat aidosti lähtisi monialaisissa työpareissa harjoittelemaan yhdessä. Se tarkoittaa, se tiiminäkökulma, siinä sitä, että meillä on samassa harjoittelupaikassa useampia opiskelijapareja, jotka sitten muodostavat tällaisen opiskelijatiimin. He pystyvät sitä kautta myös sparraamaan toisiaan ja vahvistamaan toistensa osaamista. Tässä on ehkä tietoisesti valittu tämä monialaisuus-käsite, koska me haluamme myös nähdä, että hyvinkin eri tutkintoaloilta tulevat opiskelijat pystyisivät toteuttamaan harjoittelujaksoja yhdessä. Toki nähdään, että siellä voi olla ihan tällaista moniammatillisuuttakin, että hyvin vertaisessa asemassa olevia tutkinto-opiskelijoita, mutta rakenne todella siihen, että opiskelijoita menee useampia samaan paikkaan, jossa he sitten pystyvät tiiminä toisiaan tukemaan.

Puhuja 1 [00:03:28]: Ja tässä on nyt kyse sote-alan opiskelijoista. Onko siellä jotain tiettyjä opiskelijoita mukana harjoittelussa?

Puhuja 3 [00:03:35]: Kyllä, juuri näin. Sote-alan opiskelijoista on kyse. Eniten meillä on tällä hetkellä ollut näillä harjoittelujaksoilla toimintaterapian ja vanhustyön tulevia osaajia, mutta meillä on ollut myös fysioterapiaopiskelijoita ja jalkaterapiaopiskelijoita sekä myöskin hoitoalatutkintoja eli sairaanhoitaja- ja lähihoitajaopiskelijoita on ollut tässä mukana. Sitä kautta kyllä nähdään, että se semmoinen yhteinen ymmärrys samaan päämäärään tähtäävästä työstä rakentuu kyllä varsin hyvin.

Puhuja 1 [00:04:09]: Miten pitkä tämä harjoittelujakso on?

Puhuja 3 [00:04:11]: Nyt näissä kokeiluissa, joita me olemme tehneet, sen jakson pituus on ollut kuusi viikkoa, mikä on toisaalta ollut riittävää, että siinä on ehtinyt oikeasti rauhassa syventyä kaikkien teemojen äärelle. Kontekstikohtaisesti erilaisissa ympäristöissä se voidaan kyllä myös ratkaista eri pituisena se harjoittelu, mutta me ei ehkä suositella, että se ainakaan olisi kovasti lyhyempi, koska tässä on niin paljon opittavaa. Siihen on hyvä varata vähintään se kuusi viikkoa, mutta toki voisi olla vaikka aavistuksen verran pidempikin.

Puhuja 1 [00:04:43]: Olen ymmärtänyt, että tavallaan opiskelijat ottavat vähän eri tavalla vastuuta asiakkaista. Sanna, mitä siellä käytännössä on tapahtunut?

Puhuja 2 [00:04:45]: Ennen kuin harjoittelujakso alkaa, kotihoidon tiimissä meidän sairaanhoitajat ja lähihoitajat yhdessä kotihoidon esihenkilöiden kanssa miettivät opiskelijapareille valmiiksi asiakkaita, jotka ovat sopivia siihen monialaiseen harjoitteluun eli heillä on sellaisia asioita, joihin opiskelijoiden tuoma apu on tarpeen. Asiakkaat ovat olleet hyvin erilaisia ja se työskentelyote aina lähtee siitä asiakkaasta loppujen lopuksi. Meille on aina kerrottu etukäteen, että minkälaisia opiskelijaparit ovat, eli mistä tutkinnoista he tulevat, ja pikkuisen sitäkin hyödynnetty tiimeissä. Joskus on ollut tilanne, että on pitänyt kesken harjoittelun vähän lähteä muuttamaankin sitä suunnitelmaa, mutta tämä on ollut tosi antoisaa työskentelyä tällä tavalla.

Puhuja 1 [00:05:48]: Te olette kokeneet siis hyväksi tavaksi tällaisen harjoittelun suorittamisen?

Puhuja 2 [00:05:53]: Ehdottoman hyväksi tavaksi. Tämä on myös yhteisen oppimisen mahdollisuus kotihoitoon. Asiakkaat ovat aina olleet kotihoidolle tuttuja. Meidän hoitajat ovat käyneet osalla hyvinkin usein ja ovat siinä asiakkaan arjessa mukana. Opiskelijat ovat joka kerta tuoneet uuden näkökulman sen asiakkaan arkeen yhdessä asiakkaan kanssa etsien, että mistä kulmasta kannattaa lähestyä sitä asiakkaan arkea tai siellä olevaa jotakin haastetta. Yleensä myös vastuuhoitajat, sairaanhoitajat ovat saaneet siitä välineitä jatkotyöskentelyyn.

Puhuja 1 [00:06:30]: Minä jäin miettimään sitä, että opiskelijathan, kun he tulevat eri tutkinnoista, heillä on erilaiset osaamistavoitteet, joita heidän tulee täyttää. Heillä on sen oman ammattialan tavoitteet, jotka tietysti täyttyvät siinä valmistumisvaiheessa, heillä on sen tietyn opintojakson tavoitteet ja osaamisvaatimukset, minkä kautta he tulevat tavallaan harjoittelua tekemään. Sitten sairaanhoitajaopiskelijoilla on esimerkiksi ne ydintavoitteet, joita EU-direktiivit ohjeistavat, ja sen lisäksi aika isona ja tärkeänä on tietenkin ne asiakkaaseen liittyvät tavoitteet. Sitten tämä yhtälö, jotta ei olisi [naurahtaa 00:07:13] näin yksinkertainen, siihen tuo sen oman tulokulmansa vielä se, että nämä opiskelijat ovat eri vaiheissa opintoja, ja heillä on ihan eri taustat ja lähtökohdat siihen harjoitteluun. Onko tämä muodostunut millään tavalla ongelmaksi siellä harjoittelun aikana?

Puhuja 3 [00:07:31]: Voisin ehkä aloittaa tämän tutkinto-opiskelijoiden näkökulmasta. Nämä ovat asetelmia, jotka ovat oikeasti valtavan tärkeää puhua alussa auki opiskelijaryhmän kanssa, eli se opiskelijatiimi, joka tähän lähtee. Minä ihanasti, Sanna, kuuntelin puhettasi, miten kuvasit, miten opiskelijatiimi ikään kuin on osa kotihoidon tiimiä ja se harjoittelun kuluessa rakentuu tämmöiseksi. Mutta opiskelijat asettavat tavoitteensa sille harjoittelulle ihan samaan tapaan kuin kaikissa muissakin harjoitteluissa. Ihan keskeistä on se, että opiskelijat jakavat ne toistensa kanssa ja kertovat siitä, minkälaisia asioita he lähtevät tässä tavoittelemaan. Sitä kautta muodostetaan myös pohjaa ja ymmärrystä sille, kuinka saavutetaan tietoa siitä, että mitä se toinen tekee, mikä on monialaisessa työssä valtavan tärkeä elementti. Itse asiassa näkisin sen tavoitteiden erilaisuuden ja opiskeluvaiheiden moninaisuuden pikemminkin rikkautena, kun niistä keskustellaan avoimesti.

Puhuja 2 [00:08:46]: Joo. Näen samalla tavalla kuin Kaija. Ehdottomasti se on hyvä asia senkin vuoksi, että siinä samalla opitaan uudenlaisia tai erilaisia tulokulmia, että kaikki ei tule siihen tilanteeseen samoista lähtökohdista. Se on kuitenkin arjen työelämässä tosiasia kaikissa muissakin tilanteissa, että me yhteensovitetaan erilaisia tavoitteita tai ammatillisia näkökulmia. Se vastaa tämän harjoittelun perustarpeeseen ja se on myös opettanut työelämässä ehkä sitä arviointia tavoitteiden näkökulmasta. Kun kotihoidon työntekijä kuulee opiskelijan tavoitteista, yhteensovittaa niitä sen asiakkaan tavoitteisiin ja arkeen, niin se on vuoropuhelua, joka yleensä tuottaa uusia kokemuksia ja näkökulmia kaikille.

Puhuja 1 [00:09:40]: Me joskus silloin, kun monialainen harjoittelu alkoi ja sitä pilotoitiin, havahduttiin siihen, että itseasiassa sieltä tulee aika paljon yhteistyöosaamiseen liittyviä asioita esille, joita me emme ehkä olleet ajatelleet. Ne ovat kuitenkin, ne asiat tai osaamiset, semmoisia, jotka ovat sen asiakkaana olevan ihmisen ja tulevassa ammatissa toimimisen kannalta ihan äärettömän tärkeitä. Tässä nyt yhteistyöosaamisella tarkoitetaan sitä osaamista, jota tarvitaan nimenomaan, kun työskennellään monialaisissa työryhmissä, oli ne sitten tiimit tai projektit tai verkossa. Me ajattelemme, että nämä osaamiset kietoutuvat yhteen edistäen sitä yhteistyötä. Tässä keskustelussa me paneudumme vähän vähemmän huomiota saaneisiin osaamisiin, jotka liittyvät tähän yhteistyöosaamiseen, ihmislähtöiseen, konsultatiiviseen ja kumppanuusosaamiseen. Nämä osaamiset painottuvat eri tavoin vähän ympäristöstä riippuen: minkälaisia asiakkaita siellä on, minkälainen tiimi, verkosto, työ, työn ajallisuus on, ja näin edelleen. Joka tapauksessa, näiden osa-alueiden on todettu luovan hyvää perusta tälle onnistuneelle eri ammattialojen väliselle yhteistyölle, jossa päämääränä on se apua tarvitseva ihminen. Alussa, Sanna, kerroit yhteistyöosaamisesta ihan käytännön tasolla, miten hoitaja ja opiskelija toimivat tietyssä tilanteessa. Haluaisitko jakaa sitä vähän meille?

Puhuja 2 [00:11:23]: Joo. Siellä arjessa kotihoidossa ne tilanteet saattavat tulla aika yllättäenkin. Ei aina pystytä ennakoimaan, mistä on tulossa uusia kulmia työhön. Pääsin viime viikolla sellaiseen tilanteeseen, jossa kotihoidon asiakkaan arjessa oli aikamoinen eettinen pulma, jota yritettiin yhteisesti ratkoa. Asiakas ei ollut siinä tilanteessa mukana, vaan meitä oli kotihoidon ammattilaisia ja useampi opiskelija. Siinä näkyi selvästi se, että siellä oli mukana henkilöt, jotka ovat sitä samaa tilannetta pohtineet lukuisia kertoja siellä arjessa ehkä jopa vuosienkin ajan. Sitten siellä olivat opiskelijat, jotka näkivät sen tilanteen uutena, ehkä vähän ulkopuolisena, ja joilla on hyvin selkeä ajattelu siitä, että näihin tartutaan, eikä ole sitä asiakkaan historiaa. Oli tosi mielenkiintoista seurata sitä keskustelua, jossa työntekijät ja opiskelijat yhdessä toivat erilaisia näkökulmia. Ensin ajattelin, että tämä on ehkä sellainen, mistä voi syntyä ei ehkä vastakkainasettelua, mutta vähän sen tyyppistä. Se ratkesikin niin, että niistä löydettiin yhteisiä näkökulmia, joista päästiin jonkinlaiseen ratkaisuun, jota tullaan ehdottamaan asiakkaalle, jotta saadaan sitä asiakkaan arjessa olevaa pulmaa helpotettua. Jälkikäteen kysyin vielä, että miltä se tuntui, se keskustelu, kun tiimikokouksissa yleensä on vain se oma tuttu porukka. Se on hyvä, että meitä tulee haastamaan välillä opiskelijat, joilla on kirkkaita ja tuoreita ajatuksia, jotka pystyvät antamaan uusia herätteitä siihen, että miten sitä asiaa kannattaa hoitaa. Toivon, että opiskelijat, joiden kanssa en pystynyt jälkikäteen keskustelemaan, saivat siitä myös itselleen sellaista, että arjessa nämä ovat monimutkaisia asioita, mutta keskustelulla päästään eteenpäin.

Puhuja 1 [00:13:36]: Miltä tämä, Kaija, sinusta kuulostaa?

Puhuja 3 [00:13:38]: No, tuohan on ihan valtavan hieno esimerkki siitä juuri, mikä parhaimmillaan tämmöinen harjoittelu voisi olla. Jos ajattelee sitä tulevaisuuden työkenttää, meillä on ymmärrys tietyllä tapaa siitä, että meillä on asiakkaita, joiden kohdalla puhutaan moninaisista haasteista siinä hänen arjessaan. Silloin me tarvitsemme yhteistyötä ja mahdollisuutta jakaa ja pohtia ajatuksia. Jos tässä vaiheessa opintoja jo opiskelijat pystyvät aidossa asiakastilanteessa olemaan avuksi ja tuomaan esille näkökulmia, ja sitten keskustelun ja dialogin kautta saavutetaan yhteinen ymmärrys, jota kohdin lähdetään, niin eihän parempaa palautetta harjoittelusta voi olla kuin tämäntyyppiset havainnot.

[musiikkia 00:14:29]

Puhuja 1 [00:14:30]: Me seuraavaksi lähdemme puhumaan vähän ihmislähtöisyydestä. Ei puhuta asiakaslähtöisyydestä, vaan ihmislähtöisyydestä ihan tietystä syystä. Tämä käsite on valittu sen takia, että me näemme sen lisäksi, että ihminen on tasavertainen toimija ja oman elämänsä ja palveluiden käytön asiantuntija, niin tässä ihmislähtöisessä osaamisessa huomioidaan myös perhekulttuuri ja yhteisö. Tähän liittyy aika paljon kaikennäköistä. Tähän liittyy se eettinen lähestymistapa, kulttuuriyhteisö, jopa kestävän kehityksen näkökulma eli huomioidaan sen yhteisön ja yhteiskunnan etu, eri kulttuuritaustaiset ihmiset, heidän ymmärtäminen ja kunnioittaminen ja asioiden tarkastelu eri näkökulmista sen ihmisen parhaaksi, ja tietysti voimavaralähtöinen ajattelu. Koetteko, että tämä ihmislähtöinen ajattelutapa näin kuvattuna tuo jotain enemmän siihen toimintaan kuin asiakaslähtöisyydestä puhuminen? Pitäisikö tätä osaamista enemmän purkaa vielä auki, että me opiskelijoiden kanssa näemme, että mitä se ihmislähtöisyys sitten oikein on?

Puhuja 3 [00:15:47]: Mietin tuota alustusta… En ehkä oikeasti osaa vastata tuohon käsitteen näkökulmasta. Jotenkin käytännössä opiskelijoiden kanssa työskentelyssä, se ihmislähtöisyys tietyllä tavalla jotenkin vahvemmin kuvaa sitä asetelmaa, jossa lähdetään työskentelemään yhdessä ihmisen kanssa kumppanina. Tässä on valtavan hieno mahdollisuus tämäntyyppisessä harjoittelussa siihen paneutua, koska opiskelijat menevät asiakkaan luo hänen kotiinsa eli opiskelijat ovat ikään kuin vieraana sen meidän asiakkaan kotona. Siinä haastetaan jo heti ihan eri tavalla kohtaamaan ihminen ihmisenä ja rakentamaan sitä kumppanuutta hänen asioihinsa ja hänen ympäristössään liittyvänä. Siinä mielessä pidän sitä ihmislähtöisyys-käsitettä jotenkin syvällisempänä. Asiakaslähtöisyys on toki perusteltu ja hyvä käsite myös, mutta joskus pohdin sitä, että onko se vähän jopa loppuun käytetty. Tämä ihmislähtöisyys tuo siihen eri vivahteen. Minua viehättää valtavan paljon tässä harjoittelumahdollisuudessa se, että opiskelijoilla on aikaa ja on mahdollisuus oikeasti pysähtyä sen asiakkaan asioiden äärelle hänen kotonaan, ja sitä kautta lähteä rakentamaan sitten ymmärrystä, jota voidaan yhdessä edistää.

Puhuja 1 [00:17:22]: Jos me lähdemme tuolla asetelmalla siinä, että menemme tasavertaisesti kohtaamaan se ihminen sinne kotiin, niin mitä te ajattelette, että mitä se tarkoittaa sen osaamisen näkökulmasta? Mitä osaat enemmän ehkä kuin se, että menet asiakkaan luo?

Puhuja 2 [00:17:41]: En osaa sanoa, onko minulla siihen vastausta, että mitä osaa enemmän. Kysyin viime viikolla valmistautuen tähän tilaisuuteen, että ollaanko me opittu jotain näistä harjoitteluista. Ollaan paljonkin, esimerkkejä on valtavasti, mutta yksi liittyi nimenomaan tähän ihmislähtöisyyteen. Se on harjoittelusta, joka meillä on nyt meneillään, jonka meidän yksi työntekijä toi esimerkkinä siitä, minkälaista se on, kun kohdataan ehkä enemmän juuri ihmislähtöisesti asiakkaan kotona. Sieltä nousi sellainen tarina asiakkaan historiasta, jota ei meidän hoitajat tienneet, vaikka ovat tunteneet asiakkaan pitkään. Se onkin aivan merkityksellinen siellä hänen omassa historiassaan ja siitä löytyi sitten siihen asiakkaan tämän päivän arkeen uudenlaisia lähtökohtia hyvän elämänlaadun lisäämiseen. Se arvo oli siinä, että opiskelijat lähtivät nimenomaan hyvin ihmislähtöisesti sitä kohtaamista rakentamaan ensimmäisestä päivästä alkaen. Sen lisäksi, että he saivat sen kaltaisen vuorovaikutuksen asiakkaan kanssa, myös meidän tiimissä opittiin siitä. Oli ehkä lähdetty siitä lähtökohdasta, että me tunnemme ja tiedämme tämän asiakkaan tilanteen, olemme pitkään toimineet yhdessä asiakkaan kanssa. Se oli tosi koskettava esimerkki, joka tästä nousi.

Puhuja 1 [00:19:13]: Ja oliko niin, että opiskelijat lähtevät harjoitteluun tai tapaamaan ihmistä ilman tavallaan sitä tutkinnon tuomaa roolia? Eli he lähtevät jo siihen tilanteeseen niin kuin ihminen ihmiselle ja heillä on selkeästi osoitettu se aika siihen, että nyt tutustutaan.

Puhuja 3 [00:19:35]: Joo. Tosiaan me emme myöskään opiskelijoille halua tämän kuuden viikon ajalle luoda mitään pakotettua tai kiireistä aikataulua, vaan haluamme antaa mahdollisuuden asettua siihen asiakkaan asioiden äärelle ja lähteä rakentamaan kumppanuutta. Sitten toki kukin opiskelija siltä omalta alaltaan ja omasta substanssiosaamisestaan voi tuoda esimerkiksi välineitä tai menetelmiä tai ymmärrystä siihen yhteiseen työskentelyyn, mutta me korostamme juuri sitä pysähtymisen arvoa itsessään. Tunnistamme myös sen, että joidenkin asiakkaiden kohdalla saattaa olla ihan riittävää, että sen kuuden viikon ajan ennätetään käydä sitä keskustelua ja lähteä vaikka hänen historiaansa liittyviä elementtejä jakamaan. Voi olla, että saavutetaan se hetki, jolloin parhaimmassa tapauksessa esimerkiksi seuraava opiskelijapari sitten voisi jatkaa siitä.

[musiikkia 00:20:39]

Puhuja 1 [00:20:41]: Tästä ihmislähtöisestä osaamisesta siirrytään sujuvasti konsultatiiviseen osaamiseen. Konsultatiivinen-käsite on tuttu ainakin terveydenhuollossa toimiville tietyllä tavalla, mutta tässä on ehkä vähän laajempi tulokulma siihen asiaan. Tietysti parhaimmillaan konsultatiivinen on sitä, että kun oma asiantuntijuus ei riitä, kysytään neuvoa ratkaisuiden löytämiseksi joltain toiselta asiantuntijalta, jolla on siihen liittyvää erityisosaamista. Meidän opiskelijat ovat oppineet varmaan aika paljon konsultoimaan harjoittelun aikana, ja tämän harjoittelun myötä on kehitetty myös meidän konsupajat. Kaija, kerro vähän, mitä tämä konsultatiivinen toiminta sitten opiskelijoiden kesken käytännössä tarkoittaa?

Puhuja 3 [00:21:37]: Se on tietysti juuri kuva siitäkin, että työelämässähän monesti tulee tilanteita, joissa on hyvä tunnistaa se, että mikä on se oma osaaminen ja kenen toisen osaamista tähän haasteen ratkaisemiseen tarvitaan. Sitten työelämässä käydään keskusteluja tai soitetaan tarvittavalle taholle ja jaetaan ymmärrystä ja haetaan ratkaisuja. Tällä konsultatiivisella työllä ja toiminnalla me haluamme meidän opiskelijoille jo opiskeluaikana vahvistaa sitä ymmärrystä, että on useita tilanteita, joissa me tarvitsemme laajempaa osaamista kuin mihin se oma osaaminen riittää, ja jaettu osaaminen on aina enemmän. Tässä monialaisessa tiimiharkassa meillä on ollut usean tutkinto-ohjelman opiskelijoita, mutta samanaikaisesti siellä on noussut tarve siihen, että tarvitsisimme vielä laajempaa ymmärrystä monienkin asioiden äärelle. Sitten lähdimme luomaan semmoista konsupajatoimintaa tänne Myllypuron kampukselle, missä opiskelijat voisivat kohdata toisiaan ja nimenomaan valmistautumalla siihen, että asiakasasiaa voi tuoda sinne anonyymisti esitettynä ja eettisesti tarkasteltuna ja jakaa eri alojen opiskelijoiden kanssa sitä ja olla mahdollisuudessa myös kysyä neuvoa toisilta ja sitä kautta saada elementtejä siihen omaan asiakastyöhön. Tämmöisen konsultatiivisen työtavan oppimisesta oikeastaan on kyse, että tietoisesti tunnistetaan se, että sitä on syytä opetella erikseen.

Puhuja 1 [00:23:26]: Se on varmaan aika tärkeä taito myös kotihoidossa.

Puhuja 2 [00:23:28]: On. Erityisesti kotihoidossa, jossa asiakkaat kohdataan heidän omissa kodeissaan. He eivät tule vastaanotolle hoitamaan vain jotain yhtä asiaa, että tänään keskitytään verenpaineeseen tai johonkin muuhun. Ikinä ei tiedä, mitä sen asiakkaan kotona sinä päivänä tulee. Se asiakkaan arki on aina se olennainen, kun sinne hänen kotiinsa mennään, vaikka meillä on hoitotyön suunnitelmat ja tavoitteet sille kulloisellekin käynnille. Kotihoidossa se korostuu sen takia, että asiakasta kohdataan useita kertoja päivässä useimmiten ja se arki saattaa olla hyvinkin monitahoinen. Jos hoidetaan vain jotakin omaan osaamiseen liittyvää asiaa, voi olla että se jämähtää paikalleen, kun siellä on joitain muita tekijöitä asiakkaan arjessa, joita pitää ratkaista. Tämä on kotihoidossa ihan olennaista. Ihanaa, että opiskelijat pääsevät harjoittelemaan sitä jo opiskeluvaiheessa, koska se on olennainen taito.

Puhuja 3 [00:24:33]: Mietin myös semmoisena ohjauksellisena asiana, että tässä harjoittelussahan opiskelijoilla ei ole semmoista yhtä ainoaa ohjaajaa, joka olisi nimetty tai jonka puoleen aina käännyttäisiin asioissa tai säännöllisesti. Toki opettajien ohjaus on, mutta opiskelijoita aktiivisesti myös ohjataan siihen, että minkälaisesta ilmiöstä on kyse esimerkiksi asiakaskäynnillä esiin nousseissa haasteissa. Sitä kautta he pohtivat, että mikä on se taho, jolta sitten voidaan saada neuvoa, että onko opiskelijatiimissä sellaista osaamista, joka voisi auttaa, tai tarvitaanko muiden alojen opiskelijoiden ymmärrystä tähän ilmiöön, jota he pohtivat. Kotihoidon tiimin omahoitajalta esimerkiksi on tiettyjä asioita sitten syytä varmistaa ja lähteä pohtimaan yhdessä. Vai onko kyse kenties jostain ihan muusta verkoston osasta tai jostain muusta toimijatahosta, josta voitaisiin saada neuvoa. Näissä kaikissa tilanteissa on oikeastaan kyse siitä, että kuinka me esitetään asioita ja osataan pukea sitä konsultatiivista kysymystä perustellusti, ja sitä kautta saada taas vahvistusta siihen omaan osaamiseen siten, että se asiakkaan asia etenee.

[musiikkia 00:25:55]

Puhuja 1 [00:25:57]: Tuossa ihmislähtöisen osaamisen kuvauksessa vähän sivuttiinkin tuota kumppanuusosaamista, joka on otettu sitten kolmanneksi tässä yhteistyöosaamisen alueeksi. Erityisesti nyt on ajateltu niin, että tässä sote-alalla sillä tarkoitetaan tämmöistä monialaista ja monitieteistä näkökulmaa. Sen lisäksi, että me huomioidaan eri tutkintojen ja ammattiryhmien edustajat, niin huomioidaan myös tukea tarvitseva ihminen ja hänen lähipiirinsä, ympäristönsä ja verkostonsa. Eli koko se porukka, joka on hänen ympärillään elämässä tukena ja apuna. Joskus voisi ajatella, että nämä ovat kaikille työntekijöille kuuluvia työyhteisötaitoja, että miten tehdään työtä toisten kanssa tai asiakkaan kanssa, ihmisen kanssa, mutta nämä eivät taidakaan olla ihan helppoja asioita kuitenkaan.

Puhuja 2 [00:26:54]: Ei ole. Se on arjessa jatkuvasti meidän kaikkien muistutettava itseämme siitä, että miten me työskentelemme yhdessä, minkälaisia asioita siinä pitää huomioida. Silloinkin, kun meillä ei ole opiskelijoita harjoittelemassa, tämä on kotihoidon normaaliarjessa tapahtuvaa opettelua. Me luodaan tähän myös jatkuvasti rakenteita tukemaan, jotta se on suunnitelmallista ja se onnistuu kaikilta riippumatta siitä, että missä vaiheessa niiden taitojen kanssa meistä itse kukin on. Kyllähän se asettaa ne opiskelijat, jotka ovat haastaneet itseään tämäntyyppiseen harjoitteluun ja saaneet siitä välineitä, erinomaiseen asemaan tulevassa työelämässä, kun he ovat päässeet omaa osaamistaan kokeilemaan ja arvioimaan jo opiskeluaikana aika vahvasti. Tässä harjoittelussahan tavoitteena on myös se, että me emme tarjoa kaikkea kotihoidosta opiskelijoille valmiiksi. Me emme kerro, miten me teemme ja miten me olemme tottuneet tekemään tai että meillä on nämä ja nämä rakenteet ja toimintatavat tähän. Lähdemme siitä, että opiskelijat itse myös ovat aktiivisia oppijoita siinä monialaisessa työskentelyssä, ja silloin he ovat jo tehneet sitä harjoitteluaikana, mitä ehkä osa meillä vasta opettelee.

Puhuja 1 [00:28:21]: Onko sinulle, Kaija, tullut tähän kumppanuusosaamiseen jotain ajatuksia nyt, kun olet opiskelijoiden kanssa toiminut?

Puhuja 3 [00:28:28]: Joo. Sanoisin ehkä niin päin, että tässä ajassa, jossa me elämme ja olemme valtavan hektisessä yhteiskunnassa, jossa tapahtuu paljon ja on paljon muutoksia, ja varsinkin nyt korona-aikana olemme olleet hyvin vahvasti etäkontakteissa. Jotenkin semmoinen kumppanuuden merkitys on ehkä korostunut, että miten sitä lähdetään luomaan. Jotenkin tunnistan myös opiskelijoissa sen, että miten keskeisenä sen kumppanuuden rakentamista pidetään. Myös se, että niitä keinoja harjoitellaan ja semmoinen pysähtymisen tarve asioiden äärelle liittyen kumppanuuteen, että voidaanko me oikeasti aidosti kohdata, jos meillä on tavaton kiire. Siinä mielessä pidän tätä ja tunnistan myös sen opiskelijoiden työn arvon tässä muutosturbulenssissa, jossa me elämme.

Puhuja 2 [00:29:28]: Ja ehkä vielä, jos voi lisätä siihen pysähtymiseen ja mitä siitä yhdessä meille seuraa. Siihen kumppanuuteen liittyy aina se vastuu ja luottamus, mitkä ovat tosi tärkeää sanoittaa siinä. Se kumppanuus ei synny tyhjästä tai se ei tule pelkästään sopimuksilla, vaan siihen liittyy se, että jokainen kantaa sen oman vastuunsa ja rakentaa sitä luottamusta. Se on varmasti sellainen hyvä näkökulma ollut myös harjoitteluissa meidän kotihoidon puolelle, että miten se rakentuu. Tässähän on vain kuusi viikkoa aikaa siihen, se on aika lyhyt aika ihan oikeasti siellä arjessa tutustumiseen ja siihen, miten sitä keskustelua käydään, niin sen löytämiseen.

Puhuja 1 [00:30:19]: Täytyy sanoa, että olen tosi vaikuttunut siitä, kun kuuntelen teitä ja miten te kuvaatte kotihoidossa tehtävää monialaista harjoittelua ja siihen liittyvää osaamista. Vielä haluan korostaa sitä, että tietysti varmasti se kaikkien substanssiosaaminen on se kaiken lähtökohta, mutta tämmöinen yhteistyöosaaminen ja siihen liittyvät elementit, joista me olemme puhuneet, ne ovat varmaan tässä ajassa ja tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä. Te pidätte ilmeisesti työelämän ja oppilaitoksen yhteistyötä tärkeänä.

Puhuja 2 [00:30:55]: [naurahtaa 00:30:55] Kyllä. Se on ihan aidosti erittäin tärkeää. Yhteinen kehittäminen, yhteinen oppiminen ja tulevien ammattilaisten tuki on yhteinen asia. Erityisesti nyt, kun meillä on ollut hanke jo useamman vuoden ja tulossa loppua kohti, niin kyllähän tämä myös meillä kotihoidossa mietityttää. Tämä on ollut yksi antoisimmista yhteistyökuvioista pitkään aikaan. Kovasti mietityttää, että miten me pystymme näin hyvää asiaa pitämään arjessa mukana myös tulevaisuudessa.

Puhuja 1 [00:31:33]: Mietinkin, Sanna, että miten te ajattelitte kotihoidossa hyödyntää jatkossa tätä saatua kokemusta?

Puhuja 2 [00:31:40]: Se on hyvä kysymys. Me olemme siitä keskustelleet. Me varmasti siis pystymme hyödyntämään niitä oppeja, joita olemme saaneet jo näistä yhteisistä hetkistä. Käytännössä meillä on ollut tässä mukana neljä yksikköä, jotka ovat saaneet kasvaa tämän hankkeen aikana yhdessä. Se, että miten me pystymme hyödyntämään tätä laajemmin eli myös niissä yksiköissä, joissa me emme ole vielä olleet tällaisessa yhteistyössä mukana, se on ihan tosi olennainen kysymys. Se meidän pitää saada osaksi meidän kehittämistä.

Puhuja 1 [00:32:14]: Kaija, jatkuuko meidän sote-alan opiskelijoilla tämänkaltainen harjoittelu?

Puhuja 3 [00:32:20]: Viitaten tuohon Sannan puheenvuoroon ja kokemukseen, niin kyllä minä pitäisin valtavan tärkeänä sitä, että me saamme yhdessä ratkottua niitä keinoja, joilla me voimme jatkaa tämän harjoittelumallin ikään kuin juurtumista ja myös laajentaa tämän hyödyntämista. Oppiminen tässä on ollut mielenkiintoista ja jotenkin tunnistan tuon saman, mitä Sanna kuvasi tuossa aiemmin, että miten tässä kuitenkin kaikki ovat oppijoita. Työelämän ja oppilaitoksen ja asiakkaan välinen yhteistyö tämäntyyppisessä rakenteessa tuottaa osaamista kaikille. Tietysti meidän tutkinto-opiskelijoiden näkökulmasta tunnistan valtavan tärkeänä sen työelämässä harjoittelun. Ilman sitä jäädään kuitenkin hyvin vahvasti teoreettiselle tasolle, jota toki tarvitaan siellä rinnalla ja tukena, mutta ne todelliset tilanteet, joita päästään tämmöisessä jo harjoittelemaan siellä aidossa tiimissä aidoissa tilanteissa, siinä verkostossa, jossa työskennellään, niin onhan tämä tavattoman rikastavaa kaikille tahoille. Kyllä minä toivon, että me pystymme luomaan sen struktuurin siten, että voisimme näitä harjoitteluita saada jatkaa.

Puhuja 1 [00:33:42]: Ja tehän olette nyt käsittääkseni kirjoittaneet myös tämmöisen monialaisen harjoittelun työkirjan, jossa on aika yksityiskohtaisesti kerrottu se, että miten tällainen harjoittelu on mahdollista toteuttaa ja mitä siihen liittyy. Se työkirja julkistetaan sitten, kun hanke päättyy tuossa ensi vuoden alkupuolella.

Puhuja 2 [00:34:07]: Joo. Me olemme suunnanneet sen työkirjan – puhutaan käsikirjasta siinä julkaisussa – siten, että se voisi olla itse asiassa yksi väylä, jolla esimerkiksi uusiin harjoittelupaikkoihin tai uusille tiimeille voitaisiin tätä asiaa juurruttaa. Eli me olemme tuoneet siihen näkyväksi niitä asioita, jotka täytyy ratkaista, ennen kuin se harjoittelu pääsee käynnistymään kukin tahoillaan. Toisaalta olemme halunneet todentaa myös niitä asioita, joita harjoittelun kuluessa on syytä ottaa huomioon. Tämä osaaminen, josta me olemme nyt puhuneet tässä, on myös kuvattu siihen ikään kuin avustavien kysymyksien kautta, jota voidaan sitten opiskelijoiden, työelämän ja opettajien välisessä yhteistyössä tarkastella eri keinoin. Toivomme, että siitä tulisi semmoinen työväline, joka sitten olisi esimerkiksi yhtenä mahdollisuutena juurruttaa tätä käytäntöä tulevaisuudessa myös muihin harjoittelukonteksteihin.

Puhuja 1 [00:35:08]: Meillä alkaa kuulkaa aika loppua. Lämmin kiitos, Sanna Numminen ja Kaija Kekäläinen. Jaoitte arvokkaita näkemyksiä ja kokemuksia. Lisää tästä aiheesta löytyy Hyvissä handuissa himassa -hankkeen kotisivuilta.

[musiikkia 00:35:20]