Keskusteluja luovuuden ja taiteen merkityksestä ja saavutettavuudesta

Litterointimerkinnät

• sa- sana jää kesken
• (sana) epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
• (-) sana, josta ei ole saatu selvää
• (–) useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
• [tauko 10 s] vähintään 10 sekunnin tauko puheessa
• , . ? : kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

[musiikkia]

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Luovuus ja taide kuuluu kaikkien elämään ja voi olla voimavara ja elämän rikkaus kaikille ihmisille. Minun nimeni on Laura Huhtinen-Hildén. Toimin Metropoliassa yliopettajana, tutkijana ja tutkintovastaavana Creativity and Arts in Social and Health Fields -koulutuksessa.

Tänään kanssani täällä on keskustelemassa Ruka Toivonen Kulttuuria kaikille -palvelusta. Me Rukan kanssa keskustelemme Kaikukortin inspiraatiovideoista. Kerrotko Ruka, mitä nämä videot on ja miksi ne on tehty?

RUKA TOIVONEN:

No, Kaikukortti on siis osa Kulttuuria kaikille -palvelua, jonka tehtävä on edistää saavutettavuutta, yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta kulttuurikentällä. Kaikukortti sit taas on tämmöinen kortti ja palvelu, joka on tarkoitettu tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville ihmisille. Sit Kaikukortissa me on nyt muutama vuosi tehty töitä tämmösessä Kulttuurihyvinvointia ikäihmisille -hankkeessa. Se on osa-hanke, jota Taiteen edistämiskeskus Taike on koordinoinut. Se päättyy tänä vuonna, ja siinä on mukana semmoset, yhteistyössä semmoset toimijat kuin AILI-verkosto ja Teatterikeskus Kulttuuria kaikille -palvelun lisäksi. Osana tätä hanketta tai oikeestaan tän hankkeen päätteeksi päädyttiin siihen, et halutaan tuottaa semmosia inspiroivia videoita, joiden tavoite on tarjota erilaisii esimerkkejä siitä, et millä tavalla saavutettavuutta ja moninaisuutta ikäihmisten keskuudessa on huomioitu erityisen hyvin kulttuurialalla.

[musiikkia]

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Siellä, kun mä katoin niitä videoita läpi, niin kun siellä Jenni Hoppi puhuu, että taide taide kuuluu kaikille, taiteen tulisi kuulua kaikille. Keinoja on, hän sano. Niin mitä sä näkisit, millasii ne keinot on? Millä tavalla sitä taidetta ja luovuutta vois tehdä enemmän jokaisen ihmisen saavutettavaksi?

RUKA TOIVONEN:

Toi on äärimmäisen hyvä kysymys, ja Jenni ihanasti sen kyllä sano tässä videolla, sen että kyllä keinot on, koska he ovat ammattilaisia. Jenni on siis KokoTeatterilla töissä ja on KokoTeatterilla tehny Sateenkaariseniorien kanssa myös paljon yhteistyötä sekä Pride-viikon yhteydessä että muulloin ja aika tämmöst monitaiteista, et siihen on liittynyt kirjoittamista ja sitten semmost lukudraamaa lavalla ja erilaisii vaiheita.

Sen enempää Jenniä siteeraamatta, niin mä ajattelen, että tilat ja tilojen esteettömyys on yksi saavutettavuuskysymys. Se, että kuka ylipäänsä fyysisesti pääsee vaikkapa sitten teatteriin. Sen lisäks aika moni ehkä varsinkin, jos on taloudellisesti tiukassa tilanteessa, niin sellainen ihminen, joka ei välttämättä teatterissa myöskään paljon käy, saattaa miettiä, et voiks hän, onks tää teatteri mua varten ollenkaan. Onks mulla sellasii vaatteita, missä mä kehtaan mennä teatteriin? Mitä teatteriin pitää laittaa päälle? Jos ei oo pitkään aikaan käynyt teatterissa, niin voi olla, et ihminen ei oikeasti tiedä.

Sitten semmoset aisteihin liittyvät saavutettavuusratkaisut, mitkä, jos ajatellaan esimerkiks kuulon alentumista, niin sehän on sellanen ikäihmisillä erittäin yleinen haaste, jos ei siihen tarjota sit ratkaisuja. Esimerkiks nyt induktiosilmukkaa tai muita ratkaisuja. Ehkä ikäihmiset on myös aika iso semmoinen kuulovammaisten ryhmä, jotka ei esimerkiks puhu viittomakieltä. Mikä on sitten taas, viittomakielen tulkkaus on yksi tapa tarjota saavutettavuutta erilaisille ihmisryhmille.

Näit on monenlaisia kysymyksiä. Sit ehkä siihen sosiaaliseen saavutettavuuteen liittyy myös semmonen, minkä kanssa nyt sitten Jenni on painiskellu, on se moninaisuuden huomioiminen sekä lavalla niissä representaatioissa. Puhutaan, et kenen tarinoita siellä taiteessa, ehkä ei pelkästään lavoilla mut taiteessa ylipäänsä, niin ketä se taide kuvaa ja sit kuka niitä saa kertoa ja millä tavoilla. Et esimerkiks nyt tässä kyseisessä projektissa, missä Jenni oli mukana, tuotettiin lukudraama, jossa ikäihmiset oli siis itse kirjoittanut oman sateenkaarihistoriansa. Sitten nuoremmat teatterialan ammattilaiset luki ne tarinat lavalla. Eli he saivat sekä osallistua tekijöinä, että istua yleisössä ja kuulla sen oman tarinan, mikä on aika hieno ja merkittävä hetki varmasti.

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

On ja siinä oliko se nyt juuri Risto, joka sitä siinä videolla sanoikin, et miten se tuntu merkitykselliseltä se, että sai kuulla toisen lukemana sen oman tarinansa.

RUKA TOIVONEN:

Kyllä.

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Mä jäin tossa pohtimaan, kun sä puhuit siitä sosiaalisesta saavutettavuudesta, et tavallaan ne semmoset fyysiset erilaiset, jotenkin ehkä näkyvätkin saavutettavuuden teot tai tavat, jolla saavutettavuutta edistetään, on ehkä helpoin semmosena ensimmäin-. Toki ne pitää olla kunnossa. Niit pitää saattaa kuntoon. Mut ne on ehkä sillä tavalla semmoset just tämmösinä näkyvinä ja fyysisinä helppo muistaa ja laittaa kuntoon. Mut sit tää just tää tämmönen, että millä tavalla kokee,, että tämä tilanne tai tämä tila kutsuu myös minut. Tai niinku sanoit, että kenestä tarinat kertoo, kenen taidetta, kenen kulttuuria ne.

RUKA TOIVONEN:

Kyllä. Nimenomaan. Meillä on Suomessa esteettömyysstandardit, joita jossain määrin valvotaan. Sit on erilaisia resursseja, mitä vaaditaan siihen, et sitä esteettömyyt parannetaan. Siihen vaaditaan aika isoi materiaalisii, rahallisii resursseja, jos täytyy tehdä jotenkin suurii muutoksia. Mitä nyt niinku Tampereen teatterissa, jossa Arttu Haapalainen on, yhdellä videolla esiintyy, niin siel on esimerkiksi aika ison remontin tarve. Mutta sitten taas tämmönen moninaisuuteen ja erilaiseen käsikirjoittamiseen ja representaatioihin ja semmoiseen saavutettavuuteen liittyvä ehkä osaaminen ja resurssien tarve on aika erilaista. Et se vaatii ymmärrystä ja se vaatii jollain tavalla asiantuntemusta mut ehkä myös kokemusasiantuntemusta, jota sitten nyt vaikka Risto ja Kuisma täs videolla myös edustaa.

[musiikkia]

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

No, toinen semmonen tärkee teema, mikä tuolla noissa videoissa nousi, oli se, et miten taiteellisen ilmaisun tai taidekokemuksesta keskustelun kautta voi liittyä yhteen toisten ihmisten kanssa. Mitä ajatuksia sulla on siitä?

RUKA TOIVONEN:

No, sehän on hirveen tärkeetä. Just täs kyseisessä Sateenkaariseniorien ja Jennin eli siis KokoTeatterin oikeestaan yhteistyökuviossa, niin oli mahdollisuus kokee sitä taidetta. Mut Sateenkaariseniorit sen lisäks hirveen paljon myös tekee itse, menee itse paikkoihin, harrastaa siis taidetta yhdessä. Risto on puhunut siitä, et miten se on ikäihmisille valtavan merkittävää ja miten se elävöittää heidän elämää. Tuo yhteen mutta myös jotenkin korostaa ihan erityisesti sitä moninaisuutta. Et vaikka he ovat yksi vähemmistö, niin sen vähemmistön sisällä on valtavasti moninaisuutta, sukupuolen moninaisuutta ja sit on seksuaalisuuden moninaisuutta. Sitten toisaalta se moninaisuus näkyy siinä, et jokainen tulkitsee eri tavalla taideteoksia. Se kokemus on aika erilainen ja yksilöllinen. Sen ei tarviikaan olla sama, ja sit sen jakaminen voi olla rikkaus. Sit, kun meil on vielä sen lisäks moninainen taidekenttä, joka tuottaa tosi erilaisia sisältöjä, niin sehän on rikkaus kaikille riippumatta siitä, että minkälaiseen vähemmistöön kuuluu tai ei kuulu, koska se kasvattaa meidän ymmärrystä ja se avaa ovia erilaisiin maailmoihin.

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Mulle on tutkijana ollu tärkee huomio se, että miten luovassa toiminnassa se, että ihminen kokee hyväksyntää ja voi jakaa sitä omaa kokemustaan, niin niil on semmonen hyvin tärkeä semmonen hyvinvointii lisäävä merkitys. Must se tuli näissäkin kokemuksis kauheen selkeesti esiin, että oli se sitten siitä taidekokemuksesta keskustelu tai sitten se, että itse taiteen tekemisen tai taiteelliseen toimintaan osallistumisen kokemuksen jakaminen toisten kanssa, niin miten tärkee liima se on meijän toisiimme liittymisessä. Jotenkin aattelen myös niin, että se semmonen moniäänisyys on semmonen yhteiskunnallinen vahvuus. Ja miten moninaisuutta ymmärretään ja miten se voi elää tässä yhteiskunnassa, niin se tekee sitä semmosta jokaisen ihmisen potentiaalin, mahdollistaa sitä, että ihmiset on osana tässä yhteiskunnassa paremmin.

RUKA TOIVONEN:

Kyllä, ehdottomasti. Ja ehkä se moninaisuuden huomioiminen ja arvostaminen toisaalta taidekentällä ja kulttuuripalveluissa mut ihan yhteiskunnassa ylipäätään, niin se yhdessä saavutettavuuden kanssa, niin sehän takaa kulttuurioikeudet kaikille ihmisille. Et ku puhutaan kulttuurioikeuksista, siitä et kaikilla ihmisillä on oikeus omaan kulttuuriin, mut toisaalta ehkä myös siihen ihan vaan nauttimiseen siitä ja siihen hyvinvointiin, minkä siit saa. Se on ikäihmisten keskuudessa aika suuri kysymys, koska tavallaan sit taas monilla ikäihmisillä se osallisuus on se iso kysymys. Et millä tavalla vois pysyä osallisena tai sitten päästä osalliseksi, jos vaikka toimintakyky on huonontunu? Silloin siin ollaan tavallaan aika perustavanlaatuisten asioiden äärellä. Se kulttuurihyvinvointi voi olla myöskin, se voi olla osa laajempaa osallisuutta ja pääsyä just vaikka ystäväpiiriin tai pääsyä osaksi johonkin semmoseen yhteiskuntaan ja semmoseen toimintaan, mistä ois muuten jääny täysin pois.

[musiikkia]

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Siinä yhdellä videolla Kuisma nosti esiin sen, et miten myös semmonen tässä tapauksessa Sateenkaarisenioreiden toiminnasta ja elämästä tiedon levittäminen oli tärkee teema myös, kun tehdään yhteistä taideprojektia. Mulle tuli siinä mieleen semmonen muistisairaudesta tietoa paljon levittänyt lauluryhmä kuin Muistilangat tuolta Päijät-Hämeen Muistiyhdistyksestä. Et sen lisäks, että he esiintyy lauluryhmänä hirvittävän mukaansatempaavasti ja hauskasti, niin sen lisäksi heillä on ihan siellä aina semmosia tieto-osioita, että tavallaan siinä sen taiteen keinoin ja taiteen lisäksi niissä esityksissä on aina se kokemusasiantuntijan ääni mukana. Se tekee siitä hirveen vaikuttavaa. Mun mielestä tässäkin nousi se sama teema, miten siinä paitsi on se taiteen ja jakamisen teema, niin sit on myös tää ihan niinku tieto.

RUKA TOIVONEN:

Kyllä ehdottomasti. Ja ajattelen, että ehkä sillä tiedon tasolla yksin voi olla aika vaikee välittää jotain viestiä moninaisuudesta. Varsinkin silloin, jos sitä viestiä ei kaikki halua ehkä ottaa vastaan. Silloin se taide on keino välittää jotain muutakin. Et vaikka me ajatellaan, että me olla rationaalisia eläimiä, niin oikeastaan ehkä me tarvitaan joku tunnekokemus tai joku. Luovuuden äärellä se mahdollistaa ihan erilaisten viestien välittämisen. Että tuo on ihan totta, ja se on hirveän arvokasta.

Ehkä Sateenkaariseniorien kohdalla tää muisti liittyy siinäkin mielessä, että esimerkiksi tässä KokoTeatterin projektissa oli kyse semmosista aiheista ja semmosista sateenkaari-ihmisten muistoista, et ne sijoittu ajalle ennen vuotta 99, jolloin Suomesta on poistettu kehotuskielto, eli homoseksuaalisuuteen kehottaminen on ollut laitonta. Eli toisin sanoen meillä ei ollut minkäänlaisia julkisissa kanavissa, tiedotusvälineissä minkäänlaista representaatiota, joka olis mitenkään positiivisesti käsitellyt vaikka homoseksuaalisuutta, saati sitten sukupuolen moninaisuutta. Niin silloin se tarinoiden kertominen ja se välittäminen tarkoittaa myös sitä, että joku muistijälki välitetään eteenpäin. Ikäihmisillä ja sateenkaari-ikäihmisillä se pelko siit, et heidät unohdetaan, et heidän olemassaolo unohtuu täysin sit, kun he katoaa ja poistuu, niin se on ihan aito pelko. Se on nyt yks iso osa tätä työtä myöskin, mitä Sateenkaariseniorit tekee. Tehdään näkyväksi sitä, et he on olemassa.

Sitten tietenkään ne asiat aina, niinku myöskin ihminen ei oo vaan yhtä asiaa, ei oo vaan yhtä identiteettiä. Et jos on esimerkiks muistisairas, niin silloin ois tärkeetä, et meil ois sekä kulttuurialalla et sote-alalla sensitiivisiä sitä kohtaan, että myös ikäihmisistä löytyy vaikka sateenkaari-ihmisiä. Et siinä se taiteen rooli on aika iso ja merkittävä myöskin semmonen tiedon välittämisen keino. Toki tää pätee moniin vähemmistöihin Suomessa, joiden historia on jääny aika paljon kirjottamatta. Et se voi olla tapa prosessoida ja tuoda sitä esille ja näkyväksi. Jos mietitään vaikka saamelaisten kulttuuriperintöä tai romaniyhteisön itselleen mut myös toisille jotenkin tekemää taidetta. (Niin mä ajattelen) [0:15:24], et se kantaa myös semmosta, välittää semmosta viestiä heidän olemassaolosta ja (-) arvosta, ihmisarvosta.

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Kyllä. Se on tosi tärkeetä. Ja se semmonen yhteiskunta, jossa semmonen moniäänisyys, ihmisten kaikkinainen moninaisuus on läsnä, niin semmonen on vahvempi, koska siinä myös kaikkien potentiaali tulee käyttöön. Kaikki voi tasa-arvoisemmin olla läsnä ja kehittämässä yhteisiä asioita.

RUKA TOIVONEN:

Kyllä. Nimenomaan. Silloin meil toteutuu yhdenvertaisuus ja sit toteutuu myös kulttuurioikeudet yhdenvertaisella tavalla, koska siihen on kaikilla jollain tavalla pääsy, ja pääsyjä on monenlaisia.

LAURA HUHTINEN-HILDEN:

Nää on tärkeitä asioita ja tärkee, että niistä lisääntyy tieto ja ymmärrys, jotta me voidaan tehdä yhä esteettömämmäksi myös tätä taidetarjontaa ja taidepalveluita.

[musiikkia]

[äänite päättyy]