Moninainen Metropolia 5: Moninaisuus, työelämä ja sukupuolten välinen tasa-arvo

[musiikkia taustalla]
Heidi Rontu: Tervetuloa kuuntelemaan Moninainen Metropolia -podcast-sarjaa. Minun nimeni on Heidi Rontu, ja toimin Metropoliassa jatkuvan oppimisen johtajana. Tämän sarjan tavoitteena on laajentaa ja syventää moninaisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ymmärrystä sekä pohtia myös keinoja, miten näitä kaikkia voisi edistää käytännössä. ¨
[musiikki loppuu]
Heidi Rontu: Lämpimästi tervetuloa Moninaisuus-podcast-sarjan viidenteen jaksoon. Ja tänään meillä on teemana moninaisuus, työelämä ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Minun nimeni on Heidi Rontu, ja työskentelen Metropolia ammattikorkeakoulussa jatkuvan oppimisen johtajana ja kanssani täällä keskustelemassa tänään on Johanna Niemi. Tervetuloa Johanna.
Johanna Niemi: Kiitos oikein paljon.
Heidi Rontu: Kertoisitko ihan lyhyesti itsestäsi ensin tähän alkuun?
Johanna Niemi: Kerron mielelläni. Minä olen Johanna Niemi. Minä olen Metropolia ammattikorkeakoululla asiantuntija ja opettaja. Ja tämän päivän moninaisuuteen ja sukupuolen mukaiseen eriytymiseen liittyvät teemat ovat minulle tosi tärkeitä. Minä olen kiinnostunut näistä sekä teoreettisella rakenteen tasolla, mutta myös ihan siis arjessa miten tämä näkyy luokkahuoneessa, miten tämä näkyy meidän työympäristössämme.
Heidi Rontu: Kiitos Johanna. Heti alkuun jo tärkeää asiaa. Tämä on varmasti sellainen teema, joka on meille kummallekin todella tärkeä, semmoinen sydämen asia. Tosiaan tervetuloa Johanna tähän podcast-sarjaan ja tässä sarjassa on lähdetty aina liikkeelle meidän Metropolian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta, joka meillä on tehty tälle nykyiselle kuluvalle vuodelle ja oli jo voimassa viime vuonna. Eli tämän vuoden aikana myös sitten lähdetään päivittämään suunnitelmaa sen mukaan, miten tunnistetaan päivitystarpeita. Meillä on nyt teemana moninaisuus, työelämä ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Mitä erityisesti haluaisit ehkä siitä tähän alkuun nostaa esille?

Johanna Niemi: Yhdenvertaisuussuunnitelmassa minulle kiinnostavin asia oli nykytilanteen kuvaus, eli minkälainen sukupuolijakauma meidän opiskelijoissa on. Täällä oli kuvattu hyvin myös sitä, että mikä on henkilöstön puolelta tilanne, mutta erityisesti opiskelijoiden puolelta (tilanne). Siellä ei niinkään yllättävää, mutta siis meidän soten ja tekniikan alat ovat erityisen, tai poikkeuksellisen, jyrkästi jakautuneet sukupuolen mukaan.
Heidi Rontu: Tämä on ihan totta ja sen näkeekin, kun täällä meidän kampuksilla liikkuu. Jos vaikka ajatellaan Myllypuron kampusta, jossa on meidän koko sotepuolen koulutus ja sitten taas esimerkiksi meidän Myyrmäen kampusta, jossa on valtaosa meidän tekniikan, tai ainakin merkittävä osa meidän tekniikan alan koulutuksesta. Se on ihan totta, jos mietitään opiskelijoiden valintoja, miksi he hakeutuvat tiettyyn tutkinto-ohjelmaan ja tietylle alalle. Ja meillä tosiaan näkyy aika vahvasti sukupuolittuneet alat Metropoliassakin. Miten näkisit Johanna, miten tähän voitaisiin vaikuttaa? Onko meillä mahdollisuuksia vaikuttaa?

Johanna Niemi: On. Meillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa tähän. On tietenkin niin, että me näemme aiempien valintojen toteuma meidän sisäänotossa. Se on selvä. Me tiedämme tutkimuksesta ja tilastoista, että sukupuolen mukainen eriytyminen alkaa jo peruskoulussa. Siellä missä on mahdollista alkaa valitsemaan aineita, ja se on koko ajan tippunut meidän koulutusjärjestelmässä alemmas ja alemmas, eli yhä nuorempana tehdään jo jonkinlaisia ainevalintoja. Ja me tiedämme, että näitä sukupuolen mukaisia valintoja tehdään jo siellä (peruskoulussa). Se johtaa sellaiseen koulutuspolkuun, josta me näemme ikään kuin sen jäävuoren huipun.

Siinä vaiheessa, kun tullaan korkeakouluun, niin on tehty jo monia valintoja. Mutta ehdottomasti me voimme silti vaikuttaa tähän. Minä haluaisin tarkastella mahdollisuutta ottaa sisäänottokiintiöitä sukupuolen mukaan. Tähän liittyy monia haavoittuvaisuuksia, monia ristiriitoja. Minä haluaisin silti tutkia, olisiko se mahdollista ja minkälainen vaikutus sillä voisi olla erityisesti näillä kaikkein voimakkaimmin segretoituneilla aloilla. Tämä olisi yksi asia. Sitten toisia ikään kuin ilmeisiä vaihtoehtoja on meidän tutkintojen markkinoiminen, meidän tutkintojen mielikuviin vaikuttaminen, jonkinlaiset valmentavat opinnot, opinto-ohjaus, meidän talon sisällä olevien opiskelijoiden mahdollisuudet vaihtaa alaa, tehdä jonkinlaisia kokeiluja. Tämän tyyppiset asiat tulee minulle ensimmäisenä mieleen.
Heidi Rontu: Kiitos Johanna. Nopea reaktioni näihin ehdotuksiin. Minusta nämä ovat hyviä ehdotuksia ja ymmärtäisin, että me voisimme niitä hyvinkin vakavasti miettiä vaihtoehtoina, jotta pystyisimme vaikuttamaan ja auttamaan sen alan valinnassa. Sitten minä mietin sitä, että tosiaan nämä luvut Metropoliassa, sinä olit ymmärtääkseni Johanna näihin tutustunutkin, että miltä meidän luvut näyttävät. Tuossa hyvin nostit sitä, että ne valinnat rupeavat tapahtumaan jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Olisiko sinulla pohdintoja siitä, että miksi meillä Suomessa valitaan aika sukupuolittuneesti, jos puhutaan opinnoista?

Jo tuolla aikaisemmin otit peruskoulua esille, ja sitten kun päästään tähän vaiheeseen, eli tehdään niitä valintoja korkeakouluopinnoista ja alasta. Niin olisiko sinulla pohdintoja siitä, että miksi meillä Suomessa on näin segregoituneet alat? Viittaan tällä siis vielä siihen, että kun toisaaltahan meillä käydään ja on käyty keskustelua siitä, että halutaan pyrkiä siitä pois. Ja kuitenkin se todentuu meilläkin täällä Metropoliassa. Me näemme joka vuosi, kun tänne otetaan opiskelijoita opiskelemaan. Mitä ajatuksia sinulla tästä nousee?

Johanna Niemi: Monia ajatuksia, tämä on tosi hyvä kysymys. Ihan rehellisesti minä olen yllättynyt siitä, että tämä on edelleen näin. Suomessa tasa-arvotyö on monella tavalla tosi edistyksellistä, tosi hyvin toimivaa. Me olemme monessa asiassa todella hyviä. Minusta se on yllättävää, miten vähän nämä tilastot ovat viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana muuttuneet. Tämä tilanne ei ole vieläkään muuttunut. Se tiedetään, että mallioppiminen on tässä varmaan todella tärkeä vaikutin ja tekijä. Minun on vaikea ymmärtää tätä sitä kautta, että Suomessa kuitenkin naiset ovat olleet työelämässä poikkeuksellisen pitkään. Meillä on voimakas, tämän tyyppinen perhevapaiden pitämisen malli, joka on nyt vielä parantunut yhdenvertaisempaan suuntaan nyt perhevapaauudistuksen myötä. Toissa vuonna se taisi tulla voimaan. Tämä lähtee varmasti tosi varhaisista kokemuksista siitä, että minkälaisia ammatteja näkee ympärillään, minkälaisia malleja näkee.
Minä ajattelen niin, kun koulutuslaitoksen näkökulmasta, että me voimme vaan vaikuttaa niihin asioihin, mihin me voimme vaikuttaa. Meillä ei ole pääsyä perheisiin. Mutta samaan aikaan me koulutetaan opiskelijoita, jotka hyvin todennäköisesti perustavat perheitä ja tavallaan näyttävät esimerkkejä, mutta tähän kysymykseen vastaus, että miksi tämä on näin. Niin minä en siis oikeasti tiedä, koska meidän peruskoulujärjestelmä taas on tosi pitkään perustunut yhtäläisten mahdollisuuksien takaamiselle. Ja syystä tai toisesta tämä tässä sukupuolinäkökulmassa ei toteudu. Mistä sinä luulet, että tämä johtuu?
Heidi Rontu: Joo esitin aika pahan kysymyksen. Minä oikeastaan esitin sen senkin takia, että se on kysymys myös, mitä itse olen paljon pohtinut. Ja juuri niin kuin sanoit hirveän hyvin Johanna, että meillä on ollut tämä tilanne jo todella pitkään ja sitten toisaalta siitä on käyty yhteiskunnallisella tasolla keskustelua. Se on ollut minun ymmärtääkseni monenkin meidän hallituksen ohjelmassa ja silti me katsomme näitä lukuja, miten me myös tänä päivänä Metropoliassa katsotaan.
Ei minullakaan siihen ole vastausta, tai jotenkin ehkä ajattelen, että onko se osittain mahdollisesti meidän suomalaiseen kulttuuriin sidoksissa oleva tekijä. Yleensä nämä tämmöiset kulttuuriin sidoksissa olevat tekijät ovat aika vahvoja. Ja niihin vaikuttaminen vie aikaa, että ehkä jotain sieltä saattaisi löytyä.

Mutta palataan siihen mitä me, tosiaan minusta hyvin tuossa toitkin esille Johanna, että mitä me voimme tehdä Metropoliassa. Tulisiko sinulla siitä mieleen? Sinä jo mainitsit joitakin esimerkiksi, mitä voidaan tehdä rekrytointikampanjassa: millä tavalla me pyrimme rekrytoimaan meidän eri tutkinto-ohjelmia, meidän aloja. Minä uskaltaisin sanoa, että meillä on nyt tässä otettu ihan harppaus eteenpäin. Meillä on tullut tämmöisiä erittäin laadukkaasti tehtyjä, lyhyitä tutkinto-ohjelmien esittelyvideoita, mitä käytetäänkin meillä nyt tämän vuoden rekrytointikampanjassa, ja siellä minun mielestä tämmöinen moninaisuus, erilaiset toteumat, minusta aika hyvin tulee jo esille. Eli uskaltaisin sanoa, että me olemme siinä ihan hyvällä matkalla. Mutta mitä muuta me voitaisiin Metropoliana tehdä, jotta me, juuri tuo mitä sanoit minusta hyvin, että kun meiltä sitten valmistuu opiskelijoita, niin he pystyisivät ehkä siinä, sillä omalla panoksellaan vaikuttamaan?

Johanna Niemi: No minä ajattelen, että yhdenvertaisuuteen liittyvien kysymysten semmoinen perustietojen opettaminen, että meillä voisi olla esimerkiksi joku yhdenvertaisuuteen, moninaisuuteen liittyvä pakollinen opintojakso kaikille. Tämä voisi olla semmoinen, että ihmiset ja opiskelijat oppisivat reflektoimaan ja katsomaan sitä omaa alaa tämän näkökulman läpi, niin tämä voisi olla semmoinen ihan perus, tietoisuuden lisääminen olisi yksi asia.
Sitten toinen konkreettinen teko, joka liittyy tähän sinun aiempaan hyvään kysymykseen, mallioppimiseen, siihen että minkälaisia esimerkkejä me näemme. Vaikka me puhuttiin aikaisemmin opiskelijoiden segregaatiosta, mutta myös meidän henkilökunta on näiden alojen mukaan erittäin voimakkaasti sukupuolen mukaan jakautunutta, niin tietenkin me myös koko ajan näytetään opiskelijoille sellaista mallia. Sotealan opettajista ja henkilöstöstä yli 90 % on naisia, niin tämä on tietenkin tosi selkeä viesti ja tämä näkyy samalla tavalla siis tekniikan aloilla. Onko mahdollista kohdistaa jonkinlaisia toimenpiteitä siihen, että me saisimme oikeasti moninaisempaa henkilöstöä myös.

Heidi Rontu: Joo tämä on Johanna erittäin hyvä asia minkä nostit esille. Olen paljon sitä itsekin pohtinut, että minkä mallin me annamme, niin kun ihan ehkä tiedostamattakin opiskelijoille ja jos ei me sitä tietoiseksi nosteta jollakin tavalla, niin me koko ajan toistetaan sitä myös itse. Ja tässä minä ajattelisin esimerkiksi, jos mietitään henkilöstön rekrytointia, niin yksi tapahan lähteä tätä esimerkiksi, vaikka kokeilemaan on anonyymi rekrytointi ja sitä itse ainakin pyrin nostamaan keskusteluun täällä meillä, että ainakin lähdettäisiin kokeilemaan anonyymiä rekrytointia siihen tiettyyn pisteeseen. Se voisi tuoda aika mielenkiintoisia uusia kandidaatteja mukaan siihen rekrytointiprosessiin. Jotka ehkä, syystä jos toisesta, ja yleensähän nämä ovat semmoisia tiedostamattomia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että tietyt hakijat jo ehkä ihan alkumetreillä, eivät pääse eteenpäin siinä rekrytointiprosessissa, että se olisi tosiaan ehkä yksi asia.
Johanna Niemi: Voinko tähän sanoa, että tämä on minusta mielestä tosi kiinnostava, hyvä ajatus tämä anonyymi rekrytointi. Se on päinvastainen menetelmä, kun kiintiöt, eli positiivinen diskriminaatio. Ja tavallaan tätä voi lähestyä kahdella oikeastaan täysin vastakkaisella ajatuksella. Ja sitten tähän liittyy vielä sellainenkin näkökulma, että positiivisessa diskriminoinnissa tai esimerkiksi sisäänottokiintiössä tai rekrytoinnin kiintiössä, niin tietenkin sukupuoli on se määrittävä tekijä. Ja samaan aikaan on valtava tarve… häivyttää sukupuolta on väärin sanottu, mutta tavallaan sukupuolen moninaisuuden huomioiminen samaan aikaan ja ikään kuin sukupuolineutraalien alojen luominen, niin tässä on tosi paljon semmoista ristiaallokkoa, että miten tätä täytyy tehdä.
Heidi Rontu: On. Kyllä ja sen takia se ei ole niin yksinkertainen asia. Se täytyy huolellisesti miettiä ja anonyymin rekrytoinnin niitä muitakin, mitä siinä voisi olla semmoisia hyviä puolia, on se, että sukupuolen tai sukupuolten moninaisuuden lisäksi me pystyisimme myös muuta moninaisuutta paremmin ehkä saamaan esille meidän rekrytointiprosesseissa.
Johanna Niemi: Niin.
Heidi Rontu: No hyvä. Me olemme nyt puhuneet tästä alojen välisestä aika voimakkaasta segregaatiosta, joka meillä täällä Metropoliassa näkyy. Mutta sitten on sellainen käsite, mistä olisi kiva kuulla, jos avaisit sitä vähän meille Johanna: Puhutaan vertikaalisesta ja toisaalta horisontaalisesta, segregaatiosta. Haluaisitko vähän näitä käsitteitä avata?

Johanna Niemi: Joo totta kai haluan avata. Nämä tosi yksinkertaisesti tarkoittavat sitä, että horisontaalinen segregaatio eli eriytyminen, on eri ammatteihin ja eri aloille sukupuolen mukaan hakeutumista.
Heidi Rontu: Ja sehän on se mistä me olemme tässä puhuneet.
Johanna Niemi: Ja tästä me olemme puhuneet. Ja sitten on tämä seuraava kiinnostava teemaa ja tämä liittyy sitten erityisen paljon rahaan, joka on kuitenkin merkittävä tekijä tässä kanssa. Siis vertikaalinen sukupuolen mukainen eriytyminen, joka tarkoittaa sitä, että alan sisällä sukupuolen mukaan sekä hakeudutaan, että ennen kaikkea päästään johtotehtäviin. Tai ylipäänsä, että minkälaiseen työtehtävään sen alan sisällä asetut ja sinun on mahdollista päästä. Niin siitä puhutaan, kun puhutaan vertikaalisesta segregaatiosta.

Heidi Rontu: Ja vertikaalinen segregaatio, jos me pohdimme, vaikka sitä kautta mitä aloja meillä on Metropoliassa edustettuna, voidaan tietysti puhua ihan Metropoliassakin, miltä tämä vertikaalinen segregaatio näyttää. Niin miten haluaisit kommentoida? Voit ottaa joko kummatkin, tai joko tai, kumpi tuntuu luontaisemmalta kommentoida.
Johanna Niemi: Minun mielestä… Tai sanotaan näin, että minä olen tosi tietoinen siitä, että minä Metropolian työntekijänä olen altis sen tyyppiselle sokeumalle, että meillä on todella paljon naisoletettuja johtotehtävissä, siis lähes meidän koko johto, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Niin on paljon naisia esihenkilönä. Siitä syntyy helposti semmoinen vaikutelma, että tämä asia ikään kuin on hoidossa, että tämä on ihan OK.
Minä tiedän kaikista numeroista, että näin ei ole, niin minä olen tosi tarkkana tämän suhteen ja edelleen meidänkin talon sisällä alat eriytyvät niin, että tekniikan puolella edelleen tämä esimerkki tulee koko ajan esiin. Mutta se johtuu siitä, että volyymi on siellä niin iso. Siellä on tosi paljon opiskelijoita ja tietenkin suhteessa paljon henkilökuntaa ja siellä taas kuten tiedämme, niin se on miesvaltainen ala ja siellä johto toki on myös miesvoittoista. Ehkä yleisesti ottaen, että minä en halua millään tavalla maalata piruja seinille, mutta ajattelen kävellessäni täällä Metropoliassa, että minusta se on ihanaa, että suurin osa sellaisesta esihenkilöistä, kenen kanssa minulla on ilo tehdä töitä, on naisia. Mutta minä tiedän, että tämä ei ole koko totuus.
Heidi Rontu: Eli meilläkin Metropoliassa olisi tässä paljon tehtävää.
Johanna Niemi: Kyllä olisi.
Heidi Rontu: Eli voisiko oikeastaan ajatella näin, että se sellainen horisontaalinen segregaatio, mitä tuossa aikaisemmin keskusteltiin, niin se meillä todentuu myös vertikaalisessa segregaatiossa? Eli se menee hyvin vahvasti alojen mukaan, myös vertikaalinen segregaatio. Tai siis se näkyy myös siinä.
Johanna Niemi: Kyllä ja tässä ehkä vielä tässä vertikaalisessa segregaatiossa. Tämä voi olla nyt vähän ohut silta, mutta minä haluaisin kuitenkin semmoisen käytännön nostaa tässä esille, joka ei koske pelkästään Metropolian henkilökuntaa, vaan meidän opiskelijoita eli tulevia ammattilaisia. Niin meidän tuota kaikissa tutkinnoissa on jonkinlainen harjoittelukäytäntö.

Siis ymmärtääkseni ihan jokaisessa tutkinnossa. Meillä on erittäin vaihtelevat käytännöt siitä, että millä tavalla niistä maksetaan palkkaa. Käytännössä tarkoittaa sitä, että osassa maksetaan hyvää tai kohtuullista tai jonkinlaista palkkaa ja sitten esimerkiksi klassisesti sotealan tutkinnoissa harjoittelut, joita on paljon suhteessa muihin tutkintoihin ovat palkattomia ja tämä tarkoittaa sitä, että kun me koulutamme ammattilaisia kentälle, niin erittäin hierarkkisella alalla aloitetaan sieltä tietysti sieltä niin kun aloitustasolta. Ja siellä hakeutuminen eteenpäin niin on sitten sen mukaista.
Heidi Rontu: Eli meillä myös vertikaalinen segregaatio näkyy tässä. Eli käytännössä se, mitä jos ajattelisi toisin sanoittaen: Kun me lähetetään täältä opiskelijoita sinne työelämään harjoittelemaan niissä työelämän tehtävissä, niin siellä todentuu jo saman tien heille se työelämän realiteetit ja sukupuolten hyvin vahva, tai mitä se segregaatio käytännössä heillekin sitten tuottaa, niin heille se näkyy oikeastaan voisiko sanoa ensimmäisestä harjoittelusta lähtien.

Johanna Niemi: Minä olen kuullut tätä viestiä opiskelijoilta usein.

Heidi Rontu: Joo voin kuvitella. Minä olen miettinyt semmoistakin asiaa. Kun mietitään meidän nykyisiä opiskelijasukupolvia ja sitten meidän tulevia opiskelijasukupolvia. Ja nyt jos minä ajattelen, vaikka sitä keskustelua, mitä meillä soten työvoimapulasta paljon käyty, mediassa on paljon noussut esille. Niin, onko meillä tulossa sellainen tilanne, jossa meillä on niitä jo ehkä meillä nyt jo koulutettavana olevia sotealan ammattilaisia, jotka haluavat aika vahvastikin kyseenalaistaa tätä toimintamallia. Minä uskon, että me ehkä Johanna oltaisiin ihan tyytyväisiä, jos he jos he sitä kyseenalaistaisivat. Sinä olet hyvin myös kädet savessa siellä opetustehtävissä ja pääset kuulemaan opiskelijoita, niin minkälainen käsitys sinulla on meidän tämän päivän sotealan opiskelijoista?
Johanna Niemi: No minun käsitys on tietenkin tosi kapea. Minä ymmärrän, että minä siis katson hyvin silleen pienestä kulmasta tätä, mutta minä olen kuullut kyllä todella monen opiskelijan juuri näihin harjoitteluihin liittyen, kysyvän sitä erittäin hyvin: miksi me olemme palkattomassa harjoittelussa monta kertaa, minkä takia toisella alalla ensimmäisestä harjoittelusta jo saa palkkaa.
Tämä on minusta täysin olennainen kysymys. Myös minä olen tietenkin sinun kanssa samaa mieltä. Minä olen todella iloinen, jos tästä asiasta puhutaan kymmenen kertaa enemmän, kun siitä puhutaan. Tällä hetkellä minä toivon, että tähän tulisi rakenteellisia muutoksia ja sitten minä erityisen paljon toivon tarkastelua siitä, että kun me tiedämme, että meillä on työvoimapulaa tietyillä aloilla. Tällaiset asiat on perinteisesti ratkaistu rahalla, elikkä siellä on jonkinlaisia taloudellisia kannustimia tulla. Miten on mahdollista, että tätä ei ole sotealalla, kun taas esimerkiksi tekniikan alalla meillä on tähän liittyviä käytäntöjä.
Heidi Rontu: Ihan valtakunnallisella tasolla työehtosopimustasolla sovittuja käytäntöjä.
Johanna Niemi: Kyllä minä pidän tätä tosi epäoikeudenmukaisena.
Heidi Rontu: Joo, tästä asiasta minä uskon, että me olemme Johanna ihan täysin samaa mieltä.
Johanna Niemi: Lisäksi – no tästä emme tiedä vielä, miten tässä meneillään olevassa työmarkkinakiistassa käy – mutta siinähän on sellainen tulevaisuuden kuva myös mahdollinen, missä tämmöinen ikään kuin palkkakatto vielä säädetään juuri näille aloille.
Heidi Rontu: Kyllä. Me ei varmaan…
Johanna Niemi: Joo ei mennä siihen sen enempää.
Heidi Rontu: Niin varmaan joo. Ehkä sen haluan kuitenkin kommentoida, että niin kun on seurannut myös sitä keskustelua mitä siellä on noussut tästä palkka-, palkkakatosta. Tietysti se on, kokonaisuutta katsoen se on tietysti täysin ymmärrettävää. Sinänsä meillä ei ole tässä maassa paljon, sitten kun se on julkisesti rahoitettua, niin sitä rahaa on vaikea kaivaa jostakin kovin paljon lisääkään.
Mutta samanaikaisesti, kun tämän tyyppistä keskustelua käydään ja jos sellaisia päätöksiä sitten tehdään, niin olisin siinä kyllä hyvin huolissani meidän, tämän alan houkuttelevuudesta jatkossa opiskelualana.
Koska se on aika vahva viesti myös ja se on ehkä se, mistä näkövinkkelistä itse tätä keskustelua seuraan ja toivon, että viisaus voittaa siinä eikä lähdetä tämän tyyppisiä lakiin kirjattuja kattoja asettamaan, koska sitten mahdollisesti ajetaan umpikujaan.
Hyvä Johanna. Minä luulen, että me on nyt aika hyvin jo päästy, lämmetty, tässä keskustelussa tästä moninaisuudesta ja työelämästä ja opiskeluelämästä ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Ja käsitelty sekä horisontaalista segregaatiota, että vertikaalista segregaatiota. Varmaan oikeastaan näiden kahden käsitteen avulla tätä pystyy aika hyvin mielestäni hahmottamaan.

Minä tähän loppuun oikeastaan kysyisin Johanna sinulta: jos sinä ajattelisit sellaista unelmatilaa. Sinä saat vähän unelmoida. Niin minkälainen olisi sinun mielestä semmoinen unelma suomalainen työelämä? Ja jos ajatellaan ihan siitä sitä alaa, jota itse opetat ja edustat. Minkälainen se olisi?
Johanna Niemi: Minä unelmoin tasa-arvoisesta työelämästä. Minä unelmoin siitä, että kun suomalaisista palkansaajista 10 % tällä hetkellä on töissä niin sanotulla tasa-alalla. Joka tarkoittaa sitä, että 40-60% työntekijöistä, tai kaikki sukupuolten moninaisuudet ovat huomioitu vain joka kymmenes. Minä haaveilen siitä, että se luku nousisi todella paljon. Minä haaveilen siitä, että sukupuoleen liittyvät stereotypiat, mielikuvat ja ennen kaikkea oletukset eivät ohjaisi ihmisten koulutusvalintoja ja alavalintoja, vaan että ne olisivat yksilöllisiä valintoja. Mutta tämä on tosi vaikea kysymys. Minä haaveilen siitä, että meillä arvostettaisiin aloja yhtäläisesti, niistä maksettaisiin yhtäläisesti palkkaa ja kun ihmiset tulee töihin niin ei tarvitsisi koskaan ajatella, että ei esimerkiksi voisi hakeutua eteenpäin siinä työssä.
Heidi Rontu: Kiitos Johanna. Musta tuo oli ihana unelma. Minä voin jakaa tämän unelman sinun kanssasi. Lopetetaan varmaan tähän meidän unelmatyöelämäkuvaan. Lämmin kiitos Johanna.

Johanna Niemi: Kiitos tosi paljon sinulle.
[Musiikkia taustalla]

Heidi Rontu: Ja kiitos meidän kuulijoille. Tämä oli siis Moninaisuus-podcast -sarjan viides jakso, ja sarja jatkuu. Pysykää kuulolla.
[Musiikki loppuu]