Sukellus dialogiin 2: Dialogin luominen ja tukeminen

————————————————————————————————————————
[äänite alkaa]
Puhuja 1 Minna Kaihovirta
Puhuja 2 Anna Muukkonen
Puhuja 3 Elina Ala-Nikkola

[musiikkia]

Puhuja 1 [00:00:18]: Tervetuloa sukeltamaan dialogiin. Dialogi käsitteenä nousee esiin yhä useammin ja oma kokemukseni on, että sen merkitys ymmärretään yhä paremmin. Tässä jaksossa pysähdytään pohtimaan dialogin synnyttämistä ja tukemista. Olen saanut tänne kanssani keskustelemaan kaksi metropolialaista dialogin synnyttäjää. Ihan kohta annan teille hetken esitellä itsenne. Sitä ennen kerron, että olen dialogipäällikkö Minna Kaihovirta Metropolia ammattikorkeakoulussa luomassa paikkoja dialogiin ja edesauttamassa dialogin syntymistä. Ja tänään seurassani on Anna Muukkonen, tervetuloa Anna.

Puhuja 2 [00:01:10]: Kiitos, Minna. Mahtavaa olla täällä mukana. Jos esittelen itseni, niin olen tosiaan muotoilija sekä täällä Metropoliassa luovan dimensioyhteistyöalustan koordinaattori ja vielä kolmanneksi Parru-tiimin jäsen, eli osallistuvaa työotetta sparraavan tiimin yksi kuudesta jäsenestä.

Puhuja 1 [00:01:35]: Ihanaa, Anna, että olet täällä ja tervetuloa myös Elina Ala-Nikkola.

Puhuja 3 [00:01:40]: Kiitos, Minna. Olen tosiaan Elina ja minä olen taas sitten kultturituottaja. Minun kulttuurituottajan tehtävä on aina pyörinyt jotenkin tällaisen osallistuvan työotteen ja ihmisistä käsin lähtevän työn parissa, niin kuin ihmisten äänellä tehtävää työtä. Tänään on kiva päästä juttelemaan dialogista ja olen tosiaan myöskin tuon Parru-tiimin jäsen, eli ollaan Annan kanssa kollegoita.

Puhuja 1 [00:02:11]: Kyllä, täydennyksenä vielä kerrottakkoon, että myös itse toimin tässä samassa Parru-tiimissä eli useasti olemme koolla sen äärellä, että miten saisimme luotua, miten saisimme tuettua dialogisuutta ja tänään näitä teemoja vähän yhdessä pyöritellään.

Puhuja 1 [00:02:32]: Lähdetään liikkeelle dialogin edellytyksistä, minkälaiset asiat täytyy olla kunnossa, jotta se dialogi lähtee käyntiin. Paikalle tarvitaan ainakin oikeita ihmisiä ja henkilöitä kiinnostava aihe, mutta riittääkö se? Mitä tuumitte?

Puhuja 3 [00:02:59]: Minä jotenkin haluaisin ehkä lähteä ensin miettimään sitä, että mitä ylipäänsä me ajatellaan että dialogi on. Kun dialogi on vähän eri asia kuin vaikka tällainen, oikeastaan vähän eri asia kuin puhuminen tai vuorovaikutus tai debatti tai väittely tai näin. Dialogi on jotain vähän syvempää ja minua on ainakin tosi paljon auttanut siinä dialogin ohjaamisessa se, että tämä tällainen määritelmä mikä on aika monessa paikassa, muun muassa Kai Alhanen on muistaakseni tätä määritelmää tuonut, että dialogi on sellaista missä pyritään ymmärtämään itseä, mitä minä tästä asiasta ajattelen. Pyritään ymmärtämään mitä toinen ihminen siitä asiasta ajattelee ja sitten pyritään ymmärtämään jotenkin myös sitä asiaa, jonka äärellä ollaan dialogissa. Minun mielestäni siinä ehkä keskeisintä on se, että me ei pyritäkään samanmielisyyteen vaan me pyritään ymmärtämään sitä läsnä olevaa juttua sekä toisten ja omia ajatuksia siitä. Se ehkä johtaa sitten sen äärelle, että miten sitä dialogia voidaan myös fasilitoida tai edesauttaa. Mitä sinä Anna ajattelet?

Puhuja 2 [00:04:19]: Minä itse ajattelin heti, että täytyy muistaa selvittää. Itse ainakin tässä keskustelussa tulen puhumaan kohtaamisesta ja niistä hetkistä missä joko virtuaalisesti tai fyysisesti läsnäollen harjoitetaan dialogia tai tähdätään siihen. Dialogiahan voi toki käydä vaikka kirjeenvaihdolla tai internetissä tai somessa. Itsellä se oma työkenttä on näissä oikeissa kohtaamisissa, jotka yleensä toki painottuva siihen, että siinä hetkessä on sitä dialogia ja sitten voidaan se tavallaan niiden vaikka fasilitoitujen työpajojen tai hetkien jälkeen jatkua muualla ja muilla tavoin. Mutta pari kohtaa mihin myös tartuin Minnan ja sinun Elina puheenvuoroissa. Sinun avauksesi dialogista resonoi tosi paljon ja allekirjoitan sen. Minä kirjoitin sanat ylös: ”oikeita ihmisiä ja läsnäolo” eli oikeastaan mikä minun mielestäni on tärkeintä, että varsinkin nykyisessä kiireisessä ajassa niin keitä tahansa siihen kohtaamisen hetkeen tuleekaan on se, että saadaan ihmiset oikeasti läsnä siihen hetkeen. Jätetään ne sähköpostit ja muut ajatukset tai murheet ja tällaiset pois, ja saadaan jokainen osallistuja oikeasti tulemaan siihen, että ei voida olla monessa paikassa samaan aikaan. Sen lisäksi tykkäsin tästä kun Minna kysyit, että vaaditaan ainakin oikeat ihmiset. Aloin miettiä, että itse asiassa jotenkin oma kokemus on, että kaikki ihmiset, jotka siihen hetkeen vain tulevat ovat oikeita, koska se voi olla, että siellä on meillä vaikka töissä opiskelijoista asiantuntijoihin tai alueen asukkaita, jotka on tällaisia kokemuseksperttejä. Kenen tahansa joku näkemys tai kommentti voikin kirvoittaa jonkun toisen henkilön oppimaan siitä asiasta tai omasta käsityksestä. Enemmän ainakin juuri se, että ehkä läsnäolo itsellä tuntuu olevan se avain tähän.

Puhuja 1 [00:06:27]: Hienosti tarrasitte minun heittämään koukkuun, oikeat ihmiset paikalle. Ajattelen ihan samalla tavalla, että juuri ne ihmiset, jotka ovat sillä hetkellä paikalla ovat se oikea kokoonpano. Olennaista on se, että jokainen tai näin itse ajattelen, että jokainen joka on paikalla, niin kokee että hän on arvokas ja arvostettu siinä omassa roolissaan, sinä omana henkilönään. On hän sitten edustamassa jotain tiettyä asiaosaamista tai tiettyä vaikka henkilöryhmää, niin kuin vaikka tuossa opiskelijaesimerkissä, jonka Anna nostit esiin. Dialogisuus, näin sen ajattelen, niin syntyy silloin kun nämä ihmiset pystyvät kohtaamaan sen asian äärellä, pysähtyä kuuntelemaan mitä toisilla on sanottavaa ja jotenkin antaa sen ymmärryksen jalostua siinä yhteisen keskustelun aikana.

Puhuja 3 [00:07:22]: Teidän puheista minulla resonoi se, että jotenkin itse käytän tosi paljon jos ohjaan dialogia tai vaikka itse osallistuisinkin dialogiin, niin minä aina ajattelen sitä, että jokainen hetki ihmisellä on erilainen ja ainutlaatuinen. Minä Elinana olen tänään erilainen kuin huomenna, eli minä tulen eri tilanteisiin eri intensiteetillä riippuen siitä miten hyvin olen nukkunut tai miten olen syönyt tai miten paljon minulla on ollut tekemistä päivän aikana, aikaa rentoutua. Tavallaan minä usein ohjaajana kannustan ihmisiä siihen, että tule sellaisena kuin olet eli tule sillä intensiteetillä mikä juuri tässä hetkessä juuri nyt on. Jos se intensiteetti on vaikka se, että tänään tuntuu siltä että en haluakaan hirveästi sanoittaa asioita, niin se dialogi ei aina ole puhetta pelkästään, vaan se voi olla myös sitä, että minä tosi aktiivisesti kuuntelen mitä muut sanovat ja pyrin ajattelemaan sitä, että mitä minä itse olen tästä mieltä, mitä minä ajattelen. Olen huomannut, että tämä auttaa yleensä ihmisiä myös, ihmiset rentoutuvat että apua, minun ei ole pakko tässä nyt tuottaa jotain valtavan suurta.

Puhuja 1 [00:08:43]: On ihana tuo ajatus siitä minkä Elina toit esiin, että tule sellaisena kuin olet. Toisaalta kun me työssämme mahdollistamme dialogia, niin ajattelen myös, että me voidaan auttaa myös päästämään irti niistä asioista, jotka ehkä jylläävät mielessä tai on vaikuttaneet siihen sen hetkiseen vireystilaan esimerkiksi antamalla pieni hetki laskeutua juuri siihen hetkeen, sen aiheen äärelle. Hetki hengittää tai sitten joskus voisiko sanoa, että kovemmat keinot käyttöön kehottamalla laittamaan vaikka sen läppärin pois tai kännykän pois tai nousemaan seisomaan siitä omalta paikalta eli hellästi tuuppaamalla kohti sitä keskittymisen tilaa, niin voidaan auttaa. Ja kun siihen yhdistetään tuo tietynlainen armollisuus, näin Elina kuulin, että puhuit, niin silloin minun mielestäni alkaa olla aika hyvät edellytykset sille, että se keskustelu voi lähteä viemään eteenpäin. Mitä Anna tuumit?

Puhuja 2 [00:09:50]: Komppaan kyllä teitä molempia. Mietin, että kysymys oli että millaisilla seikoilla luodaan edellytykset dialogille, niin juuri tämä virittäytyminen. On se sitten se laskeutuminen ja asettautuminen siihen tilaan, mutta myös sen lisäksi se, että tuodaan jollain tavalla sellainen ehkä temaattinen virittäytyminen minkä äärellä ollaan. Monesti me kaikki puhutaan meidän omista lähtökohdista niin kuin tutuilla yhteisillä sanoilla ja yhteisillä termeillä, mutta me tullaan eri aloilta. Silloin esimerkiksi tosi tärkeää jaksaa avata tosi paljon siinä keskustelussa, että jos minä puhun konseptista, niin arkkitehtuurissa konsepti-termi on aivan eri asia kuin vaikka muotoilussa konsepti. Jaksetaan kertoa, vähän avata mistä lähtökohdista tullaan, minkä teeman äärellä ollaan, vaikka se tuntuisi vähän hölmöltä tai hitaalta. Toinen mille kannattaa antaa aika dialogissa on juuri sitten se ajattelu. Mehän ollaan arjessa, aikalailla pitää saada aikaan ja suorittaa, niin se että myös hyväksytään, että dialogissa on hiljaisia hetkiä ja se on enemmän kuin hyvästä ja sitten vasta voi tulla yllättäen loppupuolella ne oikein syvät oivallukset ja pointit. Se voi ihmisiä vähän hermostuttaa, jos ei ole siihen tottunut arjessa.

Puhuja 1 [00:11:20]: Kiitoksia erinomaisista ajatuksista. Näillä eväillä ollaan siis saatu dialogi käyntiin, ollaan luotu otolliset edellytykset. Siirrytään seuraavaksi miettimään mitä sen jälkeen.

[musiikkia]

Puhuja 1 [00:11:41]: Näin me olemme saaneet dialogin käyntiin, dialogi on alkanut. Osallistujat osallistuvat, joku ehkä jo innostuu. Joskus tässä kohtaa piilee sellainen notkahduksen paikka. Seuraavaksi ajattelisin, että voitaisiin hetki keskustella siitä miten tukea ja ylläpitää sitä dialogia. Mikä saa keskustelun oikein leimahtamaan vauhtiin tai toisaalta miten se hyytyy hyvin alettuaan. Mitä Elina ajattelet?

Puhuja 3 [00:12:18]: Minusta sellainen tärkeä asia mistä oikeastaan jo vähän johdateltiin noissa alun puheenvuoroissa on se, että pystyy ylläpitämään koko ajan sitä psykologista turvallisuutta siinä tilanteessa, kun ollaan dialogissa. Jos dialogilla on ohjaaja, niin se on erityisesti ohjaajan tehtävä luoda sitä psykologista turvallista tilaa, jossa on luottamus sanoa, luottamusta olla oma itsensä. Esimerkiksi minä huomaan ohjaajana, että siihen minulla on auttanut se, että siinä alussa puhuu vähän niin kuin sellaisesta, se on vähän huono sana tässä sanoa pelisäännöt, koska minun mielestäni dialogiin ei tavallaan kuulu pelisäännöt tai tällaiset näin kovat asiat. Mutta vähän ikään kuin luo sellaista luottamuksen tilaa sillä omalla puheellaan, omalla ohjaajan rauhallisuudellaan ja ennen kaikkea sillä, että sinä tulet myös ohjaajana dialogiin omana itsenäsi. Jos sinä yrität olla siinä jotain muuta mitä sinä olet, niin silloin myös ne dialogissa mukana olevat ihmiset eivät välttämättä tule omina itsenään, vaan yrittävät ehkä esittää siinä jotain. Myös hyvää dialogia ei voi ehkä suunnitella tarkkaan valmiiksi miten se etenee, vaan ohjaajan pitää olla hyvin herkällä korvalla siinä, että mitä tässä tapahtuu ja miten minä vien tätä tilannetta eteenpäin. Se vaatii aika paljon sellaista opettelua, kokemusta ja ohjaajallekin jokainen dialogi on oppimismatka.

Puhuja 1 [00:14:04]: Erinomainen kulma tuo oman itsen peliin laittaminen, omalla persoonalla työn tekeminen. Jos et tee sitä itse, niin on huono edellyttää tai toivoa sitä myöskään osallistujilta eli tämänkin takia voi olla vaikea antaa sellaista ohjetta tai toimintatapaa, joka sopisi jokaiselle, koska meistä jokainen lähtee viemään sitä tilannetta oman persoonan, omien vahvuuksien, oman näkökulman kautta eteenpäin. Sitä ei tarvitse pelätä, se usein tuo siihen sen mausteen ja sen henkilökohtaisen tunnun. Anna?

Puhuja 2 [00:14:43]: Itse asiassa minä kirjoitin tällaisen ammattivinkin tähän vielä alkuun. Juuri tämä, että kuten Elina sanoit, varsinkin jos on fasilitaattori paikalla, se vaatii herkkää korvaa ja mukana olemista, niin vaikka työpajan suunnitelma saattaa näyttää hyvin yksinkertaiselta ja kevyeltä, niin samaan päivään ei todellakaan kannata buukata liian monia sessioita. Nämä on todella intensiivisiä ja ne ottaa kyllä paljon, kun siellä mennään syville ja pitää olla ihan eri tavalla läsnä, eli vaikka näyttää paperilla helpolta, niin ei se ihan heittämällä ja vasemmalla kädellä koskaan tule. Sille on hyvä antaa se kunnia ja arvostus. Toinen, minä komppaan paljon näitä niin sanottuja pelisääntöjä, eli juuri se miten tavallaan siinä kohtaamisessa käyttäydytään ja miten ikään kuin vaikka olisi fasilitaattori paikalla, niin on aina hyvä muistaa, että me kaikki ollaan vastuussa siitä hetkestä, että se onnistuu. Ikään kuin sanoittaa sellaista, muistuttaa tahtotilasta, että mitä me tahdotaan tältä hetkeltä, varmasti kaikki onnistumista ja hyvää tilannetta. Sitten on ihan hyvä myös aina kirkastaa sellainen, että miksi me olemme täällä, mitä me olemme tekemässä, mikä on tavoite. Ihan todella simppeleitä asioita, mutta jotenkin ne monesti aina siinä vauhdissa unohtuvat.

Puhuja 3 [00:16:22]: Se on totta, komppaan tätä kaikkea ja ennen kaikkea tuo tavoite on sellainen tärkeä. Se tavoite pitää olla, mutta sekään ei saa olla liian tarkka. Se pitää olla aika sellainen laaja, mutta kuitenkin kun ohjaajalla on tiedossa se minkä teeman äärellä tai minkä tavoitteen äärellä me ollaan tässä, niin silloin hän pystyy ohjaamaan sitä tilannetta koko ajan siihen suuntaan, että sen äärellä pysytään ja myös muistuttamaan ikään kuin aina välillä sitten niistä pelisäännöistä. Jos tuntuu, että alkaa tahmaamaan, niin sitten muistuttaa siitä, että hei, että dialogilla tarkoitetaan sitä että me ei pyritäkään samanmielisyyteen, väittelyyn tai muuhun, vaan että me pyritään ymmärtämään tässä tätä asiaa. Useinhan sellainen pitkällinen asian yhdessä ajatteleminen johtaa kyllä sitten päätöksiin ja tämmösiin, mutta se on hyvä huomata, että sen tavoite ei ole se päätöksenteko vaan yhdessä ajatteleminen.

Puhuja 1 [00:17:25]: Tuossa Anna puhuit suunnitelman tekemisestä ja Elina kivasti viittasit siihen, että miten se keskustelu usein johtaa siihen, että jotenkin se asia tiivistyy tai kehittyy tai ollaan ehkä lähempänä toistemme näkemyksiä. Nämä ovat minun mielestäni niitä kohtia, joissa dialogia voi tukea. Voi esimerkiksi sanoa ääneen, että kuulen että nyt ei tunnu tulevan enää kovin paljon uusia ideoita vaikka tai nyt minulle näyttäytyy siltä, että eikös me itse asiassa näistä kahdesta kun puhutaan, niin puhutakin aikalailla saman sukuisista asioista tai jotenkin sanoittaa sitä, että miten itse näkee ja kuulee sen keskustelun etenevän, koska se saattaa selkeyttää myös sitä kokonaisuutta sellaisille kuulijoille, jotka ovat enemmän ehkä sen oman näkökulmansa varassa tai katsoa vahvasti jostakin tietystä kulmasta. Tällainen kokemus minulla ainakin on.

Puhuja 2 [00:18:25]: Juuri tuollainen niin tunteiden kuin käsittämisen tulkkaus on ihan tosi tärkeää fasilitaattorilla, eli juuri osata ja uskaltaa kysyä tavallaan avaavia lisäkysymyksiä. Tarkoititko tätä tai minä kuulin, ja että mahdollisimman vähän jäisi jokaisen oman olettamuksen varaan, että jaksetaan puhua. Juuri tavallaan sitä, että kun puhutaan, mennään termeihin tai muihin, niin sitten vielä nämä että minkä vaikka alan tai tieteen termistössä ollaan. Kuitenkin meillä on sanoja, sanoilla on moninaisia merkityksiä.

Puhuja 1 [00:19:07]: Joskus toki sitten se tarkoittaa myös sitä, että hillitään. Nythän tässä tavallaan tuettiin sitä tekemistä. Joskus ryhmä voi ikään kuin rynnätä tai sännätä aika nopeastikin lähdetään miettimään vaikka konkreettisia asioita, niin joskus pitää muistuttaa ryhmää että hei, että pohditaanko vielä ensin miten päädyttiinkään tähän vaihtoehtoon tai olisiko meillä ollut tähän jotain muita vaihtoehtoja. Tai hei, että olisiko hyvää ottaa jotakin realiteetteja, esimerkiksi resursseja huomioon. Niin ihanaa kun on nähdä ryhmän innostus ja sellainen kipinöinti, joka siitä tulee, niin näkisin että vastuullinen dialogin ohjaaja myös katsoo, että mikä on sen kokonaistuloksen kannalta hedelmällinen etenemisnopeus. Joskus se vaatii kannustamista ja joskus taas jarruttelua, näin ainakin oma kokemukseni on. Mitäs Elina ajattelet?

Puhuja 3 [00:20:03]: Tuossa juuri tullaan siihen, että kun sillä vetäjällä on riittävän tarkkana se tavoite, mikä se on. Joskushan se tavoite on se, että pitää päästä johonkin tiettyyn maaliin, mutta juuri sitten jos puhutaan ihan siitä puhtaasta dialogista niin se on se, että ei välttämättä ollakaan samanmielisiä, mutta pystyy jotenkin oivalluttamaan niitä ihmisiä siitä toisten ajattelusta. Mitä mahdollisesti tuo toinen ajattelee, vaikka niiden lisäkysymysten kautta esimerkiksi. Aina palataan siihen tavoitteeseen, se on kyllä tärkeä juttu. Oliko sinulla Anna tähän jotakin?

Puhuja 2 [00:20:43]: Minä olin tänne laittanut muistiin juuri myös tuollaisen, mitä Minna sanoit ehkä toppuuttelemisesta. Me ollaan sosiaalisia eläimiä ja yleensä usein halutaan ehkä miellyttää toisia ja ryhmäytyä, ja mennä sinne samanmielisyyteen, koska siihen me ollaan totuttu työelämässä ja muutenkin. Mutta juuri sellainen, että fasilitaattorilta olisi tosi fiksu veto välillä, vaikka dialogi on vuorovaikutusta, niin sanoa että hei, kuulostelepa hetki itseäsi että miltä nyt tuntuu. Tavallaan, että uskaltaa puuttua siihen tilanteeseen, vaikkakin dialogisissa hetkissä usein ajatellaan, että pitää malttaa antaa aikaa, niin kumpaankin suuntaan.

Puhuja 3 [00:21:27]: Sitten tuli mieleen tällainen ajatus, että dialogiahan voi tukea sellaisilla käytännön asioilla, kun monestihan se saattaa olla niin, että ryhmässä on vaikka pari tosi puheliasta ihmistä ja sitten he vievät ikään kuin sen kaiken tilan siitä tilanteesta. Sitten ohjaajanahan sinä voit tehdä sen tyyppisiä keinoja, että sinä annat vaikka jokaiselle sen vuoron puhua rauhassa asiansa loppuun. Voi tehdä vaikka ihan siten, että antaa jotain minuuttimääriä, hei että nyt jokaisella on kolme minuuttia aikaa rauhassa puhua, jolloin tavallaan myös se kaikkien ääni tulee siellä kuuluviin. Dialogia voi myös mahdollistaa sillä, että antaa tällaisia niin kuin reflektiovuoroja. Sinä ikään kuin kerrot, että kuka tässä nyt reflektoi tuon toisen puhujan ajattelua, jolloin tavallaan kunnioitetaan niitä dialogin sääntöjä ikään kuin huomaamatta eli sitä, että siellä on se aktiivinen kuuntelu eikä vain se odotusarvo, että kohta minä pääsen sanomaan tämän minun mielipiteeni tästä asiasta enkä kuuntele toista. Minun mielestäni hirveän hyvä dialogin yksi sellainen klassikkomääritelmä on William Isaacsin neljä jakoa. Sen voi monella tavalla suomentaa, mutta minä olen suomentanut sen suurin piirtein näin, että kuuntele, kunnioita, odota ja puhu suoraan. Ohjaajana kun sinä koko ajan pidät mielessä ne, että sinä annat mahdollisuuden ihmisille siihen oikeaan aktiiviseen kuunteluun, jossa sinä oikeasti kuuntelet mitä se toinen ajattelee. Sinä kunnioitat sen toisen mielipidettä, et yritä korjata sitä. Sinä pysähdyt odottamaan ennen kuin muodostat välttämättä oman mielipiteesi ja kun on sinun vuorosi, niin sinä puhut suoraan.

Puhuja 1 [00:23:29]: Erinomainen tiivistys siitä.

Puhuja 3 [00:23:31]: Se on aika hyvä.

Puhuja 2 [00:23:33]: Kyllä, ja välillä tuo käännetään, että puhu suoraan sydämestä eli siinä näet sen linkityksen siihen omaan persoonaan. Annetaan sen oman tahtotilan ja tunteen, jotenkin sen asian merkityksellisyyden myös tihkua läpi. Se on luvallista, jopa suositeltavaa dialogissa.

Puhuja 3 [00:23:54]: Kyllä, ja tuossa tullaan juuri siihen psykologiseen turvallisuuteen. Jos sinä onnistut luomaan sen luottamuksen sen ryhmän ympärille missä sinä olet vetäjänä, niin silloin he uskaltavat heittäytyä siihen, että he puhuvat suoraan aitoina omina itsenään, mutta he myös kuuntelevat, kunnioittavat ja odottavat mitä se toinen sanoo. Silloin syntyy sellainen niin kuin taikahetki, joka joskus syntyy hyvässä dialogissa.

[musiikkia]

Puhuja 1 [00:24:27]: Nyt ollaan keskusteltu siitä, että miten dialogia voi tukea ja edistää. Toivoisin, että pysähdytään vielä hetkeksi sen äärelle mitä se tila, se fyysinen tila, jossa keskustellaan, on se sitten fyysinen huone tai on se sitten vaikka virtuaalinenkin tila, miten se vaikuttaa siihen dialogiin ja minkälaisia vinkkejä me voitaisiin koota sen tilan hyödyntämiselle? Mitä ajattelette? Anna, ole hyvä.

Puhuja 2 [00:25:01]: No ihan tällaisia simppeleitä juttuja, eli pienillä muutoksillakin voi tavallaan vapauttaa sitä tilannetta. Jälleen kerran, että paljon ollaan totuttu vaikka kokoustilassa tai luokkahuoneessa tai missä tahansa, niin se että muuttaa sitä järjestystä, että ei välttämättä istutakaan pöydän ääressä. Virittäytyminen tai esittäytyminen tehdään jollain luovalla tavalla, kuvakortteja käytetään tosi paljon. Jotain pikkuisen erilaista, pikkuisen siitä arkisesta tekemisestä eroavaa. Sen ei tarvitse olla mitään hullun villiä, mutta se auttaa tavallaan jotenkin ravistelemaan meidät siitä perushommasta ja käsittämään, että nyt tässä on hitunen jotain muuta.

Puhuja 1 [00:25:48]: Ja kohtuullisen kokoisilla ryhmillä se dialogiympyrä eli tuolien, istuinten asettaminen niin, että jokainen keskustelija näkee toisensa. Siinä ei ole välttämättä mitään pöytiä tai muita ikään kuin esteitä paikalla, niin on yksi tapa ikään kuin rikkoa sitä totuttua asetelmaa ja suunnata sitä huomiota nimenomaan toisiin ja siihen hetkeen.

Puhuja 3 [00:26:12]: Ja dialogiympyrästä tulee juuri se, että kun dialogihan on paljon muutakin kuin vain tätä puhetta, mitä nyt esimerkiksi tässä podcastissa kuullaan. Meidän kuulijat eivät näe, te kuulijat ette näe sitä, että mitä me täällä elehditään käsillä ja ties millä, te voitte vain kuvitella. Dialogihan on paljon muutakin kuin vain sitä puhetta. Silloin jos me ollaan live-tilassa tai virtuaalitilassa, niin myös se, että meillä on se ympyrä tai ne kasvokuvat tai muut, että me nähdään sitä toisten elekieltä ja sitä sanatonta dialogia myöskin, niin se on tosi tärkeää. Sitten sellainen ehkä käytännön asia minkä minä olen kokenut hyvänä on sitten se, että tuossakin käytetään sitä tilaa niin, että jokaisella on mahdollisuus olla siinä tilassa sillä omalla intensiteetillään. Me ei toisaalta pakoteta myöskään kaikkia istumaan siinä ympyrässä. Meillä saattaa olla vaikka joku erityisryhmä, jossa onkin parempi, että joku istuukin vähän sivummalla ja haluaa kuunnella, ja tulla ehkä siihen sitten kun hänestä tuntuu hyvältä tai tuntuu epämiellyttävältä olla siinä piirissä. On sellaisia ihmisiä, esimerkiksi minä kuulun niihin, että minä ajattelen paljon paremmin kun minä seison tai kävelen, jolloin annetaan mahdollisuus siihen, että hei, jos tuntuu että haluat nousta seisomaan, niin ole hyvä. Se vapaus valita myös se oma tapa olla siinä. Se lisää sitä luonnollisuutta ja turvallisuuden tunnetta.

Puhuja 1 [00:27:43]: Tilanneherkkyys ja joustavuus auttaa siis pitkälle tässäkin asiassa.

Puhuja 3 [00:27:49]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:27:50]: Kyllä, ja juuri nimenomaan tuo moninaisuuden kunnioittaminen ja jos itselle on uutta tällainen dialogisten sessioiden vetäminen, niin kuten Minna sanoit kanssa aikaisemmin, niin on helpompaa aloittaa pienillä ryhmillä ja tietysti siellä tulee se, sanotaan että en yli kymmenen ihmisen helposti menisi tai sitten pitää olla vaikka useampia pöytäryhmiä tai muuta. Kannattaa pitää ne mahdollisimman pieninä, se helpottaa sekä fasilitaattoria että sitten niitä osallistujia.

[musiikkia]

Puhuja 1 [00:28:32]: Tähän loppuun pyytäisin teitä molempia jakamaan yhden onnistumisen tai sellaisen huippuhetken, jossa teille itsellenne on jäänyt kokemus siitä, että olette onnistuneet dialogin edistämisessä. Aloitatko vaikka Elina?

Puhuja 3 [00:28:49]: Ensimmäisenä täytyy sanoa, että rohkaisen kaikkia kokeilemaan, harjoittelemaan ennakkoluulottomasti. Dialogista löytyy paljon kaikenlaista materiaalia ja ihmisiä, jotka on sitä tehneet ja mielellään auttavat ja sparraavat. Tässä itsekin on tehnyt sitä tosi paljon, mutta tulee niitä hetkiä, että apua, menipäs aivan huonosti. Ja sitten taas tulee niitä tähtihetkiä, eli tavallaan me ollaan koko ajan oppimassa. Mutta yksi sellainen tähtihetki tulee mieleen. Olen vetänyt sellaisia työpajoja aika paljon, missä ollaan dialogissa sen äärellä, että mitä on luovuus työelämässä ja miten sitä luovuutta voidaan hyödyntää osana työelämää. Siellä on useammassakin työpajassa tullut sellainen tähtihetki, että wau miten nämä ihmiset pääsevät tämän aidon dialogin äärelle. Siellä päästään sellaisiin keskusteluihin, joissa ollaan eri mieltä. On näkemyksiä erilaisia, mutta aidosti pysähdytään kuuntelemaan sitä toisen näkemystä ja jotenkin sitä kautta avarretaan sitä maailmaan. Esimerkiksi luovuus on jokaiselle täysin erilainen kokemus ja yksilöllinen kokemus, ja jokainen etsii ne omat reittinsä siihen luovuuteen, niin siellä on juuri näkynyt sitä, että ihmiset oivaltavat erilaisia tapoja. Juuri tämä kuuntelu, kunnioittaminen, odottaminen, sydämestä puhuminen. Ne on olleet kyllä upeita sessioita.

Puhuja 1 [00:30:29]: Kiitos, Elina. Upeus ihan kuuluu tuosta hymystä sinun äänessäsi. Mitäs Anna?

Puhuja 2 [00:30:35]: Itse vaikutuin tässä vähän aikaa sitten oli Mahdollisuuksien maisemia, tämä Metropolian tapahtuma liittyen luovuuteen, miten sitä on ihan kaikkialla ja kaikilla aloilla. Olin kollegani kanssa vetämässä kestävään kehitykseen liittyvää, EU-aloitteeseen liittyvää työpajaa. Me ollaan useampia niitä kyllä vedetty vähän erilaisille sidosryhmille. On tuntunut, että kun on sanoja kuten EU, hankkeet ja tällaiset, niin ihmisten on vähän vaikea ehkä saada siitä kiinni, vaikka kestävä kehitys sinällään on tosi kiehtova ja tärkeä aihe. Jonkinlainen taika tapahtui tuossa tapahtumassa, kun pidettiin työpajaa. Siellä oli opiskelijoista ammattilaisiin paikalla, oli tosi moninainen ryhmä. Sen lisäksi, että siellä oli äärimmäisen hyvää ja inspiroivaa dialogia, niin ehkä kaikkein vaikuttuneimpia olimme minä ja kollegani, kun me opimme siitä asiasta ja sen asian äärellä kohtaamisesta aivan uusia asioita, mitä ei todellakaan odotettu ja nyt meillä on uusi työpajakonsepti sitten näiden pohjalta syntynyt, mitä me halutaan todella pian päästä toisintamaan. Joskus käy näinkin päin, että tuntuu että kaikki lähtivät sieltä tapahtumasta ihan, että saimme kaikki enemmän kuin odotimmekaan.

Puhuja 3 [00:32:09]: Tiedätkö Anna, pakko kommentoida tähän, että meidän molempien tätä hyvää kokemusta yhdistää se, että molemmilla on ollut todella moninainen ryhmä siinä dialogissa mukana. Siellä on ollut hyvin eri lähtökohdista tulevia ihmisiä. Se usein mahdollistaa sen sellaisen tosi hyvän dialogin, koska silloin päästään niihin erilaisten ajattelutapojen jakamiseen ja jonkun uuden löytämiseen.

Puhuja 2 [00:32:37]: Ja varmasti juuri tavallaan mitä tässä ollaan puhuttu, että mitä moninaisempi ryhmä, niin sen yksinkertaisempana ja simppelimpänä pitää ne työpajat ja kohtaamiset pitää, ja jaksaa tulkata ja avata ja olla siinä läsnä, niin näköjään ollaan sitten onnistuttu soveltamaan näitä omia oppeja.

Puhuja 3 [00:32:56]: Se on muuten totta, me on monesti todettu Annankin kanssa tässä kun on tehty paljon yhdessä töitä, että sitten kun alkaa meistäkin vaikuttaa joku homma liian monimutkaiselta, niin se on ehkä hankala. Yksinkertaisuus on aina valttia ja silloin syntyy hyvää jälkeä.

Puhuja 1 [00:33:12]: Tähän ajatukseen on hyvä lopettaa. Kiitos Anna, kiitos Elina ja kiitos kuulijat, jotka jaksoitte pysyä seurassamme koko tämän jakson ajan. Lisää jaksoja luvassa, kun sukellamme dialogiin. Kiitos.

[musiikkia]

[äänite päättyy]