Tulevaisuusareena-podcast 2: Osallistuvan TKI-kumppanuuden onnistumisia ja haasteita

[Intro] Tulevaisuusareena-podcast, yhteistoimin ja vastuullisesti vaikuttaen. 

Nea Vänskä 

Tervetuloa Metropolia-ammattikorkeakoulun Tulevaisuusareena-podcastin pariin. Metropolia on yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa kehittänyt uudenlaista TKI-toimintakulttuuria, jossa olennaista on kumppanien yhteistoiminta TKI-prosessin kaikissa vaiheissa. 

Tulemme tänään pureutumaan syvemmin siihen, mitä hyötyjä osallistuva TKI-kumppanuus voi tuottaa, mitkä ovat sen haasteet, ja miksi osallistuvaan TKI-kumppanuuteen on tärkeä panostaa kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta. 

Olen Nea Vänskä ja toimin Metropoliassa lehtorina ja projektipäällikkönä. Studiossa kanssani ovat TKI-johtaja Anna-Maria Vilkuna ja yliopettaja Salla Sipari Metropolia Ammattikorkeakoulusta sekä professori Arto Salonen Itä-Suomen yliopistosta. Tervetuloa. 

Niin, viime podcastin keskustelussa keskustelimme, että kestävän hyvinvoinnin edistäminen on välttämättömyys hyvän tulevaisuuden rakentamisessa ja että kompleksiset ilmeet vaativat moninäkökulmasta osaamisen yhdistelyä, jossa huomioidaan tarve tarkastella ilmiötä kokonaisvaltaisesti ennakoiden ja toiminnan jatkuvuutta varmistaen, ja yhdenvertaisten osallistumisen mahdollisuuksien rakentamista. 

No tämä mahdollistuu nyt osallistuvassa TKI-kumppanuudessa, mutta mitä ovat ne konkreettiset hyödyt, jota kumppanuusperustainen TKI-toiminta voi tuottaa yksilön, yhteisön tai yhteiskunnan näkökulmista. 

Aloitetaanko hyödyistä yksilön näkökulmista, mitä sanoisit, Arto, siihen? 

Arto Salonen 

Se antaa mahdollisuuden nähdä todenmukaisemmin tätä maailmaa, jossa me elämäämme tässä ja nyt eletään, eli käytännössä se yhteistoimijuus on sitä, että me saadaan selville se, kuinka eri asiat on yhteyksissä toisiinsa. Eli jos sä saat vaikka puhelimen takakannen auki ja näet ne komponentit sieltä, niin totta, komponentteja siellä on, mutta se mitä sä et näe, on se, kuinka ne komponentit vuorovaikuttaa keskenään. Jos siellä on yksikin vuorovaikutus rikki, et sä sitä näe. Mutta jos se puuttuu joku komponentti, sen sä näet. 

Ja nyt siis, kun me tarvitaan myös käsitystä siitä, mikä on vähän sellaista hyhmäisempää, abstraktisempaa, näkymätöntä jopa, jotta me tiedettäisiin mikä tää todellisuus on, niin me tarvitaan tällaista moninäkökulmasta lähestymistä ilman muuta ja, sanalla sanoen kyse on siitä, että sellainen atomistinen todellisuuden tulkinta pelkistää ehkä liiaksi sitä, millainen tää maailma on. Me tarvitaan systeemisenpää, missä ne yksittäiset asiat on yhteyksissä toistensa kanssa, ja sitten me tunnistetaan niitä yhteyksiä. Ja vielä enemmän kuinka ne yhteydet ehkä vuorovaikuttaa, eli niiden välillä on jotakin liikettä, ja toimii uutta ja ties mitä aktiivisuutta. 

Nea 

Haluatko jatkaa tästä, Salla? 

Salla Sipari 

Joo, kyllä mä ajattelen, että tää antaa yksilölle juurikin sen mahdollisuuden osallistua tämmöiseen yhteisöön, joka rakentaa sitä kestävää hyvinvointia ja tulevaisuutta, ja tämmöisessä kumppanuusperustaisessa toiminnassa on vahva arvopohja, eli tehdään sitä luottamuksellista ja avointa suhdetta, ja itse asiassa nää yksilöt, silloin heillä on mahdollisuus siinä toiminnassa todentaa myös sitä omaa arvomaailmaa, mikä on kauhean tärkeä asia, että se toiminta mitä sä teet, niin se perustuu yhteisille arvoille, mutta sitten se muuttuu vielä todeksi siinä toiminnassa mitä me tehdään, ja sitten se avaa uudenlaisia verkostoja, tutustuu eri ihmisiin ja sieltä nousee verkostoista ihan erilaisia voimavaroja, kuin mitä olisi itsellä, ja sitä kautta tuleekin semmoista jatkuvaa oppimista. 

Eli mä jotenkin ajattelen, että se yhteistoiminta kantaa vielä pidemmälle, että kun sä opit siinä, niin sä pystyt hyödyntämään sitä sitten muissakin asioissa matkan varrella, että se pirskahtelee ja leviää muualle, jolloin sitten taas tulee ehkä itselle se, ihmiselle se merkitys, että mä teen hyvää muille. 

Anna-Maria Vilkuna 

Kyllä. Kyllä se varmaan just se, että se sillä tavalla vahvistaa sitä omaa sosiaalista pääomaa, että pystytään, jos ajattelee vaikka, että millä tavalla me olemme erilaista TKI-toimintaa mahdollistamassa. Me pystytään sitten luomaan niitä semmoisia turvallisia tilanteita, turvallista ilmapiiriä, jossa todella se arvopohja perustuu siihen, että kuunnellaan, ja itse kullekin tulee se tunne, että tulee kuulluksi, ja sitä kautta todella siis semmoinen dialogisuus vahvistuu ja sitä kautta jotenkin se oma kuuluminen siihen yhteisöön, ja tuntee olevansa se täysivaltainen jäsen, että yksilön kannalta tää voi olla todella merkityksellistä, ja jotenkin me yhä, tässä ajassa musta tuntuu, että me yhä enemmän tarvitaan tätä, että me tuodaan tällä tavalla ihmisiä yhteen. 

Nea 

Kyllä, tämmöisessä kumppanuusperustaisessa TKI-toimissa on tunnistettu tosiaan jokaisen meistä ainutlaatuinen asiantuntijuus, ja kokemustoimijoita esimerkiksi palkataan yhä enemmän projekteihin, ja he ovat työllistyneetkin sen jälkeen, esimerkiksi täsmätyökykyiset sitten uusiin projekteihin, kun ovat saaneet osallistua ensin kokemustoimijoina joihinkin mukaan kumppanuuksiin. Arto toikin tämmöisen systeemisen näkökulman, että miten kompleksisia ilmiöitä lähestytään tälleen, että siellä tapahtuu paljon asioiden, ilmiöiden ja tekijöiden välillä vuorovaikutusta, mikä ei välttämättä aina hahmotu ihan heti, mutta jokainen ollaan tärkeä osa siinä siinä toiminnassa. 

Miten ajattelisitte, että mitä merkityksiä, mitä hyötyjä nyt laajemman yhteisön näkökulmasta on, että jokaisella on näin mahdollisuus osallistua siihen yhteistoimintaan? 

Anna-Maria 

Jos mä ajattelen sitä, vaikka yhteisöä ihan tämmöisenä organisaationa, ja vaikka nyt ihan ammattikorkeakouluja, ja vielä konkreettisemmin ehkä Metropoliaa tämmöisenä organisaationa, niin tämähän on organisaatiolle todella iso mahdollisuus. Me voidaan se laaja asiantuntemus, joka meillä on, niin me pystytään se todella kokoamaan yhteen, saattamaan yhteen erilaisia toimijoita, erilaisia asiantuntijoita, ja siis se, että organisaationakinhan meidän täytyy koko ajan olla valmis kehittymään, tunnistamaan uutta ja mahdollisesti ihan tunnistamaan jotakin semmoista ihan uudenlaista vaikka osaamista, jota meidän pitää pystyä tarjoamaan yhteiskunnalle, että jos me myös koko ajan viemme tällaista systemaattisesti eteenpäin ja samalla koko ajan myös sitten itse tätä omaa toimintaamme tutkimme ja analysoimme, kuinka olemme onnistuneet ja meillä on tämmöinen selkeä päämäärä, niin organisaation kehittymiselle tässä on todella paljon mahdollisuuksia, ja oikeastaan myös vähän ajattelen sitä, että se on myös se tapa, jolla tavalla täytyy mennä eteenpäin, koska todella monet asiat ne ovat niin kuitenkin tämmöisiä ilmiölähtöisiä ja vaativat sitä systeemistä otetta. 

Arto 

Niin, se kova juttu on se, että Metropolia on jo instituutiona monialainen, monitieteinen ihan luontaisesti, ja nyt se tappio olisi, jos se palautus jonkinlaisiin yksitieteisiin tai yksialaisiin siiloihin ja siellä olisi vaan sellaisia tutkinto-ohjelmia tai koulutusohjelmia, jotka toimii omissa lokeroissa eikä vuorovaikutta keskenään. Silloin se olisi just sitä, että tunnistetaan kyllä puhelimestanea komponentit, mutta ei nähdä kuinka ne komponentit vuorovaikuttaa, kun ne kuitenkin vuorovaikuttaa. Mutta voisiko ne tietoisemmin vuorovaikuttaa ja olla just jotenkin ehkä ilmiölähtöisemmin jonkun ongelman kimpussa, jossa jokainen siilo tai sopukka tai tutkinto-ohjelma tai tutkimusala tuo sen oman näkökulmansa sen ongelman ratkaisemiseen, ja silloinhan se oma yksikkö liittyy johonkin isompaan, ja silloin kun sä koet, että hetkinen, tää mun juttu liittyy osaksi jotain isompaa, niin varmasti tulee sellainen kokemus, että hei, ei tää ole turhaa hommaa, että tässähän on merkityksiä, tarkoituksia, sellaisia rikkauksia takana tässä puuhassa, että tää ei ole sellaista paperinpyörittelyä, mistä ei oikein tiedä mihin tää johtaa vai johtaako mihin, olisiko parempi ettei pyörittelisi ollenkaan mitään papereita, että ollaan sille aika ison äärellä, eli siis päästään eroon turhasta työstä ehkä. 

Salla 

Joo, ja just jatkan tuosta, että osallistuva TKI-kumppanuus, niin sehän itse asiassa rohkaisee aika isoihin uusiin ratkaisuihin ja ravistelee niitä vanhoja rakenteita, ja uskalletaan irrottautua vanhoista asioista yhdessä, tehdäkin sellaisia uudenlaisia näkymiä ja rakentaa sitä tulevaisuutta ja semmoista vaikuttavaa kokonaisuutta, että sen kaltaisten hyötyjen äärellä mun mielestä ollaan siinä verkosto-ekosysteemi-yhteisötasolla, ja tästäkin voisi semmoisen mielenkiintoisen esimerkin antaa. 

Meillä Metropoliassa järjestettiin tällainen TKI-kumppanuustilaisuus, mihin kutsuttiin mukaan osallistujat tosi moniäänisesti ja monipuolisesti, ja siellä oli erilaisia sitten työpajoja missä rakennettiin tuloksia ja ne koko ajan kirjoitettiin ylös ja sitten ne tuotiin näkymäksi, yhteiseksi kuvaksi, ja lähdettiin tulkitsemaan sitä kokonaiskuvaa, että mimmoinen kokonaisuus näistä osista rakentuu, niin siellä yksi osallistuja siinä eturivistä hihkaisi, että ei voi olla totta, että oonko mä osallistunut jonkun noin hienon kokonaisuuden rakentamiseen, ja siinä oikeastaan nivoutuu sitten systeemisesti vähän nää eri tasot yhteenkin, että siihen tuli se yksilön kokemus, että hitsi, mä olen ollut mukana tekemässä jotakin noin hienoa tälle yhteisölle, ja siinä oli kuitenkin se tietty missio, että me keskustellaan kestävästä hyvinvoinnista Metropoliassa ja sen näkymistä ja painopisteistä, mutta se jotenkin kiteytti sitä hyötynäkökulmaa, ja sitten ehkä vielä jotenkin nivoo vielä näitä yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasojakin siihen yhteen, että miten se siitä jatkuu sitten se yhteinen toiminta, niin se on jotenkin semmoinen todella viehättävä ja valloittava, spontaani esimerkki siitä, että mistä tavallaan on kyse. 

Nea 

Aivan ihana esimerkki, miten tämmöinen tilanne, että sä olet mukana mukana yhdessä tekemässä ja ja se tunnistaa sen tuloksen vielä, että ymmärränkö, että hyvänä käytäntönä siitä voisi kiteytyäkin se, että se yhdessä tuotettu asia tulee näkyväksi jollakin tavalla, että se ei jää vaan jonkun henkilön tai organisaation haltuun, vaan että se on jaettu se tulos, että siitä tulee näkyvä kaikille osallistuneille. 

Arto 

Varmasti, ja sitten kiinnostavaa siinä on se, että jos ihminen kokee, että se on osa jotain itsen ulkopuolella olevaa pikkaisen suurempaa, niin silloin samalla, kun kokee, että on osa sitä suurempaa, niin ottaa myös vastuun siitä, minkä osa on, eli siinä toteutuu sellaiset moninkertaiset hyödyt. Eli se, että mä koen, että mä en ole irti vaan mä kuulun johonkin, niin se on jotenkin aivan sellainen perustavanlaatuinen inhimillinen tarve, joka tuottaa paljon hyvää, kun siitä päästään eroon. Eli se irti oleminen, siitä ei seuraa mitään hyvää meille ihmiselle, sellaiset suorastaan rikastavat riippuvuudet voisi olla ihan hyviä asioita meille ja niitä kohti ehkä kannattaisi tietoisemmin pyrkiä. 

Ja sama sitten just instituutiona, että jos päästään enemmän sellaiseen yhteistoimijuuteen, niin silloihan me ollaan vahvempia ja silloin me päästään sellaisten ongelmien ratkaisemiseen kimppuun, joihin meistä ei kukaan pääsisi yksin eikä edes yhtenä instituutiona, vaan tarvitaan voimaa, joka muodostuu kokonaisuudesta ja sitten siitä sellaisesta rikastavasta vuorovaikutuksesta, joka on eri toimijoiden välillä, joka on vaikeata, mutta mahdollista, että näähän on kaikki ihan ihmisen kokoisia asioita saada pelittämään. 

Nea 

No mitä ajattelisitte sitten hyötynä yhteiskunnan näkökulmasta silloin, kun ollaan tän osallistuvan TKI-kumppanuuden äärellä, joka on tämmöistä mukaan kutsuvaa, rikastavia riippuvuuksia ja sellaista vuorovaikutusta, joka vahvistaa sitä, että hei, mä oon osa tätä yhteisöä, mä oon tärkeä jäsen tässä merkityksellisessä tekemisessä, joka tuottaa hyvää, niin mitä tällainen voi tuottaa yhteiskunnan näkökulmasta? 

Anna-Maria 

No tuossa, mitä Arto äsken viimeksi sanoi, niin heti mulla alkoi tulla jotenkin semmoinen ajatus siitä, että tällaisella toimintatavalla, mukaan otettavalla toimintatavalla, niin sillähän on ihan, jos todella perustavanlaatuisesti ajattelen, ihan siis tämmöinen ihan siis, meidän tämmöisen rauhanomaisen kehityksen mahdollistamiseksi ja kaikenlaisten konfliktien estämiseksi, joka tänä päivänä tuntuu, että yhä enempi ollaan kuitenkin sillä tavalla hyvin konfliktiherkkiä ja hakeudutaan jotenkin polarisoidutaan ja tämmöistä. Niin siis ihan jos oikeasti todella ajattelee näin isosti, niin näen, että sehän on ihan keskeinen asia, semmoinen just sen kestävän tulevaisuuden kestävän hyvinvoinnin rakentamiseksi. 

Mutta sitten tietysti myös taas, jos miettii tuo, mikä äsken kanssa tuli esille tää, että yksilöt ja ne organisaatiot, joissa yksilöt työskentelee, ne yhteisöt tekee myös yhä vahvemmin yhteistyötä, niin kyllähän se myös ihan sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta, että ne tulokset ne ihan eri tavalla leviää yhteiskunnassa. 

Nää kaksi asiaa nyt ainakin heti tässä tuli mieleen. 

Salla 

Ja kyllä mä kanssa ajattelen jotenkin, että toi yhteiskunnallinen vaikuttavuus, niin se syntyy monen asian myötävaikutuksesta ja vielä pidemmällä aikavälillä, että me jatkuvasti sitten opitaan yhdessä ekosysteemeissä ja verkostoissa ja jotenkin ajattelen, että siinä just yhdistyisi tää tutkimuksen-, kehittämisen, innovaation ja O:n, sen oppimisen näkökulma, että semmoisesta ainutlaatuisesta TKIO:n näkökulmasta voisi puhua tämmöisen hyvän tulevaisuuden rakentamisessa. 

Arto 

Niin, se voima on siellä varmaan just se sellainen eri tekijöiden välinen luottamus ja sellainen yhteen kuuluminen ja sitten voimaantuminen, että me yhdessä ollaan jotain, vaikka kukaan meistä yksin ei ehkä pystyisi siihen, mihin me nyt kokonaisuutena pystytään. Ja se onkin varmaan se keskeinen havainto, mistä se suurin hyöty ponnistaa, että huomataan, että kukaan meistä ei yksin olisi kovinkaan paljon, mutta hei, yhdessä me ollaan ja sehän ei ole mitenkään itsestään selvää. 

Että voi olla myös sellaisia yhteenliittymiä, joissa lopputulema on se, että hei, jos me oltaisiinkin tehty ihan erikseen nää jutut, niin tää olisi ollut vaikuttavampaa, eli että se yhteistoimijuus, se ei kerta kaikkiaan pelitä, että siellä ei ole ihmisisten välillä mitään luottamusta, siellä jotenkin kilpaillaan toisemme pienemmiksi kuin mitä oikeasti sitten ollaan, ja sehän on katastrofi. Eli tää on tavallaan se riski, mikä yhteistoimijuudessa on, tai sellainen haaste, mikä täytyy sitten vaan taklata tietoisesti. Mutta jälleen, täysin tehtävissä. 

Salla 

Joo, toi on mun mielestä äärettömän mielenkiintoinen ajatus, toi että tarvitaan se yksilön voimaantuminen, se empowerment, mutta sitten tää power with –ajattelu, eli tämmöinen kollektiivinen, egalitaarinen voimaantuminen, että mitkä on ne meidät yhteiset voimavarat, ja silloin me varmaan ollaan kyllä semmoisen isomman transformaation äärellä tai mahdollisuuden lähteillä. 

Nea 

Me vähän nyt keskustelussa sivuttiinkin sitä, että nyt tunnistettiin valtavia hyötyjä, että mitä tää osallistuva TKI-kumppanuus voi tuottaa parhaimmillaan. Mutta että ihan mutkatonta se ei aina ole eikä ihan niin yksioikoista, että nyt me lähdetään tekemään yhdessä ja luottamus on saavutettu, niin mitä haasteita tunnistatte, että tähän osallistuvan TKI-kumppanuuden toteuttamiseen käytännössä liittyy? 

Arto 

Ehkä kokonaan se ajatus siitä mikä on tehokasta tekemistä, niin monesti sellaiset pistemäiset osaratkaisut riittää meille, ja sitten me laitetaan rasti ruutuun, suoritettu ja tehty, ja se tuntuu ihan kivalta, että sai tänkin tehtyä. Mutta jos katsellaan niitä vuoden aikana saatuja suoritteita, jotka on sellaisia pistemäisiä osaratkaisuja, niin ne voi olla, että ne on jäänytkin pistemäisiä kamppailuksi, jotka ei sen suurempaa impaktia yhtään mihinkään. Ne on itselle ihan kivoja ja sainpahan tuonkin tehtyä, mutta ei se johda mihinkään, niin sehän on siis turhaa työtä. Ja nyt jos se menee tän tyyppiseksi se yhteistoimijuus, että siellä ei sitä aitoa vuorovaikutusta lähde syntymäänkään, niin sehän voi olla sitten turhaa työtä, eli sen pitää kamppailla sen yli, että se saadaan se vuorovaikutus oikeasti toimimaan ja sellaiseksi rikastavaksi ja voimaa tuottavaksi, ja että jokaiselle ne sellaiset erityisyydet, vahvuudet, voimavarat saadaan esiin ja käyttövoimaksi sen jonkun ilmiön tai haasteen ratkaisemiseksi, joka siinä on ratkaisemisen arvosta. 

Anna-Maria 

Mä ajattelisin, että jos vaikka itse lähtisi projektipäällikkönä vetämään jotakin, siis sellaista hanketta, ja jota juuri tän osallistuvan TKI-kumppanuuden hengessä, niin kyllä mä ajattelisin, että pitäisi itsellä varmasti olla todella paljon semmoista sietokykyä siitä, että koko ajan kyse on semmoisesta jatkuvasti kehittyvästä prosessista, joka ei ole varmaan missään vaiheessa ihan täysin koskaan valmis. Eli ei voi sanoa, että tuo tehty ja tuo tehty, tää menee eteenpäin kuin kone. Ja kun ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, niin se varmaan koko ajan tulee semmoisia uusia vaiheita, johon täytyy olla taas herkkyyttä reagoida ja ehkä palata taas siihen, että mitä me tässä yhdessä tavoittelemme ja mitkä ne meidän yhteiset pelisäännöt oli ja se meidän toimintatapa ja niin edelleen. Siis semmoista  myös vähän semmoista varmasti sietokykyä semmoiselle tietylle keskeneräisyydelle ja sille, että kyse on hyvin haastavasta tavasta toteuttaa asioita. 

Salla 

Kyllä, ja mä nostaisin sitten vielä. Teillä tuli upeasti nää asenne ja yhdessä tekemisen näkökulmat niin sitten ihan näitä meidän rakennetekijöitä vielä esiin. Eli esimerkiksi se kumppanuuden käynnistämisen vaihe, joka on todella tärkeä ja merkittävä just tän yhteistoimijuuden rakentamisessa ja tän asennemaailma rakentamisessa, niin siihen saisi sen rauhan ja tilan ja ajan, ja nyt kun me tämmöiseen mahdollistetaan kaikkien kansalaistenkin osallistumista tähän TKI-kumppanuustoimintaan, että heillekin saisi vastiketta siitä osallistumisesta, eli että se on yhdenvertaista se kohtaaminen, mutta olisi yhdenvertaista myös se, että heille tulee ihan vastike siitä, että he on mukana toiminnassa, ja meidän rahoitusinstrumentit ja rakenteet ei vielä, ehkä ei ole löydetty väyliä palvella tän kaltaista asiaa. Ja mä uskon tää on yksi semmoinen haaste, johon me kyettäisiin löytämään ratkaisuja, jotka veisi asiaa eteenpäin, ja toinen on meidän eettiset ohjeistukset, että tieteelliset eettiset ohjeet, niin ne tällä hetkellä kyllä ohjaa siihen, että me osallistetaan asiakkaita ja kansalaisia, informantteja, eli tule haastatteluun, meillä on valmiiksi jo kerrottu, miten tää asia menee ja etenee ja suostumusasiakirjat, mutta meillä ei ole vielä ehkä semmoista eettistä ohjeistusta tähän yhteistoimijuuteen ja ehkä semmoiseen erilaiseen asemaankin näitten kumppaneiden kanssa toimimiseen. Mut sitten, mun mielestä toisaalta taas rakenteet alkaa vähän jo puskemaan tätä asiaa eteenpäin, että meillä on myös rahoitusinstrumentteja, jotka edellyttää, että mukana on kokemusasiantuntijoita, ja sitten kansainvälisiä lehtiä, journaleita, joissa edellytetään, että on kirjoittajana mukana kokemusasiantuntija, että toisaalta rakenteet myös kohta ohjaa tän kaltaiseen toimintaan. 

Nea 

Joka kansainvälisesti on tosiaan rahoitusinstrumentit Kanadassa ja Iso-Britanniassa esimerkiksi jo edellyttää, että he ei rahoita hanketta, ellei siellä ole kokemustoimijoita jollakin tavalla kumppaneiden mukana yhdessä tutkijoiden kanssa rikastuttamassa sitä ilmiötä ja ohjaamassa sitä heidän näkökulmastaan merkityksellisten tutkimuskysymysten ja aiheiden ja toiminnan äärelle. 

Joo, olisiko teillä jakaa nyt kuulijoille konkreettisia esimerkkejä onnistuneesta, kumppanuuteen perustuvasta hankkeesta tai jostain hyvästä käytännöstä projektissa, miten tämmöistä luottamuksellista vuorovaikutusta ja yhteistoimijuutta on mielekkäästi rakennettu? Minkälaista muutosta tällöin se toiminta tuotti ja mitkä tekijät oli siellä onnistumisen takana? Joku kiva esimerkki, tuleeko teille mieleen? 

Salla 

Joo mä voisin aloittaa. Tää on itse asiassa esimerkki meidän hankkeitten yhteisestä ponnistuksesta. Eli me viime keväänä järjestettiin tämmöinen kansainvälinen Futures Areena, jonka tarkoituksena on nyt sitten yhdessä rakentaa hyvää tulevaisuutta ja siellä on nyt eri hankkeet yhdessä sitten jakamassa osaamista ja oppimista ja koko tapahtuma järjestettiin itse asiassa täällä osallistuvan TKI-kumppanuuden periaatteella, ja sinne kutsuttiin nyt sitten moninaisia, moninaisesti osallistujia eli tutkijoita, kehittäjiä, ammattilaisia, asiakkaita, kansalaisia mukaan, eli oli tämmöinen moninäkökulmainen osallistujaryhmä siellä, ja sitten siellä pidettiin alustuksia, jossa tutkijat ja nää kokemusasiantuntijat yhdessä esitteli heidän tutkimustensa tuloksia. Siellä oli tulevaisuusdialogeja ja yhdessä kehittämistä, joka tehtiin tutkimuksellisella otteella, ja koko päivän ajasta me tehtiin sitten dokumentointia, ja taas tehtiin siitä kokonaiskuva, että mimmoinen siitä päivän annista rakentui, ja lähdettiin jakamaan ja tulkitsemaan sitä. 

Ja nyt itse asiassa, kun me ollaan siitä kirjoitettu, niin sieltä ponnistaa ihan sellainen uudenlainen näkymä ja käsite kun co-curiosity joka on tämmöinen yhteinen uteliaisuus asioille ja se oikeastaan siinä on kauhean jännittävä juttu se, että se tämmöisen elämänlaadun ja hallinnan lisäksi, joka on nyt sitten tätä vaikuttamismahdollisuutta, niin tuo tän elämänilon ja iloasian, eli sitä yhteistä uteliaisuutta kannattelee tämmöinen TKI-ilo, eli se kumppanuustoiminta tuottaa hyvinvointia, se ilmapiiri on sen kaltainen. Sitten siellä oli toinen elementti, justice, eli tää oikeus osallistua, oikeudenmukaisuus, mahdollisuus vaikuttaa, ja vielä se joint mission, eli me tehdään yhdessä sitä kestävää ja hyvää tulevaisuutta ja nimenomaan sillä kestävän hyvinvoinnin kulmalla, ja tää on ehkä semmoinen käsite, mitä kautta me pystyttäisiin nyt kommunikoimaan, että minkä kaltaisesta yhteistoiminnasta on kyse. 

Eli yhteistoimintaa on tietysti monenlaista, mutta jos me halutaan ilmentää, että mistä ponnistaa nyt tää, niin se oli sellainen ehkä onnistuminen, ja kyllä siinä se onnistumistekijä, mikä sitä mahdollisti, niin kyllä se oli ne ihmiset, jotka siellä oli ja yhdessä halusikin tehdä sitä, semmoinen yhteinen tahtotila tehdä sitä yhteistä asiaa, että se oli rakennettu ja suunniteltu sillä tavalla, että siellä on mahdollisuus olla itsenään, ja yksi palaute siellä osallistujilta oli, että tää on niin jotenkin innostavaa, että ihan sama mitä te teette jatkossa, niin mä haluan silti osallistua. 

Arto 

Aikamoista. Hieno esimerkki, korostaa just sitä prosessin laatua, että jos me saadaan se tekemisen kulttuuri, se toimintakulttuuri sellaiseksi, että se kutsuu mukaansa ja suorastaan vetää sut mukaan hyvällä fiiliksellä, niin sitten se lopputulema voi olla tota. Onhan toi juhlavaa kuultavaa. 

Anna-Maria 

No mä voisin tuosta napata, mitä Salla sanoit tuon esimerkin, mikä mun mielestä on tuosta nyt sitten vähän semmoista vielä semmoista, en tiedä onko se jatkokehittelyä, mutta ainakin yksi heti missä tuon tyyppistä tekemistä ollaan hyödynnetty ja mikä on osoittautunut hyväksi. Kun me kuitenkin, aika ajoin aina meidän tulee tarkastella sitä just, että meidän TKI-toiminnan painopisteitä, että mitä nyt on ne ilmiöt, joihin me tartumme, ja arvioida sitä tilannetta tulevaisuuteen katsoen. Ja nyt kun erityisesti on uudistettu tätä tulevaisuuskestävää terveyttä ja hyvinvointia, että mitkä ne on siinä tematiikassa, ilmiössä, ne asiat, joihin me tartumme, niin on tehty hyvin pitkäjänteistä yhteistyötä näiden teemojen kirkastamisessa sillä tavalla, että on osallistettu tällä tavalla on meidän omia asiantuntijoita, mutta sitten myös tuolta Metropolian ulkopuolelta meidän erilaisia kumppaneita ja minusta hirveän hyvä esimerkki siitä, että miten kuitenkin ihan tuosta alusta asti, kun lähdetään yleensä määrittelemään, että hei, että mikä on nyt tärkeää, niin siinä on tosiaan otettu mukaan myös sitten nää meidän kumppanit. Niin musta tää on niin hieno toimintatapa ja sitä on nyt tosiaan tässä tulevaisuuskestävän terveyden ja hyvinvoinnin tematiikassa toteutettu, mutta soisin, että sitä otettaisiin meillä muuallakin käyttöön ja sitten me saataisiin vielä näitä isoja ilmiöitä ja teemoja, joita olemme tunnistaneet, niin saataisiin niitä vielä sitten uudelleen tällä tavalla interdisiplinaarisesti vai miten tuossa aikaisemmin, tämmöistä termiä on käytettykin, niin saataisiin vielä jotenkin näitä kaikkia vielä vielä rikastettua, että voitaisiin koko ajan useampi tämmöinen kierros käydä näiden teemojen ympärillä. 

Nea 

Kyllä, et semmoinen jatkuvuutta siihen prosessiin ja jatkuvasti sitä arvioiden ja muotoillen yhdessä eteenpäin. 

Arto 

No mulla tulee yksi tällainen, vähän ehkä kulman takaa, esimerkki mieleen. Mä oon asunut tuolla päiväntasaajan Afrikassa, ja siellä on ongelmana sadekausisyklin sekaisin meneminen, jonka ilmastonmuutos on tuottanut, ja siellä on alueita, joissa ei enää oikein sada vettä kuin hyvin harvoin, ja sitten me tunnistettiin yksi alue, missä satoi ehkä kerran puolessa vuodessa pikkaisen ja se oli vielä harvenemaan päin se sadesykli, ja ihmiset yritti selvitä siellä. Ja sitten se kylän asioista vastaava tyyppi, niin se sanoi, että hänen aamunsa alkaa sillä, että, hän oli masai, että hän menee tuohon ulos ja nostelee noita nautoja pystyyn. Ei ne aina nouse, joka aamu on joku sitten kuollut, ja näkee, kuinka elämä tavallaan murenee siinä silmissä. Ja me mietittiin, että hetkinen, että kyllä tähän varmaan löytyy kansainvälistä rahoitusta, että jos yritettäisiin toi vesikysymys nyt jotenkin ratkaista vaikka porakaivolla, ja sitten keskusteltiin hänen kanssaan ja hän sanoi, että kyllähän täältä on yritetty löytää paikkoja joista porata ja joku poraus tehtiinkin, mutta ei sieltä nyt mitään vettä tullut, ja sitten hän sanoi, mutta tuolla on kyllä yks alue, mikä saattaisi olla ihan lupaava ja lähdettiin pohtimaan sitä yhdessä ja mietittiin, että miten se täytyy se homma tehdä, koska jos sieltä sitten tulee vettä niin sittenhän se maanomistajakysymys ainakin on hyvin kiinnostava, että sellaiselle maalle on paljon omistajia tarjolla, tyrkyllä, eli ajateltiin niin, että kyllä me rahoitus saadaan siihen, että porataan sinne paikalle minkä tää kylän vetäjä on sitten tunnistanut, ja lähdettiin etenemään. Laitettiin maanomistajuuskysymykset kuntoon, vesiministeriön tyypit otettiin katsomaan mestat sieltä tarkemmin, että mistä kannattaisi ehkä porata ja mistä ei, ja tunnistettiin sellainen hyvä paikka ja sitten lähdettiin miettimään konkreettisemmin sitä porausta, saatiin rahoitus järjestymään, ja sitten siellä kävi se porausfirman tyyppi katsomassa mestoja ja sanoi, että ei sinne pääse porauskalustolla, että se on sellaisessa paikassa, ettei he sinne saa näitä roippeita saa millään vietyä.  

Sitten täytyi miettiä, että mitäs saisi vähän sinne tietä sen verran, että sen porauskaluston saa sinne ja sitten käytiin puskemassa sinne tietä sen verran, ja ne poraili siellä ja sieltä tuli vettä. Ja se sanoi se kylän vetäjä, että nyt tästä saa viisitoistatuhatta eläintä juotavaa ja tuhatviisisataa ihmistä juotavaa, että aika kova juttu. Ja soitti ja sanoi, että hei nyt pistetään juhlat pystyyn, että onhan tää tosi komea juttu. Ja onneksi löytyi sellainen ymmärrys, että näissä kannattaa pysyä aina taustalla, että se omistajuus säilyy sillä yhteisöllä, ettei tavallaan joku vieras kulttuurin ulkopuolinen mene omimaan sitä omistajuutta, ja sitten mä sanoin, että hei, pitäkää juhlat ja se on teidän kaivo, että oli suuri kunnia saada olla mukana tukemassa tätä prosessia, että tää on hieno prosessi ja tosi hienoa että päästiin tähän. Ja todettiin, että ei missään tapauksessa olla siellä pelipaikoilla, mutta toivotetaan tosi hyvää menestystä kaivolle ja se jäi mieleen. 

Siinä oli monta sellaista onnistumisen paikkaa ja samalla epäonnistumisen mahdollisuutta, että se olisi voinut mennä tosi huonosti myös, jos ei olisi sellaista malttia ollut ja kuuntelemiskykyä jatkuvasti. 

Nea 

Kiitos, koskettava esimerkki kyllä siitä sinnikkyydestä, mitä myös projektien onnistumisen eteen on tehtävä, että ei lannistuta sen ensimmäisen haasteen edessä, vaan löydetään yhdessä niitä ratkaisuja. Merkityksellinen kokemus, kiitos sen jakamisesta. 

Mä jäin miettimään myös sellaista näkökulmaa, että minkä yksi kokemustoimija itse asiassa kerran nosti esille meidän yhteisessä projektissa ja keskustelussa, että usein mietitään, että myös tutkimustieto jää vaan joidenkin saavutettavaksi ja tutkijoiden haltuun, että se on tutkijoiden omistamaa, samalla tavalla omistajuuden kysymykset, se jää helposti jonkun jonkun haltuun ja siihen ei ole oikein pääse käsiksi kovin helposti, että se on usein semmoisessa kirjallisessa muodossa, mikä voi olla vaikeaselkoistakin ja vähän vaikea löytää sitä omaa tarttumapintaa siihen asiaan. 

Ja puhutaan myös sitten toisaalta tutkijoitten näkökulmasta siitä, että puhutaan haavoittuvassa asemassa olevista henkilöistä tai ihmisistä, joita on vaikea tavoittaa sitten taas osallistumaan tutkimukseen tuottamaan tietoa ehkä jostain näkökulmasta, mikä ei ole ihan niin ilmiselvä tai helposti saavutettavissa, niin tää kokemustoimija käänsi se minusta hyvin yhteisönsä näkökulmasta silleen, että he tekisivät tosi mielellään tutkijoiden kanssa yhteistyötä, he haluaisi nimenomaan tälleen yhdessä ponnistella jonkun heille merkityksellisen asian, kehittämistarpeen eteen, mutta mistä me niitä tutkijoita löydetään, että ne tutkijat ja tutkimus on vaikeasti saavutettavissa ja löydettävissä, kun taas tutkijat puhuu siitä just toisesta näkökulmasta, että tavallaan se näkökulman kääntämisen taito ja osaaminen ja toisaalta toistensa löytäminen siinä, että luodaan ne merkitykselliset tilanteet, tilat, niin kuin Sallan esimerkissä oli, että mahdollistuu sen vuorovaikutus ja sen yhteyden löytäminen, että mitä kaikkea me voitaisiinkaan saada aikaiseksi, kun me löydetään se yhteinen asia ja mielenkiinnon kohde. 

Mutta mitä ajattelisitte, miten täydentäisitte keskustelua siitä, että mitkä asiat on olleet avainroolissa teidän näkemyksen mukaan siinä, että tulevaisuudessa yhä useammalla, on ne sitten kansalaisia, opiskelijoita, tutkijoita, kehittäjiä, ammattilaisia työelämästä, yrittäjiä, olisi mahdollisuus osallistua tutkimus-, kehittämis ja innovaatiotoimintaan itselle mielekkään merkityksellisen aiheen äärellä ja nimenomaan ponnistettais yhdessä on sen kestävän hyvinvoinnin ja tulevaisuuden edistämiseksi. 

Mitä voitaisiin tehdä? Mikä on avainroolissa siinä, että tämmöinen mahdollistuisi? 

Salla 

Mä haluaisin just tarttua tuohon Arton esimerkkiin, kun se oli niin oivallinen. Siinä mä ajattelin, että se avainasia on tahtotila, että me tahdotaan tehdä hyvää, ja sitten oikeastaan löytää vielä se yhteinen tahtotila, että me halutaan ratkoa tätä, että me sanoitetaan yhdessä sitä päämäärää ja rakennetaan sitä yhteistoimijuutta, että me halutaan tehdä tätä yhdessä, meillä on mahdollisuus, me voidaan me kyetään, me pystytään tehdä, ja sitten loppuviimeksi kyseessä, että miten me saadaan näitä ihmisiä osallistumaan ja tahtomaan, niin se onkin vaikeampi asia, koska usein tää on semmoinen omakohtainen kokonaisvaltainen kokemus, joka tulee sen jälkeen, kun on saanut tommoiset onnistuneet tehtyä, että jos sä et ole vielä kokenut sitä, niin se on hirveän vaikea sanoittaakin toiselle sitä tunnetta ja merkitystä, että mikä tässä on se voimaannuttava ja koko ajan tekijöilleen hyvinvointia tuottava asia, mutta jotenkin sen just sen yhteisen supervoiman sanominen tai jotenkin sen viestiminen, niin mä ajattelen, että  on se yks sellainen avaintekijä, mikä tässä on koko asiassa kyse. 

Nea 

Onko siinä myös semmoinen haaste nyt tulevaisuuden osaamiselle nimenomaan sanoittaa ja osata sitä jotenkin viestiä ja vastavuoroisesti vaikuttaa niin, että tunnistetaan tätä supervoimaa ja mahdollistetaan sen merkityksen kokemuksenkin syntyminen? 

Salla 

Ja varmaan vielä jatkan tuosta sitä systeemisen muutoksen ymmärtämistä, eli kaikki eri osat on vuorovaikutuksessa keskenään ja mitkä tekijät vaikuttaa siihen positiiviseen ja hyvään muutokseen, niin niiden jotenkin tunnistaminen ja sen kaltaisten asioiden eteenpäin vieminen. 

Arto 

Ja varmaan tietoinen ratkaisukeskeisyys, että nyt ollaan oikeasti ratkaisemassa ongelmia, että me ei olla jäämässä pelkästään piehtaroimaan ongelmien parissa, vaan haetaan ratkaisuja, ratkaisuja, ratkaisuja: se motivoi. Jos ajattelee nyt tätä meidän sellaista kulttuurista ilmapiiriä, niin tää on todella ongelmakeskeinen, että ihmiset vaan nostaa tikun nokkaan erilaisia ongelmia ja sitten me kaikki todetaan kuinka kaikki on hirveän huonosti, ja eipä tässä mitään, että odotellaan vaan kuinka asiat menee huonommaksi, että viiden vuoden päästä kaikki on todella karseen pahasti pielessä. 

Hei, että tällaisesta kaikesta eroon ja sellainen kirkas suunta, että hei, nyt ratkaistaan ongelmia ja sitten just, mitä Salla sanotti, se joku siellä aika aika ylväs näkymä, joka kuitenkin on silleen, että ei se nyt ihan karkaa käsistä, mutta vaikka se karkaisi käsistä, niin se voi olla silti mahdollinen, että kun se vaan silleen on, että se miten asiat nyt on ei kerro sitä, miten ne voisi olla, ja tarvitaan kuvittelukykyä nähdä jotain tavoittelemisen arvoista uutta ja lähteä kulkemaan sitten sitä kohti. 

Eli kyllä se sellainen motivoiminen on tosi olennaista, että me saadaan jengi innostumaan, että hei, nyt ollaan oikean äärellä, nää on asioita, joita kannattaa edistää, ja vaikka ei päästäisi tavoitteeseen, jos on päästy millimetrikin tavoitetta kohden, se on parempi kuin ettei olisi menty ollenkaan tavoitetta kohden. Eli se joku sellainen vetävä päämäärä, niin se kertoo sen mihin suuntaan tässä pyritään. Ja hienoa, jos päästään ihan perille, mutta jos ei päästä perille, silti erittäin kova juttu, koska mentiin niin oikeaan suuntaan eikä väärään. Eli tää on aika arvoperustaista loppujen lopuksi sitten ja oikeastaan normatiivistakin, mutta kestävä hyvinvointi on sitä, eli kestävämmin hyvinvoinnin tavoittelua. Sitä haluttai olla luomassa ja sitähän kaikki haluaa, että ei, ei se sinänsä ole sellainen vankila ollenkaan.  

Anna-Maria 

Ja meidän tulevaisuuden osaajien kouluttajana, niin meidänhän täytyy juuri olla tuommoista ilmapiiriä luomassa, luoda sitä semmoista positiivista näkymää ja juuri sillä tavalla, kuten mahdollistamalla, koko ajan tukemalla sitä osaamista, mitä tarvitaan niihin tulevaisuuden ratkaisuihin, niin meidän itse täytyy koko ajan olla tällä tavalla niitä tulevaisuuden osaajia kouluttamassa ja sillä tavalla koko ajan tietysti myös sitten itse herkästi tarkastella tätä, että miten me sen osaamisen mahdollistamme, ja uskaltaa tehdä sitten itse päätöksiä sen suuntaisesti, että tosiaan tarvitaan sitten ja pystymme tarjoamaan se tulevaisuudessa tarvittava osaaminen. 

Arto 

Joo, toi on hienosti, Margaret Meadin sanoin, ole se muutos jonka haluat maailmassa nähdä, että jos me ollaan niitä tahmeita, jotka ei haluta mennä kohti jotain uutta, niin kuka sitten, että jos me ollaan koulutusorganisaatiossa töissä, että. 

Salla 

Kyllä mä kanssa nostaisin yhdeksi avaintekijäksi selkeästi tuon jatkuvan oppimisen kulman. Eli tää voisi olla tämä osallistuva tutkimuskumppanuus itse asiassa yhdenlaista orientoitumista maailmaan, jossa voisi oikeastaan tällaiseen TKIO-kansalaisuuteen lähtee aika varhaisessa vaiheessa koulutusta kehittymään ja kasvamaan ja tulisi se semmoinen resurssiviisas, ja vastuullinen toimintatapa osaksi tätä yhdessä tekemistä? 

Nea 

Hei, upea keskustelu. Te olette nostanut ihan valtavan arvokkaita, niin osaamisen näkökulmasta, hyötyjä, haasteita ja myös niitä ratkaisuja, että miten mennään yksi kohti kestävää hyvinvointia. 

No vähän sivuttiinkin myös keskustelussa sitä, että tää oikeastaan vaatii myös semmoista jatkuvaa arviointia ja semmoista kehittävän arvioinnin kulmaa, että tarkastellaan, että ollaanko me etenemässä nyt siihen hyvään suuntaan. Arto, nostit aikaisemmin tuolla esille myös sen, että me joskus arvioidaan vaan näitä pistemäisiä suorituksia, mutta tämmöisen voimauttavan vision suunnassa eteneminen vaatii myös uudenlaista arviointiosaamista. Tunnistanko oikein, tämmöiset pistemäiset suoritusten arvioinnit ei enää riitä, vaan että se voimauttavaan visioon yhdessä suuntiman löytäminen ja sitä kohti kulkeminen, niin vaatii vähän isomman kuvan tarkastelua ja muutoksen voimavarojen tunnistamista. 

Arto 

Mun mielestä yksi keskeinen on se prosessin näkökulma, mitä Salla nosti esimerkissä, että miten me saataisiin siitä prosessista sellainen, että se on niin mukaansa kutsuva, että jengi sanoo, että hei, me kuultiin siitä teidän jutusta, mä haluan olla mukana. Onko teillä mitään mahdollisuutta, että mä pääsen messiin siihen myös, että miten se tehdään se prosessi niin vetäväksi ja haluttavaksi, niin siihen ehkä kannattaisi sitä analyysiä, mitä se onkaan, tai evaluaatio-osaamista tai arviointia kohdistaa. 

Nea 

Tää on tuonut nyt ihan älyttömän paljon meille nyt ajatuksia keskusteluun jatkoon meidän Tulevaisuusareena-podcastsarjaan, mut niin kuin puhuitte, niin tää on myös jatkuva, kehkeytyvä prosessi, johon nyt kutsutaan kaikkia mukaan iso, iso kiitos tästä keskustelusta, osaamisen ja näkökulmien jakamisesta Anna-Maria, Arto ja Salla. 

Kiitos myös kuulijoille, ja kuulijoille vielä vinkiksi, että avaamme lisää näitä mielenkiintoisia näkökulmia seuraavissa podcast-jaksoissa. Tervetuloa mukaan. 

[Outro] Tämä podcast käsittelee osallistuvaa TKI-kumppanuutta metropolia ammattikorkeakoulussa ja verkostoissa kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi.