Tulevaisuusareena-podcast 4: Dialogit kumppanuudessa

[Intro] Tulevaisuusareena-podcast, yhteistoimin ja vastuullisesti vaikuttaen. 

Sari Helenius 

Tervetuloa Metropolian Tulevaisuusareena-podcastin pariin. Tänään aiheenamme on dialogit kumppanuudessa ja keskustelemme kommunikaation merkityksestä ja huomioimisesta tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. 

Minä olen Sari Helenius, lehtori ja projektitoimija Metropoliassa ja keskustelemassa kanssani ovat Emmi Pohjolainen ja Elisa Johansson. Lämpimästi tervetuloa myös teille Emmi ja Elisa. 

Emmi Pohjolainen ja Elisa Johansson 

Kiitos. 

Sari 

Metropolia Ammattikorkeakoulussa on kehitetty osallistuvaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiokumppanuutta, joka on uudenlaista toimintakulttuuria tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Siinä keskeistä on yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistaminen ja moninaisen osaamisen hyödyntäminen TKI-prosessin kaikissa vaiheissa ihan sieltä toiminnan suunnittelusta lähtien. 

Osallistuvassa TKI-kumppanuudessa rakennetaan yhteistoimintaa, jossa jokaisen kumppanin ainutlaatuinen asiantuntijuus ja kokemukset tunnistetaan, tunnustetaan ja hyödynnetään tutkitun tiedon tuottamisessa ja käytössä. 

Emmi ja Elisa, teillä on kokemusta yhdessä tehtävästä tutkimuksen suunnittelusta, jotta tällainen yhdessä tutkiminen ja kehittäminen voisi käynnistyä tutkimuskumppanuudessa. Kertokaa vähän itsestänne ja siitä, että mistä teidän projektissa on oikeastaan kyse. 

Elisa 

Joo, no jos mä aloitan. Oon tosiaan Elisa Johansson, teen puheterapiaa aikuisten kanssa ja voisi sanoa, että tää projektimatka on alkanut ehkä jo 2017, kun menin koulutukseen Kanadan Afasia-instituuttiin. He on kehittänyt tämmöisen SCA-tekniikan, jossa nimenomaan pakotetaan se ammattilainen sinne samalle puolelle pöytää. Nyt “pakotetaan” lainausmerkeissä, koska sen huomaa heti, että se on hyvä asia, kun menee sinne samalle puolelle pöytää. 

Mut siellä on tosiaan, sieltä tulee tosi vahvasti tää arvostus ja tasavertaisuus siihen kohtaamiseen ja sen takia sitten ehkä ajauduinkin erilaisiin paikkoihin, ja tästä osallistuva tutkimuskumppanuus –mallista, sen viimeistelykehitysprojekteissa olin mukana ja siitä mulle jäi jotenkin itselleni ajatus, että mä haluan kokeilla tätä mallia käytännössä, että Emmi voi kohta kommentoida, kun projektiin hain siis sekä aivovamman saaneita tai sitten aivoverenkiertohäiriön saaneita henkilöitä ja heidän kanssaan kuntoutusta tekeviä ammattilaisia, niin silloin oli ajatus vaan saada se porukka kasaan ja sitten lähteä miettimään, että mitä tän mallin kanssa sitten voidaan tehdä yhdessä, mutta se on ehkä lyhyesti oma matkani siihen projektiin. 

Emmi 

No moi, mä oon Emmi ja mä tosiaan oon itse saanut 20 vuotta sitten aivovamman ja oon sen myötä ollut monenlaisessa kuntoutuksessa ja tutkittavana, ja oon opettajana töissä osittain ja näin Aivovamma-lehdessä tän Elisan ilmoituksen tästä osallistuvasta tutkimuskumppanuudesta. Ja jotenkin se puhutteli mua ja ajattelin, että mä kaipasin jonkinlaista vertaistukea, mutta mä en oikein ollut löytänyt sellaista itselle sopivaa ja tää vaikutti uudelta ja jännältä ja ennen kaikkea se puhutteli, just kun siinä oli asiantuntijat ja vammautuneet ja yhdessä lähdettäisiin asioita miettimään, niin sitten se puhutteli mua sekä tän oman vamman takia että oman ammatin puolesta, että näin sen asian pitäisi mennä, että yhdessä lähdetään asioita ratkoamaan. Ja siitä se sitten minun osalta lähti. 

Sari 

Ihan mahtavaa. Teillä on kokemusta siitä, että miten tällaista kumppanuutta ja yhteisprojektia on lähdetty rakentamaan ihan alusta alkaen silleen, että kuntoutujat ja ammattilaiset on päässeet yhdessä tekemään. Kertokaa, että mikä on teidän kokemuksen mukaan tärkeätä silloin kun halutaan käynnistää tutkimus- ja kehittämistoimintaa yhdessä? 

Elisa 

Mun mielestä ainakin siinä heti alussa oli tärkeätä, että tosiaan vaikka mä olin antanut tietynlaisen aiheen, minkä perusteella sitten siitä aiheesta, niin kun yleisemmin kiinnostuneet tuli siihen ekaan tapaamiseen, niin kuitenkin alusta lähtien oli selvää, että tosiaan mitään projektia vielä ei ole olemassa, että nyt meillä on nimenomaan vaan se halu yhdessä katsoa, että voitaisiinko me yhdessä keksiä jotain projektia tai tutkimusta tai kehitystä. 

Emmi 

Itsellä oli ehkä sama, että mulla ei ollut niinkään tavoite tärkeintä, että nimenomaan kun lähdin vähän uusin silmin, että jos tästä voisi saada jotain vertaistukea, tai että mun kaltaisia vammautuneita, jotka on silti työelämässä on pakko olla muuallakin, ja jotenkin se vaan puhutteli. Ja muistan sen ensimmäisen keskustelun jälkeen, mä olin vaan jotenkin kauhean innoissani, että hei, että en tiedä, mitä tästä tulee, mut tuli ainakin hyvä mieli ja tutustu uusiin ihmisiin ja tuli vaan se tunne, että hei, tästä voi tulla jotain. 

Sari 

Eli Elisa, sulla tän osallistuvan tutkimuskumppanuuden myötä ja Erätauko-keskusteluihin tutustuttua tuli tämmöinen idea järjestää saavutettava Erätauko-keskustelu nyt sitten tän oman projektin, oman tutkimuksen, muotoilemiseksi yhdessä kumppaneiden kanssa? 

Elisa 

Joo, Emmi voi varmaan kommentoida, että miten on kokenut? 

Emmi 

No ehkä just alkuun itse ajattelin, kun asun keskisuomessa, että apua, onkohan tää vaan Helsingissä, että en mä varmaan pysty tänne koko ajan reissaamaan. Mut sitten se oli jotenkin helpottavaa, vaikka tietenkin aina kasvokkain oleva vuorovaikutus on kaikista helpointa itselle, mutta lopulta se saavutettavuuden näkökannasta teki mun mielestä sen helpotuksen, et vitsit mä voin tehdä tän omalta kotisohvalta. Ja itse asiassa ihan ironista sillon alkutapaamisessa mä olin ensimmäisessä aamutapaamisessa meidän kesämökillä, ja sitten me matkattiin takas meidän kotiin, ja illalla, kun me jatkettiin, pidettiin pieni tauko, että me kaikki jaksettiin hyvin, niin sitten illalla kun jatkettiin niin mä olinkin sitten mun vanhempien luona. Että tavallaan se just se hyvänlainen jännityskin, että vitsit tästä voi tulla oikeasti jotain hyvää ja ennen kaikkea siitä tuli hyvä mieli. Ja sitten itse olen luonteeltani samanlainen, että aina ajattelen, että mitä me yhdessä voimme saada aikaan. 

Sari 

Miten hyvin sanottu, ja mä mietin just tätä, että on löytynyt semmoinen aihe tai semmoinen porukka, johon haluaa tulla mukaan. Ja sitten miten nää etäyhteydet on sitten mahdollistanut sen osallistumisen ehkä eri puolelta Suomea tai eri paikoistakin. Niin, mutta oikeastaan kuulisinkin mielellään, että mitä asioita on pitänyt huomioida ja mitä järjestelyjä se on vaatinut, kun tämmöisiä keskusteluja te olette käynyt, että miten semmoinen yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistaminen on käytössä käytännössä voinut toteutua? 

Elisa 

Minun mielestä ainakin siinä alussa, kun me ei vielä tunnettu kauheasti niitä, että mitä asioita kenenkin kanssa pitää huomioida, ja nyt siis puhun ihan kaikista, myös itsestäni, että mitä mun pitää huomioida. Mutta toi huomioitiin ainakin sitä kellonaikaa. Eli semmoinen kellonaika, että tosiaan kaikki ovat virkeinä. Huomioitiin niitä taukoja sinne. Sitten me huomattiin myös nimenomaan niissä ensimmäisissä, kun ei ollut vielä siitä, että sä ymmärrät, jo melkein kun nykyään kun Emmi aloittaa, niin mä melkein jo tiedän tai ymmärrän, että mitä Emmi on sanomassa, kun ollaan tullut tutuiksi, mutta siinä alussa me tarvittiin siis sitä jaettua ymmärrystä, mikä konkreettisesti oli siis jaettu valkotaulu, mihin me kirjoitettiin, että mistä me keskustellaan, mitä me ollaan sanottu, että se piti olla siinä edessä. 

Emmi 

Ja ehkä just sellaista tasavertaisuutta, että meitä oli kuitenkin just ammattilaisia ja meitä vammautuneita, niin sitten se, että juuri se ehkä auttoi, että ei ollut semmoista foorumia, että Elisa ei etukäteen kysynyt, että kerro itsestäsi nämä asiat, ja ei edellyttänyt mitään. Että jokainen, mitä itse kannatan aina opiskelijoillekin, että kerro sen verta itsestä kun haluat, että ei ole liikaa määritetty, koska se voi laukaista ihmisillä esteitä, että en mä halua tota kertoa, että tavallaan oli mukava nähdä, että ehkä kaikki oltiin osittain jännittyneitä ekalla kerralla ja ehkä osa oli pidättyväisempiäkin, mutta sitten se tunne, kun joku kertoi jotain itsestään, niin sitten tuli, että hei mä oon ajatellut tota samaa. 

Ja ehkä just sieltä se alkoikin se näitten dialogien se paras tullakin, että joku sanoo jotain, et vitsi mä oon just tota ajatellut tai että enpäs ole tota ajatellutkaan, niin se hyvällä tavalla auttoi ja kun jokainen oli siellä omassa kotonaan, niin ehkä se siinä alkuun auttoikin, ettei tulla sellaista perinteistä vuorovaikutuksen jännittyneisyyttä, että mitä mulla on päällä tai ai toi näyttää tuolta ja miten mä nyt oon, että että tavallaan hyvässä ja huonossa, Teamsissa tai Zoomissa olo blokkaa meiltä tiettyjä asioita pois, että me keskityttiin ehkä paremmin kuuntelemaan, kuin kiinnittämään ulkoisiin tekijöihin huomiota. 

Sari 

Mahtavia huomioita ja mä ajattelin et kyllä te olette hirveän hienosti niin kun järjestelyillä kyenneet huomioimaan sitä osallistumista. Elisa mainitsi, että just nää kellonajat, aikataulut, tauotukset on suunniteltu sillä tavalla, että ne huomioi ne jokaisen tarpeet, ja tavallaan myös se yhteisen ymmärryksen varmistaminen sen valkotaulu avulla, mihin ollaan kirjoitettu ja koostettu asioita näkyväksi ja ylös, niin on auttanut sitä yhdessä keskustelua ja työskentelyä. Ja Emmi sä toit tosi hienosti esille senkin, että miten tämmöinen tutustuminen ja se luottamuksellisen ilmapiirin rakentuminen on tärkeätä, että sitten voi kertoa itsestä jakaa sen verran kun haluaa ja sen tutustumisen edetessä. Että hienoja ajatuksia ja kokemuksia siitä, että miten yhdenvertaista osallistumista on teidän keskustelussa voitu mahdollistaa. 

Mä mietin vielä hei, että keitä näissä keskusteluissa on ollut mukana? 

Emmi 

Ihan alkuun meitä oli, oisko meitä ollut viisi? Neljä, viisi vammautunutta ja sitten 2 asiantuntijaa. 

Elisa 

Joo. 

Emmi 

Ja tavallaan se olikin just hyvä lähtökohta ehkä, että ennen kaikkea sitten oli sekä että ja me oltiin hyvin eri ikäisiä kaikki ja sitten tavallaan moni asiakin sitten yhdisti. Mutta just se hyvällä tavalla itse koukutti se, että se ei ollut pelkästään, mä en ollut siellä pelkästään aivovammautuneen roolissa, vaan se tunne, että tässä tutustun uusiin ihmisiin, eikä liikaa määritelty tai tarvinnut kertoa sitä omasta vammasta, jos ei halunnut. 

Elisa 

Joo. Sitten jossain vaiheessa me tajuttiin, että sehän olisi rikkaus näille dialogeille, jos me aina kutsutaan ulkopuolelta näihin keskusteluihin mukaan, että me päästään sillä niin kuin etenemään projektina, että me saadaan semmoisista paikoista ajatuksia mukaan, jotka henkilöt eivät voi siis ihan käytännön syistä, eivät voi liittyä siihen projektihenkilöiksi, mutta se ei tarkoita, että me ei voitaisi hyödyntää minkälaisia ajatuksia he tuo siihen projektiin, ja tää oli mun mielestä se hieno oivallus, mikä mikä on sitten vienyt tän projektin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ja vielä jos tota voi lisätä, niin mun mielestä se on antanut meille projektina rohkeutta, että me ollaan kuultu, että semmoista tietynlaista tahtotilaa on olemassa aika laajasti ja silloin se on antanut vaan lisää bensaa, että me ollaan oikeilla jäljillä ja tätä kannattaa jatkaa. 

Sari 

Just näin. Eli te olette saanut keskusteluihin mukaan tosi moni näkökulmaisen joukon, missä sitten tää näkökulmien rikastaminen on voinut toteutua sä Emmi kuvasitkin, että on päässyt kuulemaan erilaisia ajatuksia ja saanut saada tuoda niitä omia ajatuksia myös niin kun esiin sen yhteisen asian edistämiseksi. 

Mikä näissä saavutettavissa dialogeissa, näissä teidän Erätauko-keskusteluissa, on ollut teille merkityksellistä? Haluaisitko sä, Emmi, aloittaa? 

Emmi 

No ehkä just se tunne, että kun paljon itse tän oman vammautumisen myötä just paljon tuleen esiin niitä, että vitsi tätä ei voi olla totta, että missä tää asia kiikastaa tai miten tää voi olla mahdollista, niin sitten se, että vaikka maailmaa ei hetkessä muuteta, niin juuri se tunne itsellä ainakin on auttanut, että saa edes vertaisia kenen kanssa siitä jutella, ja sitten itsekin aina yritän ajatella, että yhdessä se ollaan viisaampia, että aina omaa lastakin opettaa, että kysyvä ei tieltä eksy. Että tavallaan jotenkin se tiedonjanokin on vienyt eteenpäin, että sitä yhteistä ymmärrystä löytyy. 

Elisa 

Joo, toi yhdessä jotenkin korostuu niin monessa paikkaa. Itse mitä mä koen aina saavani dialogeista, on parempaa ymmärrystä jostain aiheesta, mutta parempaa ymmärrystä myös siitä, että minkä takia mä toimin tietyllä tavalla tai ajattelen tiettyjä asioita. Ja jotenkin kauhean usein me ajatellaan keskusteluista, että me, no just kun sanoit tästä asian asiantuntijuudesta, niin me ajatellaan, että jos me tullaan asiantuntijana siihen keskusteluun, niin se on me, jolla on jotain annettavaa. Me ei lähtökohtaisesti ajatella, kuinka paljon me voidaan saada semmoisesta yhteisestä keskustelusta itsellemme, vaan meillä on aina ehkä se ajatus ajatus, että meidät on kutsuttu nyt, jotta me tuomme sen tietyn asian esille siinä keskustelussa ja sitten taas dialogeissa hyvällä tavalla joutuu luopumaan siitä 

Emmi 

Mitä oli itse ehkä alunperin ajatellut 

Elisa 

Niin, ja se on niin kun hyvä, hyvä juttu. Jotenkin niin monta kertaa ton projektin tapaamisten jälkeen miettii, että en olisi taas uskonut, että missä ollaan sen tapaamisen jälkeen? 

Emmi 

Ja just ehkä ihmisten näkökanta, vaikka me moni sanotaan, että me ollaan suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä ja moni haluaa olla, mutta ehkä urheilutermivertauksena jokaisen näkökenttä on suurin piirtein se pesäpallokentän sektori, mikä ei ole kuitenkaan kauhean laaja, vaikka ajattelisin toivoisi, että on. Mutta tavallaan näissä yhteisissä keskusteluissa, niin vaikka voi olla, että keskustelun jälkeen on edelleen se oma kanta, mutta sen keskustelun aikana tavallaan pyörit sen koko ympyrän 360 astetta sektorin ympäri ja sitten tulee, että nyt mä oon ehkä vähän ymmärrän vaikka, että miksi se joku sanoi niin, tai että tää on varmaan se mistä se homma on kiikastanut. Itse ainakin aina lohduttanut sitten se tieto, että vaikka se asia ei välttämättä vielä ole miksikään muuttunut, mutta ne muut näkökannat, mitä ei ole tullut edes ajatelleeksikaan, koska jokaisella kuitenkin on oikeus siihen omaan mielipiteeseen. 

Sari 

Ja nää dialogit mahdollistaa sitä näkökulmien jakamista ja rikkautta mikä avaa tavallaan ovia sitten siihen että voit oppia uusia asioita itsestäsi. Voit ymmärtää itseä ja muita muita paremmin oppia niin yksin kuin sitten yhdessäkin. 

Mitä hyötyä näistä dialogeista on ollut teidän projektin kannalta? 

Elisa 

Tavallaan niitten dialogien kautta, kun alussa oli ehkä vaikka mulla ammattilaisena silleen, että mä haluan olla samalla puolella pöytää ja tukea aivovamman saaneita henkilöitä siinä “minä merkitsen” -sanomassa, mutta dialogien kautta ymmärtänyt, että ihan samalla tavalla, että se ei ole vaan se aivovamman saanut henkilö, joka tarvitsee sitä ymmärrystä ja tukea vaan itse asiassa 

Emmi 

Se vastapuoli myös 

Elisa 

Niin. Tarvitaan sitä, että me pystyttäisiin kummaltakin puolelta tuomaan niitä vastapuolia lähemmäksi toisiaan mielellään sillä samalla tasolla, eikä silleen että me tuodaan yhteiskuntaa sieltä ylhäältä alaspäin ja vammautunutta sieltä alhaalta ylöspäin ja sitten toivotaan, että he kohtaa jossain puolessa välissä, vaan ettäkoitetaan niin kun jo erillään laskeutua sille yhdenvertaiselle tasolle. 

Emmi 

Ja ennen kaikkea, kun tavataan, niin en koskaan ole ajatellut, että minä olen tässä aivovammautuneen roolissa ja Elisa on se asiantuntija, ja kun ollaan isommalla porukalla, niin ei siellä koskaan tule se tunne, että nyt missä roolissa mä oon tässä, vaan ihan omana itsenäni Emminä siellä, ja se on ehkä se ydin, että tarvitseeko tulla esitellyksi vain aina sen vamman kautta ja kohdatuksi sen vamman kautta. 

Elisa 

Niin, ja tää on just se mitä me koitetaan nyt kehittää projektina, että tällä hetkellä me pystytään toteuttamaan semmoisia dialogeja, missä tosiaan häipyy tämmöiset, että “sinä olet sitä ja minä olen tätä” -roolit, mut me ei olla semmoisia pystytty vielä niitten kutsuttujen keskustelijoiden kanssa välttämättä aina saavuttamaan. 

Sari 

Erätauko-keskusteluissa se ajatus taitaakin olla juuri se, että niissä voidaan yhdenvertaisina kohdata ja käydä sitä keskustelua nimenomaan niin, että mitkään tittelit tai roolit ei sitä keskustelua ohjaa, että esimerkiksi se esittäytyminen pelkällä nimellä ilman mitään roolia tai titteliä, niin se jo niin kuin ohjaa tähän. Ja ihan tosi hieno kuvaus siitä, miten näiden yhteisten keskustelujen kautta teillä se suunta tavallaan on vahvistunut ja se näkyy siinä, että miten teidän projektin nimi on tässä matkan varrella täsmentynyt ja tavallaan saanut voimaa niistä yhteisistä keskusteluista. 

Osallistuvassa TKI-kumppanuudessa keskeistä on se, että kaikkien aiheeseen liittyvien toimijoiden yhdenvertainen osallistuminen ja sitä kautta myös sitten moninaisen osaamisen hyödyntäminen mahdollistuu ja sen takia kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella on tosi keskeinen merkitys. 

Mutta mitä te ajattelette, että miksi tällainen yhdenvertaista osallistumista ja moninaisen osaamisen jakamista mahdollistava kommunikaatio on tärkeätä, miksi siihen tulisi panostaa? 

Emmi 

No ehkä just oleellisimpana itse koen nimenomaan tän oman elämäni ja sitten myös työn kautta oon nähnyt, että Suomessa on niin vahvasti vielä se asiantuntija–vammautunut-asetelma tai opettaja–oppilas-asenne, että jotenkin sen auktoriteetin edessä tulee semmoinen näkymätön muuri, että et ehkä uskalla sanoa tai voisi sanoa tai halua sanoa, ja tulee se, että no ei sillä mun mielipiteellä ole mitään väliä, niin lopulta se, että juuri ennen kaikkea sitten missä tahansa roolissa olet sitä keskustelua, niin tulisit pari askelmaa alaspäin, että oltaisiin kaikki samalla viivalla, niin parhaimmillaan silloin saat just sellaista hiljaista tietoa, mikä ei ehkä muuten tulisi esiin. 

Että usein jupistaan puolisolle tai kavereille tai ihan kenelle tahansa, ja ei kukaan kuitenkaan, ei mun mielipiteellä ole vaan mitään väliä, niin just uskon, että moni asia just kiikastaa siinä, että Suomessa on tosi paljon tukea ja kaiken maailman apua tarjolla, mutta sitten kuitenkin se kansan tai ihmisen ääni niin se katoaa jonnekin ja tavallaan näissä oon kokenut että hyvin moninaisissakin, missä on saatu asiantuntijoita mukaan niin ollaan kuultu, että sitä kohti ollaan menty, että just se hiljainen tieto ontosiaan ehkä se paras asia, mikä sieltä on tullut esiin. 

Sari 

Mitä sä, Elisa, ajattelet? 

Elisa 

Jotenkin mä usein mietin keskusteluista siitä, että jos me kysytään, niin, vaikka me kysyttäisiin kuinka avoimia kysymyksiä, niin tietyllä tavalla me kuitenkin johdatellaan se vastaus ja se tilanne, jos se on se Emmin kuvaama asiantuntija–asiakas-asetelma, niin kyllä se asiakas tosi usein miettii, että mitä se asiantuntija odottaa, että mä vastaan, ja silloin se ei välttämättä vastaa just sitä, mitä se itse vastaisi tai mitä hän itse toisi esille. 

Emmi 

Yleinen rupattelu saattaa käynnistää, sieltä löytyy se totuuden siemen tai se asian ydin. Monesti saatetaan kysyä tai asiantuntija kysyy tai me kysytään tutuilta tai kaikilta, että “no miten menee?”, niin se oletus heti, että ei mene hyviin tai “ootko sä nyt pärjännyt?” tai “oliko kiva päivä?”. Lapselle voi tulla paine sanoa, että oli kiva, että tavallaan se kysymysasettelu jo kysyy “oliko kiva päivä?”, että monesti me huomaamatta, että kysytään jo siinä kysymyksessä se oletus ja se on ehkä se ydin, mikä juuri on se ongelma. 

Sari 

Mitä teidän kokemusten mukaan tarvitaan aitoon kumppanuuteen ja ja yhteistoimintaan? 

Elisa 

Karvalakkiversiona mä sanoisin nyt puheterapeuttiina, että tarvitaan musta tussi, valkoinen paperi ja rohkeutta mennä sille samalle puolelle pöytää. 

Sari 

Hyvin sanottu. 

Emmi 

Joo, itse olisin sanonut täsmälleen samaa, että asettua sen toisen asemaan oikeasti, että madaltaa sitä kynnystä, että oltaisiin oikeasti samalla viivalla tai edes samaan pöydän ääressä, jos ei samalle viivalle. Mutta se oma asenne että kysyit toisaalta oikeasti, että auta mua ymmärtämään sua. 

Sari 

Ja tässä on varmaan nyt se semmoinen dialogisuus, se yhteisen ymmärryksen rakentuminen sen yhteisen keskustelun kautta, ei sellainen asetelma, että on haastattelukysymys ja vastaus, vaan että se on yhteistä keskustelua missä niitä näkemyksiä voi jakaa eri kanteilta niin sen merkitys korostuu jos. 

Emmi 

Kyllä ja usein juuri ollaan huomattu, tai tavallaan, että sitten kun se tunne tulee, että mua kuunnellaan tai muhun luotetaan, tai edes että mulla on merkitystä, niin sen jälkeen on paljon valmiimpi ja alttiimpi ottamaan neuvoja tai apua tai työskentelemään jotain asiaa kohtaan, kun siitä poistuu jopa jonkinlainen uhka tai sellainen vaatimus. 

Elisa 

Niin, että mun ei tarvitse pelätä, mitä mä tuon esille tässä keskustelussa. Mä tiedän, että ne jää sen dialogin sisälle. 

Ehkä vielä jos äsken sanoin tuon karvalakkiversion, niin se kun lähdetään sitten hifistelemään sen dialogisuuden kanssa, niin silloin mun mielestä lähdetään jo ennen sitä keskustelua, että miten se keskustelu suunnitellaan, että siinä suunnittelulla ja miten me jo siinä vaiheessa otetaan mukaan niitä keskusteluun tulossa olevia henkilöitä. Kysytään, että onko jotain mitä he tarvii siinä itse keskustelussa tai tarvitseeko he jotain etukäteen ja myös se, että tehdään sitä viivaa 

Emmi 

Matalammaksi, kyllä. 

Elisa 

No, niin. 

Sari 

Huomioidaan niitä jokaisen yksilöllisiä mahdollisuuksia ja tarpeita siihen keskusteluun osallistumiseksi. Ja mä ajattelin, että on tosi tärkeä huomioida ja tavallaan pysähtyä itsekin miettimään tätä asiaa, että mitä se meiltä keneltäkin vaatii tämmöiseen dialogiin osallistuminen, että se voi olla hyvin erilaisia asioita eri ihmisten kohdalla. 

Tosta tuli myös tavallaan esille se, että miten tärkeätä tämmöinen luottamuksellisuus on sitten näissä dialogeissa, ja varmastikin jonkinlaiset pelisäännöt on siihen, että miten näitä keskusteluja käydään luottamuksellisesti ja sellaisessa avoimessa ilmapiirissä, että jokaisella on mahdollisuus ne omat ajatuksensa jakaa siihen yhteiseen keskusteluun. 

Mitä te sanoisitte, että mitä vaikutuksia yhdenvertaista osallistumista ja moninaisen osaamisen jakamista mahdollistavalla, tämmöisellä saavutettavalla kommunikaatiolla ja dialogilla on tutkimus- ja kehittämistoiminnassa? 

Elisa 

Kuntoutuspuolelta on nyt viime aikoina jotenkin sanonut tosi vahvasti sitä, että voi kun useampi kuntouttaa ja tietäisi, että kuinka paljon nopeammin me päästään niihin oikeisiin asioihin kiinni ja tukemaan niitä tärkeimpiä asioita siinä henkilön arjessa. Voi, kun useampi tietäisi, että se on aika helposti saavutettavissa oleva asia, niin. 

Emmi 

Mä koen, että tää auttaa ne kuuluisat solmukohdat auki, että kun uskaltaisi sanoa ääneen vaikka mistä se kiikastaa tai mikä siinä on se jutun ydin niin, sitten monesti päästäänkin paljon pidemmälle eteenpäin. 

Sari 

Niin tietenkin ne asiat ratkeaa paljon helpommin yhdessä keskustellen ja pohtien, jos oikein ymmärsin. 

Elisa sä oot puheterapeutti ja sulla on nyt erityistä osaamista ja asiantuntemusta esteettömästä ja saavutettavasta kommunikaatiosta ja vuorovaikutuksesta, niin minkä neuvon tai vinkin sä antaisit jonka ihan kuka vaan oikeastaan voi huomioida, kun yhdenvertaisuutta halutaan edistää vuorovaikutuksessa. 

Elisa 

No mun mielestä kaikki lähtee siitä, että me uskalletaan ottaa suora katsekontakti toiseen. Se katsekontakti oikeastaan välittää jo sen isoimman osan siitä, että mä arvostan. Mä katson sua, mä oon niin kuin läsnä tässä tilanteessa. Ja sitten se, että me kirjoitetaan asioita esille, se, että meillä on yhteinen paperi tosiaan ja kummalla tahansa on mahdollisuus sanoa, että hei nyt sä kirjoitit muuten väärän asian, tota mä en tarkoittanut. Niin ne on semmoisia konkreettisia asioita. 

Sari 

Niin, ne on hyvin pieniä tekoja tavallaan tässä ihmisten välisessä olemisessa, ja niillä pienillä teoilla on tosi iso merkitys sen vuorovaikutuksen rakentamisessa. 

No, Emmi, minkä neuvon tai vinkin sä antaisit nyt sitten kuulijalle, joka haluaa rakentaa kumppanuutta saavutettavalla ja esteettömällä kommunikaatiolla, tällä dialogilla eri toimijoiden kanssa. 

Emmi 

Tosi paljon kannatan tätä samaa, kuin Elisa. Mä itse, mun korva vahingoittui siinä mun onnettomuudessa, niin mä kuulen huonosti, niin mä kanssa katson aina ihmisen silmiin, että musta tuntuu, että mä oikeasti kohtaan hänet ja kuulen, mitä hän puhuu. Mutta anoppini on opettanut minulle tällaisen sanonnan, että ikinä ei tiedä mitä toinen sisällään kantaa, ja se on toinen hyvä motto, että, kohtaa kaikki yhdenvertaisena, että aina miettii, että no mulla on vaikeata tai tolla on varmaan vaikeata, että lopulta meillä kaikilla on jotain vaikeata, niin sitten se, että kohtaa toisen ja kysyy, niin, sillä luulo ei ole tiedon väärtti on se, että oikeasti kohtaa toisen ja just kysyy tai katsoo silmiin ja kysyy, “hei miten sulla menee?”. 

Elisa 

Jotenkin mä haluaisin vielä lisätä että tää ei valitettavasti ole asia, joka voidaan kytkimestä kääntää päälle ja pois. Valitettavasti on asia, mitä ei yhteen koulutukseen esimerkiksi saa, että se mitä saadaan on, että jos tämmöisiä asioita huomioidaan enemmän ja enemmän, niin sitten tulee sitä harjoitusta, toistoa, kokemusta siitä, että miten se on merkityksellistä, että me huomioidaan jotain asiaa, tai että me pidetään tärkeänä sitä, että meillä on just se yhteisymmärrys. 

Sari 

Eli, Elisa, sä toit esille sen, että tää vaatii oikeastaan sellaista vuorovaikutusosaamista, mutta sen lisäksi on hirveän tärkeätä tavallaan se, että miten se keskustelun ilmapiiri onnistutaan virittämään ja luomaan silleen, että sitä yhteistä keskustelua todella pystytään käymään silleen, että on se mahdollisuus ja rohkeus ja avoimuus tuoda niitä omia näkökulmia esille, jolloin sitten on mahdollisuus. 

Emmi 

Kyllä, ja ehkä just se, että ei oleteta. Että me monesti sitten huomaamatta ollaan näennäisesti ymmärtäväisiä, mutta sitten kuitenkin olettaa, että “no niin niin, se sanoo nyt noin”, ja sitten se semmoinen tietty oletus luo jo semmoiset portit, että “hei nyt mä en kuitenkaan kuuntele tota, mä pitäydyn omassa kannassa”, että just se, että uskaltaa niin kun hypätä askeleen eteenpäin, että hei no, mietitään että moni on huomaamatta todella kuitenkin ennakkoluuloinen, että ei lähde siihen. 

Elisa 

Ja mun on pakko sanoa, että toi on nimenomaan se, että kun me lähdetään kirjoittamaan niitä asioita siihen esille, niin silloinhan me ei voida tätä näennäistä “joo joo, mä ymmärsin, mitä sä sanoit” tehdä, koska me ollaan paljaana siinä paperilla, “ymmärsinkö mä oikeasti, mitä sä tarkoitit vai et?”. Ja se on niin kun hyvä, hyvä asia, että tosiaan me tarvitaan sitä rohkeutta, että me lähdetään kirjoittamaan niitä asioita esille ja ollaan valmiita siihen, että ekat viisi sanaa mä kirjoitan väärin, että mä en ymmärtänytkään vielä mitä se tarkoitit ja sekin on OK, koska siinä on se halu, että mä haluan ymmärtää oikeasti, että mitä se tarkoitat. 

Sari 

Eli eli tässä tällaisessa saavutettavassa dialogissa niin sen yhteisen keskustelun lisäksi niin tosi merkityksellistä tärkeätä on se, että ne asiat tehdään näkyväksi myös siinä paperilla, mihin on mahdollisuus palata ja mitä on tarvittaessa vaikka mahdollisuus korjata, jos siellä on joku, että en mä tätä oikeastaan tarkoittanut, että että näin sen voisi vielä paremmin sanoa. 

Elisa ja Emmi, kertokaa vielä, että mitä seuraavaksi teidän ja kumppaneiden yhteisprojektissa? 

Elisa 

Meidän ajatuksena on tosiaan se, että me enemmän ja enemmän, näkyvämmin käytäisiin näitä dialogeja, että useammalla henkilöllä olisi mahdollisuus nähdä, että minkälaista se semmoinen keskustelu, mitä me voidaan luoda nyt tän projektin kanssa, niin miltä se näyttää? 

Sari 

Kiitos, Elisa ja Emmi, kun kerroitte tän teidän esimerkin näistä saavutettavista dialogeista, ja nyt jos joku on tästä kiinnostunut niin, niin olisiko tästä mahdollisuus kuulla jostain lisää? 

Elisa 

Meihin voi olla hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä, ja mielellään tullaan myös järjestämään tämmöisiä dialogi-keskusteluita. Että vaikka projekti lähti liikkeelle siitä, että oli se niin kun aivovamman kanssa merkityksellinen arki 

Emmi 

Niin lopulta yhteisten keskustelujen myötä ollaan huomattu, että täähän kuvaa kaikkea erilaisuutta ja yhdenmukaisuutta, että ei pelkästään aivovammaa saaneet tarvitse tällaista vaan kaikki. 

Elisa 

Ja loppupeleissä me ollaan kaikki erilaisia. Silloin me kaikki hyödytään siitä, että me huomioidaan toinen toistemme. 

Emmi 

Ja kuulaan kuunnellaan toisiamme 

Elisa 

Niin ja mennään yhdessä eteenpäin. 

Sari 

Hei lämmin kiitos teille kokemusten ja ajatusten ja asiantuntijuuden ja osaamisen jakamisesta, Emmi ja Elisa 

Emmi ja Elisa 

Kiitos. 

Sari 

ja oikein paljon kiitoksia myös kuulijoille. 

[Outro] Tämä podcast käsittelee osallistuvaa TKI-kumppanuutta Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja verkostoissa kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi.