Digikliinisiä uratarinoita 4: Mihin YAMK-lipulla pääsee?

[00:00:01] – Mari Virtanen
Tervetuloa Metropolia Ammattikorkeakoulun podcast-kanavan ja digikliinisten uratarinoiden pariin! Tässä jaksossa kuulemme alumniemme uratarinoita ja keskitymme erityisesti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin. Jakson aihe jatkaa edellisen podin viestiä Sanna Vartevan ajatuksin: Mihin tällä YAMK-tiketillä oikeasti pääsee? Siitä keskustelemme tänään. Minä olen Mari lehtori Virtanen ja toimin sekä tämän sarjan houstina että tutkintovastaavana Metropolia Ammattikorkeakoulun ylemmän AMK tutkinnossa “digitaalisten palvelujen asiantuntija”, jota myös vierainamme olevat alumnit edustavat. Tämä on digikliinisiä uratarinoita. Tervetuloa mukaan!

Tänään me ollaan keskustelemassa alumnien Mari Alénin ja Aino Nasturican kanssa aiheesta “Mihin ylemmän AMKin lipulla pääsee?”. Minkälainen matkalippu on ylemmän AMKin todistus, tutkintosuorite? Lisäksi meillä on mukana digikliinisten opiskelija Hanna Jantunen ja lehtori ja uraohjaaja Outi Pyrhönen. Ja minä, meitsi, Mari lehtori Virtanen, houstaan tätä keskustelua tänään. Lähdetäänkö Hanna ensin tosta opiskelijanäkökulmasta liikkeelle ja niistä ajatuksista, että mihin tällä lipulla pääsee ja miten te sitä ajattelitte?

[00:01:33] – Hanna Jantunen
Lähdetään ihmeessä siitä liikkeelle! Tää on sellainen aihe, joka mua tosi paljon opiskelijana kiinnostaa. Nimenomaan mietityttää se, että minkälaisiin rooleihin tällä koulutuksella voi hakea, koska tää ei oo samalla lailla selkeä, kuin että vaikka sairaanhoitajaksi opiskellessa sä luultavasti haet sairaanhoitajan työpaikkaa sit valmistuttuasi, mutta tää ei tavallaan mee siihen samaan muottiin, koska aika harvassa työpaikkailmoituksessa lukee, että etsimme digikliinistä asiantuntijaa. Sen takia ihan tosi mielenkiintoista kuulla, että mitkä on ne vaihtoehdot ja tunnistetaanko sitä osaamista minkä tästä koulutuksesta saa. Tosi mielelläni nyt sit kuulisin Ainolta ja Marilta, että mikä se teidän reitti on ollu.

[00:02:17] – Mari Virtanen
Ja nyt kun mennään noihin reitteihin niin lähdetään Mari ja Aino liikkeelle siitä teidän taustasta lyhyesti, että mitä reittiä tulitte tähän ylemmän AMK tutkinto opiskelijaksi ja minkälainen tausta teillä on? Otetaan vaikka Mari ensin ja sitten Aino perään.

[00:02:38] – Mari Alén
Joo no minähän oon siis alunperin AMK sairaanhoitaja, Metropoliasta valmistunut, ja erikoistuin siellä perioperatiiviseen hoitotyöhön. Menin sitten anestesiahoitajaksi leikkaussali-, heräämö-, teho-osasto -linjalle ja siellä useamman vuoden ja sit jotenkin alkoi kiinnostaa enemmän teknologia ja digipalvelut ja kehittäminen. Tuntu siltä, että siellä sairaalamaailmassakin olin kiinnostunut aina hirveästi siitä teknologiasta mitä siel ympärillä oli, niin sitten mä hain töihin Digiklinikalle ja sielläkin sairaanhoitajan rooliin. Siellä pääsin saamaan semmosta kokemusta ihan niistä digipalveluista, että mitä ne voi olla. Ja siellä mä työskentelin semmosen 3-4 vuotta, vähän vaille neljä vuotta. Innostuin sitten, että mä haluisin opiskella vähän jotain tähän liittyvää ja näin sitte tän YAMK-tutkinnon mitä pystyis Metropoliassa vielä jatko-opiskelemaan. Se oli tavallaan se mun tausta, mistä mä lähdin opiskelemaan ja musta tuntuu, että se digikliininen opintolinja oli ihan täysin mulle siihen mun työkokemukseen nähden. Ja mähän itse asiassa sitte opiskellessani innostuin siis ihan sata lasissa vielä lisää ja mulle tää YAMK-tutkinto avasi sitten lisää opiskelumahdollisuuksia, eli mähän lähdin sekä työelämään tosi sen tyyliseen työpaikkaan mistä mä olin sen YAMK opinnäytetyönkin tehnyt. Mutta sitten mä hain vielä yliopistoon opiskelemaan lisää teknistä alaa ja kun mä hain ihan suoraan maisteriohjelmaan, niin siellä haastatteluissa ja hakemuksissa kyseltiin tosi paljon, et hei et sä oot opiskellut tämmöstä YAMK-tutkintoa, mikä käsittelee juurikin tämmöstä digitaalista kehittämistä, niin ne oli tosi kiinnostuneita siellä ja mä luulen että se oli yksi asia miksi mä pääsin jatko-opiskelemaan. Mutta edelleen vaikka mulla on tää toinenkin tutkinto niin esimerkiksi mun viimeisin työpaikka, mihin mä hain, niin työhaastattelussa kyseltiin hirveästi mun tästä YAMK-opinnäytetyöstä. Mähän tein opinnäytetyön uuden tietojärjestelmän onnistuneen käyttöönoton periaatteista ja tällä hetkellä mä työskentelenkin IT-firmassa palvelupäällikkönä ja nimenomaan tietojärjestelmän käyttöönottoprojekteilla projektipäällikkönä. Et se on ollu todella semmonen alusta mistä on päässy ponnahtaa ihan just sinne minne on halunnutkin. Semmonen ehkä lyhykäisyydessään mun uratarina.

[00:05:31] – Mari Virtanen
Ja Aino perään.

[00:05:32] – Aino Nasturica
Jes ja mun tausta on semmonen, että mä oon reilu kymmenen vuotta ollu röntgenhoitaja ja aikoinaan 2012 valmistunut Tampereen ammattikorkeasta ja oon työskennellyt eri paikoissa eri puolilla Suomea niin sädehoidon kuin diagnostiikan parissa päivystyksessä. Sitten hain tähän tutkintoon. Mun tarkoituksena oli päästä ihan uusille urille ja uusiin hommiin. Tuntui, että toi sairaalamaailma on tavallaan jo koluttu ja nähty ja halusin jotain ihan uutta ja ihan muuta. Nyt oon sitten viime keväänä valmistunut ja nyt oon edelleen tällä hetkellä mun vanhassa työpaikassa. Kovasti oon hakenut moniin eri tehtäviin ja en valitettavasti oo vielä onnistunut saamaan työpaikkaa, että olen kyllä useita hakemuksia tehnyt ja yhteen haastatteluun tällä hetkellä päässy. Mutta yrittänyttä ei laiteta, että kyllä edelleen jatkan hakemista ja yritän löytää sen oman paikkani sitte.

[00:06:36] – Hanna Jantunen
Saanko Aino kysyä tohon lisää, että kun sanoit että oot hakenu monta työpaikkaa ni miten on otettu vastaan tää tutkinto ja sen tuoma osaaminen?

[00:06:46] – Aino Nasturica
Joo, tosi hyvä kysymys, ja tosi huono vastaus varmaan tässä kohtaa, koska koska mä en oo siis päässyt tapaamaan näitä ihmisiä ja niitä yrityksiä mihin mä oon sen hakemukseni laittanut. Et mähän en tiedä herättääkö se heissä minkäänlaista reaktiota tai jos herättää, niin minkälainen se reaktio on. Ehkä se on herättänyt mussa jotain, ehkä kysymyksiä, ajatuksia, että tietääkö ne tai ymmärtääkö ne, että minkälainen ihminen tässä hakee. Vai näkeekö ne edelleen sieltä vaan sen röntgenhoitajan.

[00:07:20] – Mari Virtanen
Ja Mari jatkaa siihen.

[00:07:22] – Mari Alén
Joo mul tuli mieleen tohon mistä Aino puhuit, että mä taas oon valmistunut pikkasen aiemmin. Jos sä olit valmistunut tässä hiljattain ja hakenut useita työpaikkoja, niin kyl mä oon kokenut työhaastatteluissa, että on ollu ihan tosi paljon kiinnostusta, et hei mikäs koulutus tää on ja onpas just sopiva. Mä oon haaveillu tavallaan uranvaihdosta, mutta silleen, että en ihan täysin halua sote-sektorilta lähteä mutta mä haluan erilaisen työnkuvan, et olis enemmän sitä asiantuntijaroolia semmosesta digipalveluista ja teknologian ja kehittämisen näkökulmasta, mut mä en sieltä sote-sektorilta haluu lähtee pois. Sit mä oon hakenut sellaisiin työpaikkoihin, jotka on siellä sote-sektorilla, mutta enemmän semmosta diginäkökulmaa työtehtäviini. Siellä on ollu ihan tosi paljon kiinnostusta tosta koulutuksesta ja itse asiassa ehkä vähän semmonen hauskakin esimerkki, että tällä hetkellä kun mä oon IT-firmassa töissä, niin mä oon ollu siellä nyt pikkasen yli vuoden. Yks meidän johtoryhmästä tuli just vähä aika sit kysyy, että mitä ihmettä, et ooksä sairaanhoitaja, et mä en jotenkin ajatellut että sä oot sairaanhoitaja. Mä oon kokenut sen just toisinpäin että on nähty tosi vahvasti se, et hei täällä on tämmöstä digitaalista osaamista.

[00:08:44] – Mari Virtanen
Ole hyvä vaan Outi, sä voit jatkaa tuohon Marin puheenvuoroon hyvin.

[00:08:53.730] – Outi Pyrhönen
Marin puheenvuorosta jäin pohtimaan tällasta, että onkohan sillä tekemistä sun taustan kiinnostavana näkymisen kanssa, että sä oot osannut jotenkin hyvin sanoittaa sitä, että mikä sulle on tärkeää ja merkityksellistä? Ja häivyttämään sitä jotenkin itsestään selvää taustaa. Mikä merkitys sun näkökulmasta on sillä, että sä oot sanoittanut sen nimenomaan sen digitaalisten palveluiden kehittämisen esimerkiksi tärkeäksi sulle itselle? Kiinnostaisi kuulla vähän enemmänkin.

[00:09:24] – Mari Alén
Joo, toi oli hyvä kysymys. Mä ihan aloin miettii, että mä muistan silloin, kun oli sairaanhoitajan työssä ja aloitti noi YAMK-opinnot, ni musta tuntuu et oli niin semmonen et “no minä nyt oon tämmönen pieni hoitaja vaan ja ei tässä mitään”. Varmaan tosi moni samaistuu siihen. Musta tuntuu jotenkin että niitten YAMK-opintojen aikana oppi vähän just sanoittamaan sitä, et mitä on oppinu ja mistä on kiinnostunut. Et kyl musta tuntuu, että siihenkin on saanut opintojen kautta jonkunlaista rohkaisua. Et nykyään jos mä oon jossain tapahtumassa puhumassa tai oon jossain haastattelussa, ni kyl mä lähen siitä, et mä kerron oikeesti et mitä on siellä koulussa oppinu ja mitä on päässyt työelämässä tekemään ja mistä on kiinnostunut. Et se kiinnostuminen tai se kiinnostus tätä alaa kohtaan on niin vahva, ni kyllä mä luulen, että sillä on merkitystä. Mut kyllä mä painottaisin sitä, että kyllä mä ainakin opin noiden YAMK-opintojen aikana myös kuvaamaan sitä osaamista ja oppimista. Ennen just oli vähän semmonen “No, ei mun taustassa tässä mitään, että olen vain hoitaja”, ni musta tuntuu, että näitten opintojen kautta osas oikeesti alkaa kertoa, et hei osaakin tämmösiä erilaisia asioita. Kyl mä koen että siitä on ollu hyötyy.

[00:10:55] – Mari Virtanen
Ihan mahtavaa! Me ollaan tässä tän sarjan aikana eri näkökulmista mietitty alumneja, jotka meidän kanssa haluamme tänne tulevan ja keitä halutaan taas jututtaa. Niin nythän te, Aino ja Mari, niin te ootte saman asian äärellä, niin kuin jollain tavalla ehkä vähän eri vaiheissa vielä. Ja mä mietin tota Ainon, sitä sun, et mä tiedän että sä oot hakenut siis tosi, tosi paljon ja monenlaisia tehtäviä. Niin minkälaisia tehtäviä, että onko siellä sellaisia digikliinisen asiantuntijuuden selkeitä paikkoja, johon se sun osaaminen kohdistuu. Tai koetko, että on?

[00:11:40] – Aino Nasturica
Kyllä mä koen, että ne on nimenomaan sellaisia tehtäviä, missä mun molemmilla taustoilla ois ihan todella potentiaalinen hyöty. Plus se, että minkälainen mä oon ihmisenä, persoonana. Ja ne on ollut siis sote-sektorilla. Jotkut on ollu tämmösiä konsulttitehtäviä, jotka on ollu nimenomaan tämmösessä niinkun, mitäköhän siel on ollu näitä tehtäviä, että otetaan vaikka joku uusi järjestelmä käyttöön ja pitää olla sitä kouluttamassa. Ja sitten taas jotkut tehtävät on ollu ihan sovellusasiantuntijan paikkoja mitkä koen että ne ois ollu äärimmäisen hyviä, että on se kliininen kokemus ja ymmärtää sitä puolta. Sit on ollu ihan nykyisestäkin työpaikasta niin kun sovelluspuolelle oon paljo hakenu. Että näin.

[00:12:29] – Hanna Jantunen
Ihana kuulla miten teillä on molemmilla selvästi ollu semmonen tosi aktiivinen ote tähän uuden etsimiseen. Niinku tietysti pitää ollakin, mutta just tällai opiskelijanäkökulmasta mua aina mietityttää semmonen niinkun sattuman osuus tässä kaikessa. Et tietenkin aina voi tulla mitä tahansa sattumia, mut et musta on ihana kuulla, että ootte molemmat selvästi tienneet mitä te haluatte ja te pyritte aktiivisesti sitä kohti.

[00:12:56] – Outi Pyrhönen
Tuo sattumanäkökulma olikin sillä tavalla kiinnostava, että paitsi että tarttua sattumiin, ni mä aattelin, että se edellyttää jotenkin sellaista joustavuutta ja kykyä jo vähän ennakoidakin niitä hyviä sattumia. Saatteko kiinni? Että niitä kuitenkin tarjoutuu meidän jokaisen polulle, mutta se vaatii sitä, et pystyy sanoittamaan sen oman osaamisen ja ehkä näkemään itsensä siinä sattuman tarjoamassa tehtävässä. Sekin edellyttää sitä, että uskoo omiin kykyihin. Et Ainon puheesta haluisin vielä ehkä kommentoida sitä, että tällainen ensimmäisen tehtävän saaminen uuden tutkinnon jälkeen, kun on siirtymässä toisentyyppisiin työtehtäviin asiantuntijapolulle, niin kyllähän se ensimmäisen tehtävän saaminen varmaankin on se ehkä haastavin kohta. Et vaatii paljon sitä luottamusta omaan osaamiseen ja pystyvyyteen ja toisaalta sitte myös sinnikkyyttä, ettei lannistu vaikka ensimmäisellä kerralla ei onnistu eikä tokalla. Ja voi joutuu aika montakin paikkaa hakemaan, että myös siinä hakemisessa harjaantuu.

[00:14:09] – Aino Nasturica
Ja itseasias tohon hakemiseen täytyy vielä sanoa sellainenkin näkökulma, että se, mikä on yllättänyt mua tosi paljon, on että jos mä katson esimerkiksi avoimia työpaikkoja vaikka röntgenhoitajalle ja sit mä koen, että oi vitsi, että toi ois kiva työpaikka, että tonne mä haen, niin mitä mä oon tässä reilun kymmenen vuoden aikana kattonut ja kuulostellut, että paljonko niitä hakijoita on per tehtävä. Saattaa olla, että niitä hakijoita on niin kuin yhdestä ehkä ihan maksimi joku 15. Puhutaan tämmösistä tosi pienistä hakijamääristä. Nyt kun mä oon saanut aina vastineen näistä tehtävistä, mihin mä oon nyt uudelle uralle yrittänyt päästä, niin se on yllättänyt mut, että yleensä ne viestit alkaa näin että “Hei Aino, kiitos hakemuksestasi. Saimme hakemuksia runsaasti, 287 kappaletta, joista neljä pyysimme haastatteluun. Et ollut yksi heistä ja et tullut valituksi ja voit valittaa ja olla yhteydessä. Ja sit mä oon miettinyt, että kaikkiin näihin paikkoihin on ollu vähintään 100 hakijaa ja parhaimmillaan se 300-400 hakijaa siihen yhteen paikkaan, niin jokainen varmasti joka tätäkin nyt kuuntelee ni ymmärtää, että silloin se, että se sattuma osuu, niin se on myös omalla tavallaan vähän kuin lottovoitto. Se on tosi pieni mahdollisuus tai pienempi mahdollisuus myöskin siinä otannassa kuin esimerkiksi vaikka röntgenhoitajana tälläkin hetkellä.

[00:15:47] – Mari Virtanen
Ota vaan Mari perään.

[00:15:48] – Mari Alén
Joo, mulle tuli mieleen, kun puhuttiin tästä ensimmäisen uuden alan työtehtävän saamisesta, niin en tiedä ootteko kokeillu, mut mä ainakin lähin silleen, että kun mä lähin opiskelee tätä YAMK-tutkintoa, niin mä yritin kaikkien kurssien kehittämistehtävät tehdä aina jotenkin töihin. Mä menin aina esihenkilölle silleen, et “moi, meillä on tämmönen kurssi. Ihan sairaan hyvää kehitysideaa olis meille töissä tämmönen asia, et mä voisin tutkia vähän tässä mun koulutyössä”. Sit joskus ne oli sillai et “joo, hei hienoa”, ja joskus ne oli sillai et “ei nyt ehi”. Mä tein silti aina ne koulutehtävät silleen, että niistä olis jotain hyötyä töihin, että mä tyrkytin niitä silleen “moi, tässä on sulle sähköpostilla tollanen, et mä tein tämmösen kehitystehtävän tämmösestä meijän tietystä prosessista”. Jotkut meni perille ja jotkut oli semmosia, et kuitattiin, että kiitos, et hieno homma. Ja tavallaan sitä kautta mä sain sitte mun ensimmäiset työtehtävät silleen, et mä en saanut ihan uutta työtehtävää, et ois saanut ylennyksen, mut jotain vastuualueita, et vastaa jostain tietyn prosessin kehittämisestä tai ihan jostain pienistä asioista. Silleen että sulla on joku nimetty vastuutehtävä, niin ne toi mulle sit semmosta, et ku mä aloin hakee oikeesti valmistumisen jälkeen työpaikkaa, niin mulla oli kertoa, että vaikkei mulla ollu semmosta mitenkään massiivista työkokemustaustaa tai hienoo CV:tä digikehittämisen osalta, ni mä pystyin kertomaan siitä mun kiinnostuksesta ja siitä et miten mä oon töissä hyödyntänyt noita opintoja ja miten mä oon tehnyt kursseilla erilaisia kehittämistehtäviä ja kertonut jotain esimerkkejä et miten joiltain kursseilta ne kehittämistehtävät on poikinut ihan et töissä on vaikka jotain prosessia vähän muokattu parempaan suuntaan. Niin tommoset pienet asiat mun mielestä auttaa, et sitä ehkä suosittelisin nyt tälläkin hetkellä opiskeleville, että kannattaa käyttää niitä ryhmätöitä ja kurssitehtäviä siitä näkökulmasta, että vähän miettii vaikka sitä omaa työpaikkaa, että miten tää istuis sinne. Mitä mä voisin kehittää? Jotain mikä liittyy mun mun konkreettiseen työnkuvaan? Se olis ehkä yks semmonen vinkki, minkä mä voisin antaa just, jos jännittää se ensimmäisen työpaikan saaminen.

[00:18:13] – Mari Virtanen
Toi oli Mari tosi hyvä nosto siitä, että jotenkin digikliinisen asiantuntijuuden ympärillä on jo ehkä vuosikausia käyty sitä keskustelua, että missä on sen digikliinisen asiantuntijan paikka? Missä on se hänen työtehtävänsä? Minkälainen se rooli on siellä kentällä oikeasti, että kun niitä paikkoja ei välttämättä ole? Et vähän sellainen reiän poraamisen meininki siinä, että aktiivisilla toimilla niitä paikkoja luodaan myöskin. Ja mä kuulin tossa Ainon aikaisemmassa puheenvuorossa myös sen, että jotain paikkoja on jo olemassa ja ne nousee avoimeen tarjontaan ja ne nousee työnhakijoiden tietoisuuteen, mutta väistämätöntähän on myös se, että se digikliinisen asiantuntijuuden tarve on varmasti siellä kentillä paljon suurempi mitä niitä paikkoja nyt tällä hetkellä on. Ja sit mä mietin tossa vielä et kun Hanna oot tässä opiskelijaroolissa, niin minkälaisia ajatuksia tämä keskustelu sinussa herättää, että mihin sillä tulevalla tiketillä pääsee vai joutuuko sillä lapulla kaivamaan?

[00:19:26] – Hanna Jantunen
Tää herättää mussa semmosia ajatuksia, että selvästi sillä omalla aktiivisuudella on tosi iso rooli tässä. Ja tää oli aivan ihana tää Marin vinkki, mä otan tän niin todellakin käyttöön! Mä oon nimittäin parissa tehtävässä vähän töistä kyselly, että oisko meillä käyttöä johonkin tämmöseen ja vastaus on ollu semmonen, että “ihan tosi kiva idea ja ihan mahtavaa ja tosi kiva, kysy sitä vaikka tolta henkilöltä”. Sit se henkilö ei ikinä vastaa mitään ja sit se on vähän jäänyt. Niin nyt tuli semmonen vähän niinku potku tässä, että nyt mä todellakin rupeen vaan tekemään, et mä en sit välttämättä niin paljo kyselekään, vaan et sit vaan niinku soveltamaan sinne ja oikeesti sillä omalla aktiivisuudella eteenpäin. Eihän sitä koskaan tiedä mitä asioita sitte tulevaisuudessa tulee eteen, mut et kun sillä varmasti voi itse vaikuttaa siihen sillä, että et oikeasti ottaa vähän ohjia omiin käsiin ja uskoo siihen omaan asiantuntijuuteensa ja osaa sitä sitten myös mainostaa. Siitä mä olisin oikeestaan halunnu vielä kysyäkin Marilta ja Ainolta, että mitä on teidän parhaat vinkit, että miten erottautua joukosta?

[00:20:31] – Aino Nasturica
Mä sanoisin näin, että kun mä oon ite miettinyt tota uuden ihmisen rekrytointia niinkun eri yrityksiin, niin ehkä enemmän kuin sitä osaamista tai kokemusta, niin mä koen, että pitää löytää oikea ihminen oikeaan tehtävään. Ja se, että huokuu siellä hakemuksessa ja niissä tapaamisissa se sun aito oma persoona ja se kiinnostus, niin se on tärkeetä myös sen osaamisen lisäksi. Ja kuitenkin asiat on sellasia ja tehtävät, että ne on mahdollista oppia ja ne kaikki tehtävät on opeteltavissa, et kunhan löytää vaan motivoituneen ja oikean tyypin siihen oikeeseen rooliin, ni silloinhan se ihminen loistaa siinä ja tekee tehokkaasti sitä työtä. Täytyy aina muistaa, että missä maailmantilanteessa tällä hetkellä eletään, että tää voi muuttua hyvinkin nopeasti tää tilanne. Ja kun tehdään yhteistyötä koulujen ja yritysten ja organisaatioiden välillä ja tullaan enemmän kuulluiksi tästä omastakin alasta ja tästä tutkinnosta, niin voi olla, että sitten ymmärretäänkin se et hei nää ihmisethän olis just niitä mitä me voitais hyödyntää näissä ja näissä tehtävissä. Et mä luulen, että nyt tää alku ehkä takkuaa sen takia, että myöskään siellä vastapuolella ei ole sitä tietotaitoa. Pitää osata rummuttaa riittävästi tätä omaa tärkeyttään myös siinä organisaatiossa tai yrityksessä.

[00:22:01] – Mari Virtanen
Ota vaan Mari jatko.

[00:22:04] – Mari Alén
Joo, toi oli hyvä kysymys, että miten niinku erottautuu. Oliks se kysymys, että miten erottautuu niin kuin työnhaussa niistä muista? Niin mä tässä ihan pohdin, et mitä mä oon, millä kulmalla mä oon aina edenny ja mikä on se asia, mitä mä oon työhaastatteluissa oikeesti kertonut, niin kyl mä ihan hirveesti oon mainostanut tai painottanut sitä mun sote-puolta, et en mä ole yrittänyt sitä ollenkaan piilotella. Päinvastoin, mä oon puhunut siitä, että mulla on oikeasti syvällinen ymmärrys sosiaali- ja terveyspalveluista. Et se kenttä on niin tuttu, et tavallaan jos miettii, että hakee nyt vähän enemmän digipuolelle tai it-puolelle, on se sitten konsulttitehtäviin, asiantuntijatehtäviin, mihin vaan mihin voi hakea tosi monella muullakin taustalla, teknisellä tai kaupallisella esimerkiksi, niin kyllä mä oon siellä mainostanut nimenomaan sitä, että siitä mun soteosaamisesta on hyötyä, että kun ne asiakkaat yleensä tämmösessä teknisemmässä tai digipuolen kehittämiskentällä, niin ne on yleensä niitä soteasiakkaita. Niin kyllä mä huomaan tälläkin hetkellä, kun mä oon tietojärjestelmä käyttöönottoprojekteilla, ni ihan erilailla mä keskustelen niitten asiakkaitten kanssa, ja ymmärrän, että kun otetaan joku tietojärjestelmä nimenomaan sinne kliiniselle kentälle käyttöön, niin mä ymmärrän ne tarpeet ja mä ymmärrän sitä kieltä mistä ne puhuu. Niin mä kyllä mainostan sitä mun sosiaali- ja terveyspuolen osaamista tosi paljon.

[00:23:47] – Mari Virtanen
Toi on tosi tärkeä. Siis mä tässä tutkintovastaavan roolissa aion kynsin ja hampain pitää kiinni just tästä yhdistelmästä, että se vahva kliininen asiantuntijuus, sote-osaaminen yhdistettynä digiin, niin se on todella arvokasta tänään ja tulevaisuudessa. Ja sit se mitä mä kuulin aikaisemmin Mari tossa sun puheenvuorossa ja sitten kuulin tän aikasemmin jo Tuija Huupposen esiin nostamana noissa aikaisemmissa podeissa oli se, että se opinnäytetyö on ollu merkittävän iso osa sitä matkalippua ja sitä mahdollisuutta työllistyä uuteen niinku Mari sullakin se oli.

[00:24:29] – Mari Alén
Joo kyllä ehdottomasti, että jos ei ole opinnäytetyön aihetta vielä valinnut, niin kyl se kannattaa. Mullakin meni itse asiassa opinnot vähän yli siihen kahteen vuoteen, ei kun olikse puolitoista vuotta tän opintokokonaisuuden olla. Mul meni se kahteen vuoteen osittain siitäkin syystä, että mä käytin tosi paljon aikaa siihen, mistä aiheesta mä teen sen opinnäytetyön. Et mä etsin sitä, en saanut sitä heti, sitä opinnäytetyö aihetta, mut kyl se on kannattanut. Sillä oli ihan todella iso merkitys mun esimerkiksi työllistymisen kannalta. Ja itse asiassa oliko viime vai toissa viikolla just oli uutisissakin siitä, että miten viranomaisten tietojärjestelmähankkeet on niin vaikeita ja miten ne epäonnistuu ja syö rahaa mm. just terveydenhuollon saralla. Mä silloinkin mietin, että niin et vitsi että osuikin niin hyvään aiheeseen tehdä se opinnäytetyö. Sitä mä korostaisin kyllä tosi paljon opiskelijoille, jotka on valitsemassa sitä aihetta, että kannattaa oikeesti käyttää siihen extra paljon resursseja, et miettii sitä aihetta. Ja niin varmasti siis jokainen opiskelija tekeekin, mutta musta tuntuu et mä jotenkin… No Mari Virtanen varmaan muistaa sen mun tuskastelun kun mä oikeasti mietin, että nyt tää on tärkeä juttu, että nyt mä valitsen semmosen aiheen ja se ainakin onnistui tosi hyvin.

[00:26:02] – Mari Virtanen
Kyllä muistan ja jaan kaikkien kaikkien teidän tuskan ja ylpeydellä kuuntelen tarinoitanne ja sitä mihin te olette jo päätyneet ja mihin olette menossa. Kiitos tosi paljon alumnit Mari ja Aino, digikliinisten opiskelija Hanna ja lehtori, uraohjaaja Outi, että olitte mukana tänään ja kiitos sulle joka kuuntelet. Toivottavasti sait uusia näkökulmia digikliinisen asiantuntijan työhön, tutkintoon ja niihin mahdollisuuksiin, mihin tällä pääsee. Tässä hetkessä aika lailla selvää on se, että tulevaisuuden työpaikkoja ei välttämättä ole olemassa, vaan ne luodaan tarvelähtöisesti ja aktiivisilla toimilla siihen kohtaan, missä se sopiva paikka on. Ja loppuun vielä ehkä sellainen ajatus, että jokainen meistä voi valita sen matkalippunsa ja määränpäänsä ja mennä aktiivisesti sitä kohden ja niin, että päämäärä ei ehkä ole tärkeää, vaan matka. Tämä podcast-sarja on ideoitu osana asiantuntijana digitaalisissa toimintaympäristöissä opintojaksoa ja tuotettu yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun alumnien, opiskelijoiden ja opettajien kesken. Minä olen Mari lehtori Virtanen ja tämä oli digikliinisiä uratarinoita.