Digikliinisiä uratarinoita 5: Kyvykkäänä uudistuvassa työelämässä

[00:00:01] – Mari Virtanen
Tervetuloa Metropolia Ammattikorkeakoulun podcast kanavan ja digikliinisten uratarinoiden pariin! Tässä jaksossa kuulemme alumniemme uratarinoita ja keskitymme erityisesti uudistuvaan työelämään, kehittyviin toimintaympäristöihin ja niissä tarvittaviin ja edellytettäviin kyvykkyyksiin. Minä olen Mari, lehtori Virtanen ja toimin sekä tämän sarjan houstina että tutkintovastaavana Metropolia Ammattikorkeakoulun ylemmän AMK:n tutkinnossa Kliininen asiantuntija, digitaaliset palvelut, jota myös vierainamme olevat alumnit edustavat. Tämä on digikliinisiä uratarinoita, tervetuloa mukaan!

Nyt me jatketaan edellisen jakson perään samojen keskustelijoiden kanssa ja täällä mun kanssa ovat digikliinisten alumnit Mari Alén ja Aino Nasturica, digikliinisten syksyllä 23 aloittanut opiskelija Julia Hiidenvesi ja lehtori ja uraohjaaja Outi Pyrhönen ja tämän jakson aiheena on kyvykkäänä uudistuvassa työelämässä. Mutta ennen kuin mennään siihen niin otetaanko lyhyet esittelyt? Niitä voi pidemmin kuunnella edellisestä jaksosta, mutta otetaan lyhyet esittelyt, että keitä on tänään mukana ja minkälaisella taustalla tässä ootte.

[00:01:30.] – Aino Nasturica
Eli heippa, mä olen Aino ja olen taustaltani röntgenhoitaja ja valmistunut digikliinisten koulutusohjelmasta viime keväänä. Eli tästä nyt on sitten 8 – 9 kuukautta aikaa valmistumisesta.

[00:01:48.500] – Mari Alén
Moikka vaan! Mä oon Mari ja mä oon taustaltani sairaanhoitaja ja valmistunut YAMK:sta digikliiniseksi asiantuntijaksi parisen vuotta sitten.

[00:02.00] – Julia Hiidenvesi

Moi! Mä oon digikliinisten opiskelija Julia Hiidenvesi ja tällä hetkellä vielä työskentelen työterveyshuollossa työterveyshoitajana.

[00:02:10] – Outi Pyrhönen
Mä olen Outi Pyrhönen, Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja taustani on terveysalalta ja psykoterapia.

[00:02:19.] – Mari Virtanen
Ja meitsi tutkintovastaava, yliopettaja Mari Virtanen ja houstaan tätä keskustelua tänään. Jakson teemana on kyvykkäänä uudistuvassa työelämässä ja jotenkinhan toi kyvykkyys tuntuu olevan tällä hetkellä vähän semmonen trendisanakin. Niin mitä tää kyvykkyys teille konkreettisesti tarkoittaa? Mitä tulee ekana mieleen? Aloitetaanko vaikka susta Mari?
[00:02.51] – Mari Alén
Joo no mulle tulee ihan ekana mieleen semmoset konkreettiset osaamiset. Ihan siis jos miettii digikliinisen työnhakua tai työtehtäviä, niin semmoset erilaiset tietojärjestelmäosaamiset esimerkkinä. Eli mulle tulee kyvykkyydestä ehkä mieleen tosi suppeasti semmonen jonkun tietyn asian osaaminen.

[00:03:17] – Outi Pyrhönen
Mä voisin liittyä tohon Marin näkemykseen ja tuoda siihen toisen näkökulman. Mä aattelin että kyvykkyyksiin liittyy myös kyky toimia. Ja siihen ottaisin tällaisen näkökulman kuin itsensä johtaminen, että kyky jotenkin johtaa itseään erilaisissa kohdissa, viedä toimintaa eteenpäin kohti tavoitteita.

[00:03:41] – Mari Virtanen
Mitäs Julia ajattelet?

[00:03.44] – Julia Hiidenvesi
Mä ehkä tohon haluaisin lisätä vielä yhden muotisanan, resilienssi, joka on kanssa ollut paljon keskustelussa. Eli myös se tavallaan semmonen joustavuus ja ikäänkuin, kun puhutaan uudistuvasta työelämästä niin se myös, että pystyy joustavasti ajatella sitä omaa osaamistaan ja tulevia urapolkuja sitten sen mukaan mitä seuraavaksi tulee.

[00:04:11] – Mari Virtanen
Entäs Aino?

[00:04:12] – Aino Nasturica
Joo, mä ajattelen kans niin, että sana kyvykkyys, niin puhutaan eri kyvyistä eli osaamisista, että millä kaikella osaamisella, mitä voidaan hyödyntää työelämässä ja nimenomaan koen, että näillä YAMK- opiskelijoilla ja -valmistuneilla on todella paljon annettavaa. Että se ei ole niinkään rajattua, että olisi vain kaupallinen-, tai vaan kehittäjä- tai sen kliinisen osaaja, vaan siellä on todella paljon erilaisia osa-alueita, mitä voidaan hyödyntää työelämässä.

[00:04:53] – Mari Virtanen
No tästähän lähti mahtavasti toi kyvykkyyden määritelmä liikkeelle vähän niinkuin ääripäiden kautta. Jotenkin se että ajatus voi olla se, että ne on jotain yksittäisiä tosi tarkkoja konkreettisia kykyjä, kyvykkyyksiä tai sitten että se on jotain tosi laajaa niin kuin itsensä johtamiseen ja kehittyviin työyhteisöihin, kaikki nostitte vähän erilaisia asioita esiin, niin ehkä toi tekee kyvykkyydestä juuri sellaisen määriteltävän käsitteen, että mitä kaikkea se oikeasti on, kun se voi olla ihan laidasta laitaan. Mä mietin, että kun puhutaan työelämän kehittymisestä, työelämän muutoksesta, murroksesta, siitä kaikesta mitä siellä tällä hetkellä tapahtuu, uudistuvista toimintaympäristöistä, niin jos pohditaan sitä hetken, että minkälaisena näette tämän hetken ja sitten ne tulevaisuuden uudistuvat työyhteisöt, että onko tässä, näettekö jotain sellaista konkreettista muutosta mitä siellä olisi tulossa, johon näiden kyvykkyyksien pitäisi entistä paremmin vastata? Mitäs Outi ajattelet tästä?

[00:06:07] – Outi Pyrhönen
Päällimmäisenä mulla tulee mieleen ihan tämmönen kokemus työelämästä että asiat muuttuvat koko ajan, ja tää tämmönen muuttuminen ja asioiden kehittyminen niin, en tiedä onko se aidosti nopeutunut, mutta siltä se vähän tuntuu. Ja sit se asettaa taas omalle tekemiselle ja omalle osaamiselle sellaista vaatimusta, että tässä pitää pysyä mukana ja vähän jopa edellä. Että pitää olla ennakointikykyä ja pitää olla kykyä hakea lisää osaamista ja sitä mukaa kun niitä tarpeita havaitsee.

[00:06:43] – Aino Nasturica
Mä mietin kans tota, että miten tulevaisuudessa työn tekeminen ja kaikki muu tästä muuttuu, niin varmasti kaikki me ollaan kuultu jossain kohtaa, että suuret ikäluokat poistuu työelämästä ja näin. Ja meillä tulee väkisinkin sitten se osaamispula tai henkilöstöpula. Tai sanotaan enemmän näin, että puuttuu niitä tekijöitä ja mietitään, että miten me pystyttäisiin tehostamaan, ikään kuin pienemmällä porukalla saamaan sama potentiaali irti, tai ehkä vielä enemmänkin käyttöön. Ja esimerkiks kuvantamisen puolesta, niin nythän uusin, uusimpia juttuja on se et voidaan etänä kuvata.

[00:07:25] – Mari Virtanen
Ihan mahtavaa! Kiitos Aino! Mitäs Mari miettii kyvykkyyksistä?

[00:07.31} – Mari Alèn
Joo siis tää on tosi mielenkiintoinen aihe, koska huomasin tässä nyt, että Mari kysyi tossa heti alkuun, että mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta kyvykkyys ja mähän vastasi heti ekaks, että mulle tuli ensimmäisenä mieleen joku tosi konkreettinen yksittäinen rajattu taito, että mitä osaa ja mitä voi hyödyntää. Mut kyllähän se nyt kun mä kuuntelin tässä Outin ja Ainon puheenvuorot, niin ihan selkeästihän se kyvykkyys on nykyajan työelämässä sitä, että et sun ei tarvii ehkä osaa jotain tiettyä konkreettista pientä asiaa, vaan enemmänkin että sä oot tai sä kykenet oppimaan uutta ja pysymään siinä kehityksessä mukana.

[00:08.15] – Mari Virtanen
Ja tos tuli taas useampi juttu mitä jäin miettimään, niin Aino nosti esiin tän digiosaamisen tarpeen ja sen, että tulevaisuudessa entisestään ja siellä on mahtavia avauksia vaikka tuolla kuvantamisen puolella, teillähän on tosi pitkällä tuollainen digitekoäly, laitteistokehitys on huippuluokkaa. Niin jotenkin se, että toi digihän tuntuu myös menevän jotenkin mun mielestä menee aalloittain, vaikka se on varmaan aika korkealla se aalto kokoajan, että siellä ei ole pohjaa ollenkaan. Mutta se että paljon tehdään digitalisaatiokehitystä vaikka se ei ole itseisarvo millekään, kohtaaminen on tärkeätä, mutta se mahdollistaa erilaisia tapoja tehdä työtä esimerkiks tulevaisuudessa. Vaikka just tämmönen joku etäkuvantamisen asia. Joo, ja sitten Mari nosti esiin tuon uuden oppimisen näkökulman ja sen, että ehkä kyvykkyyksissä onkin kyse siitä, että on joustavasti jatkuvasti oppimassa uutta. Onko se sellainen tämän hetken työelämätaito, mitä te näette tai koette tai ympärillänne havaitsette? Mitäs Aino sanot tähän?

[00:09:42] – Aino Nasturica
Kyllä mä koen ainaki omassa työelämässä tällä hetkellä, vaikka tosiaan työskentelen ihan samassa samassa työssä kuin ennen kouluakin, niin mä koen, että semmosille ihmisille, joilla on innovaatiokykyä, ideointia, miten voitais kehittää, oisko meillä ratkaisuita tämmöseen, miten tää voitais tehdä ehkä paremmin, tehokkaammin, nopeemmin tämä asia tai pienennetään vaikka jonkun riskin syntyä, että joku vaikka epäonnistuisi tai muuta. Mä luulen, että tämmösellä kyvyllä, että sä olet ratkaisukeskeinen, sulla on kykyä innovaatioida uusia, ihan jotain pieniäkin, pienetkin asiat voi vaikuttaa tosi isossa kuvassa. Ja se, että sä olet uudistumismyönteinen ja ja omaksut uusia asioita ja olet kiinnostunut asioista ja niiden kehittämisestä, niin sillä on, mä uskon et sillähän ei voi olla mitään muuta kun positiivinen näkökulma työelämässä.

[00:10:48] – Julia Hiidenvesi
Hei, mä haluisin tähän liittyen kysyäkin alumneilta itse asiassa semmoisen kysymyksen, että mistä tämmöstä kyvykkyyttä oikeestaan voi hankkia? Ja toisaalta minkälainen rooli teidän YAMK-opinnoilla on ollu kyvykkyyksien hankkimisessa?

[00:11:04.820] – Aino Nasturica
Mä koen ainakin ton koulun kautta, että heti alkuun, muistan silloin syksyllä kun alotettiin opintoja ja – en muista enää kurssin nimeä, mutta silloin piti tehdä tiedonhakua ja sitten kehitystehtävä ja mä muistan kun me opiskelijakaverin kanssa tehtiin tämmönen, että miten päivystyspotilaan läpikulkuaikaa voitaisiin nopeuttaa liinauksen avulla. Ja se kouluopiskelu alkoi jo siinä että mietitään, että miten me voidaan edistää, nopeuttaa. Eli koulun ne tehtävät ja tavallaan tutkivat tehtävät valmistaa jo opiskelijoita semmoseen, että katsokaa tätä asiaa vähän out of the box ja katsokaa mitä tutkimuksia on tehty aikaisemmin ja sua viritellään jo sellaiseen tilaan, että sä ehkä katsotkin sitä työtä vähän uusin silmin. Että hei, voisko tän tehdä jotenkin ehkä paremmin ja miten mä tekisin? Ja varmasti uudessakin työelämässä voisi olla semmonen, että täällä on ihan höpsöhommaa, miks tää tehdään vaikka näin? Voisihan tehdä näin järkevästi tai muuta. Että kyl mä koen että toi koulu ja monet ne tehtävät ja tämmöset ne valmistaa jo opiskelijoita.Sen opin opintojen aikana.

[00:12:30] – Mari Virtanen
Mites Mari, minkälaisia ajatuksia, toiveita kyvykkyyksien hankkimiseen ja tuolla opintojen yhteydellä?
[00:12:35] – Mari Alèn
Joo, mä oon ihan ihan samaa mieltä mitä Aino sanoi. Eli samat kokemukset siltä osalta. Mä ajattelin nostaa tähän kyvykkyytenä semmosen mitä sain YAMK:ista. Mun mielestä, mikä on merkittävästi vaikuttanu mun työelämään, niin mä sain sieltä semmosta itseluottamusta ja rohkeutta, että mä koen että ne on tosi tärkeitä tämmösiä kyvykkyystekijöitä. Eli just se, että jos mä mietin aikaa ennen mun opintoja ja uutta osaamista ja koulutustaustaa, niin mulla oli tosi vaatimaton olo, tai semmonen että ei oo rohkeutta ja itsevarmuutta siitä omasta asiantuntijuudesta. Niin musta tuntuu, että yks tosi merkittävä, mitä mä YAMK:sta sain oli semmonen et hei, te oikeesti osaatte nyt tämmösiä ajankohtaisia asioita, te opiskelette tärkeitä aiheita, tutustutte uuteen tutkimukseen ja julkaisuihin. Että te oikeesti osaatte. Että ootte nyt asiantuntijoita tässä rajatussa aiheessa, niin mä sain siitä tosi paljon rohkeutta, että musta tuntuu että mä oon ihan erilainen verrattuna ennen opintoja, niin kuin siltä näkökulmalta et miten mä kerron vaikka mun osaamisesta, niin mä kokisin että se on tosi tärkeä kyvykkyys.

[00:14:04] – Mari Virtanen
Haluatko Outi tähän perään puhua kyvykkyysuskosta vai Thomlinsonin pääomamallista?

[00:14:11] – Outi Pyrhönen
Joo Mari toi mitä sä äsken sanoit niin jotenkin kytken että se on korkeakoulutuksen tarkoituskin, vahvistaa myös sitä uskoa omaan osaamiseen eli sellaista kyvykkyys- ja pystyvyysuskoa. Ja toisaalta koko niiden opintojen ajan mahdollistaa sen näkeminen siellä erilaisten tehtävien ja tämmösten vaikka kehittämisprojektien yhteydessä jotenkin tunnistaa sitä, että syntyy jotain sellaista osaamista, jolla on merkitystä ja jolla mä voin mennä eteenpäin. Että kuulostaa tosi hyvältä ja hirveen tärkeältä, että kyllä mäkin kyvykkyyksien kytken vahvasti sen uskon, mutta myös semmonen mikä ei tullut tässä vielä sanotetuksi, niin siellä taustalla varmaan kyvykkyyksissä on jotakin hyvinvointitekijöitäkin. Että semmonen osaaminen, omien rajojen ymmärtäminen ja arkisen hyvinvoinnin vaaliminen, että jos mä ajattelen opintojen aikaa, kyllähän se haastaa monesti hyvinvointia. Mutta voi myös olla, että siitä on hyötyä oppia rajaamaan, oppia käyttämään aikaa, pohtimaan omaa ajankäyttöä ja ja pohtimaan omien tavoitteiden tasoa esimerkiksi, niin niillä on kaikilla sitten taas yhteys hyvinvointiin, joka on sen kaiken tekemisen taustalla lopulta kuitenkin. Miten hyvin minä voin, niin sillä tavalla pystyn myös panostaa siihen mun työhön ja ottamaan uusia asioita haltuun ja oppimaan uutta. Pystyttekö tämmöseen ajatukseen liittymään?

[00:16:01] – Mari Alèn
Mä en ainakaan koe, että mä olisin asiantuntija ja mestari tossa hyvinvoinnissa ja siinä, että osaa rajata sitä ajankäyttöä ja hallita jotenkin sitä kokonaisuutta oman hyvinvoinnin kannalta. Mä koen, että noi YAMK-opinnot muutenkin varmasti tosi moni suorittaa työelämän ohessa, niin mä koin että siinä oli tosi paljon semmosta, että ei ehkä osannut niin hyvin sitä ajanhallintaa käyttää. Tuntu, että on koko ajan kiire, mutta toisaalta taas se on myös valmistanut mua työelämään, että kyllä niitä hyvinvoinnin rippeitä oli jäljellä vielä kun valmistui. Mutta mä en koe, että mä olisin tässä semmonen menestyjä ja osaaja. Se on ehkä itellä semmonen oppimisen paikka.

[00:16:59] – Outi Pyrhönen
Ehkä toi herättää mut miettimään sitä, että ehkä siinä ei voikaan olla valmis. Että ehkä se onkin sitä sen tunnistamista, että on asioita joihin ei voi vaikuttaa, et kuinka paljon on tehtäviä tai mitkä on vaikka tehtävien dead linet ja sama koskee työelämää, niihin ei välttämättä voi vaikuttaa, mut siihen voi vaikuttaa miten siihen asiaan suhtautuu, minkälaisen painoarvoa sille antaa ja tunnistaako itsestään niitä levon ja muun hyvinvoinnin tarpeita. Et voi olla ettei voikaan kaikin puolin hallita ja sitä joutuu koko ajan punnitsemaan siellä arjessa. Myös valmistumisen jälkeen ja opintojen aikana.

[00:17:39] – Mari Virtanen
Mut ehkä toi kiertyy takaisin siihen kun sä nostit aikaisemmin jo esille sen itsensä johtamisen, että se itsensä johtaminen onkin osa sitä kyvykkyyttä ja sitä kokonaiskyvykkyyttä. Niin toi että joo no me ollaan joissain asioissa valmiimpia kuin joissain toisissa ja sit jotkut on niitä kehittymisen kohteita ja tiedostettuja juttuja missä pitää olla ehkä vähän tarkempana. Haluatko Julia tähän jatkaa?

[00:18:05) – julia Hiidenvesi

Joo mä palaisin vielä tohon hyvinvointiteemaan jotenkin sitä kautta, että toisaalta yhtä lailla opiskelu ja uuden uran ja uusien taitojen oppiminen voi lisätä hyvinvointia. Vaikka tottakai työn ohella opiskelu on ajallisesti hankalaa välillä. Mutta toisaalta voi tuottaa paljonkin hyvinvointia sitä kautta, että oppii uutta ja pääsee innostavien aiheiden pariin ja toisaalta tavallaan menee kohti sitä sellaista omaa unelmaansa tai sitä omaa urasuunnitelmaa. Ja silleen ajattelisin että se voi olla myös hyvinvointitekijä.

[00:18:46] – Mari Virtanen
Ja mä kuulen näissä teidän kaikissa puheenvuoroissa jotenkin sitä, siihen kyvykkäänä uudistuvassa työelämässä, sellaista ajatusta, että et se on sitä kun motivoitumista uudenlaisiin tehtäviin. Se on jonkunlaista asennetta sitä uutta kohtaan. Se on ehkä sellasta loputonta uteliaisuutta, mitä itse pidän äärimmäisen tärkeänä kaikessa tekemisessä, että kun uteliaasti tutkii ja aistia, hämmästelee niin sitten varmasti oppiikin jotain uutta.

Ja ehkä siihen liittyen, niin nyt teiltä Mari ja Aino, erityisesti työelämänäkökulmasta haluisin sitä kysyy, että näkyykö tämä tämmönen uteliaisuus uuden oppimisen, jatkuvaan oppimisen käytänne siellä työelämässä missä te toimitte vai näkyykö siellä ehkä jotkut perinteiset mallit vielä?

[00:19:45]- Mari Alèn
Joo no siis mun kokemuksen mukaa ehottomasti näkyy se, että että koko ajan opitaan uutta. Se on niinku must. Tuntuu et se on sekä niin kuin työnantajan puolelta semmonen ajattelumalli, että kehitetään ja opitaan uutta. Mutta sitten se on myös mun oma henkilökohtainen asenne myös siihen, että jos mä lähen tekemään jotain työtehtävää niin kyllä mä aina opettelen lisää ja opin lisää, että kyllä se on mun mielestä ehottomasti niin päin että enemmän opitaan ja kehitytään kuin että olisi semmosta perinteistä ja aina samalla kaavalla.

[00:20:27]- Mari Virtanen

Mites Aino, onko samanlainen kokemus vai perinteisempi malli?

[00:20:29] – Aino Nasturica
Mä ehkä koen kuitenkin tällä hetkellä, että kun mä oon ihan kliinisessä sairaalan päivystystyössä, että tällä hetkellä se kuormitus siellä kentällä on sen verran kovaa. Että riittää se henkilöstö ja että se henkilöstö jaksaa siellä päivittäin ja pystyy suoriutumaan niistä annetuista työtehtävistä, niin mä luulen ja koen ehkä enemmänkin niin, että nyt ollaan siinä pisteessä, että ihmiset tekee tahallaan sen mitä on pakko tehdä ja sit semmonen innovointi ja semmonen, että hei tehdään tämä vielä paremmin ja miten me voitaisiin vielä vielä tehdä, kehittyä tai oppia uutta tai muuta, niin ihmisillä ei nyt riitä se jaksaminen ehkä siihen tässä hetkessä, että tää on ehkä mun kokemus tällä hetkellä.

[00:21:19] – Mari Virtanen
Mitäs Outi, haluatko tähän nostaa jonkun näkökulman?

[00:21:25] – Outi Pyrhönen
Marin ja Ainon puheenvuoro toi mulle sellaisen ajatuksen, että eihän kyvykkyys tokikaan ole pelkästään yksilön ominaisuus, vaan siihen vaikuttaa myös se ympäröivä yhteisö, se organisaatio, että niilläkin on vaikutusta siihen yksilön kyvykkyyteen ja sen tiimin kyvykkyyteen ja niin edelleen, että se ei ole pelkästään sitä, mitä minä teen ja minkälaisia ominaisuuksia ja tekoja itse teen omalla urallani, vaan se ympäristö tukee tai voi myös heikentää sitä kokemusta kyvykkyydestä ja toimintakykyä.

[00:22:04] – Mari Virtanen
No sähän Outi mahtavasti vedit nippuun tossa oikeestaan Marin ja Ainon puheenvuorot ja tunnelmat ja kokemukset siitä, että miten varmasti myös sen organisaation ja se vallitseva tilanne vaikuttaa ihan hirveesti. Että toihan on tunnetusti aika tehokas niinkun kehittämisen hidastaja, se että me selviydymme ja me hoidamme ne potilaat ja me teemme kaiken sen, minkä siinä hetkessä on pakko tehdä.

[00:22:35] – Mari Alèn

No just tähän sun kommenttiin liittyen niin mun mielestä toi mitä kuvasit ja mitä Ainokin kuvas ni se hyvin kuvaa sitä tarvetta kliinisille asiantuntijoille että kun sote -sektori on tämmönen että siel oikeesti kamppaillaan niitten resurssien ja ajankäytön kanssa ja siellä on semmoset työtehtävät mitkä ei sitten, että kun ollaan potilaiden terveyden kanssa tekemisissä niin tavallaan siihen keskitytään aina ensisijaisesti. Sen takia mun mielestä just tää YAMK -tutkinto vastaakin siihen tarpeeseen että pitäisi olla niitä henkilöitä joilla on se näkemys sieltä kenttätyöstä ja siitä ymmärrys siitä sote -sektorista ja olis aikaa ja resursseja just omassa työtehtävässä kehittää ja innovoida. Ni musta tää vastaa just tohon haasteeseen mitä täs kuvattiin.

[00:23:26.540] – Aino Nasturica
Joo ja mä komppaan nyt Maria tässä, nimenomaan pohdin tossa sitä, että juurikin tämä, että kun meillä on ne työntekijät, jotka hoitaa sen välttämättömimmän tarpeen potilaalle, sen hoidon tai näytteenoton tai kuvantamisen, ja sitten meillä on seuraava steppi tavallaan hallinnollinen puoli, että siellä tulee sitten osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat, jotka hoitaa taas sellaisia asioita, mitkä ei myöskään voi jättää ikään kuin sivuun ja hoitaa tätä innovointia tai näitä kyvykkyyksiä mitä ollaan puhuttu. Että sit tavallaan meillä puuttuu siitä välistä nyt jotain ihmisiä selkeästi. Elikkä jos aattelen taas tälleen suppeasti kuvantamisen näkökulmasta, niin meillä on ne röntgenhoitajat ja esimiehet ja esimiesten esimiehet, mutta röntgenhoitajien ja esimiesten välissä ei oikeastaan olekkaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi korkeakoulututkinto ja sitä kautta tietynlainen pätevyys ja sitten kuitenkin se vahva kliininen osaaminen sieltä kentältä, että tiedetään tasan tarkkaan, että mitkä ne on ne sudenkuopat siellä ja miten ne voitais välttää tai ainakin kaventaa. Ja jos ei muuta, niin kun hoitaa sitä puolta mihin näillä muilla ei ole aikaa.

[00:24:51] – Julia Hiidenvesi
Alumneilta kysyisin vielä Marilta ja Ainoalta, että näkyykö teidän mielestä työelämässä kohtia, joissa digikliinistä asiantuntijaa tarvittaisiin, mutta sitä rooli ei oo vielä tehtynä tai olemassa?Ja toisaalta, miten tätä voisi organisaatioissa käytännössä vahvemmin tukea? Onko ehdotuksia, ratkaisuja?

[00:25:13] – Aino Nasturica
Jos mä sanon vaikka tähän semmosen, että silloin kun kouluaikana kun oli aikaa nimenomaan paneutua muuhun, muihin näkökulmiin ja näin niin tein muun muassa potilastietojärjestelmän kanssa tämmösiä käyttötapauksia ja huomasin paljon sellasia niin sanottuja bugeja, mitä siellä on mitkä ei edistä esimerkiksi kirjaamista tai käytettävyyttä, joita voitaisiin muokata niin, että se olisi taas näppärämpi käyttää niille, jotka sitä käyttää. Niin mä koen, että näillä kliinisillä asiantuntijoilla on monta eri osa aluetta, että on paljon järjestelmiä, joita käytetään sairaalamaailmassa ihan jostain työvuorosuunnitteluohjelmista loman anomisiin, opiskeluitten anomisiin tai sisäiset intranetit. On potilastietojärjestelmiä, labrajärjestelmiä vaikka ja mitä erilaisia, on applikaatiosovelluksia, Kantaa ja muuta, kaikki me tiedetään, näitä on todella paljon. Niin nimenomaan digitaalisten palveluiden kliinisellä asiantuntijalla olisi siinä paikka olla niin kuin järjestelmien ja sen organisaation tavallaan välisissä, että se ois mahdollisimman mutkatonta, helppoa ja näppärää ja nopeaa ja tehokasta. Vai mitä mieltä on muut?

[00:26:31] – Mari Alèn
Joo, tohon ensin tähän Ainon kysymykseen. Niin siis ehottomasti mä nään myös ton, että kun on otettu paljon eri tietojärjestelmiä käyttöön esimerkiks eli kaikkea tämmöstä mikä liittyy digitaalisiin palveluihin, ni kyllä mä nään sen kliinisen asiantuntijan roolin myös siltä näkökannalta, että eihän digipalvelut ole semmosia, että sä otat sen käyttöön ja se parantaa jotenki yhtäkkii kaikkea tuottavuutta ja tehokkuutta vaan se tarvii oikeesti niitä asiantuntijoita. Että jos miettii vaikka uuden tietojärjestelmän käyttöönottoa tai tai jonkun digitaalisen asiakaskanavan, niin kyllähän se tarvii että se toisi sen hyödyn niin ne semmoset asiantuntijat, jotka jalkauttaa sen sinne organisaatioon ja sinne prosesseihin. Niin mä nään tässä myös vähän tämmösen taloudellisen näkökulman, että toki mä nään et kliinisiä asiantuntijoita tarvitaan ihan sen osaamisen kannalta, mutta mä nään sille tosi ison arvon myös, että se oikeesti pystyisi esimerkiksi nyt hyvinvointialueelle siirryttäessä, kun on paljon kehitystyötä, niin se kliinisen asiantuntijan rooli eri työtehtävissä oikeesti myös sujuvoittaisi ja mahollisesti siitä tulis niitä resurssisäästöjä ja taloudellisia säästöjä. Et mä nään kyllä tosi laajasti kliinisellä asiantuntijoille tarvetta ja ihan jokaisessa yrityksessä jotka on soten kanssa tekemisissä.

[00:28:08] – Mari Virtanen
Ja tämä podcast -sarja mitä nyt ollaan teidän kanssa tekemässä, niin täähän on myös yksi tapa tuoda sitä työtä, niitä rooleja, työnkuvia, tarinoita näkyväksi. Ja tämä työhän ainakin täällä päässä tulee jatkumaan niin kauan kun sitä Sotedigi -osaamista tarvitaan, varmaan menee aika pitkään. Ja jotenkin jokainen me omalla työllämme ja omissa rooleissamme poraamme niitä uusia paikkoja, missä nää asiantuntijat voisivat olla avuksi. Ja jos otetaan tähän loppuun semmoinen ihan nopea, mä olen sellainen yhteen lauseeseen tiivistäjä ja pidän sellaisesta tavasta, niin otetaan loppuun sellainen kierros, että jos nostat yhden napakan asian tulevaisuuden tämän hetken kyvykkyksistä, mikä on sun mielestä tärkein, mitä siäl tulevaisuuden kehittyvässä työelämässä tarvitaan?

[00:29:06] – Mari Alén

No joo, mä käännän nyt kelkkani ihan täysin tästä jakson alkupäästä, kun mä sanoin et kyykkäys vois olla joku yks tietty osaaminen, niin nyt mä tiivistäisinkin kaiken tän keskustelun jälkeen et ehkä yks tärkein asia onkin se semmonen oppiminen, jatkuva oppiminen että se on ehkä sit kuitenkin tosi tärkeä kyvykkyys.

[00:29:32] – Julia Hiidenvesi

Mä edelleen tykkään tuosta Outin nostosta, siitä hyvinvoinnista ja ajattelisin, että uudistuvissa ympäristöissä on tosi tärkeetä, että ajattelu joustaa, on joustava mieli.

[00:29:48] – Mari Virtanen
Aino?

[00:29:50] – Aino Nasturica
Ehkä semmonen, että haluaa oppia uutta ja haluaa olla kehittämässä ja on se on myöskin sitten se ymmärrys siitä nykytilanteesta ja kokonaiskuva hallinnassa. Et ehkä se.

[00:30:06] – Outi Pyrhönen
Tässä tuli jo useampikin asia, minkä olisin yhtä hyvin voinut sanoa. Mut mä otan tähän tällaisen näkökulman, että tällaisessa uudistuvassa työelämässä ja tulevaisuudesta niin yksi keskeinen kyvykkyys on olla yhteydessä muihin sillä tavoin, että kuulee ja ymmärtää niitä tarpeita, mitä siellä tekevillä ihmisillä on, asiakkailla on ja jotenkin kyky käydä sitä vuoropuhelua on edelleen todella tärkeä. Vaikka sitten tarvitaan ihan toisenlaisiakin taitoja, niin liittyminen muihin. Siihen sisältyy kaikki vuorovaikutus ja muut asiat.

[00:30:49] – Mari Virtanen
Mullehan jäi tää viimeinen osa tästä, niin mulla oli tos osaaminen, motivaatio, kyky, halu, asenne ja mun mielestä ne vähän niin kuin kaikki tuli. Niin mä sanon tähän sit sen mun suosikin eli se uteliaisuus ja se utelias mieli.

Kiitos alumni Mari ja Aino tosi paljon, että olitte mukana! Kiitos digikliinisten opiskelija Julia ja lehtori Outi. Ja kiitos sulle joka kuuntelet. Toivottavasti sait uusia ajatuksia omien kyvykkyyksiesi ja tulevaisuuden kyvykkyyksien tarkastelemiseksi ja ehkä jonkinlaisten kehittämiskohteidenkin kirkastamiseksi. Ja lopuks voisit vielä pohtia, että mitä sinä tarvitset uudistuvassa työelämässä pärjätäksesi?

Tämä podcast sarja on ideoitu osana Asiantuntijana digitaalisissa toimintaympäristöissä- opintojaksoa ja tuotettu yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun alumnien, opiskelijoiden ja opettajien kesken. Juuri kuulemasi jakso on tämän sarjan viimeinen. Minä olen Mari, lehtori Virtanen ja tämä oli digikliinisiä uratarinoita.